ASEMAKAAVAN VUOROVAIKUTUS , VALIMON ALUE
|
|
- Pentti Hovinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ASEMAKAAVAN VUOROVAIKUTUS , VALIMON ALUE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 653 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELIT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkangas Kaava-alueen sijainti VIREILLETULOSTA ILMOITTAMINEN 2010 KAAVAN HYVÄKSYMINEN KAAVAN LAATIJA TEKNINEN KESKUS SELVITYKSET JA MUU TAUSTAMATERIAAALI Marjut Lund: Pikonkankaan soranottoalue. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen maisemavaurioalueelle. Diplomityö TTY 2010 Pikon Betoni. Maaperän haitta-ainetutkimus. Ramboll 2012 Ympäristötekninen tutkimusraportti. Vahanen Environment Korjaustarveselvitys. Vahanen Environment 2017.
2 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavan muutos on käynnistetty kunnan aloitteesta. Kaavan muuttamisen tarve juontuu taajaman eheyttämisestä ja teollisuustoimintojen loppumisesta alueella. Kaavan vireille tulosta on kuulutettu syksyllä Asemakaavan taustaselvityksiä on tehty vuodesta 2011 lähtien. Kunta on laadituttanut alueesta diplomityön, joka valmistui v Maanomistaja on teettänyt alueesta maaperän haitta-ainetutkimuksen ja suunnitelmaluonnoksia v Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä kesällä Siitä saatiin runsaasti palautetta, joka kohdistui pääosin selvitysten laatimistarpeeseen. Neuvotteluja suunnitelman jatkamisen edellytyksistä on käyty maanomistajien kesken hankkeessa mukana olleen rakennusliikkeen vetäydyttyä v ja 2015 aikana. Uusi yhteistyökumppani tarkensi selvityksiä valimon alueella v Selvitystä hyödynnettiin uudessa suunnitelmassa, joka kohdistettiin nyt vain alueen länsiosaan. Luonnos tuli uudelleen käsittelyyn joulukuussa Asemakaava Asemakaavalla tavoitteena on osoittaa Kirkkoharjun etelärinteessä olleelle soranottoalueelle monipuolista kerrostalo- ja pientaloasutusta. Nykyisessä asemakaavassa alue on varattu teollisuuskäyttöön. Alueen houkuttelevuutta parannetaan runsailla viheralueilla. Alueen läpi osoitetaan kävely- ja pyöräilyyhteyksiä. Maankäytön tehostamisella on myönteisiä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja palvelutarjontaan. Kaavamääräyksillä pyritään ohjaamaan täydennysrakentaminen olemaan ympäristöön sopivaksi niin, että kielteisiltä vaikutuksilta voidaan välttyä. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Teollinen toiminta alueella on vähenemässä. Pikon Betoni on jo lopettanut kaiken toiminnan, ja Suoraman Elementti on siirtymässä uusiin toimitiloihin Aseman alueelle lähivuosina. Kangasalantien varressa sijainneen huoltamon alueen toiminta on muuttunut monipuoliseksi liiketoiminnaksi, joka palvelee autoilijoita. Keskellä asutusta ja virkistysalueita sijaitsevan maisemavaurion maisemointi on mahdollista muuttamalla paikka asuinalueeksi. Hyvien palveluiden ja julkisen liikenteen palvelutason vuoksi alue pyritään tekemään monipuoliseksi ja tehokkaaksi. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan suunnittelu on käynnistetty kunnan aloitteesta. Kaavoituslautakunta teki päätöksen osallistumis- ja arvioimissuunnitelman nähtäville panosta syksyllä Osallistuminen ja yhteistyö
3 Osalliset Alustavan tarkastelun perusteella osallisia ovat: Maanomistajat Alueen asukkaat Kunnan hallintokunnat (rakennusvalvonta, yhdyskuntatekniikka, Kangasalan Vesi liikelaitos, sivistys, vapaa-aika, sosiaali- ja terveystoimi: päivähoito, ympäristöterveys) Pirkanmaan maakuntamuseo Pirkanmaan ely-keskus Vireille tulo Vireille tulosta on ilmoitettu Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä kesällä Siitä saatiin seuraavat kommentit: Pirkanmaan ely-keskus Suunnittelualueelta on tehty maaperän haitta-ainetutkimus vuonna Tutkitulla alueella todettiin olevan paikoitellen pilaantuneita maita sekä jätetäyttöalueita. Tutkitun alueen laajuus on esitetty tutkimusraportin liitteenä. Kaavan valmisteluaineiston perusteella suunnittelualue on tätä laajempi. ELY-keskus katsoo, että koko laajasti teollisessa toiminnassa olleelta suunnittelualueelta tulee tehdä selvitys maaperän pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeen arvioinnista. Asemakaavamuutosta tehtäessä on varmistettava terveellisen, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön edellytysten täyttyminen. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää ympäristöhaittojen selvittämistä ja huomioon ottamista sekä haitallisten ympäristövaikutusten estämistä ja rajoittamista kaavamääräyksin. Erityisesti on huomioitava, että alue sijaitsee vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. Pilaantuneen maaperän kunnostamis- ja eristämistoimenpiteet ovat luvanvaraista toimintaa. Alueen omistajan tai haltijan on tehtävä pilaantuneen alueen kunnostamisesta ympäristönsuojelulain (YSL) 78 :n mukainen ilmoitus Pirkanmaan ELY-keskukselle. ELY-keskus antaa sille esitetystä ilmoituksesta päätöksen, jossa annetaan ehtoja ja määräyksiä kunnostukselle ja pilaantuneiden maiden ja rakenteiden käsittelylle ja loppusijoitukselle. Päätöksessä voidaan määrätä myös kunnostussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita tiukempia ehtoja. Kaavan muutoksessa on huomioitava kaavan rajauksesta riippuen Kangasalantien varren liikennemelualueet ja alueelle mahdollisesti jäävien teollisuustoimintojen aiheuttamat meluhaitat. Siltä osin, kun kaava-alue rajautuu Kangasalantiehen, on tie otettava mukaan kaava-alueeseen ja esitettävä se katuna. Pirkanmaan maakuntamuseo Hankkeen lähtötiedot ovat rakennetun ympäristön ja arkeologisen perinnön osalta riittävät. Alueella ei ole todettu arkeologisia kohteita.
4 Kaava-alue rajautuu Kirkkoharjuun, joka on osa Pirkanmaata halkovaa, kulttuurihistoriallisesti merkittävää harjuketjua. Jääkauden muovaama harjuketju on maisemallisesti erittäin merkittävä, ja se on tekeillä olevassa selvityksessä ehdolla valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Harjuketjulla kulkeva kulkureitti on ollut käytössä todennäköisesti yhtä kauan kuin Pirkanmaan alueella on eletty, ja yleisenä tienä se tunnetaan 1400-luvulta lähtien. Kaavaaluetta suunniteltaessa ja kaavan vaikutuksia arvioitaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota Kirkkoharjuun ja sen näkymiin kohdistuviin vaikutuksiin, eikä kaavalla tule heikentää harjun maisemallisia arvoja. Harjun luonnontilaisille rinteille ei tule osoittaa rakentamista. Harjun rinne on muuttunut huomattavasti sorakuopan alueella, mutta sillä on tältäkin osin yhä maisemallista arvoa osana harjun rinteen seinämää. Rinteen muokkaamisessa ja maisemoinnissa tulee pyrkiä säilyttämään Kirkkoharjun tälle osalle ominainen jyrkkyys. Muilta osin museolla ei ole kommentoitavaa, mikäli rakennusten massoittelussa huomioidaan harjualueen rooli kaava-alueen maisemassa ja harjulta avautuvat näkymät. Rakennusvalvonta Valmisteluaineisto sisältää erilaisia vaihtoehtoisia rakentamisen malleja. Alueen harjunpuoleiseen osaan on mahdollista toteuttaa varsin korkeatakin kerrostalorakentamista. Mikäli rakennusmassoja sijoitetaan vanhan soranottoalueen penkereeseen, tulee sen stabiliteetti erikseen selvittää. Aluetta on käytetty mm. teollisuus- ja tuotantoalueena. Alueen maaperä tulisi kokonaisuudessaan kartoittaa mahdollisten pilaantuneiden maa-ainesten ja maahan sijoitettujen jätteiden osalta siten että alueen käyttäminen asuinalueena varmistuu. Kaavoitusprosessissa tulee ottaa huomioon pohjaveden korkeusasema. Pintavedet tulee johtaa hulevesijärjestelmään. Ympäristöpäällikkö Hulevesien käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota, koska alue on IIluokan pohjavesialuetta ja vanhaa maa-ainestenottoaluetta. Alueen historian vuoksi on erittäin tärkeää, että koko alueesta tehdään laaja maaperän pilaantuneisuuden selvitys. Sen tulee sisältää myös riskien arviointi ja mahdollinen kunnostussuunnitelma kustannusarvioineen. Ympäristöterveysvalvonta Alueella on varauduttu maa-aineksen vaihtoon sekä radonturvalliseen rakentamiseen. Alueen suunnittelussa on myös otettu huomioon pohjavesialueet. Ei huomautettavaa. Yhdyskuntatekniikka Koko alueelta on laadittava maaperän haittatutkimukset ja riskikartoitus karkeine kustannusarvioineen. Selvityksessä pitää esittää kenen maita ja kuka kustantaa maaperän puhdistuksen. Alueella ei ole sadevesijärjestelmää ja se sijaitsee 1-luokan pohjavesialueella, joten hulevesiselvityksessä pitää esittää miten hulevedet käsitellään ja johdetaan.
5 Kaavassa ei ole paikkaa nykyiselle kunnan varikkoalueelle, joka on erittäin tarpeellinen ja käytössä. Varikkotoiminta tarvitsee uuden paikan. Soramontun jyrkkien rinteiden maisemointi pitää suunnitella, jotta rinteistä saadaan toimiva ja turvallinen Aini Aho ym , Kangasalantie 923 Valmisteluaineistosta ilmenee, että maan pintaa nykyisessä montussa aiotaan nostaa lähelle Kangasalantien maanpinnan korkeutta. Näin ollen asuintaloja aiotaan kaavoittaa samaan maan pinnan korkeuteen, jossa nyt on omakotiasutusta suunnittelualueen kaakkoispuolella. Siksi vastustamme alueelle mahdollisesti kaavoitettavaa muuta kuin matalaa asuinrakentamista. Nykyistä asutusta lähelle oleville alueille tulisi kaavoittaa vain yksikerroksista ja muualle enintään kaksikerroksista asuinrakentamista. Näin turvattaisiin uuden alueen sulautuminen luontevasti olevaan asutukseen. Samalla mahdollistettaisiin viihtyisyys kaavoitettavan alueen välittömässä läheisyydessä jo olevissa kiinteistöissä. Korkeammat rakennukset voisivat sijoittua kaavoitettavan alueen länsiosaan, jossa Kangasalantien varressa on jo olemassa olevaa ja kaavoitettua korkeampaa asutusta ja maaston korkeusero on suuri nykyiseen asutukseen verrattuna. Kommenttien vaikutus suunnitelmaan: Koko alueen suunnitelman toteuttaminen ajoittuu pitkälle ajanjaksolle ja etenee vaiheittain lännestä alkaen. Tämän vuoksi kaikkia selvityksiä ei ole katsottu aiheelliseksi tehdä vielä suunnittelun valmisteluvaiheessa ennen kuin yhtenäinen kokonaisnäkemys alueen tulevien toimintojen luonteesta ja rakentamisen aikataulusta on saatu aikaiseksi. Valmisteluvaiheessa on kuitenkin tarkoituksenmukaista laatia suunnitelma hulevesien käsittelystä alueella pohjavesien suojelemiseksi. Sen sijaan maaperän ongelmien seikkaperäinen selvittäminen alueen itäosassa edellyttää nykyisten rakennusten ja rakenteiden purkamista, eikä siihen ole edellytyksiä ennen toimintojen lopettamista. Valmisteluvaiheessa laaditut suunnitelmat eivät parhaalla tavalla ottaneet huomioon alueen maanomistusoloja ja vaiheittain toteuttamista. Myös rakentamistavan tehokkuus oli korkea ja keinovalikoimat rajalliset, mistä aiheutuisi hyvin pitkä toteutusaika ja asukaspohjan yksipuolisuus. Suunnitelmissa ei ollut tutkittu olevan rakennuskannan hyödyntämistä riittävässä määrin, mistä aiheutuu osin turhiakin paineita uudisrakentamisen tehokkuuteen. Pirkanmaan ELYn liikennepuoli hyväksyy myös uuden liittymän rakentamisen nykyisen alikulun viereen, mikä helpottaa alueen liikenneyhteyksien ratkaisemista vierisiä rakennettuja alueita häiritsemättä. Suunnitelmaa voidaan kehittää paremmin olevat maanomistusolot ja rakennuskanta huomioon ottaen. Asuinrakentamisen talotyyppivalikoimaa monipuolistamalla voidaan nopeuttaa alueen toteuttamista ja saada tukea puis-
6 toalueiden rakentamiseen. Ilman edustavana valmiiksi rakennettua puistoa asuntojen markkinointi soramontun pohjalta on vaikeata. Myös soramontun rintausten maisemointi täytyy edetä rakentamisen myötä. Viheralueiden suunnittelu käynnistetään vasta myöhemmässä suunnittelun vaiheessa. Kaavan valmisteluaineisto oli toiseen kertaan nähtävillä Siitä saatiin seuraavaa palautetta. Pirkanmaan ELY-keskus ELY-keskus on aiemmassa lausunnossaan edellyttänyt maaperän pilaantuneisuuden selvittämistä koko suunnittelualueen osalta sekä liikennemelun ja alueelle jäävien toimintojen aiheuttamien meluhaittojen huomioon ottamista. Tältä osin ELY-keskus uudistaa lausuntonsa. Pilaantuneen maaperän kunnostamisen ja eristämistoimenpiteiden luvanvaraisuuden osalta viitataan kuitenkin ympäristönsuojelulain muutokseen (135 ). Alueiden käytön suunnittelussa pilaantuneet alueet ja niiden hyödyntämismahdollisuudet on syytä ottaa huomioon riittävän aikaisessa vaiheessa ja varmistaa, että eri toiminnot sijoitetaan jo suunnitteluvaiheessa pilaantuneiden maa-alueiden kannalta järkevästi. Koska suunnittelualue sijaitsee pohjavesialueella, tulee riskinarvioinnin sisältää myös selvitykset pohjaveden tilasta kaavoitettavalla alueella. Siltä osin kuin olemassa oleviin teollisuusrakennuksiin sijoitetaan uutta toimintaa, on myös varmistuttava rakenteiden puhtaudesta. Kaavaselostuksen mukaan alueella sijaitsee lämpökeskus, joka käyttää polttoaineenaan maakaasua. Asumisen sijoittuessa lämpölaitoksen välittömään läheisyyteen on arvioitava toiminnan vaikutukset asumiselle. Kaavaselostukseen tulee liittää tiedot laitoksen koosta ja toiminnasta sekä arvio siitä, aiheuttaako toiminta terveydelle haitallisena pidettäviä hiukkaspäästöjä, melua tai muita vaikutuksia. Tarvittaessa asemakaavassa tulee antaa määräyksiä mm. ympäristöhaittojen rajoittamisesta, nestemäisten polttoaineiden varastoinnista sekä jätevesien käsittelystä ja johtamisesta. Pirkanmaan maakuntamuseo Maakuntamuseo toteaa, että kaavan vaikutukset Kirkkoharjun arvokkaisiin maisemiin tulee arvioida osana kaavan vaikutustenarviointia. Valitun kaavaratkaisun mahdollistamaa rakennusten korkeutta suhteessa harjun profiiliin on hyvä havainnollistaa visuaalisesti. Kaavaehdotus pyydetään lähettämään lausunnolle museoon. Hankkeen lähtötiedot ovat rakennetun ympäristön ja arkeologisen perinnön osalta riittäviä. Elenia Oy Alueella on Elena Oy:n omistamia kaapeleita ja muuntamoita. Alueella on menossa kaapelointityö v. 2016, jolloin ilmajohdot poistetaan, rakennetaan kaapeliverkko ja puistomuuntamoita. Uudet paikat on esitetty liitteessä. Pienjänniteverkko kaapeloidaan rakentamisen yhteydessä. Ylimääräisistä johtosiirroista laskutetaan työn tilaajaan.
7 Alueelta tulee varata 15x15 neliömetrin alue uusille muuntamoille. Muuntamoiden etäisyys rakennuksiin tulee olla vähintään 8 metriä. Ympäristö- ja rakennusvalvonta Hulevesien käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota, koska alue on IIluokan pohjavesialuetta ja vanhaa maa-ainesten ottoaluetta. Kaavamääräyksiin tulee lisätä merkintä pohjavesialueesta. Määräykset hulevesien käsittelystä tulee sisällyttää asemakaavaan. Alueen aiempien toimintojen vuoksi on erityisen tärkeää, että koko kaavaalueelle tehdään yhteinen laaja maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi, joka siältää riskiarvioinnin, sekä kunnostussuunnitelma kustannusarvioineen. Arvioinnin perusteella voidaan mahdollisesti alueelle suunniteltuja toimintoja sijoittaa kaavoituksen avulla siten, että massojen vaihtotarve vähenee. korttelissa YU 726 vanha betonituotetehdas muutetaan liikuntarakennukseksi. Käyttötarkoituksen muutoksen vuoksi vanhan rakennuksen mahdollinen pilaantuneisuus tulee selvittää erityisesti lattiarakenteiden osalta. Korttelin 64 Suoraman Elementin tilalle suunniteltujen rivitalojen rakennuspaikkojen ja vanhan omakotiasutuksen väliin tulisi jättää viheralue asumisviihtyvyyden lisäämiseksi ja alueen korkeuserojen tasaamiseksi. Rivitaloalueen välinen viheralue voisi vastaavasti olla kapeampi. Asemakaavassa rakentaminen tulisi sovittaa soranoton jälkeisen maanpinnan tasoon. Rakentaminen Asemakaavaan on hyvä merkitä näkyviin VP-alueiden läpi Pikontien päässä olevalta kääntöpaikalta alkava kävelypolkuyhteys koko kaavamuutosalueen läpi Tyrnimarjankujan vieressä olevaan Harjunsalonpuistoon. Kortteleiden 728 ja 729 rivitalot eivät ole sijainniltaan hyällä paikalla, koska rinteelta varisee kiviä. Jyrkässä rinteessä kivet voivat saada melkoisen voiman ja olla suuri vaaratekijä. Nykyisen sorakuopan paahderinteen pitäisi antaa maisemoitua luontaisesti, koska sen maisemointi on erittäin hankalaa ja kallista. Maisemoinnin onnistumisesta ilman erikoisrakenteita ei ole takeita. Alueen hulevesiä on käsiteltävä ja imeytettävä tonteilla ja tarvittaessa ohjattava niitä virkistysalueiden painanteisiin. Katuhaaroille pitää varmistaa tila kääntöpaikoille tai läpiajomahdollisuus. Korttelin 723 ja katualueen täytöistä on sovittava kunnan ja korttelin rakentajan kanssa. Koko alueesta on tehtävä riskinarviointi maaperästä, jotta voidaan tarkemmin arvioida alueen rakentamisen kustannuksia ja sijoittaa kaavan toimintoja.
8 Kangasalan Vesi -liikelaitos Asemakaavan toteuttaminen edellyttää vesihuoltoverkoston täydennysrakentamista. Varattavien vesihuoltolinjojen linjaura tulee olla 4+4 metriä. Alueella olevien rakennusten tonttijohtojen sijainnit eivät ole tiedossa, mutta niiden toimintaperiaatteita ei tule kaavoitettaessa muuttaa. Hulevesien käsittelystä tulee tehdä erillinen suunnitelma. Alueella ei ole hulevesiverkostoa, johon hulevedet voitaisiin johtaa. Karttaa tulee täydentää tarkemittauksin ennen suunnitelman hyväksymistä. Uudisrakennusten liittymistä verkostoihin voidaan tarkastella vasta sitten, kun vesihuollon toteuttamissuunnitelma on mahdollista tehdä. Ympäristöterveys Maaperän puhtaudesta tulee varmistua riittävällä tavalla ennen kuin alueelle rakennetaan asuinrakennuksia tai yhteiseen käyttöön tarkoitettuja tiloja. Kangasalan Lämpö Oy Rakennusalojen sijoittelussa on huomioitava Pikankaankaan lämpölaitoksen toiminta. Kaavaa on kehitettävä edelleen niin, että kaukolämpö ja maakaasuputkille varataan johtoa varten varattu alueen osa. Rakennusalueen rajat tulee sijoittaa niin, että kaukolämpölinja on vähintään neljän metrin etäisyydellä rakennusalasta. Rakennusalueen ja tonttirajoja tulee tarkastella ainakin kortteleissa 721, 722, 734 ja 735. Todennäköisesti kaukolämpöputkea on välttämätöntä siirtää korttelissa 722. Tonttiliittymien sijoittamista maakaasuputken ylitse tulee välttää. Kaukolämpö ja maakaasuputkistot tulee ensisijaisesti jäädä puisto- ja tiealueille. Kaikkien maanalaisten putkirakenteiden osalta tulee huomioida, että niiden päälle ei saa rakentaa ja että liikennejärjestelyjen muuttuessa tulee varmistaa ko. putkirakenteiden riittävä mekaaninen suojaus raskaan liikenteen aiheuttamia kuormia suojaamaan. Putkien mahdolliset siirrot tai suojaus tulee tehdä alueen toteuttajan tai rakentajan kustannuksella. Alueen tuleva rakennuskanta on liitettävissä olemassa olevaan kaukolämpöjärjestelmään. Ritva Tuovinen Alueen kaavamutos on ollut vireillä jonkin aikaa. Pikontien puoleiseen osaan tulisi osoittaa todella matalaa rakentamista, omakotimaista. Lisäksi on tärkeää, ettei Pikontien liikennettä kuormiteta, vaan liikkuminen ja kulkeminen omalla autolla ohjataan Soramontuntien ja Pikkulukontien kautta siten, että autolla ajo Pikontien kautta ei ole mahdollista. Tie on jyrkkä alapäästä ja autojen liukumista talvisin on tapahtunut. Saija Ahola ja Ari Tuominen Omakotitalo Nikkarinpolku on merkitty nykyiseen kaavaan. Nähtävillä olevassa kaavaluonnoksessa kiinteistö on merkitty viheralueeksi.
9 Vastustamme kaavan muutosta ja vaadimme, että kotimme säilyy asemakaavassa nykyisen käyttötarkoituksen mukaisena ja sillä rakennusoikeudella, mikä kiinteistöllemme on hyväksytty. Toni Saarimäki ym. (9 allekirjoittajaa) Emme hyväksy sitä vaihtoehtoa, että kulku tulevan asuinrakennusten kortteleihin 61 ja 64 tapahtuisi Pikontien kautta. Suunnitellulle alueelle on jo valmis kulku Soramontuntien kautta. Rakennusten valmistuttua liikennemäärät nousisivat moninkertaisiksi alkuperäisiin liikennemääriin eikä Pikontietä ole suunniteltu tähän. Vaihtoehtoisesti Pikontie tulisi rakentaa kävelyteineen ja hidasteineen, koska tiellä nousevat kulkunopeudet jo nyt. Kyseessä on alas johtava tie, jolla on jo ennestään vaarallisia liittymiä. Tulevan asuinrakennuskorttelin 64 maan korkeus tulee olla matalammalla kuin nykyinen elementtitehdas. Tehdas on rakennusvaiheessa korotettu alkuperäisestä maankorostaan, joka tulee palauttaa alkuperäiseen korkoonsa ennen rakentamista. On hienoa, että soramontun alue kaavoitetaan ja alue kehittyy. Allekirjoittaneet eivät ole rakentamista vastaan, mutta liikennesuunnitelmat tulee ottaa huomioon myös vanhoja asukkaita ajatellen. Olavi Sallisen perikunta Edellyttämme kaavan etenemisen suhteen seuraavaa: tie- ja viheralueet (n m 2 ) luovutetaan maanvaihdon kautta välittömästi kaavan vahvistumisen jälkeen muodostetaan vajaat tontit omiksi kokonaisuuksiksi maanvaihtojen kautta kaavoitusmaksun perusteena käytetään nykyisten rakennusten kaupallisten arvojen ja kaavoitetun maan arvojen erotusta vallitsevan kaavoituskulun hyötyprosentin mukaisesti kaavoitusmaksu maksetaan kun tontit on myyty nyt kaavoituksen kohteena olevien maiden omistajat tähdentävät vielä sitä, että Salliset ovat vuosien saatossa menettäneet käytännössä korvauksetta maa-alueita huomattavassa määrin edellisien kaavoitusten yhteydessä kunnalle (n m 2 ). Kunta on tässä kaavassa esittänyt rakentavansa myös näille luovutetuille alueille. Pikkulukontien osalta on käytetty vain noin puolet luovutetusta pinta-alasta tiehen toivoisimme, että nyt rakennettava tie nimettäisiin Olavi ja/tai Toivo Sallisen tieksi Lisäksi tonteille 2:4 ja 5:195A tulisi osoittaa VI-kerroksinen asuin-liikerakennus 3000 m2, tontille 2:579 ja 2:584 V-kerroksinen asuinrakennus. Tonttien 2:580 2:582 osalta voisi vielä tarkastella, voiko viheraluetta kaventamalla saada muutaman lisätontin. Jukka Heikkilä Olemme aiemmin neuvotelleet kaarihallin alueen hankkimisesta Teräskunto Oy:n omistukseen. Halli on ollut vuokrattuna meille noin 18 vuotta. Alue on
10 välttämätön toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi Kangasalan liikeelämän hyväksi. Toimintamme tulee sopimaan nykyiseen paikkaan. Tapani Ahon pk Kaavaluonnos mahdollistaa Soramontuntien eteläpuolisella alueella nelikerroksisen asuinrakennuksen rakentamisen nykyisen yksikerroksisen omakotiasutuksen viereen. Kyseisessä paikassa on maastossa jyrkkää rinnettä, ja kaavan valmisteluaineistosta ilmeni, että maan pintaa nykyisessä montussa aiotaan nostaa lähelle Kangasalantien maanpinnan korkeutta. Näin ollen kaavaluonnoksen mukaisia tulevia asuintaloja ollaan kaavoittamassa samalle tasolle tai jopa korkeammalle kuin nykyinen asutus. Vastustamme Soramontuntien eteläpuolista IV -kerroksista rakentamista. Alueelle tulisi kaavoittaa vain yksi- ja kaksiskerroksista asuntorakentamista. Näin turvattaisiin kaavaluonnosalueen välittömässä läheisyydessä olevien kiinteistöjen viihtyisyys ja kaavoitettavan alueen sulautuminen luontevasti olevaan asutukseen ja maisemaan. Viranomaisyhteistyö 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Alueen maankäyttömuoto muutetaan teollisuudesta asumiseen. Tämä edellyttää panostamista maisemointiin ja lähiympäristön laadun parantamiseen. Joukkoliikenteen vuoksi lähimmäksi tietä tulisi kuitenkin sijoittaa tehokkain asuinrakentaminen ja mahdolliset palvelut. Muutoin asumisen tulisi talotyypeiltään ja hallintamuodoiltaan olla vaihtelevaa. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Valmisteluvaiheessa asetetaan nähtäville kolme eri suunnitelmaluonnosta: Marjut Lundin kunnan toimeksiannosta laatima diplomityö sekä maanomistajan yhteistyökumppaninsa kanssa laadituttamat arkkitehtitoimisto Anttila&Rusasen ja arkkitehtitoimisto A3:n laatimat suunnitelmat.
11 Lundin diplomityössä Kangasalantien läheisyyteen on suunniteltu II-IV kerroksisten kerrostalojen suljettuja kortteleita ja rinteeseen alueen takaosaan pientaloasutusta. Alueen länsiosan rakentaminen liittyy ilmeeltään Harjunsalon rakentamisen tapaan. Osa-alueiden välille jää leikkiin, ulkoiluun ja hulevesien käsittelyyn soveltuva vihervyöhyke. Alueen rakennusoikeus on k-m 2. Arkkitehtitoimisto Anttila&Rusasen suunnitelmassa rakentaminen on muotoiltu kiemurteleviksi nauhoiksi, joiden väliin muodostuu kokoava vihervyöhyke, joka toimii ulkoilu- ja hulevesien käsittelyalueena ja kulkureittinä asunnoista Kangasalantielle ja pysäkille. Rakennusten korkeus vaihtelee IV - VIII -kerroksen välillä. Korttelien osana voi olla myös matalampia rakennuksia. Pistetalomainen rakennustypologia jäsentää korttelien suurmuotoa pienempiin osiin. Rakentamisen volyymi ja korkeus nousee kohti korkeampaa ja jyrkempää rinnealuetta. Rakennusoikeus on k-m 2.
12 Arkkitehtitoimisto A3:n suunnitelmassa rakentaminen on kalliin maisemoinnin välttämiseksi keskitetty soranottoalueen pohjaosalle, joka on kutakuinkin samassa tasossa kuin viereinen Kangasalantie. Alueen muotoja myötäilevällä, I ja II -kerroksisella rivitalo käärmeellä alue jaetaan pienempiin osiin, joita vapaasti sijoitetuilla pistetalomassoilla elävöitetään. Ratkaisu sallii kaikkialta alueelta näkymiä komeaan harjumaisemaan. Pikkulukontien ja Kangasalantien risteykseen on esitetty kahta pistetaloa, jotka liittävät alueen Kangasalantiehen. Elementtitehtaan alue on suunnitelmassa varattu pientaloalueeksi. Alueen rakennusoikeus on k-m 2.
13 Vaihtoehtojen pohjalta työstettiin suunnitelma, jossa pyrittiin monipuolistamaan asuntorakentamista talotyypeiltään, mikä mahdollistaisi lyhyemmän toteuttamisajan. Suunnitelmassa kerrostalorakentaminen sijoitettiin lähimmäksi joukkoliikennepysäkkiä ja pientalorakentaminen sorarintauksen juureen. Suunnitelman kapasiteetti oli noin 800 asukasta.
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS Pikonkankaan asemakaavan muutos, valimon alue 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 15.3.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 653 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELIT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, VALIMON ALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, VALIMON ALUE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 653 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HARJUNSALO, PIKKOLA KORTTELIT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkangas Kaava-alueen
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MYLLYTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 14.2.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 790 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3127 OSA KAAVA-ALUEEN
NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 31.7.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 848 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/7 KORTTELI 60 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkankaan omakotialue
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024
RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 30.10.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 825 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Riku KORTTELI 4009 KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YLÄVAINIONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 770 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3108
KARJALANTIE 8. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 823
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (9) KARJALANTIE 8 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 12.2.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 823 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Kuohunlahti/31 KORTTELI 3012 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LOUKKAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.9.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 782 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1112 OSA KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, EEROLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 798 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1007 OSA KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LINTURINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PIKKUTIKANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.1.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 778 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELI 620 OSA
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN
PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VAATTURINTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (8) PIKKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VAATTURINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 817 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/007 KORTTELI 63
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, RIIMUKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 24.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 794 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY/26 KORTTELI 1334 OSA KAAVA-ALUEEN
972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet
1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 821 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVAKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 827 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lentola KORTTELI 539 KAAVA-ALUEEN
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 9.4.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema/18 KORTTELI 5039
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KARKAISIJANKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 28.1.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 617 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA KYLÄ SUORAMAA KORTTELIT
LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUOKKIKUJA
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (8) LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUOKKIKUJA 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 819 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lemetty/26 KORTTELI 1329
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOKIOISTENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 7.8.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 801 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3104 OSA
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, EEROLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.11.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 798 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1007 OSA KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KORTEKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Kortesuontie 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 800 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SURTIKONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 771 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3114 KAAVA-ALUEEN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 784 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 852 KAAVA-ALUEEN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUOLAANKUJALLA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUOLAANKUJALLA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 26.10.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 807 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 30.1.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 795 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 844 KAAVA-ALUEEN
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LINTURINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULORASTAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 4.12.2014 ASEMAKAAVAN NUMERO 751 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELI 618
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS
KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, AISAKELLONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 812 KAUPUNKI KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY/26 KORTTELI 1335 OSA
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HEIKKILÄNTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 15.3.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 772 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KORTTELIT 1302 OSA KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HALIMAJÄRVENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 797 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA KORTTELIT 5500 OSA KAAVA-ALUEEN
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, KANNISTONTIE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, KANNISTONTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 829 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Linturinne/5 KORTTELI 863 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Lentolan alue, Lahdentien
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
VAUNUTIE 4. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) Tekninen keskus. 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS ASEMAKAAVAN NUMERO 835
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (11) VAUNUTIE 4 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 26.03.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 835 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Lemetty/3 KORTTELI 1236 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Holvastintien
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PITKÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 796 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELI 7270 OSA KAAVA-ALUEEN
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HALIMAJÄRVENTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.11.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 797 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE ASEMA KORTTELIT 5500 OSA KAAVA-ALUEEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINKOSUO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 750 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Asemakaava 842 Vatialantien jatke OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Strategisesti muutos edistää taajamien ja liikkumisverkon yhdistymistä sekä vastaa työpaikkatonttien tarpeeseen. Seudullisesti
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, PITKÄTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.9.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 796 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA/19 KORTTELI 7270 OSA KAAVA-ALUEEN
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen
KANGASALAN KUNTA, TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TERVEYSKESKUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2012 ASEMAKAAVAN NUMERO 710 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI KYLÄ KORTTELI 3000,
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
ULVILA PALUS PALUSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE LÄHIVIRKISTYSALUETTA
ULVILA PALUS PALUSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE LÄHIVIRKISTYSALUETTA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU LÄHIVIRKISTYSALUE ULVILASSA 5.3.2013 MAANKÄYTTÖOSASTO 1. PERUS-
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VESANIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, UKINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 774 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 108d OSA KAAVA-ALUEEN
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS KUOHUNLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KYYRÖLÄNKUJA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 19.12.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 788 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE KUOHUNLAHTI/31 KORTTELI 3003
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE
w KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, JUNATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 779 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Kunnanhallitus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUOHUNHARJUNTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 21.3.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 789 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3043
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 13. KAUPUNGINOSAN VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Seppälän paloasema JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
KESKEISET PERIAATTEET
NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos
LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet
Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos
1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUHMARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HUHMARINTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 5.2.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 752 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE VESANIEMI/10 KORTTELI 120 OSA KAAVA-ALUEEN
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1404-00/19 1 (5) Hankenro 0740_58 HEL 2018-012908 7.2.2019 MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki