Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto käsittelivät useammassa asia koh das sa vuosien aikana liikenne- ja viestintäministeriön Laa ja kais ta kaikille -hanketta. Tuolloin tehdyillä päätöksillä kaupunki sitou tui osaltaan hankkeen rahoitukseen. Hanketta toteuttamaan perustettiin Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy (jäl jem pä nä myös PSSV Oy), jonka osakkaiksi tulivat Kankaanpään kaupun gin lisäksi Jämijärven, Kiikoisten (yhdistynyt Sastamalaan ), La vi an (yhdistynyt Poriin ) ja Pomarkun kunnat. Yhtiön pe rus ta misen jälkeen alkoi liittymien ennakko markkinointi ja alkuvaiheessa liit ty mäsi tou muk sia saatiin hieman yli 2000 kpl. Kankaanpään kaupunginvaltuusto hyväksyi Pohjois-Satakunnan Seu tuverk ko Oy:n osakassopimuksen Kankaanpään kaupungin osuudek si yhtiöstä tuli 48,5 %, eli osaketta. Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Viestintävirastoon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kankaanpään kaupunginvaltuusto päätti sijoittaa Poh jois-sa ta kun nan Seutuverkko Oy:n vapaan oman pääoman rahastoon. Vas taa vat sijoitukset ovat tehneet muutkin omistajakunnat. Laajakaistahankkeen rahoituskokonaisuuden järjestämiseksi perustettiin vuon na 2014 ns. väliyhtiö PSSV Palvelut Oy, jonka hankkeessa mukana ole vat kunnat omistavat samoilla omistusosuuksilla kuin PSSV Oy:n. Vä liyh tiön tehtävä on kilpailuttaa tarvittavat lainat ja sijoittaa ne edelleen pääoma lai na na tai heikomman etuoikeuden lainana PSSV Oy:öön laa ja kais tahank keen investointien rahoittamiseksi. Vuoden 2014 aikana omistajakunnat takasivat PSSV Palvelut Oy:n ot taman yhteensä euron lainan seuraavasti: Lavian kunnan takaama laina on Lavian kunnan ja Porin kaupungin välisen

2 kun ta lii tok sen myötä siirtynyt vuoden 2015 alusta alkaen Porin kaupungin ta kaa mak si lainaksi. Laajakaistaverkon rakentamisen ko ko nais kus tan nusar vio vuosille on 24 milj. seuraavasti: Koko laajakaistahankkeen suunniteltu investointikustannus ja rahoitus on seu raa va: Hankkeeseen tarvittavan lisärahoituksen kilpailutus on käynnissä. Yhtiö valit see kilpailutuksen perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman ra hoituk sen. Valtuuston on tästä johtuen tarkoituksenmukaista valtuuttaa kaupun gin hal li tus tarkentamaan takauspäätöksen kohteena olevien lai no jen yksilöinti vastaamaan lopullisia lainoja. Yhtiön osakaskunnat takaavat pankkilainoja omistustensa mukaisessa suh tees sa seuraavasti: 1) Takauksen käsittely kunnan toimialaan kuuluvana asiana Kuntaliitto on katsonut, että takaus voi kuulua kunnan toimialaan, kun seuraa vat ehdot täyttyvät: - taattavana on investointilaina - tarkoituksena on työllisyyden turvaaminen - takaukselle saadaan riskit kattava vastavakuus Takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kunnan toimialaan. Laina koh dis tuu kokonaisuudessaan yhtiön suunnittelemaan investointiin. Työpaikkavaikutukset ovat välillisiä. Laajakaistaverkon toteuttaminen paran Takaus järjestetään siten, että takaukselle saadaan vastavakuus osana

3 jär jes te lyä. Kuntaliitto ei ole ottanut kantaa, kuuluuko tämä nimenomainen ra hoi tus toimi kunnan toimialaan. Laajakaistahankkeen katsotaan kuitenkin kuuluvan kunnan toimialaan johtuen siitä, että hankealueen kilpailutukseen ei ole ollut tarjolla yksityistä toteut ta jaa ja hankkeen rahoituskilpailutuksen tuloksena ei ole ollut mah dollis ta saada PSSV Oy:lle rahoitusta ilman kunnan 100% takausta. 2) Takauksen käsittely suhteessa siihen, millaisia edellytyksiä lai nal le/ta kauk sel le tulee asettaa EU:n valtiontukisäännösten täyttämiseksi. PSSV Oy on selvittänyt hankkeen valtiontukilainsäädäntöön ja kil pai lu oikeu del li siin tekijöihin liittyviä riskejä ja toteutusmallilla on pyritty mi ni moimaan em. riskit. Rahoitusta varten perustetun PSSV Palvelut Oy:n sijoitus edelleen PSSV Oy:öön tehdään markkinaehtoisena sijoituksena huomioiden väliyhtiön toimi alan ja tehtävän. Takaus PSSV Palvelut Oy:lle ei siten ole julkista tukea. Sen johdosta, että takaustoimenpiteeseen ei sisälly julkista tukea, voidaan se antaa myös tähän hankkeeseen, johon on annettu maksimimäärä EU-eh tois ta avustusta. Mikäli takauksen katsotaan olevan edes osittain julkis ta tukea, avustusta olisi pienennettävä vastaavasti. Kuntaliiton lausunnon mukaan täysi varmuus siitä, onko tuki EU-sääntöjen mu kai nen, voidaan saada vain notifioimalla se komissiossa. Mikäli tuki myön ne tään ilman hyväksyntää ja se myöhemmin esim. jonkin osapuolen kan te lus ta todetaan säännösten vastaisesti, tulee se periä takaisin. Ko mission toimivaltaan tässä asiassa sovelletaan 10 vuoden vanhentumisaikaa. Esityslistan liitteet: Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n ja PSSV Palvelut Oy:n esitys Valmistelija kaupunginkamreeri Pekka Laiho Valmistelijan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää omavelkaisen takauk sen PSSV Palvelut Oy:n investointilainoille, joilla rahoitetaan Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko Oy:n toteuttamia laajakaistainvestointeja (valo kui tu ver kon rakentaminen). Takauksen ehdot ovat seuraavat: - Kyseessä on pitkäaikainen lainarahoitus yhtiön vuosien in ves toin te ja varten (takauksen voimassaolo 28 vuotta). Takaus kohdis tuu yh teen sä enintään euron lainamäärään, jolle an netaan yhdessä mui den osakaskuntien kanssa enintään euron ta kauk set. Kan kaan pään kaupungin osuus takausvastuusta yhtiön omis tus osuu den mu kai ses ti on enintään euroa. - Takaus myönnetään kuntien omistamalle ja kuntiin investointeja toteut ta val le yhtiölle vastikkeettomasti eli takauksesta ei peritä ta kauspro vi sio ta.

4 - Takauksen piirissä olevat lainat käytetään Pohjois-Satakunnan Seutu verk ko Oy:n valokuituverkon rakentamista varten. - PSSV Palvelut Oy saa yrityskiinnityksen Pohjois-Satakunnan Seu tuverk ko Oy:n valokuituverkkoon. Kunnat laativat erillisen sopimuksen, jol la so vi taan yrityskiinnityksen edelleen kohdistamisesta kullekin osakas kun nal le ta kaus ten suhteessa. - Lainan takaus ei edellytä kaikkien PSSV Palvelut Oy:n omistajien takaus pää tök sen lainvoimaa, vaan rahoitusta voidaan nostaa niiltä osin kuin eri kun tien päätökset ovat saavuttaneet lainvoiman. Kaupunginvaltuusto valtuuttaa muilta osin kaupunginhallituksen yk si löimään takauspäätöksen kohteena olevat lainat perustuen lai na kil pai lu tukseen. Takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kaupungin toimialaan. Laina kohdistuu kokonaisuudessaan yhtiön suunnittelemaan investointiin. Työ paik ka vai ku tuk set ovat välillisiä. Laajakaistaverkon toteuttaminen paran Kaupunginsihteerin esitys: Kaupunginhallitus hyväksyy valmistelijan ehdotuksen. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano: Kaupunginvaltuusto Lisätietoja antaa: Kaupunginkamreeri Pekka Laiho, KVALT 35 Esityslistan liitteet: Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n ja PSSV Palvelut Oy:n esitys Kaupunginhallituksen esitys: Kaupunginvaltuusto myöntää omavelkaisen takauksen PSSV Palvelut Oy:n investointilainoille, joilla rahoitetaan Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n toteuttamia laajakaistainvestointeja (valokuituverkon rakentaminen). Takauksen ehdot ovat seuraavat: - Kyseessä on pitkäaikainen lainarahoitus yhtiön vuosien inves toin te ja varten (takauksen voimassaolo 28 vuotta). Takaus kohdistuu yh teen sä enintään euron lainamäärään, jolle annetaan yhdessä mui den osakaskuntien kanssa enintään euron takaukset. Kankaan pään kaupungin osuus takausvastuusta yhtiön omistusosuuden mukai ses ti on enintään euroa. - Takaus myönnetään kuntien omistamalle ja kuntiin investointeja to teut taval le yhtiölle vastikkeettomasti eli takauksesta ei peritä takausprovisiota.

5 - Takauksen piirissä olevat lainat käytetään Pohjois-Satakunnan Seu tuverk ko Oy:n valokuituverkon rakentamista varten. - PSSV Palvelut Oy saa yrityskiinnityksen Pohjois-Satakunnan Seu tu verkko Oy:n valokuituverkkoon. Kunnat laativat erillisen sopimuksen, jolla so vitaan yrityskiinnityksen edelleen kohdistamisesta kullekin osakaskunnalle ta kaus ten suhteessa. - Lainan takaus ei edellytä kaikkien PSSV Palvelut Oy:n omistajien ta kauspää tök sen lainvoimaa, vaan rahoitusta voidaan nostaa niiltä osin kuin eri kun tien päätökset ovat saavuttaneet lainvoiman. Kaupunginvaltuusto valtuuttaa muilta osin kaupunginhallituksen yk si löimään takauspäätöksen kohteena olevat lainat perustuen lai na kil pai lu tukseen. Takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kaupungin toimialaan. Laina kohdistuu kokonaisuudessaan yhtiön suunnittelemaan investointiin. Työ paik ka vai ku tuk set ovat välillisiä. Laajakaistaverkon toteuttaminen paran Kokouskäsittely: Kaupunginjohtaja Paavo Karttunen oli esteellinen eikä osallistunut tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Päätös: Esitys hyväksyttiin.

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Kaupunginhallitus 218 29.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Kunnanhallitus 125 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta

Lisätiedot

Kunnan osuus yhtiössä

Kunnan osuus yhtiössä Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 20.04.2015 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000 Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto käsittelivät useammassa asiakoh das sa vuosien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Kaupunginhallitus 184 08.06.2015

Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Kaupunginhallitus 184 08.06.2015 Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Kaupunginhallitus 184 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 20.04.2015 125 Kiikoisten

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy Kaupunginhallitus 236 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 57 17.06.2010 Kaupunginhallitus 142 08.04.2013 Kaupunginvaltuusto 53 18.04.2013 Kaupunginhallitus 305 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 81 08.09.2014 Omavelkainen

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Asialle edellytetään takaajan suostumus.

Asialle edellytetään takaajan suostumus. Kunnanhallitus 218 07.10.2013 Kunnanhallitus 189 27.10.2014 Kunnanhallitus 217 08.12.2014 Valtuusto 44 15.12.2014 Kunnanhallitus 179 21.09.2015 Valtuusto 46 28.09.2015 46 KOJEX OY:N JAKAUTUMISILMOITUS

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 370. Otsikko Sivu 214 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 372. 215 Pöytäkirjantarkastajat 373

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 370. Otsikko Sivu 214 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 372. 215 Pöytäkirjantarkastajat 373 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 370 Kaupunginhallitus 29.06.2015 Aika 29.06.2015 klo 15:00-17:02 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 214 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 209. Otsikko Sivu 119 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211. 120 Pöytäkirjantarkastajat 212

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 209. Otsikko Sivu 119 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211. 120 Pöytäkirjantarkastajat 212 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 209 Kaupunginhallitus 20.04.2015 Aika 20.04.2015 klo 15:00-15:59 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 119 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 107 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 30 16.06.2015 Kunnanhallitus 166 31.08.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym.

Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius ym. Kaupunginhallitus 580 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 194 10.12.2012 Kaupunginhallitus 302 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 94 15.09.2014 Valtuustoaloite koskien laajakaista 2015 -hanketta / Tarja Warpenius

Lisätiedot

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto 24.1.2012:

Lisätiedot

Pielisen tietoverkko-osuuskunta on kokouksessaan 17.3.2014 päät tä nyt hakea rahoitusta runkoverkkojen rakentamiseen seuraa

Pielisen tietoverkko-osuuskunta on kokouksessaan 17.3.2014 päät tä nyt hakea rahoitusta runkoverkkojen rakentamiseen seuraa Kaupunginhallitus 96 24.03.2014 Kaupunginhallitus 108 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 22 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 32 26.05.2014 LAINAN MYÖNTÄMINEN PIELISEN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNALLE JA TALOUSARVIOMUUTOS

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 332 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 68 15.12.2014 Kaupunginhallitus 126 20.04.2015

Kaupunginhallitus 332 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 68 15.12.2014 Kaupunginhallitus 126 20.04.2015 Kaupunginhallitus 332 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 68 15.12.2014 Kaupunginhallitus 126 20.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Sastamalan Lämpö Oy:lle 1074/02.05.06/2014 KHALL 08.12.2014 332 Sastamalan

Lisätiedot

JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN TAKAUKSEN VOIMASSAOLON JATKAMINEN

JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN TAKAUKSEN VOIMASSAOLON JATKAMINEN Kaupunginhallitus 95 24.03.2014 Kaupunginhallitus 107 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 18 31.03.2014 Kaupunginhallitus 316 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 68 24.11.2014 JOPTEK OY COMPOSITESILLE MYÖNNETYN OMAVELKAISEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 8 25.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N LAINAN SIIRTO ORIVEDEN KAUPUNGIN VASTATTAVAKSI

KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N LAINAN SIIRTO ORIVEDEN KAUPUNGIN VASTATTAVAKSI Kaupunginhallitus 108 28.04.2014 Kaupunginvaltuusto 36 02.06.2014 Kaupunginhallitus 226 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 59 20.10.2014 KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO Kaupunginhallitus 257 07.10.2015 Kaupunginhallitus 332 25.11.2015 Kaupunginhallitus 8 03.02.2016 8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kunnanhallitus 107 18.05.2015 Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus 13.01.2014 3 Kiinteistö

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 546 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 90 17.11.2014 Kokkolan Satama / yhtiöittäminen 639/00/01/00/2010 KH 546 Kaupunginvaltuusto on 29.9.2014 ( 73) liikelaitos Kokkolan Sa taman osalta hyväksynyt

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 22.6.2015 Kokoustiedot Aika 29.6.2015 kello 19.00 Paikka Anneli Kujansuulla Mielahdessa (Vainionpääntie 1) Käsiteltävät asiat 161

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa.

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina 31.157,82 euroa. Kunnanhallitus 3 13.01.2014 Kunnanhallitus 244 08.12.2014 Kunnanhallitus 5 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 12.02.2015 Kiinteistö Oy Tornitie Kunnanhallitus 13.01.2014 3 Kiinteistö Oy Tornirivi on Pomarkun

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin Ympäristölautakunta 36 28.09.2011 Ympäristölautakunta 44 02.11.2011 Ympäristölautakunta 49 30.11.2011 Ympäristölautakunta 39 09.10.2014 Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Kymijoen Hoiva ry:n hakemus 28.9.2015:

Kymijoen Hoiva ry:n hakemus 28.9.2015: Kaupunginhallitus 256 09.11.2015 Kaupunginvaltuusto 85 16.11.2015 Kymijoen Hoiva ry:n Valtatie 10 B:n kiinteistöön kohdistuvan lainan takaaminen 10445/02.04.07/2015 Kh 09.11.2015 256 Kymijoen Hoiva ry:n

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan Kaupunginvaltuusto 142 12.12.2013 Kaupunginhallitus 19 13.01.2014 Tekninen lautakunta 12 29.01.2014 Kaupunginhallitus 66 10.02.2014 Tekninen lautakunta 51 27.03.2014 Kaupunginhallitus 170 07.04.2014 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:ssä 74/07.03.02/2010

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 13/2013 345. Kunnanhallitus 19.08.2013. Aika 19.08.2013 klo 17:00-18:10. Kuntala, valtuustosali.

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 13/2013 345. Kunnanhallitus 19.08.2013. Aika 19.08.2013 klo 17:00-18:10. Kuntala, valtuustosali. Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 13/2013 345 Kunnanhallitus 19.08.2013 Aika 19.08.2013 klo 17:00-18:10 Paikka Kuntala, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 218 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot