Tulevaisuuden näkymiä 3/2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden näkymiä 3/2007"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Sisältää mm. Suomen aluerakenne 2040 Tieliikenne-ennuste

2 Tiehallinto Asiakkuus, toimintaympäristötieto Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Sisältö 3 Lukijoille 5 Suomen aluerakenne Liikenne-ennuste Lyhyesti: Väestöennuste Autolla, maksoi mitä maksoi 32 Future Survey-poimintoja Tulevaisuuden näkymiä ilmestyy n. neljästi vuodessa. Lehden kustantaja on Tiehallinto ja julkaisija asiakkuusprosessi. Toimitukseen kuuluvat Nils Halla (vastaava toim.) ja Veijo Kokkarinen. Toimituksen osoite on Tiehallinto/A, PL 33, Helsinki, p (Halla), faksi Jakelutoivomukset vastaavalle toimittajalle. - ISSN

3 2 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007

4 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Lukijoille Tienpitäjä kohtaa monia sidosryhmiään usein alueellisen merkityksen kautta. Alue voi olla kunta, maakunta tai joku suurempi kokonaisuus koko Suomeen saakka. Aluerakenne on meillä muutoksen kourissa etenkin kuntapuolella. Vaasan yliopiston Levón -instituutissa valmistui keväällä 2007 selvitys seutukuntapohjaisen aluekehityksen näkymistä vuoteen 2040 saakka arvioituna. Käytettyillä mittareilla aluetalous jatkaa keskittymistään pääkaupunkiseudun olllessa aivan omassa luokassaan. Olli Wuori kirjoittaa selvityksen tuloksista. Väestön määrän ja ominaisuuksien (lähinnä nyt ikäjakauman) kehittyminen on jokseenkin keskeisin lähtökohta monissa yhteiskunnallisissa pitemmän tähtäimen suunnittelutehtävissä tienpito mukaanlukien. Liikenteen kysynnän ennakoiminen eli pitkän ajan liikenne-ennusteet perustuvat ensisijaisesti väestökehityksen arvioihin. Tilastokeskus julkisti keväällä 2007 uusimman väestöennusteensa, joka poikkeaa melko paljon - voisiko sanoa, suotuisaan suuntaan - edellisestä, vuonna 2004 tehdystä ennusteesta. Tiehallinnolle sovitettu tieliikenne-ennuste on nyt päivitetty vastaamaan uutta väestöennusteversiota, Veijo Kokkarinen tarkastelee tuloksia. Lehden lopussa on tavan mukaan valikoima Future Survey -tiivistelmäaineistoa, tällä kertaa mm. ilmastonmuutoksesta, teknologiatulevaisuudesta, globalisaatiosta ja tulevaisuuden tutkimuksesta. Nils Halla S-posti: nils.halla@tiehallinto.fi Tulevaisuuden näkymiä -lehtien artikkelit ovat luettavissa myös Tiehallinnon www-palvelussa, osoite on:

5 4 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007

6 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Olli Wuori Vaasan yliopisto, Levón-instituutti Suomen aluerakenne Valtion tilintarkastajat tilasivat keväällä 2006 Vaasan yliopiston Levón-instituutilta tutkimuksen Suomen aluerakenne vuonna Tutkimuspyyntöön kuului selvittää seuraavia asioita: 1) kuvata Suomen toiminnallisen aluerakenteen yhteismitallinen nykytila, 2) laatia toiminnallisen aluerakenteen analysointia palvelevat laskentamallit, 3) analysoida laadittujen mallien avulla aluejärjestelmän kvantitatiivisia piirteitä nykytilanteessa ja ennustaa aluerakenteen muutoksia pitkällä aikavälillä sekä 4) arvioida toiminnallisessa aluerakenteessa tapahtuvien muutosten merkitystä. Keskus- ja vaikutusaluetutkimuksella on Suomessa pitkä traditio, jossa on harjoitettu keskusten alueellisten hierarkioiden tarkastelua, vaikutusalueiden rajaamista, keskusten kvantitatiivisten ominaisuuksien analysointia ja ennustamista. Vaikutusalueita on pyritty rajaamaan monella eri indikaattorilla, myös liikenteen perusteella. Esimerkiksi luvulla Reino Ajo tarkasteli ensin Tampereen liikennealuetta ja myöhemmin liikennealueiden kehittymistä Suomessa. Seuraavalla vuosikymmenellä vaikutusalueita rajattiin mm. linja-autoliikenteen reittien perusteella. Hyvin usein rajaukseen on käytetty asiointikäyntien suuntautumista. Keskus- ja vaikutusaluetutkimusta tekivät Suomessa laajemmin seutukaavaliitot, mutta niiden lopettamisen jälkeen tutkimusaiheeseen on harvemmin paneuduttu. Entisen Vaasan läänin aluetta on tarkasteltu poikkeuksellisen pitkään, peräti neljänä eri vuosikymmenenä. Lähtökohdat Tutkimus tehtiin tilastollisen materiaalin perusteella ja analyysissä tukeuduttiin Tilastokeskuksesta saataviin tietoihin. Tutkimusta tehtäessä tuorein saatavilla oleva Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelle 2040 oli laadittu syksyllä Ennustetta käytettiin analyysien pohjana. Tilastokeskuksen ennustemenetelmä on demografinen malli, jossa väestön tuleva määrä ja rakenne lasketaan ikäryhmittäin syntyvyys-, kuolevuus- ja muuttoliikekerrointen avulla. Tutkimus sai kentältä kritiikkiä Tilastokeskuksen ennusteen käyttämisestä. Jotkut alueet ovat kokeneet, että Tilastokeskuksen ennuste ennakoi niiden väestökehitystä liian negatiivisesti. Mikään instanssi ei kuitenkaan kerää systemaattisesti paikallisia ennusteita, joten vuoteen 2040 ulottuvan vaihtoehtoisen materiaalin kerääminen olisi ylittänyt tutkimukseen budjetoidun työmäärän. Toisaalta on myös perusteltua käyttää samalla tavalla tehtyä ennustetta kaikkialla, jotta alueet olisivat samanarvoisessa asemassa. Tilastokeskus julkisti toukokuussa 2007 uuden väestöennusteen, joka tutkimusta tehtäessä ei ollut saatavilla. Nyt saattaisi olla tarvetta päivittää tutkimus uusimman Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaiseksi. 1 Tutkimusraportin kirjoittivat yhdessä Olli Wuori ja emeritusprofessori Kauko Mikkonen.

7 6 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Tarkastelun alueyksiköksi valittiin seutukunta, joita oli 77 vuonna Seutukuntien väestöpohjat vaihtelevat huomattavasti. Suurin on Helsingin seutukunta ja pienin seutukunta sijaitsee Ahvenanmaalla. Kolmessa väestöltään suurimmassa seutukunnassa asui 35 % väestöstä vuonna Kaiken kaikkiaan 60 pienintä seutukuntaa kattaa vain 25 % maan väestöstä, ja 20:ssä väestöltään pienimmässä seutukunnassa asui yhteensä 5,8 % väestöstä. Käytetyn väestöennusteen mukaan Helsingin seutukunnan väkiluku on asukasta vuonna Kolmessa suurimmassa seutukunnassa asuisi 39 % maamme väestöstä. 20 pienimmässä seutukunnassa asuisi väestöstä 4,7 %. Prosenttilukujen muutokset kertovat väestön keskittymisestä. Helsingin seutukunnan vähittäiskaupan liikevaihto, 6 583,4 milj. vuonna 2004, oli 26,4 % koko maan vähittäiskaupan liikevaihdosta. Neljän suurimman seutukunnan (ks. kuva 1) liikevaihto muodosti 42,6 % Suomen vähittäiskaupan liikevaihdosta. Liikevaihdon suhteen 20 pienimmän seutukunnan yhteinen liikevaihto oli 5,3 % koko maan vähittäiskaupan liikevaihdosta. Koko palvelusektorin toimipaikoista 29 % sijaitsi Helsingin seutukunnassa Neljän suurimman seutukunnan osuus palvelualan toimipaikoista oli 44,5 % koko maan toimipaikoista. Oulussa palvelusektorin toimipaikkoja on paljon vähemmän kuin Tampereen ja Turun seutukunnissa. Mallit Regressio- ja potentiaalimalleilla ennustaminen tapahtuu siten, että nykytilannetta kuvaavan mallin selittävien muuttujien arvoiksi sijoitetaan vuorollaan kunkin seutukunnan selittävien muuttujien ennustearvot ja malliyhtälö ratkaistaan. Tutkimustehtävässä alueyksikköjen väliset linnuntie-etäisyydet pysyvät nykytilanteen mukaisina, mutta väestömäärät muuttuvat Tilastokeskuksen ennusteen mukaisesti. Tällöin tehdään oletus, että malleissa käytettävät kertoimet ovat riittävän vakaita ennustusajanjakson ajan. Saatujen mallien selityskyky on hyvä, lähes sadan prosentin luokkaa. Luokittelu paljastaa perinteisistä aluerakennetutkimuksista tutun havainnon keskusten jakautumisesta erilaisiin hierarkkisiin luokkiin. On olemassa vähän suuria keskuksia, joiden palveluvarustus kattaa laajan valikoiman ja paljon pienemmän varustustason omaavia paikallisempaan kysyntään vastaavia keskuksia. Asetelmat osoittavat myös, että keskuksen voimakkuutta kuvaavina indikaattoreina vähittäiskaupan liikevaihdon tai palvelutoimipaikkojen määrän käyttäminen tuottaa joillakin seutukunnilla hieman eri tulokset. Tulokset Ennusteen perusteella jakautuvat seutukunnat vuonna 2040 vähittäiskaupan liikevaihdon mukaan seuraavasti. Rahanarvon muutosta tarkastelussa ei ole otettu huomioon.

8 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Ennuste Nykytilanne 2040 Malli Empiria Luokka Rajat (milj. ) N Yht. N Yht. N Yht. I Yli II III IV V VI Alle Palvelutoimipaikkojen lukumäärän suhteen seutukunnat tulevat jakautumaan alla olevan asetelman mukaisesti. Ennusteessa on käytetty korotettuja luokkarajoja tulevaisuuden osalta. Ennuste Nykytilanne 2040 Malli Empiria Luokka Rajat (lkm) N Yht. Rajat (lkm) N Yht. N Yht. I Yli Yli II III IV V VI Alle Alle Yleispiirteenä on, että seutukunnat tulevat pääosin sijoittumaan aiempaa alempiin luokkiin, jos muutosta on. Tämä on seurausta käytetyn Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaisesti väestön sijoittumisesta vuonna Osoittautui, että väestömäärällä on hyvin suuri painoarvo ennustettaessa vähittäiskaupan liikevaihtoa tai palvelutoimipaikkojen määrää. Seutukuntien ennustetut liikevaihdot ja palvelutoimipaikat esitetään kuvissa 1 ja 2. Ennustettujen aluevoimakkuuksien ja niiden luokitusten mukaan Helsingin seudun asema Suomen pääkeskuksena on kiistaton ja sen ero seuraavaan ryhmään kasvaa. Luokassa II Tampereen ja Turun seutukunnat ovat nykytilanteessa tasavahvoja, mutta ennusteajankohtaan tultaessa Tampereen seutu on kasvanut voimakkaammin. Oulun seutu oli tämän luokan rajatapaus vuonna 2004 mutta ei ole enää vuonna Luokan III muodostavat Jyväskylän, Lahden, Porin, Kuopion ja Joensuun seutukunnat. Näistä kahden ensin mainitun ennustetaan kasvavan sekä vähittäiskaupan liikevaihdon että palvelutoimipaikkojen lukumäärän osalta, kun taas luokan kolmelle muulle seutukunnalle ennustetaan lievää laskua, mikä ei kuitenkaan vaikuta luokitustulokseen. Luokan IV aluedynamiikassa on enemmän taantuvia kuin kasvavia seutukuntia. Selkeää kasvua ennustetaan pääkaupunkiseudun imusta hyötyville Porvoon ja Lohjan seuduille ja näiden lisäksi esim. Hämeenlinnan, Salon ja Seinäjoen seutukunnille. Negatiivista kasvua ennusteet näyttävät mm. Kouvolan, Kotka

9 8 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Haminan, Rauman, Mikkelin ja Rovaniemen seutukunnille. Luokkarajojen tuntumaan sijoittuneiden seutukuntien osalta kasvu niin kuin laskukin saattaa merkitä luokan muutosta. Tästä esimerkkejä ovat vaikkapa Kemi Tornion ja Ylä- Savon seutukunnat, jotka nykytilanteessa sijoittuivat luokkaan IV mutta putoavat vuoden 2040 tilanteessa luokkaan V. Luokkiin V ja VI sijoittuneista seutukunnista useimmat taantuvat. Negatiivinen kehitys pienempien seutukuntien joukossa merkitsee sitä, että seutukuntien lukumäärä alimmassa luokassa lisääntyy, kun luokkarajat pidetään vakioina. Vaikutusalueiden teoreettiset rajat hierarkiatasoille II V piirrettiin tietokonepohjaisesti Godlundin menetelmänä tunnettua piirtometodia käyttäen. Massatekijöinä rajauskaavoissa käytettiin palvelutoimipaikkojen ennustettuja lukumääriä, joista kullakin hierarkiatasoilla vähennettiin pois ylempiä tasoja edustavien palvelutoimipaikkojen osuus. Pääkaupunkitasolla rajausoperaatioita ei tarvita, koska koko maa on Helsingin vaikutusaluetta tasolla I. Vaikutusalueiden pinta-alat pienenevät siirryttäessä tasoilla alaspäin. Palveluja tarjoavia keskuksia on enemmän, ja teorian mukaisesti tarjolla olevia palveluja haetaan useammin kuin korkeamman tason palveluja. Voidaan myös todeta, että tarjottavan palvelun kantomatka pienenee siirryttäessä alemman tason palveluihin. Hierarkiatasolla II toimii neljä seutukuntaa (kuva 3), Helsingin seudun lisäksi Tampereen, Turun ja Oulun seutukunnat. Turun alue rajautuu Helsingin ja Tampereen puristuksessa pieneksi kulmaksi Lounais-Suomea. Kun Itä-Suomessa ei ole tälle tasolle luokiteltua seutukuntaa, Helsingin vaikutusalue kaartuu Tampereen vastaista rajaa myöten kauas Ylä-Savoon, jossa tulee vastaan Oulun seutukunnan raja. Oulun vaikutusalue kattaakin sitten koko pohjoisen Suomen. Tasolla III yhdeksän keskusseudun jakauma sisältää kaksi perinteisistä vaikutusalueverkoista poikkeavaa piirrettä (kuva 4). Lahden seutukunnan volyymit ovat riittäneet kvantitatiivisessa tarkastelussa nostamaan sen tälle tasolle, joskin sen rooli valtakunnan pääkeskusten joukossa, Helsingin ja Jyväskylän välissä, on tulkinnanvarainen. Sitä osoittaa sen vaikutusalueen erikoinen muoto käytännössä Helsingin seudun vaikutusalueen sisällä. Uuden oikoradan myötä Lahden seutua voidaankin luonnehtia lähinnä Helsingin satelliitiksi ja oikoradan vartta tulevaisuuden kehityskäytäväksi. Tampereen alue yltää valtatie 3:n suunnassa Vaasan rannikkoseudulle asti. Selityksenä on, että Vaasan seutu ei kvantitatiivisten volyymiensä perusteella noussut tähän luokkaan, jossa se vanhempien kvalitatiivisten keskusverkkotutkimusten mukaan on yleensä ollut. Tason IV vaikutusalueverkko lähestyy kaavamaisena kuviona nykymaakuntajakoa (kuva 5). Tosin eteläisessä Suomessa joukkoon kiilaa kaksi kasvukeskusta Helsingin ja Turun väliltä, Salon ja Lohjan seutukunnat. Nykytilanteeseen nähden huomattavimmat muutokset tulevat luokitustuloksista. Kemi Tornion, Ylä- Savon ja Kajaanin seutukuntien putoaminen luokasta III luokkaan IV aiheuttaa näiltä osin alueverkon uusjaon. Luokassa V vaikutusalueet vastaavat monin paikoin seutukuntajakoa, mutta huomattavasti harvasilmäisempänä keskusverkkona myös seutukuntien yhdistelmät ovat yleisiä (kuva 6). Keskusverkon tiheyden vaihtelun mukaisesti alueverkon vaikutusalueiden koko kasvaa Etelä-Suomesta Pohjois- ja Itä-Suomeen siirryttäessä.

10 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Muutokset keskuksien vaikutusalueiden välisissä rajoissa ovat harvoin kovin suuria. Jos kaksi keskusta menettää tai lisää väestöään suhteessa saman verran, niin rajan sijainti pysyy ennallaan. Sen sijaan jonkun keskuksen luokituksen putoaminen alemmalle tasolla muuttaa luokkaan jäljelle jäävien keskuksien välisiä vaikutusaluerajoja. Toiminnallisen aluerakenteen ennustaminen on tässä työssä toteutettu mekanistista lähestymistapaa noudattaen oletuksella, että kehitys jatkuu normaalirataansa ilman radikaaleja mullistuksia. Käytettyihin malleihin on mahdollista syöttää myös tietoa, joissa oletetaan jotain muutosta tapahtuvat tulevaisuudessa. Näin lähestymistavasta muodostuisi suunnittelun apuvälineenä toimiminen. Tutkimus vahvistaa aiemmista vastaavista tutkimuksista saatua näyttöä käytettyjen menetelmien, regressioanalyysin ja potentiaalilaskennan sekä vaikutusalueiden rajausmenetelmien, soveltuvuudesta toiminnallisen aluerakenteen analyysiin ja tulevan rakenteen ennustamiseen. Raportti: Olli Wuori - Kauko Mikkonen: Suomen aluerakenne vuonna Palvelututkimus No 1/2007. Vaasa (ks. Kirjoittajan yhteystiedot: Olli Wuori Erikoistutkija Vaasan yliopisto, Levón-instituutti p. (06) , faksi (06) ow@uwasa.fi Liitekuvat: Kuva 1. Vähittäiskaupan liikevaihto (milj. ) seutukunnittain 2040 regressiomallin (3) mukaan ja liikevaihdon muutos Kuva 2. Palvelutoimipaikkojen lukumäärä seutukunnittain 2040 regressiomallin (4) mukaan ja lukumäärän muutos Kuva 3. Taso II: Neljän voimakkaimmaksi luokitellun seutukunnan vaikutusalueet 2005 ja 2040 palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella. Kuva 4. Taso III: Vaikutusalueet vuonna 2005 ja 2040 palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella. Kuva 5. Taso IV: Vaikutusalueet vuonna 2005 ja 2040 palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella. Kuva 6. Taso V: Vaikutusalueet vuonna 2005 ja 2040 palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella, seutukuntapohja.

11 10 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Ålands skärgård Joutsa Kaakkois-Pirkanmaa Torniolaakso Sisä-Savo Keuruu Ålands landsbygd Siikalatva Tunturi-Lappi Kaustinen Sydösterbottens kustregion Juva Järviseutu Kyrönmaa Koillis-Savo Itä-Lappi Keski-Karjala Pieksämäki Loviisa Pohjois-Lappi M ariehamns stad Eteläiset seinänaapurit Länsi-Saimaa Kehys-Kainuu Pohjois-Satakunta Åboland-Turunmaa Äänekoski Suupohja Koillismaa Pielisen Karjala Jämsä Nivala-Haapajärvi Kuusiokunnat Heinola Härmänmaa Saarijärvi-Viitasaari Lounais-Pirkanmaa Oulunkaari Luoteis-Pirkanmaa Vakka-Suomi Varkaus Raahe Forssa Ylä-Pirkanmaa Ylivieska Loimaa Savonlinna Etelä-Pirkanmaa Imatra Tammisaari Jakobstadsregionen Riihimäki Ylä-Savo Kokkola Kajaani Kemi-Tornio Rauma Rovaniemi Mikkeli Seinäjoki Salo Lappeenranta Kotka-Hamina Porvoo Vaasa Lohja Kouvola Hämeenlinna Joensuu Kuopio Pori Lahti Jyväskylä Oulu Turku Tampere Milj Milj. Kuva 1. Vähittäiskaupan liikevaihto (milj. ) seutukunnittain 2040 regressiomallin (3) mukaan (vas.) ja liikevaihdon muutos (oikealla). Kuvasta puuttuu Helsingin seutukunta, jonka liikevaihto on ennusteen mukaan 7 543,5 milj. vuonna 2040, kasvua 959,2 milj. vuodesta 2005.

12 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Ålands skärgård Torniolaakso Joutsa M ariehamns stad Tunturi-Lappi Keuruu Kaakkois-Pirkanmaa Sisä-Savo Itä-Lappi Pohjois-Lappi Siikalatva Sydösterbottens kustregion Kaustinen Kehys-Kainuu Keski-Karjala Koillismaa Juva Ålands landsbygd Järviseutu Koillis-Savo Pieksämäki Kyrönmaa Loviisa Pielisen Karjala Länsi-Saimaa Eteläiset seinänaapurit Pohjois-Satakunta Äänekoski Oulunkaari Jämsä Åboland-Turunmaa Kuusiokunnat Suupohja Lounais-Pirkanmaa Nivala-Haapajärvi Heinola Saarijärvi-Viitasaari Luoteis-Pirkanmaa Härmänmaa Raahe Vakka-Suomi Varkaus Forssa Ylä-Pirkanmaa Ylivieska Savonlinna Loimaa Kajaani Etelä-Pirkanmaa Imatra Ylä-Savo Tammisaari Kokkola Jakobstadsregionen Riihimäki Kemi-Tornio Rovaniemi Mikkeli Rauma Seinäjoki Salo Lappeenranta Kotka-Hamina Porvoo Vaasa Lohja Kouvola Hämeenlinna Joensuu Kuopio Pori Lahti Jyväskylä Oulu Turku Tampere Kuva 2. Palvelutoimipaikkojen lukumäärä seutukunnittain 2040 regressiomallin (4) mukaan (vas.) ja lukumäärän muutos (oikealla). Kuvasta puuttuu Helsingin seutukunta, jonka ennuste on toimipaikkaa 2040, kasvua toimipaikkaa vuodesta 2005.

13 12 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Kuva 3. Taso II: Neljän voimakkaimmaksi luokitellun seutukunnan vaikutusalueet 2005 (katkoviiva) ja 2040 (ehjä viiva) palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella.

14 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Kuva 4.. Taso III: Vaikutusalueet vuonna 2005 (katkoviiva) ja 2040 (ehjä viiva) palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella.

15 14 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Kuva 5. Taso IV: Vaikutusalueet vuonna 2005 (katkoviiva) ja 2040 (ehjä viiva) palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella.

16 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Kuva 6. Taso V: Vaikutusalueet vuonna 2005 (katkoviiva) ja 2040 (ehjä viiva) palvelutoimipaikkojen lukumäärien perusteella, seutukuntapohja.

17 16 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Veijo Kokkarinen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Tieliikenne-ennuste : Vuoden 2005 ennusteen tarkistaminen Tilastokeskus julkaisi toukokuussa 2007 uuden väestöennusteen. Siinä muutokset edelliseen ennusteeseen verrattuna ovat melko suuria niin koko maan osalta kuin alueellisestikin. Erona on myös se, että nyt väestökehitys ei käänny laskuun ennustejakson lopussa, kuten kaikissa aikaisemmissa ennusteissa. Uusissa väestöluvuissa on niin suuria eroja aikaisempiin verrattuna, että oli aihetta liikenne-ennusteen tarkistamiseen. Muutamana viime vuotena aluekehityksen tasoittumisen myötä myös liikenteen ja autokannan kehitys on tasoittunut alueellisesti. Alkuvuonna 2007 tieliikenteen kehitys on Pohjois-Suomessa ollut jopa kaikkein nopeinta. Tilastokeskuksen väestöennuste 1 Uuden ennusteen mukaan Suomen väestö kasvaa nykyisestä 9 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, mikä on 7 prosenttia enemmän edelliseen ennusteeseen verrattuna. Väestön kehitys on jatkossa myös alueellisesti aiemmin arvioitua selvästi tasaisempaa. Etenkin Pohjois-Suomessa väestöä on uuden ennusteen mukaan huomattavasti enemmän. Uusi väestöarvio merkitsee myös liikenteen nopeampaa ja alueellisesti tasaisempaa kehitystä. Uuden ennusteen mukaisen nopeutuvan väestönkasvun taustalla on erityisesti lisääntynyt nettomaahanmuutto, joka on nostettu nyt :een edellisen ennusteen 6000:sta. Myös syntyvyyttä on suurennettu hiukan ja kuolleisuutta pienennetty. Elinajanodotettakin on vähän nostettu. Edellisen ennusteen mukaan väestö alkoi vähetä jo ennen vuotta Nyt Suomen väestön kasvun ajatellaan jatkuvan vielä vuoden 2040 jälkeenkin. Työikäisten määrä vähenee uudessa ennusteessa selvästi hitaammin kuin edellisessä. Vuonna 2040 työikäisiä on vähemmän kuin nyt, kun se edellisen ennusteen mukaan vähennystä oli Myös tähän vaikuttaa lisääntyvä maahanmuutto, koska muuttajat ovat enimmäkseen työikäisiä. Uudessa ennusteessa Suomen väestörakenne on siis vähän parempi kuin edellisessä väestöarviossa. 1 Väestöennusteesta tarkemmin Lyhyesti-osassa s.28.

18 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Taulukko 1: Väestönkehitys Tilastokeskuksen vuosien 2004 ja 2007 ennusteiden mukaan Vuosi Ennuste 2004 Ennuste /2004, % Väkiluku vuoden lopussa , , , , ,9 Alueellinen väestöennuste Nopeinta väestön kasvu on edelleen etelän kasvukeskusmaakunnissa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla, noin 20 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Muita väestönkasvumaakuntia ovat Pirkanmaan ohella muut Hämeen maakunnat, Varsinais-Suomi, Pohjanmaan maakunnat ja Keski-Suomi. Kainuussa vähennystä on 13 prosenttia, Lapissa vain 5. Väestön kehitys nopeutuu uuden ennusteen mukaan kaikissa muissa maakunnissa paitsi Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Suurimmat muutokset ovat Pohjois-Suomessa. Siellä uuden ennusteen mukaan väestöä on prosenttia aiemmin ennustettua enemmän vuonna Väestökehitystä tasattiin jo vuoden 2004 ennusteessa, joten aluekehityksen ennakoitu tasoittuminen on merkittävää. Mikäli ennustetut väestöennusteet toteutuvat, liikenteen kehitys on jatkossa koko maan osalta väestön kasvun verran suurempaa ja alueellisesti selvästi tasaisempaa. Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa Väestön muutos, % Kuva 1: Väestön muutos maakunnittain vuosina Tilastokeskuksen vuosien 2004 ja 2007 ennusteiden mukaan (Lähde: Tilastokeskus)

19 18 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa Väkilukuero ennusteiden 2007 ja 2004 välillä, %:a Kuva 2: Maakuntien väkilukuero vuonna 2040 TK:n vuoden 2007 ennusteessa verrattuna v ennusteeseen (Lähde. Tilastokeskus) Ennusteen tulokset Koko maa Tarkistettuun liikenne-ennusteeseen on tehty vain uuden väestökehityksen mukaiset muutokset. Koko maan liikennemäärä on 7 prosenttia suurempi vuonna 2040 edelliseen ennusteeseen verrattuna. Alueellisissa ennusteissa on tehty muuttuneiden alueellisten väestölukujen mukaiset muutokset. Muita liikenteen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, kuten talous- ja tulokehitys, alue- ja yhdyskuntarakenne, autoilun kustannukset jne. ei ole tarkasteltu. Ennusteen mukaan tieliikenne kasvaa vuoteen 2040 mennessä noin kolmanneksen. Ennustejakson alkuvuosina liikenne kasvaa vajaan parin prosentin vuosivauhtia, vuoteen 2020 reilun prosentin ja tämän jälkeen kasvu laskee noin puoleen prosenttiin. Vuosina tieliikenne kasvaa ennusteen makaan seuraavasti: - vuosina % - vuosina % - vuosina % Suurin ero vuosien 2004 ja 2007 väestöennusteiden aikavälillä on vuosina Edellisissä ennusteen mukaan väestö oli tuolloin vähenemässä, mutta uudessa ennusteessa ajanjaksolla väestö edelleen kasvaa, ja kasvua on vuoden 2040 jälkeenkin. Tämä näkyy myös liikenteen kehityksessä. Liikenteen kehitys ei juurikaan hidastu ennustejakson loppupuolella, kuten edellisessä ennusteessa.

20 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Milj. autokm Ennuste Ennuste Liikenteen kehitys Kuva 3: Tieliikenteen kehitys ja ennusteiden 2005 ja 2007 mukainen kehitys Tarkistetun ennusteen liikennemäärät eivät ennustejakson alkuaikoina poikkea koko maan tasolla juurikaan edellisen ennusteen luvuista, koska ennusteissa käytetyissä väestöennusteluvuissa ei ole kyseisellä ajanjaksolla paljoa eroja. Uuden väestöennusteen vaikutus näkyy vasta ennustejakson loppupuolella. Vuosina liikennemäärät ovat eri ennusteiden mukaan seuraavat (milj. autokm): Vuosi Ennuste Alueellinen ennuste Tarkistetun ennusteen mukaan liikenne kasvaa koko maassa melko tasaisesti. Myös viime vuosina liikenteen kehitys on ollut alueellisesti selvästi tasaisempaa kuin vuosituhannen vaihteessa luvun lopussa Lapin ja Kainuun maakunnissa liikenne jopa väheni. Uuden väestöennusteen perusteella liikenteen kasvu on melko nopeaa myös pohjoisessa. Nopeinta kasvu on kuitenkin Hämeessä, Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.

21 20 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Taulukko 2: Liikenteen kasvukertoimet maakunnittain vuosina Kasvukerroin Uusimaa 1,25 1,37 1,43 Itä-Uusimaa 1,18 1,29 1,33 Varsinais-Suomi 1,18 1,25 1,30 Satakunta 1,12 1,13 1,17 Kanta-Häme 1,28 1,38 1,45 Pirkanmaa 1,30 1,42 1,51 Päijät-Häme 1,23 1,33 1,37 Kymenlaakso 1,12 1,14 1,15 Etelä-Karjala 1,07 1,08 1,10 Etelä-Savo 1,11 1,14 1,18 Pohjois-Savo 1,13 1,17 1,21 Pohjois-Karjala 1,12 1,15 1,19 Keski-Suomi 1,22 1,30 1,37 Etelä-Pohjanmaa 1,18 1,25 1,32 Pohjanmaa 1,18 1,26 1,32 Keski-Pohjanmaa 1,13 1,21 1,29 Pohjois-Pohjanmaa 1,26 1,37 1,45 Kainuu 1,11 1,16 1,22 Lappi 1,10 1,14 1,19 Koko Maa 1,20 1,28 1,34 Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa Ennuste Liikenteen muutos, % Kuva 4: Liikenteen kasvu maakunnittain vuosina Todellisuudessa maakuntien väliset erot lienevät hiukan esitettyjä pienempiä. Tämä johtuu pitkämatkaisesta liikenteestä, joka menee useiden maakuntien läpi. Erityisesti pitkämatkainen liikenne tasoittaa valtateiden liikennettä. Kotimaan väestöennusteeseen perustuvassa ennustetarkistuksessa ei näy myöskään transi-

22 Tulevaisuuden näkymiä 3/ toliikenteen (Kaakkois-Suomi) ja ulkomaan matkailun aiheuttamaa liikenteen muutosta. Tieluokittainen ennuste Tieluokittaiseen liikenteen kehitykseen vaikuttavat eriluokkaisten teiden vaikutuspiirissä asuvien ihmisten määrä ja pitkämatkainen liikenne, mikä tapahtuu pääosin pääteillä. Pääteiden liikenteen arvioidaan kasvavan 40 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Seututeiden liikenne kasvaa koko tieverkon keskimääräisen kasvun mukaisesti. Yhdysteillä on kasvua keskimäärin kymmenen prosenttia, mutta vähenevän väestön maakunnissa yhdysteiden liikenne yleensä vähenee. Taulukko 3: Liikenteen kasvukertoimet tieluokittain vuosina Kasvukerroin Valtatiet 1,24 1,35 1,41 Kantatiet 1,23 1,33 1,40 Seututiet 1,19 1,27 1,34 Yhdystiet 1,07 1,08 1,09 Koko maa 1,20 1,28 1,34 Liikenteen alueellisessa ja tieluokittaisessa tarkastelussa voidaan erottaa selviä useamman maakunnan käsittäviä nopeamman ja hitaamman kasvun alueita. Nopean kasvun alueita ovat pääkaupunkiseudun lisäksi Häme, Pohjanmaa. ja Keski- Suomi. Vastaavasti hitaamman kasvun alueita ovat Kymenlaaksosta Pohjois- Karjalaan ulottuva alue, Satakunta ja koko Pohjois-Suomi r Muutos, % Uusimaa Itä-Uusimaa Va sinais-suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa Yhdystiet Seututiet Kantatiet Valtatiet Kuva 5: Tieliikenteen arvioitu kehitys maakunnittain ja tieluokittain

23 22 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Vuosien 2005 ja 2007 ennusteiden vertailua Erot maakuntien liikennemärissä ennusteiden 2005 ja 2007 välillä ovat huomattavat. Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta kaikissa muissa maakunnissa ennusteen 2007 liikennemäärät ovat suurempia edelliseen ennusteeseen verrattuna. Osin tämä johtuu koko maan ennustetason nostamisesta 7 prosentilla. Uuden väestöennusteen mukainen väestökehitys nostaa etenkin Pohjois- Suomen maakuntien ennustelukuja. Lapissa ja Kainuussa liikenteen kasvu on jopa yli kaksinkertainen Tilastokeskuksen edelliseen väestöennusteeseen perustuvaan liikenne-ennusteeseen verrattuna. Myös joillakin muilla alueilla ennusteissa liikennemäärissä on lähes samansuuruisia eroja. Pääteillä alueen ennusteiden väliset erot vielä korostuvat. Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ennuste 2005 Ennuste 2007 Koko maa Liikenteen muutos, % Kuva 6: Liikenteen muutos maakunnittain vuosina ennusteiden 2005 ja 2007 mukaan Liikenne-ennusteen arviointi ja käyttö Tilastokeskuksen väestöennuste perustuu havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä, eikä siinä ole otettu huomioon taloudellisten, sosiaalisten eikä muiden yhteiskunta- tai aluepoliittisten päätösten mahdollista vaikutusta tulevaan väestönkehitykseen. Yhteiskunnallisella päätöksenteolla voi olla huomattaviakin vaikutuksia etenkin paikalliseen väestökehitykseen. Siksi ennusteen laatijat huomauttavatkin ennusteen olevan lähinnä apuväline sen arvioimiseksi, onko kehitys ollut suotavaa vai tarvitaanko korjaavia toimia. Samat huomautukset koskevat myös laadittua liikenne-ennustetta. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi liikenteen verotusta muutetaan lähivuosina päästöihin perustuvaksi. Polttoaineen verotusta nostettaneen muutenkin. Myös

24 Tulevaisuuden näkymiä 3/ auton hankintaverotusta muutettaneen vähäpäästöisiä autoja suosivaksi. Hankintaveroja myös harmonisoidaan lähemmäksi EU-maissa käytössä olevaa verotusta, jolloin autoveroa lasketaan Suomessa. Ruuhkamaksut otetaan suurilla kaupunkiseuduilla käyttöön. Liikenteen verotuksen muutoksilla ei ole suuria vaikutuksia liikenteen kehitykseen. Alueellisiin liikenne-ennusteisiin sisältyy epävarmuustekijöitä. Väestöennusteiden mukaan eri alueiden väestö kehittyy hyvinkin eri tahtiin. Alue- ym. politiikalla voitaneen vaikuttaa jossain määrin väestön alueelliseen sijoittumiseen. Viime aikoina on jossain määrin tapahtunut työpaikkojen siirtymistä ruuhka-suomesta muualle maahan, ja esimerkiksi Kainuun työllisyystilanne on parantunut nopeasti. Pientieverkon alueilla väestö ja liikenne voivat vähetä paljonkin, eikä liikenne tuolloin välttämättä täytä enää yleisen tien kriteereitä. Maahanmuutto tai maastamuutto voi olla arvioitua suurempaa (tai pienempää). Aikaisemmissa ennusteissaan Tilastokeskus on lähes poikkeuksetta aliarvioinut väestökehitystä. Erityisesti maahanmuutto on ollut oletettua suurempaa. Toukokuun 2007 väestöennuste poikkeaa aikaisemmista. Nettomaahanmuuttoa on nostettu melkoisesti, ja väestökehitys on selvästi alueellisesti tasaisempaa. Muutamana viime vuotena muuttoliike onkin tasoittunut eri maakuntien välillä, ja myös liikenteen kehitys on ollut aikaisemmasta poiketen melko tasaista koko maassa. Myös autokanta on kasvanut tasaisesti koko maassa. Nähtäväksi jää, onko tämä liikenteen tasoittunut alueellinen kehitys pysyvämpikin ilmiö. Laadittu ennuste soveltuu parhaiten tieverkkotasoisten kehittämistoimenpiteiden ja vaikutusten tarkasteluun, alueelliseen suunnitteluun sekä eri alueiden väliseen vertailuun. Lasketut ennusteluvut ovat ko. alueen tai alueen tieluokan keskimääräisiä lukuja. Mikäli tietyn tien vaikutuspiirissä tapahtuu esim. maankäytössä olennaisia muutoksia, pitää yleisennusteita tarkistaa vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Mm. itärajan liikenne on nopeassa kasvussa transitoliikenteen sekä ostos- ym. matkailun takia ja etenkin Leningradin alueen ja siellä erityisesti Pietarin nopean talouskasvun ansiosta. Tällaisia ulkoisia tekijöitä ei ole ennustetarkastelussa mukana. Kirjoittajan yhteystiedot: Veijo Kokkarinen, p Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Liitetaulukot: 1. Liikennesuorite maakunnittain ja tieluokittain vuonna 2006, 2020, 2030, Liikenteen kasvukertoimet maakunnittain ja tieluokittain /2030/2040

25 24 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Taulukko 1a: Liikennesuorite maakunnittain ja tieluokittain vuonna 2006 Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikennesuorite (milj.autokm) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko Maa Taulukko 1b: Liikennesuorite maakunnittain ja tieluokittain vuonna 2020 Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikennesuorite (milj.autokm) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko Maa

26 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Taulukko 1c: Liikennesuorite maakunnittain ja tieluokittain vuonna 2030 Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikennesuorite (milj.autokm) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko Maa Taulukko 1d: Liikennesuorite maakunnittain ja tieluokittain vuonna 2040 Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikennesuorite (milj.autokm) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko Maa

27 26 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Taulukko 2a: Liikenteen kasvukertoimet maakunnittain ja tieluokittain Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikenteen kasvukerroin Uusimaa 1,29 1,27 1,25 1,12 1,25 Itä-Uusimaa 1,18 1,23 1,23 1,15 1,18 Varsinais-Suomi 1,23 1,19 1,19 1,06 1,18 Satakunta 1,18 1,11 1,09 1,00 1,12 Kanta-Häme 1,32 1,33 1,25 1,13 1,28 Pirkanmaa 1,34 1,37 1,27 1,14 1,30 Päijät-Häme 1,26 1,27 1,24 1,07 1,23 Kymenlaakso 1,16 1,13 1,10 0,99 1,12 Etelä-Karjala 1,11 1,09 1,06 0,96 1,07 Etelä-Savo 1,15 1,15 1,11 0,97 1,11 Pohjois-Savo 1,16 1,16 1,14 1,03 1,13 Pohjois-Karjala 1,15 1,17 1,15 1,01 1,12 Keski-Suomi 1,25 1,30 1,24 1,06 1,22 Etelä-Pohjanmaa 1,23 1,21 1,18 1,07 1,18 Pohjanmaa 1,25 1,22 1,17 1,06 1,18 Keski-Pohjanmaa 1,22 1,11 1,00 1,09 1,13 Pohjois-Pohjanmaa 1,30 1,27 1,26 1,14 1,26 Kainuu 1,15 1,15 1,10 1,00 1,11 Lappi 1,13 1,11 1,09 1,00 1,10 Koko Maa 1,24 1,23 1,19 1,07 1,20 Taulukko 2b: Liikenteen kasvukertoimet maakunnittain ja tieluokittain Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikenteen kasvukerroin Uusimaa 1,43 1,40 1,35 1,16 1,37 Itä-Uusimaa 1,31 1,35 1,32 1,18 1,29 Varsinais-Suomi 1,33 1,29 1,25 1,07 1,25 Satakunta 1,22 1,14 1,09 0,96 1,13 Kanta-Häme 1,45 1,45 1,33 1,15 1,38 Pirkanmaa 1,49 1,51 1,37 1,18 1,42 Päijät-Häme 1,37 1,38 1,32 1,09 1,33 Kymenlaakso 1,19 1,15 1,09 0,95 1,14 Etelä-Karjala 1,12 1,10 1,05 0,91 1,08 Etelä-Savo 1,19 1,19 1,12 0,94 1,14 Pohjois-Savo 1,22 1,21 1,16 1,01 1,17 Pohjois-Karjala 1,20 1,22 1,18 0,99 1,15 Keski-Suomi 1,36 1,41 1,31 1,07 1,30 Etelä-Pohjanmaa 1,33 1,30 1,25 1,08 1,25 Pohjanmaa 1,36 1,32 1,24 1,07 1,26 Keski-Pohjanmaa 1,33 1,20 1,06 1,10 1,21 Pohjois-Pohjanmaa 1,44 1,39 1,35 1,17 1,37 Kainuu 1,23 1,22 1,15 1,00 1,16 Lappi 1,20 1,16 1,12 0,98 1,14 Koko Maa 1,35 1,33 1,27 1,08 1,28

28 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Taulukko 2c: Liikenteen kasvukertoimet maakunnittain ja tieluokittain Valtatiet Kantatiet Seututiet Yhdystiet Yhteensä Liikenteen kasvukerroin Uusimaa 1,50 1,47 1,42 1,16 1,43 Itä-Uusimaa 1,37 1,42 1,39 1,19 1,33 Varsinais-Suomi 1,39 1,35 1,32 1,08 1,30 Satakunta 1,27 1,20 1,15 0,96 1,17 Kanta-Häme 1,52 1,53 1,41 1,16 1,45 Pirkanmaa 1,59 1,61 1,47 1,21 1,51 Päijät-Häme 1,42 1,44 1,38 1,09 1,37 Kymenlaakso 1,21 1,18 1,13 0,93 1,15 Etelä-Karjala 1,15 1,13 1,08 0,90 1,10 Etelä-Savo 1,24 1,24 1,18 0,94 1,18 Pohjois-Savo 1,26 1,26 1,21 1,00 1,21 Pohjois-Karjala 1,25 1,27 1,23 0,98 1,19 Keski-Suomi 1,43 1,49 1,40 1,09 1,37 Etelä-Pohjanmaa 1,42 1,39 1,34 1,10 1,32 Pohjanmaa 1,43 1,40 1,32 1,09 1,32 Keski-Pohjanmaa 1,42 1,29 1,14 1,13 1,29 Pohjois-Pohjanmaa 1,53 1,49 1,46 1,20 1,45 Kainuu 1,30 1,30 1,23 1,02 1,22 Lappi 1,24 1,22 1,17 0,98 1,19 Koko Maa 1,41 1,40 1,34 1,09 1,34

29 28 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 LYHYESTI Veijo Kokkarinen Tilastokeskus nosti merkittävästi väestöennustettaan Toukokuun 2007 lopussa valmistuneessa väestöennusteessaan Tilastokeskus arvioi Suomen väestökehityksen nopeutuvan. Uuden ennusteen mukaan väestö kasvaa nykyisestä vuoteen 2040 mennessä noin 9 prosenttia, mikä on noin 7 prosenttia enemmän Tilastokeskuksen edelliseen ennusteeseen verrattuna. Väestön kasvu jatkuu koko ennustejakson ajan. Väestön kehitys on myös alueellisesti aiemmin arvioitua selvästi tasaisempaa. Uusi väestöarvio merkitsee myös liikenteen nopeampaa ja alueellisesti tasaisempaa kehitystä varsinkin, kun väkiluvun kasvun arvioidaan jatkuvan myös vuoden 2040 jälkeen. Uuden ennusteen mukaisella väestökehityksellä on huomattavaa merkitystä yhteiskunnan tulevaan kehitykseen. Tilastokeskuksen väestöennuste 2007 lyhyesti: Väkiluku lisääntyy vuosina noin :lla, eli noin 9 prosentilla Väkiluku kasvaa vuoteen 2040 asti ja sen jälkeenkin Vuonna 2040 väestöä on 5,730 miljoonaa (5,277 milj. v. 2006) Eläkeikäisten osuus nousee 16 prosentista 26 vuoteen 2030 mennessä, ja pysyy tämän jälkeen samana Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa nykyisestä :sta :een (1,8 %:sta 6,1:een) Työikäisten osuus pienenee 66,5 prosentista 57,5:een vuoteen 2040 mennessä Vuonna 2040 työikäisiä on vähemmän kuin nyt Väestöllinen huoltosuhde (lasten ja vanhusten suhde 100 työikäistä kohden) nousee nykyisestä 50:stä 74,6:een vuoteen 2034 mennessä Muuttovoittoennuste on henkilöä vuosittain Kokonaishedelmällisyysluku on koko ennusteajan 1,84 Kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän vuonna Uuden ennusteen mukaiseen nopeutuvan väestönkasvun taustalla on erityisesti lisääntynyt nettomaahanmuutto, joka on nyt /a, kun se edellisessä ennusteessa oli Syntyvyyttä on vähän suurennettu ja kuolleisuutta pienennetty edelliseen ennusteeseen varattuna. Myös elinajanodotetta on hieman nostettu. Edellisen ennusteen mukaan väestö alkoi vähetä jo ennen vuotta Nyt väestön kasvun ajatellaan jatkuvan vielä vuoden 2040 jälkeenkin. Työikäisten määrä vähenee uudessa ennusteessa selvästi hitaammin kuin edellisessä. Vuonna 2040 työikäisiä on vähemmän kuin nyt, kun se edellisen ennusteen mukaan vähennystä oli Myös tähän vaikuttaa lisääntyvä maahanmuutto, koska muuttajat ovat enimmäkseen työikäisiä.

30 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Uuden arvion mukaisella työikäisten määrällä on huomattavaa merkitystä yhteiskunnan kehitykseen. Tulevaisuuden työvoimapula on odotettua vähäisempää, ja oletettua suurempi työvoiman tarjonta edistää talouskasvua. Eläkekulujen laskentakin menee uusiksi, kun veronmaksajia on odotettua enemmän. Varaa on paremmin myös julkisten sosiaali-, terveys- ja muiden menojen rahoittamiseen. Vanhusten hoitokin helpottuu, jne. Nettomaahanmuutto voi olla uutta arvioitakin suurempaa. Jotta Suomen työvoiman määrä ei kääntyisi laskuun, tarvittaisiin vuosittain noin siirtolaista vuodessa 2010-luvun jälkeen. Tilastokeskuksen edelliseen väestöennusteeseen verrattuna suurimmat muutokset ovat väestön alueellisessa kehityksessä. Pohjois-Suomessa uuden ennusteen mukaan väestöä on prosenttia aiemmin ennustettua enemmän vuonna Väestökehitystä tasattiin jo vuoden 2004 ennusteessa, joten aluekehityksen ennakoitu tasoittuminen on merkittävää. Nopeinta väestön kasvu on edelleen etelän kasvukeskusmaakunnissa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla, noin 20 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, Kainuussa vähennystä on 13 prosenttia, Lapissa vain 5. Mikäli ennustetut trendit jatkuvat, väestön määrän kehitys on jatkossa koko maan osalta väestön kasvun verran suurempaa ja alueellisesti selvästi tasaisempaa. Kuva: Väestön kehitys Suomessa ja Tilastokeskuksen vuosina laatimat ennusteet Tilastokeskuksen väestöennuste perustuu havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä, eikä siinä ole otettu huomioon taloudellisten, sosiaalisten eikä muiden yhteiskunta- tai aluepoliittisten päätösten mahdollista vaikutusta tulevaan väestönkehitykseen. Yhteiskunnallisella päätöksenteolla voi olla huomattaviakin vaikutuksia etenkin paikalliseen väestökehitykseen.. Ennusteen tehtävä on herättää päättäjät tarvittaessa toimimaan. Lähde:

31 30 Tulevaisuuden näkymiä 3/2007 Nils Halla Kommentti väestöennusteesta: Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeata, ja esimerkiksi talouden alalla enemmänkin viihteellistä toimintaa. Väestökehityksessä puolestaan on kuitenkin joitain hitaammin muuttuvia kehityskulkuja, joten pitemmänkin ajan ennakointiin on ainakin periaatteessa paremmin perusteita. Mutta kun katsoo Tilastokeskuksen viime vuosina melko usein uusimien väestöennusteiden toteutumaa (kuva ed. sivulla), niin sitä ei voi pitää kovinkaan hyvänä. Lisäksi laadittujen ennusteiden käyräparvi hajoaa huomattavan paljon jo v tilanteessa. Ja nyt uusin ennuste siirtää paljon puhutun Suomen väestön vähenemisen alkamisen ennustehorisontin taakse. Syntyvyyden ja kuolevuuden muutokset ovat melko hitaita, vaikka syntyvyydessä näyttää kyllä olevan nopeahkoakin vaihtelua, mutta varsinainen sekoittava tekijä on maahanmuutto. Maahanmuuton arviota on uudessa ennusteessa lisätty ja jos - niin, ennustettu ilmastonmuutos toteutuu, niin näiden pohjoisten alueiden houkuttelevuus vain paranee. Tienpitäjän suunnittelutyön kannalta tämä väestöennusteiden muuttuminen tietää myös sitä, että oman alan ennusteita täytyy tarkistella vastaavasti. Pitkän ajan liikenne-ennusteet kun vahvasti perustuvat väestökehitykseen. Tosin nyt kaukaisempien ennakointien osuvuuden merkitys esimerkiksi tiehankkeiden taloudellisissa tarkasteluissa on onneksi pienehkö. Nils Halla Autolla, maksoi mitä maksoi Vuonna 2000 muinainen Tielaitos selvitti yhdessä Tilastokeskuksen kanssa kyselytutkimuksella polttoaineen hinnannousun vaikutuksia henkilöauton käyttöön ja mahdollista siirtymistä hinnannousun takia joukkoliikenteeseen tai kevyeen liikenteeseen. Haastattelut tehtiin syys-lokakuussa, ja ne koskivat ajanjaksoa maalis-elokuu Silloisen polttoaineen hinnannousun takia lähes puolet autoilijoista ilmoitti vähentäneensä ainakin jossain määrin henkilöauton käyttöä. Eniten käyttö väheni vapaa-ajan viettoon ja asiointiin liittyvillä lyhyehköillä matkoilla. Kymmenesosa automatkaajista ilmoitti siirtyneensä joukkoliikenteen käyttöön joillakin matkoilla ja noin neljäsosa oli siirtynyt lyhyehköillä matkoilla kävelyyn tai pyöräilyyn. Noin kolmasosa autoilijoista oli tehostanut autonkäyttöä yhdistämällä ajoja, ja 15 prosenttia oli kokeillut kimppakyytiä. Joukkoliikenteeseen siirtyivät erityisesti alle 25-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat, naiset hiukan miehiä enemmän, pienituloiset ja varsinkin pääkaupunkiseutulaiset. Joukkoliikenteeseen siirryttiin siis siellä, missä siihen ovat hyvät mahdollisuudet olemassa. Sinnikkäimpiä autoilijoita olivat vuotiaat. Kevyeen liikenteeseen siirtyivät nuoret, yksin asuvat, yksinhuoltajat ja pienituloiset sekä Väli- ja Pohjois-Suomessa asuvat. Ajoja yhdistelivät Länsi- ja Pohjois- Suomessa asuvat ja lapsiperheet. Kimppakyyti oli erityisesti nuorten suosiossa.

32 Tulevaisuuden näkymiä 3/ Suurin osa niistä, jotka eivät polttoaineen hinnan korotusten takia olleet vähentäneet autonkäyttöään, arvelivat tekevänsä niin, jos bensiinin litrahinta nousisi 10 markkaan ja dieselin 8-10 markkaan (näitähän ei nyt enää kukaan osaa hahmottaa...euroissa siis 1,69 ja 1,34-1,69 suoraan muunnettuina). Yleisillä teillä polttoaineen hinnannousun vaikutus henkilöautoliikenteeseen näkyi tutkimusajankohtana liikenteen kasvun hidastumisena ja pysähtymisenä kesäkuukausina, jolloin polttoaineen hinta oli korkeimmillaan. Yleisillä teillä liikenne oli tuolloin pari kolme prosenttia pienempää kuin ilman polttoaineen hinnannousua. Vaikutukset taajamissa ovat kuitenkin suuremmat, koska eniten vähennettiin taajamissa ajettavia lyhyehköjä automatkoja. Tutkimusajankohtana maalis - elokuussa 2000 bensiini maksoi Öljy- ja Kaasualan keskusliiton keräämien tietojen mukaan seuraavasti (kuun 15. päivä): - maaliskuu 6 78 p/l = 1,14 euroina - huhtikuu 6 53 p/l = 1,10 - toukokuu 6 89 p/l = 1,16 - kesäkuu 7 35 p/l = 1,24 - heinäkuu 7 04 p/l = 1,18 - elokuu 6 88 p/l = 1,16 Entä sitten nyt? Ajoneuvohallintokeskus (AKE) selvitytti kesäkuussa 2007 kyselyllä kansalaisten tietämystä autoilun päästöistä ja ympäristöystävällisyyden vaikutuksia auton valintaan. Tuloksista selvisi mm., että vasta 2,23 euron suuruinen bensiinin litrahinta alkaisi vähentää autolla ajoa. Peräti 38 % vastaajista oli sitä mieltä, että mikään hinta (!) ei vähentäisi ajettuja kilometrejä. Ajokilometrit kääntyisivät nousuun bensiinin litrahinnalla 0,95 euroa. Sopivana hintana pidettiin bensiinille 0,98 ja dieselille 0,70 euroa litralta (kesällä 2007 bensiinin hinta on ollut 1,30-1,35 /l tietämissä, dieselöljyn euron paikkeilla). Vaikuttaa, että kansalaisten talous on melko vahvoilla ja hintasietokyky on parantunut vuosituhannen alusta. Riippuvuus autostakin on saattanut lisääntyä, kun yhdyskuntarakenteen hajaantuminen on jatkunut, ja julkisen liikenteen palvelukyky arjen monimuotoisissa liikkumistarpeissa ei liene ainakaan parantunut. Lähteet: Polttoaineen hinnannousun vaikutus autonkäyttöön maalis-elokuussa Helsinki Tielaitoksen selvityksiä 56/2000, 20s + liitt. ISSN , ISBN TIEL

33 ISNN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Vuonna 2006 Suomen aktiivisimmat shakkialueet olivat Lounais-Pirkanmaan (VammSK) ja Tammisaaren seutukunnat (Åminnefors-Hanko-Karjaa-Tammisaari). Taulukossa on

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka Nopea apu Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta Turvallisempi huominen Hyvinkää 23.1.2013 Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka YLE 23.1.2013 klo 7:04 Texasin opistoammuskelu oli kahden kiista Sanakopuna

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA 2008-2012 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Helmikuu 2015 Mitä on yritysdynamiikka? Yritysdynamiikka on yksi alueen kilpailukykyyn tai ulkoiseen elinvoimaan

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien osuus työllisistä 2011 14 % 12 % 10 % 8 % 8,2 % 8,5 % 8,8 % 9,0 % 9,5 % 9,1 % 9,2 % %12,2 % 11,6 %11,6 %11,6 %12,2 11,2 %11,2 % 9,8 % 9,8 %10,1

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Tieliikenne-ennuste 2004-2040. Vuoden 2003 ennusteen tarkistaminen

Tieliikenne-ennuste 2004-2040. Vuoden 2003 ennusteen tarkistaminen Tieliikenne-ennuste 2004-2040 Vuoden 2003 ennusteen tarkistaminen Tieliikenne-ennuste 2004-2040 Vuoden 2003 ennusteen tarkistaminen Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 19/2005 Tiehallinto Helsinki 2005 Verkkojulkaisu

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Tieliikenne-ennuste Vuoden 1998 ennusteen tarkistaminen

Tieliikenne-ennuste Vuoden 1998 ennusteen tarkistaminen Tieliikenne-ennuste 2002-2030 Vuoden 1998 ennusteen tarkistaminen 3 ESIPUHE Tilastokeskuksen uusi väestöennuste vuodelta 2001 eroaa alueellisesti melko paljon kolme vuotta aikaisemmin tehdystä ennusteesta.

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa LUOVIEN ALOJEN TILASTOT -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa Esityksen sisällys Luovien alojen tilastollinen määritelmä ja toimialaluokitus Luovien alojen seutukuntatason tilastollinen

Lisätiedot

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013 Helsinki Helsingfors 2013 Tiedustelut Förfrågningar Inquiries: Sirkku Hiltunen 09 1734 7373 Leena Jäntti 09 1734 7372 Kannen kuvat

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen Pori/Ennakointiseminaari 30.3.2012 Ikärakenteen alueellisia eroja Työllisyyden alueellisia eroja Tutkintorakenteiden alueellisia

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 14.3.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2014

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2014 Katsaus sisältää havainnollisia diagrammeja ja teemakarttoja eri aihealueilta: Asuminen ja rakentaminen Kansantalous Koulutus Kunnallistalous Liikenne ja matkailu Maa-, metsä- ja kalatalous Palvelut Sosiaaliturva

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ? VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ? Poris sul menee hyvi, nii kaua ku alkaa mennä hyvi - Veli-Pekka Ketola - - Suomen kakkoskeskus - Melko täydellinen sijainti - Kasvava

Lisätiedot

SUOMEN ALUERAKENNE VUONNA 2040. Tutkimusraportti

SUOMEN ALUERAKENNE VUONNA 2040. Tutkimusraportti 1 VAASAN YLIOPISTO Levon-instituutti Olli Wuori Kauko Mikkonen SUOMEN ALUERAKENNE VUONNA 2040 Tutkimusraportti PALVELUTUTKIMUS No 1/2007 VAASA 2007 2 3 ALKUSANAT Tämän tutkimuksen on tilannut Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 9.3.2010 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 20.7.2010 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Siikajoki Raahe Pyhäjoki Toimintaympäristön muutokset Raahen selvitysalue 14.8.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat yhteensä työnantajasektorin mukaan

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011 2013 - yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Leila Kaunisharju Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA Valtiotieteen tohtori Timo Aro 26.2.2014 2010-luvun aluerakenteen keskeiset muutosvoimat 1 Kaupungistuminen ja kaupunkiseutulähtöisyys

Lisätiedot

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 16.12.2014 2 TARKOITUS Tuottaa aluekehittämisen tarpeisiin taloustieteelliseen tutkimukseen ja

Lisätiedot

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK T&K&I-TOIMINTA Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto Lähde: Tekes ja EK Korkeakoulusektorin tutkimusmenon kehitys Lähde: Tilastokeskus Korkeakoulusektorin tutkimusmenon jakautuminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto Kommenttipuheenvuoro Ari Näpänkangas Projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 34 kunnan muodostama kuntayhtymä Lakisääteisiä tehtäviä Alueiden kehittäminen (maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä Alueelliset työmarkkinat 2010- luvulla Pekka Myrskylä Miesten ja naisten työllisyys koulutusasteen ja iän mukaan 2009, erikseen ulkomaalaiset 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Ulkom. naiset Ulkom.miehet Per

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Kaupan toimialalla eniten yritysten aloituksia ja lopetuksia vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 yrityksiä aloitti ja lopetti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan aseman huomioiminen Manner- Suomen rakennerahastojen tulevan ohjelmakauden valmistelussa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015

Lisätiedot

MISTÄ ON VAHVAT KUNNAT TEHTY?

MISTÄ ON VAHVAT KUNNAT TEHTY? MISTÄ ON VAHVAT KUNNAT TEHTY? Valtiotieteen tohtori Timo Aro 14.3.2014 Alueet (lue organisaatiot ja rakenteet!) eivät suinkaan kuole siihen, että tekevät vääriä asioita, vaan siihen, että ne jatkavat aikanaan

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ALUEELLISEEN VÄESTÖRAKENTEESEEN, 2000-2010*

MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ALUEELLISEEN VÄESTÖRAKENTEESEEN, 2000-2010* Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita Pellervo Economic Research Institute Working Papers N:o 36 (lokakuu 2000) MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ALUEELLISEEN VÄESTÖRAKENTEESEEN, 2000-2010* Satu

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011 Itä ja Pohjois Suomi ohjelma Jouni Backman 28.11.2011 Itä- ja Pohjois-Suomi -ohjelma Työryhmän tehtävänä on valmistella hallitusohjelman mukainen kehittämisohjelma Itä- ja Pohjois-Suomelle. Pitkät etäisyydet

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot