Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys"

Transkriptio

1 Rauman kaupungin Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen asemakaava-alueiden luontoselvitys 2006

2 2 1. JOHDANTO Luontoselvitykset on tehty Rauman kaupungin kaavoitusosaston toimeksiantona asemakaavoitusta varten. Selvityksien tarkoituksena oli löytää mahdolliset alueiden maankäyttöä rajoittavat luontoarvot. Työssä on keskitytty pesimälinnuston, putkilokasvien ja luontotyyppien kartoitukseen, muista eliölajeista on tehty hajahavaintoja. Maastotyöt tehtiin kesäkuun heinäkuun 2005 aikana ja työstä vastaa luontokartoittaja Ossi Siivonen. 2. KARTOITUSMENETELMÄT 2.1 Linnusto Linnustoselvitykset tehtiin aamuvarhaisella 14.6., ja ns. yhden kerran kartoituslaskentamenetelmällä, jossa kaikki pesintään viittaavat havainnot merkittiin maastotyökartalle. Näiden merkintöjen perusteella arvioitiin pesivien lintujen parimäärät. Selvitysten teon aikaan oli muutamien aikaisten pesijöiden, kuten esim. tiaisten paras laulukausi jo ohitse, joten tällaisten lajien todellinen parimäärä saattaa olla arvioituja parimääriä runsaampia. Linnustoselvitystä täydennettiin vielä kasvillisuuskartoituksen yhteydessä. 2.2 Kasvillisuus Luontotyypit ja putkilokasvit selvitettiin kävelemällä alueet läpi ja piirtämällä jokaisesta alueesta kasvillisuuskartta, jossa luontotyypit rajattiin maastotyökartalle. Kasvillisuuskartan teon yhteydessä kirjattiin myös kaikki havaitut putkilokasvit, josta tehtiin kasvilajiluettelot. Maastotyöpäiviä olivat 30.6., 10.7., ja Muut lajit Muita eliölajeja selvitettiin siinä määrin, kuin niitä em. selvitysten yhteydessä havaittiin. Eurajoki Ossi Siivonen Luontopalvelu Ardea Raitatie Eurajoki

3 3 3. FERE-CENTER 3.1 Sijainti ja yleiskuvaus Fere-Centerin alue sijaitsee Rauman kaupungissa, Porintien ja Kairakadun välissä ja sen pinta-ala on n. 7 ha. Noin puolet alueesta on liike- tai asuintalotonttina ja osa on joutomaata. Rakentamaton osa on alueen pohjoispuolella ja on liikerakennusaluetta huomattavasti korkeampaa maastoa. Luontotyypiltään se on pääosin kalliomaastossa kasvavaa männikkökangasta. Tällä alueella sijaitsee myös rivitalorakennus. 3.2 Linnusto Linnustollisesti alue ei ole kovin merkittävä, laji- ja parimäärät jäävät vähäisiksi, johtuen alueen yksipuolisuudesta. Tavatut lajit ovat yleisiä ja tavanomaisia tällä seudulla. Parimääräarviot Peippo Pajulintu Punarinta Lehtokerttu Viherpeippo Sinitiainen Räkättirastas 2 p 3 p 2 p 2 p 1 p 1 p 1 p 3.3 Aluekuvaukset Numerointi viittaa karttaan. 1. Liike- ja asuintalotontti 2. Joutomaa-alue Alueella kasvaa runsaasti nurmilauhaa, nurmipuntarpäätä sekä rönsyleinikkiä. Puusto koostuu haavantaimista ja kiiltopajusta. Muu lajisto on tyypillistä niitty- ja kulttuurilajistoa kuten mm. koiranputki, nokkonen, päivänkakkara, maitohorsma ja pujo. Käyttösuositus: Ei luonnonarvojen asettamia rajoituksia. 3. Lehtomainen kangas ( OMT ) Alueen ylispuuston muodostaa koivu ja haapa, välipuuston koivu, haapa, mänty, pihlaja ja raita sekä kiilto- ja virpapaju. Kenttäkerros on melko rehevää, jossa runsaimpana esiintyvät kielo, mesi-

4 4 angervo, kangasmaitikka, lillukka sekä aitovirna. Rivitalon läheisyydessä on havaittavissa mm. haravointijätteiden aiheuttamaa ravinteisuuden lisääntymistä. Idänukonputki, koiranputki, karhunputki ja lehtohorsma kasvavat talon vieressä runsaina. Käyttösuositus: Ei luonnonarvojen asettamia rajoituksia. 4. Kuivahko/kuiva kangas ( VT/CT ) Kallioinen alue, jossa alempi osa on puolukkatyypin (VT) kuivahkoa kangasta ja kallion laki kanervatyypin (CT) kuivaa kangasta. Ylispuuna kasvaa iäkästä mäntyä sekä vähän koivua, välipuustossa myös pihlajaa. Pensaskerroksen muodostavat kataja ja pihlaja. Kenttäkerros on varpuvaltainen, puolukka ja variksenmarja runsaimpana, ylempänä kanerva. Muita lajeja mm. metsälauha ja kangasmaitikka. Kallioilla on ihmisen kasvillisuudelle aiheuttamaa kulumaa. Käyttösuositus: Ei luonnonarvojen asettamia käyttörajoituksia. 3.4 Päätelmät Alue on jo osittain rakennettu ja asutuksen jättämät jäljet on monin paikoin havaittavissa kasvillisuuden kulumana, polkuina ja roskaamisena. Linnuston pari- ja lajimäärät ovat vähäisiä, uhanalaisia tai EU:n direktiivilajeja ei selvityksessä löytynyt. Kasvilajisto on seudulle tavanomaista lajistoa, uhanalaisia tai harvinaisia lajeja ei löytynyt. Luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä ei alueelta löytynyt eivätkä kallioalueet täytä metsälain erityisen tärkeän elinympäristön luonnontilaisuuskriteerejä. Muista eliölajeista havaintoja tuli ainoastaan perhosista, runsaimpina tesma- ja nokkosperhonen. Alueelta ei löytynyt mitään maankäyttöä rajoittavia luontoarvoja.

5 5 3.5 Kasvilajiluettelo metsäkorte niittynätkelmä pietaryrtti sananjalka vaahtera päivänkakkara kivikkoalvejuuri särmäkuisma pujo mänty metsäorvokki kyläkarhiainen kataja keto-orvokki pelto-ohdake oravanmarja kalliokielo huopaohdake kielo maitohorsma syysmaitiainen kiiltopaju lehtohorsma voikukka virpapaju koiranputki sarjakeltano haapa karhunputki huopakeltano hieskoivu idänukonputki viuhkokeltano nokkonen kanerva ahokeltano hevonhierakka puolukka kevätpiippo poimuhierakka juolukka nurmipiippo niittysuolaheinä mustikka nurmipuntarpää ahosuolaheinä variksenmarja nurmirölli heinätähtimö metsätähti nurmilauha rönsyleinikki keltakannusruoho metsälauha niittyleinikki nurmitädyke nuokkuhelmikkä valkovuokko kangasmaitikka rantanurmikka isomaksaruoho ahomatara niittynurmikka pihlaja rantamatara ojasorsimo lillukka piennarmatara punanata peltohanhikki kurjenkello hietakastikka mesiangervo kissankello ahomansikka harakankello puna-apila kultapiisku valkoapila siankärsämö hiirenvirna ojakärsämö aitovirna peltosaunio

6 6

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Retinranta Nallikarissa

Retinranta Nallikarissa KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ

PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ LUONTOSELVITYS RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN Marko Vauhkonen 26.10.2018 PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ LUONTOSELVITYS RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava-alueen luonto 30.10.2008 2 1. YLEISKUVAUS 3 2. TULOKSET 3 2.1 Kasvillisuus 3 2.2 Linnusto 6 2.3 Lepakot 7 2.4

Lisätiedot

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) Sijainti: Hämäläntien päästä lähtee polku merenrantaan. Kulkiessasi rantaan päin oikealle jää kuusimetsää. Käänny jollekin kuusivaltaiseen

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Viljelypalstan niitty (Pateniemessä)

Viljelypalstan niitty (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Viljelypalstan niitty (Pateniemessä) Sijainti: Pateniemen viljelypalstat sijaitsevat Karinkannassa, lähellä merenrantaa Hämäläntien varressa.viljellyn pellon, tenniskentän

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.6.2016 Viite 1510023251-001 SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS 1 Päivämäärä 28.6.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen

Lisätiedot

ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN

ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN Lajien tunnistaminen on biologinen perustaito, jonka oppii parhaiten lajeja tutkimalla, keräämällä tai kuvaamalla. Eliökokoelman voit laatia joko perinteisessä tai digitaalisessa

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016

KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4

Lisätiedot

TORPANMÄEN KASVILLISUUSSELVITYS

TORPANMÄEN KASVILLISUUSSELVITYS Päivämäärä 9.10.2017 OULUN KAUPUNKI TORPANMÄEN KASVILLISUUSSELVITYS OULUN KAUPUNKI KASVILLISUUSSELVITYS Päivämäärä 9.10.2017 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Antje Neumann, Ramboll Finland Oy Tapani Pirinen,

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Rikkakasvien tunnistus

Rikkakasvien tunnistus Rikkakasvien tunnistus Leena Koponen Marjaosaamiskeskus Leena Koponen 1 Rikka- ja indikaattorikasveja Perinnebiotoopilla tarkoitetaan perinteisen maatalouden muovaamia luontotyyppejä esim. erilaiset niityt

Lisätiedot

Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla

Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Ympäristönsuunnittelu Oy 2013 Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Tarve luontoselvitykselle on syntynyt alustavasta suunnitelmasta ottaa maa-ainesta

Lisätiedot

Reipin alueen ketojen ja ketomaisten niittyjen kasvillisuus 2016

Reipin alueen ketojen ja ketomaisten niittyjen kasvillisuus 2016 Reipin alueen ketojen ja ketomaisten niittyjen kasvillisuus 2016 Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry./ Pekka Rintamäki 2016 1. Johdanto Karjan laidunnuksen myötä

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

Luontoselvityksen lisäosa

Luontoselvityksen lisäosa Luontoselvityksen lisäosa Sodankylän asemakaavan laajennusalue, urheilupuisto. Teuvo Pääkkölä Airix Ympäristö Oy Sisällysluettelo Johdanto... 3 2. Uhanalaiset lajit ja perinnebiotoopit... 4 3. Luontotyypit...

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

Tönkinniemi (Pateniemessä)

Tönkinniemi (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Tönkinniemi (Pateniemessä) Sijainti: Tönkinniemi on välittömästi Pateniemen venesataman pohjoispuolella sijaitseva rantaalue, jossa risteilee muutamia polkuja. Sopivia

Lisätiedot

KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO

KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO 13.10.2010 Seija Väre 13.10.2010 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 OSA-ALUEIDEN KUVAUKSET VUODEN 2003 LUONTOSELVITYKSESSÄ... 2 3 LUONTOSELVITYKSEN

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

SOININ KUNNAN METSIEN INVENTOINTI 2011

SOININ KUNNAN METSIEN INVENTOINTI 2011 SOININ KUNNAN METSIEN METSO--INVENTOINTI INVENTOINTI 2011 18.10.2011 Raimo Laurila Kellojankuja 26 62100 Lapua LAKEUDEN LUONTOKARTOITUS p. 040 5243 281 info@lakeudenluontokartoitus.fi SISÄLTÖ JOHDANTO...

Lisätiedot

Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue

Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue Liite 3 Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue Luontoselvitys 2018 Luontotyypit, kasvillisuus ja linnusto Katja Polojärvi ja Tapio Koistinaho Ylivieskan kaupunki Ympäristöyksikkö 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

Tuusulan Kulomäen suunnittelualue, luontoselvitys 2006. Jari Venetvaara

Tuusulan Kulomäen suunnittelualue, luontoselvitys 2006. Jari Venetvaara Tuusulan Kulomäen suunnittelualue, luontoselvitys 2006 Jari Venetvaara 2 Sisällys: 1. Johdanto ja alueen kuvaus s. 3 A KASVIKARTOITUS 3 2. Menetelmät 3 3. Tulokset 4 4. Alueen kasvistollinen arvo 9 4.1.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN TYÖNUMERO: KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017

LUONTOSELVITYS SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN TYÖNUMERO: KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017 SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Karttakuvat: Maanmittauslaitos (MML) SISÄLTÖ YHTEYSTIEDOT... 4 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Luontoselvitys M. Ranta Talaskuja 14 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 miraranta@hotmail.fi TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 20.8.2014 Viite 1510014465 NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 20.8.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli Lehvola

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Liite 4 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen 0 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä... 2 1. Aineisto

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI NALLELAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS. Vastaanottaja Virtain kaupunki. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys. Päivämäärä 1.12.

VIRTAIN KAUPUNKI NALLELAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS. Vastaanottaja Virtain kaupunki. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys. Päivämäärä 1.12. Vastaanottaja Virtain kaupunki Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 1.12.2016 Viite 1510027697-001 VIRTAIN KAUPUNKI NALLELAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 1.12.2016 Laatija Tarkastaja Ville

Lisätiedot

Puu- ja Pensaskerros

Puu- ja Pensaskerros Puu- ja Pensaskerros Kasvin nimi: Hieskoivu Keräyspäivä: 12.8.2007 Kasvupaikka: Kotipiha Kasvin nimi: Rauduskoivu Keräyspäivä: 30.5.2007 Kasvupaikka: Kotipiha Kasvin nimi: Harmaaleppä Keräyspäivä:1.10.2007

Lisätiedot

Päivölän alueen esiselvitys

Päivölän alueen esiselvitys LUONTOPALVELU KRAAKKU Päivölän alueen esiselvitys Eura Marika Vahekoski 18.9.2017 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava... 4 3. Kasvillisuus ja luontotyypit... 5 3.1 Kuvio 1... 5 3.2 Kuvio 2...

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Tila Valola 5:22 Jaurakkajärvi -luontoselvitys 2007 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky 2007

Tila Valola 5:22 Jaurakkajärvi -luontoselvitys 2007 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky 2007 Tila Valola 5:22 Jaurakkajärvi -luontoselvitys 2007 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky 2007 Johdanto AveForma Oy tilasi 7.9.2007 asiakkaansa lukuun Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky:ltä tilan 'Valola

Lisätiedot

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Kasvillisuusselvitys Päivämäärä 12.9.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS TAALERITEHTAAN

Lisätiedot

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 101/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Luontoselvitys, Parantala

Luontoselvitys, Parantala PARANTALA-HONKOLA VESIOSUUSKUNTA Luontoselvitys, Parantala III-vaihe 2012 T:M I M I A R A H I N A N T T I Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Luontoselvitysmenetelmät ja ajankohta... 4 3. Muinaismuistot... 4 4.

Lisätiedot

Killon metsäalueen kasvillisuus ja käävät sekä suojelukriteerien täyttymisen arviointi

Killon metsäalueen kasvillisuus ja käävät sekä suojelukriteerien täyttymisen arviointi Killon metsäalueen kasvillisuus ja käävät sekä suojelukriteerien täyttymisen arviointi Luontopeili 2013 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. TYÖN TOTEUTUS...3 3. KASVILLISUUS...4 3.1. Kangasmetsät...4

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 RAAHEN KAUPUNKI Tokolanperän kaavarungon ja asemakaavan luontoselvitys v. 2013-2014 1 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 KASVILLISUUS 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Uhanalaiset

Lisätiedot

MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI

MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI MATKALLA MAISEMAAN - LUONNOLLISESTI Suomen Luonnonsuojeluliiton ja VR:n perinnemaisemaprojekti Keski-Suomessa 2008 2009 Matti Aalto Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri 1. Johdanto Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA 623/Akm VARTEN HEINOLAN KIRKONKYLÄN KESKUSTA

LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA 623/Akm VARTEN HEINOLAN KIRKONKYLÄN KESKUSTA 623/AKM - LIITE 6A LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA 623/Akm VARTEN HEINOLAN KIRKONKYLÄN KESKUSTA Tmi Marko Vauhkonen Heinola 18.9.2007 LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA 623/Akm VARTEN HEINOLAN KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys 2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan

Lisätiedot

KOLMENKULMAN KESKIOSAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2016

KOLMENKULMAN KESKIOSAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2016 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN KESKIOSAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2016 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

URJALA, KORTTELIN 28 JA PUISTOALUEIDEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

URJALA, KORTTELIN 28 JA PUISTOALUEIDEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS LIITE 3. URJALA, KORTTELIN 28 JA PUISTOALUEIDEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 18.9.2018 URJALA, KORTTELIN 28 JA PUISTOALUEIDEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

Hangon kaupunki. Kuningatarvuoren kehittämissuunnittelu. Luontoselvitys. Susanna Pimenoff 24.10.2003 Luontotieto Keiron

Hangon kaupunki. Kuningatarvuoren kehittämissuunnittelu. Luontoselvitys. Susanna Pimenoff 24.10.2003 Luontotieto Keiron Hangon kaupunki Kuningatarvuoren kehittämissuunnittelu Luontoselvitys Susanna Pimenoff 24.10.2003 Luontotieto Keiron 24.10.03 Luontoselvitys 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tutkimusmenetelmät... 2

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI-

KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI- Vastaanottaja Triventus Wind Power Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.9.2013 Viite 1510006535 KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI- MAHANKKEEN LUONTOSELVITYSTEN PÄIVITYS 2013 1 Päivämäärä 23.9.2013

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Purnuvuoren ranta-asemakaava selostus 8.1.2014, liite 10 Vastaanottaja Ilmatar Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 30.7.2012 Viite 82142499-05 HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA-

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmonen Urho Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 30.8.2011 Viite 82137444 MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Päivämäärä 30.8.2011

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN SORVAKON KULTTUURIKESKUKSEN ALUEEN LUONTOKARTOITUS VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN SORVAKON KULTTUURIKESKUKSEN ALUEEN LUONTOKARTOITUS VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT UUDENKAUPUNGIN SORVAKON KULTTUURIKESKUKSEN ALUEEN LUONTOKARTOITUS VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2016 Johdanto Sorvakon kulttuurikeskuksen ympäristöön, pääosin kiinteistölle (895-10-29-2)

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KATISTEN KARTANONRANNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

HÄMEENLINNAN KATISTEN KARTANONRANNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS HÄMEENLINNAN KATISTEN KARTANONRANNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 17.9.2007 HÄMEENLINNAN KATISTEN KARTANONRANNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Rautiosaaren osayleiskaava

Rautiosaaren osayleiskaava ROVANIEMEN KAUPUNKI 1717/2012 Rautiosaaren osayleiskaava LUONTOSELVITYS Työ: E26468 SWECO YMPÄRISTÖ OY PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 28.8.2014 www.sweco.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Kaunissaaren luonto lumoaa

Kaunissaaren luonto lumoaa Kaunissaaren luonto lumoaa Kaunissaari kuuluu eteläisen Satakunnan arvokkaimpien luontokohteiden joukkoon. Sahatoiminnan päättymisen jälkeen se on saanut kehittyä rauhassa ihmisen juuri puuttumatta luonnon

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Haukkalan pohjoisosan luontoselvitys

Jyväskylän kaupunki Haukkalan pohjoisosan luontoselvitys Jyväskylän kaupunki Haukkalan pohjoisosan luontoselvitys 1. Johdanto Tämän selvityksen tavoitteena on laatia Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelutoimistolle kaavoitustarkoituksia palveleva luontoselvitys.

Lisätiedot

Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset

Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Tuulivoimala 1 Rakentamisalueen puusto on pääosin vanhaa mäntyvaltaista kalliolakimetsää. Kallioalueiden välissä esiintyy kangasmaita

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

MANSIKKANIEMEN LUONTOSELVITYS IISALMI

MANSIKKANIEMEN LUONTOSELVITYS IISALMI MANSIKKANIEMEN LUONTOSELVITYS IISALMI 2018 Mansikkaniemen asemakaavan luontoselvitys 2018 1 (13) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Menetelmät... 2 2.1 Uhanalaiset lajit... 3 2.2 EU:n luontodirektiivin

Lisätiedot

PORVOON KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON LUONTOSELVITYKSET 2010 2011

PORVOON KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON LUONTOSELVITYKSET 2010 2011 PORVOON KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON LUONTOSELVITYKSET 2010 2011 Marko Vauhkonen, Esa Lammi, Pekka Routasuo & Keijo Savola 12.12.2011 PORVOON KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON LUONTOSELVITYKSET 2010 2011 SISÄLLYS

Lisätiedot

Fankkee Euran kunta. 10.9.2010 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Fankkee Euran kunta. 10.9.2010 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Fankkee Euran kunta 10.9.2010 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.. 3 2. Yleistä..3 3. Liito-orava...3 3.1 Yleistä liito-oravasta....3 3.2 Liito-oravaselvityksen menetelmät..3

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot