Talousarvion toteutuminen Raportti II. Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvion toteutuminen 2015. Raportti II. Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu 08.10.2015"

Transkriptio

1 Talousarvion toteutuminen 2015 Raportti II Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

2 1

3 2 1. Kunnanjohtajan katsaus Kesäkauden päätteeksi Juhlavuosi on mielestäni onnistuneesti tuonut esille eri toimijoiden vahvuuksia kunnassamme yhdistyksistä yrityksiin. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Liperin kunta on saanut erilaisille tapahtumilleen ja viestinnälleen näkyvyyttä. Kesään ovat kuuluneet niin nuorten graffittiseinän ja skeittipuiston avajaiset kuin konsertit, vapaa-ajan asukkaiden rantakalailta, ystävyyskuntien juhlavierailu, uistelukilpailut kuin museoiden päivä. Syksyn päätapahtumia ovat olleet Paloaukeapäivä ja Leipäpäivä. Juhlavuosi huipentuu juhlavuoden pääjuhlaan Liperin koulukeskuksessa. Maakunnallisista suurtapahtumista Liperin kunta osallistui Farmarissa omalla osastollaan maaseutuhallinnon toimesta ja Kuninkuusraveissa vieraili kymmenkunta ystävyyskuntavierastamme. Seudullinen elinkeinoyhtiömme otti vahvemman roolin seudun näkyvyydessä em. tapahtumissa. Kesäkaudella nousi vahvaan keskusteluun kansallisesti ja myös maakunnassamme turvapaikan hakijat. Liperin kunnan omistamissa kiinteistöissä ei ole ollut tarjota :lle turvapaikanhakijalle vastaanottokeskusluoneista tilaa. Kuntamme alueella Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan omistuksessa oleva Vaivion kurssikeskus on otettu hätämajoituskohteena käyttöön. Kotouttamissuunnitelman laatiminen on tullut ajankohtaiseksi hallintokuntien yhteistyönä. Kesäkauden alkaessa virastotalon sisäilmaongelmat aktivoituivat siinä määrin, että myös päätöksiä muualla tehtävästä työskentelystä on pitänyt tehdä. Taloustilanne Syyskuun lopussa vuosikate oli noin n. 5.8 M poistojen ollessa tuolloin n. 1.8 M. Tähän aikaan edellisvuonna vuosikate oli 5.7 M. Tulosta tehtiin vuoden 2014 tilinpäätöksessä 2.5M. Toimintakatteen käyttöaste oli syyskuun lopussa 72.4 %, kun tasaisen käyttöasteen mukaan toimintakate saisi olla 75%. Tämän hetkinen toimintakate näyttäisi paremmalta kuin mitä hallintokuntien esitykset loppuvuoden osalta peilaavat. Sosiaali- ja terveystoimen talousarvio on ylittymässä. Lisämäärärahaa haetaan erikoissairaanhoitoon sekä psykososiaalisten palvelujen tulosalueelle. Erikoissairaanhoito toteutui alkuvuodesta vielä suunnitellun mukaisesti, mutta toukokuusta lähtien maksuosuus on ollut selkeässä kasvussa edelliseen vuoteen verrattuna. Psykososiaalisten palvelujen tulosalueella lisämääräraha tarve on lastensuojelussa. Jo 2014 loppuvuodesta toteutui sijoituksia, joihin ei talousarviossa varauduttu. Lisämäärärahaa haetaan terveyspalvelujen tulosalueelle (erikoissairaanhoitoon) ja psykososiaalisten palvelujen tulosalueelle yhteensä sosiaali- ja terveyspalveluissa Sosiaali- ja terveystoimen menot ovat kasvaneet vuoden 2014 tilinpäätöksestä nyt esillä olevan lisämäärärahan kanssa noin 2 M. Taustalta löytyy normaalin palvelutarvekasvun lisäksi seuraavia tekijöitä; perhekeskukseen siirtyi sivistystoimesta muutamia työntekijöitä (= n ), työmarkkinatuen kuntaosuus on kasvanut noin , erikoissairaanhoidon lisämäärärahatarve , vuoden 2014 erikoissairaanhoidon taksoja pienennettiin kertaluonteisesti Liperin osalta noin :n verran, mikä ei ollut sidoksissa palvelun käyttöön, sosiaalipalvelujen henkilökohtaisten avustajien palkkauksen kertakorvaus vakuutusyhtiöltä sijoittui vuodelle 2014 (= n ). Sivistyslautakunta esittää lisämäärärahaa joukkoliikennejärjestelyistä aiheutuneisiin kuluihin, perusopetukseen sekä vapaa-aikatoimelle lisämääräraha latujen kunnossapitoa varten. Varhaiskasvatuksen tulosalueelta vähennetään Kuntastrategiassa on linjattu, että alijäämät katetaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Edellisvuoden hyvän tilinpäätöksen seurauksena on alijäämän kattamista tavoiteltu jo kuluvan vuoden aikana. Vuoden aikana tulleet lisävelvoitteet ja menojen kasvu aiheuttavat sen, että hallintokunnissa tulee loppuvuosi elää kukkaron nyörejä kiristäen. Investoinnit ja rakentaminen Vuoden ehdoton painopiste rakentamisessa on ollut uusi terveyskeskus, jonka rakennustyömaa on edennyt aikataulussa. Terveyskeskuksen pitäisi olla valmis vuoden loppuun mennessä. Syksyyn on sijoittuneet mm. pihatyöt ja

4 3 huonekohtainen kalustaminen. Sen sijaan Ylämyllyn terveysaseman ja Varolan tilaohjelmat jäivät valtuustokäsittelyssä syksyllä 2015 pöydälle, mutta tulevat viimeistään talousarvion 2016 käsittelyn yhteydessä uudelleen käsiteltäviksi. Muun kuin kunnan rakentamisen saralla on menty viime vuoden tahdissa, ehkä pientä piristymistä havaittavissa. Rakennuslupia oli myönnetty , (edellisenä vuonna 173 kpl) joista omakotitaloja 26 kpl (24), rivitaloja 5 kpl (2), paritaloja 3 kpl (3), kerrostaloja 0 kpl (1) ja lomarakennuksia 11 kpl (10). Asuntoja yhteensä 53 kpl (49). Suluissa oleva on edellisvuoden tilanne. Elinkeinoelämä ja työllisyys Elinkeinoelämän saralla on Liperissä positiivista kerrottavaa. Maakunnan vuoden yrityksenä palkittiin yrittäjyyden teemapäivänä 5.9. Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy Liperistä. Myönteisistä elinkeinoelämän avauksista mainittakoon Lentoaseman väylän Närhi Oy:n uusien tilojen avaus. Uusiin tiloihin siirtyi Porokka Oy Joensuusta. Samoin kuin Vaasa & Vaasan entiset tilat ovat täyttyneet yritystoimijoilla. Joensuun Sänkytehdas Liperin kirkonkylässä entisen Liperin Meijerin tiloissa etenee vahvalla kasvun saralla, samoin kuin Viherkaste Ylämyllyllä. Vexven entisiin toimitiloihin etsitään edelleen toimijaa. Neuvotteluja on käyty menneenkin kesän aikana. Joensuun seutukunnalla oli elokuun lopussa työtöntä työnhakijaa, 757 henkilöä (9,1 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli Joensuun seutukunnalla 15,9 %. Paras tilanne työttömyysasteella mitaten oli elokuun lopussa Kohtiolahdella (11,5 %), Liperissä (12,5 %) ja Valtimolla (12,8 %). Liperin työvoimasta 5793 työttömien työnhakijoiden määrä oli elokuun lopussa 725 henkilöä. Alle 25-vuotiaita heistä oli 96. Nuorten työttömyys on edelleen kasvanut. Josek Josek järjesti matkailun kasvuohjelman esittelytilaisuuden Liperissä kesäkuussa. Liperi-Opas toteutettiin Liperin kunnan ja Josekin yhteistyönä. Mökkiläisyrittäjille järjestettiin tilaisuus Pärnätuvalla. Josek oli mukana toteuttamassa Liperin Vappu-tapahtumaa. Josekin edustaja on osallistunut Liperin kunnan elinkeinotoimikunnan toimintaan, samoin kuin Liperin yrittäjien hallituksen toimintaan. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla 69 yritystä käytti Josekin palveluita. Neljä eninten tarvittua palvelua olivat yleisneuvonta, kehittäminen, omistajanvaihdos ja koulutus. Koulutuspalveluiden kysyntä johtuu hankintaasiamiestoimintaan ja palvelun vilkkaaseen kysyntää sekä yrityksissä. Kehittämispalveluiden kysyntää kasvatti kesän tienoilla avautunut ELY:n maaseuturahoitus. Josek toteutti palvelutarve soittokierroksen 2010 perustetuille yrityksille. Palvelutarpeita ilmeni jonkin verran liittyen työllistämiseen ja yrityksen kehittämiseen. Puolen vuoden aikana terveytystarpeita oli neljällä yrityksellä. Kesäkuussa käynnistyi työ ennakointitiedon keräämiseksi yrityksistä ja niiden näkymistä kehitystrendien tunnistamiseksi yhdessä maakuntaliiton ja Itä-Suomen yliopiston kanssa (SPATIA). Tarkoituksena on toimialoittain tarkemmin seurata lyhyen aikavälin kehitystä. Ensimmäiset palautteet tästä aiheesta saadaan syksyllä. Uusia yrityksiä perustettiin 21 ja toimintansa lopetti 7 yritystä. Suurin osa lopettaneista yrityksistä oli toiminimiä, jotka ovat itse lopettaneet toimintansa. Josekin strategiatyö saatiin päätökseen ja uuden strategian jalkauttaminen alkaa. Uusyritysneuvonnassa kävi 26 henkilöä. Alkuneuvonnan kysyntä ja yritysten perustanta on likimain samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina.

5 4 Tilastot Oheisessa taulukossa ovat koko Josekin tunnusluvut yrityspalveluiden osalta kaikkien kuntien ja kaupunkien alueella Q1Q2/2015 Joensuu Liperi Outokumpu Asiakkaat Tapaamiset, yhteydenotot jne Uudet yritykset Lakanneet Erotus ETP 2 Henkilöstöosio Ilomantsi Liperin kunnan henkilöstövahvuus oli 716 henkilöä. Vuoden toisella neljänneksellä sairauspoissaoloprosentti näyttää pysyvän samalla tasolla kuin ensimmäisellä neljänneksellä ja edellisenä vuonnakin. Osastoittain vertailtuna hallinto- ja tekninen osasto ovat pudottaneet sairauspoissaoloprosenttiaan hieman, sivistysosastolla sairauspoissaoloprosentti on ollut noususuuntainen. Koko kunnan sairauspoissaoloprosentti oli toisella neljänneksellä 4,1 prosenttia. Kalenteripäivittäin verrattuna edellisen vuoden vastaavan ajan tasoon verrattuna poissaoloja on n. 400 päivää vähemmän. Työtapaturmien osalta näyttää siltä, että työtapaturmista aiheutuneet poissaolopäivät ovat edellistä vuotta korkeammat. Työtapaturmia sattuu määrällisesti eniten maatalouslomituksessa Q2/2014 Q2/2015 Henkilöstövahvuus Sairauspoissaolot kalenteripäivää Sairauspoissaolot kalenteripäivää/hlö 8,2 6,1 5,6 Sairauspoissaolo% yhteensä 4,1 4,1 4,1 * Hallinto-osasto 5,1 5,0 4,0 * Sivistysosasto 3,0 2,8 3,8 * Sosiaali- ja terveysosasto 4,3 4,5 4,4 * Tekninen osasto 4,4 4,9 3,9 Työtapaturmapoissaolot kalenteripäivää Kontiolahti Polvijärvi Juuka Muut Yhteensä Henkilöstölle Liperi 140- vuotta juhlavuosi on näyttäytynyt kahden ensimmäisen neljänneksen aikana henkilöstötapahtumina. Alkuvuodesta Ulla Tapanisen lava-ammuntaashow tavoitti noin 180 henkilöä, elokuun Roukaraina tapahtumassa oli noin 35 henkilöä ja syyskyyn virkistysiltapäivään osallistui noin 65 henkilöä. Lisäksi on tuettu erilaisiin tapahtumiin osallistumista. Vuoden viimeisellä kolmanneksella on tarkoituksena palkita hyvin toimiva työyhteisö palkinnolla. Kevan kanssa on yhteistyössä toteutettu työhyvinvointi -projektia koko alkuvuosi. Työhyvinvointikysely toteutettiin helmikuussa ja tuloksia käsiteltiin esimiesten ja luottamushenkilöiden kanssa huhtikuussa. Tulokset ovat kannustavia ja niistä nousee esiin myös monia onnistumisia. Voidaan todeta, että kunnassa tunnistetaan hyvin varhaisen tuen malli ja kehityskeskustelut käydään laajasti. Yksiköissä tulokset käsiteltiin toukokuun aikana ja laadittiin omat yksikkökohtaiset kehittämiskohteet. Kyselyn tavoitteena on toimia kehittämistyön välineenä ja avata vuoropuhelua työhyvinvoinnista. Johtoryhmätasolla linjataan kehittämiskohteet paitsi hallintokunnittain niin myös painopistealueet koko kuntaorganisaation osalta lokakuussa. Prosessin etenemistä tullaan seuraamaan yhdessä Kevan kanssa.

6 5 Työhyvinvointitoimikunnan (tyhy) toiminta on painottunut toisella neljänneksellä juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen sekä eri kiinteistöjemme sisäilma-asioihin. Erityisesti keskustelussa ovat olleet virastotalon ja Varolantien tilanteet. Useissa Liperin kunnan omistamissa kiinteistöissä työntekijät oirehtivat huonon sisäilman takia. Oirehtiminen tapahtuu remontin tarpeessa olevissa kiinteistöissä. Korjaus- ja rakentamisvelkaa on päässyt syntymään. Tämä aiheuttaa vaikean yhtälön henkilökunnan hyvinvoinnin ja talouden puolesta. Tyhy järjesti alkuvuonna perinteisen kuntokampanjan, johon osallistui 219 henkilöä. Sporttiryhmänä palkittiin kotisairaanhoidon ryhmä kyläluudat. Työhyvinvointihankkeena aloitti keväällä Työhyvinvointia työporukoille - hanke, johon osallistumista tuetaan hyväksymällä käytettävää aikaa työaikana (= työpäivän päätteeksi). Hankkeen toteuttajina ovat Martat ja Pohjois-Karjalan kansanterveys. Hankkeen ensimmäinen pilottiryhmä on aloittanut toimintansa ja toinen ryhmä aloittaa helmikuussa Hankkeessa keskitytään antamaan neuvoja terveellisten elintapojen kehittämiseksi. Työsuojeluvaltuutetun toiminta on painottunut sisäilma-asioihin. Tietoturvateemainen esimiesvalmennus pidettiin syyskuussa. Kunnan tietoturvaohjeistus on päivitetty ja on tehty tietoturvaan liittyvä tarkastus. Koko henkilöstöä koskeva tietoturvakoulutus käynnistyy loppu vuonna. Varhaiskasvatusta koskeva paikallissopimus työaikapankista allekirjoitettiin elokuussa neljän järjestön kanssa ja kokeilu alkaa syyskuun alusta. Sopimuksen tavoitteena on antaa joustoa työajoissa sekä työnantajalle että työntekijöille. Viinijärvellä on käynnistetty elokuussa alkuluokkatoiminta, jossa esiopetus ja opetustoimi toimivat yhdessä entistä laajemmalla yhteistyöllä. Osastopäällikkötasolla tapahtui lokakuun alusta muutos, kun sivistysjohtaja Arto Jormalainen tuli valituksia Karkkilan sivistysjohtajaksi. Puolen vuoden virkavapaus hoidetaan jaetulla johtajuudella Viinijärven koulun johtajan ja varhaiskasvatuksen johtajan toimesta. Hannele Mikkanen, kunnanjohtaja

7 6 2. TULOSLASKELMA SYYSKUU 2015/ Ulkoinen Liperin kunta Tuloslaskelma TA 2015 TOT Tot % TOT Muutos % Muutos Toimintatuotot Myyntituotot , , Maksutuotot , , Tuet ja avustukset , , Muut toimintatuotot , , Toimintatuotot yhteensä , , Toimintakulut Henkilöstökulut , , Palkat ja palkkiot , , Henkilöstösivukulut , , Eläkekulut , , Muut henkilöstösivukulut , , Palvelujen ostot , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Avustukset , , Muut toimintakulut , , Toimintakulut yhteensä , , Toimintakate , , Verotulot , , Valtionosuudet , , Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot , , Muut rahoitustuotot , , Korkokulut , , Muut rahoituskulut , ,3-253 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , , Vuosikate +/ , , Poistot , , Satunnaiset tuotot ja kulut Tilikauden tulos , , Poistoeron muutos , ,0 0 Tilikauden alijäämä-/ylijäämä , , Syyskuun lopussa tasainen käyttöaste on 75,0 %. Ulkoisten menojen muutos on +1,9 % ja toimintakatteen +3,2 %. Vuoden 2014 tilinpäätöksessä toimintakate oli 60,22 M. Talousarviossa 2015 toimintakatteeksi on hyväksytty 62,52 M eli kasvu olisi +3,9 % ja +2,3 M. Raportti I:n yhteydessä toimintakatteelle tavoitteeksi asetettiin 61,5 M, jolloin kasvu jäisi +2,1 %:iin. Tämä tavoite ei toteutune. Vuosikate on syyskuun lopussa kuitenkin samaa luokka kuin edellisenä vuonna.

8 7 Sisäinen ja ulkoinen Liperin kunta Tuloslaskelma TA 2015 TOT Tot % TOT Muutos % Muutos Toimintatuotot Myyntituotot , , Maksutuotot , , Tuet ja avustukset , , Muut toimintatuotot , , Toimintatuotot yhteensä , , Toimintakulut Henkilöstökulut , , Palkat ja palkkiot , , Henkilöstösivukulut , , Eläkekulut , , Muut henkilöstösivukulut , , Palvelujen ostot , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Avustukset , , Muut toimintakulut , , Toimintakulut yhteensä , , Toimintakate , , Verotulot , , Valtionosuudet , , Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot , , Muut rahoitustuotot , , Korkokulut , , Muut rahoituskulut , ,3-253 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , , Vuosikate +/ , , Poistot , , Satunnaiset tuotot ja kulut Tilikauden tulos , , Poistoeron muutos , ,0 0 Tilikauden alijäämä-/ylijäämä , ,

9 8 Verotulot ja valtionosuudet Kuntaliiton laatiman kuntakohtaisen veroennusteen mukaan talousarvioon varattu verotulo ylittyisi vuoden 2015 osalta. Talousarviossa verotuloihin on varattu 39,7 M. Kuntaliiton uusin ennuste päätyy lukuun 40,4 M, mitä käytetään jäjempänä ennustetaulukossa. Vuoden 2014 tilinpäätöksessä verotulot olivat 39,6 M eli kasvuksi tulisi +2,0 %. Syyskuun 2015 lopussa verotulojen muutos on viime vuoteen verrattuna ollut +3,8 % ja + 1,2 M. Verotulomäärärahaan ei esitetä kuitenkaan muutoksia. Ennuste sisältää vielä epävarmuustekijöitä. Valtionosuudet toteutuvat hyväksytyn talousarvion mukaisesti hiukan ylittäen. Ennuste on, että valtionosuuksia saadaan 25,7 M, kun talousarviossa on siihen varattu 25,5 M. Määrärahamuutosta ei kuitenkaan esitetä. Sivistystoimen miinusmerkkinen valtionosuus tarkentuu tilinpäätöksen yhteydessä. II Ennuste tilinpäätöksestä 2015 Tuloslaskelma 1000 tp 2010 tp 2011 tp 2012 tp 2013 tp 2014 Ta 2015 etp 2015 poikkeama Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoituserät Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Muut erät Ali/ylijäämä Kumulat.ali-ylijäämä Muutos % tp 2010 tp 2011 tp 2012 tp 2013 ta 2014 ts 2015 ts 2016 Toimintakate 2,8 6,9 7,9-0,3 0,4 3,8 3,7 Verotulot 5,4 4,5 0,4 10,9 7,3 0,3 2,0 Valtionosuudet 7,2 2,1-1,0 8,4-5,9 0,3 1,1 Tavoitelaskelma osoittaa 1,0 M :n ylijäämää, vaikka raportti I:ssä tavoitteeksi asetettu 1 M :n euron toimintakateen alitus ei toteudukaan. Tässä raportissa esitetään toimintakatteeseen vaikuttavia menomäärärahoja lisää yhteensä 0,9 M. Toisaalta ennustetaan, että määrärahalisäykset voidaan kattaa käyttötalouden menomäärärahojen alituksilla ja tulomäärärahojen ylityksillä. Menomäärärahalisäykset: Sosiaali- ja terveydenhuolto ja sivistystoimi Toimintakatteen alituksia ennustetaan mm. varhaiskasvatukseen ja tekniselle toimelle. Edellä olevassa taulukossa ennustetaan, että kattamatonta alijäämää ei jää vuoden 2015 tilinpäätökseen. Ennuste sisältää kuitenkin useita epävarmuustekijöitä erityisesti toteutuvan toimintakatteen osalta.

10 9 3. TOIMIALOJEN TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMA 31. Kunnanhallitus 100 KUNNANHALLITUS Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,3 Maksutuotot ,0 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot ,6 YHTEENSÄ , ,0 Palkat ja palkkiot , ,2 Henkilöstösivukulut , ,5 Palvelujen ostot , ,6 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,8 Avustukset , ,6 Muut toimintakulut , ,9 YHTEENSÄ , ,7 TOIMINTAKATE , ,4 Kunnanhallituksen menoihin on kirjattu OKULI:n purkuun liittyviä kustannuksia noin , mikä nostaa henkilöstösivukulujen ja toimintakatteen käyttöastetta. Menot kirjataan aikanaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä peritään Oku:lta oma rahoitusosuus. 130 HALLINTO Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,1 Maksutuotot Tuet ja avustukset , ,5 Muut toimintatuotot , ,8 YHTEENSÄ , ,4 Palkat ja palkkiot , ,1 Henkilöstösivukulut , ,9 Palvelujen ostot , ,3 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,8 Avustukset , ,7 Muut toimintakulut , ,4 YHTEENSÄ , ,6 TOIMINTAKATE , ,6 Määrärahamuutos: Kunnanhallitus ei esitä määrärahamuutoksia.

11 MAASEUTUPALVELUT Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,5 Maksutuotot , ,1 Tuet ja avustukset ,0 0 Muut toimintatuotot YHTEENSÄ , ,9 Palkat ja palkkiot , ,4 Henkilöstösivukulut , ,0 Palvelujen ostot , ,3 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,4 Avustukset , ,0 Muut toimintakulut , ,8 YHTEENSÄ , ,5 TOIMINTAKATE , ,4 Määrärahamuutos: Maaseutulautakunta ei esitä määrärahamuutoksia. Kunnanhallitus yhteensä 10 KUNNANHALLITUS Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,1 Maksutuotot , ,1 Tuet ja avustukset , ,5 Muut toimintatuotot , ,6 YHTEENSÄ , ,2 Palkat ja palkkiot , ,9 Henkilöstösivukulut , ,5 Palvelujen ostot , ,5 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,7 Avustukset , ,9 Muut toimintakulut , ,8 YHTEENSÄ , ,2 TOIMINTAKATE , ,9

12 Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus on laadittu ajalta tammi-elokuu Osavuosikatsauksessa esitellään talouden ja toiminnan tilanne vastuu- ja tulosalueittain. Tässä raportissa jäljempänä olevat taulukot ovat otettu kuitenkin syyskuun lopun tilanteen mukaisena lautakunnan käsittelyn jälkeen. HALLINNON VASTUU-/TULOSALUE 610 HALLINTO Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot ,0 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot , ,0 YHTEENSÄ , ,0 Palkat ja palkkiot , ,4 Henkilöstösivukulut , ,8 Palvelujen ostot , ,5 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,3 Avustukset Muut toimintakulut , ,6 YHTEENSÄ , ,0 TOIMINTAKATE , ,2 Hallinnon tulosalueen talous ja toiminta on edennyt lähes suunnitellun mukaisesti. Sosiaali- ja terveystoimen johto ja henkilöstö ovat osallistuneet Pohjois-Karjalan Siun sote hankkeen selvitystyöhön yhteistyössä kaikkien mukana olevien kuntien sekä sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kesken. Johto on ollut mukana uuden terveyskeskuksen rakentamiseen liittyvissä eri vaiheissa. Talousarvion seurantaa on toteutettu sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Talouden tasapainottamisohjelman arviointia sekä päivitystä on tehty. Johdon katselmukset toteutettiin ydinprosesseittain; lasten ja nuorten turvallinen kasvu ja kehitys, työikäisten työ- ja toimintakykyisyys ja ikääntyvien hyvinvointi ja toimintakyky ydinprosessit. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatujärjestelmän ulkoinen ylläpitoauditointi suoritettiin toukokuussa. Hallinnon tulosalueen määrärahat tulevat ylittymään OkuLi yhteistoiminnan varhemaksujen vuoksi. Varhemaksut kirjautuvat keskushallintoon, mutta tilinpäätöksen yhteydessä ne siirretään sosiaali- ja terveystoimelle. Tällä hetkellä varhemaksuissa Liperin osuus on noin , mutta lopullinen määrä saadaan vasta tilinpäätöksen yhteydessä.

13 12 TERVEYSPALVELUJEN TULOSALUE 630 TERVEYSPALVELUT Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,1 Maksutuotot , ,4 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot , ,4 YHTEENSÄ , ,7 Palkat ja palkkiot , ,9 Henkilöstösivukulut , ,3 Palvelujen ostot , ,8 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,1 Avustukset , Muut toimintakulut , ,8 YHTEENSÄ , ,7 TOIMINTAKATE , ,5 Terveyspalvelujen tulosalueella toimintatuotot ovat toteutuneet lähes suunnitellun mukaisesti. Avoterveydenhuollon vastuualueella työterveyshuollon myyntitulot laskevat, mutta vastaavasti palveluiden ostot toteutuvat pienempinä. Henkilöstökulut alittavat arvioidun talousarvion. Palvelujen ostot ylittävät talousarvion. Asiakaspalveluiden ostot kunnilta ylittyvät, samoin kuin laboratoriopalvelujen ostot. Hammashuollon osalta hammaslääkärivajeen jatkuessa on jouduttu käyttämään ostopalvelua. Aineet, tarvikkeet ja tavarat alittavat talousarvion. Sairaanhoitajan vastaanottopalvelut on aloitettu Viinijärvellä. Ilta-aikainen päivystys siirtyi keskussairaalan yhteispäivystyksen yhteyteen alkaen. Lääkäreiden virat ovat täytettyinä. Röntgenin osalta luotiin puitteet sille, että asukkaat voivat käydä missä tahansa Pohjois-Karjalan alueella toimivassa röntgenissä alkaen. Ympäristöterveydenhuollon vastuualueen palvelujen ostojen määräraha ei ole riittävä. Ympäristöterveydenhuollon maksuosuus vuodelle 2015 on noin suurempi kuin talousarvioon varattu määräraha. Erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon osalta Pohjois-karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen yhteistyösopimuksen mukainen toteuma ylittää budjetoidun. Sairaanhoitopalveluissa suuret erikoisalat, kuten kirurgia ja sisätaudit ovat toteutuneet vuoden 2014 vastaavaan aikaan verraten korkeampina, mutta myös neurologia, syöpätaudit, sädehoito ja tehohoito sekä yleissairaalapsykiatria ylittävät budjetoidun. Sen sijaan päivystys toteutuu alle budjetoidun elokuun toteuman perusteella. Leikkausta ja hoitoa odottavien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta keskimäärin 30 prosenttia. Kehitysvammahuolto on toteutunut viime vuoden vastaavaan aikaan verraten matalampana (maksuosuus psykososiaalisten palvelujen tulosalueella). Osavuosikatsauksen liitteenä on taulukko maksuosuuksista erikoisaloittain. Erikoissairaanhoidon lisämäärärahan tarve on edellyttäen, että loppu vuonna erikoissairaanhoidon kustannukset eivät kasva edellisestä vuodesta.

14 13 HOITO- JA HOIVAPALVELUJEN TULOSALUE 660 HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,2 Maksutuotot , ,7 Tuet ja avustukset , ,1 Muut toimintatuotot , ,9 YHTEENSÄ , ,2 Palkat ja palkkiot , ,6 Henkilöstösivukulut , ,6 Palvelujen ostot , ,7 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,8 Avustukset , ,4 Muut toimintakulut , ,6 YHTEENSÄ , ,1 TOIMINTAKATE , ,1 Hoito- ja hoivapalvelujen tulosalueella toimintatuotot tulevat alittumaan arvioidusta johtuen alhaisesta asiakasmaksujen toteutumisesta. Tuetun kotona asumisen vastuualueella maksutuotot alittavat arvioidun euroa johtuen pääosin arvioitua alhaisemmista ateriapalvelutuloista, vastaavasti palvelujen ostot alittuvat ateriapalveluiden osalta. Asumispalveluiden vastuualueella maksutuotot alittavat euroa arvioidun. Toimintakuluissa palvelujen ostot näyttäisivät toteutuvan suunnitellusti. Aineet, tarvikkeet ja tavarat alittavat talousarvion euroa. Muut toimintakulut toteutuu suunnitellusti. Kokonaisuutena hoito- ja hoivapalvelujen talousarvio toteutuu suunnitellusti. Tuetun kotona asumisen vastuualueen tavoitteissa painottuu vanhuspalvelulain toimeenpano käytännön tasolla. Kotiutushoitaja- ja vastuutyöntekijätoiminta toteutuu lain edellyttämällä tavalla. Kaksi sairaanhoitajaa kotisairaanhoidosta vastaa pääasiassa uusien ja haasteellisten potilaiden kotiutuksesta yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Kotihoidossa ympäristön tiimeissä on käytössä Medimobiili, jonka käytön tavoitteena on välittömän asiakastyöajan lisääminen. Penttilänpihan asuntojen remontointi pienryhmäkodeiksi on edennyt suunnitellusti; C-talon remontti on valmistunut ja asunnoissa on asiakkaat, B-talon remontti valmistuu syyskuun 2015 loppuun mennessä. Remontin vuoksi asiakaskäyntimäärät alittuvat. Terveyskeskussairaalan paikkamäärää vähennettiin suunnitellusti alkaen 32:stä 30:een. Jonopäiviä erikoissairaanhoidosta ei ole muodostunut. Terveyskeskussairaalan kuormitus% on ollut ,7 ja paikkoja on ollut käytössä keskimäärin 28. Ikäihmiset ovat saaneet heille myönnetyt palvelut 3 kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Tehostetun palveluasumisen ja laitoshoito Iltaruskon määrälliset suoritteet toteutuvat arvioidun mukaisesti.

15 14 PSYKOSOSIAALISTEN PALVELUJEN TULOSALUE 670 PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,1 Maksutuotot , ,0 Tuet ja avustukset , ,9 Muut toimintatuotot , ,5 YHTEENSÄ , ,8 Palkat ja palkkiot , ,3 Henkilöstösivukulut , ,6 Palvelujen ostot , ,0 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,4 Avustukset , ,0 Muut toimintakulut , ,5 YHTEENSÄ , ,1 TOIMINTAKATE , ,0 Lastensuojelu Viime vuoden lopulla lastensuojeluun tuli tavallista enemmän lastensuojeluilmoituksia ja tapahtui pitkäaikaisia sijoituksia, joihin ei ole varauduttu talousarviossa. Avohuollollisena tukitoimena on järjestetty perhekuntoutusta, mihin ei ole ollut talousarviossa riittäviä varauksia. Lastensuojelun perhekuntoutuksessa on ollut useampia perheitä ja kustannukset ylittyvät avohuollossa euroa ja jälkihuollossa euroa. Talousarvioon verrattuna pitkäaikaisen laitoshoidon keskimääräinen hoitopäivän hinta on kalliimpi ja sijoitettuja lapsia on enemmän. Määrärahoja on heinäkuun lopussa sidottu euroa talousarviota enemmän. Lastensuojelulain 26 ja 27 :ssä säädettyjen määräaikojen käsittelyissä on ollut viivytyksiä. Ajalla vireille tulleista lastensuojeluasioista määräaika ylitettiin 4,9 %:ssa kaikista vireille tulleista lastensuojeluasioista. Lastensuojelutarpeen selvityksistä 17,1 % ylitti lakisääteisen määräajan. Itä-Suomen aluehallintovirastolle on annettu selvitys määräaikojen ylittymisen syistä ja mahdollisuuksista selviytyä lastensuojelusasioista säädetyissä määräajoissa. Lastensuojeluilmoituksia on ajalla tullut 187 kappaletta. Lastensuojeluilmoitukset ja pyynnöt lastensuojelutarpeen selvittämiseksi: THL, avohuollon tilasto Lastensuojeluilmoitukset kaikki yhteensä Lastensuojelun määrärahat ylittyvät euroa. Perhekeskus Perhekeskus aloitti toimintansa Lapsiperheiden kotipalvelulle on paljon tarvetta. Kotipalvelua on heinäkuun loppuun mennessä saanut 14 perhettä. Perhetyöntekijä on tehnyt näihin perheisiin 113 kotikäyntiä ja työskennellyt perheissä 341 tuntia.

16 15 Asiakastyytyväisyyskyselyjen lomakkeet asiakkaille ja yhteistyökumppaneille on työstetty. Sama lomake tulee olemaan käytössä vuosina 2015 ja Heinäkuun loppuun mennessä perhekeskuksessa on toteutunut 2299 käyntiä. Käyntimäärät ovat lähes tavoitteen mukaiset lukuun ottamatta perhetyötä, jonka tilastointi aloitettiin maaliskuussa. Oppilashuollon tiimissä on ollut psykologivajausta neljän kuukauden ajan ja tulee vielä syksylläkin. Puheterapiaa on saanut 35 lasta ja toimintaterapiaa 41 lasta. Lisäksi lasten lakisääteisiin kuntoutuksiin on annettu alkuvuoden aikana 127 maksusitoumusta. Niihin varatuista määrärahoista 116 % on jo sidottu. Ylitystä pystytään kattamaan henkilöstömenojen ja työnohjausmäärärahojen säästöillä. Kuluneen vuoden aikana on luotu käytännöt ja saatu toimivat ohjelmistot lapsiperheiden kotipalvelun myöntämiseen ja kotipalvelun toteuttamiseen käytännössä. Hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilulain mukaisen yhteisen palvelusuunnitelman pohja on luotu Mediatriin yhteistyössä Joensuun kaupungin kanssa ja ensimmäinen palvelusuunnitelma on tehty. Koulukuraattoreiden työnjako on uudistettu. Perhekeskuksen tiimien välinen työparityöskentely on vahvistunut. Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun järjestäminen omana toimintana työllisyyspalvelujen kautta aloitti toimintansa maaliskuun 2015 alusta. Henkilökohtaisen avun järjestämisellä työllisyyspalvelujen kautta on ollut tarkoitus vaikuttaa myös pitkäaikaistyöttömien työllisyys- ja koulutuspolkuihin. Avustajakeskukseen on palkattu palkkatuella neljä avustajaa 32,5 tunnin viikkotyöajalla. Henkilökohtaisen avun päätöksiä on elokuun lopussa 50 henkilöllä, joista 25:lle avustajapalvelu järjestyy työllisyyspalvelujen avustajakeskuksen kautta. Avustajakeskuksen asiakkaille on myönnetty henkilökohtaisen avun tunteja yhteensä 518 h/kk. Palkkatukea työntekijät ovat saaneet % henkilöstömenoista. Työntekijöiden matkakuluihin tarvitaan myös määräraha. Verrattuna vuoden 2014 tilinpäätökseen ( ) ennustetaan nettomenojen olevan nykyisin järjestelyin n euroa, mikä on n. 12 % enemmän kuin viime vuonna. Vuodelle 2015 määrärahaa oli varattu vain euroa. Loppuvuodesta tehdään asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisen avun asiakkaille. Kehitysvammaisten asumispalvelujen toteuma tulee ylittymään eurolla, koska asumispalveluissa on asiakkaita varausta enemmän. Laitoshoidon purkaminen on edennyt ja PKSSK:n sosiaalipalvelujen erityishuollon kustannukset jäävät arvioitua noin euroa alhaisemmaksi. Kunnan toimeksiantosopimuksella oli kehitysvammaisten perhehoidossa aiemmin muutama asiakas, muut olivat PKSSK:n sosiaalipalvelujen järjestämässä perhehoidossa. Kaikki kehitysvammaisten perhehoito järjestetään vuoden 2015 alusta PKSSK:n sosiaalipalvelujen kautta. Kustannuksissa ei ole merkittävää eroa. Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen määräraha ylittyy ollen samaa tasoa, n euroa, kuin vuonna Kehitysvammapalveluissa Terk Cafeen tulot ovat arvioitua korkeammat. Työ- ja päivätoiminnan kuljetuskustannukset ovat euroa arvioitua suuremmat. Kokonaisuutena vammaispalvelujen tulosalue pysyy talousarviossa. Aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityössä on kehitetty yhdessä työllisyyspalvelujen kanssa aktivointiprosessia ja työllistämispalveluja. Myös Kelan kanssa on kehitetty uusia kuntoutumisen arvioinnin ja kehittämisen työmuotoja. Liperin kunta osallistuu Itä- Suomen yliopiston kehittämiskeskuksen Aducaten TYÖTÄ! hankkeeseen, millä kehitetään maakunnallista työllisyystoimijoiden yhteistyö- ja toimintamallia. Kunnan hallintokunnat ovat kiitettävästi osallistuneet kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteellisuus ja sisältö kaipaa parantamista. Vuoden alusta kunnan osarahoittaman (50 %) työmarkkinatuen piiriin siirtyi päivää työmarkkinatukea saaneet ja yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden työmarkkinatuesta kunta korvaa 70 %. Talousarviossa varattiin työmarkkinatukeen euroa, jolloin kuukausilasku saisi olla euroa/kk. Tammi-heinäkuussa laskut olivat keskimäärin euroa/kk ja työmarkkinatuen piirissä oli keskimäärin 159 asiakasta (108 v. 2014). Työttömyys ja työmarkkinatukea saavien määrä on ollut kasvussa ja työvoimahallinnon aktivoivat toimet, mm työkokeilut, uravalmennus ja palkkatuella palkattujen määrä, ovat vähentyneet. Työmarkkinatuen kustannuksia ei pystytä riittävästi

17 16 hillitsemään, vaikka kunnan järjestämä kuntouttava työtoiminta on määrällisesti lisääntynyt. Arvioidaan, että määräraha tulee ylittymään euroa. Toimeentulotukipäätökset on ratkaisu 98,6 %:sti määräajassa. Toimeentulotukihakemusten määrä on 6 % suurempi kuin edellisen vuoden tammi-kesäkuussa ja menot ovat n.10 % pienemmät kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Arvioidaan, että perustoimeentulotuen määrärahaa säästyy euroa, mikä puolestaan pienentää perustoimeentulotuen valtionosuutta euroa. Myös täydentävää toimeentulotukea säästyy n euroa. Kuntouttavan työtoiminnan päiviä arvioidaan kertyvän vuoden aikana 6000 arvioidun päivän sijasta 8000, jolloin valtion korvausta saadaan euroa enemmän kuin arvioitu ja matkakorvauksiin varataan lisää euroa. Kokonaisuutena aikuissosiaalityön tulosalue alittaa talousarvion euroa. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelujen monialainen tiimi työskentelee toista vuotta psykososiaalisten palvelujen alaisuudessa. Toimintamalleja hiotaan koko ajan asiakas- ja osaamistarvetta vastaaviksi. Päihdetyötekijä / kokemusasiantuntijan tehtävä vakinaistettiin huhtikuussa. Prosessien omistajat työstävät omien prosessiensa perustietoja. Korvaushoidon prosessikeskusteluja on käyty vastaanoton ja riippuvuuspoliklinikan kanssa. Katkaisuhoidon yhteistyö toimii hyvin terveyskeskussairaalan kanssa. Mielenterveysasiakkaan hoitopolun kulkua on aloitettu avaamaan yhdessä erikoissairaanhoidon aikuispsykiatrian kanssa. Yhteistyö asumispalvelujen tuottajien kanssa toimii asiakaslähtöisesti ja asiakkaan tarpeen mukaisesti. Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen määrärahat on sidottu elokuun lopussa kokonaan. Uusia asiakkaita on tullut huhti elokuussa kuusi. Omahoitajan/omatyöntekijän nimeämisessä ja yhteisen terveys-, hoito- ja palvelusuunnitelman käyttöönotossa on edetty jonkin verran. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen monialaisen tiimin asiakaskertomuksen kirjaaminen monelle eri lehdelle ja osin kahteen järjestelmään kaipaa selkeyttämistä työkäytäntöjen sujuvoittamiseksi ja asiakaslähtöisyyden toteutumiseksi. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen talousarvio on toteutunut suunnitellusti. Kriittinen tekijä on kuitenkin mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut eikä uusia asiakkaita enää vuoden lopulla määrärahojen puitteissa pystytä sijoittamaan. On kuitenkin selvää, että inhimillisesti ja kokonaistaloudellisesti asumispalvelu on parempi vaihtoehto kuin sairaalahoidon pitkittyminen. Erikoissairaanhoidon aikuispsykiatrian sopimuksen toteuma on heinäkuun lopussa 57,95 %, joten vähennystä vuoden 2014 samasta ajankohdasta on 14,78 %. Sen sijaan yleissairaalapsykiatrian toteuma on 150,69 %. On kuitenkin huomattava, että aikuispsykiatriassa 1 % on euroa ja yleissairaalapsykiatriassa 1 % on 720 euroa. Kokonaisuutena psykososiaalisten palvelujen tulosalueen lisämäärärahatarve on

18 17 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ 60 SOSIAALI- JA TERVEYSLTK Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,3 Maksutuotot , ,3 Tuet ja avustukset , ,4 Muut toimintatuotot , ,2 YHTEENSÄ , ,7 Palkat ja palkkiot , ,1 Henkilöstösivukulut , ,5 Palvelujen ostot , ,7 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,8 Avustukset , ,3 Muut toimintakulut , ,8 YHTEENSÄ , ,3 TOIMINTAKATE , ,1 Sosiaali- ja terveystoimen toimintakate talousarvioon nähden oli syyskuun lopussa 73,1 %. Edellisenä vuonna vastaavana aikana tilinpäätöksen nähden toimintakate oli 71,0 %. Toimintakatteen kasvu on ollut 5,1 %. Vuoden 2015 talousarvio on 4,3 % suurempi kuin vuoden 2014 tilinpäätös. Kasvu johtuu pääasiassa perhekeskuksen perustamisesta ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvusta. Perhekeskukseen siirtyi osa henkilöstöä sivistystoimesta, joten koko kunnan kannalta kyse ei ole kustannusten kasvusta. Elokuun lopun tilanteen perusteella myyntituotot ovat toteutuneet alhaisesti ajankohtaan nähden, johtuen työterveyshuollon myyntituottojen laskusta. Vastaavasti myös työterveyshuollon palvelujen ostot ovat toteutuneet arvioitua vähemmän. Maksutuottoja on kertynyt enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta talousarvioon nähden alhaisesti. Henkilöstökulujen kasvu edelliseen vuoteen nähden johtuu pääsääntöisesti perhekeskuksen perustamisesta sekä vuoden 2014 aikana perustetuista uusista vakansseista. Palvelujen ostojen toteutumista edelliseen vuoteen ei voi suoraan verrata, koska sosiaali- ja terveystoimen sisäisiä eriä palvelujen ostoissa ei ole enää vuonna Ulkoiset palvelujen ostot ovat kasvaneet noin , johtuen asiakaspalvelujen ostoista ja laboratoriopalveluista. Erityisesti erikoissairaanhoito ja lastensuojelun ostopalvelut ovat kasvaneet. Avustukset ovat kasvaneet johtuen työmarkkinatien kuntaosuudesta. Muutoin toimintatuotot ja kulut ovat toteutuneet suunnitellusti. Lisämäärärahaa haetaan terveyspalvelujen tulosalueelle erikoissairaanhoitoon ja psykososiaalipalvelujen tulosalueelle , yhteensä Mikäli lisämääräraha myönnetään psykososiaalisten palvelujen tulosalueelle, niin talousarviomuutokset tehdään osavuosikatsaus 2 mukaisesti eri vastuualueille.

19 18 PKSSK MAKSUOSUUDET SOPIMUS TOT TOT TP TOT TOT TOT LIPERI /2015 % /2014 % Ero AIKUISPSYKIATRIA ,3 % ,2 % -107 ENSIAPU 53 0 FYSIATRIA ,4 % ,2 % -19 IHOTAUDIT JA ALLERGOLOGIA ,2 % ,5 % 0 KEUHKOSAIRAUDET ,0 % ,4 % 54 KIPUPOLIKLINIKKA ,5 % ,0 % -18 KIRURGIA ,5 % ,0 % 467 KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUDIT ,0 % ,2 % 29 KUNTOUTUS ,9 % ,8 % 2 LASTEN- JA NUORTENTAUDIT ,3 % ,4 % -183 LASTENNEUROLOGIA ,4 % ,1 % -14 LASTENPSYKIATRIA ,8 % ,8 % -82 NAISTENTAUDIT JA SYNNYTYKSET ,9 % ,7 % -89 NEUROLOGIA ,9 % ,8 % 10 NUORISOPSYKIATRIA ,7 % ,0 % -64 PÄIVYSTYS ,0 % ,8 % 30 SILMÄTAUDIT ,8 % ,2 % -1 SISÄTAUDIT ,9 % ,2 % 139 SUU- JA LEUKASAIRAUDET ,3 % ,4 % -10 SYÖPÄTAUDIT ,6 % ,4 % 31 SÄDEHOITO ,3 % ,4 % 5 TEHOHOITO ,0 % ,9 % 69 YLEISSAIRAALAPSYKIATRIA ,3 % ,2 % 86 Kaikki yhteensä ,1 % ,9 % 334 ERITYISTASO ,9 % ,4 % 27 MUUT ERITYISVELVOITTEET ,7 % ,7 % 33 ESH PALAUTUS Erikoissairaanhoito yhteensä ,0 % ,8 % 394 Kehitysvammahuolto yhteensä ,2 % ,2 % -144 Sopimus yhteensä ,8 % ,8 % 250 *erityistaso kesäkuun loppuun ilman palautusta 65,8 % Määrärahaesitys: Esitetään kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että sosiaali- ja terveystoimelle myönnetään menomäärärahojen muutokset seuraavasti: terveyspalvelujen tulosalueelle (erikoissairaanhoito) ja psykososiaalipalvelujen tulosalueelle , yhteensä

20 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta on käsitellyt talousraportti II:n kokouksessaan Koko kuntaa koskevaan raporttiin on otettu taloustilanne syyskuun lopun tilanteen mukaan. Tästä syystä koko kuntaa koskevassa raportissa sivistystoimen ennustetta ja perusteluja on jonkin verran muutettu. 400 HALLINTO Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot ,0 0 Maksutuotot ,0 Tuet ja avustukset , ,1 Muut toimintatuotot YHTEENSÄ , ,8 Palkat ja palkkiot , ,2 Henkilöstösivukulut , ,0 Palvelujen ostot , ,5 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,4 Avustukset Muut toimintakulut , ,3 YHTEENSÄ , ,1 TOIMINTAKATE , ,6 Hallinnon tulosalueella jatkuu omina prosesseinaan sekä seudullisen opetussuunnitelmatyön että useiden hankkeiden koordinointi. Oppilaskuljetusten maksatus tapahtuu vasta joulukuussa, mikä vaikuttaa hallinnon tulosalueen ylityksiin. Joukkoliikenteen ennakoitua suurempi lasku näkyy toteumassa kohonneena arvona. Ylitys tulee olemaan noin PERUSOPETUS Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,1 Maksutuotot , Tuet ja avustukset , ,5 Muut toimintatuotot , ,6 YHTEENSÄ , ,4 Palkat ja palkkiot , ,7 Henkilöstösivukulut , ,2 Palvelujen ostot , ,4 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,6 Avustukset ,0 0 Muut toimintakulut , ,1 YHTEENSÄ , ,9 TOIMINTAKATE , ,0

21 20 Perusopetuksen tulosalueella on sopeuduttu yhden yläkoulun toimintaan. Tilanahtaus näkyy työn arjessa. Henkilöstömenoissa on tulossa ylitystä lähinnä Liperin koulun osalta. Viinijärven koulussa on syksyn alusta alkanut alkuluokkatoiminta. Talousarvioon nähden perusopetuksen toimintakatteen arvioitu ylitys tulee olemaan noin euroa (Liperin koulun ylitys tullee olemaan yli euroa; muut koulut alittavat talousarvionsa tai pysyvät talousarviossa). Joka tapauksessa perusopetuksen tulosalueella on lautakunnan esittämä vähintään euron lisämäärärahatarve. 440 VARHAISKASVATUS Ta 2015 Muutos Ta II 2015 Tot Tot % Tot Muutos % Myyntituotot , ,0 Maksutuotot , ,1 Tuet ja avustukset ,5 Muut toimintatuotot , ,7 YHTEENSÄ , ,8 Palkat ja palkkiot , ,8 Henkilöstösivukulut , ,5 Palvelujen ostot , ,1 Aineet, tarvikkeet, tavarat , ,2 Avustukset , ,6 Muut toimintakulut , ,4 YHTEENSÄ , ,5 TOIMINTAKATE , ,5 Varhaiskasvatuksen tulosalueella on selvästi nähtävissä menojen laskua tuntiperusteisen laskutuksen myötä, perheet ovat pienentäneet hoidonvarauksia entisestään. Hoitoon tulleiden lasten määrä on kasvanut edellisvuodesta (ks. tau lukko 2) ja lähes jokaisen kuukauden lapsimäärä on suurempi edelliseen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kesäajan toiminnan järjestelyt ovat tuoneet osan säästöistä, hyvitysmahdollisuutta päivähoitomaksuissa vanhemmat käyttävät entistä enemmän. Henkilö kunnan siirtyminen kesäajaksi sosiaali- ja terveystoimeen on järkevää kunnan kokonaisuuden kannalta. Arvion mukaan varhaiskasvatuksen toteuma tulee alittumaan ainakin Nyt uudessa arviossa ennustetaan, että varhaiskasvatuksen alitus tullee olemaan jopa noin euroa eli yli sen, mitä esitetyt sivistystoimen lisämäärärahat yhteensä euroa ovat.

Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2015

Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2015 Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 29.9.2015 66 Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus on laadittu ajalta tammi-elokuu 2015. Osavuosikatsauksessa esitellään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2014 l

Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2014 l Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus II/2014 l Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.9.2014 X 1 Sosiaali- ja terveystoimen osavuosikatsaus on laadittu ajalta tammi-elokuu 2014. Osavuosikatsauksessa esitellään

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen 1.1.2013 - Talousarviossa jo lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä sote-yhdistymisestä johtuen - Kompromisseja kustannusten kohdentamisessa - Suurin

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Hoitoon tull. potil. Loka 2014 tot % Loka 2013 muut% ajanvaraus 29 273 ei 29 811-1,8 päivystys 7 911 budje-

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT

Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT HALLINTO HALLINTOPALVELUKESKUS TP 2015 TA 2016 Muutos TA 2016 (ta+m) TP 2016 Poikkeama Käyttö % Toimintatuotot

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot