Merkkausvärin kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Merkkausvärin kehittäminen"

Transkriptio

1 Merkkausvärin kehittäminen Heikki Juhe, Johdanto JL-tuotteet aloitti keväällä 2010 tutkimus- ja kehitysprojektin, jonka tarkoituksena oli tutkia käytössä olevien merkkausvärien imeytyvyyttä puu materiaaliin ja kehittää entistä parempi merkkausväri. Viimeisien vuosien aikana on alkanut esiintymään tapauksia, joissa merkkausväri on imeytynyt tukin sisään ja näin pilaten puumateriaalia. Sahalaitoksilla tämä on havaittu valmiin sahatavaran tyvien värjäytymisenä. Ongelmaa alettiin tutkia ja merkkausvärin imeytymisestä tehtiin lukuisia kokeita. Tuloksien perusteella lähdettiin etsimään paremmin toimivia komponenttejä merkkausväriin, jotta vastaavaa imeytymistä ei tapahtuisi. Lopulta tarvittavat ja toimivat komponentit merkkausväriin löydettiin. 2. Menetelmät Ensimmäiseksi lähdettiin tutkimaan käytössä olevien merkkausvärien imeytymistä puuhun. Värimerkkausta käytetään enimmäkseen havupuiden merkkauksessa, joten tutkimuksessa käytettävä puumateriaali rajattiin havupuihin. Tutkimusta varten kaadettiin mäntyjä ja kuusia, joihin testaukset tehtiin välittömästi kaadon jälkeen. Kaadetusta puusta merkittiin muistiin niiden ikä kannosta vuosirenkaiden perusteella, läpimitta 1,3m korkeudelta maasta, pituus, kaato päivämäärä, kasvupaikan tyyppi ja syntytapa. Puut numeroitiin ja katkottiin noin 45 senttimetrin pituisiksi pölkyiksi, jotka numeroitiin näytetteiksi tyvipäästä lähtien. Tukkeihin merkkausjälki tehdään tukin latvapäähän, joten tutkimuksessakin merkkaus tehtiin pölkyn latvapäähän. Alustavissa tutkimuksissa ei tehty vertailua aineiden välillä vaan haluttiin vain tutustua ongelmaan, jolloin pölkyn latvapää värjättiin kauttaaltaan tutkittavalla aineella. Alustavissa tutkimuksissa selvisi, että väri imeytyy puun sisälle ja se tulee kunnolla näkyviin halkaistun pölkyn pinnassa vasta noin viikon kuivumisen jälkeen. Kun ongelma oli havaittu, suunniteltiin koejärjestely, jolla voidaan verrata kahden eri aineen imeytymistä samassa pölkyssä. Pölkyn latvapää jaettiin kahteen ympyrän puoliskon muotoisiin alueisiin. Toinen puolisko värjättiin toisella aineella ja toinen toisella. Kuva 1 osoittaa merkkaustavan. Tämän jälkeen pölkkyjen annettiin olla metsässä lähellä kaatopaikkaa olevassa ympäristössä, joka muistuttaisi käytännössä tehtävän metsähakkuun olosuhteita. Kahden viikon

2 kuluttua pölkyt halkaistiin vastakkaissuuntaisesti kahtia, kuin ne oli jaettu värjäyksessä kahteen osaan. Tällöin halkaistun pölkin toisella puolella on toista ainetta ja puun sydämen toisella puolella toista ainetta. Pölkit halkaistiin kirveellä, koska sirkelillä tms väri voisi levitä puun pintaan terän mukana. Tämäkään ei ole suotavaa, mutta tutkimuksessa keskityttiin imeytymisongelmaan. Halkaisu tapahtui pölkin tyvipäästä, johon kirveellä lyötiin. Tyvipäästä siksi, että kirveen terä ei levittäisi väriä, eikä väärentäisi mittaustuloksia. Kuva 1. Merkitsemistapa Näytteistä mitattiin keskimääräinen imeytyminen pölkyn latvapäästä työntömitalla silmällä arvioimalla, huippu imeytyminen mitattiin siitä kohdasta jossa väriä oli vielä havaittavissa. Imeytymisen tyyppi arvioitiin imeytymis kuvion mukaan. Jos imeytyminen erosi säteen suunnassa ja tämä merkiittiin muistiin. Jokaisesta pölkystä mitattiin myös niiden halkaisija, pituus ja pölkyn ikä latvapäästä. Kuva 2. Mittausmenetelmä

3 Mahdollista parempaa merkkauväriainetta lähdettiin etsimään kirjallisuudesta ja tutkimaan ongelmaa kirjallisuuden avulla. Ongelman oletettiin olevan ns. väliaineessa eli yleisesti käytössä olevissa glykolissa ja metanolissa. Väliaineelle määriteltiin tiettyjä arvoja, joita sen piti täyttää. Ominaisuuksia olivat: vähintään 40 celsiuksen pakkasen kesto, ympäristöystävällisyys, edullisuus ja käytettävyys käytännössä. Ensimmäiseksi testattiin kahta erilaista suolaliuosta, jotka toimivat imeytymisen kannalta erinomaisesti, mutta eivät soveltuneet käytettäväksi, koska väriaine sakkaantui ajan kuluessa. Tutkimuksen edetessä havaittiin, että imeytyminen riippuu käytettävästä väriaineesta. Jolloin palattiin takaisin tutkimaan erilaisia glykoli- metanoliseoksia eri väriaineilla. Testauksen kautta löysimme sellaisen väriaineen, joka ei imeydy puun sisälle. 3. Tulokset Seuraavassa taulukossa 3 on esitelty kaadetuista puista mitatut ja kirjatut arvot. Puu kohtaiset arvot Laji (1=Mänty, 2=Kuusi) Puun numero Läpimitta (cm),(1,3m) ,7 12, Pituus (metri) 16,9 9,9 14 7,3 8,8 10,7 Ikä (kanto) Kaato pvm 22.kesä 22.kesä 22.kesä 22.kesä 18.elo 24.syys Kasvupaikka rehevä kangas/kitu kangas/kitu tuore kangas/kitu kangas Syntytapa Kuva 3. luonnollinen luonnollinen luonnollinen luonnollinen luonnollinen luonnollinen Imeytymistulokset kirjattiin vastaaviin taulukoihin, kuin kuva 4. osoittaa. Niistä laskettiin ja analysoitiin imeytymisen keskiarvot ja huippuimeytymiset. Tässä raportissa on esitetty vain osa tuloksista jotka mitattiin, koska osa mittauksista ei koske nykyistä väriainetta. Entiselle glykolipohjaisille merkkausväreille saatiin imeytymisen keskiarvoksi heti halkaisun jälkeen 5,3cm ja huippuimeytymiseksi 8,36cm. Noin viikon kuluttua halkaisusta tehdyissä mittauksissa tulokset olivat erilaisia, koska puun kuivuessa väriaine konsentroituu halkaistuun pintaan ja tulee paremmin havaittavaksi. Seuraavalla mittauskerralla noin viikon kuluttua halkaisusta glykolipohjaisten merkkausvärien imeytymisen keskiarvoksi saatiin 9,3cm ja huippuimeytymiseksi 17,7cm. Vastaavat arvot metanolipohjaisilla merkkausväreillä olivat: Ensimmäinen mittaus 3,5cm ja 7,8, toinen mittaus 6,2cm ja 12,8cm. Kuvassa 5 on uuden PS- merkintävärin imeytymistietoja. Uuden merkintävärin keskimääräiseksi imeytymiseksi mitattiin 0,35cm. Imeytyminen uudella

4 aineella on erittäin tasaista eli se ei muodosta piikkimäisiä huippuja imeytymisessään. Uuden aineen imeytymisessä ei havaittu muutoksia ajan kuluessa, vaikka pölkyt olivat halkaistuina. Glykolivärit (punainen) Puu laji Puu numero Näytteen numero Latva/Tyvi T T L L Pölkyn halkaisija (cm) 10, ,5 11,2 Pölkyn pituus (cm) 46 46, Pölkyn ikä Analyysi pvm Vaikutus aika Keskim. Imeytyminen 3,5 4,6 3,1 4 Huippu imeytyminen 5,1 6,2 4,1 10,3 Imeytymisen tyyppi Imeytyminen reunasta 3,2 3,2 2,8 3 5cm lustot 2. Analyysi pvm Vaikutus aika (vrk) 1:stä anal Keskim. Imeytyminen 10,3 8 8,3 10,5 Huippu imeytyminen 27,3 14,2 11,7 17,5 Imeytymisen tyyppi Imeytyminen reunasta 2,7 2,8 2,8 2,9 Kuva 4. Imeytymistulokset glykolipohjaisille merkkausväreille

5 PS-merkkiväri Puu laji Puu numero Näytteen numero Latva/Tyvi L L L L Pölkyn halkaisija (cm) 12,2 11, ,3 Pölkyn pituus (cm) 48,7 44,5 44,6 45,2 Pölkyn ikä Analyysi pvm Vaikutus aika Keskim. Imeytyminen 0,5 0,4 0,3 0,2 Huippu imeytyminen Imeytymisen tyyppi Tasainen, reuna Tasainen, reuna Tasainen, reuna Imeytyminen reunasta 4,5 3,3 3,5 Tasainen Kuva 5. Nykyisen uuden PS-merkkivärin imeytymistulokset. 4. Johtopäätökset Mitatuista tuloksista nähdään selvästi, että merkintävärien imeytyminen puuhun on todellinen ongelma. Vanhat merkkausvärit ylittävät reilusti arvot, jotka ovat siedettäviä värien imeytymisessä puuhun. Imeytyminen oli runsaampaa nuoremmassa puun solukossa, joka selittyy aspiraatioilmiöstä. Aspiraatiossa vanhat puun sisäosassa sijaitsevat solut sulkeutuvat eivätkä läpäise enää vettä. Tuloksista nähdään kuitenkin että tutkimuksessa on onnistuttu erinomaisesti, koska uuden aineen imeytyminen puuhun oli erittäin vähäistä ja hyväksyttävät arvot reilusti alittavaa. Ratkaisu ongelmiin on uudenlaisen väriaineen käyttö, joka reagoi puumateriaalin kanssa, eikä siten imeydy puuhun. Väliaineena käytettävä metanolin ja glykolin vesiliuos soveltuu käyttötarkoitukseen erinomaisesti, koska se pysyy nestemäisenä jopa -50 celsiuksen lämpötiloissa. Glykolin käyttötarkoituksena liuoksessa on myös toimia voiteluaineena. Tutkimusten perusteella kehitetty uusi merkintäväri ei käytännössä imeydy puuhun lainkaan ja toimii näin erinomaisesti tehtävässä, johon se on tarkoitettu.

Pystypuusta lattialankuksi

Pystypuusta lattialankuksi Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.

Lisätiedot

Forest Knowledge Know how Well being. METLA Itä Suomen alueyksikkö Joensuu. Email veikko.mottonen@metla.fi

Forest Knowledge Know how Well being. METLA Itä Suomen alueyksikkö Joensuu. Email veikko.mottonen@metla.fi Forest Knowledge Know how Well being Puusta parempaa mäntyöljyllä Veikko Möttönen METLA Itä Suomen alueyksikkö Joensuu Email veikko.mottonen@metla.fi Tausta Ensiharvennuksista tulevan pieniläpimittaisen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus Puu on yksilö, lajinsa edustaja, eliöyhteisönsä jäsen, esteettinen näky ja paljon muuta. Tässä harjoituksessa lähestytään puuta monipuolisesti ja harjoitellaan

Lisätiedot

Suorakulmainen kolmio

Suorakulmainen kolmio Suorakulmainen kolmio 1. Määritä terävä kulma α, β ja γ, kun sinα = 0,5782, cos β = 0,745 ja tanγ = 1,222. π 2. Määritä trigonometristen funktioiden sini, kosini ja tangentti, kun kulma α = ja 3 β = 73,2

Lisätiedot

Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa

Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,

Lisätiedot

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0.

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0. Siu 20 (1) Kannasto 743-425-5-221 3.6.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu kuiolla

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Trestima Oy Puuston mittauksia Projektissa tutustutaan puuston mittaukseen sekä yritykseen Trestima Oy. Opettaja jakaa luokan 3 hengen ryhmiin. Projektista arvioidaan ryhmätyöskentely, projektiin osallistuminen

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät

Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät 1.1.1 Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät Lehtipuiden kasvu ja vesominen Jari Miina, METLA Lehtipuita syntyy aina, - hakkuu/raivauskannot vesovat - haavan ja harmaalepän juurivesat - siemensyntyiset

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018.

RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018. RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018. Läpileikkaus tukista, missä sydänpuun halkaisija on noin 380 mm. Mantopuun paksuus on noin 20 mm. Mantopuussa

Lisätiedot

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa- Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78

Lisätiedot

Energiapuun puristuskuivaus

Energiapuun puristuskuivaus Energiapuun puristuskuivaus Laurila, J., Havimo, M. & Lauhanen, R. 2014. Compression drying of energy wood. Fuel Processing Technology. Tuomas Hakonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Johdanto Puun kuivuminen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN MÄÄRÄYS PUUTAVARAN MITTAUKSEEN LIITTYVISTÄ YLEISISTÄ MUUNTOLUVUISTA

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN MÄÄRÄYS PUUTAVARAN MITTAUKSEEN LIITTYVISTÄ YLEISISTÄ MUUNTOLUVUISTA Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja 1 01370 VANTAA MÄÄRÄYS Nro 1/2013 Päivämäärä 27.6.2013 Dnro 498/62/2013 Voimassaoloaika 1.7.2013 toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki puutavaran mittauksesta (414/2013)

Lisätiedot

KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI

KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI Marketta Sipi ja Antti Rissanen Helsingin yliopisto Metsävarojen käytön laitos Taustaa» Puuaineen ja kuitujen ominaisuudet vaihtelevat» Runkojen sisällä» Runkojen välillä»

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN Projektiryhmä Simo Kaila, Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj ja Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Suositus puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävän tyvisylinterin pituudeksi ja tarkastusmittauksen mittaussuunnaksi.

Suositus puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävän tyvisylinterin pituudeksi ja tarkastusmittauksen mittaussuunnaksi. Suositus puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävän tyvisylinterin pituudeksi ja tarkastusmittauksen mittaussuunnaksi Tukkimittarimittauksessa tyvisylinterin pituus ja tarkastusmittauksen suunta -

Lisätiedot

VAKOLA Koetusselostus 184

VAKOLA Koetusselostus 184 VAKOLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 84 78 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1955 Koetusselostus 184 STIHL-POLTTOMOOTTORISAHA malli BL-20 Ilmoittaja : Konetuote

Lisätiedot

Hämeenlinna 6.9.2012. Jari Lindblad Jukka Antikainen. Jukka.antikainen@metla.fi 040 801 5051

Hämeenlinna 6.9.2012. Jari Lindblad Jukka Antikainen. Jukka.antikainen@metla.fi 040 801 5051 Puutavaran mittaus Hämeenlinna 6.9.2012 Jari Lindblad Jukka Antikainen Metsäntutkimuslaitos, Itä Suomen alueyksikkö, Joensuu Jukka.antikainen@metla.fi 040 801 5051 SISÄLTÖ 1. Puutavaran mittaustarkkuus

Lisätiedot

Puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävä tyvisylinterin pituus ja tarkastusmittauksen mittaussuunta

Puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävä tyvisylinterin pituus ja tarkastusmittauksen mittaussuunta Puutavaran tukkimittarimittauksessa käytettävä tyvisylinterin pituus ja tarkastusmittauksen mittaussuunta Puutavaranmittauksen neuvottelukunnan suosituksen 12.10.2017 taustamateriaali Suositusta muutettu

Lisätiedot

Heinäharava Haravan lapa ja piikit Haravan varsi

Heinäharava Haravan lapa ja piikit Haravan varsi Heinäharava Tee-se-itse -ajattelun toteuttaminen tuottaa tuskanhetkiä silloin kun loistava idea saapuu, mutta tarvikkeita ei olekaan odottamassa työstöä. Siksi on hyvä ylläpitää runsasta käyttöpuuvarastoa,

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa

Lisätiedot

Luennon 3 oppimistavoitteet. Solulajit PUUSOLUT. Luennon 3 oppimistavoitteet. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia

Luennon 3 oppimistavoitteet. Solulajit PUUSOLUT. Luennon 3 oppimistavoitteet. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Solulajit Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Luennon 3 oppimistavoitteet Osaat luokitella puusolut ja ymmärrät niiden tehtävät ja sijainnin puusolukossa. Tunnistat havupuiden ja lehtipuiden solukot mikroskooppikuvista.

Lisätiedot

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun

Lisätiedot

Metsätehon raportti 19 15.4.1997 1

Metsätehon raportti 19 15.4.1997 1 Metsätehon raportti 19 15.4.1997 1 SISÄLLYS Sivu TIIVISTELMÄ... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA TUTKIMUSAINEISTO... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tukkien halkeamat... 5 3.1.1 Halkeamien määrä... 5

Lisätiedot

Energiapuun mittaus. Antti Alhola MHY Päijät-Häme

Energiapuun mittaus. Antti Alhola MHY Päijät-Häme Energiapuun mittaus Antti Alhola MHY Päijät-Häme Laki puutavaran mittauksesta Laki puutavaran mittauksesta (414/2013) Mittausta koskevista muuntoluvuista säädetään METLAN määräyksillä. Muuntoluvut ovat

Lisätiedot

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Kuusihiomo- ja hierrepuu 1 Kuusihiomopuun käyttö Tässä kalvosarjassa hiomopuulla tarkoitetaan sekä hiomo- että hierrepuuta Kotimaasta hakataan kuusikuitupuuta 10 milj. m 3 ja

Lisätiedot

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein

Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein MISR PETROLEUM CO. Keneltä Kenelle Teknisten asioiden yleishallinto Suoritustutkimusten osasto Arab Company for Petroleum and Natural Gas Services (AROGAS) Johtaja, insinööri Hussein Mohammed Hussein PVM.

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

Kantokäsittelyn tarkoitus. Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna

Kantokäsittelyn tarkoitus. Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna Kantokäsittelyn tarkoitus Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna 1 Juurikäävän vaikutukset Juurikääpä aiheuttaa kuusen

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

RaMeC UUTISET nro 1/2013

RaMeC UUTISET nro 1/2013 RaMeC UUTISET nro 1/2013 1. 200 mm :n, 300 mm :n ja 400-500 mm :n TUKIN KLAPITUSTEHO RaMeC 520 :lla TYÖTEHOMITTAUKSIA Pituus tyvi halk. cm latva halk. cm m 3 jatkuva teho 1) 6m 25 18 0,22 8.0 heitto m

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postios. Helsinki Rukkila Puh. Helsinki 847812 Rautatieas. Pitäjänmäki Koetusselostus 112 1952 JO-BU-SENIOR polttomoottorisaha Ilmoittaja: Oy Seanpor t A b, Helsinki.

Lisätiedot

Sitowise Oy / Jaakko Kullberg. YKK64262 / Mäntsälän lentokenttäalueen kirjoverkkoperhoskartoitus

Sitowise Oy / Jaakko Kullberg. YKK64262 / Mäntsälän lentokenttäalueen kirjoverkkoperhoskartoitus Sitowise Oy / Jaakko Kullberg YKK64262 / Mäntsälän lentokenttäalueen kirjoverkkoperhoskartoitus 1/4 2.10.2018 YKK64262 / Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tutkimusalue... 2 4 Tulokset...

Lisätiedot

Miehittämättömän lennokin ottamien ilmakuvien käyttö energiakäyttöön soveltuvien biomassojen määrän nopeassa arvioinnissa

Miehittämättömän lennokin ottamien ilmakuvien käyttö energiakäyttöön soveltuvien biomassojen määrän nopeassa arvioinnissa Miehittämättömän lennokin ottamien ilmakuvien käyttö energiakäyttöön soveltuvien biomassojen määrän nopeassa arvioinnissa Anna Lopatina, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Anna.lopatina@uef.fi

Lisätiedot

Luentotesti 3. Kun tutkimuksen kävelynopeustietoja analysoidaan, onko näiden tutkittavien aiheuttama kato

Luentotesti 3. Kun tutkimuksen kävelynopeustietoja analysoidaan, onko näiden tutkittavien aiheuttama kato Tehtävä 1 Osana laajempaa tutkimusprojektia mitattiin kävelynopeutta yli 80-vuotiaita tutkittavia. Osalla tutkittavista oli lääkärintarkastuksen yhteydessä annettu kielto osallistua fyysistä rasitusta

Lisätiedot

Kojemeteorologia (53695) Laskuharjoitus 1

Kojemeteorologia (53695) Laskuharjoitus 1 Kojemeteorologia (53695) Laskuharjoitus 1 Risto Taipale 20.9.2013 1 Tehtävä 1 Erään lämpömittarin vertailu kalibrointistandardiin antoi keskimääräiseksi eroksi standardista 0,98 C ja eron keskihajonnaksi

Lisätiedot

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen

Lisätiedot

Puun kasvu ja runkomuodon muutokset

Puun kasvu ja runkomuodon muutokset Puun kasvu ja runkomuodon muutokset Laserkeilaus metsätieteissä 6.10.2017 Ville Luoma Helsingin yliopisto Centre of Excellence in Laser Scanning Research Taustaa Päätöksentekijät tarvitsevat tarkkaa tietoa

Lisätiedot

PUUTAVARA- PÖLKKYJEN MITTAUS

PUUTAVARA- PÖLKKYJEN MITTAUS PUUTAVARA- PÖLKKYJEN MITTAUS PUUTAVARAPÖLKKYJEN MITTAUS Metsähallitus Metsäteollisuus ry Yksityismetsätalouden Työnantajat ry Puu- ja erityisalojen liitto Ohje perustuu alla lueteltuihin maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Männyn laaturajojen integrointi runkokäyrän ennustamisessa. Laura Koskela Tampereen yliopisto 9.6.2003

Männyn laaturajojen integrointi runkokäyrän ennustamisessa. Laura Koskela Tampereen yliopisto 9.6.2003 Männyn laaturajojen integrointi runkokäyrän ennustamisessa Laura Koskela Tampereen yliopisto 9.6.2003 Johdantoa Pohjoismaisen käytännön mukaan rungot katkaistaan tukeiksi jo metsässä. Katkonnan ohjauksessa

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

Kantokäsittelyn tarkoitus

Kantokäsittelyn tarkoitus Kantokäsittelyn tarkoitus Estää kesähakkuissa kantojen kautta tapahtuva juurikäävän leviäminen Juurikäävän torjunta mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut 1 Juurikäävän vaikutukset Juurikääpä aiheuttaa kuusen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS Nro 2/2013. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja 1 01370 VANTAA. Päivämäärä 18.12.2013. Dnro 498/62/2013. Voimassaoloaika 1.1.

MÄÄRÄYS Nro 2/2013. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja 1 01370 VANTAA. Päivämäärä 18.12.2013. Dnro 498/62/2013. Voimassaoloaika 1.1. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja 1 01370 VANTAA MÄÄRÄYS Nro 2/2013 Päivämäärä 18.12.2013 Dnro 498/62/2013 Voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki puutavaran mittauksesta (414/2013)

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Taimikonhoito kitkemällä

Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoitoa voi tehdä kitkemällä joko käsin tai koneellisesti. Kitkennässä siis vesakkoa poistetaan repimällä ne maasta juurineen, jolloin seuraavina vuosina ei tapahdu niin

Lisätiedot

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

KUITUPUUN PINO- MITTAUS

KUITUPUUN PINO- MITTAUS KUITUPUUN PINO- MITTAUS Ohje KUITUPUUN PINOMITTAUS Ohje perustuu maa- ja metsätalousministeriön 16.6.1997 vahvistamaan pinomittausmenetelmän mittausohjeeseen. Ohjeessa esitettyä menetelmää sovelletaan

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) LEVÄLÄ

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) LEVÄLÄ Siu 20 (1) LEVÄLÄ 620-406-9-38 16.6.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 34 0,8

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011

Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011 Jämsäniemi Alueen pituus ~ 10 km Voidaan jakaa kolmeen osaan Alueen täyttää pienet metsä ja peltotilkut, joidenvälissä pieniä järviä ja

Lisätiedot

Vaihtoehtoisia malleja puuston kokojakauman muodostamiseen

Vaihtoehtoisia malleja puuston kokojakauman muodostamiseen Vaihtoehtoisia malleja puuston kokojakauman muodostamiseen Jouni Siipilehto, Harri Lindeman, Jori Uusitalo, Xiaowei Yu, Mikko Vastaranta Luonnonvarakeskus Geodeettinen laitos Helsingin yliopisto Vertailtavat

Lisätiedot

IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen

IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen Ilmatieteen laitos 22.9.2016 IL Dnro 46/400/2016 2(5) Terminologiaa Keskituuli Tuulen

Lisätiedot

2.1 Yhdenmuotoiset suorakulmaiset kolmiot

2.1 Yhdenmuotoiset suorakulmaiset kolmiot 2.1 Yhdenmuotoiset suorakulmaiset kolmiot 2.2 Kulman tangentti 2.3 Sivun pituus tangentin avulla 2.4 Kulman sini ja kosini 2.5 Trigonometristen funktioiden käyttöä 2.7 Avaruuskappaleita 2.8 Lieriö 2.9

Lisätiedot

Vauriopuiden korjuu ja hakkuutekniikka. Koulutusaineisto pelastuslaitokselle MHY Kalajokilaakso, Jaakko Aho

Vauriopuiden korjuu ja hakkuutekniikka. Koulutusaineisto pelastuslaitokselle MHY Kalajokilaakso, Jaakko Aho Vauriopuiden korjuu ja hakkuutekniikka Koulutusaineisto pelastuslaitokselle MHY Kalajokilaakso, Jaakko Aho Työnjako Pelastuslaitos huolehtii terveyttä ja omaisuutta uhkaavan vaaran torjunnasta Yleisten

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Matemaattista mallintamista

Matemaattista mallintamista Johdatus GeoGebraan Matemaattista mallintamista Harjoitus 2A. Tutkitaan eksponentiaalista kasvua ja eksponenttifunktioita Auringonkukka (Helianthus annuus) on yksivuotinen kasvi, jonka varren pituus voi

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä

KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä KOSTEUSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Lattioiden kosteus ennen päällystämistä Antti Kannala www.vertia.fi - 044 7500 600 1 YHTEENVETO Kohteessa tehtiin betonin suhteellisen kosteuden

Lisätiedot

Putkilokasveilla juuret ottavat veden. Sammalet ottavat vettä koko pinnallaan.

Putkilokasveilla juuret ottavat veden. Sammalet ottavat vettä koko pinnallaan. Joensuun yliopisto Metsätieteellinen tiedekunta Mallikysymyksiä ja -vastauksia valintakokeeseen 008 BIOLOGIA1. Veden kulkeutuminen kasveissa. Ydinasiat: Putkilokasveilla juuret ottavat veden. Sammalet

Lisätiedot

RN:o 23:36. n.58,8 ha

RN:o 23:36. n.58,8 ha ?? RN:o 23:36 n.58,8 ha 0 metri Mittakaava: 1:10 000 400,0? Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014? Tammasuo 687-414-23-36 0 3 000 metri Mittakaava: 1:75 000 Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Tilastolliset mallit hakkuukoneen katkonnan ohjauksessa. Tapio Nummi Tampereen yliopisto

Tilastolliset mallit hakkuukoneen katkonnan ohjauksessa. Tapio Nummi Tampereen yliopisto Tilastolliset mallit hakkuukoneen katkonnan ohjauksessa Tapio Nummi Tampereen yliopisto Runkokäyrän ennustaminen Jotta runko voitaisiin katkaista optimaalisesti pitäisi koko runko mitata etukäteen. Käytännössä

Lisätiedot

Sähkölinjan työmaadoittaminen puunpoistotilanteessa ja Koneellisen oksinnan sähkötyöturvallisuus

Sähkölinjan työmaadoittaminen puunpoistotilanteessa ja Koneellisen oksinnan sähkötyöturvallisuus Sähkölinjan työmaadoittaminen puunpoistotilanteessa ja Koneellisen oksinnan sähkötyöturvallisuus Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari Sisällys Projektien tausta Sähkölinjan työmaadoittaminen puunpoistotilanteessa

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Lämpöpuiset kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Huomaa veden minimitäyttö tynnyrissä!! AMH-Puu Oy Puh. (03) 513 5569 Niemisvedentie 801 Faksi (03) 513 5561

Lisätiedot

KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI

KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI KUITUPUUN KESKUSKIINTOMITTAUKSEN FUNKTIOINTI Asko Poikela Samuli Hujo TULOSKALVOSARJAN SISÄLTÖ I. Vanha mittauskäytäntö -s. 3-5 II. Keskusmuotolukujen funktiointi -s. 6-13 III.Uusi mittauskäytäntö -s.

Lisätiedot

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy TUTKIMUSSELOSTUS 22500365-012 Pekka Koskimies Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo Pekka.Koskimies@porvoo.fi Paine-ero seuranta Kohde: Aleksanterinkatu 25, 06100 Porvoo Aika: 6.-13.3.2017 mittaus

Lisätiedot

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun

1 Laske ympyrän kehän pituus, kun Ympyrään liittyviä harjoituksia 1 Laske ympyrän kehän pituus, kun a) ympyrän halkaisijan pituus on 17 cm b) ympyrän säteen pituus on 1 33 cm 3 2 Kuinka pitkä on ympyrän säde, jos sen kehä on yhden metrin

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) VAARANPÄÄ

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) VAARANPÄÄ Siu 20 (1) VAARANPÄÄ 620-405-62-17 4.5.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu kuiolla

Lisätiedot

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin

Lisätiedot

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS OITTAA-MARATON REITINMITTAUS TAPAHTUMA Tapahtuma: Oittaa-maraton Kilpailunjohtaja: Toni Valido Paikka: Oittaa, Espoo Web: https://oittaamaraton.wordpress.com/ Mittausajankohta: 1.8.2016 klo 9.30 12.30

Lisätiedot

Puun kosteuskäyttäytyminen

Puun kosteuskäyttäytyminen 1.0 KOSTEUDEN VAIKUTUS PUUHUN Puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan. Puu asettuu aina tasapainokosteuteen ympäristönsä

Lisätiedot

PUUSARVI ja PUKINSARVI

PUUSARVI ja PUKINSARVI PUUSARVI ja PUKINSARVI Kuvassa G.A.Gottlundin Suomalaisia Paimen Soittoja Kanteleella ja Sarvella Soitettavia 1831, torventoitottajat Helsingin Laulujuhlilla 21.6.1900, sekä pukinsarvi ja puusarvi vuonna

Lisätiedot

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent

Lisätiedot

Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset metsäkasvillisuuteen ja maaperään

Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset metsäkasvillisuuteen ja maaperään 1 Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset metsäkasvillisuuteen ja maaperään Rainer Peltola Täsmätietoa Lapin luonnontuotteista maakunnalle 2016 2 Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3 pistettä 1. Kenguru astuu sisään sokkeloon. Se saa käydä vain kolmion muotoisissa huoneissa. Mistä se pääsee ulos? A) a B) b C) c D) d E) e 2. Kengurukilpailu on pidetty Euroopassa

Lisätiedot

RIMATEX OY VESIVAHINKOJEN KOSTEUSKARTOITUS " # $ %& (! ) *! + + +, " # $ %& (, - #!

RIMATEX OY VESIVAHINKOJEN KOSTEUSKARTOITUS  # $ %& (! ) *! + + +,  # $ %& (, - #! RIMATEX OY VESIVAHINKOJEN KOSTEUSKARTOITUS " # $ %& ( ) * + + +, " # $ %& (, - # " # $ %& ( ) * + + +, " # $ %& (, - # "#$%&'(&%)*(+++ +++ KARTOITUKSEN TILAAJA Nimi: Osoite: Kimmo Laipio Kruunutie 5 B

Lisätiedot

Puusolut ja solukot. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia 2007 Henna Sundqvist, VTT

Puusolut ja solukot. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia 2007 Henna Sundqvist, VTT Puusolut ja solukot Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia 2007 Henna Sundqvist, VTT Luennon oppimistavoitteet Osaat nimetä ja tunnistaa puun eri osat Tunnistat havupuiden ja lehtipuiden pääsolutyypit. Tiedät,

Lisätiedot

Kestävää luontomatkailua

Kestävää luontomatkailua Ennallistamispoltot Repovedellä Susanna Lahdensalo Kestävää luontomatkailua Repovedelle hanke ESITYKSEN TAVOITE: Sertifioiduille oppailla aineistopankkiin tietoja Repoveden ennallistamispoltoista (erityisesti

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Ympäristön aktiivinen kaukokartoitus laserkeilaimella: tutkittua ja tulevaisuutta

Ympäristön aktiivinen kaukokartoitus laserkeilaimella: tutkittua ja tulevaisuutta Ympäristön aktiivinen kaukokartoitus laserkeilaimella: tutkittua ja tulevaisuutta Sanna Kaasalainen Kaukokartoituksen ja Fotogrammetrian Osasto Ilmastonmuutos ja ääriarvot 13.9.2012 Ympäristön Aktiivinen

Lisätiedot

Laskennallinen menetelmä puun biomassan ja oksien kokojakauman määrittämiseen laserkeilausdatasta

Laskennallinen menetelmä puun biomassan ja oksien kokojakauman määrittämiseen laserkeilausdatasta Laskennallinen menetelmä puun biomassan ja oksien kokojakauman määrittämiseen laserkeilausdatasta Pasi Raumonen, Mikko Kaasalainen ja Markku Åkerblom Tampereen teknillinen ylipisto, Matematiikan laitos

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Jari-Jussi Syrjä 1200715 JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Typpioksiduulin mittaus GASMET-monikaasuanalysaattorilla Tekniikka ja Liikenne 2013 1. Johdanto Erikoistyön tavoitteena selvittää Vaasan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Työ 3: Veden höyrystymislämmön määritys

Työ 3: Veden höyrystymislämmön määritys Työ 3: Veden höyrystymislämmön määritys Työryhmä: Tehty (pvm): Hyväksytty (pvm): Hyväksyjä: 1. Tavoitteet Työssä vettä höyrystetään uppokuumentimella ja mitataan jäljellä olevan veden painoa sekä höyrystymiseen

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys Kyyveden havainnoitsijatilaisuus 25.5.2011 Pekka Sojakka Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys eli veden läpinäkyvyys on yksi virallisista veden laatuluokituksen määrityksistä.

Lisätiedot

Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua?

Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Tuula Piri & Heli Viiri Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman loppuseminaari 19.4.2012, Helsinki Juurikääpä

Lisätiedot

Ilmakanaviston äänenvaimentimien (d=100-315 mm) huoneiden välisen ilmaääneneristävyyden määrittäminen

Ilmakanaviston äänenvaimentimien (d=100-315 mm) huoneiden välisen ilmaääneneristävyyden määrittäminen TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-02258-06 1 (2) Tilaaja IVK-Tuote Oy Helmintie 8-10 2 Jyväskylä Tilaus Tuomas Veijalainen, 9.1.2006 Yhteyshenkilö VTT:ssä VTT, Valtion teknillinen tutkimuskeskus Erikoistutkija

Lisätiedot

Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus

Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus 1. 2. 3. Arvokääpien kasvatuksen esittely Miksi kasvattaa arvokääpiä? Miten arvokääpiä kasvatetaan? 3.1 Teoriaa ja tutkimuksia 3.2 Pakurikäävän viljely

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) VAARANPÄÄ

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) VAARANPÄÄ Siu 20 (1) VAARANPÄÄ 620-405-62-17 4.5.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 1 1,2

Lisätiedot

Älykäs katuvalaistus ja valaisimen elinikä. Hans Baumgartner Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Aalto Yliopisto

Älykäs katuvalaistus ja valaisimen elinikä. Hans Baumgartner Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Aalto Yliopisto Älykäs katuvalaistus ja valaisimen elinikä Hans Baumgartner Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Aalto Yliopisto 5.4.2016 Johdanto Älykkäässä katuvalaistuksessa valaistustasoa säädetään valaistuksen

Lisätiedot

LED-tekniikan käyttö kuusen ja männyn taimien tuotannossa Johanna Riikonen, LUKE, Suonenjoki. Kuvat: Pekka Voipio

LED-tekniikan käyttö kuusen ja männyn taimien tuotannossa Johanna Riikonen, LUKE, Suonenjoki. Kuvat: Pekka Voipio LED-tekniikan käyttö kuusen ja männyn taimien tuotannossa Johanna Riikonen, LUKE, Suonenjoki Kuvat: Pekka Voipio LED vs. perinteinen kasvihuonelamppu 400 450 500 550 600 650 700 nm Kasvit käyttävät valoa

Lisätiedot

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Pienaukkojen uudistuminen

Pienaukkojen uudistuminen Pienaukkojen uudistuminen Sauli Valkonen Sisältö uudistamistulos, maanmuokkaus, kasvillisuus ja aukon koko MT-kuusikot E-S (MONTA) rehevät kuusikot E-S (DistDyn) Kainuun kuusikot turvemaat P-S männiköt

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén

Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta vähän tietoa - tuottavuutta koskevat lainalaisuudet kuitenkin voimassa Hakkuun tuottavuustekijät:

Lisätiedot