TIETOISKU VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA"

Transkriptio

1 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan yli puolet tuli Euroopasta, lähinnä Eteläja Itä-Euroopan maista. Varsinais-Suomi sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 1884 henkilöä. Valtaosa maakunnan muuttovoitosta selittyy Turun seudulle ja etenkin Turkuun suuntautuneilla muutoilla. Turku saikin viime vuonna muuttovoittoa noin uuden asukkaan verran. Seuduista eniten muuttotappiota oli Salon seudulla, jonka asukasluku väheni muuttoliikkeen seurauksena yli 300 henkilöllä. Merkillepantavaa Varsinais-Suomen muuttoliikkeen rakenteessa oli se, että Turun kotimainen muuttovoitto oli lähes kokonaan peräisin maakunnan ulkopuolelta, kun muut Varsinais-Suomen alueet puolestaan menettävät asukkaita muihin maakuntiin. Kaikki Varsinais-Suomen seudut saivat muuttovoittoa ulkomailta. Koko maakunnan muuttovoitosta 70 % tulikin maahanmuutosta ja vain 30 % muista Suomen maakunnista. Yli puolet Varsinais-Suomen saamasta ulkomaisesta muuttovoitosta tuli Euroopan alueelta ja siitä valtaosa EU-maista. Ehdottomasti merkittävin yksittäinen maa, josta Varsinais-Suomi saa muuttovoittoa, oli Viro. Varsinais-Suomeen muutti runsaasti ihmisiä myös Etelä- ja Itä-Euroopasta, Lähi-Idän alueelta sekä Itä-Afrikasta. Varsinais- Suomi kärsi eniten muuttotappiota Keski- ja Länsi-Euroopan maihin. Maakunnittain tarkasteltuna Varsinais-Suomi sai eniten muuttovoittoa Länsi-Suomesta: Satakunnasta ja Pohjanmaan maakunnista. Sen sijaan Pirkanmaalle ja etenkin Uudellemaalle muutti Varsinais-Suomesta enemmän ihmisiä kuin niistä muutti Varsinais-Suomeen. Vaikka valtaosa muuttovoitosta tulee ulkomailta, muuttavat ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti varsin lyhyillä etäisyyksillä. Ehdottomasti suurin osa Varsinais-Suomen tulo- ja lähtömuutosta suuntautuukin naapurimaakuntiin. Varsinais-Suomen kunnista eniten muuttovoittoa Turun jälkeen sai Kaarina. Kaarinan muuttovoitosta suurin osa tuli Turusta, joka taas sai merkittävän osan maakunnan sisäisestä muuttovoitostaan Salosta. Muut merkittävät nettomuuttovirrat maakunnassa tapahtuivat pääasiassa Turun seutukunnan kuntien välillä. Kuva 1 Muuttoliikkeen suuntautuminen Varsinais-Suomessa vuonna Nettomuutto on tulomuuton ja lähtömuuton erotus eli muuttovoiton tai -tappion suuruus. Kuva 2 Muuttoliikkeen kehitys Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomi Turun seutu Tulo- ja lähtömuutto (henkilöä) Tulomuutto Suomesta Tulomuutto ulkomailta Turku Muu Turun seutu Lähtömuutto Suomeen Lähtömuutto ulkomaille Nettomuutto Suomeen Nettomuutto ulkomaille Loimaan seutu Nettomaahanmuutto Nettomuutto muihin Suomen kuntiin Nettomuutto Varsinais-Suomen kuntiin Vakka-Suomi Turunmaa Salon seutu

2 TIETOISKU EU-maat Aasia Muu Eurooppa Afrikka Amerikka Oseania Kuva 3 Varsinais-Suomen muuttovoiton ja -tappion (nettomuutto) suuntautuminen muihin Suomen maakuntiin sekä eri maanosiin vuonna 2013.

3 Muuttovoitto tai -tappio (henkilöä) Kuva 4 Varsinais-Suomen maahanmuuton muuttovoiton ja -tappion (nettomuutto) suuntautuminen maittain vuonna 2013.

4 Suomeen (9 138) Suomesta (9 173) Uusimaa (3 968) Uusimaa (3 712) LÄHTÖMUUTTO VARSINAIS-SUOMESTA 2013 TULOMUUTTO VARSINAIS-SUOMEEN 2013 Satakunta (1 221) Satakunta (1 407) Ulkomaille (1 066) Ulkomailta (2 375) Pirkanmaa (1 122) Pirkanmaa (1 046) EU-maat (709) Kanta-Häme (455) EU-maat (1 265) Kanta-Häme (539) Muu Eurooppa (111) Aasia (89) Amerikka (80) Afrikka (33) Oseania (17) Keski-Suomi (320) Pohjanmaa (303) Pohjois-Pohjanmaa (283) Päijät-Häme (203) Pohjois-Savo (196) Lappi (174) Aasia (473) Muu Eurooppa (323) Afrikka (176) Amerikka (100) Oseania (15) Pohjanmaa (440) Pohjois-Pohjanmaa (390) Keski-Suomi (376) Päijät-Häme (292) Pohjois-Savo (240) Etelä-Pohjanmaa (161) Etelä-Pohjanmaa (240) Kuva 5 Varsinais-Suomen lähtö- ja tulomuuton muuttovirrat muihin Suomen maakuntiin sekä eri maanosiin vuonna Pohjois-Karjala (144) Kymenlaakso (142) Etelä-Savo (139) Etelä-Karjala (104) Keski-Pohjanmaa (77) Ahvenanmaa (76) Kainuu (50) Lappi (226) Pohjois-Karjala (158) Kymenlaakso (157) Etelä-Savo (136) Keski-Pohjanmaa (125) Etelä-Karjala (121) Kainuu (57) Ahvenanmaa (51)

5 Turku Kaarina Naantali Rusko Loimaa Marttila Lieto Laitila Pöytyä Masku Sauvo Oripää Nousiainen Vehmaa Mynämäki Taivassalo Tarvasjoki Kustavi Aura Paimio Kemiönsaari Somero Pyhäranta Uusikaupunki Koski Tl Raisio Parainen Salo Nettomuutto Varsinais-Suomen kuntiin Nettomuutto muihin Suomen kuntiin Nettomaahanmuutto Turku Kaarina Naantali Rusko Loimaa Marttila Lieto Laitila Pöytyä Masku Sauvo Oripää Nousiainen Vehmaa Mynämäki Taivassalo Tarvasjoki Kustavi Aura Paimio Kemiönsaari Somero Pyhäranta Uusikaupunki Koski Tl Raisio Parainen Salo Nettomuutto Varsinais-Suomen kuntiin Nettomuutto muihin Suomen kuntiin Nettomaahanmuutto Kuva 6 Varsinais-Suomen kuntien muuttovoiton ja -tappion (nettomuutto) suuntautuminen vuonna Oikeassa kuvassa on sama tietosisältö eri mitta-asteikolla pienten kuntien muuttoliikkeen havainnollistamiseksi.

6 TIETOISKU Kuva 7 Merkittävimmät Varsinais-Suomen kuntien väliset nettomuuttovirrat vuonna Nettomuuttovirta kertoo tulomuuton ja lähtömuuton erotuksen kahden kunnan välillä. Kartassa ei ole esitetty alle 20 henkilön nettomuuttovirtoja.

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Työttömyysaste yhä varsin korkea Varsinais-Suomen työttömyysaste on yhä varsin korkealla tasolla joulukuussa 2013. Työttömyysasteen kasvu on Varsinais-Suomessa kuitenkin koko maan keskiarvoa pienempää,

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Koko maa. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU JATKUNUT NOPEANA Toukokuussa alkanut työttömyyden kasvun kiihtyminen on jatkunut alkusyksyn aikana. Vuonna 2013 alkaneesta työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisesta huolimatta Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. 2012 klo.00 Työttömyys kiihtyvässä kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkui heinäkuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ruokaketju

Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien määrä yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni Varsinais-Suomen kunnissa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys alenemassa paikoitellen Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvutahti hidastuu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni useassa Varsinais-Suomen kunnassa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1. 2014 klo 9.00 Työttömyys kasvaa ja kuntien haasteet Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu hidastumassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Miesten työttömyys kääntyi laskuun Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa tiistaina 2.4. 201 klo 9.00 Työttömyyden kasvu kiihtyy yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa Erik Häggman ja Juha Pusila 2012 Sisältö 1. Kohderyhmä... 4 1.1. Nuorten määrät (2011)...

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.1.2014 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016

Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016 Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016 Varsinais-Suomen maakunnan talous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Maakuntatalous Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi 26.8.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Liite 1 b. Marttilan (9.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Marttilan (9.) tarjousalueet kartalla Liite 1 b. Marttilan (9.) kartalla LOIMAA PÖYTYÄ Marttila 1 TARVASJOKI SALO PAIMIO Tarjousaluekarttojen mittakaavat: 1: 50 000 1-3 1: 70 000 tarjousalue 4 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

MUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT. VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari 2016 26.1.2016 Helsinki

MUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT. VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari 2016 26.1.2016 Helsinki MUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari 2016 26.1.2016 Helsinki Muuttoliike on yksi väestökehityksen osatekijä Väestönkehityksen osatekijät: Luonnollinen

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Sisältö Suunnitteluperusteet Vyöhykejako Kustannuslaskentaperusteet Alustava suunnitteluaikataulu

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus 14.1.215 Villiina Kazi Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat keskittyvät

Lisätiedot

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana 01-12, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana AURA 2 10 SISÄTAUDIT 10 10C Sydänkeskus 6 10E Endokrinologia 5 10G Gastroenterologia 3 10H Hematologia 4 10P Päivystyssisätaudit 1 10R Reumatologia

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 :n mukaan

Lisätiedot

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla Liite b. Sauvon (2.) kartalla PAIMIO KAARINA Sauvo 7 Sauvo 6 SALO PARAINEN Sauvo 5 SAUVO Sauvo Sauvo 4 Sauvo 2 KEMIÖ SALO Tarjousaluekarttojen mittakaava: : 5 : 2, 3, 6 ja 7. 7 :, 4 ja 5 Lisätietoja: Tapio

Lisätiedot

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSM1JISTEfflÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista

Lisätiedot

Lounais-Suomen Tietojakelu Oy hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun

Lounais-Suomen Tietojakelu Oy hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun POSTITOIMILUPAHAKBMUS Valtioneuvosto hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun Vai'sinais-Suomeen seuraavien kuntien alueelle. Aura, Kaarina, Koski tl, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Marttila,

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4. Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.2014 Kuntajakoselvittäjät Selvitysvelvoitteen täyttäminen ja perusteet

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014. 215/2014 Ympäristöministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014. 215/2014 Ympäristöministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014 215/2014 Ympäristöministeriön asetus luonnonsuojelualueiden perustamisesta Varsinais-Suomen maakuntaan Annettu Helsingissä 13 päivänä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali

Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEMINAARI Olli Oranta 24.3. 2015 Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot TURUN ALUEEN KUNNAT Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot KOKO SUOMI väestön ikärakenne, % väestöstä 100 90 80 70 60 50 40 30 8,1 8,2 8,3 63,1 63,1 63 14 59 20 10 0 28,8 28,7 28,7 27 2010 2011 2012

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Turku 28.1.215 Villiina Kazi Asiantuntija Esityksen sisältö 1) Maahanmuutto

Lisätiedot

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net Valmistuneet/valmistuvat kohteet: Vaihe Ka Toteutus v.2007 1. Sadonmaan silta, Loimaa liimapalkkisilta

Lisätiedot

Häiriötiedottaminen kaipaa kehittämistä? Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut

Häiriötiedottaminen kaipaa kehittämistä? Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut 1 Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut 2 Tieliikenteen häiriötiedotusta tutkittiin Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa 276 249 332 274 261 694 346 347 348 344 337 259 338 325 322 310 130 301 249

Lisätiedot

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Turun seudun kuntien taloudesta Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Tulorahoituksen riittävyys selvityksen lähtötilanteessa Tuloslaskelmien yhdistelmä* Koko maa

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leena Jäntti 12.10.2011

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leena Jäntti 12.10.2011 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Leena Jäntti 12.10.2011 Aluekatsaukset tilastokeskus.fi/aluekatsaus Kerran vuodessa ilmestyviä kokoomajulkaisuja Valmiit diagrammit ja teemakartat

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla).

Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Tykslab näytteenotto Pyydämme huomioimaan, että osassa näytteenottopisteistämme näytteitä otetaan pääsääntöisesti vain ajanvarauksella (tiedot sisäsivuilla). Ajanvaraus: www.tykslab.fi > ajanvaraus tai

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015)

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Taulukossa kuvataan kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelma. Suunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa liittymisvalmistelujen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN HYVINVOINTI TILASTOISSA Alueellinen hyvinvointitieto Varsinais-Suomen kuntien hyödyksi TIETOHYÖTY 2009 2010

VARSINAIS-SUOMEN HYVINVOINTI TILASTOISSA Alueellinen hyvinvointitieto Varsinais-Suomen kuntien hyödyksi TIETOHYÖTY 2009 2010 Oy VASSO Ab VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS JULKAISUJA 1/2011 VARSINAIS-SUOMEN HYVINVOINTI TILASTOISSA Alueellinen hyvinvointitieto Varsinais-Suomen kuntien hyödyksi TIETOHYÖTY 2009 2010 Hanna

Lisätiedot

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy 1.5.2015

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy 1.5.2015 Liittymismaksuhinnasto Caruna Espoo Oy 1.5.2015 Mitä liittymismaksulla tarkoitetaan? Liittymismaksulla katetaan jakeluverkon rakennuskustannuksia liittämiskohtaan saakka. Jakeluverkoston rakentamiskustannuksilla

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS VARSINAIS- SUOMEN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS VARSINAIS- SUOMEN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Varsinais-Suomen TYP:n yhteistyösopimus vuosille 2016-2018 YHTEISTYÖSOPIMUS VARSINAIS- SUOMEN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014. 214/2014 Valtioneuvoston asetus. Varsinais-Suomen maakunnan luonnonsuojelualueista

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014. 214/2014 Valtioneuvoston asetus. Varsinais-Suomen maakunnan luonnonsuojelualueista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2014 214/2014 Valtioneuvoston asetus Varsinais-Suomen maakunnan luonnonsuojelualueista Annettu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2014

Lisätiedot

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö TAMMILEIRI 2016 Auto LPK määrä YHTEENSÄ klo osoite Kunta 1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö Purku 59 59 11.20 Rymättylän Märssyvahdit

Lisätiedot