Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:
|
|
- Juha-Pekka Kouki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen tekstikappale poistetaan: Ammatillisen perustutkinnon perusteissa määritellään, mitkä lukion erilliset kurssit vastaavat yhteisten tutkinnon osien osaalueita siinä tapauksessa, että lukion kyseisen oppiaineen oppimäärää ei ole kokonaan suoritettu tai opiskelijalla ei ole lukion päättötodistusta. - s. 20 lisätään otsikon jälkeen teksti: Lukio-opintojen tunnustamien päättötodistuksen pohjalta Ammatillisessa peruskoulutuksessa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tehdään opiskelijan suorittamien lukion koko oppimäärän, oppiaineen oppimäärän tai yksittäisten lukiokurssien perusteella. Koska opiskelijakohtaiset lukiosuoritukset ja osaaminen vaihtelevat, koulutuksen järjestäjä päättää osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta opiskelijakohtaisesti. Osaamisen tunnustamisen helpottamiseksi on määritelty lukion pakollisten kurssien määrä ja niiden vastaavuus suhteessa ammatillisen perustutkinnon yhteisten tutkinnon osien osa-alueisiin. Esimerkkitaulukko 1, jossa kuvataan lukion opetussuunnitelman perusteiden 2003 ja voimaan tulevien lukion opetussuunnitelman perusteiden 2015 kurssien tunnustaminen, on sisällytetty Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen määräykseen (10/011/2016, tulee voimaan ). Joihinkin osa-alueisiin ei löydy lukion kursseista vastaavuutta ja toisaalta opiskelijalla voi olla osaamista hankittuna esim. lukion soveltavilla kursseilla, joten osaamisen tunnustaminen tehdään opiskelijakohtaisesti. s poistetaan seuraavat tekstikappaleet: Yhteisistä tutkinnon osista Viestintäja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp tutkinnon osasta tulee suoritetuksi kaikki sen osaalueet 11 osaamispisteen laajuisesti lukion äidinkielen, toisen kotimaisen kielen sekä vieraan kielen oppimäärillä hankitun osaamisen tunnustamisella. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp -tutkinnon osan osa-alueet tulee suoritettua 8 osaamispisteen laajuisesti, jolloin Matematiikka- sekä Fysiikka ja kemia -osa-alueet tulevat suoritettua lukion matematiikan, fysiikan ja kemian oppimäärillä hankitulla osaamisella. Osaamispisteitä voi opiskelijakohtaisesti kertyä lisää, mikäli opiskelija on opiskellut Tieto- ja viestintätekniikka ja sen hyödyntäminen -osa-aluetta vastaavia lukion soveltavia kursseja. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp -tutkinnon osan osa-alueet tulee suoritettua 6 osaamispisteen laajuisesti. Yhteiskuntataidot sekä Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto -osa-alueet tulevat suoritettua lukion yhteiskuntaopin sekä liikunnan ja terveystiedon oppimäärillä hankitun
2 osaamisen tunnustamisella. Osaamispisteitä voi opiskelijakohtaisesti kertyä lisää, mikäli opiskelija on opiskellut Työelämätaidot- sekä Yrittäjyys ja yritystoiminta -osa-alueita vastaavia lukion soveltavia kursseja. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp -tutkinnon osan osa-alueista tulee suoritetuksi kaikki 7 osaamispistettä lukion vastaavien oppiaineiden suoritettujen oppimäärien tunnustamisella. Jos oppiaineen oppimäärän arvosana puuttuu, opiskelijan on osoitettava osaamisensa arvosanan saadakseen. Edellä määritelty lukio-opinnoilla hankitun osaamisen tunnustaminen on tehty vuoden 2003 lukion opetussuunnitelman perusteiden (dro 33/011/2003) sisältämien kurssien ja valtioneuvoston asetuksessa 955/2002 määritellyn nuorille annettavan lukiokoulutuksen tuntijaon perusteella. Tämän tuntijaon mukaisten kurssien sisältämä osaaminen kattaa edellä mainittujen yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden osaamistavoitteiden ja arviointikriteerien lisäksi vapaasti valittavat tutkinnon osat 25 osaamispisteen laajuisesti siten, että ammatillisista tutkinnon osista on osoitettu 15 osaamispistettä vapaasti valittaviin tutkinnon osiin niiden alkuperäisten 10 osaamispisteen lisäksi. Mikäli opetus on toteutettu edellä mainitusta tuntijaosta poikkeavasti, osaamisen tunnustaminen on tarkistettava aina tapauskohtaisesti. - s. 21 luvun loppuun lisätään :Opiskelijan oppiainekohtaiset lukiosuoritukset voivat olla laajempia kuin yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden pakolliset ja valinnaiset osaamistavoitteet ovat. Yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteet ylittävä osaaminen voidaan tunnustaa vapaasti valittaviin tutkinnon osiin kohtaan 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja. Yhteisissä tutkinnon osissa (viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 11 osp, matemaattisluonnontieteellinen osaaminen 9 osp, yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen 8 osp) edellytetyn osaamispistemäärän ylittävä osaaminen voidaan tunnustaa myös sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen -tutkinnon osassa kohdassa Osa-alue tai osa-alueita kohdista Kun lukio-opintojen tunnustaminen tehdään lukion päättötodistuksen pohjalta, käytetään osa-alueen arvosanojen antamisessa lukion oppiaineen oppimäärän arvosanaa. Yhteisen tutkinnon osan arvosana annetaan osa-alueiden arvosanojen pohjalta ottamalla huomioon osa-alueiden laajuudet osaamispisteinä. Koska lukion arvosanoilla ja valinnaisten osaamistavoitteiden/-pisteiden kohdentamisella voidaan vaikuttaa koko tutkinnon osan arvosanaan, sovitaan opiskelijan kanssa eri osa-alueiden valinnaisten osaamistavoitteiden/-pisteiden kohdentamisesta. - s. 21: Lukion yksittäisten oppiaineiden oppimäärien tunnustaminen: loppuun lisätään: Kun lukio-opintojen tunnustaminen tehdään lukion oppiaineiden oppimäärien pohjalta, käytetään osa-alueen arvosanojen antamisessa lukion oppiaineen oppimäärän arvosanaa.
3 - s. 22 Lukion erillisten kurssien tunnustaminen: poistetaan alusta seuraavat tekstikappaleet: Perustutkinnon perusteissa on määritelty, mitkä lukion erilliset kurssit vastaavat ammatillisen perustutkinnon yhteisten tutkinnon osien osaalueita. Vastaavuus on määritelty suoraan lukion kurssien tavoitteiden ja sisällön sekä yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden osaamistavoitteiden ja arviointikriteerien perusteella. Vastaavuuden määrittelyssä on käytetty lukion opetussuunnitelman perusteita Jos opiskelijan todistus on vanhemman tai aikuislukion opetussuunnitelman perusteen mukainen, koulutuksen järjestäjä tekee opintojen vastaavuuden vertailun. Lukion erillisten kurssien (ei lopullista oppimäärän arvosanaa) tunnustaminen tarkoittaa sitä, että opiskelijan ei tarvitse opiskella ammatillisessa oppilaitoksessa perustutkinnon niitä tutkinnon osien osa-alueita, jotka hän on opiskellut lukion kursseina. Näissä tapauksissa ammatillisen perustutkinnon osaamistavoitteiden mukainen osaaminen on käyty hankkimassa lukiossa. Nämä suoritetut lukion kurssit merkitään yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden osaamistavoitteina opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan HOPS:iin ja opintosuoritusrekisteriin tai muuhun viralliseen opiskelijatietohallinnon järjestelmään. Osaamispisteitä näille osa-alueiden osaamistavoitteille ei tarvitse erikseen merkitä. - s. 22 Lukion erillisten kurssien tunnustaminen- otsikon alle: Mikäli lukion erillisten kurssien suoritukset kattavat vain osan yhteisen tutkinnon osan osa-alueen osaamistavoitteista, osa-alueen arvosana annetaan sen jälkeen kun osa-alueen osaaminen on kokonaisuudessaan saavutettu ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaisesti. Kyseisen tutkinnon osan osa-alueen arvosanan antaa opetuksesta vastaava opettaja/opettajat ammatillisen perustutkinnon osaamistavoitteiden mukaisesti. Osa-alueiden osaamispisteet ja arvosanat merkitään opintosuoritusrekisteriin. Näiden osa-alueiden kohdalle ei tule alaviitemerkintää lukiosuorituksesta, koska niiden arvosana on annettu ammatillisen perustutkinnon osaamistavoitteiden mukaisesti. Kun lukio-opintojen tunnustaminen tehdään lukion erillisten kurssien pohjalta, käytetään osa-alueen arvosanojen antamisessa lukion oppiaineen kurssien aritmeettista keskiarvoa. Kaikkien yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden valinnaisiin osaamistavoitteisiin on mahdollista tunnustaa lukion vastaavan oppiaineen kursseja ja käyttää osaamispisteiden määrittelyssä kerrointa 1,5. Koulutuksen järjestäjä voi yhteistyössä lukion kanssa tarjota omalla valinnaistarjottimellaan lukiossa suoritettavia lukion eri oppiaineiden kursseja yhteisten tutkinnon osien valinnaisissa osa-alueissa vapaasti valittavissa tutkinnon osissa (yhteensä 25 osp:n laajuisesti siten,
4 että ammatillisista tutkinnon osista osoitetaan 15 osp vapaasti valittaviin tutkinnon osiin). Yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös koulutuksen järjestäjän päättämiä muita valinnaisia osaamistavoitteita tai opiskelijan aikaisemmin hankkimaa muuta osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Tällaisissa tapauksissa koulutuksen järjestäjä määrittelee osaamistavoitteet, osaamispisteet ja osaamisen arvioinnin. Vapaasti valittavissa tutkinnon osissa tarjotut lukion kurssit ovat kukin erillisiä tutkinnon osia, ja ne merkitään tutkintotodistukseen lukion suorituksina arvosanoineen. (Katso Todistusmallit 1.4.) Näiden valittujen lukion kurssien osaamispisteet määräytyvät siten, että yksi lukion suoritettu kurssi vastaa 1,5 osaamispistettä. Vapaasti valittavat tutkinnon osat voivat olla yhteisiä tutkinnon osia tai lukioopintoja. Vapaasti valittavissa tutkinnon osissa lukion oppiaineeseen liittyvät kurssit lasketaan yhteen ja kerrotaan 1,5:llä osaamispisteiksi. Arvosanana käytetään lukion oppiaineen oppimäärän arvosanaa tai mikäli oppimäärää ei ole suoritettu, oppiaineen tunnustettujen kurssien aritmeettista keskiarvoa. Tarvittaessa osaamispistemäärä pyöristetään ylöspäin. - poistetaan s Taulukko 2. Lukion kurssien ja yhteisten tutkinnon osien sisältämän osaamisen vastaavuus, koska uusittu taulukko sisältyy Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen määräykseen (10/011/2016), tulee voimaan s luku: Toisen ammatillisen perustutkinnon tutkinnon osien tunnustaminen, poistetaan tekstikappaleet: Edellä mainittuina vuosina vahvistettujen perustutkinnon perusteiden mukaan suoritetuista tutkinnon osista (opintokokonaisuuksista) tunnustetaan osaamista vuonna 2014 vahvistettujen perustutkinnon perusteiden yhteisiin tutkinnon osiin seuraavasti: Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp -tutkinnon osasta tulee suoritetuksi sekä pakolliset että valinnaiset osa-alueet, eli tutkinnon osa tulee suoritetuksi kokonaan aikaisemmin suoritetuilla pakollisten äidinkielen, toisen kotimaisen kielen ja vieraan kielen tutkinnon osilla (opintokokonaisuuksilla). Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp -tutkinnon osasta tulee suoritetuksi pakolliset Matematiikka- ja Fysiikka ja kemia -osa-alueet 5 osaamispisteen laajuisesti ja niiden valinnaisia osa-alueita 3 osaamispisteen laajuisesti aikaisemmin suoritettujen pakollisten matematiikan sekä fysiikan
5 ja kemian tutkinnon osien (opintokokonaisuuksien) tunnustamisella. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp -tutkinnon osasta tulee suoritetuksi pakolliset Yhteiskuntataidot- ja Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto -osa-alueet 3 osaamispisteen laajuisesti sekä valinnaisia osa-alueita 2 osaamispisteen laajuisesti aikaisemmin suoritettujen pakollisten yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon sekä liikunnan ja terveystiedon tutkinnon osien (opintokokonaisuuksien) tunnustamisella. Mikäli opiskelija on pakollisten tutkinnon osien (opintokokonaisuuksien) lisäksi suorittanut valinnaisena yritystoimintaan tai työelämätaitoihin liittyviä opintoja, on koulutuksen järjestäjän arvioitava suoritusten vastaavuus vuoden 2014 perustutkinnon perusteiden Työelämätaidot- sekä Yrittäjyysja yritystoiminta -tutkinnon osan osa-alueiden osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin ja tehtävä tarvittava osaamisen tunnustaminen. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp -tutkinnon osasta tulee suoritetuksi Taide ja kulttuuri -osa-alue 2 osaamispisteen laajuisesti aikaisemmin suoritetun pakollisen Taide ja kulttuuri -tutkinnon osan tai (opintokokonaisuuden) tunnustamisella. Lisäksi suoritettujen ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien valinnaisten tutkinnon osien (yhteisten opintojen valinnaisten opintokokonaisuuksien) tunnustamisella saadaan suoritettua yhteisten tutkinnon osien osa-alueita 6 osaamispisteen laajuisesti. Näistä valinnaisista tutkinnon osista tai opintokokonaisuuksista voidaan osaamista tunnustaa 5 osaamispisteen laajuisesti Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen -tutkinnon osaan ja yhden osaamispisteen laajuisesti siihen tutkinnon osaan, jonka osa-alueisiin kyseinen osaaminen sisältyy. tilalle uusi teksti: Osaamisen tunnustamisen helpottamiseksi on määritelty ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien (suoritukset ennen ) tunnustaminen ammatillisen perustutkinnon yhteisten tutkinnon osien osaalueisiin (voimaan ) taulukossa 2, joka on sisällytetty Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen määräykseen (10/011/2016, tulee voimaan ).
Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus
Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa 18.-20.4.2016 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö: Säädösmuutokset voimaan 1.8.2016, koska lukion
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN
TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA
TIEDOTE 1(5) TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA 1.8.2015 Tutkinnon perusteet muuttuvat valtakunnallisesti syksyllä 2015, ja kaikki oppilaitoksen opiskelijat siirtyvät suorittamaan tutkintonsa
OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015)
1 OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) Kuka tunnustaa aikaisemmin hankittua osaamista? Osaamisen tunnustaminen on osa opiskelijan arviointia, ja sitä koskevat samat säädökset kuin muutakin
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 16.5.2019 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset ja määräykset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017
YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN arviointi ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa
YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN arviointi ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa Ulla Aunola opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila osaamisperusteisuus
OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen
Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi
YHTEISET TUTKINNON OSAT
YHTEISET TUTKINNON OSAT 12.2.2015 Opetushallituksen infotilaisuus Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö Mitä tapahtunut ja mikä muuttunut? Kokonaislaajuus hieman kasvanut (vrt.
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU?
syksy 2016 Mitä tarkoittaa, OSTU? Osaamisen tunnistamisessa on kyse siitä, että selvitetään, mitä opiskelija osaa opintoja aloittaessaan. Opettajan velvollisuus on aina ennen uuden tutkinnon osan aloittamista
YHTEISET TUTKINNON OSAT
YHTEISET TUTKINNON OSAT Koulutustilaisuus 19.3.2015 Helsinki/Messukeskus Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö Luento-osuuden sisältö Yhteisten tutkinnon osien kokonaisuus
yle.fi/aihe/abitreenit
Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi
YHTEISET TUTKINNON OSAT, MIKÄ MUUTTUU? Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
YHTEISET TUTKINNON OSAT, MIKÄ MUUTTUU? 14.4.2015 Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Yhteisten tutkinnon osien merkitys Keskeinen tavoite on: varmistaa, että jokaisella ammatillisen
yle.fi/aihe/abitreenit
Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA
OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Määräys 93/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015
ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Oppaat ja käsikirjat 2015:2
ARVIOINNIN OPAS Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot Oppaat ja käsikirjat 2015:2 A3 Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Formaalin (virallisen) koulutuksen ulkopuolella hankitun osaamisen tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin
Opetussuunnitelma alkaen
Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi
Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa
Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016
Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa
Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA
Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen
Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan
Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto
18.11.2014 Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta
OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET Pedagoginen rehtori 21.9.2015
OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET Pedagoginen rehtori 21.9.2015 Työryhmä: Pasi Junttanen, Tiina Kjellin ja Juha Jokinen SISÄLTÖ 1 OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN... 1 2 OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN
ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä
ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa
VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI
VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI 2016-2017 TUTKINNON OSA TARJOTIN: Avoin nuorille ja aikuisille KV-valmennus Syyslukukausi: viikot 37 40, ma-iltapäivisin 12:15 15:45 (4h) Kevätlukukausi:
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet
Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014
Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila
OHJEITA, JOILLA ATTOT MUUTETAAN YTOIKSI
OHJEITA, JOILLA ATTOT MUUTETAAN YTOIKSI sekä vapaasti valittavat tutkinnon osat JOHTO-hanke 04/2015 YTO-työryhmä Sisällysluettelo Sisällys A. Yleisiä periaatteita... 2 B. Ohjeet noudatettavaksi 31.7.2015
OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA
OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet ja muut määräykset valmiit mikä muuttunut?
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet ja muut määräykset valmiit mikä muuttunut? 18.11.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden
Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto
18.11.2014 Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto 1.8.2015 Heljä Järnefelt erityisasiantuntija Tutkinnon perusteet perustuvat uusiin lakeihin Avaa hyperlinkki Laki ammatillisesta koulutuksesta
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Ammatillinen koulutus
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Ammatillinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 2.10.2012, päivitetty 2. 4. 2014, 8.8. 2015 johtoryhmä 23.10.2012, 30.9.2015 1 Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai
Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen
Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan koulutuskokeilujen jaosto 16.3.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait
Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi
Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja
ARVIOINNIN OPAS 2015. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Oppaat ja käsikirjat 2015:11
ARVIOINNIN OPAS 2015 Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot Oppaat ja käsikirjat 2015:11 6. uudistettu painos Opetushallitus ja tekijät Oppaat ja käsikirjat 2015:11 ISBN 978-952-13-6166-1 (pdf) ISSN-L
LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi
N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää
ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Oppaat ja käsikirjat 2015:2
ARVIOINNIN OPAS Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot Oppaat ja käsikirjat 2015:2 5. uudistettu painos (verkkojulkaisu) Opetushallitus ja tekijät Oppaat ja käsikirjat 2015:2 ISBN 978-952-13-6048-0
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.
Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Ohjausryhmän kokous 12.3.2015 OKM Opetusneuvos Aira
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Toiminnanohjausryhmä 2.10.2012, päivitetty 2. 4. 2014, 8.8. 2015 johtoryhmä 23.10.2012, 30.9.2015 Huomioitu OPH:n määräys 10/011/2016, Toiminnanohjausryhmä 11.10.2016
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET
1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen. Opetushallituksen määräys 501/2018 Webinaari 24.5.
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opetushallituksen määräys 501/2018 Webinaari 24.5.2018 Esityksen sisältö Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017,
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan
(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ
(Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Artesaani Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 53/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa
Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti
Liiketalouden perustutkinto uudistuu osaamisperusteisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus
Liiketalouden perustutkinto uudistuu 1.8.2015- osaamisperusteisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus Säädökset ja määräykset voimaan 1.8.2015 Kaikki opiskelijat,
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Kiinteistönhoitaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 49/011/2014 (sisältää
OPETUSSUUNNITELMAN YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN. kaikkia ammatillisia perustutkintoja koskeva yhteinen osa
OPETUSSUUNNITELMAN YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN kaikkia ammatillisia perustutkintoja koskeva yhteinen osa 15.8.2016 Lapin Urheiluopisto Opetussuunnitelma 1 (25) Sisällys 1 Opiskelijalle... 2 1.1 Miksi yhteiset
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset. ECVET Round Table 2014 Helsinki ma opetusneuvos Seija Rasku
Kansalliset ECVET-linjaukset ja säädökset ECVET Round Table 2014 Helsinki ma 1.12.2014 opetusneuvos Seija Rasku etunimi.sukunimi@minedu.fi Lähde: Cedefop 2012 1 Kansalliset ECVET-linjaukset (1) Hallitusohjelma
Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Uudistettujen osaamisperusteisten perustutkintojen toimeenpano ja yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen uusien säädösten, tutkinnon perusteiden ja määräysten mukaisesti 12.2.2015 Sirkka-Liisa Kärki
Kahden tutkinnon kotiväenilta ti
Kahden tutkinnon kotiväenilta ti 11.10.2016 Kahden tutkinnon opinnot Jyväskylän ammattiopistossa koulutuspäällikkö Taina Roivainen Arjessa sattuu ja tapahtuu opinto-ohjaaja Tarja Nykänen ja Sirpa Puikkonen
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA. Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusvalvoja
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Turvallisuusvalvoja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 86/011/2014
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
OPETUSSUUNNITELMAN YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN. kaikkia ammatillisia perustutkintoja koskeva yhteinen osa
OPETUSSUUNNITELMAN YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN kaikkia ammatillisia perustutkintoja koskeva yhteinen osa 19.5.2015 Lapin Urheiluopisto Opetussuunnitelma 1 (19) Sisällys 1 Opiskelijalle 2 1.1 Miksi yhteiset
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2. Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori
Ammatillisen koulutuksen muutostuulet ja TUTKE 2 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Pori 30.10.2014 Toisen asteen koulutuksen rakenteellinen uudistus Uudistuksessa tehostetaan koulutusjärjestelmän
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKE- TALOUDEN JA HALLINNON ALA Merkonomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Liiketalouden perustutkinnon tutkintokohtainen
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa
Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)
Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan ja välinehuoltoalan perustutkinnon kokeiluissa noudatettavat tutkinnon perusteet 1.8.2015
Maatalousalan perustutkinto
OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA LAO C21/2016 Lapin ammattiopisto Opetussuunnitelma 1 (8) Sisällys 1 Tervetuloa oppimaan! - Valitsit hyvin! -Tehemä pois!... 1 2 Mikä on opetussuunnitelma (ops)
Osaamisen tunnustaminen ammatillisissa perustutkinnoissa (opetussuunnitelmaperusteinen koulutus)
Ohje 1 (6) Osaamisen tunnustaminen ammatillisissa perustutkinnoissa (opetussuunnitelmaperusteinen koulutus) Osaamisen tunnustaminen toteutetaan Arvioinnin opas 2015 ohjeistuksen mukaisesti. Tässä ohjeessa
Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015
Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen
Uudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN TOIMINTAOHJE (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO, nuorten koulutus)
AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN TOIMINTAOHJE (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO, nuorten koulutus) Osaamisen tunnustamisesta tiedottaminen (LV, op.huollon apulaisrehtori,opettaja) Osaamisen hankkiminen
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen ja opiskelijalähtöiseen
Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat!
Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteistyöseminaari 15.8.2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Tilanne säädösten ja yhteisten tutkinnon osien valmistelun osalta Ammatillisen koulutuksen
VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja
LIITE 1 1 (2) VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET SISÄLLYSLUETTELO 4.3 Yhteisiä tutkinnon osia tai lukio-opintoja 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja
Uudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen
AMMATTILUKIO
2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät
G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov
G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden
Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen Työpaja Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija
Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen Työpaja 15.4.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen merkittävyys Kulttuuriosaaminen, kuten monikulttuurisuuden sekä paikalliskulttuurin
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA
Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus
Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü
2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Yhteiset tutkinnon osat ja asiantuntijaryhmä
Yhteiset tutkinnon osat ja asiantuntijaryhmä 15.5.2019 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Yhteiset tutkinnon osat laadun varmistaminen Työelämätoimikuntien tehtävänä on huolehtia ammatillisen koulutuksen
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa
Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on
OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET
OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Pintakäsittelyalan opettajien koulutuspäivät Tikkurilassa 9.-10.4.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi SYYT TUTKINTOJEN
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto
Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto Tiedotustilaisuus koulutuksen järjestäjille Susanna Tauriainen Tiedotustilaisuus 15.9.2008 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen