Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet?"

Transkriptio

1 Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet? MAL-verkosto, Suomen Kuntaliitto ja Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki apulaispormestari Pekka Salmi

2 Kaupunkiseudun alue Väestö Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Yhteensä Vuonna 2014 väestönkasvu oli 1,1 % Keskimääräinen väestönkasvu 2000-luvulla hieman on yli Tampereen kaupunkiseutu on Suomen toiseksi suurin kasvukeskus 2/3 suomalaisista asuu 200 km säteellä Tampereesta Tutkimus- ja tuotekehitys 7 % BKT:sta Teknologiateollisuus, ICT, kemianteollisuutta Kaksi yliopistoa ja yksi iso ammattikorkeakoulu Opiskelijoita Tampereen kaupungin asukkaasta

3 Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet? - Tampereen kaupunkiseudulla toimet asuntopolitiikan seudullistamiseksi - Seudullisen asuntopolitiikan toteutuksen keskeisiä kipupisteitä, ratkaisuja ja työkaluja. - Uusien sopimusten kytkeytyminen asuntopolitiikan teemoihin. Mitä seudut toivovat hallitukselta asuntopolitiikan saralta.

4 Seudullinen yhteistoimintamalli YHTYMÄ- KOKOUS S E U T U H A L L I T U S KUNTAJOHTAJAKOKOUS SEUTUJOHTAJA Liikennejärjestelmätyöryhmä Maankäytön ja asumisen tr Sote-tr Sivistys-tr Infrapalvelujen tr

5 Yhdyskuntasuunnittelun ohjelmat: Paras-yhteistyösuunnitelmien pohjalta seutuhallitus vei kuntien valtuustoille 2010 ml. seudun asuntopoliittinen ohjelma, rakennesuunnitelman päivitys 2015

6 Taustaa seudulliselle yhteistyölle Tampereen kaupunkiseudun Paras-yhteistyösuunnitelma 2007: - Seutuhallitus perustettiin v Lähtötilanteessa kehyskuntien epäluulo keskuskaupungin seudullisen yhteistyön intresseistä. - Asumisen asiat hoituivat seesteisesti asiantuntijatyöryhmän valmistelussa=> seudun asuntopoliittinen ohjelma. - Väännöt tehtiin seudun rakennesuunnitelmassa. - Seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma ja sen joukkoliikennejärjestelmä kytkettiin tiiviisti rakennesuunnitelmaan, asuntopolittiiseen ohjelmaan ja ilmastostrategiaan. - Toteutusohjelmat ja MAL-aiesopimusmenettelyn pilotointi. = Hyvin tehty yhteistyö nähtiin keinoksi säilyttää kuntien itsenäisyys.

7 MAL1-aiesopimus oli valtakunnallinen pilotti. Nyt valmisteilla MAL3-sopimus v

8 MAL-sopimusten asumisen osuudet: 1. aiesopimus v Perustana seudun asuntopoliittinen ohjelma ja rakennesuunnitelma - Kehyskunnat halusivat sitoa keskuskaupunkia suurempaan vastuuseen kokonaisasuntotuotannon määrästä ja keskuskaupunki halusi sitoa kehyskuntia sosiaalisen asumisen yhteisvastuullisuuteen aiempaa enemmän. Finanssikriisin jälkeinen talouden alamäki vallitsi. ARA-tuotantoa tehtiin paljon keskuskaupungin alueelle. 2. aiesopimus v Tampereen kaupungin ARA- ja muun kohtuuhintaisen vuokraasuntotuotannon tavoite koko ajan 30 %:ia kokonaisasuntotuotannosta. Kehyskunnilla 5-15 %. Tampere haastoi valtiota kehittämään ARA:n rahoitusinstrumentteja, mutta muutoksia ei tehty. Talouden taantuma jatkui. Omistusasuntotuotannon sakkaaminen jatkui. ARA-tuotanto alkoi sakata. Vapaarahoitteinen vuokra-asuntotuotanto voimakasta.

9 MAL-sopimusten asumisen osuudet: 3. sopimus vuosille Perustana rakennesuunnitelman päivitys; asuntotuotannon määrät, asuinympäristöjen monimuotoisuus, ARA-tuotannon yms. osuus Tampereella 30 % ja kehyskuntien osuuksien nosto vähitellen. - Tampereen seudulle ja PKS:lle isojen kaupunkiseutujen ARA-tuet! - Liikenteen MAL-rahan ja ARA:n kunnallistekniikka-avustuksen hienosäädöt - Kokeiluja: Uudenlaisia rakennuttamisen ja rahoituksen instrumentteja? Korostuvat: asumisen monipuolistaminen, yhteisöllisyys, asukkaiden vaikuttamisen mahdollisuudet omaan asumiseensa. - Maahanmuuttajien asunnottomuuden ehkäisy.

10 esittelydiat kuntakäsittelyihin Tampereen kaupunkiseutu Seutuhallitus

11

12 Nimi Kunta Rakennesuunnitelman mitoitus* Asuntoja yhteensä Toteuttaminen Toteuttaminen (%) (%) Toteuttaminen (%) Tampere ratikan 1. vaihe Hallila Tampere ratikan 1. vaihe Huomioita Hervanta Tampere aluekeskus, ratikan 1. vaihe Hervantajärvi Tampere ratikan 1. vaihe Härmälänranta Tampere ratikan laajentuminen Raitiotiehen tukeutuvat alueet Hakametsä- Sammonkatu Järjestelyratapiha Tampere toteutus painottuu Koilliskeskus Tampere aluekeskus, sekoittunut, ratikan laajentuminen Lielahti Tampere aluekeskus, ratikan 1. vaihe Mäkkylä-Teivaala Ylöjärvi lähipalvelukeskus, ratikan laajentuminen, jatkuu Partola- osittain aluekeskus, ratikan Pirkkala Naistenmatkantie laajentuminen Pirkkala, keskusta Pirkkala aluekeskus, ratikan laajentuminen Santalahti Tampere ratikan 1. vaihe Tampere, keskusta Tampere seutukeskus, ratikan 1. vaihe Turtola Tampere ratikan 1. vaihe Ylöjärvi, keskusta (ml. Soppeenmäki-Elovainio) Ylöjärvi aluekeskus, sekoittunut, ratikan laajentuminen, täydentyy Yhteensä * Rakennesuunnitelman mitoitus = laskennallinen väestönkasvu, johon tulee asuntotuotannossa varautua. Huomioitu arviot varsinaisesta väestönkasvusta, asuntokannan poistumasta ja asumisväljyyden muutoksesta.

13 Asuntotuotanto kunnittain (kpl asuntoja/toteutuskausi ja yhteensä) Yhteensä Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutu yhteensä Kuntien vuotuinen asuntotuotanto (kpl asuntoja/vuosi eri toteutuskausilla) KA Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutu yhteensä

14 Kohtuuhintaisen vuokratuotannon tavoitteellinen %-osuus kokonaistuotannosta kunnissa Asuntopol. ohjelma 2030 ja MAL-aiesopimus Toteutuma uusi tavoite 2020 mennessä uusi tavoite 2030 mennessä uusi tavoite 2040 mennessä Kangasala 10 5 (7*) Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala 10 8 (12*) Tampere (36*) huomioita, perusteita lähtötason huomioiminen + 2 aluekeskusta, raitiotien tulon ennakointi (2040+) lähtötason huomioiminen + 2 aluekeskusta, lähijunan 60 min. ja 30 min. ennakointi lähtötason huomioiminen + 1 aluekeskus (jo lähtötilanteessa monipuolinen), lähijunan 60 min. ja 30 min. ennakointi lähtötason huomioiminen + 1 aluekeskus, taajamajuna lähtötason huomioiminen + 2 aluekeskusta, raitiotien tulon ennakointi lähtötason huomioiminen + 1 seutukeskus ja 5 aluekeskusta, ratikan 1. vaihe , laajentumisen ennakointi Vesilahti lähtötason huomioiminen Ylöjärvi lähtötason huomioiminen + 1 aluekeskus, ratikan ennakointi Seutu (26*) lähtötason huomioiminen + asuntotuotannon monipuolistamisen ja elinkeinokehityksen tarpeet * sisältäen ns. ARA:n välimallilla rakennetut asunnot

15 Nyt aloitettu seudun maapoliittisten periaatteiden päivitys, asuntopolitiikkasihdistä: - Kuntien tontinluovutus asuntotuotannolle - Kunnat varmistavat kilpailun asuntotuotannossa - Asuntotuotannon hinnan hillitseminen ja laadun kehittäminen - Kunnat luovat edellytyksiä kilpailuilla, kumppanuuksilla jne. asuntotuotannon monipuolisuudelle - Jne.

16 Uutta sopimuspolitiikkaa haastavat: Hidas talouskehitys ja kaupungistuminen Asunnot eivät ole monella paikkakunnalla enää turvallinen sijoitus Mitä nuoret haluavat asumismuodoiltaan? Saadaanko ARA-tuotanto elämään ajassa?

17 Uutta sopimuspolitiikkaa haastavat: Maahanmuuttajien kotouttaminen - Työllistymisen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisyn valtion ja kunnan poikkihallinnolliset keinot - Tarvitaan runsaasti ARA-asuntoja lisää Tampereen seudulle. Voidaanko tuotantotukea, käynnistysavustuksia sopimuskaudella kohdentaa niille yleishyödyllisille toimijoille, jotka varaavat vapautuvien asuntojensa määrästä x % maahanmuuttajille? - Yksityisten asuntojen yleishyödyllinen välivuokraus, valtio tukisi? Asuntovaraumasta nykyisellään tyhjiä asuntoja asutuiksi = nopeaa apua.

18 KIITOS!

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 Kasvu tiivistyy sisäänpäin tultaessa Vuonna 2014 kaupunkiseudun väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4 500 vuonna 2013), mikä vastaa keskimääräistä kasvua 2000-luvulla.

Lisätiedot

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Onnistumisia seutuyhteistyössä Tampereen kaupunkiseudulla Oulu 2.3.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Aiheita 1. Yhteistyön rakenne 2. Aikaansaannoksia 3. Kaupunkiseutujen yhteistyön

Lisätiedot

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Kotkan-Haminan seutufoorumi 4.5.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä www.tampereenseutu.fi www.tampereenseutu2040.fi

Lisätiedot

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja

Lisätiedot

esittelydiat kuntakäsittelyihin Tampereen kaupunkiseutu 19.1.2015 Seutuhallitus 17.12.2014

esittelydiat kuntakäsittelyihin Tampereen kaupunkiseutu 19.1.2015 Seutuhallitus 17.12.2014 esittelydiat kuntakäsittelyihin Tampereen kaupunkiseutu 19.1.2015 Seutuhallitus 17.12.2014 Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 8 kunnan toiminnallinen kokonaisuus. Strateginen suunnitelma ja poliittinen

Lisätiedot

Mikä on rakennesuunnitelma?

Mikä on rakennesuunnitelma? Kimmo Kurunmäki, Seutufoorumi 13.11.2014 Mikä on rakennesuunnitelma? Kaupunkiseudun ydinalueita koskeva strateginen suunnitelma, jossa kuvataan maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluverkon tavoitteellinen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Esitykseni Sopimusmenettelyn lähtökohdat Kaupunkiseudun tavoitteet MAL3-kierrokselle Tavoitteista toimenpiteisiin

Lisätiedot

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra LIITE 1 Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra 1. Raitiotien laajeneminen Tampereelta Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin - Valtio osallistuu vuosina 2019-2020 tapahtuvaan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla Kuntamarkkinat 11.9.2019 Seutujohtaja Päivi Nurminen 380 000 Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö on parasta A-luokkaa Tampere Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi

Lisätiedot

Kaupunkiseudun Rakennesuunnitelman päivitys. Kaisu Kuusela Seutufoorumi

Kaupunkiseudun Rakennesuunnitelman päivitys. Kaisu Kuusela Seutufoorumi Kaupunkiseudun Rakennesuunnitelman päivitys Kaisu Kuusela Seutufoorumi MAL 4 -sopimus seudun kuntien ja valtio-osapuolen välinen sopimus laaditaan vuosille 2020-2023 Tavoitteena on yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä, LVM 5.10.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 3/2015 22.5.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 3/2015 22.5.2015 Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 3/2015 22.5.2015 Aika: tiistai 28.4.2015 klo 14.00-16.00. Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Satakunnankatu 18 A (2. krs), Tampere Osallistujat: Maankäyttö

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus 2011-2012 Seurantaryhmän 1. kokous 7.2.2012, Helsinki Tampereen kaupunkiseutu, 360 600 as., 8 kuntaa Tampere Kangasala Lempäälä Pirkkala Orivesi Nokia

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen 71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 355 749 asukasta Kasvu 1 % Kasvun kärki kehyksellä Väestö

Lisätiedot

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 365 000 asukasta Tampereen kaupunkiseudun lähtökohdat Toinen sopimuskausi MAL1 sopimuksen

Lisätiedot

+ 115 000. Rakennesuunnitelma 2040 ja MAL-aiesopimus kasvun hallinnan välineinä. Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö www.tampereenseutu.

+ 115 000. Rakennesuunnitelma 2040 ja MAL-aiesopimus kasvun hallinnan välineinä. Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö www.tampereenseutu. + 115 000 Rakennesuunnitelma 2040 ja MAL-aiesopimus kasvun hallinnan välineinä Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö www.tampereenseutu.fi + 115 000 - Varautuminen 115 000 asukkaan väestönkasvuun 2013-2040

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Työpajan 27.5 teemat 1. Sopimusmenettelyn tavoitteet 2. Sopimuksen teemat ja

Lisätiedot

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 RAKENNESUUNNITELMA 2040 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 1 Sisällysluettelo 1. Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit... 3 1.2 Rakennesuunnitelman

Lisätiedot

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 RAKENNESUUNNITELMA 2040 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 1 2 3 Sisällysluettelo 1. Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit... 3 1.2

Lisätiedot

MAL-sopimuksen seurannasta

MAL-sopimuksen seurannasta MAL-sopimuksen seurannasta MAL-aiesopimustyöpaja 11.9.2012 14.9.2012 Tampereen seudun MAL-sopimus Lähtökohtana Tampereen seudun hankekokonaisuuden 2030 toteuttaminen Tavoitteena tukea kaupunkiseudun elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 2/2015 20.3.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 2/2015 20.3.2015 Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 2/2015 20.3.2015 Aika: perjantaina 27.3.2015 klo 13.00-15.00. Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Satakunnankatu 18 A (2. krs), Tampere Osallistujat:

Lisätiedot

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina

Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Tampereen tonttitarjonta ja asuntotuotantoon sekä asuinympäristöön liittyvät tavoitteet lähivuosina Kaupunkiseudun tonttipäivä 10.3.2016 Mikko Nurminen 10.3.2016 Maakunnalliset ja seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu

Lisätiedot

Sisällys. Versio 14.1.2016. Neuvoteltavat kysymykset ja muut huomiot on esitetty punaisella.

Sisällys. Versio 14.1.2016. Neuvoteltavat kysymykset ja muut huomiot on esitetty punaisella. Sisällys 1. SOPIJAOSAPUOLET... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET... 3 4. VALTION VÄLINEET SOPIMUKSEN TOTEUTTAMISEKSI... 4 5. KAUPUNKISEUDUN STRATEGISET TAVOITTEET, KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Ilmastostrategian seuranta muistio 1/2011 13.6.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Ilmastostrategian seuranta muistio 1/2011 13.6.2011 Aika: maanantai 13.6.2011 klo 13:00, Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Kutsutut Anttonen Kaisu ympäristöpäällikkö Tampere, pj. Välimäki Pauli hankkeen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/ Aika: 24.10.2014 klo 8.04-9.58 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 7/ HUOM! TECHNOPOLIS YLIOPISTONRINNE, KALEVANTIE 2, HÄGGMAN-SALI

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 7/ HUOM! TECHNOPOLIS YLIOPISTONRINNE, KALEVANTIE 2, HÄGGMAN-SALI Aika: 5.4.2019 klo 8.30-11.35 Kokouksen jälkeen mahdollisuus lounaaseen. Paikka: HUOM! TECHNOPOLIS YLIOPISTONRINNE, KALEVANTIE 2, HÄGGMAN-SALI Osallistujat: Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj.

Lisätiedot

MAL3-aiesopimus Alustava jäsennys luonnoksesta

MAL3-aiesopimus Alustava jäsennys luonnoksesta MAL3-aiesopimus Alustava jäsennys luonnoksesta 7.9.2015 Valmisteluprosessi Kuntien hallitukset ja valtuustot Valmistelun käynnistämi nen Yhteiskokous valtion kanssa 26.8 (valmistelu) Tavoitteet/ Luonnos

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018

Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018 Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018 Yhteenveto kaikista vastauksista Jaana Halonen @HalonenJaana 6.5.2019 Seutubarometri kyselyn toteutus Suomen Kuntaliitto kartoitti kyselytutkimuksella kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen työryhmä muistio 6/2014 14.10.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen työryhmä muistio 6/2014 14.10.2014 Aika: maanantai 6.10.2014 klo 11:00 16:00. Paikka: Technopolis Yliopistonrinne, kokoustila Kansleri, Kalevantie 2, 8. Krs. Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen työryhmä: Kari Kankaala johtaja Tampere,

Lisätiedot

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen eteneminen

Raitiotiehankkeen eteneminen 23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN MAL-SIDOSRYHMÄFOORUMI

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN MAL-SIDOSRYHMÄFOORUMI TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN MAL-SIDOSRYHMÄFOORUMI Tampere-talo, Tampere 2.10.2015 SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT I. Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma 2040 II. MAL2-aiesopimus III. Sipilän hallitusohjelma

Lisätiedot

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi. Ehdotus, seutuhallitus 17.12.2014

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi. Ehdotus, seutuhallitus 17.12.2014 RAKENNESUUNNITELMA 2040 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi 1 Ehdotus, seutuhallitus 17.12.2014 Sisällysluettelo 1. Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit 3 1.2

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/ Ennen liikennejärjestelmätyöryhmän kokousta on seuturyöryhmien yhteinen seutustrategiatyöpaja klo 8:30 alkaen. Tilaisuuksien välissä tarjotaan lounas n. klo 12:15. Aika: torstai 25.8.2016 noin klo 12:45

Lisätiedot

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA NIINA OJANIEMI, MAL-VERKOSTO SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1. YHTEENVETO Tämän selvityksen tarkoitus on neljän suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Mari Randell, Helsingin kaupunki, asunto-ohjelmapäällikkö 3.10.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma, MASU 2050 Helsingin seudun asuntostrategia 2025 Helsingin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 4/2014 12.6.2014. Tampereen kaupunkiseutu, Satakunnankatu 18 A, 2.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 4/2014 12.6.2014. Tampereen kaupunkiseutu, Satakunnankatu 18 A, 2. Aika: torstai 12.6.2014 klo 13:00-15:00. Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen -työryhmä: Jyrki Laiho kehitysjohtaja Tampere, pj. Markku Lahtinen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 9/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 9/ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 9/2014 27.11.2014 Aika: torstaina 4.12.2014 klo 13.00-15.00. Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Satakunnankatu 18 A (2. krs), Tampere Osallistujat:

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Liikenne ja maankäyttö 2019 Tapani Touru Liikennejärjestelmäpäällikkö Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 3/2016 14.4.2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 3/2016 14.4.2016 Aika: torstai 21.4.2016 klo 13.00-15.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Satakunnankatu 18A, 2. krs Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen -työryhmä: Kari Kankaala johtaja Tampere, pj. Markku

Lisätiedot

Tampereen raitiotiehanke

Tampereen raitiotiehanke Tampereen raitiotiehanke Tulevaisuuden liikenne seminaari Joensuu 19.11.2015 ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen Vaiheita Tampereen ratikkahankkeen historiassa raitiotiehanke 1914, haudattiin eka kerran v.

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa Seutujohtaja Päivi Nurminen 11.11.2009 Verkostoidea Verkostoisäntä Kaupunkiseutujen MAL-rooli MAL = maankäyttö + asuminen + liikenne Kaupunkiseutujen vastuulla

Lisätiedot

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen

Lisätiedot

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Ylöjärvi, Tekniikka- ja ympäristöosasto, kaavoitus Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Tampereen seudullista joukkoliikennettä on kehitetty pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Seutuhallitus Kuntajohtajakokous Neuvottelutulos

Seutuhallitus Kuntajohtajakokous Neuvottelutulos Seutuhallitus 27.4.2016 Kuntajohtajakokous 15.4.2016 Neuvottelutulos 7.4.2017 Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu 2040 Tampere Kehyskunnat Seutu 225 000 as 152 000 as 377 000 as Väestö + 110 000 Asunnot +

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/2015 6.11.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/2015 6.11.2015 Aika: torstai 1.10.2015 klo 11.00-16.00 Kokous alkaa lounaalla Bravo Plazassa 11.00-11.30. Paikka: Bravo Plaza, Itäinenkatu 5, Finlayson, Tampere Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen -työryhmä: Kari Kankaala

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 7/ Aika: torstai 29.9.2016 klo 11.00 16.00 Huom. lounas klo 11 ravintolasalissa 1. kerroksessa. Paikka: Puistotorni, kokoushuone Yrjö Mäkelin, Hämeenpuisto 28, 6. krs Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen

Lisätiedot

Ratikka kasvun hallintaan

Ratikka kasvun hallintaan Ratikka kasvun hallintaan Elinkeinoelämän ratikkatilaisuus 23.2.2016 Kari Kankaala Tampereen kaupunkiseudulla v. 2040 lähes puoli miljoonaa asukasta - 115000 uutta asukasta ja uutta 90000 asuntoa (Tre

Lisätiedot

MUISTIO 1/2016 18.2.2016

MUISTIO 1/2016 18.2.2016 Aika: 18.2.2016 klo 13.00- Paikka: Osallistujat: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Päivänen Maria tilaajapäällikkö Tampere, pj Kuosmanen Taru tilaajapäällikkö Tampere Puskala Tarja palvelutuotantojohtaja

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma. Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia. Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous

Rakennesuunnitelma. Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia. Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous Rakennesuunnitelma Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous Auli Heinävä seutuarkkitehti ma. Strategiahankkeet menossa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 18/2015 4.12.2015. Aika: 4.12.2015 klo 8.15-10.25 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 18/2015 4.12.2015. Aika: 4.12.2015 klo 8.15-10.25 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 4.12.2015 klo 8.15-10.25 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 6/ Aika: 13.4.2017 klo 8.00-10.15 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala

Lisätiedot

Aiesopimusehdotus 26.11.2010, hyv. sh 30.11.2010

Aiesopimusehdotus 26.11.2010, hyv. sh 30.11.2010 1 2 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JA VALTION VÄLINEN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN AIESOPIMUS 1. LÄHTÖKOHTA Aiesopimuksen lähtökohtana on valtioneuvoston 12.11.2009 hyväksymä selonteko kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta.

Lisätiedot

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 ASUMINEN JA RAKENTAMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 TAMPEREEN KAUPUNKI TILASTOT 2016 KONSERNIPALVELUYKSIKKÖ KOPPARI Tietojohtamispalvelut PL 487, 33101 Tampere http://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/tietoa-tampereesta/tietonakoala/asuminen-ja-rakentaminen.html

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Kuntamarkkinat 14.9.2011 Seutujohtaja Päivi Nurminen Lähtökohdat Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 357 044 asukasta Kasvu 1,2 % Kasvun kärki kehyksellä

Lisätiedot

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 14.00 14.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen,

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus

Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 105/10.00.00.00/2012 41 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2016-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030

Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 Kangasala n Lempäälä n Nokia n Orivesi n Pirkkala n Tampere n Vesilahti n Ylöjärvi www.tampereenseutu.fi Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/ Aika: torstai 25.8.2016 klo 9.00-13.30 Huom. Klo 8.30-12.15 seututyöryhmien yhteinen strategiatyöpaja. MASTO:n kokous klo 12.15-13.30. Paikka: Hotelli Ilves, Ball Room Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Kaupunkiseudun tonttipäivä 27.4.2017 Seutuyhteistyö Seutuyhteistyö on kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi Valtuustot ovat hyväksyneet

Lisätiedot

Ehdotus KJK

Ehdotus KJK Ehdotus KJK 21.11.2014 Sisällysluettelo 1 Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit... 3 1.2 Rakennesuunnitelman uudistaminen... 4 2 Suunnittelualue... 5 3 Rakennesuunnitelman tavoitteet... 6 4

Lisätiedot

Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa.

Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. MAL4-sopimus Rakennesuunnitelman ja Asuntopoliittisen ohjelman päivitys Kaisu Kuusela, Tampereen kaupunkiseutu

Lisätiedot

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Hallintopäällikkö Kimmo Huovinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén,

Lisätiedot

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön

Lisätiedot

1 1 LUONNOS 23.9.2012 1

1 1 LUONNOS 23.9.2012 1 1 1 LUONNOS 23.9.2012 1 2 1. LÄHTÖKOHTA Aiesopimuksella edistetään valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden sekä kansallisten ilmasto- ja energiatavoitteiden toteutumista. Samalla edistetään hallitusohjelman,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 3/2015 27.4.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 3/2015 27.4.2015 Aika: torstai 2.4.2015 klo 10:00 Paikka: Tampereen kaupungin virastotalo, Ryhmähuone 1, 5 krs. Aleksis Kiven katu 14-16 c Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere,

Lisätiedot

Sopimuksista kestävää kasvua. Matti Vatilo, ympäristöministeriö Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040-seminaari 16.10.2012

Sopimuksista kestävää kasvua. Matti Vatilo, ympäristöministeriö Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040-seminaari 16.10.2012 Sopimuksista kestävää kasvua Matti Vatilo, ympäristöministeriö Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040-seminaari 16.10.2012 PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko kaupunkiseutukuntien

Lisätiedot

Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittäminen sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettely valtion kanssa

Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittäminen sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettely valtion kanssa Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittäminen sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettely valtion kanssa Matti Vatilo Ympäristöministeriö Tampere 4.9.2017 Kaupunkiseutujen kehittämisen haasteita

Lisätiedot

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus RAKENNESUUNNITELMA 2040 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 1 Sisällysluettelo 1. Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit... 3 1.2 Rakennesuunnitelman

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU INFRAPALVELUT MUISTIO 5/2015 12.11.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU INFRAPALVELUT MUISTIO 5/2015 12.11.2015 Aika: Torstai 12.11.2015 klo 10:00-12:30 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Tietäväinen Milko toimitusjohtaja Tampereen Infra, pj. Latva

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 7/2014 27.10.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 7/2014 27.10.2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 9:15 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2.krs Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere,

Lisätiedot

MUISTIO 1 (5) 05.04.2007 KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ. Aika 27.3.2007 klo 12.00. Asuntotoimi, neuvotteluhuone

MUISTIO 1 (5) 05.04.2007 KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ. Aika 27.3.2007 klo 12.00. Asuntotoimi, neuvotteluhuone MUISTIO 1 (5) KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ Aika 27.3.2007 klo 12.00 Paikka Läsnä Asuntotoimi, neuvotteluhuone Harstila Pekka Hartman Jaakko Hinkkanen Pekka (puheenjohtaja) Heinävä Auli Kangasniemi

Lisätiedot

Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys

Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys Kohtuuhintaisen asumisen mahdollisuudet Helsingissä kolmannen sektorin toimijoiden merkitys Yhdistykset kohtuuhintaisen asumisen tuottajina seminaari 26.4.2012 Mari Randell, asunto-ohjelmapäällikkö Maankäytön

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU MUISTIO 1/2012 1 (6) ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU MUISTIO 1/2012 1 (6) ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU MUISTIO 1/2012 1 (6) KAUPUNKISEUDUN Aika 9.3.2012 klo 9:00 11:00 Paikka Läsnä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2.krs Auli Heinävä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin seudun yhteistyökokous apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Helsingin seudun yhteistyökokous apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingin seudun yhteistyökokous 19.3.2009 apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingin seudun MAL-visio 2050 -taustaa Kansainvälinen Greater Helsinki Vision 2050 - ideakilpailu vuonna 2007 Kilpailutulosten

Lisätiedot

MAL-sopimukset

MAL-sopimukset MAL-sopimukset 2016 2019 Asunto- ja ympäristöjaosto Kaisa Mäkelä Tommi Laanti Väestöennuste vuoteen 2040 Lähde:Tilastokeskus 2 Maankäytön, Liikenteen ja Asumisen sopimukset Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 23.9.2013 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa 2012 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa, Uudellamaalla

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030. Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 1

Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030. Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 1 Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 1 Tampereen kaupunkiseudun asuntopoliittinen ohjelma 2030 Kuntajohtajakokous 15.1.2010 Seutuhallitus

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun paikkatietohanke

Tampereen kaupunkiseudun paikkatietohanke Tampereen kaupunkiseudun paikkatietohanke Sisällys 1 Organisoituminen... 3 2 Aineistot (kesäkuu-heinäkuu)... 4 3 Rajapinnat (elokuu-syyskuu)... 5 4 Metatiedot (lokakuu-marraskuu)... 6 5 Yhteenveto... 7

Lisätiedot

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus

RAKENNESUUNNITELMA. Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus RAKENNESUUNNITELMA 2040 Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Seutuhallitus 17.12.2014 1 Sisällysluettelo 1. Suunnittelun lähtökohdat... 3 1.1 Kehitystrendit... 3 1.2 Rakennesuunnitelman

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN YHTEISTYÖ INFRAPALVELUISSA

KAUPUNKISEUDUN YHTEISTYÖ INFRAPALVELUISSA KAUPUNKISEUDUN YHTEISTYÖ INFRAPALVELUISSA Milko Tietäväinen Rakennuttamispäällikkö Tampereen kaupunki milko.tietavainen@tampere.fi 040 5068 600 Kaupunkiseutu kasvaa rapautuuko infra? seminaari 4.6.2014

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava

Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava TIEDOTE 5.9.2016 Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava Maakuntauudistuksen toteutuessa Pirkanmaan ja koko Suomen etu on, että Tampereen kaupunkiseudun elinvoimakehitystä ei jarruteta hallinnollisin

Lisätiedot

projektipäällikkö Tero Piippo

projektipäällikkö Tero Piippo SEUDULLISEN ASUNTOPOLITIIKAN MAHDOLLISUUDET? Asuntopoliittinen seminaari kunnille, kaupunkiseuduille ja valtiolle ke 21.10.2015 Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki projektipäällikkö

Lisätiedot