Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita."

Transkriptio

1 Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta josta voi aina tarkistaa viimeisimmän tiedon. Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista on olemassa kaksi standardia, joista jokainen maa saa itse valita käyttämänsä standardin. Alla mallit standardin mukaisesta kortista Kortin oikeassa ylänurkassa on kortin myöntävän maan tunnus. Henkilötiedot ja henkilön sairaskassan tiedot ovat seuraavilla riveillä. Oikeassa alanurkassa on kortin voimassa olon päättymispäivä. Kortin voimassaolo riippuu myöntävästä maasta ja vakuutussuhteen kestosta. Suurin osa maista myöntää kortin siten, että se voimassa vuodesta kahteen vuoteen, mutta tätä lyhyempiä ja pidempiä voimassaoloaikoja voi olla. Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Liitteen lopussa on malli "Eurooppalaisen sairaanhoidon kortin väliaikaisesti korvaava todistus" -asiakirjasta. Jokainen valtio antaa sen omalla kielellään, mutta todistuksen ulkonäkö on aina samanlainen. 1

2 Alankomaat maakoodi: NL 2

3 Belgia maakoodi: BE Etusivu kolmella kielellä (ranska, saksa, hollanti). 3

4 Bulgaria maakoodi: BG Espanja maakoodi: ES 4

5 Irelanti maakoodi: IR Islanti maakoodi: IS 5

6 Italia maakoodi: IT Huom! Jotkut Italian alueet, kuten Lombardia, ovat julkaisseet eurooppalaisen sairaanhoitokortin oman alueellisen korttinsa kääntöpuolella. Itävalta maakoodi: AT Jos Itävallan eurooppalaisessa sairaanhoitokortissa on vain tähtiä ja kortin tunnusluku, kortti ei kelpaa, vaikka ecardin tiedot olisivat ilmoitettu täydellisinä. 6

7 Kreikka maakoodi: GR Kypros maakoodi: CY 7

8 Latvia maakoodi: LV 8

9 Liechtenstein maakoodi: LI Kortin etupuoli riippuu kortin myöntävästä laitoksesta. Liettua maakoodi: LT 9

10 Luxemburg maakoodi: LU Malta maakoodi: MT 10

11 Norja maakoodi: NO Portugali maakoodi: PT 11

12 Puola maakoodi: PL 12

13 Ranska maakoodi: FR Kortin kääntöpuolesta ei ole kuvaa. Romania maakoodi: RO 13

14 Sweden maakoodi: SE Saksa maakoodi: DE Saksassa on noin 300 sairaskassaa. Kassoilla on oma kortti. Kortin etupuolella on kortin myöntävän kassan tiedot. Kortin kääntöpuolella on eurooppalainen sairaanhoitokortti. 14

15 Slovakia maakoodi: SK Slovenia maakoodi: SI Sloveniassa on useita sairauskassoja. Tästä johtuen korttien kääntöpuolet eroavat riippuen kortin julkaisevasta kassasta. 15

16 Suomi maakoodi: FI Kansaneläkelaitos julkaisee kortin vakuutetun äidinkielestä riippuen joko suomen tai ruotsin kielellä. Kortti ei kelpaa Suomessa. Sweitsi maakoodi: CH 16

17 Tanska maakoodi: DK Tsekki maakoodi: CZ Tsekissä on useita sairausvakuutuskassoja. Tästä johtuen korttien kääntöpuolet eroavat riippuen julkaisevasta kassasta. 17

18 Unkari maakoodi: HU 18

19 Viro maakoodi: EE Yhdistynyt kuningaskunta maakoodi: UK Kuva Englannin, Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin sekä Gibraltarin myöntämästä eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. 19

20 Eurooppalaisen sairaanhoidon kortin väliaikaisesti korvaava todistus Malli "Eurooppalaisen sairaanhoidon kortin väliaikaisesti korvaava todistus" -lomakkeesta löytyy yhdellätoista kielellä Internetistä osoitteesta kohta 2. Todistuksen myöntämän maan tunnus (sama kuin eurooppalaisella sairaanhoitokortilla) kohta 3. Sukunimi kohta 4. Etunimet kohta 5. Syntymäaika kohta 6. Henkilöllinen identifiointitunnus kohta 7. Toimivaltaisen laitoksen tunnistenumero kohta 8. Kortin tunnistenumero kohta 9. Kortin viimeinen voimassaolopäivä Todistuksen voimassaolon alkupäivä Todistuksen voimassaolon päättymispäivä Todistuksen antopäivä Allekirjoitus ja leima Tällainen todistus annetaan mm. silloin, jos eurooppalainen sairaanhoitokortti on kadonnut ja uutta korttia ei pystytä toimittamaan pyydetyssä ajassa. Jokainen maa antaa "Eurooppalaisen sairaanhoidon kortin väliaikaisesti korvaava todistus" -lomakkeen omalla kielellään. 20

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 17.2.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE),

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. EUROOPAN UNIONI Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus Yleistä tietoa Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. 1. Seuraavalla sivulla olevassa Yleistä tietoa -osiossa

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla 01/06/2004-30/09/2004 Osa I. Taustatiedot Valtio AT - Itävalta 9 (4.5) BE - Belgia 13 (6.5)

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Sisältö Työhön ulkomaille Työskentely EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä ja sairaanhoito-oikeus

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee IP/08/1831 Bryssel, 28. marraskuuta 2008 Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee Laajakaistaliittymät Euroopassa yleistyvät edelleen. Euroopan komissio julkaisi

Lisätiedot

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA 14.06.2005-15.07.2005 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 803/803. Yrityksen toimiala D - Teollisuus 225 28,0% K - Kiinteistöalan toiminta,

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta

Lisätiedot

SEPA-maksun esittely. Palvelun valuutat. Palvelun maat 1(5)

SEPA-maksun esittely. Palvelun valuutat. Palvelun maat 1(5) 1(5) SEPA-maksun esittely Palvelun kautta voit lähettää SEPA-maksutoimeksiantoja Suomeen ja muihin SEPA-alueen maihin. SEPAmaksujen tekeminen poikkeaa kotimaan maksamisesta. Tutustu huolellisesti tähän

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

EMCS-prosessit ja aikataulu FS0 ja FS1-vaiheissa

EMCS-prosessit ja aikataulu FS0 ja FS1-vaiheissa EMCS-prosessit ja aikataulu ja -vaiheissa Hankepäällikkö Christina Lassenius-Bergström emcs@tulli.fi EMCS lyhyesti Valmisteverottomuusjärjestelmässä valmisteveron alaisia tuotteita siirretään verotta Nykyään

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANNASTA VASTAAVA YKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 27.5.2009 Vaaleja edeltävä tutkimus ensimmäinen osa Alustavat tulokset: Euroopan

Lisätiedot

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj FORS-seminaari 2011 - Operaatiotutkimuksella kohti energiatehokkuutta, Aalto-yliopisto, 16.12.2011 EU:n

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

TIEDONANTOHAKEMUS OIKEUDESTA PERHE-ETUUKSIIN PERHEENJÄSENTEN ASUINVALTIOSSA. Asetus 1408/71: 76 artikla Asetus 574/72: 10 artikla

TIEDONANTOHAKEMUS OIKEUDESTA PERHE-ETUUKSIIN PERHEENJÄSENTEN ASUINVALTIOSSA. Asetus 1408/71: 76 artikla Asetus 574/72: 10 artikla SIIRTOTYÖLÄISTEN SOSIAALITURVAN HALLINTOTOIMIKUNTA Katso ohjeita sivulla 4 E 411 ( 1 ) TIEDONANTOHAKEMUS OIKEUDESTA PERHE-ETUUKSIIN PERHEENJÄSENTEN ASUINVALTIOSSA Asetus 1408/71: 76 artikla Asetus 574/72:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 207 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hainevien irrottamisesta aluksella annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

TIETUEKUVAUS 2.12.2014 V3.3H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS

TIETUEKUVAUS 2.12.2014 V3.3H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS VEROHALLINTO YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS 2.12.2014 V3.3H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS MUUTOSHISTORIA VERSIO PÄIVÄYS MUUTOS V3.0H 15.10.2009 Päivitetty vuoden 2010 alussa voimaan tulevat

Lisätiedot

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (OHIM) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten 1. Yleistä 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa maksutta OHIM:stä, ja sen voi ladata OHIM:n

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28) (LUKUUN OTTAMATTA MUKAUTUKSIA)

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28) (LUKUUN OTTAMATTA MUKAUTUKSIA) YHTEINEN MAATALOUSPOLITIIKKA LUKUINA Alla olevissa taulukoissa esitetään yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) eri osa-alueiden tilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden maatalous ja elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa Ajoneuvotekniikka Tiedote 2/2007 katsastajille 24.1.2007 ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistuksen vaatiminen rekisteröintikatsastuksessa Muutos voimaan 1.2.2007 1.2.2007 alkaen tulee asiakkaan

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28)

TAULUKKO I: YMP MONIVUOTISESSA RAHOITUSKEHYKSESSÄ (EU-28) YHTEINEN MAATALOUSPOLITIIKKA LUKUINA Alla olevissa taulukoissa esitetään yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) eri osa-alueiden tilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden maatalous ja elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

TIETUEKUVAUS 23.10.2009 V3.0H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS

TIETUEKUVAUS 23.10.2009 V3.0H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS VEROHALLINTO YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS 23.10.2009 V3.0H ARVONLISÄVERON YHTEENVETOILMOITUS TIETUEKUVAUS MUUTOSHISTORIA VERSIO PÄIVÄYS MUUTOS V3.0H 15.10.2009 Päivitetty vuoden 2010 alussa voimaan

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan

LIITTEET. asiakirjaan ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä

Lisätiedot

Ikääntymisen vaikutukset EU-maiden lakisääteisiin eläkejärjestelmiin

Ikääntymisen vaikutukset EU-maiden lakisääteisiin eläkejärjestelmiin ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 1 (7) Ikääntymisen vaikutukset EU-maiden lakisääteisiin eläkejärjestelmiin EU:n talouspoliittisen komitean (Economic Policy Committee, EPC) työryhmä, ns. AWG-työryhmä (the Ageing

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa

Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Tuottavuusyhteistyöseminaari seminaari Helsinki, 16. maaliskuuta 2010 Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Jorma Karppinen, Johtaja Eurofound 16/03/2010 1 Esityksen rakenne Miksi kestävästi

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 Täydentävät säännöt 1 Sisällys I luku II luku III luku - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla)...000 - Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 - Ilmoitus todistajan tai asiantuntijan väärästä valasta (6

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI Hakijan/edustajan viite (enintään 20 merkkiä) Viimeksi päivitetty: 04/2013

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä Maakunta- ja soteuudistuksen työseminaari Mauri Pekkarinen Jyväskylä 12.1.2018 Mauri Pekkarinen 1 Koheesiopolitiikan saanto (koheesio, EAKR ja ESR) maittain, mukaan lukien tukitasot EAKR ESR Koheesiorahasto

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät ja haasteet

Suomen talouden näkymät ja haasteet Suomen talouden näkymät ja haasteet Vesa Vihriälä 11.1.2013 Sisältö Kasvu jäänyt heikoksi, tuottavuus notkahtanut Suomella lyhyen ajan kilpailukykyongelma, vaikka rakenteellinen kilpailukyky hyvä Julkinen

Lisätiedot

Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65

Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65 Tilastoliite osaan 1 65 A1.1 Työllisyys nykyisen EUn alueella, 1996 ja 2002 Työllisyysaste (% työikäisestä väestöstä) 1996 2002 EU15 59,9 64,2 Muut jäsenvaltiot 61,7 65,1 Koheesiomaat 51,5 60,2 Kreikka

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Tutkintotodistuksen liitteen laativat todistuksia antavat viranomaiset, ja se sisältää yksityiskohtaisia tietoja seuraavista asioista:

Tutkintotodistuksen liitteen laativat todistuksia antavat viranomaiset, ja se sisältää yksityiskohtaisia tietoja seuraavista asioista: OHJEET EUROPASS TUTKINTOTODISTUKSEN LIITTEEN KÄÄNTÄMISTÄ VARTEN JOHDANTO Europass tutkintotodistuksen liitteen tarkoitus Europass tutkintotodistuksen liite (ks. esimerkit) ei korvaa alkuperäistä tutkintotodistusta

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Työmarkkinanäkemys. työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista. Ylijohtaja Antti Neimala

Työmarkkinanäkemys. työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista. Ylijohtaja Antti Neimala Työmarkkinanäkemys työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista Ylijohtaja Antti Neimala Mikä työmarkkinanäkemys? Nykytila Kehitysnäkymät Tavoitetila Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi

Lisätiedot

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Aalto-yliopisto opiskelijavaihto 8.5.2014 Danske opiskelijoille Danske määrittelee opiskelijoiksi kaikki 18-32 vuotiaat. Opiskelijat saavat Danske Bankista maksuttoman

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot