Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja Hannu Sirén

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén"

Transkriptio

1 Terveydenhoitajakoulutuksen työpaja Hannu Sirén

2 Dialogin käynnistäminen Toimilupakierroksen aikana kävi ilmi, että sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutus jatkuu valtakunnallisesti jatkossakin laajana. Tarpeen - pohtia yhdessä tarjonnan määrää kokonaisuutena - tarkastella valtakunnallisia haasteita - katsoa tapoja turvata osaaminen aloilla riittävän vahvana ja riittävän vahvoissa yksiköissä Dialogi käynnistettiin ammattikorkeakoulujen kanssa maaliskuussa, mutta tässä vaiheessa on tarpeen ottaa mukaan keskusteluun myös muut toimijat.

3 Dialogi hyvinvointialoilla Erityisesti dialogissa kiinnitetään huomiota terveydenhoitajakoulutukseen, kuntoutusalan koulutukseen ja kaksoistutkintoihin terveydenhoitajakoulutuksen työpaja kuntoutusalan työpaja kaksoistutkintojen työpaja syys-lokakuu ensihoidon työpaja (STM:n toive)

4 Korkeakouludialogin tavoite Keskustelun tavoitteena tunnistaa elementtejä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi alojen koulutuksessa jatkossa Koko prosessilla on tavoitteena: - tuottaa valtakunnallisen tarjonnan huomioon ottavia esityksiä syksyn 2014 toimilupakierrokselle, jossa on mahdollista tehdä edelleen koulutusvastuukarsintoja - pohtia pidemmällä aikajänteellä muutostarvetta koulutusrakenteessa ja -tarjonnassa, jotta mahdolliset muutokset voidaan ottaa huomioon 2017 AMK-rahoitusmallissa

5 Päivän tarkoitus Aamupäivällä käydään läpi tavoitteenasettelua ja kuullaan terveydenhoitajakoulutuksen tarpeesta työelämässä (puheenjohtaja Leila Lehtomäki, Suomen Terveydenhoitajaliitto) Iltapäivällä työpajaosuudessa mietitään yhdessä mitä odotetaan hyvältä terveydenhoitajakoulutukselta Tavoite on saavuttaa yhteisymmärrys koulutuksen kriteereistä

6 Jatkotyö ennen kesälomia Terveydenhoitajakoulutuksen kriteerit Ammattikorkeakoulukohtainen kuvaus ja arvio kriteerien täyttämisestä Yhteenveto Arenen verkosto / OKM OKM pyytää hallituksilta / rehtoreilta kommentit toimilupaprosessi 2014

7 Terveydenhoitajakoulutus nyt

8 Terveydenhoitajakoulutus JAMK ja LAMK luopuivat terveydenhoitajakoulutuksesta edelleen koulutusta järjestetään 23 paikkakunnalla

9 Terveydenhoitajakoulutus Vetovoima Vetovoimassa merkittäviä eroja alueiden ja ammattikorkeakoulujen välillä (min. 2 hakijaa vs. max. 16 hakijaa / aloituspaikka) Suuri osa hakukohteista vetovoimaltaan sote-alan keskiarvoa (6,11) heikompia. 55 op suorittaneet Terveydenhoitajakoulutuksen 55 op suorittaneiden osuus oli vuonna 2013 keskimäärin 55 % Osuus hyvä verrattuna koko amk-sektoriin Vaihtelua kuitenkin runsaasti ammattikorkeakouluittain, 36 % - 72 % välillä Verrattuna vuoteen 2012 yli 55 op suorittaneiden osuus kasvanut terveydenhoitajakoulutuksessa 12 %, muutos samalla tasolla koko amk-sektorilla

10 Läpäisy Sosiaali- ja terveysalan läpäisy yleisesti ottaen hyvää. Terveydenhoitaja (AMK) tutkinnon heikoimmankin toimipisteen 5-vuoden läpäisy parempaa kuin kaikkien alojen amk-tutkinnon läpäisy keskimäärin. Läpäisyssä kuitenkin merkittäviä amk-kohtaisia eroja, läpäisy vaihtelee % välillä Työllistyminen Terveydenhoitaja (AMK) tutkinnon suorittaneiden työllistyminen erittäin hyvää, vuonna 2009 valmistuneista työllisiä 92 % ja työttömiä vain 2 %

11

12

13 *Arcadassa alle 4 aloittanutta 2006

14 Terveydenhoitaja ylempi amk tutkintojen määrä - kokonaismäärä kasvussa, mutta ammattikorkeakoulukohtaiset määrät hyvinkin pieniä Arcada 1 1 Centria amk 2 Diakonia-amk 1 1 Hämeen amk 1 4 Jyväskylän amk Kajaanin amk 2 4 Karelia-amk 1 Kymenlaakson amk 2 2 Lahden amk 1 3 Laurea-amk Metropolia amk Mikkelin amk 1 2 Rovaniemen amk 2 4 Saimaan amk Satakunnan amk Savonia-amk 3 Seinäjoen amk 4 5 Tampereen amk Turun amk Vaasan amk 1 2 Kaikki yhteensä

15

16

17 Aikuisten (sairaanhoitajien) koulutuksesta Aikuiskoulutuksessa olevista terveydenhoitajan tutkintoon johtavaa koulutusta suorittavista siis yli kolmanneksella on jo sairaanhoitaja (AMK) tutkinto Tilanne vaihtelee ammattikorkeakouluittain huomattavasti - jossain tapauksissa suurimmalla osalla on jo aiempi terveysalan tutkinto - myös aikuiskoulutukseen osallistuvien määrä vaihtelee paljon Seuraavalla kalvolla nähdään myös, että lisäksi sairaanhoitajakoulutuksen suorittaneita osallistuu myös nuorten tutkintoon johtavaan koulutukseen Aineisto on käytettävissä työpajaosiossa kaikilla.

18

19 Hakijasuman purku: ammattikorkeakoulusektorin lisäykset koulutusaloittain

20 Hakijasuman purku: sosiaali- ja terveysalan lisäykset

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Päivän tarkoitus Aamupäivällä käynnistetään dialogi ammattikorkeakoulujen kesken toimilupakierroksen

Lisätiedot

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus -dialogi 14.10.2014 Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa Hanne Mikkonen / OKM Aloittaneet, opiskelijat, tutkinnot Tietolähteet: aloittaneet

Lisätiedot

Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali

Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali Koonti terveydenhoitaja (AMK) koulutuksen tilastoista ammattikorkeakouluittain Vuonna 2010 tutkinnon suorittaneista työlliset 2011 Vuonna 2010 tutkinnon

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille Opetus- ja kulttuuriministeriö Asemointitilastot 2015; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä ammattikorkeakouluittain Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013 Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 1 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 1 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 1 KORKEAKOULUITTAIN 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 288 1 632 375 360 370 300 5 060 29604 Helsingin yliopisto 472

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 8) Koko maa 13 / S 14.02.13 1( 8) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Degree Programme in Plastics Technology 75 75 4 167 17 368 244 67 398 428 4 84 766 446 381 7 0 282 245 1127 1046 663 5 14 12.23 12. 4. 10.21

Lisätiedot

Korkeakoulujärjestelmän kehittäminen ja kuntoutusalan koulutuksen tulevaisuus Hannu Sirén Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Korkeakoulujärjestelmän kehittäminen ja kuntoutusalan koulutuksen tulevaisuus Hannu Sirén Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulujärjestelmän kehittäminen ja kuntoutusalan koulutuksen tulevaisuus 27.5.2014 Hannu Sirén Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Teemoja Talousnäkymät Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja koulutustarjonnan mitoitus sopimuksissa Johtaja Hannu Sirén Opetusministeriö Koulutus-

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 3.5.2010 200 / vaihtokk, kk YO 177925 Aalto-yliopisto 221 1 243 248 600 255 000-6 400 Helsingin kauppakorkeakoulu 94 200 Taideteollinen korkeakoulu 26 400

Lisätiedot

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian opo-info 1.11.2013 Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2014 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 9 koulutusta: Tutkinto Koulutus Aloituspaikat

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Terveydenhoitajien tarve työelämässä. 20.5.2014 Leila Lehtomäki Puheenjohtaja, TtT Suomen Terveydenhoitajaliitto, STHL ry

Terveydenhoitajien tarve työelämässä. 20.5.2014 Leila Lehtomäki Puheenjohtaja, TtT Suomen Terveydenhoitajaliitto, STHL ry Terveydenhoitajien tarve työelämässä 20.5.2014 Leila Lehtomäki Puheenjohtaja, TtT Suomen Terveydenhoitajaliitto, STHL ry Laillistetut terveydenhoitajat Valviran rekisterissä ( Valvira 3/2014) 2009 2010

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö. Jukka Jonninen / Metropolia

Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö. Jukka Jonninen / Metropolia Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö Jukka Jonninen / Metropolia AMK-rahoituksen ennakointityökalu Mistä ennakointityökalussa on kyse? 1. Ministeriön laskentakaavan dekoodaus 2. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Asettamispäätös Selvitys kuntoutusalan koulutusten yhteisistä sisällöistä

Asettamispäätös Selvitys kuntoutusalan koulutusten yhteisistä sisällöistä Asettamispäätös OKM/60/040/2014 29.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Selvitys kuntoutusalan koulutusten yhteisistä sisällöistä Tausta Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys 6.9.2018 (Haarala Päivi (Metropolia), Liinamo Arja (Metropolia), Mellin Oili-Katriina (Metropolia), Nieminen Irmeli (TAMK), Nikula Anne (Metropolia),

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Utbildningsprogrammet för hälsofrämjande Utbildningsprogrammet i avancerad klinisk vård. sijaiset hakijat

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.

Lisätiedot

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja

Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot

Lisätiedot

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa:

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Yhteishaussa: Liiketalouden ala, syksyn 2015 haku AMK-tutkinnot Syksyn haussa mukana: Centria-ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa 12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 380 / vaihtokk. Tukisumma euroa

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 380 / vaihtokk. Tukisumma euroa ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 380 / vaihtokk - KK YO 991256096 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 304 1458 554 040 428 400 125 640 999994535 Helsingin yliopisto 376 1934 734 920

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen

Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja nuorten koulutustarjonnan suuntaaminen Tampere 1.3.2007 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ/ Tarmo Mykkänen/ as /1.3.2007

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkintojen määrä kasvoi edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2013 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Tekniikan ja liikenteen ala. Vetovoima. Aloituspaikat

Tekniikan ja liikenteen ala. Vetovoima. Aloituspaikat Ammattikorkeakoulujen vetovoima Vuosi: 2008 AMK-tutkinto, nuorten koulutus Amk:t yht. Arcada Hämeen Jyväskylän Kajaanin Kemi-Tornion Keski-Pohjanmaan Kymenlaakson Ala yhteensä 7 650 2,7 120 2,1 440 3,0

Lisätiedot

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Taustaa ja huomioita yliopistojen vastauksista Heikki Mannila 15.10.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 300 / vaihtokk. Tukisumma euroa

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 300 / vaihtokk. Tukisumma euroa ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 300 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 288 1 428 428 400 388 700 39 700 29604 Helsingin yliopisto 420 2 314 694 200 628 160

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Sosiaali-,terveys-, liikunta ja kauneudenhoitoala

Sosiaali-,terveys-, liikunta ja kauneudenhoitoala Sosiaali-,terveys-, liikunta ja kauneudenhoitoala katsaus alan tutkintojen ja rakenteen kehittämiseen Päivi Karttunen, TtT, vararehtori TAMK Arenen SOTELIKA verkoston pj Taustaa Arenen SOTELIKA verkosto,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 09.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 44 47 3 64 10 108 85

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 14.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 73 63 3 91 43 15 164

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

13.4.2015. Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6.

13.4.2015. Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6. 13.4.2015 Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus (koepäivä 5.6.2015) Centria-ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Kajaanin

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Terveydenhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Terveydenhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Terveydenhoitaja Terveydenhoitaja (AMK) Nuorisokoulutuksessa opintojen kesto on

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa VKYH jen vieraskielisten yhteishaku / S 01.0. 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 30.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 30.01.2012 1( 21) Koko maa VKYH jen vieraskielisten yhteishaku 1 / S.01.1 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics

Lisätiedot

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen

Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Rakenteellinen kehittäminen ja koulutustarjonnan suuntaaminen Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen OPETUSMINISTERIÖN JA YLIOPISTOJEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄ 14. 15.11.2007 Rakenteellinen kehittäminen kevään

Lisätiedot

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011 Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry 24.1.2010 Insinöörikoulutukseen hyväksytyt ja insinööritutkinnon suorittaneet 1984-2009 Lähde: Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016)

Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Humanistinen ja kasvatusala Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK), päivätoteutus, Mikkeli 2.-3.11.2016 Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK),

Lisätiedot

Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki,

Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki, Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki, eamk: CampusOnline.fi yhteistä verkkotarjontaa ja uusia mahdollisuuksia Sanna Simola / Turku AMK CAMPUSONLINE.FI Kaikkien

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta

Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta Yhteenveto kaksoistutkintotyöpajasta 14.8. ensihoidon koulutuksen osalta Erityisasiantuntija Markku

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 2 AMMATTIKORKEAKOULUT Sisältö 4 Esipuhe 6 Koulutusjärjestelmä OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 8 Aloittaneet, opiskelijat ja tutkinnot 1997-2003 10 Aikuiskoulutuksen aloittaneet, opiskelijat ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen uraseuranta. Satu Helmi Projektipäällikkö

Ammattikorkeakoulujen uraseuranta. Satu Helmi Projektipäällikkö Ammattikorkeakoulujen uraseuranta Projektipäällikkö Sisältö Ammattikorkeakoulujen uraseuranta, mitä se on? Valtakunnallisen kyselyn pilotointi keväällä 2019 Valtakunnallisten tulosten hyödyntäminen Syksyn

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17 ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 299 1 621 372 830 358 340 14 490 29604 Helsingin yliopisto 407 2 421 556 830 579 600-22

Lisätiedot

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 Suunnittelija MuT Marja-Liisa Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Hankkeen tavoitteet On määritellä sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen tuottama työmarkkinoiden tulevaisuuden tarpeita vastaava osaaminen. Projektissa

Lisätiedot

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi 8/31/18 VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ 31.8.2018 Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi Hannu Ikonen Kehittämispäällikkö 040 528 3762 Hannu.Ikonen@jamk.fi 1 V E R K O S T O K U M P P A N U U S K

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Iktyonomikoulutuksen kuulumisia

Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Raisa Kääriä lehtori Turun ammattikorkeakoulu Kala- ja ympäristötalouden koulutusohjelma Iktyonomikoulutuksen kuulumisia Historiaa 80- ja 90-luvuilla Paraisilla Valtion

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

Humanistinen ja kasvatusala 063 Asioimistulkkauksen koulutus 0595 Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK Länsi, Turun toimipiste 30

Humanistinen ja kasvatusala 063 Asioimistulkkauksen koulutus 0595 Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK Länsi, Turun toimipiste 30 Humanistinen ja kasvatusala 063 Asioimistulkkauksen koulutus 0595 Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK Länsi, Turun toimipiste 30 955 Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutus 1909 Centria ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN

JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN JOHDATUS TEEMAAN KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN Vararehtori Pekka Auvinen Korkeakoulujen arviointijaoston jäsen Pörssitalo, Helsinki 14.10.2015 UUDET PERIAATTEET JA SUOSITUKSET

Lisätiedot

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Mikrobiologian laboratorioiden edustajien neuvottelukokous 17.10.2008 Seija Tuokko Laboratoriossa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys

Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys KOULUTUSVASTUUT AMMATTIKORKEAKOULUITTAIN Ammattikorkeakoulu / Tutkinto Tutkintonimike Täsmennys Centria-ammattikorkeakoulu Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto yhteisöpedagogi (AMK) Liiketalouden

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa / S.. ( ) Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola, Kokkola- Pietarsaaren yksikkö, Pietarsaari Sosiaalialan koulutusohjelma. sijaiset hakijat

Lisätiedot

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa OSAO toimintaa tiivistettynä Opiskelijoita noin 11 000, joista yli puolet ammatillisessa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot