23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)"

Transkriptio

1 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja finanssipolitiikka

2 23.1 Euron synty Maastrichtin sopimus (1992) määritteli tulevan rahaliiton aikataulun asetti kriteerejä maille, jotka otettaisiin tulevaan rahaliittoon sisälsi myös Euroopan keskuspankin perustamista koskevia säädöksiä Euro syntyi virallisesti Ensimmäiset eurosetelit ja kolikot otettiin käyttöön Euron otti alun perin käyttöön 12 valtiota. Nyt euroa käyttää valuuttanaan 17 EU-maata.

3 23.2 Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset Yhteisvaluutan hyötyjä: Valuutan vaihdon kustannukset (ja niihin liittyvä hyvinvointitappio!) häviävät. Kustannusten vertailu eri maissa helpottuu. (Esim. eri maiden yrityksiä ja kansalaisia on vaikeampi kohdella epätasapuolisesti, jos kaikilla on sama valuutta). Valuuttakurssin vaihtelun häviää. (Tämä helpottaa esim. koko EU:n alueella toimivien yritysten toimintaa.) Yhteisvaluutta-alueen kustannuksia: Tärkein kustannus on, että rahaliiton maat menettävät vapauden omaan rahapolitiikkaan ja valuuttansa kurssin säätelyyn.

4 Yhteisvaluutta-alueen kustannuksista esimerkkejä Kuten edellä todettiin, joidenkin euroalueen kriisimaiden (esim. Espanjan ja Irlannin) liiallinen valtionvelka johtuu ensisijaisesti yksityisen sektorin aiemmasta velkaantumisesta ko. maissa. Velkaantumisen taustalla voidaan nähdä EKP:n rahapolitiikka ja ohjauskorot, jotka sopivat euroalueen maille keskimäärin, mutta olivat ko. maille liian alhaisia. Myös oman valuutan mahdollistamilla valuuttakurssin vaihteluilla on myönteisiäkin puolia: Oletetaan, että Ruotsin vientituotteiden kysyntä alenee ja työttömyys lisääntyy Ruotsissa. Tällöin (avotalouden makromallin mukaisesti) Ruotsin kruunun kurssi laskee, mikä kohentaa työllisyyttä.

5 23.3 Onko euroalue optimaalinen yhteisvaluutta-alue? Optimaalisten yhteisvaluutta-alueiden teoriassa on esitetty mm. seuraavia kriteerejä optimaalisille yhteisvaluutta-alueille: (1) Palkkojen suuri joustavuus (joka kompensoi sitä, että valuuttakurssin muutokset eivät enää tasapainota muutoksia alueen maiden vientituotteiden kysynnässä.) (2) Työvoiman suuri liikkuvuus alueen maiden välillä (3) Pääoman suuri liikkuvuus; alueen maiden asukkaat ja yritykset ovat valmiita lainaamaan toisilleen. (4) Kaupan integraatio maiden välillä Näistä euroalue toteuttaa lähinnä kriteerit (3) ja (4), muttei kriteerejä (1) ja (2). Ongelmallista on myös eri euromaiden pysyvästi erilainen talouskasvun vauhti.

6 23.4 Yhteisvaluutta-alueet ja finanssipolitiikka Kuten edellä nähtiin, euromaat ovat tehneet myös finanssipoliittisia sopimuksia: Vuonna 1997 sovittiin, että euromaan julkistalouden alijäämä ei saa ylittää kolmea prosenttia BKT:sta eikä maan julkinen velka saa ylittää 60:tä prosenttia BKT:sta. Pidemmälle vietyyn finanssipoliittiseen integraatioon kuuluisivat yhdessä sovitut budjetit, yhdessä sovittava verotuksen taso ja tulonsiirrot alueen maiden välillä. Nämä eivät liene mahdollisia EU-alueella poliittisista syistä!

7 Yhteisvaluutta-alue ja valtioiden velkaantuminen Valtio, jolla on oma valuutta, voi jättää velkansa maksamatta [default on its debt] kahdella tavalla: Epäsuorasti. Jos velan yksikkö on maan oma valuutta, velka voidaan maksaa inflaatiolla eli painamalla lisää rahaa (esim. jos Kreikan velat olisivat drakmamääräisiä, Kreikka voisi maksaa ne tuottamalla lisää drakmoja). Suoraan, jättämällä korot ja lyhennykset maksamatta. Yhteisvaluutta-alueen jäsenvaltiolla on käytettävissään vain jälkimmäinen vaihtoehto. Jos yhteisvaluutta-alueen yksi maa kieltäytyy maksamasta velkojaan, muutkin kärsivät siitä. Siksi yhteisvaluutta-alueisiin liittyy vapaamatkustajan ongelma [free-rider problem].

8 Kuva 23.1 Valtionlainojen korkoja Lähde: Chinn ja Frieden (2012) Korkojen eron pienuus kertoo sijoittajien arvioivan luottojen riskit yhtä suuriksi 8

9 Vapaamatkustajan ongelma Sijoittajat saattavat olettaa, että jos jokin yhteisvaluuttaalueen valtio ei kykene huolehtimaan veloistaan, muut valtiot huolehtivat niistä sen puolesta. Tällöin ongelmavaltiot saavat luottoa alhaisemmalla korolla kuin jos niillä olisi oma valuutta. Alhaiset korot kannustavat jatkamaan ylivelkaantumista. Esim. Kreikan valtion lainojen korot olivat pitkään ( ) miltei samansuuruisia muiden euromaiden (mm. Saksan ja Ranskan) valtionlainojen korkojen kanssa (kuva 23.1). Ongelman ratkaisuksi yhteisvaluutta-alueella voidaan määrätä esim. täsmälliset säännöt finanssipolitiikasta ja toimivat rangaistukset sääntöjen rikkomisista. Mutta EU-alueella niitä ei vielä ole! Ja ovatko ne poliittisesti mahdollisia?

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 5 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi 1. Maan julkisen sektorin budjettialijäämä G-T on 5 % BKT:sta, BKT:n reaalinen kasvu on 5% ja reaalikorko on 3%. a)

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Valuutta-alueen hyödyt ja haitat: Optimaalisen valuutta-alueen teoria

Valuutta-alueen hyödyt ja haitat: Optimaalisen valuutta-alueen teoria Valuutta-alueen hyödyt ja haitat: Optimaalisen valuutta-alueen teoria Matti Estola Itä-Suomen yliopisto Lähteet: De Grauwe, P. Economics of Monetary Union. Oxford University Press, 2000. Mundell, R. A

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Luentorunko 14: Eurokriisi ja talouspolitiikan kv. koordinaatio

Luentorunko 14: Eurokriisi ja talouspolitiikan kv. koordinaatio Luentorunko 14: Eurokriisi ja talouspolitiikan kv. koordinaatio Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Optimaalinen valuutta-alue ja EMU Eurokriisi Velkajärjestelyt

Lisätiedot

Kuinka ratkaista eurokriisi?

Kuinka ratkaista eurokriisi? Kuinka ratkaista eurokriisi? Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Miten eurokriisiin ajauduttiin? 2. Miten kriisiä on yritetty

Lisätiedot

Miten euroalue kehittyy?

Miten euroalue kehittyy? Miten euroalue kehittyy? Pasi Holm, Janne Huovari ja Markus Lahtinen Tutkimuksen on rahoittanut Perussuomalaiset rp Suomen Perusta ajatuspajan lukuun. Euron uhka: elintasoerot Vaihtotasekriisi, pankkikriisi

Lisätiedot

Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät?

Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät? Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät? OP -kiinteistökeskusten 60-vuotisjuhlaseminaari 9.8.2006 Pentti Hakkarainen, johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Asuntomarkkinoilla vahvoja kansallisia

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden

Lisätiedot

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta välittää säästöjä luotoiksi (pankit) tarjoaa säästöille sijoituskohteita lisäksi pankit hoitavat maksuliikenteen Rahan

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Säästääkö EU itsensä hengiltä? Matti Tuomala

Säästääkö EU itsensä hengiltä? Matti Tuomala Säästääkö EU itsensä hengiltä? Matti Tuomala 20.04.2013 Euro-kriisin synnystä Euron ja USA:n kriisissä samoja piirteitä Erityisesti Saksan säästämisen ylijäämä virtasi muihin Euro-maihin kuten Espanjaan

Lisätiedot

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen

Lisätiedot

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä

Lisätiedot

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan 1. väliarvio tilanne ja alustava aikataulu 9.5. Euroryhmän kokous: Kreikan jo toteuttanut

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Elvyttävä kansalaisosinko

Elvyttävä kansalaisosinko Elvyttävä kansalaisosinko 6.2.2016 Helsingin yliopisto Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n pääsihteeri Määrällisen elvytyksen (QE) ongelmia Inflaatiotavoitteen epäonnistuminen (kuvio) Nollakorkorajoite

Lisätiedot

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne 1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

Keskuspankit finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Suomen Pankki Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 1 Kansainvälinen finanssikriisi Vuonna 2007 kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä merkkejä vakavista ongelmista Syksyllä 2008 kriisi:

Lisätiedot

Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä?

Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Juha Kilponen Suomen Pankki Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Helsinki, Economicum 30.11.2015 Mielipiteet ovat kirjoittajan omia

Lisätiedot

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu 18.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian öljyntuotanto

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,

Lisätiedot

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. 07.06.2016 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Euro ja talousteoria OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 9.2.2012. Kari Heimonen Professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Euro ja talousteoria OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 9.2.2012. Kari Heimonen Professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Euro ja talousteoria OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 9.2.2012 Kari Heimonen Professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Euro ja taloustiede Euro on hyvä valuutta Arvon mitta, Vaihdon

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016

Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016 Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? Tilastokeskus, suhdanneklubi 13.5.2016 Vesa Kanniainen, kansantaloustieteen professori (emeritus) Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 13.5.2016 Euroalue valuutta-alueena

Lisätiedot

Kreikka II paketin pääkohdat

Kreikka II paketin pääkohdat Kreikka II paketin pääkohdat 1) Lähtökohdat 2) Sopeutusohjelma 2012-20 3) Lainaohjelma 2012-14 4) Vastuiden ja riskien rajaaminen Päivitetty 24.2.2012 1. Kreikka II paketin lähtökohdat Kreikalle luotava

Lisätiedot

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä) FI ECFIN/294/00-EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3. toukokuuta 2000 KOM(2000) 274 lopull. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisen rahan käyttöönottamiseksi

Lisätiedot

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Erkki Liikanen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Säätytalo 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

Euroalueen talouskriisin taustat. Juha Tervala TTT-kurssi 15.1.14

Euroalueen talouskriisin taustat. Juha Tervala TTT-kurssi 15.1.14 Euroalueen talouskriisin taustat Juha Tervala TTT-kurssi 15.1.14 Euroalueen talouskriisin taustat - johdanto 2008 alkaneen euroalueen talouskriisin tausta: 1. Ongelmamaiden (Kreikka, Portugali, Irlanti,

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Raha kulttuurimme sokea kohta

Raha kulttuurimme sokea kohta Raha kulttuurimme sokea kohta Raha mitä se on? Yleisimmät vastaukset: Vaihdon väline Arvon mitta Arvon säilyttäjä Vähemmän yleiset vastaukset: Vaihdon kohde Keinottelun väline Vallan työkalu Mutta kaikki

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä)

Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä) Kurssisuunnitelma YH 25/ Jakso V 4.4.-30.05.2014 Taloustieto Joensuun normaalikoulu Eeva Pekkala Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä) Kurssin

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA

8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA 8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA RAHA JA SEN TEHTÄVÄT Rahavaranto: M 1 = suppea raha = yleisön hallussa olevat setelit ja kolikot + varat shekki-, käyttö- ja maksupalvelutileillä (demand deposits) M 2 = lavea

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? TELA:n seminaari, Oodi, Helsinki 5.2.2019 Pääjohtaja Olli Rehn 1 10 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta aiempaa vaimeampana ei niin vahvana kun vielä kesällä

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

TU-91.1001 KERTAUSTA. Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä

TU-91.1001 KERTAUSTA. Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä TU-91.1001 KERTAUSTA Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä 1 Yrityksen tasapainohinnan ja määrän määräytyminen Yritys maksimoi/minimoi

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 27.09.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Ison-Britannian

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Inflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki

Inflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki 13/1/18 Johdanto Inflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki Talouspolitiikan keinot vaikuttaa suhdannevaihteluut finanssipolitiikka: automaattiset vakauttaja ja julkisen kulutuksen

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi Ajatuspaja Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Tervetuloa keskustelemaan

Lisätiedot

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000

Lisätiedot

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat

Lisätiedot

Selviävätkö euromaat velkakriisistään?

Selviävätkö euromaat velkakriisistään? Selviävätkö euromaat velkakriisistään? Kreikka, Irlanti ja monet muutkin euromaat joutuvat pienentämään julkisen talouden alijäämiään. Mitä keinoja niillä on käytettävissään ja mitkä ovat seuraukset? Jaakko

Lisätiedot

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan

Lisätiedot

Kyproksen talouden sopeutusohjelma

Kyproksen talouden sopeutusohjelma Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen

Lisätiedot

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO?

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? Pentti Pikkarainen Pankkitoimintaosasto 12.4.2005 PANKKITOIMINTAOSASTO Pankkitoimintaosasto vastaa seuraavista

Lisätiedot

Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot

Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Mitkä vaihtoehdot ovat mahdottomia?

Lisätiedot

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi, Tampere 3.9.2018 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta 7.3.2018 A8-0047/13 13 Johdanto-osan G kappale G. toteaa, että kohentunut taloustilanne tarjoaa mahdollisuuksia kunnianhimoisten ja sosiaalisesti tasapainoisten rakenneuudistusten toteuttamiseen ja erityisesti

Lisätiedot