Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina

Transkriptio

1 Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja

2 Soutaja Tuuloksen Oksjärvellä Kannen kuva: Tyyni aamu Alisella Savijärvellä Sisäkannen kuva: Soutaja Oksjärvellä Valokuvat ovat Heli Jutilan ottamia ellei toisin mainita. Lähdeviite: Jutila Heli 2018: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja s. + 3 liitettä. ISBN painotuote: ISBN verkkojulkaisu: ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) 1

3 Sisällys Tiivistelmä... 4 ABSTRACT Tausta Tutkimuskohteet ja menetelmät Vuoden 2015 tutkimus Vuoden 2016 tutkimus Vuoden 2017 tutkimus Tutkitut suureet Hattula Alinen Savijärvi Tömäjärvi Hämeenlinna, Hauhon pitäjä Veittijärvi Vuolijärvi Hauhonselkä Ilmoilanselkä Jokijärvi Rääkkiä (Iso-Roine) Kanta-Hämeenlinna Kankaistenjärvi Kahtoilampi Katumajärvi Vanajavesi, Vankanlähteen kadun pään uimaranta Hämeenlinna, Kalvolan pitäjä Uurtaanjärvi Valkealammi Hämeenlinna, Lammin pitäjä Iso- ja Vähäjoki Ylänteen kohdalla Ekojärvi Kyynäröjärvi Selkjärvi Hämeenlinna, Rengon pitäjä Alimmainen Mustalammi Myllyjärvi

4 8.4. Suolikkojärvi Hämeenlinna, Tuuloksen pitäjä Oksjärvi Pannujärvi ja Veitsijärvenojan alue Poutunjärvi Suolijärvi Taholammi Yhteenveto Kiitokset Lähdeluettelo Kirjallisuus Muut lähteet Liitteet Liite 1. Kartta Hämeenlinnan kaupungin vesistötutkimuksista vuonna Liite 2. Kartta Hämeenlinnan kaupungin vesistötutkimuksista vuonna Liite 3. Kartta Hämeenlinnan kaupungin vesistötutkimuksista vuonna Näkymä Veittijärvenharjulta Veittijärven länsipäähän

5 Tiivistelmä Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seurantaohjelman ja Vanajavesikeskuksen vetämien PAKKAhankkeiden mukaisesti tutkittiin kesällä 2015 kahdeksaa järveä ja Ruununmyllyjokea sekä Kankaistenja Pannujärven ojia, vuonna 2016 yhdeksää järveä tai lampea sekä neljää virtavettä ja vuonna järveä tai lampea ja kuutta virtavettä. Kaikkiaan tutkittuja järviä oli 25 kpl ja virtavesiä kuusi. YSI6600 mittarilla mitattiin metreittäin syvyyttä, lämpötilaa, sähkönjohtavuutta, kiintoainetta, ph:ta, hapetus pelkistyspotentiaalia, sameutta, klorofylli-a:ta, hapen pitoisuutta ja kyllästysastetta. Vesinäytteet otettiin Limnos-vesinäytteenottimella. Vesistönäytteistä analysoitiin laboratoriossa väri, alkaliteetti, COD Mn, kokonaistyppi, nitraatti-nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, rauta ja mangaani. Joistakin näytteistä tutkittiin samoja suureita kuin mittarillakin. Kaikista syvyyksistä ei tehty kaikkia analyysejä näyteanalyysikustannusten pienentämiseksi. Näytteenoton yhteydessä mitattiin näkösyvyys ja tehtiin havaintoja rantojen ja vesien eliöstöstä. Tulokset esitetään kunnittain, kaupunginosittain ja järvittäin. Tulosten tarkastelussa käytettiin apuna OIVA-ympäristö- ja paikkatietojärjestelmän Hertta-osiota ja Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen aikaisemmin ottamia näytteitä, julkaisuja ja Lammin biologisen aseman julkaisuja. Tyypiltään seitsemän tutkituista järvistä oli pieniä vähähumuksisia ja kaksi keskikokoisia vähähumuksisia järviä. Kuusi järvistä oli pieniä humusjärviä ja yksi keskikokoinen humusjärvi. Yksi järvi oli lyhytviipymäinen järvi ja yksi matala sekä runsashumuksinen järvi. Pieniä, runsashumuksisia järviä oli neljä. Kaksi virtavettä oli pieniä kangasmaiden jokia ja pienemmät olivat puroja tai noroja. Tutkimusjärvet olivat melko hyvässä kunnossa. Erinomaiseksi luokitettiin viisi järveä: Tömäjärvi, Veittijärvi, Kankaistenjärvi, Selkjärvi, Myllyjärvi ja Poutunjärvi. Järvistä ja lammista 11 oli ekologiselta luokaltaan hyviä. Näitä olivat Alinen Savijärvi, Vuolijärvi, Rääkkiä, Katumajärvi, Valkealammi, Ekojärvi, Alimmainen, Suolikkojärvi, Oksjärvi, Suolijärvi ja Taholammi. Ekologinen luokka oli seitsemän järven tai lammen kohdalla tyydyttävä ja kahden kohdalla välttävä. Tyydyttäviä olivat Hauhonselkä, Ilmoilanselkä, Jokijärvi, Vanajavesi Innoparkin luona, Uurtaanjärvi, Mustalammi ja Pannujärvi. Joista toinen eli Isojoki luokitettiin tyydyttäväksi ja toinen eli Vähäjoki välttäväksi. Kyynäröjärvi luokiteltiin välttäväksi laadultaan. Hämeenlinnan kaupungin tutkimien vesistöjen ekologinen tila vaihtelee vuosittain, sillä pääosa tutkitusta järvistä vaihtuu vuosittain. Tutkittu otos on pieni ja siksi joinain vuosina mukaan saattaa tulla vain hyviä ja erinomaisia järviä. Kolmen vuoden ajanjakso kuvaa paremmin seudun vesistöjen tilaa sillä otoskoko kasvaa. Hämeenlinnan ja Hattulan vesistöjen tila on melko hyvä eikä suuria muutoksia ole tapahtunut. Järvet ovat kuitenkin yksilöitä, joten vaihtelua esiintyy. Pääosa järviin tulevasta kuormituksesta on hajakuormitusta. Monella järvellä on suojeluyhdistys, joka pyrkii vaalimaan vesistön tilaa. Ihmisiä kiinnostaa vesistöjen tila ja tietoa pyritään jakamaan mm. tällaisilla julkaisuilla. 4

6 ABSTRACT This report represents the results of the waterway monitoring program of Hämeenlinna region including the PAKKA-projects lead by the Vanajavesi Centre. In summer 2015 eight lakes and River Ruununmyllyjoki, ditches of Lakes Kankaistenjärvi and Pannujärvi were studied. In year 2016 nine lakes or ponds and four flow waters were investigated and in year lakes or ponds and six flow waters were studied. Altogether there were 25 studied lakes or ponds and four six flow waters. With YSI6600 measurer depth, temperature, conductivity, total dissolved solids, ph, ORP (oxygen redox potential), turbidity, chlorophyll-a, optical dissolved oxygen and dissolved oxygen % saturation were measured by each meter. The water samples were taken with Limnos water sample collector. In the laboratory the water samples were analyzed for colour, alkalinity, COD Mn, total nitrogen, nitratenitrite nitrogen, ammonium nitrogen, total phosphorous, phosphate phosphorous, iron and manganese. Of some samples the same variables were studied both in the field as a measurement and analyzed in the laboratory. All the analyses were not done for each depth to reduce the costs of sample analyses. In connection to sampling the secchi depth of the sampling site was measured and observations were made on the fauna and flora of the waters. The results are presented by municipalities, districts and lakes. In analyzing the results the Finnish National Environment Agency and GPS information system OIVA and its Hertta service was used to collect previous data on the studied lakes. Also the publications and studies of Hämeenlinna Regional Environmental Authority and Lammi Biological Station of the University of Helsinki were utilized. By type seven of the investigated lakes were small oligohumic lakes and two were middle-sized oligohumic lakes. Six of the lakes were small humic lakes and one was middle-sized humic lake. One of the lakes was characterized by a very short retention time. One lake was both very shallow and very humic. There were four small, very humic lakes or ponds. The two flow waters were small rivers in regions with mineral soils and the smaller ones were brooks. The studied lakes were in fairly good condition. The ecological status was classified as excellent in five lakes: Tömäjärvi, Veittijärvi, Kankaistenjärvi, Selkjärvi, Myllyjärvi and Poutunjärvi. Eleven of the lakes and ponds were regarded by ecological status as good. These were Alinen Savijärvi, Vuolijärvi, Rääkkiä, Katumajärvi, Valkealammi, Ekojärvi, Alimmainen, Suolikkojärvi, Oksjärvi, Suolijärvi and Taholammi. The ecological status of seven lakes or ponds was satisfactory and two lakes were passable. As satisfactory were classified Hauhonselkä, Ilmoilanselkä, Jokijärvi, Vanajavesi near Innopark, Uurtaanjärvi, Mustalammi and Pannujärvi. The other of the rivers, namely Isojoki, was regarded as satisfactory and the other one, Vähäjoki, as passable. Lake Kyynäröjärvi was classified as passable. The ecological status of the waterways studied by the City of Hämeenlinna varies between years. The annual sample is small and due to that during some years only excellent and good lakes are being included to the sample. Three year period describes better the status of waterways in the region since the sample size increases. The status of waterways in Hämeenlinna and Hattula is fairly good and no great changes have occurred. The majority of the load to the lakes is diffuse load. Many lakes have water protection associations, which try to cherish the quality of water. People are interested status of waterways and information is delivered e.g. with these kinds of publications. 5

7 1. Tausta Vesistöseuranta on osa Hämeenlinnan kaupungin toteuttamaa vuosittaista ympäristön tilan seurantaohjelmaa. Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta ( /1013) sekä ympäristönsuojelulaki ( /527: 143 ) velvoittavat seuraamaan vesistöjen tilaa vuosittaisella näytteenotolla. 2. Tutkimuskohteet ja menetelmät Tutkitut järvet kuuluvat Kokemäenjoen päävesistöalueeseen Vuoden 2015 tutkimus Hämeenlinnan kaupunki tutki vuonna 2015 yhteensä viittä järveä ja lisäksi kolmea PAKKA-järveä. Hämeenlinnassa tutkitut järvet kaupunginosittain olivat seuraavat: Kanta-Hämeenlinnassa Vankanlähteen uimaranta Vanajavedellä, Lammilla Ekojärvi ja Rengon Ahoisissa Mustalammi. Hattulassa tutkittiin Alista Savijärveä. Lisäksi tilattiin Tuuloksen Suolijärven Pohjoistenlahden tutkimus Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistykseltä. PAKKA-hankkeessa tutkittiin Katumajärveä, Kankaistenjärveä, näiden välistä Myllyojaa ja Ruununmyllyjokea, Pannujärveä ja em. järviin laskevia ojia, joista on laadittu oma julkaisunsa (Jutila 2016) Vuoden 2016 tutkimus Hämeenlinnan kaupungin ja Hattulan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tutki kaikkiaan yhdeksän järveä ja näytteenottopisteitä oli 14 kpl. Hattulassa tutkittiin Tömäjärven tilaa. Hämeenlinnassa tutkitut järvet pitäjittäin olivat seuraavat: Hauholla Veittijärvi ja Vuolijärvi, Kanta- Hämeenlinnassa Kankaistenjärvi, Kalvolassa Valkealammi, Lammilla Selkjärvi, Rengossa Suolikkojärvi ja Tuuloksessa Oksjärvi ja Poutunjärvi. Kankaistenjärven ja Oksjärven tutkimukset kustansivat niiden omat suojeluyhdistykset. Oksjärvellä tutkittiin neljä näytepaikkaa ja Kankaistenjärvellä kolme. Muilla järvillä näytepisteitä oli yksi Vuoden 2017 tutkimus Vuonna 2017 Hämeenlinnan kaupunki tutki yhteensä seitsemää järveä. Lisäksi tutkittiin Lammin Pääjärveen laskevia Iso- ja Vähäjokea sekä Vesistösuunnittelu-PAKKA - hankkeen osalta Katumajärveä, Kankaistenjärveä sekä Pannujärveä. Hämeenlinnan kaupungin tutkimat järvet olivat seuraavat: Hämeenlinnan ja Urjalan rajalla sijaitseva Uurtaanjärvi, Hattulan Alinen Savijärvi, Rengon Alimmainen, Hauhon Jokijärvi ja Rääkkiä, Tuuloksen Taholammi, Lammin Kyynäröjärvi ja Kanta-Hämeenlinnassa sijaitseva Kahtoilammi Tutkitut suureet Vesinäytteet otettiin Limnos Oy:n vesinäytteenottimella 1000 ml muovipulloon määrätyistä tutkimuspisteistä ja halutuista syvyyksistä. Joissain kohteissa käytössä olivat myös bakteerien analyysiä varten nk. bakteeripullot, joista tutkitutettiin E. colin ja fekaalisten enterokokkien pitoisuus. Lisäksi vedenlaatua selvitettiin paikan päällä YSI6600-mittalaitteella, jolla mitattiin veden lämpötilaa, sähkönjohtavuutta, kiintoainetta, ph:ta, hapetus pelkistyspotentiaalia, sameutta, hapen pitoisuutta ja kyllästysastetta. Mittaus aloitettiin näytepisteellä 0,5 m syvyydellä pinnasta, jonka jälkeen mitattiin pohjaa kohti metrin välein ja viimeinen mittaus kirjattiin 0,5 tai 1 m päässä pohjasta. 6

8 Koska kesällä 2016 ilmeni, että klorofyllianturi ei toiminut, alettiin klorofyllinäytteet ottaa kokoomanäytteenä 0 2 m vesikerroksesta 1000 ml muovipulloon, joka ympäröitiin foliolla klorofyllin valon aiheuttaman hajoamisen ehkäisemiseksi. Näkösyvyyttä mitattiin näkösyvyyslevyllä. Järvellä tehtyjä kasvillisuus-, lintu- ja kalahavaintoja kirjattiin ylös. Näytteenotosta vastasi ympäristöasiantuntija Heli Jutila apunaan kesäharjoittelijat. Vuonna 2015 harjoittelivat Sabrina Nykänen-Fabi ja Kari Kohtala. Vuoden 2016 näytteenotossa avusti Josefiina Ruponen ja vuoden 2017 näytteenotossa Meeri Alin. Tutkimusjärvillä liikuttiin etukäteen varatuilla yksityisten omistajien lainaamilla veneillä. Näytteenotot sujuivat pääosin hyvin kesän 2016 voimakkaista tuulista huolimatta. Vesinäytteet kuljetettiin kylmälaukuissa saman päivän aikana Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n Hämeenlinnan laboratorioon tai säilöttiin yön yli jääkaapissa ja vietiin seuraavana aamuna laboratorioon. Ensimmäisen PAKKA-hankkeen näytteet lähetettiin Jyväskylään Ramboll Analyticsin Oy:n laboratorioon analysoitavaksi ja vuonna 2017 alkaneen Vesistösuunnittelu- PAKKA hankkeen näytteet Jyväskylään NabLabsiin (nyk. Eurofins Oy). Kyseiset laboratoriot vastasivat näytteiden analysoinnista. Vesinäytteistä määritettiin alkaliteetti, väri, kemiallinen hapenkulutus (COD Mn), kokonaistyppi, nitraatti-nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, rauta sekä klorofylli-a. Tulosten tarkastelun apuna käytettiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Hertta -ympäristötiedon hallintajärjestelmää sekä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n julkaisua Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna (Oravainen 1999). Lisäksi hyödynnettiin Hämeenlinnan kaupungin seudullisen ympäristötoimen aikaisempien näytteenottojen tuloksia. Taustatietoja saatiin myös SYKE:n ylläpitämästä OIVAN korvanneesta Karpalo-nimisestä Ympäristö- ja paikkatietopalvelusta ja Järviwiki-verkkopalvelusta, jonka nimi vaihtui Karpaloksi vuonna Lisäksi hyödynnettiin Lammin biologisen aseman julkaisusta Huitu ja Mäkelä 1999: Etelähämäläinen järviluonto. Tutkimustulokset siirrätettiin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen kautta ja Hämeen ELY-keskuksen ohjeistuksen mukaisesti SYKE:n Hertta-järjestelmään. Oksjärvellä (2016) kaikkia näytepisteitä ELY-keskus ei katsonut aiheelliseksi siirtää järjestelmään. Kivisaaren kallioita Oksjärven keskiosassa Matkalla Kallelan rantaan Rääkkiälle ihasteltiin laiduntavaa karjaa

9 3. Hattula Hattulassa on yli 55 järveä ja lampea. Vuosina 2015 ja 2017 tutkittiin Alista Savijärveä ja vuonna 2016 Tömäjärveä Alinen Savijärvi (A=95,894 ha, suurin syvyys 7,1 m, V= 2,2 milj. m 3, keskiviipymä 12 kk, rantaviiva 4,776 km, korkeus N60+108,80 mpy) Alinen Savijärvi on pieni, vähähumuksinen, kirkasvetinen ja karu järvi. Alisen Savijärven valuma-alue on 8,2 km 2 ja sen alueella sijaitsee kaksi järveä: Ylinen Savijärvi ja Kuivajärvi. Alisen Savijärven vedenlaatua on tutkittu ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän mukaan vuodesta 1978 alkaen yhteensä kahdeksan kertaa. Vesinäytteet on otettu järven keskiosan pisteeltä. Järven kokonaisfosforipitoisuudet ovat olleet alhaisia ja ravinnetaso on ollut karuille vesille tyypillinen. Viimeisimmät tutkimukset ennen tämän julkaisun tutkimuksia olivat Pirkanmaan ELY:n tekemä näytteenotto talvella 2012 ja Hämeenlinnan kaupungin näytteenotto kesällä Kesän 2011 näytteenoton tuloksista kerrotaan tarkemmin julkaisussa Jutila Heli 2013: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2011 ja Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 24.(s.7-9) suoritettiin Alisella Savijärvellä havainnointikierros ja vesinäytteenotto. Järven pohjaa ja vesikasvillisuutta tarkasteltiin vesikiikarilla ja haralla otettiin yksittäisiä näytteitä. Koko operaatioon käytettiin yhteensä noin 1,5 tuntia aikaa ja näin ollen vesikasvillisuushavainnoinnin tulokset ovat suuntaa antavia. Alisen Savijärven vesikasvillisuudesta on tietoja vuodelta 2008 (mm. kartta). Havainnoinnin perusteella näyttäisi, että vesikasvillisuuskuviot ovat aiemmasta laajentuneet. Toisaalta vesikiikarin käyttö mahdollisti tehokkaamman havainnoinnin vuonna 2015 kuin 2008, jolloin sitä ei käytetty. Vuonna 2015 vesirutto oli valtalajina laajoilla alueilla. Rantakasvillisuus- ja ilmaversoisvyöhykkeet ovat varsin suppeita kivisten ja metsäisten moreenirantojen takia. Näkösyvyys oli ,3 m, ja vedessä oli havaittavissa hieman leväsamennusta. Järven suurin syvyys on 7,1 m ja voidaan todeta, että lähes koko järvi on vesien suurkasvillisuuden peittämää. Tällä on merkitystä järven tuotannon kanssa. Suurkasveja hyödyntäviä eläimiä on vähemmän kuin kasviplanktonia hyödyntäviä, ja suurin osa suurkasveista hajoaa järven pohjalle kuluttaen happea. Alisella Savijärvellä vesien suurkasvillisuudella lienee merkittävämpi rooli ravintoketjussa kuin monessa muussa järvessä. Sillä on sekä hyviä että huonoja puolia. On todennäköistä, että vesikasvillisuuden esiintyminen edistää järven veden kirkkautta. Jos suurkasveja oli merkittävästi vähemmän, ravinteet tulisivat mikrolevien hyödynnettäväksi ja näin ollen leväkukinnat saattaisivat joissain tilanteissa muodostua ongelmaksi. Tämä on hyvä muistaa suurkasvien poistamista suunniteltaessa. Toisaalta kasvimateriaalin poistaminen vedestä vähentää pohjaan kasautuvaa hajotettavaa ainesta ja hapen kulumista. Toisaalta Alisella Savijärvellä ei juuri ole ollut happiongelmia ja järven muoto edistää veden sekoittumista. 8

10 Vesinäytteet otettiin Alinen Savijärvi, keski 1 näytepisteeltä. Kartta OIVA, Ympäristö ja paikkatietojärjestelmästä. Uposkasveista runsaimpia olivat vesirutto (Elodea canadensis) ja ahvenvita (Potamogeton perfoliatus). Ruskoärviä (Myriophyllum alterniflorum) oli myös varsin yleinen ja syksyllä se tuntui olevan hienojakoisen aineksen peitossa. Pitkälehtividallakin (Potamogeton praelongus) havaittiin useita elinvoimaisia kasvustoja järven alueella. Pohjakasveina tavallisia olivat myös ulpukan ja siimapalpakon alalehdet. Muista vesikasveista tavattiin niukasti järvisilopartaa (Nitella flexilis) ja pikkuvitaa (Potamogeton berchtoldii). Rihmalevää (Mougeottia tms) kasvoi rantakiviin kiinnittyneenä. Rantakasvillisuus oli niukkaa ja tyypillisimpänä esiintyi terttualpi (Lysimachia thyrsiflora). Ilmaversoiskasveja tavattiin siellä täällä, lähinnä lahdelmissa, ja kasvustojen leveys jäi useimmiten vain muutamaan metriin. Ilmaversoisista tyypillisimpiä ovat järviruoko (Phragmites australis), pullosara (Carex rostrata) ja myrkkykeiso (Cicuta virosa). Osmankäämiä (Typha latifolia) esiintyi harvakseltaan siellä täällä. Alisen Savijärven tyypillisimpiä kelluslehtisiä ovat siimapalpakko (Sparganium gramineum) ja isoulpukka (Nuphar lutea), joiden määrä on aiemmasta ehkä hieman vähentynyt. Myös pohjanlummetta (Nyphaea candida) tavataan. Näytteenotossa mukana ollut paikallinen kertoi särjen vähentyneen ja siian kasvaneen hyvin Alisessa Savijärvessä. Reissulla koettiin paikallisen kanssa myös viisi katiskaa, joiden saaliina oli valtaosa ahvenia. Soutelun yhteydessä havaittiin myös viisi kuikkaa ja laulujoutsen. Syksyllä 2015 vesinäyte otettiin 5 metrin syvyydestä. Pintaveden lämpötila oli 15,3 C ja pohjalla 14,7 C. Syvin löydetty kohta oli 6,6 m. Vesinäytteen mukaan ph oli 7,6 eli vesi oli hieman emäksisen puolella ja alkaliteetti oli 0,59 mmol/l kertoen hyvästä puskurikyvystä. Väriluku (16 mg/l Pt) ilmensi vähähumuksisuutta. Vesi oli kirkasta (0,99 FNU). Kokonaisfosforipitoisuus (8 ug/l) ja kokonaistyppipitoisuus (490 ug/l) kertoivat veden niukkaravinteisuudesta. Sähkönjohtavuus oli 9,9 ms/m ja kemiallinen hapenkulutus 6,1 mg/l O 2 osoittivat hyvää tilaa. Raudan (24 mg/l) ja mangaanin (29 mg/l) arvot olivat alhaiset, mikä liittyi veden korkeaan happipitoisuuteen (pohjanläheisessä vedessäkin minimissään 88 % hapen kyllästysaste). Myös hapetus pelkistyspotentiaali säilyi positiivisena pohjan tuntumaan asti. YSI6600-mittarilla mitattu klorofyllipitoisuus oli 5-6 ug/l tienoilla aivan pohjaa lukuun ottamatta. 9

11 Alisen Savijärven näkösyvyyden kehitys (m) 7 6 6,0 6,1 5 4, ,8 4,3 5,0 3,8 3,2 3, Alisen Savijärven näkösyvyyden kehitys metreissä. Suurimmat näkösyvyydet on mitattu talvikaudella ja kesällä näkösyvyys on yleensä ollut alhaisin elokuussa. Kesällä 2017 vesinäyte otettiin tavalliseen tapaan keskiosan näytepisteeltä. Näkösyvyys oli 3,2 m, mikä on tavanomaista elokuista tasoa. Pintaveden lämpötila oli 18,5 C ja pohjalla (6,2 m) 17,8 C. Veden ph oli 6,45 YSI6600-sondin mukaan (sondi lienee näyttänyt noin 0,5 ph-yksikköä liian alhaisen tuloksen) ja alkaliteetti laboratoriomittauksena oli 0,63 mmol/l (1 m), joka kertoi hyvästä puskurikyvystä. Pintaveden väriluku (15 mg/l Pt) kertoi vähähumuksisuudesta ja sameus (0,9 FNU) veden kirkkaudesta. Kokonaisfosforipitoisuus (13 ug/l) ja kokonaistyppipitoisuus (420 ug/l) kertoivat melko niukkaravinteisesta vedestä. Sähkönjohtavuus oli 979 ms/m ja kemiallinen hapenkulutus 4,3 mg/l O 2 osoittivat hyvää tilaa. Rautapitoisuus (81 mg/l) oli melko alhaisella tasolla. Myös hapetus pelkistyspotentiaali säilyi positiivisena pohjan tuntumaan asti. YSI6600-mittarilla mitattu klorofyllipitoisuus oli 9 11 ug/l tienoilla aivan pohjaa lukuun ottamatta. Klorofyllipitoisuus näyttäisi aiempaan verrattuna kaksinkertaistuneen, mikä saattaa kertoa todellisesta järven hienoisesta rehevöitymisestä. Ainakin YSI6600-mittarin klorofylli-anturi oli juuri vaihdettu. Näytetulokset ja mittaukset osoittivat, että Alinen Savijärvi on hyvässä kunnossa. Vuonna 2015 loppukesän ja syksyn niukkasateisuus ja valumien vähäisyys ovat omalta osaltaan vaikuttaneet sameuden vähäisyyteen ja ravinnepitoisuuksien alhaisuuteen. Kesien 2015 ja 2017 vesitulosten perusteella Alinen Savijärvi on pieni vähähumuksinen järvi (Vh). Kasvukauden 2015 lopun pintaveden kokonaisfosforipitoisuus osoitti erinomaista ja kokonaistyppisekä klorofylli-a-pitoisuudet hyvää luokkaa. Kasvukauden 2017 pintaveden kokonaisfosfori- ja - typpipitoisuus osoittivat hyvää ja klorofylli-a-pitoisuus tyydyttävää luokkaa. Kokonaisuutena Alisen Savijärven ekologinen tila oli hyvä. 10

12 3.2. Tömäjärvi ( ; A= 75,211 ha; syvyys 10,5 m; valuma-alueen A = 5 km 2 ; korkeustaso N60+109,20; kokonaisrantaviiva 4,455 km) Tömäjärvi on pieni humusjärvi, jonka rannoilla on jonkin verran vakituista ja runsaasti vapaa-ajan asutusta sekä Hattulan seurakunnan leirikeskus. Tömäjärvi kuuluu Alajärven vesistöalueeseen. Tömäjärven ympärillä kasvaa pääasiassa metsää ja sen sijainti on suojaisa. Tömäjärvestä on Hertta-ympäristötietojärjestelmässä merkinnät 11 näytteenottokerrasta. Näytteet on otettu vuosina pääasiassa kesäaikaan. Näytteenottokerroista 3 on toteutettu talvella. Uudenmaan ELY-keskus (1 kpl), Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (8 kpl) ja viimeisimmäksi Pirkanmaan ELY-keskus (2 kpl) ovat vastanneet näytteenotoista. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalvelut on tutkinut Tömäjärven vedenlaatua vuosina 2001, 2003 ja Tömäjärven kivistä ja metsäistä rantaa Tömäjärven näkösyvyys ei ole muuttunut juurikaan vuoden 1989 mittaamisen jälkeen. Se on ollut keskimäärin 3,4 metriä. Alkaliniteetti on pysynyt kautta tutkimushistorian hyvänä ja ph jokseenkin neutraalina. Sameudessa ja sähkönjohtokyvyssä ei ole tapahtunut erityisiä muutoksia. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuudet (kesäkauden 1 m keskiarvo 12,7 µg/l) ovat vaihdelleet välillä 7,3 16 µg/l eli karusta lievästi rehevään. Kokonaistyppipitoisuudet (kesäkauden 1 m keskiarvo 486 µg/l) ovat sijoittuneet välille µg/l. Tömäjärvi on usein kärsinyt kesäaikaisesta hapen vähäisyydestä ja hapettomuudesta alusvedessä, mutta talvisin happea on riittänyt. Kesäaikaisista happiongelmista johtuen alusveden fosforipitoisuudet ovat olleet lähes poikkeuksetta kohonneita. Tömäjärvessä 11

13 alusveden tilavuus on pieni suhteessa päällysveteen, minkä vuoksi se on altis kuormituksen haittavaikutuksille. Näytteenotto suoritettiin Tömäjärven lähes neutraalin ja kirkkaan (pintavesi 0,4 NTU) veden näkösyvyys ulottui 3,2 metriin Tiiskonkärjen pisteellä tehdyn mittauksen perusteella, mutta lähellä pohjaa sameusarvot olivat kohonneita (1,3 4,7 NTU). Väriarvojen perusteella Tömäjärvi luokitellaan humusjärviin (1 m 52 Pt/l). Tömäjärven alkaliteetti oli hyvä (0,46 mmol/l). Pintaveden ph 7,14; mutta pohjan lähellä happamuus hieman lisääntyi (9,5 m 6,65), koska hajotustoiminta vapauttaa hiilidioksidia, joka muuttuu hiilihapoksi ja lisää täten happamuutta. Pintavedessä kasviplankton sitoo yhteyttäessään hiilidioksidia, mikä vastaavasti nostaa ph:ta. Rautapitoisuus oli alhainen pinnassa (53 µg/l), mutta nousi jonkin verran pohjalle (630 µg/l). Tömäjärven harppauskerros asettui kolmen ja kuuden metrin välille pinnasta lukien. Lämpötila laski kyseisessä vesikerroksessa 19,46 C:sta 8,73 C:een. Happea oli runsaasti pintavedessä (1 m: 8,89 mg/l), mutta kolmen metrin jälkeen hapen kyllästysaste aleni jyrkästi 93,6 %:sta 7,3 %:iin metrin matkalla. 9,5 m syvyydessä eli puolen metrin päässä pohjasta hapen kyllästysaste oli enää 3,3 %. Sähkönjohtokyky (keskimäärin 8,8 ms/m) ja kemiallinen hapenkulutus olivat ehkä hieman kohollaan (11 mg/l O 2). Tömäjärven näyteasema sijaitsee järven keskiosassa Tiiskonkärki 4 nimisellä pisteellä. Pohjakartta Maanmittauslaitos. 12

14 Tömäjärven pintavedessä oli aavistus rehevyyttä (1 m P tot 11 µg/l), joka hieman kohosi pohjalle (9,5 m 19 µg/l). Myös typpipitoisuudessa näkyi todennäköisesti alueen luontainen lievä rehevyys (520 µg/l). Sen sijaan klorofylli-a-pitoisuuden perusteella järvi luokitetaan niukkaravinteiseksi (1,7 µg/l). Myös pidemmän ajan klorofyllitulokset ovat keskimäärin alle 4 µg/l). Tömäjärvi on tutkimushistoriansa ja myös kesän 2016 näytteenoton perusteella pieni humusjärvi, jonka kasvikauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori-, -typpi- ja klorofylli-a-pitoisuus osoittavat erinomaista ekologista tilaa. 4. Hämeenlinna, Hauhon pitäjä Hauholla on 74 järveä, joista tutkittiin Veittijärveä ja Vuolijärveä vuonna 2016 ja Jokijärveä ja Rääkkiää vuonna Veittijärvi ( ; A= 8,51 ha; syvyys 11,0 m; kokonaisrantaviiva 2,28 km) Veittijärven ympärillä on suurelta osin metsää ja koillispuolella Veittijärvenharju. Etelä- ja pohjoispuolelta järveä reunustavat jyrkät rinteet. Veittijärvi on pohjavesivaikutteinen, ylänköjärvi. Veittijärven lounaiskupeessa on pienen pieni Kahvelijärvi, joka on kapean salmen kautta yhteydessä Veittijärveen. Veittijärvi laskee vetensä Kaivostenojan kautta Luijaseen ja Särkemään, joka on laskujoeton. Veittijärven näytepisteen sijainti. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Veittijärvestä ei ole ennestään vedenlaatutietoja Hertta-tietokannassa lukuun ottamatta järvestä lähtevää Veittijärvenojaa, jota Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on tutkinut vuoden 2001 lokakuussa. Koska näytepistettä ei ollut määritetty ennestään, etsittiin järven rannalla asuvan loma-asunnon omistajan tietojen perusteella järven syvintä kohtaa. Asukkaan mukaan syvin kohta olisi jopa 17 m, mutta onnistuttiin paikantamaan ainoastaan 11 m syvyinen kohta. Näytepisteen 13

15 koordinaatit kirjattiin ylös. Vesinäytteet otettiin syvyyksiltä 1, 5 ja 10 m. OIVA:an Veslaan näytepiste on kirjattu nimellä Veittijärvi. Näytteenotto suoritettiin Lämpötilan harppauskerros sijoittui kahden ja kolmen metrin syvyyskerroksen väliin. Lämpötila laski kyseisessä vesikerrostumassa 18,07:sta 9,49:ään C:een. Veden pintalämpötila on vajaat 20 o C (19,52 o C) ja pohjalla viiden asteen tuntumassa (4,99 o C). Näkösyvyys oli 2,8 m ja sameus hyvin vähäistä (n. 0,5 NTU) seitsemään metriin asti. Pohjan tuntumassa sameus kohosi 23,8 NTU:un. Pintavesi oli hieman hapanta (ph 6,44) ja happamuus lisääntyi syvemmälle siirryttäessä. Lähellä pohjaa 11 m syvyydessä ph oli 5,39. Sähkönjohtokyky oli 9 m syvyyteen asti keskimäärin 4,2 ms/m eli hyvin alhainen. Vesi oli kirkasta lukuun ottamatta melko sameaa alusvettä. Happipitoisuus väheni eniten siirryttäessä kolmesta neljään metriin, 7,56:sta 4,95:een mg/l. Metrin päässä pohjasta happisaturaatio oli enää 0,9 % eli vesi oli käytännöllisesti katsoen hapetonta. Veittijärven alkalitetti oli hyvä (x= 0,21 mmol/l). Pintaveden (1 m) väri oli 32 Pt/l eli järvi luetaan juuri ja juuri humusjärviin. Väri lisääntyi pohjaa kohden (5 m 44 Pt/l; 10 m 0,22 Pt/l). Kemiallinen hapenkulutus säilyi alhaisena läpi vesimassan (x=5,3 mg/l O 2). Pintaveden rautapitoisuus oli alhainen, mutta tässäkin suureessa oli niukkahappisella pohjalla selvä nousu (1300 µg/l). Näkymä pohjavesivaikutteiselle Hauhon Veittijärvelle länsipään rannasta Kokonaistyppipitoisuus oli alhainen (1 m 200 µg/l ja 10 m 320 µg/l) ja kertoi järven karuudesta. Myös nitraattipitoisuus jäi alhaiseksi aivan niukkahappista pohjaa lukuun ottamatta. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuuskin oli alhainen eli karuudesta kertova (1 m 9 µg/l). Pohjalla pitoisuus oli noussut lievästi rehevään luokkaan (18 µg/l). Fosfaattia ei ollut pinnassa mittaamiseen asti ja 14

16 pohjallakin pitoisuus oli melko alhainen (11 µg/l). Samalla tavalla klorofylli-a-pitoisuus kertoi niukkaravinteisuudesta (2,5 µg/l). Veittijärvi on yksittäisen tutkimuskerran perusteella pieni humusjärvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori-, -typpi- ja klorofylli-a-pitoisuus osoittivat erinomaista ekologista tilaa Vuolijärvi ( ; A= 26,918 ha; syvyys 2,0 m; valuma-alueen A = 30 km 2 ; kokonaisrantaviiva 2,471 km) Vuolijärvestä on otettu Hertan mukaan aikaisemmin yksi näyte talvella 2009 silloisen Pirkanmaan ympäristökeskuksen toimesta. Vuolijärvi laskee Konaanjärven kautta Iso-Roineeseen. Tulosten perusteella happea oli runsaasti (7,6 mg/l) jääkannesta huolimatta. Fosforipitoisuus oli 36 µg/l ja fosfaattifosforin pitoisuus 14 µg/l, mikä viittaa rehevyyteen ottaen huomioon, että talvisin fosforin pitoisuudet ovat yleensä kasvukautta alhaisempia. Vuolijärven valuma-alueella on jonkin verran peltoviljelyä, mikä on saattanut aiheuttaa kuormituspainetta. Yhden näytteenoton tulosten perusteella ei voida kuitenkaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä vedenlaadusta ja järven tilasta. Vuolijärven näyteasema. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Vuoden 2016 näytteenotto suoritettiin kesällä ( ), joten sen tuloksia ei voida suoraan verrata vuoden 2009 talvinäytteenoton tuloksiin. Vain 1,5 m syvyisessä Vuolijärvessä luonnollisestikin happea riitti pohjalle eli 1,5 metriin asti (keskimäärin 7,6 mg/l ja kyllästysaste 84 %). Vesi sen sijaan oli sameaa ja sähkönjohtokyky oli kohonnut (8,2 ms/m). Tämä johtui mahdollisesti osin navakan tuulen pohjaa sekoittavasta vaikutuksesta matalassa järvessä. Näkösyvyys ulottui vain 80 cm:iin. Pintaveden lämpötila 19,98 C ja ph hieman hapan. Alkaliteetti oli hyvä (0,38 mmol/l) eikä happamoitumisvaaraa ole. Veden väri kertoi järven olevan runsashumuksinen (97 Pt/l). Humuksen määrästä johtuen myös kemiallinen hapenkulutus oli kohonnut (14 mg/l 0 2). Rautapitoisuus oli kohonnut jo pintavedessä (1300 µg/l). 15

17 Vuolijärvi on rehevä järvi, mikä näkyi paitsi rantojen järviruovikoissa, myös pintaveden kokonaisfosforipitoisuudessa (1 m 43 µg/l) ja klorofylli-a-pitoisuudessa (1 m 19 µg/l). Kokonaistyppipitoisuuskin oli jonkin verran kohonnut (1 m 740 µg/l). YSI-mittaus meneillään Hauhon Vuolijärvellä. Vuolijärvi on vähäisten tietojen perusteella pieni runsashumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori-, -typpi- ja klorofylli-a-pitoisuus osoittivat hyvää ekologista tilaa Hauhonselkä ( ; A=2110 ha; max syvyys 10 m, keskisyvyys 3,6 m, V=79,2 milj. m 3, viipymä 79 vrk; kokonaisrantaviiva 63 km; korkeustaso N60+84,2; valuma-alueen A= 92,53 km 2 ) 16

18 Hauhonselkä on pinta-alaansa (2110 ha) nähden suhteellisen matala (suurin syvyys n. 9 m). Hauhonselän vedet laskevat Ilmoilanselkään yhdessä Hauhonselän yläpuolella sijaitsevan Iso-Roineen vesien kanssa. Iso-Roineen vedet eivät kulkeudu Hauhonselälle. Hauhonselän keskivaiheille idässä laskee pohjavesivaikutteisia ja rehevöityneitä pikkujärviä: Vuorenselkä, Kirrinen, Hyvikkälänjärvi, Uppolammi ja Liinalammi. Vuolujoki laskee Hauhonselän eteläosaan. Vuorenselän ja Vuolujoen runsaspeltoisilta valuma-alueilta tulevat ravinteikkaat vedet. Valuma-alueen maaperä koostuu hienosta hiedasta (37 %), hiesusta (29 %), karkeasta hiedasta (12 %), multamaasta (9 %) sekä hietamoreenista (7 %). Valuma-alueen maa-alasta jopa 27 % on peltoa, 60 % on metsää, 10 % suota. Asutuksen osuus noin 3 % valuma-alueesta, kiinteistöjen lukumäärä Suomen ympäristökeskuksen VEPS järjestelmän tietojen mukaan on noin 920 kpl, josta 35 % on loma-asutusta ja 75 % vakituista asutusta (Alajoki 2014). Hauhonselän ja Vuolujoen valuma-alueet (Alajoki 2014). Hauhonselän Valkkakivi 2 näytepisteeltä on otettu Hertan mukaan 56 kertaa näytteitä. Hauhonselän muita tutkimuspisteitä ovat Lakkianselkä, Pappilanaro (uimaranta) ja Selkäkari 18. Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalvelut ottivat vesinäytteitä Valkkakivi 2 pisteeltä PAKKA2- hankkeessa. 17

19 Hauhonselän vesi on humuspitoista. Veden väriarvot ja kemiallinen hapenkulutus ovat kasvaneet 1990-luvun lopusta alkaen. Samanaikaisesti veden näkösyvyys on heikentynyt; Näkösyvyys oli vielä 90-luvulla lopputalvisin keskimäärin 3 m (min maks : 1,4 4,9 m), mutta 1990-luvun lopun jälkeen se on laskenut keskimäärin hieman yli 2 m tasolle (min-maks : 1,1-3,4 m). Myös kesäaikainen näkösyvyys on heikentynyt (min maks : 1,3 2,8 m, : 0,9 2,1 m). Vastaava muutos on havaittavissa sameudessa. Kesällä vesi kerrostuu vain pitkien ja tyynien ajanjaksojen aikana. Pääsyvänteen happitilanne on heikentynyt tasaisesti, talvella voimakkaammin kuin kesällä. Kesäaikaiset kokonaisfosforipitoisuudet (P tot) ovat kohonneet selkeästi 1990-luvun lopussa sekä pinnan- että pohjanläheisessä vedessä (n. 10 μg/l, lievästi rehevästä rehevään 33 μg/l). Luonnontaso Hauhonselän kaltaisessa järvityypissä 18 μg/l. Kokonaistyppipitoisuus on lopputalvella kohonnut 1990-luvun lopussa 570 μg/l tasosta 760 μg/l tasolle (jopa yli 1000 μg/i tasolle; nousua erityisesti pohjanläheisessä vedessä). Kokonaistyppipitoisuuden luonnontaso Hauhonselän kaltaisessa järvityypissä on 540 μg/l. Hauhonselän etelä- ja keskiosassa veden laatu oli alku- ja keskikesällä heikompi kuin syvännealueilla (lähes kaikista vedenlaatumuuttujissa). Pistekuormitushistorian omaavan Vitsiälänlahden syvänteen lämpötilakerrostuminen on voimakkaampaa, happiongelmat selvempiä ja sisäkuormitteisuus voimakkaampaa kuin Hauhonselän keskeisellä syvännealueella. Hauhonselän veden laatu ja ekologinen tila fysikaalis kemiallisiin tekijöihin perustuen on muuttunut heikommalle tasolle luvun lopussa ja muutos on havaittavissa lähes kaikista veden laadusta kertovista muuttujista. Hauhonselän ulkoinen kuormitus oli vuoden 2013 tietojen pohjalta laskettuna VEMALA-mallin mukaan P tot kg/a eli keskimäärin noin 31 kg päivässä ja N tot kg/a eli keskimäärin noin 949,6 kg päivässä. Alajoen 2014 tutkimuksessa todetaan, että näihin lukuihin vaikuttaa Iso-Roineen kuormitus, joka ei todellinen. Sisäisen fosforikuormituksen määräksi laskettiin vuoden 2013 tietojen pohjalta n kg, joka on 14 % järveen kohdistuvasta kokonaiskuormituksesta. Näytteenotto tapahtui punatulla pisteellä Hauhonselkä, Valkkakivi 2. OIVA, ympäristö- ja paikkatietojärjestelmästä. 18

20 Vesistösuunnittelu-PAKKA -hankkeen vesinäytteenotto Hauhonselän Valkkakivi 2 pisteeltä tapahtui melko tuulisessa säässä. Kokonaissyvyydeksi saatiin 8 m ja näkösyvyys oli 1,5 m. Koko vesimassa oli sekoittunut ja lämpötila oli 15,4 o C. Myös happea oli alusveteen asti 88,3 % (kyllästysaste). Vesi oli lievästi sameaa (3,2 FTU), neutraalia (ph 7,3) ja hyvin happamoitumista vastaan puskuroitua (alkaliteetti 0,37 mmol/l). Pintaveden sähkönjohtavuus ja kemiallinen hapenkulutus olivat vähän kohollaan (9,4 ms/m ja 9,9 mg/l). Väri oli humusvesille tyypillinen (1 m 52 mg Pt/l). Hauhonselän pintaveden kokonaistyppipitoisuus oli 728 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuus peräti 43 µg/l. Laboratoriossa mitattu klorofylli-a-pitoisuus oli myös kohonnut, 9,6 µg/l Komeat kuhat (Stitzostedion lucioperca) ja ahvenet (Perca fluviatilis) ovat halutuinta kalastajain saalista Hauhonselällä. Hauhonselän linnusto on melko monipuolinen ja mukaan mahtuvat mm. selkä- (Larus fuscus), nauru- (Larus ridibundus) ja pikkulokki (Larus minutus), mustakurkku-uikku (Podiceps auritus), härkälintu (P. griseigena), jouhisorsa (Anas acuta), lapasorsa (A. clypeata) ja heinätavi (A. querquedula). Hauhonselän rantamilla tavataan myös laulujoutsen (Cygnus cygnus), nuolihaukka (Falco subbuteo), kurki (Grus grus), taivaanvuohi (Gallinago gallinago), lehtokurppa (Scolopax rusticola), pikkutikka (Dendrocopos minor), pohjansirkku (Emberiza rustica) ja kultarinta (Hippolais icterina). Lintujen kerääntymisalueita löytyy Kirkonkylänlahdelta sekä Alvettulan puolelta Lakkianselältä, Alvettulanjokisuusta, Uittoon- ja Kallioistenlahdelta. Kirkonkylänlahti ja läheinen Vuorenselkä ovat linnustollisesti merkittäviä, ja niiden alueella tavataan mm. ruskosuohaukka (Circus aeruginosus). Mäntysaaren virkistysalueella on nuotiokehä sekä uima- ja veneranta. Hauhonselkä on tyypiltään keskikokoinen humusjärvi (Kh). Tämän tutkimuksen mukaan Hauhonselän pintaveden kokonaisfosfori- ja -typpipitoisuus osoittivat tyydyttävää ekologista luokkaa ja a- klorofyllipitoisuus hyvää luokkaa. Myös Hämeen ELY-keskuksen ekologinen luokka Hauhonselälle oli toisella vesienhoitokaudella tyydyttävä. Koska hyvän ekologista tilaa ei saavutettu vuoteen 2015, määräaikaa pidennettiin vuoteen Jotta järven tila alkaisi kohentua, tulisi kuormitus saada fosforin osalta tasolle 7742 kg vuodessa ja typen osalta tasolle kg vuodessa. Rehevyyskehityksen kannalta fosforikuormituksen vähentämisellä on enemmän merkitystä. Fosforikuormituksen pitäisi tavoitetason saavuttamiseksi vähentyä 10 % ja typpikuormituksen 20 % Ilmoilanselkä ( ; A= 1500,3 ha; max syvyys 23 m, keskisyvyys 4,42 m, V= 65084,26 x 10³ m³; kokonaisrantaviiva 58,435 km; korkeustaso N60+84,20; valuma-alueen A= 92,53 km 2 ) Hauhonselältä ja Iso-Roineelta Alvettulanjoen kautta vetensä saava Ilmoilanselkä on peltoalueiden kuormituksesta huolimatta vedenlaadultaan varsin hyvä. Alvettulanjoella moottoriveneiden nopeusrajoitus on 8 km/h (Hämeen lääninhallituksen päätös ) ja joella sijaitsee myös valtakunnallinen virtapiste, jolla tarkkaillaan veden laatua. Ilmoilanlahden kylän uimarannalta käsin voi tutustua järven vesikasvistoon. Harvinaisuutena lajistoon kuuluvaksi löydettiin kesällä 2004 poimuvita (Potamogeton crispus), jota oli aiemmin etsitty vesireitiltä tuloksetta. Rehevyydestä kertovat laajahkot ruovikot (Phragmites australis) ja kortteikot (Equisetum fluviatile), vesitatar (Persicaria amphibia), keiholehti (Sagittaria sagittifolia) ja pikkulimaska (Lemna minor). Upos- ja kelluslehtisten runsaus kertoo sekä sopivan pehmeästä pohjasta että ravinteikkuudesta. Parempaa veden laatua osoittavat nuottaruoho (Lobelia dortmanna) ja ruskoärviä (Myriophyllum alterniflorum). 19

21 Hertta-tietojärjestelmän mukaan Ilmoilanselän Hevossaaren näytepisteeltä on 30 kpl 2000-luvulla toteutettua näytteenottoa. Muita näytepaikkoja ovat Lautsia 2 (17 näytettä), Lautsia 3 (12 näytettä), Liinaniemi (1) sekä Niemelänlahden rantapiste (3). Viranomaispalvelut otti Vesistösuunnittelu-PAKKA -hankkeessa näytteitä Hevossaaren pisteellä. Kokonaissyvyydeksi saatiin tuulisessa säässä 12 m ja näkösyvyys oli 2,5 m. Vesimassa oli koko lailla sekoittunut ja lämpötila vaihteli pinnan 15,31 o C:sta alusveden 15,07 o C:een. Myös happea oli alusveteen asti 86,6 % (kyllästysaste). Vesi oli lievästi sameaa (1,9 FTU; alusvedessä 2,8 FTU), neutraalia (ph 7,3) ja hyvin happamoitumista vastaan puskuroitua (alkaliteetti 0,32 mmol/l). Pintaveden sähkönjohtavuus oli vähän kohollaan (8,3 ms/m) ja kemiallinen hapenkulutus tavanomainen (6,5 mg/l). Väri oli vähähumuksisille vesille tyypillinen (23 mg Pt/l). Vesinäytteenotto tapahtui punatulla Ilmoilanselkä, Hevossaari -pistellä. OIVA, ympäristö- ja paikkatietojärjestelmästä. Ilmoilanselän pintaveden kokonaistyppipitoisuus oli 600 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuus 19 µg/l. Laboratoriossa mitattu klorofylli-a-pitoisuus oli alhainen, 5,6 µg/l Ilmoilanselkä on tyypiltään keskikokoinen vähähumuksinen järvi (Vh). Tämän tutkimuksen mukaan Ilmoilanselän pintaveden kokonaisfosfori- ja -typpipitoisuus osoittivat tyydyttävää ekologista luokkaa ja a-klorofyllipitoisuus hyvää luokkaa. Myös Hämeen ELY-keskuksen ekologinen luokka Hauhonselälle oli toisella vesienhoitokaudella tyydyttävä. Koska hyvän ekologista tilaa ei saavutettu vuoteen 2015, määräaikaa pidennettiin vuoteen Jokijärvi ( ; A=63,769 ha; max syvyys 0,9 m; kokonaisrantaviiva 6,482 km; korkeustaso N60+84,30m) Jokijärvi sijaitsee Pälkäneen valtatien (57) länsipuolella. Se on matala, ruohottunut, rehevä ja veden laadultaan välttävä järvi. Jokijärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan, linnuston kansainväliseen tarkkailuohjelmaan (FINIBA) sekä Natura 2000-verkostoon (92 % Jokijärvi-kohteesta suojeltu). Järvelle on perustettu 101 hehtaarin luonnonsuojelualue. 20

22 Hertassa on Jokijärven näytetietoja kuudelta kerralta. Ensimmäinen on vuoden 1983 talvelta, sen jälkeen kaksi näytteenottoa kesällä 1985, ja syksyllä Tämän vuosituhannen puolella Jokijärveä on tutkittu 2006 ja 2012 talvella. Vesisyvyys on näytteenottokerroilla ollut vain 0,9 m ja näyte on otettu 0,5 m syvyydestä. Jokijärven valuma-alue ja vesinäytepiste. Pohjakartan copyright Maanmittauslaitos. 21

23 Jokijärven väriarvo on ollut talvisin korkea ja osoittaa runsashumuksisuutta. Talvella järvi on lähes hapeton. Sähkönjohtavuus- ja sameusarvot ovat olleet korkeammat talvella kuin kesällä. Puskurikyky on Jokijärvessä ollut hyvä (alkaliteetti 0.7 mmol/l) ja ph kesäisin neutraali, mutta talvella arvot ovat pudonneet hieman happaman puolelle. Jokijärven fosforipitoisuus (arvot 56 ja 62 µg/l tämän vuosituhannen puolella) kertoo järven olevan erittäin rehevä, samoin typpipitoisuus (n µg/l). Korkea rautapitoisuus (1900µg/l) johtunee niukasta happitilanteesta. Viranomaispalvelut otti vesinäytteen Jokijärven keskiosan näytepisteeltä Kokonaissyvyys oli vain 0,7 m ja näyte otetiin 0,4 m syvyydestä. Näkösyvyys ulottui pohjaan. Väriarvo nousi hieman yli runsashumuksien rajan 95 mg:aan Pt/l. Anturimittauksella saatiin ph:ksi 6,6, ja laboratoriossa alkaliteetiksi 0,47 mmol/l. Veden puskurikyky oli siis hyvä. Veden lämpötila oli 18,7 C. Kemiallinen hapenkulutus oli 15 mg/l O 2 ja happipitoisuus 86 %. Sameus oli 8,4 FTU eli hyvin sameaa vettä ja sähkönjohtavuus 11,5 ms/m, mikä osoittaa kohonnutta pitoisuutta. Kokonaisfosforipitoisuus oli 36 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 740 µg/l. Klorofylli-a-pitoisuus oli 24,3 µg/l eli voimakasta levätuotantoa osoittava. Kasvillisuus ja kasvisto Jokijärveä laskettiin 1920-luvulla puolisen metriä ja kasvillisuusvyöhykkeet muodostuivat leveiksi. Edustavaan kasvilajisto kuuluu harvinaisuuksia kuten litteävita (Potamogeton compressus), ristilimaska (Lemna trisulca), kiehkuraärviä (Myriophyllum verticillatum), sahalehti (Stratiotes aloides), kapeaosmankäämi (Typha angustifolia), haarapalpakko (Sparganium erectum) sekä vankka- ja varstasara (Carex riparia, C. pseudocyperus). Linnusto Jokijärvi on valtakunnallisesti arvokas lintuvesialue. Avovettä on yli puolet pinta-alasta. Jokijärven keskellä on matala, niittyvaltainen saari, jossa on aikoinaan pesinyt Sisä-Suomen suurin naurulokkiyhdyskunta (Larus ridipundus). Monimuotoisesta vesilinnustosta on tietoja aina 1940-luvun lopulta asti. Järven vakituiseen pesimälajistoon kuuluvat mm. laulujoutsen (Cygus cygnus), merikotka (Haliaeetus albicilla), ruskosuohaukka (Circus aerugiosus), kaulushaikara (Botaurus stellaris), punasotka (Aythya ferina) ja pikkulokki (Larus minutus). Järvellä on tavattu lisäksi haarahaukka (Milvus migrans), harmaasorsa (Anas strepera), suopöllö (Asio flammeus), luhtakana (Rallus aquaticus), liejukana (Gallinula chloropus) ja kurki (Grus grus). Rantojen yölaulajiin lukeutuvat mm. ruoko- ja rastaskerttunen (Acrocephalus schoenobaenus ja A. arundinaceus). Jokijärvi on huomattava muutonaikainen ja hyvin huomattava sulkasadonaikainen kerääntymisalue. Lintuja voi tarkkailla mm. järven itäpuolen kallioilta. Sammakkoeläimet ja matelijat Hyvin todennäköisesti Jokijärvellä tavataan sammakkoa ja viitasammakkoa, joista jälkimmäinen on luontodirektiivin liitteen IVa laji. Kalasto Jokijärvellä on merkitystä kalojen lisääntymisalueena. Hyönteiset Jokijärvellä esiintyy luontodirektiivin liitteen II laji isolampisukeltaja (Graphoderus bilianetus). Laji on Suomessa silmälläpidettävä ja rauhoitettu. Hertan mukaan Jokijärvellä esiintyy viherukonkorentoa (Aeshna viridis) kahdessa paikassa. Laji on luontodirektiivin liitteen IV (a) laji. Viherukonkorentoa on Jokijärvellä todennäköisesti kaikissa paikoissa, missä kasvaa sahalehteä. 22

24 Suojelutilanne ja rajoitukset Jokijärven Natura-alueesta on suojeltu 92 %. Kyseessä on valtakunnallisen lintuvesien suojeluohjelman kohde, joka on osoitettu Hämeen maakuntakaavassa SL-merkinnällä. Natura-alueen suojelun toteutuskeinona mainitaan luonnonsuojelulaki ja vesilaki. Alueen linnustoarvoon heikentävästi vaikuttavat toimet (esim. kuivatus, ruoppaukset) on kielletty. Alueella voi kalastaa ja metsästää, jos ei muun syyn perusteella (kalastuslaki, metsästyslaki) toimintaa ole kielletty. Jokijärven luonnonsuojelualueella on kielletty mm. rannan täyttö, ojien kaivaminen ja ruoppaukset, järven kuivattaminen, säännöstelyn muuttaminen ja vesirakennushankkeet. Sallittua on kuitenkin olemassa olevien uima- ja venepaikkojen kunnossapito ja ruoppaaminen sekä olemassa olevien ojien kunnossapito. Tällaisesta toimenpiteestä on kuitenkin tehtävä kirjallinen ilmoitus Hämeen ELY-keskukselle. Kesän 2017 näytetuloksen perusteella Jokijärvi on pieni runsashumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikainen pintaveden kokonaisfosforipitoisuus osoitti hyvää tilaa ja kokonaistyppi- ja klorofylli-apitoisuudet tyydyttävää tilaa. Jokijärven suurin ongelma on sen mataluus. Vesikasvillisuus täyttää järven monin paikoin, mutta toki edelleen on avovesialaa. Järvi on luonnonsuojelualuetta ja vesilintujen ja -kasvillisuuden kannalta arvokas kohde. Tämän tutkimuksen perusteella Jokijärven ekologinen tila arvioidaan tyydyttäväksi Rääkkiä (Iso-Roine) ( ; A=3145,5 ha; keskisyvyys 7,17 m; suurin syvyys 73 m; kokonaisrantaviiva 150,1 km; korkeustaso N60+84,2 m) Rääkkiä on osa Iso-Roineen vesistöä, ja se on pinta-alaltaan n. 4-5 neliökilometrin suuruinen vesialue. Rääkkiällä on viimeksi otettu vesinäyte Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen toimesta. Silloinen vesinäyte oli otettu rannalta (näytepiste Rääkkiä). Vesi oli lievästi sameaa (2,4) ja ph oli 7,23. Kokonaisfosforipitoisuus oli karun ja lievästi rehevän rajoilla (11 ug/l). Veden väri oli vähähumuksien ja humusveden rajalla (30 mg Pt/l). Ammoniumpitoisuus oli vain 3 ug/l ja kemiallinen hapenkulutus 7 mg/l. Fekaalisia enterokokkeja ei havaittu. Lämpökestoisia koliformisia bakteereja oli 1 pmy/100 ml. Punatulta Rääkkiä 1 näytepisteeltä otetiin kesän 2017 näyte. 23

25 Rääkkiä 1- nimiseltä näytteenottopisteeltä, joka sijaitsee Salonsaaren luoteispuolella avovedellä, on otettu vain yksi aiempi näyte, Näyte oli otettu metrin, kymmenen metrin, 15 m ja 20 m syvyyksistä. Kokonaisfosforipitoisuus metrin syvyydessä oli 14 µg/l ja 10 m syvyydessä 10 µg/l. Sameus oli 1,8 FTU ja väriluku 14 mg Pt/l. Kokonaistyppipitoisuus oli 310 µg/l. Happipitoisuus 8,6 mg/l, kyllästysaste 89 %. Näytteiden perusteella Rääkkiän tila oli tuolloin hyvä. Lisäksi kolme näytettä on otettu Rääkkiän koillisrannalta. Viranomaispalvelut otti vesistönäytteen Rääkkiän Salonsaaren luoteispuolen pisteeltä Syvännepisteen löytymisessä on ongelmia ja navakka tuuli säesti koko näytteenottoa, joka saatiin suorittaa läheisen maanomistajan ohjatessa venettä. Vesipatsaan kokonaissyvyydeksi saatiin 19 m. Näytteet otetiin 1 m, 10 m, 15 m ja 18,1 m syvyydestä. Näkösyvyys oli tuulisessa ja pilvisessä säässä 2,5 m. Ehkä säästä johtuen sameuskin oli lievää (1 m 1,8 FNU) tai jopa voimakasta pohjan lähellä (5,3 FNU). Harppauskerros asettui 6 ja 8 m väliseen syvyyskerrokseen. Lämpötila laski tällä välillä 17,35:sta 9,67:ään C:een ja happipitoisuus jyrkästi 7,2:stä 3,7:ään mg/l. Pohjan läheisessä vedessä (1 m pohjasta) liuenneen hapen pitoisuus oli 0,6 mg/l. Alusvedessä ph oli matalampi verrattuna päällysveteen (6,57 vrt. 6,10). Sähkönjohtavuus oli alhainen (6,1-6,9 ms/m). Rautapitoisuus vaihteli 140 µg/l ja 260 µg/l välillä. Alkaliteetti oli tälläkin pisteellä hyvä (0,21-0,26 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus alhainen (4,5 mg/l O 2). Vesi oli vähähumuksista (17 Pt/l) läpi vesimassan. Pintaveden kokonaistyppipitoisuus oli vain 300 µg/l eikä se paljoa noussut pohjallekaan (390 µg/l). Kokonaisfosforipitoisuus sen sijaan kuvasi lievää rehevyyttä ollen yhdessä metrissä 17 µg/l, mutta yllättäen laskien epätasaisesti pohjaa kohden. Myös pintaveden klorofylli-a-pitoisuus oli korkea (1 m: 13,4 µg/l). Kesän 2017 näytetuloksen perusteella Rääkkiä on pieni vähähumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaistyppipitoisuus osoitti erinomaista, kokonaisfosfori-pitoisuus hyvää ja klorofylli-a-pitoisuus tyydyttävää tilaa. Tämän tutkimuksen perusteella Rääkkiän ekologinen tila arvioidaan hyväksi. Rääkkiän rantamaisema Kallellan luona

26 5. Kanta-Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupungin alueella on 22 järveä ja lampea. Tässä tutkimuksessa näytteet otettiin Vanajaveden rannasta Vankanlähteen kadun päästä (2015), Kankaistenjärveltä (2016, 2017), Katumajärveltä (2016) sekä Kahtoilammelta (2017) Kankaistenjärvi ( ; A = 278,651 ha; suurin syvyys 17,81 m; V = m 3 ; valuma-alueen A = 13 km 2 ; korkeustaso N60+111,60; rantaviiva 15,024 km; viipymä hyvin pitkä) Hämeenlinnassa ja Janakkalassa sijaitsevasta Kankaistenjärvestä vedet laskevat Myllyojan ja Matkolammen kautta Katumajärveen ja edelleen Vanajaveteen. Kankaistenjärvi on altis kuormitukselle kokoonsa nähden pienen valuma-alueen ja hyvin pitkän viipymän vuoksi. Valuma-alue on enimmäkseen metsävaltainen, mutta sillä on myös jonkin verran suota ja pohjoispäässä peltoja (valuma-alueen peltoisuus 3 %). Kuormitusta järveen aiheuttavat muun muassa metsän käsittely ja - uudistustoimet sekä runsas loma-asutus. Erinomaiseksi luokitellun järven tila on ranta-asukkaiden havaintojen mukaan huonontunut ja he ovatkin perustaneet suojeluyhdistyksen kesällä Kaiken kaikkiaan järvi on kuitenkin ravinteisuudeltaan karu ja kirkasvetisenä sekä varsin vähähumuksisena soveltuu erinomaisesti virkistyskäyttöön (Jutila 2015). Kankaistenjärvellä on useita näyteasemia, joista on vuosien varrella tutkittu vedenlaatua. Kankaistenjärven eteläpäässä Janakkalan puolella sijaitsee Kivikariksi nimetty näyteasema, josta on vuosina käyty 12 kertaa ottamassa näytteitä enimmäkseen avovesikaudella. Talvinäytteenotossa on käyty kerran. Kasviplanktonnäyte on otettu neljästi. Kivikari on Kankaistenjärven syvin kohta (17,6 m). Keskiosa 2 -näyteaseman vettä on tutkittu 14 kertaa aikavälillä Viisi näytteenottokerroista on suoritettu talvella. Syvyyttä tällä pisteellä on 8,1 m. Kankaistenjärveltä löytyy myös Keskiosa 3-näyteasema, joka sijaitsee Keskiosa 2:sta 250 m kaakkoon ja on hieman syvempi (9,5 m). Täältä on käyty ottamassa vesinäyte kahdesti: talvina 1986 ja Kankaistenjärven pohjoisosassa Hämeenlinnan puolella sijaitsevalta uimarannalta on vuosien otettu vesinäytteitä 15 kertaa. Näytteitä on otettu useamman kerran kesässä. Järven pohjoisosassa sijaitsee myös Tervasaaren havaintopaikka (3,8 m), josta Hertassa ei ole tutkimustietoa. Pohjoisosa 1 on Tervasaaren pistettä hieman matalampi (3 m) ja sieltä on Hertan mukaan otettu näytteitä 7 kertaa Kankaistenjärven länsiosassa Tiheenlahti-havaintopaikalla on käyty näytteenotossa kolmesti, vuosina 1998, 1999 ja Kankaistenjärvellä on käyty menneinä vuosina näytteenotossa yhteensä ainakin 53 kertaa. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungin ympäristötoimi on tutkinut Kankaistenjärven vedenlaatua ainakin vuosina 2001, 2013 ja 2014 (Jutila 2015). Kankaistenjärven vesi on kirkasta, mutta jonkin verran humuksista. Järvi on ravinteisuudeltaan karu. Vesi on hieman hapanta. Vaikka puskurikyky on ollut tyydyttävä tai välttävä, järvi ei ole tällä hetkellä vaarassa happamoitua. Pienin mitattu näkösyvyys on ollut 2,3 m ja suurin 6,8 m. Kokonaisfosforin keskimääräinen pitoisuus Kankaistenjärven pintavedessä on ollut 8,4 µg/l ja kokonaistypen pitoisuus 367 µg/l. Tarkasteltaessa kokonaisuutta, ravinnepitoisuudet ovat pysyneet melko lailla muuttumattomina. Happitilanne on talvisin lähes erinomainen, mutta kesäisin saattaa esiintyä syvemmillä alueilla vähähappisuutta. Lievä happivaje alusvedessä on kuitenkin jyrkästi kerrostuneelle järvelle normaalia. 25

27 Tervasaari Keskiosa 2 Kivikari Kankaistenjärven näytepisteet vuonna Pohjakartta Maanmittauslaitos. Vuoden 2016 näytteenotto Kankaistenjärven vesinäytteet otettiin kolmesta eri pisteestä. Näytteitä otettiin Hämeenlinnan puolelta Tervasaaren havaintopaikalta (1 ja 2,5 m) sekä Janakkalan puolelta Keskiosa 2:sta (1, 5 ja 8 m) ja Kivikarista (1, 10 ja 14,5 m). Kova tuuli häiritsi näytteenottoa ja mittauksia. Kankaistenjärven vesi oli kirkasta ja näkösyvyyttä oli Kivikarin pisteellä jopa viisi metriä. Happipitoisuus oli säilynyt hyvänä myös syvempien pisteiden alusvedessä ja metrin pohjasta se oli alimmillaan kyllästysasteena n. 18 %. Pohjoisosan Tervasaaren näyteasema oli tutkimuspisteistä matalin. Vesi ei ollut kerrostunutta, vaan kauttaaltaan noin 19 C. Hapen kyllästysaste oli koko vesikerroksessa yli 94 % ja sähkönjohtavuus järvelle ominainen (6,0 ms/m). Näkösyvyys ulottui pohjaan asti (3,8 m), ja ph oli hieman neutraalin alapuolella (6,8). Sameusanturin toiminnassa oli häiriöitä, joten sameudesta ei saatu luotettavaa tulosta, mutta vesi oli silmämääräisesti kirkasta. Alkaliteetti oli tyydyttävä (0,16 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus alhainen (7,4 mg/l O 2). Väriluku (29 Pt/l) viittaa juuri ja juuri vähähumuksiseen. Sekä kokonaistyppi- että fosforipitoisuudet olivat alhaiset (310 µg/l; 8 µg/l). Niukkaravinteisuudesta kertoi myös klorofylli-a-pitoisuus (3,5 µg/l). Rautapitoisuus kohosi pohjalle (1m 69 µg/l; 2,5 m 140 µg/l). Keskiosa 2 -näyteasemalla vesipatsaan kokonaissyvyys oli 9,0 m ja näkösyvyys 4,2 m. Harppauskerros asettui 6 ja 7 m väliseen syvyyskerrokseen. Lämpötila laski tällä välillä 18,83:sta 14,99:ään C:een ja happipitoisuus jyrkästi 8,60:stä 3,37:ään mg/l. Pohjan läheisessä vedessä liuenneen hapen pitoisuus oli enää 0,21 mg/l. Alusvedessä ph oli matalampi kuin päällysvedessä (6,6 vrt. 5,8). Alkaliteetti oli tyydyttävä (0,16 mmol/l). Sekä kemiallinen hapenkulutus (7,4 mg/l O 2) että sähkönjohtavuus olivat 26

28 alhaiset (8,2 ms/m). Rautapitoisuus kohosi pohjan tuntumaan tälläkin pisteellä (1m 41 µg/l; 8 m 200 µg/l). Vesi oli vähähumuksista (28 Pt/l) pohjan tuntumaa lukuun ottamatta (8 m 35 Pt/l). Kokonaistyppipitoisuus oli alhainen (310 µg/l) ja kokonaisfosforipitoisuus jopa edellistä näytepaikkaa alhaisempi (6 µg/l). Klorofylli-a-pitoisuus toisaalta on hieman edellistä paikkaa korkeampi (5 µg/l) ollen silti hyvin alhainen. Kivikari oli havaintopaikoista syvin (16 m). Näkösyvyydeksi mitattiin 5,0 m. Harppauskerros asettui 5 ja 8 m syvyyksien välille. Alusvesi oli reilu 8 C ja päällysvettä happamampaa (ph 5,52 5,87). Happipitoisuus laski 8,46:sta 4,09:ään mg/l siirryttäessä viidestä kuuteen metriin. Alusvedessä happisaturaatio oli kohtalainen (n. 20 %) lukuun ottamatta pohjan läheistä vettä, jossa happea oli niukasti (0,84 mg/l; 7,1 %). Sähkönjohtavuus oli alhainen, mikä on kyseiselle järvelle tyypillistä. Sameusanturi vaikutti alkavan toimia kesken mittauksen, mutta päällysvedestä mitatut tulokset olivat selvästi käyttökelvottomia. Jos järkeviltä vaikuttaviin tuloksiin on luottamista, niin alusvesi oli lievästi sameaa (3,2 4,9 NTU) ja metrin päässä pohjasta varsin sameaa (65,4 NTU). Alkaliteetti (1 m 0,17 mmol/l), kemiallinen hapenkulutus (1 m 7,4 mg/l O 2) ja väri (1 m 28 Pt/l; pohjan tuntumassa 14,5 m 61 Pt/l) olivat edellisten pisteiden kanssa samalla tasolla. Myös pintaveden kokonaistyppipitoisuus oli samaa tasoa (320 µg/l) kuin aiemmilla pisteillä, mutta kokonaisfosfori- ja klorofylli-a-pitoisuudessa oli havaittavissa aavistuksen korkeampi taso (8 µg/l; 5,7 µg/l). Kankaistenjärven Kivikari pisteen vettä 10 m syvyydestä Oikealla: Kuusensuopursuruosteen itiöpölyä veden pinnalla Kankaistenjärven Tyynelänlahdella Vuoden 2017 tulokset Kankaistenjärven vesinäytteet otettiin samoista kolmesta pisteestä kuin edellisenäkin vuonna ja syvyydetkin olivat melko lailla samat (Tervasaari 1 ja 2 m; Keskiosa 2 (1, 5 ja 8 m) ja Kivikari (1, 10 ja 15 m). Näytteenotto tapahtui lähes tyynessä ja puolipilvisessä säässä. Kankaistenjärven vesi oli kirkasta (0,2 0,9 NTU), ja näkösyvyyttä oli Kivikarin pisteellä jopa 4,5 metriä. Kankaistenjärven lämpötilan harppauskerros sijoittui kuuden ja yhdeksän metrin välille. Näytepisteillä havaittiin kuusensuopursuruosteen (Chrysomyxa ledi var. ledi) itiöitä ja sinilevää. Pintaveden väriluku oli Kivikarissa ja keskiosa 2:ssa vähähumuksisuutta osoittava (27 mg Pt/l) ja Tervasaaren pisteellä hieman humuksisen puolella (35 mg Pt/l). Kivikarissa harppauskerros asettui 6 ja 9 m syvyyksien välille (17,9 C; 12,6 C). Pintaveden lämpötila oli ,7 C ja alusvesi oli viileimmillään n. 10,7 C. Happipitoisuus laski 8:sta 3,5:ään mg/l 27

29 siirryttäessä kuudesta yhdeksään metriin. Alusvedessä happisaturaatio oli alhainen (16 %). Sähkönjohtavuus oli alhainen (5,9 6,3 ms/m), mikä on kyseiselle järvelle tyypillistä. Vesi oli kirkasta yhdeksään metriin, missä siirryttiin lievään sameuteen ja pohjan tuntumassa vesi oli melko sameaa (6,3 NTU). Veden ph oli pinnassa 7,4 ja pohjan tuntumassa 6,6. Pintaveden alkaliteetti oli tyydyttävä (0,18 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus alhainen (6,7 mg/l O 2). Pintaveden kokonaistyppi- ja kokonaisfosforipitoisuus olivat karuutta osoittavia (380 µg/l; 8,0 µg/l). Samoin klorofylli-a-pitoisuus oli hyvin alhainen (2,8 µg/l). Yllättäen vapaata ammoniumtyppeä mitattiin pintavedessä 10 µg/l ja pohjalla sitä oli enemmänkin (58 µg/l). Keskiosa 2 -näyteasemalla vesipatsaan kokonaissyvyys oli 9,0 m ja näkösyvyys 4,3 m. Lämpötila laski 6 9 m 18,1:sta 12,2:ään C:een ja happipitoisuus putosi jyrkästi 8,3:stä 0:aan mg/l pohjan tuntumassa. Veden ph laski pinnan 7:stä pohjan 6,8:aan. Sähkönjohtavuus oli alhainen (5,9 6,4 ms/m). Alkaliteetti oli tälläkin pisteellä tyydyttävä (0,17 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus alhainen (6,8 mg/l O 2). Pintaveden kokonaistyppi- ja kokonaisfosforipitoisuus olivat karuutta osoittavia (360 µg/l; 8,0 µg/l), mutta klorofylli-a-pitoisuus oli aavistuksen korkeammalla tasolla (labra 4,3 µg/l; YSI6600 antoi lukeman 8,9 µg/l). Myös tällä näytepisteellä mitattiin vapaata ammoniumtyppeä 10 µg/l. Fosfaattifosforin ja nitraattitypen pitoisuudet jäivät sen sijaan alle mittausrajan. Pohjoisosan Tervasaaren mataluudesta johtuen sen paremmin lämpötilan kuin happipitoisuudenkaan harppauskerrosta ei muodostunut. Hapen kyllästysaste oli koko vesikerroksessa yli n. 95 % ja sähkönjohtavuus järvelle ominainen (5,9 ms/m). Näkösyvyys ulottui pohjaan asti (3,5 m) ja ph oli hieman neutraalin alapuolella (6,8). Vesi oli kirkasta (sameus 0,5 NTU). Alkaliteetti oli tyydyttävä (0,17 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus alhainen (7,6 mg/l O 2). Sekä kokonaistyppi- että fosforipitoisuudet olivat alhaiset (360 µg/l; 9 µg/l). Hieman korkeammasta rehevyydestä kertoi sen sijaan klorofylli-a-pitoisuus (1 m: 5,5 µg/l). Tälläkin näytepisteellä oli hieman vapaata ammoniumtyppeä 7 µg/l. Vuoden 2017 näytteenotto toteutettiin Vesistösuunnittelu-PAKKA -hankkeen kustannuksella ja näytteet analysoitiin NabLabsissa. Kasvillisuus Kankaistenjärven kasvillisuusselvityksen (Jutila 2014) mukaan järveltä on tavattu 160 putkilokasvilajia ja yksi näkinpartaislaji. Vesikasvien osuus koko lajimäärästä oli 17 %. Pohjoispäässä esiintyi esimerkiksi järvisätkintä (Ranunculus peltatus) ja isoulpukkaa (Nuphar lutea). Rantakasvillisuus oli monipuolista. Järven keskivaiheilla oli laajat vaalea- ja tummalahnaruohokasvustot. Edellä mainitut lajit ovat karun ja kirkkaan veden kasveja ja kärsivät jo pienistäkin ravinnemuutoksista. Rehevöitymistä ja liettymistä oli kuitenkin havaittavissa matalissa lahdissa, joihin ojien mukana kulkeutuu valuma-alueelta huuhtoutuvia ravinteita. Rehevöitymistä ilmentäviä lajeja tavattiin yhteensä 12. Yleisilmeeltään rantojen kapeat vesikasvivyöhykkeet ja kivikkoisuus antavat kuvan karusta järvestä (Jutila 2014). Kalasto Kankaistenjärven kalastoa on selvitetty Nordic-verkkokoekalastuksella vuoden 2013 heinäkuussa (Mäkinen ym. 2013). Hankkeessa kalastoa tutkittiin kolmesta eri syvyysvyöhykkeestä (0-3 m, 3-10m ja m) NORDIC-yleiskatsausverkoilla. Verkkojen sijainti oli satunnainen ja määrä oli suhteutettu syvyysvyöhykkeiden pinta-alaan. Verkkovuorokausien määrä oli yhteensä 38. Saalista kertyi 479,7 g verkkoa kohti ja yksilömääräksi saatiin 14,5 kpl/verkko. Tavattavia kalalajeja olivat: ahven, hauki, muikku, siika ja särki. Ahven ja särki olivat runsaimpia sekä biomassaltaan että yksilömäärältään. Ahventen osuus koko biomassasta oli 59,4 % ja yksilömääristä 66,1 %. Petokalojen osuus (ahven > 15 cm ja hauki) biomassasta oli puolestaan 38,9 %. Yli 15 cm mittaisia petoahvenia oli poikkeuksellisen runsaasti niin lukumäärällisesti (22,3 % kokonaismäärästä) kuin biomassallisesti (36,2 % 28

30 kokonaismassasta). Pituusjakaumasta voitiin erottaa vuonna 2011 syntynyt vahva ahvenvuosiluokka. Muikuissa ja särjissä puolestaan 2012 syntyneitä tavattiin eniten (Mäkinen ym. 2013). Kankaistenjärveen on istutettu ainakin kuhaa, siikaa ja muikkua. Kuhaistutukset ovat mahdollisesti epäonnistuneet, sillä kuhaa ei saatu saaliksi, vaikka sen olisi kuulunut olla jo pyyntikokoista. Vaikuttaa siltä, että Kankaistenjärven karut olosuhteet eivät ole optimaalisimmat kuhan elinympäristöksi. Siikaa on istutettu 1970-luvulta alkaen Kankaistenjärveen, mutta se ei todennäköisesti onnistu lisääntymään siellä. Siian menestymistä haitannee muikun suhteellisen hyvä kanta (Mäkinen ym. 2013). Tiettävästi järveen on istutettu myös haukea, täplärapua, järvitaimenta, karppia sekä suutaria (Jutila 2015). Koekalastuksen perusteella Kankaistenjärven kalastoa arvioitiin rakenteeltaan terveeksi ja hyvässä ellei erinomaisessa tilassa olevaksi. Alhainen saalismäärä ja lajiston yksipuolisuus selittyivät järven karuudella ja niukkaravinteisuudella. Muikun ja siian esiintyminen indikoivat hyvää vedenlaatua. Rehevyyttä ilmentävien pienikokoisten särkikalojen määrä oli odotetusti vähäinen. Vaikka järven kalasto osoittautui olevan hyvässä tilassa, on huomioitavaa, että pienetkin ravinnemuutokset saattavat muuttaa kalakannan rakennetta. Hoitokalastuksia ei missään tapauksessa suositeltu, vaan kehotettiin seuraamaan valuma-alueella tapahtuvia asioita ja sitä kautta ennaltaehkäisemään mahdollisia ongelmia. Vedenlaadun tulisi säilyä nykyisellä tasolla. Solmuvälirajoituksia ei katsottu tarpeellisiksi muikun ja siian pyyntiin painottuvasta kalastuksesta johtuen (Mäkinen ym. 2013). Yhteenveto Kesien 2016 ja 2017 näytetulosten perusteella Kankaistenjärvi on pieni vähähumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja kokonaistyppipitoisuus osoittivat erinomaista tilaa ja klorofylli-a-pitoisuus hyvää tilaa. Kankaistenjärvi oli kesällä 2016 jopa aikaisempaa paremmassa kunnossa ja kyseisen vuoden perusteella Kankaistenjärven ekologinen tila oli lähes erinomainen. Vuosien 2016 ja 2017 perusteella arvioidaan tässä tutkimuksessa Kankaistenjärven ekologinen tila hyväksi. Hämeen ELY-keskuksen mukaan ekologinen luokka oli hyvä toisen vesienhoitoarvioinnin perusteella. Sen sijaan kemiallinen luokka on asiantuntija-arvion perusteella hyvää huonompi Kahtoilampi ( ; A= 2,652 ha, max syvyys 4,5 m, N60 90,6 mmpy; kokonaisrantaviiva 0,841 km) Kahtoilampi on harjulampi, joka sijaitsee aivan Ahvenistonharjun kupeessa. Pohjavesillä on huomattava osuus vesitaseeseen. Lammen länsipuolella sijaitseva harju on Natura-aluetta ja lammen itäpuolella on virkistys- ja asuntoaluetta. Aivan lammen läheisyydessä on moottorirata ja lammen rannalla on yleinen uimaranta. Maaperän lammen ympäristössä on soistunutta, mikä aiheuttaa veteen humusväriä. Hertta-tietokannan mukaan Kahtoilampea on tutkittu vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2007 saakka. Hertassa on yhteensä 19 näytteenottotulosta. Näistä kymmenen on luvulta ja yhdeksän 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Lisäksi Hämeenlinnan kaupunki on tutkinut Kahtoilammea vuonna 2007 (Jutila 2008). 29

31 Kahtoilampi aamulla Oikealla näkyy neljästä metristä nostetun vesinäytteen leväsamennus. Kahtoilammen päällysvedessä happipitoisuus on ollut 8,5 mg/l luokkaa niinä näytteenottokertoina, kun happi on mitattu elokuun näytteenottohetkellä vesi oli 22,8 C, ph 6,9 eli neutraalia, alkaliteetti 0,07 eli puskurikyky on olematon. Sameus 3,8 FTU, kokonaisfosfori 38 µg/l, kokonaistyppi 720 µg/l ja kemiallinen hapenkulutus 11 mg/l O 2. Väriluku on mitattu viimeksi 2007 ELY:n tekemän vesinäytteenoton yhteydessä, ja se oli silloin 45 mg Pt/l metrin syvyydessä. Näiden tietojen perusteella Kahtoilampi on humuspitoinen, ruskeavetinen ja rehevä järvi. Näytteenotto suoritettiin keskiviikkona Näytepisteen kokonaissyvyydeksi saatiin 4,5 m ja näkösyvyys jäi 0,8 metriin, sillä vesi oli varsin leväsamenteista (YSI6600 3,6 FNU). Pintaveden lämpötila oli 18,95 o C ja neljässä metrissä se oli 12,36 o C. Harppauskerros sijoittui kahden ja kolmen metrin (16,5 o C) alapuolelle. Happipitoisuus väheni levätuotannon nostamasta pintaveden 102 % hapen kyllästysasteesta kolmessa metrissä 35 %:iin ja pohjan tuntumassa 4 %:iin. Veden väri on hiukan vähähumuksisen ja humusveden rajan ylittävä 32 mg Pt/l. Ehkä Kahtoilammi on luonnontilaisena ollut jopa vähähumuksinen. Veden alkaliteetti oli alhainen (0,02 mmol/l) kertoen huonosta puskurikyvystä happamoitumiselle. Veden happamuus oli lievää (ph 6,37). Sähkönjohtokyky (9,5 ms/m) ja kemiallinen hapenkulutus (14 mg/l) olivat luonnontasosta kohonneita. Kahtoilammen pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli µg/l ja nousi pohjan tuntumassa peräti 86 µg/l:aan. Kokonaistyppipitoisuus oli metrissä 770 µg/l ja pohjan lähellä neljässä metrissä jopa 1700 µg/l. Rautapitoisuus kohosi voimakkaasti 110 µg/l:sta pintavedessä 1300 µg/l:aan pohjan tuntumassa kertoen sisäisen kuormituksen ja fosforin mahdollisesta vapautumisesta rautayhdisteistä. Klorofylli-a-pitoisuus oli YSI6600-mittarilla mitattuna pintavedessä n. 50 µg/l. Syvemmällä mittarin antama pitoisuus moninkertaistui, mutta ehkä ruskeavetisyys ei syvemmällä anna luotettavaa arvoa. Kahtoilampi lienee tyypiltään pieni humusjärvi. Tämän tutkimuksen pintaveden kesäaikaiset kokonaisfosforipitoisuudet osoittavat välttävää ja kokonaistyppipitoisuuden tyydyttävää tilaa. Klorofylli-a-pitoisuus oli järvessä suuri, välttävää ekologista tilaa osoittava (kun mittarin antamaa arvoa vähän lasketaan) ja sen havaitsi myös järven vihreästä väristä. Kokonaisuutena Kahtoilammin ekologinen tila arvioidaan välttäväksi. 30

32 5.3. Katumajärvi ( ; A= 377,7 ha, max. syvyys 18,9 m, keskisyvyys 7,1 m, V= m 3, valuma-alueen A=51 km 2, peltoisuus 20 %, järvisyys 13,2 %, viipymä 630 vrk, ravinnesuhde 26,95, rantaviiva 17,5 km, korkeus N60+81,0 m mpy; ) Vanajaveden laakson kulttuurimaisemaan sijoittuva luontaisesti karu Katumajärvi muuttui välillä keskiravinteiseksi ja alusveden kokonaisfosforipitoisuus kohosi melko reheväksi, sillä järven ravinnenielu vuosi varsinkin lopputalvella. Viime vuosina Katumajärven tila on kehittynyt parempaan suuntaan. Katumajärven tilaa on seurattu säännöllisesti vuodesta 1965 (Jutila & Salminen 2006, Jutila 2006, Jutila 2010, Jutila 2013, Jutila 2014). Katumajärvi saa vetensä ensisijaisesti järven pohjoispäähän laskevasta puroluokan Ruununmyllynjoesta, jonka latvavetenä on lähes luonnontilainen, veden laadultaan erinomainen Kankaistenjärvi. Myllyjoki kulkee läpi peltoalueiden ja humusvetisen Matkolammin. Katumajärveen laskee 21 ojaa tai uomaa lähivaluma-alueelta (Jutila & Salminen 2006). Katumajärven rannalla on viisi uimarantaa, paljon loma- ja haja-asutusta, useita matkailukohteita ja varsinkin länsirannalla kiinteätä asutusta sekä teollisuutta. Katumajärven vedet purkautuvat Kutalanjoen kautta Vanajaveteen ja edelleen Kokemäenjokeen. Katumajärven suojeluyhdistys on toiminut järven hyväksi vuodesta 1991 lähtien. Se on julkaissut kolme suojeluopasta (mm. Jutila ym. 2003) ja tehnyt lukuisia toimia ja aloitteita järven hyväksi. Pääosin virkistyskäytöllistä kunnostusta on ollut vesikasvillisuuden niitto, jota on toteutettu Katumajärvellä. Katumajärvellä on myös hoitokalastettu (Jutila 2006). Vesinäyte Katumajärven valtakunnalliselta syvännepisteeltä 15 metristä Vesimittauksia Katumajärvellä. Katumajärven veden laatua on tarkkailtu vuodesta 1962 lähtien. Valtakunnallista syvännepisteseurantaa on tehty vuodesta 1965 Lammassaaren lähellä. Hämeenlinnan kaupunki on seurannut Katumajärven fysikaalis kemiallista tilaa neljällä vedenlaadun tarkkailupisteellä vuodesta 31

33 1989. Valtion ympäristöhallinto on seurannut järven tilaa säännöllisemmin uudelleen vuodesta 2003 lähtien. Hertta-ympäristötietojärjestelmän mukaan syvänteeltä on otettu näytteitä 143 ajankohtana. Näytteenottajina ovat toimineet niin Uudenmaan ympäristökeskus ( ), Kokemäenjoen vesistön vsy. ry ( ), Hämeenlinnan kunnallinen ympäristöviranomainen (1998, ), Hämeen ympäristökeskus (2002) kuin Pirkanmaan ympäristökeskus ( ). Katumajärvi on mukana vesienhoitosuunnittelun mukaisessa seurantatutkimuksessa kolmen vuoden rotaatiolla. Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija otti Vesistösuunnittelu-PAKKA -hankkeessa näytteitä ja mittasi veden laatua Katumajärven syvännepisteellä Edelliset näytteenotot Katumajärvellä olivat vuonna 2014 (kunnallinen ympäristöviranomainen) ja sekä Elokuun 2017 alussa tehtyjen mittausten perusteella Katumajärven pintaveden lämpötila oli 18.6 o C ja pohjassa 7,7 o C. Harppauskerros sijaitsi kuuden metrin alapuolella. Tämän alapuolella hapen määrä vedessä alkoi vähetä. Happea oli kuudessa metrissä 70 % ja seitsemässä metrissä 43 %. Alle 10 %:in happi putosi vasta 15 metrissä eli metri pohjasta. Hapetus-pelkistyspotentiaali kuitenkin nousi syvemmälle mentäessä, joten ravinteiden vapautuminen ei todennäköisesti ole ollut käynnissä. Kiintoainepitoisuus oli tavanomaisella tasolla ja kemiallinen hapenkulutus, n. 6 mg/l O 2, oli varsin alhainen. Katumajärven pintaveden väri kertoi vähähumuksisuudesta (1 m 19 mg/l Pt, joka on täysin sama arvo kuin v. 2014). Alkaliteetti oli hyvä (0,46 mmol/l) eli happamoitumisvaaraa ei ole. Katumajärven pintaveden sameus oli vain lievää (1 m 1,2 FNU) ja lisääntyi hieman alusvedessä, mutta väheni taas pohjan lähelle tehdyissä tutkimuksissa pohjan tuntumassa (15,7 m) havaittiin kohonnut sameus (12 FTU). Sähkönjohtavuus oli n. 12 ms/m. Pintaveden (1 m) ph oli 7,4 laskien hieman alusveteen. Pintaveden klorofyllipitoisuus oli 4,3 μg/l eli samalla tasolla kuin vuonna 2014 ja osoitti varsin niukkaa kasviplanktontuotantoa. YSI6600-mittarilla saatiin harppauskerroksen yläpuolella noin 9 μg/l tienoilla olevia arvoja. Näkösyvyys oli 3,5 m. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli lievää rehevyyttä kuvaava (16 μg/l), mutta nousi viidessä metrissä 21 μg/l ja pohjan tuntumassa 32 μg/l. Arvot olivat hieman vuonna 2014 mitattuja pienempiä otetuissa näytteissä taso oli hieman alempi aivan pohjan tuntumaa lukuun ottamatta. Pintaveden kokonaistyppipitoisuus oli syvännepisteellä melko alhainen (1 m 510 μg/l ja 5 m 410 μg/l) ja taso kohosi pohjan tuntumaan mentäessä (630 μg/l). Nitraatti- ja nitriittitypen summa oli alhainen pintavedessä, mutta kohosi aivan pohjan tuntumassa 140 μg/l:aan. Ammoniumtypen esiintyminen vapaassa pintavedessä (18 μg/l) oli yllätys. Pohjan tuntumassa mitattiin ilmeisen hapen vähenemisen vuoksi 88 μg/l. Rautapitoisuus nousi tutkimuksessa pohjaan mentäessä (370 μg/l), mikä kertoo pohjasta hapettomissa oloissa tapahtuvasta ravinteiden vapautumisesta rautayhdisteistä. Katumajärvi on keskikokoinen, vähähumuksinen järvi huomioiden, että järvi on aikanaan ollut nykyistä vielä kirkasvetisempi. Elokuun 2017 tutkimusten perusteella pintaveden kokonaisfosforipitoisuus ja a-klorofyllipitoisuus osoittivat hyvää tilaa, ja kokonaistyppipitoisuus tyydyttävää tilaa. Tämän tutkimuksen mukaan Katumajärvi on fysikaalis kemiallisten suureiden ja kasviplanktonin osalta palannut hyvään tilaan. Hämeen ELY-keskus on arvioinut toisella vesienhoitokaudella ( ) Katumajärven ekologisen tilan tyydyttäväksi ja kemiallisen tilan hyväksi. Toistaiseksi pohjaeläimet ja kalat ovat heikentäneet luokkaa. 32

34 Katumajärven vesinäyte otettiin vain valtakunnalliselta syvännepisteeltä. Pohjakartta Maanmittauslaitos. 33

35 5.4. Vanajavesi, Vankanlähteen kadun pään uimaranta (vesienhoitoalue Vanajaveden Miemalanselkä Lepaanvirta , A= 1105,77 ha) Vuoden 2015 toukokuussa tutkittiin Vankanlähteen tien päässä sijaitsevaa uimarantaa (ETRS-TM35FIN P I ) sekä siihen laskevaa ojaa (ETRS-TM35FIN P I ). Uimarannalta mitattiin näkösyvyys, tehtiin mittaus YSI6600-mittarilla ja otettiin vesinäyte. Läheisestä ojasta otettiin bakteerinäyte ja tehtiin YSI6600-mittaukset. Uimarannalta otetun näytteen alkaliteetti oli 0,41 mmol/l ja väriluku 100. Kokonaisfosfori 45 µg/l ja kokonaistyppi 1700 µg/l. Lämpötila oli metrin syvyydessä 10,29 C, ph 7,0 ja sameus 7 NTU. Näkösyvyys oli vain 0,79 m. Happipitoisuudet näyttivät 38,3 µg/l ja kyllästysaste 92,7 %. Sähkönjohtavuus 1,8 ms/m Vanajaveden Linnanpuiston laiturilta saatiin varsin samankaltaisia tuloksia YSI-mittarin käyttöä harjoiteltaessa. Ojasta (syvyys 0,4 m) otettiin bakteerinäytteet ja myös fosfori ja typpi. Kokonaistyppilukema oli ojan yläjuoksulla otettuna 2000 µg/l ja kokonaisfosfori 89 µg/l. Ojan vesi oli siis varsin ravinnepitoista, mutta virtausta siinä ei ollut juurikaan. Kiintoainetta ojassa oli 0,142 g/l. Lämpötila 8,9 o C ja ph 6,39. Happipitoisuus 10,91 mg/l ja kyllästysaste 94,4 %. Sähkönjohtavuus oli 21,7 ms/m. Sameus oli 5,0 NTU ja klorofylli- a-pitoisuus 46,4 µg/l. Alueella oli paljon jättipalsamin (Impatiens glandulifera) taimia ja linnuista kirjattiin mm. peippo, pajulintu, lehtokerttu, viherpeippo, rantasipi varis ja fasaani. Vanajaveden Miemalanselkä Lepaanvirta osuus on toisella vesienhoitokaudella tyypitelty hyvin lyhytviipymäiseksi järveksi ja luokiteltu ekologiselta tilaltaan välttäväksi. Teemu eli Alebaatti-laivasta vuosi Vanajaveteen öljyä keväällä Laiva öljypuomitettuna

36 6. Hämeenlinna, Kalvolan pitäjä Kalvolassa on 65 järveä ja lampea. Niistä tutkittiin Uurtaanjärvi (2017) ja Valkealammi (2016) Uurtaanjärvi ( ; A= 1,68 ha; syvyys 7,1 m; kokonaisrantaviiva 0,527 km) A= 146 ha, kokonaisrantaviiva 7,96 km, korkeustaso N60+110,10) Uurtaanjärvi sijaitsee Hämeenlinnan ja Kalvolan länsinurkassa ja järven luoteisosa kuuluu Urjalaan. Natura 2000 ohjelmassa linnustollisten arvojen takia suojeltu Uurtaanjärvi on jo pääosin rauhoitettu luonnonsuojelualueena. Lintujärville tyypillisesti Uurtaanjärveä luonnehtii mataluus. Uurtaanjärvestä on näytetuloksia Hertassa vuodesta 1966 alkaen. Ennen 2000-lukua sitä on tutkittu Hertta-tietojärjestelmän mukaan kaksi kertaa ( ja ). Vuodesta 2009 lähtien tutkimuksia on ollut 15 kertaa, joista neljä kertaa vuonna Vesi on ollut erittäin ruskeaa ja humuspitoista, hyvin ravinteikasta. Viimeisimmät näytetiedot ovat vuoden 2017 helmikuulta. PH oli neutraali ja alkaliteetti korkea, 0,38 mmol/l, aiemmissa tuloksissa alkaliteetti on ollut aina alle 0,2 mmol/l. Happipitoisuus oli 5,3 mg/l kyllästeisyyden ollessa 38 %. Viranomaispalvelut tutki Uurtaanjärven tilaa Vesinäyte otettiin Uurtaanjärvi 1 pisteltä Pohjakartta Maanmittauslaitos. OIVA, Ympäristö- ja paikkatietojärjestelmä. Kokonaissyvyydeksi mitattiin Uurtaanjärvi 1 näytepisteellä 1,6 m. Näkösyvyys jäi tästä puoleen eli 0,8 metriin. Sameus olikin 4,3 FNU. Näytteet otetiin ja mittaukset tehtiin 0,5 ja 1 m syvyyksiltä. Väriarvo, 160 mg Pt/l, kertoi Uurtaanjärven olevan tyypiltään runsashumuksinen järvi. Veden lämpötila oli n. 18 o C ja happea oli luonnollisesti matalassa vedessä avovesiaikaan hyvin (89%). Veden ph oli neutraali ja alkaliteetti tyydyttävä (0,15 mmol/l). Sähkönjohtavuus oli yllättävänkin alhainen (5,7 ms/m), mutta kemiallinen hapenkulutus oli selvästi kohonnut luonnon tasosta (21 mg/l). Järven rehevyydestä kertoi korkea kokonaisfosforipitoisuus (41 μg/l) ja vapaata fosfaattiakin oli vedessä hieman (9 μg/l). Sen sijaan kokonaistyppipitoisuus oli suhteellisen maltillisella tasolla, 590 μg/l. Klorofylli-a-pitoisuus mitattiin YSI6600-laitteella, joka oli antanut anturin uusimisesta huolimatta 35

37 varsin korkeita arvoja. Uurtaanjärvellä saatiin lukemaksi 29,2 μg/l. Vaikka totuus olisi vain puolet tästä, klorofyllipitoisuus olisi rehevyyttä kuvaava. Veden rautapitoisuus oli myös varsin korkea 1800 μg/l. Uurtaanjärvi on pieni, runsashumuksinen järvi. Elokuun 2017 ja aiempien 2000-luvun tutkimusten perusteella pintaveden kokonaisfosfori, -typpi- ja a-klorofyllipitoisuus osoittivat tyydyttävää tilaa. Tämän tutkimuksen mukaan Uurtaanjärvi on ekologiselta tilaltaan tyydyttävä. Uurtaanjärven tietynlainen ongelma on sen mataluus. Järven arvot ovat erityisesti linnustollisia ja kasvistollisia Valkealammi ( ; A= 1,68 ha; syvyys 7,1 m; kokonaisrantaviiva 0,527 km) Valkealammi on ylänköjärvi ja sen lähistöllä sijaitsee Valkealamminharju. Valkealammin ympäristö on metsäinen. Valkealammia on tutkittu tähän asti lähinnä talvisin. Hertassa on tiedot neljästä näytteenottokerrasta vuosilta 1986, 1987 ja Näytteet on tallennettu Valkolammi nimen alle, vaikka näyteasemien nimessä on Valkealammi. Näyteasemat ovat Valkealammi, keskiosa 2, jota käytettiin tässä tutkimuksessa, ja Valkealammi, pohjoisranta 1. Yksi näytteenottokerroista sijoittuu marraskuun alkuun, joka on ollut vielä avovesikautta. Talviset näkösyvyydet ovat olleet 1,4 m, 2,4 m ja 3,8 m. Alusvedessä on esiintynyt talvella happivajetta ja suoranaista hapettomuutta. Marraskuun 1987 näytteenoton aikaan koko vesipatsaassa oli runsaasti happea syystäyskierron ansiosta. Valkealammin vesi on lievästi rehevää. Kokonaisfosforipitoisuudet ovat vaihdelleet välillä µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet µg/l. Valkealammin havaintopaikka Keskiosa 2. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Valkealammin vesinäyte käytiin noutamassa näytepisteestä keskiosa 2. Kolmen metrin jälkeen lämpötila laski 19,21:stä 15,21 Celsius-asteeseen. Happamuus lisääntyi pohjaa kohti. Veden ph laski neutraalista 7,08:sta happamaan 5,55:een. Sähkönjohtavuus ei ollut poikkeava (17 ms/m). Päällysvesi oli kirkasta (0,8 NTU), mutta sameni jonkin verran paria metriä ennen pohjaa. Kolmen ja 36

38 neljän metrin vesikerroksessa happipitoisuus laski lähes nollaan (4,92:sta 0,80:een mg/l), ja alusvesi oli siis lähestulkoon hapetonta. Syvyyttä näytepisteellä oli 6 m ja näkösyvyys ulottui 3,3 metriin. Valkealammin alkaliteetti oli vain välttävä (1 m 0,059 mmol/l). Puskurikyky happamoitumista vastaan on ollut heikko aiemminkin. Väri kertoi selvästä vähähumuksisuudesta (1 m 20 Pt/l). Kemiallinen hapenkulutus oli alhainen (4 mg/l O 2). Kokonaistyppi- ja klorofylli-a-pitoisuus olivat alhaiset (1 m 350 µg/l; 1,6 µg/l). Tämä oli ensimmäinen kerta kun Valkealammin klorofyllipitoisuus tutkittiin. Kokonaisfosforipitoisuus sen sijaan osoitti lievää rehevyyttä (1 m 12 µg/l). Rautapitoisuus oli alhainen myös pohjan tuntumassa (1m 37 µg/l, 5 m 150 µg/l). Valkealammi on vähäisten tietojen perusteella pieni vähähumuksinen lampi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaistyppi- ja klorofylli-a-pitoisuus osoittivat erinomaista ja kokonaisfosforipitoisuus hyvää tilaa. Lammen tilaa heikentää alkaliteetin alhaisuus. Kokonaisuutena arvioiden Valkealammin tila oli hyvä. Kalvolan Valkealammi

39 7. Hämeenlinna, Lammin pitäjä Lammilla on yhteensä 133 järveä. Niistä tutkittiin Ekojärvi (2015), Selkjärvi (2016) ja Kyynäröjärvi (2017). Lisäksi tutkittiin Iso- ja Vähäjokea Iso- ja Vähäjoki Ylänteen kohdalla Lammin Pääjärveen laskevat Iso- ja Vähäjoki tulivat tutkimusohjelmaan mukaan vuonna 2016 sen jälkeen, kun em. uomien yhtymäpaikan alapuolella Mustijoessa oli havaittu korkeita bakteeripitoisuuksia kasteluvesinäytteessä Mustajoesta otetuissa näytteissä E. colipitoisuudet ja suolistoperäisten enterokokkien pitoisuudet olivat luonnontasosta selvästi kohonneita (340 pmy/100 ml ja fek. enterokokkeja 460 pmy/100 ml). Tämän vuoksi selvitettiin Mustijokeen laskevien Iso- ja Vähäjoen veden laatua yläjuoksun suunnassa. Kummassakin uomassa eli Iso- (920 ja 500 pmy/100 ml) ja Vähäjoessa (820 ja 830 pmy/100 ml) bakteeripitoisuudet olivat korkeita. Isojoen veden sameus oli huomattavaa (8,4 FNU). Kokonaisfosforipitoisuus oli 29 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 650 µg/l. Vähäjoen veden sameus oli huomattavaa (11 FNU). Vähäjoen kokonaisfosforipitoisuus oli 57 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1600 µg/l. Saastutuspiste oli ilmeisesti näiden kahden yläpuolella. Resursseja saastumispaikan tarkempaan paikantamiseen ei ollut. Isolla pallolla on osoitettu Isojoen näytepiste ja pienellä pallolla Vähäjoen näytepiste. Samojen paikkojen tutkimus jatkui E. coli-pitoisuus oli laskenut nollaan Isojoessa ja suolistoperäisiä enterokokkeja oli 81 pmy/100 ml.. Vähäjoessakin E. coli-pitoisuus oli laskenut 25 38

40 pmy/100 ml ja suolistoperäisten enterokokkien pitoisuus 95 pmy/100 ml. Isojoen veden sameus oli laskenut (4,6 FNU). Isojoen kokonaisfosforipitoisuus oli 38 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 860 µg/l. Vähäjoen veden sameus oli edelleen huomattavaa (8 FNU). Vähäjoen kokonaisfosforipitoisuus oli 77 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1700 µg/l. Näyttäisi, että Vähäjoen pitoisuudet ovat Isojokea korkeammat ja sen verran korkeat, että jatkossakin tulisi selvittää veden laatua ainakin tällä kohteella. Mustijoen bakteeripitoisuudet olivat laskeneet kasteluvesinäytteenotossa (E. coli 120 ja fek. enterokokit 68 pmy/100 ml). Iso- ja Vähäjoki kuuluvat tyypiltään pieniin kangasmaiden jokiin (Ph). Hämeen ELY-keskus ei ole luokittanut niitä, mutta 2. vesienhoitokaudella se on luokittanut niiden yhtymäjoen eli Mustajoen, joka laskee Pääjärveen. Mustajoen ekologinen tila on arvioitu tyydyttäväksi ja kemiallinen tila hyväksi. Tässä tutkimuksessa Isojoen veden laatu osoittaa muutaman näytteen pohjalta kokonaisfosfori- ja -typpipitoisuuden perusteella tyydyttävää luokkaa. Vähäjoen veden laatu osoittaa kokonaisfosfori- ja -typpipitoisuuden perusteella välttävää luokkaa. Vähäjoen Alastalontien silta Ylänteellä ja oikealla sen yläpuolista koskea Ekojärvi ( ; A=72,58 ha; syvyys 6,4 m; kokonaisrantaviiva 7,09 km; korkeustaso N ,3 m) Ekojärvi on humuspitoinen järvi, joka sijaitsee Vähä-Evolla. Se laskee viereiseen Kuohijärveen Ekojärven pohjoispäässä sijaitsevan uoman kautta. Ekojärven vedenlaatua on tutkittu sen keskiosasta ja lisäksi on tutkittu järveen laskevaa Ekojokea. Keskiosan vedenlaatua on tutkittu Hertta-tietopalvelun mukaan yhteensä neljä kertaa vuosien 1985 ja 2007 välillä. Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalvelut otti vesinäytteitä Ekojärvellä ja (Jutila 2010). Talvella happea oli hyvin neljässä metrissä, pohjan läheisessä alusvedessä. Typpipitoisuus oli korkeampi, ja ph sekä sameus alhaisempia kuin kesäaikaan. Happitilanne oli hyvä kesänäytteenotossa aina 30 cm päähän pohjasta, missä havaittiin alentunut hapen kyllästysaste (3 %). Kesällä otetuissa näytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli korkeampi kuin talviaikaan. Näkösyvyys jäi metrin tuntumaan kuten aiemminkin. Pintaveden klorofylli-a-pitoisuus, mikä mitattiin ensimmäistä kertaa, oli 21 μg/l. Luusua 39

41 7 -nimisestä näytteenottopaikasta, joka sijaitsee sillan uomassa Ekojoen laskukohdassa, on myös näytetietoja Hertta-palvelussa. Keskiosasta sameus on mitattu ensimmäisen kerran vuonna 1991 ja sen jälkeen Nämä talvella otetut näytteet ovat olleet 1,5 2,1 FTU välillä. Alkaliteetti on edellä mainittuina vuosina ollut ensin 0,19 ja laskenut tästä 0,112. Ekojärven näytteenottopiste, keskiosa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Näytteet otettiin Ekojärven keskiosa 1 -pisteestä. Vesi oli hajutonta ja kellertävää metrin syvyydessä, neljässä metrissä vesi oli ruskeaa. Kokonaissyvyys oli 4,8 m ja näkösyvyys 1,35 m. Veden lämpötila oli 19,44 C (1 m), 18,27 C (2 m), 16,88 C (3 m), 16,47 C (4 m), ja 16,15 C (4,5 m). Vesinäytteet otettiin yhden ja neljän metrin syvyydestä. Ekojärven väri oli metrin syvyydessä ruskeankellertävää (120 mgpt/l) ja sameus oli lievää (2,4 FTU). Veden ph oli happamen puolella jo metrissä (5,65). Sähkönjohtavuus ja kiintoainepitoisuus olivat alhaiset (5,5 ms/m; 0,035 mg/l) metrin syvyydessä. Kemiallinen hapenkulutus oli 15 mg/l O 2 pinnalla ja 17 mg/l O 2 pohjalla. Happipitoisuus metrin syvyydessä oli 8,98 mg/l, hapen kyllästysaste 97,6 % ja hapetus pelkistyspotentiaali 304,4 mv. Happea oli viidessä metrissä vielä 54 %. Metrin syvyydestä otetuissa näytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli 21 µg/l, kokonaistyppipitoisuus 460 µg/l ja klorofylli-a-pitoisuus oli 22,2 µg/l. 40

42 Ekojärvi on tyypiltään runsashumuksinen järvi (Rh), jonka kesäaikainen kokonaisfosfori- ja kokonaistyppipitoisuus osoittivat erinomaista luokkaa ja a-klorofyllipitoisuus tyydyttävää luokaa. Kokonaisuutena Ekojärven ekologinen tila lienee vähäisten tietojen pohjalta hyvä Kyynäröjärvi ( ; A= 24,708 ha; max syv. 2,5-3 m, V= 0,3 milj. m 3 ; valuma-alue 2916 ha kokonaisrantaviiva 2,631 km) Kyynäröjärvi sijaitsee Lammin Ormajärven kaakkoispuolella, vain noin 200 metrin päässä Ormajärvestä. Kyynäröjärven valuma-alueella on peltoja ja asutusta. Kyynäröjärveen on tullut huomattavaa ravinne- ja kiintoainekuormitusta vuosisatojen ajan. Sen valuma-alueella on Takaperänjärvi, joka osuus Kyynäröjärven valuma-alueesta on vain 0,3 %. Valuma-alueesta 10 % on suota ja 64 % metsää. Alueen kallioperä on granodioriittia ja gneissiä, ja maaperä helposti erodoituvaa silttiä (Huitu & Mäkelä 1999). Kyynäröjärven länsipuolella on harju, ja valuma-alueella on myös moreenia ja karkeaa hietaa. Kyynäröjärven viipymä on lyhyt. Kyynäröjärvi laskee Ormajärveen lyhyen puron kautta ja kuuluu siten Ormajärven valuma-alueeseen. Hertta-tietokannan mukaan Kyynäröjärven syvyys on 3 metriä, mutta sitä ei ole kaikuluotaimella mitattu. Kyynäröjärven valuma-alue on suuri. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Kyynäröjärveä on tutkittu Hertta-tietopalvelun mukaan kaksi kertaa: ja Molemmat näytteet on otettu talvella, n. kahden metrin syvyydestä. Sameus on ollut runsasta, 7 ja 16 FNU välillä eli vesi on silminnähden sameaa. Sähkönjohtavuus on vaihdellut 14 ja 23 ms/m välillä, eli vedessä on runsaasti liuenneita suoloja. Myös väriluku on ollut korkea, noin 120 mg Pt/l luokkaa. Jäätä on ollut molempina vuosina puoli metriä näytteenottohetkellä. Lammin biologinen asema tutki 41

43 Kyynäröjärven tilaa vuosina 1997 ja 1998 (Huitu & Mäkelä 1999). Tässä tutkimuksessa Kyynäröjärveä tutkittiin Kyynäröjärven veden väri oli pintavedessä 150 mg/l Pt ja alusvedessä vähän korkeampi (2 m 160 mg/l Pt). Vuosina mitattiin keskimäärin 242 mg/l Pt. Kyynäröjärven tyyppi on näin ollen runsashumuksinen järvi. Kyynäröjärven näkösyvyyden keskiarvo oli vuosina 1997 ja ,7 m, ja mitattiin 0,6 m:in näkösyvyys. Talvisin näkösyvyys on yleensä vähän suurempi (1 1,1 m). Kyynäröjärven ph on vaihdellut neutraalin molemmin puolin (6,4 7,4), ja mitattiin metrissä 6,6. Alkaliteetti on ollut hyvä kautta aikojen eikä happamoitumisvaaraa ole mitattiin yhdessä metrissä 0,58 mmol/l. Veden sähkönjohtavuus on ollut kohollaan ja vaihdellut 14,4 22,8 ms/m:iin ( m 14,7 ms/m). Kyynäröjärven vesi on hyvin sameaa (7,6 16 NTU; ,5 m 9,5 NTU, 1 m 8,4 NTU) ja kiintoainettakin mitattiin 96 mg/l. Kemiallinen hapenkulutuskin on näin ollen kohonnut ( m 19 mg/l O 2 ja 2 m 18 mg/l O 2). Matalahkon järven vesimassa sekoittuu helposti ollen hapekas kesällä: m 70 % hapen kyllästysaste, 2,5 m:ssä 27 %. Talvisilla näytekerroilla happi ei ole loppunut, mutta saattaa hyvinkin joinain vuosina loppua. Kyynäröjärven vesi- ja rantakasvillisuutta Kokonaisfosforipitoisuus on ollut korkea ja vaihdellut pintavedessä µg/l. Elokuussa 2017 mitattiin sekä 1 m että 2 m syvyydessä 54 µg/l. Fosfaattifosforia talvella 2011 vapaana µg/l. Kokonaistyppipitoisuus on ollut kohollaan ( µg/l) ja mitattiin molemmilla syvyyksillä 1300 µg/l. Nitraattityppeä oli vapaana talvella 680 µg/l. Myös rauta-arvot ovat olleet hyvin korkeita ( µg/l). Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös kohonnut mangaani- (160 µg/l) ja korkea kalsiumpitoisuus ( µg/l). Kyynäröjärvelle on tyypillistä erittäin runsas kasviplanktontuotanto: klorofylli-a-pitoisuudeksi mitattiin YSI6600-anturilla 0,5 m:in syvyydessä 76 µg/l ja 1 m:in syvyydessä 33 µg/l. Vuosina 1997 ja 1998 keskiarvo oli 44 µg/l. Korkeita kasviplanktonbiomassoja on havaittu myös Takaperänjärvellä. Limalevää (Gynostomum semen) ja piilevää (Acanthoceras zachariasii), nielu- ja silmäleviä on havaittu eniten Huidun ja Mäkelän mukaan havaittiin vähäinen sinileväkukinta (runsaus 1 asteikolla 1-3), ja näytteestä määritettiin Anabaena ja Microcystis suvun sinileviä. Kyynäröjärven eläinplanktonmäärätkin olivat korkeita 1990-luvun lopun tutkimuksissa (Huitu & Mäkelä 1999). Kyynäröjärvellä on leveät ilmaversoisvyöhykkeet ja varsin paljon myös kellulehtisiä. Vuosina löytyi 18 vesikasvilajia, joista keski- ja runsasravinteisuuden ilmentäjiä oli 9 kpl. Järveltä ei tavattu lainkaan vähäravinteisuuden tai vähäkeskiravinteisuuden ilmentäjiä (Huitu& Mäkelä 1999). 42

44 Kyynäröjärvellä toteutettiin koekalastus vuonna Saaliin yksilömäärä oli runsas, mutta kokonaispaino jäi alhaisehkoksi. Runsain laji oli särki. Kalat olivat pieniä, ja petokaloja oli vähän (Huitu & Mäkelä 1999). Kyynäröjärven näytteenottopiste keskiosa 1 ja koordinaatit. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Kyynäröjärvi on eutrofinen eli rehevä järvi. Se on aikanaan luokitettu välttäväksi vanhan yleis- ja kalavesiluokittelun perusteella. Kyynäröjärven tyyppi on matala, runsashumuksinen järvi. Tässä tyypissä ovat kaikkein korkeimmat luokkarajat eli vaatimustaso laadulle on vähäisin. Kyynäröjärven ekologinen tila on pintaveden kesäaikaisten kokonaisfosfori- ja klorofylli-a-pitoisuuksien perusteella tyydyttävä ja kokonaistyppipitoisuuden perusteella huono. Kokonaisarvio järven ekologisesta tilasta on vain välttävä. Kyynäröjärvi toimii suurena laskeutusaltaan Ormajärven valuma-alueella. Kyynäröjärven välttävä veden laatu vaikuttaa heikentävästi myös Ormajärveen. Siksi Ormajärven suojelussa tulee kiinnittää huomio myös Kyynäröjärven valuma-alueelle ja sen suurimpiin ojiin. Suunnitteilla onkin näihin ojiin Freshabit-hankkeessa laskeutusaltaita Selkjärvi ( ; A= 23,974 ha; syvyys 6,0 m; kokonaisrantaviiva 2,926 km) Selkjärvi on luonteeltaan karu ja kirkasvetinen järvi. Tyypiltään Selkjärvi on vähähumuksinen. Veden ph on happaman puolella ja puskurointikyky huono, joten se on altis happamoitumiselle. Selkjärven valuma-alueeseen kuuluva Vähäjärvi sijaitsee sen eteläpuolella kapea kannaksen erottamana. Hertassa olevien tietojen mukaan Selkjärven tai Selkäjärven vedenlaatua on tutkittu ennen tätä tutkimusta neljästi. Keskiosa 1 -näyteasemalta (4,9 m) on otettu näytteitä talvina 1984, 1988 ja Selkjärvelle on merkitty myös toinen syvempi havaintopaikka (6,0 m), jota on tutkittu talvella

45 Päällysveden happisaturaatio on ollut Hertan ilmoittamien tutkimustulosten mukaan keskimäärin 88 % ja alusveden % paitsi vuonna 1984, jolloin se oli jopa 85 %. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on tutkinut Lammin-Tuuloksen kansanterveystyön kuntayhtymän toimeksiannosta Selkjärven vedenlaatua myös vuonna 2004 (ei merkintää Hertassa), jolloin alusvedessä ilmeni happivajetta. Tuolloin ravinteisuus oli karujen vesien tasoa. Sama yhdistys selvitti talvista happitilannetta vuonna 1991, jolloin ei esiintynyt happiongelmia. Tehtyjen tutkimusten perusteella järven tilaa on arveltu hyväksi. Luokitus voisi olla jopa erinomainen, mutta sitä heikentää ajoittain huono happitilanne sekä veden taipumus happamuuteen. Selkjärven keskiosassa sijaitseva näytepiste, keskiosa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos Selkjärven näkösyvyys oli 2,8 m (näytepisteen kokonaissyvyys 4,2 m). Harppauskerros sijoittui 2 ja 4 m syvyyskerrokseen, jossa lämpötila aleni 19,77:stä 12,61 celsiusasteeseen. Päällysveden ph oli hieman neutraalia happamampi ja laski pohjaa kohti. Pohjan läheisyydessä ph oli 5,08. Sähkönjohtavuus ja sameus olivat alhaisia. Hapen kyllästysaste putosi päällysveden 94:stä % jonkin verran harppauskerroksen tuntumassa, mutta aivan pohjanläheisessäkin vedessä oli vielä 40 % happea. Selkjärven alkaliteetti oli huono (1 m 0,036 mmol/l ja 3,5 m 0,033 mmol/l). Se on ollut huono koko mittaushistorian ajan (keskiarvo 0,0312 mmol/l) eli puskurikyky happamoitumista vastaan on heikko. Väriluku oli pinnassa 34 Pt/l, joka vie järven humusjärviin. Ehkä järvellä ollut voimakas tuuli oli nostanut humuspitoisuutta tavanomaisesta. Kun tarkastellaan kaikkia tutkimuskertoja, Selkjärvi voidaan tyypitellä vähähumuksisiin järviin. Kemiallinen hapenkulutus oli alhainen (3,6 ms/m O 2). Pintaveden rautapitoisuus oli 150 µg/l ja kohosi kaksinkertaiseksi pohjan tuntumaan. 44

46 Kokonaistyppipitoisuus oli alhainen (290 µg/l). Kokonaisfosforipitoisuus sen sijaan nousi aavistuksen lievästi rehevän puolelle (11 µg/l). Klorofylli-a-pitoisuus sen sijaan oli taas selvästi karuutta osoittava (3,6 µg/l). Viiden näytteenottokerran perusteella Selkjärven kokonaisfosforipitoisuuden keskiarvo oli 7,6 µg/l ja kokonaistyppipitoisuuden keskiarvo 365 µg/l. Klorofylliä Selkjärvellä on mitattu vain kerran aiemmin, talvella, jolloin pitoisuus jäi alle määritystason ( <0,3 µg/l). Selkjärvi eli Selkäjärvi on sekä kesän 2016 että aiempien vähäisten tietojen perusteella pieni vähähumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaistyppi-, kokonaisfosfori- ja klorofylli-a-pitoisuus osoittivat erinomaista tilaa. Kokonaisuutena arvioiden Selkjärven tila oli erinomainen. Lammin Selkjärven alusvesi on melko kirkasta Oikealla Rengon Alimmaisen rantaa Hämeenlinna, Rengon pitäjä 8.1. Alimmainen ( ; A= 15,569 ha; max syvyys 16,7 m; kokonaisrantaviiva 2,504 km) Alimmainen sijaitsee Rengon Ahoisissa. Siihen laskee vesiä Keskimmäisestä, Ranninjärvestä ja Mustalammista. Alimmainen laskee edelleen Tuomenojaa myöten Kaartjokeen Korvenalustanjärven alapuolella. Alimmaisen eteläpäädyssä sijaitsevaa uimarantaa on tutkittu Hertan mukaan vuosina kesäisin luvulla tutkimuskertoja on ollut neljä. Muita tietoja järvestä ei löydy. Sameus on ollut 1,3 2,3 FTU välillä, kokonaisfosfori 12 21,5 µg/l välillä ja ph 7,4 paikkeilla. Uimarannan näytteistä voi päätellä järven olevan lievästi humuspitoinen ja lievästi rehevä. Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalvelut otti vesinäytteitä ja teki mittauksia Alimmaisen syvännepisteestä (nimettiin Alimmainen pohjoisosaksi), jonka sijainnista saatiin tietoa paikalliselta mökkiasukkaalta. Kokonaissyvyydeksi saatiin 16,7 m ja näkösyvyys oli 3,3 m. Veden lämpötila vaihteli 45

47 pinnan 19,2 o C:sta pohjan 4,3 o C:een. Lämpötilan harppauskerros sijoittui kolmen ja viiden metrin välille, missä lämpötila putosi 17,1 o C:sta 7,6 o C:een. Samalla happipitoisuus putosi 8 mg/l:sta (hapen kyllästysaste 87 %) neljässä metrissä 2 mg/l:aan (19 %) ja viidessä 3,2 mg/l:aan. Itse asiassa tämän jälkeen hapen pitoisuus nousi ja pysyi korkeammalla tasolla aina 12 metriin asti. Aivan pohjan tuntumassa happea ei käytännössä ollut (0,5 mg/l ja kyllästysaste 4 %) ja hapetus pelkistys - potentiaali laski negatiiviseksi. Vesinäyte otetiin punatulta Alimmainen pohjoisosa näytepisteeltä, joka perustettiin tässä tutkimuksessa. OIVA, Ympäristö- ja paikkatietopalvelu. Veden ph oli pinnassa neutraali, mutta laski pohjalle 5,7:ään. Alkaliniteetti oli pintavedessä ja syvemmälläkin hyvä 0,47 mmol/l. Veden väri oli pinnassa 45 Pt/l ja järvi luetaan humusjärviin. Pintavesi oli kirkasta (0,9 FNU), mutta sameus lisääntyi 12 m alapuolella ollen korkeimmillaan 15,7 FNU. Samalla myös sähkönjohtokyky nousi pohjan läheisyydessä. Hapettomassa alusvedessä myös raudan ( µg/l), kokonaistypen (7100 µg/l) ja kiintoaineen (408 mg/l) pitoisuudet nousivat. Sen sijaan kokonaisfosforipitoisuus säilyi pohjan tuntumassakin alhaisena (10 µg/l). Pintaveden kokonaisfosfori- (13 µg/l) ja -typpipitoisuudet (400 µg/l) olivat varsin alhaisia. Klorofylli-a-pitoisuus oli pintavedessä YSI6600-mittarilla mitattuna n. 11,5 µg/l kertoen merkittävästä levätuotannosta. Käyntikerralla rantaan ajautuneena havaittiin pieni määrä sinilevää, joka määritettiin A. lemmermanniiksi. Veden pinnalla oli nähtävissä suopursuruosteen itiöitä. Keskimmäisestä Alimmaiseen laskevan puron loppupäästä otettiin vesinäyte. Sen kokonaisfosfori- ja - typpipitoisuudet olivat varsin maltilliset (18 ja 520 µg/l), tosin fosfaattia ja nitraattia oli liukoisena jonkin verran (13 ja 22 µg/l). Veden väri oli tumma (210 Pt/l). Alimmainen on pieni humusjärvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaistyppi- ja kokonaisfosforipitoisuudet osoittivat erinomaista tilaa ja klorofylli-a-pitoisuus hyvää luokkaa. Kokonaisuutena arvioiden Alimmaisen ekologinen tila oli tämän tutkimuksen perusteella hyvä. 46

48 8.2. Mustalammi ( ; A= 6,56 ha, suurin syvyys 8 m, rantaviiva 1,62 km; valuma-alueen A= 1,5 km 2 ; korkeus 127,8 m mpy) Mustalammi sijaitsee Hämeenlinnan Rengon Ahoisten kylällä, ja se sijaitsee pohjavesialueella. Sen keskiviipymä on kuusi kuukautta ja vedet laskevat Keskimmäisen ja Alimmaisen kautta Kaartjokeen. Mustalammia on tutkittu Hertta- tietokannan mukaan juhannuksesta 1997 lähtien. Siitä on otettu vesinäytteitä usean tahon toimesta, ja lisäksi uimavesinäytteitä. Mustalammissa on esiintynyt kaikkien tutkimusten perusteella happivajetta alusvedessä, yleensä liukoisen hapen määrä on ollut 0. Kokonaisfosforipitoisuus on ollut pintavedestä katsottuna 19 µg ja 37 µg välillä, eli järveä voisi sen perusteella sanoa reheväksi. Väriluku on aina viitannut erittäin ruskeaan veteen. Alkaliteetti on Mustalammissa pysynyt hyvänä. Hämeenlinnan kaupunki on tutkinut Mustalammia viimeksi elokuussa 2013 (Tastula ym. 1998, Jutila 2015). Näissä tuloksissa esim. kokonaisfosforipitoisuus oli 75µg/l ja klorofylli- a-pitoisuus 189 µg/l. Silloin Mustalammi luokiteltiin ekologiselta tilaltaan välttäväksi. Tässä tutkimuksessa näytteet otettiin Mustalammin suojeluyhdistyksen pyynnöstä Vesinäytteet otettiin 1 m, 4 m ja 6 metrin syvyyksistä. Kokonaissyvyys oli 7 m ja näkösyvyys 2,1m. Veden lämpötila oli metrin syvyydessä 21,28 C ja ph 6,84. Sameus oli metrin syvyydessä 1 NTU. Klorofylli- a-pitoisuus oli 25,9 µg/l, happipitoisuus 8,87 mg/l ja hapen kyllästysaste 100,2 %. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus osoitti lievää rehevyyttä (28 ug/l) ja ekologinen tila oli sen pohjalta hyvän ja tyydyttävän rajalla. Pintaveden kokonaistyppipitoisuus (560 ug/l) osoitti melko niukkaravinteista vettä ja ekologinen tila oli hyvä. Alkaliteetti kertoi hyvästä puskurikyvystä ja kemiallinen hapenkulutus oli alhainen. Jo neljän metrin kohdalla hapen kyllästysaste oli laskenut alhaiseksi (1,8 %). Alusveden tuntumassa rautapitoisuus oli korkea johtuen hapettomuudesta ja ravinteiden vapautumisesta rautayhdisteistä. Kokonaisfosfori pysyi kuitenkin melko maltillisena. Pohjan laatu on tervehtynyt kiinteämmäksi eikä bioturbaatiota todennäköisesti ole entiseen malliin. Hertta-tietokannasta löytyvät pintavesien vedenlaadun havaintopaikat Mustalammilla. Kesän 2015 näyte otetiin itäisimmästä pisteestä nimeltään Mustalammi itäosa. 47

49 Mustalammi on pieni humusjärvi, jonka kasvukauden aikainen pintaveden kokonaisfosforipitoisuus ja typpipitoisuus osoittivat hyvää ekologista luokkaa ja klorofylli-a-pitoisuus välttävää ekologista luokkaa osoittava. Mustalammen tila arvioitiin tässä tutkimuksessa tyydyttäväksi Myllyjärvi ( ) A= 42,112 ha; kokonaisrantaviiva 5,491 km) Myllyjärvi sijaitsee Rengon pitäjässä, lähellä Hämeenlinnan ja Tammelan rajaa. Se on pieni ja matala järvi, jonka rannalla on loma-asutusta. Myllyjärven veden laatua on tutkittu Hertan mukaan aiemmin vuonna 1977 kolmena ajankohtana (18.1., 31.3., 14.6). Tulokset ovat olleet samankaltaisia kuin nytkin saadut. Kevättulvan aikaan typpipitoisuus oli tuolloin korkea (5200 ug/l). Myllyjärvellä käynti ja näytteenotto tapahtui Järvellä havainnointiin ranta- ja vesikasvillisuutta, joka kuvasti niukkaravinteisuutta ja suorantaisuutta. Uposkasvien esiintymistä rajoittaa veden ruskea väri, joka estää valon pääsyn syvempiin vesikerroksiin. Kelluslehtiskasvillisuutta oli siellä täällä, melko harvahkoina kasvustoina valtalajien ollessa pohjanlumme ja isoulpukka. Niiden lisäksi näkyi myös uistinvitaa ja siimapalpakkoa. Paikoitellen lahdissa oli järviruokokasvustoja, mutta ne jäivät kapeiksi. Luusuassa, josta lähtee puro, emme käyneet. Tavallisin ilmaversois- ja rantakasvi oli jouhisara. Myös terttualpi, pullosara, korpikastikka, kurjenjalka, myrkkykeiso, suoputki olivat yleisiä. Rantapuustossa tavallisimmat lajit olivat tervaleppä ja hieskoivu. Myös tuhkapajua tavattiin. Soutukierroksella Myllyjärvellä havaittiin kahdeksan kanadanhanhea, kalalokkeja, haarapääskyjä ja ruokokerttusia. Loma-asukkaiden mukaan tyypillisiä ovat myös rantasipit. Rengon sahan öljyvuodon torjuntaa Heinijokeen laskevassa ojassa

50 Vesinäyte otetiin Myllyjärvi, keskiosa 1 pisteeltä Pohjakartta Maanmittauslaitos. Käytiin katsomassa Pitkäjärvestä laskevaa puroa, jonka suulla Myllyjärven päässä ei ollut virtausta. Ojassa oli kuitenkin varsin paljon vettä aina aivan suulle asti. Kasveista kirjattiin nurmitatar, pikkulaukku, puna-ailakki, jättipalsami, nuokkuhelmikkä, harakankello, rentukka, soreahiirenporras, korpikastikka, pitkäpääsara ja metsäalvejuuri. Purossa havaittiin surviaissääskien toukkahaaveja. Kasvistosta kirjattiin rantaminttu, suoputki, myrkkykeiso, isonäkinsammal, rentukka, ranta-alpi, ratamosarpioa ja lammen rannalle ilmeisesti istutettu pähkinäpensas. Vesinäyte otettiin Myllyjärven keskiosan näytepisteeltä kahden metrin syvyydestä. Näkösyvyys oli 1,3 m ja kokonaissyvyys noin 2,3 m. Lisäksi tarkasteltiin veden laatua YSI6600- laitteella. Lämpötila oli 18 C tuntumassa, ph 8,9 metrin syvyydessä ja 7,07 puolessatoista metrissä. Pintavedessä havaittiin sinilevähippusia, mikä selittää pintaveden nousseen ph-arvon. Alkaliteetti oli 0,11 mmol/l, eli puskurikyky happamoitumista vastaan on tyydyttävä. Sameus oli lievää, 1,7 NTU pintavedessä. Väriluku oli 140 mg Pt/l, mikä on tyypillinen runsashumuksiselle vedelle. Kemiallinen hapenkulutus oli kohonnut (22mg/l) mutta happea oli pintavedessä hyvin (91 % kyllästysaste metrin syvyydessä). Myllyjärvi on tyypiltään runsashumuksinen järvi. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus (28 µg/l), kokonaistyppipitoisuus (590 µg/l) ja klorofylli- a-pitoisuus (10 µg/l) osoittavat erinomaista veden laatua vesien ekologisen luokituksen mukaan. Kokonaisarvio Myllyjärven ekologisesta tilasta on vähäisten tietojen pohjalta erinomainen Suolikkojärvi ( ; A= 6,38 ha; syvyys 16,9 m; kokonaisrantaviiva 1,9 km) Suolikkojärvestä ei ole aikaisempia tutkimustuloksia Hertassa. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry oli ottanut talvinäytteitä vuonna Harppauskerros sijoittui 1 ja 5 m syvyyskerrosten välille. Pintavesi oli 1,7 C ja alusvesi suunnilleen 4 C. Kemiallinen hapenkulutus oli 49

51 humuspitoiselle vedelle ominainen (23 mg/l O 2) ja sähkönjohtavuus alhainen. Alkaliniteetti oli tyydyttävä ja ph hieman yli 6. Pinnasta viiden metrin syvyyteen hapen kyllästysaste oli alle 30 %, mutta hapen määrä väheni pohjaa kohti. Alusvedessä 10 m syvyydessä oli hapen pitoisuus enää 0,21 mg/l ja 16 metrissä täysin hapetonta. Hapettomuudesta johtuen lähellä pohjaa oli erittäin korkea kokonaisfosforipitoisuus (240 µg/l). Päällysvedessä kokonaisfosforipitoisuus oli 19 µg/l, mikä viittaa kohtalaiseen ravinteisuuteen. Kokonaistyppipitoisuus oli kaksinkertainen pohjan läheisessä vedessä verrattuna pintaveteen. Ei kuitenkaan mikään hälyttävä ottaen huomioon vuodenajan sekä runsashumuksisuuden (väriluku 180 mg/l Pt). Näytteenottopäiväksi oli valittu Asukkaan vinkin perusteella etsittiin syvyysmittarin avulla syvintä kohtaa. Näyteasemaksi valikoitui piste, jossa oli syvyyttä 16,9 m. Näkösyvyys oli 1,1 m. Harppauskerros ulottui 1 ja 5 metrin syvyyskerrosten välille. Pintaveden lämpötila oli 19,47 C ja alusveden n. 4 C. Suolikkojärvi on mahdollisesti meromiktinen eli ei sekoitu pohjaa myöten kuin hyvin harvoin. Sähkönjohtokyky oli alhainen, mutta pohjan läheisessä vedessä hieman korkeampi verrattuna yläpuoliseen veteen. Pintaveden ph oli 7,54; mutta laski pohjaa kohti aina arvoon 5,32. Sameusanturin toiminnassa esiintyi häiriöitä. Happisaturaatio oli metrin syvyydessä 69,1 % ja kahdessa metrissä enää 4,8 %. Pohjaa kohti edetessä se kuitenkin nousi jopa 40 %:iin (7 m) ja laski vähitellen aina 14,7 %:iin (13 m), jonka jälkeen pohjan yläpuolinen alusvesi oli käytännössä hapetonta. Suolikkojärven alkaliteetti oli tyydyttävä (0,13 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus kohonnut (23 mg/l O 2). Väriluku oli korkea (170 Pt/l) ja sen perusteella Suolikkojärvi päätyy selvästi runsashumuksisiin järviin. Tällä tummavetisyydellä selittyy myös alhainen näkösyvyys. Rautapitoisuus kaksinkertaistuu pinnan 260 µg/l:sta 2800 µg/l:ssa pohjan tuntumassa. Suolikkojärven näytteenottopiste, joka on Hertassa nimellä Suolikkojärvi. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Kokonaistyppipitoisuus on humusvedelle tyypillisesti kohonnut (1 m 610 µg/l) ja nitraattia oli varsinkin pohjalla vapaana (200 µg/l). Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella Suolikkojärvi on lievästi rehevä (1 m 23 µg/l). Klorofylli-a-pitoisuuden (1 m 11 µg/l) perusteella järvi on rehevä. Pohjan tuntumassa, 50

52 hapettomissa oloissa ravinteiden ja varsinkin fosforin pitoisuudet ovat luonnollisesti selvästi pintaa korkeammat (N tot 700 µg/l; P tot 150 µg/l). Suolikkojärvi on vähäisten tietojen perusteella pieni runsashumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja klorofylli-a-pitoisuudet osoittivat erinomaista ja kokonaistyppipitoisuus hyvää tilaa. Kokonaisuutena arvioiden Suolikkojärven tila oli hyvä, sillä hapettomuus heikensi sitä hieman. Suolikkojärven pohjoispäätä, jossa isonäkinsammal kasvaa vähän turhankin runsaana uposkasvina Hämeenlinna, Tuuloksen pitäjä Tuuloksessa tutkittiin Oksjärveä ja Pannujärveä sekä Veittijärvenojaa ja läheisiä ojia. Suolijärvellä käytiin tekemässä mittauksia. Tässä ei ole raportoitu PAKKA-hankkeen näytteenottoa, josta on oma julkaisunsa (Jutila 2016) Oksjärvi ( ; A = 232,062 ha; syvyys 7,0 m; valuma-alueen A = 17,9 km 2 ; korkeustaso N60+90,10; rantaviiva 15,024 km; viipymä hyvin pitkä) Hertassa on vedenlaatutietoja Oksjärveltä kolmelta eri näyteasemalta. Uudenmaan ELY-keskus on toteuttanut näytteenoton Laurinkärki 2 -havaintopaikassa (7,0 m) vuonna Niemenlahti 3 - näytepiste sijaitsee matalahkossa lahdessa (2,0 m) ja sitä on tutkittu kahdesti, vuosina 1990 ja 1991 avovesikaudella. Oksjärven Pohjoisosa 1 on yhtä syvä kuin Laurinkärki 2 ja sitä on tutkittu Oksjärven osista eniten, 6 näytteenottokertaa ajanjaksolla Pirkanmaan ELY-keskus on vastannut tämän havaintopaikan näytteenotoista. Kaksi näytteistä on otettu jääpeitteisenä aikana ja kasviplanktonia on tutkittu kolmesti. Lisäksi järveä on tutkinut Lammin biologinen asema vuonna 1997 (Huitu ja Mäkelä 1999) ja Hämeenlinnan ympäristöpalvelut vuonna 2010 sekä 2011 talvella ja kesällä (Jutila 2011 ja 2013). Myös Oksjärven suojeluyhdistys on toteuttanut järvellä seurantatutkimuksia, joiden tulokset eivät mahdollisesti ole päätyneet Herttaan. 51

53 Oksjärven vesi on kirkasta, mutta humuksista. Sen valuma-alueesta suurin osa on metsää ja suota. Peltojen osuus valuma-alueen pinta-alasta on noin 7 %. Oksjärvi muodostuu kapean salmen yhdistävistä lahdista. Veden vaihtuvuus lahtien välillä saattaa olla heikkoa. Kuormituspainetta lisäävät runsas loma-asutus sekä valuma-alueen metsänkäsittelytoimet (Huitu ja Mäkelä 1999). Maatalouden kuormitus kohdistuu välittömimmin matalaan Niemenlahteen. Oksjärven veden ph on melko neutraali ja alkaliniteetti hyvä. Huidun ja Mäkelän (1997) mukaan näkösyvyys vaihtelee välillä 2,6 3,5 m. Näkösyvyys on ajan myötä pienentynyt ja on nykyään pari metrin luokkaa, vaikka tosin vaihtelee järven eri osissa. Kesäaikaisten kokonaisfosforipitoisuuksien keskiarvo Oksjärvellä on 13,1 µg/l, joten järveä voidaan pitää melko vähäravinteisena. Myös kokonaistypen pitoisuudet ovat suhteellisen matalia. Kesäaikaan on ilmennyt alusveden happivajetta, mutta talvinäytteenotossa happitilanne on ollut varsin hyvä ( 60 % O 2). Tässä tutkimuksessa Oksjärven vedenlaatua selvitettiin neljästä eri havaintopaikasta. Mukana olivat Herttaan tallennetut Niemenlahti 3 ja Pohjoisosa 1 -näyteasemat sekä Markuslahti ja Itäosa -nimiset näytepisteet. Jälkimmäiset ovat olleet myös aiemmin tutkimuksen kohteena, vaikka niistä ei löydy ennestään tietoa Hertasta (Jutila 2011). Niemenlahti 3 -näytepisteessä vesi oli tasalämpöistä pinnasta pohjaan eli kahden metrin syvyyteen (~ 19 C) ja ph lähes neutraali. Happea oli runsaasti, n. 8,5 mg/l, ja kyllästysaste 90 % luokkaa. Sähkönjohtokyky oli alhainen ja näkösyvyys (2,0 m) ulottui pohjaan saakka. Sameusmittarin toiminnassa oli häiriöitä. Niemenlahden alkaliteetti oli hyvä (0,24 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus hieman kohonnut (9,1 mg/l O 2). Väriluku (34 Pt/l) kertoi veden olevan humusjärvelle tyypillistä. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli niukkaravinteisuutta osoittava (8 µg/l) ja typpeäkin oli varsin vähän (440 µg/l). Myös klorofyllipitoisuus oli melko alhainen (6 µg/l). Rautapitoisuus oli tavanomainen (230 µg/l). Pohjoisosa 1 -havaintopaikassa vesi oli 19 -asteista 4 metriin asti, mistä alkoi harppauskerros. Viiden metrin syvyydessä veden lämpötilaksi mitattiin 14,23 C ja 5,5 metrissä 12,34 C. Veden ph oli lähellä neutraalia tai hieman hapanta eikä siinä ollut nähtävissä selvää gradienttia pinnasta pohjaan. Vesi oli melko kirkasta ja sähkönjohtavuus matala. Päällysvedessä happea oli neljään metriin asti yli 8 mg/l ja happisaturaatio yli 90 %. Alusvedessäkin happea oli vielä jonkin verran jäljellä (1,96 mg/l ja 20 % O 2). Näkösyvyys oli suurin Oksjärvellä mitattu, 3,3 m. Pohjoisosan alkaliteetti oli hyvä ja sama kuin Niemenlahdessa (0,24 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus hieman kohonnut (9 mg/l O 2). Väriluku (1 m 31 Pt/l) kertoi veden olevan nipin napin humusjärvelle tyypillistä. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli niukkaravinteisuutta osoittava (8 µg/l) ja typpeäkin oli varsin vähän (420 µg/l). Myös klorofyllipitoisuus oli melko alhainen (5,9 µg/l). Rautapitoisuus oli pinnassa edellistä pistettä alhaisempi (77 µg/l). Oksjärven eteläosassa sijaitsevan Markuslahti-havaintopaikan syvyydeksi mitattiin 4,1 m ja näkösyvyydeksi 2,3 m. Sähkönjohtokyky oli alhainen ja ph lähellä neutraalia. Vesi oli lievästi sameaa, eikä kerrostunutta (1 m ja 3 m). Happipitoisuus oli yli 8 mg/l ja hapen kyllästysaste likimain 90 % koko vesipatsaassa. Markuslahden alkaliteetti oli hyvä ja sama kuin Niemenlahdessa (0,24 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus hieman kohonnut (9,5 mg/l O 2). Väriluku (1 m 35 Pt/l) kertoi veden olevan humusjärvelle tyypillistä. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli karun ja lievästi rehevän rajalla (10 µg/l) ja typpeäkin oli varsin vähän (430 µg/l). Myös klorofyllipitoisuus oli melko alhainen (6,9 µg/l). Rautapitoisuus oli pinnassa edellistä pistettä korkeampi (150 µg/l). 52

54 Oksjärven näytteenottopisteet vuonna Pohjakartta Maanmittauslaitos. Itäosan kokonaissyvyys oli 7,5 m ja näkösyvyys hieman Markuslahtea alhaisempi (2,1 m). Harppauskerros sijoittui 3 ja 6 m syvyyskerrosten välille. Pintavesi oli 19,3 o C ja alusveden lämpötila oli 6,33 C. Sähkönjohtokyky oli alhainen ja päällysvesi lievästi sameaa. Vesi samentui pohjaa kohti. Päällysvedessä oli runsaasti happea, mutta harppauskerroksen myötä happipitoisuus laski 1,26:een mg/l ja happisaturaation osalta 13,2 %:iin. Happipitoisuus laski edelleen pohjaa kohti ja oli 0,5 m päässä pohjasta enää 0,14 mg/l. Itäosan pisteen alkaliteetti oli hyvä ja sama kuin Niemenlahdessa (0,24 mmol/l) ja kemiallinen hapenkulutus hieman kohonnut (9,3 mg/l O 2). Väriluku (1 m 35 Pt/l) kertoi veden olevan humusjärvelle tyypillistä. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli karun ja lievästi rehevän rajalla (10 µg/l) ja typpeäkin oli melko vähän (440 µg/l). Myös klorofyllipitoisuus oli melko alhainen (6,5 µg/l). Rautapitoisuus oli pinnassa edellistä pistettä tavanomainen (140 µg/l). Itäosan piste oli tutkituista pisteistä runsasravinteisin. Varsinkin lähes hapettoman pohjan tuntumassa ravinnepitoisuudet kohosivat (P tot 18 µg/l; N tot 520 µg/l). Samalla kohosi myös rautapitoisuus (930 µg/l). Oksjärven planktonyhteisöä on tutkittu talvina 1997 ja 1998 (Huitu ja Mäkelä 1999). Kasviplanktonin kokonaisbiomassasta eniten oli nieluleviä ja viherleviä vuonna Talvella 1998 puolestaan nielulevät selvästi dominoivat kasviplanktonyhteisöä 75 % osuudellaan kokonaisbiomassasta. Lajistossa oli mukana odottamattomasti myös silmäleviä, joita yleensä tavataan runsasravinteisista vesistä. Eläinplankton yksilömäärät vuoden 1997 tutkimuksessa eivät olleet erityisen poikkeavia. Eniten tavattiin Tintinnopsis lacustris ja Strombilidum sp. -ryhmien alkueläimiä. Rataseläimiä oli 53

55 niukasti ja hankajalkaisten naupliustoukkia jonkin verran. Sen sijaan vuonna 1998 talvella naupliustoukkia oli runsaasti (Huitu ja Mäkelä 1999). Markuslahden näytepiste Oksjärven eteläosassa Kesän 2016 näytetulosten perusteella Oksjärvi on pieni humusjärvi, jonka kasvukauden aikainen pintaveden kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja klorofylli-a-pitoisuudet osoittivat erinomaista tilaa. Hämeen ELY-keskus on toisessa vesienhoitoarvioinnissa tyypitellyt Oksjärven vähähumuksiseksi järveksi, sillä pidemmän historian aikana väriluku on ollut alle 30 Pt/l. Jos vuoden 2016 tulosten tulkinnassa huomioidaan, että Oksjärvi onkin pieni vähähumuksinen järvi, kokonaisfosforipitoisuus osoittaa erinomaista tilaa ja kokonaistyppi- sekä klorofylli-a-pitoisuus hyvää ekologista tilaa. Hämeen ELY-keskuksen toisen vesienhoitoarvioinnin mukaan Oksjärven ekologinen luokka on hyvä. Sen sijaan kemiallinen luokka on asiantuntija-arvioin perusteella hyvää huonompi. Tämä liittyy elohopean ja muiden haitallisten aineiden kaukokulkeumariskiin ja järven luonnonolosuhteisiin. Kokonaisuutena Oksjärven tila arvioidaan hyväksi tässä tutkimuksessa Pannujärvi ja Veitsijärvenojan alue ( ; A= 36,21 ha, max. syvyys 12 m, V= 1,4 milj. m 3, viipymä n. 1,2 vuotta, kokonaisrantaviiva 3,492 km, valuma-alue A= 204,3 ha, korkeus merenpinnan yläp. 126,9 m mpy) Veden laadultaan tyydyttäväksi arvioitu Pannujärvi on harjumaastossa ja kokonaan pohjavesialueella sijaitseva karu pikkujärvi, jonka vesi lienee alkujaan ollut kirkasta, mutta saanut selvän humusleiman valuma-alueen soiden ojituksen myötä (Jutila 2009). Hertan mukaan Pannujärven tilaa on tutkittu 19 54

56 kertaa. Yksi näytteenotto sijoittuu 1970-luvulle, kaksi kertaa 1980-luvulle ja loput kerrat 2000-luvulle. Lisäksi Lammin biologisen aseman toimesta Pannujärvellä toteutettiin vesinäytteenottoa vuosina 1997 ja 1998 (Huitu ja Mäkelä 1999). Jostain kumman syystä Herttaan ole kirjattu Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalvelujen vesistönäytteitä, vaikka näiden kirjaaminen oli tilattu: , , , ja Lisäksi Pannujärvellä on tehty happimittauksia (mm ). Veitsijärvenojan veden laatua on tutkittu 19 kertaa, mutta näistä näytteistä vain seitsemän on päätynyt Herttaan. Pannujärvi laskee Tyrisevänojaa myöten Kuivalammeen. Periaatteessa sieltä on nykyisin reitti Pauninojaa ja Pohjoistenjokea myöden Suolijärveen, mutta vettä tuskin riittää Suolijärveen asti edes ylivalumakaudella. Hidas veden vaihtuminen, ilmeisesti pääosin pohjaveden kautta, yhdistettynä järven morfologisiin ominaisuuksiin aiheuttaa helposti happikatoa alusveteen, jolloin sedimentistä liukenee ravinteita veteen, ja tämä aiheuttaa sisäisen kuormituksen vaaran. Mm. väriarvot, rauta-, typpi- ja fosforipitoisuus ovat kohonneet hapettomassa pohjanläheisessä vedessä. Alusveteen sekoittuneet ravinteet nousevat pintaan täyskierron aikana ja osin kerrosteisuuskausina limalevien mukana. Viranomaispalvelut suoritti ojavesinäytteenoton Veitsijärvenojalla ja lähiojissa Veitsijärvenojan rummulla vesi oli kirkasta ja ph oli 5,4. Kemiallinen hapenkulutus oli hieman kohollaan (32 mg/l) ja väri oli hyvin ruskea (200 mg Pt/l). Kokonaistyppipitoisuus oli 660 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuus 37 µg/l. Reilun 400 m päässä uoman suulla ennen Pannujärveä kokonaistyppipitoisuus oli noussut 1600 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuus 110 µg/l:aan. Myös vapaata, leville käyttökelpoista fosfaattia oli huomattavasti (53 µg/l). Väri on vieläkin ruskeampi (490 mg Pt/l) ja kemiallinen hapenkulutus yli kaksinkertaistunut (77 mg/l). PH:kin oli laskenut 4,2:een, sameus noussut 1,9 FTU ja kiintoainepitoisuus kaksinkertaistunut. Veitsijärvenojan virtaama oli suulla 11 l/s. Tulokset osoittivat, että Veitsijärvenojaa myöden tulee edelleen merkittävä kuormitus Pannujärveen. Näytteitä otettiin myös läheisien ojien, jotka oli nimetty Veitsijärvenoja 6 ja 8, suulta. Näissä molemmissa veden väri oli ruskea ja kokonaistyppipitoisuudet samalla tasolla kuin pääuoman rummulla (670 ja 630 µg/l). Kokonaisfosforipitoisuus on Veitsijärvenojaa alhaisempia (28 ja 29 µg/l). Ojassa 6 virtaama oli 3 l/s ja ojassa 8 virtaus oli niin pieni, että ei saatu arvoa. Veitsijärvenojan rummulta ja suulta otettiin näytteet myös ja Vesi oli keväistä sameampaa rummulla (1,8 FTU), mutta hieman aiempaa kirkkaampaa ojan suulla (1,2 FTU). PH oli entisestään laskenut ojan suulla (4,0), mutta rummulla se oli säilynyt aiemmalla tasollaan (5,5). Väri (250 ->790 mg Pt/l), kemiallinen hapenkulutus (34 -> 130 mg/l), kokonaistyppi- (800 -> 1800 µg/l) ja fosforipitoisuus (56 -> 65 µg/l) nousivat rummulta ojan suulle. Pannujärven syvänteellä toteutetussa vesinäytteenotossa kokonaissyvyydeksi saatiin 10 m ja näkösyvyydeksi 1,9 m. Pintaveden väri oli humusvedelle tyypillinen (59 mg Pt/l), mutta tummeni voimakkaasti pohjaa kohden (alusvesi 330 mg Pt/l). Väri oli edellisen kesän näytteenotosta vähentynyt. Pintaveden väri on pitkällä ajanjaksolla ollut humussävytteinen, vaikka järvi mitä todennäköisimmin on ollut vähähumuksien luonnontilassa. Pintaveden ph (6,6) oli hieman happamen puolella ja syvemmälle laskeva. Alkaliteetti oli välttävä (x=0,078 mmol/l). Pintaveden sameus oli vähentynyt aikaisemmasta (FTU 2), mutta syvemmälle se lisääntyi voimakkaasti (5 m ja 9,5 m: 11 ja 31 FTU). Sähkönjohtavuus oli alhainen (1 m: 3,3 ms/m). Kemiallinen hapenkulutus oli varsin alhainen pintavedessä (9,7 mg/l) eikä noussut kovin paljoa alemmaskaan (alusvesi 13 mg/l). Happea riitti reiluun kolmeen metriin, mutta sen alapuolella hapen puute tuli selvästi ilmi aiempien vuosien tapaan: 4 metrissä happea oli 5 % ja 6 metrissä ja alempana ei käytännössä ollenkaan. 55

57 Näytteitä PAKKA2-hankkeessa Vasen kuva: Vasemmalla Veitsijärvenojan suulta otetut näytteet ja oikealla ojasta nro 8 otetut näytteet. Oikea kuva: Pannujärven syvännepisteen (eteläosa) näytteet. Pannujärven pintaveden kokonaisfosforipitoisuusmittausten mediaani on 25 μg/l lievää rehevyyttä osoittaen kokonaisfosforipitoisuus pinnassa oli 33 μg/l ja pohjalla se oli 84 μg/l ilmeisesti hapettomuuteen liittyen. Kokonaistyppipitoisuus oli melko karuille vesille tyypillinen pintavedessä (540 μg/l) ja nousi jonkin verran pohjalle (850 µg/l). Klorofylli-a-pitoisuus oli varsin korkea (labraanalyysin tulos 20 μg/l). Sinileväkukinnat toistuvat nykyisin Pannujärvellä jokaisena kesänä, ja käyntikerrallakin pintavedessä oli sinilevähiukkasia. Pannujärvi on todennäköisesti alkuaan ollut vähähumuksinen järvi tai pieni humusjärvi. Hämeen ELYkeskus on pitänyt tyyppiä humusjärvenä, jota tässäkin tutkimuksessa noudatetaan. Viime vuoden tulosten pohjalta pintaveden kesäaikainen kokonaisfosforipitoisuus osoitti tyydyttävää ja kokonaistyppipitoisuus hyvää ekologista luokkaa. Klorofylli-a-pitoisuus johti tyydyttävään luokkaan. Kokonaisuutena Pannujärven ekologinen tila on tämän tutkimuksen tietojen pohjalta tyydyttävä. Hämeen ympäristökeskuksen päätöksen mukaan Pannujärven tila on tyydyttävä. Veitsijärvenoja tuo Pannujärveen edelleen merkittävää kuormitusta Poutunjärvi ( ; A= 4,766 ha; syvyys 6,4 m; kokonaisrantaviiva 2,014 km) Poutunjärvi on harjualueella sijaitseva suppajärvi, joka saa vetensä pääasiassa pohjavedestä. Suppajärville tyypillisesti se on suhteellisen syvä (6,4 m) pieneen kokoonsa nähden. Tulo- ja laskuojia järveen ja sieltä pois ei ole, vaan vedenvaihto tapahtuu käytännössä katsoen suotautumalla sekä sadannan ja haihdunnan vaikutuksesta. Valuma-alue on pieni (20 ha) ja metsävaltainen. Suota valumaalueen pinta-alasta on 10 % ja järvi itsessään muodostaa viidesosan valuma-alueensa pinta-alasta. Peltoja valuma-alueella ei ole, mutta metsänkäsittelytoimet saattavat aiheuttaa kuormitusta. Poutunjärven rannat ovat suhteellisen jyrkät paitsi länsiosassa. Mökkejä rannoilla on vähänlaisesti (Huitu ja Mäkelä 1999). 56

58 Poutunjärven näytteenottoasema, keskiosa 1. Pohjakartta Maanmittauslaitos. Poutunjärven näyteasema on nimeltään Keskiosa 1. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys on toteuttanut näytteenoton siellä kaksi kertaa, vuonna 1985 ja 1992, molemmat avovesikaudella. Vuoden 1985 mittauksessa näkösyvyys oli 2,5 m ja alusvesi hapeton. Alusveden kokonaisfosforipitoisuus (36 µg/l) oli yli kaksinkertainen päällysveteen verrattuna. Vuonna 1992 selvitettiin vain pintaveden vedenlaatua, joka oli typen ja fosforin osalta erinomainen pintavesien ekologisen luokittelun pohjalta. Tässä tutkimuksessa näkösyvyys oli 3,1 m; mikä on selvä parannus vuoden 1985 tasosta. Vesi oli kirkasta lukuun ottamatta alusveden lievää sameutta. Pintaveden ph oli selvästi happaman puolella (1 m 6,44). Happamuus lisääntyi pohjaa kohti (4,5 m 5,45). Pintaveden lämpötila oli 19,1 o C, ja harppauskerros asettui 3 ja 4 metrin syvyysvälille, missä lämpötila laski 15,02:sta 10,80 o C:een. Hapen kyllästysaste alkoi merkittävästi pudota jo kahdesta metristä (75,4 %) kolmeen metriin (26,4 %). Alusvedessä oli hapettomuutta (4,5 m hapen kyllästysaste 1,7 %), kuten vuonna Happiongelmat ovat suppajärville tyypillisiä. Alkaliteetti, joka kertoo puskuroitumisesta happamoitumista vastaan, oli tyydyttävä kummallakin syvyydellä (1 m 0,14 mmol/l ja 4,5 m 0,16 mmol/l). Pintavesi oli yllättävän vähähumuksista (26 Pt/l), mutta syvemmällä humuspitoisuus lisääntyi (48 Pt/l). Tämän näytteen perusteella Poutunjärvi tyypiteltäisiin vähähumuksiseksi järveksi. Kemiallinen hapenkulutus oli alhainen (1 m 5,2 mg/l O 2). Pintaveden typpi- ja fosforipitoisuudet olivat alhaisia ja karulle vedelle tyypillisiä (N tot 230 µg/l; P tot 8 µg/l). Pohjan lähellä tosin fosforipitoisuus kohosi rehevään luokkaan (26 µg/l). Niin ikään nitraattia ja fosfaattia oli hyvin vähän vapaana. Rautapitoisuus oli pohjan lähellä (860 µg/l) selvästi pintaa (140 µg/l) korkeampi ja tämä liittyi siihen, että vesi oli pohjan lähellä lähes hapetonta ja rautayhdisteistä oli vapautunut ravinteita ja rautaa alusveteen. Myös klorofylli-a-pitoisuus osoitti Poutunjärven olevan melko niukkaravinteinen (4,1 µg/l), tosin arvo ylitti aavistuksen karun ja toisaalta vähähumuksisen järven erinomaisen laatuluokan rajan eli päätyi hyvän puolelle. Tämä on ainoa kerta, kun Poutunjärven klorofyllipitoisuutta on selvitetty. Poutunjärvi on mitä ilmeisimmin pohjavesivaikutteinen järvi. Se näyttää säilyttäneen luonnontilaisen luonteensa varsin hyvin. 57

59 Poutunjärven planktonrunsautta ja -koostumusta on selvitetty vuonna 1998 sekä kasvukauden että jääpeitteisenä aikana (Huitu ja Mäkelä 1999). Kasviplanktonbiomassa oli suhteellisen alhainen koko vuonna. Biomassahuiput ajoittuivat kesä- ja lokakuuhun. Talvella runsaimpana esiintyivät liikuntakykyiset nielulevät. Kultalevät olivat puolestaan runsain ryhmä kesäkuussa. Elokuussa ja lokakuussa tavattiin selkeästi eniten viherleviä. Eläinplanktonia oli myös vähänlaisesti. Kesäkuussa yksilömäärästä 90 % koostui Polyarthra- ja Conochilus-ryhmän rataseläimistä. Elokuussa eläinplanktonyhteisö muodostui pääasiassa vesikirpuista ja hankajalkaisista, joista ensimmäisenä mainittuja oli enemmän. Alkueläimiä ei juuri ollut (Huitu ja Mäkelä 1999). Poutunjärvi on kahden aiemman näytekerran ja vuoden 2016 tietojen perusteella pieni vähähumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja kokonaistyppipitoisuudet osoittivat erinomaista tilaa ja klorofylli-a-pitoisuus hyvää tilaa. Kokonaisuutena arvioiden Poutunjärven tila oli erinomainen Suolijärvi ( ; A=202,85 ha, suurin syvyys 10,44 m, keskisyvyys 4,7 m; kokonaisrantaviiva 11,749 km, V=9,54 milj. m³; N60+85,40) Suolijärvi on pitkulaisen mallinen järvi, joka sijaitsee Tuuloksen taajaman läheisyydessä. Se laskee vetensä järven pohjoispäässä sijaitsevaan Sairialanjokeen. Suolijärven vedenlaatua on seurattu luvulta lähtien mm. Lammin biologisen aseman ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n toimesta. Vuosina 2013 ja 2014 Hämeenlinnan kaupungin ottamissa vesinäytteissä vesi oli sameaa (7,8 FTU). Kokonaisuutena Suolijärvi on pieni humusjärvi, jonka ekologinen tila on ELY-keskuksen päätöksen mukaan hyvä. (Jutila Heli 2015, s ) Suolijärven Pohjoistenlahtea kunnostettiin vuoden 2014 hankkeessa, jossa kavennettiin Pohjoistenjoen uomaa, rakennettiin kaksi kampakosteikkoa ja ruopattiin kaksi veneväylää. Kunnostustyö tapahtui syys marraskuussa 2014, ja tästä on maininta aikaisemmassa ympäristöjulkaisussa (Jutila & Manninen 2014, Jutila 2015a, b). Vuonna 2015 suoritettiin vesistöseurantaa edellä mainittujen toimien seuraamiseksi. Vedenlaatua tutkittiin kahdella havaintopisteellä kuutena eri näytteenottokertana vuosina Toinen tarkkailupiste sijoitettiin ruoppausväylien keskelle ja toinen pohjoisemmas, ruoppausalueen ulkopuolelle. Myös Pohjoistenjoen vedenkorkeutta seurattiin kampakosteikkojen välisellä havaintopisteellä kesästä 2014 lähtien vuoden ajan. Järven vesinäytteistä analysoitiin lämpötila, happi, hapen kyllästysprosentti, sameus, kiintoaine, sähkönjohtavuus, ph, väri, kemiallinen hapenkulutus, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori ja rauta. Näiden lisäksi määriteltiin klorofyllinäytteet molemmista näytteenottopisteistä. (Laari 2015) Loppusyksyllä 2014 suoritettujen ruoppaustöiden jälkeen Suolijärven Pohjoistenlahden tila huononi aluksi, mm. fosforipitoisuus ja kiintoainepitoisuus nousivat. Vedenlaatu palasi kuitenkin lähtötilaansa, ja kokonaisfosforipitoisuudet molemmilla näytepisteillä olivat vuoden päästä ensinäytteenotosta selvästi alhaisemmat. Muihin pitoisuuksiin ruoppaustöillä ei ollut vuoden aikana vaikutusta suuntaan tai toiseen. Ainakaan ruoppaus ei heikentänyt vedenlaatua. Vedenkorkeuksia mitattiin, jotta voitiin nähdä, oliko kosteikkojen rakentamisella vaikutusta vedenkorkeuteen. Verrattuna vuotuiseen sademäärään, voidaan todeta, ettei kosteikkojen rakentamisella ollut vaikutusta Pohjoistenjoen vedenkorkeuteen. Hankeen vaikutukset vedenlaatuun nähdään vasta pidempiaikaisella seurannalla. (Laari 2015) 58

60 Pohjoistenlahden kunnostustöiden raportista (KVVY, Laari 2015) Kesällä 2017 karvalehti (Ceratophyllum demersum) runsastui voimakkaasti Suolijärven Pohjoistenlahdella ja kohteella tehtiin mittauksia Vesi oli sameaa (0,5 m: 6,7 FNU) ja klorofylli-a-pitoisuus oli melko korkea (13,3 µg/l). Näkösyvyys ulottui pohjaan (1,15 m). Veden lämpötila on aamulla tehdyssä mittauksessa n. 16 o C. Kokonaisuutena Suolijärvi on pieni humusjärvi, jonka ekologinen tila on ELY-keskuksen päätöksen mukaan hyvä. Suolijärven Pohjoistenlahti kärsii mataluudesta ja runsaasta vesikasvillisuudesta. Sen laatu on koko Suolijärven laatua heikompi. 59

61 Vasemmalla Suolijärven Pohjoistenlahtea ja oikealla alueella voimakkaasti runsastunut karvalehti (Ceratophyllum demersum) Taholammi ( ; A=8,506 ha, max syvyys 4,2 m; kokonaisrantaviiva 1,744 km) Taholammi on pieni järvi, ja se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Tuuloksen kylältä luoteeseen. Se laskee Haukilammin kautta Suolijärveen. Taholammista ei ole vesinäytetietoja Hertassa, ja muutkin tiedot ovat hyvin puutteelliset. Viranomaispalvelut otti vesistönäytteitä Taholammilta Asiakas, jolta lainattiin venettä näytteenottoon tiesi kertoa suurpiirteisesti syvännepisteen, jonka veljensä oli havainnoinut pilkkiessä. Kokonaissyvyydeksi saatiin 4,2 m ja näkösyvyys oli 1,1 m. Runsashumuksisen Taholammin pintaveden väriarvo oli 150 Pt/l. Veden ph oli hieman happaman puolella (1m: 6,67 ja 4m: 5,85) ja pintaveden alkaliniteetti oli välttävä (0,076 mmol/l). Pintavesi oli kirkasta (0,6 FNU) ja muuttui lievästi sameaksi kolmen metrin syvyydessä. Sähkönjohtavuus oli alhainen (3,6 ms/m). Pintaveden lämpötila oli 18,7 o C. Se putosi selvästi kahden ja kolmen metrin välillä 16,1:stä 13 asteeseen. Pohjan tuntumassa oli vähän yli 10 o C. Lämpötilan harppauskerroksen kanssa laski myös veden happipitoisuus ollen kahdessa metrissä 5,9 mg/l (kyllästysaste 61 %) ja pudoten kolmessa metrissä 0,7 mg/l:aan (7%). Pohja oli käytännössä hapeton (0,3 mg/l ja 3%). Kemiallinen hapenkulutus oli hieman kohonnut (23 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuutta ei jostain syystä saatu pintavedestä analysoitua, mutta neljässä metrissä se oli 14 µg/l. Kokonaistyppipitoisuus metrissä oli 430 µg/l eli varsin alhainen. YSI6600-mittarilla mitattu klorofylli-a-pitoisuus oli korkea (24,5 µg/l). Taholammi on yhden näytekerran tietojen perusteella pieni runsashumuksinen järvi, jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja kokonaistyppipitoisuudet osoittivat erinomaista tilaa ja klorofylli-a-pitoisuus tyydyttävää tilaa. Kokonaisuutena arvioiden Taholammin tila oli hyvä. 60

62 Näkymä Taholammilta Yhteenveto Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seurantaohjelman ja PAKKA-hankkeiden mukaisesti tutkittiin kesällä 2015 kahdeksaa järveä ja Ruununmyllyjokea sekä Kankaisten- ja Pannujärven ojia, vuonna 2016 yhdeksää järveä tai lampea sekä neljää virtavettä ja vuonna järveä tai lampea ja kuutta virtavettä. Kaikkiaan tutkittuja järviä oli 25 kpl ja virtavesiä kuusi. Tutkittujen järvien määrä on vähentynyt vuosittain rahoituksen vähenemisen myötä. Monella järvellä ja virtavedellä analyysikustannuksista vastasi suojeluyhdistys tai hanke. Tässä raportissa ei toisteta PAKKAhankkeessa otettujen virtavesinäytteiden tuloksia, sillä hankkeesta julkaistiin erillinen vesinäytteenottoraportti (Jutila 2016a). Tyypiltään seitsemän tutkituista järvistä oli pieniä vähähumuksisia ja kaksi keskikokoisia vähähumuksisia järviä. Kuusi järvistä oli pieniä humusjärviä ja yksi keskikokoinen humusjärvi. Yksi järvi oli lyhytviipymäinen järvi ja yksi matala sekä runsashumuksinen järvi. Pieniä, runsashumuksisia järviä oli neljä. Kaksi virtavettä oli pieniä kangasmaiden jokia ja pienemmät olivat puroja tai noroja. Tutkimusjärvet olivat melko hyvässä kunnossa (taulukko 1 ja kuva). Erinomaiseksi luokitettiin viisi järveä: Tömäjärvi, Veittijärvi, Kankaistenjärvi, Selkjärvi, Myllyjärvi ja Poutunjärvi. Järvistä ja lammista 11 oli ekologiselta luokaltaan hyviä. Näitä olivat Alinen Savijärvi, Vuolijärvi, Rääkkiä, Katumajärvi, Valkealammi, Ekojärvi, Alimmainen, Suolikkojärvi, Oksjärvi, Suolijärvi ja Taholammi. Ekologinen luokka oli seitsemän järven tai lammen kohdalla tyydyttävä ja kahden kohdalla välttävä (Kyynäröjärvi). Tyydyttäviä olivat Hauhonselkä, Ilmoilanselkä, Jokijärvi, Vanajavesi Innoparkin luona, Uurtaanjärvi, 61

63 Mustalammi ja Pannujärvi. Joista toinen eli Isojoki luokitettiin tyydyttäväksi ja toinen eli Vähäjoki välttäväksi. Vesistöjen ekologisen tilan luokittelu kertoo vain yleisluontoisesti järven tilasta. Kunkin järven valumaalueella on suuri merkitys järven tilaan ja sen kehitykseen. Valuma-alueen maankäyttö ja muut toimet vaikuttavat kuormituksen määrään luonnonolojen ohella. Asukkaat voivat vaikuttaa veden laatuun laittamalla jätevesiasiat ja jätehuolto kuntoon sekä osallistumalla järven suojelu- ja kunnostustoimiin. Hämeenlinnan seudulla on jo suuri joukko järviensuojelu- ja luonnonsuojeluyhdistyksiä, jotka ovat aktiivisia vesiensuojelussa. 35 The ecological status of lakes and rivers studied by Environmental Services in Hämeenlinna and Hattula Excellent Good Satisfactory Passable Bad Järvien ja virtavesien ekologinen tila Hämeenlinnassa ja Hattulassa vuosina

64 Taulukko 1. Tutkittujen järvien ja jokien perustietoja ja yhteenveto laadusta. * merkityillä vain YSI6600- mittaus. Järvi Järvityyppi Kunta, pitäjä Ala (ha)/ joissa pituus (km) Max syvyys (m) Tutkimusaika Näkösyvyys (m) Ekologinen luokka Alinen Savijärvi Pieni vähähumuksinen järvi Hattula 95,9 7, , ,3; 3,2 Hyvä Tömäjärvi Pieni humusjärvi Hattula 75,2 10, ,2 Erinomainen Hauhonselkä Keskikokoinen humusjärvi Hml, Hauho ,5 Tyydyttävä Ilmoilanselkä Jokijärvi Keskikokoinen vähähumuksinen järvi Pieni runsashumuksinen järvi Hml, Hauho 1500, ,5 Tyydyttävä Hml, Hauho 63,8 0, ,7 Tyydyttävä Veittijärvi Pieni humusjärvi Hml, Hauho 8, ,8 Erinomainen Vuolijärvi Pieni, runsashumuksinen järvi Hml, Hauho 26, ,8 Hyvä Rääkkiä Pieni, vähähumuksinen järven osa Hml, Hauho 3145, 5 20, ,5 Hyvä Kankaistenjärvi Pieni, vähähumuksinen järvi Kahtoilampi Katumajärvi Vanajavesi Innopark Uurtaanjärvi Valkealammi Pieni, runsashumuksinen järvi Keskikokoinen, vähähumuksinen järvi Lyhytviipymäinen järvi Pieni, runsashumuksinen järvi Pieni, vähähumuksinen järvi Kanta-Hml 278,7 17, , , ,9; 6,8: 4,5 Erinomainen, Erinomainen, Hyvä Kanta-Hml 2,7 4, ,8 Välttävä Kanta-Hml 377,7 18, , Kanta-Hml 1105, 8 3; 3,5 Hyvä ,79 Tyydyttävä Hml, Kalvola 1,7 7, ,8 Tyydyttävä Hml, Kalvola 1,7 7, ,3 Hyvä 63

65 Järvi Järvityyppi Kunta, pitäjä Ekojärvi Kyynäröjärvi Selkjärvi Pieni, runsashumuksinen järvi Matala, runsashumuksinen järvi Pieni, vähähumuksinen järvi Ala (ha)/ Joissa pituu s km Max syvyys (m) Tutkimusa ika Näkösy vyys (m) Hml, Lammi 72,6 6, ,35 Hyvä Ekologinen luokka Hml, Lammi 24, ,6 Välttävä Hml, Lammi ,8 Erinomainen Alimmainen Pieni humusjärvi Hml, Renko 15,6 16, ,3 Hyvä Mustalammi Pieni humusjärvi Hml, Renko 6, ,1 Tyydyttävä Myllyjärvi Pieni, runsashumuksinen järvi Hml, Renko 42, ,3 Erinomainen Suolikkojärvi Pieni, runsashumuksinen järvi Hml, Renko 6,4 16, ,1 Hyvä Oksjärvi Pieni, vähähumuksinen järvi Hml, Tuulos 232, ,1 Hyvä Pannujärvi Pieni humusjärvi Hml, Tuulos 36, , Poutunjärvi Pieni, vähähumuksinen järvi 1,75; 1,9 Tyydyttävä Hml, Tuulos 4,8 6, ,1 Erinomainen Suolijärvi Pieni humusjärvi Hml, Tuulos 202,9 10, * 1,15 Hyvä Taholammi Pieni, runsashumuksinen järvi Hml, Tuulos 8,5 4, ,1 Hyvä Isojoki Vähäjoki Pieni kangasmaiden joki Pieni kangasmaiden joki Hml, Lammi Tyydyttävä Hml, Lammi Välttävä 64

66 11. Kiitokset Kiitän kaikkia työssä auttaneita ja varsinkin Hämeenlinnan kaupungilla harjoittelussa vuosina olleita henkilöitä, jotka ovat olleet mukana näytteenotossa tai mittauksissa tai ovat muutoin edesauttaneet julkaisun syntymistä. Heistä mainittakoon Josefiina Ruponen, Kari Kohtala, Meeri Alin ja Sabrina Nykänen-Fabi. Kiitos myös yhteistyötahoille, suojeluyhdistyksille ja Vanajavesikeskukselle. 12. Lähdeluettelo Kirjallisuus Huitu Eeva & Mäkelä Suvi 1999: Etelähämäläinen järviluonto. Nykytila ja tulevaisuuden näkymiä. Maatalouden vesiensuojelun, maatalousympäristön sekä vesiekosysteemin monimuotoisuuden kehittäminen projektin järvitutkimusosuuden loppuraportti. Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema. 188 s. liitteineen. Jutila Heli 2006: JÄRKI-hankkeen järvien hoito- ja käyttösuunnitelmat. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 10. Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi, JÄRKI-hanke. 50 s liitettä. Jutila Heli 2011: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuonna 2010 Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 2 liitettä (1+64 sivua). Hämeenlinnan kaupunki, Maankäyttö ja ympäristö. Jutila Heli 2013: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2011 ja Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 2 liitettä (34+1 sivua). Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajayksikkö. Jutila Heli 2014: Kankaistenjärven kasvillisuus Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 3 liitettä. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajayksikkö. Jutila Heli 2015a: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2013 ja 2014 Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 2 liitettä (29 sivua). Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajayksikkö. Jutila Heli 2015b: Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen -hankkeen loppuraportti. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 1 liite. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajayksikkö. Jutila Heli 2016: PAKKA-hankkeen vesistönäytteenotto vuonna 2015 ja tulosten tulkinta. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 36. PAKKA-hanke. Vanajavesikeskus, Hämeenlinnan kaupunki, suojeluyhdistykset ja Hämeen ELY. 46 s. + 1 liite (20 s.). Jutila Heli, Hillebrandt Kaija, Järveläinen Eeva & Leimu Heikki 2003: Katumajärveä kunnostamaan. - Ympäristöosaston julkaisuja 24. Esite. JÄRKI-hanke ja Katumajärven suojeluyhdistys. 40 s. Jutila Heli ja Manninen Jarmo 2014: Tuuloksen Suolijärven kunnostushanke. Pohjoistenlahden vesistökunnostussuunnitelma. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua + liitteet. Hämeenlinnan kaupunki ja Suunnittelutoimisto VESMANN. 65

67 Jutila Heli & Salminen Pia 2006: Hämeenlinnan Katumajärven tila ja kuormitus. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 2. Hämeenlinnan seudullinen ympäristö-toimi, JÄRKI-hanke. 85 s. ja 16 liitettä. Laari Asta 2015: Raportti Pohjoistenlahden kunnostustöiden tarkkailusta vuosina sivua ja 2 liitettä (2+2 sivua). Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Mäkinen Petri, Ranta Tommi ja Tiainen Mikko 2013: Raportti Kankaistenjärven Nordickoeverkkokalastuksista vuonna s. Oravainen Reijo 1999: Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Pilke Ansa (toim.) 2012: Ohje pintaveden tyypin määrittämiseksi. Suomen ympäristökeskus. 50 s. Tastula Tanja, Huikari Jukka ja Jutila Heli 1998: Rengon Mustalammen ympäristökartoitus: Järven tila ja kuormitus. Ympäristöosaston monisteita s. +2 liitettä Muut lähteet Suomen ympäristökeskuksen Herttatietokanta Näkymä Ilmoilanselältä

68 Vesistönäytepisteet vuonna 2017 Pohjakartan copyright Maanmittauslaitos Heli Jutila

69 Vesistönäytepisteet vuonna 2016 Pohjakartan copyright Maanmittauslaitos Heli Jutila

70 Vesistönäytepisteet vuonna 2015 Pohjakartan copyright Maanmittauslaitos Heli Jutila