Jäsenkysely 2011 yhteenveto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenkysely 2011 yhteenveto"

Transkriptio

1 Jäsenkysely 2011 yhteenveto Vuoden 2011 jäsenkysely päättyi elokuun lopussa. Vastaajien määrä jäi aika vähäiseksi, joten seuraavasta yhteenvedosta pitkälle meneviä johtopäätöksiä on tehtävä varoen. Tosin edelliseen kyselyyn verrattaessa vastaajia oli enemmän. Vastauksia kyselyyn saatiin sähköisesti 104 kpl ja paperilla 36 kpl eli yhteensä 140. Lukemaan voitaneen pitää hyvin vähäisenä, sillä se edustaa vain 2,3 % koko jäsenmäärästä. Niinpä kovinkaan pitkälle vieviä johtopäätöksiä vastauksista ei voi tehdä, mutta jotain suuntaviivoja siitä voidaan kuitenkin piirtää. Suuret kiitokset kuitenkin kaikille niille jäsenillemme, jotka vastasivat kyselyyn. Extranetin kautta vastanneiden kesken arvotaan vielä luvatut viisi yllätyspalkintoa. Voittajat ilmoitetaan Liittokokouksen yhteydessä Porissa. Edellisen kerran jäsenkysely toteutettiin vuonna 2003 ja sen tuloksia vedettiin yhteen vuonna Vastaajia tuolloin oli 101 kpl, joten nousua vastaajien määrässä oli 38 %. Tällä kertaa kyselyn vanhin vastaaja oli syntynyt vuonna 1931 ja nuorin Huomioitavaa oli myös, että vanhin sähköiseen kyselyyn vastaajista oli syntynyt vuonna Vastaajat olivat Odotukset toiminnalta Pasi Perhoniemi liittyneet jäseneksi vuosina Eniten vastauksia saapui Helsingin ATY:n jäseniltä (35. Seuraavaksi eniten saatiin vastauksia Lahden Aty:n jäseniltä (11. Kolmanneksi eniten Tampereelta (9. Neljännen sija jakoivat Porin ja Turun ATY:t, 8 vastaajalla kumpikin. Vastaajista 2/3 edustaa työssä käyviä jäseniä ja 1/3 eläkeläisiä. Työssäkäyvistä vastanneista pääosa edusti työtehtäviltään huolto ja korjaamotoimintaa. 7 %:lla vastaajista on ylempi korkeakoulututkinto, 41 %:lla insinöörikoulutus, 37 %:lla teknikkokoulutus, 10 %:lla ammatillinen tutkinto at ja eat mukaan luettuna ja 7 %:lla joku muu tutkinto. 62 % vastaajista on osal Verkostoituminen Koulutustilaisuudet Opintomatkat Ryhmämatkat Sähköiset palvelut Yhteydet kotim. järjestöihin Yhteydet ulkom. järjestöihin Alan julkaisujen kehittäminen Autoalan arvostuksen parantaminen Yhdistykset 22 satelliitti 2/2011 SATL

2 listunut 0-2 kertaa yhdistyksen järjestämään tilaisuuteen viimeisen vuoden aikana, 38 % yli 2 kertaa. Yhdistyksen luottamustehtävissä vastaajista on toiminut 39 % jossain vaiheessa. Vastaajista 45 % ilmoittaa omaavansa liian vähän aikaa osallistua yhdistystoimintaan. 74 % vastaajista kuitenkin ilmoittaa kuuluvansa myös johonkin muuhun järjestöön. Saatu palaute oli pääasiassa positiivista. Sitä kuvaavat muun muassa annetut arvosanat toiminnasta asteikolla 0-5. SATL:n toiminnasta arvosana oli 3,8, paikallisyhdistysten osalta 3,4, Autoalan Koulutuskeskus Oy:n osalta 3,6 ja Suomen Autolehden osalta 4,1. Vastaajista 74 % piti SATL:n tärkeimpänä jäsenpalveluna Suomen Autolehteä. Tämä on ollut toki tiedossa jo ilman kyselyäkin. Toiseksi tärkein oli paikallisyhdistysten toiminta ja kolmanneksi tärkein Satelliitti-lehti. Tulevaisuuden toiminnan suuntauksia niin Liiton kuin yhdistysten tasolla kysyttiin myös. SATL:n tärkeimmäksi tulevaisuuden toiminnaksi nähtiin autoalan arvostuksen parantamisen. Toiseksi tärkein oli koulutus- ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen sekä kolmanneksi tärkein alan julkaisujen kehittäminen. Yhdistysten osalta tärkeimmäksi tulevaisuuden toiminnaksi nähtiin koulutus- ja esitelmätilaisuuksien järjestämisen. Toiseksi tärkein oli verkostoituminen muiden autoalalla toimivien henkilöiden kanssa. Kolmanneksi tärkein oli autoalan arvostuksen parantaminen. Suomen Autolehden sähköisen version tarpeellisuutta myös tiedusteltiin. Vastaajista 65 % olisi sitä valmis käyttämään, mutta vain vajaa 4% olisi valmis satelliitti 2/2011 Otteita Risuja ja ruusuja -kohdasta SATL ja AAKK, ovat pirteitä ja hyödyllisiä sekä virkistäviä. Hyvä! Jäsenhankinnassa olisi hyvä saada mukaan eräänlaisia innostuneita avainhenkilöitä, joilla on paljon asiakassuhteita alan toimihenkilöihin, esim. katsastus, rahoitus jne. alalla toimivia. Keski-ikää pitää saada alemmaksi. Muutoksia johdossa. Toimintaa suunnattava yhä enemmän nuoria kohden. Keinot varmaan vaikeita. Nuorennusta. Paperilehti edelleen paras anti (Suomen Autolehti). Ja tärkeää säilyttää se. Enemmän ääntä kuuluviin. Kehitetään sähköisiä viestimiä, ne näyttävät tulevaisuuden suuntaan! Ollut virkistyspainotteista, kehitystiedon jakaminen jäänyt vähemmälle ja lähinnä lehden varaan. Suomen Autolehti on todella mainio lehti sisällöltään, tärkeää pitää paperilehtenä, ilmestymistiheys on sopiva. Autoalan arvostuksen parantaminen ja varsinkin raskaankaluston koulutuksen parantaminen ja arvostuksen lisääminen. Suorittavat ihmiset eivät tiedä organisaatiostamme juuri mitään. Jatkakaa samaan malliin, mutta huomioikaa opiskelijat ja uudet alalle tulijat. Lehteen mielenkiintoisia kansantajuisia juttuja. Perinteiset kesäpäivät kunniaan! Senioritoimintaan lisää huomiota ja resursseja, koska suurin osa paikallisyhdistystoiminnasta on veteraanien varassa. Millä saadaan nuoret alan miehet mukaan toimintaan? Autolehden hinta/laatu on mainio. Hyvin kehittyneen ja asiallisen toiminnan jatkoa ja nuoria ammattilaisia mukaan lisää toimintaan. Aktivointi- ja kehittämistalkoot käyntiin. maksamaan siitä lisää. Tosin yksittäisistä ladattavista jutusta maksun voisi maksaa jo melkein neljännes eli 24 % vastaajista. Kaupallisista jäseneduista esitettiin myös kysymyksiä. Autoiluun ja matkailuun liittyvä jäsenetuja kaipasi 65 % vastaajista, mutta kotiin liittyviä vain 44 % vastaajista. Asiaa on jonkin verran pohdittu liittohallituksessa ja nämä vastaukset vahvistavat kaavailuja, jotta asiaa kannattaa viedä eteenpäin. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n koulutustilaisuuksien ja Suomen Autolehden tulevaisuudessa käsittelemien aihealueiden kirjoa pyydettiin myös hahmottamaan valmiilla kysymysten asetteluilla. Kysymysten moninaisuuden takia niistä ei tässä esitellä, vaan tarkempi yhteenveto tämän ja muiden asioiden osalta on luettavissa Liiton kotisivujen etusivulta osoitteessa löytyvän linkinkin kautta. Kiitokset vielä kaikille kyselyyn vastanneille. 23

3 1 SATL:n vuoden 2011 jäsenkyselyn tulokset Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n r Liittohallitus päätti järjestäää Liiton jäsenkyselyn pitämässään kokouksessa. Siitä tiedotettiinn kesäkuussa ilmestyneessä Satelliitti-lehdessä 1/2011, jossa ilmoitettiin kyselyn jatkuvan asti. Kyselyyn pystyi vastaamaan joko sähköisestii SATL:n extranetissä kunkin jäsenen henkilökohtaisten tunnusten avulla tai Satelliitti-lehden välissää olleella vastauslomakkeella. Näistä ensin mainittu oli esitetty ensisijaiseksi vastausvaihtoehdoksi. Tätä tuettiin lupaamalla arpoa viiden sähköisesti vastanneen kesken yllätyspalkinto. Tämän mahdollistaa sähköisten vastaajien yksilöimisen mahdollisuus, kunn taas paperiset vastaukset tulivatt nimettöminä. Paperisten vastausten osalta taas postimaksut oli maksettu Liiton puolesta. Vastaajia kyselyyn oli sähköisesti 104 kpl ja paperilla 36 kpl eli yhteensä 140 kappaletta.. Lukemaan voitaneen pitää hyvin vähäisenä, sillä see edustaa vain 2,3 % koko jäsenmäärästä. Niinpä kovinkaan pitkälle vieviä johtopäätöksiä vastauksista ei voi tehdä, mutta jotain suuntaviivoja siitä voidaan kuitenkin piirtää. Kaikki vastaajat eivät olleet vastanneet jokaiseenn kysymykseen. Niinpä kunkin vastausalueen vastauksien lukumäärä on myös ilmoitettu kyseisessä k kuvaajassa. Edellisen kerran jäsenkysely toteutettiin vuonna 2003 ja sen tuloksia vedettiin yhteen vuonna Vastaajia tuolloin oli 101 kpl, joten nousua vastaajien määrässä oli 38 %. Kyselyn vanhin vastaaja oli syntynyt vuonna 1931 ja nuorin Huomioitavaa oli myös, että vanhin sähköiseen kyselyyn vastaajista oli syntynyt Vastaajat olivat liittyneet jäseneksi Kyselyyn vastanneidenn ikäjakauma eli syntymävuodet (vastaajia 139) 6 5 Lukumäärä Syntymävuosi

4 2 Lukumäärä Kyselyyn vastanneiden jäseneksi liittymisvuodet (vastaajia 134) Liittymisvuosi Eniten vastauksia saapui Helsingin ATY:n jäseniltä (35. Seuraavaksi eniten saatiin vastauksiaa Lahden Aty:n jäseniltä (11. Kolmanneksi eniten vastauksia saatiin Tampereelta (9. Neljännen sija jakoivat Porin ja Turun ATY:t, 8 vastaajalla kumpikin. Vastaajien koulutustasot jakautuivat seuraavan kuvaajan mukaisesti (monia eri koulutustasojaa suorittaneista huomioitiin vain korkein): Koulutu ustaso (v vastaajia 140) 7 % 5 % 101 % 4.1. Ammatillinen tutkinto, myös ammatti ja erikoisammattitutkinto ( Teknikkokoulutus (52 41 % 37 % 4.3. Insinöörikoulutus, myös AMK ( Ylempi korkeakoulututkinto ( Joku muu koulutus ( 7

5 3 Omana kysymyksenään esitetty vastaajann työtehtävien toimialue sisälsi myös Eläkeläinen - vaihtoehdon. Vastaajista 32 % ilmoitti olevansa eläkeläinen. Heidän osaltaann entistä toimenkuvaaa ei huomioitu vastauksissa. Toimia alue (vastaajia 117) 5.1. Huolto ja korjaamotoiminta (29 32 % 17 % 4 % 6 % 25 % 10 % 5 % 1 % 5.2. Autokauppa, varaosakauppa tms. ( Opetus ja koulutusala, autokoulu, tutkimustehtävät ( Autokatsastustoiminta ( Kuljetus ja logistiikka ( Auto ja kuljetusvälineitä valmistava teollisuus ( Eläkeläinen ( Muu toimialue e (20 Muu toimialue sisälsi seuraavat vastaukset: Moottoreita valmistava teollisuus, Vakuutusyhtiö ö (5, Öljy-yhtiö, Dieselmoottorienn valmistus, Kunta/Varikkopäällikkö, Automaalaus, ruosteenestokäsittelyt, renkaiden vähittäiskauppa, valvonta, Konsultointi, Suunnittelu, R&D, harrastekorjaamo, Valmistajan edustaja + maahantuoja, tekninen tuki & huolto, autonosien valmistus, Polttoaineet, Tekninen Asiantuntija / Vahinkotarkastus, Polttoaineet, Viranomainen, Yrittäjä, konsultointi,, Valtio, Vakuutusmyynti, Automaahantuonti, yrityskehitys Tehtävänimike (95 vastausta) Käyttöpäällikkö, Huoltoneuvoja, Koneistamon esimies, Katsastaja (5,, Tekninen asiantuntija, Lehtori (Auto- ja kuljetusala) ), Varaosapäällikkö, Kuljetuspäällikkö, Autokouluyrittäjä, Pääasiantuntija, Asiakaspalvelupäällikkö Päätoiminen tuntiopettaja, Suunnittelupäällikkö,, Kehityspäällikkö, Varaosapäällikkö, Autoteknikko, Yrittäjä (5, työnjohtaja/huoltoneuvoja, Työnjohtaja/ /takuukäsittelijä, tutkimusinsinööri, tulliylitarkastaja, Tekninenn asiantuntija, Opiskelija, Asiamies, Vastaava katsastusmies, ammatinopet ttaja, Lehtorii (6, Kalustopäällikkö, jälkimarkkinointipäällikkö, Eläkeläinen (2, Senior Design Engineer R& &D, Ryhmäpäällikkö, Kouluttaja, yrittäjä, Huoltopäällikkö, Districtt Sales Manager, Laboratorioinsinööri, Huoltopäällikkö, Tuotekehitysinsinööri, tekninenn myyjä, Pääasiantuntija, Tekninen johtaja (54, Toimitusjohtaja (2, Korjaamopäällikkö, Tutkija, Takuukäsittelijä & varaosamyyjä (kesätyö), Katsastusaseman esimies, Jälkimarkkinointipäällikkö,, Tekninen asiantuntija, ajoneuvotarkastaja, liikepaikkapäällikkö, Kuljetusvälineinsinööri, Takuukäsittelijä, Kuljetusyrittäjä, Huoltoneuvoja, yli-insinööri, Teknisen Palvelun Päällikkö, tullitarkastaja, korikorjaamopäällikkö, toimitusjohtaja, Huoltopäällikkö, tutkija, Varaosapäällikkö, Tekninen myyjä, korj. esimies, Vahinkotarkastaja, Tarkastusinsinööri, Linja-auton kuljettaja, Vakuutusedustaja, Opettaja, TakuukäsitteT lijä, auto-osaston osastonjohtaja, Huoltovastaava, Tuntiopettaja (2, asiantuntija ja Kuljetussuunnittelija.

6 4 Osallistumisaktiviteetti eli kuinka monta kertaa vastaaja on osallistunut jäsenyhdistyksen järjestämään tilaisuuteen viimeisenn vuoden aikanaa (vastaajia 138) 14 % 23 % 633 % kertaa ( kertaa ( yli 6 kertaa (19 Luottamustehtävät el li onko vastaaja hoitanut jäsenyhdistyksen luottamustehtäviä (vastaajia 137) 22 % 7.1. En ole (84 17 % 61 % 7.2. Kyllä, yli 5 vuotta sitten ( Kyllä, viim. 5 vuoden aikana (30

7 5 Ajankäyttö eli k kuinka paljon vastaajalla on aikaa osallistua yhdistystoimintaan (vastaajiaa 132) 28 % 45 % 9.1. Liian vähän ( Jonkin verran ( Tarpeeksi (37 27 % Kuuluuko vastaaja johonkin muuhun järjestöön (vastaajia 137) 26 % 8.1. Ei kuulu ( Kyllä kuuluu ( %

8 6 Kuinka moneen muuhun yhdistykseen vastaajat kuuluvat (vastaajia 79 Henkilöiden lukumäärä Yhdistysten lukumäärä 6 7 8

9 7 Arvosana SATL:n nykyisestä toiminnasta (vastaajia 136, keskiarvo 3,80) 1 % 0 % 19 % 9 % 18 % 0 (1 1 (0 2 (12 53 % 3 (25 4 (72 5 (26 Arvosanaa paikallisyhdistysten nykyisestä toiminnastaa (vastaajiaa 131, keskiarvo 3,41) 0 % 7 % 3 % 15 % 48 % 27 % 0 (0 1 (4 2 (199 3 (366 4 (633 5 (9

10 8 Arvosana Autoalan Koulutuskeskus Oy:n nykyisestä toiminnasta (vastaajia 128, kes 1 % kiarvo 3,63) ) 46 % 10 % 0 % 2 % 411 % 0 (0 1 (1 2 (3 3 (52 4 (59 5 (13 Arvosana Suomen Autolehden nykyisestä toiminnasta (vastaajia 134, keskiarvo 4,13) 0 % 0 % 1 % 28 % 14 % 57 % 0 (0 1 (0 2 (1 3 (19 ) 4 (76 ) 5 (38 )

11 9 SATL:n tärkein jäsenpalvelu (vas staajia 138) Suomen Autolehti (102 1 % 0 % Satelliitti (2 0 % 1 % 1 % 6 % 17 % 74 % Koulutuspalvelut (Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kurssit) ( Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantama tai välittämä ammattikirjallisuus ( Kesäpäivät ( Jäsenmatkat ( Paikallisyhdistysten toiminta ( Muut (0 SATL:n toiseksi tärkein jäsenpalvelu (va astaajia 136) Suomen Autolehti (26 0 % Satelliitti (25 k 28 % 19 % 18 % Koulutuspalvelut (Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kurssit) ( Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantama tai välittämä ammattikirjallisuus ( Kesäpäivät (5 3 % 4 % 9 % 19 % Jäsenmatkat (4( Paikallisyhdistysten toiminta ( Muut (0

12 10 SATL:n kolmanneksi tärkein jäsenpalvelu (vas staajia 122) ) (kohtaan Muut vastaukset: Liittokokoustapaamiset sekä ihmissuhteet ja verkostoituminen) Suomen Autolehti (8 2 % 7 % Satelliitti (30 26 % 17 % 25 % 8 % Koulutuspalvelut (Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kurssit) ( Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantama tai välittämä ammattikirjallisuuss ( Kesäpäivät (3 13 % Jäsenmatkat (21 2 % Paikallisyhdistysten toiminta ( Muut (2

13 111 SATL:n tärkein tulevaisuuden toiminta (vastaajia 127) Verkostoituminen muiden autoalalla toimivien henkilöiden kanssa (28 0 % Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminenn (24 27 % 22 % Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/tai muun yhteisen virkistystoimiinnan järjestäminen (5 12 % 19 % Sähköisten palvelujen kehittäminen (4 9 % 3 % 4 % Yhteydenpito ja yhteistyö muiden kotimaisten alan järjestöjen kanssa ( Yhteydenpito ja yhteistyö alan ulkomaisiin sisarjärjestöihin (44 3 % 1 % Alan julkaisujen kehittäminen ( Autoalan arvostuksen parantaminen ( Muu (00 18 % 6 % SATL:n toiseksi tärkein tulevaisuuden toiminta 12 % 11 % 0 % 5 % 11 % (vastaajia 130) 29 % 5 % 3 % Verkostoituminen muiden autoalalla toimivien henkilöiden kanssa ( Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen ( Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/tai muun yhteisen virkistystoiminnan järjestäminenn ( Sähköisten palvelujen kehittäminen ( Yhteydenpito ja yhteistyö muiden kotimaisten alan järjestöjen kanssa ( Yhteydenpito ja yhteistyö alan ulkomaisiin sisarjärjestöihinn ( Alan julkaisujen kehittäminen ( Autoalan arvostuksen parantaminen ( Muu (0

14 12 19 % SATL:n kolmanneksi tärkein tulevaisuuden toiminta 3 % 1 % 5 % 22 % 11 % (vastaajia 126) 11 % 7 % 10 % 11 % Verkostoituminen muidenn autoalalla toimivien henkilöiden kanssa ( Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen ( Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/tai muun yhteisen virkistystoiminnan järjestäminen ( Sähköisten palvelujen kehittäminen ( Yhteydenpito ja yhteistyöö muiden kotimaisten alan järjestöjen kanssa ( Yhteydenpito ja yhteistyöö alan ulkomaisiin sisarjärjestöihiin ( Alan julkaisujen kehittäminen ( Autoalann arvostuksen parantaminen ( Muu (1 Paikallisyhdistysten tärkein tulevaisuuden toiminta 0 % (vastaajia 136) 0 % 2 % 15 % 24 % 2 % 6 % 7 % 5 % 39 % Verkostoituminen muiden autoalalla toimivien henkilöiden kanssa ( Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen ( Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/tai muun yhteisen virkistystoiiminnan järjestäminen ( Sähköisten palvelujen kehittäminen ( Yhteydenpito ja yhteistyö muiden kotimaistenn alan järjestöjenn kanssa ( Yhteydenpito ja yhteistyö alan ulkomaisiinn sisarjärjestöihinn ( Alan julkaisujen kehittäminen ( Autoalan arvostuksen parantaminen ( Muuu (0

15 13 Paikallisyhdistysten toiseksi tärkein tulevaisuuden toiminta 0 % 0 % 4 % 11 % (vastaajiaa 135) 18 % 13 % 7 % 24 % Verkostoituminen muiden autoalallaa toimivien henkilöiden kanssa ( Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen ( Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/ tai muun yhteisen virkistystoiminnan järjestäminen ( Sähköisten palvelujen kehittäminen (9 11 % 12 % Yhteydenpito ja yhteistyö muiden kotimaisten alan järjestöjen kanssa ( Yhteydenpito ja yhteistyö alan ulkomaisiin sisarjärjestöihin ( Alann julkaisujen kehittäminen ( Autoalan arvostuksen parantaminen ( Muu (0 1 % Paikallisyhdistysten kolmanneksi tärkeinn tulevaisuuden toiminta (vastaajia 133) 1 % 17 % 144 % 10 % 8 % 16 % 12 % 10 % 111 % Verkostoituminen muiden autoalalla toimivien henkilöiden kanssa ( Koulutus ja esitelmätilaisuuksien järjestäminen ( Opintomatkojen järjestäminen ( Ryhmämatkojen ja/tai muun yhteisen virkistystoiminnan järjestäminen ( Sähköisten palvelujen kehittäminen k ( Yhteydenpito ja yhteistyö muiden kotimaisten alan järjestöjen kanssa k ( Yhteydenpito ja yhteistyö alan ulkomaisiin sisarjärjestöihin ( Alan julkaisujen kehittäminen ( Autoalan arvostuksen parantaminenp ( Muu (1

16 14 Missä määrin kansainvälisyys on ilmennyi yt SATL: :n toiminnassa? (vastaajia 125) 6 % 22 % Aivan liian vähän ( Riittävissä määrin ( Liiallisesti (8 72 %

17 15 Vastaajan näkemys "Johtaminen, johtamisen menetelmätt ja valmiudet" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 125) 6 % 37 % Vastaajan näkemys n "Johtaminen, johtamisen menetelmät ja valmiudet" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 127) 9 % 233 % 57 % 68 % Hyvin tärkeä (46 Tärkeä (71 Turha (8 Hyvin tärkeä (29 Tärkeä (86 Turha (12 Vastaajan näkemys "Yrityksen tai yksikön talouden seurantamenetelmät" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 118) Vastaajann näkemys "Yrityksen tai yksikön talouden seurantamenetelmät" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 124) 11 % 33 % 15 % 24 % 56 % 61 % Hyvin tärkeä (39 Tärkeä (66 Turha (13 Hyvin tärkeä (299 Tärkeä (76 Turha (19 Vastaajan näkemys "Korjaamotalous" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 122) Vastaajan näkemys n "Korjaamotalous" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 135) 3 % 40 % 57 % 58 % 5 % 37 % Hyvin tärkeä (49 Tärkeä (70 Turha (3 Hyvin tärkeä (50 k Tärkeä (78 Turha (7

18 16 Vastaajan näkemys "Kuljetus ja logistiikka" " aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 119) 8 % 27 % 66 % 65 % Hyvin tärkeä (29 Tärkeä (77 Turha (10 Hyvin tärkeä (32 ) Tärkeä (78 Turha (9 Vastaajan näkemys "Työehtosopimus ja muu työlainsäädäntö" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajiaa 119) Vastaajan näkemys "Työehtosopimus ja muu työlainsäädäntö" aiheen tärkeysasteestaa Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 126) 14 % 30 % 22 % 22 % 56 % 56 % Hyvin tärkeä (36 Tärkeä (67 Turha (16 Hyvin tärkeä (28 Tärkeä (70 Turha (28 Vastaajan näkemys "Kuljetus ja logistiikka" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 116) 9 % 25 % Vastaajan näkemys "Ajoneuvolainsäädäntö" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 118) 3 % Vastaajan näkemys "Ajoneuvolainsäädäntö" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 126) 5 % 38 % 59 % 40 % 55 % Hyvin tärkeä (69 Tärkeä (45 Turha (4 Hyvin tärkeä (70 Tärkeä (500 Turha ( 6

19 17 Vastaajan näkemys "Kuluttajasuoja ja tuotevastuulainsäädäntö" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 119) 4 % 41 % 55 % 7 % 35 % 58 % Hyvin tärkeä (49 Tärkeä (65 Turha (5 Hyvin tärkeä (43 Tärkeä (73 Turha (9 Vastaajan näkemys "Auto ja moottoritekniikkaa ja niiden kehitys" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 122) 0 % 39 % 61 % Hyvin tärkeä (75 Tärkeä (47 Turha (0 Hyvin tärkeä (944 Tärkeää (38 Turha (0 Vastaajan näkemys "Korjaamo ja korjaamolaitetekniikka ja niiden kehitys" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: s : (vastaajia 122) 2 % Vastaajan näkemys n Autokehitys" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 132) ja moottoritekniikka ja niiden 0 % 29 % 71 % Vastaajan näkemys "Kuluttajasuoja tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia ja tuotevastuulainsäädäntö" aiheenn 125) Vastaajan näkemys " Korjaamo ja korjaamolaitetekniikka jaa niiden kehitys" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 129) 2 % 47 % 51 % 38 % 60 % Hyvin tärkeä (62 Tärkeä (58 Turha (2 Hyvin tärkeä (78 k Tärkeä (49 Turha (2

20 18 Vastaajan näkemys "Autokauppa" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 111) Vastaajan näkemys "Autokauppa" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 122) 12 % 121 % 13 % 22 % 66 % 75 % Hyvin tärkeä (14 Tärkeä (73 Turha (24 Hyvin tärkeä (16 Tärkeä (922 Turha (14 Vastaajan näkemys "Markkinointi ja markkinoinnin suunnittelu, myyntitekniikka" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: s : (vastaajia 112) Vastaajan näkemys "Markkinointi ja markkinoinnin suunnittelu,, myyntitekniikka" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 118) 13 % 22 % 14 % 27 % 64 % 60 % Hyvin tärkeä (16 Tärkeä (71 Turha (25 Hyvin tärkeä (15 Tärkeä (711 Turha (32 Vastaajan näkemys "Autoalan yleiset y kehitysnäkymät" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 123) 8 % Vastaajan näkemys "Autoalan yleiset kehitysnäkymät" aiheenn tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 127) 2 % 53 % 39 % 50 % 48 % Hyvin tärkeä (48 Tärkeä (65 Turha (10 Hyvin tärkeä (61 Tärkeä (63 Turha (3

21 19 Vastaajan näkemys "Organisaation toiminnan kehittäminen" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajiaa 116) Vastaajan näkemys "Organisaation toiminnan kehittäminen" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 122) 14 % 14 % 22 % 17 % 64 % 69 % Hyvin tärkeä (26 Tärkeä (69 Turha (16 ) Hyvin tärkeä (17 Tärkeä (84 Turha (211 Vastaajan näkemys "Asiakaspalvelu ja ihmissuhteet" aiheen tärkeysasteesta Autoalan Koulutuskeskus Oy:n toiminnan suunnittelussa: (vastaajia 120) 4 % Vastaajan näkemys Asiakaspalvelu ja ihmissuhteet" aiheen tärkeysasteesta Suomen Autolehden toiminnan suunnittelussa: (vastaajiaa 123) 7 % 46 % 50 % 55 % 388 % Hyvin tärkeä (60 Tärkeä (55 Turha (5 Hyvin tärkeä (46 ) Tärkeä (68 Turha (9

22 20 0 % 10 %20 % 30 %40 %50%60% %70 %800 %90 %100 % Olisko vastaaja valmis käyttämään Suomen Autolehden sähköistää versiota eli olisiko o se tarpeellinen? (Vastaajia 130 Ei (46 Kyllä ( Olisiko vastaajaa valmis maksamaan Suomen Autolehden sähköisestä versiosta lisämaksua? (Vastaajia 130 Ei (126 Kyllä ( Olisiko vastaaja valmis maksamaan Suomen Autolehden yksittäisistä vain luettavista artikkeleista? (Vastaajia 128 Ei (111 Kyllä ( Olisiko vastaaja valmis maksamaan yksittäisistä ladattavista Suomen Autolehden artikkeleista? (Vastaajia 134 Ei (103 Kyllä (31 Ei Kyllä 0 %10%20 %30 %40 %50%60% %70 %800 %90 %100 % Kaipaako vastaaja autoiluun liittyviä kaupallisia jäsenetuja, esim. öljy ja vakuutusyhtiöiltä? (Vastaajia 130 ) Ei (46 Kyllä ( Kaipaako vastaaja matkailuunn liittyviä kaupallisia jäsenetuja, esim. hotelleista, laivayhtiöistä, matkatoimistoista? (Vastaajia 130 Ei (47 Kyllä (83 ) Ei Kyllä Kaipaako vastaaja kotiin liityviä kaupallisia jäsentetuja, esim. vakuutuksista? (Vastaajia 130 Ei (73 Kyllä (57

23 21 Risuja ja ruusuja: - SATL ja AAKK, ovat pirteitä ja hyödyllisiä sekä virkistäviä. Hyvä! - Jäsenhankinnassa olisi hyvä saada mukaan eräänlaisia innostuneita avainhenkilöitä, joilla on paljon asiakassuhteitaa alan toimihenkilöihin, esim. katsastus, rahoitus jne. j alalla toimivia. Keski-ikää pitää saada alemmaksi. - Nettiin tuoteryhmittäin AAKK:n julkaisut. Kesäpäivät yksipäiväiset, maksut liian korkeita. Esim. Lappajärvellä (Seinäjoen yhdistys 2010) ) muutama paikallisyhdis tyksen jäsenn mukana. - Muutoksia johdossa. - Terveisin Ahtille kiitoksia (ja terveisiä) tosi hyvistää kursseista. Lehdessä voisi olla useammin logistiikkaan (kuljetus-) liittyviä aiheita. T: Ari Salo, Pori. - Toimintaa suunnattava yhä enemmän nuoria kohden. Keinot varmaan vaikeita. Nuorennusta. - Ruusuja - Paperilehti edelleen paras anti (Suomenn Autolehti). Ja tärkeää säilyttää se. - Enemmän ääntä kuuluviin - enemmän "täsmä" aiheita, esin korjaamotoiminta, maalaus, korikorjaus, autokauppa, katsastus. Jokaisessa tapahtuu lainsäändännöllisiää ja teknisiä kehityksiä huimaa vauhtia. Niistä olisii hyvä saada tietoa ihan yleiseen jakoon - Kehitetään sähköisiä viestimiä, ne näyttävät tulevaisuuden suuntaan! - Ollut virkistyspainotteista, kehitystiedon n jakaminen jäänyt vähemmälle ja lähinnä lehden varaan. - Kuukausikokoukset useinmiten ke tai to, jolloin ainaa työmatka. Miksei M KOSKAAN maanantaisin? - Suomen Autolehti on todella mainio lehti sisällöltään, tärkeää pitää paperilehtenä, ilmestymistiheys on sopiva - Autoalan arvostuksen parantaminen ja varsinkin raskaankaluston koulutuksen parantaminen ja arvostuksen lisääminen.. - Suorittavat ihmiset eivät tiedä organisaatiostamme juuri mitään. - Olen ollut nyt vuoden eläkkeellä. Työelämässä koulutus oli merkittävässä osassa ammatillista kehitystä, samoin lehti. Nyt vain lehti tarpeellinen.. - Jatkakaa samaan malliin, mutta huomioikaa opiskelijat ja uudet alalle tulijat.. - Kun seuraavan kerran teette jäsenkyselyn, olisi kohtuullista liittää extranetinn linkki sähköpostiin. Kyselyn etsimiseen verkosta meni kauemmin kuin itse kyselyn täyttämiseen,, kun en ole SATL:n extranetin aktiivikäyttäjä. "Sisäpiirille" tämä kysely on varmaan itsestään i selvyys, mutta olisi syytä huomioida paremmin myös vähemmän aktiiviset jäsenet. - Hyvä Pasi! - Lehteen mielenkiintoisia kansantajuisia juttuja. - Perinteiset kesäpäivät kunniaan! - Autoalan Koulutuskeskuksen Missio, Visio ja Arvot sekä Strategiaa päivitettävää tähän päivään ja tulevaisuuteen. Esim. APO koordinaatto orin rooli olisii erinomaisen sopiva; Toimisi puolueettomasti, suhteessa kouluttajat ja antaisi SATL:llee / yhdistyksille takaisin sitä s painoarvoa, josta koko toiminta on lähtenyt syntymään. Palaisi siis juurilleen. SATL - AKL linkitys / vuorovaikutuv uksen fokus kirkkaammaksi.. - Senioritoimintaan lisää huomiota ja resursseja, koska suurin osaa paikallisyhdistystoiminnasta on veteraanien varassa. - Millä saadaan nuoret alan miehet mukaan toimintaan? - Autolehden hinta/laatu on mainio. - Hyvin kehittyneen ja asiallisen toiminnan jatkoa ja nuoria ammattilaisia mukaan lisää toimintaan. Aktivointi- ja kehittämistalkoot käyntiin..

29.5.20111 2011. Kyselyyn. (vastaajia 139) 5 Lukumäärä 4. 1960 Syntymävuosi

29.5.20111 2011. Kyselyyn. (vastaajia 139) 5 Lukumäärä 4. 1960 Syntymävuosi 1 SATL:n vuoden 2011 jäsenkyselyn tulokset Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n r Liittohallitus päätti järjestäää Liiton jäsenkyselyn 29.5.20111 pitämässään kokouksessa. Siitä tiedotettiinn kesäkuussa ilmestyneessä

Lisätiedot

että kehitys jatkuu ja uusia jäsenten sähköpostiosoitteita saadaan rekisteriin sekä ylläpidettyä vanhoja. Kiitokset asiassa aktiivisesti auttaneille.

että kehitys jatkuu ja uusia jäsenten sähköpostiosoitteita saadaan rekisteriin sekä ylläpidettyä vanhoja. Kiitokset asiassa aktiivisesti auttaneille. Arvoisat jäsenet Talvi alkaa pikku hiljaa lähestyä. Syksy on ollut aktiivista aikaa niin yhdistyksissä kuin Liiton toimistolla. Vuosi sitten aloitettiin Liiton ajankohtaisista asioista tiedottaminen jäsenistölle

Lisätiedot

MEDIATIETOPAKETTI MEDIATIETOPAKETTI. Henkilöautokauppa niukasti plussalle s. 20. Volvo tuo verkostoon uuden konseptin s. 8

MEDIATIETOPAKETTI MEDIATIETOPAKETTI. Henkilöautokauppa niukasti plussalle s. 20. Volvo tuo verkostoon uuden konseptin s. 8 MEDIATIETOPAKETTI 2017 1 tammikuu 2 helmikuu Itsenäinen varaosaliike löysi uuden suunnan s. 30 Raskone korjaa ja huoltaa myös yöllä s. 38 FCA:n pikkudiesel sovittaa Jeepiä Eurooppaan s. 56 Nopea reagointi

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 06.11.17 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 06.11.17

Lisätiedot

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty

Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Helsingin autoteknillinen yhdistys ry. Haty Mikä on Haty ja miksi Hatyn jäseneksi? 5.1.2010 1 Sisällysluettelo Hatyn historia Haty tänään ja huomenna Miksi Hatyn jäseneksi? Miten Hatyn jäseneksi? 5.1.2010

Lisätiedot

77. varsinainen Liittokokous

77. varsinainen Liittokokous 1/6 SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO RY 77. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 18.3.2012 klo 10:00-11:40 Paikka Sokos Hotelli Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Keijo Mäenpää Kokouksen järjestäytyminen Jarmo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2011 1 (7) 167 Esitys Staran liittymisestä eräiden yhdistysten jäseneksi HEL 2011-003484 T 00 01 06 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Stara liittyy Helsingin

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija Kotunet - julkaisuja 1 Sisältö Kehitysvammaliiton monipuolisella toiminnalla jäsenten kannatus 2 Kyselyn toteutus 2 Vastausten edustavuus 3 Vastanneiden henkilöiden kuvailu 4 Tulokset 4 Leena Matikka Kehitysvammaliiton

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Yhteenveto Toteutus Tulokset Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Tietoa vastaajista @TEK_akateemiset Työelämän edunvalvonnassa vastaajat nostavat

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Jäsenkysely 2011 Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Kyselyn tausta, toteutus ja edustavuus Kysely toteutettiin sähköpostilla tehtynä kokonaistutkimuksena 8.-23.8.2011, niille jäsenille, jotka

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Liitto ei voi itse alentaa yhdistyksen päättämää osuutta.

Liitto ei voi itse alentaa yhdistyksen päättämää osuutta. Arvoisat jäsenet Toisin kuin viime vuonna ja sitä edellisenä, talven tulo on antanut odottaa itseään täällä Helsingin seudulla, eikä muutosta ole tiedossa ennen Joulua. Lunta tosin kävi hetkellisesti maassa

Lisätiedot

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Esityksen sisältö Taustatiedot Tavoite Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

1.1) Organisaatio: Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) Köydenpunojankatu 8 00180 HELSINKI Puhelin: (09) 694 4724 Sähköposti: satl@satl.

1.1) Organisaatio: Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) Köydenpunojankatu 8 00180 HELSINKI Puhelin: (09) 694 4724 Sähköposti: satl@satl. 1/5 Suomen Autoteknillinen Liitto ry JÄSENREKISTERIN REKISTERISELOSTE (Henkilötietolaki [523/1999] 10 ) 1) REKISTERINPITÄJÄ 2) REKISTERIN NIMI 1.1) Organisaatio: Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti Kuljetus5/13 SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI Yrittäjä SKAL Kuljetusyritys 2013 Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti 441 612 Painotuote PEFC/02-31-162 Kuljetus Yrittäjä

Lisätiedot

FIDAn merkitys ( oma kokemus)

FIDAn merkitys ( oma kokemus) Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry:n jäsenkyselyn 2011 tulokset 4.11.11/ MH FIDA ry:n jäsenkysely toteutettiin viikolla 43. sähköpostitse ja FIDAn www-sivuilla. Saimme määräaikaan mennessä 189 vastausta.

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

YKSITYINEN SEKTORI Vastaajien lukumäärä

YKSITYINEN SEKTORI Vastaajien lukumäärä Palkat sektoreittain ja tehtävänimikkeittäin TEKin työmarkkinatutkimuksen (TMT 2017) mukaan (Mukana nimikkeet, joista vähintään 7 vastaajaa, nimikkeet aakkosjärjestyksessä) YKSITYINEN SEKTORI Account Manager

Lisätiedot

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja

82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja 1/6 82. varsinainen Liittokokous Pöytäkirja Aika 20.3.2016 klo 10:00-11:30 Paikka Sokos Hotel Vaakuna, Pori Puheenjohtajat Turo Tiililä Kokouksen järjestäytyminen Jarmo Lautamäki Kokouksen ohjelma 1-4

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat Henkilöstöselvitys 216 Raportin kuvat 1.3.214 Tekstiosaan tulevat kuvat 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 25-212 sekä arvio Suomen henkilöstön määrästä vuodelle 216 34 32 3 28

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

UKKO.fi käyttäjäkysely 2017

UKKO.fi käyttäjäkysely 2017 UKKO.fi käyttäjäkysely 2017 UKKO.fi kevytyrittäjien käyttäjäprofiili Tämän vuotisen käyttäjäkyselyn tavoitteena oli kartoittaa UKKO.fi laskutuspalvelun kautta kevytyrittäjinä itsensä työllistävien ammattilaisten

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE

TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE 26.11.2013 Toimintatilasto 2013 TOIMINTATILASTOJEN (2013) TÄYTTÖOHJE Toimintatilasto palvelee ensisijaisesti nais-, varhaisnuoriso- ja nuoriso-osastoja, mutta myös alueellisia pelastusliittoja ja valtakunnallista

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus

TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä. Taloustutkimus TUTKIMUSRAPORTTI EHYT RY Lääkkeet ja huumeet työelämässä Taloustutkimus 0.5.017 Kuinka vaativana kokee oman työnsä 4 Erittäin vaativana Melko vaativana Vähän vaativana 1 Työni ei ole lainkaan vaativaa

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä 1. Johdanto Rohkene työnhakupalvelun asiakkailta haluttiin saada tietoa tyytyväisyydestä palveluun ja muihin asioihin, jotta palvelua voitaisiin kehittää paremmaksi. Rohkene Työnhakupalvelussa on rekisteröityjä

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2011

Poolian palkkatutkimus 2011 Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 213 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 3 25 2 15 1 5 196 1965 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 (31.3.) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Kokemuksia kansainvälistymisestä.11.1 SEMINAARIPALAUTE Vastauksia yhteensä 7 kappaletta 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: Esiintyjiä muutama

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO

KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO Shake-projektin Innosessio, Manu Rantanen 9.2.2017 Manu Rantanen/ Ruralia-instituutti 23.1.2017

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2019 -NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Sivu 1 / 7 Kyselyn avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyn kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä.

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys selvitti, säästävätkö

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Tietojenkäsittelyopin pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Tietojenkäsittelyopin pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Tietojenkäsittelyopin pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Sijoittumistiedot koskevat vuosina 2000 2008 tietojenkäsittelyopin oppiaineesta valmistuneita, jotka ovat saaneet työllisyystilannetta

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017

YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 1. Jäsenyyden tyyppi: * Osallistujamäärä: 67 9 (13.4%): Henkilöjäsen Henkilöjäsen: 13.43% 56 (83.6%): KTL1E jäsen Kannatusjäsen: 2.99% 2 (3.0%): Kannatusjäsen

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

Vanhusneuvostokysely 2012

Vanhusneuvostokysely 2012 Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Menestyvä yritys Menestyvä kaupunki Toimintasuunnitelma 2012 Porin Yrittäjien Visio Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi ja jäsenmäärä on nousujohteinen. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry

Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Jäsenistö Vuoden 2008 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 1122 (1132) jäsentä. Vuoden 2008 jäsenistö muodostuu seuraavasti (suluissa vuoden 2007 tilanne) Yhdistyksen hallitus

Lisätiedot

Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Sijoittumistiedot koskevat vuosina 2000 2008 hoitotieteen oppiaineesta valmistuneita, jotka ovat saaneet työllisyystilannetta koskevan kyselyn

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7 Olemme erittäin kiitollisia, jos osallistut tähän kyselyyn. Kysely koskee maaseutumatkailun, käsityön ja elintarviketuotannon alalla jo työskentelevien naisyrittäjien ja näillä aloilla liiketoimintaa suunnittelevien

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista Yritysyhteistyötutkimus 2014 Julkinen yhteenveto tutkimusraportista 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten tarjoamista

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot