VIP. Suomalainen on syvällä sielussansa vielä mettälääne. Simo Eemil Ralli:

Transkriptio

1 VIP Simo Eemil Ralli: Suomalainen on syvällä sielussansa vielä mettälääne Simo Eemil Ralli soittaa kitaraa ja tekee biisejä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -orkesterissa. Hän on myös teuvalainen maanviljelijä. Tuija Mononen päätti ottaa selvää Rallin kaksoisidentiteetistä; mitä mahtaa muusikko miettiä maaseudusta, luonnosta ja ruoantuotannosta? Kuka sie oot? Mä oon Simo Eemil Ralli. Teuvalta lähtösin ja asun edelleen siellä. Viljelen siellä kotitilaani, neljännes sukupolves voi sanoa. Mä oon ollu ihan pienestä asti innostunu. Mullon tällä hetkellä tollasta soittajan kasvia, kuminaa, ja sitte mallasohraa. Mä oon kasvattanu kuivakukkia sillonku ei tää soittaminen ollu näin päällä. Tätä on aina halunnu tehdä, mutta siihe on pitäny tehdä niin kauan hommia. Eikä ne ymmärtäny hyvän päälle. Mä kasvatin kuivakukkia ja möin kuivakukkia toreilla ja turuilla ja markkinoilla ja tein niistä kaikemmoista. Se oli ihan mukavaa puuhaa. Mutta sitä mä en enää ehdi tehä. Kyllä mä ne muut, kotomaat yritän pitää. Ettei ne oo iha ruomenes. Sie oot muusikko ja maavviljelijä. Miten sie lomitat ne? Kun mä tohon keikkabussihin astun, niin tunnen olevani ihan sama henkilö. Oon niin kauan teheny tätä, molempia hommia. Aluksi aina sanoin jätkille, että mun pitää tehdä näitä maanviljelyshommia, et pysty taiteilemaan tän talven. Nykyää pitää käydä soittamassa, että pystyy harrastamaa maanviljelyshommia. Tuo soittamine ny rahottaa maataloutta. Se on kääntyny toisippäin. En koskaan olisi uskonu näin tapah- Maaseudun uusi aika 1/

2 tuvan. Kun me vihroin ymmärrettiin olla omia ittiämme, ni sen jäläkeen meillon kaikki hommat sujunukki. Tästä teijän orkesterista, mistä tämmönen tuli? Me jätkäporukka ollahan soitettu ihan teinipojista asti yhyres. Sitte meilon ollu, no Kuudennusmiehet oli varmaan kuuluisin orkesteri, vaikkei se mikää kuuluusa ollu. Johanna kävi siinä vierailemas, aina silloon tällöön. Sitte me tehtiin Teuvan speleihi, semmone eteläpohjalaanen kansanmusiikkitapahtuma, joka kiertää sielä kylissä. Ne oli Teuvalla, ni ajateltiin, että tehdään sinne semmone spesiaalikeikka. Kotikylälä on isot pippalot, ja pyyrettii siihe sitte muitaki paikallisia kuuluusuuksia rokkipuolelta mukahan. Ja ajateltiin, että tehään kansanlauluja rokisti. Mentiin kirjastoho Laurin kans ja löydettihin kolmesataakuuskytäseittemä eteläpohjalaista kansanlaulutekstiä, Toivo Kuulan keräämiä. Oltii iha haltiossaa, että vau mitä tekstejä ja tehtii siitä yhtäkkiä neljä viis biisiä vähän sillä innolla. Ihmiset tykkäs siitä keikasta. Se oli vähä sellasta teatteria ja hulluteltihi. Se jäi kytemähä siihen, että noihin pitää syventyä paremmi. Sitte siinä meni muutama vuosi, ja me oikeen alettii tekemää. Minä ja Lauri tehtiin ensi demo Martinlunnin Jukka biisistä. Me soitettiin kaikki soittimet ja oltiin innoissamme siitä. Pienellä studiolla leikittihi vehkeillä ja ääniteltii. Sitte me soitatettii sitä jätkille, rumpalille ja basistille, nehä innostu heti. Johanna oli tietenki, se oli sillo siinä Speli-hommassaki mukana, Johanna tuli tietysti remmihin. Ei oo tarvinnu ajatella mitää, ku ollaan vaa tehty. Maaseudusta Teijän Tuhannen riemua levyn kannessa ja esimerkiks Pauhaava sydän -videolla näkkyy lehmiä ja nurmia, ja viljapeltoja ja latoja, mitä vielä? Onko se orkesterin yhtteinen näkemys maaseuvusta? Ollahan orkesterin kans ideoitu tuo kansi. Ensimmäisen levyn kansi oli otettu ohrapellos, sen jälkee oliki kaikenmoisia, studiokuvaa. Se alaako, että eikö nuo oo tehty nuo pönötykset. Sitte me Laten kans tultihi jostaki keikalta junassa, se oli elokuun 18. päivä vuonna kakstuhattakuus, nii tuumattii, että mitähä sinne vois, seuraavaan kanteen. Pitäs keksiä jotaki uutta, ja yhtäkkiä meille tuli että körtit, että siinä se on. Körttikansaa. Sitä ideoitu monehen kertahan ja saatiin innostumaha levy-yhtiö asiasta ja valokuvaaja. Saatii sinne kovalla työllä kolkytäviis nättiä körttiflikkaa, puvustettua ja se oli iso kuvaushärdelli. Piti iha ruokaalut ja kaikki hoitaa, systeemit. Taas kerran mitään sen kummemmin tuumaamatta me vaan meinattiin, että se näyttää hemmetin hyvältä. Me ollaan aika esteettisiä, että komialle pitää näyttää. Se körttikuva ja se vihree nurmi, se oli orkesterin. Valokuvaaja halusi ottaa muunmoisiaki kuvia. Siinä on komia lato, sellane vinoneliömäine, osissa kuvissa. Lehmiin se valokuvaaja innostui itse asiassa. Me ei oltu niin kauhian innostuneita siitä lehmäkuvasta. No mikä siinä? Se näytti nii hassulle. Me oltii ku joku Yöorkesteri siinä lehmien eres. Sitte ajateltii taas, että me ollahan liian lähellä tätä. Sellaane ihmine, joka näkee sen, ni ei se tiedä, että ne on Tuiskun Annan lehmiä. Se maaseutukuva, mikä välittyy, on hyvin perintteine, sielä on ne lehmät ja On on. Musta siinä on hyvä kontrasti. Me siinä jäkötetähän ku kovimmatki rokkiheepot ja sitte siellä on lehmät. Välinpitämättöminä taustala kattelee, että olkaa ny. Mut ei me niinku ajatella, että oltas mitää maaseudun lähettiläitä. Jos asusit kaupungissa, niin olisko siun tekemä mussiikki erilaista? Emmä usko. Niitä lauluja nyt voi tulla ihan missä vai ja niitä voi tehä ihan missä vai. Ihan samala laila sitä elämää näkee täs reissussaki. Emmä osaa sanoa, ku ei tierä. Sanotaan näi. Pitäs joskus olla vuosi jossaki tuola Vantaanjoen ääres. Toivottavasti biisit koskettaa, oli se sitte Katajanokalla, tai sitte tuolla Kuusamon erämettäs. Ei voi olla kunnioittamatta, ihmettelemättä. Nöyränä. En olisi ikinä uskonut, että näin tulee käymään. 68 Maaseudun uusi aika 1/ 2008

3 Kerro vähä tarkemmin omasta suhtteestas maaseuttuun. Miltä siun maaseutu näyttää? Mulle se on tällä hetkellä, ku täs nyt on kakssataa päivää vuodesta liikentees suurin piirtein, ni se on se rauhoottumis ja, sellaanen niinku hengähtämis, ja itsensä kuuntelemis ja tutkiskelupaikka. Sinne on hieno tulla. On mukava käppäillä tällasen pyöritykse jälkehen. Kävellä sitä kylän raittia ja kattella, miltä se ny näyttää, miksikä se on viikos tullu. Ennen kaikkea se on koti, Luhtalanloukko, se paikka, missä mun taloni on. Jos maalla asuu ja maanviljelystä tekee työksensä, ni se on sellanen sä rakennat siihe sellasta omaa pientä maailmaas. Ja sitä mä siinä rakentelen. Kulukia pitää, mut juuret on kyllä meikäläisellä nii syvällä siellä, että mua ei sieltä mihinkää saa. Että oot niinku maalaispoika? Kyllä, mutta mä oon omalla laillani maalaaspoika. Ettei mua varmaan ku karulla kulukoo, nin ei mua kukaan tuu kattoo, et mä nyt maalaispoika oon. Jos on joku stereotypia maalaisesta, niin emmä varmaan sellaane maalaanen. Mulla vain on, että siellä on kaikki mitä ihminen tarvihtoo. Nykypäivänä vielä kun on yhteydet ja kaikki pelaa hyvin. Mää oon siel aina asunu, ni mä en tiedä paremmasta. Mut siihe vaikuttaa varmaa se, et on paljo reissussa. Sitte tuloo kaupungissa oltua ihan tarpeeksi. Miltä tunttuu vierrailla tämmöselä toisenlaisela maaseuvula, Itä-Suomessa? No täytyy kyllä myöntää, että mä aharistun. Olin Varkaures täs kaverie luona. Saunottii sielä, niitte pihasaunassa, ja mää ihmettelin, että mikä tästä puuttuu. On mukava saunoo ja olutta ja hyvää seuraa mut mikä mättää. Ni se oli se, että mä tulin sieltä saunasta ni mä en nähny kaharen kolomen kilometrin päähä, vaan siinä oli heti joku puska. Joku mettäpuska. Että ahttaanpaikan kammo? Nii, se on oikeesti. Jos lakeuden vieres asuu, ni se on oikeesti sellanen tunne, että mettäsä ei oo hyvä olla. Ja mä ymmärrän sen, että sitte taas toisin päin, et täälä on turvallista. Mettäpuskas ei oo musta asujaksi. Se on meren ja järven ranta, ja lakia. Siinon hyvä olla ja kattella kauas. Sie asut vanhassa pohjalaistalossa siellä lakialla? No tuhatyhydeksänsataa se on rakennettu, että ei se niin kauhian vanha vielä. Komia pohjalaastalo, oon ylypiä siitä. Ei mikään kaks fooninkine, mutta ihan sellaane, tarpeeksi tilaa. Mulle tuo kotitalo ja plassi, mää oon siinä sitä tehny ja kunnostellu, se on kyllä suuri ylpeyden aihe. Mä luulen, et jos mää en olisi siihen talohon syntyny, nii mää en oliisi tällaanen. Siinä on jotaki sellasta henkeä nostattavaa. Vanhassa talossa on se henki, ja ku on kuullu siitä monta tarinaa. Se on sellanen suuri asia. Paikka, minne on hyvä tulla. Oot sie maaseuturomantikko? Vai voiko maavviljelijän suhde maaseuttuun olla romanttinen vai onko se puhttaasti työsuhde? Kyllä oon. Mä tykkään, ku on komiaa, ja siitä maisemasta. Kaikesta kauneudesta tykkään kovasti. Se itse maanviljely ja se työnteko, ni siitä on romantiikka kaukana. Se on pölystä ja likasta ja äärettömän hyvä vastapaino tälle keplottelulle täällä kiiltävissä saleissa. Pääsöö tonkimaan maata. Ehkä seki on romanttista. Joka vuosi kun pitää ruiskuttaa kasvinsuojeluaineilla nää viljat, ni ruiskutan sen koko yön, että mä näen auringonlaskun ja auringonnousun siinä samalla. Vaikka meinaa nukahtaa rattiin, nii sillä voimalla sitte. Se komeus on vaan hienoo. Samalla tuloo työtki tehtyy. Ehkä sen voi sitte yhydistää, maaseuturomantiikan ja työnteon jos haluaa. Oisko mittään, minkä takia voisit muuttaa kaupunkkiin? Mä oon sanonu, että Manhattani, Nyyjorkki. Se on kaupunki. Sitten jos mun pitää jonnekki muuttaa. Sielä tuntoo ittesä maalaaseksi ja pieneksi. Mutta se täytyy sanoa, minkä on huomannu ittestä ja kaikista muistaki, et kyllä me ollahan kaukana vielä kaupunkilaiskulttuurista syvältä sielussamme. Mä oon sitä mieltä, että asutaan sit Teuvassa, tai Inarissa, tai Helsinkin Punavuores tai Tampereella tai missä vain, kyl- Maaseudun uusi aika 1/

4 lähä me kaikki ollahan vielä mettäläisiä syvältä. Justiin tää mökkiläisyys, kaikilla pitää olla kesämökki. Kaikki haluaa sinne ankeisiin oloihin kynttilänvaloon. Se on syvällä sielussa. Pitää mennä vielä monta sukupolvea, että syntyy sellanen ihan täysin kaupunkilaine. Ku menee sinne Manhattanile, ni siellä tietää, että nää ei oo välttämättä nähny puuta koskaa. Suomalainen on syvältä sielussansa vielä mettälääne. Se on hieno asia, jos on ja pysyy. Ainaki ihmiset, joita mä tunnen. Vaikka ne kaupungeissa asuuki, ni aina, kuten tiedät, metsähän menee tai maalle nin kyllä ne vain huohahtaa. On heleppo hengittää. Nykyää mitä kaipaas maaseudulle, ni maaseutu on kaupunkilaistunu siinä mielessä, että ihmiset ei käy toistensa luona sponttaanisti, niinku enne. Etelä-Pohjanmaalla käsketähän kylähän, ei pyydetä. Se sellanen on hävinny. Ku kaupunkilaiset aina ajatteloo, että ei maalla voi asua kun kaikki tietää toistensa asiat, niin kyllä ainaki henkilökohtasesti, mää ny oon tietysti minä, mut mää en ainakaan tiedä naapureitteni asioista yhtikäs mitää. Musta tuntuu, et se ois vähä hyväki, et se palais siihe vanhaan. Semmoset positiiviset, hyvät kylähullut on hävinny. Jokka ny vähä ottaaki ja näin mutta sitte tekee. Että, kylähullut, niitä kaipaa. Maaseutu on liiaksi nyt muuttunu sellaaseksi. Ennen oli isot perheet ja kaikki asu samas klimpis. Silloon oli sellasta yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta enempi. Nyt ku ollaan kaupunkilaistuttu maallaki, nin sen takia voi olla sellasta ahadistusta ihmisillä. Ihmiset on koko aja ittelleen eläviä. Koko ajan enemmän ja enemmän, mistä minä en ainakaa tykkää yhtään, et minä ja minä. Ennemmin ollahan sitten yksin kun otetaan joku siihe vierelle, ku sitäki pitäs sitte joskus joteki huomioira. Onneksi on tullu kylätoimintaa ja tällasta. Yleesä oon huomannut, et ne jotka on muuttanu sinne on kaikista aktiivisimpia. Ne, jotka on meikäläisen tapasia, me ollaan niin fakkiuduttu siihen omaan mahrottomuuteen. Jos maaseutua pitää kehittää, sellasta toimintaa täytyy olla. Mut että, se on ihmisestä kiinni, jotka sinne muuttaa. Yhren asian haluan sanoa: kyläkoulut. Jos mä olisin kaupunkilainen, se olis ainut asia minkä takia mä muuttasin sieltä maalle lapsiperheen kanssa. Se et pääsis pieneen kouluun, ekaluokkalaine. Jotka on saanu sen kokea, se on niillä aina syrämmessä. On huonointa maaseudun mainostamista, jos pannaan kolmensadan henkilön kouluksi tommosia viidenkymmenen hengen kouluja. Luonnosta ja ruoantuotannosta Kerroppas nyt minkälainen siun luontosuhde on. Uuh, kyllä tuli ny vaikea kysymys. No, maastahan mää toisaalta elän. Siitä pitää pitää hyvää huolta. Se on luonnollista, emmä ajattele joka päivä. Se on mulle luonnollinen tila, että mä oon luonnossa, luonnon kans tekemisis. Se ei sillä lailla merkitse mulle mitään, vaan se on aina ja olemassa. Et se pitää hoitaa hyvi ja työt pitää tehdä kunnolla. Se on itesttäänselvvyys? Niin. Se on itsestään selvää, juuri niin. Se ei oo, että siitä pitäs muistuttaa ittelleen, että hei muista, sä oot luonnon elätti. Maanviljelijän ammattiha on täysin luonnon armoilla. Se joskus vihastuttaa. Sehän menee aina niin, että hyvät puintisäät ja keikkapäivä on juuri samana päivänä tietenki. Siinä mielessä luonto on joskus, tai aika useinki, kova vastustaja. Mut sitte toisaalta ilman sitä mä en elääsi. Se on sellanen viha-rakkaus suhde. Sanoit, että luonnolle tavallaan maavviljelijä ei voi mittään, mut sitte on toinenki asia, mille nykypäivän maavviljelijä ei oikkein voi mittään. Ja siihen liittyen kysynki, et mitä semmone numerosarja ku 141, minkälaisia tuntteita se siussa herättää? Se on, voi mä oon siitä ajatellu kirjoottaa, näistä jotakin joskus. Kauan aikaa tuumasin, että onks se joku uus kännykkämerkki vai tota, vai onks se joku mikrofoni merkki, yksneljäyks. Mehän ollahan poliitikkojen armoilla. Talonpoika ei ole vapaa? Ei oo, kyllä se niin o. Ja mä oon sitä ihmeetelly, ittekseni, että koska ja kuka tämän on pääs- 70 Maaseudun uusi aika 1/ 2008

5 täny tällaaseen kauan aikaa sitte jo. Mun mielestä maanviljelijänhän pitäs olla kuninkaan asemas. Että kaikki maailman maanviljelijät yhtyys ja alakaas kattomahan, että millä sitä pärjää. Mikä se viljan ja lihan hinta pitäs olla. Sitten kun taas nuristaas, ni olis pari viikkoa syömättä. Kummasti taas maistuis. Kuka sen on keksiny, että sen pitää näin mennä? Miksei maanviljelijät oo pitäny ittelläsä elintarviketeollisuutta? Senhän pitäs olla meidän käsis tämä touhu. Sitä mää oon tuumiskellu. Kaikki maailman maanviljelijät yhtykää. Pannaan kato vähä enemmän hintaa niille jotka pystyy maksamaa, ja sitte ne, jotka ei pysty maksamaan, nii myydähän niille vähän halvemmalla. Tuonne köyhempiin maihin. Onhan tää ihan älytön systeemi ja koko ajan menee naurettavammaksi. Mutta jos ihmisten pitää saada ruoka halvalla, niin sillon se menee näin. Sen kans on vaan elettävä. Näyttää siltä, että ruuantuotannossa gemo tulee. Tavanomanen ja luomu ovat muita vaihtoehtoja. Se geenimuuntelu tietysti hirvittää. Se on justiin siihen luontoon puuttumista. Onhan niitä tutkittu kuulemma hirveesti, mutta mistä sä tiedät luonnon? Luonto tekee omat oikkunsa. Toivon, että siihen ei mee. Luomu olis kaikista paras vaihtoehto. Suomi on muutenkin puhtaan maan maineessa. Sitä vois mennä ulkomailleki. Mutta näillä luomun satotasoilla nii ei me saatais syötettyä omaakaa väkiä. Niinku loppukäres. Sitte tavanomastaki viljelyä tarvitaan. Ilmasto lämpenee ja tulee uutta tautia. Me keskieurooppalaastutahan sen maanviljelyksenki osalta. Se voi olla et sen luomunki harjoottamine alkaa olla aika hankalaa. Emmä tiiä. Kaikista kamalin asia on, et ruuantuotanto ei oo enää inhimillistä, vaan ruuantuotannosta on tullu pörssiyhtiö. Pitää saada niille, jotka on siihen sijottanu, voittoa. Me, jotka tehdähän se neljä prosenttia leivän hinnasta, ni me ollaan täysin talutusnuorassa. Se on vähä kummallista. Mut onko se luomu vähä semmosta nysväämistä? Sano, ku oot tutkinu sitä. Se kuva on semmone. Mun mielestä niittä tuottehita menee varmaan koko ajan enemmän. Satotaso on pienempi ja paljon suurempi töine. Se hintaero ei oo taas niin suuri. Minä sanoin, että nysväämistä, tai niinku sinä sanoit, että viherpiipertäjiä. Se kuva voi olla sellaanen, että se ei tällaseen jäärähän härmälääseen oikeen iske. Sitä ku vähä sais jokapäiväsemmäksi. Luomuviljelijähän esitettään tietyn näkösenä. Pitkä parta ja silleen? Näin o, ja naisel on villatakki päällä. Vihiriääne. Tullaan tuoho mediaan, että minkä kuvan se antaa. Sieltä pitäs lähtee tää valistus. Jalasjärvellä on, no Teuvallaki on isoja, et on neljäkymmentä lypsävää, ja ne on luomutiloja. En oo ikinä käyny, mut tiedän, et sellasta määrää ku tekee, ni se ei oo enää mitää piiperrystä. Se on kiinnostavaa. Mut mä en millään pysty tuottamaan lantaa niin paljon itte, että mä pystysin luomutilaksi muuttuu. Käyt naapureilta hakemassa? Oon tuotaki tuumaallu. Ku puhutaan, että maanviljelijät saastuttaa Itämeren, niin että kuinka tää oikeesti menee tää kiertokulku. Ensin on lantaa ja se kasvaa. Sitte se syödähän ja taas muuttuu lannaksi. Jos jokainen kaupunkilainen palauttaisi sen lantansa maalle, kun ne on syöny, nin ei Itämeri saastuisi. Tässä ei oo kiertokulkuu. Sehän on luomun keskeinen periaate? Niin justiin. Jos palautetaan sellaset lannanjakelu ja -keräilypisteet, ja vesivessat pois, ni Itämeri ei varmasti saastu. Otetaan Pietariki siihe. Mutta ihan oikeesti se on nii, että ei oo enää kiertoo. Et jos geenimuunneltuja ei halua kukaan ja luomua haluaa kaikki, siinon yks. Saadaan työpaikkoja. On lannankerääjät kaupungin kadun varrella ja isoja varastoja. Turha siiton meitä syyttää siitä saastumisesta. Menestyksestä Kun nyt ootte tähänastisen uranne huipulla, niin tuuleeko siellä, huipulla? Kyllä siellä tuuloo. Se on sellaasta pyöritystä ja näi. Sitä aina kysytähän, että onko noussu Maaseudun uusi aika 1/

6 kusi päähän tai että ooksää muuttunu ihmisenä. Mää oon sitäki tuumannu, että ei täs itte muutu, mutta ihimiset muuttuu ympärillä. Mie oon huomannu saman. Kun miun mielestä kaikki muut vanhennee, mut mie en. Hah hah. Se menee näin. Orkesterilla menee hyvin, niin sitten ihmisten suhtautuminen muuttuu. Sen takia se varmasti tuntuu, et se on muuttunu. Ihan samoja vellinkeittäjiä täs ollahan. Edelleen. Se on parasta tuo soittamine. Maailmassa. Näinkö on? Kyllä se on. Aina ku sä tuolla lavalla oot, ni siel unohtuu luomutuotannot ja muut. HAASTATTELU TUIJA MONONEN KUVAT UNIVERSAL MUSIC OY Simo Eemil Ralli, muut elonkerjuulaiset ja komia vinoneliömäine lato. 72 Maaseudun uusi aika 1/ 2008