Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen."

Transkriptio

1 LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 2. Arvioinnin muodot ja menetelmät Oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan tietoa oppilaalle ja hänen huoltajalleen todistuksissa, vapaamuotoisissa tiedotteissa ja vanhempainvarttien / kehityskeskustelujen yhteydessä. Kunkin lukukauden päättyessä oppilaalle annetaan todistus, johon merkitään oppilaan opinto-ohjelma ja oppiaineittain tai aineryhmittäin arvio siitä, miten oppilas on saavuttanut asetetut tavoitteet. Todistuksissa oppilasta arvioidaan sanallisesti vuosiluokilla Vuosiluokilla käytetään numeroarvostelua, jota voidaan täydentää sanallisella arviolla. Oppilaan arvioinnin yhtenä tehtävänä on kehittää oppilaan itsearviointitaitoja. Oppilaan itsearviointia käytetään osana koulun arviointijärjestelmää. Itsearviointikeinoina voidaan käyttää mm. keskustelua, työkansiota tai kyselyä. 3. Opinnoissa eteneminen ja vuosiluokalta siirtyminen Oppilas, joka on kevätlukukauden päättyessä annettavassa lukuvuositodistuksessa saanut vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan arvosanan tai vastaavan sanallisen arvion, siirtyy seuraavalle vuosiluokalle. Oppilaalle, jonka arvosana on hylätty, tulee varata erikseen mahdollisuus osoittaa saavuttaneensa asianomaisessa oppiaineessa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Ehtokoe järjestetään lukuvuoden loppuvaiheessa tai kesäkuun aikana. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hän ei ehtokokeessakaan ole saanut korotettua hylättyä suoritustaan, tai jos sitä on oppilaan yleisen koulumenestyksen vuoksi pidettävä tarpeellisena. Jos oppilas aiotaan jättää vuosiluokalle hänen yleisen koulumenestyksensä vuoksi, on huoltajalle varattava mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa. Vuosiluokalle jättämisestä päättävät rehtori ja oppilaan opettajat yhdessä.

2 2 4. Oppiaineiden arviointiperusteet Arviointi perustuu oppilaan omaan oppimis- ja kasvamisprosessiin sekä eri oppiaineiden tavoitteiden saavuttamiseen. Lähtökohtana on koulun opetussuunnitelma, jossa on määritelty yleiset ja ainekohtaiset arvioinnin periaatteet. Opetussuunnitelman nivelkohdissa määritellyt hyvän osaamisen kriteerit yhdessä alla olevien arvostelun perusteiden kanssa määrittävät sen tieto- ja taitotason, joka on arvioinnin pohjana. Opetussuunnitelma ja hyvän osaamisen kriteerit on esitelty kaupungin verkkopalvelussa osoitteessa > opiskelu ja koulutus > koulut > perusopetussuunnitelma luokat 1-9. Oppilaan arvioinnista päättää oppiaineen opettaja tai jos opettajia on useita, opettajat yhdessä Oppiaineiden arvosteluasteikon sanalliset kuvaukset Kiitettävä Kiitettävä osaamisen arvosana merkitään, kun oppilas osoittaa perustavoitteiden laaja-alaista hallintaa. Oppimistuloksissa on havaittavissa luovuutta sekä lahjakkuutta ja onnistumista usein vaikeissakin tehtävissä. Työskentely on innokasta ja aktiivista. Hyvä Arvosana tarkoittaa hyvän osaamisen tasoa, mikä annetaan oppilaalle, joka on osoittanut yltäneensä hyvin vuosiluokalleen asetettuihin keskeisimpiin tavoitteisiin. Työskentely on pääsääntöisesti aktiivista. Tyydyttävä Arvosana tarkoittaa osaamisen tasoa, jossa kaikilta osin ei ole ylletty vuosiluokalle asetettuihin tavoitteisiin, ajoittain ja monilta osin kylläkin. Työskentely on ajoittain passiivista. Välttävä Arvosana tarkoittaa, että melko usein oppilaan tavoitteen saavuttaminen on jäänyt puutteelliselle tasolle, mutta edellytykset seuraavalle tasolle ovat olemassa. Työskentely on passiivista. Hylätty Arvosana tarkoittaa, että oppilas ei ole saavuttanut vuosiluokan tavoitteita eikä hänellä siten ole edellytyksiä selvitä ilman runsaita tukitoimia seuraavalle vuosiluokalle. Huoltajaan otetaan aina etukäteen yhteyttä näissä tapauksissa.

3 3 5.2 Käyttäytymisen sanallisissa todistuksissa käytettävien arvosanojen kuvaukset: Kiitettävä Oppilaan käyttäytyminen on yleensä moitteetonta. Oppilas noudattaa annettuja ohjeita käyttäytyen kohteliaasti ja yhteistyökykyisesti. Asenne koulunkäyntiä kohtaan on positiivinen. Hyvä Oppilas osaa yleensä käyttäytyä hyvin ja olla yhteistyökykyinen. Toisinaan säännöt ja hyvät käytöstavat unohtuvat. Asenne koulunkäyntiä kohtaan on pääsääntöisesti positiivinen. Tyydyttävä Oppilas noudattaa vaihtelevasti annettuja ohjeita ja sääntöjä. Toistuvasti varsinkin koulun vapaammissa tilanteissa hän unohtaa hyvät käytöstavat. Asenne koulunkäyntiä kohtaan on ajoittain negatiivinen. Välttävä Oppilas sortuu jatkuvasti epäasialliseen käyttäytymiseen ja suhtautuu muihin luokkatovereihin välinpitämättömästi. Suhtautuminen kouluyhteisöön on pääsääntöisesti kielteistä ja oppilas on kykenemätön yhteistyöhön muiden oppilaiden ja opettajien kanssa. Hylätty Oppilaan käyttäytyminen on kontrolloimatonta ja hän ei hallitse itseään. Oppilas ei kykene noudattamaan annettuja ohjeita ja sääntöjä, jolloin käyttäytyminen ei edellytä vuosiluokalta siirtymistä. Oppilas vaatii välittömiä oppilashuollollisia toimenpiteitä ja niiden seurantaa. 6. Työskentelyn arviointi Työskentelyn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, toteuttaa ja arvioida omaa työtään. Työskentelyn arvioinnissa otetaan huomioon, miten vastuullisesti ja oma-aloitteisesti oppilas työskentelee ja miten hän toimii yhteistyössä muiden kanssa. Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia, mutta se voidaan toteuttaa myös erillisenä sanallisena arviointina.

4 4 7. Valinnaisaineen arviointi Valinnaisten aineiden (A2-kieli) arvioinnissa käytetään sanallista arviointia kiitettävä välttävä 4. vuosiluokalla. Jos oppilaan valinnaisaineopinnot ovat keskeytyneet, annetaan ainoastaan oppilaan päättötodistukseen arvio osallistunut sekä merkitään opiskeltu viikkotuntimäärä. 8. Arvioinnissa huomioon otettuja tavoitteiden ja keskeisten sisältöjen osa-alueita Käyttäytyminen Muiden ja ympäristön huomioonottaminen: - toisten kanssa toimeen tuleminen ja yhteistyötaidot - koulutyöhön keskittyminen - työrauhan antaminen itselle / muille Sääntöjen noudattaminen: - koulussa on yhteiset säännöt, joiden noudattamista ja merkityksen ymmärtämistä arvioidaan - usein tulee näkyviin myös se, että oppilas noudattaa valvonnan alaisena sääntöjä toisella tavalla kuin koulun vapaammissa tilanteissa mm. välitunneilla Työn arvostaminen: - oppilaan yleinen asenne koulunkäyntiä kohtaan - muiden koulussa työskentelevien (aikuisten ja oppilaiden) työn arvostaminen - vastuun kantaminen tehtävistä - huolellisuus ja siisteys - oppilaan taito suunnitella, toteuttaa, säädellä ja arvioida omaa työtään Äidinkieli ja kirjallisuus Kirjoittaminen: - oikeinkirjoitus - käsiala - luova kirjoittaminen - kieliopin hallinta Lukeminen ja kirjallisuus: - tekninen/mekaaninen lukutaito - luetun ymmärtäminen - kirjallisuus- ja tiedonhakutehtävät

5 5 Vuorovaikutustaidot: - keskustelutaidot - yleinen asiointi koulussa - aktiivinen kuuntelu - kertominen ja selostaminen Matematiikka - mekaaniset peruslaskutoimitukset - soveltavat laskutoimitukset - päässälaskut 9. Erityisen tuen piirissä olevan oppilaan arviointi Oppilaan oppimisvaikeudet voivat aiheuttaa sen, että hänen suoritustasonsa vaikuttaa heikommalta kuin hänen todellinen osaamisen tasonsa on. Tällaisen oppilaan arviointi tulee perustua kuitenkin hänen todelliseen osaamistasoonsa. Erityisen tuen piirissä olevalle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), jossa määritellään mm. oppilaan opiskelun tavoitteet ja keskeiset sisällöt sekä arvioinnin periaatteet. Jos erityisen tuen piirissä olevan oppilaan kohdalla on päätetty joidenkin oppiaineiden oppimäärien yksilöllistämisestä, arvioidaan oppilaan suorituksia HOJKS:ssa määriteltyihin tavoitteisiin perustuen. Todistuksessa yksilöllistettyjen oppimäärien mukainen numeroarvosana varustetaan tähdellä (esim. ympäristö- ja luonnontieto *9). Merkinnän yhteydessä viitataan yksilölliseen oppimäärään. Muilta osin oppilaan arviointi erityisen tuen piirissä perustuu soveltuvin osin yleisiin oppimääriin ja opetushallituksen kulloinkin voimassa oleviin oppilaan arvioinnin perusteisiin. 10. Oppilaat, joiden äidinkieli on muu kuin koulun opetuskieli Oppilas voi opiskella suomen kieltä suomen kielen ja suomi toisena kielenä oppimäärän mukaan. Jos suomi ei ole maahanmuuttajan äidinkieli, on hänen opintojaan aina arvioitava suomi toisena kielenä -oppimäärän mukaisesti. Jos hänen suomen kielen taitonsa arvioidaan äidinkielen tasoiseksi, hänet voidaan arvioida suomen kielen oppimäärän mukaan.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Aikaisemmilla luokka-asteilla oppilasta arvioidaan sanallisesti ja numeroilla. Lisäksi vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä arviointikeskusteluissa.

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

8. luku Oppilaan arviointi. 8.1 Arviointi opintojen aikana

8. luku Oppilaan arviointi. 8.1 Arviointi opintojen aikana 8. luku Oppilaan arviointi 8.1 Arviointi opintojen aikana Arvioinnin avulla koulu ohjaa ja kannustaa oppilaan opiskelua sekä kehittää hänen edellytyksiään arvioida omaa työtään ja omia taitojaan. Myös

Lisätiedot

7. OPPILAAN ARVIOINTI

7. OPPILAAN ARVIOINTI 7. OPPILAAN ARVIOINTI Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Koulumme arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa oppilaan kasvua, kehitystä ja opiskelua sekä kehittää hänen edellytyksiään itsearviointiin.

Lisätiedot

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen muuttuneissa opetussuunnitelman perusteissa

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen muuttuneissa opetussuunnitelman perusteissa Eriyttäminen ja yksilöllistäminen muuttuneissa opetussuunnitelman perusteissa Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus pirjo.koivula@oph.fi 3. OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.4. Opetusmenetelmät ja työtavat

Lisätiedot

8. Oppilaan arviointi

8. Oppilaan arviointi 114 Oppilaan arviointi 8. Oppilaan arviointi S avonlinnan normaalikoulun vuosiluokkien 1 6 opintojen aikana tapahtuva arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin sekä opetussuunnitelman

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,

Lisätiedot

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 6 Oppimisen arviointi Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen.

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen. 6 OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI 6.1 Arvioinnin tavoitteet "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Sivltk 26.3.2014 Liite 1

Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan perusopetuksen

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA OPPILASARVIOINNIN OHJEET

LAUKAAN KUNTA OPPILASARVIOINNIN OHJEET LAUKAAN KUNTA OPPILASARVIOINNIN OHJEET Laukaan koulutuslautakunta 23.11.2011 2 Laukaan kuntakohtaiset arvioinnin soveltamisohjeet tarkentavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) lukua

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin 22.9.2012 Mika Sarkkinen Yleinen tuki Oppilaalla 1-2 tukimuotoa samanaikaisesti käytössä tukimerkinnät Wilmaan Kun huomataan vahvemman tuen tarve, tehdään pedagoginen

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) nojalla: Perusopetusasetus 20.11.1998/852 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) nojalla: 1 luku Opetus ja työaika 1 Opetuksen järjestämistapa Perusopetus

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi

Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi 1 8.1 Arviointi opintojen aikana Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

6. Opiskelijan oppimisen arviointi

6. Opiskelijan oppimisen arviointi 6. Opiskelijan oppimisen arviointi 6.1. Arvioinnin tavoitteet Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka Välitodistus 1. luokka syyslukukausi tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet lukee lyhyitä sanoja kirjoittaa lyhyitä sanoja Lisäksi oppilas on opiskellut seuraavia oppiaineita: ympäristö- ja luonnontieto,

Lisätiedot

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen. Opetussuunnitelman perusteet ja suositukset

Eriyttäminen ja yksilöllistäminen. Opetussuunnitelman perusteet ja suositukset Eriyttäminen ja yksilöllistäminen Opetussuunnitelman perusteet ja suositukset Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus pirjo.koivula@oph.fi Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET. 1. Kurssisuorituksen arviointi

OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET. 1. Kurssisuorituksen arviointi OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Salon perusopetus. Pedagoginen iltapäivä Yksilöllistäminen ja eriyttäminen 27.9.2012

Salon perusopetus. Pedagoginen iltapäivä Yksilöllistäminen ja eriyttäminen 27.9.2012 Salon perusopetus Pedagoginen iltapäivä Yksilöllistäminen ja eriyttäminen 26.9.2012 1 Yksilöllistäminen Erityisen tuen oppilas Oppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan oppimiselle asetettavan

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa Ohjaavat opettajat Petri Räihä ja Raisa Sieppi 25.2.2014 Haapavesi Perusopetuksen Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI. Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI. Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Sivistyslautakunta 18.11.2015 liite 3 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2015-2016 PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUS- SUUNNITELMA Sisällys 1. Valmistavan

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 Opetushallitus DNO 14/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 18.6.2009 Voimassaoloaika

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Suonenjoen kaupunki, Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 30.10.2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella Perustuu 1.8.2009 voimaan tulleeseen Perusopetukseen

Lisätiedot

PIETARSAAREN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA vuosiluokille 1 9, 2005

PIETARSAAREN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA vuosiluokille 1 9, 2005 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1998 N:o 850 854 Perusopetusasetus N:o 852 Annettu Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 1998 Opetusministerin esittelystä säädetään

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto. Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10. Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 12.8.2013 Voimassa 12.8.

Tampereen seudun ammattiopisto. Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10. Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 12.8.2013 Voimassa 12.8. Perusopetuksen lisäopetus, AMA 10 Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 12.8.2013 Voimassa 12.8.2013 alkaen Sisällys 1 JOHDANTO... 2 2 KOULUTUKSEN TAVOITE... 3 3 KOULUTUKSEN TOTEUTUS... 3 4 OPPILAANOHJAUS...

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain.

Lisäopetusta ja sen opetussuunnitelmaa arvioidaan ja kehitetään lukuvuosittain. LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2014 VAASASSA 1. Lisäopetuksen järjestäminen 1.1. Lisäopetuksen järjestäminen ja tehtävä Lisäopetus eli kymppiluokka on tarkoitettu perusopetuksen oppimäärän samana tai

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja

Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja Annettu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Hyväksytyn kurssin arvosanaa voi yrittää korottaa yhden kerran. Uusimisvaihtoehdot ovat seuraavat:

Hyväksytyn kurssin arvosanaa voi yrittää korottaa yhden kerran. Uusimisvaihtoehdot ovat seuraavat: Opiskelijan oppimisen arviointi Kurssien suoritus- ja arviointiohjeet Suoritusohjeet Lukion oppimäärä suoritetaan kursseina. Kurssi on silloin suoritettu, kun siitä on saatu hyväksytty arvosana (numero

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt

1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat ja opetusjärjestelyt Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavasta opetuksesta. Perusopetukseen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 PILIPINON KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 MUKAUTTAMINEN Kaija Peuna YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 ERITYISOPETUS Kun oppiminen tuottaa vaikeuksia Kun opetusta on järjestettävä toisella tavalla LAISSA: vammaisuuden,

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA

PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET RAAHEN KAUPUNGISSA Sofia Joentakainen, 9 vuotta OPLA 12.11.2014 169 Sisä llysluettelo PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelmaa laadittaessa on otettu huomioon perusopetuksen yhtenäisyys. Opetussuunnitelman perustana ovat

Perusopetuksen opetussuunnitelmaa laadittaessa on otettu huomioon perusopetuksen yhtenäisyys. Opetussuunnitelman perustana ovat OPS osa 1 1. OPETUSSUUNNITELMA Perusopetuksen opetussuunnitelmaa laadittaessa on otettu huomioon perusopetuksen yhtenäisyys. Opetussuunnitelman perustana ovat Perusopetuslaki ja asetus Valtioneuvoston

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014 Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2009 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen

Lisätiedot

Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä

Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus uudessa kotoutumislaissa

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,

Lisätiedot

AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN JA LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2004 MUUTTAMINEN

AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN JA LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2004 MUUTTAMINEN MÄÄRÄYS 11/011/2009 velvoittavana noudatettava 20.5.2009 Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 1.8.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin Lukiolaki (629/1998),

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Alavuden valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Opetushallitus on hyväksynyt 18.6.2009 maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen

Lisätiedot

RAUNISTULAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KASTUN YKSIKKÖ päivitetty 20.8.2014

RAUNISTULAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KASTUN YKSIKKÖ päivitetty 20.8.2014 RAUNISTULAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA KASTUN YKSIKKÖ päivitetty 20.8.2014 Sisällysluettelo 1 Opetussuunnitelma... 2 Opetussuunnitelman laatiminen... 2 1.1 2 Opetuksen järjestämisen lähtökohdat... 2 2.1

Lisätiedot

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2)

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 272 LUOKKA 5 Aihepiirit ja sanasto perhe ja sukulaiset koti, asuminen koulu, koulutavaroita kehon osat värit, adjektiiveja numerot 0-100 harrastuksia ruoka aikasanoja kysymyssanoja

Lisätiedot

Arvo(sana)n mekin ansaitsemme taitotasosta riippumatta?

Arvo(sana)n mekin ansaitsemme taitotasosta riippumatta? Arvo(sana)n mekin ansaitsemme taitotasosta riippumatta? Raili Hildén raili.hilden@helsinki.fi Juhani Rautopuro juhani.rautopuro@karvi.fi 30.9.2015 Forum Criteriorum Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koulutuksessa

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Sivistyslautakunta 19.04.2011 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Sivistyslautakunta 19.04.2011 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 Sivistyslautakunta 19.04.2011 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 19.04.2011 klo 18.00 19.10 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Jokioja

Lisätiedot

Salon kaupungin perusopetuksen kuntakohtainen opetussuunnitelma

Salon kaupungin perusopetuksen kuntakohtainen opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetuksen kuntakohtainen opetussuunnitelma 17.2.2009 2(37) JOHDANTO 3 1. OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 4 1.1 Perusopetuksen arvopohja 4 1.2 Perusopetuksen tehtävä 4 1.3 Perusopetuksen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot