Pieni suuri kaupunki.
|
|
- Ismo Palo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pieni suuri kaupunki. Asukasilta
2 Illan ohjelma klo 18 Tervetulosanat ja kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus, Kirsi Rontu klo Savion aluekehityskuvan lähtökohtien esittely, Tuomas Turpeinen klo Seurakunnan hankkeen esittely, Seurakunnan arkkitehti Paula Leiwo klo Savion alueen kevyen liikenteen poikittaiset yhteydet, Erkki Vähätörmä Palveluverkkosuunnitelman lähtökohdat, Emmi Malin klo Illan päätös, Kirsi Rontu Asukasillan livelähetys osoitteessa, jossa myös chatti
3 Kaupunginjohtajan ajankohtauskatsaus. Kirsi Rontu Kaupunginjohtaja
4 Keskustassa tapahtuu ME-säätiön Me-talo avautuu Säätiö toimii samoissa tiloissa Keravan kirjaston kanssa. Nuortentalo siirtyy Keravan keskustaan. Asemakeskuksen asemakaavan muutos on käynnistetty. Aleksintorin rakentaminen etenee ja koko Aleksintorin alue rakennetaan valmiiksi jo lähivuosina.
5 Kaupunkistrategia & talousarvio Kaupunkistrategian luonnos hyväksyttiin kaupunginhallituksessa Marras-joulukuun aikana on laadittu toimialojen toimenpideohjelmia. Lopullinen kaupunkistrategia viedään päätöksentekoon tammikuussa Kaupunginhallitus hyväksyi talousarvion Talousarvion hyväksymiskäsittely on kaupunginvaltuustossa
6 Talousarvio Keravan kaupunki haluaa tulevina vuosina satsata erityisesti lapsiin ja nuoriin sekä Sotepalveluihin: 1. Kaksi henkilöä etsivään nuorisotyöhön 2. Kaksi perhetyöntekijää lapsiperheiden kotipalveluun 3. Kaksi perhetyöntekijää neuvolan perhetyöhön 4. Kolme luokanopettajaa 5. Kuusi koulunkäyntiavustajaa 6. Jopo-opettaja 7. Oppilaan ohjauksen lehtori 8. Perheohjaaja 9. Psykologi ja kuraattori 10. Nuorisokirjastovirkailijan kokoaikaistaminen 11. Ankkurimallin käyttöönotto 12. Ensisuojan rahoitus 13. Kaksi vakituista sijaista varhaiskasvatukseen 14. Nuorisovaltuuston lisämääräraha 15. Icehearts-pilotti 16. Alle 20-vuotiaiden ilmainen ehkäisy 17. Lasten kesäajan keittoruokailu 18. Taideoppilaitoksille myönnettävä taiteen perusopetuksen lisäraha
7 Talousarvio Investoinnit painottuvat kouluihin Rakennetaan uusi Päivölaakson koulu ja Keravanjoen yhtenäiskoulu Jatketaan uimahallin rakentamista. Kauppalan talon peruskorjaus on siirretty vuodelle 2021 kuitenkin niin, että jos talonrakennuksen investoinnit jäävät vuonna 2018 arvioitua pienemmiksi, tuodaan Kauppalan talon peruskorjauksen käynnistäminen hallituksen kautta valtuustoon. Monitoimihallin mahdollinen tarve selvitetään palveluverkkosuunnitelmassa. Muutosten jälkeen koko kauden investointimäärä yhteensä on euroa.
8 Päivölänlaakson peruskoulu Kaksisarjainen alakoulu (+ esiopetus) n. 340 oppilaalle Tarjoukset on saatu ja neuvottelut käynnissä Rakentaminen ajoittuu 1/2018 5/2019 Päivölänlaakson peruskouluun siirtyvät Keravanjoen koulun Lapilan toimipisteen oppilaat, kun Keravanjoen uuden yhtenäiskoulun rakennustyöt alkavat
9 Keravanjoen uusi yhtenäiskoulu Keravanjoen uusi yhtenäiskoulu korvaa Jaakkolan ja Lapilan toimipisteet ja se rakennetaan Lapilan koulun tontille Hankkeelle varattu määräraha on 32,8M sisältäen uudisrakentamisen sekä vanhan koulurakennuksen (peruskorjaamisen/) purkamisen Koulun tulee olla käytössä elokuussa 2021 Toteutusmallina projektiallianssi, yhteistoiminnallinen toteutus jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat tekevät yhden yhteisen sopimuksen ja päättävät yhdessä kaikista hankkeen asioista Hankkeesta ei laadita tilaohjelmaa, vaan suunnittelun lähtökohtana ovat tilaajan ja käyttäjän asettamat tavoitteet n. 800 oppilaan yhtenäiskoululle Hankkeelle asetettu pedagoginen työryhmä työstää hankkeen toiminnalliset tavoitteet yhdessä sidosryhmien (vapaa-aika, nuoriso- ja liikunta- sekä kulttuuritoimen) ja kuntalaisten kanssa kanssa Allianssikumppaneiden valinta neuvottelumenettelyllä on käynnissä
10 Uimahallin laajennus ja peruskorjaus Kokonaisbudjetti 13,7 M Työ etenevät aikataulussa Uimaan pääsee viimeistään jouluna 2018
11 Keskuskoulu Koulun rakennetekninen kuntotutkimus, elinkaarilaskelma ja korjausohjelma valmistuu joulukuun 2017 aikana Kohteesta tehdään em. teknisen selvityksen lisäksi toiminnallisuuden selvitys, jota varten rakennesuunnittelija selvittää lähinnä käytäväseinien aukotusta ja avaamis mahdollisuutta uuden avoimen oppimisympäristön aikaansaamiseksi Kuntotutkimukset, elinkaarilaskelma ja korjausohjelma sekä toiminnallinen selvitys toimivat jatkotoimenpiteiden päätöksenteon pohjana Väistötilat tullaan hankkimaan keskuskoululle
12 Kauppalantalon peruskorjaus Keravan kauppalantalo palaa saneerattuna alkuperäiseen käyttöönsä. Rakennus korjataan vastaamaan nykyaikaisia toimistotiloja vanhaa kunnioittaen. Valtuustosalista tehdään monitoimisali (siirrettävät kalusteet), toimistotilat toteutetaan avo/monitoimitilana Rakennukseen sijoittuvat kaupungin-hallituksen, kaupunginjohtajan sekä keskushallinnon tilat. Kokonaiskustannukset ovat 5 M Hankkeen toteutussuunnittelu on käynnissä ja investointi siirtyy vuodelle 2021
13 Terveyspalvelujen uudet nettisivut ovat avautuneet
14 Kerava mukana Smart City -verkostossa Kerava on mukana EU:n rahoittamassa Smart City projektissa, johon osallistuu 28 tutkimuslaitosta ja kaupunkia ympäri Eurooppaa. Suomesta myös VTT on mukana projektissa. Keravan osuus EU-rahoituksesta on noin euroa. Hankkeen tarkoituksena on pilotoida muiden eurooppalaisten kaupunkien Smart City - kokeiluja ja kehittää uusia älykkäitä kaupunkiinnovaatiota. Projekti kestää viisi vuotta.
15 Uusia omakotitontteja Kaupunki myy ja vuokraa Kytömaalta 24 omakotitonttia 4 paritalotonttia Hakuaika on asti
16 KIITOS
17 Savion aluekehityssuunnitelman lähtötietoja. Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija
18 Savion aluekehityssuunnitelman eteneminen Tähän mennessä Asuntopoliittisessa ohjelmassa (kv ) on linjattu, että keskeisimmille kaupungin alueille laaditaan aluekehityssuunnitelmat Valmistelu aloitettiin keväällä 2017 Asukaskysely Kyselyn tulokset on koottu ja lähtötietoja kerätty Savion asukasilta Seuraavaksi Luonnos alkuvuodesta / keväällä 2018 Tarvittaessa ehdotus syksyllä 2018 Hyväksyminen syksyllä / loppuvuodesta 2018
19 Mikä on aluekehityssuunnitelma? Yleispiirteinen suunnitelma ja visio tulevaisuuden Saviosta Pääpaino on yhteisen näkemyksen ja vision löytämisessä ja maankäyttöön liittyvien asioiden muodostamassa kokonaiskuvassa Palveluverkosta laaditaan oma suunnitelmansa Täsmentää yleiskaavaa, ohjaa asemakaavamuutoksia Ei ole oikeusvaikutteinen kuten kaavat Ohjeellinen Osoittaa kiinteistöjen kehittämismahdollisuudet Ei velvoita maanomistajia asemakaavamuutoksiin
20 Esimerkkejä
21 Esimerkkejä
22 Suunnittelualue Suunnittelualueena koko Savion kaupunginosa Lisäksi vanha teollisuusympäristö, Klondyken alue Eri osa-alueita tutkitaan eri tarkkuuksin Suurimmat muutokset Koivikontien varrella ja aseman lähiympäristössä
23 Yleiskaava 2035 Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Aluekehityssuunnitelman tulee noudattaa yleiskaavan linjauksia Suunnittelualue on suurimmaksi osaksi nykyisellään säilytettävää pientalovaltaista (AP-1) tai kerrostalovaltaista (AK-1) asuntoaluetta Alueilla on täydennysrakentaminen sallittua AK-1 -alueilla julkiset ja kaupalliset palvelut sallittuja
24 Muuta huomioitavaa 1. Melu Kaupunkikuvallisesti arvokkaat alueet Tuomikadun pientaloalue Savion vanha keskusta Savion teollisuusympäristö Ala-Koivikon pientaloalue Suojellut rakennukset
25 Asukaskyselyn keskeisimmät tulokset Kysely järjestettiin Vastaajia 223, karttamerkintöjä 336. Suurin osa hyväksyy täydennysrakentamisen. Aseman ympäristöön uusia asuinkerrostaloja ja palveluita niiden kivijalkaan. Ei yli 8-kerroksisia rakennuksia. Uusiin rakennushankkeisiin taidetta. Virkistys- ja puistoalueita pidettiin tärkeinä. Täydennysrakentamista ei pääsääntöisesti toivottu puistoalueille. Nissinojan rantoja toivottiin parempaan kuntoon. Virkistysalueiden ja puistojen asemaa toivottiin parannettavan toiminnallisuutta luomalla.
26 Asukaskyselyn keskeisimmät tulokset Liikenne on Saviolla toimivaa. Suurin osa vastaajista liikkui pääsääntöisesti omalla autolla ja käytti joukkoliikennettä kerran tai pari kuukaudessa. Joukkoliikenne valikoitui pääasiassa vapaa-ajan matkoille. Kevyen liikenteen yhteydet koettiin pääasiassa toimivina ja ajoneuvoliikenne sujuvana. Pysäköintipaikkoja on pääsääntöisesti riittävästi. Palveluiden riittävyys aiheutti eriäviä näkemyksiä. Osa koki palvelut riittäväksi, osa ei Eniten alueelle toivottiin lisää päivittäistavarakauppoja ja koulu- ja päiväkotipalveluita. Lisäksi toivottiin mm. neuvolaa, harrastus- ja nuorisotiloja, liikuntatiloja, ja urheilukentän toimintojen parantamista. Saviolla on pääsääntöisesti viihtyisää ja turvallista asua. Suurin osa ei ollut kokenut alueella olevan liikennemelun heikentävän asumismukavuutta. Saviolle toivottiin vahvempaa kaupunkikuvallista identiteettiä.
27 Aluekehityssuunnitelman alustavat tavoitteet Keskustaa uudistetaan rohkeasti, inhimillisessä ja Saviolle sopivassa mittakaavassa Uusia korkeampia asuinkerrostaloja Koivikontien varteen ja keskustan lähiympäristöön Liiketiloja rakennusten kivijalkaan Savion aukion uudistaminen Täydennysrakentamismahdollisuudet keskustan ulkopuolella selvitetään Puisto- ja virkistysalueiden vetovoimaisuutta parannetaan Aktiivisessa käytössä oleviin puistoihin ei täydennysrakentamista Salavapuistosta Savion kohtaamispaikka ja edustuspuisto Nissinojan rantojen ja Patruunanpuiston kunnostaminen Kevyen liikenteen väylien ja reitistön tilanteen tarkistaminen ja toimivuuden varmistaminen Tutkitaan myös muut liikenneyhteydet ja niiden parantamistarpeet Saviolle pyritään luomaan omaleimainen imago ja brändi
28 Kiitos!
29 Kevyen liikenteen yhteydet. Erkki Vähätörmä Kaupungininsinööri
30 Keravan kevyen liikenteen verkosto Keravalla on yhteensä 180 kilometriä kevyen liikenteen väyliä. Asukaskyselyiden mukaan merkittävimmät yhteyspuutteet liittyvät seudullisten yhteyksien kehittämiseen. Asukkaat toivovat myös uuden kevyen liikenteen väylän rakentamista Keravanjoen varteen.
31 Kävelyn ja pyöräilyn merkitys Keravan sisällä liikuttaessa kevyen liikenteen muodot ovat eniten käytettyjä. Kävellen tehdään tyypillisesti alle 1 km matkoja. Pyöräilymatkojen pituuden vaihtelu on suurempaa.
32 Saviontaival Saviontaival on Keravan vilkkain kevyen liikenteen väylä Noin 2500 jalankulkijaa ja 2500 pyöräilijää Koivikontien ylitys Ylityksen turvallisuutta on parannettu valaistuksella. Alikulkuun varaudutaan kaavoituksessa
33 Poikittainen yhteys
34 Svenskbacka skolan ja päiväkotien yhteydet
35 Keravan linjastosuunnitelma Uusi linjastosuunnitelma on nyt valmistelussa. Kommentteja voi antaa HSL:n blogissa. Toteutus tapahtuu syksyllä Linjastosuunnitelman suunnittelua voi seurata osoitteesta:
36 KIITOS
37 Palveluverkkosuunnitelma. Emmi Malin Kehittämiskoordinaattori
38 Tausta Ensimmäinen osa Palveluverkkosuunnitelmasta valmistui noin vuosi sitten. Vuosi sitten valmistuneen selvityksen ensisijaisena tavoitteena oli selvittää uusien rakennettavien koulujen sijainnit. Selvityksen pohjalta aloitettiin Keravanjoen yhtenäiskoulun ja Päivölänlaakson alakoulun suunnittelu. Suunnitelmassa kartoitettiin samalla myös koko Keravan varhaiskasvatuksen ja opetuksen palveluverkko. Kaupunginvaltuuston käsittelyssä sovittiin, että jatkossa selvitys on jatkuvasti päivittyvä.
39 Lähtökohdat kaupunginhallitus asetti toimikunnan selvittämään Keravan palveluverkkoa. Toimikunta koostuu poliittisten ryhmien edustajista sekä toimialojen viranhaltijoista. Tavoitteena laatia yhteistyössä hyvä ja laadukas esitys Kerava tulevasta palveluverkosta. Yhteistyö ja toimintaympäristön jatkuva seuraaminen on avainasemassa. Selvitys laaditaan suhteessa uuteen kaupunkistrategiaan, väestöennusteeseen, kiinteistöselvityksiin ja talousarvioon.
40 Lähtökohdat Palveluverkon tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaisesti Keravan kaikkia palveluita sekä luoda strategisesti päivittyvä suunnitelma investointien pohjalle. Työ aloitetaan tammikuussa 2018: Opetuksen Varhaiskasvatuksen Keravan Opiston Nuorisopalveluiden osalta Muita tarkasteltavia palvelukokonaisuuksia ovat: 1. Viher- ja liikuntapalvelut 2. Muut kulttuuripalvelut 3. Sote-palvelut Kaikkia palveluita on olennaista tarkastella suhteessa toisiinsa. Projektisuunnitelma tulee tarkentumaan kun työ saadaan käyntiin.
41 Tavoitteet Löydetään yhteistyön kautta yhteinen näkemys. Palveluita tuotetaan alueellisesti tasaarvoisesti. Osallistetaan kuntalaiset palveluiden suunnitteluun. Etsitään synergioita eri palvelumuotojen välillä. Kehitetään yhteistyötä 3. ja 4. sektorin kanssa. Hyödynnetään erilaisia palvelumuotoilun menetelmiä. Tehdään palveluiden kehittämisestä läpinäkyvämpää. Osoitetaan keskeiset uudet investointikohteet
42 Tervetuloa mukaan luomaan Keravalle Suomen älykkäin ja nykyaikaisin palveluverkko!
43 Hyvää Itsenäisyyspäivää & rauhaisaa joulunodotusta.
44 Onnellinen Kerava.
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:
KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)
KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.
18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS
OAS, AK0237 1 (9) SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS II KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 26 JA 29 SEKÄ KATU-, PUISTO- SEKÄ PYSÄKÖINTIALUEIDEN JA URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUIDEN ALUEEKSI
Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016
Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.
LAUTTASAAREN KIRJASTON TONTTIA 31115/3 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Osoite Pajalahdentie 10 a)
HELSINKI ASEMAKAAVOITUS Oas 1307-00/17 Hankenro 0830_12 HEL 2017-004612 16.5.2017 1 (6) LAUTTASAAREN KIRJASTON TONTTIA 31115/3 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Osoite Pajalahdentie 10 a) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Työn tarkoitus Aikataulu Osallistumismahdollisuudet 28.6.2017 28.6.2017 Page 1 Mikä on maankäytön strateginen kehityskuva? Valkeakosken strateginen kehityskuva
SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU
SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi
Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi
Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä
Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/ /2019 Kaavan nro: 2566
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/10.02.03.01/2019 Kaavan nro: 2566 1(4) ASEMANTAUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hätilän (kaupunginosa 15.) korttelit 3, 6-9,
Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU
OmaLahti tilaisuus Nastolan alueen asukkaille. Kukkasen koulu
OmaLahti tilaisuus Nastolan alueen asukkaille Kukkasen koulu 25.4.2018 Tietoa tilaisuudesta OmaLahti -asukasilta Nastolan alue. Ke 25.4.2018 klo 18 20 Parhaillaan tehdään koulujen, päiväkotien ja nuorisopalvelujen
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
TERVETULOA JOENSUUHUN!
TERVETULOA JOENSUUHUN! JOENSUUN AJANKOHTAISET HANKKEET Kuntatekniikanpäivät 2010 Tekninen johtaja Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 72704 (1.1.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu +
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan
Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41
(OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiä, Tahkovuori 1/6 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS OLD COURSE- GOLFALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Valkamalahdentietä ja golfaluetta Tahkovuoren
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 19.5.2015 Ympäristölautakunta 17.2.2015 Ympäristölautakunta 19.8.2014 Dnro:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely
Paavolan kampus Asemakaavamuutos A Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen
Paavolan kampus Asemakaavamuutos A-2713 Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, 8.5.2018 Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen Kaavamuutosalue Asemakaavamuutos koskee Paavolan (3.) kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
KOTKA2025 -työsuunnitelma. Terhi Lindholm, kehitysjohtaja
KOTKA2025 -työsuunnitelma Terhi Lindholm, kehitysjohtaja 13.2.2018 Kotkan kaupunkistrategian tavoitteet Hyväksytty kaupunginhallituksessa 110917 visio vuoteen 2025, varsinainen strategiakausi 2019-2022
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,
Kulosaaren Ostoskeskus Oy
Kulosaaren Ostoskeskus Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Esittely- ja keskustelutilaisuus 02.11.2015 HENKILÖESITTELY Hankkeen projektipäällikkö rkm. Toimi Niesniemi o edustaa hankkeessa Kulosaaren
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.
XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä
Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ ISOKYLÄNTIEN PIENTALOALUE Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828
HEL TOPELIUKSENKATU 16, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HELSINKI ASEMAKAAVOITUS Oas 1310-00/17 Hankenro 0834_1 HEL 2013-009433 22.5.2017 1 (5) TOPELIUKSENKATU 16, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Topeliuksenkadulla suunnitellaan koulurakennuksen
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1244-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL 2015-002929 26.4.2016 KÖYDENPUNOJANKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU
Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen
Kouluverkkoselvityksen julkistus Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/kh 15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi
LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Työn tarkoitus Aikataulu Osallistumismahdollisuudet 28.6.2017 tark. 22.2.2018 22.2.2018 Page 1 Mikä on maankäytön strateginen kehityskuva? Valkeakosken strateginen
Jyväskylän kaupunkistrategia 2014-
Jyväskylän kaupunkistrategia 2014- Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Kaupungin johtoryhmä 29.1.2014 Talpo 17.2.2014 Kaupungin johtoryhmä 13.3.2014 Yhteistyötoimikunta 14.3.2014 Kaupunginhallitus 17.3.2014
KESKUSTAN ALUEEN ASUKASILTA
KESKUSTAN ALUEEN ASUKASILTA Asukasilta 26.4.2018 Keskustan asukasiillan ohjelma klo 18.00 Tilaisuuden avaus klo 18.05 Keravan kaupunkistrategia 2025 Ajankohtaiskatsaus Kirsi Rontu klo 18.50 klo 19.10 klo
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa.
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. MAL4-sopimus Rakennesuunnitelman ja Asuntopoliittisen ohjelman päivitys Kaisu Kuusela, Tampereen kaupunkiseutu
MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1404-00/19 1 (5) Hankenro 0740_58 HEL 2018-012908 7.2.2019 MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen
SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna
VALINTATALON KORTTELI 43
VALINTATALON KORTTELI 43 Asemakaavan muutos Vireilletulovaiheen yleisötilaisuus pääkirjaston Muikku-Sali ti 2.2.2016, klo 18.00 Kaavoitusarkkitehti Simo Vaskonen VUOROVAIKUTUS ASEMAKAAVOITUKSESSA Maankäyttö-
Suunniteltu täydennysrakentamisen alue
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1289-00/17 Hankenro 0858_1 HEL 2016-013874 21.3.2017 1 (5) HELSINGINKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helsinginkujan varteen
KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
15.8.2018 KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 5 1 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelia
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena
Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa
Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA
TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN
Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017
1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä
Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys
Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma
LIITE 1 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma KSLK 10.2.2011 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma Suunnitelmakartat ja toimenpiteet
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään
Elinvoimaa lähiöihin klinikka
Elinvoimaa lähiöihin klinikka Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLI ja klinikat 2 Missio Arvot Kivijalka
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_10 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1372-00/18 1 (5) Hankenro 2121_10 HEL 2018-005246 6.6.2018 UUDENMAANKATU 8 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski
Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1260-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL 2016-007170 4.8.2016 TAPANILAN ALA-ASTEEN, VELJESTENPIHA 7, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
Investointiohjelman hankekortit vuosille
1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)
Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien
Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava
Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä