SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys
|
|
- Timo Lehtilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, :30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys
2 40, KASKO :30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO Kasvatus- ja koulutusltk Kaskoltk 6/ Valtioneuvosto antoi asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (Valtioneuvoston asetus 422/2012). Asetuksessa määritellään tavoitteet esiopetukselle, perusopetukselle, lisäopetukselle sekä perusopetukseen valmistavalle opetukselle. Asetus sisältää myös perusopetuksen tuntijaon sekä joukon mm. kielenopetusta ja erityistä tukea koskevia säännöksiä. Opetushallitus on käynnistänyt valtioneuvoston asetuksen pohjalta opetussuunnitelman perusteiden valmistelun esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta varten. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteet valmistuvat vuoden 2014 loppuun mennessä. Uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittujen paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä siten, että niiden mukaiseen opetukseen voidaan siirtyä alkavan lukuvuoden alusta lukien. Asetuksen mukaiset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön porrastetusti lukien. Valtioneuvosto hyväksyi vuodelta 2012 olevan perusopetuksen tuntijaon käyttöönotolle siirtymäajan. Perusopetuksen vuosiluokat 1 6 siirtyvät uuden tuntijaon ja uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen lukuvuonna Vuosiluokat 7-9 jatkavat edellisen tuntijaon (2001) ja vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittujen paikallisten opetussuunnitelmien mukaisesti. Päättöarviointi tehdään vuoden 2004 perusteisiin sisältyviä päättöarvioinnin kriteerejä käyttäen. Vuosiluokat 7-9 siirtyvät vuosiluokka kerrallaan uuden tuntijaon ja uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen 2019 mennessä. Lukuvuotena vuosiluokalla 6 opetetaan poikkeuksellisesti ympäristöopin asemasta edelleen biologiaa ja maantietoa sekä fysiikkaa ja kemiaa. Tuusulan kunnan opetussuunnitelmatyötä on tehty lukuvuodesta lähtien. Opetuspäällikkö Markus Torvinen nimesi tuolloin tuntijakotyöryhmän valmistelemaan tuntijakoa. Työryhmän puheenjohtajana toimi Riihikallion yhtenäiskoulun rehtori Harri Saramola. Muut jäsenet olivat Jarno Kantola (Kolsan koulu), Janne Leivo (Hyökkälän koulu) sekä Katja Nieminen (Kirkonkylän koulu). Työryhmä työskenteli vuonna 2014 ja esitteli tuntijaon eri vaihtoehtoja koulujen rehtoreille. Työryhmä päätyi esittämään kuntakohtaista lisäystä valtakunnalliseen minimituntimäärään (222 vuosiviikkotuntia) siten, että kuntakohtaiseen tuntijakoon lisätään - 1 vuosiviikkotunti (=vvt) lisätään 1. ja 2. luokan äidinkielen oppimäärään - 1 vvt lisätään yläkoulun oppilaanohjaukseen Tuntijakotyöryhmän esitys tuntijaosta oli koulujen kommentoitavana syyskuussa Koulujen kommenttien pohjalta tehtiin seuraavia muutoksia työryhmän esitykseen: - 2. lk lisätunti siirretään matematiikkaan (työryhmän näkemys äidinkieli) - ruotsin opetus aloitetaan 6. luokalta 2 vvt/viikko (työryhmän näkemys 5.luokalta) - taito- ja taideaineisiin koulukohtaista painotusta 6. luokalle (työryhmän näkemys liikuntaa 3vvt)
3 40, KASKO :30 Sivu 3 - uskonnon 2 vvt kokonaisuus 5. luokalle (työryhmän näkemys 3. luokalle) - yläkouluun lisätään 1 vvt monialaisiin opintoihin Tuntijakotyöryhmän esityksen ja koulujen kommenttien pohjalta Tuusulan kuntakohtaisen opetussuunnitelman tuntijaoksi esitetään lisättäväksi 4 vuosiviikkotuntia valtakunnallisen minimituntimäärään. Tunnit sijoitetaan seuraavasti: - 1 vuosiviikkotunti 1. luokan äidinkieli ja kirjallisuus - 1 vuosiviikkotunti 2. luokan matematiikka - 1 vuosiviikkotunti oppilaanohjaukseen yläkoulun 7. luokalle - 1 vuosiviikkotunti yläkouluun valinnaisaineisiin monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamiseen Tällä esityksellä perusopetuksen opetussuunnitelman tuntimäärä pysyy paikallisesti samana kuin nykyisessä opetussuunnitelmassa. Lisäkustannuksia opetuksen järjestäjälle tulee valtakunnallisten perusteiden mukaisesta ruotsin kielen opetuksen siirtymisestä alakoulun puolelle. Tämä lisää palveluverkon laajuuden vuoksi ja opetuksen järjestämistavasta riippuen opettajien siirtymistä maksettavien huojennusten määrää. Oppilaanohjaukseen lisättävä tunti ei aiheuta lisäystarvetta oppilaanohjauksen viroille, koska ohjaus keskittyy esimerkiksi ala- ja yläkoulun siirtymävaiheeseen sekä oppimistekniikoiden ohjaukseen, joita voidaan toteuttaa myös aineenopettajien toimesta. Tuntijakopäätös ohjaa kunnan kieliohjelmaa. Kieliohjelmaan tulee muutos A-kielen osalta. Nykyisessä opetussuunnitelmassa 2. luokalla alkava A-kieli (englanti) siirretään alkavaksi 3. luokalta, jolloin sitä opiskellaan 3 vuosiviikkotuntia. A2 kielen opiskeluun ei esitetä muutosta, vaan se alkaa tulevan tuntijaon mukaan 4 luokalta. Nyt päätettävä tuntijako toimii pohjana keväällä 2016 työskenteleville oppiainetyöryhmille. Tuntijako on liitteenä. Liite nro 6 Ehdotus Ksj Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä tuntijaon Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Kaskoltk 40/ Tuusulan kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi kokouksessaan uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laaditun paikallisen opetussuunnitelman tuntijaon. Myöhemmin tuntijaossa huomattiin virhe oppilaiden vuosiluokkien viikoittaisissa tuntimäärissä. Tuntijakotyöryhmä on tehnyt kevään aikana uuden esityksen tuntijaosta ja se tuodaan päätettäväksi lautakuntaan. Tuntijakoa on muutettu jo päätetystä seuraavasti: - kuntakohtainen lisäys 1 vuosiviikkotunti oppilaanohjaukseen yläkoulun 7. luokalle on poistettu - kuntakohtainen lisäys 1 vuosiviikkotunti yläkouluun valinnaisaineisiin monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamiseen on poistettu
4 40, KASKO :30 Sivu 4-3. lk A1 kielen tunti siirretty 4. luokalle, jolloin 3. lk viikoittainen tuntimäärä on perusopetusasetuksen mukainen 22 vuosiviikkotuntia - 6. lk liikuntaan lisätty 1 tunti (yhteensä 3 vvt), jolloin 6. lk viikoittainen tuntimäärä on perusopetusasetuksen mukainen 25 vuosiviikkotuntia - 5. ja 6. lk musiikkiin ja kuvataiteeseen lisätty yhteensä 1 vuosiviikkotunti (koulukohtainen oppilasvalinta), jolloin 5. lk ja 6.lk viikoittainen tuntimäärä on perusopetusasetuksen mukainen 25 vuosiviikkotuntia 5. ja 6. luokan kuvataiteen ja musiikin opetuksen valinnaisuuden toteuttaminen kuvataan tarkemmin opetussuunnitelmassa, joka tuodaan päätettäväksi keväällä Liite nro 40 Ehdotus ksj Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä tuntijaon liitteen mukaisesti. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
5 40, KASKO :30 / Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016 Sivu 4 TUNTIJAKO AINE Tuusula Per. yht. Äidinkieli 1) A-kieli B-kieli Matematiikka 2) Ympäristöoppi Biologia ja maantieto Fysiikka ja kemia Terveystieto UE / UO/ET Historia ja yhteiskuntaoppi Musiikki 4)5) Kuvataide 4)5) Käsityö 4) Liikunta 4) Kotitalous Oppilaanohjaus 0,5 0, Oppilaan vähim. Tuntimäärä ,5 29, Perusteiden vähim. Tunnit A2-kieli 6) B2-kieli 7) Val. taito- ja taideaineet Tuus Muut val. aineet Tuusula ) Äidinkieleen kuntakohtainen lisätunti 1. luokalla. 2) Matematiikkaan kuntakohtainen lisätunti 2. luokalla
6 40, KASKO :30 / Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016 Sivu 5 4) Valinnaiset taito- ja taideaineet: Sijoitettu valmiiksi tuntijakopohjaan oppituntien kohdalle. alakoulu: liikuntaa 4. luokalla 1 vvt, musiikkia sekä 3. että 4. luokilla 1 vvt, kuvataidetta 4. luokalla 1 vvt, käsitöitä luokilla 1 vvt, musiikkia sekä 3. että 4. luokilla 1 vvt. yläkoulu: käsityötä 7. luokalla 1 vvt, lisäksi oppilas valitsee yhden taito- ja taideaineen valinnaisen, jota on 8. ja 9. luokalla kummallakin 2 vvt. 5) Muut valinnaiset: Ei näy tuntijakopohjassa oppituntien kohdalla, mutta on laskettu kokonaistunteihin. alakoulu: 5. ja 6. luokalla kummassakin musiikkia tai kuvataidetta 1 vvt koulukohtaisena oppilasvalintana. yläkoulu: 8. ja 9. luokalla kummallakin 4 vvt valinnaisaineita. 6) ( a2-kieli vie 8. ja 9. luokalla 2 vvt muista valinnaisista ) 7) (b2-kielen valinta vie muista valinnaisista kaksi tuntia sekä 8. että 9. luokalla ) Oman tuntiresurssinsa puitteissa koulu voi tarjota tunteja myös yli kuntakohtaisen minimituntimäärän.
Perusopetuksen tuntijako
Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström
LisätiedotRauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016
LisätiedotAinekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla
Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu
LisätiedotAsian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
LisätiedotMissä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan
Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston
LisätiedotVALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 15
25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,
LisätiedotOpetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako
Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
LisätiedotAsian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen
LisätiedotOPS-2016 kevät Juvan perusopetus
PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,
LisätiedotKIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2015. Sivistyslautakunta 10.12.2015 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 Sivistyslautakunta 10.12.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 10.12.2015 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Inkinen Anneli Koivukoski
LisätiedotOppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk
LisätiedotJUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...
Lisätiedot-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00
-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja
LisätiedotKIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2015. Sivistyslautakunta
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 Sivistyslautakunta 10.12.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 10.12.2015 klo 18.00 18.40 Kunnanhallituksen kokoushuone Inkinen Anneli Koivukoski
Lisätiedot57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen
Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi
LisätiedotMunkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
LisätiedotOppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Sivistyslautakunta 45 29.06.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan
LisätiedotPakilan yläasteen koulu
Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien
LisätiedotSavonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
LisätiedotLausuntoja tuntijaosta
Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen
LisätiedotValtioneuvoston asetus
LIITE 3 Valtioneuvoston asetus N:o 1435 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
Lisätiedot12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
LisätiedotItä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2015 1 17.12.2015 Aika 15.12.2015, 16:00-17:45 Paikka Savonlinnan normaalikoulu, opettajainhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi,
LisätiedotSavonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
LisätiedotKangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta 27.01.2016. Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (6) Sivistyslautakunta, 41, 17.06.2015 Sivistyslautakunta, 4, 27.01.2016 4 Perusopetuksen tuntijako KNGDno-2015-503 Sivistyslautakunta, 17.06.2015, 41 Valmistelija
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotPARKANON YHTENÄISKOULU
PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille
LisätiedotTERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta
LisätiedotTutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille
Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko
LisätiedotIisalmen kaupunki Viranhaltijapäätös Toimialajohtaja, sivistys- ja hyvinvointi Päätöspvm
Viranhaltija Pykälä 92/2018 Palveluyksikkö Perusopetus- ja lukiokoulutus Asianro IIS/531/12.00.01.02/2017 Toimielin Sivistys- ja hyvinvointilautakunta Päätösluokka 12.00.01.02.42 Asiaotsikko Päätösteksti
LisätiedotMarraskuussa 2011 järjestettiin kuulemistilaisuus (mm. Kuntaliitto, OAJ, opiskelijajärjestöjä,alueellisia ja paikallisia sivistystoimen edustajia,
+
LisätiedotJOUSTAVAT OPETUSJÄRJESTELYT
OPPILAAN OSALLISUUS Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan suunnitteluun on luonteva tapa vahvistaa osallisuutta. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa oppilaiden
LisätiedotOPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
LisätiedotYleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen
Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri
LisätiedotLukiokokeilu (-21)
Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016
LisätiedotYhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 139. Otsikko Sivu 107 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 141 108 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 142
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 139 Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.12.2015 AIKA 15.12.2015 klo 18:00 20.55 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 107 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
LisätiedotPERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA
Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...
LisätiedotPohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti
LisätiedotTERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia
LisätiedotUudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö
Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus
Lisätiedot54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Sivistyslautakunta, 40, 22.09.2015 Sivistyslautakunta, 50, 13.10.2015 Sivistyslautakunta, 54, 03.11.2015 54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman
LisätiedotOPStuki Jyväskylä. Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi
OPStuki 2016 23.10.2013 Jyväskylä Tuuli Murtorinne Marita Kontoniemi MUUTOS Mitä tehdään? Miksi tehdään? Miten tehdään? www.oph.fi Muutos on hidas prosessi Kulttuuristen perusoletusten muuttaminen kestää
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15
JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi
LisätiedotKOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT
KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset
LisätiedotKalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
LisätiedotValinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet
Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas
LisätiedotAine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht.
Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 14 18 10 42 A1-kieli - - - - - - - - - - - - - - 9 7 16 B1-kieli - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
LisätiedotOpetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
LisätiedotOpas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
LisätiedotSUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään
LisätiedotTERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016
TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla
LisätiedotValinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
LisätiedotTERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
LisätiedotSL 78 Valmistelija: koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh
Sivistyslautakunta 78 25.11.2015 Sivistyslautakunta 6 13.01.2016 suomenkielinen jaosto Sivistyslautakunta 9 27.01.2016 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen 423/02.05.01/2015 SL 78 Valmistelija: koulutuspäällikkö
LisätiedotMaanantai klo Kunnanvirasto, kokoushuone 2
Koululautakunta Maanantai 21.9.2015 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
LisätiedotValinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
LisätiedotPerusopetuksen kieliohjelma
Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen
LisätiedotMunkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
LisätiedotKempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
LisätiedotYläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Lisätiedot3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS
3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jossa oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi tietojen ja taitojen rakennusprosessiksi,
LisätiedotA2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.
LisätiedotVantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa
Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan
LisätiedotOpetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelmatyön eteneminen Tuntijakoasetus (perusopetus)
LisätiedotPerusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot
Perusopetuksen rakenne, arviointi ja tutkinnot Järjestämismuoto Opetus järjestetään lähiopetuksena tai monimuotokysymykseen muille kuin oppivelvollisille järjestettävässä opetuksessa. (OKSA, Perusopetuslaki
LisätiedotKempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
LisätiedotLUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ
LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ Kaikkien oppilaiden opetuksessa noudatetaan yhteisiä, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita ja periaatteita. Oppilaiden
LisätiedotKempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
LisätiedotMunkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
LisätiedotORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/
ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2015 299 Lasten ja nuorten lautakunta AIKA 08.12.2015 klo 18:00-20:05 PAIKKA Oriveden kaupungintalon kokoustilat KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 106 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
LisätiedotValinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
LisätiedotPadasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
LisätiedotKÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016
KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta
LisätiedotValinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi
LisätiedotSivltk 26.3.2014 Liite 1
Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan perusopetuksen
Lisätiedot-2, SIV-SU 2016-05-10 16:00
-2, SIV-SU 2016-05-10 16:00 Kokouskutsu Tiistaina 10.5.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja Vaula Vilppola
LisätiedotA2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat
LisätiedotArviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen
Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,
LisätiedotUudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
LisätiedotUudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
LisätiedotOPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotOpetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista
Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opsoulu On aika unelmoida ja tehdä
LisätiedotTiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta
Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 70
09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)
LisätiedotMunkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotKielten opiskelu Oulussa
Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa
LisätiedotErikoisluokkatoiminta
Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,
LisätiedotEnsimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote
Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta Tiedote 15.4.2019 14.4.2019 1 Kaikki varhentavat 2020 Kielenopetus uudistuu kieliä pienestä pitäen Ulla Verkaman esityksen (Kalajoki 4.4.2019)
LisätiedotPERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN 2014 MUUTTAMINEN, OPH
SASTAMALAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET: OPETUSHALLITUKSEN MÄÄRÄYS 24.4.2017 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN 2014 MUUTTAMINEN, OPH-866-2017 Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen
LisätiedotKirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotTAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2015 18.3.2015
Aika: 18.3.2015 klo 10.00-11.07 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Erkkilä Tuomas koulutoimenjohtaja Nokia, vpj Kivekäs Pekka tilaajapäällikkö
LisätiedotPostinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)
Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero
Lisätiedot