Potilas on 70-vuotias nainen, joka tuli yliopistollisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Potilas on 70-vuotias nainen, joka tuli yliopistollisen"

Transkriptio

1 Kliinis-patologinen kokousselostus Kaj Metsärinne, Tom Pettersson, Tom Törnroth ja Ilkka Tikkanen Iäkästä naista tutkittiin munuaisten vajaatoiminnan takia. Vaihtelevassa taudinkuvassa oli viitteitä sekä akuutista että kroonisesta munuaisten vajaatoiminnasta. Potilaalla oli myös vaikea hypertensio, tablettidiabetes sekä viitteitä ateroskleroosista. Munuaisbiopsiassa todetun uraattinefropatian ja interstitiaalisen nefriitin lisäksi potilaalla oli virtsatietulehduksia ja lievää proteinuriaa ja hematuriaa. Tarjolla olevat diagnoosit eivät kuitenkaan tyydyttävästi selittäneet taudinkuvaa. Potilas on 70-vuotias nainen, joka tuli yliopistollisen keskussairaalan sisätautien päivystyspoliklinikkaan terveysasemalta lähetettynä laihtumisen ja munuaisten vajaatoiminnan takia. Hän oli sairastanut vuosikymmenien ajan hypertensiota ja saanut siihen lääkityksenä diureettia. Tablettihoitoinen diabetes oli todettu vuonna Samana vuonna hän oli ollut kaupunginsairaalassa hoidossa sekavuuden ja yleistilan heikkenemisen takia. Syyksi paljastui E. colin aiheuttama urosepsis. Hoitojaksoa komplisoivat myös akuutti eteisvärinä ja niveloireisto. Viimeksi mainitun syyksi paljastui kihti, sillä polvinivelnesteestä löytyi uraattikiteitä. Alkuvuodesta 1997 potilaan hypertensio paheni, verenpainearvo oli noin 235/ 110 mmhg, ja lääkitystä jouduttiin tehostamaan niin, että beetasalpaajan rinnalla alettiin käyttää ACE:n estäjää. Potilaan paino laski noin 15 kg kolmessa kuukaudessa, ja virtsan sakkatutkimus osoitti jatkuvan mikroskooppisen hematurian ja leukosyturian. Proteinuriaa esiintyi myös mutta ei jatkuvaa bakteriuriaa. Maaliskuussa 1997 huomattiin seerumin kreatiniinipitoisuuden progressiivinen kasvu ( µmol/l) noin puolen vuoden aikana. Selostus perustuu Meilahden sairaalassa pidettyyn kliinis-patologiseen kokoukseen, jossa puhetta johti Ilkka Tikkanen. Toimittanut Hannu Suoranta. Munuaisten toiminnan huononemisen, painon laskun ja kävelyvaikeuksien takia potilas lähetettiin yliopistolliseen keskussairaalaan päivystysluonteisiin jatkotutkimuksiin. Hänellä ei esiintynyt virtsaamisvaivoja, kuumeilua, iho- tai niveloireita, oliguriaa, turvotuksia tai hengenahdistusta. Lääkitykseen kuuluivat tässä vaiheessa glibenklamidi (3.5 mg 1x1), digoksiini (0.25 mg 1x1), allopurinoli (100 mg 1x1), enalapriili (10 mg 1x2), metenamiinihippuraatti (1 g 1x2), ketoprofeeni (100 mg 1x2 tarvittaessa) ja naprokseeni (500 mg 1x2 tarvittaessa). Potilas oli 165 cm pitkä ja painoi 50 kg. Verenpaine oli 168/85 mmhg. Aortan alueelta kuului toisen asteen systolinen sivuääni ja kaulavaltimoista suhahduksia. Alaraajojen sykkeistä oli palpoitavissa vain vasemmanpuoleinen arteria dorsalis pedis, vaikka periferia oli lämmin. Potilas oli muistamaton. Keskeiset laboratoriolöydökset on esitetty taulukossa 1. Huomio kiinnittyy anemiaan, eosinofiliaan, hyperkalemiaan, hyperkalsemiaan, suurentuneeseen parathormoniarvoon, ja hyperurikemiaan. Virtsan sakkalöydös oli ennallaan ja seerumin kreatiniinipitoisuus oli 284 µmol/l. Proteinuria oli luonteeltaan selektiivinen. Myeloperoksidaasivastaaineet olivat lievästi lisääntyneet (16 IU, viitealue < 10 IU). Myöhemmin löydös kuitenkin normaalistui. EKG:ssä todettin sinusrytmi, jännitekriteerein vasemman kammion hypertrofia Duodecim 2000; 116:

2 Taulukko 1. Keskeisiä laboratoriolöydöksiä sairaalaantulovaiheessa. Parametri Arvo Hemoglobiini 107 g/l Leukosyytit 10.4 x 10 9 /l Trombosyytit 231 x 10 9 /l Eosinofiilit 0.63 x 10 9 /l CRP 16 mg/l La 64 mm/h Seerumin kreatiniini 284 µmol/l Seerumin urea 18.2 nmol/l Seerumin kalium 6.1 mmol/l Seerumin uraatti 370 µmol/l Seerumin fosfaatti 1.19 mmol/l Seerumin kloridi 104 mmol/l Seerumin lisäkilpirauhashormoni 141 ng/l Plasman ionisoitunut kalsium 1.40 mmol/l Vuorokausivirtsan proteiini 1.66 g Virtsan sakka erytr./näkök. 5 leuk./näkök. >30 Lieriöt Ei Myeloperoksidaasivasta-aineet 16 IU Laskimoveren ph 7.43 ja lateraalista ST-laskua. Thoraxröntgenkuvan perusteella sydän oli kompensaatiossa, munuaisten dopplerkaikututkimus osoitti normaalin kokoiset munuaiset ja normaalin levyisen parenkyymin, eikä osoitusta munuaisvaltimon ahtaumasta saatu. Nefrologin konsultaation perusteella teetettiin vielä nefrografia ilman kaptopriilitehostusta. Siinä ei todettu puolieroa, vaan löydös viittasi lähinnä diffuusiin molemminpuoliseen parenkyymivikaan. Potilaan lääkityksestä poistettiin ACE:n estäjä ja tulehduskipulääkkeet sekä digoksiini (seerumin digoksiinipitoisuus oli 3.7 nmol/l). Munuaisbiopsia suoritettiin Siinä todettiin kaksi tautia, interstitiaalinen nefriitti, jota epäiltiin kudoseosinofilian takia lääkeainereaktioksi, sekä uraattinefropatia. Osastoseurannassa potilaan seerumin kreatiniinipitoisuus pieneni neljässä päivässä arvosta 284 µmol/l arvoon 160 µmol/l. Diureesi säilyi hyvänä koko ajan, verenpaine pysyi tasolla 170/ 80 mmhg, ja virtsan sakkalöydös säilyi ennallaan, kuten myös proteinuria. Osastohoidon aikana potilaan vasen silmä kipeytyi ja sen näkö huononi väliaikaisesti. Oftalmologin tutkimuksessa tähän ei todettu mitään spesifistä syytä. Toukokuun lopulla potilas oli uudelleen osastolla lisätutkimuksissa. Virtsalöydös oli ennallaan, kreatiniiniarvo oli 197 µmol/l, veressä todettiin edelleen eosinofiliaa, ja alaraajojen dopplerkaikututkimus osoitti alaraajavaltimoiden ahtaumia molemmin puolin. Nefrologin konsultaation perusteella potilaalle aloitettiin tässä vaiheessa metyyliprednisolonilääkitys annoksin 40 mg/vrk lähinnä lääkeaineen aiheuttaman interstitiaalisen nefriitin takia. Samalla lopetettiin reaktion aiheuttajaksi epäillyn allopurinolin käyttö. Myöhemmin kesällä 1997 potilas oli osastolla hoidossa yleistilan heikkenemisen takia. Verenpaine oli edelleen vaikeahoitoinen, ja potilaalla todettiin E. colin aiheuttama munuaisaltaan tulehdus ja virtsainkontinenssi. Osastohoitojaksoa komplisoi myös akuutti eteisvärinä, joka ei kääntynyt sinusrytmiin sähköllä, ja potilaalle aloitettiin antikoagulanttihoito. Hänellä epäiltiin myös sydämen vajaatoimintaa, mutta sille ei saatu radiologista varmistusta. Sydämen kaikututkimusta ei tehty. Hoitojakson aikana steroidiannosta ryhdyttiin pienentämään, ja potilas sai lähetteen kaupunginsairaalaan, jossa hän sitten viettikin melkein koko loppuvuoden. Siellä diagnoosiksi tuli vaskulaarinen dementia; aivorungon alueella näkyi lakuunainfarkti. Steroidihoito lopetettiin, ja potilas kotiutui loppuvuodesta kotiavun ja kotisairaanhoidon turvin. Elokuussa 1998 potilas lähetettiin uudelleen yliopistolliseen keskusairaalaan munuaisaltaan akuutin tulehduksen takia. Hänellä todettiin molemminpuolinen hydronefroosi, joka laukesi kestokatetroinnilla. Myöhemmin urologi totesi vesikoureteraalisen refluksin munuaisallastasolle asti. Kystoskopiassa ei havaittu kasvaimia, virtsan sytologia oli normaali, ja tuberkuloosiviljelyjen tulokset olivat negatiiviset. Munuaisten kaikututkimuksessa todettiin oikealla puolella arpi ja mahdollinen kalkkikertymä; vatsaaortta oli skleroottinen. Viimeiset tiedot potilaasta ovat helmikuulta 1999, jolloin hemoglobiinipitoisuus oli 121 g/l, lasko 64 mm/h, seerumin kreatiniinipitoisuus 136 µmol/l ja ionisoituneen kalsiumin pitoisuus 1.42 mmol/l. Potilas kutsuttiin jatkoselvittelyihin, ilmeisesti uutta munuaisbiopsiaa varten. 974 K. Metsärinne ym.

3 Pohdinta Tapauksessa kiinnittyy huomio siihen, miten paljon munuaistauteja potilaalla oli melko lyhyenä ajanjaksona. Hänellä esiintyi toistuvia virtsatieinfektioita ja pari munuaisaltaan akuuttia tulehdusta. Munuaisbiopsian perusteella hän poti myös uraattinefropatiaa ja interstitiaalista nefriittiä. Lisäksi hänellä todettiin yhdessä vaiheessa molemminpuolinen hydronefroosi ja vesikoureteraalinen refluksi munuaisallastasolle asti. Taustalla kummitteli myös diabetes. Hyperkalsemian takia epäiltiin nefrokalsinoosia, ja vaihtelevassa taudinkuvassa oli viitteitä sekä akuutista että kroonisesta munuaisten vajaatoiminnasta. Ainakin alkuvaiheessa kyseessä näytti olevan lähinnä munuaisten akuutti vajaatoiminta, koska seerumin kreatiniinipitoisuus suureni muutamassa kuukaudessa ja pieneni nopeasti, asidoosi ja hyperfosfatemia puuttuivat ja lisäksi munuaiset näyttivät kaikukuvauksessa normaaleilta. Myöhemmin potilaan sairautta luonnehtivat jatkuva, lievä, vaihteleva proteinuria, mikroskooppinen hematuria ja leukosyturia. Hypertensio oli aika ajoin vaikeahoitoinen, ja kreatiniiniarvo oli vaihtelevasti suurentunut, mutta munuaisten etenevää vajaatoimintaa hänellä ei ollut. Oireet olivat varsin epäspesifiset. Koska tässä tapauksessa on niin paljon diagnoosiehdotuksia jo valmiina, aloitan tarkasteluni arvioimalla, sopivatko tehdyt ja epäillyt diagnoosit yhteen tosiasioiden kanssa. Munuaisbiopsialöydöksen mukaan potilaalla oli uraattinefropatia. Se liittyy yleensä syöpään (ns. tuumorilyysisyndrooma), jolloin seerumin uraattipitoisuus on huomattavasti suurentunut ja potilaalla on oliguria tai anuria, hyperkalemia, hyperfosfatemia ja metabolinen asidoosi (Conger 1990). Patofysiologisena tapahtumana pidetään sitä, että uraatti sakkautuu tubuluksiin ja kokoojaputkiin aiheuttaen obstruktion. Tila on korjaantuva 95 %:ssa tapauksista. Akuutti uraattinefropatia liittyy yleensä syöpäkasvainten hajoamiseen, rabdomyolyysiin, tyreotoksikoosiin, kouristeluun, tai Lesch Nyhanin oireyhtymään. Näistä tiloista potilaalla ei ollut viitteitä. Taudinkuva ei selity akuutilla uraattinefropatialla. Taulukko 2. Hyperkalseemisia munuaissairauksia. Munuaisten akuutti vajaatoiminta Renaalinen tubulaarinen asidoosi Nefrogeeninen diabetes insipidus Interstitiaalinen nefriitti Nefrokalsinoosi Nefrolitiaasi Esimerkkejä hyperkalseemisista nefropatioista on esitetty taulukossa 2. Nefrokalsinoosi syntyy, kun krooninen hyperkalsemia aiheuttaa munuaiskudoksen kalsifikaation ja kokoojaputkien ja tubulusten tuhoa. Kudoksesta löytyy siten kalkkia, ja nefrokalsinoosi käyttäytyy kliinisesti kroonisen interstitiaalisen nefriitin tavoin: polyuriaa voi esiintyä, ja virtsan sedimenttilöydös on niukka. Hyperkalsemia ja lisäkilpirauhashormonin (PTH) suuri pitoisuus seerumissa viittaavat hyperparatyreoosiin, jonka oireina voivat olla hypertensio, lihasheikkous, kivenmuodostus ja konfuusio. Potilaalla oli hypokalsiuria, joten kyse saattaa olla myös familiaalisesta hypokalsiuurisesta hyperkalsemiasta, jossa intaktin PTH:n pitoisuus on kuitenkin yleensä normaali (Law ja Heath 1985). En pidä nefrokalsinoosia todennäköisenä diagnoosina, sillä potilaalla ei ollut hyperkalsiuriaa eikä munuaisbiopsiassa näkynyt kalkkia. Voisiko kyseessä olla diabeettinen nefropatia? Potilas oli sairastanut diabetesta muutaman vuoden. Hänellä ei kuitenkaan ollut retinopatiaa, eikä virtsan sakkalöydös sovi diabeettiseen nefropatiaan sen enempää kuin biopsialöydöskään. Munuaisbiopsian perusteella diagnoosiksi tuli interstitiaalinen nefriitti, jota sittemmin epäiltiin allopurinolin aiheuttamaksi. Tämän lääkkeen käyttö lopetettiin ja potilas sai steroidia. Akuuttiin allergiseen interstitiaaliseen nefriittiin voi liittyä munuaiskudoksen eosinofiliaa, jota esiintyi myös tällä potilaalla, ja manifestaationa saattaa olla seerumin kreatiniinipitoisuuden oireeton kasvu, hematuria, leukosyturia ja proteinuria. Myös neutrofiilien sytoplasmavasta-ainepitoisuus voi suurentua (Chen ym. 1998). Proteinuria on tällöin tubulaarinen eli epäselektiivinen ja yleensä lievä. Potilaan proteinuria oli sel- 975

4 västi selektiivinen, eikä taudinkuva muutenkaan oikein sovi ainakaan akuuttiin interstitiaaliseen nefriittiin, koska biopsiassakin pääasiallinen löydös oli kuitenkin arpimainen tubulusatrofia ja paikoittainen voimakas krooninen väliaineen tulehdus. Potilaalla esiintyi myös eräässä vaiheessa molemminpuolinen hydronefroosi ja vesikoureteraalinen refluksi, mikä liittyi infektioon eikä selitä munuaisvauriota. Kaiken kaikkiaan mikään sairauskertomuksessa esiintyvistä diagnoosiehdotuksista ei selitä tyydyttävästi potilaan oireita ja löydöksiä. Näin ollen unohdamme hetkeksi biopsialöydöksen sekä pitkän ja osin rönsyilevän sairauskertomuksen ja keskitymme pelkästään alkuvaiheen akuuttiin tilanteeseen, jolloin potilas lähetettiin tutkimuksiin seerumin kreatiniinipitoisuuden suurenemisen takia. Kuten aikaisemmin todettiin, potilaan munuaisten vajaatoiminta oli tässä vaiheessa lähinnä akuutti. Akuutin vajaatoiminnan syy voi olla prerenaalinen, renaalinen tai postrenaalinen. Tärkeintä on ensin sulkea pois postrenaalinen syy, mikä tässä tapauksessa tehtiinkin kaikututkimuksen avulla. Prerenaalisen vajaatoiminnan syitä on esitetty taulukossa 3. Munuaisten akuutin prerenaalisen vajaatoiminnan yleisin syy on munuaisten hypoperfuusio. Potilaalla ei esiintynyt kliinisesti hypotensiota, sydämen vajaatoimintaa eikä hypovolemiaa. Hyperkalsemiakaan ei ollut samanveroinen kuin akuutissa hyperkalsemiassa, joka johtaa munuaisten vasokonstriktion takia seerumin kreatiniinipitoisuuden kasvuun. ACE:n estäjien ja tulehduskipulääkkeiden samanaikainen käyttö saattaa etenkin iäkkäillä heikentää glomerulusten verenvirtausta siinä määrin, että kreatiniinin arvo suurenee. Vaikutus on hemodynaaminen ja nopeasti korjaantuva, kunhan lääkitys saadaan lopetettua. Näissä tapauksissa on usein taustalla ainoan tai kummankin munuaisen valtimon ahtauma. Tämä mekanismi on saattanut ainakin osaksi olla potilaallamme havaitun kreatiniiniarvon suurenemisen taustalla, sillä pitoisuus alkoi pienentyä, kun lääkitys lopetettiin. Dopplerkaikututkimuksen ja nefrografian löydökset puhuvat ainakin toispuolista ahtaumaa vastaan. Taulukko 3. Munuaisten akuutin prerenaalisen vajaatoiminnan syitä. Hypotensio mistä tahansa syystä Sydämen vajaatoiminta Hypovolemia Hyperkalsemia ACE:n estäjien tai tulehduskipulääkkeiden käyttö Taulukko 4. Munuaisten akuutin renaalisen vajaatoiminnan syyt. Toksiinit (myoglobiini, hemoglobiini, uraatti, kalsiumfosfaattikompleksit, antibiootit) Tuumorit (infiltroivat kasvaimet, myelooma) Iskemia Tulehdus akuutti glomerulonefriitti akuutti interstitiaalinen nefriitti Potilaan munuaisten akuutti vajaatoiminta oli todennäköisesti renaalinen. Taulukkoon 4 on kerätty akuutin vajaatoiminnan renaaliset syyt. Tarkasteltaessa munuaisbiopsiasta annettua lausuntoa huomio kiinnittyy siihen, että immunofluoresenssi- ja elektronimikroskooppinen tutkimus ovat jääneet suorittamatta ja että lisäksi näyte on glomerulusten suhteen epäedustava. Näin ollen etenkin fokaalisten glomerulonefriittien diagnostiikka on epävarmaa. Potilaalla ei vaikuta olevan akuuttia glomerulonefriittiä koska nefroottinen/nefriittinen taudinkuva puuttui, virtsan sakassa ei ollut punasolulieriöitä ja virtsalöydös pysyi samanlaisena, vaikka akuutti vaihe meni ohi ja seerumin kreatiniinipitoisuus pieneni. Lisäksi biopsiassa nähdyt kaksi glomerulusta olivat lähinnä normaaleja. Kuten aikaisemmin todettiin, ei akuutti interstitiaalinen nefriitti tule kyseeseen sen enempää kuin tuumorin tai toksiinin aiheuttama nefropatiakaan. Uskonkin, että potilaan oireiden taustalla on iskemiaa aiheuttava sairaus. Millä tahansa mekanismilla kehittyvä paikallinen hypoperfuusio voi aiheuttaa munuaisiskemiaa. Hypoperfuusiosta ei kuitenkaan ollut viitettä sen enempää kuin tromboemboliasta, johon yleensä liittyy kipua. Munuaisvaltimot olivat avoimet. Tromboottista mikroangiopatiaa ei myöskään esiintynyt. Systeeminen vaskuliitti voisi selittää osan oireista. Myös munuaisiin iskeviä systeemisiä vaskuliit- 976 K. Metsärinne ym.

5 Taulukko 5. Munuaisvaskuliittien oireita ja löydöksiä. Yleensä Potilaalla Yleisoireet: kuume, nivelet, iho, keuhkot Painon lasku, kävelyvaikeudet Serologia: ANCA+ Myeloperoksidaasivasta-aineet 16 0 IU Virtsa: proteinuria, hematuria, leukosyturia Proteinuria, hematuria, leukosyturia Biopsia: fokaalinen nekrotisoiva glomerulonefriitti Ei diagnostinen Taudinkulku: vaihteleva Vaihteleva, voisi sopiakin ANCA = valkosolujen sytoplasma vasta-aineet teja ovat Churg Straussin oireyhtymä, kryoglobulinemia, Henoch Schönleinin purppura, Wegenerin granulomatoosi ja mikroskooppinen polyangiitti (Grönhagen-Riska ja Teppo 1995). Näiden aiheuttamat elinmanifestaatiot voivat hieman vaihdella. Taulukossa 5 on esitetty munuaisvaskuliittien (ja potilaan vastaavat) tyypilliset oireet ja löydökset. Taudinkuvassa ja löydöksissä on paljon samankaltaisuutta, mutta munuaisbiopsia sulkee pois diffuusit glomerulusmuutokset mutta ei esimerkiksi fokaalista nekrotisoivaa glomerulonefriittiä, joka on vaskuliitin tavallisin munuaisilmentymä. Munuaisbiopsian epäedustavuus glomerulusten suhteen vaikeuttaa arviointia. Potilaalla oli selvä ateroskleroosi. Tähän viittasivat kaulavaltimoista kuullut suhinat, kaikututkimuksessa todettu skleroottinen aortta, lakuunainfarkti sekä alaraajavaltimojen ahtaumat. Lisäksi todettiin ajoittain hyvin vaikeahoitoinen hypertensio, eosinofilia ja yleisoireena painon lasku. Nämä oireet ja löydökset yhdistettyinä biopsialöydökseen, joka pitää tulkita uudelleen, sopivat parhaiten kolesteroliembolisaatioon. Biopsialausunnossa sanotaan:»näytteeseen on osunut kookas lihastyypin valtimo, jonka intima on voimakkaasti paksuuntunut ja suoni on lähes umpeen muurautunut. lntiman paksuuntuman alueella on runsaasti kristallimaisia kiteitä, joihin liittyy vierasesinereaktiota. Kudosprosessoinnin aikana kiteet ovat liuenneet, ja jäljelle on jäänyt salmiakinmuotoisia aukkoja. Löydös sopii uraattigranuloomaksi. Intravaskulaarinen uraattigranulooma on yllättävä ja harvinainen löydös.» Uraattikiteet voivat sakkautua tubuluksiin mutta tyypillisesti verisuoniin sakkautuva materiaali on kolesterolia. Kolesteroliembolisaation patofysiologinen tapahtuma on ateroomaplakeista irtaantuneiden kolesterolikiteiden kiilautuminen pieniin verisuoniin. Tästä aiheutuu tukos, iskemia, ja kun kyseessä on munuainen, muutamassa kuukaudessa kehittyy vajaatoiminta (Rhodes 1996, Scoble ja O Donnell 1996). Kolesteroliembolisaatio on ateroskleroosin komplikaatio ja osa systeemitautia, joka koostuu monieliniskemiasta. Esiintyvyydet eri elimissä on esitetty taulukossa 6. Kyseessä on kliinisesti monimuotoinen tila, jonka riskitekijöitä ovat aortan manipulointi, esimerkiksi angiografia, trombolyysihoito ja antikoagulaatio. Myös spontaani muoto tunnetaan. Potilailla on usein samanaikaisesti hypertensio, diabetes, sydämen vajaatoiminta, aivoverenkierron häiriö, sepelvaltimotauti tai aortan aneurysma. Tyypillisiä löydöksiä ovat ihon livedo reticularis,»sininen varvas»-oireyhtymä ja eosinofilia. Kolesteroliembolisaation aiheuttaman munuaisaffision voimakkuus ja virtsalöydös vaihtelevat, ja osalla potilaista on nefroottinen syndrooma. Hoitona on angiografioiden välttäminen, hypertension tarkka hoito, mahdollisen antikoagulanttilääkityksen lopettami- Taulukko 6. Kolesteroliembolisaation elinaffisiot. Elin % Munuainen 75 Perna 52 Haima 52 Suolisto 31 Lisämunuaiset 20 Maksa 17 Aivot 14 Iho 6 977

6 nen, ja myös statiinien käyttöä on suositeltu (Woolfson ja Lachmann 1998, Belenfant ym. 1999). Tilaan liittyy tulehdus ja steroidihoidosta on raportoitu olevan hyötyä yksittäistapauksissa (Dahlberg ym. 1989). Diagnoosiehdotukseni on siis kolesteroliembolisaatio, joka selittää hyvin oireet ja löydökset. Potilaalla esiintyi myös toistuvia virtsatieinfektioita sekä lievä hyperparatyreoosi (tai familiaalinen hypokalsiuurinen hyperkalsemia), jotka eivät kuitenkaan aiheuta munuaisongelmia. En pysty ehdottoman varmasti sulkemaan pois samanaikaista munuaisvaskuliittia tai interstitiaalista nefriittiä. Keskustelu Auli Hyrkkö: Onko rasva-arvoista mitään tietoa? Kaj Metsärinne: Kolesterolipitoisuus oli hieman alle 4 mmol/l, mutta se sopii embolisaatioon sinänsä. Yleensä kolesteroliarvo ei kolesteroliembolisaatiotapauksissa ole ollut suuri. Jyrki Launes: Miten eosinofilia sopii tähän? Kaj Metsärinne: Tämän taudin yhteydessä todetaan usein eosinofiliaa. Kyllä se varmasti liittyy tähän paikalliseen tulehdukseen, jonka kolesteroliembolia saa aikaan. Siinä on seurauksena perfuusion obstruktio ja iskemiaa. Eosinofilian osuus oli tässä tapauksessa vain noin 7 %. Arvo on kuitenkin kortisonihoidon ajalta. Kimmo Kontula: Selittäisikö kolesteroliembolisaatio äkillistä näön menetystä, josta sanottiin, että kyseessä oli kaihi? Eikö tämä olisi voitu mainita lisäperusteena diagnoosiehdotukseesi? Kaj Metsärinne: Itse asiassa oli tarkoitus mainita, että tällainen skotooma kuuluu kolesteroliembolisaatioon, ja voisi sekin sopia tähän. Pertti Pentikäinen: Entä vaskulaarinen dementia? Kaj Metsärinne: Hänellähän oli pieni infarkti, ja sekin sopii mielestäni kuvaan. Tämä oli toisessa sairaalassa tehty diagnoosi, en ole nähnyt perusteita, röntgenlöydöksiä enkä neuropsykologin vastausta. Potilaasta sanottiin, että hän oli muistamaton, mutta hoitajien tekstistä ilmenee, että hän oli yleensä asiallinen. En ole aivan varma, onko dementiadiagnoosi täysin oikea, asiakirjoissa se on ilmoitettu. Tom Pettersson: Kolesteroliembolisaatiossa silmänpohjalöydös voi olla diagnostinen. Sitä se ilmeisesti ei ollut tässä tapauksessa, mutta kellertävien ns. Hollenhorstin plakkien löytyminen voi johtaa diagnoosiin. Kommentti myös Jyrkin kysymykseen: Kolesteroliembolisaatioon on todettu liittyvän auttaja-t2-solujen aktivaatio, ja siitä seuraa mm. interleukiini 5:n tuotanto, joka ilmeisesti aikaansaa eosinofilian. Helena Vuorinen-Markkola: Onko antikoagulanttihoito vasta-aiheinen kolesteroliembolisaatiossa? Kaj Metsärinne: Ilmeisesti plakeista irtoaa helpommin kolesterolia antikoagulanttihoidon aikana. Ilkka Tikkanen: Puhuit vain lyhyesti vaskuliitista, mutta potilaan oli MPO-vasta-ainearvot ja lasko olivat suurentuneet, ja hänellä esiintyi eosinofiliaa. Kaj Metsärinne: Jouduin ehkä aika nopeasti ohittamaan vaskuliitin, jonka selkeä mahdollisuus tässä kuitenkin on. Churg Straussin oireyhtymä voisi tulla kyseeseen, mutta astma on kuitenkin melkein aina mukana. Potilaalla ei ollut muita hengitystieoireita, ei niveloireita eikä ihottumia. Serologia oli myöhemmin täysin negatiivinen, ja sen perusteella ajattelin, että kyseessä ei ehkä kuitenkaan ole vaskuliitti. Ilkka Tikkanen: Tilaa kuitenkin hoidettiin aika paljolti vaskuliittina. Kaj Metsärinne: Kyllä. Nefrologin konsultaatiotekstissä mainittiin kuitenkin, että tilaa pitäisi hoitaa interstitiaalina nefriittinä, mutta myöhemmin asiakirjoissa on todettu, että sitä hoidettiin vaskuliittina. Ilkka Tikkanen: Ehkä on sopiva aika päästää Tom Törnroth näyttämään munuaisbiopsialöydökset, jotka tutkittiin myöhemmin uudelleen. Patologin (To m T ö r n r o t h) puheenvuoro: Huhtikuussa 1997 tehdyn munuaisbiopsian näytelasit tarkastettiin uudelleen. Näyte sisälsi yhden isokokoisen valtimon, jonka luumenia tukki rykelmä neulamaisia kolesterolikiteitä. 978 K. Metsärinne ym.

7 A B Kuva 1. A) Munuaisbiopsiassa näkyvä arteria on lumeniltaan tukkeutunut. B) Runsaasti paksuuntuneessa intimassa on kolesterolikiteiden jättämiä neulamaisia aukkoja ja vierasesinetyyppistä tulehdusreaktiota jättisoluineen (nuoli). A) x64, B) x250. Hematoksyliini-eosiinivärjäys. 979

8 Tarkemmin sanoen kyseessä olivat kudosprosessoinnin aikana liuenneiden kolesterolikiteiden jättämät neulamaiset jäljet (kuva 1). Niiden ympärillä oli vierasesinetyyppistä tulehdusreaktiota ja verisuonen intiman runsasta fibroottista paksuntumista. Biopsianäytteen sisältämässä kahdessa glomeruluksessa oli epäspesifisiä atrofisia muutoksia; glomerulonefriittiin viittaavaa ei ollut havaittavissa. Tubulukset olivat runsaasti atrofioituneita, ja väliaineessa näkyi kirjavan tulehdussoluinfiltraatin lisäksi keskivahvaa tai runsasta fibroosia. Huomattava osa tulehdussoluista oli eosinofiileja. Kalkkikertymiä ei todettu. Löydös tulkittiin kolesteroliembolisaatioksi, jonka ikä oli vähintään useita viikkoja. Kudoseosinofiliaa, kuten myös tubulusten ja väliaineen muutoksia, pidettiin sekundaarisina kolesteroliembolisaatioon nähden. Aikaisempi epäily uraattinefropatiasta oli hylättävä, koska kiteiden ulkonäkö ei vastannut uraattikiteitä ja uraattigranuloomia ei esiinny verisuonten sisällä. Mahdollista samanaikaista fokaalista nekrotisoivaa glomerulonefriittiä (joka viittaisi vaskuliittiin) ei voitu varmasti sulkea pois glomerulusten osalta epäedustavan biopsianäytteen takia. Lievä fokaalinen glomerulonefriitti tai akuutti lääkeainereaktio ei kuitenkaan olisi selittänyt runsaita kroonisia tubulointerstitiaalisia muutoksia. Riitta Lassila: Haluaisin tietää, miksi puhutaan kolesteroliembolisaatiosta. Kolesterolihan on kiinni suonen seinämässä, joten tuntuu oudolta, että se lähtisi sieltä. Onko mukana muita komponentteja? To m T ö r n r o t h : Olen nähnyt tällaisia avattuja aorttoja, joissa on vaikea olla vahingoittamatta suonen peltomaista plakkitäytteistä sisäpintaa, ja kun sitä vähänkin koskettaa sormella, niin plakki irtoaa. Myönnän kuitenkin, että siinä ei ole pelkästään kolesterolikiteitä, vaan muutakin materiaalia, mutta miten osoittaa, mikä on peräisin esimerkiksi aortasta, paitsi kiteet? Ilkka Tikkanen: On totuttu ajattelemaan, että kolesteroliembolisaatio, josta tässä nyt näyttää olevan kysymys, on tiettyjen invasiivisten toimenpiteiden kuten angiografian seurausta. Ilmeisesti sitä tapahtuu. Kaj, nyt kun olet tutustunut kirjallisuuteen, voitko kertoa, kuinka yleistä tämä loppujen lopuksi on? Kaj Metsärinne: Kolesteroliembolisaatio on yleisempi ilmiö kuin ajatellaan ja tärkeä siinä mielessä, että subkliinisiä tapauksia lienee aika paljon ja jotenkin yhteys tyypin 2 diabetekseen on vahva. Minusta tuntuu, että nefrologisella osastolla todetaan yhä enemmän kolesteroliembolisaatiotapauksia jos vain tehdään aktiivisesti biopsioita. Kolesteroliembolisaatiota voidaan epäillä ateroskleroosia sairastavilla diabeetikoilla ja iäkkäillä ihmisillä; alle 50-vuotiailla se on tietysti harvinaisempi. Kun iäkkäällä ihmisellä todetaan jokin selittämätön löydös, kannattaa tila pitää mielessä. Mitään absoluuttisia lukuja ei ole. Jyrki Launes: Olisi mukava kuulla, mitä potilaalle nykyisin kuuluu. Ilkka Tikkanen: Potilas on iäkäs ja alkaa olla pitkäaikaishoidon tarpeessa. Kaj Metsärinne: Statiinien käytöstä puhuminen olisi varmasti paikallaan. Tämä hoito on aiheellinen, vaikka kolesteroliarvot eivät sinänsä ole suurentuneet. Ilkka Tikkanen: Tämä on tärkeä kommentti, koska ei ole oikeastaan tutkittu lainkaan, auttaako statiinien käyttö näillä potilailla. Voisi kuvitella, että tähänkin tilaan statiineista on apua. Tom Pettersson: Tähän syndroomaan voi liittyä myös hypokomplementemia, joka taas tuo mieleen immunokompleksivaskuliitin. Siihen liittyy joskus trombosyyttien kulutus, jolloin monenlaisia muitakin tauteja voi tulla mieleen, ja kolesteroliembolisaatiotahan on pidetty ns. suurena matkijana, joka johtaa usein harhaan. Kaj Metsärinne: Sitä on kutsuttu myös nefrologian tuhkimoksi, koska tapauskohtaiset oireet ja löydökset sekä toisaalta diagnoosi eivät kohtaa tässä maailmassa. Ilkka Tikkanen: Kiitos. Selvitit todella loistavasti tämän tapauksen, jonka asiakirjoissa ei ollut minkäänlaista mainintaa kolesteroliembolisaatiosta muualla kuin uudessa patologin lausunnossa, ja se oli poistettu sinulle lähetetyistä sairauskertomustiedoista. KPK-toimikunnan puolesta haluan ojentaa kunniakirjan erinomaisesta esityksestä. 980 K. Metsärinne ym.

9 Kirjallisuutta Belenfant X, Meyrier A, Jacquot. Supportive treatment improves survival in multivisceral cholesterol crystal embolism. Am J Kid Dis 1999; 33: Chen HC, Sheu MM, Tsai JH, Lai YH. Acute tubulo-interstitial nephritis and uveitis with anti-neutrophil cytoplasmic antibodies in an adult: an autoimmune disorder? Nephron 1998;78:372. Conger JD. Acute uric acid nephropathy. Med Clin North Am 1990;74: Dahlberg PJ, Frecentese DF, Coghill TH. Cholesterol embolism: experience with 22 histologically proven cases. Surgery 1989;105: Grönhagen-Riska C, Teppo A-M. Munuaisiin iskevät vaskuliitit. Duodecim 1995;111: Law WM Jr., Heath H III. Familial benign hypercalcemia (hypocalciuric hypercalcemia). Clinical and pathogenetic studies in 21 families. Ann Intern Med 1985;102: Rhodes JM. Cholesterol crystal embolism: an important»new» diagnosis for the general physician. Lancet 1996;347:1641. Scoble JE, O Donnell PJ. Renal atheroembolic disease: the Cinderella of nephrology? Nephrol Dial Transplant 1996;11:1516. Woolfson RG, Lachmann H. Improvement in renal cholesterol emboli syndrome after simvastatin. Lancet 1998;351: KAJ METSÄRINNE, dosentti, osastonylilääkäri kaj.metsarinne@utu.fi TYKS:n sisätautiklinikka Kiinamyllynkatu Turku TOM PETTERSSON, dosentti, apulaisopettaja tom.pettersson@huch.fi HYKS:n sisätautiklinikka Haartmaninkatu Helsinki TOM TÖRNROTH, dosentti, laboraattori tom.tornroth@huch.fi HYKS Kasarmikatu Helsinki ILKKA TIKKANEN, dosentti, apulaisylilääkäri ilkka.tikkanen@helsinki.fi HYKS:n sisätautiklinikka Haartmaninkatu Helsinki Jätetty toimitukselle

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Mitä teen, kun kreatiniiniarvo on suurentunut? Munuaisten sairauden tai toimintahäiriön seulonnassa riittävät anamneesin ja kliinisen

Mitä teen, kun kreatiniiniarvo on suurentunut? Munuaisten sairauden tai toimintahäiriön seulonnassa riittävät anamneesin ja kliinisen Näin tutkin HEIKKI SAHA Mitä teen, kun kreatiniiniarvo on suurentunut? Munuaisten sairauden tai toimintahäiriön seulonnassa riittävät anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi hyvin yksinkertaiset ja

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Kreatiniiniarvo suurentunut mitä muuta tutkin?

Kreatiniiniarvo suurentunut mitä muuta tutkin? DIAGNOSTISIA ONGELMIA Kreatiniiniarvo suurentunut mitä muuta tutkin? Jukka Mustonen ja Ole Wirta Plasman kreatiniinin määritystä käytetään yleisesti munuaistoiminnan mittarina. Sen avulla tutkitaan glomerulusfiltraatiota,

Lisätiedot

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Potilas 1. YLEISLÄÄ NEFROLOGIAN ABC Laboratoriosta käytk hoitoon. Hb+++: miten edetään???? Hb+++: miten edetään???? Hematuria: diagnoosi?

Potilas 1. YLEISLÄÄ NEFROLOGIAN ABC Laboratoriosta käytk hoitoon. Hb+++: miten edetään???? Hb+++: miten edetään???? Hematuria: diagnoosi? YLEISLÄÄ ÄÄKÄRIN NEFROLOGIAN ABC Laboratoriosta käytk ytännön hoitoon Eero Honkanen HUS Medisiininen tulosyksikkö Nefrologian klinikka 5.12.2012 Potilas 1 36-vuotias nainen hakeutuu terveyskeskukseen tutkimuksiin

Lisätiedot

Liite II. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite II. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite II Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin 6 Angiotensiinikonvertaasin estäjiä (ACE:n estäjiä) benatsepriilia, kaptopriilia, silatsapriilia, delapriilia, enalapriilia,

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa. Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS

Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa. Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS 30.11.2018 Kroonisen munuaistaudin (KMT) diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS 30.11.2018 Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Nefrologiyhdistyksen asettama työryhmä Duodecim 2007;123(20):2510 4 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon,

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Munuaisen parenkyymisairaudet

Munuaisen parenkyymisairaudet Verenkierron suunta 13.11.2012 Luennon sisältö Munuaisen parenkyymisairaudet Anne Räisänen-Sokolowski dosentti, erikoislääkäri HUSLAB, Transplantaatiopatologian laboratorio Munuaisen rakenteen ja toiminnan

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Muut nimet: Wegenerin granulomatoosi, Wegenerin tauti, Wegenerin sairaus, Granulomatosis Wegener, Morbus Wegener

Muut nimet: Wegenerin granulomatoosi, Wegenerin tauti, Wegenerin sairaus, Granulomatosis Wegener, Morbus Wegener Muut nimet: Wegenerin granulomatoosi, Wegenerin tauti, Wegenerin sairaus, Granulomatosis Wegener, Morbus Wegener Vuoden 2011 alussa eurooppalaiset ja amerikkalaiset reumatologit ja nefrologit ehdottivat

Lisätiedot

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El.

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Diabeettinen nefropatia 28.3.2019 Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Taulukko 1. Raja-arvot mikroalbuminurian ja proteinurian diagnostiikassa käytetyille menetelmille. Albuminuria Taulukko 1.

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti

Lisätiedot

Sidonnaisuudet. 1. Sidekudossairaudet - limittymien. Tumavasta-aineet apoptoosissa. Tuma ja tumavasta-aineet 18/04/15

Sidonnaisuudet. 1. Sidekudossairaudet - limittymien. Tumavasta-aineet apoptoosissa. Tuma ja tumavasta-aineet 18/04/15 18/04/15 l Sidonnaisuudet Vuosina 2009-2012 olen Vasta-ainemääritykset reumasairauksien diagnostiikassa l l osallistunut ulkomaisiin tieteellisiin kongresseihin 2008-2012 seuraavien lääketehtaiden kustantamana:

Lisätiedot

Yleislääkäripäivät Munuaispotilaan lääkehoito. Risto Tertti Sisät. ja nefrol. el, dos. UTU/Vaasan keskussairaala, sisätaudit

Yleislääkäripäivät Munuaispotilaan lääkehoito. Risto Tertti Sisät. ja nefrol. el, dos. UTU/Vaasan keskussairaala, sisätaudit Yleislääkäripäivät 2018 Munuaispotilaan lääkehoito Risto Tertti Sisät. ja nefrol. el, dos. UTU/Vaasan keskussairaala, sisätaudit Munuaispotilaan lääkehoito? Miten määrätä lääkkeitä potilaille, joilla on

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot

Julkisen yhteenvedon osiot Olmestad Comp 20 mg/12,5 mg kalvopäällysteinen tabletti Olmestad Comp 20 mg/25 mg kalvopäällysteinen tabletti 17.12.2015, versio V1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon

Lisätiedot

HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun

HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HIV-positivisilla potilailla on suurentunut munuaisten vajaatoiminnan riski, joka edellyttää

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti,

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, Versio 2016 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Mitä vaskuliittityyppejä tunnetaan? Miten vaskuliitit luokitellaan?

Lisätiedot

Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten tenofoviiridisoproksiilifumaraattihoidon aikana

Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten tenofoviiridisoproksiilifumaraattihoidon aikana Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten fumaraattihoidon aikana HIV-positiivisilla potilailla on suurentunut heikentyneen munuaistoiminnan

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ MUNUAISTURVALLISUUSTIETOA VIREADIN KÄYTÖSTÄ

TÄRKEÄÄ MUNUAISTURVALLISUUSTIETOA VIREADIN KÄYTÖSTÄ TÄRKEÄÄ MUNUAISTURVALLISUUSTIETOA VIREADIN KÄYTÖSTÄ 30. huhtikuuta 2008 Arvoisa lääkäri, Viread (tenofoviiridisoproksiilifumaraatti, tenofoviiri DF) Koska Vireadin käyttö on hyväksytty HIV:in hoidon lisäksi

Lisätiedot

Munuaispotilaan kohonneen verenpaineen hoito. Suomen verenpaineyhdistyksen syyskokous 5.9.2015 Karri Helin

Munuaispotilaan kohonneen verenpaineen hoito. Suomen verenpaineyhdistyksen syyskokous 5.9.2015 Karri Helin Munuaispotilaan kohonneen verenpaineen hoito Suomen verenpaineyhdistyksen syyskokous 5.9.2015 Karri Helin LT, tutkimustyö hypertensiosta ja nefrologiasta sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri European

Lisätiedot

Muutoksia valmistetietojen sanamuotoon otteita PRAC:n signaaleja koskevista suosituksista

Muutoksia valmistetietojen sanamuotoon otteita PRAC:n signaaleja koskevista suosituksista 25 January 2018 EMA/PRAC/35606/2018 Pharmacovigilance Risk Assessment Committee (PRAC) Muutoksia valmistetietojen sanamuotoon otteita PRAC:n signaaleja koskevista suosituksista Hyväksytty PRAC:n 8.-11.

Lisätiedot

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Alkoholi ja maksa Alkoholin vaikutukset elimistössä näkyvät herkästi maksan transaminaasiarvojen lievänä kohoamisena (n.10%:lla väestöstä)

Lisätiedot

Muut nimet: valtimoiden kyhmytulehdus, kyhmyinen valtimotulehdus, latinaksi: periarteritis nodosa, ruotsiksi: nekrotiserande polyarterit

Muut nimet: valtimoiden kyhmytulehdus, kyhmyinen valtimotulehdus, latinaksi: periarteritis nodosa, ruotsiksi: nekrotiserande polyarterit Muut nimet: valtimoiden kyhmytulehdus, kyhmyinen valtimotulehdus, latinaksi: periarteritis nodosa, ruotsiksi: nekrotiserande polyarterit Polyarteritis nodosa on vaskuliittisairaus. Saksalaiset lääkärit

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Lipanthyl Penta 145 mg , versio 3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Lipanthyl Penta 145 mg , versio 3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Lipanthyl Penta 145 mg 15.9.2015, versio 3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Fenofibraatti: Julkisen yhteenvedon osiot Fenofibraatti: Tietoa sairauden esiintyvyydestä Arviolta

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO LOSATRIX 12,5 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT Päivämäärä: 8.9.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Hypertensiosta,

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun

HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun Tärkeitä seikkoja huomioitavaksi: Tarkasta kaikkien potilaiden kreatiniinipuhdistuma ennen

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Pioglitazone Actavis

Pioglitazone Actavis Tutustu Pioglitazone Actavis -valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä Hoidollisten riskien minimointiohje Pioglitazone Actavis 15 mg ja 30 mg tabletit Päivitetty viimeksi 10/2018 Pioglitazone minimointiohje

Lisätiedot

Sairastettu virtsatieinfektio

Sairastettu virtsatieinfektio Sairastettu virtsatieinfektio Mikä on ennuste? Milloin ja miksi annan lähetteen jatkotutkimuksiin? Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistyksen koulutustilaisuus Turku 25.10.2007 Timo Jahnukainen TYKS,

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta

Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta Päivystyksessä Paljon potilaita Paljon infektioita Harvalla paha tauti Usein kiire Usein hoito ennen

Lisätiedot

Feokromosytoomapotilaan anestesia

Feokromosytoomapotilaan anestesia Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

Keuhkojen vaskuliittien radiologiset löydökset. Kirsi Volmonen

Keuhkojen vaskuliittien radiologiset löydökset. Kirsi Volmonen Keuhkojen vaskuliittien radiologiset löydökset Kirsi Volmonen Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana Sidonnaisuuden laatu Ky 1 Ky 2 Saanut ky:lta apurahan Omistan ky:n osakkeita

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN

ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN KYSYMYKSET: 1. Glomeruluksen rakenne. Mihin seikkoihin perustuu valikoiva läpäiseväisyys veri- ja virtsatilan välillä? 2. Glomerulusvaurion mekanismit A. Immunologiset

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CANDESARTAN/HYDROCHLOROTHIAZIDE ORION 8 MG/12,5 MG, 16 MG/12,5 MG, 32 MG/12,5 MG, 32 MG/25 MG ORION OYJ PÄIVÄYS: 17.4.2015, versio 2 Sivu 1/6 VI.2 Julkisen

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

Lescol / Lescol Depot. 29.12.2014, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Lescol / Lescol Depot. 29.12.2014, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Lescol / Lescol Depot 29.12.2014, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Korkea kolesteroli tarkoittaa kolesterolin

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys

Lisätiedot

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Vuonna 1972 amerikkalainen reumatologi Gordon Sharp kuvasi uuden sidekudostaudin

Lisätiedot

Yleinen histologinen diagnoosi patologi etiologisen haasteen edessä

Yleinen histologinen diagnoosi patologi etiologisen haasteen edessä PAD: INFLAMMATIO GRANULOMATOSA (KEUHKO) Yleinen histologinen diagnoosi patologi etiologisen haasteen edessä Risto Pirinen PKSSK patologia GRANULOMATOOTTINEN TULEHDUS KEUHKOSSA Infektio (tbc ~ mykobakteerit,

Lisätiedot

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS Muut nimet: temporaaliarteriitti, ohimovaltimon tulehdus, ohimovaltimotulehdus, Hortonin arteriitti, latinaksi: arteritis temporalis, ruotsiksi: temporalarterit ja jättecellsarterit sekä englanniksi: temporal

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

ENDOTELIINIRESEPTORIT MUNUAISTEN VAJAATOIMINNASSA

ENDOTELIINIRESEPTORIT MUNUAISTEN VAJAATOIMINNASSA ENDOTELIINIRESEPTORIT MUNUAISTEN VAJAATOIMINNASSA Maria Sariola Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos / sisätaudit tammikuu/2013 Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen

Lisätiedot

Kliinikko ja S-korsol/dU-korsol. 4.2.2009 Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala

Kliinikko ja S-korsol/dU-korsol. 4.2.2009 Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala Kliinikko ja S-korsol/dU-korsol 4.2.2009 Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala Lisämunuaisen toiminnan tutkimiseen käytettävät t hormonitutkimukset Tutkimusaihe Perustutkimus Rasituskokeet Hyperkortisolismi

Lisätiedot

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu referral-menettelyn tuloksena. Jäsenvaltion

Lisätiedot

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan.

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Kaliumklorid Orifarm 750 mg depottabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi depottabletti sisältää 750 mg kaliumkloridia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Pronaxen 250 mg tabletti OTC , Versio 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Pronaxen 250 mg tabletti OTC , Versio 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pronaxen 250 mg tabletti OTC 25.9.2015, Versio 1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Pronaxen 250 mg on tarkoitettu

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Henoch-Schönleinin purppura (HSP)

Henoch-Schönleinin purppura (HSP) Henoch-Schönleinin purppura (HSP) Mikä on Henoch-Schönleinin purppura (HSP)? Henoch-Schönleinin purppura (HSP) on hiussuonien eli kapillaarien tulehdustauti eli vaskuliitti, joka aiheuttaa tavallisimmin

Lisätiedot

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB Lääkeaineet ja toksiinit DILD Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB DILD - Sisältö Taustaa Mekanismia Morfologiaa Paljon esimerkkejä Miten selvitellä? Take home DILD Drug induced liver disease

Lisätiedot

Tieteelliset johtopäätökset

Tieteelliset johtopäätökset LIITE II EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVEDON, MYYNTIPÄÄLLYSMERKINTÖJEN JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTTAMISELLE 13 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä

Lisätiedot

IgA nefropatia: ennusteesta hoitoon

IgA nefropatia: ennusteesta hoitoon Nefrologia Virpi Rauta ja Carola Grönhagen-Riska IgA nefropatia: ennusteesta hoitoon IgA-nefropatia on yleisin primaari glomerulonefriitti. Kolmasosalla sitä potevista esiintyy ajoittain, varsinkin ylähengitystieinfektioiden

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Suomen munuaistautirekisteri Vuosiraportti 4 Sisällys Suomen munuaistautirekisteri 4... ii Suomen munuaistautirekisterin johtoryhmä...iii Väestö tuhan

Suomen munuaistautirekisteri Vuosiraportti 4 Sisällys Suomen munuaistautirekisteri 4... ii Suomen munuaistautirekisterin johtoryhmä...iii Väestö tuhan Vuosiraportti 4 Suomen munuaistautirekisteri Ilmaantuvuus/1 miljoona asukasta 35 3 25 15 5 1965 197 1975 19 1985 199 1995 Esiintyvyys/1 miljoona asukasta 1 16 14 1 6 4 1965 197 1975 19 1985 199 1995 Tyypin

Lisätiedot

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO Marko Lempinen osastonylilääkäri, dosentti HYKS Vatsakeskus Elinsiirto- ja Maksakirurgia Diabetespäivä 17.11.2015 Haimansiirto Ensimmäinen siirto 1966 Minnesota USA Eurooppa 1972

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

12 (25) KUVA 8B. Levyepiteelisoluja 400-kertaisella suurennoksella

12 (25) KUVA 8B. Levyepiteelisoluja 400-kertaisella suurennoksella 12 (25) Epiteelisolut voivat olla peräisin munuaisista, virtsateistä tai ulkoisista sukupuolielimistä. Epiteelisolut jaetaan levyepiteelisoluihin, tubulusepiteelisoluihin ja välimuotoisiin epiteelisoluihin.

Lisätiedot

AKUUTTI MUNUAISVAURIO

AKUUTTI MUNUAISVAURIO EH1 AKUUTTI MUNUAISVAURIO Acute Kidney Injury (AKI) Eero Honkanen HUS/HYKS Medisiininen tulosyksikkö nefrologian klinikka 20.8.2012 Dia 1 EH1 Eero Honkanen Eero Honkanen; 28.8.2011 Munuaiset pettävät:

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

MRSA-kantajuuden seuranta

MRSA-kantajuuden seuranta MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö 400 PSHP:n uudet MRSA-kantajat ikäryhmittäin 2005-2017 (tammi-lokakuu 2017) 350 300 250 200 >65 15-64V

Lisätiedot

Vuosiraportti 6 Suomen munuaistautirekisteri Koko maa 22 potilasta/1 milj. asukasta Ahvenanmaa 55 Ryhmä 1 < 6 potilasta/1 milj. as. Ryhmä 2 6 potilasta/1 milj. as. Ryhmä 3 > potilasta/1 milj. as. Vaasa

Lisätiedot

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän

Lisätiedot

SAV? Milloin CT riittää?

SAV? Milloin CT riittää? SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin

Lisätiedot

Onko se perinnöllinen? Miksi lapsella on Kawasakin tauti? Voidaanko se ehkäistä? Tarttuuko se?

Onko se perinnöllinen? Miksi lapsella on Kawasakin tauti? Voidaanko se ehkäistä? Tarttuuko se? Kawasakin tauti Mikä on Kawasakin tauti? Kawasakin tautia kutsuttiin alkuun mukokutaaniseksi imusolmukeoireyhtymäksi. Sen kuvasi ensimmäisenä japanilainen lastenlääkäri Tomisaku Kawasaki (tauti on nimetty

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Lääkkeet ja kuntoutuminen

Lääkkeet ja kuntoutuminen Lääkkeet ja kuntoutuminen Riitta Aejmelaeus Ylilääkäri Helsingin Sosiaalivirasto Toimeksianto; Lääkkeiden vaikutus Laskevat verenpainetta niin, että vanhus pyörtyy Jäykistävät Vievät tasapainon Sekoittavat

Lisätiedot

Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta

Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta SKKY ry:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta Maarit Wuorela, LT, oyl Turun kaupungin hyvinvointitoimiala erikoissairaanhoito

Lisätiedot

SÄRKYLÄÄKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ SANNA SAMMALLAHTI-KAITALA PROVIISORI SALON VANHA APTEEKKI

SÄRKYLÄÄKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ SANNA SAMMALLAHTI-KAITALA PROVIISORI SALON VANHA APTEEKKI SÄRKYLÄÄKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ SANNA SAMMALLAHTI-KAITALA PROVIISORI SALON VANHA APTEEKKI ITSELÄÄKITYKSEN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS KIPU KESKEINEN SISÄLTÖ Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Apteekkariliiton

Lisätiedot

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Verikaasuanalyysi Esitys (anestesia)hoitajille Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Yleistä Yleensä valtimoverestä otettava verinäyte, joka analysoidaan vieritestianalysaattorilla Nopein tapa saada keskeistä tietoa

Lisätiedot

www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Kawasakin tauti 1. MIKÄ ON KAWASAKIN TAUTI? 1.1 Mikä se on? Kawasakin tautia kutsuttiin alkuun mukokutaaniseksi imusolmukeoireyhtymäksi. Sen kuvasi ensimmäisenä

Lisätiedot