Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys"

Transkriptio

1 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko

2 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle Erikoista RN:o 2:56 (kartta 1) omarantaisia tontteja. Kaavoitusta varten tarvittiin tietoja alueen merkittävistä luontoarvoista. Työ tilattiin Luontoselvitys Kotkansiiveltä Vuonna 2015 mukaan kaava-alueeseen otettiin viereinen Hannu Kallioisen omistama tontti Visaranta RN:o 2:76. Kartta 1. Tutkimusalueen sijainti. 2. Menetelmät ja aineisto Luontoselvityksen vuoden 2014 maastotyöt tehtiin yhden maastopäivän aikana 15.9., jolloin koko alue kierrettiin maastossa jalkaisin läpi havainnoiden arvokkaita elinympäristöjä (luonnonsuojelulain, vesilain ja soveltaen metsälain suojelemat kohteet sekä uhanalaiset luontotyypit ja muut arvokkaat elinympäristöt) ja kasvillisuutta. Maastossa arvioitiin myös EU:n luontodirektiivissä mainittujen lajien ja uhanalaislajiston esiintymispotentiaalia sekä mahdollisia linnustoarvoja. 2

3 Vuoden 2014 maastotöissä arvioitiin erityisesti alueen eteläosan olevan uhanalaiselle (vaarantunut, VU) ja EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV (a) lajille liito-oravalle Pteromys volans sopivaa habitaattia. Koko kaavoitettavalla alueella tehtiin liito-oravaselvitys , jolloin lumet olivat sulaneet puiden tyviltä ja papanat olisivat olleet hyvin löydettävissä. Tyville oli satanut yöllä hieman ohutta pakkaslunta, mutta se ei merkittävästi vaikeuttanut selvityksen tekemistä. Alueelta tutkittiin haapojen, muutaman raidan sekä suurempien kuusten tyvet ulostepapanoiden löytämiseksi. Liito-oravaselvitys ulotettiin keväällä 2015 myös viereiselle Hannu Kallioisen omistamalle tontille, jossa näytti olevan hyvää lajin elinympäristöksi sopivaa kuusivaltaista varttunutta sekametsää. Luontoselvityksen maastotyöt ja raportoinnin teki luontokartoittaja (eat) Petri Parkko. Piia Tuokko toimitti työssä tarvitut kartat. Luonnonsuojelualueita ja Natura-alueita koskevat tiedot saatiin Ympäristöhallinnon OIVA-järjestelmästä. Eliölajien uhanalaisuus raportissa perustuu uusimpaan uhanalaismietintöön (Rassi ym. 2010) ja luontotyyppien uhanalaisuus kirjaan Suomen luontotyyppien uhanalaisuus (Raunio ym. 2008). Luontokartan (kartta 2) karttapohja saatiin Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston lisenssillä: 3. Alueen luonnon yleiskuvaus (kartta 2) Alue on maapohjaltaan hyvin rehevä ja lehtomainen. Metsät ovat enimmäkseen lehtomaisia kankaita ja lehtoja, mutta luonnontilaisia tai sen kaltaisia kohtia ei löydy. Kaikkialla alueella on havaittavissa kulttuurivaikutus. Karun vesistön vesikasvillisuus on melko vähäistä. Pohjukassa on vähän enemmän ruovikkoa, mutta muuten rannassa on kapea viiltosarakasvusto ja paikoin ruokohelpiä, harvakseltaan järvikortetta, rantaluikkaa (Eleocharis palustris) sekä kelluslehtisinä ulpukkaa. Seuraavassa on esitelty alueen puustoltaan tai ravinteisuudeltaan erilaiset kuviot. 1. Liito-oravalle sopiva metsä: Ks. 4. Liito-oravalle sopiva metsä 2. Rehevä korpi: Ks. 5. Arvokkaat elinympäristöt 3. Lehtolaikku: Ks. 5. Arvokkaat elinympäristöt 3

4 Kuva 1 (vas). Harvennetuissa metsissä kasvaa paljon metsäkastikkaa. Kuva 2 (oik). Alueen pohjoisosan rantaviivaa Petri Parkko 4. Pieni hiekkaranta (raportin kansikuva), joka ei täytä luonnonsuojelulain vaatimuksia. Rantaa reunustavat haavat ja koivut. Hietikon yläosassa kasvaa ranta-alpia, hietakastikkaa, vähän rantaminttua, paikoin ruokohelpiä ja saroja. Rannan edustalla kasvaa vähän ulpukkaa. 5. Rannassa kasvaa haapaa (jotkut vanhoja), mutta suuri osa kärjestä on tiheää kuusivaltaista varttunutta kasvatusmetsää. Alueella on harvennustähteitä. Ravinteisuudeltaan kärki on lehtomaista kangasta, mutta paikoin esiintyy lehtolaikkuja. Avoimissa kohdissa kasvaa pihlajaa, pensaskerroksessa vadelmaa, paikoin lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum) ja paatsamaa. Kenttäkerroksessa kasvaa etenkin metsäkastikkaa. Metsäsammalia kasvaa melko yhtenäisesti. 6. Varttunutta kuusivaltaista kasvatusmetsää, joka on selvästi lehtomaista. Avoimissa paikoissa kasvaa paljon vadelmaa sekä lehtokuusamaa, taikinamarjaa ja näsiää. Kenttäkerroksessa kasvaa paikoin lehto-orvokkia (Viola mirabilis) (kuva 4), imikkää (Pulmonaria obscura), sananjalkaa, metsäkastikkaa, mäkilehtolustetta (Brachypodium pinnatum) (kuva 3), nuokkuhelmikkää ja sinivuokkoa. Kannoissa kasvaa lattakääpää (Ganoderma applanatum). 7. Voimakkaasti harvennettua metsää, jonka puustona kasvavat koivut, männyt ja kuuset. Pensaskerroksessa kasvaa vadelmaa, lehtokuusamaa ja punaherukkaa. Lisäksi alueella 4

5 kasvaa koivun, kuusen, haavan ja metsälehmuksen taimia. Kenttäkerroksesta löytyy paljon metsäkastikkaa, lillukkaa ja paikoin sananjalkaa. Kuva 3 (vas). Mäkilehtolusteen kukinto. Kuva 4 (oik). Lehto-orvokki kasvaa alueen eteläosissa paikoin runsaana Petri Parkko 8. Rannassa kasvaa kolme suurempaa haapaa ja varttuneen kuusivaltaisen metsän reunassa suuri koivu sekä yksi monihaarainen runkomainen metsälehmus. Ravinteisuudeltaan metsä on lehtomaista kangasta, jossa kasvaa kyllä lehtopensaita, mutta myös mustikkaa ja metsäsammalia. 9. Tällä kohdalla kasvaa muutamia suurempia kuusia, suuri raita ja haapa. 10. Rannassa kasvaa koivua, mäntyä ja vähän kuusta. Pensaskerroksen muodostaa tuomi. 11. Avoin kohta, jossa kasvaa nuorta haapaa ja vähän kuusen taimia ja reunoilla pajuja. Vadelma, maitohorsma ja mesiangervo kasvavat runsaina. 12. Ilmeisesti entistä peltoa, jossa kasvaa maitohorsmaa, heinäkasvillisuutta, pelto-ohdaketta, karhunputkea ym. 5

6 13. Tien laidassa kasvaa suuria kuusia. 14. Voimakkaasti harvennetun alueen puustona kasvavat vanhat männyt, kuuset ja yksi koivu. Pensaskerroksessa kasvaa lehtokuusamaa ja rinteessä myös vähän koiranheittä (Viburnum opulus). Metsäkastikka on kenttäkerroksessa hyvin runsas. 15. Varttunutta kuusivaltaista (myös koivua ja tien laidassa haapaa) kasvatusmetsää, jonka harvennetuissa kohdissa kasvaa pihlajaa, lehtokuusamaa, maitohorsmaa ja metsäkastikkaa. 16. Puustona kasvaa varttuneempaa kuusta, mäntyä, koivua sekä vähän haapaa. Metsäkastikka kasvaa hyvin runsaana, samoin haavan taimet ja vadelma. Vanhalla tieuralla kasvaa paljon vuohenputkea. 17. Korkeammalla harjanteella kasvaa enimmäkseen harvennettua kuusta. Alueelle on jätetty muutama suurempi, jo sammaloitunut, maapuu. Vadelma ja metsäkastikka kasvavat runsaina, mutta alueella on myös lehtokuusamaa, lehto-orvokkia, imikkää, sinivuokkoa ja ahomansikkaa sekä alavimmilla kohdilla hiirenporrasta. 18. Lehtomaisella alueella kasvaa harvennettua varttuneempaa kuusta, metsälehmuksen taimi sekä paljon lehtopensaita ja imikkää. 19. Varttunutta kuusivaltaista kasvatusmetsää, paljon lehtopensaita ja metsäkastikkaa. 20. Puustona kasvaa nuorta kuusta. Metsäkastikka ja vadelma kasvavat avoimissa kohdissa hyvin runsaina. Rinteessä kasvaa ahomataraa ja ahomansikkaa sekä nuokkuhelmikkää. 21. Puustona kasvaa harvennettua varttunutta mäntyä, kuusta, koivua sekä vähän haapaa. Metsäkastikka on hyvin runsas, mutta myös nuokkuhelmikkää ja mäkilehtolustetta esiintyy. Alueella on muutama maapuu. Kivikossa kasvaa sananjalkaa ja kalliokieloa sekä astereita (Aster sp.) ja punaherukkaa muistona vanhasta asutuksesta. 6

7 Kartta 2. Alueen arvokkaat luontokohteet 1 3 on viivoitettu vihreällä. Numerointi viittaa alueen kasvillisuuden yleiskuvaukseen. Tutkimusalueen rajaus on merkitty punaisella katkoviivoituksella. MML

8 4. Liito-oravalle (Dir IV, VU) sopiva metsä (kartta 2, kohde 1) Liito-oravalle (Dir IV, VU) sopiva metsä (kartta 2, kohde 1) Ravinteisuudeltaan lehtoa oleva kuvio on monipuolista varttunutta sekametsää, jonka puustona kasvavat suuret haavat sekä männyt, koivut ja kuuset. Kuvio ei ole puustoltaan luonnontilaisen kaltainen, sillä puustoa on harvennettu, mutta siltä löytyy kohtalaisesti pieniläpimittaista lahopuuta. Kuva 5. Alueen eteläosan liito-oravalle sopiva metsä on ravinteisuudeltaan lehtoa Petri Parkko 8

9 Kuvio on metsän rakenteen puolesta hyvää habitaattia liito-oravalle. Alueen viereisen tontin puolella oleva länsireuna on varttunutta kuusivaltaista metsää, jossa on useampia suuria haapoja. Pensaskerroksessa kasvaa vadelmaa, lehtokuusamaa, tuomea, taikinamarjaa vähän punaherukkaa, metsäruusua ja katajaa. Kenttäkerroksen muodostavat imikät, lehto-orvokit, koiranvehnät (Elymus caninus), metsäkurjenpolvet, sinivuokot, kielot, mäkilehtolusteet, mesiangervot, lillukat, metsäkastikat, sananjalat, karhunputket, huopaohdakkeet ja sormisarat. 5. Arvokkaat elinympäristöt Ruoho- ja heinäkorpi (kartta 2, kohde 2) Aikoinaan ojitettu korpipainanne, jonka eteläpuolelle on kaatunut maapuiksi kuusi ja mänty. Puusto on hieskoivuvaltaista ja pensaskerroksessa kasvaa pajuja. Kenttäkerroksessa kasvaa huomattavan paljon korpikaislaa (Scirpus sylvaticus) sekä järvikortetta, vähän mesiangervoa, raatetta, rentukkaa ja terttualpia (Lysimachia thyrsiflora). Kuviolle on kaatunut aikoinaan nyt jo sammaloituneita runkoja. Ruoho- ja heinäkorvet ovat uhanalaisia (EN) luontotyyppejä ja rehevät korvet ovat metsälailla suojeltuja. Lehtolaikku (kartta 2, kohde 3) Paikallisesti arvokkaaksi kohteeksi luokiteltavan pienen lehtolaikun reunassa kasvaa joitakin koivuja ja vanha mänty, mutta lehdon puusto on harmaaleppävaltainen (vähän haapaa ja kuusentaimia). Pensaskerroksessa kasvaa tuomea, lehtokuusamaa, taikinamarjaa ja punaherukkaa. Kaikki lehtotyypit on arvioitu uhanalaisiksi ja lehtolaikut ovat metsälain suojelemia kohteita. Kuviolla on vain niukasti kuollutta puustoa, joten se ei todennäköisesti täytä metsälain vaatimuksia. 6. Päätelmät ja suositukset Natura alueet ja luonnonsuojelualueet Kaavoitettavalla alueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura ohjelmaan kuuluvia kohteita tai luonnonsuojelualueita. Lähin (etäisyys noin 1,2 km) yksityinen luonnonsuojelualue on Joentakasen luonnonsuojelualue, johon hankkeella ei ole vaikutusta. 9

10 EU:n luontodirektiivin IV-liitteen lajit Suunnittelualueella, etenkin sen eteläisessä osassa on liito-oravan (Dir II ja IV, VU) esiintymismahdollisuus (kartta 2, kohde 1). Keväällä 2015 tehdyssä liito-oravaselvityksessä ei löydetty merkkejä lajista. Alueelle mahdollisesti tulevien mökkitonttien ulkopuoliset osat olisi kuitenkin hyvä jättää hakkuiden ulkopuolelle ja vähintään suuret haavat lähipuineen olisi syytä säästää. Jos metsä halutaan kaataa kokonaan, on syytä selvittää senhetkinen liito-oravatilanne. Uhanalaislajisto Ks. edellinen. Liito-oravan lisäksi muiden uhanalaisten lajien esiintyminen alueella on melko epätodennäköistä. Arvokkaat elinympäristöt Arvokkaiksi elinympäristöiksi arvioidut kohteet pyritään jättämään hakkuiden ja rakentamisen ulkopuolelle. Linnusto Suunnittelualueella tai sen läheisyydessä ei ole linnustollisesti merkittäviä kohteita. Alueella havaittiin tavanomaista metsälinnustoa: pyy (Tetrastes bonasia) (L-dir), lehtokurppa (Scolopax rusticola), käpytikka, mustarastas, punarinta, hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen, puukiipijä (Certhia familiaris), hippiäinen, närhi ja vihervarpunen (Carduelis spinus). 7. Lähteet Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Suomen ympäristö 8/ s. 10

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys

Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys 2015 Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys Petri Parkko 9.9.2015 1 1. Taustoja Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen (Parkko 2011) maastotyöt tehtiin vuosina 2009 ja 2010 ja

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Petri Parkko 28.10.2010 1 1. Taustoja Sysmän Rapalanniemessä laaditaan ranta-asemakaavaa,

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Heikkimäen luontoselvitys 2010

Heikkimäen luontoselvitys 2010 Heikkimäen luontoselvitys 2010 1. Selvityksen taustoja Heinolan kaupungin teknisen toimen maankäyttöosasto tarvitsi asemakaavasuunnittelua varten tietoja seitsemän kohteen luontoarvoista. Kohteet olivat

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Luontoselvitys M. Ranta Talaskuja 14 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 miraranta@hotmail.fi TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Petri Parkko 31.8.2013 1. Taustoja Kaakkois-Suomen ELY-keskus pyysi päivittämään tietoja

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Raportti 67080546.ABT 5.11.2008 Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä ympäristöselvitys on tehty Korpilahden kunnassa sijaitsevalle Lapinjärven alueelle ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 0 Toivosen tilan LUONTOSELVITYS Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 2014 1 Toivosen tilan luontoselvitys Toivosen tilan pohjoisreunaa Huiskonkadun yli nähtynä Raportin sisältö: Luontoselvitys... 1 Selvitysalue...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Kaivoveden pohjoisrannan haapalehtoa Jätöskasa Kankaansuolla 1 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Tulokset...4 3.1 Leirikeskuksen itäpuoli....4 3.2 Kankaanhauta-tilan

Lisätiedot

Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys

Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys 2014 Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys Petri Parkko 20.5.2014 1 1. Taustoja Selvitysalueet sijaitsevat Hämeenlinnan Torvoilassa Rääkkiän rannoilla. Alueilta tarvittiin rantaasemakaavan

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys 2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan

Lisätiedot

Sysmän Vähä Karhusaaren luontoselvitys

Sysmän Vähä Karhusaaren luontoselvitys LIITE 1 2016 Sysmän Vähä Karhusaaren luontoselvitys Petri Parkko 1.6.2016 1 1. Taustoja Sysmän Vähä Karhusaaren pohjoisreunaan, tilalle 4:103 ollaan kaavoittamassa neljää mökkitonttia. Kaava-alueeseen

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 Kirkonseudun-Pirilän-Savikorven ja Hakamaan- Ristisuon-Väärälänperän, sekä Kuivalanperän osaalueet LUONTOSELVITYS Työ: E23994.10 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys

Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys 2016 Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 15.6.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 5 2.1 Esiselvitys... 5 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 58 Mt Toijantie luontoselvitys

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 58 Mt Toijantie luontoselvitys Kaakkois-Suomen ELY 2016 Liikenneväylien korjausvelkaohjelma 2016 2018: kohteen 58 Mt 14813 Toijantie luontoselvitys Petri Parkko 31.10.2016 1 1. Taustoja Tämä luontoselvitys liittyy liikenneväylien korjausvelkaohjelmaan

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite Asemakaavan luontoselvitys Liite 2 Luontoselvitys Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava 7.7.2014 Terhi Ala-Risku Luontoselvityksen tavoite Luontoselvitys on tehty Äänekosken keskustan

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS KEURUUN-MULTIAN SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 SAARIJÄRVEN YM. VESISTÖJEN Alueilla ei esiinny liito-oravia Suomen Luontotieto Oy 9/2014 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen

Lisätiedot

SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Markku Nironen 30.09.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 LUONNON YLEISPIIRTEET... 2 4. ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA SUOJELTAVIEN

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio 1 Sami Mäkikyrö 10.10.2013 Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio Luontoselvitys, Natura-tarveharkinta 2 SISÄLLYS 1. Johdanto....3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat..3 2.1.Luonnonsuojeluohjelmat....3

Lisätiedot

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Esa Lammi 5.11.2018 SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja maastokäynti... 3 3 Alueen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 20.8.2014 Viite 1510014465 NURMIJÄRVEN KUNTA KUUSIMÄEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 20.8.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli Lehvola

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

Juupajoen Kopsamon kyläosayleiskaavan luontoselvitys

Juupajoen Kopsamon kyläosayleiskaavan luontoselvitys 2014 Juupajoen Kopsamon kyläosayleiskaavan luontoselvitys Petri Parkko 28.8.2015 1 Sisällys 1. Taustoja... 3 2. Menetelmät ja aineisto... 4 3. Kaava-alueen luonnon yleiskuvaus... 5 4. Liito-oravakohteet...

Lisätiedot

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Peruskarttalehdet 2032 08, 2032 09 Kirkkonummen kunnan alueella, Vitträsk-järven ja Jorvaksen välillä on säilynyt hämmästyttävän

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys 16T-1 Kaakkois-Suomen ELY 2016 Liikenneväylien korjausvelkaohjelma 2016 2018: kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys Petri Parkko 31.10.2016 1 1. Taustoja Tämä luontoselvitys liittyy liikenneväylien

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Kinnulan Pitkäjärven sudenkorentoselvitys

Kinnulan Pitkäjärven sudenkorentoselvitys 2014 Kinnulan Pitkäjärven sudenkorentoselvitys Petri Parkko Luontoselvitys Kotkansiipi 4.11.2014 1 1. Taustoja Tämä Natura-arviointia varten tehty sudenkorentoselvitys koskee Kinnulan Pitkäjärven pohjoisosan

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 73/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2013. 16X165474 28.12.2013 Täydennetty 25.11.2014. KAARINAN KAUPUNKI Piikkiön alueen luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2013. 16X165474 28.12.2013 Täydennetty 25.11.2014. KAARINAN KAUPUNKI Piikkiön alueen luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2013 16X165474 28.12.2013 Täydennetty 25.11.2014 KAARINAN KAUPUNKI Piikkiön alueen luontoselvitys Kaarina Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO...1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET...1

Lisätiedot

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien

Lisätiedot

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 RAAHEN KAUPUNKI Tokolanperän kaavarungon ja asemakaavan luontoselvitys v. 2013-2014 1 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 KASVILLISUUS 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Uhanalaiset

Lisätiedot

MIKKELIN KALEVANKANKAAN KOULUN ALUEEN LUONTOSELVITYS

MIKKELIN KALEVANKANKAAN KOULUN ALUEEN LUONTOSELVITYS MIKKELIN KALEVANKANKAAN KOULUN ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 11.12.2012 MIKKELIN KALEVANKANKAAN KOULUN ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Seppo Lamppu t:mi. Savonlinnan Oravin rantaasemakaavoitukseen. luontoselvitys 2012

Seppo Lamppu t:mi. Savonlinnan Oravin rantaasemakaavoitukseen. luontoselvitys 2012 Seppo Lamppu t:mi Savonlinnan Oravin rantaasemakaavoitukseen liittyvä luontoselvitys 2012 Petri Parkko 2.10.2012 1. Taustoja DI Seppo Lamppu tilasi luontoselvityksen Oravin ranta-asemakaavan laadintaa

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun

Lisätiedot

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOKOHTEET

SIPOON NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOKOHTEET SIPOON NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOKOHTEET Pekka Routasuo 20.11.2012 1 JOHDANTO Tähän selvitykseen on koottu olemassa olevista luontoselvityksistä ja ympäristöhallinnon OIVA-tietokannasta sekä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS

ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 2962015 Viite 1510019143 ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS ASIKKALAN KUNTA Päivämäärä 2962015

Lisätiedot

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot