Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2011 ja Heli Jutila

Transkriptio

1 Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2011 ja 2012 Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja

2 Kannen kuva: Kankaistenjärven eteläpään rauhaa elokuussa Sisäkannen kuva: Hanna Töykkälä käyttää YSI6600 mittauslaitetta Valokuvat ovat Heli Jutilan ottamia ellei toisin mainita. Lähdeviite: Jutila Heli 2013: Hämeenlinnan seudun vesistöjen tilan seuranta vuosina 2011 ja 2012 Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sivua ja 2 liitettä (34+1 sivua). Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajayksikkö. ISBN painotuote: ???? ISBN verkkojulkaisu:?? ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) 1

3 Sisällys Tiivistelmä 4 ABSTRACT 5 1. Tutkimuskohteet ja menetelmät 6 2. Hattula Alinen Savijärvi Armijärvi Lehijärvi Vuoden 2011 tulokset Renkajärvi Sotkajärvi Hämeenlinna, Hauhon kaupunginosa Akkijärvi Kotkijärvi Vuorenselkä Hämeenlinna, Kanta-Hämeenlinnan kaupunginosa Kaakkolammi Kankaistenjärvi Katumajärvi Linnusto Kalasto Tutkimukset Vuosien 2011 ja 2012 tulokset Katumajärven kasviplanktontutkimus kesällä Ekologinen luokka Nautalammi Hämeenlinna, Kalvolan kaupunginosa Iso-Salanti Keihäsjärvi Kotkajärvi Rimminlammi Äimäjärvi Hämeenlinna, Lammin kaupunginosa Alanne-Vitajärvi Alinen Kyynärö Kataloistenjärvi Kuohijärvi Montolanlampi Nerosjärvi 46 2

4 6.7. Tevänti Hämeenlinna, Rengon kaupunginosa Kiikkara Kortejärvi Mustalammi Suvitiellinen Tuomisto Ylijärvi Hämeenlinna, Tuuloksen kaupunginosa Hyötymäjärvi Iso-Humalajärvi Kastanajärvi Kuorue Lehee Majavinjärvi Oksjärvi Okslammi Pannujärvi Pyhäjärvi Suolijärvi Takanen Teuronjärvi Valkealammi Vähä-Humalajärvi Ylinen Tuuloslammi Yhteenveto 79 Lähdeluettelo 85 Liite 1. Hämeenlinnan kaupungin vesistötutkimustulokset vuosina 2011 ja Takasen osalta on poikkeuksellisesti kirjattu myös talven 2013 tuloksia. Liite 2. Kartta Hämeenlinnan kaupungin vesistötutkimuksista vuosina 2011 ja

5 Tiivistelmä Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi tutki kesän 2011 ja 2012 aikana kaikkiaan 46 järveä ja tutkimuskertoja oli 70 kpl. Hattulassa tutkitut järvet olivat Alinen Savijärvi, Armijärvi, Lehijärvi, Renkajärvi ja Sotkajärvi. Hämeenlinnassa tutkitut järvet kaupunginosittain olivat seuraavat: Hauhon kaupunginosassa Akkijärvi, Kotkijärvi ja Vuorenselkä, Kanta-Hämeenlinnassa Kaakkolammi, Kankaistenjärvi, Katumajärvi (syvänne), Nautalammi, Kalvolan kaupunginosassa Iso-Salanti, Keihäsjärvi, Kotkajärvi, Rimminlammi ja Äimäjärvi, Lammin kaupunginosassa Alanne-Vitajärvi, Alinen- Kyynärö, Kataloistenjärvi, Kuohijärvi, Montolanlampi, Nerosjärvi ja Tevänti, Rengon kaupunginosassa Kiikkara, Mustalammi, Suvitiellinen, Tuomisto, Ylijärvi, Yli-Kortejärvi sekä Tuuloksen kaupunginosassa Hyötymäjärvi, Iso- Humalajärvi, Kastanajärvi, Kuorue, Lehee, Majavinjärvi, Oksjärvi, Okslammi, Pannujärvi, Pyhäjärvi, Suolijärvi, Takanen, Teuronjärvi, Valkealammi, Vähä- Humalajärvi ja Ylinen Tuuloslammi. Virtavesistä tutkittiin tarkemmin Teuronjoen ja Ormijoen suistoa, Kurkijokea sekä Veitsijärvenojaa. Lisäksi veden laatua mitattiin myös seuraavilla kohteilla: Evojoki, Karnaalinoja, Kutilanjoki, Luukkaanlahti, Myllyoja, Ormijoki, Sairalanjoki, Takasenoja, Teuronjoki, Virvelinranta, Vikmanninlahti ja Vuorentaanoja. YSI6600 mittarilla mitattiin metreittäin syvyyttä, lämpötilaa, sähkönjohtavuutta, kiintoainetta, ph:ta, hapetus-pelkistyspotentiaalia, sameutta, klorofylli-α:ta, hapen pitoisuutta ja kyllästysastetta. Vesinäytteet otettiin Limnos-vedennäytteenottimella. Vesistönäytteistä analysoitiin laboratoriossa väri, alkaliteetti, COD, kokonaistyppi, nitraatti-nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, rauta ja mangaani. Joistakin näytteitä tutkittiin samoja suureita kuin mitarillakin. Kaikista syvyyksistä ei tehty kaikkia analyysejä näyteanalyysikustannusten pienentämiseksi. Näytteenoton yhteydessä mitattiin näkösyvyys. Tulokset esitetään kunnittain, kaupunginosittain ja järvittäin. Tulosten tarkastelussa käytettiin apuna OIVA-ympäristö- ja paikkatietojärjestelmän Hertta-osiota ja Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen aikaisemmin ottamia näytteitä ja Lammin biologisen aseman julkaisuja. Tutkimusjärvet olivat varsin hyvässä kunnossa. Erinomaiseksi luokitettiin kahdeksan järven ekologinen tila: Hattulan Renkajärvi, Lammin Kuohijärvi, Rengon Suvitiellinen, Tuomisto, Yli- Kortejärvi, Tuuloksen Kastanajärvi, Oksjärvi ja Vähä-Humalajärvi. Hyväkuntoisiksi arvioitiin 18 järveä: Alinen Savijärvi, Sotkajärvi, Akkijärvi, Kaakkolammi, Kankaistenjärvi, Kotkajärvi, Rimminlammi, Alanne-Vitajärvi, Alinen Kyynärö, Kataloistenjärvi, Nerosjärvi, Tevänti, Ylijärvi, Hyötymäjärvi, Iso Humalajärvi, Pyhäjärvi, Suolijärvi ja Valkealammi. Tyydyttäviä järviä oli 14 ja välttäviä järviä kuusi. 4

6 ABSTRACT During years 2011 and 2012 the Hämeenlinna Regional Environmental Authority investigated altogether 46 lakes on 70 times of research. The studied lakes in Hattula were Alinen Savijärvi, Armijärvi, Lehijärvi, Renkajärvi and Sotkajärvi. The studied lakes inhämeenlinna by district were the following: in Hauho Lakes Akkijärvi, Kotkijärvi and Vuorenselkä, in Main Hämeenlinna Lakes Kaakkolammi, Kankaistenjärvi, Katumajärvi and Nautalammi, in Kalvola Lakes Iso-Salanti, Keihäsjärvi, Kotkajärvi, Rimminlammi and Äimäjärvi, in Lammi Alanne-Vitajärvi, Alinen- Kyynärö, Kataloistenjärvi, Kuohijärvi, Montolanlampi, Nerosjärvi and Tevänti, in Renko Kiikkara, Mustalammi, Suvitiellinen, Tuomisto, Ylijärvi, Yli-Kortejärvi and in Tuulos Hyötymäjärvi, Iso- Humalajärvi, Kastanajärvi, Kuorue, Lehee, Majavinjärvi, Oksjärvi, Okslammi, Pannujärvi, Pyhäjärvi, Suolijärvi, Takanen, Teuronjärvi, Valkealammi, Vähä- Humalajärvi and Ylinen Tuuloslammi. Flowing water was studied in delta of Rivers Teuronjoki and Ormijoki, in River Kurkijoki and in stream of Veitsijärvenojaa. In addition the quality of water was also meadured in the following streams: Evojoki, Karnaalinoja, Kutilanjoki, Luukkaanlahti, Myllyoja, Ormijoki, Sairalanjoki, Takasenoja, Teuronjoki, Virvelinranta, Vikmanninlahti and Vuorentaanoja. With YSI6600 measurer depth, temparature, conductivity, total dissolved solids, ph, ORP (oxygen redox potential), turbidity, chlorophyll-α, optical dissolved oxygen and dissolved oxygen % saturation were measure by each meter. The water samples were taken with Limnos water sample collector. In the laboratory the water samples were analysed for colour, alkalinity, COD, total nitrogen, nitrate-nitrite notrogen, ammonium nitorgen, total phoshorous, phosphate phosphorous, iron and mangane. Of some samples also analyses similar to measurements were made. All the analyses were not done for each depth to reduce the costs of sample analyses. In connection to sampling the secchi depth of the sampling site was measured. The results are presented by municipalities, districts and lakes. In analyzing the results the Finnish National Environment and GPS information system OIVA and its Hertta service was used to analycollect previous data on the studied lakes. Also the publications and studies of Hämeenlinna Regional Environmental Authority and Lammi Biological Station of the University of Helsinki were utilized. The studied lakes were in fairly good condition. As excellent by ecological status were classified eight lakes: Lake Renkajärvi in Hattula, Lake Kuohijärvi in Lammi, Lake Suvitiellinen, Lake Tuomisto and Lake Yli-Kortejärvi in Renko, Lake Kastanajärvi, Lake Oksjärvi and Lake Vähä- Humalajärvi in Tuulos. As good in ecological status were evaluated 18 lakes: Alinen Savijärvi, Sotkajärvi, Akkijärvi, Kaakkolammi, Kankaistenjärvi, Kotkajärvi, Rimminlammi, Alanne-Vitajärvi, Alinen Kyynärö, Kataloistenjärvi, Nerosjärvi, Tevänti, Ylijärvi, Hyötymäjärvi, Iso Humalajärvi, Pyhäjärvi, Suolijärvi and Valkealammi. There were 14 satisfactory lakes and six passable ones. 5

7 1. Tutkimuskohteet ja menetelmät Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi tutki kesän 2011 aikana kaikkiaan 34 järven tai lammen tilaa Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Hattulassa näytteitä otettiin Lehijärvellä ja Alisella Savijärvellä. Hämeenlinnassa näytteitä otettiin kaupunginosittain seuraavasti: Hauhon kaupunginosassa Kotkijärvi ja Vuorenselkä: Kanta- Hämeenlinnassa Katumajärvi (syvänne), Kaakkolammi, Nautalammi; Kalvolan kaupunginosassa Keihäsjärvi, Montolanlampi, Renkajärvi ja Rimminlammi, Lammin kaupunginosassa Tevänti, Rengon kaupunginosassa Kortejärvi sekä Tuuloksen kaupunginosassa Pyhäjärvi, Iso- Humalajärvi, Majavinjärvi, Okslammi, Pannujärvi, Teuronjärvi, Vähä- Humalajärvi ja Ylinen Tuuloslammi. Järvimittauksia käyttäen YSI 6600 mittaria tehtiin kaikilla em. järvillä ja lisäksi heinäkuussa seuraavilla järvillä: Akkijärvi, Armijärvi, Katumajärvi (kaikki näytepisteet), Kuohijärvi, Lehee, Mustalammi, Oksjärvi, Sotkajärvi, Suolijärvi, Ylinen Tuuloslammi, Vanajavesi Hämeenlinnan keskustassa (ei mukana yhteenvedon tilastoissa), Ylijärvi sekä Äimäjärvi. Virtavesistä tutkittiin vuonna 2011 tarkemmin Teuronjoen ja Ormijoen suistoa sekä Kurkijokea (kolme pistettä). Näiden osalta otettiin paitsi näytteitä, myös mittautettiin virtaamia Luode Consulting Oy:n toimesta. Lisäksi veden laatua mitattiin mm. Sairalanjoella ja Takasenojalla. Hämeen ELY- keskus vuonna 2011 (näytteenottokerrat suluissa) seuraavat Hämeenlinnan järvet: Iso-Roine syvänne 101 (4), Hauhonselkä Valkkakivi 2 (5), Vähäjärvi keskiosa 2 (1), Kankaistenjärvi kesk. 3 (1), Aulangonjärvi etelä 1 (1), Äimäjärvi Kalliomaa 4 (6) ja Rastinselkä 1 (1), Korvenalustanjärvi 2 (1), Kyynäröjärvi keskiosa 1 (1), Ruokojärvi 1 (1), Oksjärvi pohjoisosa 1 (1), Suolijärvi Rautionk. 1 (3) ja Lehee keskiosa 3 (3). Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi tutki kesän 2012 aikana kaikkiaan 25 järven tai lammen tilaa Hämeenlinnassa sekä Armijärven tilaa Hattulassa (Tuomistokin Hattulan järviä, mutta näytepiste Rengon puolella). Tutkitut järvet on ilmoitettu kaupunginosittain ja näytteenottoajankohta on merkitty sulkuihin: Hauhon kaupunginosassa Akkijärvi ja Kotkijärvi: Kanta- Hämeenlinnassa Katumajärvi (syvänne ja pohjoisosa) ja Kankaistenjärvi; Kalvolan kaupunginosassa Kotkajärvi ja Iso- Salanti, Lammin kaupunginosassa Alanne-Vitajärvi, Alinen-Kyynärö, Nerosjärvi ja Kataloistenjärvi, Rengon kaupunginosassa Suvitiellinen ja Kiikkara sekä Tuuloksen kaupunginosassa Teuronjärvi, Pannujärvi, Takanen, Okslammi, Kuorue, Lehee, Kastanajärvi, Hyötymäjärvi ja Valkealammi. Järvimittauksia käyttäen YSI 6600 mittaria käyttäen tehtiin kaikilla em. järvillä ja lisäksi Oksjärvellä ja Rimminlammella. Vuonna 2012 virtavesistä tutkittiin Teuronjokea ja Veitsijärvenojaa (ja lähiojia), joista jälkimmäisellä myös mittautettiin virtaamia. Virtavesien laatua mitattiin vuonna 2012 myös seuraavilla kohteilla: Evojoki, Karnaalinoja, Kutilanjoki, Luukkaanlahti, Myllyoja, Ormijoki, Teuronjoki, Veitsijärvenoja, Virvelinranta, Vikmanninlahti ja Vuorentaanoja. Hämeen ELY- keskus tutki seuraavat Hämeenlinnan järvet vuonna 2012 (näytteenottokerrat): Avusjärvi (1), Eteläistenjärvi, Hauhonselkä Valkkakivi 2 (4), Ilmoilanselkä Hevossaari (4), Iso- Humalajärvi (1), Iso-Roine syvänne (4), Jokijärvi keskiosa 1 (1), Jänisjärvi keskiosa 1 (1), Keihäsjärvi Taljala 1 (1), Kenkijärvi 1 (1), Konaanjärvi Torvoila 2 (1), Kyläjärvi keskiosa 1 (1), Pyhälampi eteläosa 1 (1), Tevänti keskiosa 2 (1), Valkea Kotinen (7), Äimäjärvi Kalliomaa 4 (4) ja Rastinselkä 1 (5). Alvettulanjoki 0,8 (4), Kaartjoki 1,4 (4), Ormijoki 1.0 (6), Renkajoki 17,2 (4) ja 18,5 (3), Hattulasta ELY-keskus tutki vuonna 2012 Alisen Savijärven, Kynnösjärven (keskiosa 1), Pukarojärven (keskiosa 1), Renkajärven (3, Vuohiniemi), Suojärven (Isoselkä 1), Tömäjärven (Tiskoonkärki 4), Vanajaveden Hattulanselkää (6) sekä Lepaan kohtaa (12; Kvvy ja ELY). 6

8 Vesistönäytteistä tutkittiin pääasiallisesti seuraavia suureita Kanta-Hämeen ympäristön tilan seurantaohjelman mukaisesti: sameus, sähköjohtavuus, ph, väri, alkaliteetti, COD, kokonaistyppi, nitraatti-nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori, rauta ja mangaani. Kaikista syvyyksistä ei tehty kaikkia analyysejä näyteanalyysikustannusten pienentämiseksi. Näytteenoton yhteydessä mitattiin näkösyvyys. YSI6600 mittarilla mitattiin metreittäin syvyyttä, lämpötilaa, sähkönjohtavuutta, kiintoainetta, ph:ta, hapetus-pelkistyspotentiaalia, sameutta, klorofylli-α:ta, hapen pitoisuutta ja kyllästysastetta. Kesänäytteenotot toteutti ympäristöasiantuntija Heli Jutila yhdessä harjoittelijoiden kanssa. Joitakin näytteenottoja ostettiin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistykseltä Tuuloksen järvet hankkeessa. Näytteiden oton yhteydessä merkittiin ylös havaintoja järvien vesi- ja rantakasvillisuudesta ja linnustosta. Näytteiden otossa käytettiin pääosin yksityisten omistamia ja etukäteen varattuja veneitä. Tulosten tarkastelussa käytettiin apuna OIVA-ympäristö- ja paikkatietojärjestelmän Hertta-osiota ja Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen aikaisemmin ottamia näytteitä ja Lammin biologisen aseman julkaisuja. Vuosittaiseen näytteiden ottoon velvoittavat laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta ( /1013) sekä ympäristösuojelun erityislait (ympäristönsuojelulaki /86: 25 ). Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisesti ja Ympäristöministeriön ohjekirjeen pohjalta arvioitiin vesistöjen ekologista tilaa käytettävissä olevien suureiden pohjalta. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n julkaisua Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna käytettiin myös tulosten tulkinta-apuna. 2. Hattula Hattulassa on yli 55 järveä ja lampea. Näytteet otettiin vuonna 2011 Lehi-, Renka- ja Aliselta Savijärveltä. Vuonna 2012 näytteitä otettiin Tuomistosta (Rengon puolelta, missä tulokset esitetään) ja Armijärvestä. Lisäksi tehtiin veden laadun mittausta Armijärvellä ja Sotkajärvellä vuonna Alinen Savijärvi (A= 93,67 ha, suurin syvyys 7,1 m, V= 2,2 milj. m 3, keskiviipymä 12 kk, rantaviiva 4,514 km, korkeus N60+108,80 mpy) Alinen Savijärvi sijaitsee Äimäjärven kaakkoispuolella ja laskee siihen vetensä Savijokea pitkin. Valuma-alueella (pinta-ala 8,2 km 2 ) sijaitsee kaksi järveä, Ylinen Savijärvi ja Kuivajärvi. Metsäisellä valuma-alueella sijaitsevista pienehköistä suoalueista huolimatta humusleima on vain kohtalainen (Sokero 1999), ja Alinen Savijärvi on perustyypiltään kirkasvetinen, karu järvi. Valtionhallinnon Hertta-tietojärjestelmän mukaan Aliselta Savijärveltä on otettu vesinäytteitä seitsemän kertaa, joista viisi on talvituloksia ja kaksi 1980-luvun lopun kesätietoja. Tässä tutkimuksessa vesinäyte otettiin Pirkanmaan ELY tutki Alista Savijärveä Alisen Savijärven ravinnetaso on ollut karuille vesille ominainen ja kokonaisfosforipitoisuudet ovat olleet alhaisia (6,1 13 μg/l), mutta viimeisin näytteenotto osoittaa kohoavia arvoja. Kesällä 2011 pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli 13 μg/l ja alusveden (6 m) 22 μg/l. Klorofylli-α-pitoisuus oli erinomaisen ja hyvän veden rajan tuntumassa. Aivan pinnassa klorofyllipitoisuus oli erinomaisessa luokassa, mutta hieman alempana 2-4 m:ssä 4 μg/l raja hieman ylittyi. Happipitoisuus on ollut hyvä pohjaan asti eivätkä sen paremmin raudan kuin mangaaninkaan pitoisuudet ole kohonneet. Kerrostuneisuuskausien lopulla on aiemmin havaittu varsin lievää happivajetta. Vesi on edelleen kirkasta (1 m 1 NTU) ja humuspitoisuus on vähäinen (väri Pt mg/l). Myös sähkönjohtavuus (10,1 ms/m) ja kemiallinen hapenkulutus (5,6 mg/l) ovat alhaisia. Typpipitoisuu- 7

9 det ovat karulle vedelle tyypillisiä (1 m:ssä N tot 490 μg/l, 6m 500 μg/l). PH on neutraalin paikkeilla, joskin näyttäisi olevan muuttumassa lievästi emäksiseen suuntaan. Tulosten pohjalta näyttää, että järvi on hyvässä kunnossa. Tein järven vesikasvillisuushavainnoinnin Järven rannat ovat kivikkoisia, metsäisiä moreenirantoja. Pääosaltaan melko jyrkkäprofiilisten rantojen jälkeen on syvää ja keskellä taas matalampaa Reijo Erkkilän mukaan. Järvellä on 23 mökkiä ja kaavassa on osoitettu vielä kuusi rakennuspaikkaa. Rantakasvillisuus oli niukkaa ja tyypillisimpänä esiintyi terttualpi (Lysimachia thyrsiflora). Ilmaversoiskasveja tavattiin siellä täällä, lähinnä lahdelmissa, ja kasvustojen leveys jäi useimmiten vain muutamaan metriin. Ilmaversoisista tyypillisimpiä ovat järviruoko (Phragmites australis) ja pullosara (Carex rostrata). Osmankäämiä (Typha latifolia) esiintyi harvakseltaan siellä täällä. Alisen Savijärven tyypillisimpiä kelluslehtisiä ovat siimapalpakko (Sparganium gramineum) ja isoulpukka (Nuphar lutea). Myös pohjanlummetta (Nyphaea candida) tavataan. Uposkasveista tavallisin oli ahvenvita (Potamogeton perfoliatus), joka muodosti paikoin ympyrän muotoisia tiheitä ja varsin korkeitakin kasvustoja, joiden epäilen olevan sijoittuneita järven pohjaan tulevien pohjavesipurkaumien kohtiin. Myös siimapalpakon kasvustot olivat monin paikoin pyöreitä lauttoja. Pohjakasveina tavallisimpia olivat ulpukan ja siimapalpakon alalehdet. Muista vesikasveista tavattiin muutamia hyvin pieniä vesiruttokasvustoja (Elodea canadensis), järvisilopartaa (Nitella flexilis) ja pikkuvitaa (Potamogeton berchtoldii). Myös jonkin verran ruskoärviää (Myriophyllum alterniflorum) näkyi. Todennäköisesti tämä laji on yleisempi, mitä tämän tyyppisellä veneestä suoritettavalla tiirailulla havaittiin. Järven pohja oli monin paikoin varsin tasaisen oloinen ja hienojakoista pintaa näytti peittävä matala sammal. Yhdessä kohdassa näkyi pieni kasvusto rihmalevää (Mougeottia tms). Toisen vesikasvillisuustarkastuksen tein Lämmin kesä ja vedenpinnan lasku olivat molemmat edesauttaneet vesikasvillisuuden levittäytymistä järven matalampiin osiin. Vain kapea kaistale järven pohjasta oli kokonaan kasviston. Ranta oli pääosin moreenia ja kasvillisuus niukkaa mm. terttualpin ja pullosaran luonnehtimaa. Paikoin rannoilla oli vähän isompia ilmaversoiskasvustoja kuten pohjoisrannalla hieman järviruokoa. Pohjoispäässä järven pohja tuntui olevan tasaisempi. Maaperäkartan mukaan tämä ranta oli hiesua. Ulpukka muodosti harvoja laajahkoja kasvustoja siellä täällä. Eniten ulpukkaa oli koillisosan lahdelmassa. Siimapalpakko muodosti paikoin kasvustoja ja nuoria yksilöitä oli paljon luoteisosassa. Tällä kerralla ei kuitenkaan havaittu niin selvästi ympyrän muotoisia kasvustoja kuin syksyllä Ahvenvitaa kasvoi koko järven alueella. Vaikka Alisen Savijärven asukkaat ovat olleet huolissaan vesikasvillisuuden levittäytymisestä, kaikkea kasvillisuutta ei missään nimessä kannata poistaa, vaan vesikasvillisuus kuuluu järveen. Vesien suurkasvit sitovat ravinteita ja estävät siten mm. sinileväkukintoja. Alisella Savijärvellä ei nykyisellään ole juurikaan tarvetta vesikasvillisuuden poistoon. Virkistyskäyttöön voi aiheutua joitain vähäisiä haittoja loppukesällä esim. virvelin veto voi olla hankalaa, mutta alkukesästä tätä ongelmaa ei ole vesikasvien ollessa vielä pieniä. Ilmeisesti Juuriston suunnalta tulevaa metsäojaa on lähivuosina ruopattu, missä yhteydessä on tehty laskeutusaltaita. Niistä huolimatta järveen lienee tullut kuormitusta. Järvellä pesii telkkiä (Bucephala clangula) ja taveja (Anas crecca) sekä yksi joutsenpari (Cygnus cygnus), joka myös nähtiin käynnillä. Muuttoaikaan järvellä levähtää joutsenia ja kurkia (Grus grus). Lähistöllä liikkuu hiirihaukka (Buteo buteo). Kalastuskunnan toimitsija Reijo Erkkilä on istuttanut Aliseen Savijärveen yksivuotista siikaa (Coregonus lavaretus) vuosina (80 g keskipaino, 1200 kpl/v, tavoite 1400 kpl/ ha). Järveltä on saatu ankeriaita (Anguilla anguilla) ja isoja ahvenia (Perca fluviatis). Myös suutari (Tinca tinca), särki (Rutilus rutilus) ja kiiski (Gymnocephalus cernuus) kuuluvat kalastoon. Haukea on aikanaan istutettu järveen (mm. 1989; Jutila 1999), mutta viime vuosina vähemmän. 8

10 Järven pohjoisrannan siimapalpakkoringin luona näin Erkkilän kanssa upean näytelmän, jossa jokin tai jotkin petokalat ajoivat takaa nuoria hopeakylkisiä kaloja, mahdollisesti nuoria siikoja tai muikkuja (Coregonus albula). Ilmeisesti petokalat saavat pikkukaloja helpommin kiinni ajamalla ne kasvillisuuden sekaan, mistä ne eivät pääse niin helposti eteenpäin. Pikkukalat hyppivät ilmaan useita kertoja ilmaan. Reijo Erkkilä on kalastanut Veke-katiskalla saaden kohtalaisia saaliita (noin 100 pienehköä kalaa kerralla). Alisella Savijärvellä on kohtalaisesti täplärapua (Pacifastacus leniusculus). Ennen vuotta 2003 järvellä oli hyvä rapukanta (Astacus astacus), mutta rutto vei sen ja sittemmin on istutettu täplärapua. Alisella Savijärvellä on vesiliikennerajoitus, joka kieltää moottoriveneiden käytön järvellä. Alinen Savijärvi on pieni vähähumuksinen järvi (Vh), jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja kokonaistyppipitoisuus osoittivat hyvää ja a-klorofyllipitoisuudet erinomaista luokkaa. Tässä tutkimuksessa päädytään siihen, että Alisen Savijärven ekologinen tila on hyvä Armijärvi ( ; A= 9,08 ha, suurin syvyys 9,1 m, keskisyvyys 4,6 m, V= 418,49 milj. m³; rantaviiva 1,674 km, korkeus N60+87,90 m mpy) Armijärvi on n. 700 m pitkä ja 150 m leveä jyrkkärantainen järvi Parolanharjun maastossa. Armijärven valuma-alue on n. 1 neliökilometri ja veden vaihtuvuus heikko. Vesimäärää lisäävät järven pohjassa olevat lähteet. Armijärvi sijaitsee Parolan pohjavesialueella. Armijärvestä on Hertassa tietoja vuodesta 1981 lähtien kahdesta näytepaikasta (keskiosa 5 ja pohjoisosa 2) kaikkiaan noin 100 kertaa (98+3). Järven fysikaalis kemiallista tilaa tarkkaillaan syvännepisteillä talvi- ja kesäaikaan tehtävällä näytteenotolla, jossa näytteitä on otettu syvyyksiltä 1 m, 3 m, 5 m ja 8 m (eli 1 m pohjasta). Näytteenottajana on toiminut varsinkin Kokemäenjoen vesistön vsy. ry. ja lisäksi Hämeen ELY-keskus ja Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalvelut. Kesällä 2011 Lehijärvellä tehtiin mittauksia , ja kesällä 2012 Lehijärveä tutkittiin ja (liitetaulukossa on esitetty vain nämä tulokset eikä lainkaan muuta laajaa näytteenottoa Armijärvestä). Heinäkuun lopun mittauskäynnillä ( ) Armijärven vesi oli lievästi sameaa ja rehevää klorofylli-α:n perusteella pintavesi oli lähes kirkasta ja klorofylli-α-pitoisuus lievästi rehevä (8,7 μg/l). Vähähumuksisen (16 mg Pt/l) veden väri tummeni pinnasta pohjaan. Järven pintaveden ph oli neutraali ja alkaliniteetti hyvä (0,39 mmol/l). Sähkönjohtavuus oli alhainen (7,6 ms/m). Näkösyvyys oli m ja ,5 m eli varsin hyvä. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli μg/l eli Armijärvi oli rehevä. Heinäkuun lopun sameusarvojen perustella kokonaisfosforipitoisuus olisi saattanut olla korkeampi. Vapaata fosfaattifosforia ei pinnassa juuri ollut. Alusveden ja pohjanläheisen veden kokonaisfosforipitoisuus nousi reheviin lukemiin (7 m 67 μg/l) kertoen järven sisäisestä kuormituksesta. Kokonaistyppipitoisuus heijasteli pinnassa karuutta (670 μg/l) ja pohjalla rehevyyttä (1600 μg/l). Rautapitoisuuden lievä kohoaminen (580 μg/l) alusvedessä kertonee sekin sisäisestä kuormituksesta. Kesällä 2012 Armijärven alusveden happitilanne oli heikko. Hapen kyllästysaste oli alle 5 % heinäkuussa kuuden metrin syvyydestä alaspäin ja elokuussa kuudessa metrissä kyllästysaste oli pudonnut alle 3 %:in. Kesällä lämpötila oli alusvedessä melko korkea (8 o C). Kesällä 2011 happitilanne oli vielä vuotta 2012 heikompi (kyllästysaste 0 %) ja hapetus-pelkistyspotentiaali oli negatiivinen ( ). 9

11 Suojelu- ja kunnostustyö Armijärven suojeluyhdistys perustettiin 1981, kun voimakkaat leväkukinnat ja kalojen joukkokuolema herättivät järven ympäristön asukkaat. Aktiivisten kunnostustoimien ansiosta järven tila on nykyisin palautunut hyväksi. Järven ongelmana on edelleen syvänteiden happipitoisuuksien aleneminen etenkin talvisin. Armijärven kunnostustoimet: 1981 Suojeluyhdistyksen perustaminen 1985 Veden kemiallinen käsittely (alumiini- ja ferrosulfaattijauhe) 1988 Viemäriverkostojen rakentaminen järven ympärille ja kiinteistöjen liittäminen verkostoon. Matonpesupaikkojen rakentaminen kuivalle maalle Alusveden pumppaus viemäriverkostoon (alusvedessä runsaasti fosforia ja typpeä) 1991 Veden kemiallinen käsittely (alumiini- ja ferrosulfaatti) 1993 Veden kemiallinen käsittely (alumiini- ja ferrosulfaatti) Alusveden hapetus suihkuttamalla ilmaan 1994 Roskakalan pyynti avorysillä 1995 Veden kemiallinen käsittely (alumiinikloridi neste) Roskakalan pyynti keskimäärin joka toinen vuosi Pintaveden kierrättäminen Lisäksi on toteutettu Särjenkudun turopyyntiä keväisin Itsekasvatettujen petokalanpoikasten istutuksia Rantojen siistimistä Vesiensuojelutietouden levittämistä ja toisten suojeluyhdistysten auttamista Järven tilan seuranta Järven ympäristön liittäminen viemäriverkostoon ja matonpesupaikkojen rakentaminen kuivalle maalle Kemialliset käsittelyt Alumiini- ja ferrosulfaatti sekä alumiinikloridi-käsittelyillä vesi kirkastui nopeasti. Ravinteet sitoutuivat pohjasedimenttiin ja järven tila koheni hetkessä. Käsittelyillä ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista saati pysyvää vaikutusta. Alusveden pumppaus viemäriverkostoon Järven syvänteistä pumpattiin pois vettä, johon varsinkin talviaikaan kertyy rehevöitymistä edistäviä ravinteita. Alusveden pumppaaminen viemäriin oli kuitenkin kunnallisteknisesti ongelmallista ja vettä poistui turhaan. Alusveden hapetus suihkuttamalla ilmaan Pumppaamalla hapetonta vettä syvänteistä ja suihkuttamalla se ilmaan saatiin vesi hapettumaan. Samalla pintaan nousi kuitenkin myös ravinteita, jotka ruokkivat leviä ym. kasvustoa. Pintaveden kierrättäminen Syksystä kevääseen Armijärven pintavettä kierrätettiin kymmenen pumpun avulla. Tällöin syksyllä happirikkaat sadevedet saatiin siirtymään alempiin vähähappisiin kerrostumiin. Samalla järven lämpökerrostuneisuus tasoittui. Keväällä pumppaus auttoi nopeasti lämpenevän pintaveden sekoittumisessa kylmempään vesimassaan. Lämmin pintavesi synnytti pohjavirtauksen ylöspäin, joka nostaa ravinteita pintaan. Armijärvi on hyvä esimerkki menestyksellisestä järven kunnostustyöstä. Armijärvi on pieni vähähumuksinen järvi (Vh), jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja a-klorofyllipitoisuudet olivat tyydyttävää luokkaa. Tässä tutki- 10

12 muksessa vuoden 2012 tulosten pohjalta päädytään siihen, että Armijärven ekologinen tila on tyydyttävä. Kuva 1 Armijärven näytepisteet. Tässä tutkimuksessa käytetty eteläisempi piste on merkitty keltaisella Lehijärvi ( ; A= 704,0 ha, suurin syvyys 18,1 m, keskisyvyys 6,5 m, V= 45,9 x 10 6 m³; rantaviiva 13,5 km, korkeus N60+80,80 m mpy) Lehijärvi on 1960-luvulta lähtien ollut melko säännöllisen, viime vuosikymmeninä vuosittaisen tarkkailun kohteena. Järven fysikaalis kemiallista tilaa tarkkaillaan keskiosan syvännepisteellä talvi- ja kesäaikaan tehtävällä näytteenotolla, jossa näytteitä on otettu 1 m, 5 m, 10 m ja 15 m (eli 1 m pohjasta). Näytteitä on otettu keskiosa 2 -pisteeltä Hertan mukaan kaikkiaan 202 kertaa, lisäksi vuosina ja 2007 on vesistönäytteenoton rinnalla tehty kasviplanktonmääritys. Näytteenottajina ovat toimineet Uudenmaan ympäristökeskus ( , , ), Kokemäenjoen vesistön vsy. ry. ( , , , , 2003, 2010), Hämeen ympäristökeskus (1997), Pirkanmaan ympäristökeskus ( , 2012) ja Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi (ktt ky yo) ( ) ja Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalvelut ( ). Kesällä 2011 Lehijärveä tutkittiin ja Lehijärven kalastosta on paljon tietoja hoitokalastusprojekteihin liittyen. Lehijärven vesikasvillisuus on rehevää. Lehijärvi edustaakin vesikasvijärviemme parhaimmistoa ja kasviharvinaisuuksista siellä tavataan hentovitaa (Potamogeton pusillus), uposvesitähteä (Callitriche hermaphroditica) ja hen- 11

13 tosätkintä (Ranunculus confervoides) (Uotila 1997). Lehijärven pohjoispään Ihalemmenlahti on myös valtakunnallisesti arvokas lintuvesi. Kuva 2 Lehijärven keskiosan näytepisteen sijainti. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos lupanro 60/MML/ Vuoden 2011 tulokset Heinäkuun alun mittauskäynnillä ( ) Lehijärven vesi oli sameaa ja vihreää pintavesi oli sentään vain lievästi sameaa, jopa edelliselokuuta kirkkaampaa. Vähähumuksisen veden väri tummeni pinnasta pohjaan. Pintaveden ph oli selvästi emäksen puolella heinäkuun alussa (1-3 m:ssä 9,7 ja 4 m:ssä yli 8,7) kertoen voimakkaasta levätuotannosta. Elokuun puolivälissä ph oli tasaantunut normaaleihin neutraalin tuntumassa oleviin lukemiin. Näkösyvyys oli vain 55 cm ja veden väri oli vihreä näkösyvyys oli kohonnut 1,7 metriin, mikä sekin on keskiarvoa (3,3 m) selvästi alhaisempi lukema. Pintaveden klorofyllipitoisuus ei yllättäen ollut lievästi rehevää korkeampi (5,6-7,1 μg/l). Toisaalta klorofyllipitoisuus oli yllättäen noussut rehevälle tasolle viidessä ylimmässä vesimetrissä (10,6-11,8 μg/l). Mitä ilmeisimmin heinäkuun alussa levämäärä ei ollut vielä noussut käyttämään kaikkea vapaata fosforia ja elokuussa taas levät olivat vähentäneet vesimassassa olevan fosforin määrää. Elokuun 2011 klorofyllipitoisuus vastasi välttävää laatuluokkaa klorofyllipitoisuus oli korkeampi pinnassa korkea (31,1 μg/l) ja huonoa vettä indikoiva. 12

14 Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli peräti 75 μg/l eli Lehijärvi oli erittäin rehevä. Tämä arvo on vähähumuksiselle järvelle niin korkea, että johtaisi yksittäisenä arvona järven huonon tilan määrittelyyn. Heinäkuun alun sameusarvot indikoivat jopa korkeampaa kokonaisfosforipitoisuutta. Vapaata fosfaattifosforia oli pinnassa 25 μg/l. Alusveden ja pohjanläheisen veden kokonaisfosforipitoisuus nousi voimakkaasti (10 m 440 μg/l ja 16 m 700 μg/l) kertoen järven sisäisestä kuormituksesta. Kokonaistyppipitoisuus heijastelee lievää rehevyyttä (pintavedessä 850 μg/l) ja pohjalla rehevyyttä (2900 μg/l). Tällaiselle kirkasvetiselle järvelle pitoisuus on korkea ja osoittaa välttävää luokkaa. Rauta- ja mangaanipitoisuuksien kohoaminen alusvedessä kertonee sekin sisäisestä kuormituksesta. Kesällä 2011 Lehijärven alusveden happitilanne oli heikko. Hapen kyllästysaste oli alle 5 % heinäkuussa yhdeksän metrin syvyydestä alaspäin ja elokuuksi tämä kyllästysraja oli noussut kahdeksaan metriin. Samalta syvyydeltä olot pohjassa muuttuivat pelkistäviksi mittaukset kertoivat happitilanteen ja hapetuspelkistyspotentiaalin olevan hieman edellistä kesää parempi. Kesällä 2011 lämpötila oli alusvedessä varsin korkea (9-15 o C). Lehijärven alkaliteetti eli haponsitomiskyky oli hyvä kertoen järven hyvästä puskurikyvystä happamoitumista vastaan. Sähkönjohtavuus oli korkeahko (18 ms/m 22 ms/m). Lehijärvi on keskikokoinen vähähumuksinen järvi (Vh), jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosforipitoisuuden mediaani on osoittanut tyydyttävää ja kokonaistyppi- ja a- klorofyllipitoisuus välttävää luokkaa. Kalaston pohjalta järven tila on tyydyttävä. Lehijärven ekologinen tila on ympäristökeskuksen päätöksen mukaisesti tyydyttävä. Tässä tutkimuksessa päädytään vuoden 2011 ja 2012 tulosten pohjalta tyydyttävään tilaan. Kuva 3 Lehijärven ulappaa. 13

15 2.4. Renkajärvi ( ; A=617,83 ha, max. syvyys 29,27 m (jopa yli 40 m), keskisyvyys 5,27 m, V= 32,5 x 106 m³; rantaviiva 37,2 km, korkeus N60+121,9 m mpy) Renkajärvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueen Vanajaveden reittiin. Sitä on pidetty veden laadultaan erinomaisena, lievästi humuspitoisena, karuna ja syvänä järvenä. Suurin syvyys on jopa yli 40 m ja löytyy Niinisaaresta etelään. Renkajärvellä moottoriveneily on kielletty joka vuosi ( ), ja muulloinkin sallitaan vain <3,68 kw (= 5 hv) moottorit. Alueellisen veneilyrajoituksen tarkoituksena on mm. suojella järvellä pesivää linnustoa. Renkajärven kalaston runsaimmat lajit ovat ahven ja hauki. Järveen on istutettu 1990-luvun alkupuolella mm. kuhia, siikoja, planktonsiikoja, järvitaimenia ja puronieriöitä. Renkajärvi ja -joki on aikanaan toiminut puunuittoväylänä. Renkajärveä tutkittu vuodesta 1966 lähtien kolmella näytepisteellä 24 kertaa. Eteläosa 1 (syvyys n. 12 m) ja Vuohiniemi 3 (n. 20 m) ovat Hattulan ja Mäntyniemi 2 (n. 27 m) Hämeenlinnan Kalvolan kaupunginosan alueella. Kokonaisfosforipitoisuus on ehkä hieman noussut tutkimusaikana, happipitoisuudet ovat laskeneet ja pohjanläheisen veden rautapitoisuus on noussut. Muutoin veden laatu on pysynyt varsin samanlaisena pitkään. Näytteitä on otettu myös ojien suista, Renkajoen suusta ja Kynnösjärveltä sekä eteläosan sillalta. Esimerkiksi vuonna 2009 ympäristöpalvelut tutki Kynnösjärven, Rimminlammen ja Mäntyniemen veden laatua. Vuonna 2010 näytteitä otettiin Vuohiniemen näytepisteeltä (1, 5, 10, 15, 21,5 m) ja (1, 5, 10, 15, 19,5 m). ELY-keskus tutki Renkajärveä Vuohiniemen pistellä kesällä Mäntyniemen pisteellä tehty mittaus osoitti, että pintaveden olevan lähes neutraalia (ph 7,52) ja kirkasta (0,9 NTU). Veden väri oli humusjärville tyypillinen (50 Pt mg/l). Sähkönjohtavuus (6,4 ms/m) oli alhainen ja happipitoisuus oli hyvä, sillä 27 m:ssä oli vielä 33,5 % happea. Myös kemiallinen hapenkulutus oli alhainen (9,6 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus oli alhainen (7,0 μg/l) ja kokonaistyppipitoisuus niin ikään karulle vedelle ominainen (450 μg/l). Liukoista nitraatti- (22 μg/l) ja ammoniumtyppeä (17 μg/l) oli jonkin verran pintavedessä. Syvemmälle mentäessä kokonaisfosforipitoisuus ei noussut käytännössä lainkaan ja kokonaistyppipitoisuuskin varsin vähä. Myös raudan ja mangaanin pitoisuudet säilyivät melko alhaisina. Klorofylli- a-pitoisuus oli miltei karun veden tasoa (4,5 mg/m 3 ). Näkösyvyydeksi mitattiin m ja ,8 m. Kuva 4 Renkajärveä Vuohiniemen näytepisteen tuntumassa. Susanna Paasivaara Kalastoon perustuvan arvioinnin mukaan Renkajärven ekologinen tila on erinomainen kesällä 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan. Tämä johtuu pääasiassa melko niukoiksi jääneistä kokonaisyksikkösaaliista sekä useiden indikaattorilajien esiintymisestä järvessä. Alusveden hyvää tilaa, hyvää pohjan laatua ja hyvää happipitoisuutta ilmentäviä lajeja olivat muikku, siika ja made (Lota lota). Kivikkorantojen muuttumattomia olosuhteita ilmentävä laji oli puolestaan kivisimppu (Sairanen 2010). Renkajärven rantakasvillisuutta on selvitetty julkaisussa Paasivaara & Jutila Pertti Uotila selvitti Renkajärven vesikasvillisuutta kesällä 2010, mutta tulokset eivät olleet vielä käytettävissä. Mäntyniemessä toteutetun näytteenoton yhteydessä merkittiin hiekkarannalta ylös seuraavat lajit: 14

16 rönsyrölli (Agrostis stolonifera), tervaleppä (Alnus glutinosa), hapsiluikka (Eleocharis acicularis), järvikorte (Equisetum fluviatile), kangaskorte (E. hyemale), viitakastikka (Calamagrostis canescens), jokapaikansara (Carex nigra), pullosara (C. rostrata), hernesara (C. viridula), suo-ohdake (Cirsium palustre), rantaluikka (Eleocharis palustris), rantamatara (Galium palustre), solmuvihvilä (Juncus articulatus), jouhivihvilä (J. effusus), jouhivihvilä (J. filiformis), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), terttualpi (L. vulgaris), rantakukka (Lythrum salicaria), rantaminttu (Mentha arvensis), siniheinä (Molinia caerulea), heinävita (Potamogeton gramineus), kurjenjalka (Potentilla palustris), rantaleinikki (Ranunculus reptans), ahosuolaheinä (Rumex acetosella), raita (Salix caprea), purtojuuri (Succisa pratensis) ja korpikarhunsammal (Polytrichum commune). Rannalla viihtyi viisi sinisorsaa (Anas platyrhynchos). Renkajärvi on keskikokoinen humusjärvi (Kh), jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaisfosfori- ja -typpi- sekä a-klorofyllipitoisuuden mediaanit osoittavat erinomaista luokkaa. Renkajoessa on 7 patoa, joista 3 4 muodostaa kaloille vaellusesteen. Tämän vuoksi Hämeen ympäristökeskuksen tekemä asiantuntija-arvio ekologisesta tilasta oli vuonna 2008 hyvä. Uuden koekalastuksiin perustuvan kalatutkimuksen mukaan kalasto olisi kuitenkin erinomaisessa tilassa. Tässä tutkimuksessa Renkajärven tila arvioitiin erinomaiseksi Sotkajärvi ( ; A= 211,2 ha, max. syvyys 2,9 m, keskisyvyys 1 m; valuma-alueen A=23 km 2, korkeus N60+127,1 m mpy, rantaviiva 22,9 km) Sotkajärven valuma-alue on melko suuri (23 km 2 ), soinen ja ojitettu. Siihen sisältyy kaksi järveä: Pukaronjärvi ja Ojajärvi. Peruskartan mukaan Sotkajärveen laskee 18 ojaa. Pohjoispäähän Hattulan puolelle laskee Pukaronoja ja seitsemän muuta ojaa. Eteläosaan ja keskiosaan eli Hämeenlinnan puolelle laskevat Ojajärvenoja ja yhdeksän muuta ojaa. Järveen tulee loma- ja haja-asutuksen sekä maa- ja metsätalouden kuormitusta luonnonkuorman lisäksi. Sotkajärvi kuuluu Teuronjoen valumaalueeseen eli vedet valuvat Loimi- ja edelleen Kokemäenjoen kautta Itämereen. 15

17 Kuva 5 Sotkajärven valuma-alue Hattulassa ja Hämeenlinnassa. Pohjakartan copyright Maamittauslaitos ja Hämeenlinnan kaupunki. Hattulan ympäristön tila julkaisussa (Jutila 1998) kerrotaan seuraavaa: "Sotkajärvi on humuspitoinen ja karuhko järvi, joka luokitellaan veden laadultaan tyydyttäväksi - hyväksi (näytteitä mm. 1985, 1993, 1997; vedenlaaturekisteri). Sotkajärveen on istutettu 1990-luvulla pariin otteeseen lahnoja (1991 ja 1995)." Sotkajärven pohjoisosan näytepisteeltä ( ; / 2,9 m) on Herttatietojärjestelmän mukaan otettu näytteitä 8 kertaa vuosina 1985, 1993, 2007 ja 2010 (4 kertaa). Tässä tutkimuksessa mittauksia tehtiin kohteella pohjoisosa Ympäristöosasto otti rantanäytteitä vuosina ja Kuva 6 Sotkajärven näytepisteet Hertassa. Sotkajärven väri vaihtelee ( mg Pt/l) ollen korkeimmilla suurten valumien aikaan. Sotkajärvi voidaan tyypitellä värin pohjalta humusjärveksi. Näkösyvyys on vaihdellut 1,6 2,25 metriin. Sameus on pääosin ollut lievää (1 3 FNU välillä), ja näytteessä oli jopa kirkkaaksi luettavaa vettä (0,5-0,6 FNU) sameus oli 1,3 FNU pinnassa ja 8,1 FNU 10 cm pohjasta. Sähkönjohtavuus, joka kertoo suolojen määrästä vedessä, on ollut alhainen ja vaihdellut pääosin 0-5 ms/m välillä. Alkaliteetti, joka kertoo veden puskurikyvystä happamoitumista vastaan, on ollut tyydyttävä, ja muutamissa talvinäytteissä huono ( ) tai jopa loppunut ( ). PH on vastaavasti ajoittain laskenut merkittävästi ( m 5,4; m 5,9) mitatut ph-arvot olivat hyvällä tasolla 6-6,7 välillä. 16

18 Sotkajärven kokonaisfosforipitoisuudet kertovat lievästä rehevyydestä, ja tyypillisesti kesäaikaan (15 µg/l) pitoisuudet ovat olleet korkeampia kuin talvisin (10 µg/l). Vuoden 2010 tulokset poikkeavat tästä niin, että korkein arvo (19 µg/l) saatiin ja alhaisin (8 µg/l). Fosfaattifosforipitoisuudet ovat olleet erittäin alhaisia. Kokonaistyppipitoisuus on vaihdellut vastaavasti välillä µg/l kertoen alhaisesta typen määrästä kiinnittää huomion ammoniumtyppipitoisuuden kohoaminen tavanomaisen tason yläpuolella (44 µg/l). Klorofyllipitoisuus on vaihdellut 2,4 9,1µg/l osoittaen lievää rehevyyttä mitattiin melko alhaisia, karua vettä (alle 4 µg/l) kuvaavia arvoja (1 m 1,3 µg/l). Matalalla Sotkajärvellä ei kesäaikaan ole happiongelmia (hapen kyllästysaste yli 75 %), mutta talvella jääkannen alla niitä saattaisi joskus esiintyä, joskin tutkimustuloksia tästä ei ole. Myös vedessä olevien kemiallisesti hapettavien orgaanisten aineiden määrää kuvaava kemiallinen hapenkulutus on ollut varsin maltillinen (7,2-17 mg/l). Rautapitoisuudet ovat olleet humusvesille tyypilliset. Kerran järvestä on mitattu laajemmin erilaisia metalleja (Al, K, Ca, Mg, Na) ja muita yhdisteitä ja ioneja (SO 2-, Cl-). Sotkajärven suojelun haasteita ovat järven mataluus ja vesikasvillisuuden runsastuminen. On huomioitava myös puskurikyvyn ongelmat ja happamuuden vaikutus järven tilaan. Sotkajärvi on matala humusjärvi (Mh), jonka pintaveden kokonaisfosfori-, klorofylli-αpitoisuus osoittavat erinomaista ja kokonaistyppipitoisuus hyvää ekologista luokkaa. Laatua laskee myös ph:n ajoittainen lasku. Sotkajärven tila arvioidaan tässä tutkimuksessa hyväksi. 3. Hämeenlinna, Hauhon kaupunginosa Hauholla on 74 järveä, joista vuoden 2011 näytteenotto kohdistui Vuorenselälle ja Kotkijärvelle sekä vuonna 2012 Akkijärvelle ja Kotkijärvelle. Kesällä mittauksia tehtiin Akkijärvellä Akkijärvi ( ; A= 86 ha, max. syvyys 9 m, keskisyvyys 2,9 m, valuma-alueen A=8,56 km 2, korkeus N60+119,2 m mpy, rantaviiva 4,9 km) Akkijärven valuma-alueella on muutamia pieniä järviä ja lampia (Jylhäjärvi, Pikku-Akkijärvet, Haukilammi, Kintalammi ja Pulkkalammi), paljon metsää ja suota. Suo-ojitukset ovat aiheuttaneet ajoittain kuormituksen ja humuspitoisuuden lisääntymistä Akkijärvessä. Peltoalueita on lähinnä länsi- ja luoteisrannalla ja nekään eivät ole intensiivisessä käytössä. Rannalla on noin 45 lomaasuntoa ja Lasten Kesä ry:n leirikeskus. Vuonna 2006 Akkijärven ranta-alueella rakennettiin jätevesiverkosto, joka on vähentänyt järveen tulevaa kuormitusta. Akkijärven etelärannalla on yleinen uimapaikka. Akkijärven koillisranta ja -puoli ovat vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Akkijärveltä on Hertta-ympäristötietokannan mukaan otettu näytteitä 1975, 1980, 1992, 1993, 2006, 2012 Uudenmaan ELY-keskuksen, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n ja Pirkanmaan ELY-keskuksen ja kunnallisen ympäristöviranomaisen toimesta. Vuonna 2012 näytteitä otettiin ja syvännepisteeltä. Akkijärvi on humuspitoinen (60 mg Pt/l , 64 mg Pt/l) ja lievästi samea järvi. Talvella näkösyvyys oli 2 m ja ,3 m. Kesällä 2012 pintavesi oli lievästi sameaa (1,5 NTU) ja välivedessä sameus lisääntyi, mutta laski sitten uudelleen pohjalle. Talvella pintavesi oli kirkasta. Sähkönjohtavuus oli alhainen (6,4 ms/m) sekä kesällä että talvella. Happi näyttää Akkijärvessä käyvän vähiin kerrosteisuuskauden lopulla varsinkin kesäaikaan (hapen kyllästysaste 4 %). 17

19 Pitkinä ja lämminvetisiä talvinakin alusvedessä on ilmennyt hapettomuutta, mutta happipitoisuus oli vielä hyvällä tasolla pohjan läheisyydessä (18 %). Kemiallinen hapenkulutus (COD) on Akkijärvessä humusvesille tyypillisesti 9,3 12 mg/l välissä ja ehkä hieman laskenut 1970-luvulta nykypäivään. Akkijärven alkaliteetti oli hyvä (0,18 mmol/l) sekä talvella että kesällä ja ph lähellä neutraalia tehdyn mittauksen tulokset olivat samankaltaisia kuin vuonna 2012, mutta happipitoisuus oli heikompi pohjalla ja klorofyllipitoisuus korkeampi pinnassa. Akkijärvi metriä Kuva 7 Akkijärven valuma-alue ja syvännepiste. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos lupanro 53/MML/08. Akkijärvi on kokonaisfosforipitoisuuden suhteen lievästi rehevä (kaikkien arvojen keskiarvo 20,8 μg/l; avovesikauden pintavesi 18,25 μg/l). Vuonna 2012 pintaveden kokonaisfosforipitoisuus oli varsin alhainen (talvi 13 μg/l, kesä 15 μg/l). Kokonaistypen arvot olivat pintavedessä alhaiset (509 μg/l ja 450 μg/l ). Sen sijaan pohjan läheisessä vedessä sekä fosfori- (66 μg/l) että typpipitoisuudet (820 μg/l) olivat kohollaan ja raudan erittäin korkea pitoisuus (> μg/l) kertoi sisäisestä kuormituksesta. Talvinäytteessäkin vastaava arvojen kohoaminen oli havaittavissa, mutta paljon vähäisemmässä määrin. Akkijärven vesikasvillisuutta on selvitetty useamman vuoden aikana. Torpinlahdella ja järven muissa lahdelmissa ovat laajimmat ilmaveroiskasvustot, joissa tavanomaisia ovat järvikorte, järviruoko ja järvikaisla (Schoenoplectus lacustris). Pohjois- ja koillispuolen harjurannat laskevat järveen jyrkemmin ja ranta- ja vesikasvillisuus jää niukaksi. Myös itärannalla on tällaista niukempaa, lähinnä nuottaruohon (Lobelia dortmanna), pullosaran, jouhisara (C. lasiocarpa), rantaluikan (Eleocharis palustris) ja terttualpin luonnehtimaa rantaa. Kelluslehtisistä tavallisimmat ovat siimapalpakko (Sparganium gramineum), pohjanlumme ja ulpukka, mutta kaakkoislahdelmassa myös vesitatar muodostaa laajoja kasvustoja ja isolummettakin (Nymphaea alba ssp. alba) tavataan. Pohjalehtisiin kuuluvat myös tummalahnaruoho (Isoetes lacustris), äimäruoho (Subularia aquatica) ja rantaleinikki. Irtokellujia, kuten sammakonkilpukkaa (Hydrocharis morsus-ranae) ja pikkulimaskaa (Lemna minor) voi havaita lahden perukoissa. Rantalajistoon kuuluvat myös ratamosarpio (Alisma 18

20 plantago-aquatica), kurjenmiekka, rantakukka, leveäosmankäämi (Typha latifolia), rentukka (Caltha palustris), vehka, myrkkykeiso (Cicuta virosa) ja luhtavuohennokka. Torpinlahden rantaluhdalla, luusuan läheisyydessä kasvavat nevaimarre (Thelypteris palustris), riippasara (Carex magellanica) ja maariankämmekkä (Dactylorhiza incarnata). Järvisieni kuuluu myös Akkijärven eliöstöön. Rannan tuntumassa kasvavat myös kaiheorvokki (Viola selkirkii) ja maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata) Kuva 8 Uimari Akkijärvellä

21 Akkijärvellä viihtyvät kuikka (Gavia arctica), joka tavattiin myös näytteenoton yhteydessä, kalalokki (Larus canus) ja kalatiira (Sterna hirundo), ja vierailijoina tavataan laulujoutsen ja kaakkuri (Gavia stellata), joka pesii läheisillä Pikku-Akkijärvillä. Akkijärven seudun luontoa on kuvattu Hauhon luonto-oppaassa (Jutila 2004). Akkijärvi on pieni humusjärvi (Ph), jonka kasvukauden aikaiset pintaveden kokonaistyppipitoisuudet ovat olleet jopa erittäin hyvässä luokassa, kokonaisfosforipitoisuudet hyvässä luokassa ja klorofylli-α-pitoisuus tyydyttävässä luokassa. Tämän tutkimuksen perusteella Akkijärven tila on hyvä Kotkijärvi ( ; A= 80,69 ha, max. syv. 3 m; rantaviiva 4,8 km; korkeus N60+89,5 m mpy) Kotkijärvi on matala ja rehevä humusjärvi, joka sijaitsee Hauholla Pyhäjärven eteläpuolella. Kotkijärvelle ominaiset mataluus ja humusleimaisuus alentavat jonkin verran järven virkistyskelpoisuutta. Kotkijärvi laskee vetensä Koskenojaa myöten Pyhäjärveen. Tilaltaan Kotkijärvi on luokiteltu tyydyttäväksi. Kotkijärven valuma-alueelta laskevat ojat kulkevat peltoalueiden halki ja hajakuormituspaine on suuri. Haja- ja ranta-asutuksesta johtuvaa kuormitusta selvitettiin kyselytutkimuksella ja ottamalla ojavesinäytteitä 2000-luvun alussa (8 ojapistettä tulo-ojissa ja yksi lähtevässä) (Jutila & Eriksson 2001). Hertta ohjelman mukaan Kotkijärveä on tutkittu viime vuosina kaikkiaan kahdeksan kertaa (1977, 1990, 2001, 2004, 2006, 2011, 2012). Kotkijärveltä otettiin ympäristötoimen toimesta vesinäytteitä neljästä eri pisteestä kesä- ja elokuussa Selvitystä jatkettiin vuonna 2004 (Tuomaala 2004). Tähän selvitykseen otettiin näyte Hertan (OIVA - Ympäristö- ja paikkatietopalvelu) mukaiselta keskiosa 1 -syvännepisteeltä (2,9 m) ja ja lisäksi automaattisella mittarilla mitattiin 0,5 m välein 0,5 metristä 2,6 metriin otettu näyte oli varsin tummavetinen (100 Pt/l) kertoen valuma-alueelta tulevasta humuksesta ja järvi luetaankin sen perusteella runsashumuksiseksi. Alkaliniteetti kertoo järven veden olevan hyvin puskuroitunut happamoitumista vastaan. Näytteenottokerralla järven länsirannalle oli ajautunut hieman sinilevää ja veden näkösyvyys oli pilvisenä ja sumuisena aamuna heikko (vain 0,95 m). Vesi oli yli 18 o C:sta koko massaltaan ja happipitoisuus laski pinnan ylikyllästeisestä tasosta (102 %) noin 69 %:iin pohjan tuntumassa. Hapettavat olot vallitsivat. PH vaihtui pinnasta pohjaan 7,6:sta 6,9:ään. Sameus oli pinnassa hieman 6 NTU tuntumassa, mitä tasoa kesäaikaiset pitoisuudet ovat aiemminkin olleet. Sähkönjohtavuus on melko alhainen (9 ms/s). Kokonaisfosforipitoisuus oli yllättävän korkea (58 μg/l) ja fosfaattifosforiakin mitattiin 8 μg/l. Kokonaistyppipitoisuus oli kohonnut (1100 μg/l). Klorofylli-α-pitoisuus oli pintavedessä korkea (23,8 μg/l) Kotkijärven veden väri oli runsashumuksiselle järvelle tyypillinen (120 Pt/l). Alkaliniteetti oli hyvä ja ph pinnassa neutraali. Veden näkösyvyys oli edelliskesän näytteenottoa parempi (vain 1,3 m). Vesi oli o C:sta koko massaltaan ja vesimassa oli kokonaan hapellinen (pinnan 92 %:sta pohjan 51 %:iin). Sameus oli pinnassa 5,7 NTU, sähkönjohtavuus on melko alhainen (10 ms/s) ja kemiallinen hapenkulutus humusvedelle tavanomainen (17 mg O 2 /l; mg O 2 /l). Kokonaisfosforipitoisuus oli edelleen korkea (52 μg/l) ja kokonaistyppipitoisuus jonkin verran kohonnut (900 μg/l). Klorofylli-α-pitoisuus oli pintavedessä erittäin rehevää vettä luonnehtiva (43,6 μg/l). Kaikkina tutkittuina kertoina fosforia on ollut kesäaikaan yli 44 μg/l ja talvipitoisuudet ovat olleet 30 μg/l tuntumassa. Kokonaistyppipitoisuus oli korkeahko (1100 μg/l) kertoen rehevyydestä. Myös 20

22 Ls.alue R Purkinperkiö Uhrikivi R Vihamurto Pentti Järvenpäänlahti Lehmikorpi Rättärinranta Koskue Tarrinpelto Pyhäntaipale Isoniitty 9.0 Rauh Miekankärki Miekka klorofyllipitoisuus indikoi ekologisen luokituksen mukaan välttävää veden laatua, kun taas ravinnepitoisuudet ovat tyydyttävän luokan mukaisia. 12 Sotjala Kotkoniemi Pyhäjärvi Hovinkartano Hovinkartanonlahti Koskeno ja 6 Purola Porvalinmäk i Maalunen Marttila Kenkivuori Tarri 10 0 Rantala Hopeamäki Saviniemi Suloniemi Sulonen Koivula Sulastenkulma Pakokallio Epaila Puus k a Kotkijärvi Kotkijärvi, keskiosa Kylmäsoja Kiperoja Koivumäk i 10 0 Vähäjärvi Järvenpää Viritty Saarenmäki Hankalanjärvi ,8000 harju Kuva 9 kilometri Mittakaava: 1: Hankala Kotkijärven Hertan mukaisen syvännepisteen sijainti. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos lupanro 60/MML/11. Kotkijärveä on historiassa mahdollisesti laskettu. Kotkijärvellä on paljon lahnaa, ja järven hoitokalastus on käynnistetty keväällä Kotkijärven rehevyys näkyy mm. järveen tulevan ojan suulla ja paikoin lahdelmissa vesikasvillisuuden runsautena. Järven eteläpään lahdelman rannoilla kasvaa muutaman metrin levyinen järviruokovyö ja sen ulkopuolella on kellulehtisten vyöhyke. Vastaavasti pohjois-luoteispään lahdelma on vesikasvillisuuden valtaama. Kotkijärven ympäristössä on lehtomaisuutta ja alueelta löytyy mm. Hankalan lehmusmetsikkö ja yksittäisiä lehmuksia (Tilia cordata) monin paikoin. Kotkijärven ranta- ja vesikasvillisuus kuvastaakin rehevyyttä ja monipuoliseen lajistoon kirjattiin mm. rantaluikka, hapsiluikka, myrkkykeiso, leveäosmankäämi, järviruoko, järvikaisla (Schoenoplectus lacustris), suo-orvokki (Viola palustris), rantayrtti (Lycopus europaeus), järvikorte, tuhkapaju (Salix cinerea), ratamosarpio, vehka (Calla palustris), luhtarölli (Agrostis canina), korpikaisla (Scirpus sylvaticus), luhtakastikka (Calamagrostis stricta), luhtalemmikki (Myosotis scorpioides), ranta-alpi, rantakukka, rönsyleinikki (Ranunculus repens), sammakonkilpukka, rantapalpakko (Sparganium emersum) ja suoputki (Peucedanum palustre). Uposkasveja ovat mm. ahvenvita, uistinvita (Potamogeton natans), tylppälehtivita (P. obtusifolius), vesirutto (Elodea canadensis) ja kellulehtisiä pohjanlumme ja isoulpukka (Nuphar lutea). Kotkijärvellä on linnustollista arvoa ja siellä viihtyvät mm. laulujoutsen, harmaahaikara (Ardea cinerea), nauru- (Larus ridibundus) ja kalalokki, kalatiira, rantasipi (Actitis hypoleucos) ja punasotka (Aythya ferina) (Jutila 2004). Näytteenottokerralla havaittiin västäräkki (Motacilla alba) ja metsäviklo (Tringa ochropus). Kotkijärvi on runsashumuksinen järvi (Rh), jonka pintaveden kokonaisfosfori- ja - typpipitoisuus olivat tyydyttäviä ja klorofylli-α-pitoisuus tyydyttävän ja välttävän rajalla. Tässä tutkimuksessa Kotkijärven tila arvioidaan ekologiselta luokaltaan tyydyttäväksi. 21