Lähihoitajasta on moneksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähihoitajasta on moneksi"

Transkriptio

1

2 Lähihoitajasta on moneksi SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖ Lähihoitajalla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Lähihoitajaksi voi opiskella ammatillisessa peruskoulutuksessa koulumuotoisesti, suorittamalla näyttötutkinnon tai oppisopimuksella työsuhteessa. Tutkinto muodostuu ammatillisista, yhteisistä ja vapaasti valittavista osista. Tutkintoon sisältyy runsaasti työssä oppimista erilaisissa työpaikoissa. Lähihoitajalla on laaja-alaista osaamista sosiaali-, terveys- ja opetuspalveluissa tarjottaviin hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtäviin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt voit tarkistaa Valviran ylläpitämistä Terhikki- ja Suosikki-rekistereistä: julkiterhikki.valvira.fi. Sosiaalihuollossa työskentelevien lähihoitajien tulee olla rekisteröityneenä Suosikkiin mennessä. MONIOSAAJA Lähihoitajalla on hyvät ammatilliset valmiudet työskennellä koko sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa ja koulunkäynninohjaajana. Lisäksi lähihoitajalla on erikoistunutta osaamista itse valitsemaltaan osaamisalalta. Osaamisaloja on kymmenen. Lue lisää Opetushallituksen sivuilta tai skannaa QR-koodi.

3 Työnantajana voit vaikuttaa lähihoitajakoulutukseen tekemällä yhteistyötä paikallisen oppilaitoksen kanssa. Näin varmistat, että opiskelijoiden saama koulutus vastaa työpaikkasi muuttuvia osaamis- ja ammattitaitovaatimuksia. Lähihoitajia työskentelee esimerkiksi muistisairauksien asiantuntijoina, näytteidenottajina, pitkäaikaissairaiden omahoitajina terveysasemilla, INR-poliklinikoilla ja tiiminvetäjinä vanhustenhuollossa. Lähihoitajasta on moneksi -juttusarjassa esitellään lähihoitajan laajaa osaamista. Katso SuPer-Ruudusta: youtube.com/ superliitto Työnantajalla on velvollisuus luoda edellytykset ammattitaidon ylläpitämiseen, kehittämiseen ja täydennyskoulutukseen. Myös lähihoitajalla itsellään on vastuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja kehittämisestä. LÄÄKEHOIDON OSAAJA Lääkehoito on osa lähihoitajan työtä. Lähihoitaja jakaa lääkkeitä potilaskohtaisiksi annoksiksi ja antaa lääkkeitä luonnollista tietä sekä pistää injektioita lihakseen ja ihon alle. Lähihoitaja voi myös antaa PKV-lääkkeitä luonnollista tietä ja vaihtaa lääkkeettömän, perusliuosta sisältävän nestepullon tai -pussin saatuaan näihin tehtäviin lisäkoulutuksen esimerkiksi työpaikkakoulutuksena. Turvallisen lääkehoidon ohjeet koskevat kaikkia terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Työpaikalla ylläpidetään osaamista riittävän koulutuksen ja perehdytyksen avulla, ja varmistetaan se yleensä näytöillä ja tentillä (LOVe/LOP). Osaamisen varmistamisen jälkeen lähihoitaja saa kirjallisen luvan toteuttaa lääkehoitoa.

4 SUUNNITTELIJA, TOTEUTTAJA JA ARVIOIJA Hoito- ja palvelusuunnitelmien sekä varhaiskasvatussuunnitelmien laatiminen ja hoidon tarpeen arviointi kuuluvat lähihoitajalle. Asiakas- ja potilastyössä hoitotyön kirjaaminen on välttämätön osa laadukasta hoidon arviointia ja seurantaa. LÄHIHOITAJIEN TYÖSKENTELYÄ OHJAA VAHVAT EETTISET OHJEET. TUTUSTU OHJEISIIN: VIESTINTÄ ESITTEET LÄHIHOITAJAN EETTISET OHJEET

5 LÄHIHOITAJIEN MONIPUOLISTA OSAAMISTA KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ TYÖPAIKOILLA ESIMERKKI 1. SUUN TERVEYDENHOIDON OSAAMISALAN suorittanut lähihoitaja on ennaltaehkäisevän suun terveydenhuollon ja suunhoidon ohjauksen asiantuntija. Osaamisesta on hyötyä kaikissa toimintaympäristöissä varhaiskasvatuksesta ikäihmisten palveluihin. ESIMERKKI 2. KUNTOUTUKSEN OSAAMISALAN suorittaneen lähihoitajan asiantuntijuutta voidaan käyttää asiakkaiden ohjaamisessa ja toimintakyvyn arvioinnissa. ESIMERKKI 3. Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoito sekä kuntoutus pyritään järjestämään asiakkaan omassa toimintaympäristössä. MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALAN suorittanut lähihoitaja voi toimia asiantuntijana näiden asiakkaiden hoidon suunnittelussa ja arvioinnissa. Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan suorittaneella lähihoitajalla on myös hyvät valmiudet tuen tarpeessa olevien perheiden tilanteen kartoittamiseen arvioitaessa oikeutta 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. ESIMERKKI 4. SAIRAANHOIDON JA HUOLENPIDON OSAAMISALA osana lähihoitajatutkintoa tuo varhaiskasvatukseen osaamista myös pitkäaikaissairaiden lasten hoitoon, hoidon arviointiin ja seurantaan lapsen omassa toimintaympäristössä.

6 TYÖTÄ LÄHELLÄ IHMISTÄ SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER RY Ratamestarinkatu 12, Helsinki puh faksi facebook.com/superliitto Twitter, Instagram ja YouTube: superliitto

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11. Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.2016 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2015 ja kevät 2016 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetuskeskeisestä ajattelusta

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait ja asetukset, tutkintojen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Helsinki 10/2016 Copyright SuPer ry

SISÄLTÖ. Helsinki 10/2016 Copyright SuPer ry Lähi- ja perushoitajien vähimmäispalkat 2017 SISÄLTÖ Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon palkkahinnoittelun palkat (KVTES)... 3 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö... 3 Sosiaalihuollon henkilöstö...

Lisätiedot

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi 15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Tampereen seudun ammattiopisto sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Liite Naytto 24.11.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Kaikille pakolliset tutkinnon osat Osaamisala Valinnainen tutkinnon osa Tutkintonimike Hyvinvointi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ

Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta?

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? KOTIHOIDON HENKILÖSTÖMITOITUS Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 1

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 1 Lähihoitaja 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa 21.8.2015 käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi OPETUSHALLITUS AMPA-YKSIKKÖ/OHJAKAStyöryhmä 1. Tausta Opetus-

Lisätiedot

Yleistä ammatillisten tutkinnon osien perusteiden luonnoksesta

Yleistä ammatillisten tutkinnon osien perusteiden luonnoksesta LAUSUNTO 24.8.2017 Opetushallitus Viite: Lausuntopyyntö / Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisten tutkinnon osien luonnoksesta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer edustaa toisen asteen

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

sisältö 1.3.2014 1.7.2014 1955,44 1935,44 Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon

sisältö 1.3.2014 1.7.2014 1955,44 1935,44 Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon lähi- ja perushoitajien vähimmäispalkat 2014-2016 sisältö Kunta-alan eräät terveyden- ja sosiaalihuollon palkkahinnoittelun palkat (KVTES)... 3 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö... 3 Sosiaalihuollon henkilöstö...

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutus kevät 2015

Sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutus kevät 2015 Sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutus kevät 2015 Muistihoitajakoulutus 15 ov Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkinto ja kahden vuoden työkokemus vanhustyöstä.

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala VANHUSTYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala VANHUSTYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala VANHUSTYÖ Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden ajankohta Osoite:

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet... 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti Valtionavustus

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen

Lisätiedot

LAATU JA AMMATTITAITO ROMUKOPPAAN?

LAATU JA AMMATTITAITO ROMUKOPPAAN? 9.5.2017 AVOIN KIRJE PÄÄTTÄJILLE: LAATU JA AMMATTITAITO ROMUKOPPAAN? Koulutusuudistus heikentää lähihoitajien osaamista ja talouskasvun edellytyksiä. Ammatillista koulutusta uudistetaan, jotta työelämän

Lisätiedot

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä

Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Työpaikkaohjaus oppimisen tukena - Opiskelijan ohjaamisen haasteet työelämässä Minkälaista on hyvä työpaikkaohjaus? SuPer 26.3.2014 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lähtökohdat hyvälle työpaikkaohjaukselle =>

Lisätiedot

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) OPPILAITOSKOHTAISET LISÄKYSYMYKSET AIPAL NÄYTTÖTUTKINTOJEN PALAUTEJÄRJESTELMÄ TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) 1. TAUSTAKYSYMYKSET (valtakunnalliset)

Lisätiedot

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh. LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti Suuhygienisti (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

Hyvät käytännöt jakoon

Hyvät käytännöt jakoon Hyvät käytännöt jakoon Lahden diakonian instituutin LOVe- käytännöt 15.5.2014 Kuopio Kirsi Mölsä-Hyvönen Terveydenhuollon lehtori, TtM Lahden diakonian instituutti järjestää koulutus- Koulutusalat Humanistinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta

Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta Syksy 2012 1 Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta on tarkoitettu lisä- ja täydennyskoulutukseksi lähihoitajan tutkinnon suorittaneille tai sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa

Lisätiedot

Aikuiskoulutus - lukuvuosi 2015-2016

Aikuiskoulutus - lukuvuosi 2015-2016 Hyvän elämän puolesta Aikuiskoulutus - lukuvuosi 2015-2016 sisällysluettelo Tutkintoon johtavaa aikuiskoulutusta 3 Lastenohjaaja - Lapsi- ja perhetyön perustutkinto 4-5 Lähihoitaja - Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Lääkehoidon osaaminen verkossa (LOVe) - koulutuksen yhteiset linjaukset

Lääkehoidon osaaminen verkossa (LOVe) - koulutuksen yhteiset linjaukset Lääkehoidon turvallisuus Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus edellyttää ja valvoa, että työntekijöillä on työtehtävien vaatima peruskoulutus. Täydennyskoulutuksen avulla peruskoulutuksessa saatua

Lisätiedot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Suunnitelman perustana ja lähteinä on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön 2005 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito,

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KASVUN TUKEMISEN JA OHJAUKSEN TUTKINNON OSASSA

Lisätiedot

myös vaihtoehto, sosiaali- ja terveysalan

myös vaihtoehto, sosiaali- ja terveysalan OPYYNTÖ 1 (8) MUISTIO 1 Ohjauksen ja kasvatuksen tutkintorakenteen ehdotuksia Opetushallituksen asettama työryhmä on laatinut seuraavia vaihtoehtoja alan tutkintorakenteen kehittämiseksi. Osassaa A esitetään

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

Liite Näyttötoimikunta

Liite Näyttötoimikunta Liite Näyttötoimikunta 6.4.2017 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Kaikille pakolliset tutkinnon osat Osaamisala Valinnainen tutkinnon osa Tutkintonimike Hyvinvointi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnonjärjestäjien yhteistyö- ja kehittämispäivä Ajankohtaista

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnonjärjestäjien yhteistyö- ja kehittämispäivä Ajankohtaista Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnonjärjestäjien yhteistyö- ja kehittämispäivä Ajankohtaista Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Aira Rajamäki Esityksen sisältöä Nykyinen

Lisätiedot

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin loppuseminaari Oppimisen onni ja opinnollistaminen 12.11.2013 Sirpa Rintala Opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Kaksisuuntainen

Lisätiedot

OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 29.1.2014 TERVETULOA NÄYTTÖTUTKINNON MAAILMAAN Mitä näyttötutkinnot ovat? Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja,

Lisätiedot

TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN

TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Sosiaali- ja terveysalan, lääkealan sekä hammastekniikan perustutkintojen kehittämispäivät 29.11.2016 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015)

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Ammattihenkilölain aluekierros, Kuopio Neuvotteleva virkamies 2.3.2016 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan 1.3.2016 Lisäksi 1.3. voimaan asetukset:

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015. Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus

Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015. Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 koskien

Lisätiedot

Yhteistyöllä laatua. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta ja tutkinnon järjestäjät. Soila Nordström

Yhteistyöllä laatua. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta ja tutkinnon järjestäjät. Soila Nordström Yhteistyöllä laatua Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta ja tutkinnon järjestäjät Soila Nordström 23.4.2012 Johdatusta ajankohtaisiin kysymyksiin Tutkintotoimikunnan toimiala ja tilastoja Terveydenhuollon

Lisätiedot

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu?

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Miten tähän on tultu? Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus

Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Viittomakielisen ohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys SELVITYKSIÄ 2:2017 Helsinki 2017 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-57-5 (pdf) 2 KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Kohti lähihoitajan tutkintoa tutkinnon osia suorittaen

Kohti lähihoitajan tutkintoa tutkinnon osia suorittaen Kohti lähihoitajan tutkintoa tutkinnon osia suorittaen Joustava työllistymis- ja kouluttautumisväylä vanhus- ja vammaispalvelujen avustaviin tehtäviin pilotin käynnistäminen Aira Rajamäki Tieteiden talo

Lisätiedot