Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia"

Transkriptio

1 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin yöpymistä, joista suomalaisille ja ulkomaalaisille yötä. Suomalaisten yöpymiset olivat viime vuoden lokakuun tasolla, mutta ulkomaisten yöpymiset vähenivät kolme prosenttia. Japanilaisten määrän vähenemistä selittää lokakuussa 2015 Helsingissä järjestetty Japan Week, joka toi reilusti yli tuhat vierasta Japanista. Yhteensä yöpymiset vähenivät vajaat kaksi prosenttia viime vuoden lokakuusta. Lokakuussa 2016 koko maassa kirjattiin yöpymisiä 1,43 miljoonaa (+ 1 %), joista suomalaisille 1,12 miljoonaa (+ 1 %) ja ulkomailla asuville (+ 1 %). Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin venäläisille: yöpymistä. Kuukauden nousijat Kiina Puola Viro Tanska + 50 % + 14 % + 13 % + 10 % Kuukauden laskijat Britannia - 35 % Kanada - 30 % Italia - 21 % Kasvua vapaa-ajan matkustajissa Helsingin majoitusliikkeissä kirjatuista yöpymisistä (- 4 %) oli työhön liittyviä ja (+ 4 %) vapaa-aikaan liittyviä. Majoitusliikkeisiin saapui matkailijaa joka oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suomalaisia saapui (- 2 %), ja ulkomaalaisia (- 5 %). Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa Verollinen majoitusmyynti alueella kasvoi neljä prosenttia edellisvuoden lokakuusta ja oli 22,4 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta henkilöä kohden lokakuussa 2016 oli 75,27 euroa (+ 6 %). Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia Tax free myynti Helsingissä kasvoi 12 prosenttia, kun koko maassa tax free myynnin kasvua oli 14 prosenttia. Myynti japanilaisille kasvoi Helsingissä 61 prosenttia ja kiinalaisille yhdeksän prosenttia. Venäläisten tax free ostot laskivat Helsingissä viisi prosenttia, mutta koko maassa kasvua oli kahdeksan prosenttia. Lentomatkustajien määrä kasvoi yhden prosentin Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajien määrä lokakuussa oli 1,50 miljoonaa (+ 1 %). Kotimaan lentojen matkustajia näistä oli (- 5 %) ja kansainvälisen lentoliikenteen matkustajia 1,29 miljoonaa (+ 3 %). Laivamatkustajia saapui Helsingin satamiin saapui lokakuussa laivamatkustajaa (+ 6 %). Matkustajista saapui Virosta (+ 2 %), Ruotsista (- 0,2 %) ja Venäjältä (+ 84 %). Saksasta saapui matkustajaa (+ 10 %). Kansainvälisten risteilyalusten matkustajia kävi Helsingissä lokakuussa vajaat (+ 3 %). 1

2 YÖPYMISET MAJOITUSLIIKKEISSÄ Yöpymiset Helsingissä kuukausittain Yöpymiset Helsingissä lokakuussa ja markkinaosuus Suomen yöpymisistä % 22% 19% 18% % % yöpymiset markkinaosuus Helsinki Tukholma Oslo Kööpenhamina Tallinna % % % % % % % % % % 2

3 SAAPUNEET MATKUSTAJAT Saapuneet vieraat Helsingin majoitusliikkeissä Saapuneet lentomatkustajat Helsinki-Vantaalla Saapuneet laivamatkustajat Helsingin satamissa

4 MATKAILUN AVAINLUVUT HELSINGISSÄ Yöpymiset asuinmaittain Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki ,0 % -1,6 % ,0 % 3,1 % Suomi ,5 % -0,1 % ,6 % 1,9 % Ulkomaat ,5 % -3,3 % ,4 % 4,2 % Ruotsi ,9 % -2,8 % ,9 % 6,0 % Japani ,5 % -15,4 % ,9 % 6,6 % Venäjä ,5 % -6,0 % ,7 % -12,1 % Saksa ,5 % -12,3 % ,5 % -6,8 % Britannia ,1 % -34,9 % ,8 % -4,1 % Yhdysvallat ,8 % 4,9 % ,2 % 15,8 % Kiina ,3 % 50,1 % ,6 % 23,0 % Norja ,7 % -5,4 % ,5 % 1,8 % Viro ,3 % 13,3 % ,0 % 0,7 % Tanska ,3 % 10,3 % ,2 % 10,2 % Alankomaat ,2 % -9,9 % ,3 % 6,6 % Ranska ,2 % -7,1 % ,6 % 4,8 % Espanja ,9 % -3,0 % ,4 % 9,2 % Italia ,9 % -21,4 % ,5 % 5,2 % Sveitsi ,8 % -13,8 % ,3 % -22,4 % Puola ,6 % 14,2 % ,6 % -3,4 % Belgia ,5 % -6,0 % ,6 % 7,3 % Itävalta ,4 % -14,8 % ,6 % -2,4 % Kanada 989 0,3 % -30,3 % ,9 % 56,5 % Saapuneet matkustajat asuinmaittain Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus % Kaikki ,0 % -2,8 % ,0 % 3,6 % Suomi ,6 % -1,5 % ,9 % 2,6 % Ulkomaat ,4 % -4,7 % ,1 % 4,7 % Ruotsi ,4 % 1,6 % ,3 % 8,3 % Venäjä ,4 % -5,8 % ,4 % -12,9 % Japani ,8 % -15,7 % ,5 % 5,5 % Saksa ,7 % -19,6 % ,6 % -9,9 % Britannia ,7 % -33,9 % ,3 % -5,5 % Yhdysvallat ,1 % 4,3 % ,0 % 11,6 % Kiina ,0 % 30,0 % ,7 % 28,1 % Viro ,5 % 19,3 % ,0 % 5,6 % Norja ,4 % -9,6 % ,4 % 8,4 % Tanska ,2 % 9,6 % ,1 % 11,9 % Alankomaat ,0 % -14,3 % ,2 % 5,1 % Ranska ,0 % 0,6 % ,3 % 4,0 % Italia ,7 % -14,3 % ,3 % 7,7 % 4

5 Saapuneet matkustajat (jatkuu) Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus Espanja ,7 % -10,8 % ,3 % 9,3 % Sveitsi ,6 % -19,1 % ,0 % -13,6 % Puola 886 0,5 % 10,8 % ,5 % -0,1 % Belgia 854 0,5 % -1,7 % ,5 % 9,0 % Itävalta 545 0,3 % -24,3 % ,4 % 0,2 % Kanada 436 0,2 % -30,5 % ,5 % 13,0 % Matkan tarkoitus (yöpymisistä) Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus Vapaa-aika ,1 % 3,5 % ,5 % -0,2 % Työ ,9 % -3,5 % ,5 % 8,7 % Kesto (yöpymiset/saapuneet) asuinmaittain Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä määrä Kaikki 1,6 1,3 % 1,7-0,3 % Suomi 1,5 1,4 % 1,5-0,7 % Ulkomaat 1,9 1,1 % 1,9-0,7 % Kanada 2,3 0,4 % 3,3 38,4 % Sveitsi 2,2 6,8 % 2,1-10,2 % Yhdysvallat 2,2 0,5 % 2,3 3,8 % Itävalta 2,2 12,3 % 2,2-2,7 % Espanja 2,1 8,3 % 1,9-0,2 % Saksa 2,1 9,0 % 2,1 3,5 % Japani 2,0 0,5 % 1,9 0,9 % Italia 2,0-7,9 % 2,0-2,2 % Puola 2,0 3,2 % 2,0-3,4 % Norja 2,0 4,8 % 1,9-6,0 % Alankomaat 1,9 5,5 % 1,8 1,6 % Kiina 1,9 15,4 % 1,6-4,0 % Britannia 1,9-1,6 % 1,9 1,4 % Ranska 1,8-7,7 % 2,0 0,7 % Belgia 1,8-4,3 % 2,0-1,5 % Tanska 1,7 0,6 % 1,8-1,4 % Venäjä 1,7 0,0 % 1,8 1,0 % Ruotsi 1,4-4,0 % 1,6-2,1 % Viro 1,4-4,6 % 1,6-4,6 % Kapasiteetti Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä määrä Majoitusliikkeet 60 3,4 % 58-1,4 % Huoneet ,2 % ,8 % Vuoteet ,9 % ,9 % 5

6 Käyttöaste Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä määrä Huoneet 70,9 % -4,4 % 72,9 % 4,3 % Hinta/vrk, sis. alv 10 % Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä määrä Yöpymiset 75,27 6,0 % 71,66 6,5 % Huoneet 112,70 6,3 % 111,17 5,4 % Majoitusmyynti Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä määrä Kaikki ,3 % ,9 % Taxfree Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 Koko maa Helsinki Koko maa Helsinki Kaikki ulkomaalaiset 14,1 % 11,6 % -11,7 % -6,9 % Venäjä 7,9 % -4,8 % -20,5 % -21,8 % Japani 67,6 % 60,9 % 25,4 % 22,0 % Kiina 12,0 % 9,1 % -6,8 % -7,5 % Lentomatkustajat Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki (saapuneet+lähteneet+vaihtom.) % 1,2 % % 4,3 % joista: - kotimaa ,2 % -4,7 % ,0 % 3,2 % - kansainvälinen ,8 % 2,8 % ,0 % 4,5 % Saapuneet (ei sisällä vaihtomatkustajia) ,6 % ,1 % Laivamatkustajat Lokakuu 2016 Tammi-loka 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki (saap. ja läht.reittim.+ saap.risteilymatk.) % 3,4 % % 2,8 % joista: -Ruotsi ,7 % 890 0,1 % ,7 % -2,1 % -Saksa ,1 % 10,2 % ,2 % 6,4 % -Venäjä ,6 % 83,8 % ,5 % 15,4 % -Viro ,0 % 2,1 % ,6 % 4,4 % Ulkomaiset risteilyalukset (saapuneet) ,7 % 3,0 % ,9 % -7,9 % % % % Saapuneet matkustajat ,4 % ,5 % Lähteet: Tilastokeskus, Ulkoministeriö, Tulli, Liikennevirasto, Finavia, Global Blue, TourMIS, Matkailutilasto.fi 6

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia n seudulla Heinäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 27 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 23 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 3 400 yötä (venäläiset 1 700 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia n seudulla Kesäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 16 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 13 000 yötä ja ulkomaalaiset 3 200 yötä (venäläiset 1 200 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Maaliskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 5 500 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 4 300 yötä ja ulkomaalaiset 1 200 yötä (venäläiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa n seudulla Joulukuussa 2016 n seudulla yövyttiin 6 600 yötä, joista suomalaiset 5 000 ja ulkomaalaiset 1 600 yötä (venäläiset 749 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Toukokuu 2016

Matkailutilasto Toukokuu 2016 Matkailutilasto Toukokuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2014 Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2015 Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / syyskuu 2014 Markkinaraportti / syyskuu 214 Yöpymiset syyskuussa hieman miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä syyskuussa 2,3 %. Vähennyksestä suurin osa tuli kotimaasta yöpymismäärän pienentyessä lähes neljä

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015 Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2015 Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2014

Markkinaraportti / joulukuu 2014 Markkinaraportti / joulukuu 214 Yöpymiset ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä joulukuussa edellisvuoden tasolla. Ulkomailta tuli vähennystä 6,7 % kotimaisten yöpymisten lisääntyessä 7 %. Ulkomaalaisyöpymisten

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2014

Markkinaraportti / lokakuu 2014 Markkinaraportti / lokakuu 214 Yöpymiset lokakuussa 1 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 1,3 %. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat 11 % ja ulkomailta saapuneiden

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015 Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014 Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2011

Markkinaraportti / joulukuu 2011 Markkinaraportti / joulukuu 211 Yöpymiset 4 % plussalla joulukuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui joulukuussa ja kasvua kirjattiin 4,1 %. Lisäys painottui vientimarkkinoille kasvun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2015

Markkinaraportti / tammikuu 2015 Markkinaraportti / tammikuu 2015 Yöpymiset kotimaasta 11 % plussalla Yöpymiset vähenivät Helsingissä tammikuussa 6,1 %. Vähennys tuli kokonaan ulkomailta miinuksen ollessa 19,2 %. Kotimaasta tilastoitiin

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat pääkaupunkiseudulla Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2014

Markkinaraportti / elokuu 2014 Markkinaraportti / elokuu 214 Yöpymiset kotimaasta selvässä nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa 1,9 %. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten lisääntyessä lähes kymmenen prosenttia.

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2012

Markkinaraportti / helmikuu 2012 Markkinaraportti / helmikuu 212 Yöpymiset 4 % plussalla helmikuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui helmikuussa ja kasvua kirjattiin 4,2 %. Lisäys painottui nyt kotimarkkinoille kasvun

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2013

Markkinaraportti / heinäkuu 2013 Markkinaraportti / heinäkuu 213 Yöpymiset hieman miinuksella heinäkuussa Yöpymisten määrä väheni heinäkuussa Helsingissä aavistuksen verran edellisvuoden heinäkuusta. Miinus tuli kokonaan ulkomailta yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2010

Markkinaraportti / tammikuu 2010 Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2014

Markkinaraportti / helmikuu 2014 Markkinaraportti / helmikuu 214 Kotimaan yöpymiset nousussa helmikuussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä helmikuussa hieman eli,4 %. Ulkomailta tulleiden yöpymiset vähenivät lähes 12 % kotimaasta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2013

Markkinaraportti / toukokuu 2013 Markkinaraportti / toukokuu 213 Yöpymiset ulkomailta kääntyivät nousuun Yöpymisten määrä väheni toukokuussa Helsingissä prosentin verran edellisvuoden toukokuusta. Miinus tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 2.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,1 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2013

Markkinaraportti / maaliskuu 2013 Markkinaraportti / maaliskuu 213 Helsingin yöpymiset 5 % miinuksella Yöpymisten määrä väheni maaliskuussa Helsingissä 5, %. Miinusta tuli sekä kotimaasta yöpymisten vähentyessä 7,8 % että ulkomailta, josta

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu

Markkinaraportti / toukokuu V / 25 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / toukokuu World Skills 25 näkyi tilastoissa Toukokuussa ulkomaalaisten yöpymiset olivat selvässä kasvussa. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2014

Markkinaraportti / heinäkuu 2014 Markkinaraportti / heinäkuu 214 Yöpymiset kääntyivät laskuun Yöpymiset vähenivät Helsingissä heinäkuussa 2,3 %. Miinus tuli pääasiassa kotimaasta yöpymisten vähentyessä lähemmäs neljä prosenttia. Ulkomailta

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014 Visit Finland matkailijatutkimus Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Ulkomaalaiset Suomessa tammi-elokuussa...

Lisätiedot

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä XII / HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Yöpymisten lasku jatkui joulukuussa Matkailu väheni Helsingissä joulukuussa rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 4,6 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 16.1.2013 Marraskuu Yöpymiset 3 % miinuksella Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (163.000) vähenivät tammi-marraskuussa 3,1 % edellisvuodesta.

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2012

Markkinaraportti / syyskuu 2012 Markkinaraportti / syyskuu 212 Helsingin yöpymisissä vähän muutoksia syyskuussa Yöpymisten määrä väheni syyskuussa Helsingissä aavistuksen eli,4 %. Vähennys oli täsmälleen yhtä suuri elokuussa. Kotimaasta

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2009

Markkinaraportti / heinäkuu 2009 VII/ 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu 29 Yöpymiset vähenivät Helsingissä Kotimaasta ja etenkin ulkomailta tullut työajan matkailu väheni selvästi heinäkuussa edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Jaakko Roponen Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy jaakko@tak.fi 1 750 MATKAT SUOMEEN KESÄKAUDELLA 2015 (TOUKO-LOKAKUU)

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot