ONKS SE ARVO SINÄNSÄ ETSIÄ ELÄMÄN TARKOITUSTA? Tutkimus Nyyti ry:n vapaaehtoisten uskonnollisuudesta ja arvoista.

Transkriptio

1 ONKS SE ARVO SINÄNSÄ ETSIÄ ELÄMÄN TARKOITUSTA? Tutkimus Nyyti ry:n vapaaehtoisten uskonnollisuudesta ja arvoista. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma Teologinen tiedekunta Tiina Pönni

2

3 SISÄLLYS 1 JOHDANTO Aihepiiri ja tausta Aikaisempi tutkimus Tutkimuskysymykset Tutkimuksen vapaaehtoisjärjestö Nyyti ry TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA METODIT Uskonnollisuudesta arvojen määrittelyyn Metodeina määrällinen ja laadullinen tutkimus TUTKIMUS VASTAAJIEN USKONNOLLISUUDESTA Uskonnollisten väitelauseiden muodostaminen Kyselylomakkeiden muodostaminen Aineisto ja toteutus Analyysi Tulosten luokittelu Uskonnolliset Jonkin verran uskonnolliset Jonkin verran ei-uskonnolliset Ei-uskonnolliset Yhteenveto ja pohdintaa TUTKIMUS HAASTATELTUJEN ARVOISTA Teemahaastattelu Haastattelujen toteutus Vapaaehtoisten motiiveista ja taustasta Millaiseksi vapaaehtoistyöntekijät mieltävät uskonnollisuuden Arvoanalyysi Uskonnollisten vapaaehtoisten arvomaailma Kaija 24 vuotta Elina 25 vuotta Satu 24 vuotta Ei-uskonnollisten vapaaehtoisten arvomaailma Kirsti 24 vuotta Petri 31 vuotta Laura 29 vuotta YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET KIRJALLISUUS LIITTEET...91

4 LUETTELO TAULUKOISTA JA LIITTEISTÄ Taulukko 1. Vastaajien määrä ja luokittelu s. 31. Taulukko 2. Uskonnollisuus sukupuolittain s. 32. Taulukko 3. Uskonnollisuus ja opiskeluala s. 32. Taulukko 4. Uskonnollisuus ja ikäluokat s. 32. Taulukko 5. Jonkin verran ei-uskonnollisten vastausten jakautuminen s. 36. Taulukko 6. Ei-uskonnollisten vastausten jakautuminen s. 37. Liite 1. Uskonnollisuuskyselyn lomake s. 91. Liite 2. Uskonnollisuuskyselyn saatekirje s. 93. Liite 3. Nyytin henkilökunnan saatekirje Nyytin vapaaehtoisille s. 94. Liite 4. Kyselylomake pohjautuen Schwartzin arvoteoriaan s

5 1 JOHDANTO 1.1 Aihepiiri ja tausta Suomessa erilaisia hyvinvointipalveluja tuottavat monet toimijat eikä pelkästään julkinen sektori. Sosiaalipalveluja tuottavat myös seurakunnat, kotipalveluyritykset ja järjestöt. Vapaaehtoistyö ja kolmas sektori ovat nousseet merkittävämpään asemaan talouslaman vaikutuksesta 1990-luvulla samaan aikaan kun valtion osuus on vähentynyt hyvinvoinnin kustannuksissa. Suomessa ihmisten lähipiiri ja järjestöt ovat alkaneet huolehtia yhä suuremmasta osasta hoivatyötä julkisen sektorin ja yksityisten markkinoiden lisäksi. Perherakenne on muuttunut viime vuosikymmeninä, ja monilla tukea tarvitsevilla ei ole lähipiiriä auttamassa. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien suurimmaksi pulmaksi koetaan yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien puute. (Harju ym. 2001, 50 52; Ropo & Eriksson 2001, 43.) Vapaaehtoistyö voidaan määritellä osallistumiseksi vuorovaikutukseen perustuvaan organisoituun auttamis- ja tukitoimintaan. Vapaaehtoistyöstä ei saa palkkaa, se ei ole yritystoimintaa eikä työharjoittelua, vaan henkilön motiivina tehdä työtä on ajatus avuksi olemisesta ja oppimisesta. (Eskola & kurki 2001, 10.) Vapaaehtoistoiminnan avulla tukea voidaan suunnata esimerkiksi järjestön omalle jäsenistölle tai sen ulkopuolelle, esimerkiksi ystävä- ja tukihenkilötoimintana, puhelinpäivystyksenä, asiointi- ja kuljetusapuna, tilapäisapuna tai vertaistukena (Harju ym. 2001, 56). Vapaaehtoistyöllä voidaan tarkoittaa hiukan eri asiaa kuin vapaaehtoistoiminnalla, sillä vapaaehtoistyö painottaa yksilön tai ryhmien konkreettista toimintaa, ja vapaaehtoistoiminta organisoitua järjestöjen toimintaa. Vapaaehtoistyö on sosiaalisyhteiskunnallista toimintaa, joka liitetään niin kutsuttuun kolmanteen sektoriin, ja se kuvaa yhdistysten ja järjestöjen toimintaa. (Koskiaho 2001, 16.) Kolmas sektori toimii yksityisen eli ensimmäisen sektorin (talous, markkinat), julkisen eli toisen sektorin (valtio, kunnat) sekä perheiden ja lähiyhteisöjen eli niin kutsutun neljännen sektorin rinnalla. Kolmas sektori sisällytetään kansalaisyhteiskunnan käsitteeseen, johon kuuluvat vapaaehtoissektori ja poliittinen omaehtoinen toiminta eli niin sanotut sosiaaliset liikkeet. (Koskiaho 2001, 17; Harju ym. 2001, 19.) EU-yhteistyön mukana on levinnyt ajatus periaatteesta, jonka mukaan ongelmia lähdetään ratkaisemaan aina ensin lähiympäristön avulla. Jos nämä keinot eivät toimi, alkaa julkinen sektori vaikuttaa asioihin, milloin ensiksi korostetaan aina perhettä, lähipiiriä ja vapaaehtoistyötä. 3

6 Pohjoismainen hyvinvointiajattelu on painottunut perinteisesti kuitenkin julkisen sektorin ensisijaisuudelle. (Koskiaho 2001, 17.) Valmius vapaaehtoistyöhön on Suomessa melko korkea, sillä noin puolet vapaaehtoistoimintaan osallistumattomista ihmisistä olisivat valmiita osallistumaan mukaan pyydettäessä (Yeung 2002, 52 55). Suomalaiset osallistuvat vapaaehtoistoimintaan myös aktiivisesti, sillä Anne Birgitta Yeungin vuonna 2002 ilmestyneen tutkimuksen mukaan reilu kolmannes (37 %) osallistui parin vuoden aikana johonkin vapaaehtoistoimintaan, joka liittyi urheiluun tai liikuntaan, terveys- ja sosiaalipalveluihin tai lasten ja nuorten kasvatusasioihin. Tutkimuksen mukaan osallistumisaktiivisuus eri väestöryhmissä ei poikkea paljoa toisistaan. (Yeung 2002, 38.) Nuoria kiinnostavat enemmän ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet ja lasten ja nuorten parissa työskentely, kun taas vanhempia suomalaisia kiinnostavat terveys- ja sosiaaliasiat, asuinalueeseen liittyvä toiminta sekä uskonnolliset toiminnat (Yeung 2002, 28). Tutkimuksessa huomattiin eroja vapaaehtoistoiminnassa koulutustaustasta riippuen. Akateemisesti koulutettuja kiinnostivat peruskoulutaustaisia enemmän vapaaehtoistoiminta kulttuurin, kansainvälisyyden sekä ihmisoikeuksien parissa, kun taas peruskoulutaustaisia kiinnostivat enemmän asuinaluetoiminta ja eläintensuojelu. (Yeung 2002, ) Vaikka osa ihmisistä olisikin valmis vapaaehtoistyöhön, ja osallistuminen "yleisesti kaikennäköiseen toimintaan" on ollut edellä mainittujen tutkimusten mukaan aktiivista, se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat valmiita vapaaehtoistoimintaan, joka liittyy tukihenkilötoimintaan tai toisen ihmisen henkilökohtaiseen auttamiseen. Keskusteluiden aiheena muun muassa lehdistössä on ollut myös itse vapaaehtoisten jaksaminen työssä, varsinkin kun tukihenkilöiden tarve on kasvanut väestön vanhetessa. Psykologi-lehden artikkelin mukaan julkisen sektorin aika ei riitä hoivatyöhön, jota tarvittaisiin, mutta myös vapaaehtoisista tukihenkilöistä on pulaa. (Sannemann 2004.) Auttaminen ja muiden huomioiminen ovat kuitenkin arvotutkimusten mukaan suomalaisten perusarvoja. Ihmisillä voivat olla erilaiset, jopa keskenään ristiriitaiset arvomaailmat, mutta he voivat silti kyetä toimimaan yhdessä samojen päämäärien eteen. (Puohiniemi 1993, 26, 79; Verkasalo 1996; Yeung 2002, 67.) Auttaminen ja vapaaehtoistyö kytkeytyvät siis ihmisen arvomaailmaan. Vapaaehtoistyö voi perustua siihen, että toisen ihmisen auttaminen on sekä etuoikeus että velvollisuus. Mielenkiintoinen ajatus on, että psykologi Robert Emmonsin mukaan ihmisen hyvinvointia 4

7 edistää pyrkimys korkeampaan. Tällöin voidaan ajatella, että kyseessä voi olla sekä uskonnollinen että eettinen pyrkimys tehdä jotakin hyvää sen vuoksi, että ihminen uskoo vahvasti joihinkin uskonnollisiin tai eettisiin periaatteisiin. (Ojanen 2001, 105.) Vapaaehtoistyö voi auttaa ihmistä miettimään omaa persoonaansa ja arvojaan. Vapaaehtoistyötä tehneiden teologian opiskelijoiden mukaan toiminta oli opettanut vastuuta ja yhteistyötaitoja myös oma-aloitteisuuden ja rohkeuden lisääntyessä. (Koskenvesa 2001, 131.) Auttamisideologian ytimiksi on esimerkiksi evankelis-luterilaisen seurakunnan piirissä määritelty elämä, terveys, turvallisuus, henkilökohtainen loukkaamattomuus ja oikeudenmukaisuus. Auttamistyössä toimivat voivat olla yksimielisiä arvojen merkityksestä, mutta niiden asettaminen tärkeysjärjestykseen voi olla hankalampaa. (Harju ym. 2001, 22.) Pro gradu tutkimuksessani kysytäänkin, että millaiset arvot nousevat tärkeimmiksi nuorilla vapaaehtoistyöntekijöillä, jos heidän on pystyttävä valitsemaan merkittävimmiksi arvoiksi vain osa suuremmasta arvojoukosta. Briitta Koskiahon artikkelissa Sosiaalipolitiikka ja vapaaehtoistyö mainitaan erilaisia kansalaistyyppejä suhteessa kansalaisyhteiskunnalliseen toimintaan. Tyypit on alunperin analysoitu Ruotsin demokratianeuvoston vuoden 1998 raportissa. Ensimmäistä tyyppiä edustaa yleensä mies, joka luokitellaan poliittiseksi osallistujaksi. Toiseksi tyypiksi kuvaillaan sääntöjä noudattavaa lainkuuliaista kansalaista. Kolmatta solidaarista kansalaistyyppiä edustavat enemmistönä naiset, jotka ovat kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä ja toisten huolenpidosta. Järjestöaktiivit kuuluvat neljänteen kansalaistyyppiin, joka jakautuu politiikkaan pyrkiviin ja maailmanparantajiin. (Koskiaho 2001, 36.) Näin määriteltyjä vapaaehtoistyyppejä on useita, mutta voidaanko esimerkiksi tukihenkilötoiminnassa olevat vapaaehtoiset luokitella pelkästään solidaarisiksi tyypeiksi? Hannu Sorri on kirjoittanut saksalaisten sosiaalipoliitikkojen vapaaehtoisuuden rakennemuutosteoriasta, jonka mukaan uuteen "postmoderniin" vapaaehtoisuuteen liittyvät ajallinen joustavuus, asian koskettavuus oman elämän kannalta, itseohjautuvuus, mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen, spontaanisuus ja luovuus. Teorian kannattajien mukaan postmoderni vapaaehtoisuus sopii nykyisen yhteiskunnan arvomaailmaan, kun taas perinteinen ihmisystävällinen vapaaehtoisuuden muoto vastaa huonosti modernin ihmisen yksilökeskeistä ajattelua, jossa odotetaan persoonallista hyötyä vastineena annetusta panoksesta. (Sorri 1998, Sachssen 1988, mukaan.) Sorrin tutkimus palvelevan puhelimen päivystäjistä ei tukenut rakennemuutosteoriaa, sillä tutkittavilla ei 5

8 ollut yhtenäistä mallia vapaaehtoisuudestaan. Kullakin oli oma yksilöllinen mallinsa vapaaehtoiseksi ryhtymisestään, joka nousi kunkin henkilön omasta elämänhistoriasta ja sen kehityskulusta. (Sorri 1998, ) Naistutkimuksen professori Kaarina Kailo on kirjoittanut vapaaehtoistyön sukupuolisidonnaisista odotuksista. Hänen mukaansa tytöt kasvatetaan vastavuoroisuuden, yhteisöllisyyden ja toisien hoivaamisen rooliin, jolloin he laiminlyövät henkilökohtaiset tarpeensa. Kailon mukaan naisia on jo historiassa manipuloitu vapaaehtoiseen työhön "auttaminen on oma palkkansa" -väitteellä. (Kailo 2001, 157, , 174.) Tässä pro gradu -tutkimuksessani suurin osa haastateltavista oli naisia, jolloin on mahdollista tarkastella tuloksia myös tästä näkökulmasta. Nouseeko yhteisöllisyyden korostus yksilöllisyyden edelle vapaaehtoisten naisten arvomaailmassa? Venkula ja Rautevaara kirjoittavat nuorten ikäkausi- ja aikakausisidonnaisista arvoista. Ihmistä itseä lähellä olevat asiat, kuten suhde uskontoon, suhde omaan menestykseen tai läheiset ystävyyssuhteet, näyttävät olevan ikäkausisidonnaisia piirteitä. Näitä asioita ovat pohtineet vanhempamme ja heitä seuraavat sukupolvet. Sen sijaan suhde yhteiskunnassa toimimiseen, ympäristöön, sotaan ja rauhaan näyttää Venkulan ja Rautevaaran mukaan olevan aikakausisidonnainen arvostusten piirre, joka voi sisältää huomattavaakin sukupolvien välistä muutosta. Yhteiskunnan ja maailman muuttuessa esillä olevien asioidenkin tärkeys muuttuu. Venkulan ja Rautevaaran mukaan nuorten vanhetessa ikäkausisidonnaiset arvostukset voivat muuttua, mutta aikakausisidonnaiset arvostukset pysyvät muuttumattomina. (Venkula & Rautevaara 1993, ) Tässä pro gradu - tutkielmassa pyritään tavoittamaan vapaaehtoistyöntekijöiden arvomaailmaa sellaisena, mikä se on ollut haastatteluhetkellä. Millaiset arvot löytyvät nuorilta vapaaehtoistyöntekijältä 2000-luvulla? Tässä pro gradu -tutkimuksessa käsitellään ensimmäisessä luvussa aiheeseen liittyvää aiempaa tutkimusta ja tarkennetaan tutkimuskysymyksiä. Toisessa luvussa määritellään käsitteitä, ja selvitetään arvotutkimusta rajannutta teoreettista viitekehystä, jona toimi Schwartzin arvoteoria. Kolmannessa luvussa esitellään tutkimuksen ensimmäinen osa, lomakekyselytutkimus vastaajien uskonnollisuudesta. Neljännessä luvussa esitellään tutkimuksen toinen osa, johon liittyivät haastattelut ja laadullinen analyysi haastateltavien arvoista. Viidennessä luvussa saadut tulokset kootaan yhteen ja selvitetään johtopäätöksiä. 6

9 1.2 Aikaisempi tutkimus Vapaaehtoistoimintaa on tutkittu Suomessa paljon, etenkin sosiaalipsykologiassa ja sosiaalipolitiikassa. Tutkimus on pääosin kohdistunut vapaaehtoistyöntekijöiden motiiveihin aloittaa ja jatkaa toiminnassa mukana. Arvotutkimusta on tehty sosiaalipsykologian, kasvatustieteiden ja teologian oppiaineissa, mutta sitä ei ole tehty paljoa liittyen vapaaehtoistyöhön, ja siksi tähän pro gradu -tutkimukseen on valittu tämä näkökulma painottumaan haastatteluosuudessa. Motiivitutkimus liittyy osaksi arvotutkimukseen, vaikka motiivit ja arvot voidaan määritellä eri asioiksi. Siksi tähän työhön liitetään aiempaa tutkimusta, jossa on tutkittu vapaaehtoistyöhön liittyviä motiiveja. Vapaaehtoistyön tutkimus Tuija Huikuri-Salminen on tehnyt sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmansa Suomen Mielenterveysseuran tukihenkilöiksi hakeutujien ominaisuuksista ja heidän motiiveistaan. Tärkein motiivi oli tutkimuksen mukaan auttamishalu, pyrkimys henkiseen kasvuun ja toive saada sisältöä elämään. Persoonallisuudeltaan hakeutujat olivat myönteisiä ja sosiaalisia. (Huikuri-Salminen 1989.) Simo Salminen ja Timo Glad ovat käsitelleet myös jonkin verran auttavan puhelimen päivystäjien motiiveja, itsearvostusta ja päivystäjien taustoja, joita he ovat kartoittaneet tutkimuksessaan kyselylomakkeilla (Salminen & Glad 1988). Tutkimuksessa mukana olleen auttavan puhelimen 21 päivystäjän toimintaan osallistumisen tärkeimpinä motiiveina olivat halu auttaa toisia ja mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Päivystäjillä oli tutkimuksen mukaan hyvä itsearvostus. (Salminen & Glad 1988, 42.) Hannu Sorri on tutkinut seurakunnan palvelevan puhelimen päivystäjien taustoja ja syitä osallistua tähän työhön (Sorri 1998). Suurin osa tutkimukseen osallistuneista oli keskiikäisiä naisia. Päivystäjät mainitsivat vapaaehtoiseen päivystystyöhön ryhtymisen tekijöiksi muun muassa kiinnostuksen ihmiseen, luonteenomaisuudet ja roolin, toisten auttamiseen liittyvän ammatin, uuden elämän sisällön etsinnän, halun oppia uusia taitoja, muutokset liittyen ammattiin, asuinpaikkaan tai ajankäyttöön; elämänvaikeuksista selviytymisen ja oman tuen saannin sekä yhteyden seurakuntaan ja uskonnolliset näkemykset. (Sorri 1998, ) 7

10 Anne Birgitta Yeung on kartoittanut vuonna 1999 julkaistussa tutkimuksessaan, Valmius vapaaehtoistyöhön tutkimus Pelastusarmeijan mainoskampanjan innoittamista vapaaehtoistyöntekijöistä (Yeung 1999), vapaaehtoisten motiiveja liittyä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Yeung käytti metodinaan teemahaastattelua, ja nimitti tutkimuksesta nousevat motiivit tekemisen kaipuuksi, auttamishaluksi, kokeilunhaluksi ja ryhmän kaipuuksi. Marianne Nylund on tarkastellut myös ihmisten motivaatioita vapaaehtoistyöhön tutkimuksessaan Varieties of Mutual Support and Voluntary Action A Study of Finnish Self-Help Groups and Volunteers (Nylund 2000). Tutkimukseen osallistui 479 henkilöä, joista suurin osa oli mukana Punaisen ristin toiminnassa sekä loput paikallisissa vapaaehtoiskeskuksissa ja työttömyyteen liittyvässä toiminnassa (Nylund 2000, 121). Nylundin tutkimuksessa osallistujien auttamishalu liittyi sekä altruistisiin että individualistisiin motiiveihin. Nylundin tutkimuksessa altruistiset motiivit viittaavat arvomotiiviin, ja individualistiset motiivit oppimiseen, arvostukseen sekä sosiaalisiin ja uraan liittyviin motiiveihin. (Nylund 2000, ) Kati Pääkkönen ja Lilli Sairanen tekivät pro gradu -tutkielmansa Joensuun yliopiston psykologian laitokselle aiheenaan Nyyti ry:n ja Joensuun opiskelijoiden tukikeskus Ätäkän vertaistukipäivystäjien motiivit ja tuen tarve (Pääkkönen & Sairanen 2003). Tutkimukseen osallistui 16 vapaaehtoista, joista 15 palautti ennen haastatteluja vapaamuotoisen kirjoitelman omasta motivaatiostaan päivystäjän työhön. Työ oli menetelmältään laadullinen. (Pääkkönen & Sairanen 2003, ) Tekijät jaottelivat haastatteluista altruistiset, egoistiset ja yhdistyneet motiivit sekä työhön hakeutumisessa että siinä jatkamisessa. Altruistiset motiivit tutkimuksessa kuvasivat henkilön pyyteetöntä auttamishalua. Egoistisiksi motiiveiksi kutsutaan itseen liittyviä motiiveja, esimerkiksi mielenkiinto tai itsensä toteuttaminen ja kehittäminen. Yhtä aikaa altruistisia ja egoistisia piirteitä sisältäviä toiminnan syitä kutsuttiin yhdistyneiksi motiiveiksi. (Pääkkönen & Sairanen 2003, 82.) Suurella osalla tutkimukseen osallistujista oli ollut puhtaasti altruistisia sekä egoistisia motiiveja toimintaan hakeutuessaan. (Pääkkönen & Sairanen 2003, 102.) Pääkkösen ja Sairasen työssä korostui haastatelluilla opiskelijoilla arvomaailma, eli toiminnan kokeminen tärkeäksi, yleisempänä motiivina verrattuna auttamishaluun (Pääkkönen & Sairanen 2003, 137). Työssä ei käsitelty arvomaailman syitä ja luonnehdintaa. 8

11 Pääkkösen ja Sairasen pro gradu -tutkielman aihe on lähellä omaa pro gradu -tutkielman aihealuettani, mutta työssäni pyritään nostamaan esiin enemmän juuri vapaaehtoisten arvomaailmaa ja sen perusteluja kuin motiiveja. Lisäksi edellisissä muissa vapaaehtoisuuteen liittyvissä tutkimuksissa ei ole käsitelty vapaaehtoistyöntekijöiden arvoja tai muita maailmankatsomukseen liittyviä elementtejä, joihin pro gradu - tutkimukseni pyrkii painottumaan. Arvotutkimus Uskontotieteen kentällä Helena Helve on vuonna 1987 julkaistussa tutkimuksessaan, Nuorten Maailmankuva seurantatutkimus pääkaupunkiseudun erään lähiön nuorista, selvittänyt kvantitatiivisilla menetelmillä sekä haastatteluilla nuorten maailmankuvaa, ja sen muuttumista siirryttäessä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen (Helve 1987, 239). Helve löysi faktorianalyysimenetelmällä nuorilta maailmankuvatyyppejä, joita olivat maagis-metafyysinen, tieteen välittämä, joukkotiedotusvälineiden luoma ja uskonnollinen, joista viimeinen oli jäsentynein ja selkein. Tutkituista enemmistöllä maailmankuvaan liittyi piirteitä kaikista näistä tyypeistä. 14 -vuotiaat tytöt pitivät tärkeimpänä asiana ehjää perhettä, ja vuotiaat taas arvostivat hyviä oloja, ammattia ja hyvää toimeentuloa. Pojat arvostivat terveyttä, tytöillä korostuivat taas läheiset ihmissuhteet. Tutkimuksen mukaan vanhemmilla on suuri merkitys perinteiden ja arvojen siirtäjinä nuorille. Vanhempien lisäksi koulu ja joukkoviestimet vaikuttavat myös merkittävästi nuorten maailmankuvaan. (Helve 1987, , ) Helve on tutkinut myös pohjalaisten ja helsinkiläisten nuorten arvomaailmoja (Helve 1993). Helven tutkimus nuorten arvoista nosti esille asennemittarilla mitattuna tasa-arvon kannattajat, konservatiivit, vihreät, yhteiskunnallisesti passiiviset ja globalistit. Tutkimuksessa mukana oli 240 nuorta, ja faktorianalyysimenetelmällä muodostettiin tutkituista kolmen faktorin asennejärjestelmät eli arvomaailmat humanisteihin, individualisteihin ja traditionalisteihin. Humanistien asenteet nousivat kristillishumanistisista arvoista, ja he olivat ihmiskeskeisiä ja suhtautuivat ympäristökysymyksiin eettisesti sekä älykkäästi. Heidän mukaansa luonnon saastuttamista on vastustettava, mutta ihmisille on taattava perusoikeudet. (Helve 1993, 64; 1997, 159.) Individualistinuoret eivät uskoneet voivansa vaikuttaa muutoksiin yhteiskunnassa politiikan kautta, vaan asenteita leimasi kriittisyys ja pessimistisyys yhteiskuntapolitiikkaa kohtaan. Traditionalisteja voitiin pitää isänmaallisina, konservatiivisina nuorina, jotka uskoivat ahkeruuteen ja yrittämiseen, 9

12 ja joiden mukaan taloudellinen hyvinvointi on myös tärkeää. (Helve 1993, 67 68; 1997, ) Vain harvoilla tutkituista oli puhtaasti yhden faktorin ominaisuuksia. Useimmilla tutkituilla saattoi olla päällekkäin useamman faktorin ominaisuuksia. Pääkaupungissa asuvien nuorten asenteet olivat kuitenkin modernimpia ja moninaisempia kuin pohjalaisten nuorten. (Helve 1993, ) Martti Puohiniemen tutkimuksen (Puohiniemi 1993) aineisto perustuu Schwartzin arvomittarilla suoritettuun tilastolliseen analyysiin suomalaisten vuotiaiden arvoista. Puohiniemi vertaa suomalaisten arvoja myös kansainvälisissä kulttuurien välisiä eroja kartoittavissa tutkimuksissa esiin tulleisiin piirteisiin. (Puohiniemi 1993, 9, 11.) Puohiniemen tutkimuksessa nousivat tärkeimpinä esiin hyväntahtoisuuteen, universalismiin, turvallisuuteen ja yhdenmukaisuuden tavoitteluun liittyvät arvotyypit. Vallantavoittelu, perinteisiin luottaminen ja vaihtelun etsiminen liittyivät vähemmän tärkeiden arvojen joukkoon. (Puohiniemi 1993, 26.) Suomalaisten tärkeimpiin yksittäisiin arvoihin kuuluivat terveys, perheen turvallisuus, maailmanrauha, rehellisyys, sisäinen tasapaino, todellinen ystävyys, vapaus, vastuullisuus, elämän tarkoitus ja itsekunnioitus (Puohiniemi 1993, 28). Verkasalon, Daunin ja Niitin tutkimuksessa (1996) on selvitetty kvantitatiivisesti yliopistoopiskelijoiden arvomaailmaa Virossa, Suomessa ja Ruotsissa Schwartzin arvoteorian avulla. Tutkimuksessa selvitettiin esimerkiksi kansallisuuden ja koulutusalan vaikutusta arvoihin, jolloin jokaisesta maasta valittiin humanististen tieteiden, tekniikan ja kauppatieteiden opiskelijoita. Tulokset kertoivat, että koulutustausta erotteli opiskelijat selvimmin toisistaan, vaikka arvot olivat yleisesti kaikilla melko samankaltaisia. Humanististen- ja sosiaalitieteiden opiskelijat luokittelivat universaaleja eli toisten ihmisten hyvinvointiin liittyviä arvoja korkeammalle, kun taas kauppatieteiden opiskelijat nostivat itseä korostavat eli vallan ja suoriutumisen arvoja korkeammalle. (Verkasalo, Daun & Niit 1996, ) Tässä pro gradu -tutkielmassani on tutkittu pääasiassa vain humanististen alojen ja sosiaalitieteiden opiskelijoiden arvoja, jolloin vertailua eri alojen opiskelijoiden arvojen kanssa ei voi tehdä. Työssä onkin tarkoitus kartoittaa eroja ja samankaltaisuuksia näiden humanististen alojen opiskelijoiden välillä. Psykologi Milton Rokeach on tehnyt laajaa arvotutkimusta Yhdysvalloissa luvuilla, kuitenkin enimmäkseen yliopisto-opiskelijoiden joukossa. Tutkimuksissaan Rokeach esimerkiksi vertaili arvoja amerikkalaisten miesten ja naisten, erilaisen 10

13 koulutuksen saaneiden, erituloisten, eri ikäryhmien, poliittisten ryhmien ja eri uskontoryhmien, kuten protestanttien, katolisten, juutalaisten ja tunnustuksettomien sekä eri protestanttiryhmien välillä. Rokeach tutki myös miten uskonnollisten ihmisten arvot eroavat vähemmän uskonnollisten ja ei ollenkaan uskonnollisiksi luokiteltavien ihmisten arvoista. Ihmisten uskonnollisuuden Rokeach määritteli kysymällä nimellistä uskonnollista identiteettiä, kirkossa käymisen tiheyttä ja pyytänyt tekemään itsearviointeja uskonnon havaitulle tärkeydelle arkielämässä. Rokeach mittasi arvoja tilastollisesti kehittämänsä kahden 18 arvon luettelon avulla. Hän esitti 36 arvoa, joista 18 hän oli määritellyt itseisarvoiksi, eli lopullisiksi päämääriksi, ja 18 instrumentaalisiksi arvoiksi eli henkilökohtaisiksi piirteiksi. Rokeachin mukaan uskonnollisten ryhmien arvojärjestelmät ja yksittäiset arvot voitiin erottaa vähemmän uskonnollisten ryhmien arvoista. Rokeachin arvolistojen tulosten mukaan uskonnolliset (protestantit, katolilaiset) korottivat pelastumisen arvon selvästi korkeammalle kuin nautinnon, ei-uskonnollisten tehdessä päinvastoin. Uskonnolliset ryhmät pitivät myös arvoja anteeksiantava ja tottelevainen arvokkaampina kuin ei-uskonnolliset. Ei-uskonnolliset taas nostivat arvot itsenäinen, älykäs ja looginen korkeammalle kuin uskonnolliset ryhmät. (Rokeach 1969, 8 23.) Rokeach tutki myös sosiaalisen myötätunnon liittymistä arvoihin, ja sai tulokseksi että pelastus ja anteeksiantava liittyivät selvästi kristillisten vastaajien esiin nostettuihin arvoihin, mutta nämä arvot liittyivät kielteisesti useisiin sosiaalisen myötätunnon indikaattoreihin. Samoin Rokeachin tutkimuksen mukaan ahkerasti kirkossa käyvien vastaajien vastaukset liittyivät kielteisesti sosiaalisen myötätunnon mittareihin. (Rokeach 1969, ) Rokeachin tutkimus herätti aikoinaan keskustelua, ja sitä arvosteltiin monilta kohdin esimerkiksi arvojen käsitteen määrittelyssä. Eri arvoja, kuten esimerkiksi pelastus, voitiin tulkita eri tavoin. Tutkimuksessa vastaajien ei ollut myöskään mahdollista järjestää yksittäisiä arvoja samalle tasolle, jolloin arvokyselyssä oletettiin että jokaisella yksilöllä on arvojen hierarkkinen järjestys. Rokeachin tutkimusta myös arvosteltiin uskonnollisuuden määrittelemisestä yksiulotteiseksi, eli perinteiseksi kristillisyydeksi, jossa kristilliset arvot olivat "konservatiivisia". Samoin sosiaalisen myötätunnon mittareita arvosteltiin yksiulotteisiksi. (Gorsuch 1970, ) Vaikka omassa tutkimuksessani vapaaehtoisten päivystäjien uskonnollisuudesta ja arvoista ei tutkita varsinaisesti sosiaalista myötätuntoa, Rokeachin tutkimuksesta nousseet kysymykset ja arvostelut ovat huomioonotettavia. 11

14 1.3 Tutkimuskysymykset Vapaaehtoistyön runsaan tutkimuksen ansiosta vapaaehtoisilta on löytynyt erilaisia motiiveja käyttää aikaansa palkattomaan vapaaehtoistyöhön. Motiiveina on noussut esiin vahvimpina auttamishalu, työn arvostaminen, itsensä toteuttaminen ja kehittäminen, uuden oppiminen ja kokeileminen, sosiaalisten suhteiden luominen, mielenkiinto työhön tai uraan liittyvät asiat. (Ks. Yeung 1999, Nylund 2000, Pääkkönen & Sairanen 2003.) Vaikka motiivitutkimusta on tehty runsaasti, vapaaehtoistyöntekijöiden arvomaailman tutkimus on jäänyt vähemmälle, ja siitä löytyy lähtökohta tällekin pro gradu -tutkimukselle kartoittaa juuri tätä arvomaailmaa. Vapaaehtoistyöntekijöiden motiiveja on tutkittu etenkin seurakunnan toiminnassa ja uskonnollisissa järjestöissä, sillä vapaaehtoistyötä tehdään paljon ja monipuolisesti seurakunnan piirissä. Seurakuntien vapaaehtoistoiminnan yhteisenä periaatteena on myötäelävä, lähimmäiskeskeinen, tasaveroiseen ihmisten vuorovaikutukseen perustuva ajattelu, jonka pohjana on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen. (Harju ym. 2001, 66.) Hannu Sorrin tutkimuksen mukaan seurakunnan vapaaehtoispalveluksessa olevilta ei löytynyt yhtenäistä uskonnollista pohjaa, jonka mukaan vapaaehtoiseksi päivystäjäksi ryhtyminen olisi kirkon arvojen seuraamista ja uhrautumista lähimmäisten hyväksi. Uskonnollisuus osoittautui kyllä tärkeäksi perusteeksi päivystäjäksi hakeutumisessa, mutta uskonnolliset perusteet poikkesivat toisistaan. (Sorri 1998, ) Pro gradu -tutkimuksessani kysytään, että löytyykö vapaaehtoistyöntekijöiltä uskonnollista taustaa myös järjestössä, joka ei kuulu seurakunnan piiriin? Tutkimuskohteena on kolmannen sektorin järjestö, jolla ei ole uskonnollista taustaa kehityksessään tai yhteyttä seurakuntiin tai muihin uskonnollisiin järjestöihin. Tässä tutkimuksessa voidaan selvittää myös tämän ei-uskonnollisen järjestön vapaaehtoisten uskonnollisuutta tai eiuskonnollisuutta. Arvoihin liittyen tutkimusta on tehty esimerkiksi moraalisista ja eettisistä käsityksistä, empatiasta, arvojen ja poliittisten näkemysten yhteydestä, asenteista, uskomuksista ja toivomuksista tulevaisuuden ja elämän suhteen, arvoista ja persoonallisuudesta, ihmisen kasvusta ja kehityksestä sekä uskonnollisista käsityksistä (Venkula & Rautevaara 1993, ). Tutkimusta on tehty paljon pelkästään kvantitatiivisilla menetelmillä etenkin sosiaalipsykologian alueella, mutta laadullinen tutkimus on jäänyt varjoon. Kenties on 12

15 koettu tarpeettomaksi tutkia kvalitatiivisilla menetelmillä eri arvoja, jotka voidaan parhaiten mitata helposti arvolistojen avulla ja laskea tilastollisesti mitä arvoja ihmiset kokevat merkittävimmiksi. Näin on helppo tehdä vertailuja eri ryhmien ja jopa maiden välillä (Ks. Schwartz 1992, Puohiniemi 1995, Rokeach 1979, Myyry 2004). Epäselväksi kuitenkin on mahdollista jäädä, miten kyselyihin vastanneet ihmiset ovat tärkeämmiksi valitsemansa arvot ymmärtäneet ja miksi ylipäätään ovat kokeneet valitut arvot merkittäviksi. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoitus on selvittää että voiko löytyä eroavaisuuksia opiskelijoiden tukipalvelussa toimivien vapaaehtoisten arvomaailmasta, etenkin jos osa tutkittavista pitää itseään uskonnollisena ja osa taas ei koe itseään uskonnollisiksi. Tarkoituksena on myös selvittää laadullisella tutkimuksella, eli haastattelun ja analyysia ohjaavan teorian avulla, miksi tietyt arvot nousevat vapaaehtoisilla työntekijöillä merkittävämmiksi kuin toiset, vai riippuuko arvojen mahdollinen erilaisuus vain henkilökohtaisesti erilaisesta tulkinnasta. Tutkimuksessa oli haasteellista löytää oikeanlaista teoriaa varsinkin laadulliseen tutkimukseen, ja jouduttiin valitsemaan kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytössä oleva teoria, jonka avulla arvoja ryhmiteltiin. Teoria antoi välineet arvojen määrittelyyn, mutta sitä käytettäessä oli riskinä, että analyysista muodostuu liian pinnallista. Analyysia syvensi kuitenkin tutkittavien oma selvitys siitä, mitä he valinnoillaan tarkoittivat. Aiheen valinta nousi omasta yhteydestäni tutkimuksessa olleen järjestön toimintaan sen vapaaehtoisena. Siitä heräsi kiinnostus, että voiko vapaaehtoisilta löytyä toisistaan eroavia arvoja. Kiinnostuksen kohteeksi nousi myös, että korostavatko he yhteisöllisyyttä enemmän kuin yksilöllisyyttä, sillä yhteisöllisyys toimii tutkimuksen vapaaehtoisjärjestön yhtenä toimintaa ohjaavana arvona. Tutkimuksen alussa heräsi pieni epäilys, tuleeko työstä liian tylsä, mikäli jokaisella tutkittavalla on täysin samanlainen näkemys arvoista ja maailmasta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka jokaisella lopullisessa haastattelussa olevalla oli samankaltaiset elämää ohjaavat perusarvot, jokaiselta löytyi myös erottavia tekijöitä. Jokaisella oli oma yksilöllinen arvomaailmansa, jota olivat muokanneet kokemukset, perhe ja koulutus. 1.4 Tutkimuksen vapaaehtoisjärjestö Nyyti ry Tutkimuksessa vapaaehtoistyöntekijät kyselyyn ja haastatteluun valittiin kolmannen sektorin järjestöstä, Nyyti ry:stä. Nyyti ry on opiskelijoiden tukikeskus, jonka toiminta 13

16 käynnistyi vuonna 1984 pääkaupunkiseudulla. Järjestön tavoitteena on tuottaa mielen hyvinvointia edistäviä palveluja tiede- ja taidekorkeakouluopiskelijoille. Näihin palveluihin kuuluvat vapaaehtoisten voimin tapahtuva päivystystoiminta sekä erilaiset projektit, ryhmät, luennot ja keskusteluillat. Tämän kolmannen sektorin järjestön toimintaa on rahoittanut pääasiassa Raha-automaattiyhdistys, opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja jäsenjärjestöt. Järjestön jäseninä ovat pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YHTS) ja Suomen Mielenterveysseura. (Nyytin päivystystoiminta vuosilta , 1; Nyyti ry:n projektisuunnitelma 2003, 2.) Nyytiin tuli vuosina yhteensä 3119 asiakasyhteydenottoa (Nyytin päivystystoiminta vuosilta , 2). Näinä vuosina neljä yleisintä asiakkaan ilmaisemaa yhteydenoton syytä olivat ahdistus/kasvukriisi (13 %), stressi/väsymys/masennus (12 %), lapsuuden perheeseen liittyvät ongelmat (11 %) ja seurusteluun liittyvät vaikeudet (11 %) (Nyytin päivystystoiminta vuosilta , 5). Järjestön päivystystoimintaan kuuluu puhelinpäivystys, käyntivastaanotto ja Virtuaaliolkapää eli asiakkaiden viesteihin vastaaminen internetissä sähköisesti. Nyytin vapaaehtoiset ovat pääasiassa korkeakouluopiskelijoita, ja heidät koulutetaan tehtäväänsä Nyytin henkilökunnan ohjaamina. Vapaaehtoisten koulutukseen on kuulunut asiakkaan kohtaamisen harjoittelua sekä tiedotusta Nyytin toiminnasta. Koulutus uudistettiin vuonna 2003 siten, että siinä huomioitiin Nyytin oppivan organisaation mukainen toimintafilosofia ja Nyytin arvot. Opetus toteutetaan ongelmanratkaisumenetelmää käyttäen, johon liittyy nykyisin etenkin sähköisiin viesteihin vastaamisen harjoittelua. (Nyyti ry:n projektisuunnitelma 2003, 4, 13.) Vapaaehtoisia on rekrytoitu mukaan ilmoituksilla, ja järjestämällä informaatioiltoja kaksi kertaa vuodessa, jonka jälkeen kiinnostuneet on valittu Nyytiin haastattelun perusteella. Myös haastatteluprosessi uudistettiin vuonna 2003 siten, että kaksi työntekijää haastattelee toiminnasta kiinnostuneen henkilön yhdessä, kun ennen kiinnostuneet oltiin haastateltu yksin. Haastattelussa on tällöin tarkoitus kartoittaa hakijan taustaa ja motiiveja vapaaehtoistyölle. Valitut vapaaehtoiset allekirjoittavat myös vaitiolovelvollisuussopimuksen, joka sitoo päivystystoiminnassa kohdattujen asioiden salassapitoon. Vapaaehtoisena olemiseen on liittynyt myös velvollisuus osallistua kerran lukukaudessa työnohjaukseen, jossa työnohjaajana toimii järjestön ulkopuolinen henkilö. (Nyytin vapaaehtoistoiminta 2004, 13 14; Nyyti ry:n projektisuunnitelma 2003, 4.) 14

17 Järjestön toiminnan lähtökohtana on oppiva organisaatio, johon liittyy humanistinen käsitys ihmisestä. Tähän käsitykseen kuuluu ajatus "vapaasta, itseohjautuvuutta tavoittelevasta ihmisestä, joka luottaa itseensä ja kehittymismahdollisuuksiinsa". Vapauden lisäksi humanistiseen ihmiskäsitykseen sisältyy päämäärä inhimillisestä kasvusta. Oppivan organisaation käsite määritellään Nyytissä yhteistyöksi ja muuttuvaan tilanteeseen reagoimiseksi. Oppivan organisaation ajattelumalleina pidetään Argyriksen ja Sengen teorioita, joista Argyriksen mukaan oppivassa organisaatiossa jäsenet kyseenalaistavat jatkuvasti toimintaansa, havaitsevat virheitä ja korjaavat niitä itse uusimalla organisaatiota ja omia toimintojaan. Sengen mukaan ihmisillä on mahdollisuus kehittyä ja saavuttaa haluamiaan tuloksia. Oppivassa organisaatiossa on pyrkimys siten korostaa avoimuutta, kommunikoivuutta ja henkilöstön itseohjautuvuutta. (Nyyti ry:n projektisuunnitelma 2003, 7.) Nyytin hallitus on valinnut toimintaa ohjaaviksi arvoiksi asiakaslähtöisyyden, mielen hyvinvoinnin, välittämisen, yhteisöllisyyden ja luotettavuuden (Nyytin vapaaehtoistoiminta 2004, 7). Vapaaehtoisen tehtävä päivystäjänä on "olla läsnä, kuunnella avoimesti ja auttaa asiakasta selkiyttämään omaa elämäntilannettaan". Lisäksi tehtävänä on pyrkiä auttamaan asiakasta ottamaan vastuu omasta elämästään ja tekemään terveitä valintoja, ja mahdollisesti ohjata asiakasta eteenpäin muiden tukipalvelujen piiriin. (Nyytin vapaaehtoistoiminta 2004, 15.) Vapaaehtoisen ominaisuuksiksi kuvaillaan "lämmintä vaikutelmaa, rehellisyyttä ja avoimuutta, hyvää huomiokykyä ja kykyä keskittyä asiakkaaseen, kiinnostusta ja kunnioitusta toista ihmistä kohtaan, hyväksyvää asennetta, kykyä kuunnella asiakkaan elämän tragedioita, ja hyvää itsetuntoa ja itseluottamusta". Vapaaehtoiselle asetettuihin vaatimuksiin taas kuuluu "tunnistaa oman osaamisensa rajat, olla selvillä omista arvoistaan, tuntea voimavaransa kuunnella ja viestiä, tunnistaa tunteet, joita asiakkaan kertomus hänessä herättää, tunnistaa omien tekojensa ja käyttäytymisensä vaikuttimet, olla tietoinen siitä, millaisia reaktioita hän ihmisissä yleensä herättää, pystyä jäsentämään omia sisäisiä ongelmiaan, osata asettaa tavoitteensa realistisiksi, hyväksyä itsensä sellaisen kuin on, olla tuomatta esille ennakkoluuloja ja stereotypioita, toimia Nyytin toimintafilosofian ja arvojen mukaisesti ja noudattaa Nyytin eettisiä periaatteita" (Nyytin vapaaehtoistoiminta 2004, 17). 15

18 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA METODIT 2.1 Uskonnollisuudesta arvojen määrittelyyn Uskonnon määrittely on ollut eri alojen piirissä monimuotoista. Esimerkiksi uskontotieteessä yleisellä tasolla on jaoteltu uskonnon määritteleminen suhteessa joko yliluonnolliseen tai pyhään, joiden lisäksi uskonto voidaan määritellä kysymykseksi ihmisen perimmäisestä huolenaiheesta (Sjöblom & Utriainen 2004, 11). Professori Juha Pentikäinen on koonnut uskonnon eri aspekteiksi esimerkiksi uskonnon älylliset tekijät sisältävän kognition, uskonnollisia tunteita, asenteita ja elämyksiä sisältävän affektion, uskontoa päämääräkäyttäytymisenä tarkoittavan konaation, sosiaalisen tekijän sekä riippuvuuden ajallisesti ja paikallisesti tietystä kulttuuriympäristöstä eli kulturaalisen tason. Lisäksi uskontoon on vahvasti sidoksissa yliluonnollisen käsite. (Pentikäinen 1986, ) Kulttuuriantropologin Melford Spiron mukaan usko yli-inhimillisiin olentoihin ja näiden voimaan auttaa tai vahingoittaa ihmistä on uskomus, joka kaikkien uskonnon määritelmien tulisi sisältää (Spiro 1986, 60). Spiro määrittelee uskonnon "instituutioksi, joka koostuu kulttuurisesti kaavoittuneesta vuorovaikutuksesta kulttuurisesti ilmaistujen yli-inhimillisten olentojen kanssa" (Spiro 1986, 63). Pohjoismaiden väitetään kuuluvan sekularisoituneimpien maiden joukkoon. Nämä maat näyttävät muodostavan erityisen profiilin moraalisissa arvoissa, kuten yhteiskunnallisesti tiukassa ja yksityisesti sallivammassa moraalisuudessa. (Pettersson & Riis 1994, 7 8.) Uskonnollisten rakenteiden muodostuminen on ollut samantapainen Tanskassa, Suomessa, Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa, koska suurimmassa osassa maista luterilainen kirkko on ollut osa valtiota. Vaikka suurin osa maiden kansalaisista on kuulunut kirkkoon, aktiivinen osallistuminen seurakuntaelämään, kuten kirkossa käyminen, on ollut vähäistä verrattuna esimerkiksi katolisiin Etelä-Euroopan maihin ja Irlantiin. (Halman 1994, 63.) Vuoden 1994 Pohjoismaiden välisiä eroja selvittäneessä tutkimuksessa kaikki pohjoismaalaiset kokivat elämällä olevan tarkoitus, mutta näkemystä ei ollut rajattu kristilliseksi tai luonnontieteelliseksi. Toisaalta suorassa kysymyksessä elämän tarkoituksen riippuvuudesta Jumalan olemassaoloon, suomalaisten otoksessa 31 % vastasi myönteisesti, joka oli enemmän kuin muiden maiden vastauksissa. Myönteinen vastaus tulkittiin Jumala- 16

19 keskeiseksi ja edustavan kristillistä näkemystä. (Sundback 1994, 138.) Vuonna 2000 kerätyn World Values -tutkimuksen mukaan 62 % suomalaisista pitää itseään uskonnollisena ihmisenä, 29 % ei-uskonnollisena ja 3 % ateistina. Gallup Ecclesiastica tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta mieltää itsensä kristityksi ja luterilaiseksi, mutta käsitteet voivat liittyä ennemmin suomalaisuuteen kuin uskonnollisuuteen. Puolet itsensä luterilaiseksi tai kristityksi mieltäneistä pitää itseään uskovana. (Kääriäinen, Niemelä & Ketola 2003, 122, 127.) On vaikea tulkita miten kukin ihminen uskonnollisuuden ymmärtää. Millä perusteilla ihminen voidaan määritellä uskonnolliseksi? Tässä pro gradu -tutkimuksessa on yritetty tavoittaa joitain elementtejä uskonnollisuudesta Gunnar Grönblomin uskonnon määrittelyn avulla. Gunnar Grönblomin julkaisussa Dimensions of Religiosity esitetään tutkimuksia uskonnollisuudesta Tanskassa ja suomenruotsalaisilla Suomessa. Otoskoko oli suuri, sillä vastaajia oli Grönblomin tutkimuksissa noin Grönblom käytti tutkimuksessaan myös noin 140 kysymystä ja käsitteli aineistoa faktorianalyysilla. (Grönblom 1984, ) Gunnar Grönblom käytti amerikkalaisen sosiologi Charles Y. Glockin viittä uskonnollisuuden ulottuvuutta pohjanaan luodessaan uskonnollisuusasteikkoja omaan tutkimukseensa. Glock määritteli uskonnollisuuteen liittyvän esimerkiksi kokemuksellisen, ritualistisen, ideologisen ja älyllisen ulottuvuuden, joista Grönblom johti omaan tutkimukseensa kuuden ulottuvuuden asteikot liittyen uskonnolliseen uskoon, uskonnolliseen aktiviteettiin, uskonnolliseen kokemukseen, uskonnollisiin normeihin, uskonnolliseen tietämykseen ja institutionaaliseen uskonnollisuuteen. Uskonnollisen uskon ulottuvuuteen Grönblom liitti kristillisen uskon perinteisiä teemoja, kuten uskon Jumalaan, Jeesukseen, ikuiseen elämään, helvettiin ja ihmeisiin sekä mielipiteitä Raamatusta, ihmisyydestä ja kristillisyydestä yleisesti. Uskonnolliseen aktiviteettiin Grönblom liitti kirkon aktiviteetteihin ja seremonioihin osallistumisen, rukoilemisen, Raamatun ja uskonnollisen kirjallisuuden lukemisen sekä uskonnollisten radio- ja televisio-ohjelmien seuraamisen. Uskonnolliseen kokemukseen Gönblom määritteli liittyvän kokemuksen Jumalasta, Jeesuksesta, liturgiasta, elämän merkityksestä ja Jumalan ohjauksesta. Grönblom liitti uskonnollisten normien ulottuvuuteen kysymyksiä mielipiteistä siitä, mikä on oikein ja väärin arkipäiväisessä elämässä kristillisestä näkökulmasta katsottuna sekä siitä, että millainen rooli kristillisyydellä pitäisi olla nykyajan yhteiskunnassa. Uskonnolliseen tietoon Grönblom liitti tietämystä kirkon historiasta, Raamatusta, katekismuksesta ja kristillisistä dogmeista. Ja kuudenteen ulottuvuuteen eli institutionaaliseen 17

20 uskonnollisuuteen Grönblom liitti kysymyksiä ihmisten asenteesta kirkkoa kohtaan instituutiona eli kysymyksiä liittyen kansan kirkon tarvittavuuteen, kirkon lähetyksen menettelytapoihin, ja kirkon roolista liittyen syntymään, avioliittoon ja kuolemaan sekä kirkon roolista seksuaalisten kysymysten neuvonantajana. Uskonnollisen uskon, uskonnollisen aktiviteetin ja uskonnollisen kokemuksen yhteydessä hän mittasi erikseen uskonnollisuusasteikoilla kirkollisesti, kulttuurillisesti ja lahko- tai herätysliikkeellisesti suuntautuvia. (Grönblom 1984, 17, ) Tätä moniulotteista uskonnollisuuden mallia käytettiin osaltaan pohjana tässä pro gradu -tutkimuksessa. Uskonnollisuus liittyy myös osana ihmisen maailmankuvaan. Ilkka Niiniluoto määrittelee maailmankuvan olevan maailmaa koskeva perusteltujen väitteiden järjestelmällinen kokonaisuus. Maailmankuva on tieteellinen, jos kaikki siihen kuuluvat väitteet ovat tieteellisin menetelmin hankittuja ja perusteltuja sekä tiedeyhteisön hyväksymiä. Uskonnolliseen maailmankuvaan sisältyy väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin auktoriteetteihin tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Metafyysiseen maailmankuvaan sisältyy taas väitteitä, jotka on perusteltu filosofisten argumenttien avulla. (Niiniluoto 1984, ) Niiniluodon mukaan maailmankuva ei yksinään riitä maailmankatsomukseksi. Maailmankatsomukseen tulee Niiniluodon mukaan sisältyä tietoteoria eli käsitys siitä, miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan. Maailmankatsomukseen liittyy lisäksi maailmankuva ja arvoteoria, joka sisältää käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, sekä näkemyksen ihmisen tehtävistä maailmassa. (Niiniluoto 1984, ) Länsimaisessa sosiologiassa arvoja on pidetty absoluuttisina käsitteinä ja riippumattomina lakeina, aineellisten tai ei-aineellisten objektien ominaisuuksina ja biologisista tarpeista juontuvina (Venkula & Rautevaara 1993, 3). Arvon käsite voidaan usein myös sekoittaa asenteeseen ja uskomukseen, ja monet voivat puhua niistä synonyymeina. Uskontotieteen ja sosiologian dosentti Helena Helven mukaan asenteiden, arvojen ja uskomusten välillä on riippuvuus ja vuorovaikutussuhde. Arvojen pohjalta muodostetaan asenteita, joita Helve kutsuu myös arvostuksiksi, ja uskomukset vaikuttavat asenteiden muodostumiseen. Abstraktien arvojen on oltava tiedostamattomanakin alustana tiedostetulle arvomaailmalle ja asenteiden kehittymiselle. Helven mukaan myös asenteiden muuttuessa arvot voivat muuttua. (Helve 1993, ) 18