AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto"

Transkriptio

1 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan arviointi 2018 Kehittämisverkoston yhdyshenkilölista

2 2 1. Johdanto Toimintakertomus kuvaa valtakunnallisen avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkoston strategian toimeenpanoa. Strategia ohjaa kehittämisverkoston toimintaa. Kehittämisverkosto toimii yhteisten kokousten ja kokousasioita valmistelevan työvaliokunnan kautta. Opetushallituksen tilastopalvelun ( tilanteen tiedot) mukaan vuonna 2018 avoimen ammattikorkeakoulun toimintaa oli 23 ammattikorkeakoulussa. Avoimessa ammattikorkeakoulussa opiskelleet opiskelijat (27 928) suorittivat vuonna 2018 yhteensä opintopistettä, vuonna 2017 yhteensä opintopistettä ( opiskelijaa). Nousua oli huimat opintopistettä. Vuoden 2018 opintopistekertymä on kaikkien aikojen suurin, aivan kuten myös osallistujamäärä on kaikkien aikojen suurin. Ylivoimaisesti suurin toimija vuonna 2018 oli XAMK. Ammattikorkeakouluittain tiedot suoritteista ja opiskelijamääristä löytyvät opetushallinnon tilastopalvelusta. 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen Kehittämisverkoston toimintaan ammattikorkeakoulut osallistuivat yhdyshenkilöiden kautta. Jokaisella ammattikorkeakoululla oli nimetty yhdyshenkilö ja varahenkilö(t). Kehittämisverkoston puheenjohtajana toimi vuoden 2018 aikana Arcada, Stig Blomqvist. Kehittämisverkoston toimintana vuonna 2018 olivat verkostokokoukset, työvaliokunnan kokoukset, yhteistyö avoimen yliopiston foorumin kanssa, yhteistyö opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ARENE:n kanssa. Työvaliokunta toimi asioita valmistelevana toimijana. Kehittämisverkosto kokoontui vuoden 2018 aikana kolme kertaa: (Arcada, Helsinki), (Laurea, Vantaa) sekä (Vaasan yo, Vaasa). Kokouksista tehtiin muistiot, jotka lähetettiin ammattikorkeakoulujen yhdyshenkilöille sekä varahenkilöille. Opetus- ja kulttuuriministeriön edustaja opetusneuvos Petri Haltia osallistui verkostokokoukseen , missä hän pyysi kehittämisverkostolta lausuntoa nykyisestä rahoitusmallista. Tähän pyyntöön vastattiin työvaliokunnan OKM:lle tekemällä lausunnolla nykyisestä rahoitusmallista. Lausunto toimitettiin Haltialle toukokuun 2018 alussa. Kehittämisverkoston kokouksissa keskusteltiin vuoden 2018 aikana muun muassa seuraavista asioista: ajankohtaiset asiat OKM, uusi strategia ja uusi toimintasuunnitelma, työvaliokunnan kokoonpano, lukiosta korkeakouluun -hanke, uusi rahoitusmalli, korkeakouludiplomit, Jatkoväylä -hanke,

3 3 AVOT -hanke, CampusOnline, AMK-opiskelijavalinnat -projekti, mahdolliset uudet teemaryhmät, eamk, avoimen opiskelijoiden valintaperiaatteet, flyer vuoden 2017 toiminnasta (flyeria käytetään ensisijaisesti AMK:ien sisäiseen markkinointiin; uusi versio vuoden 2018 toiminnasta on tulossa kevään 2019 aikana). Tärkeä osa kehittämisverkoston toimintaa olivat eri yhteistyömuodot avoimen yliopiston foorumin kanssa. AMK-opiskelijavalinnat -projekti esiteltiin kehittämisverkostolle verkostokokouksessa Projektia johtaa Metropolia AMK. Kehittämisverkosto haluaa olla projektissa mukana siltä osin kuin projektissa käsitellään avointa ammattikorkeakoulua koskevia asioita. Puheenjohtaja Stig Blomqvist tapasi projektipäällikkö Marko Borodavkinin Arcadassa AMK-opiskelijavalinnat -projekti jatkuu vuoden 2019 aikana. Verkostokokouksessa Piia Pöysä, XAMK, valittiin kehittämisverkoston puheenjohtajaksi kaudelle Puheenjohtaja toimii myös työvaliokunnan puheenjohtajana, aivan kuten aikaisemmin. Työvaliokunta jatkaa samalla kokoonpanolla kauden (ks. jäljessä oleva otsikko Työvaliokunta toiminta ). Puheenjohtaja kaudelle valitaan syksyllä Kokouksissa tärkeässä roolissa olivat ammattikorkeakoulukohtaiset kuulumiset ja kehittämisen suunnat. Kokousten tarkemmat asiasisällöt löytyvät muistioista. Muistiot on lähetetty verkoston yhdyshenkilöille sekä varahenkilöille kokousten jälkeen. Muistiot voi tarvittaessa pyytää uudelleen verkoston puheenjohtajana toimivasta ammattikorkeakoulusta. Kehittämisverkoston jäsenet pitivät yhteyttä kokousten lisäksi oman Facebook-ryhmän kautta sekä sähköpostin välityksellä. Facebook-sivusto ei kuitenkaan toimi verkoston virallisena kanavana, vaan lähinnä verkoston epävirallisena keskustelukanavana. Sivusto on tarkoitettu avoimen AMK:n toimijoille, ei opiskelijoille. Puheenjohtaja-AMK tarkastaa henkilön roolin ennen kuin hänet hyväksytään Facebook-sivustolle. Työvaliokunta toiminta Työvaliokunnassa vuonna 2018 toimivat Stig Blomqvist (Arcada, pj), Piia Pöysä (XAMK), Sari Kinnaslampi (Laurea), Niina Riihiniemi (Lapin AMK), Pia Lamminen (SAMK) sekä Mervi Lätti (Karelia). Työvaliokunta kokoontui Skype-yhteyden kautta ennen verkoston kokouksia ja valmisteli tulevan kokouksen asialistan. Työvaliokunnan etäpalaverit olivat , , sekä

4 4 Vuoden 2018 tärkeimmät tehtävät olivat uuden avoimen ammattikorkeakoulun strategian sekä toimintasuunnitelman tekeminen yhdessä kehittämisverkoston kanssa. Strategia ja toimintasuunnitelma valmistuivat toukokuussa 2018 ja ne lähetettiin niin avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkoston yhteyshenkilöille ja varahenkilöille kuin opetus- ja kulttuuriministeriöön. Dokumentit löytyvät myös puheenjohtaja-ammattikorkeakoulun nettisivuilta. Vuonna 2018 jatkettiin ja tiivistettiin yhteistyötä avoimen yliopiston foorumin työvaliokunnan kanssa. Yhteistyömuotoja ovat mm. yhteiset neuvottelupäivät, avoimen yo:n foorumin ja avoimen amk:n kehittämisverkoston edustajan/edustajien osallistuminen toistensa kokouksiin, teema-/työryhmien koostuminen jatkossa niin avoimen yo:n kuin avoimen amk:n edustajista, lukioyhteistyö task-force sekä jatkuvan oppimisen tiekartan luominen. Avoimen yliopiston foorumin ja avoimen ammattikorkeakoulun työvaliokuntien jäsenet pitivät Arcadassa palaverin, johon osa työvaliokuntien jäsenistä osallistui etäyhteydellä (Skype). Tapaamisessa sovittiin yhteistyömuodoista (ks. edellinen kappale), sovittiin jatkuvan oppimisen tiekartan luomisesta sekä keskusteltiin muista ajankohtaisista asioista. Tämän palaverin lisäksi puheenjohtajat Jukka Lerkkanen (avoin yo) ja Stig Blomqvist (avoin amk) tapasivat ja Arcadassa. Joulukuussa puheenjohtajat Jukka Lerkkanen ja Stig Blomqvist kirjoittivat artikkelin Avoin korkeakoulutus mahdollistaa jatkuvan oppimisen työelämässä. Kirjoitus julkaistiin ARENE:n blogissa Kirjoitus lähetettiin myös kehittämisverkostolle ja avoimen yliopiston foorumille. 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan arviointi 2018 Kehittämisverkoston keskeisenä tavoitteena on strategian mukaisesti avoimen ammattikorkeakouluopetuksen vahvistaminen sekä toiminnan ja toimintaedellytysten jatkuva kehittäminen. Tämä tarkoittaa, että avoimen AMK:n tulosten vaikutusta ammattikorkeakoulujen rahoitukseen edistetään sekä avoimen ammattikorkeakoulun asemaa ammattikorkeakouluissa vahvistetaan. Toiminnan tunnettavuutta ja laajuutta kasvatetaan alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Lisäksi tavoitteena on ollut vahvistaa avointen ammattikorkeakoulujen ja avointen yliopistojen yhteistyötä. Tavoitteisiin vastattiin vuoden 2018 aikana seuraavalla tavalla: julkinen vaikuttaminen ja avoimesta ammattikorkeakoulutoiminnasta tiedottaminen, blogikirjoitus, yhteinen kannanotto rahoitusmallista, aktiivinen viestintä sekä vuoropuhelu ministeriön suuntaan, vuoropuhelu ARENE:n kanssa, yhteisten käytänteiden kehittäminen ja jakaminen sekä erityisesti yhteistyön vahvistaminen avoimen yliopiston foorumin kanssa.

5 5 Lopuksi on hyvä todeta, että avoimet ammattikorkeakoulut ovat tehneet hyvää ja tuloksellista työtä vuosien varrella. Vuoden 2018 opintopistekertymä on kaikkien aikojen suurin ja tulos vastaa hyvin tavoitteita eli, että toiminnan laajuutta kasvatetaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Kiitos kaikille kehittämisverkoston toimintaan osallistuneille! KEHITTÄMISVERKOSTON YHDYSHENKILÖLISTA Yhdyshenkilö Varahenkilö(t)

6 6

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018 Mervi Varja AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN VALTAKUNNALLINEN STRATEGIA 2014 2018 Pohjana nykyinen strategia vuosille 2010 2013 Foorumin yhteinen työskentely kesäkuun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE on maakunnan järjestöjen yhteistyörakenne ja yhteinen toimintaelin. Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Korkeakoulutus kuuluu kaikille!

Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä Eveliina Cammarano Mikä olisi sopiva koko aikuissosiaalityön kehittämisverkostolle? (n=19) 6.6.2019 2 Kuinka usein verkoston tulisi

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

JA SUOSITUKSET. Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki

JA SUOSITUKSET. Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki KORKEAKOULULIIKUNNAN VISIO 2020 JA SUOSITUKSET Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Vähän suositusten taustaa Suositusten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Rural Finland - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kotimaan matkailijat suurin matkailijaryhmämme Lähimatkailun odotetaan kasvavan

Lisätiedot

Suvi-verkoston kuulumisia

Suvi-verkoston kuulumisia Suvi-verkoston kuulumisia Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät Kajaanissa 10. 11.2.2015 Tarja Ahopelto, JAMK Kypsyysnäyte (ja opinnäytetyö) Uhkana kielentarkastuksen loppuminen

Lisätiedot

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 10.5.2017 Kaisu Piiroinen 1 2 3 4 http://uutismaailma.com/wpcontent/uploads/2016/03/vok-raportti_21.03.2016.pdf 5 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Täydennyskoulutus Avoin AMK Koulutusvienti

Täydennyskoulutus Avoin AMK Koulutusvienti Täydennyskoulutus Avoin AMK Koulutusvienti Tilannekatsaus, opetuksen jory 7.12.2016 1. KUULUMISET AVOIMEN KORKEAKOULUOPETUKSEN NEUVOTTELUPÄIVILTÄ, Tapio Kosusen esityksestä ote 2. AVOIMEN AMK VERKOSTOKOKOUKSEN

Lisätiedot

ARENEN Toimintasuunnitelma

ARENEN Toimintasuunnitelma ARENEN Toimintasuunnitelma 2019 Hallitus 23.10.2018 Arene 14.11.2018 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 1. Arenen strategia 2016-2020 Visio Ammatillinen korkeakoulutus on keskeinen osa maailman

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu JANE TYÖSKENTELY Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu Järjestöasiain neuvottelukunta TVK + JANE: JANEn kokoukset Tutustumisvierailut kokousten yhteydessä Kokouksissa yhteistä työskentelyä JANEn työvaliokunta

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi 8/31/18 VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ 31.8.2018 Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi Hannu Ikonen Kehittämispäällikkö 040 528 3762 Hannu.Ikonen@jamk.fi 1 V E R K O S T O K U M P P A N U U S K

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Avoin webinaari 17.5.2019 Marko Borodavkin, Kirsi Talman ja Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. www.avoinyliopisto.fi. Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 1-2013 ja työpaja

KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. www.avoinyliopisto.fi. Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 1-2013 ja työpaja Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 1-2013 ja työpaja KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.5.2013 Paikka: Sokos Hotel Flamingo, Tasetie 8, Vantaa. Läsnä: Aalto-yliopisto: Satu Kekäläinen (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki,

Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki, Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki, eamk: CampusOnline.fi yhteistä verkkotarjontaa ja uusia mahdollisuuksia Sanna Simola / Turku AMK CAMPUSONLINE.FI Kaikkien

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 n kokous Kokousaika kello 14:00 16.15 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Xamkin profiili eamk-tarjonnassa

Xamkin profiili eamk-tarjonnassa Xamkin profiili eamk-tarjonnassa Verkko-opetuksen koordinaattori Mirva Pilli-Sihvola 5.10.2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu South-Eastern Finland University of Applied Sciences Verkko-opintotarjonnan

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

RYHMÄ 2: Sosiaalialan amk-verkoston työnjaon kehittäminen

RYHMÄ 2: Sosiaalialan amk-verkoston työnjaon kehittäminen RYHMÄ 2: Sosiaalialan amk-verkoston työnjaon kehittäminen Työryhmä: Päivi Rinne, Meeri Rusi, Päivi Niiranen-Linkama Tehtäväksianto: Verkoston työnjaon kehittäminen: millaisella työnjaolla saisimme positiivisia

Lisätiedot

Avoin ammattikorkeakoulu

Avoin ammattikorkeakoulu Avoin ammattikorkeakoulu Strategia 2009-2012 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2009-2012 1 Sisällys 1. Johdanto 2. Strategian lähtökohdat 3. Avoimen ammattikorkeakoulun arvot, toiminta-ajatus ja visio

Lisätiedot

Esimerkki verkostoyhteistyöstä Työhyvinvointifoorumin valtakunnallisessa työpajassa 30.5.2012 Jaana Lerssi-Uskelin

Esimerkki verkostoyhteistyöstä Työhyvinvointifoorumin valtakunnallisessa työpajassa 30.5.2012 Jaana Lerssi-Uskelin Esimerkki verkostoyhteistyöstä Työhyvinvointifoorumin valtakunnallisessa työpajassa 30.5.2012 Jaana Lerssi-Uskelin Verkoston uudistuminen 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 TEM,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus. Jari Järvinen, HAMK. 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1

Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus. Jari Järvinen, HAMK. 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1 Korkeakoulujen IAM-ryhmän tilannekatsaus Jari Järvinen, HAMK 1/16/2012 Finnish IAM Task Force for Higher Education 1 IAM-ryhmä Missio: Kerätä, jakaa, dokumentoida ja arvioida hyviä käytänteitä, teknisiä

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Työ- ja elinkeinoministeriö, 17.7.2018. Ympäristöministeriö, 26.7.2018. Maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY

Lisätiedot

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén Terveydenhoitajakoulutuksen työpaja 20.5.2014 Hannu Sirén Dialogin käynnistäminen Toimilupakierroksen aikana kävi ilmi, että sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutus jatkuu valtakunnallisesti jatkossakin

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja

Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja TKI-Projekti: /3 Aloituskokous Aika 6..204 klo.00 Paikka Metropolia AMK, Eerikinkatu 36, Helsinki Läsnä Sebastian Gumenius sihteeri Jyrki Kullaa ohjaava opettaja Mika Miettinen puheenjohtaja. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II

Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II 8.5.2017 1 Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II Ke 3.5. klo 14:20-14:50 Opiskelijavalintojen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Bioanalytiikan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Konsortioryhmän kokous 11.11.2014 Markku einäsenaho KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Asetetut tavoitteet ja strategiatyön hyödyntäminen Tavoitteet Yhteinen

Lisätiedot

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto TUHA-verkosto lyhyesti Verkoston suunnittelu käynnistyi RAKETTI TUTKI:n järjestämästä kick off tilaisuudesta 14.1.2014

Lisätiedot

27 May Olli Oamkilainen 1

27 May Olli Oamkilainen 1 27 May Olli Oamkilainen 1 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Sessio: Maahanmuuttajien valmentaminen ammattikorkeakouluopintoihin Session puhujat klo 13.00 13.10

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306

Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306 AMKIT-KONSORTIO MUISTIO Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta 14.2.14 Aika 4.2.2014 klo 10.30 15.30 Paikka Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306 Osallistujat Laakkonen, Anna,

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Lukuvuosimaksut ja apurahat: seuranta- ja arviointitieto sekä käytäntöjen kehittäminen

Lukuvuosimaksut ja apurahat: seuranta- ja arviointitieto sekä käytäntöjen kehittäminen Lukuvuosimaksut ja apurahat: seuranta- ja arviointitieto sekä käytäntöjen kehittäminen Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 11.10.2018 Riikka Vanhanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Mari Emmes,

Lisätiedot

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015 UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3. - esityslista 1. Ohjausryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta 2. Ohjausryhmän jäsenten henkilökohtaisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 Helena Majamäki 31.8.2016 KOTA-seminaari Esityksen sisältö VIRTA-opintotietopalvelu ja sen hyödyntäminen tiedonkeruissa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN

Lisätiedot

KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta. Pekka Linna,

KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta. Pekka Linna, KOOTuki-ryhmän viestinnästä ja yhteistyön tuesta Pekka Linna, 10.11.2014 Sisältö 1. Strategia 2. Toimintatavat sidosryhmäviestinnässä 3. Kanavat 4. Yhteistyön tukeminen ja yhteisötuottaminen 5. Välineet

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä ammattikorkeakoulujen TKI-päivät 16. 17.2.2011 TKI-PÄIVÄT 2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä OHJELMA Tiistai 15.2.2011 Erilliset tapaamiset ja kokoukset 15.00 AMKtutka ja indikaattorit 16.30

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014 FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014 Sovitut tehtävät MITÄ SOVIMME VAASASSA 2013? Ammatillinen koulutus Strategia Tehty! Ei sovittu mutta tehty Ei tehty Viestintä 2013-2014 Tehdyt toimet

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous

Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous Muistio 1a/2014 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) kokous Aika Torstai 16.1.2014 klo 16 17.25 Paikka Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, maakuntasali Jakelu: Katja Asikainen pj (x) Tommi

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika 28.04.2017 kello 9:00 11:05 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click Ehdotus to edit Suomelle: Master title Suomi style 100+ SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI Yli puolelle nuorista korkeakoulututkinto Korkeakoulutusta ja asiantuntijuuden

Lisätiedot

Thesis kilpailu

Thesis kilpailu Thesis 2007 -kilpailu Osallistuminen ja toimintatavat Kaarina Närhi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu kaarina.narhi@oamk.fi Thesis - Tavoitteet lisätä AMK-tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu:

Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu: Kone- ja metallialan työnjohtokoulutuskokeilu: AMK-yhteistyö; rakennusmestarikoulutus; miten tästä eteenpäin Johtaja Mervi Karikorpi, 18.2.2011 Tarve Teknologiateollisuuden yritykset arvioivat työnjohdon

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

Puheenjohtaja Nina Halme avasi kokouksen Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Nina Halme avasi kokouksen Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin. 1 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 2/ 2014 Paikka: SRL, Valotalo 5. krs Aika: ke 5.3.2014 klo 16.30-20.00 Läsnä: Päivi Anttila Maritta Enqvist Nina Halme, pj Marja Mikola, siht. Hanna Talvitie Poissa: Jaana

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittelyt ja alkulämmittelyt o Katsaus ajankohtaisiin asioihin o Vuoden

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2017 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Työelämätoimikunnat Opetushallituksen kumppanina

Työelämätoimikunnat Opetushallituksen kumppanina Työelämätoimikunnat Opetushallituksen kumppanina näkökulmana tutkinnon perusteet Yksikön päällikkö, opetusneuvos Kati Lounema Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 1.2.2019 Tutkinnon perusteiden

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 4.10.2017. Työ- ja elinkeinoministeriö, 9.10.2017. Ympäristöministeriö,

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot