Yhteiskunnan muutokset ja uudet kvalifikaatiot

Transkriptio

1 Yhteiskunnan muutokset ja uudet kvalifikaatiot Tulevaisuuden kvalifikaatioita koskeva artikkeli on ennen julkaisematon käsikirjoitus. Lähdeviitteenä voi käyttää: Metsämuuronen J Yhteiskunnan muutokset ja uudet kvalifikaatiot. Teoksessa Metsämuuronen J Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta etsimässä. International Methelp Ky, Viro. Yhteiskunnan muutokset ja uudet kvalifikaatiot Tässä artikkelissa pohditaan sosiaali- ja terveysalan työn näkökulmasta työn muuttumista ja sen vaikutusta kvalifikaatioihin ja erityisesti perinteiseen teollisuusyhteiskunnan tuottamaan kvalifikaatioluokituksiin. Tuloksina esitetään Sosiaali- ja terveysalan työn tulevaisuuden osaamistarpeet ESR-ennakointihankkeessa ilmenneitä kvalifikaatioita. Uusien, tulevaisuuden kvalifikaatioita selvittävien tutkimusten tulokset on vaikeasti sovitettavissa perinteisiin teollisen yhteiskunnan pohjalta nousevaan luokitukseen. Asiasanat: Kvalifikaatiot, Kvalifikaatiovaatimukset, Sosiaali- ja terveysala, Työn muutokset, Delfi-tekniikka 1. Johdanto Kaikilla yhteiskunnan aloilla ammattilaisen työhön vaikuttaa monia maailmanlaajuisia ja paikallisia tekijöitä, jotka muuttavat sitä toimintaympäristöä, jossa ammattilainen toimii. Muiden muassa vanhusväestön, informaation, yhteyksien ja luonnonkulutuksen lisääntyminen sekä tekniikan ja informaatioteknologian kehitys, globalisoituminen ja kestävän kehityksen toteuttaminen vaikuttavat siihen, että ihminen, työ, työmarkkinat ja yhteiskunta muuttuvat. Kun työn reunatekijät muuttuvat, muuttuu myös ammattilaisen työ. Kun ammattilaisen työ muuttuu, muuttuvat myös ne osaamistarpeet kvalifikaatiot joita tarvitaan työn suorittamiseksi muuttuneissa olosuhteissa (kuva 1). Tässä artikkelissa pohditaan tietoyhteiskunnassa vaadittavaa osaamista erityisesti sosiaalija terveysalan kannalta. Teoriaosassa vertaillaan uusien kvalifikaatiotutkimusten tuloksina löytyneitä kvalifikaatioita perinteiseen, itäsaksalaisen tradition pohjalta syntyneeseen kvalifikaatioluokitukseen. Empiirisenä aineistona esitellään sosiaali- ja terveysministeriön, Stakesin, Opetushallituksen ja Suomen Kuntaliiton yhteisen SoTeKeKo-projektin osana olleen ESR-ennakointihankkeen tuloksia. Ennakointihankkeessa selvitettiin millaista osaamista tarvitaan sosiaali- ja terveysalan työssä tulevaisuudessa. 2. Yhteiskunta, työ ja kvalifikaatiot muutoksessa 152 Yhteiskunta, työ ja ihminen muuttuu Tiedon määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Monet tutkijat viittaavatkin siihen, että olisi tapahtumassa suuri yhteiskunnallinen muutos teollisuusyhteiskunnasta tieto- tai informaatioyhteiskuntaan (mm Lilius 1997; Rantanen & Lehtinen 1998, 1). Itse asiassa Liliuksen kokoamissa tietoyhteiskunnan virstanpylväissä

2 kerrotaan tietoyhteiskunnan olleen hallituksen strategisena uudistamissuunnitelmissa jo vuonna 1993 ja 1994 (Lilius 1997, 2). Väitetään, että uudelle yhteiskunnalle tyypillistä on tiedon ja tietotekniikan merkityksen korostuminen ja että uusi informaatio- ja kommunikaatioteknologia vaikuttaa tuotannollistaloudelliseen ajatteluun ja sitä kautta koko yhteiskuntaan (Mannermaa 1997, 21; Jokinen ym. 1997, 38, Andersson ym. 1997, 128). Muutos -yhteiskunnassa -yksilössä -työmarkkinoissa -työssä Toiminta ja koulutus muuttuvat Kvalifikaatiovaatimukset muuttuvat Kuva 1. Työ ja kvalifikaatiovaatimukset muutoksessa Työmarkkinat muuttuvat. Lähitulevaisuuden työmarkkinoiden haaste monella alalla tulee Suomessa olemaan väestön ikääntymiseen liittyvä suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen ja myöhemmin hoidon ja hoivan tarve. Suuret ikäluokat poistuvat eläkkeelle suurin joukoin. Tästä on suoria seurauksia työvoiman kysyntään ja kunnallisilla aloilla virkarakenteeseen ja virkojen täyttöön (Tiainen 1995, 59-60). Viimeaikaisessa keskustelussa asia on ollut esillä usein. Metsämuuronen (2000b, 2000c, 1999a) on ennustanut, että kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee olemaan suurten jopa mahdottomien haasteiden edessä. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen asettaa paineita nopealle työllistymiselle sekä uudelleen- jatko- ja lisäkoulutukselle. Sen lisäksi, että työmarkkinat muuttuvat, myös työ ja toimintatavat muuttuvat. Radikaaleimmat tutkijat ovat esittäneet, että ainakin tietyiltä aloilta työ loppuu kokonaan automaation seurauksena (Rifkin 1995, 1997, Ojapelto 1989, 1998). Jeremy Rifkinin ajatus on se, että länsimainen yhteiskunta ei kykene tuottamaan niin paljon uusia työpaikkoja kuin mitä automatisoituminen vie mukanaan. Hänen mukaansa (Rifkin 1996, 51) on naiivia kuvitella, että suuret työttömien armeijat voisivat työllistyä ATK-ammattilaisiksi, bioteknologiaan tai rahoituskonsulteiksi. Syntyy kaksi maailmaa: eliittimaailma ja palkansaajien joukko, jonka toimeentulo on uhattuna tietotekniikan kehittyessä. Parhaat paikat on varattu pienelle joukolle huippuammattilaisia. Allard huomauttaa (1997, 279) pohtiessaan vähäistä kiinnostusta massatyöttömyydestä varoittaviin ääniin, että Suomessa jo vuonna 1989 Ojapelto kirjoitti samoista asioista. Työn loppumisen suhteen toisenlaista ajattelua edustaa Mika Pantzar. Hänen mukaansa (Pantzar 1998, 2000) pidemmällä juoksulla uusia työpaikkoja syntyy, mutta uusien työpaikkojen syntyminen nousee uudenlaisten tarpeiden myötä. Sata vuotta sit- 153

3 ten ei villeimmissä ennustuksissakaan aavisteltu auton voittokulkua, mutta nykyään auton (tai television) ympärille on syntynyt kokonainen kulttuuri. Panzarin mukaan historia toistaa itseään: digitaalinen media tulee aiheuttamaan samanlaisia mullistuksia kuin auto aikoinaan. Syntyy uusia ammatteja, jotka ovat informaation tuotannon ja välityksen alueilla. Muuttuuko ihminen yhteiskunnan muuttuessa? Vaikuttaa siltä, että koulutustaso ja sivistys vaikuttavat siihen, millaista palvelua asiakkaat haluavat. Tietomäärän lisääntyessä asiakkaat tulevat osallistumaan enenevässä määrin omaa hoitoaan koskeviin päätöksentekoihin. Vaatimukset hoidon laadun suhteen kasvavat ihmisten tietämyksen lisääntyessä. Toisaalta on esitetty myös medikalisoitumisen vaara: ihmisen elämään kytketään entistä useammin tieteellisesti perusteltuja terveys-sairaus leimoja, löydetään uusia tauteja, sairastavuus lisääntyy, sillä terve on vain sellainen ihminen, jota ei ole tutkittu tarpeeksi (Myllykangas ym. 1995, 38). Niinpä ihmiset ottavat helposti yhteyttä lääkäriin mitä moninaisimmissa ongelmissa (OPM 1994:37, 51, 86, STM 1995:27). Tietoyhteiskunta vaikuttaa myös suoraan ihmisen terveyteen, sillä ihmiset tulevat riippuvaisemmiksi koneista ja toisaalta yhteiskunnan vaatimukset lisääntyvät. Rantanen ja Lehtinen esittävät (1998, 23), että perimän, ympäristön, elintapojen ja palvelujen alueella tietoyhteiskunnan vaikutukset saattavat olla joko terveydelle edullisia tai haitallisia. Ihmisten ravintokäyttäytyminen on heidän mukaansa parantunut, kuitenkin yli puolet aikuisista naisista ja hieman alle puolet aikuisista miehistä on vähintään lievästi ylipainoisia. Vaikka tietomäärä on lisääntynyt, ja terveydelle haitallisten elintapojen kuten liikkumattomuuden, tupakoinnin ja liiallisen alkoholinkäytön vaarat tunnetaan, riskejä koskevalla tiedolla ei ole vaikutusta terveyskäyttäytymiseen (Rantanen & Lehtinen 1998, 25). Kvalifikaation käsite ja perinteiset kvalifikaatioluokitukset Tehtävä työ tuottaa ne pätevyys- ja osaamisvaatimukset eli kvalifikaatiot (tai kvalifikaatiovaatimukset kuten Pelttari [1998b] esittää), jotka ovat relevantteja itse työn suorittamisen kannalta. Kun työ muuttuu, muuttuvat myös työssä tarvittavat suoriutumisvaatimukset, pätevyysvaatimukset sekä ammatissa tarvittavat taidot. Yhteiskunnan, työn ja työmarkkinoiden muuttuessa tarvitaan uudenlaista osaamista, jota Väärälä (1998, 29) nimittää uusiksi kvalifikaatioiksi. Väärälän mukaan tyypillistä työn sosiaalisen systeemin muutoksille on se, että työn henkiset vaatimukset lisääntyvät, työtä on tehtävä nopeammin vaihtuvilla areenoilla ja työ on yhä riippuvaisempaa toisten töistä. Oleellista on se, että itse työn ydinsisällössä ei välttämättä tapahdu muutosta, vaan työn konteksti muuttuu. Tästä seuraa se, että uudenlaisessa työn kontekstissa korostuvat tiedon uudenlainen rooli sekä oppivan toiminnan uudet vaatimukset ja edellytykset. Suomalaisessa modernissa työn tutkimuksessa on kvalifikaatioon liittyviä käsitteitä on pohdittu paljonkin. Kivinen kollegoineen mainitsevat jopa, että käsitteelle ammattitaito on annettu yhtä monta määritelmää kuin on tutkijaakin (Kivinen ym. 1993, 117). Samanlainen tilanne on myös käsitteiden kvalifikaatio ja kompetenssi suhteen: käsitteellinen sekamelska on silmiinpistävä. Tämän on todennut mm. Pelttari (1997, 23, 45 ja 1998b, 86) äskettäin. Termejä käytetään osittain korvaamaan toisiaan. Lisäksi on otettu käyttöön lisää termejä, kuten kvalifikaatiovaatimukset ja työkvalifikaatiot. Toisinaan termin kvalifikaatio sijaan olisi voitu puhua taidosta (Kuusi 1996, 87), osaamisesta (Mäkelä 1995, 128) tai valmiuksista (Turtiainen 1997, 17), mutta tutkijat ovat halunneet käyttää termiä kvalifikaatio. Mielestäni järkevän tavan jäsentää käsitteitä kvalifikaatio, kompetenssi ja ammattitaito on esittänyt Taalas (1993), jota Pelttari (1997 ja 1998b) on hieman kehitellyt. Hänen mukaansa kvalifikaatio liittyy ammattitaitoon siten, että työelämä tuottaa ne vaatimukset, joita ammattitaitoiselta työn tekijältä vaaditaan. Työstä 154

4 nousee kvalifikaatiovaatimuksia, ja kvalifikaatio on se tunnustettu osaaminen, jolla työntekijä vastaa kvalifikaatiovaatimuksiin. Keskeistä seuraavan keskustelun kannalta on se, että kvalifikaatiot voidaan luokitella usealla eri tavalla. Toikka (1984, 12) esittelee jaon sensomotorisiin, kognitiivisiin ja motivaatioominaisuuksiin, Kivinen kollegoineen (1993, 120) jaon perus-, tuottaviin ja intensiteettikvalifikaatioihin ja Helakorpi (1995, 75) jaon ydin- ja reunakvalifikaatioihin. Usein esitetty (mm. Ollus ym. 1990, , Taalas 1995, , Väärälä 1995a, 1995b, Pelttari 1997, Räisänen 1998) perinteinen kvalifikaatioluokitus on Vuorisen (1988) esittämä, alunperin itäsaksalaiseen kvalifikaatiokeskusteluun liittyvä, kvalifikaatiomalli, jota Väärälä (1995a, 1995b) on hieman kehitellyt. Ammatillisia tietoja, taitoja ja pätevyyksiä Väärälä (1995b, 48) nimittää tuotannollis-teknisiksi kvalifikaatioiksi. Tuotannollis-teknisiin kvalifikaatioihin liittyy oleellisesti muitakin kvalifikaatioita: motivaatiokvalifikaatiot (mm. sitoutuminen, itseohjautuminen, reflektio ja lojaliteetti), mukautumiskvalifikaatiot (mm. työaikaan, -tahtiin ja - kuriin sopeutuminen, tunnollisuus, nopeus), sosio-kulttuuriset kvalifikaatiot (mm. tiimityöja verkostoitumistaidot, kommunikointi, vuorovaikutus) sekä innovatiiviset kvalifikaatiot (mm. muutosten havainnointi, työn analysointi, jatkuva oppiminen, ammattitaidon kehittäminen). 3. Uusien kvalifikaatiotutkimusten esittämiä kvalifikaatioita Olemme siirtymässä yhteiskuntaan, jossa tiedon ja informaation merkitys kasvaa huomattavasti. Uudessa yhteiskunnassa tarvitaan uudenlaisia taitoja. Yhteiskunnassa tarvittava yleinen osaaminen on muutoksessa, samoin myös kullakin ammattialalla tarvitaan myös uudenlaista osaamista. Informaatioyhteiskunnan yleiset kvalifikaatiot Eri tutkijat ovat esittäneet hieman toisistaan poikkeavia arvioita siitä, minkälaista yleistä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Antti Hautamäen mukaan (1996, 33-35) informaatioyhteiskunnassa tarvitaan erityisesti uudenlaista lukutaitoa, jossa kyse on kyvystä havaita, ymmärtää ja tulkita uudenlaista ja koko ajan kasvavaa symboliympäristöä. Perinteisen luku- ja kirjoitustaidon lisäksi tarvitaan visuaalista, televisuaalista, tietokone-, verkko-, media- ja kulttuurista lukutaitoa. Toisaalta tarvitaan taito käyttää tietokoneita ja kommunikoida niiden välityksellä. Edelleen Hautamäen mielestä tarvitaan taitoja, joita hän nimittää pehmeiksi taidoiksi: jatkuva oppiminen, tiimityötaidot, joustavuus, muutoksen hallinta ja sietäminen, riippumattomuus ja itsensä ohjaaminen, kyky motivoitua ja sitoutua sekä kyky analysoida ja tulkita informaatiota. Hautamäen kanssa samoilla linjoilla on myös Mika Mannermaa (1996, 13) pohtiessaan tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa vaadittavaa osaamista. Mannermaan mukaan tulevaisuudessa tarvitaan mm. oppimiskykyä, oman ammatin osaamista, tieto- ja ihmissuhdeosaamista, globaalia tulevaisuusajattelua, erilaisuuden sietokykyä eli kulttuurista kompetenssia sekä ekologista tietoisuutta. Osmo Kuusi puolestaan on verrannut kahta tulevaisuusbarometrin asiantuntija-arviota siitä, millaisia on tulevaisuudessa vaadittava osaaminen, jota Kuusi nimittää tulevaisuuden avaintaidoiksi (Kuusi 1996). Vuosien 1994 ja 1996 välillä asiantuntijoiden mielipiteet olivat hieman muuttuneet, mutta pitkällä aikavälillä vuoteen 2017 asti arvioitaessa arveltiin, että muutoksen sietokyky, oppimiskyky, erilaisuuden sietokyky, kommunikaatiovalmiudet, ekologisuus ja ihmissuhdetaidot olisivat painokkaimpia taitoja. Myös globaali vastuu ja usean kielen hallinta painottuvat tulevaisuuden taitoina. (Kuusi 1996, 87.) Hautamäen, Mannermaan ja Kuusen esittämissä kvalifikaatiolistoissa on eräitä yhtenevyyksiä: Tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan 155

5 heidän mukaansa erityisesti oppimiskykyä, erilaisuuden sietämistä, ekologista ajattelua, ihmissuhdeosaamista ja muuttumisen taitoja. Arja Honkakoskikin on sosiaalialan kvalifikaatioita pohtiessaan esittänyt, että yleisenä vaatimuksena jälkiteollisessa yhteiskunnassa korostuu jatkuvan oppimisen vaatimus sekä työntekijän sisällöllinen sitoutuminen työhön, sillä työssä kehittyminen on yhä enemmän yhteydessä ihmisen koko persoonallisuuteen (Honkakoski 1995, 77-78). Eri aloilla vaadittavia kvalifikaatioita Jari Kaivo-oja on pohtinut kvalifikaatioita kommunikaatio-klusterissa (Kaivo-oja 1998). Tulokset olivat osa laajaa hanketta, jossa pyrittiin vertailemaan erilaisissa klustereissa kvalifikaatioita. Ennakkoon julkaistut tiedot koskivat siis vain kommunikaatioklusteria, mutta tuloksissa on ilmeistä sovellettavuutta muillekin aloille (ks. myöhemmin Kaivo-oja & Kuusi 1999). Kaivo-oja jakaa osaamistarpeet neljään ulottuvuuteen: yleisosaamistarpeet, asiaosaamistarpeet, asiakasosaamistarpeet ja strategisen osaamisen tarpeet. Yleisosaamisen alueella kommunikaatioklusterissa korostuvat tärkeimpinä osaamistarpeina mm. oppimiskyky, muutoksen sietokyky, tietointensiivinen ammattiosaaminen ja erilaisuuden sietokyky. Asiaosaamisen alueella kommunikaatioklusterissa korostuvat mm. uusien teknologioiden hallinta, luovuus, monitaitoisuus ja ammattitaidon tietoinen ylläpitäminen. Asiakasosaamisen alueella korostuivat yhteistyötaidot, asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen, kulttuurien tuntemus, asiakaslähtöisyys, uusien markkinaalueiden tuntemus, markkinoinnin strateginen osaaminen, luovuus, kansainvälisyys, esiintymistaito ja avoimuus. Strategien johtamisen alueella kommunikaatioklusterissa korostuvat muutoksen johtaminen, luovuus, tiimien johtaminen, prosessien hallinta, ihmisten johtaminen, kansainvälisyys ja strateginen suunnittelu. Kati Korhonen on insinöörien tulevaisuutta tutkiessaan todennut (Korhonen 1997, 1998, 74-75), että keskeisiä tulevaisuuden taitoja insinööreillä ovat kyky ja halu jatkuvaan oppimiseen, poikkitieteellisyys, kommunikaatioja verkottumistaidot, kyky sietää epävarmuutta ja muutosta sekä tiedon etsimisen, luokittelun, analysoinnin ja priorisoinnin taidot. Lisäksi tarvitaan kykyä tiimityöskentelyyn, laadun tekemiseen sitoutumista, yrittäjyysasennetta, kykyä selvitä jatkuvan muutoksen kanssa sekä kulttuuriset taidot. Martti Stenberg tarkasteli ESR-rahoitteisessa työssään tietoyhteiskuntavalmiuksien näkökulmasta työssä vaadittavaa osaamista. Työpaikkailmoitusten perusteella osaamisen ja taitojen top 20 listalla (Stenberg 2000, 51) on painokkaimpina mukana työkokemus, kielitaito, IT perustaidot, yhteistyökyky, asiakaspalveluosaaminen, IT-ohjelmointi ja aloitteellisuus. Huomattakoon, että näistä oikeastaan vain IT-ohjelmointi on tietotyön tekemisen kannalta syvällistä ammattiosaamista muut ovat enemmän tai vähemmän yleisosaamista. Kaikkiaan top 20 listan osaamistarpeista vain 4 (IT-ohjelmointi, IT-tietoliikenne, markkinointi ja myynti sekä taloustiedot) edustavat ammatillista osaamista. Paula Pelttari on tiivistänyt sairaanhoitajilta vaadittavaa tulevaisuuden osaamista koskevat tuloksensa seuraavasti (Pelttari 1998a, 72). Sairaanhoitajan työssä ammattitaitovaatimuksina korostuvat tulevaisuudessa vuorovaikutusvalmiudet, empaattisuus, ystävällisyys, vastuullisuus, huolenpito, ihmisen monien ongelmien kokonaisvaltainen kohtaamis- ja auttamisvalmius sekä kyky toimia asiakkaan asianajajana eli perinteiset ihmisenä ihmiselle olemisen taidot. Lisäksi tulevaisuudessa painottuvat myös yhteistyövalmiudet, tutkimusja tiedonhankkimisvalmiudet, päätöksentekokyky, uudistuvan teknologian hallinta, johtamisvalmiudet sekä ohjaus- ja neuvontavalmiudet eli uuden yhteiskunnan edellyttämät yleiset osaamisvaatimukset. Ammattilaisen on tulevaisuudessa osattava enemmän tuoda esiin omaa asiantuntijuuttaan ja kyettävä markkinoimaan sitä sekä hallittava yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Lisäksi tulosten mukaan tule- 156

6 vaisuuden sairaanhoitaja tarvitsee erinäisiä persoonallisuuden ja yleisiä työn tekemiseen liittyviä ominaisuuksia: hyvää itsetuntoa, luovuutta, kollegiaalisuutta, kustannustietoisuutta, kaunista käytöstä sekä laaja-alaisuutta ja erikoisosaamista. Arja Honkakoski (1995) esittää erinäisiin tutkimuksiin vedoten paljon erilaisia ammattitaitovaatimuksia sosiaalialan ammattilaiselle. Sosiaalialan todellisuudesta nousee joitain alalle tyypillisiä ammattitaitovaatimuksia. Moniongelmaisten ihmisten kohtaaminen edellyttää sosiaalisen kanssakäymisen taitoja, kykyä tulla toimeen jatkuvasti vaihtuvien tilanteiden ja työryhmien kanssa, kykyä ymmärtää erilaisia ammatillisia kulttuureita ja niiden käsitemaailmaa sekä kykyä suhteuttaa oma osaaminen ja toiminta kokonaisuuteen. Metsämuurosen aineistossa (1998, 2000a) sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta osaamistarpeet jaettiin perusosaamiseen ja tulevaisuudenosaamiseen. Perusosaamiseksi nimitettiin sellaista osaamista joka painokasta niin tänään kuin tulevaisuudessakin (ks tarkemmin Metsämuuronen 1999c). Aidoksi tulevaisuudenosaamiseksi nimitettiin osaamista, jonka painoarvoarvo oli selvästi suurempaa tulevaisuudessa kuin tutkimusajankohtana. aitoina tulevaisuusosaamisen osatekijöinä. Osaamistarveluokkia hahmoteltiin 21: Sosiaalinen osaaminen, Ihmisen kohtaamisosaaminen, Kansainvälisyysosaaminen, Muuttumisen osaaminen, Tekno-loginen osaaminen, Tiedonhankintaosaaminen, Asiakaspalveluosaaminen, Työhön ja työssä vaikuttamisen osaaminen, Oman persoonan käytön osaaminen, Yhteistyöosaaminen, Innovatiivinen työnote, Yhteiskuntaosaaminen, Vaikeiden päätösten tekemisen osaaminen, Yrittäjyys, Itseohjautuvuus, Aktiivisen vaikuttamisen osaaminen, Arvoosaaminen ja eettinen osaaminen, Äänetön ja pehmeä osaaminen, Projektityönosaaminen, Vastuunotto, Johtamisosaaminen sekä Itsepuolustusosaaminen. Jari Kaivo-oja ja Osmo Kuusi selvittivät laajassa ESR-projektissaan koko yhteiskunnan kannalta oleellisten alojen kannalta oleellisia kvalifikaatioita (Kaivo-oja & Kuusi 1999). Kyseisen projektin ennakkotietoja on siteerattu jo aiemmin tässä luvussa. Terveys- ja ympäristöklusterissa painokkaimpia yleisosaamisen kvalifikaatioita tulevat vuoteen 2017 mennessä olemaan oppimiskyky, ammatti- ja alaspesifi tietotaito sekä ihmissuhdetaidot. Tulevaisuuden painokkaimpia asiaosaamisen kvalifikaatioita ovat henkilöstön kehittäminen, motivointi, tuotantoprosessien hallinta, ympäristöasioiden hallinta, kustannustietoisuus, tiimityötaidot sekä luovuus. Painokkaimpia asiakasosaamisen kvalifikaatioita tulevat olemaan palveluosaaminen, markkinointiosaaminen, logistinen ajattelu, ympäristöosaaminen, esiintymistaito sekä laatuajattelu. Strategisen osaamisen kvalifikaatioiden ryhmässä painokkaimpina tulevat olemaan ihmisen johtaminen, strateginen suunnittelu, ympäristöosaaminen, jatkuvan muutoksen johtaminen, luovuus sekä prosessien hallinta. Sinällään kiintoisaa on, että alan piirissä keskeinen osaamisen laji käden taidot on Kaivo-ojan ja Kuusen tutkimuksessa voimakkaasti väheneväksi osaamiseksi luettu kvalifikaatio. Tulos on identtinen Metsämuurosen (1998 ja 2000a, 67) tuloksen kanssa. Uusien kvalifikaatiotutkimusten yhteenvetoa Silmiinpistävää uusissa kvalifikaatiotutkimuksissa on se, että lähes kaikissa esitellään hyvin samanlaista osaamista vaadittavaksi. Yleinen tendenssi näyttää olevan se, että samanlaisia taitoja tarvitaan eri aloilla. Honkakoski käyttää asiasta termiä yliammatilliset ammattitaitovaatimukset, joilla hän tarkoittaa ammattitaitoa, jota tarvitaan alasta riippumatta. Näitä yliammatillisia ammattitaitoja ovat Honkakosken mukaan monialainen osaaminen, oman ammattialan yhteiskunnallisten ehtojen ja kytkentöjen ymmärtäminen jota Honkakoski nimittää laaja-alaisuudeksi muutosvalmius, joustavuus, refleksiivisyys, vuorovaikutus- ja yh- 157

7 teistyöosaaminen, persoonallinen kasvu ja elämän hallinta. (Honkakoski 1995, ) 4. Pohdintaa: perinteinen kvalifikaatioluokitus kriisissä? Se, että Sosiaali- terveydenhuollon työn tulevaisuuden osaamistarpeet tutkimushankkeen (Metsämuuronen 2000a) esiin tuomat osaamistarpeet olivat pitkälti samoja kuin Pelttarin (1997, 1998a) aineistossa ja Honkakosken (1995) selvityksessä ei ole suuri ihme, ovathan tutkimuksien kohdejoukot olleet samat. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että samoilla kriteereillä arvioitaessa tutkimuksen tulokset olivat hyvin konsistentteja myös Kaivo-ojan kommunikaatioklusterissa (1998) ja Korhosen (1998) insinööreillä sekä Stenbergin (2000) informaatiotyöntekijöillä tekemän kvalifikaatiotutkimuksen kanssa. Toisin sanoen rahoitusosaamista (ellei sitä lueta taloudellisuuden kanssa samaksi) ja strategisen johtamisen osaamisen osatekijöitä lukuun ottamatta kaikki Kaivo-ojan (1998) mainitsemat osaamistarpeet löytyvät myös Metsämuurosen tutkimuksen osaamistarpeista hieman eri nimisinä. Ei siis välttämättä ollakaan löydetty aitoa sosiaali- ja terveysalalle, rahoitusalalle tai insinöörikoulutukselle tyypillisiä osaamisalueita, vaan eräänlaisia yliammatillisia työntekijöiden ominaisuuksia. Sosiaali- ja terveysalan työn tulevaisuuden osaamistarpeet ennakointihankkeen tuloksina löydetyistä kvalifikaatioluokista mikään ei välttämättä ole pelkästään sosiaali- ja terveysalalle tyypillistä osaamista. Tosin 181 osaamistarpeen joukosta olisi saattanut löytää yksittäisiä kvalifikaatioita, jotka selvästi painottuvat vain sosiaali- ja terveysalalla. Jos verrataan empiirisen aineiston perusteella saatuja kvalifikaatioluokkia perinteiseen luokitukseen, paljon käytettyyn jakoon tuotannollisteknisiin, motivaatio-, mukautumis-, sosiokulttuurisiin ja innovatiivisiin kvalifikaatioihin, joudutaan osittaisiin yhteensovittamisongelmiin (katso tarkemmin Metsämuuronen 1999b). Osa Metsämuurosen aineistossa ilmenneistä kvalifikaatioluokista kuten sosiaalinen osaaminen, muuttumisen osaaminen, tiedonhankintaosaaminen, työhön ja työssä vaikuttamisen osaaminen, innovatiivisuus, itsenäinen päätöksenteon osaaminen, vastuunotto ja yhteistyöosaaminen on helppo sijoittaa perinteisiin luokkiin. Ongelmallisia osaamisalueita on kuitenkin monta, erityisesti kansainvälisyysosaaminen, asiakaspalveluosaaminen, yhteiskuntaosaaminen ja itsepuolustusosaaminen, joita on hankala saada väkivallatta sijoitettua mainittuihin perinteisiin luokkiin. Toisaalta ongelmia saattavat tuottaa myös pehmeä osaaminen (ks. Metsämuuronen 1999b), ihmisen kohtaamisosaaminen, teknologian hallinta, oman persoonan käyttö, aktiivisen vaikuttamisen taito, projektityöosaaminen, johtamisosaaminen, ja yrittäjyys: mihin luokkaan ne voisi sijoittaa, vai pitäisikö niitä pitää tuotannollisteknisinä kvalifikaatioina eli osaamisena, joka on välttämätöntä työn suorittamiseksi hyvin? Kysymys on siitä, että itse luokittelujärjestelmä on ollut teollisuusyhteiskunnan kannalta järkevä, mutta muuttuneissa olosuhteissa työn ja työelämän rakenteiden muututtua luokittelu ei välttämättä enää ole relevantti; uusi tieto- tai informaatioyhteiskunta vaatii uudenlaiset luokittelujärjestelmät työssä vaadittavalle osaamiselle. Näyttää siltä, että Kaivo-ojan (1998) ja Honkakosken (1995) käyttämä jako yleisosaamiseen ja asiaosaamiseen/ alalla tyypillisesti vaadittavaan osaamiseen tai Helakorven (1995) Vuorisen pohjalta esittelemä jako ydinosaamiseen ja reunaosaamiseen, olisivat nykyisessä tietoyhteiskuntakehityksen vaiheessa toimivampia kvalifikaatioiden jakoperusteita kuin perinteinen jako, jonka ongelmia edellä pohdittiin. Yleis- tai reunaosaaminen olisi osaamista, jota tarvitaan ammatissa kuin ammatissa, kuten muuttumisen taitoa, aktiivisen muuttamisen taitoa, arvo-osaamista ja eettisiä taitoja, kansainvälisyystaitoja, oman persoonan käytön taitoja, projektityön taitoja, sosiaa- 158

8 lisia taitoja, tiedonhankintataitoja ja suurempi vastuunotto. Termi yliammatilliset ammattitaitovaatimukset (Honkakoski 1995) kuvaa hyvin sitä, että samoja taitoja tarvitaan ammatissa kuin ammatissa: kyse lienee siitä, millaisen muodon yleisempi osaaminen saa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kentässä. Toisaalta kyse saattaa olla siitä, että uudet kulttuurit kuten palvelukulttuuri, informaatiokulttuuri, verkottumiskulttuuri saavat yhä enemmän jalansijaa myös eri aloilla, mistä seuraa se, että kyseiset uudet toimintatavat vaativat uudenlaista toimintaotetta. Uudet toimintaotteet vaativat puolestaan uudenlaista osaamista. Termi yliammatilliset ammattitaitovaatimukset tulee lähelle alun perin Vuorisen esittämää jakoa ydinkvalifikaatioihin ja reunakvalifikaatioihin (ks. Helakorpi 1995, 75): jokaisella ammatilla olisi oma ydin osaamisen alueensa, mutta reunakvalifikaatioiden perusteella ammatteja voisi ryhmitellä erilaisiin ammattiperheisiin. Lopuksi Ilmeistä on, että aivan perustavaa laatua olevia taitoja tulevaisuudessa näyttävät olevan ns. metataidot. Kirsti Kivinen (1998, 79) on korostanut sitä, että koulutus ei voi antaa valmiita malleja kaikkeen työntekoon. Niinpä eräitä keskeisiä tulevaisuuden taitoja ovat oppimaan oppiminen, taito tuottaa itse uusia käsitteellisiä malleja sekä taito reflektoida omaa toimintaansa. Toinen kiintoisa trendi on Väärälän (1996, 16) julkituoma ajatus siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan yhtä aikaa sekä erikoistavaa että yleistä osaamista. Yleinen osaaminen ei pelkästään riitä, vaan on myös hallittava oman ammattinsa erikoisosaamista. Toisaalta pelkkä ammatin ydinosaaminen ei riitä, sillä tarvitaan paljon yleistä osaamista. Herää kysymys: mitkä ovat tulevaisuuden työntekijän oleellisia ominaisuuksia ja mitä osaamista tulisi koulutuksessa painottaa. Turtiaisen (1997) mukaan työnantajat painottavat enemmän ammattilaisen persoonallisia piirteitä ja oppimiskykyä kuin tuotannollis-teknisia ominaisuuksia. Toisaalta uudemmissa kvalifikaatiotutkimuksissa esille ei juurikaan tule muita kuin ammattilaisen yleisiä ominaisuuksia. Saattaa siis olla niin, että kun perinteisessä kvalifikaatioluokituksessa pääpaino oli tuotannollis-teknisissä kvalifikaatioissa ja muut motivaatio-, mukautumis-, sosio-kultturiset ja innovatiiviset yms. kvalifikaatiot tukivat sitä, olisi ehkä syytä kääntää ajattelu toisin päin. Keskeistä muuttuvissa olosuhteissa onkin se, että ammattilainen on yleisesti ottaen hyvä työntekijä ammattilaisella on hyvä yleiskvalifikaatioiden hallinta sisältäen mm. oppimiskyvyn, sopeutumisen, tiimityötaidot minkä lisäksi hänellä on tuotannollis-teknisiä valmiuksia eli alalla vaadittavaa täsmäosaamista. Hyvä, oppimiskykyinen ja -haluinen työntekijä voidaan kouluttaa asiantuntijaksi alalle kuin alalle, mikäli hänellä on kiinnostusta asiaan (ks. myös Metsämuuronen 1999b, kuvio 2). Toisaalta vaikka nykyisessä keskustelussa tärkeiksi kvalifikaatiovaatimuksiksi näyttävät kohoavan muut kuin tuotannollis-tekniset kvalifikaatiot, on hyvä pitää mielessä Mäkisen (1998, 85) ajatus oleellista kvalifikaatioista: asiakkaalla on hyvä edelleenkin on parturista tullessaan korvat tallella. LÄHTEET: Allard E Työttömyys: yhteiskuntatieteellisten tutkimusotteiden tarve. Sosiologia 4/1997, Andersson J-O, Helppi T, Kasvio A, Koivukangas P, Kuusi O, Lahti A, Mannermaa M, Niinivaara M, Stenlund H & Valtonen H Työskenaariot. Työelämän suunnat ja ulottuvuudet. Skenaarioprojektin väliraportti. Työhallinnon julkaisu 171. Työministeriö. 159

9 Hautamäki A (toim.) Suomi teollisen ja tietoyhteiskunnan murroksessa. SITRA 154. Helsinki. Helakorpi S Ammattitaito ja sen arviointi. Teoksessa Turpeinen, R. (toim.) 1995: Ammattitutkintojen ja näyttökokeiden teoreettisia perusteita. Helsinki, Opetushallitus Honkakoski A Sosiaalialan toiminnan todellisuus, ammattitaito ja koulutus. Opetushallitus. Kehittyvä koulutus 1/1997. Hakapaino, Helsinki.. Jokinen P, Kaivo-oja J & Malaska P Kestävä kehitys tietoyhteiskunnassa. FUTURA 1/1997, Lilius R (toim.) Suomi tietoyhteiskunnaksi kansallisten linjausten arviointi. Sitra 159. Helsinki. Kaivo-oja J Tietoyhteiskunnan työmarkkinakehityksen tulevaisuusarvio 2017 tutkimus. Osaamistarpeet kommunikaatio-klusterissa. Esitys ja tiedote ESR-ennakoinnin parhaita käytäntöjä ja tuloksia seminaarissa Kaivo-oja J & Kuusi O Arvioita ja analyysejä tietoyhteiskunnan työmarkkinoiden kehityspiirteistä Suomessa. ESR-julkaisusarja 42/99. Kivinen K Äänetön ammattitaito pätevyyden osatekijänä. Teoksessa Räisänen A. (toim.) 1998: Hallitaanko Ammatti? Pätevyyden määrittelyä arvioinnin perustaksi. Opetushallitus, Arviointi 2/1998, Yliopistopaino, Helsinki. Kivinen O, Rinne R, Kankaanpää A, Haltia P & Ahola S Ammatti, koulutus ja kvalifikaatiot. Koulutussosiologian tutkimuskeskus. Rapotteja 17. Turun yliopisto. Korhonen K Diplomi-insinöörikoulutus on epäonnistunut, ellei se anna tarvittavia valmiuksia jatkuvaan oppimiseen. Esitys ESR-ennakoinnin tulosseminaarissa Korhonen K DI koulutuksen haasteet tietoyhteiskunnassa FUTURA 1/1998, Kuusi O Tulevaisuuden avainosaaminen. FUTURA 4/1996, Mannermaa M Tulevaisuudentutkimus ja ennustaminen. SoTeKeKo-tiedote 1/1996, Mannermaa M Tietoyhteiskunta on ideologinen ilmiö. FUTURA 3/1997, Metsämuuronen J Maailma muuttuu miten muuttuu sosiaali- ja terveysala. STM, Stakes, OPH ja Suomen Kuntaliitto yhteisjulkaisu. Työministeriön ESR-sarja 39/98. Oy Edita Ab. Metsämuuronen J 1999a. Suuret ikäluokat ja kuntien haasteet sosiaali- ja terveysalalla. Suomen Lääkärilehti 15/1999, Metsämuuronen J 1999b. Pehmeät kvalifikaatiot sosiaali- ja terveysalan työssä ja ammatillisessa koulutuksessa. Aikuiskasvatus 2/1999, Metsämuuronen J 1999c. Perusosaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Teoksessa Tiihonen P. & Söderlund S. (toim.). Työ tulevaisuudessa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, Tulevaisuustutkimuksen VerkostoAkatemia ja Tulevaisuuden tutkimuskeskus Metsämuuronen J 2000a. Maailma muuttuu miten muuttuu sosiaali- ja terveysala. 2. tarkistettu painos. Julkaistu aiemmin STM:n, Stakesin, OPH:n ja Suomen Kuntaliiton yhteisjulkaisuna Työministeriön ESR-sarjassa numerolla 39/98. Oy Edita Ab. Metsämuuronen J 2000b. Uuden vuosituhannen haasteet sosiaali- ja terveysalalla. Suomen Lääkärilehti 14/2000, Metsämuuronen J 2000c. Uuden vuosituhannen haasteet sosiaali- ja terveysalalla. FUTURA 2/2000, Myllykangas M, Elo J & Tuomainen R Medikalisaatio aikamme sairaus. Hyvinvointikatsaus 4/1995, Mäkelä K Kvalifikaatioanalyysi - miksi ja miten? Aikuiskasvatus 2/ Ojapelto A Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Tammi, Helsinki. Ojapelto A Ratkaiseeko tietoyhteiskunta ja elektroniikkateollisuus työllisyyden. FUTURA 1/1998,

10 Ollus M, Rovio R, Mieskonen J, Vuorinen P, Karko J, Vuori S & Yli-Anttila P Joustava tuotanto ja verkostotalous. Tekniikan, talouden ja yhteiskunnan vuorovaikutus 1990-luvulla. Sitran julkaisuja 109. Helsinki. OPM 1994:37 Sosiaali- ja terveysalan koulutustarvetyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmien muistioita 37:1994. Pantzar M Työ ei lopu! Luento Työn tulevaisuus seminaarissa Pantzar M Tulevaisuuden koti - arjen tarpeita keksimässä. Otava, Keuruu. Pelttari P Sairaanhoitajan työn nykyiset ja tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimukset. Stakes, Tutkimuksia 80. Gummerus, Jyväskylä. Pelttari P 1998a. Hoitotyön ammattitaitovaatimukset tulevaisuudessa. FUTURA 1/98, Pelttari P 1998b. Kvalifikaatio vai kvalifikaatiovaatimus? FUTURA 1/98, Rantanen J & Lehtinen S Tietoyhteiskunta, terveys ja työ. Sitra 164. Helsinki. Rifkin J The End of Work. The Decline of Global Labor Force and the Dawn of the Post- Market Era. New York. Rifkin J Työpaikat katoavat. Hyvää entistä harvemmille? Hyvinvointikatsaus 2/1996, Rifkin J Työn loppu. Teknologia, työpaikat, tulevaisuus. Alkuteos The end of Work. Suom. Ritva Liljamo. WSOY, Helsinki. Räisänen A Ammatillisen osaamisen arviointi. Teoksessa Räisänen A. (toim.) 1998: Hallitaanko Ammatti? Pätevyyden määrittelyä arvioinnin perustaksi. Opetushallitus, Arviointi 2/1998, Yliopistopaino, Helsinki. Stenberg M Tiedosta osaamiseen. Ikääntyvien työntekijöiden tietoyhteiskuntavalmiuksien ennakointia. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja täydennyskoulutuskeskuksen raportteja ja selvityksiä 34/2000. STM 1995:27 Sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian hyödyntämisstrategia. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita.1995:27. Taalas M Ammattitaidon ja sen arvioinnin tarkastelunäkökulma. Teoksessa Mäkinen, R. & Taalas, M. (toim.) 1993: Producing and certifying vocational qualifications. Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen julkaisusarja B. Teoriaa ja käytäntöä Taalas M Ammattitaito ja näyttökokeet. Teoksessa Turpeinen, R. (toim.) 1995: Ammattitutkintojen ja näyttökokeiden teoreettisia perusteita. Helsinki, Opetushallitus Tiainen P Taloudellisen kasvun tekijät Suomessa. Työvoiman, pääoman ja kokonaistuottavuuden osuus vuosina Työpoliittinen aikakauskirja 1/ Toikka K Kehittävä kvalifikaatiotutkimus. Valtion koulutuskeskuksen julkaisusarja B 25. Helsinki. Turtiainen J Kvalifikaatio ja ennakonti.työpoliittinen aikakauskirja. 1-2/1997, Vuorinen P Työn ja ammattien muutos. Teoksessa Opetussuunnitelman laatiminen ammatillisessa oppilaitoksessa. Helsinki, Kaupunkiliitto. Väärälä R 1995a. Ammattikoulutus ja kvalifikaatiot. Acta Univrsitatis Lappoensis 9. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Väärälä R 1995b. Ammattikoulutus muuttuvilla työmarkkinoilla. Opetushallitus, Tutkimus 4/1995, Yliopistopaino, Helsinki. Väärälä R Työhön vai ammattiin - koulutuksen pulmat 2000-luvulle. SoTeKeKo- tiedote 1/1996 Väärälä R Pätevyys ja ammatillinen muutos. Teoksessa Räisänen A. (toim.) 1998: Hallitaanko Ammatti? Pätevyyden määrittelyä arvioinnin perustaksi. Opetushallitus, Arviointi 2/1998, Yliopistopaino, Helsinki. 161