Varman osavuosiraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2014"

Transkriptio

1 1 (8) Varman osavuosiraportti Vertailuluvut suluissa ovat mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 454 (745) miljoonaa euroa Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto oli 2,0 (3,4) prosenttia, sijoitusten markkina-arvo oli 38,7 (36,2) miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma oli vahva (8 424) miljoonaa euroa; 32,9 (30,1) prosenttia vastuuvelasta ja 2,3 (2,1)-kertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna. Taloudellinen toimintaympäristö Maailmantalouden elpyminen jatkui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Edellytykset kasvun vahvistumiselle ovat hyvät. Finanssipolitiikan ja luotonannon pitkään jatkuneen kiristämisen hellittäminen ovat antaneet tilaa kysynnän kasvulle. Elpyminen on kuitenkin epätasaista. Keskuspankit sekä Yhdysvalloissa että euroalueella ovat edelleen tärkeässä roolissa kasvun ja pääomamarkkinoiden myönteisen vireen ylläpitäjinä. Talouden yleisestä vahvistumisesta huolimatta myös riskit kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan kääntävän rahapolitiikkansa suuntaa, ja tämä lisäsi epävarmuutta markkinoilla. Kasvavia riskejä aiheuttavat Ukrainan kriisi, kehittyvien talouksien kasvun hidastuminen, huoli Kiinan rahoitussektorin epätasapainosta ja inflaation hitaudesta euroalueella. Talous elpyi vahvimmin Yhdysvalloissa, missä on nyt hyvät edellytyksen talouskasvun vauhdittumiseen ja kasvupohjan laajenemiseen. Korot ovat edelleen matalalla, rahapolitiikan välittyminen reaalitalouteen toimii, julkisen talouden umpisolmu on saatu avattua ja työllisyys on parantunut. Myös varallisuusarvojen nousu tukee edelleen kotimarkkinakysyntää. Kun yrityssektorin näkymät paranevat, voidaan odottaa investointisyklin vahvistumista. Talouden hitaan elpymisen odotetaan jatkuneen euroalueella vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tilanne on tasapainottunut ongelmamaissa. Talouden kasvu on kuitenkin edelleen vaisua ja kasvun lähteenä on erityisesti kotimarkkinakysyntä, jonka odotetaan tukevan taloutta myös lähikuukausina. Velkakriisin jäljiltä sopeutuminen rahaliiton uudistuneeseen talouden ohjausjärjestelmään edellyttää edelleen tiukkaa talouskuria monissa maissa. Samanaikaiset säästötoimet ja palkkojen hidas nousu painavat kasvua vielä pitkään. Suomen talouden kasvunäkymät pysyivät heikkoina vuoden ensimmäisen neljänneksen ajan. Talouttamme koettelevat rakennemuutos ja vaikea suhdannetilanne yhtä aikaa. Sekä viennin jalostusarvo ja vientimäärät ovat heikentyneet olennaisesti. Suomen taloudelle on tyypillistä elpyminen vientikysynnän kasvun kautta maailman talouden kasvun vanavedessä. Nyt Venäjän talouden heikkeneminen ja Ukrainan kriisi varjostavat elpymistä. Työmarkkinatilanne on heikentynyt, ja elinkeinoelämän luottamusindikaattorit kertoivat vaisuista odotuksista. Maan hallitus teki kehysriihessään maaliskuun lopulla päätöksiä mittavista julkisen talouden kiristyksistä. Julkisen talouden sopeuttaminen ja kestävyysvajeen paikkaaminen ovat välttämättömiä toimia tilanteen tervehdyttämiseksi. Talouden kiristäminen ja matalat palkankorotukset heikentävät ostovoiman kasvua, mikä näkyy kotimarkkinakysynnän kasvun hidastumisena. Työeläkejärjestelmä Osana kehysriihen päätöksiä hallitus esittää TyEL-indeksin leikkaamista 0,4 prosenttiin kaikissa TyELindeksisidonnaisissa sosiaaliturvaetuuksissa. Käytännössä tämä tarkoittaa myös Varman maksamiin eläkkeisiin 0,4 prosentin korotuksia vuoden 2015 alusta. Osana kehysriihen ratkaisuja keskeiset työmarkkinajärjestöt uusivat maan hallitukselle sitoumuksensa neuvotella eläkejärjestelmän uudistamisesta niin että uudistettu työeläkejärjestelmää koskeva lainsäädäntö on voimassa vuonna Työeläkejärjestelmällä on tärkeä rooli kestävyysvajeen paikkaamisessa.

2 2 (8) Työeläkerahastot ja niille saatavat tuotot sekä toisaalta pidemmät työurat helpottavat kestävyysvajeen hallintaa. Työeläkejärjestelmän oma rahoitus on vakaalla pohjalla, ja talouteen vakautta luovan vahvan eläkejärjestelmän merkitys korostuu vallitsevassa talousympäristössä. Vastuuvelan tuottovaatimus koostuu 3,0 (3,0) prosentin rahastokorosta, eläkevastuiden täydennyskertoimesta ja osaketuottokertoimesta. Täydennyskertoimen arvo oli 1,04 (0,71). Vuoden 2013 vuositason osaketuottokerroin oli 19,92 prosenttia. Vanhimpien takaisinlainojen, vakuutusmaksujen ja eräiden muiden erien korkona käytetään perustekorkoa, joka oli alkuvuonna 4,5 prosenttia. TyEL-vakuutuksen keskimääräinen maksu on 23,6 (22,8) prosenttia palkoista, mistä palkansaajan maksuosuus on 5,55 (5,15) prosenttia alle 53-vuotiailla ja 7,05 (6,5) prosenttia tätä vanhemmilla. YEL-maksu on 23,3 (22,5) prosenttia vahvistetusta työtulosta alle 53-vuotiailla ja 24,8 (23,85) prosenttia tätä vanhemmilla. Varman taloudellinen kehitys Kokonaistulos käyvin arvoin oli kolmelta kuukaudelta 454 (745) miljoonaa euroa. Kokonaistuloksen selvästi tärkein osatekijä on sijoitustoiminnan tulos 439 (741) miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotot 775 (1 204) miljoonaa euroa ylittivät alkuvuonna vastuuvelalle hyvitettävän koron, joka oli 325 (455) miljoonaa euroa. Vakuutusliikkeen arvioitu tulos oli 7 (-2) miljoonaa euroa ja hoitokustannustulos 8 (6) miljoonaa euroa. Vuoden 2013 tarkka vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskenta viimeistellään toisen neljänneksen aikana ja siten mm. maksutuloon, vakuutuskantaan, vakuutusliikkeen tulokseen, hoitokustannustulokseen ja hyvityksiin liittyvät luvut niin tuloslaskelmassa kuin taseessa ovat arvionvaraisia ensimmäisen vuosineljänneksen osalta. Vuosilaskennan vaikutus kokonaistulokseen ei yleensä ole merkittävä. Varman vakavaraisuus vahvistui vuoden alun tilanteesta. Sijoitustoiminnan riskipuskurina toimiva vakavaraisuuspääoma oli maaliskuun lopussa (8 424) miljoonaa euroa ja suhteessa vastuuvelkaan 32,9 (30,1) prosenttia. Vakavaraisuuspääoma oli vakavaraisuusrajaan verrattuna turvaavalla tasolla eli 2,3 (2,1)-kertainen. Varsinainen vastuuvelka oli (27 534) miljoonaa euroa. Edellisen lisäksi vastuuvelkaan sisältyy taseen mukaisesti vakavaraisuuspääomaan kuuluvaa osittamatonta lisävakuutusvastuuta (1 127) miljoonaa euroa ja sijoitustuottojen puskurina toimivaa osaketuottosidonnaista lisävakuutusvastuuta 752 (385) miljoonaa euroa. Tasoitusmäärä oli maaliskuun lopussa (1 106) miljoonaa euroa. Vastuuvelan kate oli 123 (121) prosenttia vastuuvelasta. Vakuutustoiminta Varman eläkkeensaajien lukumäärä oli maaliskuun lopussa ( vuoden alussa). Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset olivat tammi maaliskuussa (1 104) miljoonaa euroa. Uusia eläkepäätöksiä tehtiin alkuvuonna eli 7,3 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Varma jatkaa asiakasyritystensä sekä niiden työterveyshuollon kanssa pitkäjänteistä ja tuloksekkaaksi osoittautunutta työtä eläkekustannusten hallinnan ja työssä jatkamisen tukemiseksi. Varma noudattaa hyvän vakuutustavan mukaisia periaatteita. Varmassa työeläkevakuutukseen tai sijoitustoimintaan liittyvät liiketoimet tehdään markkinaehdoin. Sijoitustoiminta Varman sijoitustulos kehittyi positiivisesti ja vakavaraisuus vahvistui tammi-maaliskuussa. Sijoitusten tuotto oli 2,0 (3,4) prosenttia. Sijoitusten arvo oli maaliskuun lopussa (37 244) miljoonaa euroa. Vakavaraisuus nousi 32,9 (30,1) prosenttiin. Osavuosikatsauksessa esitettävät tuotot ovat katsauskauden periodituottoja. Talousympäristössä oli epävarmuutta ja runsaasti heiluntaa, mutta sijoitusten kehitys oli myönteistä. Varman sijoituksista parhaiten tuottivat osakesijoitukset, mutta myös muiden omaisuusluokkien tuotot olivat selkeästi positiiviset. Sijoitusten viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli maaliskuun lopussa 8,1 prosenttia ja kymmenen vuoden 5,5 prosenttia. Vastaavat reaalituotot olivat 6,1 ja 3,5 prosenttia.

3 3 (8) Sijoitusten allokaatiossa eri omaisuusluokkien kesken ei tapahtunut alkuvuodesta merkittäviä muutoksia. Osakesijoitusten osuus pieneni marginaalisesti ja korkosijoitusten osuus puolestaan kasvoi. Talouden lisääntynyt epävarmuus kasvatti volatiliteettia osakemarkkinoilla, mutta siitä huolimatta kurssikehitys oli vahvaa. Odotukset talouskehityksen vahvistumisesta ja rahapolitiikan suunnan muuttumisesta Yhdysvalloissa heiluttelivat myös korkoja. Pitkät korot ovat edelleen ennätyksellisen matalalla sekä Yhdysvalloissa että euroalueella. Talouskasvun vauhdittumisen myötä odotukset pitkien korkojen jonkinasteisesta noususta kasvavat. Korkosijoitusten tuotto 1,4 (0,6) prosenttia kehittyi vallitsevaan matalaan korkotasoon nähden hyvin. Korkosijoitukset olivat (8 571) miljoonaa euroa: niistä lainasaamiset olivat (2 368), joukkovelkakirjat (8 103) ja muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 874 (-1 901) miljoonaa euroa. Valtionlainojen ja yritysten joukkovelkakirjalainojen tuottoa paransi juoksevan koron lisäksi korkotason hienoinen lasku alkuvuoden aikana, mikä kohotti lainojen markkina-arvoa. Lainasaamisten pääosa on TyELlainoja ja niiden tuotto oli odotusten mukainen, mutta junior-lainojen arvonmuutokset pienensivät kokonaistuottoa. Rahamarkkinasijoitusten tuotto oli lievästi negatiivinen. Alkuvuonna lainasaamisten tuotto oli 0,1 (1,2), joukkovelkakirjojen 2,0 (0,5) ja muiden rahoitusmarkkinavälineiden ja talletusten -0,1 (0,0) prosenttia. Tammi-maaliskuun aikana osakekursseja heiluttivat Ukrainan kriisi ja sen laajeneminen, huoli Kiinan talouskasvun kestävyydestä sekä odotukset Yhdysvaltain keskuspankin rahapoliittisen elvytyksen pienenemisestä. Kansantalouden heikkoudesta huolimatta suomalaisten osakkeiden kurssikehitys oli alkuvuodesta vahvaa. Kotimaan taloutta varjostivat heikon kasvun lisäksi nopeasti heikentyneet Venäjän vientinäkymät. Osakesijoitusten tuotto oli kuitenkin hyvä, 2,6 (7,6) prosenttia. Osakesijoitukset olivat (14 285) miljoonaa euroa: niistä noteeratut osakkeet (10 938) miljoonaa euroa, pääomasijoitukset (2 417) ja noteeraamattomat osakesijoitukset (930) miljoonaa euroa. Noteerattujen osakkeiden tuotto oli 2,2 (8,2) prosenttia, pääomasijoitusten 2,8 (2,7) prosenttia ja noteeraamattomien osakesijoitusten 6,4 (15,6) prosenttia. Kiinteistösijoitusten tuotto oli 2,1 (1,3) prosenttia. Kiinteistösijoitukset olivat (4 462) miljoonaa euroa: suorat kiinteistösijoitukset olivat (3 967) ja kiinteistösijoitusrahastot 550 (494) miljoonaa euroa. Suorien kiinteistösijoitusten tuotto oli 1,5 (1,5) ja kiinteistösijoitusrahastojen 6,5 (-0,5) prosenttia. Alkuvuonna hankinnat ja peruskorjaukset olivat 12 miljoonaa euroa sekä kiinteistöjen myynnit 8 miljoonaa euroa. Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Suomen kiinteistömarkkinaa kohtaan nosti tammi-maaliskuun transaktiovolyymin 500 miljoonaan euroon; tämä oli vilkkain ensimmäinen vuosineljännes sitten vuoden Toimitilojen ylitarjonta näkyy vuokrausmarkkinoilla. Muiden sijoitusten tuotto oli 2,0 (2,5) prosenttia. Muut sijoitukset (6 184) miljoonaa euroa koostuivat hedge-rahastosijoituksista (4 303), hyödykesijoituksista 259 (109) ja muista sijoituksista 836 (1 772) miljoonaa euroa. Hedge-rahastosijoitukset kehittyivät tasaisesti ja niiden tuotto oli 2,4 prosenttia. Varmalla on dollarimääräisiä sijoituksia erityisesti osake- ja hedge-rahastosijoituksissa. Yhtiön toimintapolitiikkana on lähtökohtaisesti suojata pääosa valuuttakurssiriskistä. Valuuttatulos sisältyy eri omaisuusluokkien sijoitustuottoon. Sijoitusten markkinariski on suurin yhtiön tulokseen ja vakavaraisuuteen kohdistuva riski. Osakkeiden osuus sijoitusten markkinariskistä on selkeästi suurin. Varman sijoitusten kokonaisriskiä mittaava VaR-luku oli (1 170) miljoonaa euroa. Liikekulut ja henkilöstö Varman jaksotetut kokonaisliikekulut olivat alkuvuonna 36 (37) miljoonaa euroa. Liikekuluista henkilöstökuluja oli 36 (33) prosenttia, tietohallinnon kuluja 29 (34) prosenttia, lakisääteisiä maksuja 9 (8) prosenttia ja muita kuluja 26 (25) prosenttia. Varma käytti liikekuluihin 76 (81) prosenttia saaduista vakuutusmaksuihin sisältyvistä hoitokustannusosista. Alkuvuoden hoitokustannusylijäämä oli 8 (6) miljoonaa euroa.

4 4 (8) Varman emoyhtiön henkilöstömäärä maaliskuun lopussa oli 549 (568). Kuukauden lopussa henkilöstöstä eläke- ja asiakkuudet -toiminnoissa työskenteli 57 (58) prosenttia, sijoitustoiminnossa 13 (13) prosenttia ja muissa toiminnoissa 30 (29) prosenttia. Yhtiön hallinto Varman varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta Lisäksi hallintoneuvoston uusiksi jäseniksi valittiin Matti Rihko ja Jorma Vehviläinen. Hallintoneuvoston jäseninä jatkavat Tapio Kuula (puheenjohtaja), Martti Alakoski (varapuheenjohtaja), Juri Aaltonen, Berndt Brunow, Petri Castrén, Erkki Etola, Stig Gustavson, Tauno Heinola, Tapio Korpeinen, Päivi Kärkkäinen, Olli Luukkainen, Ilkka Nokelainen, Lauri Peltola, Hannu Penttilä, Juhani Pitkäkoski, Pertti Saarela, Kari Sairo, Mika Seitovirta, Saana Siekkinen, Jorma J. Takanen, Arja Talma, Leena Vainiomäki, Kari Virta, Anssi Vuorio, Satu Wrede ja Göran Åberg. Varman tilintarkastajiksi valittiin KHT Petri Kettunen ja KHT Paula Pasanen. Varatilintarkastajiksi valittiin KHT Marcus Tötterman ja KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Varman uusina hallituksen jäseninä aloittivat Petri Niemisvirta, Jari Paasikivi ja Antti Palola. Varman hallituksen jäseninä jatkavat Riku Aalto, Mikael Aro, Johanna Ikäheimo, Kari Jordan, Ari Kaperi, Lasse Laatunen, Karsten Slotte, Kai Telanne ja Veli-Matti Töyrylä. Hallituksen varajäseninä jatkavat Mikko Ketonen, Arto Kuusiola ja Liisa Leino. Hallitus on keskuudestaan valinnut puheenjohtajaksi Kari Jordanin ja varapuheenjohtajiksi Jari Paasikiven ja Antti Palolan. Varman toimitusjohtajana on alkaen toiminut KTT Risto Murto. Varman sijoitustoiminnosta vastaavana johtajana aloitti VTM Reima Rytsölä. Varman verkkosivuilla on esitetty selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkka- ja palkkioselvitys. Selvitykset perustuvat Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin, jota Varma noudattaa työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan soveltuvin osin. Yhtiö on uudistanut kannustinjärjestelmiään vuodelle Uudistuksen tavoitteena on ollut yksinkertaistaa palkitsemista siten, että se tukee paremmin johtamista. Varman kannustinjärjestelmä koostuu henkilöstön, avainhenkilöiden ja sijoitustoiminnan järjestelmistä. Palkitsemiskokonaisuutta on pelkistetty siten, että yksi henkilö kuuluu jatkossa yhteen järjestelmään. Varma on julkistanut johtoryhmään kuuluvien johtajiensa omistukset julkisesti noteeratuissa yhtiöissä verkkosivuillaan. Johdon pörssiomistustiedot päivitetään vuosineljänneksittäin. Varmassa noudatettava sisäpiirimääräys edellyttää ennakkokonsultointia pörssiarvopapereita koskeviin kauppoihin pysyviksi sisäpiiriläisiksi määritellyiltä varmalaisilta. Näihin kuuluvat sijoitustoiminnon koko henkilöstö sekä Varman toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet. Ennakkokonsultoinnissa pyydetään compliance officerilta lupa ennen kaupan toteuttamista. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei Varmassa ole sisäpiiritietoa, joka koskee asianomaista pörssiarvopaperia. Pysyvää sisäpiiriläistä koskee myös ns. lyhyen kaupan kielto, joka on Varmassa kolmen kuukauden pituinen. Toteutetuista kaupoista pidetään Varman sisäistä rekisteriä, jonka tiedot ovat tarvittaessa käytettävissä viranomaisvalvontaa varten. Varman hallituksen päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenistä sekä toimitusjohtajasta ja muista johtoryhmään kuuluvista johtajista pidetään yhtiön sisäistä lähipiirirekisteriä. Kaupat ja muut transaktiot, jotka Varma yhtiönä tekee lähipiirirekisteriin merkityn kanssa, on hyväksyttävä hallituksen kanssa ennen niiden toteuttamista. Rekisterin tiedot kerätään ja niiden ajantasaisuus tarkistetaan vuosittain. Rekisteriin merkittyjen kanssa tehdyt kaupat ja muut lähipiiritransaktiot julkistetaan vuosittain. Varma julkaisi maaliskuun alussa vastuullisen sijoittamisen periaatteet ja omaisuusluokkakohtaiset käytännöt, jotka kattavat Varman koko sijoitusomaisuuden. Periaatteet määrittelevät yleiset linjaukset, joita sovelletaan omaisuusluokkakohtaisesti, kunkin omaisuusluokan ominaispiirteistä riippuen. Periaatteiden soveltaminen käydään kattavasti läpi omaisuusluokittain julkistetuissa käytännöissä.

5 5 (8) Riskienhallinta Varman olennaiset riskit liittyvät sijoitustoimintaan ja tietojenkäsittelyyn. Taloudellisesti merkittävimpiä ovat sijoitusriskit. Eläkevakuutustoiminnan riskejä ovat eläke- ja vakuutuskäsittelyyn sekä toimialan yhteisten järjestelmien toimivuuteen liittyvät riskit. Hallitus on vahvistanut yhtiön kaikkia riskejä koskevan riskienhallintasuunnitelman. Vuositilinpäätöksen liitetiedoissa kuvataan tarkemmin vakuutus-, sijoitus-, operatiivisia ja muita riskejä hallintakeinoineen sekä esitetään eräitä määrällisiä tietoja. Varman hallituksen sijoitussuunnitelmassa määritellään mm. sijoituksille asetettavat yleiset turvaavuustavoitteet, hajautus- ja likviditeettitavoitteet sekä valuuttaliikkeen järjestämisen periaatteet. Vakavaraisuutta ja vastuuvelan katetta laskettaessa otetaan huomioon sijoitusriskit niiden todellisen luonteen mukaisesti. Sijoitussalkun hajauttaminen perustuu omaisuusluokkien tuottokorrelaatiot huomioivaan allokointiin. Varman riskiasema ei muuttunut katsauskauden aikana. Tulevaisuuden näkymät Maailmantalouden kasvu on elpymässä. Kasvun veturina toimii Yhdysvaltain talous. Suomen talous elpyy hitaasti. Ukrainan kriisi ja Venäjän talouden heikkeneminen varjostavat viennin kasvua. Parantuneista maailman talouden näkymistä huolimatta myös riskit ovat kasvaneet. Yhdysvalloissa rahapolitiikan normalisoinnin nopeus ja aikataulu ja koron nousuun sopeutuminen vaativat tarkkoja askeleita. Markkinoiden volatiliteetti voi kasvaa ja voimakkaiden liikkeiden voidaan odottaa jatkuvan pääomamarkkinoilla. Ennätyksellisen vahva taloudellinen asema ja vakavaraisuus ovat Varmalle tärkeä kilpailuetu vaihtelevissa markkinaolosuhteissa. Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä on tulevinakin vuosina taloudellisesti kestävällä pohjalla ja etuudet hyvin turvattu, kun talouden kasvu säilyy kohtuullisena. Eläkkeiden turvaamisen näkökulmasta vaisu palkkasummakehitys on lähivuosina haaste. Varma haluaa hoitaa oman tehtävänsä - eläkkeiden turvaamisen - mahdollisimman tehokkaasti. Varman vakavaraisuus on ennätyksellinen vahvalla tasolla. Varma tavoittelee toimialan kehittämisessä tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä. Helsinki, Risto Murto toimitusjohtaja Tässä osavuosiraportissa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia emoyhtiön lukuja. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla yli henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2013 Varman maksutulo oli 4,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 4,8 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2014 lopussa 38,7 miljardia euroa. LISÄTIETOJA: Talousjohtaja Pekka Pajamo, puh Viestintäjohtaja Satu Perälampi, puh tai LIITE: Taulukot

6 6 (8) Tase käyvin arvoin, emoyhtiö Tuloslaskelma käyvin arvoin, emoyhtiö

7 7 (8) Sijoitukset käyvin arvoin Joukkovelkakirjalainojen modifioitu duraatio on 4,1. 1) Sisältää johdannaisten vaikutuksen riski- ja perusjakauman erotukseen. 2) Volatiliteetti on laskettu kaikista (ei pelkästään julkisyhteisöjen) joukkovelkakirjalainoista. Kokonaistulos vuosineljänneksittäin

8 8 (8) Vakavaraisuus Vakavaraisuuden kehitys Luvut ovat kulloinkinn voimassa olleen lainsäädännön mukaisia.

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 455 (454) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Hyvä tulos epävakailla sijoitusmarkkinoilla 4,3 Sijoitusten tuotto, % 41,9 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 11,0 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000 Suomalaisen työeläketurva

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014 1 (8) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2013 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 259 (876) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (10) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2014 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2013 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 149 (430) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2014 Lehdistötilaisuus 25.4.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2014 Tammi-maaliskuun sijoitustuotto 1,3 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 26.4.2016 Vahva vakavaraisuus suojasi markkinoiden heilunnalta 9,1 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 41,1 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, -1,4 % Sijoitusten tuotto 860 000 Suomalaisen

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 1 (8) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -745 (1 259) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 21.10.2016 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta sujunut alkuvuonna suunnitellusti, toimintakulut pysyneet kurissa Eläkepäätöksiä 13% enemmän kuin vuosi sitten Uusi eläkekäsittelyjärjestelmä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 1 Vaikea kvartaali vaimensi tulosta riskipuskuri edelleen vahva 1,1 Sijoitusten tuotto, % 40,4 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 9,5 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI

OSAVUOSIRAPORTTI OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

21.1.2015. Selvitys kuvaa tilannetta 21.1.2015.

21.1.2015. Selvitys kuvaa tilannetta 21.1.2015. 1 (7) Palkka- ja palkkioselvitys 1. YLEISKUVAUS 1.1. Päätöksentekojärjestys Selvitys perustuu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin, jota Varma noudattaa työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan soveltuvin

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2015 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -754 (1 455) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 1 (10) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 700 (1 149) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2017 Vahva tulos talouden elpyessä Vakavaraisuuspääoma, 11,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 45,0 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Sijoitusten tuotto 2008 2017 Sijoitukset

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2012 Lehdistötilaisuus 17.10.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUUSTA 2012 Sijoitustuotto 5,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. EPÄVARMUUS SIJOITUSMARKKINOILLA KASVOI ALKUVUONNA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo TILINPÄÄTÖS 2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ELON VUOSI 2018 Vuosi oli asiakassiirroissa menestys ja siirrot kasvattivat TyEL-maksutuloa lähes 36 miljoonalla eurolla. Tulos oli Elon historian

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 18.8.2009 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 - Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,7 % - Vakavaraisuus turvaavalla tasolla: vakavaraisuusaste 14,1 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2018

Varman tilinpäätös 2018 Varman tilinpäätös 2018 15.2.2019 Agenda 1. Avainluvut 2. Sijoitukset ja vakavaraisuus 3. Vakuuttaminen ja eläkkeet 4. Ajankohtaista Varmassa ja eläkkeissä 5. Ajankohtaista vastuullisuudesta 6. Ajankohtaista

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2016 15.8.2016 1 Sijoitussalkun hajautus vaimensi riskejä Vakavaraisuuspääoma, Sijoitusten markkina-arvo, Sijoitusten tuotto 9,1 mrd. 41,2 mrd. -0,3 % 2 Hyvä tuotto noteeraamattomista

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2011 Sijoitustoiminnan tuotto 0,4 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 19,9 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2017 OSAKEKURSSIEN NOUSU VAUHDITTI HYVÄÄN SIJOITUSTULOKSEEN TAMMI-MAALISKUUN TALOUDELLINEN KEHITYS LYHYESTI: Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-maaliskuussa 2,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber

TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber TILINPÄÄTÖKSEN ENNAKKOTIEDOT 1.1. 31.12.2016 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Satu Huber VUOSI OLI ONNISTUNUT Hyvät sijoitustuotot vaihtelevassa ympäristössä ja vakavaraisuus hyvällä tasolla. Elo

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2016

Varman tilinpäätös 2016 Varman tilinpäätös 2016 15.2.2017 Tasapainoinen ja vahva vuosi 2016 Vakavaraisuuspääoma, 10,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 42,9 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Suomalaisen työeläketurva 870 000 Maksutulo,

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2016 Toimitusjohtaja Timo Ritakallio @ritakti 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2016 Suomen talous- ja työllisyyskehitys oli vaatimatonta, mikä heijastui

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2016 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2015 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. kuitenkin edelleen korkeita ja painavat monia eurotalouksia pitkään. Epävarmuutta euroalueelle

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2018 YHDISTYNYT ILMARINEN HUOLEHTII YLI 1,1 MILJOONAN ELÄKETURVASTA TAMMI MAALISKUUN KEHITYS LYHYESTI: Ilmarisen sijoitussalkun tuotto tammi-maaliskuussa oli -0,1 prosenttia

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

Elon osavuosiraportti

Elon osavuosiraportti 1 Elon osavuosiraportti 1.1. 30.6.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo aloitti toimintansa 1.1.2014, jolloin Eläke-Fennia sulautui LähiTapiola Eläkeyhtiöön. Tästä johtuen Elon osavuosiraportissa

Lisätiedot

Elon osavuosiraportti

Elon osavuosiraportti 1 Elon osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.9.2016 lukuja. Elon sijoitustoiminnan tuotto oli 6,1 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 22,9 miljardia euroa. Vakavaraisuus

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Varman tavoitteet tilanne 9/2017 Vakavaraisuuspääoma, 11,4 mrd. Maksutulo, 3,7 mrd. Eläkepalveluiden laatu 38,5 päivää Käsittelemme eläkkeet n. 5 päivää alan keskiarvoa

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 SIJOITUSTUOTTO 4,6 %, PÄIVITETYN STRATEGIAN TAVOITTEEKSI VETOVOIMAISIN TYÖELÄMÄN KUMPPANI TAMMI MAALISKUUN KEHITYS LYHYESTI: Alkuvuoden vakuutusmaksutulo oli 1,5

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,6 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 18,6 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,4-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot