Etenevän parapareesin harvinaisia syitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etenevän parapareesin harvinaisia syitä"

Transkriptio

1 Jussi Posti, Juho Joutsa, Jari Karhu ja Esa Kotilainen TAPAUSSELOSTUS Etenevä parapareesi on neurologinen ja neurokirurginen hätätilanne. Toipumisennusteen kannalta on ratkaisevaa, kuinka nopeasti oikea diagnoosi tehdään ja kuinka nopeasti hoitoon päästään. Tyypilliset parapareesin aiheuttajat ovat päivystävälle lääkärille tuttuja, mutta harvinaisemmat syyt monimuotoisine oireineen aiheuttavat diagnostisia haasteita, jotka vaativat keskus- tai yliopistosairaalassa tarjolla olevia tutkimuksia. Äkillinen selkäydinkanavan sisäinen verenvuoto aiheuttaa oireiden nopean kehittymisen. Epiduraalihematooma on spinaalipuudutuksen harvinainen komplikaatio. Selkäydinkanavan sisäisen vuodon diagnosointi voi olla radiologisesti vaikeaa, jos veri sijaitsee subaraknoidaalitilassa. Hitaasti etenevä parapareesi voi olla selkäydinkanavan sisäisen valtimo-laskimoepämuodostuman aiheuttama iskeeminen selkäydinsairaus tai aivo-selkäydinnestekystan aiheuttama ydinkompressio. Etenevän parapareesin taustalla voi olla myös selkäytimen myeliitti. Selkäydin yhdistää aivot sekä kohde-elimet ja huolehtii signaalinvälityksestä ja -integraatiosta niiden välillä (Seppälä ym. tässä numerossa). Kompressiiviset ja ei-kompressiiviset selkäydinvauriot aiheuttavat häiriöitä näihin toimintoihin ja monimutkaisen kliinisen oireiston, johon kuuluvat vaurion tasoa vastaavat motorinen halvaus ja tuntohäiriö: vaurio kaularangan alueella aiheuttaa tetrapareesin ja rintarangan alueella parapareesin. Molemmissa tapauksissa on todettavissa ylemmän motoneuronin vaurion kliininen kuva, johon kuuluvat rakon ja suolen toimintahäiriöt, kävelykyvyn ja alaraajavoimien heikkeneminen sekä kömpelyys. Lisäksi vatsalihasheijasteet häviävät ja vartaloon ilmaantuu kosketustuntoraja hieman pinnetason alapuolelle. Selkäydin päättyy L1-nikaman korkeudelle, joten vaurio tämän tason alapuolella saa puolestaan aikaan alemman motoneuronin vaurion taudinkuvan. Hitaasti kehittyvässä selkäytimen puristumisesta johtuvassa parapareesissa esimerkiksi luisen selkäydinkanavan ahtauman, verisuoniepämuodostuman tai hitaasti kasvavan kasvaimen yhteydessä lihastonus kasvaa, jännevenytysheijasteet kiihtyvät ja Babinskin koe muuttuu positiiviseksi (Mayer 1997). Äkillisen selkäytimen veren kierto häiriön, kookkaan välilevytyrän tai vamman yhteydessä kehittyy tyypillisesti nopeasti etenevä parapareesi ja spinaalisokki, joiden kliiniseen kuvaan kuuluvat alaraajojen velttohalvaus, virtsaumpi ja vaimeat tai puuttuvat heijasteet (Ditunno ym. 2004). Parapareesi on aina hätätilanne, joka vaatii päivystyksellisiä tutkimuksia selkäydinkompression diagnosoimiseksi. Mahdollisten hyvinkin nopeasti syntyvien pysyvien vaurioiden minimoimiseksi selkäytimen puristustila on vapautettava nopeasti. Yleisiä selkäydintä vaurioittavia sairauksia on varsin vähän, mutta harvinaisia sairauksia on lukuisia (TAULUK- KO). Kompressiosta johtuvan ei-traumaattisen etenevän parapareesin tavallisia syitä ovat selkäytimen tai selkäydinkanavan kasvaimet, välilevyn pullistumat, infektioihin liittyvät märkäpesäkkeet ja luisen kanavan ahtaumat. Ei-kompressiivisen selkäydinvaurion tavallisia syitä ovat esimerkiksi selkäytimen infektiot ja verenkiertohäiriöt sekä MS-taudin pahenemisvaiheen aiheuttamat tulehdukselliset muutokset. Harvinaisemmat parapareesin syyt on huomioitava, sillä useat niistä ovat hoidettavissa ja aikainen hoito parantaa potilaan neu Duodecim 2013;129:

2 TAPAUSSELOSTUS TAULUKKO.. Kompressiivisen vaurion syitä Ei-neoplastiset Neoplastiset Trauma Spondyloosi Välilevyn pullistuma Spinaalistenoosi Infektiot (absessi, tuberkuloosi jne.) Tulehdus (reuma, ankyloiva spondyliitti, sarkoidoosi jne.) Selkäydinkanavan verenvuodot (epiduraali-, subduraali- ja subaraknoidaalivuodot) Syringomyelia Epämuodostumat Araknoideakysta Pagetin tauti Osteoporoosi Epiduraaliset kasvaimet Intraduraaliset medullan ulkopuoliset kasvaimet (meningeooma, neurofibrooma, leptomeningeaalinen metastaasi jne.) Intramedullaariset kasvaimet 2648 Ei-kompressiivisen vaurion syitä Demyelinaatio (MS, äkillinen disseminoiva enkefalomyeliitti jne.) Virusinfektiot (herpes zoster, AIDS, myelopatia jne.) B12-vitamiinin puute ja muut puutostilat Medullainfarkti Verisuonten epämuodostumista johtuva iskemia tai verenvuoto Spirokeettataudit (kuppa, Lymen tauti) Toksiset myelopatiat (sädehoitomyelopatia jne.) Autoimmuunitaudit (lupus, Sjögrenin tauti jne.) Degeneratiiviset sairaudet Transversaalimyeliitti Paraneoplastiset syndroomat rologisen toipumisen ennustetta. Kuvaamme neljä harvinaista tapausta, jotka valottavat selkäydinkanavan sisäisten tautiprosessien monimuotoisuutta. Omat potilaat KUVA 1. Potilas 1: A) T2 magneettikuva rintarangasta (sagittaalileike). B) B) T2-painotteinen magneettikuva rintarangasta, aksiaalileike. Spinaalikanavan etuosaan ja selkäytimen etupuolelle paikantuva epähomogeeninen intraduraalinen hyytymä. Radiologinen löydös viittaa hyytymän subduraaliseen sijaintiin. POTILAS 1 on 70-vuotias nainen, joka sairastaa sepelvaltimotautia, alaraajojen ateroskleroosia ja tyypin 2 diabetesta. Hänelle on tehty sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ja asetettu mekaaninen aorttaläppäproteesi, minkä vuoksi hänellä on säännöllinen varfariinilääkitys. Potilaalle on aiem min tehty sisemmän kaulavaltimon ahtauman vuoksi endarterektomia. Potilas hakeutui päivystystutkimuksiin äkillisen voimistuvan vannemaisesti vatsalle säteilevän selkäkivun vuoksi. Keskussairaalan kirur gian päivystys poliklinikassa vatsa todettiin pehmeäksi ja aristamattomaksi. INR-arvo oli 4,5, mutta muuta poikkeavaa laboratoriotuloksissa ei todettu. Virtsa teiden tietokonetomografiassa (TT) ei havaittu kipua selittävää. Alle vuorokauden seurannassa potilaalle ilmaantui virtsaamisvaikeuksia ja ulosteen pidätyskyvyttömyys. Etenevän cauda equina oire yhtymän vuoksi varfariinihoito kumottiin, ja potilaalle tehtiin TTmyelografia. Magneettikuvausta ei tässä vaiheessa tehty, koska aorttaläppäproteesin soveltuvuudesta tutkimukseen ei ollut tietoa. Lannepistossa aivo-selkäydinneste oli veristä ja myelografiassa varjoaineen leviäminen rinta J. Posti ym.

3 rangan alueella hidastunut, mikä sopi selkäydinkanavan sisäiseen verenvuotoon. Oireisto eteni nopeasti, ja potilaalle kehittyi hankala proksimaalisesti painottuva motorinen parapareesi. Ennen siirtoa yliopistosairaalaan potilaan alaraajoissa ei ollut painovoiman voittavaa voimaa, jännevenytysheijasteet olivat vaimeahkot, Babinskin koe oli molemmin puolin positiivinen ja peräaukon sulkijalihaksen voima olematon. Potilaalle tehtiin selkärangan magneettikuvaus, jossa havaittiin selkäydinkanavassa Th8 9-tasolla intraduraaliseen verenpurkaumaan sopiva löydös. Verenpurkauma aiheutti selkäytimen puristumisen, turvotusta ja selkäydinvaurioon sopivan signaalimuutoksen (KUVA 1). Potilaalle aloitettiin suonensisäinen kortikosteroidilääkitys, ja hänelle tehtiin päivystystoimenpiteenä Th8 10-tason avarrusleikkaus sekä mikroskooppiavusteisesti selkäytimen sub araknoidaalitilan verenpurkauman poisto. Toimenpide laukaisi selkäytimen pinne tilanteen, ja ytimen fysiologinen syke palautui. Leikkauksessa tai leikkauksen jälkeen tehdyssä magneettikuvauksessa ei todettu verenpurkaumaa selittävää syytä. SPR:n hyytymistekijätutkimus oli normaali. Potilaan siirtyessä kolmantena leikkauksenjälkeisenä päivänä jatkohoitoon hän pystyi jo kävelemään tuetta ja virtsaamaan, mutta peräaukon sulkijalihaksen toiminta oli vajaata. Kaksi kuukautta myöhemmin parapareesi uusiutui. Syyksi todettiin leikkausalueella intraduraaliset aivoselkä ydinnestekystat, jotka ovat varsin harvinainen mutta tunnettu intraduraalisen selkäydinkanavaleikkauksen komplikaatio. Tilanne hoidettiin uusintaleikkauksella, jossa kystarakenne avattiin ja kanavoitiin subduraalitilaan. Kystamuodostelma kuitenkin vielä uusiutui, minkä vuoksi jouduttiin tekemään kolmas leikkaus. Magneettikuvauksessa todettiin puristustilanteen lauenneen, mutta ytimessä näkyi vaurio. Myöhemmin järjestetyllä poliklinikkakäynnillä kuntoutumisen todettiin käynnistyneen. POTILAS 2 on 55-vuotias mies, jolla on sairaushistoriassaan sydämen kohtauksittainen eteisvärinä, jonka vuoksi hänelle oli tehty kuusi vuotta sitten katetriablaatio. Lisäksi hän kärsi ajoittain selkäkivusta, joka ei säteillyt alaraajoihin. Potilaalla ei ole säännöllistä lääkitystä eikä poik keavaa verenvuototaipumusta. Polvinivelen tähystystoimenpiteen jälkeen ilmaantui voimakasta lanneselän kipua. Oireilu eteni no peas ti vasemman alaraajan puutumiseksi ja motoriseksi heikkoudeksi. Hänet siirrettiin yliopistosairaalan ensiapuun, missä hänen vasemmassa alaraajassaan todettiin täydellinen nivustaipeeseen ulottuva sensorimotorinen halvaus. Oikeassa alaraajassa oli isovarpaan kohotusvoimaa heikosti jäljellä ja lantionpohjasta tunto oli hävinnyt kokonaan. Jännevenytysheijasteet olivat vaimeat ja Babinskin koe negatiivinen. Verenkuva oli normaali ja INR-arvo 1,0. Tietokonetomografiassa havaittiin L3 4-tasolla selkäydinkanavassa duurapussia puristavaa massa (KUVA 2). Potilaalle tehtiin välitön päivystyksellinen rintarangan avarrusleikkaus ja Th11-tasolle jatkuneen epiduraalisen verenpurkauman poisto. Viidentenä leikkauksenjälkeisenä päivänä hän pystyi kävelemään tuettuna, virtsaaminen onnistui ja peräaukon sulkijalihas toimi normaalisti. SPR:n vuototaipumustutkimus oli normaali. Vuodon syyksi arvioitiin selkäydinkanavan sisäisen laskimopunoksen vaurioituminen puudutuksessa. Potilas siirtyi jatkohoitoon kuntoutusosastolle. Kontrollikäynnillä potilas käveli keppiin tukeutuen. Alaraajojen neurologiset puutosoireet olivat lievittyneet, mutta kliinisessä tutkimuksessa havaittiin vasemmalla L4 5-dermatomeja, jotka vastasivat puutumista, lievää L4-juuren motorista heikkoutta ja lievä nelipäisen reisilihaksen surkastuma. POTILAS 3 on 74-vuotias aikaisemmin terve mies, joka oli potenut kolmen vuoden ajan lanneselän kipua ja alaraajojen tuntohäiriöitä. Myös kävely oli vaikeaa. ENMGtutkimuksessa todettiin oikeanpuoleisen L4-hermojuuren ja molemmin puolin hermojuurien L5 ja S1 kohtalaiset vauriot. Lanneselän magneettikuvauksessa oli todettu degeneratiivista ahtaumaa, jonka vuoksi yksityispuolella oli tehty kaksi lanneselän avarrusleikkausta. Leikkauksista oli ollut vain lyhytaikaista apua: oireet uusiutuivat, ja potilas lähetettiin yliopistosairaalaan tutkimuksiin. Magneetti kuvauksessa useat cauda equinan hermojuuret tehostuivat gadoliniumilla. Aivo-selkäydinnesteen tutkimuksessa ei toistettunakaan todettu poikkeavaa. Oireston eteneminen pysähtyi seurannassa, ja hoito jatkui konservatiivisesti. KUVA 2. Potilas 2: Sagittaalisuuntainen tietokonetomografia (rekonstruktiokuva). Spinaalikanavan takaosassa on epiduraaliseksi hyytymäksi sopivaa massaa L1 3-tasolla (nuolet). L4 5-nikamavälissä on degeneratiivinen siirtymä (pseudospondylolisteesi). 2649

4 TAPAUSSELOSTUS KUVA 3. Potilas 3: T2 sagittaalisuuntainen magneettikuva rintarangasta, jossa näkyy ydintä ympäröiviä poikkeavia verisuonirakenteita (nuolet). KUVA 4. Potilas 4: T2 aksiaalisuunnan magneettikuva rintarangasta Th12-tasolta, jossa näkyy ytimen alaosan vauriosignaalia (nuoli) Kaksi vuotta ensimmäisten oireiden jälkeen ja vaivojen edetessä magneettikuvauksessa todettiin viitteitä epäspesifisestä radikuliittista. Lisäksi conus medullariksen alueella näkyi myelopaattinen vauriosignaali ja selkäytimen vierellä poikkeavia verisuonirakenteita (KUVA 3). Jatkotutkimuksena tehtiin spinaaliangio grafia, jossa todettiin Th6-tasolla valtimo-laskimoepämuodostumaksi sopiva löydös. Päädyttiin muutoksen suonensisäiseen embolisaatioon, joka saatiin lopulta kolmannella toimenpiteellä onnistumaan. Potilas kotiutui toipilaana ensimmäisenä toimenpiteen jälkeisenä päivänä. Hän on tulossa myöhemmin polikliiniseen kontrolliin. POTILAS 4 on 39-vuotias keliakiaa sairastava mies, joka oli ollut lomamatkalla Itä-Euroopassa. Viikko matkan jälkeen hänelle kehittyi äkillinen molempien alaraajojen pistely ja puutuminen sekä etenevä kävelyä haittaava lihasheikkous. Keskussairaalan kirurgian päivystyksessä todettiin motorinen parapareesi sekä alaraajojen alentunut kylmä- ja kiputunto. Alaraajojen heijasteet olivat hyvin vilkkaat, jopa klooniset, ja Babinskin koe oli molemmin puolin positiivinen. Peräaukon sulkija lihaksen toiminta oli normaalia, mutta virtsaaminen ei onnistunut. Selkärangan magneettikuvauksessa ei todettu poikkeavaa. Laboratoriokokeissa tai aivo-selkä ydinnesteen perustutkimuksissa (solut, proteiini ja glukoosi) ei myöskään tullut esiin poikkeavaa. Potilas siirtyi keskussairaalan neurologian osastolle jatkotutkimuksiin. Vuodeosastolla hoidoksi aloitettiin empiirisesti keftriaksoni, doksisykliini, asikloviiri ja kortikosteroidi. Aivo-selkäydinnestenäyte otettiin uudelleen, ja ainoana poikkeavana löydöksenä oli hieman suurentunut proteiinipitoisuus (0,55 mg/l). Diagnoosi varmistui neljän vuorokauden kuluttua uusitussa magneettikuvauksessa, jossa todettiin ytimessä signaalivoimistumaa Th11 12 tasolla, mikä sopi kliinisin perustein epäiltyyn transversaalimyeliittiin (KUVA 4). Jatkoselvittelyissä tutkittiin aivo-selkäydinnesteen virus-, streptolysiini-, kardiolipiini-, HIV- ja borrelia vasta-aineet sekä immunoglobuliinit ja immuno elektroforeesi, jotka kaikki olivat normaaleita. Veren kuva, lasko, munuaisten ja maksan toiminta, ACE, kryoglobuliini sekä immunologiset tutkimukset olivat normaalit. Aivojen magneettikuvauksessa ei todettu poikkeavaa. Hoitojakson aikana alaraajojen toiminta alkoi parantua ja potilas siirtyi kuntoutusosastolle jatkohoitoon. Kontrollikuvauksessa kuukausi sairastumisen jälkeen selkäytimen tulehdukselliset muutokset olivat lievittyneet. Kahden kuukauden kuluttua kontrollikäynnillä virtsaamisongelmat olivat väistyneet ja alaraajojen motoriikka oli parantunut selvästi. Potilas kärsi edelleen lievästä proksimaalisesti painottuvasta motorisesta parapareesista, mutta kykeni kävelemään pitkiä matkoja ilman apuvälineitä. Pohdinta Etenevän parapareesin hoidon kulmakiviä ovat oikean diagnoosin tekeminen ja no peasti ajoitettu hoito. Diagnostiikan haasteena ovat oireiden ajoittain epälineaarinen eteneminen ja monimuotoisuus sekä kuvantamismenetelmän valinta ja saatavuus päivystysaikana. Etenevän parapareesin tutkimisessa magneetti kuvaus on diagnostiikan kulmakivi, jota joudutaan joskus täydentämään angiografisilla tutkimuksilla. Alkuvaiheessa ylemmän ja alemman motoneuronin vaurioiden kliiniset merkit saattavat muistuttaa toisiaan ja siten vaikeuttaa kliinistä tasodiagnostiikkaa. Lisäksi tavanomainen degeneratiivinen sairaus, kuten J. Posti ym.

5 molemmanpuolinen lumbaalinen juurivaurio tai lievä spinaalistenoosi, voi peittää alleen kaula- tai rintarangan alueella sijaitsevan tautiprosessin. Spontaanit selkäydinkanavan sisäiset verenvuodot ovat erittäin harvinaisia. Niiden ilmaantuvuutta ei tunneta, ja patofysiologia on heikosti määritelty (Kyriakides ym. 2007, Gopalkrishnan ym. 2012). Tapausselostusten perusteella voidaan arvioida, että yleisimpiä vuototyyppejä, joihin liittyy kompression aiheuttava verenpurkauma, ovat epija subduraalitilan vuodot (Kotilainen ja Pajulo 1997, Domenicucci ym. 1999, Matsumoto ym. 2012), mutta kirjallisuudessa on myös tapausselostuksia selkäydinkanavan kompressiota aiheuttavista subaraknoidaalivuodoista (Domenicucci ym. 2005). Potilaan 1 ainoaksi vuodon etiologiaa selittäväksi löydökseksi jäi kohonnut INR-arvo. Subaraknoidaalitilan hyytymät painoivat selkäydintä useasta kohdasta, mikä selitti potilaan kortikospinaalisten ja nousevien sensoristen ratojen toimintahäiriöt. Kirjallisuudessa eritellään subaraknoidaalitilan verenvuodot ja subduraaliset hematoomat erillisiksi sairaus tiloiksi, joista jälkimmäiseen liittyy ehjänä säilynyt lukinkalvo (Pau ym. 1991, Domenicucci ym. 2005). Leikkauksen aikana kuitenkin havaittiin, että lukinkalvo oli repeytynyt ja hyytymätöntä verta todettiin myös subduraalitilassa. Ta paus on näiden piirteidensä vuoksi harvinainen. Potilaan toipumista vaikeuttaneet alkuvaiheen verenvuodon ja leikkauksenjälkeiset selkäydinnestekystat ovat puolestaan kirjallisuuden tuntemia komplikaatioita (Krings ym. 2001). Kirurgisiin toimenpiteisiin liittyvät epiduraalihematoomat ovat tunnettuja komplikaatioita, mutta spinaalipuudutuksen jälkeistä epiduraalihematoomaa voidaan pitää äärimmäisen harvinaisena. Spinaalipuudutuksen aiheuttaman selkäydinkanavan verenvuodon ilmaantuvuudeksi on raportoitu 1: ja epiduraalipuudutuksen 1: (Moen ym. 2004). Potilaalla 2 ei todettu kattavissa tutkimuksissa poikkeavaa verenvuototaipumusta eikä leikkauksen aikana havaittu selkäydinkanavan sisäisiä verisuoniepämuodostumia. Arvioimme, että tavanomaisesti suoritetun spinaalipuudutuksen aikana puudutusneula oli osunut L4 5-tason nikamasiirtymän aiheuttamaan laajentuneeseen laskimorakenteeseen. Aikaisemmin on esitetty, että selkäydinkanavan ahtauman yhteydessä epiduraaliset laskimot kärsivät verentungoksesta ja laajenevat reaktiivisesti (Manaka ym. 2003). Potilas 3 kärsi spinaalisen verisuoniepämuodostuman aiheuttamasta hitaasti etenevästä selkäydinsairaudesta ja parapareesista. Selkäytimen verisuoniepämuodostumat ovat harvinaisia, ja niistä noin % on duraalisia valtimo-laskimofisteleitä (Meder ym. 1995, Morris 2012). Ne sijaitsevat selkäydinkanavan sisällä duuran pinnalla, saavat valtimosyöttönsä radikulomeningeaalisista valtimoista ja laskevat perimedullaariseen laskimoon ilman verenpainetta tasaavia kapillaarisuonia. Selkäytimen valtimo-laskimoepämuodostumassa on puolestaan virtaus radikulomedullarisesta valtimosta epiduraaliseen laskimopunokseen niin, että rakenteiden välillä on poikkeavia laskimonkaltaisia suonirakenteita (Fugate ym. 2012, Morris 2012). Molempien epämuodostumien aiheuttamaan patogeneesiin kuuluu poikkeavasta virtauksesta johtuva laskimopunoksen paineen nousu, joka johtaa vaiheittain tapahtuvaan selkäytimen iskeemiseen vaurioitumiseen (Fugate ym. 2012, Morris 2012). Kliinistä kuvaa on kutsuttu Foix-Alajouaninen syndroomaksi tai venöösiksi kongestiiviseksi myelopatiaksi (Kuopio ym. 1995, Bode ym. 2004). Oikovirtauksen anatomisesta sijainnista riippumatta potilaan oireet ja löydökset liittyvät selkäytimen ja conus medullariksen toimintahäiriöön (Bode ym. 2004). Potilaan 3 oireisto sopi valtimo-laskimoepämuodostuman ja kroonisen laskimoverentungoksen aiheuttamaan iskeemiseen selkäydinvaurioon. Diagnoosia viivästytti cauda equinan säikeissä näkynyt tehostuminen, mikä ohjasi tutkimuksia alkuun kirjallisuudessakin kuvatun kaltaisesti Guillan-Barren oireyhtymän suuntaan (Narvid ym. 2008). Subaraknoidaalitilaan vuotava valtimo-laskimoepämuodostuma saattaa kaularangan alueel la esiintyessään aiheuttaa klassisen kallonsisäisen subaraknoidaalivuodon oireet ilman selkäytimen oireita. Jos selkäydintä ei kuvanneta 2651

6 TAPAUSSELOSTUS 2652 YDINASIAT 88Parapareesi on aina hätätilanne, joka vaatii päivystyksellisiä tutkimuksia muun muassa selkäytimen puristustilan poissulkemiseksi. 88Selkäytimen puristustila aiheuttaa ylemmän motoneuronin vaurion, johon kuuluu nopeasti etenevässä muodossa spinaalisokki ja hitaasti etenevässä muodossa raajojen spastisuus ja kiihtyneet jännevenytysheijasteet. Spinaalisokissa heijasteet saattavat olla harhaanjohtavasti vaimeat. 88Selkäydinkanavan verenvuoto saattaa sijaita radiologisesti hankalasti todettavassa paikassa kuten subaraknoidaalitilassa. 88Selkäydinkanavan verisuoniepämuodostumat voivat aiheuttaa duraalisten laskimorakenteiden kroonisen verentungoksen, johon liittyy hitaasti ja epätyypillisesti etenevä selkäydinsairaus. 88Transversaalimyeliitti voi vaurioittaa selkäydintä mistä tahansa ydinjatkeesta selkäydinkartioon (conus medullaris) saakka. Myeliitti liittyy useimmiten jo tiedossa olevaan keskushermoston tulehdukselliseen sairauteen (MS-tauti), mutta saattaa esiintyä myös ilman ilmeistä perussairautta. angiografialla tai magneettikuvauksella, oireen aiheuttanut sairaus jää hoitamatta ja tilanne voi edetä. Äkillinen transversaalimyeliitti on harvinainen sairaus, jonka esiintyvyydeksi on arvioitu 1 4/ /v, jos MS-tautiin liittyviä pahenemisvaiheita ei huomioida. Sen taustalla voi olla autoimmuunimekanismi, infektio, systeemisairaudet tai harvemmin paraneoplastinen ilmiö. Merkittävälle osalle tapauksista ei kuitenkaan löydetä syytä. Useiden eri mikrobien tiedetään aiheuttaneen myeliittiä. Tunnetuin aiheuttajista lienee poliovirus, joka kuitenkin rokotusten myötä on käynyt harvinaiseksi. Suomessa myeliittiin liittyvät yleisimmin enterovirukset, varicella-zostervirus ja HIV. (Atula ym. 2004) Transversaalimyeliitti saattaa olla MS-taudin ensimmäinen oire, mutta selkäydinnesteen immunologisten tutkimusten ja muun hermoston kuvantamistutkimusten ollessa negatiivisia (kuten potilaan 4 kohdalla) tämä on epätodennäköistä. Transversaalimyeliitin oireet kehittyvät usein nopeasti, mutta oirekuva saattaa olla puoliäkillinenkin. (Mumenthaler 2004) Alkuvaiheen oireet saattavat muistuttaa alemman motoneuronin vauriota (spinaalisokki), mutta myöhemmin kehittyy yleensä tyypillinen ylemmän motoneuronin vaurio. Diagnostiikassa on huomioitava, että äkillisesti alkanut transversaalimyeliitti ei välttämättä näy heti magneettikuvauksessa (Brinar ja Poser 2006), joten kliinisesti myeliittiä epäiltäessä tutkimus tulee uusia lähipäivinä ja hoito aloittaa jo ennen diagnoosin vahvistamista kuvantamislöydöksillä. Etiologian mukaisen hoidon lisäksi äkillisen transversaali myeliitin hoidossa käytetään kortikosteroideja, immunoglobuliineja ja plasmafereesiä, mutta tutkimusnäyttöä näiden tehosta ei toistaiseksi juuri ole. Toipuminen tapahtuu hitaasti, ja potilaille jää usein pysyviä oireita. (Atula ym. 2004) Lopuksi Selkäydinkanavan sisäiset verenvuodot vaativat usein välittömän kirurgisen evakuaation, jolla pyritään välttämään pysyvät neurologiset puutosoireet. On muistettava, että turvallisina pidetyt spinaalitoimenpiteet voivat aiheuttaa yllättäviä komplikaatioita ja että epätyypillisellä taudinkuvalla alkava selkäkipu voi kätkeä kehittymässä olevan selkäydinvaurion. Selkärangan normaaliin elinkaareen kuuluu hyvälaatuisten kulumamuutosten kehittyminen. Niiden oireilu voi peittää taustalla kehittyvän verisuoniperäisen selkäydinsairauden. Yleisesti tiedetään, että erilaiset virtsarakon toimintahäiriöt yleistyvät iän myötä, mutta häiriöiden esiintyessä alaraajaoireilun ja etenkin ylemmän motoneuronin vaurioon sopivan oirekuvan kanssa, selkäydinkanavaa on syytä tutkia tarkemmin. Selkäytimen (transversaali) myeliitti on pidettävä mielessä erotusdiagnostisena vaihtoehtona varsinkin, jos äkillisen parapareesin kuvantamistutkimuksissa ei löydy oiretta selittävää. J. Posti ym.

7 Esittämämme tapaukset ovat harvinaisia, mutta kuvastavat selkäytimen sairauksien moninaisuutta. Nopeasti etenevän parapareesin diagnostiikka kiireisessä päivystyspisteessä on vaativaa. Potilas tulee aina lähettää nopeasti keskukseen, jossa on tarjolla magneettitutkimus ja tarvittaessa myös angiografiset kuvantamismahdollisuudet sekä mahdollisuus nopeaan leikkaushoitoon. JUSSI POSTI, LT, erikoistuva lääkäri ESA KOTILAINEN, dosentti, ylilääkäri TYKS, Neuron toimialue, neurokirurgia JUHO JOUTSA, LT, erikoistuva lääkäri Satakunnan keskussairaala, neurologian klinikka JARI KARHU, LL, neuroradiologian erikoislääkäri TYKS-SAPA,Varsinais-Suomen kuvantamiskeskus SIDONNAISUUDET Jussi Posti: Luentopalkkio (Boehringer-Ingelheim, Leiras Takeda Pharmaceuticals) Juho Joutsa: Apuraha (Lundbeck), luentopalkkio (Boehringer- Ingelheim) Jari Karhu: Ei sidonnaisuuksia Esa Kotilainen: Ei sidonnaisuuksia Summary Rare causes of progressive paraparesis Progressive paraparesis is a neurosurgical and neurological emergency. The patient s neurological outcome relies on the course of the diagnostics and treatment. Physicians having experience in emergency medicine are familiar with the typical etiologies of paraparesis. Uncommon causes of paraparesis may, however, elicit diagnostic challenges. Intraspinal bleeding causes a rapid progression of the symptoms. Intraspinal epidural hematoma is a rare complication of spinal anaesthesia and may be diffcult to diagnose if the blood is located in the subarachnoidal space. Spinal arteriovenous malformations and arachnoideal cysts causing medullary compression, and myelitis may present with slowly proceeding paraparesis. The diagnostics of the conditions described above is often difficult and typically requires facilities that are available only in larger centers. KIRJALLISUUTTA Atula S, Saarela M, Färkkilä M. Myeliitti etiologia ja hoito. Suom Lääkäril 2004;47: Bode M, Isokangas J, Tikkakoski T, ym. Spinaalinen duraalinen valtimo-laskimofisteli parapareesin harvinaisena syynä. Duodecim 2004;120: Bradley WG, Daroff RB, Fenichel GM, Jankovic J. Neurology in clinical practice. 5. painos. Philadelphia 2008, s Brinar VV, Poser CM. The spectrum of disseminated encephalomyelitis. Clin Neurol Neurosurg 2006;108: Ditunno JF, Little JW, Tessler A, Burns AS. Spinal shock revisited: a four-phase model. Spinal Cord 2004;42: Domenicucci M, Ramieri A, Ciappetta P, Delfini R. Nontraumatic acute spinal subdural hematoma: report of five cases ja review of the literature. J Neurosurg 1999;91: Domenicucci M, Ramieri A, Paolini S, ym. Spinal subarachnoid hematomas: our experience ja literature review. Acta Neurochir 2005;147: Fugate J, Lanzino G, Rabinstein A. Clinical presentation ja prognostic factors of spinal dural arteriovenous fistulas: an overview. Neurosurg Focus 2012;32:E17. Gopalkrishnan CV, Dhakoji A, Nair S. Spontaneous cervical epidural hematoma of idiopathic etiology: case report ja review of literature. J Spinal Cord Med 2012;35: Kotilainen EM, Pajulo O. Spontaneous epidural hematoma as a cause of sciatic pain in a schoolboy. Pediatr Neurol 1997; 17: Krings T, Lukas R, Reul J, ym. Diagnostic ja therapeutic management of spinal arachnoid cysts. Acta Neurochir 2001;143: Kuopio AM, Marttila R, Kalimo H. Etenevä parapareesi. Duodecim 1995;111: 435. Kyriakides A, Lalam R, El Masry W. Acute spontaneous spinal subdural hematoma presenting as paraplegia: a rare case. Spine ;32:E Manaka M, Komagata M, Endo K, Imakiire A. Assessment of lumbar spinal canal stenosis by magnetic resonance phlebography. Journal Orthop Sci 2003;8:1 7. Matsumoto H, Miki T, Miyaji Y, ym. Spontaneous spinal epidural hematoma with hemiparesis mimicking acute cerebral infarction: two case reports. J Spinal Cord Med 2012;35: Mayer NH. Clinicophysiologic concepts of spasticity ja motor dysfunction in adults with an upper motoneuron lesion. Muscle Nerve Suppl 1997;6:S1 13. Meder JF, Devaux B, Merland JJ, Frédy D. Spontaneous disappearance of a spinal dural arteriovenous fistula. Am J Neuroradiol 1995;16: Moen V, Dahlgren N, Irestedt L. Severe neurological complications after central neuraxial blockades in Sweden Anesthesiology 2004;101: Morris J. Imaging of dural arteriovenous fistula. Radiol Clin North Am 2012;50: Mumenthaler M. Transverse myelitis. Neurology. 4. painos. Stuttgart ja New York: Georg Thieme Verlag 2004, s Narvid J, Hetts S, Larsen D, ym. Spinal dural arteriovenous fistulae: clinical features ja long-term results. Neurosurgery 2008;62: Pau A, Brambilla M, Cossu M, Francaviglia N, Siccardi D, Silvestro C. Spinal subarachnoid hematoma of unknown etiology. A case report. Neurochirurgia 1991;34:

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Tunnistaa motoristen häiriöiden eri komponentit (jännevenytysheijasteet, lihasheikkous, Babinskin merkki, lihasatrofia, tonus, koordinaatio, ataksia, vapina, pakkoliikkeet)

Lisätiedot

Selkäytimen kureutuminen kovan aivokalvon repeämään

Selkäytimen kureutuminen kovan aivokalvon repeämään Tapausselostus Selkäytimen kureutuminen kovan aivokalvon repeämään Michaela K. Bode, Tapani Tikkakoski, Seppo Tuisku, Pekka Jartti, Ari Karttunen, Matti Heiskari ja Juha Hernesniemi Selkäytimen kureutuminen

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

Äkillinen selkäydinkompressio

Äkillinen selkäydinkompressio Matti Seppälä, Jussi Antinheimo, Juha Pohjola ja Juha Hernesniemi NÄIN HOIDAN Äkillinen selkäydinkompressio Alaraajojen tai ylä- ja alaraajojen osittainenkin halvaantuminen on pelottava oire, joka tuo

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Osaa epäillä MS-tautia kliinisen oireiston perusteella Tietää MS-taudin pahenemisvaiheen hoitoperiaatteet Tietää MS-potilaan yleishoidon periaatteet Tietää MS-taudin diagnoosin

Lisätiedot

ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi

ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi Juha Puustinen osastonylilääkäri LT, neurologian erikoislääkäri, kliinisen lääkehoidon dosentti ALS on yleisin motoneuronitauti Motoneuronitaudit ALS ALS plus oireyhtymät

Lisätiedot

ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa

ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee röntgenlähetteen laatimisen tietää säteilyturvallisuuden keskeiset periaatteet (mm. ymmärtää

Lisätiedot

63- v nainen, Menieren tau/, polviartroosi

63- v nainen, Menieren tau/, polviartroosi Mentor 3 Oikean isovarpaan tunnottomuus, joka päkiän, jalkapohjan ja kantapään kautta edennyt proksimaalisuuntaan (6 kk) Vasen jalkaterä alkanut lepsua ja muutaman viikon ajan joutuvansa nostelemaan vasenta

Lisätiedot

SAV? Milloin CT riittää?

SAV? Milloin CT riittää? SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin

Lisätiedot

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes

Lisätiedot

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö

Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito 29.11.2018 Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö Neuromuskulaarisairaus Sateenvarjodiagnoosi hermo-lihassairauksille - Duchennen

Lisätiedot

Neurologinen status päivystyksessä ja kentällä. LT, eval Erkki Liimatta 23.5.2014 Ensihoidon koulutuspäivä, OYS

Neurologinen status päivystyksessä ja kentällä. LT, eval Erkki Liimatta 23.5.2014 Ensihoidon koulutuspäivä, OYS Neurologinen status päivystyksessä ja kentällä LT, eval Erkki Liimatta 23.5.2014 Ensihoidon koulutuspäivä, OYS Potilaan kliininen neurologinen arvio Anamneesi Usein neurologiassakin tärkein osa arviota

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Primovist (dinatriumgadoksetaatti) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Primovist (dinatriumgadoksetaatti) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Primovist (dinatriumgadoksetaatti) 05/2013, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 2. Julkisen yhteenvedon osiot 2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Magneettikuvaus (MK) on yksi useasta

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Osaa epäillä MS-tautia kliinisen oireiston perusteella Tietää MS-taudin pahenemisvaiheen hoitoperiaatteet Tietää MS-potilaan yleishoidon periaatteet Tietää MS-taudin diagnoosin

Lisätiedot

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS

Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS GKS KOULUTUSPÄIVÄT Biomedicum, Helsinki 24.- 25.9.2015 Sidonnaisuudet viimeisen 2 vuoden ajalta Luennoitsija

Lisätiedot

Kliininen lääketiede Neurologia. Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA. KYS NEUROKESKUS, Neurologia PL Kuopio

Kliininen lääketiede Neurologia. Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA. KYS NEUROKESKUS, Neurologia PL Kuopio Kliininen lääketiede Neurologia Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA Koulutettavan nimi: Opinto oikeus (pvm): Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Osoite: Professori Hilkka Soininen KYS ROKESKUS, Neurologia

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäsairaudet Välilevytyrä Selkäydinkanavan ahtauma Nikamasiirtymä Välilevyrappeuma Tuumorit Muut L III - IV

Lisätiedot

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss

Lisätiedot

Selkälähete: uusi sähköinen työkalu. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkälähete: uusi sähköinen työkalu. Jaro Karppinen, professori, OY Selkälähete: uusi sähköinen työkalu Jaro Karppinen, professori, OY Selkäpotilaan anamneesi Oire (tai oireet) joka tuo potilaan vastaanotolle Kivun voimakkuus Kivun sijainti Yökipu/leposärky? Mikä pahentaa

Lisätiedot

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti,

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, Versio 2016 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Mitä vaskuliittityyppejä tunnetaan? Miten vaskuliitit luokitellaan?

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvät neuropatiat äidillä. Juhani V. Partanen Jorvin sairaala Kliinisen neurofysiologian osasto

Synnytykseen liittyvät neuropatiat äidillä. Juhani V. Partanen Jorvin sairaala Kliinisen neurofysiologian osasto Synnytykseen liittyvät neuropatiat äidillä Juhani V. Partanen Jorvin sairaala Kliinisen neurofysiologian osasto Synnytyskomplikaatioiden syitä Hypoteeseja altistumisesta neuropatialle: Vauvan koko ylittää

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS.

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS. Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016 Spondylodiskiitti Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS Ortopediset selkäsairaudet Degeneratiiviset prolapsi stenoosi

Lisätiedot

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki) Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,

Lisätiedot

Spinaalinen duraalinen valtimo-laskimofisteli parapareesin harvinaisena syynä

Spinaalinen duraalinen valtimo-laskimofisteli parapareesin harvinaisena syynä Tapausselostus Spinaalinen duraalinen valtimo-laskimofisteli parapareesin harvinaisena syynä Michaela K. Bode, Juha-Matti Isokangas, Tapani Tikkakoski, Seppo Tuisku, Liisa Vähämäki, Timo Kumpulainen ja

Lisätiedot

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO

EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka oireita ovat liikkeiden hitaus, lepovapina, lihasjäykkyys ja tasapainovaikeudet. Oireet johtuvat aivojen mustan

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

Hip-Spine syndrooma ja EOS

Hip-Spine syndrooma ja EOS Hip-Spine syndrooma ja EOS eli selkä-lantio-linjauksen kuvantaminen Tekonivelpäivät 25.4.2019, Turku LT Katri Pernaa, Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Vastuualuejohtaja, TYKS ORTO Selkäkeskus

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

EEG:N KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET SAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKASSA MAIJA ORJATSALO, ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI, HUS-KUVANTAMINEN LABQUALITY DAYS 9.2.

EEG:N KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET SAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKASSA MAIJA ORJATSALO, ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI, HUS-KUVANTAMINEN LABQUALITY DAYS 9.2. EEG:N KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET SAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKASSA MAIJA ORJATSALO, ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI, HUS-KUVANTAMINEN LABQUALITY DAYS 9.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO EEG-tutkimuksen esittely EEG-tutkimuksen käyttö sairauksien

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

Koska tulee epäillä MS-tautia ja kuinka se diagnosoidaan?

Koska tulee epäillä MS-tautia ja kuinka se diagnosoidaan? tieteessä Hanna Kuusisto LT, neurologian erikoislääkäri, ylilääkäri Kanta-Hämeen keskussairaala, neurologian yksikkö hanna.kuusisto@khshp.fi Koska tulee epäillä MS-tautia ja kuinka se diagnosoidaan? ensioire

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes.

MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes. MS-taudin lääkehoitojen kehitys on ollut viime vuosina erityisen vilkasta, ja sama tahti näyttää jatkuvan lähivuosina, toteaa professori Anne Remes. KUVA: TIMO HARTIKAINEN 6 ANNE REMES Professori, ylilääkäri

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan Lääkäri 2018 12.1.2018 Prosessikatkokset potilasvahinkoina Hoitovastuu ja sen siirtyminen kenelle? Eero Hirvensalo prof., ortopedian ja traumatologian

Lisätiedot

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Osaa diagnosoida tärkeimmät hermojuurioireet, cauda equina oireyhtymän ja yleisimmät raajojen hermopinneoireyhtymät Osaa epäillä polyneuropatiaa kliinisen kuvan perusteella

Lisätiedot

Lannerankakanavan ahtauma. Arto Herno

Lannerankakanavan ahtauma. Arto Herno Selkävaivat Lannerankakanavan ahtauma Arto Herno Lumbaalinen spinaalistenoosi (LSS) on tunnettu noin 45 vuotta. Väestön keski-iän jatkuvasti noustessa se alkaa olla ikääntyvien ihmisten lanneselkä- ja

Lisätiedot

Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala

Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala Lumbaalinen Spinaalistenoosi (LSS) Yleislääkäripäivät 26.11.2015 Jyrki Salmenkivi, ortopedi HYKS, Jorvin sairaala Määritelmä =selkäydinkanavan tai juurikanavan ahtaus Kliininen LSS (ICD-10:M47.1, M47.2,

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon

Lisätiedot

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Alkoholi Maksimisyke Sairaudet Lääkitys Puuttuva syketieto LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN Mittausjakso

Lisätiedot

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio 25.-26.1.2013 Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus Eri kohdealueiden rajaaminen ei ole eksaktia tiedettä, vaan perustuu osittain kokemukseen

Lisätiedot

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet Kaija Puustjärvi-Sunabacka LT, dos HYKS, Fysiatrian klinikka 30.3.2012 kompastuskiviä... Selkäkipu on yleinen - 80% yli 30 v suomalaisista potee jossakin elämänsä

Lisätiedot

Postoperatiivisen i peroneushermovaurion hoitokäytännöistä Suomen endoproteesihoitajat ry. Tietoja ja ajatuksia tekonivelpotilaan hoidosta 19.- 21.4.2007 Katri Patteri fysioterapeutti Tekonivelsairaala

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012 VIRTSARAKKOSYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu virtsarakkosyöpä, johon sairastuminen voi herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. Haluamme antaa tietoa sairaudestasi, jotta selviytyisit mahdollisimman

Lisätiedot

NEUROLOGIA OPPIMISTAVOITTEET 1

NEUROLOGIA OPPIMISTAVOITTEET 1 NEUROLOGIA 31089 OPPIMISTAVOITTEET 1 Lääketieteen lisensiaatti * osaa ottaa neurologisen potilaan anamneesin ja kohdentaa kliinisen neurologisen tutkimuksen tarkoituksenmukaisesti * osaa soveltaa neurologisen

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

POSTOPERATIIVINEN AKUUTTI VATSA GKS KOULUTUSPÄIVÄT 28.09.2006 HELSINKI HEIKKI AHTOLA GASTROKIRURGI JOENSUU PKKS postoperatiivinen akuutti vatsa leikkauksen jälkeen ilmenevä vatsan alueen äkillinen hätätilanne,

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Maksimisyke Puuttuva syketieto tai mittaushäiriöt Mittauksen pituus Sairaudet Lääkitys LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pramipexol Stada 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Pramipexol STADA 0,088 mg tabletti Pramipexol STADA 0,18 mg tabletti Pramipexol STADA

Lisätiedot

MIKÄ ON SYRINGOMYELIA

MIKÄ ON SYRINGOMYELIA MIKÄ ON SYRINGOMYELIA Syringomyelia on sairaus, jossa selkäytimeen kehittyy onteloita, jotka voivat aiheuttaa erilaisia neurologisia oireita. Syringomyelian aiheuttaa yleensä takaraivonluun epämuodostuma

Lisätiedot

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää polven tähystysleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.

Lisätiedot

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1 Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer 16.2.2017 Page 1 Miksi ryhmittelyn pitää olla kliinisesti mielekäs, jotta se antaa kuvan potilaiden terveysongelmista? Esimerkkinä Diabetes

Lisätiedot

Onko se perinnöllinen? Miksi lapsella on Kawasakin tauti? Voidaanko se ehkäistä? Tarttuuko se?

Onko se perinnöllinen? Miksi lapsella on Kawasakin tauti? Voidaanko se ehkäistä? Tarttuuko se? Kawasakin tauti Mikä on Kawasakin tauti? Kawasakin tautia kutsuttiin alkuun mukokutaaniseksi imusolmukeoireyhtymäksi. Sen kuvasi ensimmäisenä japanilainen lastenlääkäri Tomisaku Kawasaki (tauti on nimetty

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE Share. Care. Cure. Terveys MITÄ EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT OVAT? Eurooppalaisiin osaamisverkostoihin (ERN) kuuluu

Lisätiedot

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE Share. Care. Cure. Terveys MITÄ EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT OVAT? Eurooppalaisiin osaamisverkostoihin (ERN) kuuluu

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Smartspine-tuet. Tuotevalikoima

Smartspine-tuet. Tuotevalikoima Smartspine-tuet Tuotevalikoima Älykkäät Smart-tuet useimpiin selkärankaindikaatioihin Smartspine-tuet yksi tuoteperhe kattaa nyt koko selkärangan Älykkyys perustuu: Suotuisaan kompressioon Mainioon mekaaniseen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Maksimisyke Puuttuva syketieto tai mittaushäiriöt Mittauksen pituus Sairaudet Lääkitys LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN

Lisätiedot