Varman osavuosiraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varman osavuosiraportti"

Transkriptio

1 Varman osavuosiraportti Vertailuluvut suluissa ovat mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. kuitenkin edelleen korkeita ja painavat monia eurotalouksia pitkään. Epävarmuutta euroalueelle luovat merkittävien pankkien vaikeudet isoissa euroalueen jäsenmaissa. Kokonaistulos oli 234 (-745) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto oli 3,1 (1,1) %, sijoitusten markkina-arvo oli 42,4 (40,4) miljardia euroa. Vakavaraisuuspääoma oli vahva (9 512) miljoonaa euroa; 31,0 (30,6) % vastuuvelasta ja 2,2 (1,9) -kertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna. Kiinassa taloutta on elvytetty voimakkaasti samaan aikaan, kun on pyritty turvaamaan hallittua talouden rakennemuutosta. Kiinassa mahdollisen rahoituskriisin todennäköisyys liittyy erityisesti yrityssektorin velkaantumiseen. Venäjällä talouden ahdinko jatkuu. Talouden rakenteet ovat edelleen yksipuoliset, eikä talouskriisi ole toistaiseksi vauhdittanut rakenneuudistuksia. Taloudellinen toimintaympäristö Maailmankaupan kasvun ennustetaan jäävän tänä vuonna maailmantalouden kasvua hitaammaksi. Investointihalukkuus on edelleen vaisua, vaatimaton tuottavuuskehitys rajaa palkkojen nousua ja kulutuskysyntää. Suomessa kotimarkkinat ovat päässeet taantumasta Suomen talous on ohittanut taantuman ja kääntynyt hienoiseen kotimarkkinavetoiseen kasvuun. Kokonaiskysyntä on edelleen vahvaa monilla Suomelle tärkeillä vientimarkkinoilla. Maailmankaupassa Suomi on edelleen Yhdysvalloissa talouskehityksen odotettiin jatkuneen vakaana vuoden kolmannella neljänneksellä ja työmarkkinoiden vahvistuminen on jatkunut jo pitkään. Yhdysvaltain keskuspankki Fed seuraa kansainvälisen talousympäristön riskien ohella kotimaan taloutta arvioidessaan rahapolitiikan kiristämistä ja mahdollisuuksia koronnostoon. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto oli 3,1 % ja markkina-arvo 42,4 miljardia euroa. Euroalueella talouden kasvu jatkui maltillisena ja elpymisen odotetaan jatkuvan Euroopan keskuspankin tukemana. Vaihtotaseiden alijäämät ovat pienentyneet ja velkaantuminen hidastunut, joskin velkaantumisasteet ovat 1

2 menettänyt markkinaosuuksiaan ja tavaraviennin määrä on jatkanut supistumistaan. Maailmantalouden riskien kasvu varjostaa Suomen viennin elpymisen näkymiä. Kotimarkkinoilla kasvu on elpynyt erityisesti asunto- ja infrastruktuurirakentamisessa. Teollisuuden luottamusindeksit kääntyivät parempaan suuntaan syyskuussa ja tuotantomäärien ennakoidaan kasvavan hieman lähikuukausina. Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui. Suomen kokonaiskysynnän kasvun odotetaan olevan vielä pitkään kotimarkkinoiden kasvun varassa. Työllisyys on kotimarkkinakasvun siivittämänä kohentunut. Elokuussa työttömyysaste oli 7,2 %, mikä on yli prosenttiyksikön vähemmän kuin edellisvuonna. Samaan aikaan kuitenkin pitkäaikaistyöttömyyden ongelmat ovat syventyneet. Kotimarkkinoiden kasvua rajoittaa kireä julkisen talouden tilanne ja hintakilpailukyvyn vahvistamiseksi vaadittava palkkamaltti. Ansiotason odotetaan kasvavan kuluvan vuoden aikana noin prosentilla ja hidastuvan ensi vuonna. Työeläkejärjestelmä Vuoden 2017 alussa voimaan tulevan uuden eläkelainsäädännön tavoitteena on työurien pidentäminen ja Suomen talouden kestävyysvajeen paikkaaminen. Varma on vahva osaaja työkykyjohtamisen ja työeläkekuntoutuksen asiantuntijana ja tukee asiakasyrityksiään ja vakuutettuja asiakkaita työurien pidentämisessä. Vuoden 2017 alussa voimaan tulevien vakavaraisuusvaatimuksia koskevien säännösten ei arvioida muuttavan olennaisesti Varman vakavaraisuusasemaa. Varman taloudellinen kehitys Kokonaistulos käyvin arvoin oli yhdeksältä kuukaudelta 234 (-745) miljoonaa euroa. Kokonaistuloksen selvästi tärkein osatekijä on sijoitustoiminnan tulos 266 (-772) miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotot olivat (459) miljoonaa euroa. Vastuuvelalle hyvitettävä korko oli (1 231) miljoonaa euroa. Vakuutusliikkeen arvioitu tulos oli -57 (1) miljoonaa euroa ja hoitokustannustulos 26 (26) miljoonaa euroa. Varman vakavaraisuus vahvistui vuoden alun tilanteesta. Sijoitustoiminnan riskipuskurina toimiva vakavaraisuuspääoma oli syyskuun lopussa (9 512) miljoonaa euroa ja suhteessa vastuuvelkaan 31,0 (30,6) %. Vakavaraisuuspääoma oli vakavaraisuusrajaan verrattuna hyvin turvaavalla tasolla eli 2,2 (1,9) -kertainen. Vastuuvelan kate oli 127 (128) % vastuuvelasta. Varman vakavaraisuus vahvistui vuoden alun tilanteesta. Liitteessä esitetään Varman tase ja tuloslaskelma käyvin arvoin, vakavaraisuus ja sen kehitys ja sijoi tus ten määrät ja kannat käyvin arvoin riskin mukaisesti ryhmiteltyinä. Vakuutustoiminta Varman eläkkeensaajien lukumäärä oli syyskuun lopussa ( vuoden alussa). Maksetut korvaukset olivat tammi syyskuussa (3 561) miljoonaa euroa. Uusia eläkepäätöksiä tehtiin syyskuun loppuun mennessä , joka on noin 0,8 % viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän. Yhteensä eläkepäätöksiä annettiin tammi syyskuussa kpl. Varma menestyi hyvin syyskuun lopussa päättyneellä vuoden 2016 siirtokierroksella. Vahva osaaminen ja laajat työnantajia tukevat palvelut toivat menestystä erityisesti keskisuurissa asiakkaissa. Varmassa oli syyskuun lopussa vakuutettuna ( ) työntekijää ja yrittäjää. Varma noudattaa toiminnassaan hyvän vakuutustavan mukaisia periaatteita. Sijoitustoiminta Varman sijoitustulos nousi tammi syyskuussa vahvasti positiiviseksi osakemarkkinoiden toipuessa alkuvuoden markkinalaskuista. Myös korkosijoitukset ja pääomarahastot ovat tuottaneet hyvin hajauttaen samalla noteerattujen osakesijoitusten riskiä Varman sijoitussalkussa. Sijoitukset tuottivat 3,1 (1,1) % ja sijoitusten arvo oli syyskuun lopussa (40 413) miljoonaa euroa. Varman vakavaraisuuspääoma on kasvanut syyskuun lopussa yli 10 miljardiin euroon ja vakavaraisuusaste on pysynyt korkealla 31,0 (30,6) %:n tasolla. Kolmannen vuosineljänneksen aikana pääomamarkkinat toipuivat Iso-Britannian EU-kansanäänestyksen aiheuttamasta epävarmuudesta. Britannian tuleva ero EU:sta heikensi heti kansanäänestyksen jälkeen talouskasvuodotuksia sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Toteutuneet talousluvut ovat kuitenkin osoittautuneet loppukesän aikana odotuksia paremmiksi molemmilla mantereilla. Odotukset Yhdysvaltain keskuspankin loppuvuoden koronnostosta ovat kasvaneet syksyn aikana positiivisen talousdatan myötä. Maailmantalouden kasvu on hieman vaimentunut, mutta se on pysynyt positiivisena. Talouskasvuhuolet painavat edelleenkin pääomamarkkinoita, vaikka merkkejä talouskasvun paranemisestakin on ollut nähtävissä. Loppuvuoden aikana pääomamarkkinoiden suurimmat huolet kohdistuvat Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin sekä Italian perustuslakimuutoksia koskevaan kansanäänestykseen. Lisäksi muutamien eurooppalaisten suurpankkien pääomittamistarve voi toteutuessaan lisätä hermostuneisuutta pääomamarkkinoilla. Läntisten teollisuusmaiden positiivisina säilyneet talouskasvuodotukset yhdistettynä korkosijoitusten mataliin tuotto-odotuksiin kannustavat edelleenkin allokoimaan 2

3 kansainvälisesti hajautettuihin osakesijoituksiin. Sijoitusten tehokas hajautus eri omaisuusluokkiin on vaimentanut osakemarkkinoiden voimakkaista liikkeistä koituneita riskejä. Varman sijoitusten allokaatiossa eri omaisuusluokkien kesken ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia kolmannen vuosineljänneksen aikana. Varman sijoituksista parhaiten tuottivat noteeraamattomat osakesijoitukset sekä pääomasijoitukset, jotka eivät kärsineet alkuvuoden osakemarkkinalaskusta. Myös korkosijoitukset ovat tuottaneet hyvin korkotasojen laskun sekä luottoriskin keventyneen hinnoittelun myötä. Sijoitusten viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli syyskuun lopussa 6,7 % ja kymmenen vuoden 4,6 %. Vastaavat reaalituotot olivat 5,6 ja 3,0 %. Korkosijoitusten tuotto oli huomattavan korkea 4,2 (-0,2) % matalien markkinakorkojen ympäristössä. Keskuspankkien mittavat velkakirjojen osto-ohjelmat sekä negatiiviset keskuspankkikorot ovat painaneet valtionlainojen korot ennätysmäisen alas. Myös yrityslainojen arvostukset ovat nousseet luottomarginaalien kaventuessa Britannian kansanäänestyksen jälkeen. Kolmannen vuosineljänneksen aikana osakemarkkinat toipuivat Britannian EU-kansaäänestyksen aiheuttamasta epävarmuudesta. Alkuvuonna voimakkaista markkinalaskuista kärsineet osakesijoitusten tuotot nousivat selvästi positiivisiksi 3,2 (1,3) %:iin. Myös suomalaisten osakkeiden tuotto kääntyi positiiviseksi kolmannen vuosineljänneksen aikana. Kiinteistösijoitusten tuotto painui -0,4 (2,3) %:iin vuosineljänneksen aikana kirjattujen 160 miljoonan euron arvonalennusten johdosta. Vuosineljänneksen aikana julkistettiin Keskon kampuksen rakentaminen Kalasatamaan sekä Flamingon hotellilaajennus. Varma hankki myös osuuden Tukholman eteläpuolella sijaitsevasta kauppaja viihdekeskus Heron Citystä. Myös muiden sijoitusten tuotot nousivat positiivisiksi 2,5 (3,4) %:iin kärsittyään alkuvuonna epävakaasta sijoitusmarkkinaympäristöstä. Hedgerahastojen tuotto nousi 2,7 %:iin markkinoiden riskipreemioiden kaventuessa markkinaympäristön rauhoittumisen myötä. Dollarin heikentyminen alkuvuoden aikana on hieman huonontanut tuottoa. Varmalla on dollarimääräisiä sijoituksia erityisesti osakeja hedgerahastosijoituksissa sekä yritysten joukkovelkakirjalainoissa. Käytäntönä on ollut suojata pääosa valuuttakurssiriskistä. Valuuttatulos sisältyy eri omaisuusluokkien sijoitustuottoon. Sijoitusten markkinariski on suurin yhtiön tulokseen ja vakavaraisuuteen kohdistuva riski. Osakkeiden osuus sijoitusten markkinariskistä on selkeästi suurin. Varman sijoitusten kokonaisriskiä mittaava VaR-luku oli (1 666) miljoonaa euroa. Alkuvuonna voimakkaista markkinalaskuista kärsineet osakesijoitusten tuotot nousivat selvästi positiivisiksi 3,2 %:iin. Liikekulut ja henkilöstö Varman kokonaisliikekulut olivat katsauskaudella 109 (108) miljoonaa euroa. Koko vuoden ennusteen mukaan Varma käyttää liikekuluihin 75 (75) % saaduista vakuutusmaksuihin sisältyvistä hoitokustannusosista. Kauden hoitokustannusylijäämä oli 26 (26) miljoonaa euroa. Varman emoyhtiön henkilöstömäärä syyskuun lopussa oli 536 (544). Syyskuun lopussa henkilöstöstä työskenteli eläkepalvelut- ja asiakkuudet-toiminnoissa 56 (56) %, sijoitustoiminnossa 13 (13) % ja muissa toiminnoissa 31 (31) %. Yhtiön hallinto Varman verkkosivuilla on esitetty selvitys yhtiön hallintoja ohjausjärjestelmästä sekä palkka- ja palkkioselvitys. Selvitykset perustuvat Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin, jota Varma noudattaa työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan soveltuvin osin. Varman johtoryhmään kuuluvien johtajien omistukset julkisesti noteeratuissa yhtiöissä ovat luettavissa yhtiön verkkosivujen kautta. Tiedot päivittyvät reaaliaikaisesti. Yhteenveto Varmassa noudatettavista sisäpiirimääräyksistä on luettavissa Varman verkkosivuilla. Vastuullisuus Varmassa on ilmastonmuutoksen hillintään liittyen aloitettu kestävän kehityksen osakesalkun rakentaminen ja aurinkosähkön käyttö kiinteistöissä. Kestävän kehityksen salkkuun valitaan mm. sellaisia eri alojen yrityksiä, joiden liiketoiminta hyötyy ilmastonmuutoksen torjunnasta ja joilla itsellään on kunnianhimoiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hillinnässä. Läpinäkyvyyttä lisäsimme julkaisemalla päivitetyt sisäpiiriohjeet, sponsorointilinjaukset sekä avaamalla julkisuuteen Finanssivalvonnalle raportoitavia liiketoimia. Monimuotoisuuden edistämisessä konkreettisena toimena tarjosimme somalialaiselle turvapaikanhakijalle harjoittelupaikan osana Hanken SSE:n integraatio-ohjelmaa. Riskienhallinta Varman riskiasema ei muuttunut katsauskauden aikana. Varman olennaiset riskit liittyvät sijoitustoimintaan ja tietojenkäsittelyyn. Taloudellisesti merkittävimpiä ovat sijoitusriskit. Eläkevakuutustoiminnan riskejä ovat eläke- ja 3

4 Vakavaraisuus on erityisen tärkeää epävarmoilla markkinoilla, sillä se lisää liikkumavapautta ja parantaa mahdollisuuksia hyvien tuottojen tavoitteluun. vakuutuskäsittelyyn sekä toimialan yhteisten järjestelmien toimivuuteen liittyvät riskit. Hallitus on vahvistanut yhtiön kaikkia riskejä koskevan riskienhallintasuunnitelman. Vuositilinpäätöksen liitetiedoissa kuvataan tarkemmin vakuutus-, sijoitus-, operatiivisia ja muita riskejä hallintakeinoineen sekä esitetään eräitä määrällisiä tietoja. Varman hallituksen sijoitussuunnitelmassa määritellään mm. sijoituksille asetettavat yleiset turvaavuustavoitteet, hajautus- ja likviditeettitavoitteet sekä valuuttaliikkeen järjestämisen periaatteet. Vakavaraisuutta ja vastuuvelan katetta laskettaessa otetaan huomioon sijoitusriskit niiden todellisen luonteen mukaisesti. Sijoitussalkun hajauttaminen perustuu omaisuusluokkien tuottokorrelaatiot huomioivaan allokointiin. Tulevaisuuden näkymät Odotamme maailmantalouden epävarmuuden ja markkinaturbulenssin jatkuvan. Keskuspankkien rahapolitiikka pysyy kasvua tukevana. Samaan aikaan rahapoliittiset interventiot ovat kuitenkin edesauttaneet varallisuusarvojen nousua markkinoilla. Eläkevarojen tuottavan ja turvaavan sijoittamisen näkökulmasta toimintaympäristö on edelleen vaativa. Varman vahva vakavaraisuus ja huolellinen riskienhallinta ovat tärkeitä kilpailuetuja eläkkeiden turvaamisessa. Vakavaraisuus on erityisen tärkeää epävarmoilla markkinoilla, sillä se lisää liikkumavapautta ja parantaa mahdollisuuksia hyvien tuottojen tavoitteluun. Suomen talouden kotimarkkinoiden elpymisen odotetaan jatkuvan. Globaalitalouden hidastuminen varjostaa euroalueen kasvua ja Suomen talouden viennin elpymistä. Suomen taloudessa on ajankohtaisen vaikean suhdannetilanteen ohella käynnissä merkittävä talouden rakenteiden uudistuminen. Kilpailukykysopimuksen arvioidaan toteutuessaan parantavan suomalaisen työn kustannuskilpailukykyä ja tukevan viennin elpymistä. Kilpailukykysopimuksen myötä osa työnantajien nyt maksamista työeläkevakuutusmaksuista siirtyy palkansaajien maksettavaksi. Helsinki, Risto Murto toimitusjohtaja Tässä osavuosiraportissa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia emoyhtiön lukuja. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2015 Varman maksutulo oli 4,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2016 lopussa 42,4 miljardia euroa. LISÄTIETOJA: Pekka Pajamo, talousjohtaja, puh tai Katri Viippola, johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus, puh tai LIITE: Taulukot 4

5 5

6 6

7 7

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 1 (8) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -745 (1 259) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Hyvä tulos epävakailla sijoitusmarkkinoilla 4,3 Sijoitusten tuotto, % 41,9 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 11,0 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000 Suomalaisen työeläketurva

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2016 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2015 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -733 (700) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto oli

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2016 Varman sijoitustulos nousi vahvasti positiiviseksi 1 Varman sijoitustulos nousi vahvasti positiiviseksi Hyvä tulos keskeisillä mittareilla Vakavaraisuuspääoma, Sijoitusten

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 1 Vaikea kvartaali vaimensi tulosta riskipuskuri edelleen vahva 1,1 Sijoitusten tuotto, % 40,4 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 9,5 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (10) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2014 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2013 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 149 (430) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 1 (10) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 700 (1 149) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 26.4.2016 Vahva vakavaraisuus suojasi markkinoiden heilunnalta 9,1 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 41,1 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, -1,4 % Sijoitusten tuotto 860 000 Suomalaisen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 21.10.2016 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta sujunut alkuvuonna suunnitellusti, toimintakulut pysyneet kurissa Eläkepäätöksiä 13% enemmän kuin vuosi sitten Uusi eläkekäsittelyjärjestelmä

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2017 Vahva tulos talouden elpyessä Vakavaraisuuspääoma, 11,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 45,0 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Sijoitusten tuotto 2008 2017 Sijoitukset

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2016 15.8.2016 1 Sijoitussalkun hajautus vaimensi riskejä Vakavaraisuuspääoma, Sijoitusten markkina-arvo, Sijoitusten tuotto 9,1 mrd. 41,2 mrd. -0,3 % 2 Hyvä tuotto noteeraamattomista

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2018 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2017 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 108 (1 262) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2016 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 262 (234) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 18.8.2009 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 - Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,7 % - Vakavaraisuus turvaavalla tasolla: vakavaraisuusaste 14,1 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2015 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2014 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 455 (454) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (10) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2018 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2017 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -186 (1 051) miljoonaa euroa. Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2014 Lehdistötilaisuus 25.4.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2014 Tammi-maaliskuun sijoitustuotto 1,3 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI

OSAVUOSIRAPORTTI OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2015 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -754 (1 455) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014 1 (8) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2014 Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2013 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 259 (876) miljoonaa euroa. Sijoitusten yhdeksän kuukauden tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2018

Varman tilinpäätös 2018 Varman tilinpäätös 2018 15.2.2019 Agenda 1. Avainluvut 2. Sijoitukset ja vakavaraisuus 3. Vakuuttaminen ja eläkkeet 4. Ajankohtaista Varmassa ja eläkkeissä 5. Ajankohtaista vastuullisuudesta 6. Ajankohtaista

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Varman tavoitteet tilanne 9/2017 Vakavaraisuuspääoma, 11,4 mrd. Maksutulo, 3,7 mrd. Eläkepalveluiden laatu 38,5 päivää Käsittelemme eläkkeet n. 5 päivää alan keskiarvoa

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,6 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 18,6 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,4-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2018 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2017 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli -405 (584) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2016

Varman tilinpäätös 2016 Varman tilinpäätös 2016 15.2.2017 Tasapainoinen ja vahva vuosi 2016 Vakavaraisuuspääoma, 10,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 42,9 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Suomalaisen työeläketurva 870 000 Maksutulo,

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (11) Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2017 Vertailuluvut suluissa ovat 30.6.2016 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 1 051 (-733 miljoonaa euroa). Sijoitusten kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2014

Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2014 1 (8) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2014 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2013 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 454 (745) miljoonaa euroa Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo TILINPÄÄTÖS 2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ELON VUOSI 2018 Vuosi oli asiakassiirroissa menestys ja siirrot kasvattivat TyEL-maksutuloa lähes 36 miljoonalla eurolla. Tulos oli Elon historian

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

Eläke-Fennian osavuosikatsaus

Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2011 Sijoitustoiminnan tuotto 0,4 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 19,9 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,5-kertainen vakavaraisuusrajaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. EPÄVARMUUS SIJOITUSMARKKINOILLA KASVOI ALKUVUONNA

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti

Varman osavuosiraportti 1 (9) Varman osavuosiraportti 1.1. 31.3.2017 Vertailuluvut suluissa ovat 31.3.2016 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu. Kokonaistulos oli 584 (-754) miljoonaa euroa. Sijoitusten kolmen kuukauden tuotto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Elon osavuosiraportti

Elon osavuosiraportti 1 Elon osavuosiraportti 1.1. 30.9.2017 Suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.9.2016 lukuja. Elon sijoitustoiminnan tuotto oli 6,1 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 22,9 miljardia euroa. Vakavaraisuus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2012 Lehdistötilaisuus 17.10.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUUSTA 2012 Sijoitustuotto 5,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 31.3.2019 1 Varmalla vahva alkuvuosi sijoitukset tuottivat 5,1 % Sijoitusten tuotto 5,1 % Sijoitusten markkina-arvo, 45,8 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 10,6 mrd. 2 Sijoitusten arvo 45,8

Lisätiedot

Elon osavuosiraportti

Elon osavuosiraportti 1 Elon osavuosiraportti 1.1. 30.6.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo aloitti toimintansa 1.1.2014, jolloin Eläke-Fennia sulautui LähiTapiola Eläkeyhtiöön. Tästä johtuen Elon osavuosiraportissa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2017 OSAKEKURSSIEN NOUSU VAUHDITTI HYVÄÄN SIJOITUSTULOKSEEN TAMMI-MAALISKUUN TALOUDELLINEN KEHITYS LYHYESTI: Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-maaliskuussa 2,2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2018 1 Varman sijoitukset tuottivat alkuvuonna 3,5 % - vakavaraisuus vahvistui Vakavaraisuuspääoma, 11,6 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 46,9 mrd. Sijoitusten tuotto 3,5 % 2

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 SIJOITUSTUOTTO 4,6 %, PÄIVITETYN STRATEGIAN TAVOITTEEKSI VETOVOIMAISIN TYÖELÄMÄN KUMPPANI TAMMI MAALISKUUN KEHITYS LYHYESTI: Alkuvuoden vakuutusmaksutulo oli 1,5

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI

ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI ILMARISEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2018 YHDISTYNYT ILMARINEN HUOLEHTII YLI 1,1 MILJOONAN ELÄKETURVASTA TAMMI MAALISKUUN KEHITYS LYHYESTI: Ilmarisen sijoitussalkun tuotto tammi-maaliskuussa oli -0,1 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti

Osavuosiraportti Varman osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2018 1 Varman sijoitusten arvo uuteen ennätykseen, tuotto alkuvuonna 1,7 % Vakavaraisuuspääoma, 11,4 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 46,4 mrd. Sijoitusten tuotto 1,7 % 2 Sijoitusten

Lisätiedot

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU Osavuosikatsaus

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU Osavuosikatsaus ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2019 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2019 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Siirtyminen tulorekisterin käyttöön toteutui vuodenvaihteessa. Osalla asiakkaista oli vaikeuksia tulotietojen ilmoittamisessa,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot