SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007"

Transkriptio

1 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet:

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan ja Norjan vastaavissa tutkimuksissa, mutta tulokset eivät ole vertailtavissa, sillä esim. Ruotsin tutkimuksessa lukuihin sisältyy tähän tutkimukseen laskemattomia lukuja. Toimialan viennin kehittyminen sekä kasvava yhteiskunnallinen merkitys vaatii vuosittaista tarkastelua. Tutkimuksen myötä toimiala saa käyttöönsä tiedot viennin rakenteesta ja viennin kehittämisen kannalta tärkeistä osa-alueista. - Pelkästään kvantitatiiviselle analyysille ja rahavirroille perustuva tutkimus antaa kuvan vain pienestä osasta viennin merkitystä Aikaisempia vientitutkimuksia: Vientitutkimus (2000); The Finnish National Group of IFPI Anna mulle tähtitaivas selvitys suomalaisen musiikkitoimialan taloudesta ja tulevaisuudesta (2003); Finnish Composers Copyright Society Teosto Behind The Music Profiting from Sound: A Systems Approach to the Dynamics of the Nordic Music Industry (03/2003); Nordic Industrial Fund Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna (Media Clever, )

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAJAT Tutkimuksen tilaaja Music Export Finland Tutkimuksen toteuttaja Yhteistyössä mukana: Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry Nordisk Copyright Bureau (NCB) Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry Suomen Musiikkikustantajat ry

4 MUSIIKKITOIMIALAN ANSAINTALOGIIKKA ULKOMAAT Apurahat, palkkiot Valtio, ym. julkiset organisaatiot TOK Teosto Ry/NCB Kasettimaksutoimisto Gramex ry -Säveltäjät TOK AV-Tuottajat Kanavamaksut Sisäänpääsyt LV -Sovittajat -Maahantuonti LV Levy-yhtiöt -Kääntäjät Musiikkikustantajat LV Soitinten valmistajat LV -Muusikot -Kapellimestarit -Mekaaninen -esittäminen (TV, radio, ravintolat, ym. julkiset paikat, streaming) Musiikkia kuunteleva ja -Sanoittajat -Solistit verot, TV-lupa -Tukkukauppa Tallenteet -Vähittäismyynti Soittimet -Postimyynti -Soittoääntenvälittäjät Soittoäänienmekanisointi Ääniteet levyjä ostava yleisö, musiikin harrastajat. Painettu musiikki Soittoäänet LV -Festivaalijärjestäjät Ohjelma- ja konserttitoimistot Apurahat, palkkiot LV -Ohjelmajärjestäjät Pääsyliput Yksityiset organisaatiot: LUSES, ESEK, muut säätiöt (lähde: Anna mulle tähtitaivas -julkaisu)

5 VIENTITULOJEN LÄHTEET TAVAROIDEN MYYNTI PALVELUIDEN MYYNTI TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET Levy-yhtiöt Yritykset, jotka valmistavat myytäviä tavaroita Manageritoiminta Keikkamyyjät Markkinoinnin palvelut Lainopilliset palvelut Julkiset toimijat Teosto Musiikkikustantajat NCB Gramex

6 TIEDONKERUU Kysymyslomakkeita lähetettiin yhteensä hieman yli 200 kpl; niitä palautettiin 49 kpl. Henkilökohtaisia / puhelinhaastatteluja tehtiin 8 kpl. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry ja Suomen musiikkikustantajat ry keräsivät tiedot omilta jäsenyhtiöiltään. Tekijänoikeuskorvausten osalta kyselyyn vastasivat Nordisk Copyright Bureau (NCB) sekä Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimiston Teosto ry:n luvut on hankittu Teoston vuoden 2007 vuosikertomuksesta. Tutkimus rajattiin siten, että siinä ei otettu huomioon: myyntiportaan vientitoimintaa sähköistä kauppaa (soittoäänet) musiikinopetusta musiikkijournalismia radion ja TV:n ohjelmamyyntiä soitinvalmistusta

7 MUSIIKIN VIENNIN BRUTTOTULOT EDELLISEEN VUOTEEN VERRATTUNA YRITYSKOHTAISESTI

8 PÄÄASIALLISET VIENTIMARKKINAT KOKONAISUUTENA

9 TÄRKEIMMÄT MAAT VIENNIN KANNALTA YRITYSTEN MUKAAN v

10 VIENTIMARKKINA-ALUEIDEN TÄRKEYDET LIIKETOIMINNAN KANNALTA (1=ei tärkeä 5=erittäin tärkeä)

11 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN KOKONAISMARKKINA-ARVO VUONNA

12 VIENTITULOJEN JAKUTUMINEN LÄHTEITTÄIN v TAVAROIDEN MYYNTI PALVELUIDEN MYYNTI TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET

13 ROJALTITULOJEN KEHITYS Rojaltitulojen kasvu osoittaa suomalaisten artistien menestyksen kasvun ulkomailla.

14 MARKKINA-ARVON KEHITYS

15 MINKÄ TOIMINTOJEN USKOTAAN OLEVAN TUOTTOISIMPIA MUSIIKKIVIENNIN ALALLA TULEVAISUUDESSA

16 ARVIOT TULEVAISUUDEN NÄKYMISTÄ Vastauksilla on sama painoarvo vastaajan merkittävyydestä riippumatta

17 MUSIIKIN VIENNIN TÄRKEYS TULEVAISUUDESSA

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2005

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2005 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2005 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010 Media Clever / Music Finland 2012 Tutkimuksen tausta Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

1 2009 Musex File. www.musex.fi

1 2009 Musex File. www.musex.fi 1 2009 Musex File Music Export Finland - Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2008 - Music Export Finland Goodwill 2008 Tutkimusraportti ja tiedotteet: MARKKINA-ARVON TUTKIMUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Janne Silvonen Media Clever Lokakuu 2013 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä Ä I S

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Musiikkialan talous Suomessa 2013 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013

Lisätiedot

Suomalaisen. Suomalaisen. musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne Jari Muikku. Elokuu Music Finland

Suomalaisen. Suomalaisen. musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne Jari Muikku. Elokuu Music Finland Tunnuslukuja ja tutkimuksia 813 Suomalaisen Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2015 2013-2014 Jari Muikku Tuomas Digital Media Ilmavirta Finland Elokuu 2015 Music Finland ISSN 2243-0210

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014 Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

Käytännön opas äänitteen tuottajille

Käytännön opas äänitteen tuottajille Käytännön opas äänitteen tuottajille Johdanto Valtaosan markkinoilla olevista äänitteistä ovat tuottaneet levy-yhtiöt, joiden varsinaisena toimialana on äänitteiden tuottaminen ja markkinointi. Kuitenkin

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 8. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2013-2014

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 8. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2013-2014 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 8 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2013-2014 Jari Muikku Digital Media Finland Elokuu 2015 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti Musiikkituottajat - IFPI Finland ry Vuoden 2018 äänitemyynti 2.4.2019 MUSIIKKITUOTTAJAT SIIRTYY KANSAINVÄLISEN IFPIN GMR:N LUKUIHIN Musiikkituottajat on aiempina vuosia julkaissut äänitemyynnin markkinaluvut

Lisätiedot

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO SOPIMUS ÄÄNITTEEN TUOTTAJAN GRAMEX-OIKEUKSIEN SIIRROSTA I Sopimuksen tausta Tällä sopimuksella sovitaan äänitteen tuottajalle kuuluvien Gramex-oikeuksien siirrosta äänitekohtaisesti

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2012

Musiikkialan talous Suomessa 2012 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 4 Musiikkialan talous Suomessa 2012 Eero Tolppanen Elements Music Oy Lokakuu 2013 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä Ä I S E S T A S U O M A L A Kirjoittaja

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9 Asia Hakija Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen A Annettu 14.4.2009 Tiivistelmä Musiikkitiedostojen tallentaminen internetpalvelusta

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

Tekijänoikeus ja piratismi

Tekijänoikeus ja piratismi Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

Äänitteet ja tallenteet

Äänitteet ja tallenteet Äänitteet ja tallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: video, elokuva, tekijänoikeus, YouTube, lähioikeudet, TV-ohjelma, kuvauslupa, Creative Commons, CC, avoimet aineistot,

Lisätiedot

Valokopiointija digiluvat

Valokopiointija digiluvat Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,

Lisätiedot

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä 9/650/2013 Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä I LUKU. SOPIMUKSEN YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuspuolet 1. Opetus- ja kulttuuriministeriö, jäljempänä myös "valtio" 2. Kopiosto ry (y-tunnus:

Lisätiedot

Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo argillander ja Virpi Martikainen kesäkuu 2009

Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo argillander ja Virpi Martikainen kesäkuu 2009 Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo Argillander ja Virpi Martikainen Kesäkuu 2009 Esipuhe Musiikki on Suomen ja suomalaisuuden arvostettu edustaja maailmalla. Musiikilla on paikkansa kaikkien

Lisätiedot

Äänitteen tuottajan opas

Äänitteen tuottajan opas J J Äänitteen tuottajan opas Sisällysluettelo Johdanto 3 1. Tuotannon yhteistyötahot 5 2. Tallennettavat teokset 9 3. Äänitteen julkaiseminen ja jakelu 13 4. Gramex-ilmoitus 17 5. Äänitteen muu käyttö

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI ON EKOLOGINEN (VOIDAAN VALMISTAA ETÄTYÖNÄ. EI TOIMITUSKULUJA) JOKAISEEN MAKUUN AINA TUORETTA (EI PARASTA ENNEN -PÄIVÄÄ) EHTYMÄTÖN LUONNONVARA

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto KOPIOSTO on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av-teosten

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 1. Suomalaisen klassisen musiikin vientiselvitys

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 1. Suomalaisen klassisen musiikin vientiselvitys Tunnuslukuja ja tutkimuksia 1 Suomalaisen klassisen musiikin vientiselvitys Jari Muikku Digital Media Finland Toukokuu 2012 I SUOMALAISEN KLASSISEN MUSIIKIN VIENTISELVITYS K A I K K I M I T Ä I S T A H

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av- vaivattoman käytön ja varmistaa,

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex)

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex) T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö GRAMEX U P P H O V S R A T T S O R G A N I S A T I O N 1 (5) Sopimus 1. Osapuolet Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien

Lisätiedot

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta. Me olemme Kopiosto OLEMME SUOMEN LUOVAA ALAA KATTAVIMMIN EDUSTAVA TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTÖ Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY. ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009)

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY. ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009) LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät OPETUSMINISTERIÖLLE ASIA Lausunto koskien luovien sisältöjen luvatonta verkkojakelua (Dnro 9/040/2009) LAUSUNNON ANTAJA Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY Luovan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 9.10.2014

Lausuntopyyntö 9.10.2014 Lausuntopyyntö OKM/56/010/2014 9.10.2014 Saaja Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2011

Musiikkialan talous Suomessa 2011 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 2 Musiikkialan talous Suomessa 2011 Eero Tolppanen Tommi Tuomainen Elements Music Kesäkuu 2012 I MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2011 K A I K K I M I T Ä I S T A H A L U A T T

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015 Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Syyskuu 2015 Tilaaja: FILI ja Suomen Kustannusyhdistys ry Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo

Lisätiedot

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 107 196,21 87 081,30

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 107 196,21 87 081,30 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2013 1.1. - 31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Teoston keräämät korvaukset 50 344 920,26 46 250 071,73 Korvaukset muilta järjestöiltä 8 808 549,92 9 052 999,43 Lainauskorvaus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3. Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3. Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3 Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset Hakija M Majatalo K Oy:stä Annettu 30.01.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo K Oy:stä

Lisätiedot

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi.

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Johdanto Toteuttajat Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen päämaalina oli selvittää kuluttajien mielipiteitä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Lausuntopyyntö OKM/35/010/2014 14.7.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM063:00/2014 Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016 Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) 2017 Tilaaja: FILI Kirjallisuuden vientikeskus 1 Selvityksen tausta Vuonna 2016 julkaistiin loppuraportti vuonna

Lisätiedot

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto

Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto Musiikin streaming-palvelut Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto 2 3 Digitaalinen vallankumous: median kulutustottumukset muuttuvat, bisnesmallit seuraavat perässä Nousussa 1. Av-streaming-palvelut:

Lisätiedot

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B (sopimus nro ) (säveltäjä), (sanoittaja), (sovittaja), (kääntäjä), jota/joita jäljempänä kutsutaan Tekijäksi tai tekstiyhteyden niin vaatiessa Säveltäjäksi, Sanoittajaksi, Sovittajaksi

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti:

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti: Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sähköposti: SiV@eduskunta.fi HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 119/2016 VP) Suomen

Lisätiedot

Musiikkialan startupit Suomessa 2014

Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 MUSIIKKIALAN STARTUPIT SUOMESSA 2014 -raportti kokoaa yhteen suomalaisten musiikkialan kasvuyritysten tunnuslukuja sekä yritysten

Lisätiedot

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles Project hubila Creative House of Finland Los Angeles hubila eli Creative House of Finland- palvelee luovien alojen yrittäjiä ja toimijoita Los Angelesissa, joka on musiikkiteollisuuden ja elokuva- ja televisiotuotannon

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2014

Musiikkialan talous Suomessa 2014 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 10 Musiikkialan talous Suomessa 2014 Juha Koivisto & Mervi Luonila (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia) Lokakuu 2015 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA JOHTAMISEN LAITOS. Markus Heiskanen Henri Suni

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA JOHTAMISEN LAITOS. Markus Heiskanen Henri Suni VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA JOHTAMISEN LAITOS Markus Heiskanen Henri Suni King Star Riskiä liiketoimintaa Musiikkimaailma rock - bändin näkökulmasta Kansainvälisen liiketoiminnan pro

Lisätiedot

HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU

HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Omakustanneääniteen tuotanto-opas Tuula Salo Kulttuurituotannon koulutusohjelma (240 op) 05/2010 www.humak.fi HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Koulutusohjelman

Lisätiedot

Agentin rooli suomalaisen musiikin viennissä

Agentin rooli suomalaisen musiikin viennissä School of Business Kandidaatintutkielma, kevät 2012 Agentin rooli suomalaisen musiikin viennissä 0343863 Friman Kiti Ohjaajat: Hanna Salojärvi, Katrina Lintukangas 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 1.1.

Lisätiedot

Musiikinesitysoikeussopimus 1(9)

Musiikinesitysoikeussopimus 1(9) Musiikinesitysoikeussopimus 1(9) Johdanto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. / Nordisk Copyright Bureau NCB ( Teosto ) ja ( VALO ) toteavat seuraavaa: - Teosto edustaa yli 25.000 suomalaista

Lisätiedot

Teosto: Eurooppa tarvitsee luovan alan toimintaohjelman

Teosto: Eurooppa tarvitsee luovan alan toimintaohjelman Teosto: Eurooppa tarvitsee luovan alan toimintaohjelman Kulttuuri ja luovat alat = kasvua, hyvinvointia ja uusia työpaikkoja Tulevissa europarlamenttivaaleissa määritellään Euroopan suuntaa. Vaaleissa

Lisätiedot

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI 12.5.2014 TALOUSARVIOEHDOTUS 2015 41901 KÄYTTÖMENOT MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 * Myyntituloja esim. Pro Filharmonialle myynnistä * Ruokalippujen myyntitulo * Pääsylipputulot

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE 1 / 5 27.2.2017 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (U 63/2016 vp)

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI EKOLOGINEN Voidaan valmistaa etätyönä. Ei toimituskuluja. PALJON ERI MAKUJA AINA TUORETTA Ei parasta

Lisätiedot

TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ

TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ SÄVELTÄJÄIN TEKIJÄNOIKEUSTOIMISTO TEOSTO RY TILITYS- JA JAKOSÄÄNTÖ 10.12.2014 TILITYSSÄÄNTÖ... 3 1. KOTIMAASTA LASKUTETTUJEN ESITYSKORVAUSTEN TILITYS... 3 1.1. ESITYSILMOITUKSET... 3 1.2. ESITYSKORVAUKSEN

Lisätiedot

1.1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. (jäljempänä Gramex)

1.1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. (jäljempänä Gramex) Sivu 1 / 6 WEBCASTING-SOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. (jäljempänä Gramex) 1.2. (jäljempänä webcasting-toiminnan harjoittaja)

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo argillander ja Virpi Martikainen kesäkuu 2009

Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo argillander ja Virpi Martikainen kesäkuu 2009 Musiikkiala 2009 Digital Media Finland Oy Timo Argillander ja Virpi Martikainen Kesäkuu 2009 Esipuhe Musiikki on Suomen ja suomalaisuuden arvostettu edustaja maailmalla. Musiikilla on paikkansa kaikkien

Lisätiedot

SUOMALAISTA ROCKMUSIIKKIA VIROON

SUOMALAISTA ROCKMUSIIKKIA VIROON SUOMALAISTA ROCKMUSIIKKIA VIROON Millaiset puitteet Viro tarjoaa suomalaisen rockmusiikin esittämiselle? Viestinnän koulutusohjelma Kulttuurituotannon suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö 22.5.2008 Hanna-Maria

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä tietoyhteiskuntakaareksi HE 221/2013 vp Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiasta ja esitämme kantanamme

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2013 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Marraskuu 2014

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2013 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Marraskuu 2014 Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2013 Media Clever Oy / Janne Silvonen (VTM) Marraskuu 2014 Tilaaja: FILI ja Suomen Kustannusyhdistys ry Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo

Lisätiedot

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja Taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry on myöntänyt luvansaajalle luvan tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten osittaiseen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2005. Tekijänoikeusjärjestö Gramex

VUOSIKERTOMUS 2005. Tekijänoikeusjärjestö Gramex VUOSIKERTOMUS 2005 Tekijänoikeusjärjestö Gramex Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2005 * Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Oikeudenmukainen

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Lausuntopyyntö OKM/5/010/2013 25.1.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa liitteenä

Lisätiedot

55. EUROVISION LAULUKILPAILU 2010 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT

55. EUROVISION LAULUKILPAILU 2010 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT 55. EUROVISION LAULUKILPAILU 2010 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT 1. Nämä säännöt kattavat Eurovision laulukilpailun Suomen edustussävelmän valintaprosessin kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita. Yleisradio

Lisätiedot

Musiikinkustantamisen hyvä käytäntö

Musiikinkustantamisen hyvä käytäntö Musiikinkustantamisen hyvä käytäntö Tämän Suomen Musiikkikustantajat ry:n, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n sekä Suomen Säveltäjät ry:n yhteisesti hyväksymän näkemyksen tarkoituksena on osaltaan turvata

Lisätiedot

DJ-LISENSSI. 1. Määritelmät

DJ-LISENSSI. 1. Määritelmät DJ-LISENSSI Tällä luvalla Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry (jäljempänä Teosto) myöntää asiakkaalle oikeuden tallentaa kulloinkin edustamiensa oikeudenhaltijoiden teoksia käytettäväksi DJtoiminnassa

Lisätiedot

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 106 200,00 107 196,21

VARAINHANKINTA Liittymismaksut 106 200,00 107 196,21 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Teoston keräämät korvaukset 51 886 935,86 50 344 920,26 Korvaukset muilta järjestöiltä 7 872 116,79 8 808 549,92 Lainauskorvaus

Lisätiedot

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Vuosikertomus 2006 Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Yleiskatsaus Nopea tekninen kehitys on av-tuottajille sekä haaste että mahdollisuus. Suomalaiset

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 ja 85 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden

Lisätiedot

Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:20 Asia Hakija Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset M Majatalo K Oy:stä Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo K Oy:stä on 29.07.2002

Lisätiedot

Musiikkialan startupit Suomessa 2014

Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 Musiikkialan startupit Suomessa 2014 MUSIIKKIALAN STARTUPIT SUOMESSA 2014 -raportti kokoaa yhteen suomalaisten musiikkialan kasvuyritysten tunnuslukuja sekä yritysten

Lisätiedot

56. EUROVISION LAULUKILPAILU 2011 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT

56. EUROVISION LAULUKILPAILU 2011 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT 56. EUROVISION LAULUKILPAILU 2011 SUOMEN KARSINNAN SÄÄNNÖT Nämä säännöt kattavat vuoden 2011 Eurovision laulukilpailun Suomen edustussävelmän valintaprosessin kokonaisuudessaan, ellei toisin mainita. Yleisradio

Lisätiedot

MTL-Barometri 1Q/2012 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 3.4.2012

MTL-Barometri 1Q/2012 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 3.4.2012 MTL-Barometri 1Q/2012 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 3.4.2012 MTL-Barometri Q1/2012 Tutkimusajanjakso 6.3.-23.3.2012 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 444 toimitusjohtajaa

Lisätiedot

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä Keikkailua ja käytäntöä á la Marjo Leppä Freelancer - Vahva ydinosaaminen : onnistuneen toiminnan piirteet - Kyky luovasti jalostaa ja muuntaa omaa ydinosaamistaan asiakkaan tarpeisiin - Kyky kommunikoida

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS Tulosten yhteenveto 13.3.2019 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Pro Luomu teki selvityksen Suomen luomuelintarvikeviennistä helmimaaliskuussa 2019. Tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

2012 Leena Hoppania Soficom Finland

2012 Leena Hoppania Soficom Finland Katsaus musiikkialan rahoitukseen säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto r.y. 2012 Leena Hoppania Soficom Finland SISÄLLYS 1. Johdanto 1. Johdanto 2. Musiikin toimiala Musiikin alkutuotanto Musiikin

Lisätiedot

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Musiikintekijän oikeudet julkaisemattomaan materiaaliinsa

Musiikintekijän oikeudet julkaisemattomaan materiaaliinsa Musiikintekijän oikeudet julkaisemattomaan materiaaliinsa Aro, Juha 2013 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Musiikintekijän oikeudet julkaisemattomaan materiaaliinsa Aro Juha Liiketalouden

Lisätiedot