MUURISET. TAISTO-harjoitus laajan tietomurron varalle
|
|
- Pentti Tamminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUURISET Puolustushallinnon rakennuslaitoksen uutislehti MAALISKUU 2019 KUVAT: SHUTTERSTOCK TAISTO-harjoitus laajan tietomurron varalle Julkinen hallinto harjoittelee henkilötietojen tietoturvaloukkausten hallintaa yhteisissä TAISTOharjoituksissa. Harjoitusten tavoitteena on kehittää organisaatioiden tietoturva- ja tietosuojaprosesseja, kuten EU:n yleisen tietoturva-asetuksen toimeenpano edellyttää. Rakennuslaitos osallistui TAISTOharjoitukseen vuoden 2018 loppupuolella. Harjoituksessa skenaariona oli laajamittainen tietomurto Rakennuslaitoksen tietojärjestelmään. Harjoitus sisälsi tietomurron todentamisen, tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisen sekä kriisiviestinnän. Harjoitus onnistui hyvin, ja häiriötilanteesta selvittiin ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Tosin harjoitukseen osallistujat osasivat jo ennakolta odottaa sitä, kun taas todellisessa tietomurtotilanteessa työryhmän koolle saaminen kestäisi kauemmin. Toisaalta tositilanteessa näin laajamittaisen tietomurron eskaloituminen tapahtuisi hitaammin. Rakennuslaitoksen tietoturvapäällikön koordinoimaan harjoitukseen osallistuivat laitoksen johtaja, hallintojohtaja, valmiusjohtaja, tietosuojavastaava, järjestelmäasiantuntija, henkilöstösuunnittelija ja viestintäsihteeri. Harjoituksesta saatujen kokemusten perusteella Rakennuslaitoksen varautumisprosesseja tämän tyyppisten kriisitilanteiden varalta osataan nyt kehittää entistäkin tehokkaammiksi. Julkishallinnon TAISTO-harjoitukset käynnistyivät vuonna 2018 kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen toimeksiannosta. Harjoituksia on järjestetty yhteistyössä Väestörekisterikeskuksen, Poliisihallituksen, tietosuojavaltuutetun toimiston, Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen sekä Valtion tieto- ja viestintäkeskus Valtorin kanssa. Rakennuslaitoksen TAISTO-harjoitus järjestettiin yhteistyössä Väestörekisterikeskuksen kanssa. Harjoitukseen osallistui kaikkiaan 234 julkisen sektorin organisaatiota. Harjoituksen jälkeen Väestörekisterikeskukselta saadussa palautteessa todettiin Puolustushallinnon rakennuslaitoksen sijoittuneen ylimpään neljännekseen eli 58 parhaiten menestyneen organisaation joukkoon. tietoturvapäällikkö Henri Lehtelä
2 UUSI ILME RAKENNUSLAITOKSEN strategiapäivityksen yhteydessä laitoksen graafinen ilme uudistuu. Uudistus sopii hyvin tähän vuoteen, jolloin Rakennuslaitos täyttää 25 vuotta. Laitoksen virallinen nimi on edelleen Puolustushallinnon rakennuslaitos, mutta logossa käytetään pelkkää Rakennuslaitosta ja muuriankkuritunnusta on virtaviivaistettu. Muuriankkuri kuvaa Rakennuslaitoksen roolia puolustushallinnon asiantuntijana, joka vanhojen linnoitusten kivimuureissa käytetyn muuriankkurin tavoin liittää parhaat kiinteistöpalvelut maanpuolustukseen. Lisäksi Rakennuslaitoksen viestinnässään käyttämät värit raikastuvat. Kirjainyhdistelmä PHRAKL jää pois aktiivikäytöstä. Esimerkiksi verkkosivujen osoitteeksi tulee myöhemmin rakennuslaitos.fi ja sähköpostiosoitteiden osoitteeksi rakennuslaitos.fi. Tämä lehti on jo toteutettu uudella ilmeellä. viestintäsihteeri Marika Valve KATSAUS VUOTEEN VUONNA 2018 Rakennuslaitoksen toiminnan painopisteinä olivat valmiussuunnittelu ja -harjoittelu, Rakennuslaitoksen strategiatyö sekä tilahallinnan kehittämisratkaisuun (TILKO) ja valtion säästöleikkauksiin liittyvien tehostamistoimien loppuunsaattaminen. Uuden strategian mukainen visiomme on Tuotamme parasta kiinteistöalan valmiutta, jolla haluamme korostaa valmiusosaamisen merkitystä puolustushallinnon kiinteistöalalla. Valmiuden osalta keskeistä vuonna 2018 oli Rakennuslaitoksen johtamissuunnitelman hyväksyminen Logistiikkalaitoksen esikunnassa ja laitoksemme osallistuminen Puolustusvoimien PVLOG18-harjoitukseen. Vuoden mittaan valmistui yhteensä 39 rakennushanketta. Osallistuimme erityiskohteiden suorituskykyvaatimusten määrittelyyn ja annoimme asiantuntijatukea Puolustusvoimien strategisissa HX-hävittäjä- ja Laivue hankkeissa. Maaperän kunnostuksia tehtiin yhteensä seitsemässä kohteessa ja ympäristöteknisiä tutkimuksia 11 kohteessa. Ampumaratojen teknisen parantamisen hanke saatiin päätökseen. Hallinnossa jatkettiin toimintatapojen uudistamista. Talous- ja henkilöstöhallinnon osaaminen keskitettiin valtakunnallisesti toimiviin talous- ja henkilöstöhallinnon tiimeihin ja kirjaamotoiminta Keskusyksikköön Haminaan. Jälkimmäinen uudistus tuli voimaan vuoden 2019 alussa. Tietohallinnon kehitysprojekteja olivat Valtion TUVE-turvallisuusverkon käyttöönotto ja Rakennuslaitoksen digitaalista suorituskykyä edistävä RAKDIGI-hanke. Myös viestintää kehitettiin uudistamalla Rakennuslaitoksen verkkosivut. Rakennuslaitoksen liikevaihto oli 154,5 miljoonaa euroa. Ylläpitovastuullamme oli 2,62 miljoonaa neliömetriä huoneistoalaa. Rakennuslaitoksen palveluksessa oli yhteensä 673 henkilöä. Työtyytyväisyyden taso oli 3,6 asteikolla 1 5. Onnistuimme toteuttamaan meille asetetut säästövelvoitteet tehostamalla toimintoja ja vähentämällä energiankululutusta. Asiakastyytyväisyyden taso oli 3,9 asteikolla 1 5. Rakennuslaitoksen keskeisenä haasteena vuonna 2019 on Rakennuslaitoksen uuden strategian jalkauttaminen koko organisaatiossa. Henkilöstömme osaaminen ja laitoksen kehittyneet toimintamallit antavat kuitenkin hyvät onnistumisen mahdollisuudet. Rakennuslaitoksen johtaja Pekka Salojärvi PUOLUSTUSKIINTEISTÖJEN PAIKKATIETOHALLINTAA KEHITETÄÄN NBDE-YHTEISTYÖNÄ PUOLUSTUSKIINTEISTÖJEN tilahallintaa kehitetään digitaalisten paikkatietojärjestelmien avulla. Paikkatiedon kehittämisen osalta tehdään yhteistyötä myös kansainvälisellä tasolla. Rakennuslaitoksen isännöimään NBDE:n paikkatiedon työpajaan osallistuivat Suomen lisäksi Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Viron sisarorganisaatiot. Paikkatietoasioita käsiteltiin yhdessä strategiatasolta käytännön sovelluksiin. Osallistujat vaihtoivat kokemuksia niin paikkatiedon käsittelyyn liittyvistä ongelmista kuin käytännön ratkaisumalleistakin. Yhteistyö ja kokemusten vaihto oli kaikkien mielestä hyödyllistä, ja paikkatietoryhmä otettiin NBDE:n pysyväksi työryhmäksi. Paikkatietoa kiinteistöjen hallinnassa kehitetään kaikissa maissa. Pisimmällä on Tanska, jossa paikkatietoa hyödynnetään erityisesti harjoitusalueiden kunnossapidossa sekä harjoitusten jälkeisten vaurioiden paikantamisessa ja korjaamisessa. Ruotsin sovellukset liittyvät kiinteistöjen omistajuuteen sekä alue- ja tilahallintaan.
3 RAKENNUTTAMINEN JA SUOJARAKENTAMINEN YHDISTYVÄT Toimialajohtaja Ilkka Ruutu 1. Suojatilat ja tilaturvallisuus Suunnittelupäällikkö Juha Kyllönen Suojatilojen suorituskyvyn ja käytön kehittäminen Tilaturvallisuus 2. Hankevalmistelu ja aluekehitys Suunnittelupäällikkö Turkka Ehramaa Tarveselvitykset Hankesuunnittelu Varuskuntien kehittämissuunnitelmat 3. Rakennushankkeet Suunnittelupäällikkö Juha Oksanen Rakennuttamisen työmenetelmät ja malliasiakirjat Strategiset hankkeet Paikkatiedon ja viranomaistoiminnan kehittäminen RAKENNUSLAITOKSEN rakennuttamistoimiala on organisoitu uudelleen. Uusi organisaatio astui voimaan Tähän asti rakennuttamistoimialalla on ollut kaksi yksikköä, joista toinen on vastannut talonrakentamisesta ja toinen suojarakentamisesta. Uudessa organisaatiossa yksi johtaja vastaa koko toimialan johtamisesta. Toimialan uusi nimi on Rakennuttaminen ja suojatekniikka. Toimialalla on jatkossa kolme kehittämistiimiä: 1) suojatilat ja tilaturvallisuus, 2) hankevalmistelu ja aluekehitys sekä 3) rakennushankkeet. Kukin tiimi vastaa oman vastuualueensa toiminnan kehittämisestä ja toimintaprosesseista. Toimialajohtaja vastaa mm. toimialan kannattavuudesta ja taloudesta, projektisalkun hallinnasta ja raportoinnista sekä sidosryhmäsuhteista. Hän osallistuu myös Rakennuslaitoksen strategiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Uudistuksen tavoitteena on resurssien ja osaamisen joustava käyttö sekä toimintatapojen yhtenäistäminen. Lisäksi uudistus luo nykyistä paremmat edellytykset toimialan sisäiselle kehittämistoiminnalle ja auttaa vastaamaan puolustushallinnon merkittäviin kehityshankkeisiin. Pääosa rakennuttamisen palvelutuotannosta tehdään edelleenkin projekteina, joihin kootaan tarvittavat resurssit: vastuullinen projektipäällikkö, LVI- ja sähköasiantuntijat, projektisihteeri ja paikallisvalvoja. Hankkeen sisällön mukaan projektiin kutsutaan muita asiantuntijoita Rakennuslaitoksesta. Osaamista ja resursseja voidaan täydentää harkitusti myös ostopalveluilla. toimialajohtaja Ilkka Ruutu, Rakennuttaminen ja suojatekniikka Virossa laaditaan paikkatietostrategiaa ja puolustushallinnossa paikkatiedon käyttöä pilotoidaan hyödyntämällä ensin julkisia tietoja. Norjassa käytetään paikkatietoa rakennusten, varuskuntien ja alueiden tasolla sekä kiinteistöjen tilahallintaan että kunnossapitoon. Rakennuslaitos esitteli työpajassa kehittämäänsä KIRAVE-tietojärjestelmää paikkatiedon hyödyntämisen ja kehittämisen näkökulmasta. erikoissuunnittelija Hanna Salminen Paikkatietoa voidaan hyödyntää esim. harjoitusalueiden kunnossapidossa. KUVA: PUOLUSTUSVOIMAT
4 ENERGIA- JA ILMASTO-OHJELMA PÄIVITETTY PUOLUSTUSVOIMAT on vuonna 2018 päivittänyt energia- ja ilmastoohjelmansa yhteistyössä puolustusministeriön, Rakennuslaitoksen ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Päivityksen perusteena ovat Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 ja sitä täsmentävä Valtioneuvoston periaatepäätös Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 (KAISU). Kiinteistöenergian osalta tärkeimmät tavoitteet ovat uusiutuvan energian käytön edistäminen sekä PAROLANNUMMEN VARUSKUNTA KAUKOLÄMPÖVERKKOON öljyn käytöstä luopuminen. Öljyn käytöstä luopuminen niveltyy kiinteästi kemikaaliturvallisuuden edistämiseen puolustushallinnossa. Energia- ja ilmasto-ohjelman tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen, energiankulutuksen huomioiminen rakentamisessa ja peruskorjauksissa, energiansaannin turvaaminen, päästöjen vähentäminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Puolustusvoimat on selvittämässä Suomessa käytössä olevien energialähteiden soveltuvuutta liikkuvaan PAROLANNUMMEN varuskunta liitetään Hämeenlinnan kaukolämpöverkkoon. Elenia Lämpö Oy rakentaa kolme kilometriä uutta kaukolämmön runkolinjaa sekä uusii pumppaamoja, joiden avulla varuskunta-alueen kaukolämpöverkko saadaan yhdistettyä Hämeenlinnan kaukolämpöverkkoon. Tällä hetkellä Parolannummen varuskunnan tarvitsema kaukolämpö tuotetaan maakaasulla Parolannummella sijaitsevassa lämpökeskuksessa. Loppuvuodesta 2020 alkaen Parolannummen varuskuntaan tuotetaan kaukolämpö pääosin Vanajan voimalaitoksella lähialueen biopolttoaineita hyödyntäen. Investoinnin myötä kaukolämmön toimitusvarmuus Parolannummen varuskuntaan paranee ja lämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt pienenevät vuositasolla yli tonnia. Varuskunnallisten rakennusten ylläpidon näkökulmasta siirtyminen kaukolämpöön ja uusiutuviin energialähteisiin edistää merkittävästi Parolannummen lämmöntuotannon ja -jakelun huoltovarmuutta, kustannustehokkuutta ja ympäristömyötäisyyttä. johtava energia-asiantuntija Kari Huttunen kalustoonsa. Rakennuslaitos on suunnittelussa ja tiedonkeruussa mukana kiinteistöenergian polttoaineiden osalta. Rakennuslaitos seuraa biopolttoaineiden ja uusien energialähteiden teknistä kehittymistä sekä muualta saatavia käyttökokemuksia. Biopolttoaineiden soveltuvuus nykyiseen ja hankittavaan laitekantaan sekä pitkäaikaiseen varastointiin selvitetään. energia-asiantuntija Mikko Nurhonen KUVA: ELENIA LÄMPÖ KUVA: SANNA PURHO
5 TEHOSTETAAN PÄIVITTÄISTÄ ENERGIAN SÄÄSTÄMISTÄ NBDE-YHTEISTYÖFOORUMIN (Nordic-Baltic Defence Estates) energiatyöryhmä kokoontui Kajaanissa. Paikalla oli neljätoista energia-asiantuntijaa Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Liettuasta, Latviasta ja Suomesta. Lisäksi esityksiä pitivät Kainuun prikaatin, Pääesikunnan ja Naton energiaturvallisuuden osaamiskeskuksen (ENSEC COE) edustaja. Kokouksessa pohdittiin keinoja, joilla puolustushallinnossa voidaan säästää energiaa päivittäisessä toiminnassa. Energian järkevällä käytöllä on etenkin leiri- ja poikkeusoloissa iso merkitys. Esimerkiksi yhden polttoainelitran saaminen kohteeseen voi kuluttaa litraa polttoainetta. Vastaavasti yhden polttoainelitran säästäminen kyseisessä kohteessa voi moninkertaistaa säästöä koko ketjussa. Toisen kokouspäivän pitopaikkana oli korpikorsu kaukana asutuksesta ilman verkkosähköä. Pieni määrä sähköä saatiin 24 voltin akuista. Energiatyöryhmä pääsi näin itse testaamaan energiakäyttäytymistään askeettisissa olosuhteissa. Energiatehokkuus korjausrakentamisessa ja uudisrakentamisessa on aiheena seuraavassa kokouksessa, joka pidetään Virossa. energia-asiantuntija Mikko Nurhonen NBDE-energiatiimi 20 asteen pakkasessa: Fredrik Andersson (Ruotsi), Jennifer Doran (Nato), Janis Ancans (Latvia), Mikko Nurhonen (Rakennuslaitos), Lars Truelsen (Tanska), Kati Kettunen (Puolustusvoimat), Karel Kullimaa (Viro) ja Tomas Eitminavicius (Liettua). KUVAT: RAKENNUSLAITOS Huoltopäällikkö, evl Jorma Könttä Kainuun prikaatista ja käyttäytymistieteiden asiantuntija Jennifer Doran Natosta. Toisen päivän kokouspaikkana oli korpikorsu. HAMINAN VARUSKUNTA LUOPUU MAAKAASUSTA HAMINAN Energia Oy:n uusi kaukolämpölaitos valmistui vuoden 2019 alussa. Haminan varuskunta liitetään kaukolämpöverkkoon ja se korvaa nykyisen maakaasulämmityksen. Uuden lämpölaitoksen tuottama kaukolämpö on paikallista, puulla tuotettua energiaa. Haminan Energia lupaa tarjota asiakkailleen huolettoman avaimet käteen -toimituksen. Uuden lämpölaitoksen viralliset vihkiäiset pidettiin KUVA: PUOLUSTUSVOIMAT
6 VUOKRATYÖVAATTEET KÄYTTÖÖN POISTOVAATTEILLE UUSI ELÄMÄ RAKENNUSLAITOS on ottanut käyttöön vuokravaatepalvelun kiinteistönhoidon, kunnossapidon ja siivouspalvelujen henkilöstölle. Lindström Oy:n tuottama palvelu sisältää mm. henkilökohtaiset vaatekoon mittaukset ja sovitukset sekä vaatteiden huollon ja toimitukset toimipisteisiin. Malliston vaatteet on kehitetty vaativaan ammattikäyttöön sekä sisä- että ulkotiloissa, ja niissä on standardien mukaiset suojaukset kunkin työtehtävän vaatimusten mukaisesti. Ensisijainen tavoite vuokravaatteisiin siirtymisessä oli saada käyttöön koko Rakennuslaitoksessa yhdenmukaiset toimintamallit samoin tai pienemmin kustannuksin kuin itse hankkien. Vuokravaatteiden käyttöönottoon on liittynyt erinäisiä haasteita, mutta pitkällä aikavälillä työvaatteiden vuokrauksen uskotaan säästävän sekä aikaa että rahaa. Vuokratyövaatteisiin siirryttäessä iso osa Rakennuslaitoksen omista työvaatteista päätyi kustannussyistä poltettavaksi. Osa vaatteista pystyttiin kuitenkin uusiokäyttämään. Poistovaatteet toimitettiin tekstiilien kierrätystä edistävän Telaketju-verkoston kautta Globe Hope Oy:lle. Yritys valmisti Rakennuslaitoksen vaatteista kasseja ja pussukoita joululahjoiksi henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Jokainen kassi ja pussukka sisältää infolapun, joka kertoo, missä käytössä materiaali on aiemmin ollut. Pussukat on valmistettu siivoojien sisätyövaatteista ja kassit kiinteistötyöntekijöiden ulkotyövaatteista. johtava asiantuntija, Tuula Koskinen KUVAT: LINDSTRÖM Vuokratyövaatteet on suunniteltu vaativaan ammattikäyttöön niin sisä- kuin ulkotiloissa. Globe Hope teki siivoojien työvaatteista pussukoita. Nimityksiä TERO VIRKKALA on nimitetty Rakennuslaitoksen hankintalakimieheksi alkaen. OTM Tero Virkkala on toiminut aiemmin hankintalakimiehenä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin TUVEyksikössä sekä tietotekniikkakeskus HALTIKissa. Turvallisuussektori ja puolustusvoimien toiminta ovat hänelle tuttuja jo aiemmista tehtävistä. JYRKI RIKKA on nimitetty valmiuspäälliköksi alkaen. Sijoituspaikkana on Rakennuslaitoksen Tampereen palveluyksikkö. Jyrki Rikka on työskennellyt yli 30 vuotta Puolustusvoimissa mm. Karjalan prikaatissa, Kotkan rannikkopatteristossa ja Reserviupseerikoulussa. Viimeksi hän toimi logistiikkaosaston apulaisosastopäällikkönä 1. logistiikkarykmentin esikunnassa Kouvolassa. MARI TUONONEN on nimitetty henkilöstösuunnittelijaksi Keskusyksikköön alkaen. Mari Tuononen on koulutukseltaan ohjelmistotekniikan insinööri (AMK), mutta työura on vienyt hänet henkilöstöhallinnon tehtäviin. Hän on toiminut aiemmin työsuhde- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijana Ammattiliitto Prossa ja Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa.
7 MORTTI-HANKKEEN PILOTTI KÄYNNISTYI KUVAT: RAKENNUSLAITOS MORTTI-hanketiimi harjoitusalueelle pystytetyn käymälän vieressä. Vasemmalta Briitta Vilkki (2LOGR), Nina Kokko (PHRAKL), Riikka Malila (SYKE), Eliisa Pärttö (PHRAKL) Sari Huuhtanen (Huussi ry), Seija Haapamäki (TAMK), Eeva-Liisa Viskari (TAMK), Prithvi Simha (SLU), Giulio Zorzetto (SLU) ja Caroline Karlsson (SLU). JANNE PAKARINEN on nimitetty Jyväskylän palveluyksikön johtajaksi alkaen. Insinööri (YAMK) Janne Pakarinen siirtyi Rakennuslaitoksen palvelukseen Valtra Oy:stä, jossa hän toimi vuodesta 2003 alkaen mm. aluepäällikkönä, kehitysinsinöörinä sekä operaatio- ja logistiikkapäällikkönä. Puolustusvoimien toiminta tuli Janne Pakariselle tutuksi, kun hän palveli rauhanturvaajana Kosovossa vuosina JUHA SORVALI on nimitetty projektipäälliköksi Ympäristötoimialalle alkaen. Hänen tehtävänään on ympäristöhankkeiden rakennuttaminen. FM Juha Sorvali on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan geologia. Hän toimi viimeksi kahdeksan vuotta Helsingin kaupungin infrahankkeiden projektijohtajana ja sitä ennen kymmenen vuotta konsulttiyhtiö FCG Oy:ssä mm. ympäristöasiantuntijana ja toimialajohtajana. MORTTI-HANKKEEN (Mobiili ravinteiden talteenotto kenttäolosuhteissa) tavoitteena on edistää ravinteiden talteenottoa ja hyötykäyttöä syntypaikkaerottelun menetelmin. Puolustusvoimien harjoitusalueella käynnistyneessä pilotissa testataan siirrettävää käymäläjätteen käsittely-yksikköä, jossa erotellut käymäläjakeet käsitellään haitattomaan ja helposti hyödynnettävään muotoon. Pilotissa analysoidaan lopputuotteiden laatu ja selvitetään niiden käyttömahdollisuuksia. Pilottivaiheessa tehdään myös käyttäjäkyselyjä. MORTTI-hanke päättyy syksyllä 2019, johon mennessä pilotoinnista saadut tulokset raportoidaan ja päätetään mahdollisista jatkotoimista. Pilotista saatavia tuloksia voidaan hyödyntää jatkokehitystyössä, jossa tavoitteena on saada vastaavanlainen kustannustehokas siirrettävä käymäläyksikkö käyttöön esimerkiksi suurempien harjoitusten tai muiden massatapahtumien käyttöön. Käsittelymenetelmäksi valikoitunut prosessi on ruotsalaisen SLU:n (Sveriges Lantbruksuniversitet) kehittämä menetelmä, joka perustuu virtsan haihdutukseen ja ravinteiden sitomiseen kiinteään materiaaliin. Käsittelymenetelmällä saadaan vähennettyä hajuhaittoja sekä tiivistettyä käymäläjätettä pienempään tilavuuteen. Pilottikäymälä on aluetta käyttävien joukkojen käytössä noin kolmen kuukauden ajan. Rakennuslaitoksen paikallinen yksikkö vastaa käymälän päivittäisestä ylläpidosta. MORTTI-hanke on Sitran rahoittama yhteishanke (9/ /2019), jossa varsinaisina hanketoimijoina ovat Suomen ympäristökeskus, Tampereen ammattikorkeakoulu, Käymäläseura Huussi ry ja Puolustushallinnon rakennuslaitos. Puolustusvoimat on aktiivisesti mukana hanketiimissä. johtava asiantuntija Eliisa Pärttö
8 Puolustushallinnon rakennuslaitos Puhelinvaihde Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa Kirjaamo: Keskusyksikkö Palveluyksikkö Keskusyksikkö Palveluyksiköt Asiakastukikeskus Isoympyräkatu 10 PL Hamina Johtaja Pekka Salojärvi Kouvola Paraatikenttä Kouvola Johtaja Jussi Hautamäki Säkylä Huovintie 24 B Säkylä Johtaja Jouni Aro Jyväskylä Rykmentintie Tikkakoski Johtaja Janne Pakarinen Asiakastukikeskus Jyväskylä Puhelin: asiakastuki@phrakl Helsinki Santahaminantie Helsinki Johtaja Aki Toivonen Turku Heikkilän kasarmi PL Turku Johtaja Reima Johansson Hämeenlinna Vankanlähde 7 PL Hämeenlinna Johtaja Heikki Ilmonen Tampere Lapintie 4 PL Tampere Johtaja Jani Haataja Kajaani PL Kajaani Johtaja Petri Oksanen Sodankylä PL Sodankylä Johtaja Jyrki Siirtola Parhaat palveluratkaisut Energiapalvelut Kiinteistöpalvelut Rakennuttamispalvelut Siivouspalvelut Tekniset palvelut Tilaturvallisuuspalvelut Ympäristöpalvelut MUURISET, MAALISKUU 2019 Puolustushallinnon rakennuslaitoksen uutislehti JULKAISIJA Puolustushallinnon rakennuslaitos, PL 1, Hamina, puh , PÄÄTOIMITTAJA Pekka Salojärvi, puh , pekka.salojarvi@phrakl.fi. TOIMITUS Princeps Oy, Kirsti Helin. TAITTO Princeps Oy, Sanna Purho. PAINOPAIKKA Grano Oy. ISSN (paino), ISSN (verkko). TILAAJAREKISTERI Tilaajarekisteriä ylläpitää Princeps Oy. Rekisterissä on tilaajan nimi ja lehden postitusosoite. Tietoja käytetään lehden postitusta varten ja ne poistetaan, kun tilaaja ilmoittaa tilauksen peruutuksesta. TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA PALAUTTEET info@princeps.fi.
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU 2018
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU 2018 Kuva: Tuomo Repo Panssariprikaati sai peruskorjatun kasarmin käyttöönsä Riihimäen varuskunnan kasarmi 18 on peruskorjattu ja otettu Panssariprikaatin
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI. Mittaroinnilla tehoja energiankulutuksen tarkkailuun. ja mittarien asentamisen tärkeysjärjestys.
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAkuu 2017 Kuva: Rakennuslaitos KULUjärjestelmällä tarkempaa tietoa puolustuskiinteistöjen energiankulutuksesta. Mittaroinnilla tehoja energiankulutuksen
Valtioneuvoston puolustusselonteko ja infrastruktuuri. Ympäristöneuvos, TkT Matias Warsta Osastoesiupseeri, EVL Vesa Halinen Puolustusministeriö
Valtioneuvoston puolustusselonteko ja infrastruktuuri Ympäristöneuvos, TkT Matias Warsta Osastoesiupseeri, EVL Vesa Halinen Puolustusministeriö Toimitilojen ja alueiden hallinta puolustushallinnossa Puolustusvoimat
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI MAALISKUU Mopperi ja lepperi käyvät tomutaisteluun
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI MAALISKUU 2018 Mopperi ja lepperi käyvät tomutaisteluun Siirrytään varuskunnan auditorioon! Pöydältä otetaan yksi popcornikippo, yksi suukko ja yksi pillimehu.
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI maaliskuu 2017 Varusmiehet haastavat varusmiehet #jätesota-kampanjassa Lajitellen lomille tai Heittäisitkö päivärahasikin roskiin? ovat #jätesota-kampanjan
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU Varuskunnista laaja kuntoarvio. 16 kasarmirakennusta peruskorjataan lähivuosina
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU 2016 Varuskunnista laaja kuntoarvio 16 kasarmirakennusta peruskorjataan lähivuosina Kuva: Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy Varuskuntien kasarmeista
Muuriset. Muuriset. Puolustushallinto mukana kestävän energian konsultaatiofoorumissa PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI MAALISKUU 2016
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI MAALISKUU 2016 Puolustushallinto mukana kestävän energian konsultaatiofoorumissa Euroopan komissio on yhdessä Euroopan puolustusviraston (EDA) kanssa perustanut
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)
Kuntien strategiatyöskentely ja tiekarttatyö
Kuntien strategiatyöskentely ja tiekarttatyö Kuntien ilmastotoimet osaksi strategiaa työpaja Lahti, 9.4.2019 Jyrki Tenhunen Suomen ympäristökeskus Toimintatapa Esityksen sisältö Hinku-foorumissa Fisu-
-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.
Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten
Ympäristöohjelma kaudelle:
Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS
Miten valmistaudun tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin?
Miten valmistaudun tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin? Juhta asiantuntijaryhmä: tietoturva, tietosuoja, varautuminen puheenjohtaja Tuula Seppo Valtio Expo 10.5.2017, klo 10.30-11, Fennia 1 2 krs. Digitalisaatio
Hinku-kunta esimerkkejä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä
Hinku-kunta esimerkkejä Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä 23.11.2017 Hinku-kriteerit Hinku-kunnaksi ryhtyminen edellyttää Hinku-kriteerien täyttymistä. Hinkukriteerit on laatinut Suomen ympäristökeskus
Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet
Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
ITÄMERIHAASTE 2. kansallinen seminaari 3.12.2008
ITÄMERIHAASTE 2. kansallinen seminaari 3.12.2008 Ritva Touré 3.12.2008 1 Ritva Touré Laatujohtaja Johtava asiantuntija, tekniset palvelut Ritva Touré 3.12.2008 2 Puolustushallinnon rakennuslaitos Aluetoimisto
Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio
Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin
ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA
ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen
TILINPÄÄTÖS Puolustushallinnon rakennuslaitos
TILINPÄÄTÖS 2018 Puolustushallinnon rakennuslaitos Puolustushallinnon rakennuslaitos Isoympyräkatu 10, 49400 Hamina PL 1, 49401 Hamina Ilme: Hahmo Taitto ja painatus: Grano www.rakennuslaitos.fi SISÄLLYSLUETTELO
Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle 2010-luvulla
Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle ll 2010-luvulla Hiilitieto ry:n seminaari 18.3.2010 Ilkka Kananen Ilkka Kananen 19.03.2010 1 Energiahuollon turvaamisen perusteet Avointen energiamarkkinoiden toimivuus
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:
TAISTO18-harjoitus - palauteseminaari
TAISTO18-harjoitus - palauteseminaari 23.1.2019 Valtiovarainministeriö Johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku sekä VRK:n digiturvapalvelut, Väestörekisterikeskus Ohjelma 9.00 Tervetuloa! Kimmo Rousku,
Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle Pekka Salojarvi Rakennuslaitoksen johtaja
Raportti 1 (1) KES.152750 31.08.2015 287/0200/2015 Puolustusministeriö Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2015 OSAVUOSIRAPORTTI 1.1.-31.7.2015 Rakennuslaitoksen
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen
Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen
Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle Pekka Salojarvi Rakennuslaitoksen johtaja
RAPORTTI 1 (1) KES.182426 28.08.2018 188/0200/2018 Puolustusministeriö Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2018 OSAVUOSIRAPORTTI 1.1.-31.7.2018 Rakennuslaitoksen
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 17.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustuskiinteistökokous Helsingissä
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU 2015 Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustuskiinteistökokous Helsingissä Pohjoismaisen yhteistyöfoorumin Nordic Defence Estates (NDE) vuosikokous
TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä
TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka
VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan
VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS pk-teollisuuden energiakulut hallintaan ENERGIAKATSELMUS tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta löytää energian ja
Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4
Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen
Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa
Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön
Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström
Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja
Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi
Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin Energianeuvoja Tommi Tuomi Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Tommi Tuomi 020 615 7449 tommi.tuomi@kouvola.fi Sähköposti ja puhelin neuvontaa, neuvonta
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin
KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli
KUNTIEN ILMASTOTYÖ Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli Marita Savo, ympäristötarkastaja Mikkelin kaupunki/mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut Kuntaliiton selvitys 2012:
HSY Vesi Energiatehokkuus osana Helsingin seudun vesihuoltoa
HSY Vesi Energiatehokkuus osana Helsingin seudun vesihuoltoa Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2010 Suomen Vesiyhdistys ry Jukka Piekkari toimialajohtaja HSY Vesi Jukka Piekkari, HSY Vesi 22.3.2010 1
Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.
Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan
Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle Pekka Salojarvi Rakennuslaitoksen johtaja
RAPORTTI 1 (1) KES.159560 31.08.2017 126/0200/2017 Puolustusministeriö Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2017 OSAVUOSIRAPORTTI 1.1.-31.7.2017 Rakennuslaitoksen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson
Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja
Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi
Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia. Jyrki Kauppinen
Pitkän aikavälin peruskorjausstrategia Jyrki Kauppinen Taustaa Strategia laadittiin ensimmäisen kerran 2014 almost fully compliant ja päivitettiin 2017 fully compliant energiatehokkuusdirektiivin (EED)
KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus
Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta
KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013
KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 2. Ympäristöprofiili...
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.
Sähkötehon riittävyys osana energiaja ilmastostrategian valmistelua
Sähkötehon riittävyys osana energiaja ilmastostrategian valmistelua Ylitarkastaja Tatu Pahkala Energiaviraston keskustelutilaisuus kesällä 2017 alkavasta tehoreservikaudesta 20.4.2016 Agenda Hallitusohjelma
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku
Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan
Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.
TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen
Energiatuki Kati Veijonen
Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden
Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström
Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,
KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014
KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Ympäristöprofiili...
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.
Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.2017 Leena Maidell Kaupungin ympäristöohjelma 2013-2016 Valtuustokauden strateginen ohjelma
Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari
Miksi Älykästä Vettä Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu 12.5.2015 Toimialajohtaja Jukka Piekkari HSY:n vesihuolto pähkinänkuoressa HSY: Vesihuolto, jätehuolto, seutu- ja ympäristötieto Vesihuolto: veden puhdistus
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma
Energiaviraston esittely RES-kouluttajien infotilaisuus Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto
Energiaviraston esittely RES-kouluttajien infotilaisuus 5.10.2015 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Energiavirasto lähtökohtia ja lukuja Energiavirasto valvoo ja edistää: energiamarkkinoiden toimintaa
Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa
Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Aki Havia 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari 2017 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari
Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli
Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti
Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari
Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Pekka Salojarvi Rakennuslaitoksen johtaja
EHDOTUS 1 (1) KES.158457 26.04.2017 217/2000/2017 Puolustusministeriö Talousyksikkö PLM:n asiak FI.PLM.2017-1245 60/20.01.01/2017 23.3.2017 PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE
Kansallinen energiaja ilmastostrategia
Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
Puolustusministeri Jussi Niinistö: Varuskuntaverkosto säilytettävä ja kiinteistöjen omistus arvioitava uudelleen
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN SIDOSRYHMÄLEHTI Joulukuu 2018 Puolustusministeri Jussi Niinistö: Varuskuntaverkosto säilytettävä ja kiinteistöjen omistus arvioitava uudelleen
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri 5.4.2018 Rakentamismääräyskokoelma uudistui Viiden vuoden työ: kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2018 Kokoelma
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 16.9 Sanna Kopra Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi esitetään Kainuun
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU huippuhieno urheilukenttä. Urheilukenttä rakennettiin Tykistöprikaatin
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOKSEN UUTISLEHTI LOKAKUU 2014 PUOLUSTUS HALLINNON RAKENNUS L A I T O S 20 vuotta - - Niinisalon varuskuntaan huippuhieno urheilukenttä Niinisalon varuskuntaan on valmistunut
Asiakkaalle tuotettu arvo
St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla
FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri
FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset
Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?
Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Tavoitteet Kieku-hankkeen tavoitteena: Kieku-ratkaisun tavoitteena: toteuttaa Kieku-ratkaisu (prosessit ja järjestelmä) parantaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon
HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri
HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 18.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin
Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006
Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.0.2007 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 LÄMPÖLAITOSKYSELY 6/83/2007 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö K. Luoma 3.0.2007 (2) LÄMPÖLAITOSTIEDOT VUODELTA
Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko
Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet
Pelastustoimen uudistushanke
Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä
Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena
Sopimustoiminta kansallisen tason energiatehokkuustoimena EP-TOPO, webinaari 5.4.2017 Pia Outinen, Energiavirasto Energiatehokkuussopimukset 2017 2025 ELINKEINOELÄMÄ KUNTA-ALA KIINTEISTÖALA ÖLJYLÄMMITYSKIINTEISTÖT
Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous
Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 27.9.2013 Paikkatietostrategian päivitys Vision, tavoitteiden ja toimenpiteiden työstäminen strategiaryhmässä kesä- elokuu Esittely
Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö
21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,
Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen
Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku
ORIMATTILAN KAUPUNKI
ORIMATTILAN KAUPUNKI Miltä näyttää uusiutuvan energian tulevaisuus Päijät-Hämeessä? Case Orimattila Sisältö Orimattilan kaupunki - Energiastrategia Orimattilan Lämpö Oy Yhtiötietoja Kaukolämpö Viljamaan
Tavoitteet ja toimenpiteet
Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian
Kestävä kehitys Fortumissa
Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna
CANEMURE. Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia
CANEMURE Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia LIFE IP CANEMURE Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia Projektin kesto: 2018-2024 Kokonaisbudjetti:
Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen
Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus
Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa
Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Julkisen sektorin energiatehokkuus miten tehdä energiatehokkuussuunnitelma 22.4.2013 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen rooli valtionhallinnossa
Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä
Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen
Mistä sähkö ja lämpö virtaa?
Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet
Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä
Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa
Väppi
Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten
Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet
Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen
Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen
Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut
Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
Puhtaan energian ohjelma. Jyri Häkämies Elinkeinoministeri
Puhtaan energian ohjelma Jyri Häkämies Elinkeinoministeri Puhtaan energian kolmiloikalla vauhtia kestävään kasvuun 1. 2. 3. Talous Tuontienergian vähentäminen tukee vaihtotasetta Työpaikat Kotimaan investoinneilla
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen
01 June 2015. Subject/Place/Occasion
Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset
Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset
Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS
PÖYTÄKIRJA 3/2015 id150488 1(7) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA ke klo 8.00-9.56 PAIKKA Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Metsolan kampus, neuvottelutila C2010 Pääskysentie 1
Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009
Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen