A n t i i k i n R o o m a s t a k e s k i a j a l l e. K a u p u n k i e n t a a n t u m i n e n v a l t a k u n n a n

Transkriptio

1 A n t i i k i n R o o m a s t a k e s k i a j a l l e. K a u p u n k i e n t a a n t u m i n e n v a l t a k u n n a n h a j o a m i s e n s e u r a u k s e n a Ella Müller, Puheenparsi Rooman rappio on voimakkaita mielikuvia herättävä. Itselleni se tuo välittömästi mieleen hiljaisen Forum Romanumin, murenevat muurit ja kasvillisuuden, joka valtaa hiljalleen jalansijaa tyhjästä kaupungista. Ei siis ihme, että monien muiden tavoin kiinnostuin Rooman valtakunnan lopun ajoista. Pessimistinä olin nyökytellyt päätäni itseäni viisaampien ihmisten kirjoituksille, joissa verrataan nyky-yhteiskunnan menoa Roomaan ja povataan väistämätöntä tuhoa. Yksi seikka minua kuitenkin häiritsi: Miten tämä tuho käytännössä eteni? Historian luennoilla puhuttiin kaupunkien taantumisesta ja asutuksen hajautumisesta, mutta tarkempi tapahtumien kulku jäi kuitenkin avoimeksi. Halusin saada selville, mikä tämän epäkaupungistumisen laukaisi, miten nopeasti se tapahtui ja miten se näkyi ihmisten elämässä. Minua kiinnosti, mitä vanhalle kaupunkirakenteelle kävi ja mikä sen korvasi. Näihin kysymyksiin etsin vastauksia tässä kirjoitelmassa. Käsittelen myös Rooman valtakuntaa ja sen romahtamista siltä osin kuin se on aiheeni kannalta olennaista. Rooman raunioita taiteessa Valtakunnan pinta-alan kehitys, neliömailix10 6 Rooman alueet, 350 AD Rooma oli luonteeltaan ennen kaikkea sotilaallinen ja kaupallinen mahti 2. Kulttuuriltaan se oli alueellisen laajuutensa ja kansanvaellusten seurauksena tilkkutäkki, jonka sisälle mahtui lukuisia eri kieliä ja uskontoja. Virallinen uskonto, taide ja rakentaminen olivat pitkälti kopiointia Kreikasta. Rooman ehdoton vahvuus oli infrastruktuurin kehittäminen, jonka merkittävimpiä tuloksia olivat kaupunkien akveduktit sekä laaja tieverkko. Vaikka mielikuvaan Roomasta liittyy kauppa ja vauraus, perustan loi maatalous, jota harjoitettiin kaupunkialueen ulkopuolella olevilla tiloilla. Meriteitse kaupunkeihin kuljetettiin ylellisyystuotteita, joista pääsi nauttimaan vain pieni eliitti. Keith Hopkins kirjoittaa, että näennäinen vaurastuminen ei tarkoittanut talouskasuva Rooman valtakunnan alueella. Tuloerot tosin kasvoivat etenkin valtakunnan viimeisinä vuosisatoina. Sotilaallisten voittojen myötä Roomaan virtasi rikkauksia ja orjia, joista hyötyivät kaupunkien rikkaat. 1 Rooman rapistuminen oli todella pitkää prosessi. Valtakunnan taantumisen ajanjaksoa kutsutaan nimellä myöhäisantiikki, joka ajoitetaan noin vuosiin jaa. Rooma oli saavuttanut suurimman laajuutensa 100-luvulln puolivälissä, mutta Marcus Aureliuksen valtakaudella uusien alueiden valloitus alkoi kääntyä omien alueiden puolustamiseksi lukua leimasivat valtakunnan sisäiset valtataistelut ja 300-luvulla keisari Konstantinus aloitti kristillistämisprosessin ja siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin. Vuonna 395 valtakunta jakautui lopullisesti kahtia, kun se keisari Parthenonin temppeli, Ateena 1 Hopkins, Keith: Economic Growth and Towns in Classical Antiquity. Essee (s ) kirjasta Abrams & Wrigley, Towns in Societies (1978) 2 Curl: European cities and society (1970) 3 Morris: History of Urban Form (1979), s. 37

2 Theodosius I:n kuoleman jälkeen siirtyi tämän pojille, josta toinen hallitsi itää ja toinen länttä. Itä-Rooman alue oli näistä kahdesta alueesta voimakkaammin kaupungistunut ja länttä vauraampi 4. Länsi-Rooman viimeinen keisari Romulus pistettiin pois viralta vuonna 476, mikä merkitsi Länsi-Rooman virallista loppua. Tässä vaiheessa alueiden taantuminen oli tosin ollut käynnissä jo pitkään. Kaupunkien kasvu roomalaisessa Italiassa, vaikutuskaavio Roomalainen sotilasleiri eli castra Aosta,tyypillinen roomalainen ruutukaava Antiikin tutkija Maijastiina Kahlos kääntää radiohaastattelussa 5 kysymyksen romahdukseen johtaneista syistä toiseen muotoon: Miten on mahdollista, että Roomalaiset ylipäätään pystyivät hallitsemaan laajaa valtakuntaansa niin pitkään? Roomalaisten menestys perustui sotilaallisille valloituksille 6. Suuren valtakunnan hallitseminen ja uusien valloitusten tekeminen ja muuttuivat kuitenkin ennen pitkää vaikeaksi. Rakenteiden ja infrastruktuurin ylläpitäminen oli kallista. Verot rasittivat etenkin talonpoikia, jotka sinnittelivät jo valmiiksi pienillä tuloilla. Maanviljelystyövoimasta oli pulaa ja toiseksi ongelmaksi muodostui maiden hylkääminen, kun raskaasta työstä käteen jäävillä tuloilla ei enää pärjännyt. Kaupungin ja maaseudun, tosin sanoen kaupan ja alkutuotannon, suhteen merkitys korostui Länsi-Rooman kukistumiseen johtaneessa prosessissa. Kahloksen mukaan on esitetty, että antiikin talouden kukoistus edellytti tasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä: Niin kauan, kun tämä tasapaino säilyi, eli kaupunki ei verottanut tai käyttänyt liikaa maaseudun voimavaroja eikä maaseutu dominoinut liikaa, niin kauan, kuin Välimeren kaupungit kukoistivat, siellä meni myös poliittisesti hyvin Länsi-Rooma kukoisti niin kauan kuin ne kaupungit kukoistivat ja tiedetään, että se pirstaloitui siinä vaiheessa, kun kaupungit alkoivat kutistua ja kaupankäynti läntisellä Välimerellä tyrehtyi. 7 Länsi-Rooman kaupungeista on sanottu kehittyneen keisarikauden loppua kohden loisia, jotka porskuttivat ympäröivän maaseudun kustannuksella 8. Talonpoikaisväen köyhtyminen ilmeni kapinointina 400-luvun alussa 9. Kun barbaarit ja muut kansat suuntasivat valloitusretkensä Italian alueelle, sisäisesti heikentynyt valtakunta ei enää pystynyt puolustamaan alueitaan ulkopuolisia valloittajia vastaan. Lopulta monet kansalaisista jopa tukivat barbaareja, kun vaihtoehtona olivat veroja keräävät roomalaiset 10. Kaupunkirakentaminen oli välttämätön osa laajan valtakunnan hallitsemispolitiikkaa. Roomalainen kaupunki-ihanne oli sotilaallinen. Merkiksi valloituksistaan, roomalaiset rakensivat alueil- Aosta, rakenne keskiajalla 4 Tainter: The Collapse of Complex Societies (1988), s Kahlos, Maijastiina (2016) 6 Hopkins, Keith: Economic Growth and Towns in Classical Antiquity, kappale Conquest and the Growth of Towns (s ) kirjasta Abrams & Wrigley, Towns in Societies (1978) 7 Kahlos, Maijastiina (2016) 8 Curl: European cities and society (1970), Gutkind: International history of city development (1969), s. 76 9,10 Tainter: The Collapse of Complex Societies (1988), s

3 Rooman kaupunki laajimmillaan Tiituksen riemukaari, Rooma Pompein forum ympäristöineen Verona 1900-luvulla, Firenze 1400-luvulla leen sotilasleirejä eli castroja, joissa legioonat pysyivät jatkuvassa valmiudessa. Castroissa toistui tietty kaava: Pohjaltaan suorakulmaiset leirit rakennettiin tasaisella maalle, ympäröitiin muureilla ja telttojen tai pysyvämpien rakennusten rivit noudattivat tarkkoja suunnitelmia. Yleensä castrat olivat väliaikaisia, mutta monien ympärille rakentui ajan myötä pysyvä kaupunki. Myös kaupungit suunniteltiin castrojen tavoin yksinkertaista, tiukasti standardisoitua kaavaa noudattaen. Ihanteellisesti suorakulmaista kaupunkia halkoi 90 asteen kulmassa risteävät pääkadut, joiden välille jäi kapeampia sivukatuja. Niiden muodostamat korttelit olivat suuria, muodoltaan identtisiä neliöitä. Julkinen aukio eli forum sijaitsi yleensä jossain pääkatujen risteyskohdan kulmista. Temppeli, teatteri, kirjasto ja kylpylät sijaitsivat forumoin lähettyvillä. Amfiteatteri jäi usein kaupunginmuurien ulkopuolelle. 11 Itse Rooman kaupunki toisin poikkesi valtakunnan muista kaupungeista paitsi kokonsa, myös rakenteensa puolesta. On arvioitu, että kaupungin asukasluku ylitti toisella vuosisadalla jaa ihmistä 12. Roomalaisten ihannekaupunki perustui etukäteen suunniteltuun kaavaan, mutta Rooman kaupunki kasvoi vähemmän hallitusti. Kaupungin orgaanista voisi, Le Corbusierin sanoin, kutsua aasin suunnittelemaksi. Valtio toki reagoi kasvun myötä ilmenneisiin ongelmiin, kuten tulipaloihin ja rakennusten sortumisiin erilaisin säädöksin esimerkiksi teiden leveydestä ja rakennusten korkeudesta. Myös kaupungin keskustaan tehtiin muutoksia sekä julkisia rakennuksia ja uusia muureja rakennettiin eri keisareiden määräyksestä sitä mukaan, kun se koettiin tarpeelliseksi. Rooman kaupungin koko ja asema katolisen kirkon keskuspaikkana vaikuttivat sen kehitykseen keskiajalla. Se selvisi Länsi-Rooman romahdusta seuranneista goottivalloituksista ja siitä kehittyi lopulta itsenäinen valtio, joka perustui kristilliseen statukseen. 13 Lähdeteoksistani välittyy toistuvasti viesti, että kaupunkien kohdalla yleistykset johtavat helposti harhaan 14,. Vaikka ihmisillä on taipumus etsiä historiasta toistuvia ilmiöitä ja kehityskulkuja, kaupunkitutkimuksessa niihin on paras suhtautua varauksella. Tämä osittain siksi, että kaupunkien syntymisen takana on usein hyvin erilaisia syitä. Paul Wheatleyn sanoin: On syytä epäillä, ettei yhtä itsenäistä, kausatiivista tekijää niistä taloudellista, poliittisista ja sosiaalisista muutoksista, jotka johtivat urbaanien rakenteiden syntymiseen, tulla koskaan löytämään. 15 Uudenlaisen sosiaalisen rakenteen vakiinnuttaminen vaatii kuitenkin jonkinlaisen auktoriteetin. Esiteolliset kaupungit toimivat myös mekanismeina, joiden avulla valtaa oli mahdollista ylläpitää Kostof, Spiro: The City Shaped (1991) s ; Morris: History of Urban Form (1979), s Morris: History of Urban Form (1979), s Morris: History of Urban Form (1979), s Abrams, Philip: Towns and Economic Growth: Some Theories and Problems. Essee (s.9 33) kirjasta Abrams & Wrigley, Towns in Societies (1978); Kostof, Spiro: The City Shaped (1991) 15 Kostof, Spiro: The City Shaped (1991), s. 32, lainaus Harold Carterin kirjasta An Introduction to Urban Historical Geography 16 Kostof, Spiro: The City Shaped (1991), s. 33

4 Regensburgin castran kehitys kaupungiksi Valtatyhjiötä voikin pitää sinä tekijänä, joka laukaisee negatiivisen kaupunkikehityksen. Rooman tapauksessa kaupungit olivat riippuvaisia yhteiskuntajärjestyksestä, jota ylläpidettiin jatkuvilla sotilaallisilla valloituksilla. Kun yhteiskuntajärjestyksen takaavia valtarakenteita ei enää pystytä pitämään yllä, kaupunki menettää alkuperäisen merkityksensä. Kyky muuntua uuden järjestyksen vaatimalla tavalla ratkaisee kaupungin tulevaisuuden. Riippumatta siitä, miksi ihmiset ovat alun perin muodostaneet yhteisön, järjestyksen ylläpitäminen vaatii sääntöjä. Niin kauan, kun on olemassa auktoriteetti, valtaa pitävä voima, jonka näkyviä merkkejä ovat esimerkiksi julkiset instituutiot tai Rooman siirtokuntien tapauksessa castrat, kansalaisilla on tunne, että he kuuluvat johonkin. Tunne riittää: Rooman viimeisinä vuosisatoina keisarit vaihtuivat niin tiuhaan, että suuri osa kansalaisista ei tiennyt kuka milloinkin on keisari 17. Kun ihmisiä yhdistävä auktoriteetti häviää, suuri yhteisö hajoaa ennen pitkää pienempiin yksiköihin, kuten tässä kirjoitelmassa tullaan huomaamaan. Yhteiskuntien hajoamisen jälkeisestä kehityksestä on pystytty tunnistamaan tietty kaava, joka on kiteytetty kirjassa The Collapse of Complex Societies: Auktoriteetin ja keskusvallan hajoamista edeltä kipuilu, joka ilmenee esimerkiksi kapinoina ja sotilaallisina tappioina. Poliittisen keskuksen merkitys vähenee ja pieniä valtioita ilmaantuu aiemmin yhtenäiselle alueelle. Vallan heikkeneminen ilmenee turvattomuutena ja lait menettävät merkitystään. Asukastiheys pienenee, varsinkin kaupungeissa, mutta myös maaseutuyhteisöt hajaantuvat. Kaupungeissa monumentaalinen rakentaminen ja julkinen rakentaminen loppuvat täysin ja se vähä uusi rakentaminen mitä ilmenee, keskittyy entisten rakennusten muokkaamiseen. Ihmiset eivät enää etsi turvaa suurista yhteisöistä, vaan perustavat pieniä, omavaraisia yhteisöjä, joiden ulkopuolella oleva maailma nähdään vaarallisena ja pelottavana. 18 Yllä kuvatut vaiheet näkyvät hyvin Länsi-Rooman viimeisiä vaiheita tarkastellessa. Valtakunnassa ilmeni niin sisäistä, kuin ulkoistakin epäjärjestystä. Valtataistelut ja kapinat veivät energiaa pois puolustautumiselta ulkoisia uhkia vastaan. Uudet voimat ottivat alueita haltuun, mutta valtioiden rajat olivat lyhytikäisiä. Jatkuva sotiminen teki alueesta turvattoman. Kaupunkien rapistuminen eteni portaittain: Ne elpyivät hieman rauhallisempina aikoina, kun ympäröivä maaseutu pystyi elättämään niitä, mutta taantuivat levottomuuksien seurauksena. Kaupungin funktion ne olivat menettäneet jo aikoja sitten; maaseutupopulaatio yksinkertaisesti käytti niitä asuipaikkanaan. 400-luvun puolessa välissä ainakin Keski-Italian kaupungit olivat jo puolikuolleita ja 500 luvulla kaupunkiasutus oli enää hyvin vähäistä. Osa kaupunkien asukkaista oli paennut uusiin asutuskeskittymiin vuorilla, mutta väkiluku myös laski varsinkin 500-luvulla Kaupungin kehitys: klassinen kaupunki, italialainen ja islamilainen kehitysvaihtoehto 17 Tainter: The Collapse of Complex Societies (1988), s.138, tähän merkitty useita lähteitä: MacMullen (1976), Boak (1955) & Clough (1951) 18 Tainter: The Collapse of Complex Societies (1988), s.19 20, tiivistelmä perustuu Colin Renfrewn kirjoitukseen vuodelta 1979

5 ruton seurauksena. 500-luvun puolivälin paikkeilla alkoi niin santusti pimein aika, niin maalla kuin kaupungeissa. 19 Mitä tapahtuikaan entisissä Rooman kaupungeissa, joissa julkinen tila oli muuttunut ei-kenenkään maaksi? Ihmiset ottivat tilan haltuunsa, minkä pystyivät. Uusi rakentaminen oli vähäistä ja keskuksiin jäävä väestö kierrätti vanhaa arkkitehtuuria. Isoja huoneistoja jaettiin pienempiin ja julksellelle tilalle keksittiin parempaa käyttöä. Vähitellen kaupunkien geometrinen järjestys alkoi vapautua liikkeelle huoltamattomien suorakulmaisten kortteleiden sekä hylättyjen julkisten rakennusten läpi syntyi oikoreittejä. Entiset monumentit olivat käyneet tarpeettomiksi, joten niiden annettiin rapistua. Joskus niitä myös käytettiin rakennusmateriaalina. Rakennuksen sortuessa asukkaat muuttivat toiseen rakennukseen. Osa kaupungeista autioitui vähitellen, jotkut niistä otettiin uudelleen käyttöön kulttuurin taas elpyessä keskiajalla. 20 Uusiokäyttö tiesi muutoksia kaupungin rakenteeseen. Uudessa sosiaalisessa rakenteessa vanhoille monumenteille, kuten teattereille, amfiteattereille, temppeleille, tai kylpylöille ei ollut tilaa; sen sijaan torista muodostui kaupungin keskus. Myös asuinkorttelit järjestäytyivät uudelleen. Roomassa korttelin sisällä asui toisilleen vieraita perheitä, isojen kaupunkien insulae asuinkerrostaloissa jopa samassa talossa keskenään. Uusi asutus muodostui tavallisesti luonteeltaan yksityisempiä yksiköitä, jotka jakautuivat esimerkiksi suvun, heimon tai etnisyyden mukaan. Kehitys vaihtelee kulttuurista riippuen, mutta Italiassa kaupunkiasumuksiin linnoittautuivat aatelisperheet, joiden autonomiset asumisyksiköt liittoutuivat joskus keskenään. Kaupunkien uudet painopisteet vetävät liikennevirtaukset itseensä päin. Torin lisäksi merkittäviksi paikoiksi muodostuivat esimerkiksi linna, katedraali ja piispan palatsi. Mikäli nämä toiminnot syntyivät vanhan keskustan alueelle, muutokset kaupunkirakenteessa pysyivät yleensä pienempinä, kuin jos kaupungin painopiste muuttui täysin. Lopulta kaupunkikulttuurin taas elpyessä muurit rajoittivat kaupunkien kasvua ja siksi ne rakennettiin tiheästi täyteen. Leveitä teitä ja suuria aukioita ei enää ollut samassa mittakaavassa kuin antiikin ajalla. 21 Kaupungin kehitys: Kehityskulku ruutukaavasta orgaaniseen kaupunkirakenteeseen Kehitys kuulostaa hurjalta, mutta on hyvä muistaa, että se tapahtui pitkällä aikavälillä. Kaupunkikulttuurin taantumisesta uuteen kukoistuskauteen meni noin puoli vuosituhatta, eikä rapistuminen välttämättä merkinnyt muutosta, joka olisi havaittavissa ihmiselämän aikana. Levottomuudet, kuten ulkopuolisten kansojen valloitukset, sekä yleinen turvattomuus ovat ilmiöitä joihin ihmisasutus on reagoinut. Olennaista on lisäksi alempien luokkian asema suurelta osin rahatalouden ulkopuolella: Venta Silurumin muureja, Wales 19 Gutkind: International history of city development (1969) 20 Tainter: The Collapse of Complex Societies (1988), s Kostof, Spiro: The City Shaped (1991), s , kuvaus kaupunkien muutosprosessista 22 Kostof, Spiro: The City Shaped (1991), s Hopkins, Keith: Economic Growth and Towns in Classical Antiquity, s.58 kirjasta Abrams & Wrigley, Towns in Societies (1978)

6 Poliittisella tasolla, talonpoikien yleinen omavaraisuus auttaa selittämään esiteollisten valtakuntien järkkymättömyyttä; ne voivat selvitä kriiseistä, osittain koska ylärakenteella on vain osittainen vaikutus siihen, miten suurin osa väestöstä elää Talonpoikaisperusta ja eliitin muodostama ylärakenne kuuluivat erillisiin, kapseloituihin maailmoihin. 22 * * * Keskiaikaista kaupunkia Firenzessä Lähdeluettelo: Abrams, Philip; Wrigley, E.A. (toim.): Towns in Societies. Essays in Economic History and Historical Sociology. Cambridge: Cambridge University Press, Kuva 5 Curl, James Stevens: European cities and society. A study of the influence of political climate on town design. UK: L. Hill, Kuvat 4, 7, 10, 21 Gutkind, A.E: International history of city development. Vol. 4, Urban development in Southern Europe: Italy and Greece. New York: The Free Press, Kahlos, Maijastiina: Antiikin Rooman viimeiset vaiheet radiohaastattelu, haastattelijana Kalle Haatanen. Yleisradio, Kostof, Spiro: The City Shaped. Urban Patterns and Meanings Through History. London: Thames & Hudson, Kuvat 12, Matthew, Donald: Atlas of Medieval Europe. New York: Equinox, Kuvat 3, 22 Morris, A.E.J: History of Urban Form. Before the Industrial Revolution. George Godwin Limited, Kuvat 6, 8, 9, 11, 13, 14 Tainter, Joseph A: The Collapse of Complex Societies. Cambridge: Cambridge University Press, Kuvat 1, 2 Historiankirjoitus ajautuu helposti korostamaan tiettyjä avainhetkiä, jotka tuntuvat erityisen selkeiltä ja helposti määriteltäviltä nykykatsojan näkökulmasta. Antiikki on tästä hyvä esimerkki: Kreikan ja Rooman kukoistuskaudet kestivät vain murto-osan siitä ajasta, jonka laskemme antiikkiin kuuluvaksi, silti ne leimaavat koko ajanjaksoa. Edeltävät ja seuraavat vuosisadat ovat aikaa, joka meidän näkökulmasta on siirtymistä määriteltävästä ilmiöstä toiseen, vaikka aikanaan se on ollut aivan yhtä olemassa kuin historiankirjoituksessa korostettavan kehityskulun kannalta merkittävät aikakaudet. Tätä esseetä kirjottaessani opin kyseenalaistamaan oman ajatukseni kulttuurien väistämättömästä kiertokulusta tai aaltoliikkeestä, joka on vuosien saatossa toistunut myös useiden ajattelijoiden teksteissä. Kiertokulku, tai aaltoliike, on vain yksinkertaistettu tapa selittää historiaa jälkeenpäin kunkin ajan ja tilanteen näkökulmasta ei ennalta määrätty reitti, jota pitkin historian on kuljettava. Kaupunkienkaan kehitystä ei voi sanella ennalta. Kuitenkin sosiaalisille yhteisöille on aina yhteistä se, että ne koostuvat ihmisistä, joiden perusluonne pysyy ympäristön muutoksista huolimatta samana. Siksi vertailu ja kausaliteettien etsiminen asiaan kuuluvalla kriittisyydellä voi olla hyödyllistä, niin kauan kuin se pysyy apuvälineenä eikä muodostu tavoitteeksi. Siksi uskon, että Rooman ja muiden menneiden kulttuurien kaupunkikehityksen tutkimisesta on apua myös nykyisten kaupunkien ymmärtämisen kannalta, kunhan olosuhteiden eroavaisuus otetaan huomioon.