HUIPUT KEHIIN. Päätösseminaari T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUIPUT KEHIIN. Päätösseminaari 4.12.2013. T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k"

Transkriptio

1 HUIPUT KEHIIN Päätösseminaari T.Eerola

2 HUIPUT KEHIIN kehittää ammatillista huippuosaamista Projektin yleistavoitteena on pysyvien, ammatillista huippuosaamista kehittävien, alueellisten ja klusterikohtaisten yhteistyöverkostojen luominen. Projekti vahvistaa tutkintojärjestelmän kokonaistoimivuutta ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien, huippuosaajiksi tähtäävien opiskelijoiden osalta.

3 Miksi tällaista hanketta tarvittiin? Toisen asteen ammatillinen koulutus on lisännyt vetovoimaansa ja on suositumpaa kuin koskaan. Opiskelun henkilökohtaistamisen yhtenä vaateena on huippuosaajien koulutus- ja urapolkujen rakentaminen, luominen, tukeminen ja ohjaaminen. Uudistettujen tutkinnon perusteiden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen. Ammatillisen koulutuksen joustavuutta on lisättävä tarjoamalla tutkinnon suorittajille mahdollisuuksia valita tutkintonsa osia muista tutkinnoista ja työelämän tehtäväkokonaisuuksista. (vrt. KESU ) Tarvitaan uudenlaista innovatiivista yhteistyötä eri koulutustasojen ja työelämän verkostojen kesken.

4 TAVOITTEET Projektin tavoitteena on ammatillista huippuosaamista kehittävien, alueellisten ja klusterikohtaisten yhteistyöverkostojen luominen. Projekti vahvistaa ammatillisen tutkintojärjestelmän kokonaistoimivuutta ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien, huippuosaajiksi tähtäävien opiskelijoiden osalta. Projekti vahvistaa nykyisiä työelämän kehittämisen verkostoja. Projekti tuottaa malleja huippuosaamisen tunnistamiseksi sekä opinto- ja urapolkujen tukemiseksi, mitkä ovat hyödynnettävissä myös muissa klustereissa ja muilla alueilla kansallisesti ja kansainvälisesti. Projekti tukee uudistettujen tutkinnon perusteiden toimeenpanoa.

5 Miten tavoitteisiin päästään? 1. Perustetaan alueelliset HUIPUT KEHIIN tiimit, jotka toimivat yhteistyön rakentajina ja toiminnan moottoreina omilla alueillaan. 2. HUIPUT KEHIIN tiimit valmennetaan tehtäväänsä, kehitetään valmennusohjelma. 3. Luodaan ja mallinnetaan huippuosaajiksi pyrkiville opiskelijoille tarjottavat opintopolut sekä opintoja tukeva yhteistyöverkosto ja sen toimintatavat. 4. Kehitetään innovatiivisuusmittari, jolla arvioidaan kehitettyjä yhteistyömalleja. 5. Järjestetään opettajille ja työpaikkaohjaajille koulutusta huippuosaamisen tunnistamisesta ja sen tukemisesta. 6. Tuotetaan ja kerätään huippuosaamisen kehittämistä tukevaa materiaalia ja levitetään sitä mm. sosiaalista mediaa hyödyntäen.

6 Projektin hallinnoija: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Rahoitus: ESR ja valtion rahoitus HAMK Erikseen raportoitava kuntien rahoitus = hankkeeseen osallistuvien tekemää työtä hankkeelle (työajanseuranta) Rahoittajaviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toteutusaika: (toiminnallinen toteutusaika ) Ohjausryhmä: OPH, EK, Koulutuksen järjestäjät, Ammatilliset opettajat, KILTA-projekti / Skills Finland ry, HAMK, ELY

7 Projektin toimijoita Projektin vastuuhenkilö Rahoittajaviranomaisen valvoja Projektipäällikkö Projektiassistentti / -suunnittelija Some sisällöntuotanto Seija Mahlamäki-Kultanen (HAMK) Henri Helander (Pohjois-Pohjanmaan ELY) Tuomas Eerola (HAMK) Elisa Tuominen ( saakka) Johanna Kokkomäki ( ) Marja Laurikainen ( alkaen) Niina Mero Raimo Uotila Kouluttajia / asiantuntijoita Anita Olkinuora Martti Majuri Anne Ruotsalainen Pirjo Tuominen Anu Raudasoja Päivi Pynnönen Erja Kärnä Riitta-Liisa Hakkarainen Juha Haukka Tia Isokorpi Kari Korpelainen Teija Ripattila

8 HUIPUT KEHIIN tiimit, alueiden yhteyshenkilöt ja tiimien vetäjät: Alue Yhteyshenkilö HUIPUT KEHIIN tiimin vetäjä Lappeenranta - Imatra Anna-Liisa Pekkanen (Sampo) Riitta-Liisa Hakkarainen Hyvinkää - Riihimäki Markku Loiskekoski (Hyria) Pirjo Tuominen Vaasan seutu Antti Koskimies (VAO) Anita Olkinuora, alkaen Tuomas Eerola Pori - Rauma Eija Martikainen (WinNova) Tuomas Eerola

9 Ohjausryhmän kokoonpano, varsinaiset jäsenet: Kehityspäällikkö Taina Kivioja, Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova (puheenjohtaja) Tutkimusjohtaja Martti Majuri, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu (varapuheenjohtaja) Asiantuntija Marja-Terttu Tanttinen, Teknologiateollisuus ry Opetusneuvos Mari Räkköläinen, Opetushallitus Projektipäällikkö Teija Ripattila, Skills Finland ry Opinto-ohjaaja Jukka Jännetyinen, Hyria Koulutus Oy ( asti) Opinto-ohjaaja Sari Vivolin, Hyria Koulutus Oy ( ) Opinto-ohjaaja Leena Hietanen, Hyria Koulutus Oy ( alkaen) Hankepalvelupäällikkö Aki Haimi, Hämeen ammattikorkeakoulu Projektipäällikkö Tuomas Eerola, Hämeen ammattikorkeakoulu (esittelijä) Projektisuunnittelija Johanna Kokkomäki, Hämeen ammattikorkeakoulu (sihteeri, asti) Projektiassistentti Marja Laurikainen, Hämeen ammattikorkeakoulu (sihteeri, alkaen) Lisäksi ohjausryhmän kokouksiin on kutsuttu projektin valvojat asiantuntija Paula Lohikoski ja EU-koordinaattori Henri Helander, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Varajäsenet: Yksikönjohtaja Markku Nummi, Vaasan ammattiopisto, VAO Opetusneuvos Elisa Helin, Opetushallitus Toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi, Skills Finland ry Asiamies, Juha Mäntynen, Rakennusteollisuus RT Lehtori Vesa Markkanen, Saimaan ammattiopisto, Sampo Riskienhallintapäällikkö Marjatta Kariniemi, Hämeen ammattikorkeakoulu Lehtori Pirjo Tuominen, Hämeen ammattikorkeakoulu

10 HUIPUT KEHIIN TULOKSET Lopulliset tulokset julkistetaan projektin päättyessä

11 Joitakin numeroita, tilanne Tavoite Toteuma Aluetoteutusten määrä 4 4 Aloittaneiden henkilöiden määrä Yritysten lukumäärä Tiedotustilaisuuksiin osallistuneet TALOUS Budjetti Erikseen raportoitavat

12 Tiedottaminen ja tulosten levittäminen - kolmiportainen sosiaalisen median hyödyntämismalli FACEBOOK-ryhmä, YOUTUBE-kanava Yhteisöpalvelut Facebook ja YouTube toimivat laajemman levityksen kanavina. HAMK HUIPUT KEHIIN Facebook keskusteluryhmässä levitetään projektissa tuotetut materiaalit ja käydään yleistä keskustelua. WIKI Projektitoimijoiden kehittämistyökalu, materiaalipankki, tiedottamis- ja levittämisväline WWW-sivut Miniportaali muihin kehittämis- ja levittämiskanaviin. Staattinen perustieto hankkeesta.

13 HUIPUT KEHIIN -tiimit Mukana suunnitellusti neljä aluetta, jossa kussakin kehityksen moottorina toimiva HUIPUT KEHIIN tiimi: Hyvinkää Riihimäki (Hyria Koulutus Oy yhteistyöverkostoineen) Imatra Lappeenranta (Saimaan ammattiopisto yhteistyöverkostoineen) Pori Rauma (Länsirannikon Koulutus Oy yhteistyöverkostoineen) Vaasan seutu (Vaasan ammattiopisto yhteistyöverkostoineen) HUIPUT KEHIIN tiimeissä edustettuina alueellisen tarpeen mukaan: Oppilaitosjohdon edustaja Yritysjohdon edustaja Opinto-ohjaaja Projektissa mukana olevien alojen / klusterien opettajaedustajat Työpaikkaohjaajien edustaja Muiden yhteistyökumppanien edustaja HAMK AOKK

14 Kehittämistyön sisältö Kehittämistyö on ollut alueellista ja alakohtaista levittämistyö valtakunnallista ja osin myös kansainvälistä. Kehittäminen on perustunut paitsi HUIPUT KEHIIN projektin tavoitteisiin myös alueellisten HUIPUT KEHIIN tiimien laatimiin toimintasuunnitelmiin. Kukin alue valitsi projektiin mukaan tulevat alat / klusterit (3 4 alaa/klusteria). HUIPUT KEHIIN tiimit vastaavat pääosin alueellisesta levittämisestä. Valtakunnallisesta ja kansainvälisestä levittämisestä vastaa pääosin HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

15 Valmennusohjelma Projektissa syntyi valmennusohjelma alueellisten yhteistyöverkostojen perehdyttämiseksi huippuosaamisen kehittämisen teemoihin. Valmennusohjelma testattiin ja palautetta kerättiin alueellisten HUIPUT KEHIIN tiimien perehdytyksen yhteydessä. Lopullinen ohjelma julkaistaan helmikuussa 2014.

16 Materiaalien tuottaminen ja kerääminen

17 Yhteistyömallit ja opintopolut sekä mallien kuvaukset Projektissa on tuotettu kirjallisia mallikuvauksia sekä videoita. Videot on julkaistu sitä mukaa kuin ne ovat valmistuneet HUIPUT KEHIIN wikissä, Facebook-ryhmässä sekä projektin YouTube-kanavalla.

18 Innovatiivisuusmittari Projektissa on tuotettu alueellisten yhteistyömallien ja opintopolkujen innovatiivisuuden arvioimiseksi ja jatkokehittämiseksi mittari, joka perustuu prof. Kari Korpelaisen teoreettiseen malliin Innovatiivisuuden olemus. Mittarilla mitataan neljää osa-aluetta: Idean tai arvon tunnistaminen Uuden oppiminen Uuden tuottaminen Idean tai arvon jakaminen Kehitetty mittari on testattu mittaamalla osa alueellisista yhteistyömalleista. Parhaat mittaustulokset saaneet mallit palkittiin eilisessä iltajuhlassa. Testauksen yhteydessä mittarista kerättiin eri toimijoilta palautetta. Lopullinen mittariversio julkaistaan helmikuussa 2014.

19 Palautteen keruu Palautteen keruu perustuu HUIPUT KEHIIN arviointitiimin laatimaan ja ohjausryhmän hyväksymään arviointisuunnitelmaan. Palautetta on kerätty koko toteutuksen ajan muun muassa valmennusohjelmasta ja innovatiivisuusmittarista. Välipalaute on julkaistu projektin väliraportissa Alueellisilta toimielimiltä on pyydetty arvioiva lausunto mennessä. Kaikilta projektin toimijoilta kerätään loppupalaute Webropol kyselynä. Lopullinen palaute ja projektin arviointi julkaistaan loppuraportissa

20 Yhteistyö muiden hankkeiden kanssa KILTA / Skills Finland ry Ammatillinen koulutus työelämän innovaatioiden edistäjäksi / AMKE ry Innovaatiokompetenssien mittaaminen / Turun ammattikorkeakoulu Huippuosaamista oppisopimuskoulutuksella hankeverkosto HAMK Skills Trainers Academy Huippuosaamiseen suuntautuva opettajankoulutusryhmä / HAMK opettajankoulutus Lapin ammattiopiston Yrittäjyyskoulu

21 Vaikutukset HUIPUT KEHIIN pyrkii saavuttamaan synergiaetuja ja yhteisvaikuttavuutta yhteistyöhankkeiden kanssa. HUIPUT KEHIIN projektin myötävaikutuksella on odotettavissa rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Alustavien innovatiivisuusmittarin testaustulosten mukaan mallit lisäävät ja synnyttävät alueellista yhteistyötä ja toimintaa organisaatioiden rajapinnoilla; ne kehittävät toimijoiden osaamista; ja ne myös synnyttävät uusia oppimispolkuja huippuosaajiksi tähtääville nuorille. Sen sijaan mallien levittämisessä ja juurruttamisessa vakiintuneeksi toiminnaksi on vielä runsaasti tekemistä.

22 Seuraavat rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset ovat nähtävissä: ammatillisen opettajan työn muutos: verkostotyö, yritysyhteistyö, yksilöllinen ohjaus ja lahjakkuuksien tunnistaminen, opintojen alkuvaiheen ohjaus, opintojen ohjauksesta uraohjaukseen; oppilaitostasojen rajat ylittävä yhteistyö ja opintopolut: ammattikorkeakoulun ja toisen asteen oppilaitoksen yhteistyö, juoheva siirtyminen toiselta asteelta korkeakouluopintoihin; yrityksen osallistuminen alan vetovoiman edistämiseen sekä opintojen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin: kustannustehokkaat ja toimivat laajennetun työssäoppimisen mallit; joustavat opintopolut: erityisiä lahjakkuuksia omaavien opiskelijoiden näkeminen erityisopiskelijoina ja myönteinen suhtautuminen huippuosaamisen kehittämiseen.

23 Kiitokset

24 Huiput kehiin!

HUIPUT KEHIIN. WinNova 02.04.2013. T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k

HUIPUT KEHIIN. WinNova 02.04.2013. T.Eerola. w w w. h a m k. f i / a o k k HUIPUT KEHIIN WinNova 02.04.2013 T.Eerola HUIPUT KEHIIN kehittää ammatillista huippuosaamista Projektin yleistavoitteena on pysyvien, ammatillista huippuosaamista kehittävien, alueellisten ja klusterikohtaisten

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk HUIPUT KEHIIN Innovatiivisuusmittarin kehitystyö HUIPUT KEHIIN projektin tavoitteena on luoda pysyviä, alueellisia, ammatillista huippuosaamista kehittäviä yhteistyöverkostoja ja tuottaa malleja huippuosaamisen

Lisätiedot

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Valmennusohjelma alueellisille, ammatillista huippuosaamista kehittäville yhteistyöverkostoille Valmennusohjelman tavoitteet Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN. Projektin toteutus ja tulokset. Tuomas Eerola, Pirjo Tuominen, Riitta-Liisa Hakkarainen, Marja Laurikainen ja Niina Mero

HUIPUT KEHIIN. Projektin toteutus ja tulokset. Tuomas Eerola, Pirjo Tuominen, Riitta-Liisa Hakkarainen, Marja Laurikainen ja Niina Mero HUIPUT KEHIIN Projektin toteutus ja tulokset Tuomas Eerola, Pirjo Tuominen, Riitta-Liisa Hakkarainen, Marja Laurikainen ja Niina Mero HUIPUT KEHIIN Projektin toteutus ja tulokset Tuomas Eerola, Pirjo Tuominen,

Lisätiedot

Huippuvalmennustoimikunnan terveiset. KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa

Huippuvalmennustoimikunnan terveiset. KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa Huippuvalmennustoimikunnan terveiset KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA TAVOITE: Parantaa ammatillisen

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

AMMATILLISEN OSAAMISEN

AMMATILLISEN OSAAMISEN AMMATILLISEN OSAAMISEN TUTKIMUSYKSIKKÖ - AMOS Tulevaisuuden ammatillisen osaamisen Kansainvälistymisen Digitalisaation Uusien oppimisratkaisujen ja modernin ohjauksen asialla Martti Majuri 27.01.2016 Yhteistyössä

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020

Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari Tampere 2.10.2013 Opetusneuvos Seija Rasku KOPO/AM seija.rasku@minedu.fi Kataisen hallitusohjelma ja KESU 2011-2016

Lisätiedot

Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset

Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset HUIPPUVALMENNUSPÄIVÄT Yyteri, Pori 6.-7.9.2012 Jouko Sohlberg Autoalan Keskusliitto Ry Projektin tarkoitus Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN palautelomake

HUIPUT KEHIIN palautelomake HUIPUT KEHIIN palautelomake 1. Organisaatio Skills Finland ry SAMPO Saimaan ammattiopisto Sampo Vaasan Ammattiopisto Winnova Hyria koulutus Oy WinNova EteläKarjalan koulutuskuntayhtymä Linnan Vartijat

Lisätiedot

strategisen muutoksen tukena

strategisen muutoksen tukena Ammatillinen opettajakorkeakoulu strategisen muutoksen tukena Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Johtaja, dosentti (TaY) Miten? Tutkimalla ja hankkimalla uutta tietoa Ennakoimalla

Lisätiedot

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus Ammatillisen koulutuksen järjestäjät SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖ HAKU 2015 2017 SKILLS-LAJIPÄÄLLIKÖIDEN JA -VALMENTAJIEN NIMEÄMINEN Skills Finland hakee huippuvalmennusyksiköitä, lajipäälliköitä ja valmentajia

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Aalloilla ammatillista vetovoimaa, vaikuttavuutta ja verkostoja Nina Eskola, projektipäällikkö, Pirkanmaan

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015: Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija)

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE 7.11.2018 Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian

Lisätiedot

Tiina Lehtosaari Projektipäällikkö 8/8/11

Tiina Lehtosaari Projektipäällikkö 8/8/11 Tiina Lehtosaari Projektipäällikkö 1 8/8/11 Taustaa MOT Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla: MOT oli puhdistuspalvelualan ja kiinteistöhoidon opetuksen ja osaamisen kehittämiseen sekä verkostoitumiseen

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Kohti ammatillista huippuosaamista

Kohti ammatillista huippuosaamista Kohti ammatillista huippuosaamista HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu KOULUTUSPALVELUT YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE 2 hamk.fi Palvelumme yrityksille ja organisaatioille HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Skills Trainers Academy

Skills Trainers Academy Skills Trainers Academy Huippuosaamista opettajille ja oppilaitoksille ammattitaitokilpailuista Professional Teacher Education Unit hamk.fi/skills Skills Trainainers Academy on Kilpailuasiantuntijoiden

Lisätiedot

Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala.

Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala. Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala www.xamk.fi/jatkovayla Väyläopintojen tausta Taustalla projektit: - Sujuva väylä ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella. 14.5.2012 Teija Ripattila

KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella. 14.5.2012 Teija Ripattila KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella 14.5.2012 Teija Ripattila Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden

Lisätiedot

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma Lämpimät onnittelut valituille EuroSkills -eksperteille! A dream at hand Wellcome to Euroskills Competition HAMK Skills

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Skills Finland ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat...

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat... 1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1 Valtionavustus 346/422/2008 13.10.2008 Hankkeen hallinnointi, kustannuspaikka,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO 26.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus KOKEILUJAKSON AIKANA 2014-2018 ILMOITETTU ALOITETTAVAN

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio Muistio 1 (5) TOT-hankkeen pidetyn AC-kokouksen muistio Läsnä: Oulun seudun ammattiopisto: Sari Veijola (Oulun seudun ammattiopisto, Kontinkankaan yksikkö), puheenjohtaja Seija Rannikko (Oulun seudun ammattiopisto,

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 Liite 3 YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 SOPIJAOSAPUOLET Hallinnoija Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 Helsinki Yhteyshenkilö Huippuvalmennuspäällikkö Teija Ripattila puhelinnumero +358 40 455 2020 sähköposti

Lisätiedot

KSAO Raimo Jalkanen (28.3.2012) 1. Hankkeen nimi JOUSTAVUUTTA OPPIMISEEN. 2. Mitkä ovat hankkeen tavoitteet?

KSAO Raimo Jalkanen (28.3.2012) 1. Hankkeen nimi JOUSTAVUUTTA OPPIMISEEN. 2. Mitkä ovat hankkeen tavoitteet? KSAO Raimo Jalkanen (28.3.2012) 1. Hankkeen nimi JOUSTAVUUTTA OPPIMISEEN 2. Mitkä ovat hankkeen tavoitteet? Yksilöllisten oppimispolkujen kehittäminen Opiskelijan yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen Yritysyhteistyön

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2 1 (5) Päivämäärä: 17.11.2008 Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola Toimintamallin kehittäminen työssäoppimisen ajantasaiseen,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus EU-rakennerahastopäivät 2008 Sotkamo 4.9.2008 Seija Rasku OPM/KTPO Kirsti Kylä-Tuomola OPM/KTPO Laura Jauhola OPH Jaana Lepistö LSLH Kehittämisohjelman tavoitteet

Lisätiedot

VIRETTÄ VERKKOON virtuaalinen yhteistyö sosiaali- ja terveys- sekä puhdistuspalvelualalla

VIRETTÄ VERKKOON virtuaalinen yhteistyö sosiaali- ja terveys- sekä puhdistuspalvelualalla VIRETTÄ VERKKOON virtuaalinen yhteistyö sosiaali- ja terveys- sekä puhdistuspalvelualalla 1.9.2015-31.12.2016 2 Hankkeen toimijat Faktia Koulutus Hyria koulutus Oy Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Savonlinnan

Lisätiedot

Valtakunnallinen opiskelijapalautejärjestelmä

Valtakunnallinen opiskelijapalautejärjestelmä Valtakunnallinen opiskelijapalautejärjestelmä - tilannekatsaus ja vaikutukset koulutuksen järjestäjän palautejärjestelmään LARK 6 22.11.2017 Suomen Liikemiesten Kauppaopisto Riikka Vacker opetusneuvos

Lisätiedot

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI Koordinoijan (Osekk) esitys arviointisuunnitelman tarkentamisesta Esitys ohjausryhmälle 24.11.2014 Marja Veikkola Sivu 1 Koulutuskokeiluille

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Suomi Organisaation puhelin * 0382811 Organisaation sähköpostiosoite salpaus@salpaus.fi Omistajatyyppi * kuntayhtymä Yritysmuoto

Suomi Organisaation puhelin * 0382811 Organisaation sähköpostiosoite salpaus@salpaus.fi Omistajatyyppi * kuntayhtymä Yritysmuoto Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Laajennettu työssäoppiminen kokeilutoiminta

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen!

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Valmennuksen järjestää Finnish Academy for Skills Excellence (FASE) yhteistyössä Skills Finland ry:n kanssa. Valmennuksen

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET OPH 2012 PERUSTEISTA KÄYTÄNTÖÖN Kristel Kivisik ja Sari Liski Työryhmä opetusneuvos Leena Nissilä, OPH, pj opetusneuvos Liisa

Lisätiedot

YTY 3 Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen yhteistyössä - toimintasuunnitelma 2014-2015

YTY 3 Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen yhteistyössä - toimintasuunnitelma 2014-2015 YTY 3 Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen yhteistyössä - toimintasuunnitelma 2014-2015 YTY 3 -hankkeessa tähdätään ammatillisten erityisoppilaitosten palvelu- ja kehittämistoiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia

Lisätiedot

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Uraa ja osaamista rakentamassa!

Uraa ja osaamista rakentamassa! Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa

Lisätiedot

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Agenda 10.00-10.15 Työpajan avaus, esittäytyminen ja päivät tavoitteet 10.15-12.00 Projektin lähtökohdat - Alustukset

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot