Tampereen seudun ammattiopisto. Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10. Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja Voimassa 12.8.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen seudun ammattiopisto. Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10. Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 12.8.2013 Voimassa 12.8."

Transkriptio

1 Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10 Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja Voimassa alkaen

2 Sisällys 1 JOHDANTO KOULUTUKSEN TAVOITE KOULUTUKSEN TOTEUTUS OPPILAANOHJAUS LUKUSUUNNITELMA OPINTOJEN ETENEMINEN JA ARVIOINTI OPPIMISYMPÄRISTÖT JA OPETUSMENETELMÄT TODISTUKSET..9 1

3 1 JOHDANTO Lähtökohdan perusopetuksen lisäopetuksen opetussuunnitelman laatimiselle muodostavat lisäopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden lisäksi valtioneuvoston asetuksessa 1435/2001 määrittelemät yleiset valtakunnalliset tavoitteet sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Lisäopetuksen opetussuunnitelman laatimisesta vastaa opetuksen järjestäjä. Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille nuorille voidaan järjestää perusopetuslain mukaista yhden lukuvuoden kestävää lisäopetusta. Lisäopetukseen voidaan ottaa opiskelijaksi nuori, joka on saanut perusopetuksen päättötodistuksen samana tai edellisenä vuonna. Lisäopetusta varten ei ole määritelty valtakunnallista tuntijakoa eikä oppimäärää. Lisäopetuksen opetussuunnitelmaan voi kuulua perusopetuksen oppimäärään kuuluvia kaikille yhteisiä oppiaineita, perusopetuksen valinnaisia aineita, perusopetuksen tehtävän mukaisia muita aineita ja oppiainekokonaisuuksia, sekä toisen asteen opintoja, että työelämään tutustumista. Lisäksi opiskelijalla tulee olla mahdollisuus korottaa perusopetuksen oppimäärään kuuluvien yhteisten aineiden arvosanoja ja koulun opetustarjonnan mukaan myös valinnaisten aineiden arvosanoja. Perusopetuksen lisäopetusvuoden hyväksytty suoritus edellyttää 1100 tuntia ohjattua toimintaa. Koulutus ei johda tutkintoon. Yhteistyö toisen asteen koulutuksen kanssa tulee olla jatkuvaa. Opiskelijalle luodaan mahdollisuus osallistua toisen asteen koulutukseen jo lisäopetuksen aikana. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus tutustua monipuolisesti työelämään ja osallistua koulutuskokeiluihin toisen asteen oppilaitoksissa urasuunnittelun tueksi. Opiskelijalla on myös mahdollisuus saada erilaisia tukitoimia kuten psykologi, oppilaitospastori sekä kuraattori ja terveydenhuoltopalvelut. Koulun opiskelijahuolto vastaa tarvittavista perusopetuksen lisäopetuksen opiskelijan tarvitsemista opiskelijahuoltopalveluista. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet erityisesti ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen ja ammatillisesta perustutkinnosta suoriutumiseen. Lukiosuuntautuneisuus on myös täysin mahdollista lisäopetusluokan jälkeen. Lisäopetusvuosi on tarkoitettu tamperelaisille peruskoulun päättäneille nuorille, jotka haluavat selventää itselleen ammatillisia suunnitelmia ja tavoitteita, korottaa peruskouluarvosanojaan sekä suuntautua lisäopetusvuoden jälkeen ammatilliselle toiselle asteelle. Koulutukseen hakeutuminen toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Tampereen perusopetuksen lisäopetuksen, Pirkanmaan alueen muiden ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavien ja valmistavien koulutusten, sekä muiden sidosryhmien kanssa. Nuoren motivaation ja oman aktiivisuuden merkitystä korostetaan niin valintavaiheessa kuin opintojen aikana. 2

4 2 KOULUTUKSEN TAVOITE Lisäopetuksen tavoitteena on perusopetuksen tehtävää jatkaen tukea opiskelijan kasvua ja kehitystä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Tavoitteena on, että opiskelija - oppii itsenäisyyttä ja vastuullisuutta ja kehittää itsetuntemustaan - oppii yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja - kehittää opiskelutaitojaan - kehittää valmiuksia tehdä päätöksiä sekä suunnitella jatko-opintojaan, uraansa ja tulevaisuuttaan - oppii arvioimaan omaa toimintaansa ja toteuttamaan suunnitelmiaan muuttuvissa olosuhteissa - parantaa jatko-opintoihin pääsyn edellytyksiään sekä opinnoissa tarvittavaa tieto- ja taitopohjaa - oppii hankkimaan opinnoissa, yhteiskunnassa ja muussa elämässä tarvittavia tietoja käyttäen hyväksi myös tieto- ja viestintäteknologiaa - oppii kehittämään taitojaan selvitä erilaisissa elämäntilanteissa. Tavoitteena on, että lisäopetuksen jälkeen jokaisella opiskelijalla on sekä suunnitelma jatko-opinnoista että valmiudet aloittaa ne. 3 KOULUTUKSEN TOTEUTUS Lisäopetusvuosi on laajuudeltaan vähintään 1100 tuntia lukuvuodessa opetusta ja ohjausta. Koska lisäopetusta varten ei ole valtakunnallista oppimäärää, jokaiselle opiskelijalle tulee yhteistyössä opiskelijan ja tarvittaessa hänen huoltajansa kanssa suunnitella ja sopia seuraavat asiat - opiskelijan opinto-ohjelmaan sisältyvät opinnot omassa koulussa, muissa oppilaitoksissa, työelämässä ja muualla - oppiaineiden ja muiden opintojen tuntimäärät - opiskelijan henkilökohtaiset oppimistavoitteet - henkilökohtaisen ohjauksen järjestäminen ja muut mahdollisesti tarvittavat tukitoimet. Jokaiselle opiskelijalle tehdään opintojen alussa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), minkä avulla opintoja on mahdollista koulussa ja kotona viedä ohjatusti oikeaan ja tavoiteltuun suuntaan. Vaaditut 1100 tuntia voidaan yksilöllisesti opiskelijan omien tarpeiden mukaan toteuttaa. Opiskelijat opiskelevat kouluaineita yhdessä yhtenä ja samana ryhmänä. Opiskelijan omat tavoitteet, tarpeet ja toiveet eri ainevalinnoissa otetaan huomioon ja esim. kaikissa peruskouluaineissa ei ole tarvetta tehdä korotuksia, jos numerot ovat jo valmiiksi riittävän korkealla tasolla. Tällöin voidaan keskittyä heikommalla arvosanalla oleviin aineisiin. Opinnot perustuvat luokkamuotoiseen työskentelyyn, käytännönläheisyyteen sekä työelämälähtöisyyteen. Jos opiskelijalle on perusopetuksessa ollessaan laadittu henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), otetaan se huomioon tarjoamalla mahdollisia tukitoimia opintoja suunniteltaessa ja niiden aikana. Opintojen aikana tutustutaan monipuolisesti eri ammatteihin, ammatillisen koulutuksen perustutkintoihin ja työelämään. Perusopetuksen lisäopetusluokalla ei ole työssäoppimista, vaan ohjattua työharjoittelua, koska 3

5 opiskelijoilla ei vielä tässä vaiheessa ole riittäviä alakohtaisia taitoja. Harjoittelu toteutetaan työelämän aidoissa oppimisympäristöissä ja näiden jaksojen aikana opiskelija perehtyy monipuolisesti työelämän periaatteisiin ja sääntöihin, mutta saa myös ensikosketuksensa ammatilliseen perustutkintoon sisältyvän työssäoppimisen toteutukseen ja merkitykseen. Opetusta kaikista peruskoulun aineista ei välttämättä järjestetä jokaisena lukuvuonna. Opetuksen järjestäjä sitoutuu kuitenkin tarjoamaan opetusta kattavassa määrässä, harkiten valittuja aineita vuosittain. Opiskelijapalveluiden, opiskelijahuollon sekä muiden tukipalveluiden suhteen lisäopetusluokalla olevat opiskelijat ovat samojen palveluiden ja toimintojen piirissä, kuin Tampereen seudun ammattiopiston (Tredun) varsinaiset perustutkinto-opiskelijat. Lisäksi Tampereen kaupunki tarjoaa tarvittaessa perusopetuksen puolelta lisäpalveluita kuten esimerkiksi peruskouluaineissa käytettävän oppimateriaalin hankkimiseen, ilmaiset bussimatkat yli viiden kilometrin koulumatkoihin sekä tarvittavat muut opiskelua helpottavat ja edesauttavat palvelut. 4 OPPILAANOHJAUS Perusopetuksen lisäopetusluokalle hakevien nuorten opintojen ohjaus ulottuu jo ennen opiskelijavalintaa tapahtuvaan ohjaukseen, jolloin nuori miettii itselleen sopivaa opiskelijavaihtoehtoa. Koulutuksesta ja hakumenettelystä tiedotetaan Tampereen peruskouluille keväällä infopaketeilla. Opintojen alussa käydään peruskouluaika läpi. Opiskelijan kanssa pyritään löytämään positiiviset ja onnistumisia tuoneet asiat sekä kiinnitetään huomiota kehitettäviin asioihin. Ryhmäytymiseen ja hengen luomiseen sekä turvallisen opiskeluympäristön aikaansaamiseen kiinnitetään koko opintojen ajan huomiota. Opiskelijaa opastetaan omaehtoiseen tavoitteen asetteluun ja omasta itsestään vastuuta ottavaan asenteeseen. Opintojen aikana tutustutaan eri koulutuksenjärjestäjiin selkeät tavoitteet asettaen. Lukuvuoden aikana vierailut eri tutkinnonaloille on mahdollisia toteuttaa pidempiaikaisina ja syvempinä kokonaisuuksina, joiden aikana on mahdollista nähdä miten ja mitä eri aloilla opiskellaan ja mitä tutkinnot pitävät sisällään. Lähempänä kevään yhteishakua ohjausta suunnataan siten, että opiskelija löytää itselleen realistiset hakutoiveet toisen asteen yhteishaussa. Yhteishaun jälkeinen aika käytetään pitkälti sen varmistamiseen, että opiskelumotivaatio pysyy riittävän korkealla opintojen loppuun asti. Lisäksi opiskelijaa opastetaan hakemaan kesätöitä, sovitaan jälkiohjauksesta ja valmistaudutaan siirtymään toiselle asteelle. 4

6 5 LUKUSUUNNITELMA PERUSKOULU AINEET Kurssimäärä Tuntimäärä Äidinkieli ja kirjallisuus 2 60 A-kieli 2 60 B-kieli 1 30 Matematiikka 3 90 Biologia 1 30 Maantieto 1 30 Fysiikka 1 30 Kemia 1 30 Uskonto 1 30 Historia 1 30 Kuvataide 1 30 Liikunta 1 30 Oppilaanohjaus 1 30 Tutustuminen ammatillisen toisen asteen tutkintoihin 3 90 TET-työharjoittelu Peruskoulu aineet yhteensä AMMATILLISET AINEET, ammattitaitoa tukevat tutkinnon osat Äidinkieli Englanti 1 30 Matematiikka 1 30 Fysiikka 1 30 Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätieto 1 30 Liikunta 1 30 Taide ja kulttuuri 1 30 Ammatilliset aineet yhteensä Tarjottava opetus yhteensä 38 kurssia 1140 tuntia. 5

7 6 OPINTOJEN ETENEMINEN JA ARVIOINTI Tampereen seudun ammattiopisto Perusopetuksen lisäopetuksen opinnot jakautuvat perusopetuksen sekä ammatillisen toisen asteen koulutuksen aineisiin. Perusopetuksen aineiden tavoitteet tulevat valtakunnallisesta perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Ammatillisten toisen asteen aineiden tavoitteet pohjautuvat toisen asteen valtakunnalliseen sekä Tredun tekniikan ja sähköalan opetussuunnitelmiin. Peruskouluaineiden arviointiasteikko 4 Hylätty 5 Välttävä 6 Kohtalainen 7 Tyydyttävä 8 Hyvä 9 Kiitettävä 10 Erinomainen S Suoritettu Ammatillisten aineiden arviointiasteikko T Täydennettävää 1 Tyydyttävä 2 Hyvä 3 Kiitettävä S Suoritettu Perusopetuksen lisäopetuksen arviointi on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa sekä opiskelijan itsearviointia kehittävää. Arviointi suoritetaan lisä- ja perusopetuksen valtakunnallisten sekä Tampereen seudun ammattiopiston opetussuunnitelmien pohjalta. Ammattitaitoa täydentävissä aineissa noudatetaan Tredun ainekohtaisia opetussuunnitelmia. Perusopetuksen oppimäärään kuuluvissa yhteisissä oppiaineissa arviointi perustuu Opetushallituksen perusopetusta varten määrittelemiin päättöarvioinnin kriteereihin ja niiden soveltamista koskeviin ohjeisiin, ja siinä käytetään perusopetusasetuksen 10. :n 3. momentin mukaista asteikkoa. Perusopetuslain 17 :n 2. momentin mukaisesti yksilöllisen oppimäärän mukaan perusopetuksen yhteisiä aineita opiskelevan arviointi perustuu opiskelijan opinto-ohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin, ja siinä voidaan käyttää myös sanallista arviota. Muissa opiskelijan opinto -ohjelmaan kuuluvissa opinnoissa arviointi perustuu opiskelijan opinto-ohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin, ja arvioinnissa voidaan käyttää numero- tai sanallista arviota. 6

8 Opiskelijan itsearvioinnin kohteena ovat erityisesti hänen valmiutensa asettaa itselleen tavoitteita, tarkastella ja ohjata omaa työskentelyään, tunnistaa edistymistään, hoitaa arkielämän tilanteita sekä suunnitella tulevaisuuttaan. Tutustuminen ammatillisen toisen asteen tutkintoihin Tavoitteet - Tutustuu tavoitteellisesti eri tutkinnonaloihin ja linjoihin - Osallistuu oman HOPS:n tekemiseen - Osaa ottaa muut opiskelijat ryhmässä huomioon - Osaa yhdistää elinikäiseen oppimisen omaan toimintaansa - Näkee oman toimintansa osana yhteiskunnan toimintaa - Ajattelee positiivisesti omasta tulevaisuudestaan ja opiskelumahdollisuuksistaan sekä työllistymisestä Arviointi Suoritus (S) merkintä Opinnot katsotaan suoritetuksi (S), kun - opiskelija ottaa vastuuta omasta opiskelustaan, tekemistään valinnoista ja yhdessä sovituista asioista - opiskelija ymmärtää koulutuksen merkityksen omalle elämälleen, osallistuu aktiivisesti jatkosuunnitelmansa laadintaan ja sitoutuu suunnitelman toteuttamiseen - opiskelijalla on taitoja opiskella ryhmän jäsenenä - opiskelijalla on sellaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, joiden avulla hän pystyy toimimaan jäsenenä erilaisissa ryhmissä - opiskelija tietää ja hahmottaa mihin hakea seuraavassa yhteishaussa ja mitä tavoitella TET-työharjoittelu Tavoitteet - opiskelija hankkii mahdollisuuksien mukaan itse työharjoittelupaikat. Suorittaa sovitusti annetut tehtävät ja on paikalla sovitun tuntimäärän - opiskelija osaa harjoittelun kautta vahvistaa omaa jatko-opintopolkuaan - opiskelija osaa työelämän pääperiaatteet 7

9 - opiskelijan työpanos ja osallistuminen työpaikan toimintaan hyödyttää ja auttaa kulloinkin kyseessä olevaa työpaikkaa ARVIOINTI Suoritus (S) merkintä Opinnot katsotaan suoritetuksi (S), kun - opiskelija ymmärtää työharjoittelun ja työelämän merkityksen omaa jatkoaan ajatellen - opiskelijalla on taitoa työskennellä ryhmän jäsenenä - opiskelija osaa suhteuttaa oman työpanoksensa yhteisen, yhden kokonaisuuden osaksi - opiskelija suhtautuu työelämään myönteisesti Lisätietoja perusopetuksen oppiaineiden tavoitteista ja arvioinnista ositteessa Lisätietoja ammatillisten aineiden/ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien, tavoitteista ja arvioinnista löytyy Ammatillisen perustutkintojen opetussuunnitelmista. 7 OPPIMISYMPÄRISTÖT JA OPETUSMENETELMÄT Opetuksessa käytetään monipuolisesti erilaisia oppimisympäristöjä, joiden avulla voidaan yhdistää teoriaa ja käytäntöä. Oppimisympäristöjä ovat mm. luokkatilat, työsalit ja verkkoympäristöt. Lisäksi hyödynnetään työelämän tarjoamia mahdollisuuksia ja yhteiskunnan palveluita. Opetuksessa pyritään käytännönläheisyyteen ja toiminnallisuuteen. Eri opetusmenetelmiä hyödynnetään monipuolisesti. Käytettäviä opetusmenetelmiä ovat mm. - lähiopetus, ryhmätyöskentely, henkilökohtainen ohjaus - verkko-opetus, - ohjaus - toiminnalliset menetelmät - vertaisoppiminen - vierailevat luennoitsijat - työskentely työsalissa ja luokassa - tutustuminen työelämään ja koulutuksiin - erilaiset tutustumiskäynnit yksilöllisesti ja ryhmässä 8

10 8 TODISTUKSET Lisäopetusvuodesta opiskelija saa todistukset perusopetuksen suoritetuista kursseista, nostetuista perusopetuksen arvosanoista sekä ammatillisen toisen asteen suoritetuista opinnoista. Todistusten muoto ja rakenne noudattelevat yhteisesti sovittua ja käytössä olevia Tampereen kaupungin lisäopetuksen todistuspohjaa. Lisäopetuksessa käytettävät todistukset - välitodistus tai jaksotodistus, joiden antamisesta päätetään opetussuunnitelmassa, - todistus lisäopetuksen suorittamisesta ja - todistus lisäopetuksessa suoritetuista opinnoista. Kaikkiin todistuksiin merkitään todistuksen nimi, opiskelijan nimi ja henkilötunnus, opetuksen järjestäjän ja koulun nimi, lukuvuosi ja todistuksen antamispäivämäärä sekä maininta, että todistus on Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen todistus. Jos oppilas on lisäopetuksessa opiskellut perusopetuksen yhteisiä oppiaineita yksilöllisen oppimäärän mukaisesti, opiskelijan saama sanallinen arvio tai numeroarvosana varustetaan tähdellä (*). Todistuksen lisätietoihin tulee maininta, että oppilas on opiskellut yksilöllisen oppimäärän mukaisesti. Arviota opiskelijan käyttäytymisestä ei merkitä todistuksiin. Mikäli osa opinnoista on tapahtunut muussa oppilaitoksessa, työpaikalla tai työpaikkaan rinnastettavassa muussa paikassa, siitä tulee tehdä merkintä todistuksiin. Opiskelijalle tulee antaa tarvittaessa jatko-opintoihin pyrkimistä varten välitodistus. Todistus koko lisäopetuksen suorittamisesta (liite 1). Jos opiskelija suorittaa hyväksytysti kaikki opintoohjelmaansa kuuluvat opinnot, annetaan hänelle Todistus lisäopetuksen suorittamisesta. Todistuksen kohtaan Lisäopetuksen aikana suoritetut opinnot merkitään opiskelijan opinto-ohjelma ja aineittain tai aineryhmittäin arvio kaikista lisäopetuksessa suoritetuista opinnoista. Tähän kohtaan merkitään myös ne perusopetuksen yhteiset ja valinnaiset oppiaineet, jotka opiskelija on suorittanut hyväksytysti lisäopetuksen aikana, mutta joissa hän ei ole korottanut perusopetuksen päättötodistuksessa saamaansa arvosanaa. Todistukseen merkitään tarvittaessa kohta Perusopetuksen päättöarvosanojen korottaminen. Jos opiskelijan lisäopetuksessa saama uusi arvosana perusopetuksen yhteisissä tai valinnaisissa oppiaineissa on korkeampi kuin perusopetuksen päättötodistuksen arvosana, se merkitään tähän kohtaan. Todistus lisäopetuksessa suoritetuista opinnoista. Mikäli opiskelija suorittaa vain osan opinto-ohjelmaansa kuuluneista opinnoista hyväksytysti tai keskeyttää opintonsa, annetaan hänelle Todistus lisäopetuksessa suoritetuista opinnoista. Opiskelijan hyväksytysti suorittamat opinnot merkitään todistuksessa kohtaan Lisäopetuksen aikana suoritetut opinnot. Tähän kohtaan merkitään myös ne perusopetuksen yhteiset ja valinnaiset oppiaineet, jotka opiskelija on suorittanut hyväksytysti lisäopetuksen aikana mutta joissa hän ei ole korottanut perusopetuksen päättötodistuksessa saamaansa arvosanaa. Jos opiskelija on korottanut jonkin perusopetuksen yhteisen tai valinnaisen oppiaineen arvosanaa, se merkitään todistuksessa kohtaan Perusopetuksen päättöarvosanojen korottaminen. Todistusten liitteet. Opiskelija saa pyynnöstä todistuksen liitteen, jossa arvioidaan hänen käyttäytymistään ja työskentelyään lisäopetuksessa. Todistuksen liitteenä voi olla myös - tarkempia tietoja oppilaan opinto-ohjelmasta ja opinnoista menestymisestä - seloste muissa oppilaitoksissa suoritetuista opinnoista - arvio työpaikoilla tapahtuneesta oppimisesta sekä kuvaus opiskelijan työtehtävistä seloste opiskelijan harrastustoiminnasta. 9

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Sivltk 26.3.2014 Liite 1

Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan perusopetuksen

Lisätiedot

LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Pohjankartanon koulun 10. luokka

LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Pohjankartanon koulun 10. luokka 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pohjankartanon koulun 10. luokka Oulun opetustoimen perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma LIITE Pohjankartanon koulun opetussuunnitelmaan 1.8.2005 alkaen

Lisätiedot

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma

Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma Kangasalan kunta Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma TÄYSOSUMA Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksynyt.. 2016 Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Perusopetuksen

Lisätiedot

Lisäopetuksen opetussuunnitelma Rieskalähteen koulu

Lisäopetuksen opetussuunnitelma Rieskalähteen koulu Lisäopetuksen opetussuunnitelma Rieskalähteen koulu Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisessä varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostossa xx.xx.2013 2 Sisällysluettelo 1. Lisäopetuksen järjestämisen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot

Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot Järjestämismuoto Opetus järjestetään lähiopetuksena tai monimuotokysymykseen muille kuin oppivelvollisille järjestettävässä opetuksessa. (OKSA, Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus AMMATTISTARTTI

Tampereen seudun ammattiopisto Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus AMMATTISTARTTI Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus AMMATTISTARTTI Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 12.8.2013 Voimassa 12.8.2013 Sisällys Tampereen seudun ammattiopisto 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain.

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain. LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2014 VAASASSA 1. Lisäopetuksen järjestäminen 1.1. Lisäopetuksen järjestäminen ja tehtävä Lisäopetus eli kymppiluokka on tarkoitettu perusopetuksen oppimäärän samana tai

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Verkostoseminaari 24.-25.11.2010 Helsinki Ulla Aunola, opetusneuvos, Ammattikoulutus/Tutkinnot Opiskelijan arviointi opsin luku 4. Oppimisen arviointi

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 3.- 4. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA. Perusopetuksen lisäopetus: LUKIOVALMENNUS. Sepän koulu, Kirkkonummi

OPETUSSUUNNITELMA. Perusopetuksen lisäopetus: LUKIOVALMENNUS. Sepän koulu, Kirkkonummi OPETUSSUUNNITELMA Svol 27.5.2009 Perusopetuksen lisäopetus: LUKIOVALMENNUS Sepän koulu, Kirkkonummi Tämä opetussuunnitelma pohjautuu Kirkkonummen kunnan voimassa olevaan perusopetuksen opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa 17.3.2015 Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus on kaikkien lisäopetuksen opiskelijoiden kanssa työskentelevien yhteinen tehtävä.

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa 18.-20.4.2016 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö: Säädösmuutokset voimaan 1.8.2016, koska lukion

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Aikaisemmilla luokka-asteilla oppilasta arvioidaan sanallisesti ja numeroilla. Lisäksi vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä arviointikeskusteluissa.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn:

5 OPPILAAN ARVIOINTI Ohje koulukohtaiseen työskentelyyn: 5 OPPILAAN ARVIOINTI Koulun arvot sekä oppimis- ja tiedonkäsitys ovat oppilaan arvioinnin pohjana. Arviointi on osa opiskeluprosessia. Palautteella ja itsearvioinnilla on merkittävä rooli oppimisessa.

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

8. Oppilaan arviointi

8. Oppilaan arviointi 8. Oppilaan arviointi O ppilaan arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. 8.1 Arviointi opintojen aikana Arvioinnin tehtävä Opintojen aikaisen arvioinnin

Lisätiedot

Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille

Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille Oppimis- ja ohjauskeskus mäntykangas Mitä on lisäopetus Mäntykankaalla? Mäntykankaan koulun lisäopetuksen tavoitteet tukevat jatko-opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

5. OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI. 5.1 Arvioinnin tavoitteet. 5.2 Opiskelijan kurssisuorituksen arviointi

5. OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI. 5.1 Arvioinnin tavoitteet. 5.2 Opiskelijan kurssisuorituksen arviointi 5. OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI 5.1 Arvioinnin tavoitteet Tietojen ja taitojen arviointi tulee olla monipuolista, opiskelua ja oppimista tukevaa ja motivoivaa. Opiskelijaa kannustetaan myönteisellä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Opetushallitus DNO 14/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 18.6.2009 Voimassaoloaika

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 16.5.2019 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset ja määräykset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.

Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot