Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja."

Transkriptio

1 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää siihen, että Suomi irrottautuisi euroalueesta. Jos eduskunta yhtyisi aloitteeseen, se pyytäisi valtioneuvostoa valmistelemaan lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen eroamisesta euroalueesta. Eron toteuttamiseksi valtioneuvostolla olisi kuitenkin käytettävissään myös tiedonantomenettely. Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. Valtiosääntöoikeudelliset kysymykset ovat selvitettävinä perustuslakivaliokunnassa, jolle talousvaliokunta antaa oman lausuntonsa. Asiantuntijoiden käsityksiä euroalueesta Kansalaisaloitteen laatimisen jälkeen asiantuntijoiden tasolla on käyty vilkasta keskustelua euroalueen tulevaisuudesta. Painavimpiin puheenvuoroihin kuuluvat Englannin keskuspankin entisen pääjohtajan Mervyn Kingin viimeaikaiset lausunnot. Euroalueen perusongelma on se, että yhtenäisvaluutassa on mukana liian erilaisia kansantalouksia. Kun jotkut niistä väistämättä menettävät kilpailukykyään, ne joutuvat palauttamaan sitä sisäisen devalvaation ja menoleikkausten avulla. Tämä on johtanut ja johtaa näissä maissa työttömyyden ja tuloerojen kasvuun ja heikentää talouskasvua koko euroalueella. Euroopan keskuspankilla on mahdoton tehtävä. Sen tulisi voida ylläpitää lähes kahden prosentin inflaatiovauhtia, vaikka osassa jäsenmaita inflaatio on nollassa ja osassa miinusmerkkinen. Toteutettavan rahapolitiikan seuraukset ovat arvaamattomat. Euroalueen ongelmien ratkaisemiseksi on esitetty kaksi vaihtoehtoa. Yhtäältä on esitetty, että talouspoliittista päätöksentekoa tulee euroalueella keskittää ja luoda jäsenmaiden välille pysyvät varainsiirtojärjestelmät. Toinen vaihtoehto on euroalueen ainakin osittainen purkaminen.

2 Suomi edelläkävijäksi Käydyn keskustelun perusteella useimmat asiantuntijat katsovat, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Tämän osoittaa selvästi vertailu Ruotsin taloudelliseen kehitykseen. Lisäksi velkaantuva Suomi on joutunut ja joutuu toisin kuin Ruotsi - rahoittamaan euroalueen puitteissa kriisimaille maksettavaa taloudellista tukea. Useimmat asiantuntijat ovat yhä vakuuttuneempia myös siitä, että Suomen olisi parempi olla euroalueen ulkopuolella. Monet heistä kannattavat Suomen eroamista euroalueesta. Jotkut kuitenkin vastustavat euroeroa sillä perusteella, että se aiheuttaisi heidän mielestään liian suuria hankaluuksia ja kustannuksia. Kun taloudelliset argumentit ovat loppuneet tai käyneet voimattomiksi, on turvauduttu poliittisiin perusteisiin. On muun muassa väitetty, että euroeron jälkeen Suomen ainoa ystävä olisi Venäjä. Venäjän osalta poliittinen perustelu saattaa osua kohdalleen. Epäonnistuneen euroalueen hallittu purkaminen vahvistaisi Suomen, euroalueen ja koko EU:n taloutta. Tähän Venäjä saattaisi todellakin olla tyytyväinen, sillä taloudellisesti menestyvä EU on sille eduksi. Toisaalta Suomella olisi toki runsaasti ystäviä myös EU:n jäsenmaiden keskuudessa. Kriisimaissa kannatetaan laajalti euroeroa, minkä ansiosta niiden talous lähtisi kasvuun ja ne pääsisivät eroon ulkopuolisesta holhouksesta. Euroalueeseen kuulumattomissa maissa taas toivotaan, että perussopimuksen mukainen velvollisuus liittyä euroalueeseen voitaisiin poistaa. Kriisitukea maksaneissa ja maksavissa maissa Kreikan ja muiden kriisimaiden eroa on pidetty toivottavana. Tämä oli euroalueen jäsenmaiden enemmistön kanta siinä yhteydessä kun Kreikan kolmannesta tukipaketista neuvoteltiin. Eroamalla euroalueesta Suomi voisi toimia edistyksen kärkijoukkona ja tehdä siten palveluksen koko euroalueelle ja koko Euroopan unionille. Euroeron käytännöllinen toteuttaminen Kuluneen vuoden aikana käydyssä keskustelussa on alkanut syntyä laaja yhteisymmärrys siitä, kuinka mahdollinen euroero olisi parasta toteuttaa.

3 Päätös omaan valuuttaan palaamisesta tehtäisiin eduskunnassa valtioneuvoston tiedonannon pohjalta. Tämän jälkeen käytäisiin neuvottelut eron toteuttamiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä Euroopan keskuspankin, komission ja euroalueen muiden jäsenmaiden kanssa. Suomalaissa rahalaitoksissa olevat talletukset ja lainat muutettaisiin markoiksi kurssiin yhden suhde yhteen. Käteisrahana käytettäisiin euroja siihen saakka, kunnes markan setelit saataisiin painetuiksi ja kolikot lyödyiksi. Omaan valuuttaan palaamisen jälkeen palkat, eläkkeet, tulonsiirrot ja verot maksettaisiin markoilla. Ruokaa, vaatteita ja muita hyödykkeitä ostettaisiin markoilla. Markka olisi kelluva valuutta. Korot asettuisivat suunnilleen samalle tasolle kuin euroalueella, kuten Ruotsin kokemus osoittaa. Kun Suomen yleinen kustannus- ja hintataso on liian korkea, markan kurssi aluksi heikkenisi. Kilpailukyvyn kohentuessa vienti alkaisi vetää, teollisuustuotanto kasvaa, työllisyystilanne parantua ja kansalaisten tulot nousta. Valtion ja kuntien verotulot lisääntyisivät ja menot vähenisivät. Julkisen talouden kipeimmistä leikkauksista voitaisiin luopua. Markan heikkenemisen vuoksi tuontihyödykkeiden hinnat hieman kohoaisivat. Tämäkin vahvistaisi talouskasvua, kun kysyntä suuntautuisi enemmän kotimaisiin tavaroihin ja palveluihin. Käydyssä keskustelussa euroeroa on vastustettu lähinnä sillä perusteella, että oman valuutan devalvoituminen vaikuttaisi kielteisesti tulonjakoon. Tätä on kuitenkin verrattava niihin mittaviin tulonjakovaikutuksiin, joita hitaan talouskasvun aiheuttama pitkittyvä suurtyöttömyys, heikko ansiokehitys, julkisten palvelujen rapautuminen ja tulonsiirtoihin kohdistuvat leikkaukset saavat aikaan. Euroeron vaikutukset Kun talouskasvu euroeron ansiosta nopeutuisi, kaikki hyötyisivät ja hyvinvointiyhteiskuntaa päästäisiin jälleen kehittämään. Suomen viennin ja teollisuustuotannon taso on niin alhainen, että meillä on lähivuosina mahdollisuudet todella nopeaan talouskasvuun. Euroero parantaisi myös velallisten asemaa.

4 Jos pysyttäydymme euroalueessa, Suomen luottoluokitus heikkenee edelleen ja korot nousevat. Niistä on vaikea selviytyä, kun tulot eivät kasva vaan jopa pienenevät. Euroeron jälkeen kotimaisten lainojen hoitaminen helpottuisi, kun markkoina maksettavien palkkojen, eläkkeiden ja tulonsiirtojen leikkauksista voitaisiin luopua ja ne alkaisivat jälleen nousta. Ulkomailta otettujen lainojen osalta on epäselvää, kuinka ns. Lex Monetae - periaatetta sovellettaisiin. Saattaa olla, että ne tai osa niistä voitaisiin muuntaa markkamääräisiksi. Mutta vaikka ne säilyisivät muiden valuuttojen määräisinä, euroero pääsääntöisesti helpottaisi niiden hoitamista. Euroeron jälkeen lainojen hoitamiseen tarvittaisiin enemmän markkoja kuin euroja, mutta niitä lähes kaikilla velallisilla kansalaisilla, yrityksillä, valtiolla ja kunnilla olisikin paljon enemmän, kun talous kasvaisi. Suomen kansantalous ja koko suomalainen yhteiskunta siis hyötyisivät välittömästi euroerosta. Euroeron hyödyt ovat kuitenkin vielä suuremmat, kun tarkastellaan jäsenyyden vaikutuksia maamme talouspolitiikkaan ja kansantaloutemme pitkän aikavälin kehitykseen. Viiden presidentin suunnitelma Euroopan unionissa ollaan toteuttamassa niin sanottua viiden presidentin suunnitelmaa todellisen talous- ja rahaliiton synnyttämiseksi euroalueelle. Eurooppa-neuvosto on viime joulukuun kokouksessaan sitoutunut sen toteuttamiseen. Suomen kansantalous poikkeaa olosuhteiltaan kaikista muista euroalueen maista. Tulevaisuudessakin on odotettavissa epäsymmetrisiä häiriöitä, jotka aiheuttavat meille erityisiä ongelmia. Yhä pidemmälle viety talouspolitiikan koordinaatio ja kasvava yhteisvastuu vahingoittavat Suomea muita jäsenmaita enemmän. Täydellisessä talous- ja rahaliitossa mukana oleminen olisi tuhoisaa Suomen kansantaloudelle. Se olisi myös ristiriidassa voimassaolevan hallitusohjelman kanssa.

5 Kun hallituksen edustajilta on kysytty kantaa mahdolliseen euroeroon, he ovat todenneet, että meidän on opittava elämään euroalueessa. Jos emme opi, on harkittava muita ratkaisuja. Tähänastinen jäsenyytemme euroalueessa on osoittanut, että emme ole oppineet emmekä osaa. Kilpailukykysopimus ja muut toimenpiteet vaikuttavat aivan liian vähän ja aivan liian hitaasti. Niiden lisäksi tarvitaan euroero. Mitä nopeammin, sitä parempi. Paavo Väyrynen

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. Paavo Väyrynen 24.5.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, että kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä

Lisätiedot

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä

Lisätiedot

Dosentti, akatemiatutkija Päivi Leino-Sandberg Helsinki 23.5.2016

Dosentti, akatemiatutkija Päivi Leino-Sandberg Helsinki 23.5.2016 1 Dosentti, akatemiatutkija Päivi Leino-Sandberg Helsinki 23.5.2016 Asia: KAA 1/2016 vp Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi

Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi Pohdintaa Syyskuu 2012 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Suuralueiden väestö 1975-2050, keskiennuste 2 Teollisuustuotannon kehitys maailmassa alueittain

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden

Lisätiedot

Kuinka ratkaista eurokriisi?

Kuinka ratkaista eurokriisi? Kuinka ratkaista eurokriisi? Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Miten eurokriisiin ajauduttiin? 2. Miten kriisiä on yritetty

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Monisteen sisältö Rahamäärän ja inflaation yhteys pitkällä aikavälillä Nimelliset ja reaaliset valuuttakurssit Ostovoimapariteetti

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Talouden maailma 11. 1 Minäkö taloudellinen vaikuttaja? 12. 2 Suomi ja kansainvälinen talous 19. 3 Mistä talouskasvu muodostuu? 27

Talouden maailma 11. 1 Minäkö taloudellinen vaikuttaja? 12. 2 Suomi ja kansainvälinen talous 19. 3 Mistä talouskasvu muodostuu? 27 S i s ä l l y s I Talouden maailma 11 1 Minäkö taloudellinen vaikuttaja? 12 Kaikki tekevät talouspäätöksiä 12 Talous ja taloustiede 13 Kotitaloudet, yritykset ja kansantalous 15 Rahat eivät riitä kaikkeen

Lisätiedot

Talouden mahdollisuudet 2009

Talouden mahdollisuudet 2009 Talouden mahdollisuudet 2009 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Talous 2009 seminaari 23.10.2008 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden häiriötilat Suomen ja muiden pohjoismaiden rahoituskriisi 1990-luvulla

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

TU-91.1001 KERTAUSTA. Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä

TU-91.1001 KERTAUSTA. Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä TU-91.1001 KERTAUSTA Super lyhyt oppimäärä yrityksenteoriaa Talouspolitiikka: raha- ja finanssipolitiikka Vanhoja tenttikysymyksiä 1 Yrityksen tasapainohinnan ja määrän määräytyminen Yritys maksimoi/minimoi

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Harjoitukset 7 (viikko 13) Tehtävä 1 a) Tapahtuu siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Jos TR-käyrä on vaakasuora, niin IS-käyrän siirtyminen oikealle ei

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Suomen Pankki Euroopan keskuspankin renki vai isäntä? Työnjako ja tehtävät euroalueen rahapolitiikassa Studia Monetaria Jukka Ahonen 1 Mitkä ovat Suomen Pankin tärkeimmät tehtävät? Rahapolitiikka/koroista

Lisätiedot

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta välittää säästöjä luotoiksi (pankit) tarjoaa säästöille sijoituskohteita lisäksi pankit hoitavat maksuliikenteen Rahan

Lisätiedot

19 Avotalouden makroteoriaa

19 Avotalouden makroteoriaa 19 Avotalouden makroteoriaa 1. Peruskäsitteitä 2. Valuuttakurssit pitkällä aikavälillä 3. Valuuttakurssit lyhyellä aikavälillä 4. Avotalouden makromalli 5. Politiikkaa Mankiw & Taylor, 2 nd ed., chs 31-32

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille Asiaa eurosta Tiedotusohjelma eurokansalaisille Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu.int). Luxemburg: Euroopan yhteisöjen

Lisätiedot

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä varten.

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä varten. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / yhteiskuntaoppi Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Valtiotieteellinen tiedekunta Talous- ja tilastotieteen valintakoe Arvosteluperusteet Kesä 2015

Valtiotieteellinen tiedekunta Talous- ja tilastotieteen valintakoe Arvosteluperusteet Kesä 2015 Valtiotieteellinen tiedekunta Talous- ja tilastotieteen valintakoe rvosteluperusteet Kesä 2015 KIRJISUUSKOE 1a Euron dollarimääräistä kysyntää ja tarjontaa voidaan kuvata seuraavasti: Euron dollarikurssi

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Erkki Liikanen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Säätytalo 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

Tarkoittaa kaikkia sellaisia toimia, joilla julkinen valta yrittää ohjata kansantaloutta.

Tarkoittaa kaikkia sellaisia toimia, joilla julkinen valta yrittää ohjata kansantaloutta. TALOUSPOLITIIKKA Talouspolitiikka on politiikkaa Päätöksiä tekee eduskunta ja kunnan valtuusto Tarkoittaa kaikkia sellaisia toimia, joilla julkinen valta yrittää ohjata kansantaloutta. Valtio ja kunnat

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot

19.1 Avotalouden makroteoriaa (Mankiw-Taylor, chs 31-32)

19.1 Avotalouden makroteoriaa (Mankiw-Taylor, chs 31-32) 19.1 Avotalouden makroteoriaa (Mankiw-Taylor, chs 31-32) 1. Peruskäsitteitä 2. Valuuttakurssien määräytyminen 3. Avotalouden makromalli 4. Politiikkaa 1 19.1. Peruskäsitteitä Suljettu kansantalous ei ole

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander KANSANTALOUDEN ONGELMAT Suomen BKT on edelleen vuoden 2007 tason alapuolella Modernin historian

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä

Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä Suomen Pankki Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä Euro ja talous 1 Euroalueen talousnäkymistä ja EKP:n neuvoston rahapoliittisista päätöksistä viime torstaina 2 Euroalueen kasvunäkymät Euroalueen kasvun

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

Euroopan talousnäkymät

Euroopan talousnäkymät Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

EUROOPAN KRIISIT, TIIVISTYVÄ KOORDINAATIO JA TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ. TELA Jaakko Kiander

EUROOPAN KRIISIT, TIIVISTYVÄ KOORDINAATIO JA TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ. TELA Jaakko Kiander EUROOPAN KRIISIT, TIIVISTYVÄ KOORDINAATIO JA TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ TELA 24.01.2014 Jaakko Kiander W-TAANTUMA JA SUOMEN JULKINEN TALOUS Finanssikriisi ja suuri taantuma 2008-2009 Suomessa jyrkkä viennin ja

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Miten euroalue kehittyy?

Miten euroalue kehittyy? Miten euroalue kehittyy? Pasi Holm, Janne Huovari ja Markus Lahtinen Tutkimuksen on rahoittanut Perussuomalaiset rp Suomen Perusta ajatuspajan lukuun. Euron uhka: elintasoerot Vaihtotasekriisi, pankkikriisi

Lisätiedot

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline Rahan yksi tehtävä on olla vaihdon väline

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROALUEEN VALTION- TAI HALLITUSTEN PÄÄMIESTEN JULKILAUSUMA Euroopan unioni ja euroalue ovat tehneet viimeisten 18 kuukauden aikana paljon talouden ohjausjärjestelmän

Lisätiedot

(1) Katetuottolaskelma

(1) Katetuottolaskelma (1) Katetuottolaskelma Katetuottolaskelmalla tarkastellaan yrityksen kannattavuutta myyntituotto - muuttuvat kustannukset (mukut) = katetuotto katetuotto - kiinteät kustannukset (kikut) = tulos (voitto

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Luennon sisältö Sektoritaseiden perusteet Julkisen sektorin rahoitustase talouden ohjauskeinona

Lisätiedot

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 Pekka Sauramo Alustuksen tarkoituksena on Kommentoida suomalaisen kilpailukykykeskustelun tiettyjä piirteitä:

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 5 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi 1. Maan julkisen sektorin budjettialijäämä G-T on 5 % BKT:sta, BKT:n reaalinen kasvu on 5% ja reaalikorko on 3%. a)

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät

Lisätiedot

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1725-261X L 91 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Miksi olemme täällä tänään? Vastaus: monien ekonomisaen mielestä jo ennen

Lisätiedot

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi

Tervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi Ajatuspaja Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Tervetuloa keskustelemaan

Lisätiedot

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät

Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Euroalueen vakausyksikkö Ohjelman eteneminen Kreikan 3. ohjelmasta päätettiin 19.8.2015 Lyhyen aikavälin tavoitteet: Palauttaa luottamus

Lisätiedot