Pinnallinen virtsarakkosyöpä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pinnallinen virtsarakkosyöpä"

Transkriptio

1 KATSAUS Mika Raitanen, Pekka Hellström, Eero Kaasinen, KATSAUS Tapani Liukkonen, Timo Marttila ja Erkki Rintala Pinnallinen virtsarakkosyöpä 1648 Virtsarakkosyöpä on monimuotoinen sairaus. Kolme neljäsosaa syövistä on rakon sisäpintaan rajoittuvia pinnallisia kasvaimia. Suuresta uusiutumistaipumuksesta huolimatta niiden ennuste on hyvä. Diagnoosin aikaan joka neljäs kasvain on kuitenkin levinnyt lihasseinämään ja pieni osa on metastasoitunut. Hoidon perustana on tarkka histopatologinen arvio kasvaimen erilaistumisasteesta ja kasvusyvyydestä. Kasvainkohdan uusintahöyläys voi tarkentaa arviota. Uusiutumista vähentävä kertahuuhteluhoito solunsalpaajalla tulisi antaa kaikille resektion yhteydessä. Jatkohoidon ja seurannan suunnittelussa uusiutumis- ja etenemisriskiä kuvaava taulukko on avuksi. Pienen riskin potilaat eivät muuta hoitoa tarvitse. Suuren riskin potilailla ensisijainen jatkohoito ovat vähintään kolme vuotta kestävät BCG-huuhtelut, mutta taudin uusiutuessa rakko pitää poistaa. Virtsarakkosyöpä on Suomen neljänneksi yleisin miesten syöpä. Vuonna 2006 todettiin 944 uutta tapausta, joista naisilla neljännes (Suomen syöpärekisteri 2008). Virtsarakon syövistä % on pinnallisia tai uusimman nimityskäytännön mukaisesti»ei lihaskerrokseen ulottuvia». Jos pinnalliset kasvaimet hoidetaan pelkästään virtsaputken kautta tehtävällä höyläyksellä (transuretraalinen resektio, TUR), jopa 80 % niistä uusiutuu. Tauti uusiutuu yleensä pinnallisena ja ennuste säilyy hyvänä, mutta noin %:lla se etenee seurannan aikana invasiiviseksi kasvaimeksi (Lutzeyer ym. 1982). Pinnallisen taudin aggressiivisia muotoja ovat carcinoma in situ (Tis) ja muut huonosti erilaistuneet karsinoomat, joiden etenemisriski voi olla viiden vuoden aikana jopa 50 %. Suuresta uusiutumistaipumuksesta johtuva jatkuvan seurannan ja hoidon tarve tekee rakkosyövästä yhden kalleimmista syövistä (Riley ym. 1995). Pinnallisen rakkosyövän hoitoa ja seurantaa käsiteltiin tässä aikakauskirjassa edellisen kerran vuonna 2002 (Raitanen). Tämän jälkeen Maailman terveysjärjestö on julkaissut uuden kasvainten erilaistumisastetta kuvaavan luokituksen, jonka on tarkoitus korvata kliinikoille tuttu kolmeportainen syöpäluokitus vuodelta 1973 (Mostofi ym. 1973, Sauter ym. 2004). Potilaat voidaan nykyään myös varsin luotettavasti luokitella uusiutumis- ja etenemisriskin suhteen pienen, kohtalaisen ja suuren riskin ryhmiin. Euroopan urologiyhdistyksen (EAU) vuonna 2006 julkaistussa hoitosuosituksessa ensimmäisen kerran esitetty EORTC:n (European Organization of Research and Treatment of Cancer) yli potilaan seurantatietoihin perustuva pisteytys on käytännöllinen työkalu TUR:n jälkeistä jatkohoitoa ja seurantaa suunniteltaessa (Oosterlinck ym. 2006, Sylvester ym. 2006). Diagnostiikka Virtsarakkosyövän tyypillinen ensioire on kivuton verivirtsaisuus, joka voi olla mikroskooppista (yli kolme punasolua mikroskoopin näkökentässä) tai makroskooppista. Vaikka noin 85 %:lla rakkosyöpäpotilaista esiintyy verivirtsaisuutta (Wakui ja Shiigai 2000), vain 0,4 13 %:lla mikrohematuriaa (Mohr ym. 1986, Golin ja Howard 1980) ja %:lla makrohematuriaa potevista on virtsarakkosyöpä (Kirkali ym. 2005). Erityi Duodecim 2008;124:

2 sesti carcinoma in situ potilailla voi esiintyä ärsytysoireita, kuten virtsauspakkoa, tihentynyttä virtsaamistarvetta tai kipua virtsatessa. Kystoskopia eli virtsarakon tähystys on perustutkimus epäiltäessä rakkosyöpää. Tutkimus voidaan tehdä varsin kivuttomasti polikliinisesti nykyaikaisella taipuisalla tähystimellä pelkän liukastegeelin avulla (Marttila ym. 2008). Jos rakkokasvain on näkynyt kuvantamistutkimuksessa tai virtsan sytologia on poikkeava, diagnostisesta kystoskopiasta voidaan luopua ja potilas ohjata suoraan leikkaussalitoimenpiteeseen (Oosterlinck ym. 2006). Kasvaimesta ei poliklinikassa tulisi ottaa näytettä, ellei kasvainta samassa yhteydessä pystytä poistamaan kokonaan. Virtsan sytologinen eli irtosolututkimus tehdään kaikille uusille potilaille. Tutkimus perustuu kasvaimesta virtsaan vapautuvien syöpäsolujen tunnistamiseen. Hyvin erilaistuneissa syövissä kasvainsoluja vapautuu virtsaan vähemmän, minkä takia herkkyys on vähäinen (6 45 %). Huonosti erilaistuneet kasvaimet testi tunnistaa sen sijaan hyvin (herkkyys %). Virtsan sytologisen tutkimuksen suurin etu on sen tarkkuus. Suomalaisessa monikeskustutkimuksessa tarkkuus oli 97,6 % (Raitanen ym. 2002). Herkkyydet uuden ja uusiutuneen virtsarakkosyövän osoittamisessa olivat samassa tutkimuksessa 38,8 % ja 17,6 %. Kuvantaminen. Koska samanaikainen allastai virtsanjohdinkasvain on huonosti erilaistuneita rakkokasvaimia lukuun ottamatta erittäin harvinainen, ylävirtsateiden rutiinimaisen kuvantamisen tarpeellisuus on kyseenalaistettu (Oosterlinck ym. 2006). Käytännössä kuitenkin suurin osa rakkosyövistä löytyy verivirtsaisuuden vuoksi tehdyissä tutkimuksissa, jolloin myös ylävirtsateiden selvittäminen on tarpeellista. Totunnaisesti potilaille on tehty virtsateiden kaikukuvaus ja natiiviröntgentutkimus tai urografia, mutta monissa keskuksissa on alettu käyttää aiheellisesti tietokonetomografia- eli TT-urografiaa. Vartalon TT tehdään, jos epäillään lihakseen tunkeutuvaa tai etäpesäkkeitä lähettävää syöpää. Se tulisi tehdä aina ennen rakon höyläysleikkausta. Merkkiainetestit. Virtsarakkosyövän diagnostiikkaan ja seurantaan on kehitetty viimeisen vuosikymmenen aikana useita erilaisia virtsanäytteistä tehtäviä testejä. Kirjallisuudessa on kuvattu yli 20 erilaista rakkosyövän merkkiainetta tai testiä. Tehdasvalmisteisia kaupallisia sovelluksia on kymmenkunta. Molekyyligeneettisiin menetelmiin perustuvat diagnostiset testit ovat lisääntyneet nopeasti, mutta toistaiseksi ne eivät sovellu rutiinikäyttöön (Lokeshwar ym. 2005, Baffa ym. 2006, Liou 2006). Ihanteellinen testi on herkkä, tarkka, helppo tehdä ja tulkita sekä edullinen. Liuskatestit tarjoavat yksinkertaisen, nopean ja edullisen menetelmän tutkia verivirtsaisuutta, jonka osoittamisessa sen herkkyys on hyvä, yli 90 %, mutta ongelmana on huono tarkkuus. Tästä syystä suositellaan punasolujen kvantitatiivista laskemista (U-sakka, U-solut). BTA stat -testi on viiden minuutin pikatesti rakkosyöpään liittyvän antigeenin osoittamiseen. Testi voidaan tehdä vastaanotolla, eikä sen suorittaminen edellytä erityisosaamista. Se on huomattavasti herkempi kuin virtsan irtosolututkimus, mutta useat tekijät, kuten tulehdukset, kivet ja rakon huuhteluhoidot aiheuttavat vääriä positiivisia tuloksia (Raitanen ja FinnBladder Group 2008). Testin herkkyys paranee kasvaimen koon suurentuessa ja erilaistumisasteen vaikeutuessa. Testituloksella näyttäisi olevan merkitystä ennusteen kannalta, sillä testissä positiiviset kasvaimet uusiutuvat negatiivisia nopeammin (Raitanen ym. 2001, Raitanen 2001). NMP-22 on tuman rakenneproteiini, jota vapautuu kasvainsolujen apoptoosin kautta virtsaan. Aikaisemman kvantitatiivisen testin lisäksi on kehitetty kvalitatiivinen 30 minuutin pikatesti. Siitä on julkaistu toistaiseksi vielä vähän tutkimuksia (Grossman ym. 2006), eikä se ole käytössä Suomessa. Urovysion-testi perustuu molekyylisytogeneettiseen FISH-menetelmään (fluorescence in situ hybridization), jolla voidaan tutkia solujen kromosomi- ja geenimuutoksia. Testissä käytetään neljää DNA-koetinta, jotka tunnistavat kromosomien 3, 7 ja 17 sentromeerialueen ja kromosomin 9 geenilokus 9p21:n. Muutokset näkyvät mikroskopiassa tunnistettavina erivärisinä solunsisäisinä fluoresensseina. Testi edellyttää laboratoriolta perehtymistä ja 1649 M. Raitanen ym.

3 KATSAUS on melko kallis, mutta se on selvästi herkempi kuin tavanomainen irtosolututkimus (Skacel ym. 2003). Urovysion-testi on käytössä muutamassa suomalaisessa sairaalassa, ja testitulosten mahdollisesta ennustearvosta on maassamme käynnissä laaja kudosnäytteisiin perustuva tutkimus. Näiden testien herkkyys on parempi kuin sytologian, mutta väärät positiiviset tulokset ovat yleisiä, mikä on hidastanut testien käyttöönottoa. Ei ole näyttöä siitä, että testeillä voitaisiin vähentää seurantatähystyksiä. Aiheesta on Suomessa käynnissä FinnBladder VII monikeskustutkimus. Luokitus TNM-luokitus. Rakkosyövän luokituksessa käytetään kansainvälistä TNM-järjestelmää, jossa kasvaimet jaetaan ryhmiin syvyyskasvun ja levinneisyyden mukaan (kuva) (Sobin ja Wittekind 2002). Monista muista syöpämuodoista poiketen sisäpintaa pitkin kasvava carcinoma in situ käyttäytyy aggressiivisesti. Kasvaimen luokitus kasvutavan mukaan on esitetty kuvassa. Imusolmukemuutokset luokitellaan kokonsa ja lukumääränsä mukaan ja etäpesäkkeet esiintymisensä mukaan. 4) Syvä lihaskerros 3) Pinnallinen lihaskerros 2) Lamina propria 1) Uroteeli T2 Ta T1 T3 Tis T4b T4a 1650 Kuva. Virtsarakkokasvainten T-luokitus. Rakon sisään papillaarisesti kasvava Ta-kasvain rajoittuu pintakerrosta edustavaan uroteeliin ja T1 tunkeutuu pintakerroksen läpi lamina propriaan. Lihakseen kasvavat T2-kasvaimet jaetaan pinnallisesti (T2a) ja syvälle (T2b) lihakseen työntyviin. T3-kasvain ulottuu rakon ulkopuolelle. T4-kasvain tunkeutuu vieruskudoksiin ja sen alaluokka T4a vain eturauhaseen, kohtuun tai emättimeen. M. Raitanen ym.

4 Erilaistumisasteen eli graduksen luokituksessa on pitkään ollut käytössä Maailman terveysjärjestön luokitus vuodelta Siinä kasvaimet jaetaan hyvin (gradus 1), kohtalaisesti (gradus 2) ja huonosti (gradus 3) erilaistuneisiin syöpiin (Mostofi ym. 1973). Tis on määritelmänsä mukaan aina huonosti erilaistunut. Vuonna 1998 kansainvälinen patologiyhdistys teki esityksen uudesta luokituksesta, ja WHO on ottanut sen käyttöön (Sauter ym. 2004). Aiemman luokituksen hyvänlaatuisen papillooman ja Ta gradus 1 kasvaimen välissä on neoplastinen muutos, jota ei kutsuta syöväksi mutta ei harmittomaksikaan muutokseksi. Suomalaista nimeä tälle muutokselle ei vielä ole. Englanninkielinen nimitys on papillary urothelial neoplasm of low malignant potential (PUNLMP), jonka perusteella tautia on kutsuttu uroteelineoplasiaksi. Toistaiseksi on epäselvää, miten näitä kasvaimia pitäisi seurata. Uudessa WHO:n luokituksessa on käytössä lisäksi pienen (low grade) ja suuren (high grade) pahanlaatuisuus asteen karsinooma (taulukko 1). EAU:n hoitosuosituksissa vuodelta 2007 esitetään uuden luokituksen käyttöönottoa, koska tämä luokitus vastaa paremmin rakkosyövän riskiryhmiä. Edelleen on kuitenkin syytä käyttää sen rinnalla kliinikoiden Suomessakin suosimaa esitystä luokitusta (Mostofi ym. 1973), kunnes uusi on riittävän validoitu. Myös tämän katsauksen suositukset perustuvat vanhaan luokitukseen. Ennustetekijät Ennustetekijät jaetaan uusiutumista ja etenemistä ennustaviin. EORTC on laatinut riskitaulukot (taulukot 2 ja 3), joissa pinnallisen rakkosyövän uusiutumis- ja etenemisriskiä arvioidaan kuuden muuttujan avulla (Sylvester ym. 2006). Tärkeimmät uusiutumisen ennustetekijät ovat kasvainten lukumäärä, koko ja aikaisempi uusiutumisnopeus. Vastaavasti tärkeimmät etenemistä ennustavat tekijät ovat T-luokitus, kasvaimen erilaistumisaste ja samanaikainen Tis. Taulukossa 2 ennustetekijät on pisteytetty, ja laskemalla pistemäärät yhteen saadaan taulukosta 3 suoraan taudin uusiutu Taulukko 1. Rakkokasvainten erilaistumisaste vuoden 1973 (Mostofi ym.) ja 2004 (Sauter ym.) WHOluokituksen mukaan. WHO 1973 WHO 2004 Papillooma Papillooma Gradus 1 PUNLMP Gradus 2 Low grade Gradus 3 High grade PUNLMP = papillary urothelial neoplasm of low malignant potential Taulukko 2. Yksittäisten riskitekijöiden pisteytys taudin uusiutumisessa ja etenemisessä (European Organization of Research and Treatment of Cancer) riskipisteytys (Sylvester ym. 2006). Riskitekijä Uusiutumis- Etenemispisteet pisteet Kasvainten lukumäärä Kasvaimen läpimitta < 3 cm cm 3 3 Edeltävät uusiutumiset Primaarikasvain uusiutuminen vuodessa 2 2 > 1 uusiutuminen vuodessa 4 2 T-luokka Ta 0 0 T1 1 4 Samanaikainen carcinoma in situ Ei 0 0 Kyllä 1 6 Gradus (WHO 1973) G1 0 0 G2 1 0 G3 2 5 Mahdollinen kokonaispistemäärä mis- ja etenemisriski seurannan aikana. Vaikka riskit jakautuvat Sylvesterin ym. (2006) julkaisun mukaisesti neljään ryhmään, on tulevassa EAU:n hoitosuosituksessa katsottu järkevämmäksi jakaa potilaat taulukon 3 osoittamalla tavalla vain kolmeen riskiryhmään. Taulukko on saatavissa Internet-osoitteesta be/tools/bladdercalculator Pinnallinen virtsarakkosyöpä

5 KATSAUS Taulukko 3. Taudin uusiutumisen ja etenemisen todennäköisyys riskipisteiden kokonaismäärän mukaan. Uusiutumisen todennäköisyys Uusiutumisen todennäköisyys Riskiryhmä1 ensimmäisen vuoden aikana (%) 5 vuoden aikana (%) Uusiutumisriskitekijöiden kokonaispistemäärä pieni riski kohtalainen riski kohtalainen riski suuri riski Etenemisriskitekijöiden kokonaispistemäärä 0 0,2 0,8 pieni riski kohtalainen riski suuri riski suuri riski 1 Riskiryhmäjaottelu on keväällä 2008 julkaistavan EAU:n hoitosuosituksen mukainen (Babjuc ym., painossa) Kasvainten ennusteen arviointia on pyritty parantamaan erilaisten sytogeneettisten mittareiden avulla. Uudet menetelmät eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa jokapäiväisessä kliinisessä käytössä. Kirurginen hoito TUR. Pinnallisen virtsarakkosyövän hoito on TUR. Toimenpide on sekä diagnostinen että terapeuttinen. Sen päämääränä on toimittaa patologille materiaalia kasvaimen histologisen tyypin ja erilaistumisasteen varmistamiseksi, määrittää muutoksen syvyys rakon lihasseinämän suhteen ja poistaa kaikki näkyvä kasvainkudos (Herr 2006). Aluksi rakko tähystetään ja varmistetaan kasvainten lukumäärä, koko ja sijainti. Epäilyttäviltä limakalvoalueilta otetaan biopsianäytteet, mutta jos sytologia on normaali, rakon sokkobiopsioita ei suositella. Pienet, 1 1,5 cm:n läpimittaiset kasvaimet pyritään poistamaan näytteeksi kokonaisina ja suuremmat höylätään pala palalta periferiasta aloittaen muutoksen tyveen asti. Lastut huuhdellaan rakosta näytteeksi. Tämän jälkeen kasvaimen tyviosa pyrkien saamaan mukaan rakon lihasseinämää. Nämä lastut huuhdellaan näytteeksi toiseen purkkiin (Herr 2006, Oosterlinck ym. 2006). Hankaluuksia höyläyksen aikana voivat aiheuttaa kookas eturauhanen, rakon divertikkelit ja kasvaimen sijaitseminen korkealla rakon takatai etuseinässä. Rakkokasvaimet sijaitsevat usein lähellä virtsanjohtimen aukkoa, jonka höylääminen aiheuttaa kuitenkin vain harvoin ongelmia. Rakkokasvaimen höyläykseen liittyy noin 5 %:lla komplikaatioita, joista tavallisimpia ovat jälkivuodot ja rakon puhkeamat (Herr 2006). Epätäydellisen resektion jälkeen kolmen kuukauden seurantakystoskopiassa todetaan usein kasvainkudosta. Tämän riskin vähentämiseksi on suositeltu uusintahöyläystä noin 2 6 viikon kuluttua, jos tekijä on epävarma toimenpiteen radikaaliudesta eikä patologi näe lihasta preparaatissa ja kaikissa TaT1G3-kasvaimissa. Uusintahöyläys vähentää uusiutumista ja parantaa ennustetta (Oosterlinck ym. 2006). Fotodynamiikka. Kystoskopiassa ja höyläyksessä voidaan käyttää apuna fotodynaamista menetelmää. Rakkoon instilloidaan 1 2 tunniksi valoherkistettä (5-aminolevuliinihappo, heksaminolevulinaatti), joka hakeutuu kasvainkudokseen. Kun rakkoa tarkastellaan valossa, jonka aallonpituus on sopiva (sinivalo), kasvaimet ja muut poikkeavat limakalvoalueet näkyvät punaisina fluoresoiden. Muutamat tutkimukset ovat osoittaneet, että sinivalo osoittaa varsinkin pieniä muutoksia ja carcinoma in situ tapauksia löytyy enemmän kuin valkovalolla (Schmidbauer ym. 2004, Jocham ym. M. Raitanen ym.

6 2005). Sinivalon avulla tehdyn höyläyksen jälkeen jäännöskasvaimia esiintyy vähemmän ja taudin uusiutuminen on harvinaisempaa (Filbeck ym. 2002). Lupaavista tuloksista huolimatta menetelmää on toistaiseksi käytetty vähän. On odoteltu suurempien kliinisten tutkimusten valmistumista, laitteiden kehittymistä ja menetelmän halpenemista. Monissa suomalaisissa klinikoissa on jo valmius ottaa menetelmä laajempaan käyttöön. Kystektomia. Pinnallisen rakkokasvaimen endoskooppinen hoito ei ole aina mahdollista. Kasvain voi olla suuri tai hankalassa paikassa sijaitsevaa tai kasvaimia voi olla satoja tai potilaan lonkat saattavat olla jäykät, jolloin höylääminen ei onnistu. Tällöin voidaan joutua avoresektioon tai rakon poistoon eli kystektomiaan. Kystektomia tulee eteen myös viimeistään silloin, kun suuren riskin syöpä uusiutuu huuhteluhoidoista huolimatta. Normaalin virtsaamisen mahdollistavat leikkausmenetelmät ovat parantaneet myös näiden potilaiden hoitomyöntyvyyttä ja elämänlaatua. Huuhteluhoidot Pinnallisen taudin uusiutumisen ja etenemisen estämiseksi käytetään virtsarakkoon instilloitavia lääkeaineita, joista Suomessa on käytössä BCG-rokote (Bacillus Calmette-Guérin- eli tuberkuloosirokote), mitomysiini C (MMC) ja epirubisiini. Kertahuuhteluhoito. Suuren uusiutumisriskin vuoksi kaikille pinnallista tautia sairastaville tulisi antaa TUR:n jälkeen kertahuuhteluhoitona solunsalpaajaa (Oosterlinck ym. 2006), joko MMC:tä tai epirubisiinia. Laajan meta-analyysiin mukaan se vähentää uusiutumista lähes 12 % ja on kustannustehokas hoito (Sylvester ym. 2004). Suomalaisen tutkimuksen mukaan kertahuuhtelu epirubisiinilla vähensi virtsarakon syövän uusiutumisen todennäköisyyttä seitsemän vuoden seuranta-aikana jopa 25 % (Rajala ym. 2002). Huuhtelutekniikasta ei ole tieteellistä näyttöä, mutta kertahuuhtelu suositellaan tehtäväksi heti höyläyksen jälkeen tai ainakin toimenpidepäivänä mutta ei sitä myöhemmin (Kaasinen ym. 2002). Kertahuuhtelua ei tule kuitenkaan tehdä epäiltäessä rakon puhkeama YDINASIAT Jos epäily kasvaimesta on syntynyt poikkeavan kuvantamislöydöksen tai virtsan sytologian perusteella, tehdään kystoskopia höyläysvalmiudessa. Jos sytologia on normaali, ei sokkobiopsianäytteitä tule ottaa normaalin näköisiltä alueilta. Kertahuuhtelu solunsalpaajalla tulee tehdä kaikille potilaille. Lisähoidon tarve arvioidaan riskipisteytystä apuna käyttäen. Uusintahöyläys tulisi tehdä 2 6 viikon kuluttua, jos toimenpiteen tulos jää epävarmaksi tai näytteessä ei ole lihasta ja aina, kun kyseessä on TaT1G3-kasvain. Kertahuuhtelu solunsalpaajalla on riittävä lisähoito, jos kasvaimen uusiutumisriski on taulukkojen 2 ja 3 mukaan vähäinen: kasvain on yksittäinen, ei-invasiivinen (Ta), läpimitaltaan alle 3 cm ja hyvin erilaistunut. Suuremman uusiutumis- tai etenemisriskin potilaat tarvitsevat pitkäkestoisempia huuhteluhoitoja. Huuhteluhoitosarjat. Jatkohoito suunnitellaan sen mukaan, pyritäänkö ensisijaisesti estämään taudin uusiutumista vai etenemistä. EAU:n kolmeen riskiryhmään perustuvat hoitosuositukset on esitetty mukailtuina taulukossa 4. Taulukko 4. Euroopan urologiyhdistyksen suositukset huuhteluhoidosta. Riskiryhmä Pieni uusiutumis- ja etenemisriski Kohtalainen tai suuri uusiutumisriski ja kohtalainen etenemisriski Suuri etenemisriski Hoito Kertahuuhtelu heti höyläyksen jälkeen Kertahuuhtelun lisäksi solunsalpaajahuuhtelut 6 12 kuukauden ajan tai BCG-hoito vähintään vuoden ajan BCG-hoito vähintään vuoden ajan tai aikainen virtsarakonpoistoleikkaus1 1Poistoleikkaus voi olla aiheellinen heti, jos etenemisriski arvioidaan poikkeuksellisen suureksi. Jos uusiutuva kasvain on astetta T1 tai Tis, leikkaus on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluttua BCG-hoidon aloituksesta. Pinnallinen virtsarakkosyöpä

7 KATSAUS Toistuvasti annettavien huuhteluhoitojen kaaviot ovat kokemusperäisiä, eikä parasta mahdollista hoitokertojen väliä ja hoidon pituutta tiedetä. Hoitosarjat aloitetaan yleensä pari viikkoa höyläyksen jälkeen. Yleisimmin annetaan ensin kuusi huuhteluhoitoa viikon välein (ns. induktiohoito), ja niiden jälkeisen ylläpitohoidon antoväli ja kesto vaihtelevat kuukaudesta kolmeen vuoteen. Estohoito Uusiutumisen esto. MMC ja epirubisiini estänevät yhtä tehokkaasti taudin uusiutumista mutta eivät etenemistä. Solunsalpaajat ovat BCG-rokotetta paremmin siedettyjä ja sopivat potilaille, joilla kasvaimen uusiutumisriski on suuri mutta etenemisriski pieni. Vaikka solunsalpaajahoidon ihanteellista kestoa ei tiedetä, yli 6 12 kuukautta jatkuva hoito ei todennäköisesti ole tarpeen. BCG-rokote estää taudin uusiutumista solusalpaajia tehokkaammin (van der Meijden ym. 2001, Böhle ja Bock 2004,). Suomalaisessa tutkimuksessa todettiin hyväksi vuoden kestävä hoito, jossa MMC-induktiohoitoa jatkettiin kuukausittaisella BCG-ylläpitohoidolla (Kaasinen ym. 2000). Etenemisen esto. BCG-rokote estää kasvaimen uusiutumisen lisäksi myös etenemistä (Sylvester ym. 2002, Böhle ja Bock 2004) ja on suositeltavin hoidettaessa suuren etenemisriskin kasvaimia (Tis ja T1G3). BCG-induktiohoidon jälkeen kannattaa harkita vähintään kolmen vuoden pituista ylläpitohoitoa. Maailmalla on yleisimmin käytössä yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän (Lamm ym. 2000) kehittämä ohjelma, jossa annetaan kolmen viikon BCGhuuhtelusarja kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua höyläyksestä ja sen jälkeen puolen vuoden välein ainakin kolme vuotta. BCG-hoidon teho kannattaa arvioida lopullisesti vasta kuuden kuukauden kuluttua, sillä viidenneksellä potilaista vaste ilmaantuu vasta silloin. Jos uusiutuminen kuitenkin on luokan T1 kolmen kuukauden huuhteluhoidon jälkeen, on syytä harkita vakavasti välitöntä kystektomiaa. Taulukko 5. Suositus seurantaväleistä. Kaikki 3 kk Pieni riski 12 kk Vuosittain 10 vuoden ajan Kohtalainen riski 0 2 vuotta: 4 kk 2 5 vuotta: 6 kk > 5 vuotta: 12 kk Korkea riski 0 2 vuotta: 3 kk 2 3 vuotta: 4 kk 3 5 vuotta: 6 kk > 5 vuotta: 12 kk Seuranta Suuri uusiutumistaipumus ja etenemisen mahdollisuus edellyttävät virtsarakkosyöpäpotilaiden säännöllistä seurantaa. Seurantaohjelma suunnitellaan yksilökohtaisesti ennustetekijöiden mukaan. Kystoskopia on edelleen seurannan perusta. Virtsan irtosolututkimus tulee tehdä suuren riskin potilaille aina seurantakäynnin yhteydessä, mutta pienen riskin potilaille sen merkitys on vähäinen. Virtsateiden varjoainekuvaus tai TT-urografia tehdään suuren riskin potilaille vuosittain ja kohtalaisen riskin potilaille 2 3 vuoden välein. Riskiryhmien mukainen seurantasuositus on esitetty taulukossa 5. Kasvaimen uusiutuessa seurantaohjelma aloitetaan alusta. Lopuksi Nykyään käytössä olevat huuhtelulääkkeet ovat olleet käytössä niin pitkään, että annosta tai antoväliä muuttamalla on tuskin saadaan oleellista lisätehoa. Sen sijaan esimerkiksi antiproliferatiivisesti rakkosyöpäsoluihin vaikuttavan COX-2-salpaajan liittäminen osaksi hoitoa on mielenkiintoinen vaihtoehto. Selekoksibia koskeva monikeskustutkimus on alkamassa Suomessa. 1654

8 Riskiryhmien seulonnassa sekä rakkosyövän diagnostiikassa ja seurannassa olisi käyttöä tarkalle ja herkälle testille, mutta valitettavasti mikään markkinoilla olevista merkkiaineista ei ole täyttänyt niihin kohdistuneita odotuksia. Kystoskopia pysyy edelleen rakkosyövän diagnostiikan ja seurannan perustana, mutta onneksi taipuisien tähystimien yleistyminen on tehnyt tutkimuksen potilaille helpommaksi. Vaikka vuonna 2006 esitelty riskitaulukko auttaa kliinikkoja uusiutumis- ja etenemisriskin arvioinnissa ja hoidon suunnittelussa, tarkan yksilökohtaisen ennusteen ja esimerkiksi kystektomian tarpeen arviointi ja oikea ajoittaminen on edelleen vaikeaa. Kudossirutekniikat saattavat mahdollistaa tulevaisuudessa rakkokasvainten geneettisen profiilin tarkan selvittämisen, jonka avulla voidaan yksittäiselle kasvaimella määrittää tarkempi ennuste. MIKA RAITANEN, dosentti, ylilääkäri, urologian erikoisalajohtaja Seinäjoen keskussairaala Hanneksenrinne Seinäjoki PEKKA HELLSTRÖM, dosentti, osastonylilääkäri OYS EERO KAASINEN, LT, osastonylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala TAPANI LIUKKONEN, LT, ylilääkäri Mikkelin keskussairaala TIMO MARTTILA, LL, apulaisylilääkäri Seinäjoen keskussairaala ERKKI RINTALA, dosentti, apulaisylilääkäri HUS, Meilahden sairaala SIDONNAISUUDET: Ei ilmoitusta sidonnaisuuksista 1655

9 Kirjallisuutta Babjuk M, Oosterlinck W, Sylvester R, ym. EAU Guidelines on TaT1 transitional cell carcinoma of the bladder. Eur Urol 2008; painossa. Baffa R, Letko J, McClung C, LeNoir J, Vecchione A, Gomella LG. Molecular genetics of bladder cancer: targets for diagnosis and therapy. J Exp Clin Cancer Res 2006;25: Böhle A, Bock P. Intravesical bacille Calmette-Guerin versus mitomycin C in superficial bladder cancer: formal meta-analysis of comparative studies on tumor progression. Urology 2004;63: Filbeck T, Pichlmeier U, Knuechel R, Wieland WF, Roessler W. Clinically relevant improvement of recurrence-free survival with 5-aminolevulinic acid induced fluorescence diagnosis in patients with superficial bladder tumors. J Urol 2002;168: Golin AL, Howard RS. Asymptomatic microscopic hematuria. J Urol 1980;124: Grossman HB, Soloway M, Messing E, ym. Surveillance for recurrent bladder cancer using a point-of-care proteomic assay. JAMA 2006;295: Herr HW. Transurethral resection of bladder tumors. Kirjassa: Lerner SP, Schoenberg MP, Sternberg CN, toim. Textbook of bladder cancer. 1. painos, Abingdon: Taylor & Francis 2006, s Jocham D, Witjes F, Wagner B, ym. Improved detection and treatment of bladder cancer using hexaminolevulinate imaging: a prospective, phase III multicenter study. J Urol 2005;174: Kaasinen E, Rintala E, Hellström P, ym. Factors explaining recurrence in patients undergoing chemoimmunotherapy regimens for frequently recurring superficial bladder carcinoma. Eur Urol 2002;42: Kaasinen E, Rintala E, Pere AK, ym. Weekly mitomycin C followed by monthly bacillus Calmette-Guerin or alternating monthly interferon-alpha2b and bacillus Calmette-Guerin for prophylaxis of recurrent papillary superficial bladder carcinoma. J Urol 2000;164: Kirkali Z, Chan T, Manoharan M, Algaba F, ym. Bladder cancer: epidemiology, staging and grading, and diagnosis. Urology 2005;66 Suppl 1:4 34. Lamm D, Blumenstein B, Crissman J, ym. Maintenance bacillus Calmette- Guerin immunotherapy for recurrent TA, T1 and carcinoma in situ transitional cell carcinoma of the bladder: a randomized Southwest Oncology Group Study. J Urol 2000;163: Liou LS. Urothelial cancer biomarkers for detection and surveillance. Urology 2006;67 Suppl 1: Lokeshwar VB, Habuchi T, Grossman HB, ym. Bladder tumor markers beyond cytology: International Consensus Panel on bladder tumor markers. Urology 2005;66 Suppl 1: Lutzeyer W, Rübben H, Dahm H. Prognostic parameters in superficial bladder cancer: an analysis of 315 cases. J Urol 1982;127: Marttila T, Leskinen M, Paaso I, Raitanen M, Leppilahti M, Varsala A. Fiberokystoskopia tehdaspuhtailla suojakäsineillä, keittosuolapesulla ja KY-Jelly liukasteella. Prospektiivinen tutkimus Seinäjoen keskussairaalassa. Urologia Fennica 2008;22:57. Van der Meijden AP, Brausi M, Zambon V, Kirkels W, de Balincourt C, Sylvester R. Intravesical instillation of epirubicin, bacillus Calmette-Guérin and bacillus Calmette- Guérin plus isoniazid for intermediate and high risk Ta, T1 papillary carcinoma of the bladder: a European Organization for Research and Treatment of Cancer Genito- Urinary Group randomized phase III trial. J Urol 2001;166: Mohr DN, Offord KP, Owen RA, Melton LJ 3rd. Asymptomatic microhematuria and urologic disease. a population-based study. JAMA 1986;256: Mostofi FK, Sobin LH, Torloni H. Histological typing of urinary bladder tumours. International histological classification of tumours. World Health Organization, Geneva, 1973, No 10. Oosterlinck W, van der Meijden A, Sylvester R, ym. EAU guidelines on TaT1 (non-muscle invasive Bladder Cancer) Raitanen M. BTA stat-testi virtsarakkosyövän diagnostiikassa ja seurannassa. Suom Lääkäril 2001;56: Raitanen M. Pinnallisen rakkosyövän hoito ja seuranta. Duodecim 2002;118: Raitanen M, Aine R, Rintala E, ym. Differences between local and review urinary cytology in diagnosis of bladder cancer. an interobserver multicenter analysis. Eur Urol 2002;41: Raitanen M, the FinnBladder Group. The role on BTA stat test in follow-up of patients with bladder cancer: results from FinnBladder studies. World J Urol 2008;26: Raitanen M, Kaasinen E, Rintala E, ym. Prognostic utility of human complement factor H related protein test (the BTA stat Test). Br J Cancer 2001;85: Rajala P, Kaasinen E, Raitanen M, Liukkonen T, Rintala E. Perioperative single dose instillation of epirubicin or interferonalpha after transurethral resection for the prophylaxis of primary superficial bladder cancer recurrence: a prospective randomized multicenter study FinnBladder III long-term results. J Urol 2002;168: Riley GF, Potosky AL, Lubitz JD, Kessler LG. Medicare payments from diagnosis to death for elderly cancer patients by stage at diagnosis. Med Care 1995;33: Sauter G, Algaba F, Amin M, ym. WHO classification of tumours of the urinary system and male genital organs. Lyon: IARCC PRESS Schmidbauer J, Witjes F, Schmeller N, Donat R, Susani M, Marberger M. Improved detection of urothelial carcinoma in situ with hexaminolevulinate fluorescence cystoscopy. J Urol 2004;171: Skacel M, Fahmy M, Brainard JA, ym. Multitarget fluorescence in situ hybridization assay detects transitional cell carcinoma in the majority of patients with bladder cancer and atypical or negative urine cytology. J Urol 2003;169: Sobin DH, Wittekind Ch, toim. Kirjassa: TNM classification of malignant tumours. Kuudes painos. New York: Wiley-Liss 2002, s Suomen syöpärekisteri Vuoden 2006 tilasto. Sylvester RJ, van der Meijden AP, Lamm DL. Intravesical bacillus Calmette-Guerin reduces the risk of progression in patients with superficial bladder cancer: a metaanalysis of the published results of randomized clinical trials. J Urol 2002;168: Sylvester RJ, van der Meijden AP, Oosterlinck W, ym. Predicting recurrence and progression in individual patients with stage TaT1 bladder cancer using EORTC risk tables: a combined analysis of 2596 patients from seven EORTC trials. Eur Urol 2006;49: Sylvester R, Oosterlinck W, van der Meijden A. A single immediate postoperative instillation of chemotherapy decreases the risk of recurrence in patients with stage Ta T1 bladder cancer: a meta-analysis of published results of randomized clinical trials. J Urol 2004;171: Wakui M, Shiigai T. Urinary tract cancer screening through analysis of urinary red blood cell volume distribution. Int J Urol 2000;7:

Fotodynaaminen menetelmä virtsarakkosyövän diagnostiikassa ja hoidossa

Fotodynaaminen menetelmä virtsarakkosyövän diagnostiikassa ja hoidossa HALO-KATSAUS TIETEESSÄ HALO-RYHMÄ: EIJA KELLONIEMI kirurgian ja urologian erikoislääkäri HUS SIRPA-LIISA HOVI FT, erikoistutkija THL/Finohta sirpa-liisa.hovi@thl.fi SINIKKA SIHVO dosentti, erikoistutkija

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012 VIRTSARAKKOSYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu virtsarakkosyöpä, johon sairastuminen voi herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. Haluamme antaa tietoa sairaudestasi, jotta selviytyisit mahdollisimman

Lisätiedot

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008 Uroteelineoplasiat Paula Kujala 13.11.2008 UROTEELI Virtsarakon kasvaimista suurin osa on lähtöisin virtsateitä verhoavasta spesialisoituneesta epiteelistä, uroteelista. Uroteeli peittää virtsateitä munuaisaltaasta

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari

IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari Tapaus 1 45 vuotias mies, ei aiempia sairauksia. Oikean kiveksen 3,5 cm läpimittainen tuumori. 14.11.2008 CD99 Inhibin Ki67 AE1/AE3 14.11.2008 Muita immunovärjäyksiä

Lisätiedot

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, naistentau$en ja synnytysten

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut

Lisätiedot

Eturauhassyöpä Suomessa

Eturauhassyöpä Suomessa Eturauhassyöpä Suomessa Insidenssi 4596 uutta tapausta v. 2009 (Suomen yleisin syöpä ja miesten yleisin syöpä) -14774 uutta syöpätapausta vuonna 2009 Kuolleisuus 784 hlöä v. 2009 (miesten toiseksi yleisin

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI- JA TERVEYSALA POTILASOHJE PINNALLISTA VIRTSARAKKOSYÖPÄÄ SAI- RASTAVALLE Hyväri Jessica & Järvelä Niina Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja AMK

Lisätiedot

Uudet WHO-luokitukset: Virtsatiet. Marita Laurila Fimlab Laboratoriot OY

Uudet WHO-luokitukset: Virtsatiet. Marita Laurila Fimlab Laboratoriot OY Uudet WHO-luokitukset: Virtsatiet Marita Laurila Fimlab Laboratoriot OY 10.2.2017 WHO 2016 Munuaistuumorit Uusi klassifikaatio perustuu Vancouverin konsensukseen (International Society of Urological Pathology

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

Kasvainsairauksien kirurginen hoito

Kasvainsairauksien kirurginen hoito Kasvainsairauksien kirurginen hoito Sari Mölsä Diplomate of European College of Veterinary Surgeons Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eläintenhoitajaseminaari 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHANEN - ANATOMIA 21.11.2018 2 ETURAUHASEN TOIMINTA Maapähkinän kokoinen rauhanen, joka sijaitsee peniksen takana, peräsuolen

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden

Lisätiedot

Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike. Potilasohje

Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike.   Potilasohje Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi

Lisätiedot

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja

Lisätiedot

Istukkagonadotropiini (hcg) - enemmän kuin raskaushormoni. Kristina Hotakainen, LT. Kliinisen kemian yksikkö Helsingin yliopisto ja HUSLAB

Istukkagonadotropiini (hcg) - enemmän kuin raskaushormoni. Kristina Hotakainen, LT. Kliinisen kemian yksikkö Helsingin yliopisto ja HUSLAB Istukkagonadotropiini (hcg) - enemmän kuin raskaushormoni Kristina Hotakainen, LT. Kliinisen kemian yksikkö Helsingin yliopisto ja HUSLAB Istukkagonadotropiini (Human Chorionic Gonadotropin, hcg) Kuuluu

Lisätiedot

ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen

ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen LT Teemu Murtola Tampereen yliopisto, lääketieteen yksikkö TAYS, urologian vastuualue Lääke-epidemiologia Suomessa-seminaari Huhtikuu

Lisätiedot

MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO

MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO Dosentti Johanna Mäenpää Naistenklinikka TAYS JM 05 KÄSITELTÄVÄT KASVAIMET Itusolukasvaimet Stroomaperäiset kasvaimet Kasvaimet epäspesifisestä

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA Johanna Mattson dosentti ylilääkäri, vs. toimialajohtaja HYKS Syöpäkeskus 28.11.2016 1 RINTASYÖPÄ SUOMESSA 5008 uutta tapausta vuonna 2014 Paikallinen rintasyöpä

Lisätiedot

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) Potilasohje

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker)   Potilasohje Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi valittu virtsarakon poistoleikkaus.

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Potilaiden kokemukset pinnallisen virtsarakkosyövän

Potilaiden kokemukset pinnallisen virtsarakkosyövän Sanna Henttinen Potilaiden kokemukset pinnallisen virtsarakkosyövän huuhteluhoidoista Metropolia Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitaja YAMK Kliinisen asiantuntijuuden tutkinto-ohjelma sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ?

MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ? MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ? Riitta Huotari-Orava Patologian erikoislääkäri Iho-ja sukupuolitautien erikoislääkäri 9.1.2007 Löydöksenä on basaliooma. Kasvain yltää reunaan.

Lisätiedot

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare

Lisätiedot

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS GKS KOULUTUSPÄIVÄT Biomedicum, Helsinki 24.- 25.9.2015 Sidonnaisuudet viimeisen 2 vuoden ajalta Luennoitsija

Lisätiedot

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyövän i seuranta Eija Eloranta OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyöpä p 1% kaikista syövistä naisilla > miehillä yleisin endokriininen syöpä (90%) Ilmaantuvuudessa merkittävä

Lisätiedot

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,

Lisätiedot

Kivessyövän hoidossa tapahtuu

Kivessyövän hoidossa tapahtuu Kivessyövän hoidossa tapahtuu S. Jyrkkiö, Tyks Onkologiapäivät 30.8.2014 Kivessyöpä yleistyy Nordcan database/ylönen O. 1 ST I kivessyöpä: seuranta tai adj hoito? 2 Seminoma ST I SWENOTECA tulokset V 2007-2010

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa?

Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa? ChemBio Helsingin Messukeskus 27.-29.05.2009 Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa? Kristiina Aittomäki, dos. ylilääkäri HYKS Perinnöllisyyslääketieteen yksikkö Genomin tutkiminen FISH Sekvensointi

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Ohje pinnalliseen rakkosyöpään sairastuneelle potilaalle

Ohje pinnalliseen rakkosyöpään sairastuneelle potilaalle Hannele Valkonen ja Pirkko Varis Ohje pinnalliseen rakkosyöpään sairastuneelle potilaalle Opinnäytetyö Kevät 2016 SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitajan Tutkinto-ohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Virtsarakon syöpää sairastavan naispotilaan hoitotyö Tiitinen, Julia

Virtsarakon syöpää sairastavan naispotilaan hoitotyö Tiitinen, Julia Virtsarakon syöpää sairastavan naispotilaan hoitotyö Tiitinen, Julia 2017 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Tikkurila Virtsarakon syöpää sairastavan naispotilaan hoitotyö Julia Tiitinen Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio

Lisätiedot

Virtsarakon adenokarsinoomat: kirjallisuuskatsaus ja esiintyvyys TAYS:ssa 1990-2011

Virtsarakon adenokarsinoomat: kirjallisuuskatsaus ja esiintyvyys TAYS:ssa 1990-2011 Virtsarakon adenokarsinoomat: kirjallisuuskatsaus ja esiintyvyys TAYS:ssa 1990-2011 Mikko Lääperi Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Helmikuu 2015 Tampereen

Lisätiedot

Pariisin luokitus - uusi virtsan sytologian luokitusjärjestelmä

Pariisin luokitus - uusi virtsan sytologian luokitusjärjestelmä https://helda.helsinki.fi Pariisin luokitus - uusi virtsan sytologian luokitusjärjestelmä Kholová, Ivana 2017 Kholová, I, Laurila, M, Aho, H, Ikonen, E, Krogerus, L, Kujala, P, Mäkelä, A, Rauramaa, T &

Lisätiedot

Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito

Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito Ei sidonnaisuuksia 900 Kohdun runko- osan syövän insidenssi 800 700 600 500 400 300 200 100 0 1957-1961 1962-1966 1967-1971 1972-1976 1977-1981 1982-1986

Lisätiedot

Pään ja kaulan alueen. SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus)

Pään ja kaulan alueen. SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus) Pään ja kaulan alueen SPECT/CT (hyperparatyreoosi,, pään ja kaulan SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus) CT- ja fuusiokuvantamisen perusteet isotooppilääkäreille.

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Virtsarakon syöpä, toteaminen ja hoito Opas polikliiniselle hoitajalle

Virtsarakon syöpä, toteaminen ja hoito Opas polikliiniselle hoitajalle Virtsarakon syöpä, toteaminen ja hoito Opas polikliiniselle hoitajalle Varkia, Rauni 2011, Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Virtsarakon syöpä, toteaminen ja hoito Opas polikliiniselle hoitajalle

Lisätiedot

ylilääkäri Teijo Kuopio

ylilääkäri Teijo Kuopio ylilääkäri Teijo Kuopio 28.8.2013 Vasteiden tarkastelu voi tapahtua: Elinten tasolla (makroskooppinen patologia) Kudostasolla (histopatologia) Solutasolla (solupatologia) Molekyylitasolla (molekyylipatologia)

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Verta virtsassa. Ossi Lindell

Verta virtsassa. Ossi Lindell Katsaus Ossi Lindell Oireeton verivirtsaisuus erityisesti makroskooppinen mutta myös mikroskooppinen voi olla merkki taustalla olevasta vakavasta sairaudesta, joka kuitenkin voidaan parantaa, jos se havaitaan

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012

Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012 Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012 Johanna Arola Aikakauskirja Duodecim Patologian osasto Haartman-instituutti ja HUSLAB Sidonnaisuudet Kirjoituspalkkiot Kustannus OY Duodecim Aikakauskirja

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA - SER. D OSA - TOM MEDICA - ODONTOLOGICA TURKU 2019

TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA - SER. D OSA - TOM MEDICA - ODONTOLOGICA TURKU 2019 IMMUNOLOGY OF BLADDER CANCER Minna Tervahartiala (née Boström) TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA - SER. D OSA - TOM. 1440 MEDICA - ODONTOLOGICA TURKU 2019 31187368_Vaitoskirja_Minna_Tervahartiala_Laaketiet_tdk_kansi_wire_B5.indd

Lisätiedot

Eturauhassyövän käypä hoito patologin kannalta. Paula Kujala 13.11.2008

Eturauhassyövän käypä hoito patologin kannalta. Paula Kujala 13.11.2008 Eturauhassyövän käypä hoito patologin kannalta Paula Kujala 13.11.2008 Eturauhassyöpä Käypä hoito 14.11.2007 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Urologiyhdistys ry:n asettama työryhmä Kohderyhmät

Lisätiedot

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti

Lisätiedot

Mitä onkologi toivoo patologilta?

Mitä onkologi toivoo patologilta? Mitä onkologi toivoo patologilta? Mikä PAD-lausunnossa vaikuttaa kilpirauhassyövän hoitoon Hanna Mäenpää, dos HUS, Syöpätautien klinikka Onkologian trendejä Entiteetit pirstoutuvat pienemmiksi: lisää tietoa

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit Human Papilloma Virus DNA-virus Ilman HPV:tä ei synny kohdunkaulan syöpää Harald zur Hausen,

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI Virtsaamisen hallintajärjestelmä AMS 800 -virtsainkontinenssi implantti on virtsaamisen hallintajärjestelmä, jonka avulla voit

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT

PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT 2 Alzheimerin taudin diagnostiikka Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus. Alzheimerin tauti

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumorit IAP Turku 7.5.2010 Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumori tiimi älä tee diagnoosia yksin Ortopedi Radiologi Onkologi Geneetikko ja Patologi -kliiniset tiedot/löydökset -natiivi-rtg,

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN

Lisätiedot

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Miia Ojala Sairaanhoitaja YAMK Lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien hoito Lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden

Lisätiedot

ALL2000_Amendment_2014

ALL2000_Amendment_2014 ALL2000_Amendment_2014 Hoito-ohjelmaa voidaan käyttää yli 15-vuotiaiden T- tai B-ALL-potilaiden hoidossa. ALL2000_amendement_2014 koostuu induktiohoidosta, viidestä konsolidaatiohoidosta ja ylläpitohoidosta.

Lisätiedot

Luuston SPECT ja PETCT

Luuston SPECT ja PETCT Luuston SPECT ja PETCT Marko Seppänen, dos, oyl Isotooppiosasto ja Valtakunnallinen PET-keskus TYKS http://www.turkupetcentre.fi Luuston kuvantaminen Gammakuvauksella vs. PET-menetelmällä SPET-CT vs. PET/CT

Lisätiedot

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla

Lisätiedot

VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS

VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS - FYSIOTERAPEUTIN KÄYTÄNNÖN NÄKEMYS Fysioterapeutti, TtM Minna Törnävä, TAYS ft, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS),TtM, TtT-opisk SIDONNAISUUDET KAHDEN

Lisätiedot

MeSH-asiasanoitus ja NLM-luokitus

MeSH-asiasanoitus ja NLM-luokitus MeSH-asiasanoitus ja NLM-luokitus Lääke- ja hoitotieteen sisällönkuvailukoulutus 18.5.2011 Terhi Sandgren Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko Teoksen sisällön analyysi Säännöt

Lisätiedot

Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS

Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS Nuoren naisen VIRTSATIETULEHDUS Terveyden edistämisen keskus ry:n arvioima. Julkaisija:Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Töölönkatu 37 A 00260 Helsinki Tilaukset: julkaisutilaukset@yths.fi Kirjoittanut:

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja Käypä hoito suositukset Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja 14.3.2005 Esityksen tavoitteet Kuvata näyttöön pohjautuvan lääketieteen ajattelutapaa Kertoa Käypä hoito hankkeesta

Lisätiedot

Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa

Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat

Lisätiedot

Rintojen kuvantaminen. 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen

Rintojen kuvantaminen. 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen Rintojen kuvantaminen 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen Kuvantamistavat Mammografia (2D), tomosynteesi (3D) Ultraääni, ABUS Magneettikuvantaminen Rinta-TT TT Oireet Kyhmy Ihon, nännin uusi ja konstantti

Lisätiedot

Valmiita koulutuspaketteja

Valmiita koulutuspaketteja Mistä lisää koulutusta Leea Järvi 2011 Valmiita koulutuspaketteja Duodecimin 2010 julkaisema, alkoholi-ongelmaisen käypä hoito suositukseen pohjautuva diasarja http://www.kaypahoito.fi/web/kh/ Verkkokurssi

Lisätiedot

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA?

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? O S A S T O N Y L I L Ä Ä K Ä R I M A I J A T A R K K A N E N H Y K S S Y Ö P Ä K E S K U S LUENNON SISÄLTÖ luu- ja pehmytkudossarkoomat ei pediatrisia tutkimuksia ei gynekologisia

Lisätiedot

ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU. Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa!

ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU. Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa! ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU on syytä hoitaa ajoissa! Virtsaamisongelmien taustalla on usein eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Keskustele lääkärisi kanssa! ETURAUHASEN HYVÄNLAATUINEN LIIKAKASVU

Lisätiedot

Rintasyövän reseptori- ja HER-2 tutkimusten laadunhallinta. Jorma Isola Tampereen yliopisto Biolääketieteellisen teknologian yksikkö

Rintasyövän reseptori- ja HER-2 tutkimusten laadunhallinta. Jorma Isola Tampereen yliopisto Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Rintasyövän reseptori- ja HER-2 tutkimusten laadunhallinta Jorma Isola Tampereen yliopisto Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Reseptori- ja HER2-tutkimusten erityispiirteitä i ii i Tutkittavia näytteitä

Lisätiedot

Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua. Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA

Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua. Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA Basalioomien yleisyydestä TYKS-SAPA:n patologialla tehty v. 2013 dgn Basal cell carcinoma 1046 kertaa, potilaita

Lisätiedot

Jopa 50%:lla hoitolaitosten asukkaista on joskus virtsatieinfektio. 4

Jopa 50%:lla hoitolaitosten asukkaista on joskus virtsatieinfektio. 4 Uusi! Kliinisesti testattu innovaatio TENA U-test helppo ja yksinkertainen vaippaan asetettava testi virtsatieinfektioiden tunnistamiseen www.tena.fi Jopa 50%:lla hoitolaitosten asukkaista on joskus virtsatieinfektio.

Lisätiedot

Matkapuhelimet ja syöpävaara

Matkapuhelimet ja syöpävaara Matkapuhelimet ja syöpävaara Anssi Auvinen LT, tutkimusprofessori Säteilyturvakeskus Miksi tutkitaan Radiotaajuinen sähkömagneettikenttä Heikko energia Paikallinen: kantama joitain cm Tutkimuksen edellytykset

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen INTO-päivät, 6.11.2018 Dipoli Kaisa Huotari LT, Infektiolääkäri HUS, Tulehduskeskus, Peijaksen sairaala Tässä esityksessä jätän vähemmälle

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot