peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä, Opetushallitus Mikko Huhtiniemi, Jyväskylän yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä, Opetushallitus Mikko Huhtiniemi, Jyväskylän yliopisto"

Transkriptio

1 peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä, Opetushallitus Mikko Huhtiniemi, Jyväskylän yliopisto

2 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö

3 on maailmanlaajuisesti harvinainen järjestelmä ollen kytköksissä laajoihin terveystarkastuksiin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon rakenneosa koulujen toimintakulttuurin liikunnallistamisen tuki. (esim. vanhempainillat, oppilashuoltoryhmä jne.) Lasten ja nuorten arkielämässä fyysinen toimintakyky vaikuttaa heidän arjessa selviytymiseensä, kokonaisvaltaiseen jaksamiseensa ja päivittäiseen hyvinvointiinsa.

4 Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn mittaus-, seuranta- ja palautejärjestelmä, joka on osa uusia liikunnan OPS2014- opetussuunnitelman perusteita. Tärkeintä on oppilaasta välittäminen! Move! -tavaramerkin rekisteröinti / Patentti- ja rekisterihallitus Opetushallituksen diaari: 1/025/2012

5 Keskeiset sisältöalueet / S1 Fyysinen toimintakyky: Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään niin, että ne tukevat 5./8. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia. Oppilaan oppimisen arviointi liikunnassa: Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteena. Lisätietoa Movesta:

6 Liikunnan opetuksen tavoitteet 3-6 vuosiluokilla Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen. T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja T3 ohjata oppilasta sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina sekä eri tilanteissa. T4 ohjata oppilasta sekä vahvistamaan että soveltamaan välineenkäsittelytaitojaan monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä eri vuodenaikoina erilaisissa tilanteissa. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet S1 S1 S1 S1 Laaja-alainen osaaminen L1, L3 L1, L3, L4 L3 L3 T5 kannustaa ja ohjata oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan: nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa. S1 L3 T6 opettaa uimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan S1 L3 vedestä. T7 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla. S1 L3, L6, L7 Sosiaalinen toimintakyky T8 ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen. T9 ohjata oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä kantamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa itsenäisen työskentelyn taitoja. T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. S2 S2 S3 S3 L2, L3, L6,L7 L2, L6,L7 L1, L2,L3 L1,L2

7 Kunnon- ja liikehallinnan testaamisesta fyysisen toimintakyvyn mittaamiseen ja palautteenantoon.

8 Move! - kolme tasoa Valtakunnan taso Antaa objektiivista tietoa lasten ja nuorten fyysisestä toimintakyvystä kokonaisvaltaista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksistä Suomessa. Koulun taso Laajat terveystarkastukset yhteistyön ja toimintakulttuurin edistäminen. Yksilön taso Move!:n yhteyteen valmistettu kannustava ja myönteinen Move!-palaute antaa oppilaille, huoltajille sekä opettajille ja terveydenhuollolle muun muassa tietoa ja ymmärrystä lasten hyvinvoinnin edellytyksistä pohjatietoa siitä, mihin lasten hyvinvointiin liittyviin asioihin tulisi kiinnittää huomiota tukimateriaalia esim. Terveystiedon oppitunneille kannustavia ja motivoivia vinkkejä eri osa-alueiden kehittämiseen.

9 Muutosresistanssi eli työtämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin parhaaksi?

10 Cooper-kulttuuri vs ja Asiakaspalaute Opetushallitukseen muutama vuosi sitten: Opettaja kertoi eilen vanhempainillassa, että syksyn liikunnan arvosanasta 75 % muodostuu Cooperin testin tuloksen perusteella OKM / Move!-palautekysely syksyllä 2017 Vastauksia yhteensä 27 Jotkut opettajat ilmoittivat, että heillä ei ole aikaa Move!-mittauksiin Joku semmoinen tekemään, jolle tästä maksetaan Monen testin kohdalla pitäisi testin tehtävää harjoituttaa ryhmällä etukäteen, jotta tehtävä onnistuisi Liian työläs Tehkää itse tutkimuksenne! Move!-mittaukset ovat vastoin opetussuunnitelman arvopohjaa

11 vaiko näin?

12 Move!-palautetta muutos jo näkyvillä? Syksy 2016: Meillä paljon maahanmuuttajaoppilaita ja heidän liikkeelle saaminen ollut vaikeaa. Move!-mittauksissa silmät loistivat ja halusivat tehdä uudestaan. Suoritimme koulullamme Move!-mittauksen viime viikolla ja kaikki sujui hyvin. Nykyään koululiikunnan tarkoituksena motivoida ja kannustaa kehitykseen - se on aina hyvä juttu! Lapset tykkäsivät, olivat mittauksista motivoituneita. Tulokset olivat mittauksissa surkeat, mutta nyt niitä harjoiteltuamme ne ovat jo alkaneet olennaisesti parantua. OKM / Move!-palautekyselystä syksyltä 2017: Olette kehittäneet hyvän ja toimivan mittausmenetelmän. Omalta osaltani olen tyytyväinen jokaisen instanssin toimintaan. Apu on aina tarvittaessa saatavilla. Kiitos.

13 Esimerkki Move!-palautteesta Opetushallitukseen / syksy 2017 Kerroin jo koulun alkaessa, että tällaiset mittaukset tulee. Treenattiin muutamilla tunneilla ennen mittauksia ja opeteltiin tekniikoita. Korostin, että ei keskinäistä vertailua vaan katsotaan, missä mennään. Mittauksissa hyvä tsemppi ja kannustus. Sitten katsottiin Move!-palautteita ja liikuntavinkkejä. Nyt on myös oppilaat tunneilla kyselleet, että voidaanko harjoitella mittausosioita. Ollaan myös juteltu terveydenhoitajan kanssa näistä.

14 Fyysisen toimintakyvyn Seurantajärjestelmä Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga Tulokset syksy 2017 Resultat hösten 2017

15

16 Miten tulokset on raportoitu? Kansallisten viitearvojen, mediaanin, hajonnan (alin viidennes, keskiluokka, ylin viidennes) ja trendin mukaisesti aina kun mahdollista.

17 Kansalliset viitearvot tulosten tulkinnassa Kasvokuvat kolmessa tasossa Mittaustulos on terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tasolla eli oppilaan fyysinen toimintakyky edistää hänen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Mittaustulos on terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävällä tasolla eli oppilaan fyysinen toimintakyky ylläpitää hänen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Mittaustulos on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla eli oppilaalla voi olla vaikeuksia selviytyä väsymättä arkipäivän toiminnoista.

18 Syksy 2017 / tytöt 5.lk (n=24360) Heikko OK Hyvä Mediaani M VIIVAJUOKSU (2017) :12 3:58 20M VIIVAJUOKSU (2016) ETUNOJAPUNNERRUS (2017) ETUNOJAPUNNERRUS (2016) YLÄVARTALON KOHOTUS (2017) YLÄVARTALON KOHOTUS (2016) V A UHDITON 5 -LOIKKA (2017) ,7 7,7 V A UHDITON 5 -LOIKKA (2016) HEITTO-KIINNIOTTO (2017) HEITTO-KIINNIOTTO (2016)

19 Syksy 2017 / pojat 5.lk (n=24355) Heikko OK Hyvä Mediaani M VIIVAJUOKSU (2017) :50 4:34 20M VIIVAJUOKSU (2016) ETUNOJAPUNNERRUS (2017) ETUNOJAPUNNERRUS (2016) YLÄVARTALON KOHOTUS (2017) YLÄVARTALON KOHOTUS (2016) V A UHDITON 5 -LOIKKA (2017) ,7 7,7 V A UHDITON 5 -LOIKKA (2016) HEITTO-KIINNIOTTO (2017) HEITTO-KIINNIOTTO (2016)

20 20 m viivajuoksu mittaa kestävyyttä ja liikkumistaitoja

21 Etunojapunnerrus mittaa yläraajojen voimaa ja kestävyyttä Tytöt: =zxuwuwdel3s Pojat: HdBSa_2CWWk

22 Liikkuvuus, 5.lk (%-osuus onnistuneista) Olkapää vas.ylh 69 % Olkapää oik.ylh 84 % Olkapää vas.ylh 84 % Olkapää oik.ylh 94 % Alaselän ojennus 80 % Kyykistys 84 % Kyykistys 90 % Alaselän ojennus 94 %

23 Move!-soveltava osio on tarkoitettu oppilaille, joilla on pitkäaikaisia (kroonisia) tai pysyviä vaikeuksia nähdä, kuulla, liikkua, keskittyä, huolehtia itsestä tai kommunikoida. Kyseessä on oltava siten pitkäaikainen tai pysyvä, toimimista vaikeuttava haitta tai vamma.

24 Yhteenvetoa sovelletuista mittauksista Suomesta puuttuu tietoa siitä, miten toimintarajoitteita kokevat ja toimintakyvyltään heikentyneet vammaiset ja pitkäaikaissairaat lapset ja nuoret liikkuvat ja mikä heidän toimintakykynsä on. Erityisesti vaikeammin vammaiset ja kaikista toimintarajoitteisimmat lapset ja nuoret, jotka usein ovat erityisluokissa ja -kouluissa, puuttuvat olemassa olevista kyselyistä ja objektiivisista mittauksista. Päätavoitteena Move!:n yhteydessä on auttaa oppilasta ja hänen perhettään ymmärtämään fyysisen toimintakyvyn yhteydet oppilaan terveyteen, päivittäiseen hyvinvointiin, jaksamiseen ja opiskeluun. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta yksilöllinen palautteen anto sekä yhteistyö oppilaan hyvinvoinnin kannalta olennaisimpien tahojen kanssa on tärkeää. Tätä on nyt voitu toteuttaa Move! mittausten tulosten valossa. Menetelmät kehittyvät vuosi vuodelta paremmiksi. Move! mittaukset antavat ensimmäistä kertaa kehittyvää yleiskuvaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta.

25 Yhteenvetoa yleisen käytännön tuloksista Ääripäiden erot suuria: lapsissa ja nuorissa on niin huippu- kuin heikkokuntoisiakin. Noin kolmannes oppilastuloksista sijoittuu alimpaan kolmannekseen mittausosiosta riippumatta. Pääsääntöisesti tuloksissa normaalikantainen jakauma. Viitearvoittain tarkasteltuna alimman kolmanneksen osuus lisääntyi sekä tytöillä että pojilla: 20 metrin viivajuoksussa, heitto-kiinniottoyhdistelmässä, ylävartalon kohotuksessa sekä vauhdittomassa 5-loikassa. Lasten kestävyyskunnon tason on arvioitu laskeneen kansainvälisesti viime vuosikymmeninä. Kun verrataan kansainvälisiä tuloksia vuoden 2017 Move! valtakunnallisiin mediaanituloksiin, voidaan huomata, että suomalaisten lasten kestävyyskunto on tällä hetkellä 5. luokkalaisten osalta kansainvälistä keskitasoa. (Laura Joensuu, LIKES-tutkimuskeskus) Poikien liikkuvuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota. 30 prosenttia 8.-luokkalaisista pojista ei onnistu ojentamaan alaselkää täysistunnassa. Kaikkiin mitattaviin ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa myönteisesti!

26 VINKKEJÄ TOTEUTUKSEEN

27 20 metrin viivajuoksu (kestävyys, liikkumistaidot) Mitataan aikaa, jonka juoksija pystyy suorittamaan nauhalta toistetussa kiihtyvässä vauhdissa. Vähintään 25m (turva-alue) Et tarvitse kelloa, merkitse ääninauhan mukaan viivojen lukumäärä Yhdessä tai kahdessa ryhmässä salin koon mukaan Paljasjaloin tai kengillä, pito olennaista Yksi myöhästyminen, kaksi pyrähdystä Tarkkaile juoksuasentoa ja kääntymistekniikkaa Ääninauhan tarkistaminen (älä käynnistä suoraan nettisivuilta, lataa omalle laitteelle tai tee erillinen muistitikku/cd)

28 Vauhditon 5-loikka (alaraajojen voima, nopeus, dynaamiset tasapainotaidot, liikkumistaidot) Ensimmäinen ponnistus tasajalkaa ja sen jälkeen neljä loikkaa peräkkäin ponnistaen vuorotellen kummallakin jalalla. Alastulo viidennen ponnistuksen jälkeen tasajalkaa. Voimistelumatolla tai kengät jalassa lattialla Harjoittele rytmiä ensin Huomioi tasajalkaponnistus sekä käsien käyttö Vinkki: teipillä tavoitepituudet tai tasametrit Vinkki: Sählymaila / keppi apuopettajana mittamiehellä Vinkki: oppilailla oma kartio, joka laitetaan oman pituuden kohdalle

29 Heitto-kiinniotto-yhdistelmä (käsittelytaidot, havaintomotoriset taidot sekä yläraajojen voima) Tennispallo heitetään yhdellä kädellä 20 kertaa määrättyyn alueeseen, ja otetaan pallo kiinni yhden lattiapompun jälkeen. Lasketaan onnistuneet suoritukset. Hitain osio, varaa riittävästi suorituspaikkoja (esim. 3-4 kpl) Varaa reilusti palloja + säilytysalusta (esim. vanne) Kirjaajalla taulukko, johon merkitään heittojen kokonaismäärä ja osumat Suoritukset kolmen ryhmissä tai pareittain

30 Ylävartalon kohotus (keskivartalon voima, lihaskestävyys) Suoritetaan ääninauhalta annetussa tahdissa äänimerkin mukaisesti mahdollisimman monta kertaa. Oikein suoritettujen kohotusten lukumäärä lasketaan. Haastava asento ja liike Huomioi mittausliuskat tai teippaukset, 8/12cm Oppilasparin ohjeistus tärkeää (4 asiaa: kantapäät lattiaan, pää lattiaan, ei taukoja, sormien liike) Pohdi lasketaanko onnistuneita vai huonoja suorituksia (nauhalla lasketaan ääneen)

31 Etunojapunnerrus (yläraajojen voima) Suoritetaan mahdollisimman monta etunojapunnerrusta 60 sekunnin aikana. Pojilla varpaat ja tytöillä polvet maassa Kämmenet hartioiden leveydellä, sormet eteenpäin Alhaalla olkavarret vaakatasossa (apuopettajan esim. vaahtomuovipala) Ylhäällä kädet suoristuvat Huomioi keskivartalon tuki ja pään asento Tyypillisesti tehdään pareittain

32 Liikkuvuus (ala- ja yläraajojen, lantion, lonkan ja alaselän liikkuvuus) Arvioidaan kolmen eri asennon avulla, jotka kuvaavat normaalia anatomista liikkuvuutta Toteutus esim. 5-loikan tai muun osion yhteydessä Voidaan tehdä luokassa Terveydenhoitaja apuna toteutuksessa Hyödynnä peilejä tai seiniä harjoittelussa Arviointi: kyllä / ei

33 Valmistautuminen ja organisointi 1. Kerro oppilaille ja huoltajille mittauksista etukäteen Esim. Wilmaan tieto keväällä seuraavan syksyn mittauksista 2. Valmistautuminen mittauksiin Liikkeiden harjoittelu etukäteen Oppilaiden motivointi ja perustelut mittauksille 3. Mittausten organisointi saliin (pari)työskentelyvalmiuksien arviointi Aikuisten lukumäärä (opettaja + avustaja, terveydenhoitaja) Suorituspaikkoja riittävästi, turvallisesti asemoituna 4. Tietojen täyttämisen suunnittelu Oppilaslomakkeen täyttäminen tunnilla Opettajan koontilomakkeen täyttäminen

34 Eri tapoja toteuttaa mittaukset Liikuntatuntien aikana Kahden kaksoistunnin aikana (2x90min) Kolmen yksöistunnin aikana (3x45min) Yhden kaksoistunnin aikana (90min) Huom! Osa raportoinut huomattavasti pidempiä aikoja (esim. 8-10h/ryhmä) Move! -päivä Liikunnan ja toimintakyvyn teemapäivä Luokat vuorotellen toteuttamaan mittauksia Koulun ammattilaisten hyödyntäminen

35 Esimerkki toteutuksesta (2x90min) Ensimmäinen tunti (90min) Alkulämmittely 5-loikka (1) + liikkuvuus (2) (opettaja tällä pisteellä. Ensin loikat, sen jälkeen yhtä aikaa liikkuvuudet.) Heitto ja kiinniotto (3) (pareittain tai kolmen ryhmissä, apuna tulostaulukko johon kirjataan heitot + onnistuneet suoritukset. Vuoroa odottaville tehtävä.) Toinen tunti (90min) Alkulämmittely Ylävartalon kohotus (4) ja punnerrus (5) (pitkällä matolla, jolloin kaikki ovat samalla linjalla. Parille tarkkailutehtävät, myös opettaja valvoo.) 20m viivajuoksu (6) (kahdessa erässä. Kelloa ei tarvita, ääninauhan mukaan viivat. Oppilaspari voi seurata tai tehdä muuta.)

36 Esimerkki suorituspaikkojen sijoittelusta L1 L2 L3 L4 Punnerrus Ylävartalon kohotus Kolme heittopaikkaa sijoitettu niin, etteivät pallot karkaa 5-loikka-alueelle. Jokainen piste merkitty erikseen, jotta oppilaat osaavat omatoimisesti siirtyä eri paikoille. Pisteet sijoitettu myös niin, että vauhdittoman 5-loikan suorituspaikan purkaminen riittää saamaan riittävästi tilaa viivajuoksulle. 5-loikka 5-loikka

37 Kouluterveydenhuolto ja Move! Terveydenhoitaja ja koululääkäri keskustelevat tuloksista oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa osana laajaa terveystarkastusta 5. ja 8. luokalla. Prosessin suunnittelu yhteistyössä 4. ja 7. luokan keväällä, tai alkusyksystä Mittausten toteutus, tarkastusten aikataulut Tiedonsiirtoluvat Oppilashuoltoryhmä, moniammatillinen yhteistyö Tiedottaminen koteihin Tulosten käsittely laajassa terveystarkastuksessa Osioittain, positiivisesta liikkeelle Verkkosivujen hyödyntäminen (palautemateriaalit, liikuntavinkit) Mahdollisesti etukäteen: ryhmän tulosten käsittely yhdessä opettajan kanssa Potilaskertomustiedot / KANTA-arkisto Jatkotoimenpiteet, tavoitteet ja tuki Tavoitteiden asettaminen, seuranta (yksilöllisesti ja/tai integroiden opetukseen) Oppilashuollollinen tukipolku Pedagoginen tukipolku Koulun tulokset oppilashuoltoryhmässä

38 Pohdi oman yhteisösi kannalta 1. Onko koulun Move!-prosessi suunniteltu ja kirjoitettu näkyväksi? 2. Onko oppilaan näkökulma huomioitu? 3. Yksilökohtainen ja yhteisöllinen oppilashuolto? 4. Pedagoginen tuki ja Move!-mittaukset? 5. Opettajan ja terveydenhoitajan roolit? 6. Miten varmistetaan, että jokainen saa palautteen? 7. Onko sovittu toimenpiteistä niiden oppilaiden kohdalla, joilla selkeitä puutteita toimintakyvyssä? 8. Laaja-alainen osaaminen ja Move? ( L3: itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ) 9. Monialaiset oppimiskokonaisuudet ja Move? ( auttaa hahmottamaan miten asiat liittyvät toisiinsa ja oikeaan elämään )

39 Miksi mitataan? Miten mitataan? Mitä mittauksen jälkeen? Oppilas Liikuntatoimi Luokanopettaja Opetustoimi Seurat Sidosryhmät Opettajat Erityisopettaja Liikunnanopettaja Vapaaehtoisjärjestöt Move! Terv.tied.opettaja Terveydenhoitaja Lääkäri Fysioterapeutti Muut asiantuntijat Terveydenhuolto Perhe ja ystävät Koulu Rehtori Oppilashuoltoryhmä Opinto-ohjaaja Liikkuva koulu -tiimi Perhe Kaverit

40 Tärkeintä on yhteinen oppilaista välittäminen! Kiitos!

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus 26.1.2018 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Liikuntasuosituksen täyttävien (liikuntaa

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn Seurantajärjestelmä Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga. Tulokset syksy 2017 Resultat hösten 2017

Fyysisen toimintakyvyn Seurantajärjestelmä Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga. Tulokset syksy 2017 Resultat hösten 2017 Fyysisen toimintakyvyn Seurantajärjestelmä Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga Tulokset syksy 2017 Resultat hösten 2017 Lähtökohdat Move!-mittaukset suoritetaan kouluissa syyskuun loppuun

Lisätiedot

FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi

FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi Varkaus 11.4.2017 Mikko Huhtiniemi, LitM, tohtorikoulutettava Liikuntatieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

MOVE! -tulokset syksy 2016

MOVE! -tulokset syksy 2016 MOVE! -tulokset syksy 2016 Move! - mikä ja miksi? Fyysisen toimintakyvyn mittaus-, seuranta- ja palautejärjestelmä Uuden opetussuunnitelman mukaisesti osa liikunnanopetusta Maailmanlaajuisesti harvinainen

Lisätiedot

FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi

FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi FYYSISEN TOIMINTAKYVYN SEURANTA- JA PALAUTEJÄRJESTELMÄ MOVE! Työkalu oppilaiden toimintakyvyn edistämiseksi SKOOPPI Helsinki 3.4.2017 Mikko Huhtiniemi, LitM, tohtorikoulutettava Liikuntatieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008):

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008): 10 vuotta sitten Kouluikäisten liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koskevassa tietopohjassa oli Suomessa, ennen Move!-järjestelmää, objektiivisen mittauksen osalta suuria puutteita: Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille

Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmän (Move!) valmisteluvaihe vuosina 2008-2009 Fyysinen toimintakyky vaikuttaa

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

Move! -fyysisen toimintakyvyn mittaristo

Move! -fyysisen toimintakyvyn mittaristo Move! -fyysisen toimintakyvyn mittaristo Olosuhteet Move-mittausosiot tehdään sisällä liikuntasalissa Tilan pituus vähintään 25 m (20 m viivajuoksua varten) Tasainen seinäalue leveydeltään vähintään kaksi

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

Piritta Asunta¹, Niko Leppä², Pauli Rintala¹ ¹Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta ²Jyväskylän kaupunki, perusopetus

Piritta Asunta¹, Niko Leppä², Pauli Rintala¹ ¹Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta ²Jyväskylän kaupunki, perusopetus Piritta Asunta¹, Niko Leppä², Pauli Rintala¹ ¹Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta ²Jyväskylän kaupunki, perusopetus 1 2 Move! -fyysisen toimintakyvyn mittaristo Mittaristo ja kaikki materiaalit

Lisätiedot

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä. Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga. Matti Pietilä, Opetushallitus

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä. Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga. Matti Pietilä, Opetushallitus Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Ett uppföljninssystem för fysisk funktionsförmåga Matti Pietilä, Opetushallitus Olympiakomitean yläkouluseminaari 15.3.2019 Miksi Move!-järjestelmä on luotu?

Lisätiedot

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen LIIKUNTA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen - Liikuntamuodoilla

Lisätiedot

Selviytyminen arjen tehtävistä, kokonaisvaltainen jaksaminen ja päivittäinen hyvinvointi * Koulumatkan kulkeminen omin lihasvoimin

Selviytyminen arjen tehtävistä, kokonaisvaltainen jaksaminen ja päivittäinen hyvinvointi * Koulumatkan kulkeminen omin lihasvoimin Marie Rautio-Sipilä 9.6.2017 Marie Rautio-Sipilä/Turun Lasten Parlamentti 13.3.2018 Move! Fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille Toimintakyky

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1. Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.2017 Haasteenamme ISTUVA ELÄMÄNTAPA 07/01/2017 Opetushallitus Liikuntasuosituksen

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä T ä y d e n n y s k o u l u t u s Liikuntakasvatuksen koulutusjärjestelmä Suomessa Koulutus (liikuntakasvatus)

Lisätiedot

Lauran. 25 min Anna n. 15 min Keskustelu n. 5min

Lauran. 25 min Anna n. 15 min Keskustelu n. 5min Lauran. 25 min Anna n. 15 min Keskustelu n. 5min 1 Liikkuva koulu on yksi hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeista. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön koordinoima valtakunnallinen

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista?

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tutkimustietoa koululiikuntamotivaatiosta Säätytalo 31.1.2019 Timo Jaakkola, LitT, dosentti, Jyväskylän yliopisto Mikko Huhtiniemi, LitM, Jyväskylän

Lisätiedot

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Esityksen sisältö Tuorein tieto lasten ja nuorten liikunnan tilasta Havaintoja lasten ja nuorten liikunnan

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ä samalla vahvistaen

Lisätiedot

Move! - mittaustulosten tulkinta ja esimerkkejä jatkotoimenpiteistä. Kirsti Siekkinen Terveyden edistämisen asiantuntija, TtM, ft LIKES 2.11.

Move! - mittaustulosten tulkinta ja esimerkkejä jatkotoimenpiteistä. Kirsti Siekkinen Terveyden edistämisen asiantuntija, TtM, ft LIKES 2.11. Move! - mittaustulosten tulkinta ja esimerkkejä jatkotoimenpiteistä Kirsti Siekkinen Terveyden edistämisen asiantuntija, TtM, ft LIKES 2.11.2018 Sisältö 1. Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmänä

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

MOVE! KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTON KEHITTÄMINEN

MOVE! KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTON KEHITTÄMINEN MOVE! KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTON KEHITTÄMINEN Arja Sääkslahti Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen toimeksianto Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky Vuosiluokat 1-2 Liikutaan yhdessä leikkien Tavoitteet Sisällöt Sisältöjen avaaminen ja tarkentaminen Arviointi Laaja-alainen Fyysinen T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Pirkanmaa

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Pirkanmaa Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Varsinais-Suomi

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Varsinais-Suomi Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Pohjois-Karjala

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Pohjois-Karjala Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Satakunta

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Satakunta Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Saimaanharjun yhtenäiskoulu SAIMAANHARJU

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Saimaanharjun yhtenäiskoulu SAIMAANHARJU Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Ylöjärvi

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Ylöjärvi Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Kirkonkylän koulu LOPPI

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Kirkonkylän koulu LOPPI Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset 8.-klassister

Lisätiedot

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Koko maa, Hela landet

Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Koko maa, Hela landet Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Koko maa, Hela landet Luokka-aste Klass 5.-luokkalaiset 5.-klassister joista Sovellettu (S)-vastauksia av vilka tillämpade (S)-svar 8.-luokkalaiset

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO. Opettajan käsikirja

PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO. Opettajan käsikirja PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO Opettajan käsikirja SISÄLLYS ESIPUHE... 3 MITTAUKSIIN VALMISTAUTUMINEN... 4 OPETTAJAN OHJEET OPPILAAN TERVEYDENTILAN HUOMIOONOTTAMISESTA ENNEN MITTAUSTEN

Lisätiedot

1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen

1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen ARVIOINTI Nimi: Laji: Koulu: 1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen Sekä levyn että vartalon siirrot lasketaan 20 sekunnin suorituksen aikana. 1 piste, kun vasemmalta siirretty levy koskettaa lattiaa

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen.

Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen. LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä

Lisätiedot

PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO. Opettajan käsikirja

PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO. Opettajan käsikirja PERUSKOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO Opettajan käsikirja SISÄLLYS ESIPUHE... 3 MITTAUKSIIN VALMISTAUTUMINEN... 4 OPETTAJAN OHJEET OPPILAAN TERVEYDENTILAN HUOMIOONOTTAMISESTA ENNEN MITTAUSTEN

Lisätiedot

KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO

KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO KOULULAISTEN FYYSISEN TOIMINTAKYVYN MITTARISTO Opettajan käsikirja Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta SISÄLLYS ESIPUHE... 3 MITTAUKSIIN VALMISTAUTUMINEN...4 OPETTAJAN OHJEET

Lisätiedot

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3.

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3. MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 3. luokka KUVATAIDE Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit, 1vvh Tavoitteet 3. luokka T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 13 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 16 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 14 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt.-luokkalaiset.-klassister

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 6 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 9 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 5 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 11 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 1 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 17 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 18 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 2 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 1 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport 12 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt 5.-luokkalaiset

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6 AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6 Liikutaan yhdessä toimien ja taitoja harjoitellen. Vuosiluokilla 3-6 opetuksen pääpaino on motoristen perustaitojen vakiinnuttamisessa ja monipuolistamisessa

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Koko maa, Hela landet Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Koko maa, Hela landet Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti Move!-mätningarnas resultrapport Uusikaarlepyy 93 Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste Klass Tytöt Flickor Pojat Pojkar Yhteensä Totalt.-luokkalaiset.-klassister

Lisätiedot

OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT

OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT LIIKUNTAPAINOTUS Valinta Max. 48 p. Heikoin

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti / Sovelletut mittaukset Move!-mätningarnas resultrapport / Anpassade mätningar Koko maa, Hela landet Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste

Lisätiedot

OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE 2018 PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT

OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE 2018 PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT OLYMPIAKOMITEAN SUOSITTELEMA VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE 2018 PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT LIIKUNTAPAINOTTEISTEN JA URHEILUYLÄKOULUJEN SOVELTUVUUSKOKEEN PERUSOSA

Lisätiedot

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Liikunta -oppiaineen päämäärä peruskoulussa Vaikuttaa myönteisesti oppilaan Fyysiseen Psyykkiseen toimintakykyyn ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen

Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen Tuomas Korhonen, Sampo Forsström, Mikko Vesisenaho 2 Älyä liikuntaan -projekti Taustaa Sähköinen

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

OLYMPIAKOMITEAN HYVÄKSYMÄ VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT

OLYMPIAKOMITEAN HYVÄKSYMÄ VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT OLYMPIAKOMITEAN HYVÄKSYMÄ VALTAKUNNALLINEN SOVELTUVUUSKOE PERUSOPETUKSEN LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT JA URHEILUYLÄKOULUT LIIKUNTAPAINOTTEISET YLÄKOULUT LIIKUNTAPAINOTUS Valinta Max. 48 p. Heikoin osio

Lisätiedot

Liikunta: Pallopelit. Valinnaisten tuntien sisällöt. Laaja-alainen osaaminen

Liikunta: Pallopelit. Valinnaisten tuntien sisällöt. Laaja-alainen osaaminen Liikunta: Pallopelit T1 kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana. Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki

Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana. Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki Ennaltaehkäisevä työ kuuluu kaikille Integroitu lähestymistapa lähtökohtana Projektipäällikkö Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki 31.03.2017 Perusopetuksen kehittämisen kärjet 1.Hyvinvointioppiminen https://peda.net/opetussuunnitelma

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu LIIKUNTA Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä,

Lisätiedot

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT -Suorittakaa testit ennen kehittymisen seuranta -tapahtumaa joukkueenne omassa ympäristössä. Kirjatkaa tulokset ylös MyEWay-järjestelmään ennen tapahtumaan

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku ja sisäinen liikuntamotivaatio

Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku ja sisäinen liikuntamotivaatio Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku 12.4.2016 ja sisäinen liikuntamotivaatio Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Haasteenamme ISTUVA

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

MIEKKAILUN KUNTOTESTAUS, OSA I

MIEKKAILUN KUNTOTESTAUS, OSA I MIEKKAILUN KUNTOTESTAUS, OSA I Sisällysluettelo: 1 Lihaskuntotestit 1.1 Etunojapunnerrus 1.2 Staattinen kylkilihasliike 1.3 Staattinen vatsa/selkälihasliike 1.4 Dynaaminen vatsalihasliike 2 Nopeusvoimatestit

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Move! on räätälöity. suomalaiseen kouluun

Move! on räätälöity. suomalaiseen kouluun Teksti: ARJA SÄÄKSLAHTI, TIMO JAAKKOLA, SUSANNA IIVONEN, PERTTI HUOTARI, MATTI PIETILÄ Kuva: ANTERO AALTONEN Move! on räätälöity suomalaiseen kouluun Move! on perusopetuksen viidennen ja kahdeksannen luokan

Lisätiedot

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I LIIKKUVA KOULUTIIMI 15 koululiikunnanohjaajaa + 1 fysioterapeutti Koulufysioterapeutin tehtävät:

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Siilinjärven alakoulujen opettajat 4.4.2017 Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Ohjelma Klo 13.45 Asiaa arvioinnista formatiivisesta arvioinnista oppiaineiden arvioinnista nivelvaiheiden arvioinnista Asiaa

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot