VANHAN RAUMAN ASEMAKAAVAMUUTOS AK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANHAN RAUMAN ASEMAKAAVAMUUTOS AK"

Transkriptio

1 RAUMAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS Diaari nro RAU306/ / VANHAN RAUMAN ASEMAKAAVAMUUTOS AK Kaavamuutosalueen sijain ja laajuus Asemakaavamuutosalue sijoi uu Rauman kaupungin ydinkeskustaan. Siihen sisältyy koko Vanhan Rauman maailmanperintöalue sekä vähäisiä osia maailmanperintöalueen suojavyöhykkeestä. Alueen laajuus on noin 32 hehtaaria. Pääosa alueesta on rakenne ua kor elialue a sekä katu-, tori- ja puistoalue a. Lisäksi alueen poikki itä-länsisuunnassa kulkee Raumajoki, joka kaava-alueen länsipuolella muu uu rakennetuksi kanavaksi (Kanal). Alueella on erilaisia keskustatoimintoja muun muassa liike- ja toimisto laa, asumista sekä yksityisiä ja julkisia palveluja. Rakenne ua kerrosalaa kaava-alueella on noin m 2, josta pääosin kaupan ja palvelujen käytössä olevaa kerrosalaa on noin m 2.

2 Kaavamuutoksen tausta ja tavoi eet Asemakaavamuutoksen tavoi eena on uudistaa Vanhan Rauman asemakaava huomioiden alueen arvot valtakunnallises merki ävänä rakenne una kul uuriympäristönä ja maailmanperintökohteena. Asemakaava ase aa tavoitteet ja määri ää reunaehdot Vanhan Rauman vaalimiselle, muutoksille, korjaamiselle ja rakentamiselle. Nykyinen asemakaava on pääosin vuodelta Vanhan Rauman alue on asete u raja uun rakennuskieltoon Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston päätöksellä (KVJ 62 ) ja se on tullut voimaan Kaavoitusjaosto on jatkanut rakennuskieltoaikaa kahdella vuodella päätöksellään (KVJ 68 ). Rakennuskielto on raja u koskemaan uudisrakentamista, rakennusten tai rakennusten osien purkamista, rakennusten laajentamista, vähäistä suurempia julkisivumuutoksia ja käy ötarkoituksen muutoksia. Rakennuskieltoalueeseen kuuluvat kor elit 30, 55, ja 167, osa kor eleista 52 ja 56 sekä muinaismuistoalue a, puistoalue a, katu- ja torialue a ja vesialue a. Yleistavoi eet asemakaavamuutokselle on määritelty hyväksytyssä keskustan osayleiskaavassa.

3 Keskustan osayleiskaavassa asemakaavan laa miselle asetetut yleistavoi eet: kaupunkikuvalliset tavoi eet arvioidaan uudelleen rakennussuojelun ja Vanhan Rauman historiallisen kerroksisuuden näkökulmasta kaupunki la, johon sisältyvät kadut, puistot ja aukiot sekä pihat ja puutarhat, huomioidaan osana kul uurihistoriallista kokonaisuu a ympäristön muutoksen hallinta Vanhan Rauman arvot huomioiden suojelua tarkennetaan tehtyjen inventoin en pohjalta suojelu koskee kaupunkikuvan lisäksi koko rakennusta ka omaiseman ja silhue n säilyminen otetaan huomioon suunni elussa kiinteistörajat ovat Vanhan Rauman kauimmaksi historiaan ulo uvaa näkyvää perinne ä, joka säilytetään korjausrakentamisessa keskeisenä tavoi eena on auten suuden säily äminen korjausrakentamisen ratkaisut perustuvat selvityksiin rakennuksen historiasta ja nyky lasta rakennusten yksikerroksisuuden merkitys otetaan huomioon suunni elussa sekä korjaus- e ä uudisrakentamisen yhteydessä rakennusten materiaalit ja detaljiikka säilytetään korjaus- ja uudisrakentamisen yhteydessä säilytetään rakennusten, ton en ja kor eleiden lahierarkia uudisrakennusoikeudet arvioidaan uudelleen kul uuriympäristön säily ämisen näkökulmasta uudisrakentaminen tukee ajallises kerroksisen kul uuriympäristön muodostumista uudisrakentaminen edustaa oman aikansa laadukasta arkkitehtuuria uudisrakentaminen soveltuu ympäristöön kerrosluvun, korkeuden, mi asuhteiden ja käy ötarkoituksen osalta uudisrakentamisen ohjeena on lojen selkeys, mikä muun muassa helpo aa käy ötarkoituksen muu amista aitojen ja por en merkitys kaupunki lassa otetaan huomioon muutos- ja lisärakennushankkeiden yhteydessä huolehditaan pihojen yksityisyyden säilymisestä liikenne ä kehitetään jalankulkupaino eisena samalla turvaten asioin - ja asukasliikenteen sujuvuus pysäköin paikkojen määrän ja sijainnin suunni elussa huomioidaan muun muassa ympäristöön ja sen arvioihin soveltuminen sekä paloturvallisuus estee ömyys otetaan huomioon suunni elussa aina kun se on mahdollista ja kul uurihistorialliset arvot huomioiden äänimaisema huomioidaan suunni elussa alue säilyy toiminnoiltaan monipuolisena ja erikoiskaupan keskuksena liike lamäärä säilyy ja mahdollisuudet lisäliike lalle kartoitetaan tuetaan toimia, joilla voidaan vaiku aa asukkaiden sosioekonomisen aseman ja ikärakenteen säilymiseen samanlaisina kuin ne ovat raumalaisilla keskimäärin väkiluku ei vähene työpaikkojen määrä vähintään säilyy kaavan yhteydessä alueelle laaditaan rakentamis- ja korjaustapaohjeisto kaavassa määritellään erityinen elin, joka ohjaa ja seuraa kaavan toteu amista kaavassa määritellään lausuntomahdollisuuden varaaminen Museovirastolle

4 Lähtökohdat Maailmanperintökohteilta edellytetään erityistä yleismaailmallista arvoa (Outstanding Universal Value, OUV), minkä lisäksi kohteen pitää täy ää vähintään yksi maailmanperintökohteille asete avista kriteereistä. Vanhan Rauman valintaperusteena olivat maailmanperintökomitean määrittelemät kriteerit iv ja v. iv v Kohteen tulee olla erinomainen esimerkki merki ävää historiallista aikakau a edustavasta rakennustyypistä, arkkitehtonisesta kokonaisuudesta tai maisemasta. Kohteen tulee olla erinomainen esimerkki omaa kulttuuriaan (tai useita kul uureja) kuvastavasta perinteisestä asutuksesta tai maankäytöstä, näin varsinkin sen tultua uhanalaiseksi peruu ama omien muutosten vuoksi. Valtakunnalliset alueidenkäy ötavoi eet Maailmanperintösopimus Yleissopimus maailman kul uuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta hyväksy in Unescon yleiskokouksessa Pariisissa ja Suomen hallitus ra fioi sen Sopimuksen tavoi eena on suojella ihmiskunnan yhteistä kul uuri- ja luonnonperintöä sekä luonnontuhoilta e ä perintöä uhkaavalta ihmistoiminnalta. Vanha Rauma nime in Unescon maailmanperintöluetteloon 1991 yhtenäisenä kaupunkikokonaisuutena, jonka tunnuspiirteet ovat eri-ikäiset puurakennukset pihapiireineen, osi ain keskiajalta peräisin oleva katuverkko sekä elinvoimainen kaupunkiyhdyskunta ja jonka katsotaan olevan poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki pohjoisesta puukaupunkiperinteestä. Val oneuvosto pää valtakunnallisista alueidenkäy ötavoi eista Kohdassa 3.4 Elinvoimainen luonto- ja kul uuriympäristö sekä luonnonvarat tavoi eeksi on asete u muun muassa, e ä huolehditaan valtakunnallises arvokkaiden kul uuriympäristöjen arvojen turvaamisesta. Valtakunnallises merki ävät rakennetut kul uuriympäristöt (RKY) on Museoviraston laa ma inventoin, joka on val oneuvoston päätöksellä ote u maankäy öja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäy ötavoi eiden tarkoi amaksi inventoinniksi rakennetun kul uuriympäristön osalta alkaen. Suunni elualue on RKY-inventoinnin mukainen valtakunnallises merki ävä rakenne u kul uuriympäristö.

5 Maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava on vahviste u Maankäy ö- ja rakennuslain mukaan maakuntakaava on ohjeena laadi aessa ja muute aessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdy äessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Maakuntakaavan määräyksissä korostuvat erityises alueen arkeologisten ja kul uurihistoriallisten arvojen ensisijaisuus maankäytön suunni elun lähtökoh na. Maakuntakaavassa aluevarausmerkintänä on keskustatoimintojen alue (C). Keskustatoimintojen alueen yksityiskohtaisemmassa suunni elussa on kiinnite ävä huomiota alueen arkkitehtuuriin, ympäristökuvaan, ominaispiirteisiin, viihtyisyyteen ja toimivuuteen, jalankulku-, huolto- ja julkisen liikenteen järjestelyjen tarkoituksenmukaisuuteen sekä häiriö ömyyteen. Alue a suunniteltaessa on varaudu ava rii ävään palvelu- ja liike latarjontaan. Yksityiskohtaisemmassa suunni elussa on ote ava huomioon kul uuriympäristön ominaispiirteiden vaaliminen ja turva ava merki ävien luonto-, maisema- ja kul uuriarvojen säilyminen myös ehey ävän suunni elun yhteydessä. Yksityiskohtaisemmassa suunni elussa vähi äiskaupan suuryksiköt tulee suunnitella siten, e ä ne arkkitehtuuriltaan ja sijoitukseltaan täydentävät keskustan palvelutarjontaa. Suuri osa suunni elualueesta kuuluu maakuntakaavan mukaiselle vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen suojavyöhykkeelle (konsultoin vyöhyke). Yleiskaava 2030 Kaupunginvaltuusto hyväksyi koko kunnan alue a koskevan Rauman yleiskaava 2030:n kokouksessaan Yleiskaava ei kuitenkaan tule voimaan Vanhan Rauman asemakaavamuutoksen suunni elualueella, jonka yksityiskohtaisempaa suunni elua ohjaa keskustan osayleiskaava. Yleiskaavaehdotuksessa Vanha Rauma on osoite u rakennussuojelualueeksi SR ja rakennussuojelualueeksi, jolla keskustatoiminnot ovat salli uja SRC. Keskustan osayleiskaava Osayleiskaava on hyväksy y ja se tuli lainvoimaiseksi Keskustan osayleiskaavan keskeisenä tavoi eena on Vanhan Rauman maailmanperintökohteen yleismaailmallisten erityisarvojen säilymisen turvaaminen. Kaavassa on asetettu yleistavoi eet Vanhan Rauman asemakaavan uudistamiselle. Osayleiskaavassa suunni elualue on osoite u osin keskustatoimintojen alueeksi, joka on rakennuslainsäädännön nojalla suojeltu CSR ja osin rakennuslainsäädännön nojalla suojeltavaksi alueeksi SR. Kummallakin alueella käy ötarkoitusten tulee ensisijaises olla sellaisia, e ä ne tukevat suojeltavan alueen arvoja. CSR-alueella paino uvat liike lat ja SR-alueella asuminen. Suunni elualueen halki kulkeva Raumajoki on osoite u kaupunkikuvallises arvokkaaksi alueeksi, jolla huomioidaan sekä kaupunkikuvalliset ja historialliset arvot sekä luontoarvot. Suunni elualue on lähes kokonaan muinaismuistolailla rauhoite ua kiinteää muinaisjäännösalue a. Alueen halki Raumajoen tuntumaan on osoite u viheryhteystarvemerkintä. Lisäksi alueelle on osoite u kevyenliikenteen yhteystarve Anundilanaukion ja torin välille.

6 Suunni elualueen pääkadut Kuninkaankatu ja Kauppakatu sekä torialueet on osoite u kävelypaino eisena kehi äväksi katualueeksi. Tavoi eena on pyrkiä vähentämään alueen läpiajoliikenne ä ja siten parantamaan liikkumisympäristön toimivuu a ja viihtyisyy ä sekä alueella asioivien, e ä asukkaiden ja toimijoiden näkökulmasta. Osayleiskaavan yleismääräyksissä pysäköin normin tavoi eeksi Vanhan Rauman alueella on asete u 1ap/90m 2-1ap/100m 2.

7 Asemakaava Alue koostuu monista eri aikaan hyväksytyistä asemakaavoista. Sillä on voimassa tai rakennuskiellossa yhteensä 22 eri aikoina hyväksy yä asemakaavaa tai niiden osia. Maailmanperintöalueella, joka on rakennuskiellossa, on 14 eri asemakaavaa. Vanhin asemakaava on vuodelta Pääosa kaavoista on rakennuslain aikaisia ( ). Alueella on myös useita maankäy ö- ja rakennuslain aikaisia asemakaavoja (vuonna 2000 tai sen jälkeen hyväksytyt). Kor elialueet on pääosin osoite u asuinkäy öön tai asuin-, liike- ja käsiteollisuuskäy öön. Lisäksi alueella on muutamia yleisten rakennusten kor elialueita. Pysäköin in varatut kor elialueet ovat maailmanperintöalueen ulkopuolella. Puistoalueet ovat pienialaisia ja paino uvat Vanhan Rauman ulkokehälle. Asemakaavassa on osoite u s-merkinnällä historiallises arvokkaita tai kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeiden rakennusten rakennusaloja ja h-merkinnällä historiallisen ja kaupunkikuvaan sopeutuvan rakennuksen rakennusaloja. Näille rakennusaloille ei ole osoite u rakennusoikeu a. Lisäksi on muita rakennusaloja, joille on jokaiselle osoite u rakennusoikeus erikseen. Kor elialueita koskee erityismääräys, joka sisältää muun muassa määräyksiä rakennusten tai niiden osien purkamisesta, Museoviraston oikeudesta lausua, erityiselimen toiminnasta sekä rakentamisen, korjaamisen ja toimintojen ympäristöön sopivuudesta. Ajoneuvoille tarkoitetuiksi kaduiksi on osoite u Kuninkaankatu ja Kauppakatu sekä osia muutamasta sivukadusta. Muut katulinjat on osoite u kevyenliikenteen väyliksi, joilla pääosin on salli u huoltoajo. Kauppatori, Raa huoneentori, Kalatori, Helsingintori ja osa Anundilanaukiota on osoite u torialueeksi. Vanhan Rauman katualueita koskee määräys, jonka mukaan alueella on käyte ävä Vanhan Rauman historialliseen kaupunkikuvaan soveltuvia katupäällysteitä.

8 Osallistuminen ja edo aminen Vanha Rauma on osa kaupungin ydinkeskustaa ja maailmanperintökohde ja siksi herä ää laajaa kiinnostusta paikallises, kansallises ja myös kansainvälises. Näin ollen kaavamuutoksen osallisjoukko on hyvin laaja ja monimuotoinen. Osallisten tavoi aminen edelly ää erilaisten menetelmien käy öä. Tavoi eeksi on asete u, e ä kuuleminen järjestetään mahdollisimman ka avas ja siten, e ä osallistumiseen olisi mahdollisimman matala kynnys. Tämä ei kuitenkaan korvaa normaalia kaavan valmisteluprosessin kuulemista mielipiteineen ja muistutuksineen. Kaavan suunni eluun lii yen järjestetään katselmuksia, yleisö laisuuksia ja työpajoja, joiden teemoina voivat olla esimerkiksi yri äminen, asuminen, korjausrakentaminen ja liikenne. Osallisia kaavamuutoksessa ovat maankäy ö- ja rakennuslain mukaan alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saa aa huoma avas vaiku aa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunni elussa käsitellään. Osallisille on vara ava mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallises tai suullises mielipiteensä asiasta. Viranomaisyhteistyö Vanha Rauma on valtakunnallises merki ävä rakenne u kul uuriympäristö sekä maailmanperintökohde ja näin ollen sitä koskeva asemakaava tulee valmistella iviissä yhteistyössä eri viranomaistahojen kanssa, tärkeimpinä Museovirasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) ja Satakuntalii o. Viranomaisyhteistyötä toteutetaan muun muassa viranomaisneuvo eluiden, viranomaistyöpalavereiden ja lausuntojen muodossa. Kiinteistönomistajat Tavoi eena on vuoden 2019 aikana tehdä maastotarkastelut koko alueella. Eli jokaisella ton lla käydään ja kaikille kiinteistönomistajille varataan mahdollisuus keskustella kaavan suunni elijoiden kanssa. Maastokäyn en tarkoituksena on kerätä etoa kaavaluonnoksen valmistelua varten. Suunni elijat perehtyvät rakennuksiin ja ton eihin, niiden reunaehtoihin sekä saavat etoa omistajien ja käy äjien näkemyksistä ja tavoi eista. Ton kohtaisista tarkasteluista ja niiden tarkemmasta ajankohdasta edotetaan kiinteistönomistajia erikseen kirjeellä. Työpajat Kaavatyön aikana järjestetään työpajoja eri kohderyhmille ja erilaisista teemoista. Tilaisuuksien tavoi eena on tuoda esiin ja keskusteltavaksi erilaisia näkökulmia ja sitä kau a kerätä etoa ja tuo aa oivalluksia. Tilaisuuksissa tuote ua etoa hyödynnetään kaavasuunni elussa. Tammela kohtaamispisteenä Korjausrakentamiskeskus Tammelassa on esillä kaava-aineistoa työn eri vaiheissa. Tammela sijaitsee Vanhassa Raumassa osoi eessa Eteläpitkäkatu 17, Rauma. Kaavatyön kuluessa Tammela toimii myös osallisten ja kaavoi ajien kohtaamispisteenä. Muun muassa ton kohtaisia tarkasteluja tehtäessä kaavoi ajat ovat tava avissa Tammelassa. Myös muissa vaiheissa järjestetään tarpeen mukaan vastaano oaikoja ja laisuuksia, joista edotetaan erikseen. Tavoi eena on tehdä mahdollisimman helpoksi osallistua ja esi ää mielipiteensä kaavaa varten sekä tuoda kaavasuunni elua lähemmäs alueen omistajia, asukkaita ja toimijoita.

9 Taustaselvitykset ja vaikutusten arvioin Vanhan Rauman rakennusinventoin , edot tallenne u Satakunnan Museon ylläpitämään Pakki-sovellukseen, loppurapor , Satakunnan Museo, Kirsi Niukko Vanhan Rauman pihat, pihainventoin 2017, Kehitys talouspihoista ja kasvimaista asuinpihoiksi ja pihapuutarhoiksi, Anne Rihtniemi-Rauh Rapor Vanhan Rauman pihakasvien kartoituksesta kesällä 2017, Leena Lindén Vanhan Rauman luontoselvitys 2012, Ahlman Konsultoin & suunni elu Rauma Kaupunkiarkeologinen inventoin, Päivi Hakanpää 2009, Museovirasto Vanha Rauma kaupunkiarkeologinen täydennysinventoin, Katja Vuoristo 2012, Museovirasto Rauman kaupallinen selvitys, päivite y yhdistelmä kaupallisista selvityksistä , , WSP, Tuomas Santasalo Rauman kaupan selvityksen päivitys ja kaupan alueiden vaikutusten arvioin, , WSP, Tuomas Santasalo Kaavatyön yhteydessä on tarkoitus laa a liikenteellisiä selvityksiä ja tarpeen mukaan muita lisäselvityksiä. Tehdyt selvitykset toimivat kaavan vaikutusten arvioinnin tukena. Kaavan vaikutukset arvioidaan kaavatyön yhteydessä.

10 Muutosten esi äminen osallistumis- ja arvioin suunnitelmaan Osallistumis- ja arvioin suunnitelma tehdään, kun uu a kaavaa tai kaavamuutosta aletaan suunnitella. Sillä kerrotaan kaupunkilaisille, mitä alue a työ koskee, miten työhön voi vaiku aa, mikä on kaavatyön aikataulu, miksi kaava tehdään ja miten kaavan vaikutuksia selvitetään. Osallistumis- ja arvioin suunnitelmaa voidaan tarpeen mukaan täydentää. Toivomukset suunnitelmaan tehtävistä muutoksista esitetään kaavoitusosastolle. Toivomukset on selkeintä esi ää kirjallises mahdollisimman pian. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esitykset tehdään, sitä helpompi ne on o aa huomioon. Kirjalliset muutosesitykset osallistumis- ja arvioin suunnitelmaan voi toimi aa pos tse osoi eeseen: Rauman kaupunki, kaavoitus, Kanalinranta 3, Rauma tai sähköises : kaavoitus@rauma.fi Päätöksentekijät ja valmistelijat Kaavoitusjaosto johtaa kaupungin kaavoitusta kaupunginhallituksen alaisuudessa. Kaavoitusjaosto vastaa Rauman kaupungin maapoli ikasta ja maankäytön suunni elusta. Kaavoitusjaosto ylläpitää ja kehi ää alueen maankäy öä, ympäristökuvaa sekä luo edellytykset hyvälle elinympäristölle. Kaavoituksella edistetään asumisoloja ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä ekologises, taloudellises, sosiaalises ja kul uurises kestävää kehitystä. Kaavoitusjaosto: Jari Laihonen, puheenjohtaja Helena Ollila, varapuheenjohtaja Pasi Alonen, jäsen Sari Seimelä, jäsen Johanna Vainila, jäsen Tomi Suvanto, toimialajohtaja, esi elijä Kari Koski, kaupunginjohtaja Juha Eskolin, kaavoitusjohtaja, sihteeri Kaavan valmistelua johtaa: kaavoitusjohtaja Juha Eskolin puh Kaavan suunni elijoina toimivat: kaavoitusarkkiteh Mervi Tammi puh kaavoitusarkkiteh Henri Rai o puh Kaavan valmistelua avustaa: kaavavalmistelija Jussi Helminen puh Rauman kaupunki, kaavoitus Kanalinranta 3, Rauma kaavoitus@rauma.fi

11 Aikataulu Kevät Vaiheet Tiedottaminen osallisille Aloitus Luonnos nähtävillä 14 päivää Ehdotus nähtävillä 30 päivää Hyväksyminen kaupunginvaltuustossa Kaupunkilaiset ja muut kiinnostuneet Kaavoituskatsaus Kuulutus Kuulutus Kuulutus Alueen kiinteistönomistajat Kirje, OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaava-alueeseen rajoittuvien tonttien maanomistajat Kaavoituskatsaus Kuulutus Kuulutus Kuulutus Tekninen toimiala: toimialajohtaja, kaupungingeodeetti, tilapalvelu- ja liikelaitosjohtaja, kunnallistekniikan johtaja, suunnittelupäällikkö, viheraluepäällikkö, rakennustarkastaja, ympäristönsuojelupäällikkö Sivistystoimiala: toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala: toimialajohtaja Kaupunkikehitys OAS tiedoksi ja kommentteja varten Kuulutus Kuulutus Kuulutus Aluepalopäällikkö OAS tiedoksi Kommentti Kuulutus Kuulutus Sivistysvaliokunta OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tekninen valiokunta Ympäristö- ja lupalautakunta Vanhan Rauman erityiselin Terveydensuojeluviranomainen OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus TUKES Lausunto Satakunnan Museo OAS tiedoksi Lausunto Lausunto Kuulutus Museovirasto Viranomaisneuvottelu Satakuntaliitto OAS tiedoksi Lausunto Lausunto Tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY Viranomaisneuvottelu Rauman Energia Oy OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Tiedoksi DNA Oy Rauman Vesi Rauman Ikäihmisten neuvosto OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Rauman Latu ry Rauman Nuorisovaltuusto Rauman Seudun Lintuharrastajat r.y. Rauman Vammaisneuvosto Lehdistö OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuudet Mielipide OAS:sta Mielipide valmisteluaineistosta Kirjallinen muistutus ehdotuksesta* * Kaavan ehdotusvaiheessa muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, lähetetään kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. Osoite voi olla joko postiosoite tai sähköpostiosoite. Kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä lähetetään tieto niille kunnan jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Kaava-aineistoon voi tutustua nähtävilläoloaikoina kaavoituksen internetsivuilla ja palvelupiste Pyyrmanissa, Valtakatu 2. Nähtävilläoloajat kuulutetaan erikseen. OAS= Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK versio

VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK versio VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK 02-321 versio 01 29.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on päättänyt 28.8.2018 (KVJ 88 ), että Viipurinpuiston asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pohjoisten kyläalueiden osayleiskaava YK

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pohjoisten kyläalueiden osayleiskaava YK OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pohjoisten kyläalueiden osayleiskaava YK 002044 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tehdään, kun uutta kaavaa tai kaavamuutosta aletaan suunnitella. Sillä kerrotaan

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan muutos ja laajennus (Vanha Rauma)

Keskustan osayleiskaavan muutos ja laajennus (Vanha Rauma) Keskustan osayleiskaavan muutos ja laajennus (Vanha Rauma) 002039 Kaava-alue on laajuudeltaan noin 180 ha, josta maailmanperintöaluetta on 29 ha ja suojavyöhykettä 142 ha. Osayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/ /2019 Kaavan nro: 2566

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/ /2019 Kaavan nro: 2566 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/10.02.03.01/2019 Kaavan nro: 2566 1(4) ASEMANTAUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hätilän (kaupunginosa 15.) korttelit 3, 6-9,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

IVALON ALUEEN YLEISKAAVAN KUMOAMINEN RAJA JOOSEPIN ALUEELLA. Osallistumis ja arvioin suunnitelma

IVALON ALUEEN YLEISKAAVAN KUMOAMINEN RAJA JOOSEPIN ALUEELLA. Osallistumis ja arvioin suunnitelma IVALON ALUEEN YLEISKAAVAN KUMOAMINEN RAJA JOOSEPIN ALUEELLA Osallistumis ja arvioin suunnitelma 31.10.2018 Osallistumis ja arvioin suunnitelman tarkoitus Osallistumis ja arvioin suunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Kaava nro ak1084 Ketunkatu 2 ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan Kaupungin kaavoitus 10.4.2017 Suunnittelun kohde Suunnittelualue käsittää tontin 905-25-89-4

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/ /2018 Kaavan nro: (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/ /2018 Kaavan nro: (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/10.02.03.01/2018 Kaavan nro: 2561 1(4) SAIRION ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sairion (kaupunginosa 6.) korttelit 10-17, 19-22,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa Päivitetty 25.2.2016 TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 285-AK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014

Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014 Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014 Keväällä 2014 uusia ton eja luovutetaan seuraavas 2 ton a Kanavuoresta 2 ton a Kylmänorosta 1 ton Tikkakoskelta Siivolan eltä 4 erillispientaloton a ryhmärakentamiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA ALUEELLA 4 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2019 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 6.3.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA YLEISKAAVA/ OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot