Kulttuurikasvatussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuurikasvatussuunnitelma"

Transkriptio

1 Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Hyväksytty: kunnanhallitus / 2017

2 Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus, joka muodostuu yhteiskunnalle / yhteiskuntaryhmille tyypillisistä henkisistä, aineellisista, älyllisistä ja emotionaalisista piirteistä. Usein kulttuuriin sekoitetaan taide. Taide määritellään erityiseksi tavaksi toteuttaa itseään ja toteuttaa luovuuttaan. Kulttuuriset ja taiteelliset elämykset sekä taidenautinnot sellaisenaan antavat elämään merkityksiä ja tyydyttävät inhimillisiä tarpeita. Taiteet kehittävät empatiaa. Varsin yksimielisiä ollaan siitä, että kulttuuri vaikuttaa hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Utajärven kunta on onnellisten ihmisten kunta, jossa panostetaan kuntalaisten hyvinvointiin. Tavoitteet Kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteena on luoda systeemi, jonka avulla Utajärven kunnan laisille taataan mahdollisuus kuluttaa ennalta sovittu määrä kulttuuria ja olla osallisena taiteen kokemisessa. Tavoitteena on herättää kiinnostus kulttuuria ja taiteita kohtaan. Kirjasto on Utajärven ainoa kulttuurilaitos. Päästäkseen nauttimaan kunnollisissa puitteissa esitettävästä teatteriesityksestä, konsertista, elokuvasta, taidestä tms. on mentävä Ouluun. Nuorille tämä saattaa olla jopa mahdotonta. Koulu tavoittaa ikäryhmät sataprosenttisesti. Koulun kautta kokemusten tarjoaminen ei aseta lapsia ja nuoria eriarvoiseen asemaan, eriarvoistumista voi syntyä perheitten erilaisten arvostusten ja taloudellisten mahdollisuuksien vuoksi. Taiteen edistämiskeskus on jakanut taidekentän seuraaviin genreihin: Arkkitehtuuri, elokuvataide, kirjallisuus, kuvataide, kuvitus ja sarjakuva, lastenkulttuuri, mediataide, monikulttuurisuus, monitaide, muotoilu, musiikki, näyttämötaide, performanssi- ja esitystaide, sirkustaide, taidejournalismi, tanssitaide, valo- ja äänitaide, valokuvataide ja ympäristötaide. Genrejaottelu Kulttuurikasvatussuunnitelmassa kulttuuri on jaettu kuuteen genreen, ei kuitenkaan Taiteen edistämiskeskuksen mukaisesti vaan mukaan on lisätty kotiseututietous ja Geopark. Kirjallisuus kirjasto näyttelee tässä genressä suurta roolia. Kirjasto mm. järjestää kirjavinkkauksia ja tiedonhaun opetusta. Kotiseututietous tarkoittaa kotiseutuun liittyvää paikallishistoriaa laajennettuna ulottumaan lähialue, esim. Oulu. Ohjelmassa on mm.

3 tutustumisia erilaisiin museoihin, Ahmaksen perinnekylään ja Kotiseutuarkistoon. Kuvataide t sekä yhdeksäsluokkalaisten vierailu taidemuseoon kuuluvat tähän genreen. Musiikki Konsertti joka un ohjelman kautta saadaan edullisesti korkeatasoisia konsertteja eri musiikin genreistä laisten nautittavaksi. Ohjelmaa tavoittaa 0-9 luokkalaiset. Viidesluokkalaiset pääsevät konserttiin Madetojan saliin. Näyttämötaide Vuosittain pienille laisille hankitaan nukketeatteriesitys ja isommille teatteriesitys. Lisäksi yhdeksäsluokkalaiset pääsevät käymään teatterissa. Geopark tässä genressä tutustutaan Rokua Geoparkin alueella luontokohteisiin. Oppilaiden oman aktiivisuuden varaan jää Utajärvellä järjestetään vuosittain Kuvien virta jokielokuvatapahtuma. Tapahtumaa järjestää Kuvien virta ry. Liittymällä yhdistykseen pääsee vaikuttamaan tapahtuman sisältöön ja osallistumaan varsinaiseen tapahtumaan voi kesällä. Kuvien virta ry:llä yhteistyökumppanina on mm. Oulun Elokuvakeskus. Yhdessä ne ovat mm. järjestäneet laisille elokuvaan ja sanataiteeseen liittyvän tilaisuuden Näyttämötaidetta pääsee itse tekemään ja toteuttamaan Teatteri KaksKakkosen sekä Ahmaksen ja Niskankylän nuorisoseurojen puitteissa. Musiikkia ja tanssia voi harrastaa ja opiskella kansalaisopiston puitteissa. Tällä hetkellä on tarjolla esim. pianonsoittoa, pop-jazzlaulua ja rivitanssia.

4 Luokka Kirjallisuus Kotiseututietous Kuvataide Musiikki Näyttämötaide Geopark Esilaiset Satutuokio kirjasto ja Kevyt tutustuminen kirkkoon t ja Konsertti joka un Joka 3. vuosi retki Rokualle 0-2 lk 1-luokkalaiset Helppo kirjastokäynti Hyvinvointiraitti ja Konsertti joka un Joka 3. vuosi retki Rokualle 0-2 lk 2-luokkalaiset kirkkoon sekä sankarihautojen muistomerkkeihin t ja Konsertti joka un Joka 3. vuosi retki Rokualle 0-2 lk 3-luokkalaiset Kyselytunti kirjastossa Ahmaksen perinnekylä ja Konsertti joka un Kivipuiston kivilajeihin tutustuminen Rokua (jääkausi)

5 4-luokkalaiset kirjasto kotiseutumuseoon Kotiseutuyhdistys ja ja Konsertti joka un Manamansaloon ja Geopark 5-luokkalaiset Helppo tiedonhaun opetus Torimakasiinin ihin ja Pohj.- Pohjanmaan Maakuntamuseoon ja Konsertti joka un Konserttimatka Madetojan saliin 6-luokkalaiset 3 opetusryhmää äidinkielen Lamminahon taloon historian ja Konsertti joka un Pyhäkoski: sähkömuseo (fys.), Oulujoen historia (hist.), Lemmenpolku (liik.) luokanvalvojat 7-luokkalaiset Tiedonhaun opetus luokanvalvojat Yli- Sipolan tai Häikiön kotimuseoihin sekä Niskankylän hautausmaahan ja Konsertti joka un Muhoksella Liimanninkoski biologian

6 ja luokanvalvojat 8-luokkalaiset äidinkielen Tutustutaan kunnan taidekokoelmaan ja äidinkielen Ratkaistaan tehtävä, johon vastauksia etsitään Kotiseutuarkistosta ja historian Toteutus ja Konsertti joka un Tietomaa (fys.) fysiikan Metsävisaretki biologian 9-luokkalaiset Tiedonhaun opetus äidinkielen kulttuuriraitin varrella oleviin teoksiin äidinkielen ja ja Käynti Oulun Taidemuseossa Konsertti joka un Käynti Oulun kaupunginteatterissa äidinkielen Kivipuisto. maantiedon

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus, joka muodostuu yhteiskunnalle

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria.

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Isonkyrön kunta Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Kulttuurikasvatus auttaa lapsia ja nuoria tuntemaan

Lisätiedot

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on: Pyyntö TKT/1/511/2016 1 (5) 04.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Laki ja asetus Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012, 727/2012) Asia Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi Pyydämme yhteisöänne

Lisätiedot

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Taiteen edistämiskeskus Centret för konstfrämjande Arts Promotion Centre Finland Pyyntö TKT/5/511/2014 1 (5) 09.06.2014 Viite Asia Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2016... 1 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee)

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee) Ruoveden kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma. fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/ruoveden-kunta-2/ Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN JA KULTTUURIN EDISTÄMISEEN 2015 Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2015... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT JA PROJEKTIT 2015...

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma / Alavieska Ulla-Mari Kivi

Kulttuurikasvatussuunnitelma / Alavieska Ulla-Mari Kivi Kulttuurikasvatussuunnitelma / Alavieska Ulla-Mari Kivi 12.5.2017 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma.fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/alavieska-3/ 1. KUNTA

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2017... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA NIVALAN KAUPUNKI 2018 2 Sisältö 1 Mikä on kulttuurikasvatussuunnitelma?... 3 2 Kulttuurikasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet... 3 3 Kulttuurikasvatussuunnitelman kohderyhmä...

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

KULTTUURIPOLKU. Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIPOLKU. Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma Liite siv.ltk 14.6.2016 61 KULTTUURIPOLKU Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma 2016-2017 Vahvistettu siv.ltk 14.6.2016:

Lisätiedot

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6)

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) viikko 11 Kuvataidekoulu Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Klo:

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma 2 0 1 7 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain.

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike

Lisätiedot

Kulttuuriohjelman rakenne

Kulttuuriohjelman rakenne kulttuurikasvatus Kulttuuriohjelman rakenne käyntikohde Kirjasto (kirjastoon tutustuminen) s.16 Sinfonia Lahti s.14 luokka-aste Kaupunginteatteri s.12 Hiihtomuseo s.7 Kirjasto (kirjavinkkaus) s.16 Taidemuseo

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Johdanto Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan tai alueen suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan kunnassa tai alueella osana

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5.

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5. KULTTUURIPOLKU lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 17.5.2011 27 1 Johdanto Kulttuuripolku on hankasalmelainen tavoitteellisen kulttuurikasvatuksen suunnitelma.

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Hei, vuotias. Iisalmi. Keitele. Kiuruvesi. Lapinlahti. Pielavesi. Sonkajärvi. Sukeva (Sonkajärvi) Vieremä. muu kunta, mikä

Hei, vuotias. Iisalmi. Keitele. Kiuruvesi. Lapinlahti. Pielavesi. Sonkajärvi. Sukeva (Sonkajärvi) Vieremä. muu kunta, mikä VAPAA-AIKA YLÄ-SAVOSSA Hei, 16-29-vuotias Vastaa kyselyyn ja voita leffalippuja! Jaamme lisäksi 7 x 500 euron rahapotteja Ylä-Savossa toteutettavan musiikkitapahtuman, katutaideprojektin, lyhytelokuvan,

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 1 Taiteen edistämiskeskuksen määrärahat ja tuki 2014... 2 2 Taiteen edistämiskeskuksen projektit 2014... 10 3 Taiteen edistämiskeskuksen tuki kansainväliseen

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2018-2019 Tarja Suhonen Lukuvuosisuunnitelman rakenne 1. Opetuksen yleinen järjestäminen 1.1 Johtamisjärjestelmä 1.2 Tiedottaminen 1.3 Työ- ja loma-ajat 1.4 Tuntikehys,

Lisätiedot

Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Kulttuurin virtaa Liperissä - Liperin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yhteinen kulttuurikasvatussuunnitelma Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällys 1. Kulttuurikasvatus

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Kulttuuriketju Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Mikä Kulttuuriketju? Lastenkulttuurikeskus Verson koordinoima Keski-Savon seudullinen kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 8220/12.03.01.03/2015 Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi.

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi. Sivistyspalvelut Liite 1/28.10.2014 Utajärven kunnan sivistyspalvelut tarjoaa osaavan organisaationsa ja verkostoituneen palvelurakenteensa avulla kuntalaisille kehittyneet, asiakaslähtöiset palvelut,

Lisätiedot

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä OSA A: KUVATAIDE Sisällys RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA... 1 Visuaalisten

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

MEIJÄN KULTSU Joensuun seudun kulttuurikasvatussuunnitelma

MEIJÄN KULTSU Joensuun seudun kulttuurikasvatussuunnitelma MEIJÄN KULTSU Joensuun seudun kulttuurikasvatussuunnitelma Joel Ikonen: Näyttämö Ilomantsi Joensuu Juuka Kontiolahti Liperi Outokumpu Polvijärvi Sisällys Kulttuurikasvatussuunnitelman laatiminen... 1 Kulttuurikasvatus

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2014... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN PROJEKTIT 2014... 9 3 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI KANSAINVÄLISEEN

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019

Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019 Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 18 1. Vastaajan ikä Vastaajien määrä: 18 alle 20 0 0% 20-30 2 11,11% 30-40 2 11,11% 40-50 4 22,22% 50-60 3 16,67% yli 60 7 38,89% 2.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

Liite 5. Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö:

Liite 5. Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö: Liite 5 Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2015 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2015 osallistujien sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2015 partnereiden sivu

Lisätiedot

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksien erityisavustukset yhteisöille Specialbidrag inom området kulturens välfärdsinverkan

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksien erityisavustukset yhteisöille Specialbidrag inom området kulturens välfärdsinverkan Taiteen edistämiskeskus Kaakkois-Suomen ja Hämeen aluetoimipiste Kauppamiehenkatu 4 45100 Kouvola Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Dnro Rn Kulttuurin hyvinvointivaikutuksien erityisavustukset yhteisöille

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö:

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö: Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2017 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2017 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2017 partnereiden määrä

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Residenssiavustukset yhteisöille Residensbidrag för sammanslutningar

Residenssiavustukset yhteisöille Residensbidrag för sammanslutningar Hakaniemenranta 6 PL 1001, 00531 Helsinki Hagnäskajen 6 PB 1001, 00531 Helsingfors Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Dnro Rn Residenssiavustukset yhteisöille Residensbidrag för sammanslutningar Hakuohjeet

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Työskentelyapurahahakemus Ansökan om arbetsstipendium

Työskentelyapurahahakemus Ansökan om arbetsstipendium Työskentelyapurahahakemus Ansökan om arbetsstipendium Taiteen edistämiskeskus Hakaniemenranta 6 PL 1001, 00531 Helsinki Centret för konstfrämjande Hagnäskajen 6, PB 1001 00531 Helsingfor Saapumispäivämäärä

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10.

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10. Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet Saara Vesikansa 1.10.2014 Lastenkulttuurikeskusten verkosto Taikalamppu Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Utajärven kirjastossa myytävät kirjat

Utajärven kirjastossa myytävät kirjat Utajärven kirjastossa myytävät kirjat Entinen Oulujoki : historiikkia ja muistitietoja (Oulujoki Osakeyhtiö, 2013) Näköispainos v. 1954 julkaistusta kirjasta, 308 sivua. Hinta 40,00 (vain käteismaksu)

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KIRJASTOSSA MYYTÄVÄT KIRJAT

UTAJÄRVEN KIRJASTOSSA MYYTÄVÄT KIRJAT UTAJÄRVEN KIRJASTOSSA MYYTÄVÄT KIRJAT Entinen Oulujoki : historiikkia ja muistitietoja (Oulujoki Osakeyhtiö, 2013) Näköispainos v. 1954 julkaistusta kirjasta, 308 sivua. Hinta 40,00 (vain käteismaksu)

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku esiopetuksesta 9. luokalle 4.5.2015 Esiopetusvuosi: Lasten leikkikulttuuri Lapsi tutustuu esiopetuksen leikkiympäristöön ja sen mahdollisuuksiin uusien tietojen ja

Lisätiedot

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi 29.9.2015 Vuoden 2014-15 Inga oli ohjausryhmässä Keväällä 2015 laitehankinnat VESO-päivillä kirjaston hankkeen esittely koulujen sähköinen kysely viranhaltijoille,

Lisätiedot

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta 1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki 4 elokuva Vastarannan Kinolyhytelokuvatyöpaja tapahtuman 18.-22.7.18 matka-,vuokra- ja tiedotuskulut 1500 2 Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

Lisätiedot

Kaukaa kaupungista saapuneet herraskaiset metsästäjät kokevat kummia, kun he

Kaukaa kaupungista saapuneet herraskaiset metsästäjät kokevat kummia, kun he Artikkeli Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen jäsenlehteen 1/2011 26.1.11 JAPANILAINEN SATUKLASSIKKO SUOMEKSI Kaukaa kaupungista saapuneet herraskaiset metsästäjät kokevat kummia, kun he huonoon metsästysonneensa

Lisätiedot

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET?

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET? TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET? - Kirjaston rooli turkulaisnuorten arjessa Piia af Ursin Vaski-kirjastojen miniseminaari, Turun kirjamessut 2012 5.9.2012 TUTKIMUKSEN TAUSTAA EVIVA = kulttuuri-, liikunta-

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

Kohdeapurahahakemus Ansökan om projektstipendium

Kohdeapurahahakemus Ansökan om projektstipendium PL 185, 00101 Helsinki PB 185, 00101 Helsingfors Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Kohdeapurahahakemus Ansökan om projektstipendium Dnro Rn Hakuohjeet www.taike.fi/fi/web/taike/hakuohjeet-taiteilijalle Ansökningsanvisningarna

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar

Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar Hakaniemenranta 6 PL 1001 00531 Helsinki Hagnäskajen 6 PB 1001 00531 Helsingfors Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Dnro Rn Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar Hakuohjeet

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2018 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2018 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2018 partnereiden määrä

Lisätiedot

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014:

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014: Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014: EHDOTUS LASTENKULTTUURIPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI luovutettiin opetusministeri Krista Kiurulle ja kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle Helsingissä 14.2.2014,

Lisätiedot

Yhteisöjen erityisavustushakemus, Lappi Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar, Lappland

Yhteisöjen erityisavustushakemus, Lappi Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar, Lappland Lapin aluetoimipiste Veitikantie 2-8 C 96100 Rovaniemi Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Dnro Rn Yhteisöjen erityisavustushakemus, Lappi Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar, Lappland Hakuohjeet

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Esitys liittymisestä Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkostoon

Esitys liittymisestä Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkostoon Pohjois-Karjalan kuntien kulttuuripalveluista vastaavat Esitys liittymisestä Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkostoon Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkosto esittää, että kuntanne liittyisi jäseneksi

Lisätiedot

Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar

Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar Hakaniemenranta 6 PL 1001 00531 Helsinki Hagnäskajen 6 PB 1001 00531 Helsingfors Saapumispäivämäärä Ankomstdatum Dnro Rn Yhteisöjen erityisavustushakemus Ansökan om specialbidrag för sammanslutningar Hakuohjeet

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013 PK/Marraskuu 2014 SISÄLLYS 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2013... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN PROJEKTIT 2013... 7 3 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2006 1.6.2006 Tom Linkopuu 1 KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Toiminta-ajatus 2. Kuvataiteen opetuksen

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot