PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTAVAN HANKESUUNNITELMAN AIHEUTTAMAT JATKOTOIMENPITEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTAVAN HANKESUUNNITELMAN AIHEUTTAMAT JATKOTOIMENPITEET"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTAVAN HANKESUUNNITELMAN AIHEUTTAMAT JATKOTOIMENPITEET KHALL 190 Valmistelija: Tekninen johtaja Jouko Korhonen, Kermanrannantie 7, Heinävesi, puh. (017) , fax (017) , Palvelukeskuksessa ja terveyskeskuksessa on viime vuosien aikana henkilökunnalla ja asiakkailla ollut mm. sisäilmaongelmista johtuvaa oireilua. Tämän johdosta kiinteistössä on tehty viime vuosien aikana lukuisia pienempiä paikallisia korjaustöitä. Näillä toimenpiteillä ei tilanne ole kuitenkaan korjaantunut. Tämän johdosta kunta teetti Työterveyslaitoksella koko kiinteistön käsittävän sisäilmastoselvityksen, jonka tuloksena saadun loppuraportin yhteenveto on päivätty Sisäilmastoselvitys paljasti, että kiinteistössä on korjattavia kohtia joka puolella. Niitä on sekä sisä- että ulkopuolella rakennusta. Sisäilmaongelmat ovat useamman tekijän yhteistulos ja ne johtuvat monesti mm. rakennuksen ilmanvaihdon puutteista sekä rakenteisiin ilmaantuneesta tai rakennusaikana jääneestä ylimääräisestä kosteudesta. Nämä vaikuttavat sisäilman laatuun heikentävästi. Sisäilmaongelmat on usein hankalasti korjattavia ja vaativat raskaita ja kalliita toimenpiteitä. Tämän johdosta on tarvittavat korjaustyöt suunniteltava ja toteuttava erityisen huolellisesti ja perusteellisesti. Korjaustoimenpiteiden suunnittelu aloitetaan tämän kokoluokan hankkeissa laatimalla ensin ns. hankesuunnitelma, jossa lyödään lukkoon korjausten laajuus ja aikataulu. Sopimalla tarvittavista korjauksista hankesuunnitelmassa sidotaan samalla myös kustannukset alustavasti. Laatimalla hankesuunnitelma huolellisesti, helpotetaan samalla varsinaista suunnittelutyötä ja lopullisia rakennusteknisiä korjaustöitä. Tällä vaikutetaan oleellisesti myös hankkeen lopullisiin kustannuksiin alentavasti. Hankesuunnittelun yhteydessä käydään läpi myös tarvittavat tilamuutokset. Palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen osalta hankesuunnittelu käynnistyi viime vuoden lopulla. Hankkeen lähtökohtana oli molemmissa kohteissa todetut sisäilmaongelmat, joita käyttäjät olivat aistineet usean vuoden ajan. Hankesuunnitelman laatimisen tärkein tavoite on ollut nimenomaan sisäilmaongelmien aiheuttajien paikantaminen ja poistaminen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää tilamuutosten tarpeet ja laatia niiden pohjalta L1-tasoa olevat arkkitehtisuunnitelmat. Hankesuunnittelun aikana laadittu kiinteistön piirustukset sähköiseen muotoon, selvitetty rakennuksen rakennus- ja korjaushistoria, laadittu rakennusten ja lvisa-tekniikan kuntoarviot, tehty asbesti- ja PAH-kartoitukset, puhdistettu ja kuvattu rakennuksen pohjaviemärit ja salaojat sekä haastateltu työntekijöitä sisäilmaongelmista ja tilamuutostarpeista. Edellä selostettujen toimenpiteiden perusteella on laadittu päivätty hankesuunnitelma toteutusaikatauluineen ja kustannusarvioineen. Hankesuunnitelman suunnitelmaselostus, kustannusarvio ja aikataulu ovat lisälistan liitteinä nro 1. Hankesuunnitelmaa ovat olleet konsultin lisäksi laatimassa käyttäjien edustajat sekä osassa kokouksista kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat sekä perusturva- ja teknisen lautakunnan puheenjohtajat.

2 Palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen korjaukset keskittyvät siis sisäilmaongelmien poistamiseen ja niihin liittyviin rakenteellisiin korjauksiin. Hankesuunnitelman liitteenä ovat myös suunniteltujen tilamuutosten periaatteet. Palvelukeskuksen olennaisin käyttötarkoituksen muutos on vuodeosaston muuttaminen tehostetun palveluasumisen yksiköksi A-siivessä. Terveyskeskuksen puolella olennaisin käyttötarkoituksen muutos liittyy röntgentoiminnan lakkauttamiseen terveyskeskuksessa. Toinen toiminnallinen muutos liittyy hammashoitotilojen järjestämiseen terveyskeskuksessa. Talotekniikan osalta kiinteistöön uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä, joka varustetaan jäähdytyksellä. Kiinteistöön asennetaan sprinklerijärjestelmä paloilmoitinjärjestelmän lisäksi. Samoin osassa kiinteistöä muutetaan uusiutuvien tilojen sähkö- ja tietojärjestelmät vastaamaan tilojen uutta käyttötarkoitusta. Lvi-järjestelmien sähkö- ja ohjausjärjestelmät uusitaan ja laajennetaan. Sisääntulon infopisteeseen sijoitetut sähkö- ja tietojärjestelmien keskuslaitteet siirretään uuteen paikkaan. Kiinteistöjen korjaustyön tavoite on sisäilmaongelmien poistaminen, jolla on keskeinen merkitys rakennusten elinkaareen. Hankesuunnitelman yhteydessä on laadittu myös alustavat kustannusarviot. Kustannusarvio on laskettu vuoden 7/2010 hintatasolla käyttäen verottomia hintoja. Palvelukeskuksen osalta kustannusarvion loppusumma on n ja terveyskeskuksen osalta n Terveyskeskuksen osalta on tehty kustannusarvio vastaavan kokoisen ja samoilla tiloilla varustetun uudisrakennuksen kustannuksista rakennettuna nykyisen terveyskeskuksen paikalle ja sisältäen nykyisen terveyskeskuksen purkamisen. Tässä tapauksessa kustannusarvio on suuruudeltaan Kustannuslaskelmissa ei ole huomioitu tarvittavien ns. väistötilojen aiheuttamia kustannuksia. Hanke on suunniteltu toteutettavan liitteenä olevan yleisaikataulun mukaisesti. Aikataulussa varsinainen suunnitteluvaihe alkaa syyskuussa 2010 ja valmistuu tammikuussa Varsinainen urakkalaskenta ajoittuu helmi-maaliskuulle Rakennustyöt alkaisivat huhtikuussa 2011 ja valmistuisivat vuoden 2012 lopussa. Hankesuunnitelmaa esitellään kokouksen alussa. Kunnanhallitus päättää jättää asian pöydälle. Merkitään pöytäkirjaan, että - tekninen johtaja Jouko Korhonen - perusturvajohtaja Anneli Malmstedt - perusturvalautakunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Hartikainen - teknisen lautakunnan puheenjohtaja Osmo Mikkonen ja - Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy:n toimitusjohtaja Kari Vepsäläinen olivat kokouksen alussa läsnä suunnittelijan selvittäessä esisuunnitelmaa

3 KHALL 195 Valmistelijat: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, Heinävesi, gsm , fax (017) , tekninen johtaja Jouko Korhonen, Kermanrannantie 7, Heinävesi, puh , fax (017) , Kunnanjohtaja on pyytänyt teknistä johtajaa tekemään teknistä asiantuntemusta vaativan esityksen jatkotoimenpiteistä palvelukeskuksen ja terveyskeskuksen alustavan hankesuunnitelman pohjalta. Tekninen johtaja valmistelee asiaa ja tulee kunnanhallituksen kokoukseen esittelemään asiaa. Lisäksi kunnanjohtaja on pyytänyt perusturvajohtajalta ja vanhustyön johtajalta selvityksen tarvittavista tehostetun palveluasumisen paikoista väestön ikääntyessä ja tilanteessa, kun aluehallintovirasto on edellyttänyt laitospaikkojen vähentämistä. Myös perusturvajohtaja on pyydetty kunnanhallituksen kokoukseen keskustelemaan jatkotoimenpiteistä. Palvelu- ja terveyskeskuksen hankesuunnitelmaa on kunnanhallituksen kokouksen jälkeen tarkasteltu uudelleen. Tarkastelun tavoitteena on ollut kustannusten säästäminen sisäilman laatuun vaikuttavien korjaustöiden tason heikentymättä. On muistettava, että kiinteistön korjaustarpeet ovat lähteneet liikkeelle nimenomaan rakennuskokonaisuuden sisäilman huonon laadun kiinteistön käyttäjille aiheuttamien terveydellisten ongelmien poistamisesta pidettyyn neuvotteluun osallistuivat tekninen johtaja Jouko Korhonen sekä Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy:stä Kari Vepsäläinen ja Ari Intke (kustannusvaikutusten tarkastelu). Kustannuksia on pyritty pienentämään siten, että kaikki alun perin suunnitellut tilamuutokset jätetään toteuttamatta. Tavoitteeksi asetettiin kustannusten oleellinen säästäminen sisäilmaongelmien korjaustöiden lopputuloksen siitä kuitenkaan kärsimättä. Tässä vaiheessa ei siten karsita mitään sisäilmakorjauksiin liittyviä töitä, sillä muutoin vaarannetaan koko korjaustyön onnistuminen. Tilamuutoksista sovittiin seuraavaa: D- ja E-osat: Kaikki suunnitellut korjaukset liittyvät sisäilmaja kosteusongelmiin. Vain märkätilojen seinien oikaisu ei suoranaisesti liity. Oikaisun kustannusvaikutus on yhteensä n B- ja C-osat: Huoneet ei tilamuutoksia Huoneet 181 ja 183 ei tilamuutoksia Keittiön rak.teknisistä muutoksien hinta otetaan erikseen esille kustannuksissa Keittiön ilmanvaihdon ja jäähdytyksen muutoksista hinta otetaan erikseen esille kustannuksissa B-osa: A-osa: Sinikello ja vuorohoito-osastoon ei tilamuutoksia Kuntosalin inva WC:tä ei tehdä Miesten sos.tilamuutoksia ei toteuteta, vaan ne

4 jäävät ennalleen. Terveyskeskus: Potilastoimiston, mielenterveysyksikön ja palvelinhuoneen siirto nykyiseltä paikalta toteutetaan. Röntgentilat muuttuvat varastotms.tiloiksi ilman seinämuutoksia. Muita tilamuutoksia ei toteuteta, mutta kaikki muut rakennustekniset muutokset toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti. LVI- ja sähkötekniikan peruskorjaus toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti huomioiden kuitenkin toteuttamatta jäävät tilamuutokset. Niiden kustannuksia ei ole ehditty laskea kokonaan uudelleen, vaan ne sovittiin laskelmassa jaettavan pinta-alojen suhteessa eri rakennuksille. Tilamuutosten tekemättä jättämisen arvioidaan tuottavan säästöjä lvisa-tekniikan osalta kokonaisuudessaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja, siis ei merkittävästi. Tekniikka menee uusiksi ilmanvaihtoon ja energian säästöön liittyvien korjausten johdosta Lisäksi sovittiin laskettavan kustannusarvio kokonaan uudelle väistötilalle, joka lopuksi tulee palvelemaan 2 x 15 hengen tehostetun asumispalvelunyksikkönä sisältäen myös välttämättömät henkilökunnan tilat. Rakennus tulisi sijaitseman "vanhan fysioterapian" kohdalla. Väistötila tulisi rakentaa aivan ensimmäiseksi. Edellä selostetuilla toimenpiteillä ei saavuteta oleellista säästöä, vaan palvelukeskuksen korjaustyön kokonaiskustannukset ovat suuruudeltaan n ja terveyskeskuksen puolestaan Väistötilaksi käyvän uuden tehostetun asumispalveluyksikön rakentamiskustannukset ovat ilman rakennuttajan kustannuksia n Tekninen johtaja ehdottaa, että väistötilat rakennetaan ensin ja sen jälkeen ryhdytään korjaamaan rakennuksen muita osia aloittaen D- ja E-osista. Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä seuraavaa: 1. Teknisen toimen tehtäväksi annetaan 16-paikkaisen tehostetun palveluasumisyksikön rakentaminen / rakennuttaminen palvelukeskustontille, joko ns. Helmikodin tontille tai terveyskeskuksen parkkipaikan lähettyville. Varaudutaan myös toisen yksikön rakentamiseen. 2. Jos sijoittelu vaatii fysioterapiatilojen purkamisen, se voidaan toteuttaa. Lopullinen päätös tehdään erikseen. 3. Toimitilojen E- ja D-osat toteutetaan torni kerrallaan. 4. Tarkennettu esitys em. kohdista tehdään kunnanhallituksen kokouksessa.

5 Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouko Korhonen ja perusturvajohtaja Anneli Malmstedt olivat kokouksen alussa kuultavina tämän pykälän käsittelyn osalta. Toimeenpano: Tiedoksi: tekninen toimi perusturvatoimi KHALL 224 Asian valmistelu on kesken esityslistan laadintavaiheessa. Kunnanhallitus päättää asettaa kolmihenkisen viranhaltijatyöryhmän (perusturvajohtaja, tekninen johtaja, kunnanjohtaja) esityksen tekemistä varten 16-paikkaisen tehostetun palveluasuntoyksikön sijoittamiseksi palvelukeskuksen tontille. Kokonaisuuteen tulee sisällyttää vähintään yksi 2 hengen huone. Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouko Korhonen oli ennen kokouksen alkua kuultavana tämän pykälän käsittelyn osalta. Toimeenpano: Tiedoksi: työryhmä

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja Jyväskylän Tilapalvelu Kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman lähtökohdat Rakennuksen tekninen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 194 MONITOIMITALON SALIN LATTIAN LAKKAUS 383 195 PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTA-

Otsikko Sivu 194 MONITOIMITALON SALIN LATTIAN LAKKAUS 383 195 PALVELUKESKUKSEN JA TERVEYSKESKUKSEN ALUSTA- HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2010 381 Kunnanhallitus 23.08.2010 AIKA 23.08.2010 klo 17:00-20:00 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 194 MONITOIMITALON SALIN

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 67 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 42 04.03.2013 Kaupunginhallitus 378 16.12.2013 Terveysaseman hankesuunnitelma 112/10.03.02/2013 Tekninen lautakunta 22.09.2011 79 Teknisen johtajan ehdotus:

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus

Lisätiedot

Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta

Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta Miehikkälän kunta tuottaa ja järjestää laadukkaat peruspalvelut asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti Terveyskeskus:

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5 KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA 8/2014 Kokousaika 27.8.2014 klo 18.30 Kokouspaikka Kapellby skola, Lapinjärventie 45 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti:

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti: Kunnanhallitus 48 07.02.2011 Kunnanhallitus 95 28.03.2011 Kunnanhallitus 104 04.04.2011 Valtuusto 30 04.04.2011 Kunnanhallitus 128 02.05.2011 Kunnanhallitus 137 06.05.2011 Kunnanhallitus 173 13.06.2011

Lisätiedot

AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU

AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU Laajasalo 21.5.2013 21.5.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 Hankkeen suunnittelijat Putkisuunnittelu, pääsuunnittelija Insinööritoimisto

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN Stpj 28.11.2012, 32 Liite A: Hankesuunnitelma Valmistelu: Talonrakennuspäällikkö Rune Hagström, puh. 044 7851463 Länsinummen koulun

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja Sivu 1/3 Marko Moisio Yhteystiedot: Pirttimäentie 10, 41230 UURAINEN puhelin 044 2311 796 marko.moisio@renove.fi Syntymävuosi 1967 Koulutus Perhesuhteet Ylioppilas 1986, Saarijärven lukio Rakennusmestari

Lisätiedot

HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6. HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus

HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6. HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6 HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus 28.05.2012 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus... 3 1.3

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,

Lisätiedot

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti:

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti: Kunnanhallitus 48 07.02.2011 Kunnanhallitus 95 28.03.2011 Kunnanhallitus 104 04.04.2011 HOIVAKOTIHANKE 35/10.03.02/2011 KHALL 48 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

Lisätiedot

TUTKI, ÄLÄ HUTKI - TIEDÄ LÄHTÖTILANNE JA SUUNNITTELE HUOLELLA RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJA ESKO LINDBLAD SISÄILMAKESKUS / KOSTEUS- JA HOMETALKOOT

TUTKI, ÄLÄ HUTKI - TIEDÄ LÄHTÖTILANNE JA SUUNNITTELE HUOLELLA RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJA ESKO LINDBLAD SISÄILMAKESKUS / KOSTEUS- JA HOMETALKOOT TUTKI, ÄLÄ HUTKI - TIEDÄ LÄHTÖTILANNE JA SUUNNITTELE HUOLELLA RAKENNUSTERVEYSASIANTUNTIJA ESKO LINDBLAD SISÄILMAKESKUS / KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 1 Lähtökohtia peruskorjaukseen voivat olla mm. Talotekniikan

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA ETELÄ-SAVON HANKESUUNNITELMA SAIRAANHOITOPIIRI 15.5.2014 Sivu 1/7 Tilaaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37 50100 Mikkeli Hanke: ESPER 2014 PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Tehtaankadun ala-aste

Tehtaankadun ala-aste Sisäilmakorjaukset Opetusvirasto Hankenumero 8010429 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8010429 Osoite 1420 Sijainti 91-7-126-1 4372 Rakennustunnus (RATU) Kohdenumero Käyttäjä/toiminta Peruskoulu

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014

Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2015 TALOUSARVIO 4 2 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN VUODEN 2014 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Yhteistyötoimikunta 09.03.2015 AIKA 09.03.2015 klo 14:00-15:35 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 HENKILÖSTÖPALVELUIDEN

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Tapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen

Tapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen Tapiolan uimahalli TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA 8.1.2018 Kimmo Martinsen 1 Tiivistelmä hankkeesta Korjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa v. 2014 2016 on jo toteutettu uimahallin vanhan osan puku- ja

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

PIENTALON KORJAUSINFO. Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. TO klo Tervetuloa!

PIENTALON KORJAUSINFO. Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. TO klo Tervetuloa! PIENTALON KORJAUSINFO Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. TO 1.3.2018 klo 17-20. Tervetuloa! PIENTALON KORJAUSINFO Ohjelma to 1.3.2018 klo 17.00 20.00

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 10.11.2016 klo 18.00 19.00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 198 29.05.2017 VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2463/58/2010 KH 29.05.2017 198 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

Peter Ström Asiakkuusjohtaja Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1 KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1.6.2016 Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SELOSTUS HANKKEESTA 1.1 Hankesuunnitelman

Lisätiedot

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Tiivistyskorjaukset 2015-2016 Koulusiiven julkisivukorjaukset 2017 Kysymykset ja vastaukset Tiivistystyöt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Helsinki Kaupunkiympäristön tomiala Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Tutkimuksessa tod.vaurioiden korjaus Hankenro2821P20495 Kaupunkiympäristö Sijainti N- c,v on^ ^ 9 «OS." % IVIaJTcj f* -^ Hamma-

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti:

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti: Kunnanhallitus 48 07.02.2011 Kunnanhallitus 95 28.03.2011 Kunnanhallitus 104 04.04.2011 Valtuusto 30 04.04.2011 Kunnanhallitus 128 02.05.2011 Kunnanhallitus 137 06.05.2011 Kunnanhallitus 173 13.06.2011

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU

HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU HANKESELVITYS PÄIVÄKOTI LISÄTARKASTELU Harri Apell Tekninen johtaja Ruovedentie 30 34600 Ruovesi. Sivu 2/9 RUOVEDEN KUNNAN PÄIVÄKOTITILAN HANKESELVITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMEKSIANTO...3 2. toteutusvaihtoehto

Lisätiedot

Elinkaarilaskelma, Hirvialhon koulu

Elinkaarilaskelma, Hirvialhon koulu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 AKAAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI Elinkaarilaskelma, Hirvialhon koulu Elinkaariraportti 20000 000 Elinkaarikustannuskertymä

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 6.9.2012 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 8 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.9.2012 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, ravintola Fellin, iso kokoushuone Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUTARJOUSPYYNNÖN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET

KOKONAISSUUNNITTELUTARJOUSPYYNNÖN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET PÄIVÄRINTEEN MONITOIMITALO KOKONAISSUUNNITTELUTARJOUSPYYNNÖN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET = KYSYMYS o =VASTAUS Tarjouspyynnössä viitataan ARK12, jota täydennetään erillis- ja täydentävillä tehtävillä. Erillis-

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien ratkaisemisen haasteet Hankemallin vaikutus ongelmien ratkaisussa. Harri Korkalainen Sitowise Oy

Sisäilmaongelmien ratkaisemisen haasteet Hankemallin vaikutus ongelmien ratkaisussa. Harri Korkalainen Sitowise Oy Sisäilmaongelmien ratkaisemisen haasteet Hankemallin vaikutus ongelmien ratkaisussa Harri Korkalainen Sitowise Oy Esittely ja esityksen sisältö Harri Korkalainen, RI (yamk), RTA (VTT-C-22474-26-16) 1997

Lisätiedot

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 14.12.2012 Asemapiirros vuoden 2010 hankesuunnitelmasta Yhteenveto Rakentamiskustannukset yhteensä 24 400 000 euroa (alv 0 %) Suunnittelu ja rakentaminen vuosina

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (6) 740 V 28.11.2018, Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite kaupungin sisäilmaongelmaisten kiinteistöjen selvittämiseksi HEL 2018-004200 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

PIENTALON KORJAUSINFO

PIENTALON KORJAUSINFO PIENTALON KORJAUSINFO Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. LA 29. 9.2018 klo 9 12. Tervetuloa! PIENTALON KORJAUSINFO Ohjelma la 29.9.2018 klo 9.00 12.00

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3

Lisätiedot

Kiinteistöjen. elinkaaripalvelut. tahtiranta.fi 075 758 0801

Kiinteistöjen. elinkaaripalvelut. tahtiranta.fi 075 758 0801 Kiinteistöjen elinkaaripalvelut 075 758 0801 Kuntoarviot Meiltä kiinteistöjen aistinvaraiset kuntoarviot ainetta rikkomattomin menetelmin ja kiinteistöhuoltokorttien kuntoarvio-ohjeita noudattaen. Kuntoarviolla

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISTEN TEHTÄVIEN VAKINAISTAMINEN PERUSTURVAN TOIMIALALLA

MÄÄRÄAIKAISTEN TEHTÄVIEN VAKINAISTAMINEN PERUSTURVAN TOIMIALALLA Perusturvalautakunta 57 17.10.2012 Perusturvalautakunta 62 14.11.2012 Perusturvalautakunta 12 27.02.2013 Kunnanhallitus 102 25.03.2013 Perusturvalautakunta 44 24.04.2013 Kunnanhallitus 125 13.05.2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY MERTEN TALO SELVITYS LIIKENNEJÄRJESTE- LYISTÄ SUUNNITELMASELOSTUS

KIINTEISTÖ OY MERTEN TALO SELVITYS LIIKENNEJÄRJESTE- LYISTÄ SUUNNITELMASELOSTUS KIINTEISTÖ OY MERTEN TALO SELVITYS LIIKENNEJÄRJESTE- LYISTÄ SUUNNITELMASELOSTUS Tarkastus Päivämäärä 19.8.2010 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Timo Ojanperä Marko Olli Työnumero 82129780 Ramboll Ruukintie

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

NAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu

NAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu NAVETTARASTIT 13.4.2018 Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta Esa Heikkinen ProAgria Kainuu TUOTANTORAKENNUSINVESTOINNIN LÄHTÖKOHTA Tilan ja tuotanto-olosuhteiden kehittäminen siten,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.08.2014 klo 17.00 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sisäilmastoseminaari 2013 SUOMALAISTEN KUNTOUTUS- JA HYVINVOINTIKESKUSTEN KIINTEISTÖJEN SISÄYMPÄRISTÖN JA TILOJEN TOIMINNALLISUUS Kuntoutuslaitosten prosessien ja tilasuunnittelun kehittämishanke

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus

HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus 1(6) HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus 2(6) Sisällysluettelo 1. YHTEENVETO... 3 1.1 Tiivistelmä... 3 1.2 Yhteenveto... 3 1.3 Hankesuunnittelutyöryhmä...

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi Harri Ripatti TAVOITTEET Täyttääkö IV-järjestelmä nykyiselle tai tulevalle käytölle asetetut tavoitteet Sisäilmasto, energia, toiminnallisuus

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN 26.2.2015 Sivu 1/2 Lauri Laukkanen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hanke: 003 01/nykytila Karkkilan terveysasema Huhdintie 23-25 03600 Karkkila Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Rovaniemen kaupunginhallituksen pöytäkirja

Lisätiedot

Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy

Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta Kuinka suunnittelua ohjataan Kuvat: RT 10-10387

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (5) 586 Karviaismäen toimintakeskuksen peruskorjaus, tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2015-006654 T 10 06 00 Kiinteistökartta 117/681500 Päätös

Lisätiedot

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 8.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 09.06.2017 klo 13.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot