Sähköisen allekirjoituksen ohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköisen allekirjoituksen ohje"

Transkriptio

1 1 Sähköisen allekirjoituksen ohje Kun olet toimittanut valtiopäiväasiakirjan sähköpostitse allekirjoitettavaksi tai toinen edustaja on pyytänyt sinua allekirjoittamaan hänen sähköisesti jättämänsä valtiopäiväasiakirjan, saat eduskunta.fi-sähköpostiisi kutsun allekirjoittaa asiakirja sähköisesti käyttämällä pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Sähköisen allekirjoituspalvelun tuottaa Visma Solutions Oy. Palvelun käyttöehdot on saatavilla osoitteesta Kuva: Sähköpostikutsu allekirjoittamaan valtiopäivätoimi. Kutsun kieli on suomeksi tai ruotsiksi riippuen toimitetun asiakirjan kielestä. Kutsun otsikko sisältää valtiopäiväasiatyypin lyhenteen, esim. (lakialoite = LA), otsikon, ensimmäisen allekirjoittajan nimen ja viimeisen allekirjoituspäivän, johon mennessä valtiopäiväasiakirja on allekirjoitettava. Viestikentässä on asiakirjan salasana ja linkki, josta pääset allekirjoittamaan asiakirjan ja tutustumaan siihen. Viestin lopussa on myös linkki tähän ohjeeseen. Ennen kuin siirryt allekirjoittamaan asiakirjaa, kopioi sähköpostissa oleva salasana leikepöydälle.

2 2 Salasanan kopiointi leikepöydälle ipad- ja iphone-laitteissa Kuva: ipad- ja iphone-laitteissa painetaan sormella salasanatekstiä, kunnes se on kokonaisuudessaan valittu. Sen jälkeen valintanauhasta valitaan Kopioi, jonka jälkeen salasana on kopioitu leikepöydälle. Salasanan kopiointi leikepöydälle Samsungin tabletilla ja puhelimella Kuva: Samsungin tabletissa ja puhelimessa painetaan sormella salasanatekstiä, kunnes se on kokonaisuudessaan valittu. Kuva: Sen jälkeen oikeasta yläreunasta valitaan Kopioi-painikkeesta salasana leikepöydälle.

3 3 Kun painat sähköpostin linkkiä Aloita allekirjoitus tästä, pääset alla olevalle sivulle, johon pitää kopioida leikepöydältä kopioimasi salasana. Paina sormella pitkään Allekirjoita salasana -tekstin alapuoliseen kenttään, jonka valintanauhasta valitset Sijoita-painikkeen (ipad- ja iphone-laitteet) tai LIITÄ-painikkeen (Samsung-laitteet). Tällöin salasana kopioituu tekstikenttään. Huom. Voit valita käyttöliittymän kieleksi myös ruotsin valitsemalla oikeasta alareunasta På svenska. Sijoita salasana ipad- ja iphone-laitteissa Sijoita salasana Samsungin tabletissa ja puhelimessa

4 4 Kun olet syöttänyt salasanan, pääset tutustumaan asiakirjaan ja tunnistautumaan henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Seuraa sivun yläosan sinisellä pohjalla olevia vaiheita 1 3. Paina Siirry tunnistautumaan painiketta. Jos et halua allekirjoittaa asiakirjaa, sinun ei tarvitse tehdä mitään vaan voit sulkea ikkunan. Esikatsele asiakirjaa -painikkeella pääset tutustumaan asiakirjaan. Voit sulkea sen painamalla X-merkkiä oikeasta yläkulmasta ja jatkaa tunnistautumiseen. Asiakirjan lopussa ovat sillä hetkellä muut sähköisesti allekirjoittaneet edustajat, jos asiakirjaan on pyydetty muita allekirjoittajia. Syötä tunnistautumissivulla henkilötunnuksesi, jota ei tallenneta allekirjoituspalveluun (Visma Sign), vaan sen käsittely tapahtuu salattuna. Kun olet syöttänyt henkilötunnuksesi, voit valita haluamasi tavan tunnistautua vahvasti.

5 5 Eduskunnan puhelinliittymiin on mahdollista hankkia mobiilivarmenne, jos sellaista ei vielä ole. IT-palvelut voi auttaa mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyvissä asioissa. IT-palvelut Areenassa: Kun olet valinnut haluamasi tunnistautumistavan, siirryt ko. tunnistuspalveluun. Seuraa annettuja ohjeita. Tunnistuksen jälkeen palaat takaisin allekirjoituspalveluun allekirjoittamaan asiakirjan.

6 6 Paina Allekirjoita asiakirja painiketta. Ohjelma antaa ilmoituksen, että asiakirja on allekirjoitettu, ja voit sulkea allekirjoitusprosessin Sulje allekirjoitusprosessi painikkeesta.

7 7 Saat allekirjoitetusta asiakirjasta vielä kopion sähköpostiisi. Kun kaikki pyydetyt allekirjoitukset ovat tulleet tai viimeinen allekirjoituspäivä on mennyt, valtiopäiväasia tulee vireille ja sitä koskeva asiakirja julkaistaan eduskunnan verkkosivuilla.

Sähköisen allekirjoituksen ohje

Sähköisen allekirjoituksen ohje 1 Sähköisen allekirjoituksen ohje Kun olet toimittanut valtiopäiväasiakirjan sähköpostitse allekirjoitettavaksi tai toinen edustaja on pyytänyt sinua yhtymään hänen sähköisesti jättämäänsä valtiopäiväasiakirjaan,

Lisätiedot

SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ

SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ SOPIMUSKONEEN SOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖ Halutessasi käyttöösi Sopimuskoneen sähköisen allekirjoituksen, voit klikata Sopimuskoneen etusivun yläkulmassa näkyvää

Lisätiedot

Visma L7 Visma Sign. Sähköinen allekirjoittaminen L7:ssä

Visma L7 Visma Sign. Sähköinen allekirjoittaminen L7:ssä Visma L7 Visma Sign Sähköinen allekirjoittaminen L7:ssä Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin tässä oppaassa ja/tai ohjelmassa ilman eri ilmoitusta.

Lisätiedot

1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen

1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen 1 OHJEET 1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen verkkopalveluun 2 1.2 Rekisteröityminen 2 1.2 Tunnistautuminen 3 1.2.1 Tunnistautuminen henkilökortilla 3 1.2.2 Mobiilivarmenteella tunnistautuminen

Lisätiedot

iphone ja ipad

iphone ja ipad 1 Laadinta- ja lähettämisohje Laadinnassa on mahdollista käyttää sähköpostipohjaa tai Word-asiakirjapohjia. Tietokoneilla (Windows 10) on erilliset ohjeet Word-asiakirjapohjien käyttöön, mutta tässä ohjeessa

Lisätiedot

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään.

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. - 0 - Mikä on? Henkilökohtaisia tietojasi sisältävä verkkopalvelu on suojattu niin, että tietosi ovat turvassa.

Lisätiedot

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön ipadin käyttö 1. Käynnistä ipad oikeassa yläreunassa olevasta painikkeesta. 2. Valitse alareunasta nuoli Avaa. Vedä sormella nuolesta eteenpäin palkin verran eli pyyhkäise. Tietoturva Käyttöön tarvitaan

Lisätiedot

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos

Lisätiedot

DL SOFTWARE Uumajankatu 2 Umeågatan FIN-65350 VAASA/VASA FINLAND +358-(0)207 701 701 Fax +358-(0)207 701 711 http://www.dlsoftware.

DL SOFTWARE Uumajankatu 2 Umeågatan FIN-65350 VAASA/VASA FINLAND +358-(0)207 701 701 Fax +358-(0)207 701 711 http://www.dlsoftware. 15.11.2007 1 (10) HELPDESKIN KÄYTTÖ JA OHJELMIEN PÄIVITYS INTERNETISSÄ DL Helpdesk Online Asiakastukemme avuksi on rakennettu Helpdesk, joka löytyy osoitteesta helpdesk.dlsoftware.com Jokainen ylläpitoasiakas

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 / / Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: https://www.martat.fi/wp-admin 2.2 Salasana hukassa? 3. Uuden Ajankohtaisen

Lisätiedot

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan

Lisätiedot

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Näissä ohjeissa: Ohjeet What matters to me verkkopalvelun käyttöönottoon niille asiakkaille, jotka aikovat tilata itselleen myös EU:n Vammaiskortin Palvelun

Lisätiedot

Ohjekirja sähköisen allekirjoitukseen

Ohjekirja sähköisen allekirjoitukseen Ohjekirja sähköisen allekirjoitukseen Sisällysluettelo 1. Ohje allekirjoitukseen 1.1 Kuinka asiakas allekirjoittaa dokumentin 2. Kuinka lähetän dokumenttikutsun? 2.1 Valitse yritysrooli 2.2 Dokumenttiarkisto

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA

SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA 21.01.2019 Tämä ohjedokumentti kertoo, miten sähköisiä avustushakemuksia haetaan Oma Vantaa - palvelussa. Ohje koskee yhdistyksiä, työ- ja toimintaryhmiä, yrityksiä

Lisätiedot

Valitse Siirry palveluun

Valitse Siirry palveluun Valitse Siirry palveluun Valitse tämä kohta mikäli haluat perustaa pääkäyttäjän organisaatiolle Pääkäyttäjätunnuksen voi luoda vain allekirjoituksen omaava henkilö. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava

Lisätiedot

Palvelu on käytettävissä seuraavissa selainympäristöissä: Internet Explorer, Firefox ja Chrome

Palvelu on käytettävissä seuraavissa selainympäristöissä: Internet Explorer, Firefox ja Chrome Waltti-nettipalvelu: Käyttäjän ohje Waltti-nettipalvelussa voi tilata ja ostaa henkilökohtaisen matkakortin itselleen ja taloudessa asuvalle alle 17-vuotiaalle lapselle, sekä matkakortille tuotteita. Myöhemmin

Lisätiedot

Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen

Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen 26.1.2017 Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen Voit varata vanhan venepaikkasi uudestaan seuraavalle kaudelle kaupungin uudessa sähköisessä varauspalvelussa seuraamalla tätä ohjetta. Nämä toimenpiteet

Lisätiedot

Tero Mononen / Kumppanuuskampus

Tero Mononen / Kumppanuuskampus Yksi tili kaikkiin Googlen palveluihin. Ne joilla on GOOGLE TILI, tutkikaa ja testatkaa sivun 19 valikosta löytyvää GOOGLE DRIVE -palvelua https://accounts.google.com/signup 1 Yksityisille ilmainen palvelu

Lisätiedot

Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava. Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto

Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava. Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto Lue läpi ja tulosta tarvittaessa tiedostot -> valitse

Lisätiedot

Kansalaisen sisäänkirjautuminen ja uloskirjautuminen

Kansalaisen sisäänkirjautuminen ja uloskirjautuminen Kansalaisen sisäänkirjautuminen ja uloskirjautuminen 1.1.4.0 Sisällysluettelo Kansalaisen sisäänkirjautuminen... 3 Asiointialueen vaihto kirjautumisen yhteydessä... 8 Omahyviksestä uloskirjautuminen...10

Lisätiedot

Kotopro käyttäjän ohje

Kotopro käyttäjän ohje KOTOPRO KÄYTTÖOHJE Kotopro käyttäjän ohje SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Ensimmäinen kirjautuminen voidaan toteuttaa osoitteesta www.kotopro.fi. Sivun ylävalikossa on valinta Kirjaudu sisään, josta aukeaa kirjautumissivu.

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen sivut 3-25 Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen sivut 7-14 Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

Netsor Webmailin käyttöohje

Netsor Webmailin käyttöohje Netsor Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen

Lisätiedot

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Ohjeita Irman käyttöön 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Mene osoitteeseen irma.suunnistusliitto.fi Paina oikeasta yläkulmasta

Lisätiedot

QR-koodi Vammaiskorttiin

QR-koodi Vammaiskorttiin QR-koodi Vammaiskorttiin Tämä on EU:n Vammaiskortti. Löydettäessä pyydetään lähettämään Vammaiskorttitoimisto PL xxx, 00000 Tampere www.vammaiskortti.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään. QR-koodi Esimerkki:

Lisätiedot

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE 1. REKISTERÖITYMINEN: Aloita rekisteröityminen klikkaamalla alla olevaa painiketta Syötä tarvittavat tiedot. Vahvista, että olet lukenut ehdot läpi ja paina Send Saat aktivointiviestin

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen (sivut 3-24) Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017

Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017 Digitaalisen oppimisen tiimi/ Mia Tele & Kalle Malinen 13.10.2017 Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017 Sisältö 1. OneDrive... 2 2. Miten voin ottaa OneDriven käyttöön?... 3 3. Mitä OneDrivella voi

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus Tämän palvelun kautta

Lisätiedot

Salon kaupunki. Ceepos Mobiilimaksu

Salon kaupunki. Ceepos Mobiilimaksu Salon kaupunki Ceepos Mobiilimaksu 2 1. Ceepos Mobiilimaksu... 3 2. Ceepos Mobiilimaksu -sovelluksen määritykset... 3 2.1. Sovelluksen lataaminen... 3 2.2. Sovelluksen avaaminen... 4 2.2.1. Käyttäjäksi

Lisätiedot

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Ohjeita Irman käyttöön 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Mene osoitteeseen irma.suunnistusliitto.fi Paina oikeasta yläkulmasta

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä tutkimussuunnitelman, ansioluettelon ja muiden liitteiden) kokonaisuutta. Ks. lisätietoja

Lisätiedot

Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä

Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä Tunnuksen aktivointi ensimmäinen sisäänkirjautuminen Päikkyyn Huoltajana sinulle on luotu tunnus varhaiskasvatusyksikön toimesta matkapuhelinnumerosi perusteella.

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet. Miten pyydän valtuutta yrityksen nimissä?

Suomi.fi-valtuudet. Miten pyydän valtuutta yrityksen nimissä? Suomi.fi-valtuudet Miten pyydän valtuutta yrityksen nimissä? Valtuuspyynnöllä pyydät yritykselle haluamaltasi henkilöltä tai yritykseltä oikeuden asioida tämän puolesta valitsemassasi asiassa. Valtuuspyyntö

Lisätiedot

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA:

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: Kyvyt.fi-ohjeita / MR 22.12.2011 1(21) OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: HOPS-RYHMÄÄN LIITTYMINEN, HOPS-POHJIEN KOPIOINTI, SIVUSTON TEKEMINEN JA HOPSIN MUOKKAAMINEN SISÄLLYS JAMK HOPS-RYHMÄÄN

Lisätiedot

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE Huom! Tämä käyttöohje koskee seuraavia verkkokirjoja ja digilehtiä: Joka kodin huoltovihko, Osakkaan remontit taloyhtiössä, Suomen Kiinteistölehti, Taloyhtiön vastuunjakotaulukko

Lisätiedot

ASIOINTIJÄRJESTELMÄ - REKA KÄYTTÖOHJE

ASIOINTIJÄRJESTELMÄ - REKA KÄYTTÖOHJE ASIOINTIJÄRJESTELMÄ - REKA KÄYTTÖOHJE Luoma Tiina ENERGIAVIRASTO 2 (31) Sisällys 1 Yleistä... 4 1.1 Yleiset painikkeet... 4 1.2 Sovellukseen kirjautuminen... 5 1.3 Etusivu... 5 2 Hakemukset ja tilityypit...

Lisätiedot

http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta

http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta http://portal.exxonmobil.com Sähköinen tilaustenhallinta Käyttöohjeet Turvallinen kirjautuminen ExxonMobil-portaaliin Syötä käyttäjätunnuksesi: eu... Syötä salasanasi ************ Valitse login. Klikkaa

Lisätiedot

Ohje UCPorin julkisten lukujärjestyksien käyttöön

Ohje UCPorin julkisten lukujärjestyksien käyttöön Ohje UCPorin julkisten lukujärjestyksien käyttöön Lukujärjestyspalvelun osoite: http://lukujarjestys.ucpori.fi Lukujärjestyslistalla näkyy sekä opintokokonaisuuksia, että yksittäisten kurssien lukujärjestyksiä.

Lisätiedot

Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus

Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus Sisältö 1/14 Sonera Yrityssähköpostin käyttöönotto Outlook 2013 -sovelluksella SISÄLLYS Outlook 2013 asennuspaketin lataus... 2 Outlook 2013 asennus...

Lisätiedot

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa Wilman hakemukset ja muut lomakkeet EIVÄT NÄY mobiililaitteisiin asennettavissa Wilma-sovelluksissa. Huoltajan tulee siis käyttää

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 5.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen sivut 3-22 Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen sivut 7-13 Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

OHJE. Nuorisoavustusten hakeminen sähköisesti nuortenjoensuu.fi sivuston kautta. Joensuun kaupunki Nuorisopalvelut JP Mattila

OHJE. Nuorisoavustusten hakeminen sähköisesti nuortenjoensuu.fi sivuston kautta. Joensuun kaupunki Nuorisopalvelut JP Mattila OHJE Nuorisoavustusten hakeminen sähköisesti nuortenjoensuu.fi sivuston kautta Joensuun kaupunki Nuorisopalvelut JP Mattila Yleistä Nuorisopalveluiden avustukset haetaan sähköisesti www.nuortenjoensuu.fi

Lisätiedot

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY 15.11.2017 ALS Online-palveluun kirjautuminen Henkilökohtaiset ALS Online-tunnukset saat käyttöösi täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen tai ottamalla

Lisätiedot

Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje

Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje Oma matkakortti -palvelussa voi tarkistaa matkakortin sisällön, esimerkiksi voimassa olevat kausiliput ja kortilla jäljellä olevan arvon määrän sekä omat asiakastiedot.

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä ansioluettelon ja muiden

Lisätiedot

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen

Lisätiedot

Suomen Paras Hankkija Käyttöohje hankintayksiköille

Suomen Paras Hankkija Käyttöohje hankintayksiköille 2012 Sivu 1 / 14 Suomen Paras Hankkija Käyttöohje hankintayksiköille Sisältö 1. Käyttöön tarvittavat tiedot... 2 2. SPH -palvelun käyttö... 3 3. Miten palvelua käytetään?... 5 Valmistelut ennen palauteprosessin

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet. Miten pyydän valtuutta?

Suomi.fi-valtuudet. Miten pyydän valtuutta? Suomi.fi-valtuudet Miten pyydän valtuutta? Suomi.fi-Valtuudet-palvelussa voit valtuuttaa toisen henkilön tai yrityksen toimimaan puolestasi valitsemissasi asioissa. Aloita tunnistautumalla palveluun. Käytä

Lisätiedot

Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin

Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin Tervetuloa käyttämään S-ryhmän tuotetietoportaalia! Ensimmäisellä kirjautumiskerralla käyttäjää pyydetään luomaan salasana portaalin käyttöä varten. Päivitä tarvittaessa

Lisätiedot

1. JOHDANTO... 2. 1.1 Rekisteröityminen... 2. 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3. 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen...

1. JOHDANTO... 2. 1.1 Rekisteröityminen... 2. 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3. 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen... 1 HAKIJAN OHJEET Sisällys 1. JOHDANTO... 2 1.1 Rekisteröityminen... 2 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen... 4 2. OMA PROFIILINI... 5 2.1. Liikkuminen

Lisätiedot

Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto

Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto 1/7 Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto Käyttöönotto lyhyesti: 1. Lataa Tunnusluvut-sovellus mobiililaitteesi sovelluskaupasta. 2. Kun sovellus on ladattu, aloita tunnuslukusovelluksen käyttöönotto

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö Suomen Kennelliitto ry. 26.5.2014 2(19) Omakoira-palvelun käyttö Sisältö: Yleistä... 3 Palvelussa tehtävät toiminnot...

Lisätiedot

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen

Lisätiedot

RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta

RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta OP:n kortin liittäminen RAY Etuasiakkuuteen Pivo-mobiilisovelluksessa RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta Avaa Pivo-sovellus puhelimesta

Lisätiedot

1 eportfolio Kyvyt.fi - palvelun käytön aloittaminen

1 eportfolio Kyvyt.fi - palvelun käytön aloittaminen eportfolio Kyvyt.fi - palvelussa on Salpauksen ryhmä nimeltä AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI. Ryhmän jäsenenä saat käyttöösi suorittamiseen tarvittavat valmiit sivupohjat. Salpauksessa eportoliota käytetään

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5

Lisätiedot

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 4 Google Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 Googleen siirtyminen Avaa Firefox- tai Google Crome selain Siirry näkymättömään tilaan Google Cromessa näppäinyhdistelmällä (Ctrl + Shift + N) ja Firefoxissa

Lisätiedot

RUOTSALAISTEN HENKILÖLUOTTOTIETOJEN TARKISTAMINEN EDELLYTTÄÄ VAHVAA TUNNISTAUTUMISTA

RUOTSALAISTEN HENKILÖLUOTTOTIETOJEN TARKISTAMINEN EDELLYTTÄÄ VAHVAA TUNNISTAUTUMISTA RUOTSALAISTEN HENKILÖLUOTTOTIETOJEN TARKISTAMINEN EDELLYTTÄÄ VAHVAA TUNNISTAUTUMISTA Luottotietokyselyissä tai valvottavissa kohteissa, jotka kohdistuvat ruotsalaisiin kuluttajiin tai henkilöyhtiöihin

Lisätiedot

Visma Document Center Visma.net AutoInvoice tilin avaus. Käyttöönotto-opas versio 13.00

Visma Document Center Visma.net AutoInvoice tilin avaus. Käyttöönotto-opas versio 13.00 Visma Document Center Visma.net AutoInvoice tilin avaus Käyttöönotto-opas versio 13.00 Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin tässä oppaassa ja/tai ohjelmassa

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016 / / WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: http://sotkamo.valudata.fi/admin Myöhemmin: http://www.sotkamo.fi/admin 2.2 Salasana

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Hyvä verkkopalvelumme pääkäyttäjä, Kerromme tässä tiedotteessa ajankohtaisia ja tärkeitä asioita LähiTapiolan yritysten verkkopalveluun kirjautumisesta,

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelun käyttöönotto

Sidonnaisuuspalvelun käyttöönotto Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Sidonnaisuuspalvelun käyttöönotto Project-TOP Solutions Oy Sidonnaisuuksien ilmoittaminen Sidonnaisuuksien hallinnan kuvaus Käyttöönotto

Lisätiedot

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet PYHÄ BIRMAN KISSA RY Sivu 1 / 13 Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet Hotlineen kirjautuminen tapahtuu valitsemalla Kasvatus ja terveys -valikosta Hotline. Avautuvalla sivulla on Kirjaudu sisään palveluun

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Muistio 1 (7) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen

EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen EU Login EU Login kirjautuminen EU Login järjestelmä mahdollistaa keskitetyn pääsyn useisiin eri Euroopan Komission verkkosovelluksiin yhdellä käyttäjätunnuksella ja salasanalla. EU login varmistaa identiteettisi

Lisätiedot

Emmi-sovelluksen kirjautumisohje

Emmi-sovelluksen kirjautumisohje Emmi-sovelluksen kirjautumisohje - päivitetty 5.9.2017- Sisällys 1. Yleistä Emmi-kirjautumisesta... 2 2. Yleistä PPSHP tunnuspalvelusta... 2 3. Yleistä tunnuksen hallinnasta... 2 4. Tunnuksen luominen...

Lisätiedot

Asiointipalvelu. Asiakkaan sisäänkirjautumisohje

Asiointipalvelu. Asiakkaan sisäänkirjautumisohje Asiointipalvelu Asiakkaan sisäänkirjautumisohje sivu 1/7 Asiointipalvelu Asiakkaan sisäänkirjautumisohje 1 Yleiskuvaus... 3 2 Asiointipalvelun pääsivu... 4 2.1 Kieli... 4 2.2 Rekisteröityminen palveluun...

Lisätiedot

KATSO-PALVELUN KÄYTTÖOHJE

KATSO-PALVELUN KÄYTTÖOHJE KATSO-PALVELUN KÄYTTÖOHJE Sisällys Yleistä... 2 2. Organisaation Katso-tunnisteen perustaminen... 2 2.1. Sähköinen henkilöllisyyden varmentaminen... 2 2.2. Henkilöllisyyden varmentaminen palvelupisteessä...

Lisätiedot

Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä

Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä Ohje vanhemmille - näin alkuun Päikyssä Tunnuksen aktivointi ensimmäinen sisäänkirjautuminen Päikkyyn Huoltajana sinulle on luotu tunnus varhaiskasvatusyksikön toimesta matkapuhelinnumerosi perusteella.

Lisätiedot

Fingridin säätösähkötarjousohje. Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015

Fingridin säätösähkötarjousohje. Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015 Fingridin säätösähkötarjousohje Vaksin käyttöohjeet 20.5.2015 Yleistä Tämän ohjeen mukaisesti osapuoli voi jättää säätötarjouksia Fingridin ylläpitämille säätösähkömarkkinoille Osapuolella tulee olla säätösähkömarkkinoille

Lisätiedot

Itsepalvelukopiokone

Itsepalvelukopiokone Itsepalvelukopiokone Tarvitset kopiointiin joko Waltti-matkakortin tai tunnistetarran kirjastokorttiisi. Waltti-matkakortin voit hankkia Kansalaisinfosta ja tunnistetarran pääkirjaston Infosta. Näin aloitan

Lisätiedot

CV:n laatiminen ja julkaisu step by step:

CV:n laatiminen ja julkaisu step by step: CV:n laatiminen ja julkaisu step by step: 1. Laadi mahdollisimman kattava CV Laadi mahdollisimman kattava CV, josta voit jatkossa julkaista osia esim. työhakemuksia varten. Koko CV:tä ei siis ole tarkoitus

Lisätiedot

Avustus- ja tilavarausjärjestelmään rekisteröityminen ja käyttöoikeuksien laajentaminen

Avustus- ja tilavarausjärjestelmään rekisteröityminen ja käyttöoikeuksien laajentaminen 1 Avustus- ja tilavarausjärjestelmään rekisteröityminen ja käyttöoikeuksien laajentaminen Yksityishenkilönä avustusta voi hakea ainoastaan kulttuurin henkilökohtaisena kohdeavustuksena. Yhdistyksen tai

Lisätiedot

1. Puhelimen käynnistys. Käynnistä puhelin sen käynnistyspainikkeesta. Ensin kysytään SIMkortin PIN-koodia. Uudessa JYU SIM-kortissa se on 0000.

1. Puhelimen käynnistys. Käynnistä puhelin sen käynnistyspainikkeesta. Ensin kysytään SIMkortin PIN-koodia. Uudessa JYU SIM-kortissa se on 0000. Android Puhelimen käyttöönotto. Lyhyesti: Ennen puhelimen käynnistämistä ensimmäistä kertaa, avaa sim-kortin kelkka puhelimen mukana toimitetulla työkalulla ja asenna SIM-kortti puhelimeen. Puhelimen mukanana

Lisätiedot

eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville

eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville Sisällys 1 Ensimmäinen kirjautuminen... 2 2 Liittyminen ryhmään... 3 3 Valmiiden

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot

Kompassin käyttöönotto ja kokeen luominen Opettaja

Kompassin käyttöönotto ja kokeen luominen Opettaja Kompassin käyttöönotto ja kokeen luominen Opettaja Kompassi-digikokeiden julkaisua varten sinun tulee luoda Sanoma Pron oppimisympäristöön oma työtila kurssiryhmän nimellä. Opiskelijat liittyvät samaan

Lisätiedot

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma Tämän jälkeen valitse kieleksi Suomi VÄLILEHTI 1 PERUSTIEDOT Valittuasi kieleksi suomen,

Lisätiedot

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko Simppelit ohjeet Sisällys Päänäkymä... 1 Valikko... 1 Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen... 2 Kurssin haku... 2 Kurssin suorittaminen... 2 Opettajan ohjeet kurssin teko... 3 Kirjautuminen... 3 Kurssin

Lisätiedot

Opintokohteen luominen

Opintokohteen luominen Helsingin yliopisto WinOodi Sivu 1/6 Opintokohteen luominen Luo uusi opintokohde joko lisäämällä uusi opintokohde (Tapa 1) tai kopioimalla olemassaoleva opintokohde uudeksi (Tapa 2). Alkuvalmistelut: Hae

Lisätiedot

Asiointipalvelu. Asiakkaan sisäänkirjautumisohje

Asiointipalvelu. Asiakkaan sisäänkirjautumisohje Asiointipalvelu Asiakkaan sisäänkirjautumisohje sivu 1/7 Asiointipalvelu Asiakkaan sisäänkirjautumisohje 1 Yleiskuvaus... 3 2 Asiointipalvelun pääsivu... 4 2.1 Kieli... 4 2.2 Rekisteröityminen palveluun...

Lisätiedot

Ohjeita Omapalvelun käyttöön

Ohjeita Omapalvelun käyttöön Ohjeita Omapalvelun käyttöön Sisällysluettelo Omapalvelu 3 Omat tiedot ja Yhteydenottotapa 4 Aloitus 5 Uusi ja keskeneräinen hakemus 1/2 6 Uusi ja keskeneräinen hakemus 2/2 7 Etusivu 1/3 8 Etusivu 2/3

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

Vuoro Sähköisen työaikaraportin käyttöohje

Vuoro Sähköisen työaikaraportin käyttöohje Versio 1.6. 5/2019 Vuoro Sähköisen työaikaraportin käyttöohje Jos työskentelet kahden viikon palkkajaksolla, lähetä työaikaraportit palkkajakson päättymisestä seuraavana maanantaina klo 24 mennessä. Jos

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet. Miten valtuutan yrityksenä henkilön toimimaan yritykseni puolesta?

Suomi.fi-valtuudet. Miten valtuutan yrityksenä henkilön toimimaan yritykseni puolesta? Suomi.fi-valtuudet Miten valtuutan yrityksenä henkilön toimimaan yritykseni puolesta? Suomi.fi-valtuuksissa voit valtuuttaa toisen henkilön tai yrityksen toimimaan puolestasi valitsemissasi asioissa. Aloita

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN OPAS. SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien hyväksyminen

TYÖNANTAJAN OPAS. SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien hyväksyminen TYÖNANTAJAN OPAS SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien hyväksyminen Hei! Tervetuloa SuoraTyö.fi-palvelun käyttäjäksi. Työnantajana käyt hyväksymässä henkilökohtaisen avustajasi työtunnit, jotka

Lisätiedot

OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET

OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET Käyttöohjeen sisältö Tästä käyttöohjeesta löydät seuraavat ohjeet ja tiedot: Salasanan luominen Sovelluksen lataaminen ja kirjautuminen Profiilikuvan asettaminen Muumi-hahmon

Lisätiedot

Tervetuloa Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen Yritys-Suomi pilotointiin!

Tervetuloa Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen Yritys-Suomi pilotointiin! Tervetuloa Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen Yritys-Suomi pilotointiin! Olemme pilottikohteena koekäyttämässä Suomeen rakennettavaa Oma YritysSuomi.fi palvelua. YritysSuomi.fi- portaalia rakennetaan niin,

Lisätiedot

Pikaohje aikuisrippikoulu.fi palvelun käyttöön

Pikaohje aikuisrippikoulu.fi palvelun käyttöön Pikaohje aikuisrippikoulu.fi palvelun käyttöön 1. Aloita palvelun käyttö lisäämällä uusi rippikoululainen Täytä kaikki kentät ja paina Tallenna. Tämän jälkeen rippikoululaisen sähköpostiin lähtee vahvistusviesti,

Lisätiedot

Ohjelmisto on tietokanta pohjainen tiedostojärjestelmä, joka sisältää virtuaalisen hakemisto rakenteen.

Ohjelmisto on tietokanta pohjainen tiedostojärjestelmä, joka sisältää virtuaalisen hakemisto rakenteen. 1 / 50 1. Etusivu Ohjelmisto on tietokanta pohjainen tiedostojärjestelmä, joka sisältää virtuaalisen hakemisto rakenteen. Virtuaali hakemistoihin voi tuoda tiedostoja tietokoneelta tai luoda niitä tällä

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

OMAPALVELU - KIRJAUTUMISOHJE - OMAPALVELUN KÄYTTÖ

OMAPALVELU - KIRJAUTUMISOHJE - OMAPALVELUN KÄYTTÖ - KIRJAUTUMISOHJE - OMAPALVELUN KÄYTTÖ Omapalvelun tuetut selaimet: Internet Explorer 9 eteenpäin Firebox 3.5 eteenpäin Opera 10.5 eteenpäin Safari* ja Chrome uusimmat versiot *Ipad versiolle ei voida

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen OmaTalous -palvelu. Käyttöohje

Hyvinvointipalvelujen OmaTalous -palvelu. Käyttöohje Hyvinvointipalvelujen OmaTalous -palvelu Käyttöohje Tuetut selaimet Täyden tuen selaimet ovat kaksi tuoreinta pääversiota seuraavista selaimista: Internet Explorer Firefox Crome Osittaisen tuen selaimiin

Lisätiedot

HYRRÄ-OHJE. Kehittämishanke

HYRRÄ-OHJE. Kehittämishanke HYRRÄ-OHJE Kehittämishanke Sisällysluettelo JOHDANTO....................................... 3 KATSO-TUNNISTE................................... 5 KIRJAUTUMINEN................................... 8 YLEISTÄ

Lisätiedot