Maria Rytkönen & Juhani Saari. Opiskelijan Kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maria Rytkönen & Juhani Saari. Opiskelijan Kaupunki"

Transkriptio

1 Maria Rytkönen & Juhani Saari Opiskelijan Kaupunki

2 Lukijalle Tässä julkaisussa esitellään pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoiden näkemyksiä asumiseen, liikenteeseen sekä kaupunkiviihtyvyyteen liittyen pääkaupunkiseudulla. Julkaisu on tuotettu tiivistelmäksi Opiskelijan kaupunki -tutkimushankkeen laajemmasta tutkimusraportista (Saari & Rytkönen 2015) 1. Tutkimusaineiston muodostavat Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuodenvaihteessa toteuttama valtakunnallinen Opiskelijabarometri -kysely sekä keväällä 2015 toteuttama kaupunkiteemainen erilliskysely. Korkeakouluopiskelijoille suunnatussa Opiskelijabarometrissa vastaajamäärä oli yli ja erilliskyselyssä 710. Opiskelijan kaupunki -tutkimushankkeessa verkostoyhteistyö on ollut laajaa ja kattanut monia asiantuntijatahoja. Otuksen kanssa hanketta ovat olleet toteuttamassa: Copyright: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Maria Rytkönen, Juhani Saari Taitto: Simo Pihlajaniemi Julkaisija: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus Lapinrinne HELSINKI ISBN: Aalto-yliopisto Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Espoon kaupunki Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HELGA Helsingin kaupungin tietokeskus Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Metropolia Ammattikorkeakoulu Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Svenska handelshögskolans Studentkår SHS 1 Saari, J. & Rytkönen, M Opiskelijan kaupunki. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus ja Aalto yliopiston ylioppilaskunta AYY. 2

3 Asuminen Asuinalueet ja toivekohteet Tarkasteltaessa opiskelijoiden nykyisiä asuinalueita Otaniemi erottuu muista alueista selvästi suurimmalla yliopisto-opiskelijoiden määrällään. Helsingissä opiskelijat ovat asettuneet varsin tiiviisti kantakaupungin tuntumaan, erityisesti Kallion ja keskustan alueille. Yliopisto-opiskelijoihin verrattuna ammattikorkeakouluopiskelijat asettuvat huomattavasti tasaisemmin eri puolille pääkaupunkiseutua. Erityisen paljon ammattikorkeakouluopiskelijoita asuu Kalliossa, Malminkartanossa, Kannelmäessä ja Arabianrannan lähettyvillä. Kansainvälisiä opiskelijoita on suhteellisesti eniten Espoon keskuksessa, Karakalliossa, Malminkartanossa ja Kontulassa. (Kartat 1 ja 2.) Kartta 1. Yliopisto-opiskelijoiden sijoittuminen. Kartta 2. Amk-opiskelijoiden sijoittuminen. Korkeakouluopiskelijoiden asuinalueiden valintaan vaikuttaa eniten oman oppilaitoksen läheisyys, hyvät liikenneyhteydet, asumiskustannukset sekä Helsingin keskustan läheisyys (kuvio 1) Asuinapaikkakunnan valinta (pk-seudulle muuttaneet) Kaupunginosan valinta (kaupungin sisällä muuttaneet) Kaupunginosan valinta (muuttaneet) Kuvio 1. Yleisimmät syyt opiskelupaikkakunnan sekä kaupunginosan valinnalle. Kun opiskelijoita pyydettiin merkitsemään karttaan alueita, jonne heidän mielestään tulisi rakentaa opiskelija-asuntoja, erottuivat joukosta Otaniemi ja Kalasatama. Helsingissä muita opiskelija-asuntojen rakentamisen merkittävimpiä toivekohteita olivat Lauttasaari ja Jätkäsaari ja Vantaalla Tikkurila. (Kartta 3.) 3

4 Kartta 3. Vastaukset kysymykseen Minne tulisi rakentaa opiskelija-asuntoja pääkaupunkiseudulla? Opiskelijoita pyydettiin merkitsemään myös sellaiset kohteet, joissa he haluaisivat asua valmistumisensa jälkeen. Näissä vastauksissa mieluisimmiksi asuinalueiksi nimettiin erityisesti Etu-Töölö, Punavuori, Munkkisaari, Lauttasaari, Tapiola ja Tikkurila. Pääkaupunkiseu- Muualta dulla ennen opinto- muutta- jaan asuneet neet Vuokra-asunnoissa 52,8 % 73,1 % Vapailta markkinoilta 27,6 % 26,4 % Kaupungilta 10,9 % 4,1 % Opiskelijoiden perheasunnoissa tai kaksioissa 6,4 % 13,8 % Opiskelijoiden yksiöissä 3,4 % 9,3 % Opiskelijoiden soluasunnoissa 4,9 % 19,5 % Omistusasunnoissa 29,7 % 14,7 % Itseomistetussa 21,5 % 8, Puolison, vanhempien tai sukulaisten omistamassa asunnossa 8,2 % 6,7 % Muut 16,9 % 12,2 % Ei vakituista asuntoa 0,2 % 0, Asunnot ja asumistyytyväisyys Suurin osa opiskelijoista asui pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnossa, joka oli vuokrattu vapailta markkinoilta (taulukko 1). Asunnon valinnassa keskeisenä kriteerinä on ollut asunnon hinta, mikä on vaikuttanut muun muassa yhteisöllisen asumisen tai vanhempien luona asumisen valintoihin. Hinnan lisäksi tärkeimmät kriteerit asunnon valinnalle ovat hyvät liikenneyhteydet, kaupungin keskustan läheisyys ja kampuksen läheisyys. (Kuviot 2 4.) Taulukko 1. Opiskelijoiden asumismuodot pääkaupunkiseudulla. 4

5 Edullisempi hinta + Yhteisöllisyys + Mahdollisuus valita kämppäkaverinsa + Parempi äänieristys + Parempi varustelutaso + Alkuvaiheen opiskelijat Keskivaiheen opiskelijat Loppuvaiheen opiskelijat KV-opiskelijat Mukavat yhteiset tilat + Asuntojen saatavuus + Paremmat sijainnit + Kuvio 2. Yhteisöasumisen hyvät puolet (0 ei maininnut; 1 kolmanneksi tärkein: 2 toiseksi tärkein; 3 tärkein) , ,9 30,7 21,3 16,6 15,7 7,1 6,4 4,1 2,4 Kuvio 3. Vanhempiensa luona opintojen aikana asuneiden yleisimmät syyt asumisjärjestelyynsä. 7 6 Osuus vastaajista 5 Tulin hyvin toimeen. Tulin toimeen, kun elin säästäväisesti. Toimeentuloni oli niukkaa ja/tai epävarmaa. Kuvio 4. Asumispreferenssi suhteessa toimeentuloon. 5

6 Kun mitattiin asumistyytyväisyyttä, keskimäärin vähiten tyytyväisiä olivat vapaarahoitteisessa asunnossa yksin asuvat ja opiskelija-asunnossa kimpassa asuvat, kun taas tyytyväisimpiä olivat luokkaan muut asumismuodot kuuluvat. Tämä luokka käsittää vanhempiensa, sukulaistensa tai puolisonsa omistamassa asunnossa asuvat. Asuminen tällaisessa asumismuodossa koettiin erityisesti suhteellisen edulliseksi. (Kuvio 5.) 7,5 7,0 6,5 6,0 5,5 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 6,36 5,86 6,28 5,80 6,19 6,40 6,99 6,47 Keskimääräinen asumistyytyväisyys 0 10 Kuvio 5. Keskimääräinen asumistyytyväisyys suhteessa asumisen muotoon (asteikolla 0 10). Asumiskustannukset Asumiskustannukset ovat siis yksi tärkeimmistä kriteereistä asunnon valinnalle. Lähes 60 prosenttia opiskelijoista olisi valmis luopumaan oman parkkipaikan mahdollisuudesta, jos asumiskustannukset laskisivat. Valtaosa opiskelijoista maksaa asumiskustannuksia kuukaudessa euroa keskiarvon ollessa 560 euroa (keskihajonta 330 euroa). Kuvioista 6 ja 7 näkyvät asumismenot suhteessa asuntotyyppeihin ja työssäkäyntiin Kokoaikaisesti (euroa) Osa-aikaisesti Ei työssä Kokoaikaisesti % Osa-aikaisesti Ei työssä Kimppakämpässä asuvat Yksinasuvat Puolison kanssa asuvat 0 Kuvio 6. Asumismenot ja niiden osuus käytettävissä olevista tuloista (prosenttia/kk) asumismuodon ja työssäkäynnin mukaan. Kuvion viivat kuvaavat asumismenojen osuuksia tuloista suhteessa työssä käymiseen. 6

7 Kokoaikaisesti (euroa) Osa-aikaisesti Ei työssä Kokoaikaisesti % Osa-aikaisesti Ei työssä Opiskelija-asunnoissa asuvat Vapaarahoitteisesti asuvat Muut asumismuodot Kuvio 7. Asumismenot ja niiden osuus käytettävissä olevasta tulosta (prosenttia /kk) asuntotyypin ja työssäkäynnin mukaan. Kuvion viivat kuvaavat asumismenojen osuuksia tuloista suhteessa työssä käymiseen. 0 Asuntojen tarjonta Kuviossa 8 on kuvattu vastaajien kokemuksia asuntojen tarjonnasta ja pääkaupunkiseudulla tarjolla olevien asuntojen hintatasosta. Noin 60 prosenttia vastaajista oli täysin eri mieltä tai eri mieltä siitä, että heidän asuinalueensa vuokrataso olisi kohtuullinen. Melkein 60 prosenttia vastaajista oli täysin eri mieltä tai eri mieltä siitä, että asunnon löytäminen onnistuu melko helposti. Asuinalueellani on riittävästi yhteisölliseen asumiseen soveltuvia asuntoja 9,9 17,9 23,0 11,0 38,2 Asuinalueellani on tarjolla riittävästi asuntoja, jodien sijainti on hyvä 13,2 21,1 35,2 21,5 8,9 Asuinalueellani on tarjolla riittävästi pieniä asuntoja 24,7 29,4 24,5 6,3 15,1 Asunnon löytäminen onnistuu melko helposti 21,8 35,4 25,9 7,3 9,6 Asuinalueeni vuokrataso on kohtuullinen 29,2 30,1 22,4 13,0 5, Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä Eos Kuvio 8. Vastausjakauma asuntojen tarjontaa ja hintatasoa koskeviin väittämiin. Kun opiskelijoilta kysyttiin, millaisten opiskelija-asuntojen rakentamiseen lähitulevaisuudessa pitäisi panostaa, suosituimmat asumismuodot olivat kaksio kaveruksille tai pariskunnalle (n. 45 m2, 350 e/kk), yksiö (n. 30 m2, 525 e/kk) ja soluasunto, jossa olisi omat saniteettitilat ja jääkaappi sekä jaettu keittiö (400 e/kk). (Kuvio 9.) ,2 52,9 17,7 16,5 33,9 26,1 18,6 5,7 Kahdelle jaettu yksiö Soluasunto, jaetut saniteettitilat Soluasunto, omat saniteettitilat Kimppa-asunto Kaksio kaveruksille tai pariskunnalle Yksiö Perheasunto Valmiiksi kalustettu asunto Kuvio 9. Vastaukset kysymykseen Millaisten opiskelija-asuntojen rakentamiseen pitäisi mielestäsi panostaa lähitulevaisuudessa? 7

8 Liikenne Matkustajat Yli puolet pääkaupunkiseudun opiskelijoista käyttää aikaa kodin ja opiskelupaikan ja/tai työpaikan väliseen matkaan päivän aikana minuuttia. Moodivastaaja eli yleisin vastausluokka (19 prosenttia) käyttää aikaa minuuttia. Vastaajista 61 prosenttia ilmoittaa kuitenkin toivotuksi matka-ajaksi minuuttia. Tämä toivematka-aika toteutuu lopulta vain 12 prosentilla vastaajista. (Kuvio 10.) % 61 % 21 % 3 % 1 % 1 10 min min min min min min Kuvio 10. Opiskelijakaupunkikyselyyn vastanneiden vastaukset kysymykseen: Kuinka pitkä olisi sinulle sopiva kävelymatka kotoa kampukselle/työpaikalle (minuuttia/suunta)? Kartoissa 4 8 on kuvattu eri kampuksien ajallista saavutettavuutta Helsingin seudun liikenteen HSL:n matka-aikakartta-sovelluksella ( Kartoissa näkyy 20 minuutissa saavutettavien alueiden rajat eri kulkumuotoja käyttäen. Karttojen värit ilmoittavat matka-ajan kulkumuodoittain alla olevilla väreillä. Kävely Pyöräily Joukkoliikenne Kartta 4. Metropolian Arabianrannan kampusalueen saavutettavuus eri liikkumismuodoilla 20 minuutissa. 8

9 Kartta 5. Aalto-yliopiston kampusalueen saavutettavuus eri liikkumismuodoilla 20 minuutissa. Kartta 6. Laurea-ammattikorkeakoulun kampusalueen saavutettavuus eri liikkumismuodoilla 20 minuutissa. 9

10 Kartta 7. Haaga-Helian Pasilan kampusalueen saavutettavuus eri liikkumismuodoilla 20 minuutissa. Kartta 8. Helsingin yliopiston kampusalueen saavutettavuus eri liikkumismuodoilla 20 minuutissa. 10

11 Liikennemuodot Joukkoliikenne. Vastaajien keskuudessa jalankulku ja joukkoliikenne olivat yleisimpiä liikennemuotoja (kuvio 11). Samoin melkein puolet vastaajista ilmoitti joukkoliikenteen olevan myös mieluisin liikkumismuoto kodin ja opiskelupaikan ja/tai työpaikan välillä (kuvio 12). Muu bussi 2,0 1,6 30,1 66,3 Kaukojuna,13,5 32,4 64,1 Auto 9,9 10,1 28,5 51,5 Pyöräily 10,2 19,6 32,1 38,1 HSL-joukkoliikenne 60,8 19,8 16,2 3,3 Jalankulku 67,2 10,4 7,8 14, Päivittäin Muutaman kerran viikossa Harvemmin En koskaan Kuvio 11. Vastaukset kysymykseen Kuinka usein käytät seuraavia liikennemuotoja päivittäisessä liikkumisessasi kotisi ja opiskelu- ja/tai työpaikkasi välillä? 9,5 48,6 10,6 0,4 30, Henkilöauto HSL:n operoima joukkoliikenne Jalan Kaukojuna Pyörä Kuvio 12. Vastaukset kysymykseen Mikä olisi sinulle mieluisin liikkumismuoto (olettaen, että tarjolla olisi suora bussiyhteys ja hyvät kevyen liikenteen tai autoliikenteen väylät)? Selkeästi tärkein joukkoliikenteen kehittämiskohde on poikittaisliikenne. Seuraavaksi tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat joukkoliikenteen vuorovälien tihentäminen viikonloppuisin ja iltaisin sekä maksuttoman joukkoliikenteen kehittäminen. (Kuvio 13.) Vastaajia pyydettiin myös merkitsemään karttaan julkisen liikenteen ongelmakohtia esimerkiksi liikennejärjestelyjen tai vaihtojen sujuvuuden kannalta. Ongelmallisimmaksi nousi Espoon Tapiolan keskuksen alue, Helsingin Rautatieaseman edusta ja Pasilan asema. Vantaalla ongelmalliseksi alueeksi mainittiin Kehä III ja Vihdintien risteyksen lähistö % 35 % 32 % 37 % 13 % 22 % 24 % 23 % 32 % 8 % 32 % 6 % 11 % 5 % Kuvio 13. Vastaukset kysymykseen Valitse seuraavista kolme tärkeintä tavoitetta joukkoliikenteen kehittämiseksi. 11

12 25 % Pyöräily. Pyöräily näyttäisi olevan joukkoliikenteen ohella mieluisa liikkumismuoto. 31 prosenttia ilmoittaa pyöräilyn mieluisimmaksi liikkumismuodoksi ja 30 prosenttia pyöräilee vähintään muuta- man kerran viikossa. (Kuviot 11 ja 12.) Espoossa 15 % pyöräillään päivittäin huomattavasti enemmän (25,4 %) kuin Helsingissä (6,1 %) tai Vantaalla (2,7 %). Opiskelijat kokevat pyöräilyn pääsääntöisesti helpoksi ja turvalliseksi tavaksi liikkua (kuvio 14). 5 % 4 % Kuvio 14. Pyöräily on pääkaupunkiseudulla helppo ja turvallinen tapa liikkua (1 Täysin eri mieltä 10 Täysin samaa mieltä). 6 % 8 % 4 % 8 % 19 % 12 % 9 % Pyöräilyn osalta nähdään kuitenkin myös paljon kehitettävää. Valtaosa, 55 prosenttia, pääkaupunkiseudun opiskelijoista kokee, ettei pyöräteitä ja -kaistoja ole pääkaupunkiseudulla tarpeeksi. Tämä näkemys oli yleisempi helsinkiläisten kuin espoolaisten ja vantaalaisten keskuudessa. Esimerkiksi uusia kevyen liikenteen väyliä (baanoja) tulisi 88 prosentin mukaan rakentaa lisää. (Kuvio 15.) Hyviä pyöräily-yhteyksiä toivottiin esimerkiksi Itä-Pasilasta ja Vallilasta Hämeentien kautta Hakaniemeen ja sieltä Rautatieasemalle. Erityisesti Hämeentiehen kohdistuu useita toivomuksia. Paljon toiveita esitetään myös Länsiväylään sekä Espoon Otaniemestä Karhusaaren kautta Lauttasaareen ja Ruoholahteen kulkevalle reitille. Helsingin Kalliosta, Sörnäisestä ja Hakaniemestä kulkee useampia reittitoivomuksia Etu- ja Taka-Töölöön. Myös Itäkeskus Roihuvuori Herttoniemi -reitti Kulosaaren kautta Kalasatamaan herättää paljon toiveita. 25,0% 20,0% Espoo Helsinki Vantaa 15,0% 10,0% 5,0% 0,0% Kuvio 15. Vastaukset väitteeseen Pyöräteitä ja -kaistoja on pääkaupunkiseudulla riittävästi (asteikolla 1 täysin eri mieltä 10 täysin samaa mieltä). Pyöräilyreittien lisäksi kehitettävää nähtiin autoilijoiden ja kävelijöiden asenteissa pyöräilijöitä kohtaan sekä pyöräilyn turvallisuudessa. Moni koki pyöräilyn pääkaupunkiseudulla suorastaan vaaralliseksi. Tämä kohdistui usein erityisesti Helsingin keskustassa liikkumiseen ja vilkkaaseen liikenteeseen raitiovaunujen, autojen ja muun liikenteen seassa. Vastaukset kuvaavat hyvin käsitystä, jonka mukaan liikennejärjestelyt on tehty pääasiassa moottoriliikenteen näkökulmasta. Myös muiden liikkujien epätietoisuus liikennesäännöistä tai välinpitämättömyys sekä pyörien varastaminen koettiin hankaloittavan liikkumista. Pyöräparkkeja ja lukittavia pyörätelineitä toivottiin enemmän. 5 Mies Nainen 9,03 % 10,69 % 9,03 % 11,16 % Ei ole ajokorttia, mutta aion hankkia Minulla ei ole ajokorttia enkä aio hankkia 15,44 % 14,25 % Minulla on ajokortti ja käytän omaa autoa Onko sinulla ajokortti ja käytätkö autoa? 42,64 % 31,95 % 32,54 % 22,92 % Minulla on ajokortti ja käytän Minulla on ajokortti, mutta en silloin tällöin sukulaisilta tai käytä juurikaan autoa ystäviltä lainattua autoa Kuvio 16. Vastaukset kysymykseen Onko sinulla ajokortti ja käytätkö autoa? sukupuolen mukaan. 12

13 Autoilu. Autoilu ei näyttäisi olevan kovin suosittua opiskelijoiden keskuudessa. Suurimmalla osalla vastaajista on ajokortti, mutta he käyttävät autoa vain silloin tällöin tai eivät juuri koskaan. (Kuvio 16.) Kun vastaajilta kysyttiin suhtautumista väitteeseen yksityisautoilua tulisi rajoittaa, vastaajista suurin osa, 65 prosenttia, oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä (kuvio 17). 25 % 15 % 5 % 11 % Kaupunkiviihtyvyys ja palvelut Mielikuvat 2 % 6 % 8 % 4 % 6 % 16 % 15 % Kuvio 17. Vastaukset kysymykseen Yksityisautoilua tulisi rajoittaa (asteikolla 1 täysin eri mieltä 10 täysin samaa mieltä). Kysyimme opiskelijoilta Helsinkiin, Vantaaseen ja Espooseen liitettäviä mielikuvia. Helsinkiä luonnehtivat vahvimmin mielikuvat: kaupunki on auki 24 tuntia vuorokaudessa, monipuolinen ravintola- ja kahvilatarjonta sekä hyvä kulttuuritarjonta. Vantaata luonnehti vahvimmin käsite lapsiystävällinen. Käsitteet, jotka oli liitetty useimmin Helsinkiin, luonnehtivat Vantaata harvimmin. Espoon osalta yleisimmät mielikuvat olivat niin ikään lapsiystävällinen, sekä rauhallinen ja turvallinen. Vain harvat mainitsivat Espoon kohdalla kaupunki on auki 24 tuntia vuorokaudessa tai monipuolinen ravintola- ja kahvilatarjonta. (Taulukko 2.) 12 % 22 % Mielikuva Helsinki Vantaa Espoo Rauhallinen 16 % 18 % 31 % Lapsiystävällisyys 24 % 32 % Turvallinen 22 % 16 % 29 % Liikunta 32 % 24 % Kun. Palvelut 35 % 18 % 28 % Joukkoliikenne 15 % 16 % Autottomuus 43 % 12 % 13 % Työllistymismahd. 44 % 19 % 26 % KV-ilmapiiri 49 % 16 % 14 % Kulttuuritarjonta 63 % 5 % 15 % Ravintola- ja kahvilak. 7 6 % 9 % 24 h 76 % 3 % 4 % Taulukko 2. Kaupunkien mielikuvien värikartta. Tarkasteltaessa korkeakouluopiskelijoiden näkemyksiä viihtyisästä kaupunkiympäristöstä kaikista tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat mahdollisuus liikkua paikasta toiseen helposti ilman autoa sekä puistot ja viheralueet. Muita tärkeitä tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön kannalta olivat matala kynnys auttaa ja saada apua muilta hätätilanteessa ja kaupalliset tilat. (Kuvio 18.) Kansainvälinen ilmapiiri 14 % 17 % Kaupungin tarjoamat mahdollisuudet katutaiteelle ja vapaalle ilmaisulle 18 % 32 % 21 % Kaupalliset tilat 3 % 14 % 55 % 28 % Mahdollisuus liikkua paikasta toiseen helposti ilman autoa 2 % 3 % 19 % 77 % Puistot ja viheralueet 2 % 27 % 71 % Matala kynnys auttaa ja saada apua muilta hätätilanteessa 3 % 7 % 44 % 46 % Näkyvä vartiointi ja turvakamerat 16 % 41 % 31 % 12 % Avoimet epäkaupalliset tilat 11 % 22 % 27 % Ei lainkaan tärkeää Ei tärkeää Tärkeää Hyvin tärkeää Kuvio 18. Vastaukset kysymykseen Miten tärkeänä pidät seuraavia tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön kannalta? 13

14 Taulukossa 3 tarkastellaan mielikuvia vielä työntö- ja vetovoimatekijöiden näkökulmasta. Taulukosta voi huomata, että Helsingin osalta vastaajat ovat arvioineet melkein kaikki tarjotut tekijät keskimäärin enemmän positiivisiksi kuin negatiivisiksi tekijöiksi. Ainoastaan väenpaljous vaikutti Helsinkiin enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti. Kaikista tärkeimmäksi vetovoimatekijäksi Helsingissä koettiin hyvät työllistymismahdollisuudet sekä kaupungin kulttuuritarjonta. Tärkeimmät Vantaan vetovoimatekijät vastaajien keskuudessa olivat puolestaan luonto ja liikkuminen sekä lapsiystävällisyys. Kulttuuritarjonnan puute taas korostui vastauksissa negatiivisena tekijänä. Myös turvattomuus mainittiin huomattavan usein erityisesti verrattuna Helsinkiin tai Espooseen. Luonto ja liikkuminen nousee positiivisena vetovoimatekijänä muuttaa Espooseen. Mielikuvissa Espoo näyttäytyy turvallisena ja erityisen lapsiystävällisenä kaupunkina verrattuna Helsinkiin ja Vantaaseen. Suurimpana ongelmakohtana Espoossa mainitaan liikenteen sujuvuus. Veto- tai työntötekijä Helsinki Vantaa Espoo Positiivisia mainintoja Negatiivisia mainintoja Positiivisia mainintoja Negatiivisia mainintoja Positiivisia mainintoja Negatiivisia mainintoja Kulttuuritarjonta 41, 2, 6,1 % 22,1 % 10,7 % 15,2 % Kunnalliset palvelut riittäviä riittämättömiä 23,1 % 7, 15,1 % 9,6 % 22,5 % 4,8 % Lapsiystävällisyys 15,8 % 11,5 % 18,3 % 7,6 % 28,2 % 2,3 % Liikenne sujuvaa 34,2 % 9,2 % 11, 21,3 % 13,2 % 22,4 % Luonto ja liikuntamahdollisuudet 23,7 % 14,8 % 30,1 % 7,2 % 44,1 % 2,1 % Mieluisa asuntokanta 22,6 % 16,6 % 11, 16,6 % 15,6 % 14,1 % Sujuva raideliikenne 28,4 % 2,7 % 15,2 % 12,7 % 11, 13,9 % Tiloja pienyrittäjille 11,9 % 10,1 % 8,6 % 8,6 % 7,6 % 9,9 % Turvallisuus - turvattomuus 19,2 % 12,8 % 11,5 % 21,5 % 19,2 % 5,2 % Työllistymismahdollisuudet 56,7 % 6,8 % 20,2 % 20,1 % 27,3 % 10,6 % Väenpaljous 18, 24,5 % 9,4 % 12,7 % 10,1 % 10, Taulukko 3. Pääkaupunkiseudun kuntien veto- ja työntötekijät. Mainintojen osuus kyselyyn vastanneiden määrästä. Turvallisuuden tunne Opiskelijoista 81 prosenttia kertoo kokevansa olonsa pääkaupunkiseudulla turvalliseksi tai melko turvalliseksi. Yli 80 prosenttia ei ole myöskään kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa lainkaan. Kuluneen 12 kuukauden aikana väkivaltaa oli kokenut kerran 11 prosenttia vastaajista ja noin 7 prosenttia useamman kerran. Turvattomuutta koetaan enimmäkseen Rautatieaseman edustalla, Kaisaniemen puistossa, Pasilan asemalla, Sörnäisen metroasemalla ja Vallilan varikon alueella sekä Itäkeskuksen alueella ja Kontulassa. Espoossa turvattomuutta koetaan Espoon keskuksen lähistöllä ja Leppävaarassa sekä Matinkylässä ja Olarissa. Vantaalla turvattomuuden kokemukset ovat yleisiä Tikkurilan aseman alueella ja Myyrmäessä. (Kartta 9.) 14

15 Kartta 9. Alueet, joissa vastaajat ovat kokeneet itsensä turvattomaksi. Terveyspalvelut Opiskelijat ovat pääosin tyytyväisiä käyttämiinsä terveyspalveluihin. 76 prosenttia arvioi suhtautumistaan melko tyytyväiseksi tai erittäin tyytyväiseksi. (Kuvio 19.) Kun tarkastellaan palvelun tarjoajia koko pääkaupunkiseudulla, 46 prosenttia vastaajista käyttää YTHS:n terveyspalveluja, 29 prosenttia kunnallisia, 12 prosenttia työterveyspalveluita ja 11 prosenttia yksityisiä terveyspalveluita. Kuvio 19. Kuinka tyytyväinen olet käyttämiisi terveyspalveluihin? (asteikolla 1 En lainkaan 10 Erittäin tyytyväinen). Vantaa Helsinki 3 0% 19 % 97 5% 7% 5% 4% 2% 2% 28 0% En mitään 4% Kunnallinen Työterveys Muu yksityinen YTHS 9 Kuvio 20. Vastaukset kysymykseen Mitä terveyspalveluja käytät? kuntien suhteen (Espoo ja Kauniainen yhdessä) % 17 % 15 % Espoo 2 24 % 25 % 10

16

OPISKELIJAN KAUPUNKI

OPISKELIJAN KAUPUNKI OPISKELIJAN KAUPUNKI Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia kaupunkikehittämiseen Tutkimusraportti Maria Rytkönen & Juhani Saari Esityksen tulokset Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Lisätiedot

Maria Rytkönen & Juhani Saari. Opiskelijan Kaupunki

Maria Rytkönen & Juhani Saari. Opiskelijan Kaupunki Maria Rytkönen & Juhani Saari Opiskelijan Kaupunki Opiskelijan Kaupunki Maria Rytkönen & Juhani Saari Opiskelijan kaupunki Sisällysluettelo Copyright: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Maria

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT. Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT. Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia OPISKELIJOIDEN IDEOITA KERÄÄMÄSSÄ Vetovoimatekijät Pyöräilyyn ja kevyen liikenteen väylien kehittämiseen Joukkoliikenteen sujuvoittamiseen

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -media-aamiainen Vierailukeskus Joki

Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -media-aamiainen Vierailukeskus Joki Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -media-aamiainen 30.8.2018 Vierailukeskus Joki Mistä on kyse? Pysyvä toimintamalli Turun kaupungin, korkeakoulujen, opiskelijajärjestöjen ja

Lisätiedot

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-barometri

Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-barometri Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-barometri 22.6.2017 Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri (MAL-barometri) mielipidekysely maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisen tavoitteista

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Aalto-yliopiston opiskelijoiden asuminen: kampus siirtyy, kuinka käy opiskelijoiden?

Aalto-yliopiston opiskelijoiden asuminen: kampus siirtyy, kuinka käy opiskelijoiden? Aalto-yliopiston opiskelijoiden asuminen: kampus siirtyy, kuinka käy opiskelijoiden? Kandidaatintyö Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos Tuomas Perttula, 17.12.2012

Lisätiedot

SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Tavoitettavuus ja liikkuminen arkipäivän peruskysymyksiä Mikä on paras kulkumuoto?

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA Sara Lukkarinen, Motiva Oy AIHEET Tausta Markkinatutkimuksen tuloksia Kärkiviestit Tulosten hyödyntäminen TYÖPAJAOSUUTTA AJATELLEN: Kiinnostavimmat

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun opiskelijakuntien kaupunkipoliittinen ohjelma

Pääkaupunkiseudun opiskelijakuntien kaupunkipoliittinen ohjelma Pääkaupunkiseudun opiskelijakuntien kaupunkipoliittinen ohjelma Johdanto Pääkaupunkiseutuun kuuluu neljä kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Ne muodostavat yhdessä noin 1,2 miljoonan asukkaan

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ?

NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ? NUUDELEITA VUOKRAYKSIÖSSÄ? Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteet ja toimeentulo Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Juhani Saari, tutkija Elina Lavikainen, kehittämispäällikkö, tutkija KYSYMYKSET

Lisätiedot

Millaisia asuntoja. metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ

Millaisia asuntoja. metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ Millaisia asuntoja metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ 6.2. 2018 Asumisen trendejä juuri nyt + - Asumisen ja liikkumisen helppous ja vaivattomuus Kiinnostus palveluiden käyttöön Ylimääräisen tavaran poistaminen

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin Raportti Helmikuu 2012 Vastauksia huomisen kysymyksiin Turvallisuus joukkoliikenteessä 2011 -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena matkustajat ja henkilökunta kokevat turvallisuustilanteen

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Liikennebarometri 2016

Liikennebarometri 2016 Liikennebarometri 0 Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Liikennesuunnitteluyksikkö Liikennebarometri 0 Toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt Kantar TNS Oy Vantaan kaupungin toimeksiannosta. Kantar TNS

Lisätiedot

Pyöräilyseminaari Sampo Haapoja

Pyöräilyseminaari Sampo Haapoja Pyöräilyseminaari 8.6.2016 Sampo Haapoja Seinäjoen Pyöräpojat-56 Edustaa seinäjokelaisia pyöräilijöitä ja valvoo näiden etuja Tukee pyöräilyä kilpailumuotona, harrastuksena sekä arjen liikkumismuotona

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Liikennebarometri 2016

Liikennebarometri 2016 Liikennebarometri 0 Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Liikennebarometri 0 Toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt Kantar TNS Oy Espoon kaupungin toimeksiannosta. Kantar

Lisätiedot

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakastyytyväisyyskysely Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely FCG Efeko Oy Sisällys sivu Johdanto Kyselyyn vastanneet

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus

Lisätiedot

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta Kuntamarkkinat 13.9.2018 Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Miksi turvallisuustutkimus? Kaupunkitasoisia vertailuja tehdään Suomessa ja

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2016 Tulosten esittely 8.3.2018 Tutkimus lyhyesti Vuodesta 1974 alkaen noin 6 v. välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat

FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 Keskeiset tulokset KTI Kiinteistötieto Oy Taustaa Barometrin tavoitteena on kartoittaa pääkaupunkiseudulla toimivien yritysten toimistotilojen käyttöön liittyviä

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne BEST tutkimustulokset 2018 Benchmarking in European Service of Public Transport HSLH Taustatiedot Kyselytutkimus, joka mittaa asukkaiden tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen Vuonna

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET

JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET Liite 1 JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET Kyselytutkimus alueelle muuttaneille ja pendelöijille MARKKINATUTKIMUSPALVELUT 2013 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta SISÄLTÖ 1. Taustatietoja

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 22 213 Osakeasuntojen keskihinnat 212 Paloheinä Tapanila Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2 212 Lassila Länsi-Pakila Pihlajamäki Kontula

Lisätiedot

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 Riihimäen seutu Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 1. Seudun tulevaisuus Talousaluestrategia 2015: Väestönkasvu jatkuu, 1-1,5%/vuosi Talousalueemme on metropolialueen aluekeskus

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Pyöräilymetropoli 2017

Pyöräilymetropoli 2017 FAKTAA JA FIILIKSIÄ PYÖRÄLIIKENTEESTÄ Valokuva: HSL/Lauri Eriksson Pyöräilykatsaus on pyöräliikenteen kehitystä ja kaupunkilaisten mielipiteitä esittelevä julkaisu Pääkaupunkiseudulla. Sisällys Pyöräilyä

Lisätiedot

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta Asumisen toiveet -tutkimus Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta 1 KodinOnni palvelukokemukset 2013 Yhteenveto Tutkimus toteutettiin Kotipaneelissa yhteistyössä Aller Media Oy:n kanssa. Kysely lähettiin

Lisätiedot

Kotiovi. Hyvistä vuokraasunnoista. helppo valita

Kotiovi. Hyvistä vuokraasunnoista. helppo valita Kotiovi Hyvistä vuokraasunnoista on helppo valita Turvallista asumista Haluamme tarjota sinulle kodin, jossa voit viihtyä pitkään. Olemme turvallinen vuokranantaja, jonka monipuolisesta valikoimasta löytyy

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaupunkikuvatutkimus 2014

Hämeenlinnan kaupunki Kaupunkikuvatutkimus 2014 Hämeenlinnan kaupunki Kaupunkikuvatutkimus 2014 26.9. /27.11. 2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Mielikuvatutkimus 2.1. Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

Paikkatiedot & Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit. HSL-HSY Paikkatietopäivä 5.12.2013

Paikkatiedot & Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit. HSL-HSY Paikkatietopäivä 5.12.2013 Paikkatiedot & Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit HSL-HSY Paikkatietopäivä 5.12.2013 Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030:n seurantaa Kehitetty yhteistyössä

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Miehikkälän asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 35 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2014

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2014 TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2014 Keskeiset tulokset KTI Kiinteistötieto Oy Taustaa Barometrin tavoitteena on kartoittaa pääkaupunkiseudulla toimivien yritysten toimistotilojen käyttöön liittyviä

Lisätiedot