UEF, Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10.9.2013. UEF, Kuopio"

Transkriptio

1 UEF, Kuopio

2 Kansanterveyttä pelaamalla? Pari perustelua

3

4 Kevät Kuopion Valkeisenlammelta Silti Suomessa moni asia mietityttää, ja tulevaisuuteen liittyy huolia: talouden kehitys? väestön nopea ikääntyminen nuorten syrjäytyminen jne. => kestävyysvaje

5 Sosiaaliset terveyserot: Väestöryhmien kesken, vaikkapa Suomessa Globaali terveyden eriarvoisuus Terveyden globalisoituminen: Eri maissa sairaustaakka alkaa muistuttaa yhä enemmän toisiaan

6 noin 84-v noin 77,5-v Tilastokeskus: Elinajanodotteet

7

8 Miksi ihmeessä on olemassa niin eri kokoisia hautakiviä?

9 Pitkään eläneet (rikkaat, hyvinvoivat) saivat korkeat hautakivet Nuorena kuolleet (köyhät, vähäosaiset) joutuivat tyytymään mataliin kiviin

10 Sosiaaliset terveyserot Health inequities: Epäreilut terveyserot Kansanterveys on sosiaalinen kysymys WHO:n entinen pääjohtaja Lee Jong-wook (2005) Ongelmilla on usein taipumus kasautua, ja kehitys alkaa jo varhain!

11 MUUTOS 20 VUODESSA: Miehillä jäljellä oleviin elinvuosiin tuli eroa jo 12.5 vuotta eniten ja vähiten ansaitsevien 20 %:n ryhmien välille. Ennakkotietojen mukaan ero olisi nyt jo 15 vuotta Reilua? Naisilla elinvuosien erot tuloryhmien välillä puolta pienempiä Tarkiainen L et al, JECH 2012

12 Yhä kauemmaksi etääntyvät yhteiskunnan sosiaaliset ääripäät toisistaan: Relative mortality of income quintiles by time periods, adjusted for age and all explanatory variables (highest quintile in as reference category), men. Tarkiainen L et al. J Epidemiol Community Health 2013;67: by BMJ Publishing Group Ltd

13 1-4- vuotiaiden lasten kuolleisuus vuonna 2002 (WHO) Source:

14

15 Juuri tässä saattaa olla ns. vakavan pelin paikka?

16 Taloudessa ja hyvinvoinnissa Kestävässä kehityksessä Ympäristökysymyksissä Kriisienhallinnassa Tautien ja sairauksien sekä terveellisen elämän kysymyksissä!

17 Lähde: Dahlgren and Whitehead, 2007

18 Kuvat: WHO

19 2000-luvun kestoaihe: Time, September 4, 2000 Newsweek, September 4, 2000

20 Prevalence of Obesity * among US Adults from (* ~30 lbs above normal) % 10 20% 20 30%

21 Kakkostyypin diabetes yleistyy kaikkialla, mutta nopeimmin muualla kuin rikkaimmissa maissa Joissain kehitysmaissa diabeteksen hoitokulut yksinään syövät jo 15 % koko kansallisesta terveysbudjetista Ei siis enää puhtaasti länsimaiden ja kehitysmaiden sairauksia, jotka voisi erotella Globalisaatio ulottuu terveyteen Aivan kuten maailmantalouteen, finanssipolitiikkaan, mediaan, sähköiseen kommunikaatioon, kulttuureihin jne. (WHO 10/2011)

22 Maailman yksi pahamaineisimmista sepelvaltimotaudin ja aivohalvausten pesäkkeistä ( luvuilla)!

23 Sydänsairauksien maailmanmestarit luvulla:

24 80 % kuolemista tapahtuu jo döyhissä ja kehittyvissä maissa (YK ja WHO, 2011)

25 Helsingin Sanomat 8/2007)

26 2003: SARS Nopeasti levinnyt koronavirustauti, johon sairastui noin 8000, ennen kuin epidemia saatiin kontrolliin. Tautikuolleisuus oli noin 10 % 2005/2006: H5N1 Lintuinfluenssa 2009/2010: H1N1 Sikainfluenssa 2012-: H7N9 Aiemmin tuntematon lintuinfluenssa 2013-: MERS-CoV SARSin kaltainen, lähinnä Saudi-Arabiassa, 50 %:n kuolleisuus

27

28

29 Maailmassa 350 miljoonaa ihmistä kärsii tällä hetkellä depressiosta WHO Depressio on yleistä kaikkialla maailmassa; Luvut ovat kasvussa; Arvioitu jopa nousevan vuoteen 2030 mennessä maailman tärkeimmäksi terveystaakaksi sepelvaltimotaudin rinnalle; Monet eivät hae apua (stigma); Masennuksella on yhtyksiä myös fyysiseen terveyteen; Pahimmillaan johtaa itsemurhaan, joita maailmassa tapahtuu noin miljoona joka vuosi;

30 Drought, extreme heat waves, storms, heavy rains, floods, melting of glaciers, disappearance of polar ice regions Straight effects: people dying in storms, floods, fires etc. Lack of clean water Spreading of bacterial and viral diseases Vector diseases (such as malaria): longer seasons, spreading to new directions Agriculture suffers, crops lost: malnutrition, famine Etc. Source: WHO

31

32 Eero Järnefelt (1888): Savolaisvene Eekun vuan uusille vesille! Kiitos mielenkiinnosta

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa Lasten terveyserot ja niiden kaventamisen haasteet MLL seminaari 14.9.2012 Hanna Remes Sosiaalitieteiden laitos, sosiologia, väestöntutkimuksen yksikkö Lapsikuolleisuus

Lisätiedot

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto Linda Enroth, Tohtoriopiskelija Terveystieteiden yksikkö

Lisätiedot

Väestön hyvinvointiprofiili 2030-luvulla

Väestön hyvinvointiprofiili 2030-luvulla Väestön hyvinvointiprofiili 2030-luvulla Tulevaisuuden hyvinvointiekosysteemi -seminaari Juha Teperi FinnMedi 5 / 20.4.2016 Mitä hyvinvoinnille ja sen määrittäjille ehtii tapahtua 20 vuodessa? Yli 65-vuotiaiden

Lisätiedot

Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti

Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti ritva.halila@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto Mitä terveys on? WHO: täydellisen

Lisätiedot

YK: vuosituhattavoitteet

YK: vuosituhattavoitteet YK: vuosituhattavoitteet Tavoite 1. Poistetaan äärimmäinen nälkä ja köyhyys -Aliravittujen määrä on lähes puolittunut 23,3%:sta 12,9%:iin. -Äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on puolittunut

Lisätiedot

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kolme kehitysvaihetta Rikkaat Rikkaat Super-Rikkaat Rikkaat Keskiluokka

Lisätiedot

SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA

SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA KEVA-PÄIVÄ 2015 Kevan auditorio, Helsinki, SUOMALAISTEN TERVEYS JA ELINAIKA Seppo Koskinen Esityksen sisältö 1. Miten elinaika on kehittynyt? 2. Piteneekö elinaika edelleen? 3. Terveyden ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Sosioekonomiset terveyserot

Sosioekonomiset terveyserot Terveyserot Kainuun haasteina Videokoulutus 5.5.2009 Tieto toiminnaksi hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvoa -hanke projektipäällikkö Saara Pikkarainen 1 Sosioekonomiset terveyserot kuolleisuuden sairastavuuden

Lisätiedot

Tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet vuosina 1988 2007

Tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa ovat kasvaneet vuosina 1988 2007 ALKUPERÄISTUTKIMUS TIETEESSÄ LASSE TARKIAINEN VTM, projektitutkija Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos lasse.tarkiainen@helsinki.fi PEKKA MARTIKAINEN Ph.D., professori Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää?

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää? Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää? 03.12.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi Paikka:

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle 01.10.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.

Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10. Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.2015, Kuopio Sisältö 1. Miksi out on in? 2. Luonnon terveysvaikutukset

Lisätiedot

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä

Lisätiedot

Ilmaston terveysvaikutukset uskomuksia ja tutkittua tietoa

Ilmaston terveysvaikutukset uskomuksia ja tutkittua tietoa Ilmaston terveysvaikutukset uskomuksia ja tutkittua tietoa Duodecim 126 vuotta 16.11.2007 Reija Ruuhela projektipäällikkö Ilmastopalvelu 15.11.2007 Liukastumistapaturmat - ennustettavissa - ehkäistävissä!

Lisätiedot

Sairaan kansan terveys

Sairaan kansan terveys Sairaan kansan terveys 30.11.2010/ KWRC Jussi Kauhanen, LT, MPH, professori Kansanterveystiede, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus Yleinen julkisuuskuva suomalaisten terveydestä 2010-luvulla: Enemmän

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Hyvinvointiliiketoiminnan rooli ja hyväksyttävyys

Hyvinvointiliiketoiminnan rooli ja hyväksyttävyys Hyvinvointiliiketoiminnan rooli ja hyväksyttävyys Health and Well-being Cluster Program Hyvinvointimatkailu Ikääntyvien palvelut Terveysteknologia Dr. Ilpo Kuronen, cluster coordinator Eri Näkökulmia Hyväksyttävyyteen

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Päihdehaitat Suomessa

Päihdehaitat Suomessa Päihdehaitat Suomessa syynä suomalainen viinapää, kieltolain tenho ja Viron viinat? Pia Mäkelä 13.3.2014 ALHU 1 Rakenne Päihdehaitat Suomessa > perustaustoja syynä suomalainen viinapää > suomalaisten juomatapojen

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Sosioekonomiset tekijät ja terveys: Terveyserojen haaste kansanterveydelle 26.09.2013 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN Terveydenhuoltolaki voimaan 1.5.2011 Päivi Koivuranta-Vaara Hallintoylilääkäri Terveydenhuollon ongelmia palvelutarpeen ja kysynnän kasvu rahoituksen niukkeneminen henkilöstön

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus

Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus Tyypin 2 diabeteksen hoidon kustannusvaikuttavuus Terveystaloustieteen ja kustannusvaikuttavuuden perusteita Jyväskylä 6.5.2015 TtM Simo Jääskeläinen FI-DM-15-04-05 1 Sisältö Terveystaloustiede Mitä se

Lisätiedot

Etelä-Savon PYLL-tulokset

Etelä-Savon PYLL-tulokset Etelä-Savon PYLL-tulokset 14.6.2016 Mikkeli Virpi Pitkänen erityisasiantuntija 27.6.2016 Page 1 Analyysissä olevat alueet ja asukasluvut Kunnat Hirvensalmi 2 326 Joroinen 5 178 Juva 6 616 Kangasniemi 5

Lisätiedot

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys Johtava asiantuntija Juha Teperi Suomalaisten terveys 1945 Eliniän odote 22 vuotta nykyistä lyhyempi Kolmannes kuolemista johtui tartuntataudeista

Lisätiedot

Elämänkulku ja vanheneminen

Elämänkulku ja vanheneminen Elämänkulku ja vanheneminen Taina Rantanen Gerontologian ja kansanterveyden professori Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto Miksi tutkia pitkäikäisyyttä ja vanhuuden

Lisätiedot

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Nuorten miesten hyvinvoinnin edistäminen on ajankohtainen haaste Huoli suomalaisten

Lisätiedot

Työn muutokset kuormittavat

Työn muutokset kuormittavat Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?

Lisätiedot

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Pertti Era Gerontologisen kuntoutuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos Johtaja, tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia Perjantai-yliopisto 30.5.2008 Juha Teperi Valitut näkökulmat oikeudenmukaisuus ennaltaehkäisyn + sekundääriprevention ensisijaisuus 2 30.5.2008 Juha Teperi Valitut

Lisätiedot

Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa. Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos

Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa. Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos Rekisteriaineistojen käyttö väestön ikääntymisen tutkimuksessa Pekka Martikainen Väestöntutkimuksen yksikkö Sosiaalitieteiden laitos Mitä rekisteriaineistot ovat? yleensä alkuaan hallinnollisia tarpeita

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ja hoidon tarpeen tulevaisuus

Terveyden edistämisen ja hoidon tarpeen tulevaisuus Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Terveyden edistämisen ja hoidon tarpeen tulevaisuus DEHKO päivät 2011 Helsinki 1.2.2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puolustaa ja

Lisätiedot

Kansainvälinen terveyspolitiikka. Eeva Ollila

Kansainvälinen terveyspolitiikka. Eeva Ollila Kansainvälinen terveyspolitiikka Eeva Ollila Death, by broad cause group in 1999 Noncommunicable conditions (59.8%) Communicable diseases, maternal and perinatal conditions and nutritional deficiencies

Lisätiedot

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland ZA5222 Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 287 INFLUENZA Q1. Aiotteko ottaa kausi influenssarokotuksen tänä vuonna? Kyllä, olen jo ottanut rokotuksen...

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Vesi Energia Ruoka (- ja ekosysteemi) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE

Vesi Energia Ruoka (- ja ekosysteemi) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE Vesi Energia Ruoka (- ja ekosysteemi) NEXUS Seppo Rekolainen SYKE 11.9.2013 T1 T2 11.9.2013 Seppo Rekolainenn, SYKE What does nexus mean? Etymology: nexus (latin): the act of binding, from the verb necto

Lisätiedot

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa

Lisätiedot

TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA

TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA Professori Karin C. Ringsberg, Nordic School of Public Health NHV, pääasiassa vastannut teeman suunni@elusta yhteistyössä tutkijaopiskelija Hrafnhildur GunnarsdoFr

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri. Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen

14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri. Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen 14/9/2012 Mirjam Kalland, pääsihteeri Yhteiskunnalliset mahdollisuudet terveyserojen kaventamiseen Lainsäädäntö Perustuslain 19 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA. Jussi Huttunen

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA. Jussi Huttunen SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAKENNE- JA RAHOITUSRATKAISUT VAIHTOEHTOJEN TARKASTELUA Jussi Huttunen Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvityksen loppuseminaari 14.6.2011 SUOMEN

Lisätiedot

TE4 Terveystiedon abikurssi. Terveydenhuolto ja Suomi

TE4 Terveystiedon abikurssi. Terveydenhuolto ja Suomi TE4 Terveystiedon abikurssi Terveydenhuolto ja Suomi TERVEYSPALVELUJÄRJESTELMÄN RAKENNE SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Kansanterveyslaki SAIRAANHOITOPIIRIT KUNNALLISET TERVEYS- PALVELUT YLIOPISTOLLISET

Lisätiedot

TUPAKKA, VIINA JA TERVEYSEROT TERVEELLISTEN ELINTAPOJEN EDISTÄMINEN ALEMMISSA SOSIAALIRYHMISSÄ

TUPAKKA, VIINA JA TERVEYSEROT TERVEELLISTEN ELINTAPOJEN EDISTÄMINEN ALEMMISSA SOSIAALIRYHMISSÄ TUPAKKA, VIINA JA TERVEYSEROT TERVEELLISTEN ELINTAPOJEN EDISTÄMINEN ALEMMISSA SOSIAALIRYHMISSÄ SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYKSEN SEMINAARI HELSINKI, 14.4.2015 ANU KATAINEN ANU.H.KATAINEN@HELSINKI.FI LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta

Lisätiedot

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 4/2013 1 Outline Uusia tutkimustuloksia ylipainoisuuden yleisyydestä

Lisätiedot

Kansantautien kanssa työelämässä

Kansantautien kanssa työelämässä Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet

Lisätiedot

Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus. Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012

Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus. Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012 Rattijuopon sosiaalinen tausta ja kuolleisuus Karoliina Karjalainen AHTS seminaari 25.10.2012 Tausta Rattijuoppojen taustaa tutkittu verraten vähän Rattijuopon elämänkaari -tutkimus Suomen Akatemian rahoitus

Lisätiedot

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen

Hoitokäytännöt muuttuneet. WHO Global Health Report. Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Hoitokäytännöt muuttuneet Makuuttamisesta pompottamiseen, potilaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen Leikkauksen jälkeisen mobilisaation varhaistaminen Vammojen aktiivisempi hoito Harri Helajärvi, LL (väit.)

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE Tiedosta hyvinvointia Kuntien hyvinvointistrategiat 1 VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE VirtuaaliAMK-seminaari 29.10.2003 Projektipäällikkö Kristiina

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin

Lisätiedot

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää? 24.10.2012

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää? 24.10.2012 Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L3 Väestön terveyden koko kuva: Miten Suomi pärjää? 24.10.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi Paikka:

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto 1 Koulutusryhmien väliset erot koetussa terveydessä Pohjois-Pohjanmaalla naisilla hieman suuremmat ja miehillä pienemmät kuin koko Suomessa Terveytensä

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja terveys: uhka vai mahdollisuus? Juha Pekkanen, prof Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ensi viikosta: Helsingin Yliopisto)

Ilmastonmuutos ja terveys: uhka vai mahdollisuus? Juha Pekkanen, prof Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ensi viikosta: Helsingin Yliopisto) Ilmastonmuutos ja terveys: uhka vai mahdollisuus? Juha Pekkanen, prof Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ensi viikosta: Helsingin Yliopisto) Ilmastonmuutos ja terveys Huomoitava Ilmastonmuutokset vaikutukset

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI

YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI Tiia Kekäläinen Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos DIGI 50+ -hankkeen tulosten julkistusseminaari 10.5.2016 Suomalaisten

Lisätiedot

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015 Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta Mika Mäkinen 26.5.2015 Bank of America and Merill Lynch (2014): A severe pandemic could kill 360mn and hit global GDP by 5% Pandemian määritelmä Uusi taudin aiheuttaja

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari 22.10.2012 Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Esityksen punainen lanka Tilastot miltä

Lisätiedot

ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013

ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013 ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013 Tervettä elämää eläkkeellä Miten saadaan eläkeläiset pitämään säännöllisesti huolta terveydestään? Terveystalo järjestää yhdessä Mainostajien Liiton kanssa

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Tiedosta hyvinvointia 1 Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Marita Sihto Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Esityksen sisältö! Terveyspolitiikan

Lisätiedot

Voidaan (suhteellisia) terveyseroja kaventaa?

Voidaan (suhteellisia) terveyseroja kaventaa? Voidaan (suhteellisia) terveyseroja kaventaa? Heikki Hiilamo 22.5.2012 Tuloerot kansanterveystieteellisenä kysymyksenä Väestö suojaaminen terveyttä vaarantavilta uhilta John Snown ja Henry Whiteheadin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5.

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5. Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere Mikä Diakonia-ammattikorkeakoulu? Osa eurooppalaisten diakonia-alan korkeakoulujen

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen

Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen Mikaela von Bonsdorff, TtT Jyväskylä yliopisto Gerontologian tutkimuskeskus Vaikuttaako työura vanhuuteen? KEVA, Helsinki 2.5.2011 Miksi on tärkeää

Lisätiedot

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta 27.3.2014 Lapin keskussairaalan laajennushanke - mistä on kysymys? Lapin keskussairaalan auditorio Ounasrinteentie 22 Rovaniemi

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Mielenterveys Sosio-ekonomiset tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö

Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö Shadia Rask, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät 12.10.2016 Shadia Rask

Lisätiedot

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Karjalan Lääketiedepäivät Petroskoi 13.-14.6.2012 5.9.2012 Pekka Puska, pääjohtaja

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

Sosiaaliryhmien elinajanodote-erojen kasvu on pääosin pysähtynyt

Sosiaaliryhmien elinajanodote-erojen kasvu on pääosin pysähtynyt Tieteessä terveydenhuolto Lasse Tarkiainen VTT, tutkijatohtori lasse.tarkiainen@helsinki.fi Pekka Martikainen PhD, professori Riina Peltonen VTM, tutkija Hanna Remes VTT, tutkijatohtori Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Paltamon työllistämismallin terveysja hyvinvointivaikutusten arviointi

Paltamon työllistämismallin terveysja hyvinvointivaikutusten arviointi Paltamon työllistämismallin terveysja hyvinvointivaikutusten arviointi Eila Linnanmäki, Tellervo Nenonen, Lars Leemann Paltamon malli -seminaari 16.2.2011 3.3.2011 1 35-vuotiaiden miesten ja naisten elinajanodote

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja tutkimus terveyden edistämisen tukena. Helsinki, 28.01.2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko

Korkeakoulutus ja tutkimus terveyden edistämisen tukena. Helsinki, 28.01.2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko Korkeakoulutus ja tutkimus terveyden edistämisen tukena Helsinki, 28.01.2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko Tilanne nyt Kaikkien väestöryhmien hyvinvointi ja terveydentila parantunut: Parempi kuin

Lisätiedot

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakunnan turvallisuus Kuopio 28.10.2016 Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Suomi maailman turvallisin maa World Economic Forum arvioi Suomen maailman turvallisimmaksi maaksi Onko Etelä-Savo Suomen turvallisin

Lisätiedot

Työttömien terveystarkastukset

Työttömien terveystarkastukset Työttömien terveystarkastukset 5.10.2012 KaiTo -hanke Tuija Holopainen, Mirka Kovalainen, Kirsti Oikarinen ja Raija Tahvanainen 1 KaiTo -hanke Projektikoodi S10073 Toteutusaika 1.3.2008 31.12.2010 31.12.2012

Lisätiedot

Ikärakennemuutos, tulot ja kulutus Reijo Vanne, Työeläkevakuuttajat TELA. Sisältö. Päälähteet

Ikärakennemuutos, tulot ja kulutus Reijo Vanne, Työeläkevakuuttajat TELA. Sisältö. Päälähteet Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentosarja: Suomi ikääntyy 2015 19.2.2015 Ikärakennemuutos, tulot ja kulutus Reijo Vanne, Työeläkevakuuttajat TELA Sisältö Käsitteitä:

Lisätiedot

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä?

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Minna Säävälä Dosentti, erikoistutkija Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos Väestöräjähdys ja elämän tulevaisuus -seminaari Eduskunnan lisärakennuksen

Lisätiedot