ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER"

Transkriptio

1 ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

2 Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä. Suosittelemme, että tutustut huolella tähän käsikirjaan, jotta saat parhaan hyödyn autostasi ja sen varusteista. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteys paikalliseen huoltoon tai maahantuojaan. Kysymykset, herätteet ja kritiikki ovat aina tervetulleita. Kansalliset lakeihin perustuvat määräykset ovat etusijalla tämän ohjeen tietoihin nähden. Hyvää matkaa! Škoda Auto

3 2 Johdanto Auton asiakirjat Auton ohjekirjoihin kuuluvat tämän omistajan käsikirjan lisäksi pikaohje, huoltokaavio ja ohjeita matkalla. Mukana voi myös olla automallin ja varustuksen mukaan erilaisia ohjeita ja lisätietoja (esim. radion käyttöohje). Jos jokin edellä mainituista julkaisuista puuttuu, käänny Škoda-liikkeen puoleen. Siellä autetaan mielellään. Huomaa, että auton asiakirjojen tiedot ovat etusijalla käsikirjojen tietoihin nähden. Käsikirja Tässä käsikirjassa selostetaan auton nykyinen varustetaso. Joitakin esitetyistä varusteista otetaan käyttöön vasta myöhemmin tai ne on tarkoitettu vain tietyille markkinoille. Kuvat voivat poiketa autostasi jossain yksityiskohdissa; ne on tarkoitettu vain yleisinformaatioksi. huoltotodistuksen; tiedot ŠkodaAjoturvasta ohjeet takuuajalle. Takuukorvausvaatimuksen edellytyksenä on vahvistus tehdyistä huoltotöistä. Kun viet autosi huoltoon, ota huoltovihko mukaan. Jos huoltovihko on kadonnut tai huonokuntoinen, käänny sen Škodahuollon puoleen, jossa autosi säännöllisesti huolletaan. Saat uuden huoltovihkon, johon kirjataan myös aikaisemmin tehdyt huollot. Neuvoja matkalle sisältää Škoda-maahantuojien osoitteet ja puhelinnumerot. Käyttöä koskevien tietojen lisäksi käsikirja sisältää omaan turvallisuuteesi ja auton arvon säilyttämiseen liittyviä käyttö- ja hoito-ohjeita. Kirjassa on arvokkaita vihjeitä ja neuvoja. issa neuvotaan, miten voit ajaa turvallisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti. Turvallisuussyistä ota ehdottomasti huomioon myös varusteita, muutoksia ja varaosia koskevat tiedot sivu 159. Muutkin tämän käyttöohjekirjan luvut ovat tärkeitä, sillä auton asiallinen käyttö auttaa - säännöllisen hoidon ja huollon lisäksi - arvon säilymiseen. Lisäksi se on monissa tapauksissa edellytys takuukorvausvaatimuksille. Huoltovihko sisältää: auton tiedot; huollon ajankohdat; katsauksen huoltotöistä;

4 Sisällysluettelo 3 Sisällysluettelo Tämän käsikirjan rakenne (selitykset) Käyttö Ohjaamo Yleistä Pikaohje Perustoiminnot ja tärkeitä ohjeita Mittarit ja merkkivalot Mittariston yleiskuva Käyntinopeusmittari Jäähdytysnesteen lämpömittari Polttonestemittari Nopeusmittari Matkamittari Huoltovälin näyttö Digitaalikello Monitoiminäyttö (ajotietokone)* Informaationäyttö* Auto-Check-tarkastus Merkkivalot Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Avain Radiokauko-ohjaimen pariston uusiminen..... Elektroninen ajonestolaite (ajonesto) Lukitseminen Lapsilukko Keskuslukitus* Kauko-ohjaus* Kauko-ohjauksen synkronointi Murtohälytin* Sähkötoimiset lasinnostimet* Sähkötoiminen kattoluukku/kattoikkuna* Valot ja näkeminen Valot Sisävalaistus Näkeminen Tuulilasinpyyhkimien ja -pesimen katkaisin Taustapeli Istuminen ja lastaaminen Etuistuimet Etuistuimien säätäminen sähkötoimisesti* Pääntuet Takaistuin Polkimet Tavaratila Verkkoväliseinä (Combi)* Kattoteline* Lipukkeenpidin Tuhkakuppi* Savukkeensytytin*, pistorasiat Tavaralokerot Lämmitys ja ilmastointilaite Ilmasuuttimet Lämmitys Ilmastointilaite* Climatronic* (automaattisäätöinen ilmastointilaite) Liikkeellelähtö ja ajaminen Ohjauspyörän asennon säätäminen Virtalukko Moottorin käynnistäminen Moottorin sammuttaminen Vaihtaminen Seisontajarru Peruutustutka takana* Vakionopeudensäädin (GRA)* Kommunikointi Puhelinliitäntä, kädet vapaana -järjestelmä *.... Matkapuhelimet ja LA-puhelinjärjestelmät Käyttö Passiivinen turvallisuus Perusasiat Oikea istuma-asento Turvavyöt Miksi turvavyöt? Keulakolarin fysikaalinen periaate Tärkeitä turvallisuusohjeita turvavöiden käyttöön Miten turvavyöt kiinnitetään oikein? Turvavyönkiristimet Turvatyynyjärjestelmä Turvatyynyjärjestelmän esittely Etuturvatyynyt Sivuturvatyynyt* Turvatyynyn poiskytkeminen Lasten turvallinen kuljettaminen Tärkeitä tietoja lapsia kuljettaville! Lastenistuin Lastenistuimen kiinnitys ISOFIX -järjestelmällä. Ajovihjeitä Älykästä tekniikkaa Elektroninen ajonvakautusohjelma (ESP)* Jarruttaminen Jarrutehostin Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)* Hätäjarrutustehostin* Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

5 4 Sisällysluettelo Ajaminen ja ympäristö Ensimmäiset kilometriä ja sen jälkeen.... Katalysaattori Taloudellinen ja ympäristöystävällinen ajaminen Ympäristöystävällisyys Ajaminen ulkomailla Auton vaurioiden välttäminen Perävaunun vetäminen Perävaunun vetäminen Irrotettava vetokoukku* Käyttövihjeitä Auton hoito ja auton puhdistaminen Yleistä Auton hoitaminen ulkona Auton sisäpuolen hoitaminen Polttoaine Bensiini Diesel Tankkaaminen Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Moottoritila Moottoriöljy Jäähdytysjärjestelmä Jarruneste Akku Lasinpesulaite Pyörät ja renkaat Pyörät Lisävarusteet, muutokset ja varaosat Varusteet ja varaosat Tekniset muutokset Autot ryhmä N Ongelmatilanteet Ongelmatilanteet Ensiapulaukku*, varoituskolmio* ja polttimosarja* Sammutin* Auton työkalut Renkaan paikkausspray* Renkaankorjaussarja* Varapyörä* Pyöränvaihto Käynnistysapu Hinaaminen ja hinattavana oleminen Sulakkeet ja lamput Sähköjärjestelmän sulakkeet Lamput Tekniset tiedot Tekniset tiedot Yleisiä ohjeita Käytetyt lyhennykset Suorituskyky Massat Auton tunnistetiedot Polttoaineen kulutus ECE-määräysten ja EU-direktiivien mukaisesti Mitat ,4 l/55 kw - EU ,6 l/75 kw - EU4/EU2 DDK ,8 l/110 kw - EU4/EU3D ,9 l/74 kw TDI PD - EU Octavia - ryhmän N1 autot Octavia Combi - ryhmän N1 autot Aakkosellinen hakemisto

6 Sisällysluettelo 5 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

7 6 Tämän käsikirjan rakenne (selitykset) Tämän käsikirjan rakenne (selitykset) Tämä käsikirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa. Otsikko-, sisältö- ja avainsanakuvaus Käsikirjassa on lukuja, joissa on lyhyitä kappaleita. Kyseisen luvun nimi on toistettu sivun oikealla puolella alhaalla. Otsikoiden mukaan järjestetty sisällysluettelo sekä hakemisto käsikirjan lopussa auttavat löytämään toivotun informaation. Luvut Useimmat luvut koskevat kaikkia automalleja. Koska varusteluvaihtoehtoja on paaljon, ei voi välttää, että huolimatta lukujen jaottelusta mainitaan satunnaisesti myös varusteita, joita autossasi ei ole. Otsikko ja johdanto Jokaisella luvulla on otsikko. Sen jälkeen seuraa tiivistelmä (suurikokoisella kursiivilla), joka kertoo, mitä tässä kappaleessa käsitellään. Kuvan jälkeen seuraa useimmiten johdanto (suhteellisen suurin kirjaimin), joka kuvaa tarvittavat toimenpiteet). Toteutettavat työvaiheet on merkitty ajatusviivalla. Tärkeimmät ohjeet tunnistat HUOMIO-otsikosta. Nämä HUOMIO-ohjeet varoittavat vakavasta onnettomuus- tai vahinkovaarasta. Tekstissä on usein kaksoisnuoli, jota seuraa pieni varoitusmerkki. Pane ehdottomasti merkille nämä Huomio!-ohjesymbolit kappaleen lopussa. Varoitus! Varoitus -ohje muistuttaa mahdollisista vahingoista autolle (esim. vaihteistovauriosta) tai huomauttaa yleisestä onnettomuusvaarasta. Ympäristöohje Ympäristö -ohje muistuttaa ympäristön suojelusta. Täältä löytyvät mm. ohjeet polttoaineen kulutuksen vähentämiseen. Tavallinen muistuttaa yleisesti tärkeästä asiasta. Suunnat Kaikki suunnat, kuten vasen, oikea, edessä, ja takana on annettu auton ajosuuntaan. Merkkien selitys * Näin merkityt varusteet kuuluvat vakiona ainoastaan tiettyihin malliversioihin tai ovat saatavissa lisävarusteina vain tiettyihin malleihin. Luku päättyy. Luku jatkuu seuraavalla sivulla. et Kaikki neljä ohjetyyppiä, joita tekstissä on käytetty, on aina esitetty kunkin kappaleen lopussa.

8 7 Käyttö Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

9 8 Ohjaamo Kuva 1 Eräät kuvassa esitetyt varusteet kuuluvat vain joihinkin malliversioihin tai ovat valinnaisvarusteita.

10 Ohjaamo 9 Ohjaamo Yleistä Yleiskuvasta näet nopeasti auton mittarit ja hallintalaitteet. A1 ulkopeilin sähkösäätö* A2 tuuletussuuttimet A3 monitoimikatkaisimen vipu: suuntavalot, kaukovalot ja seisontavalot, kaukovalomerkki vakionopeuden säädin* A4 A5 A6 A7 Mittaristo: mittaristo: mittarit ja merkkivalot monitoimikatkaisimen vipu: ajotietokone* tuulilasinpyyhkimien ja -pesimen katkaisin Takalasinlämmityksen katkaisin Varustuksen mukaan: ESP-*järjestelmän katkaisin ASR-* järjestelmän katkaisin A8 hätävilkku A9 kuljettajan ja etumatkustajan istuinlämmityksen säädin * A10 etumatkustajan turvatyyny* A11 etuovien tavaralokero A12 A13 keskuslukituksen katkaisin ja sähkötoimiset lasinnostimet* konepellin avauskahva , A14 valokatkaisin, valojen suuntauksen säätäminen , 47 A15 A16 Tavaralokero ohjauspyörän alla Ohjauspyörä: äänitorvi kuljettajan turvatyyny A17 ohjauspyörän säätövipu A18 virtalukko A19 tuhkakuppi A20 A21 A22 vaihdetanko (käsivaihteisto) seisontajarru Varustuksen mukaan: lämmityslaitteen käyttö ilmastointilaitteen* käyttö Climatronic-järjestelmän* käyttö A23 A24 A25 Tavaralokero kojelaudan keskellä Radio* tavaralokero etumatkustajan puolella Merkinnällä * osoitetut varusteet kuuluvat vakiovarusteena vain tiettyihin malliversioihin tai ne ovat lisävarusteina saatavana vain tiettyihin malleihin. Tehdasasenteista radiota, puhelinvalmiutta yms. varten on erilliset käyttöohjeet. Oikeanpuoleisella ohjauksella varustetuissa autoissa hallintalaitteiden järjestys poikkeaa kuvatusta järjestyksestä osittain sivu 8, kuva 1. Symbolit vastaavat kuitenkin yksittäisiä laitteita. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

11 10 Pikaohje Pikaohje Perustoiminnot ja tärkeitä ohjeita Ohjauspyörän asennon säätäminen Johdanto Pikaohjeen tarkoitus on tutustuttaa sinut nopeasti autosi tärkeimpiin laitteisiin. Noudata kaikkia käsikirjan myöhemmissä luvuissa olevia ohjeita. Auton lukitseminen ja lukituksen avaaminen Kuva 3 Säädettävä ohjauspyörä: Vipu ohjauspylväässä Kuva 2 Keskuslukituksen radiokauko-ohjain ja avain A1 Auton lukituksen avaaminen A2 Auton lukitseminen A3 Avaimen taittaminen esille / sisään Lisäohjeita sivu 38, Auton lukituksen avaaminen ja lukitseminen. Ohjauspyörän asentoa voi säätää korkeus- ja pituussuunnassa. Lisäohjeita sivu 84, Ohjauspyörän asennon säätäminen. Kuva 4 Kuljettajan oikea etäisyys ohjauspyörään Säädä ohjauspyörä siten, että ohjauspyörän ja rintalastan väli on vähintään 25 cm kuva 4. Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata - hengenvaara! Ohjauspyörää ei saa säätää ajon aikana!

12 Pikaohje 11 Jatkuu Etuistuimien säätäminen Turvallisuussyistä vivun täytyy olla aina tiukasti ylös painettuna, ettei ohjauspyörä muuta asentoaan tahattomasti ajon aikana - onnettomuusvaara! Turvavyön korkeudensäätö Kuva 6 Istuimen säätöosat Säädä korkeus vyön yläsilmukasta painamalla ja työntämällä sitä haluamaasi suuntaan joko ylös tai alas. Vyön tulee kulke olkapään yli suurin piirtein keskeltä. Tarkasta säädön jälkeen vetämällä napakasti vyöstä, että yläkiinnike on lukkiutunut turvallisesti. Lisäohjeita sivu 100, Turvavöiden korkeussäätö. Kuva 5 Etuistuin: Turvavyön korkeudensäätö A1 Istuimen säätäminen pituussuunnassa A2 Istuinkorkeuden säätäminen* A3 Selkänojan kaltevuuden säätäminen A4 Ristiseläntuen säätäminen* Lisäohjeita sivu 55, Etuistuimien säätäminen. Kuljettajan istuinta saa säätää vain auton ollessa paikallaan - onnettomuusvaara! Säädä turvavyön korkeus siten, että olkavyö kulkee likimain olkapään keskikohdan yli - ei missään tapauksessa kaulan kohdalta! Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

13 12 Pikaohje Ulkopeilin sähkösäätö * Valot sytyttäminen ja näkyminen Kuva 7 Oven sisäpuoli: Suuntausnuppi Kuva 8 Kojelauta: Valokatkaisin Ulkopeilien lämmitys Oikean ja vasemman ulkopeilin säätäminen samanaikaisesti Oikean ulkopeilin säätäminen Toiminnan poiskytkeminen Kaikkien valojen sammuttaminen Seisontavalojen sytyttäminen Lähi- ja kaukovalojen sytyttäminen Lisäohjeita sivu 45, Valojen sytyttäminen ja sammuttaminen. Lisäohjeita sivu 53, Ulkopeilit. Suunta- ja kaukovalokatkaisin Kuva 9 Suuntavalo- ja kaukovalokatkaisin

14 Pikaohje 13 A Suuntavalo oikealle AB Suuntavalo vasemmalle AC Lähi- ja kaukovalojen vaihtaminen AD Kaukovalomerkki Lisäohjeita sivu 48, Suunta- ja kaukovalokatkaisin. Sähkötoimiset lasinnostimet* Lasinpyyhkimien katkaisin Kuva 11 Painikeet kuljettajan ovessa A A0 A1 A2 A3 A4 A5 Tihkukytkin, sadeanturin* herkkyyden asetus Pyyhkiminen pysäytettynä Taukoajastus Hidas pyyhkiminen Nopea pyyhkiminen Kertapyyhkäisy Pyyhkimien ja pesimen automatiikka Kuva 10 Lasinpyyhkimien katkaisin A Kuljettajan oven lasinnostimen katkaisin AB Etumatkustajan oven lasinnostimen katkaisin AC Oikean takaoven lasinnostimen katkaisin AC Vasemman takaoven lasinnostimen katkaisin AS Varmuuskatkaisin Lisäohjeita sivu 40, Painikeet kuljettajan ovessa. Tankkaaminen Takalasin pyyhin* A6 Tihkusadepyyhkäisy 6 sekunnin välein A7 Pyyhkimien ja pesimen automatiikka Lisäohjeita sivu 51, Lasinpyyhin. Kuva 12 Auton oikealla sivulla: Polttoainesäiliön luukku Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

15 14 Pikaohje Konepellin lukituksen avaus Kuva 13 Polttoainesäiliön kansi avattuna ja tulppa irti kierrettynä Polttoainesäiliön täyttöaukon avaaminen Käännä polttoainesäiliön luukku auki käsin. Avaa polttoaineen täyttöputken lukollinen tulppa auton avaimella vasemmalle kääntämällä. Kierrä korkki vastapäivään irti ja laita se yläpuolelta polttoainesäiliön kanteen kuva 13. Kuva 14 Konepellin avauskahva Vedä kuljettajan puolella kojelaudan alla olevasta avausvivusta kuva 14. Lisäohjeita sivu 141, Konepellin lukituksen avaus. Konepellin avaaminen Polttoainesäiliön kannen sulkeminen Kierrä kantta myötäpäivään, kunnes se naksahtaa kuuluvasti. Lukitse polttoainesäiliö korkki auton avaimella oikealle kääntämällä. Ota avain pois. Paina polttoainesäiliön luukku kiinni. Lisäohjeita sivu 139, Tankkaaminen. Kuva 15 Etusäleikkö: Salpa

16 Pikaohje 15 Lisäohjeita sivu 144, Moottoriöljyn tarkastus. Kuva 16 Konepellin varmistus tukitangon avulla Nosta konepeltiä hieman ylös etusäleikön alareunasta. Paina salpaa nuolen suuntaan sivu 14, kuva 15 ja nosta konepelti ylös. Ota tukitanko pidikkeestään ja aseta sen pää sitä varten konepellissä olevaan aukkoon kuva 16. Lisäohjeita sivu 141, Konepellin avaaminen ja sulkeminen. Moottoriöljytason tarkastaminen Kuva 17 Öljyn mittatikku Aa Öljyä ei saa lisätä. Ab Öljyä voi lisätä. Ac Öljyä on lisättävä. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

17 16 Mittarit ja merkkivalot Mittarit ja merkkivalot Mittariston yleiskuva Kuva 18 Mittaristo A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 Käyntinopeusmittari sivu 16 Jäähdytysnesteen lämpömittari sivu 16 Polttoainemittari sivu 17 Nopeusmittari sivu 17 Digitaalikello, monitoiminäyttö* sivu 19 Informaationäyttö* sivu 21 Kellon asetusnuppi sivu 19 Nollausnuppi sivu 17 Kokonais- ja osamatkamittari, huollonilmaisimen näyttö sivu 18 Mittaristo on valaistu ajovalojen ollessa kytkettynä. Käyntinopeusmittari Käyntinopeusmittarin A1 kuva 18 punaisen alueen alku näyttää totutusajetun käyntilämpimän moottorin suurimman sallitun käyntinopeuden kaikilla vaihteilla. Ennen tämän alueen saavuttamista vaihda seuraavalle suuremmalle vaihteelle. Vaihda seuraavalle pienemmälle vaihteelle viimeistään silloin, kun moottori ei enää käy tasaisesti. Vältä korkeita kierroslukuja ajamisen aikana sivu 122. Ympäristöohje Vaihtaminen ajoissa ylöspäin säästää polttoainetta ja vähentää ajomelua. Jäähdytysnesteen lämpömittari Jäähdytysnesteen lämpömittari A2 kuva 18 toimii vain virran ollessa kytkettynä. Välttääksesi moottorivaurion muista seuraavat lämpötilaohjeet: Kylmä alue Jos osoitin on asteikon vasemmalla alueella, moottori ei ole vielä saavuttanut normaalia käyntilämpötilaansa. Vältä moottorin suuria käyntinopeuksia ja moottorin voimakasta kuormittamista.

18 Mittarit ja merkkivalot 17 Käyttöalue Moottori on saavuttanut käyttölämpötilansa, kun osoitin on siirtynyt asteikon keskialueelle. Suurella moottorin kuormituksella ja korkean ulkolämpötilan vallitessa osoitin voi vielä siirtyä hieman oikealle. Tämä on normaalia, jos mittariston merkkivalo ei pala. Jos mittaristossa vilkkuu symboli, on joko jäähdytysnesteen lämpötila liian korkea tai jäähdytysnesteen taso liian matala. Huomaa ohje sivu 28, Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso. Huomaa varoitus sivu 142, Työskentely moottoritilassa, ennen kuin avaat konepellin ja tarkistat jäähdytysnesteen. Nopeusmittari Varoitus nopeuden ylityksestä* Kun 120 km/h nopeus ylitetään, kuuluu varoitusääni. Kun nopeus laskee tämän nopeusrajan alapuolelle, varoitusääni lakkaa kuulumasta. Toiminto koskee vain joitakin maita. Matkamittari Varoitus! Lisävalot yms. jäähdyttimen säleikön edessä huonontaa jäähdytysnesteen jäähdyttävää vaikutusta. Ulkolämpötilan ja moottorin kuormituksen ollessa korkea on olemassa moottorin ylikuumenemisen vaara! Polttonestemittari Polttoainemittari A3 sivu 16, kuva 18 toimii vain virran ollessa kytkettynä. Polttonainesäiliön tilavuus on noin 55 l. Kun osoitin on varasäiliön kohdalla, mittaristossa palaa merkkivalo. Polttoainetta on silloin jäljellä vielä n. 7 l. Merkkivalo muistuttaa, että auto on tankattava. Informaationäytössä* näytetään: PLEASE REFUEL (TANKKAA POLTTONESTETTÄ) Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Varoitus! Älä aja säiliötä tyhjäksi! Polttoaineen loppuminen saattaa aiheuttaa sytytyshäiriöitä. Palamatonta polttoainetta voi joutua pakoputkistoon ja vahingoittaa katalysaattoria. Kuva 19 Mittaristo: Matkamittari Ajettu matka näytetään kilometreinä (km). Joissakin malliversioissa näyttö on maileina. Alempi matkamittari (osamatkamittari) Alempi mittari kertoo trippimittarin edellisen nollauksen jälkeen ajetun matkan 100 m tai 1/10 mailin tarkkuudella. Voit nollata alemman mittarin painamalla osamatkamittarin nupista kuva 19. Ylempi matkamittari (kokonaisajomatkamittari) Ylempi matkamittari näyttää autolla ajetun matkan kilometreinä tai maileina. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

19 18 Mittarit ja merkkivalot Vikanäyttö Jos mittaristossa on vika, trippimittarin näytössä on jatkuvasti def. Korjauta vika mahdollisimman pian valtuutetulla korjaamolla. Älä käytä osamatkamittarin nollausnuppia ajon aikana oman turvallisuutesi takia! Huoltovälin näyttö Auton varustuksen mukaan näyttö voi olla hieman eri näköinen. Huollonilmaisimen näyttö Kun huollon ajankohta on saavutettu, näkyy 1) : osamatkamittarin näytössä: km huolto informaationäytössä: SERVICE in km (HUOLTOON km) Kilometrien näytön lukema alenee 100 km välein. 1) Kuva 20 Huollonilmaisimen näyttö: Huomaa Joidenkin autojen huollonilmaisin näyttää service OIL (huolto ÖLJY) tai service INSP (huolto TARKISTUS). Huollon kilometrimäärän täyttyessä: osamatkamittarin näytössä: Huolto informaationäytössä: SERVICE NOW (HUOLTO NYT) Ilmoitus poistuu 20 s virran kytkemisen jälkeen. Osamatkanäyttö näytetään myös osamatkamittarin nollausnupin painamisen (yli 0,5 s) jälkeen. Huollonilmaisimen nollaus Määräaikaishuollon ilmoituksen voi nollata vasta, kun huoltoilmoitus tai vähintään yksi ennakkovaroitus on tullut mittariston näytölle. Suosittelemme, että annat nollauksen merkkihuollon tehtäväksi. Merkkihuolto: nollaa näytön muistin, kun vastaava huoltotyö on tehty; tekee merkinnän huoltovihkoon; liimaa kojelaudan päätyyn kuljettajan puolelle tarran, johon on merkitty seuraava huolto. Huoltovälin näyttö voidaan nollata myös nupilla A8 seuraavasti sivu 16, kuva 18: Virran ollessa katkaistuna paina nollausnuppia A ja pidä se painettuna. Kytke virta ja vapauta nollausnuppi. Näyttöön tulee teksti Service (huolto) tai SERVICE NOW (HUOLTO HETI). Käännä kellon asetusnupista oikealle näyttö nollautuu. Varoitus! Suositamme, että et nollaa itse huollonilmaisimen näyttöä. Se voi aiheuttaa näytön virheellisen säädön ja siitä häiriöitä autoon. Älä nollaa näyttöä kesken huoltovälin. Seurauksena on väärä näyttölukema. Kun akku irrotetaan, huollonilmaisimen arvot pysyvät muistissa.

20 Mittarit ja merkkivalot 19 Jos mittaristo vaihdetaan korjauksen yhteydessä, täytyy huollonilmaisin koodata uudestaan. Tämän tekee Škoda -huolto. Sen jälkeen kun pidennetyn joustavan huoltovälin (QG1) näyttö on nollattu nollausnupilla, näytetään arvot kuten pidennetyn kiinteän huoltovälin (QG2) mukaisissa autoissa. Siksi suositamme, että annat vain valtuutetun huollon tehdä huoltovälin näytön kuittauksen järjestelmätesterillä. Katso huoltovihosta lisätietoja huoltoväleistä. Digitaalikello Kellonajan asettamiseksi alhaalla vasemmalla nopeusmittarin vieressä on kellon asetusnuppi A7 sivu 16, kuva 18. Tuntiasetus Kierrä asetusnuppia vastapäivään. Minuuttiasetus Kierrä asetusnuppia myötäpäivään. Älä säädä turvallisuussyistä kelloa ajon aikana, vaan ainoastaan auton ollessa paikallaan! Monitoiminäyttö (ajotietokone)* Johdanto Ajotietokoneen näytöt esitetään auton varusteversion mukaan joko käyntinopeusmittarin näytössä tai informaationäytössä sivu 21, kuva 22. Monitoiminäytössä on seuraavat tiedot: Ulkolämpötila sivu 20 Hetkellinen polttoaineen kulutus sivu 20 Keskikulutus sivu 20 Ajokilometrit ennen seuraavaa tankkausta sivu 21 Ajomatka sivu 21 Keskinopeus sivu 21 Ajoaika sivu 21 Kellonaika Tiettyjen maitten varustuksessa näyttö on englantilaisen mittajärjestelmän mukainen. Muisti Ajotietokone on varustettu kahdella automaattisesti toimivalla muistialueella. Osamatkamuistin arvo (muistialue 1) näytetään, kun näyttöön ilmestyy 1. Jos siihen ilmestyy 2, näytetään kokonaismatkamuistin (muistialue 2) tieto. Muistialueen vaihto tehdään nupilla AB sivu 20, kuva 21. Osamatkamuisti (muistialue 1) Osamatkamuisti kerää virran kytkemisestä virran katkaisuun seuraavat tiedot: ajoaika, ajomatka ja kulutettu polttoaineen määrä. Jos ajamista jatketaan 2 tunnin kuluessa virran katkaisun jälkeen, otetaan uudet arvot mukaan voimassaolevan ajoinformaation laskentaan. Jos pysäytys kestää yli kahden tunnin ajan, muisti tyhjenee automaattisesti. Kokonaismatkamuisti (muistialue 2) Kokonaismatkamuisti kerää ajotiedot mistä tahansa määrästä yksittäisiä ajomatkoja yhteensä 99 tunnin ja 59 minuutin ajoaikaan tai km ajomatkaan saakka. Kun jompi kumpi mainituista arvoista ylittyy, muisti tyhjenee ja laskenta alkaa uudelleen. Kokonaismatkamuisti ei tyhjene 2 tunnin pysäytyksen jälkeen kuten osamatkamuisti. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

21 20 Mittarit ja merkkivalot Jos akun kytkentä irrotetaan, kaikki muistiin tallennetut tiedot katoavat. Käyttö keskinopeus, ajoaika. Ajotietokonetta voi käyttää vain virran ollessa kytkettynä. Kun virta kytketään, näyttöön tulee se toiminto, joka oli viimeksi valittuna ennen virran katkaisua. Kun ulkolämpötila laskee alle +4 C, ilmestyy ulkolämpötilanäyttö varustettuna lumihiutalesymbolilla. Tämä symboli varoittaa kuljettajaa tienpinnan mahdollisesta jäätymisestä. Keinukatkaisimen A painamisen jälkeen näytetään toiminto, joka oli viimeksi valittuna ennen virran katkaisua. Ulkolämpötila Keinukatkaisin A ja näppäin AB ovat lasinpyyhkimien katkaisimen varressa kuva 21. Muistialueen valitseminen Valitse muistialue painamalla uudestaan lyhyesti näppäintä AB. Toimintojen valinta Paina keinukatkaisinta A ylhäältä tai alhaalta. Siten näyttöön saadaan yksi toisensa jälkeen ajotietokoneen yksittäiset toiminnat. Toimintojen nollaus Valitse haluttu muistialue. Paina nuppia AB yli 1 s. Valitun muistialueen seuraavat tiedot voidaan nollata katkaisimella AB : Keskikulutus ajettu matka, Kuva 21 Monitoiminäyttö: käyttönäppäimet Ulkolämpötila näytetään, kun virta on kytkettynä. Oikea ulkolämpötila näytetään noin 5 min viiveellä. Auton ollessa paikallaan (tai hyvin pienellä nopeudella ajettaessa) lukema ulkolämpötilan näytössä saattaa olla todellista ulkolämpötilaa korkeampi moottorin säteilylämmön takia. Kun ulkolämpötila laskee alle +4 C, lämpötilan näyttöön tulee lumihiutalesymboli (varoitus tienpinnan jäätymisestä). Samalla kuuluu merkkiääni. Älä luota pelkästään ulkolämpömittarin varoitukseen liukkaudesta. Huomaa, että myös ulkolämpötilan ollessa +4 C tienoilla voi maan pintaan muodostua jäätä - varoitus liukkaudesta! Hetkellinen kulutus Näytössä näytetään hetkellinen kulutus l/100 km. Tämän avulla voit sovittaa ajotapasi haluttuun polttoaineen kulutukseen. Auton ollessa paikallaan tai hitaasti ajettaessa näytetään polttoaineen kulutus litroina tunnissa. Keskikulutus Näytössä näytetään keskikulutus l/100 km muistin edellisen tyhjennyksen jälkeen sivu 19. Tämän avulla voit sovittaa ajotapasi haluttuun polttoaineen kulutukseen.

22 Mittarit ja merkkivalot 21 Jos haluat mitata keskikulutuksen tietyllä aikavälillä, muisti täytyy tyhjentää katkaisimella AB sivu 20, kuva 21 uutta mittausta varten. Tyhjennyksen jälkeen ilmestyy näyttöön ensimmäisten 300 metrin matkalla viivoja. Ajon aikana näytetty arvo päivitetään 5 s välein. Kulutettua polttoaineen määrää ei näytetä. Ajokilometrit ennen seuraavaa tankkausta Näytössä näytetään toimintasäde kilometreinä. Se ilmoittaa auton jäljellä olevan ajomatkan nykyisellä polttoainemäärällä ja samalla ajotavalla. Toimintasäde näytetään 10 km portain. Toimintasäde lasketaan polttoaineenkulutuksen perusteella edellisten 50 km matkalta. Kun ajat säästeliäämmin, toimintasäde kasvaa. Kun näyttö nollautuu (akun kytkennän irrotuksen jälkeen), täytyy ajaa 50 km, jotta vastaava arvo tulee näyttöön. Ajoaika Näyttöön tulee ajoaika, joka on kulunut muistin edellisestä nollauksesta sivu 19. Jos haluat laskea ajoajan tietyllä aikavälillä, tyhjennä muisti painamalla katkaisinta AB sivu 20, kuva 21. Kummankin muistin suurin näyttöarvo on 99 tuntia ja 59 minuuttia. Kun tämä aika ylitetään, alkaa näyttö taas nollasta. Varoitus nopeuden ylityksestä* Kun 120 km/h nopeus ylitetään, kuuluu varoitusääni. Kun nopeus laskee tämän nopeusrajan alapuolelle, varoitusääni lakkaa kuulumasta. Toiminto koskee vain joitakin maita. Informaationäyttö* Johdanto Ajomatka Näyttöön tulee ajomatka muistin edellisen nollauksen jälkeen sivu 19. Jos haluat laskea ajomatkan tietyllä aikavälillä, tyhjennä muisti siitä hetkestä painamalla katkaisinta AB sivu 20, kuva 21. Kummankin muistin suurin näyttö on km Kun tämä aika ylitetään, alkaa näyttö taas nollasta. Keskinopeus Näytössä näytetään keskinopeus km/h viimeisimmän muistin tyhjennyksen jälkeen sivu 19. Jos haluat saada tietää keskinopeuden tietyllä aikavälillä, muisti täytyy tyhjentää uuden mittauksen aloittamista varten painamalla katkaisinta AB sivu 20, kuva 21. Tyhjennyksen jälkeen ilmestyy näyttöön ensimmäisten 300 metrin matkalla viivoja. Ajon aikana näytetty arvo päivitetään 5 s välein. Kuva 22 Mittaristo: suuri informaationäyttö Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

23 22 Mittarit ja merkkivalot Valikko Kuva 23 Mittaristo: pieni informaationäyttö Informaationäyttö antaa tietoja auton senhetkisestä toimintatilasta. Lisäksi informaationäyttö näyttää (auton varustetason mukaan) radion ja monitoiminäytön tietoja. Virran ollessa kytkettynä ja ajon aikana auton tekniikka tarkkailee tiettyjä toimintoja ja tiloja. Toimintahäiriöt, tarvittavat korjaukset sekä muu informaatio näytetään punaisilla ja keltaisilla symboleilla. Näiden symbolien valaistumiseen on yhdistetty merkkiääni. Lisäksi näytössä näytetään informaatio- ja varoitustekstejä sivu 25. Tekstiviesti on saatavissa jollakin seuraavista kielistä: tsekki, englanti, saksa, ranska, italia, espanja, portugali. Haluamasi kieli asetetaan huollossa. Näytössä näytetään seuraavat tiedot (auton varustuksesta riippuen): Valikko sivu 22 Varoitus; ovi tai tavaratilan luukku on auki sivu 23 Monitoiminäytön tekstit sivu 16 Varoitus- tai merkkivalot sivu 25 Huollonilmaisimen näytöt sivu 18 Radion näytöt Valikko aktivoidaan painamalla keinukatkaisinta A yli kuva 25 1 s. Voit valita keinukatkaisimella A valikkokohdan. Lyhyt painallus näppäimeen AB tai keinukatkaisimen A päästäminen tuo esiin halutun tiedon (noin 4 s kuluttua). Voit valita seuraavista (auton varustuksen mukaan): Kuva 24 Informaationäyttö: Valikko Kuva 25 Informaationäyttö: käyttönäppäimet TRIP COMPUTER (AJOTIETOKONE) sivu 19 CAR STATUS (AUTON TILA) sivu 23 DISPLAY OFF (NÄYTÖN SAMMUTUS)

24 Mittarit ja merkkivalot 23 Kun olet valinnut DISPLAY OFF (NÄYTÖN SAMMUTUS), näyttö sammuu. Näyttö kytketään uudelleen painamalla keinukatkaisinta A kauemmin kuin 1 s. Jos auton toiminnassa on jotain vikaa (esim. varoitus polttoaineen puutteesta), valikossa vilkkuu ilmoitus CAR STATUS (AUTON TILA). Kun valitaan CAR STATUS (AUTON TILA), näytetään ensimmäinen varoitusilmoitus. Lopuksi voidaan katkaisimella saada näyttöön myös muut toimintatilanteet (esim. matala pesunestetaso). Varoitus; ovi tai tavaratilan luukku on auki Avoimen oven varoitusvalo syttyy, jos ainakin yksi ovi tai tavaratilan luukku on auki. Merkkivalo osoittaa oven tai tavaratilan luukun olevan avoinna. Merkkivalo sammuu, kun kaikki ovet ja tavaratilan luukku on suljettu. Kun ovi on auki ja nopeus on yli 6 km/h, kuuluu lisävaroituksena yksi merkkiääni. Auto-Check-tarkastus Auton kunto Auto-Check-Control tarkastaa tietyt toiminnat ja auton komponenttien kunnon. Tarkastus tapahtuu jatkuvasti virran ollessa kytkettynä sekä auton ollessa paikallaan että ajon aikana. Toimintahäiriö, kiireellisestii tarvittavat korjaukset, huollot ja muut ilmoitukset näytetään mittariston näytössä. Nämä ovat tärkeysjärjestyksen mukaan punaisia ja keltaisia merkkivaloja. Punaiset symbolit näyttävät vaaraa, (tärkeysaste 1), kun sen sijaan keltaiset ilmoittavat varoituksen (tärkeysaste 2). Näiden symbolien lisäksi kuljettajalle annetaan ohjeita sivu 25. Tarkistuta näytetyt häiriöilmoitukset niin pian kuin mahdollista. Jos samanaikaisesti on useampia häiriöilmoituksia, symbolit ilmestyvät peräkkäin ja jokainen niistä on näkyvissä noin 2 sekunnin ajan. 10 s kuluttua tai sen jälkeen, kun on painettu keinukatkaisinta A sivu 22, kuva 25, häiriöilmoitukset sammuvat ja ne tallentuvat ilmoituksen CAR STATUS (AUTON TILA) alle. Jos valikossa vilkkuu CAR STATUS (AUTON TILA), on vähintään yksi häiriöilmoitus. Jos häiriöilmoituksia on useampia, näyttöön ilmestyy esim. STATUS 1/2 (TILA 1/2). Ilmoitus tarkoittaa, että näytetään ensimmäistä kahdesta ilmoituksesta. Painamalla keinukatkaisinta A saadaan yksittäiset häiriöilmoitukset tulemaan esiin peräkkäin. Jos häiriö tulee esiin, symbolin näytön ja tekstin lisäksi kuuluu myös merkkiääni: Tärkeysaste 1 - kolme varoitusääntä Tärkeysaste 2 - yksi varoitusääni Punainen symboli Punainen symboli merkitsee vaaraa. Jos näytössä näkyy punainen symboli, toimi seuraavasti: Pysäytä auto. Sammuta moottori. Tarkasta näytetyt toiminnot. Kutsu hätätilassa ammattiapua. Punaisten symbolien merkitys: Vika jarrujärjestelmässä sivu 31 Jäähdytysnesteen määrä alhainen/jäähdytysnesteen lämpötila liian korkea sivu 28 Moottorin öljynpaine alhainen sivu 29 Kun punainen symboli ilmestyy, kuuluu kolme varoitusääntä peräkkäin. Symboli vilkkuu niin kauan, kunnes vika on korjattu. Jos esillä on useampia ensimmäisen tärkeysasteen toimintahäiriöitä, symbolit ilmestyvät peräkkäin ja jokainen niistä palaa noin 2 sekunnin ajan. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

25 24 Mittarit ja merkkivalot Keltainen symboli Keltainen symboli merkitsee varoitusta. Keltaisten symbolien merkitys: vähäinen polttonestemäärä sivu 29 tarkista öljyn määrä, moottoriöljyn anturi viallinen sivu 29 Jarrupalat kuluneet sivu 28 pesuneste loppumassa sivu 29 viallinen lamppu sivu 27 Kun keltainen symboli ilmestyy, kuuluu yksi varoitusääni. Mikäli ilmenee useampia toisen tärkeysasteen toimintahäiriötä, näytetään symbolit peräkkäin 2 sekunnin välein. Tarkista vastaava toiminta mahdollisimman pian.

26 Mittarit ja merkkivalot 25 Merkkivalot Yleistä Varoitusvalot ilmaisevat tiettyjen toimintojen häiriöitä. Kuva 26 Mittariston merkkivalot Suuntavalot (vasemmalle) sivu 26 Suuntavalot (oikealle) sivu 26 Perävaunun suuntavalojärjestelmä* sivu 26 Kaukovalot sivu 26 Ajovalot sivu 26 Sumuvalot* sivu 26 Takasumuvalo sivu 27 Elektroninen ajonestojärjestelmä (käynnistyksenesto) sivu 27 Lamput* sivu 27 Pakokaasujen valvontajärjestelmä sivu 27 Moottorin ohjauselektroniikan tarkastus* (bensiinimoottorit) sivu 27 Hehkutusjärjestelmä (dieselmoottorit) sivu 27 Turvatyynyjärjestelmä* sivu 27 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

27 26 Mittarit ja merkkivalot Jäähdytysnesteen lämpötila / Jäähdytysnestetaso sivu 28 Jarrupalojen paksuus* sivu 28 Varapolttoaine sivu 29 Moottoriöljy sivu 29 Ovi auki* sivu 29 Nestetaso lasinpesunestesäiliössä* sivu 29 Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)* sivu 30 Vetoluistonrajoitus (ASR)* sivu 30 Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESP)* sivu 30 Lataus sivu 31 Jarrujärjestelmä sivu 31 Turvavyön muistutus* sivu 31 Jos et ota huomioon merkkivaloja ja varoitusohjeita, seurauksena voi olla vakavia vammoja ihmisille ja vaurioita ajoneuvolle. Auton moottoritila on vaarallinen alue. Kun moottoritilassa työskennellään esimerkiksi tarkastuksia ja kuluvien nesteiden täyttöä varten, voi syntyä loukkaantumisia, palovammoja, onnettomuuksia ja tulipalovahinkoja. Ota ehdottomasti huomioon varoitukset sivu 142. Merkkivalojen sijoitus on mallin ja moottorivarustuksen mukainen. Seuraavissa toimintakuvauksissa esitetyt symbolit ovat merkkivaloina mittaristossa. Toimintahäiriöt näytetään mittaristossa punaisin symbolein (tärkeysaste 1 - vaara) tai keltaisin symbolein (tärkeysaste 2 - varoitus). Suuntavalojärjestelmä Valitun suuntavalon mukaan vilkkuu joko vasen tai oikea merkkivalo. Jos jokin suuntavalo ei toimi, merkkivalo vilkkuu noin kaksinkertaisella nopeudella. Tämä ei koske perävaunukäyttöä. Kun varoitusvilkut kytketään, vilkkuvat kaikki suuntavalot ja molemmat merkkivalot. Katso lisätietoja suuntavaloista sivu 48. Suuntavalojärjestelmä autoissa, joissa perävaunu * Merkkivalo vilkkuu muiden suuntavalojen merkkivalojen mukana vain autossa, jossa on perävaunu. Jos joku suuntavalo ei toimi perävaunussa tai vetoautossa, merkkivalo ei vilku. Kaukovalot Merkkivalo palaa, kun kaukovalot ovat kytkettyinä tai kun kaukovalomerkinantoa käytetään. Katso lisätietoja kaukovaloista sivu 48. Lähivalot Merkkivalo palaa, kun lähivalot ovat sytytettyinä sivu 45. Sumuvalot * Merkkivalo palaa sumuvalojen ollessa kytkettyinä.

28 Mittarit ja merkkivalot 27 Sumutakavalo Merkkivalo palaa, kun takasumuvalo on sytytetty sivu 46. Elektroninen käynnistyksenestojärjestelmä (ajonesto) Kun virta kytketään, vaihtavat virta-avain ja ohjausyksikkö keskenään datatietoja. Jos virta-avain on oikea, merkkivalo sammuu muutaman sekunnin kuluttua. Jos käytetään sopimatonta virta-avainta (esim. väärennetty virta-avain), merkkivalo alkaa vilkkua jatkuvasti. Moottoria ei voi käynnistää sivu 33. Moottorin voi käynnistää vain autoon koodatulla alkuperäisellä Škoda-avaimella. Informaationäytössä* näytetty teksti: IMMOBIL. ACTIVATED (KÄYNNISTYKSENESTO AKTIVOITU) Lamput Merkkivalo palaa, jos polttimo on palanut: jarruja käytettäessä (jarruvalot); valot kytkettäessä (ajovalot tai takavalot). Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Pakokaasujen valvontajärjestelmä Merkkivalo syttyy palamaan muutamien sekuntien ajaksi, kun virta kytketään. Jos merkkivalo ei sammu moottorin käynnistymisen jälkeen tai palaa tai vilkkuu ajon aikana, jossain pakokaasujärjestelmän komponentissa on vika. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon. Informaationäytössä* näytetty teksti: EMISSIONS WORKSHOP! (PAKOKAASUT KORJAAMO!) Moottorinohjauselektroniikan tarkastus (bensiinimoottori) Merkkivalo (Electronic Power Control) palaa muutaman sekunnin ajan virtaa kytkettäessä. Jos merkkivalo ei sammu moottorin käynnistymisen jälkeen, moottorinohjausjärjestelmässä on vika. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon. Informaationäytössä* näytetty teksti: ENGINE WORKSHOP! (MOOTTORIHÄIRIÖ KORJAAMO!) Hehkutusjärjestelmä (dieselmoottori) Kylmässä moottorissa merkkivalo palaa, kun virta kytketään asentoon 2 hehkutusasento sivu 84. Käynnistä moottori heti, kun merkkivalo sammuu. Käyttölämpimässä moottorissa tai yli +5 C ulkolämpötilassa hehkutuksen merkkivalo palaa noin 1 s. Tämä tarkoittaa, että voit käynnistää moottorin heti. Jos merkkivalo ei sammu tai lpalaa pitkään, on hehkutusjärjestelmässä vika. Pyydä apua mahdollisimman pian Škoda-huollosta. Jos merkkivalo alkaa ajon aikana vilkkua, moottorinohjausjärjestelmässä on vika. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon. Informaationäytössä* näytetty teksti: ENGINE WORKSHOP! (MOOTTORIHÄIRIÖ KORJAAMO!) Turvatyynyjärjestelmä Turvatyynyjärjestelmän valvonta Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy muutamaksi sekunniksi. Jos merkkivalo ei sammu tai jos se syttyy ajon aikana uudelleen palamaan, järjestelmässä on vika. Samoin, jos virtaa kytkettäessä merkkivalo ei syty. Informaationäytössä* näytetty teksti: AIRBAG FAULT (TURVATYYNYJÄRJESTELMÄN VIKA) Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

29 28 Mittarit ja merkkivalot Turvatyynyjärjestelmän toimintavalmiutta valvotaan elektronisesti myös silloin, kun yksi turvatyyny on pois kytkettynä. Etuturvatyyny tai etumatkustajan sivuturvatyyny on kytketty testerillä pois toiminnasta: Merkkivalo palaa sytytysvirran kytkemisen jälkeen noin 3 s ja vilkkuu lopuksi vielä 12 s 2 s välein. Kun turvatyyny kytketään pois toiminnasta tavaralokerossa olevalla turvatyynyn katkaisimella*: Merkkivalo palaa virran kytkemisen jälkeen 3 s. Turvatyynyn kytkeminen pois toiminnasta osoitetaan auton sisävalossa olevalla merkkivalolla sivu 108. Häiriön ilmaantuessa anna huollon tarkastaa turvatyynyjärjestelmä. Muutoin on vaara, että turvatyynyt eivät laukea onnettomuudessa. Lisätietoja turvatyynyjen kytkemiseksi pois toiminnasta sivu 108. Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy palamaan muutaman sekunnin ajaksi 2). Jos merkkivalo ei sammu tai syttyy ajon aikana vilkkumaan, jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea tai jäähdytysnestetaso on liian matala. Lisävaroituksena kuuluu kolme merkkiääntä. Tässä tapauksessa pysäytä auto, sammuta moottori, tarkasta jäähdytysnestetaso ja lisää tarvittaessa jäähdytysnestettä. Jos olosuhteiden takia ei ole mahdollista lisätä jäähdytysnestettä, älä jatka matkaa. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua Škoda-huollosta, koska muutoin seurauksena voi olla vakava moottorivaurio. 2) Informaationäytöllä varustetussa autossa merkkivalo ei pala, kun virta kytketään, vaan vain kun jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea tai jäähdytysnestetaso on liian matala. Jos jäähdytysnestetaso on oikealla alueella, lämpötilan nousu voi johtua jäähdyttimen tuulettimen toimintahäiriöstä. Tarkasta jäähdyttimen tuulettimen varoke ja vaihda uuteen sivu 172, Moottoritilan sulakerasia - malli 1 tai sivu 173, Moottoritilan sulakerasia - malli 2. Jos merkkivalo ei sammu, vaikka jäähdytysnestetaso ja tuulettimen varoke ovat kuvat kunnossa, älä jatka ajamista. Ota yhteys Škoda-huoltoon. Huomaa seuraavaa sivu 146, Jäähdytysjärjestelmä. Informaationäytössä* näytetty teksti: STOP CHECK COOLANT SERVICE MANUAL (SEIS! TARKASTA JÄÄHDYTYSNESTE! OHJEKIRJA) Jos joudut pysähtymään autoon tulleen vian vuoksi, pysäköi auto turvallisen välimatkan päähän ajokaistasta, sammuta moottori ja sytytä varoitusvilkut sivu 47. Noudata varovaisuutta, kun avaat jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliön kannen. Kuumassa moottorissa jäähdytysjärjestelmä on paineen alainen, jolloin palovammat ovat vaarana! Anna sen takia moottorin jäähtyä, ennen kuin avaat paisuntasäiliön kannen. Älä koske jäähdyttimen tuulettimeen. Älä koske jäähdyttimen tuulettimeen. Jäähdyttimen tuuletin voi käynnistyä itsestään, vaikka virta on katkaistuna. Jarrupäällysteen paksuus* Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy muutamaksi sekunniksi. Jos merkkivalo syttyy palamaan, aja heti Škoda-huoltoon ja tarkistuta kaikkien pyörien jarrupalat. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Informaationäytössä* näytetty teksti: CHECK BRAKE PADS (TARKASTA JARRUPALAT)

30 Mittarit ja merkkivalot 29 Lasinpesunesteen määrä* Merkkivalo palaa, kun pesunesteen taso on liian matala. Lisää nestettä sivu 152. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Informaationäytössä* näytetty teksti: TOP UP WASH FLUID (LISÄÄ LASINPESUNESTETTÄ) Polttoainesäiliö Merkkivalo syttyy, kun polttoainesäiliössä on alle 7 litraa polttonestettä. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Informaationäytössä* näytetty teksti: PLEASE REFUEL (TANKKAA POLTTONESTETTÄ) Teksti informaationäytössä* sammuu vasta, kun tankkauksen jälkeen on ajettu lyhyen matkaa. Moottoriöljy Merkkivalo vilkkuu punaisena (alhainen öljynpaine) Merkkivalo palaa muutaman sekunnin, kun virta kytketään 3). Jos merkkivalo ei sammu muutaman sekunnin kulutua sytytysvirran kytkemisen jälkeen tai jos se alkaa vilkkua ajon aikana, pysäytä auto ja sammuta moottori. Tarkasta öljytaso ja lisää tarpeen mukaan moottoriöljyä sivu 145. Lisävaroituksena kuuluu kolme merkkiääntä. Jos olosuhteiden takia moottoriöljyn lisääminen ei ole mahdollista, älä jatka ajamista. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua Škoda-huollosta, koska muutoin seurauksena voi olla vakava moottorivaurio. 3) Informaationäytöllä varustetuissa autoissa merkkivalo ei pala virran kytkemisen jälkeen, vaan ainoastaan silloin kun on vika tai moottoriöljytaso on liian matala. Jos merkkivalo palaa, vaikka öljytaso on kunnossa, älä jatka ajamista. Älä käytä moottoria edes tyhjäkäynnillä. Pyydä lähimmältä valtuutetulta korjaamolta apua. Informaationäytössä* näytetty teksti: STOP! OIL PRESS. STOP MOTOR! SERVICE MANUAL (SEIS! ÖLJYNPAINE. SAMMUTA MOOTTORI! KÄYTTÖOHJEKIRJA) Merkkivalo palaa keltaisena* (öljyä on liian vähän) Jos merkkivalo palaa keltaisena, öljymäärä ei todennäköisesti ole riittävä. Tarkasta öljytaso mahdollisimman pian ja lisää moottoriöljyä tarvittaessa sivu 145. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Informaationäytössä* näytetty teksti: CHECK OIL LEVEL (TARKASTA ÖLJYTASO) Kun avaat konepellin, merkkivalo sammuu. Jos moottoriöljyä ei lisätä, ilmenee varoitus uudelleen noin 100 km ajon jälkeen. Merkkivalo vilkkuu keltaisena* (moottoriöljytason anturi viallinen) Jos moottoriöljytason anturiin tulee vika, niin virtaa kytkettäessä kuuluu merkkiääni ja merkkivalo vilkkuu useita kertoja. Moottori tulee tarkastuttaa Škoda-huollossa välittömästi. Informaationäytössä* näytetty teksti: OIL SENSOR WORKSHOP! (ÖLJYANTURI KORJAAMO) Jos joudut pysähtymään autoon tulleen vian vuoksi, pysäköi auto turvallisen välimatkan päähän ajokaistasta, sammuta moottori ja sytytä varoitusvilkut sivu 47. Punainen öljynpaineen merkkivalo ei ole öljytason näyttö! Siksi öljytaso pitää tarkastaa säännöllisin välein, parhaiten jokaisen tankkauksen jälkeen. Ovi auki* Varoitusvalo palaa, kun yksi tai useampi ovi on auki. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

31 30 Mittarit ja merkkivalot Informaationäytössä varustetuissa autoissa tämä merkkivalo palaa myös virran katkaisemisen jälkeen. Jos jokin ovi tai tavaratilan luukku on auki. Autoissa, joissa ei ole informaationäyttöä, tämä merkkivalo sammuu, kun virta katkaistaan. Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)* Merkkivalo näyttää ABS-järjestelmän ja sähköisen tasauspyörästönlukon (EDS)* toimintakunnon. Merkkivalo palaa virran kytkemisen jälkeen tai käynnistyksen aikana muutaman sekunnin. Valo sammuu automaattisen tarkistuksen jälkeen. Häiriö ABS-järjestelmässä Jos ABS-järjestelmän merkkivalo ei sammu muutaman sekunnin kuluttua virran kytkemisestä tai ei syty ollenkaan tai syttyy palamaan ajon aikana, järjestelmä ei ole kunnossa. Tällöin toiminnassa on vain auton tavanomainen jarrujärjestelmä. Aja mahdollisimman pian korjaamolle. Sovita ajotapasi siten, että otat häiriön huomioon, koska et voi tietää, kuinka paljon häiriö vaikuttaa jarrutustehoon. Lisätietoja ABS-järjestelmästä sivu 120, Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)*. Häiriö koko jarrujärjestelmässä ABS-merkkivalon palaessa yhdessä jarrujärjestelmän merkkivalon kanssa (kun käsijarru ei ole tiukattuna) on vika, ei vain ABS-järjestelmässä vaan myös jossain muussa osassa jarrujärjestelmää. Sähköinen tasauspyörästön lukitus (EDS)* EDS-järjestelmä on osa ABS-järjestelmää. EDS-toiminnan häiriö ilmaistaan ABS-merkkivalon palamisella mittaristossa. Käänny lähimmän huoltokorjaamon puoleen. Elektroninen tasauspyörästön lukitus (EDS) on ESP-järjestelmällä varustetuissa autoissa. Jos ABS-järjestelmään tulee huomattava häiriö, kuuluu lisäksi varoitusääni (3 piippausta). Katso lisätietoja EDS-järjestelmästä sivu 118. Jos jarrujärjestelmän merkkivalo palaa yhdessä ABS-merkkivalon kanssa, pysäytä heti ja tarkasta jarrunestesäiliön jarrunestemäärä sivu 148, Jarruneste. Jos nestetaso on MIN-merkin alapuolella, älä aja pitemmälle - onnettomuusvaara! Pyydä ammattiapua. Kun avaat konepellin ja tarkastat jarrunestetason, noudata ohjeita sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Jos jarrunestetaso on kunnossa, ABS-järjestelmän säätelytoiminta ei ole toiminnassa. Takapyörät voivat tällöin lukkiutua jarrutuksessa hyvin herkästi. Tämä voi aiheuttaa tietyissä olosuhteissa auton takapyörien pidon menetyksen - vaara luistosta! Aja varovasti lähimpään Škoda-huoltoon ja anna tutkia vika. Luistonesto (ASR)* Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy muutamaksi sekunniksi. Säätelyjärjestelmän toimiessa merkkivalo vilkkuu ajon aikana. Kun ASR-järjestelmä on kytketty pois toiminnasta tai kun järjestelmässä on häiriö, merkkivalo palaa jatkuvasti. Koska ASR-ja ABS-järjestelmät toimivat yhdessä, myös ASR-merkkivalo palaa, kun ABS on pois toiminnasta. Jos merkkivalo palaa heti moottorin käynnistymisen jälkeen, ASR-järjestelmä voi olla kytketty pois toiminnasta teknisistä syistä. Tässä tapauksessa voit kytkeä ASRjärjestelmän uudelleen toimintaan katkaisemalla ja kytkemällä virran uudelleen. Kun merkkivalo sammuu, ASR-järjestelmä on taas täysin toimintakuntoinen. Lisätietoja ASR-järjestelmästä sivu 119, Vetoluistonrajoitus(ASR). Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESP)* Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy muutamaksi sekunniksi. ESP-järjestelmän osia ovat myös vetoluistonesto (ASR), elektroninen tasauspyörästön lukko (EDS) ja lukkiutumattomat jarrut (ABS). Säätelyjärjestelmän toimiessa merkkivalo vilkkuu ajon aikana.

32 Mittarit ja merkkivalot 31 Merkkivalo palaa jatkuvasti, kun ESP-järjestelmä on kytketty pois toiminnasta tai kun järjestelmässä on häiriö. Koska ESP-järjestelmä toimii ABS-järjestelmän kanssa yhdessä, myös ESP-järjestelmän merkkivalo palaa, kun ABS-järjestelmä on poissa toiminnasta. Jos merkkivalo palaa heti moottorin käynnistymisen jälkeen, ESP-järjestelmä voi olla kytketty pois toiminnasta teknisistä syistä. Tässä tapauksessa voit kytkeä ESPjärjestelmän uudelleen toimintaan katkaisemalla ja kytkemällä virran uudelleen. Kun merkkivalo sammuu, ASR-järjestelmä on taas täysin toimintakuntoinen. Katso lisätietoja ESP-järjestelmästä sivu 117, Elektroninen ajonvakautusohjelma (ESP)*. Jos akunkaapelien kytkentä on ollut irrotettuna ja ne kytketään takaisin, virran kytkemisen jälkeen syttyy merkkivalo palamaan. Lyhyen ajomatkan jälkeen merkkivalon pitää sammua. Generaattori Merkkivalo palaa, kun virta kytketään. Sen täytyy sammua, kun moottori käynnistyy. Jos merkkivalo ei sammu tai jos se syttyy ajon aikana palamaan, aja lähimpään Škodahuoltoon. Auton akun purkautumisen välttämiseksi on tarpeettomat sähköä kuluttavat laitteet kytkettävä pois toiminnasta. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Varoitus! Jos ajon aikana syttyy merkkivalon lisäksi merkkivalo (jäähdytysjärjestelmän häiriö) näyttöön, auto täytyy pysäyttää heti ja moottori sammuttaa moottorivaurion vaara! Jarrujärjestelmä Merkkivalo palaa muutaman sekunnin, kun virta kytketään. Jos merkkivalo palaa virran kytkemisen jälkeen kauemmin tai syttyy ajon aikana, jarrujärjestelmässä on vika. Aja lähimpään huoltokorjaamoon ja tarkistuta jarrut. Informaationäytössä* näytetty teksti: STOP BRAKE FLUID SERVICE MANUAL (SEIS JARRUNESTE OHJEKIRJA) Lisävaroituksena kuuluu kolme merkkiääntä. Ajettaessa lähimpään Škoda-huoltoon täytyy varautua suurempaan poljinvoimaan, pitempään jarrutusmatkaan ja jarrupolkimen pitempään vapaaliikkeeseen. Katso lisäohjeita jarrujärjestelmästä sivu 119, Jarruttaminen. Tiukattu seisontajarru Merkkivalo palaa, kun seisontajarru on päällä. Sitäpaitsi kuuluu äänivaroitus, kun autolla on ajettu vähintään 3 s yli 5 km/h nopeudella. Informaationäytössä* näytetty teksti: HANDBRAKE ON (SEISONTAJARRU TIUKATTUNA) Kun avaat konepellin ja tarkastat jarrunestetason, noudata ohjeita sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Jos jarrujärjestelmän merkkivalo ei sammu muutaman sekunnin kuluttua virran kytkemisen jälkeen tai jos se syttyy ajon aikana, pysäytä auto heti ja tarkasta säiliön jarrunestetaso sivu 148, Jarruneste. Jos nestetaso on MIN-merkin alapuolella, älä aja pitemmälle - onnettomuusvaara! Pyydä ammattiapua. Turvavyön merkkivalo* Virta kytkettäessä merkkivalo palaa ja muistuttaa turvavyön kiinnittämisestä. Jos kuljettaja ei ole kiinnittänyt turvavyötä, kuuluu varoitusääni 6 s. Informaationäytössä* näytetty teksti: FASTEN SEAT BELT (KIINNITÄ TURVAVYÖ) Lisätietoja turvavöistä sivu 97, Turvavyöt. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

33 32 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Avain Säilytä tunnuslevy ja numero huolellisesti, sillä vain tämän numeron perusteella voidaan valmistaa uusi avain kadonneen tai vahingoittuneen tilalle. Kun myyt auton, anna tämä tunnuslevy auton ostajalle. Kuva 27 Avainsarja ilman kauko-ohjainta Kun poistut autosta - vaikka vain tilapäisesti - ota silti avain pois virtalukosta. Tämä on erityisen tärkeää, jos autoon jää lapsia. Lapset voivat käynnistää moottorin tai käyttää sähkötoimisia laitteita (esim. sähkötoimisia lasinnostimia) - onnettomuusvaara! Ota avain pois virtalukosta vasta, kun auto on pysähtynyt! Muutoin ohjauslukko voi kytkeytyä odottamatta - onnettomuusvaara! Varoitus! Jokaiseen avaimeen sisältyy elektroninen rakenneosa; siksi ne on suojattava kosteudelta ja voimakkailta tärinöiltä. Pidä avainurat ehdottoman puhtaina, koska epäpuhtaudet (tekstiilikuidut, pöly ym.) vaikuttavat haitallisesti ovien lukkojen ja virtalukon toimintaan. Kuva 28 Keskuslukituksen radiokauko-ohjain ja avain Jos avain katoaa, käänny ammattiliikkeen puoleen. Sieltä voit hankkia vara-avaimen. Auton mukana toimitetaan kaksi avainta. Auton varustetason mukaan auto voi olla varustettu avaimilla ilman radiokauko-ohjausta kuva 27 tai radiokauko-ohjauksella* kuva 28. Avaimen tunnuslevy Avaimessa on muovilaatta kuva 27 jossa on avaimen numero. Tämän numeron perusteella lukkoliike voi valmistaa vara-avaimen.

34 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 33 Radiokauko-ohjaimen pariston uusiminen Laita kansi paristoineen lähetinpesään ja työnnä sitten molemmat osat yhteen. Laita lähetinpesä avainosaan siten, että osat lukkiutuvat toisiinsa. Ympäristöohje Hävitä tyhjät paristot ympäristömääräysten mukaisesti. Kuva 29 Radiokauko-ohjaimella varustetun avaimen kotelon avaaminen Varaosapariston täytyy ominaisuuksiltaan olla alkuperäisen pariston kaltainen. Jos autoa ei voi pariston vaihtamisen jälkeen lukita tai avata kauko-ohjauksella, täytyy järjestelmä synkronoida sivu 39. Elektroninen ajonestolaite (ajonesto) Elektroninen käynnistyksenestojärjestelmä estää asiattomia ottamasta autoasi käyttöönsä. Avaimessa on elektroninen siru (mikropiiri). Tämän avulla kytketään käynnistyksenestojärjestelmä pois toiminnasta, kun avain työnnetään virtalukkoon. Kun avain otetaan pois virtalukosta, elektroninen käynnistyksenestojärjestelmä kytkeytyy automaattisesti. Kuva 30 Lähetinosan kansi Jokaisessa pääavaimessa on paristo. Se sijaitsee lähetinosan pesässä AB kuva 29. Suositamme, että annat ammattiliikkeen vaihtaa pariston. Jos kuitenkin haluat itse vaihtaa pariston, toimi seuraavasti: Taita avain esiin. Kampea avainosaa A kuva 29 varoen ohuella ruuvitaltalla irti lähetinpesästä AB. Ota lähetinpesän kansi kuva 30 irti nuolen suuntaan. Ota tyhjä paristo esiin lähetinpesän kannesta. Laita uusi paristo avaimeen. Varmistu, että pariston + merkintä osoittaa alaspäin. Oikea napaisuus on merkitty myös lähetinpesän kanteen. Autosi moottori voidaan käynnistää vain sopivalla koodatulla alkuperäisellä Škodaavaimella sivu 27. Lukitseminen Kun autossa ei ole keskuslukitusta: Lukitseminen ulkopuolelta Lukittaessa tai lukitusta avattaessa oven lukitusnuppi liikkuu alas tai ylös. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

35 34 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Lukitseminen sisäpuolelta Kaikki auton suljetut ovet voidaan lukita sisäpuolelta painamalla lukitusnupit alas. Kun lukitusnupit ovat alas painettuina, ovia ei voi avata ulkopuolelta. Auton ovet voidaan avata sisäpuolelta seuraavasti: Vetämällä oven avauskahvasta oven lukitus avautuu; Vetämällä toistamiseen oven avauskahvasta avautuu ovi. Avointa kuljettajan ovea ei voi lukita lukitusnupin avulla. Tällä vältetään se vaara, että avain unohtuu lukittuun autoon. Auki olevat takaovet ja etumatkustajan ovi voidaan lukita painamalla lukitusnuppi alas ja sulkemalla ovi. Huomaa turvaohjeet sivu 34. Lapsilukko Lapsilukko estää takaovien avaamisen sisältäpäin. Kuva 31 Takaovien lapsilukitus Takaovet on varustettu lapsilukolla. Lapsilukko kytketään toimintaan ja pois toiminnasta auton avaimella. Lapsilukon kytkeminen Käännä auton avaimella halkiota takaovessa nuolen suuntaan kuva 31. Lapsilukituksen kytkeminen pois toiminnasta Käännä auton avainta lukkourassa myötäpäivään nuolen suuntaa vastaan. Kun lapsilukko on kytketty, oven sisäkahvat ovat lukittuina. Voit avata ovet vain ulkopuolelta. Keskuslukitus* Esittely Kun oven lukitus avataan tai suljetaan, niin keskuslukituksen avulla avautuvat tai sulkeutuvat samalla kaikkien ovien lukitukset. Tavaratilan kannen lukitus avautuu, kun ovien lukitus avataan. Tavaratilan kannen voi avata painamalla rekisterikilven yläpuolella olevaa kahvaa sivu 37, kuva 34. Keskuslukituksen käyttö on mahdollista: ulkopuolelta auton avaimella sivu 35, keskuslukituksen näppäimellä sivu 36, kauko-ohjaimella sivu 38. ovien lukitusnupeilla sivu 36, kuva 33 - vain autoissa, joissa ei ole sähkötoimisia lasinnostimia (vain lukitsemiseksi). Ovien merkkivalot ja lukitusnupit Avattaessa lukitus kaikki lukitusnupit nousevat ylös. Lukittaessa on kuljettajan oven oltava suljettuna. Muut ovet voi sulkea myös vasta lukitsemisen jälkeen. Lukittaessa tulee kaikkien lukitusnuppien siirtyä alas. Jos niin ei käy, avaa vastaava ovi ja sulje se uudelleen. Kuljettajan ovessa, lukitusnupin vieressä oleva vilkkuva merkkivalo vahvistaa, että ovet ovat lukkiutuneet. Merkkivalo ei vilku, jos varmuuslukitus ei ole käytössä sivu 35. Tämä ei kuitenkaan koske murtohälyttimellä* varustettuja autoja, joissa merkkivalo ilmaisee, että järjestelmä on aktivoitu.

36 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 35 Ikkunoiden mukavuuskäyttö Kun auto lukitaan tai avataan lukituksesta, sähkötoimiset ikkunat voidaan sulkea ja avata sivu 41, Ikkunoiden mukavuuskäyttö. Yksittäisen oven avaaminen* Toiminnolla avautuu vain kuljettajan oven lukitus. Muut ovet pysyvät lukkiutuneina ja ne avautuvat lukituksesta vasta, kun käsky toistetaan (lukituksen avaaminen). Voit antaa ammattiliikkeen aktivoida yhden oven avaustoiminnan. Ovien lukitseminen estää tahattoman avautumisen poikkeuksellisissa tilanteissa (onnettomuudessa). Lukitut ovet estävät myös asiattomien tunkeutumisen autoon esim. risteyksissä. Se vaikeuttaa kuitenkin auttajien pääsyä autoon hätätilanteessa - hengenvaara! Onnettomuudessa, jossa turvatyynyjärjestelmä laukeaa, ovien lukitus avautuu automaattisesti helpottamaan auttajien pääsyä autoon. Jos keskuslukitukseen tulee häiriö, vain etuovet voidaan lukita ja avata lukituksesta avaimella. Muut ovet ja takaluukun voit avata lukituksesta ja lukita käsin. Oven varalukitus sivu 37 Kun olet lukinnut ovet keskuslukituksella, tarkista lukitus katsomalla lukitusnuppien asento. Tämä ei kuitenkaan koske murtohälyttimellä* varustettuja autoja, joissa merkkivalo ilmaisee, että järjestelmä on aktivoitu. Kun auton lukitus avataan tai lukitaan seuraavan kerran, varmuuslukitus on taas toiminnassa. Jos auto on lukittu ja varmuuslukitus on kytketty pois toiminnasta, ovet voidaan avata auton sisältä seuraavasti: Vetämällä oven avauskahvasta oven lukitus avautuu; Vetämällä toistamiseen oven avauskahvasta avautuu ovi. Ulkopuolelta lukittuun autoon, jossa varmuuslukitus on aktivoituna, ei saa jättää ihmisiä eikä eläimiä, koska auton sisältä ei voi avata ovia eikä ikkunoita. Lukkiutuneet ovet vaikeuttavat auttajien pääsemistä hätätilanteessa autoon sisälle - hengenvaara! Auton murtohälytin* aktivoituu, kun auto lukitaan, vaikka varmuuslukitus ei ole aktivoituna. Sisätilan valvonta* ei tällöin kuitenkaan aktivoidu. Lukituksen avaus avaimella Varmuuslukitus Keskuslukitus on varustettu varmuuslukituksella. Kun lukitset auton ulkoapäin, lukkiutuvat kaikkien ovien lukot automaattisesti. Ovia ei voi avata sisä- eikä ulkopuolelta ovenkahvoilla. Täten vaikeutetaan auton varastamisyrityksiä. Kun lukitset auton avaimella tai kauko-ohjaimella, voit ottaa varmuuslukituksen pois käytöstä lukitsemalla auto uudestaan 2 s kuluessa. Jos varmuuslukitus on kytketty pois toiminnasta, kuljettajan ovessa oleva merkkivalo ei vilku. Kuva 32 Avaimen kääntäminen avatessa ja lukitessa Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

37 36 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Käännä avainta kuljettajan oven lukossa vasemmalle avausasentoon sivu 35, kuva 32. Vedä ovenkahvasta ja avaa ovi. A Keskuslukituksen näppäin Kaikkien ovien lukitus avautuu. Tavaratilan kannen lukitus avautuu. Ovikoskettimen kautta kytketyt sisävalot syttyvät. Varmuuslukitus avautuu. Ikkunat avautuvat niin kauan kuin avainta pidetään avausasennossa*. Murtohälyttimellä varustetuissa autoissa ikkunoiden käyttö on mahdollista vasta 45 s kuluttua murtohälyttimen aktivoinnin poistamisesta. Kuljettajan oven merkkivalo lopettaa vilkkumisen, kun auto ei ole varustettu murtohälyttimellä* sivu 39. Jos autossa on murtohälytin*, on oven lukituksen avauksen jälkeen 15 s kuluessa työnnettävä avain virtalukkoon ja kytkettävä sytytysvirta murtohälyttimen aktivoinnin poistamiseksi. Jos virtaa ei kytketä 15 s kuluessa, murtohälytin hälyttää. Lukitseminen avaimella Käännä avainta kuljettajan oven lukossa oikealle lukitusasentoon AB sivu 35, kuva 32. Kaikki ovet ja tavaratilan kansi lukkiutuvat. Ovikoskettimen kautta kytketyt sisävalot sammuvat. Ikkunat ja sähkötoiminen kattoluukku* sulkeutuvat niin kauan, kuin avainta pidetään sulkemisasennossa. Varmuuslukitus aktivoituu heti. Merkkivalo kuljettajan ovessa alkaa vilkkua. Jos auto ei ole lukittu ulkopuolelta, voit avata lukituksen ja lukita ovet kuljettaajan ovessa olevalla näppäimellä. Kaikkien ovien ja tavaratilan kannen lukitseminen Paina nuppia A1 kuva 33. Katkaisimen symboliin syttyy valo. Kaikkien ovien ja tavaratilan kannen lukituksen avaaminen Paina nuppia A2 kuva 33. Katkaisimessa sammuu symboli. Jos auto lukitaan nupilla A1, tilanne on seuraava: Kuva 33 Keskuslukituksen näppäin Ovien ja tavaratilan kannen avaaminen ulkopuolelta ei ole mahdollista (turvallisuus esim. pysähdyttäessä risteykseen). Jokaisen oven lukituksen ja oven voi avata sisäpuolelta yksittäin ovenkahvasta vetämällä. Jos kuljettajan ovi on auki, sitä ei voi lukita, jotta vältetään jääminen lukkiutuneeseen autoon. Oven sulkemisen jälkeen se pitää lukita erikseen. Onnettomuudessa, jossa turvatyynyt laukeavat, sisältä lukittujen ovien lukitus avautuu automaattisesti, jotta auttajat voivat päästä autoon sisälle. Auki olevaa kuljettajan ovea ei voi lukita. Se on lukittava erikseen sen jälkeen, kun se on suljettu.

38 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 37 Keskuslukitus toimii myös virran ollessa katkaistuna. Kaikki ovet ja tavaratilan kansi lukkiutuvat. Koska lukkiutuneet ovet vaikeuttavat hätätilanteessa ulkoapäin tuulevaa apua, ei lapsia saa jättää ilman valvontaa autoon. Lukkiutuneet ovet vaikeuttavat auttajien pääsemistä hätätilanteessa autoon sisälle - hengenvaara! Jos varmuuslukitus on aktivoituna, oven avauskahvat ja keskuslukituksen nupit ovat poissa toiminnasta. Ovien varalukitus Voit varalukita ovet lukitusnupista sivu 36, kuva 33. Kun ovi on suljettu, sitä ei voi enää avata ulkoa. Jos lapsilukko ei ole toiminnassa, oven voi avata sisäpuolelta vetämällä ovenkahvasta kaksi kertaa. Jos lapsilukitus on toiminnassa, pitää oven sisäkahvan kahden avausliikkeen lisäksi avata ovi vielä ulkopuolelta. Tavaratilan kansi Sen jälkeen, kun auton lukitus on avattu avaimella tai radiotaajuuskauko-ohjauksella, tavaratilan kansi voidaan avata painamalla kahvaa rekisterikilven yläpuolella. Keskuslukituksella* varustettujen autojen tavaratilan kansi lukittuu ja lukitus avautuu samalla kuin muutkin lukot. Tavaratilan kannen avaaminen Paina kahvaa kuva 34 ja nosta samanaikaisesti tavaratilan kansi ylös. Tavaratilan kannen sulkeminen Vedä tavaratilan kantta alaspäin ja heilauta kevyesti kansi kiinni. Tavaratilan kannen sisäverhoilussa on kahva, joka helpottaa sulkemista. Varmistu tavaratilan kannen sulkemisen jälkeen, että se on lukkiutunut. Muutoin tavaratilan kansi voi avautua ajon aikana - onnettomuusvaara! Älä aja takaluukku auki tai raollaan, sillä pakokaasua voi päästä matkustamoon myrkytysvaara! Älä sulje tavaratilan kantta painamalla takalasista, sillä se voi särkyä - loukkaantumisvaara! Kauko-ohjaus* Esittely Voit lukita ja avata lukituksen radiokauko-ohjauksella. Lähetin ja paristo ovat pääavaimessa. Vastaanotin on auton sisällä. Kauko-ohjaimen vaikutusalue on noin 10 m. Pariston heiketessä kauko-ohjaimen vaikutusalue pienenee. Kuva 34 Tavaratilan kannen kahva Pääavaimessa on esiintaitettava avainlehti, jota käytetään auton lukitsemiseen ja lukituksen avaamiseen sekä moottorin käynnistämiseen. Kun kadonnut avain korvataan uudella tai kun vastaanotinta on korjattu tai se on vaihdettu, on järjestelmä alustettava ammattiliikkeessä. Vasta sen jälkeen voit käyttää kauko-ohjainta. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

39 38 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Kun virta kytkeytyy, niin samalla kauko-ohjaimen toiminta katkeaa automaattisesti. Kauko-ohjaimen toiminta voi häiriytyä tilapäisesti auton lähellä olevista lähettimistä, jotka toimivat samalla taajuusalueella (esim. matkapuhelin, televisiolähetys). Jos keskuslukitus tai murtohälytin reagoi kauko-ohjaimeen vasta alle 3 metrin etäisyydeltä, paristo on vaihdettava. Se onnistuu parhaiten ammattiliikkeessä. Auton lukituksen avaaminen ja lukitseminen Auton lukituksen avaaminen Paina nuppia A1 noin 1 s. Auton lukitseminen Paina nuppia A2 noin 1 s. Varmuuslukituksen aktivoinnin poiskytkeminen Paina kaksi kertaa 2 sekunnin aikana näppäintä A2. Lisätietoja sivu 35. Avaimen taittaminen esiin Paina näppäintä A3. Kuva 35 Taitettava avain, jossa radiokauko-ohjain Avaimen taittaminen kokoon Paina nuppia A3 ja käännä avaimen lehti pesän sisään. Auton lukituksen avaaminen ilmaistaan suuntavalojen kahdella vilkahduksella. Jos auton lukitus avataan nupin A1 avulla, mutta seuraavan 30 s aikana mitään auton ovea eikä tavaratilan kantta avata, auto lukkiutuu automaattisesti uudelleen. Tämä toiminto estää auton lukituksen avaamisen vahingossa. Varmuuslukitus ja siihen liittyvä murtohälytin ovat kuitenkin poissa toiminnasta tämän 30 s ajan. Lisäksi kun auton lukitus avataan, säätyvät avaimeen tallennetut sähkötoimisen istuimen ja ulkotaustapeilin* säädöt kohdalleen. Kuljettajan istuin ja ulkopeilit säätyvät muistista. Kuljettajan oven lukittuminen ilmaistaan suuntavalojen yhdellä vilkahduksella. Jos suuntavalot eivät vilkahda, tarkista ovet, konepelti ja tavaratilan kansi. Jos ovet, konepelti tai tavaratilan kansi jäävät auki, kun murtohälytin on aktivoituna, suuntavalot vilkahtavat vasta kun ovet, konepelti tai tavaratilan kansi suljetaan. Kun auton lukitus avataan ja lukitaan, ovikoskettimen kautta kytketyt sisävalot syttyvät ja sammuvat automaattisesti. Ulkopuolelta lukittuun autoon, jonka varmuuslukitus on aktivoituna, ei saa jättää ihmisiä, koska ikkunoita ja ovia ei voi avata sisäpuolelta. Lukkiutuneet ovet vaikeuttavat auttajien pääsemistä hätätilanteessa autoon sisälle - hengenvaara! Käytä radiokauko-ohjainta vain silloin, kun ovet ja tavaratilan kansi ovat suljettuina ja olet näköetäisyydellä autosta. Älä paina autossa sisällä radiokauko-ohjaimen lukitusnäppäintä, ennen kuin olet työntänyt avaimen virtalukkoon. Tällöin auto lukkiutuisi tarpeettomasti ja murtohälytin* kytkeytyisi päälle. Jos tämä kuitenkin tapahtuu, paina radiokauko-ohjaimen lukituksen avausnäppäintä.

40 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 39 Kauko-ohjauksen synkronointi Jos auton lukitus ei avaudu kauko-ohjaimella, on mahdollista, että avaimen koodi ja autossa oleva ohjausyksikkö eivät enää vastaa toisiaan. Näin voi käydä, jos kaukoohjaimen nuppia painetaan useita kertoja järjestelmän vaikutusalueen ulkopuolella tai kun kauko-ohjaimen paristo on vaihdettu. Koodit pitää siksi synkronoida seuraavasti: Paina mitä tahansa kauko-ohjaimen nuppia. nupin painamisen jälkeen oven lukitus pitää avata avaimella 1 min kuluessa. Murtohälytin* Esittely Murtohälytin parantaa suojaa autoon murtautumisyrityksiä vastaan. Jos autoon yritetään murtautua, järjestelmä laukaisee hälytyksen. Hälytys on sekä näkyvä että kuuluva (suuntavilkut vilkkuvat ja äänitorvi antaa varoitusääntä). Miten murtohälytin aktivoituu? Murtohälytin aktivoituu automaattisesti, kun auto lukitaan avaimella tai kauko-ohjaimella kuljettajan oven ollessa kiinni. Murtohälytin on aktivoituna n. 30 s kuluttua lukitsemisesta. Miten murtohälyttimen aktivointi päättyy? Murtohälyttimen aktivointi päättyy auton lukitusta avattaessa vain kauko-ohjainta käytettäessä. Jos autoa ei avata 30 s kuluessa radiosignaalin antamisesta, murtohälytin aktivoituu uudelleen. Jos avaat auton lukituksen kuljettajan ovesta avaimella, työnnä avain virtalukkoon ja kytke sytytysvirta oven avaamisen jälkeen 15 s kuluessa, jotta murtohälyttimen aktivointi katkeaa. Jos virtaa ei kytketä 15 s kuluessa, murtohälytin hälyttää. Milloin hälytys laukeaa? Lukitussa autossa valvotaan seuraavien turva-alueita: konepelti, tavaratilan kansi, ovet, virtalukko, auton sisätilat 4), auton sähköjärjestelmän jännitteen aleneminen. Jos akun kaapeli irroitetaan, kun murtohälytin on aktivoituna, hälytin hälyttää heti. Sisätilojen valvonnan kytkeminen pois toiminnasta Sisätilan valvonnan toimintaan ja toiminnasta pois kytkeminen tapahtuu samoin kuin varmuuslukituksen kytkeminen toimintaan ja pois toiminnasta sivu 35. Tämän toiminnon ansiosta voi autoon jättää esim. eläimiä. Miten hälytys pysäytetään? Hälytys voidaan lopettaa avaamalla auton lukitus radiokauko-ohjaimella tai kytkemällä virta. Murtohälyttimen sireenin käyttöikä on 5 v. Lisätietoja jälleenmyyjiltä. Varmista murtohälyttimen toiminta ennen auton luota poistumista tarkistamalla, että kaikki ovet, ikkunat ja sähkötoiminen kattoluukku* ovat suljettuina. Kauko-ohjaimen ja vastaanottimen koodaus estää muiden autojen radiotaajuuskauko-ohjaimien käytön. 4) Murtohälytin hälyttää, jos auton sisällä on liikettä tai jos radio yritetään irroittaa. Kun järjestelmä on aktivoituna ja jompi kumpi akkukaapeli irroitetaan, laukeaa hälytys heti. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

41 40 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Sähkötoimiset lasinnostimet* Painikeet kuljettajan ovessa Lasinnostimien katkaisimet kuljettajan oven kyynärnojassa A Kuljettajan oven lasinnostimen katkaisin AB Etumatkustajan oven lasinnostimen katkaisin AC Oikean takaoven lasinnostimen katkaisin* AD Vasemman takaoven lasinnostimen katkaisin* AS Varmuuskatkaisin* Kuva 36 Painikeet kuljettajan ovessa Sähkötoimiset lasinnostimet toimivat vain virran ollessa kytkettynä. Sytytysvirran katkaisemisen jälkeen lasinnostimia voi käyttää vielä n. 10 minuuttia, jos etuovi avataan. Ikkunan avaaminen Ikkuna avataan painamalla kevyesti kyseistä nuppia ovessa. Nupista irroittaminen pysäyttää toimenpiteen. Lisäksi ikkuna voidaan avata automaattisesti (täysin auki) painamalla nuppi vastimeen asti. Painettaessa katkaisinta uudelleen, lasi pysähtyy heti. Ikkunan sulkeminen Ikkuna suljetaan vetämällä kevyesti kyseistä nuppia. Nupin vapauttaminen pysäyttää sulkemisen. Lisäksi ikkuna voidaan sulkea automaattisesti (täysin kiinni) vetämällä nuppi vastimeen asti. Vedettäessä katkaisinta uudelleen lasi pysähtyy heti. Lasinnostimien katkaisimet ovat kuljettajan oven kyynärnojassa kuva 36, etumatkustajan ovessa ja takaovissa*. Varmuuskatkaisin* Varmuuskatkaisimen AS kuva 36 avulla voit estää takaovien lasinnostimien toiminnan. Varmuuskatkaisimen AS painaminen toistamiseen saa takaovien lasinnostimien katkaisimet jälleen toimimaan. Kun takaovien lasinnostimien katkaisimet on kytketty pois toiminnasta, merkkivalo varmuuskatkaisimessa AS palaa. Kun auto lukitaan ulkoa, autoon ei saa jäädä ihmisiä, koska ikkunoita ei voi enää avata sisäpuolelta hätätilanteessa. Järjestelmä on varustettu voimanrajoittimella sivu 41. Esteen kohdalla sulkeutuminen pysähtyy. Lasi laskeutuu takaisin alas. Sulje ikkunat silti varoen! Puristumisvammojen vaara! Jos takaistuimella kuljetetaan lapsia, suosittelemme, että takaovien sähkötoimiset lasinnostimet kytketään pois toiminnasta (varmuuskatkaisin) kuva 36. Muissa kytkimissä on vain kaksi asentoa ikkunoiden avaamista ja sulkemista varten. Paina kytkintä, kunnes ikkuna on avautunut tai sulkeutunut. Voit avata ja sulkea ikkunoita vielä n. 10 min sytytysvirran katkaisun jälkeen. Tänä aikana automaattinen ikkunoiden sulkeminen ei toimi. Jos avaat kuljettajan tai etumatkustajan oven, lasinnostimet eivät toimi. Käytä matkustamon tuuletukseen ajon aikana ensi sijassa lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän kautta tulevaa ilmaa. Jos ikkunoita pidetään avoinna, saattaa autoon AS

42 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 41 päästä pölyä ja muuta likaa ja lisäksi ajoviiman melu kohoaa tietyillä nopeuksilla voimakkaasti. Näppäin etumatkustajan ovessa ja takaovissa Näissä ovissa on näppäin vain kyseistä ikkunaa varten. Ikkunan avaaminen Paina näppäintä alaspäin ja pidä sitä painettuna, kunnes lasi on halutussa paikassa. Ikkunan sulkeminen Paina vastaavaa näppäintä ylöspäin ja pidä sitä painettuna, kunnes lasi on halutussa paikassa. Järjestelmä on varustettu voimanrajoittimella sivu 41. Esteen kohdalla sulkeutuminen pysähtyy. Lasi laskeutuu takaisin alas. Sulje ikkunat silti varoen! Puristumisvammojen vaara! Voit avata ja sulkea ikkunoita vielä n. 10 min sytytysvirran katkaisun jälkeen. Tänä aikana automaattinen ikkunoiden liikkuminen ei toimi. Jos avaat kuljettajan tai etumatkustajan oven, lasinnostimet eivät toimi. Lasinnostimen voimanrajoitus Sähkötoimiset lasinnostimet on varustettu voimanrajoituksella. Se vähentää puristumisvammojen vaaraa ikkunan sulkeutuessa. Esteen kohdalla sulkeutuminen pysähtyy. Lasi laskeutuu takaisin alas. Jos yrität sulkea ikkunan 10 sekunnin aikana toisen palautumisen jälkeen, vaikka et ole poistanut estettä, sulkeutumistoiminto vain lopetetaan. Tänä aikana on mahdotonta sulkea ikkunaa automaattisesti. Voimanrajoitus on vasta sitten kytketty pois, kun yrität sulkea ikkunan seuraavien 10 s aikana - nyt ikkuna sulkeutuu täydellä voimalla! Jos odotetaan yli 10 s, voimanrajoitus kytkeytyy taas toimintaan. Sulje ikkunat varoen! Puristumisvammojen vaara! Ikkunoiden mukavuuskäyttö Kun auto lukitaan tai lukitus avataan, sähkötoimiset ikkunat voi avata ja sulkea seuraavasti (kattoluukun voi vain sulkea). Ikkunan avaaminen Pidä avainta kuljettajan oven lukkosylinterissä avausasennossa niin kauan, että kaikki ikkunat ovat avautuneet. Ikkunan sulkeminen Pidä avainta kuljettajan oven lukkosylinterissä lukitsemisasennossa niin kauan, että kaikki ikkunat ovat sulkeutuneet. Vapauttamalla avaimen voit pysäyttää heti ikkunoiden avautumisen ja sulkeutumisen. Ulkopuolelta lukitussa autossa ei saa olla ihmisiä. Noin 10 minuutin kuluttua tai kuljettajan oven avaamisen ja sulkemisen jälkeen sytytysvirran ollessa katkaistuna ikkunat eivät enää avaudu. Jos käytät mukavuustoimintoa, ole ikkunoita sulkiessasi erityisen varovainen, ettet vahingoita muita matkustajia. Mukavuuskäytön aikana likistyksenesto ei ole aktiivinen. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

43 42 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Toimintahäiriöt Sähkötoimiset lasinnostimet eivät toimi Jos auton akun kytkentä on irrotettu ja taas kytketty, sähköiset lasinnostimet eivät toimi. Järjestelmä on aktivoitava. Toimi seuraavasti: Pidä avainta kuljettajan oven lukkosylinterissä lukitusasennossa niin kauan, että kaikki ikkunat ovat sulkeutuneet, päästä irti avaimesta; käännä avain uudelleen lukitusasentoon noin 3 sekunniksi. Talvikäyttö Talviaikana voi ikkunaa suljettaessa jäätymisestä johtua suurempi vastus; ikkuna lopettaa sulkeutumisen ja palaa muutamia senttimetrejä takaisinpäin. Sulje ikkuna seuraavasti: Pidä avainta kuljettajan oven lukkosylinterissä lukitusasennossa niin kauan, että kaikki ikkunat ovat sulkeutuneet, Toista tämä, jos ikkuna pysähtyy. Järjestelmä on varustettu voimanrajoittimella sivu 41. Esteen kohdalla sulkeutumisliike pysähtyy ja ikkuna avautuu takaisin muutamia senttimetrejä. Sulje ikkunat silti varoen! Puristumisvammojen vaara! Sähkötoiminen kattoluukku/kattoikkuna* Esittely Kuva 37 Sähkötoimisen kattoluukun kiertokatkaisin Kattoluukun käyttämiseksi on kiertokatkaisin kuva 37, joka toimii vain virran ollessa kytkettynä. Kiertokytkimessä on useita asentoja. Kun virta katkaistaan, kattoluukku voidaan vielä avata, pitää auki tai sulkea n. 10 min. Mutta jos jompikumpi etuovista avataan, kattoluukkua ei voi enää käyttää. Jos akun kytkentä on irrotettu ja uudelleen kytketty, on mahdollista, että kattoluukku ei sulkeudu täysin. Siksi kiertokatkaisin A pitää kääntää asentoon A ja pitää sitä edestä painettuna noin 10 s Aina, kun on käytetty varajärjestelmää (kampea), täytyy kattoluukku sulkea perusasentoon. Siksi kiertokatkaisin A pitää kääntää asentoon A ja pitää sitä edestä painettuna noin 10 s Avaaminen ja kallistaminen Mukavuusasento Kierrä katkaisin asentoon AC kuva 37.

44 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen 43 Avaaminen kokonaan Kierrä kytkin asentoon AB ja pidä sitä siinä asennossa (jousikuormitettu asento). Kallistaminen Kierrä katkaisin asentoon AD. Jos lasikattoluukku on mukavuusasennossa, ilmavirran aiheuttama melu vähenee. Kun kattoluukku avataan, aurinkosuoja avautuu automaattisesti. Kun kattoluukku on suljettuna, voit sulkea tai avata liukulevyn käsin. Kun avain vapautetaan, sulkeutumistoiminta pysähtyy. Sulje kattoluukku varoen - loukkaantumisvaara! Mukavuustoiminnolla suljettaessa ylikuormitussuoja ei toimi. Varakäyttö Varoitus! Talviaikana täytyy tarvittaessa poistaa jää ja lumi kattoluukun alueelta, että vältetään vaurioittamasta avausmekanismia. Sulkeminen Kattoluukun sulkeminen Kierrä katkaisin asentoon A sivu 42, kuva 37. Kuva 38 Auton sisäkatto: Ruuvitaltan kiinnityskohta Turvallinen sulkeminen Kattoluukku on varustettu voimanrajoittimella. Jos joku este (esim. jää) estää sulkemisen, kattoluukku pysähtyy ja avautuu täysin. Kattoluukun voi sulkea kokonaan ilman voimanrajoitinta, kun pidät katkaisinta asennossa A sivu 42, kuva 37, kunnes kattoluukku on täysin sulkeutunut. Sulje kattoluukku varoen - loukkaantumisvaara! Mukavuustoiminto Voit sulkea avatun kattoluukun myös ulkopuolelta. Pidä avainta kuljettajan oven lukossa sulkemisasennossa niin kauan, kunnes kattoluukku on sulkeutunut. Kuva 39 Auton sisäkatto: Varakäyttö Jos laitteeseen tulee vika, voit avata ja sulkea kattoluukun myös käsin. Laita tasateräruuvitaltta varovasti kattoluukun koneiston peitelevyn takasivulle. Irrota peitelevy alaspäin vetämällä kuva 38. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

45 44 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen Työnnä kuusiokoloavain (koko 4) aukossa pohjaan saakka ja sulje tai avaa kattoluukku. Paina peitelevy takaisin paikalleen. Kohdista ensin muoviolakkeet, nosta sitten peitelevyä ylöspäin. Anna huollon korjata vika. Aina kun tällaisessa hätätapauksessa avaat tai suljet kattoluukun kuusiokoloavaimella, työnnä luukku loppuasentoonsa saakka. Siksi kiertokatkaisin täytyy kääntää asentoon A sivu 42, kuva 37 ja painaa sitä eteenpäin noin 10 s.

46 Valot ja näkeminen 45 Valot ja näkeminen Valot Valojen sytyttäminen ja sammuttaminen Ota aktivointivaroke nro 17 pois varokerasiasta. Lähivalot palavat vain virran ollessa kytkettynä. Virran katkaisun jälkeen lähivalot sammuvat automaattisesti ja vain seisontavalot jäävät palamaan. Kun autossa on ohjaus oikealla, katkaisimien järjestys kuva 40 poikkeaa osittain näytetystä järjestyksestä. Kytkimen asentoja kuvaavat symbolit ovat samat. Joitakin maita varten virran ollessa kytkettynä lähivalot palavat rajoitetulla kirkkaudella seisontavalojen lisäksi. Seisontavalojen sytyttäminen Kierrä valokatkaisin asentoon. Lähi- ja kaukovalojen sytyttäminen Kierrä valokatkaisin asentoon. Paina valonvaihtovipua kaukovalojen sytyttämiseksi eteenpäin sivu 48, kuva 45. Kaikkien valojen sammuttaminen Kierrä valokatkaisin asentoon 0. Päiväajovalojen kytkeminen* Poista kojelaudan vasemmalta puolelta varokerasian kansi sivu 171. Laita aktivointivaroke nro 17 varokerasiaan. Päiväajovalojen sammuttaminen* Kuva 40 Kojelauta: Valokatkaisin Poista kojelaudan vasemmalta puolelta varokerasian kansi sivu 171. Älä aja autolla vain seisontavalot sytytettyinä - onnettomuusvaara! Seisontavalot eivät ole riittävät kirkkaat auton edessä olevan tien valaisemiseksi tai että muut tiellä liikkuvat voivat havaita auton. Sen takia sytytä aina lähivalot, kun alkaa hämärtää tai näkyvyys on huono. Jos virta-avain otetaan irti virtalukosta ja kuljettajan ovi avataan, kuuluu merkkiääni. Kun kuljettajan ovi suljetaan (virta katkaistuna), merkkiääni loppuu ovikoskettimen ansiosta. Auton voi pysäköidä seisontavalot palamassa. Suositamme, että sammutat valot kokonaan tai jätät palamaan vain seisontavalot, kun pysäytät auton pitkäksi aikaa. Edellä kuvatun valojen kytkemisen pitää olla sopusoinnussa lain määräysten kanssa. Jos valokatkaisimeen tulee häiriö, lähivalot kytkeytyvät automaattisesti. Kylmissä ja kosteissa olosuhteissa ajovalaisimet saattavat väliaikaisesti huuruuntua sisäpuolelta. Huuruuntuminen johtuu lämpötilaerosta valaisimen lasin sisä- ja ulkopuolella. Kun ajovalot sytytetään, huuru poistuu valonsäteiden alueelta nopeasti. Valaisimen lasin reuna-alueille voi kuitenkin jäädä vielä huurua. Sama ilmiö voi esiintyä myös takavaloissa ja suuntavaloissa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

47 46 Valot ja näkeminen Tällä huuruuntumisella ei ole mitään vaikutusta valaisimen kestoikään. Sumuvalot* Takasumuvalo on kuljettajan puoleisessa takavaloasennelmassa. Varoitus! Jotta takana tuleva liikenne ei häikäisty, takasumuvalo saa olla sytytettynä vain huonon näkyvyyden vallitessa (ota huomioon kansalliset määräykset). Mittarivalaistus* Mittariston valaistuksen kirkkautta voidaan säätää. Kuva 41 Kojelauta: Valokatkaisin Sumuvalojen sytyttäminen Kierrä ensin valokatkaisin asentoon tai kuva 41. Käännä valokatkaisin asentoon A1. Kun sumuvalot ovat kytkettynä, palaa valokytkimen vieressä oleva merkkivalo kirkkaammin. Samalla palaa mittaristossa oleva merkkivalo sivu 26. Takasumuvalo Takasumuvalon kytkeminen Kierrä ensin valokatkaisin asentoon tai kuva 41. Käännä katkaisin asentoon A2. Kuva 42 Kojelauta: Mittariston valaistus Mittarivalaistus Sytytä valot. Käännä säätöpyörää kuva 42, kunnes mittarivalaistuksen voimakkuus on haluttu. Jos auto ei ole varustettu sumuvaloilla*, kytkeytyy sumutakavalo, kun valokatkaisin käännetään asentoon ; ja vedetään suoraan asentoon A2. Tällä katkaisimella ei ole kahta asentoa, vaan vain yksi. Kun sumuvalot ovat sytytettyinä, mittaristossa palaa merkkivalo sivu 25. Kun autossa on tehdasasennuksena asennettu vetokoukku ja perävaunussa on takasumuvalo, niin automaattisesti ainoastaan perävaunun takasumuvalo palaa.

48 Valot ja näkeminen 47 Ajovalaisimien korkeussuuntauksen säätö Lähivalojen ollessa sytytettyinä voit säätää ajovalaisimien suuntauksen auton kuormitusta vastaavaksi. Hälytysvilkkujärjestelmän katkaisin Kuva 44 Kojelauta: Hätävilkun katkaisin Käännä säätöpyörää kuva 43, kunnes lähivalojen suuntaus on sellainen, että vastaantuleva liikenne ei häikäisty. Säätöasennot Asennot vastaavat suurin piirtein seuraavia kuormitustilanteita: A- Etuistuimilla matkustajat, tavaratila tyhjä. AI Kaikilla istuimilla matkustajat, tavaratila tyhjä. AII Kaikilla istuimilla matkustajat, tavaratila täynnä. AIII Kuljettaja autossa, tavaratila täynnä. Varoitus! Säädä valojen suuntaus siten, ettei vastaantuleva liikenne häikäisty. Kuva 43 Kojelauta: Ajovalojen suuntauksen säätäminen Paina katkaisintä kuva 44 hätävilkkujen sytyttämiseksi tai sammuttamiseksi. Kun hätävilkut ovat käytössä, auton kaikki suuntavalot vilkkuvat samanaikaisesti. Suuntavalojen merkkivalo ja katkaisimen merkkivalo vilkkuvat myös. Hätävilkut voit kytkeä myös virran ollessa katkaistuna. Onnettomuudessa, jossa joku turvatyyny laukeaa, hätävilkut syttyvät automaattisesti. Noudata hätävilkkujen käytössä tieliikennelakia. Kytke hätävilkut, kun esimerkiksi: lähestyt paikallaan seisovaa jonoa, joudut pysähtymään vian tai onnettomuuden takia. Ksenonlampuilla varustetut ajovalaisimet säätyvät, kun virta kytketään, sekä ajon aikana automaattisesti auton kuormitus- ja ajotilanteen mukaan (esim. kiihdytys ja jarrutus). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

49 48 Valot ja näkeminen Suunta- ja kaukovalokatkaisin Suuntavalo- ja kaukovalokatkaisimella kytketään myös seisontavalot ja annetaan kaukovalomerkki. Suunta- ja kaukovalokatkaisimella on seuraavat toiminnot: Suuntavalot oikealle ja vasemmalle Paina katkaisinta ylös- tai alaspäin kuva 45. Kaistanvaihdossa vain lyhyttä vilkautusta varten liikuta valokatkaisin vain jäykkään kohtaan asti ylös- tai alaspäin ja pidä sitä tässä asennossa. Kaukovalo Sytytä lähivalot. Työnnä vipu eteen. Vedä vipu takaisin alkuasentoon kaukovalojen sammuttamiseksi. Kaukovalomerkki Vedä valokatkaisinta ohjauspyörään päin (jousikuormitettu asento) - kaukovalot ja merkkivalo kojetaulussa syttyvät. Seisontavalot Katkaise virta. Kuva 45 Suuntavalo- ja kaukovalokatkaisin Liikuta katkaisinta ylös tai alas - oikean- tai vasemmanpuoleisten seisontavalojen sytyttämiseksi. Vihjeitä valojen toimintaan Suuntavalot toimivat vain virran ollessa kytkettynä. Suuntavalojen toimiessa vastaava merkkivalo tai vilkkuu mittaristossa. Kääntymisen jälkeen suuntavilkku palautuu automaattisesti. Jos joku suuntavalojen lamppu ei toimi, merkkivalo vilkkuu noin kaksinkertaisella nopeudella. Kun toisen puolen pysäköintivalot kytketään, palavat vastaavan puolen seisontavalo edessä ja takana. Toisen puolen pysäköintivalo toimii vain virran ollessa katkaistuna. Jos katkaisin ei ole keskiasennossa, kun virta-avain vedetään pois virtalukosta, kuuluu merkkiääni, kun kuljettajan ovi avataan. Heti kun kuljettajan ovi on suljettu, merkkiääni loppuu. Varoitus! Käytä kaukovaloja tai kaukovalomerkkiä vain, kun siitä ei aiheudu häikäisyä vastaantulevalle liikenteelle. Käytä kuvattuja valaistus- ja merkinantotoimenpiteitä vain lain määräysten mukaisesti. Saattovalo* Toiminto jättää lähivalot päälle vähäksi aikaa autosta poistumisen jälkeen, jolloin esim. näet kävellä kotiovelle. Toiminnon valitseminen Sammuta valot. Katkaise virta. Paina äänitorvea kerran.

50 Valot ja näkeminen 49 Avaa ja sulje kuljettajan ovi. Jos jätät oven auki, valot palavat noin 3 minuuttia. Jos suljet oven, valot palavat noin 30 sekuntia. Sisävalaistus Etuosan sisävalot ja etumatkustajan tavaralokeron valo Lukuvalot* Paina kytkintä AB oikean tai vasemman lukuvalon sytyttämiseksi tai sammuttamiseksi. Etumatkustajan puoleisen käsinelokeron valaistus* Kun käsinelokeron kansi avataan etumatkustajan puolella, valo käsinelokerossa syttyy. Seisontavalojen ollessa sytytettyinä valo syttyy automaattisesti ja sammuu jälleen, kun kansi suljetaan. Keskuslukituksella varustetuissa autoissa sisävalo palaa noin 20 sekuntia sen jälkeen, kun olet avannut auton lukituksen, avannut jonkin oven tai ottanut avaimen pois virtalukosta (jos vastaavan valon kytkin on ovikosketusasennossa). Oven ollessa auki sisävalaistus sammuu noin 60 min kuluttua - tällä estetään auton akun tyhjentyminen. Kuva 46 Auton sisäkatto: Etuosan sisävalaistus Sisävalon sytyttäminen Siirrä kytkin A vasemmalle, jolloin ilmestyy symboli kuva 46. Suosittelemme, että annat Škoda-huollon hoitaa lampunvaihto. Sisävalaistus takana* Sisävalon sammuttaminen Siirrä kytkin A keskiasentoon O. Ilman lukuvaloja olevassa versiossa paina kytkintä A oikealle, jolloin ilmestyy symboli O. Ovikosketinkatkaisu (etu- ja takaovet*) Siirrä kytkin A oikealle, jolloin ilmestyy symboli. Ilman lukuvaloja olevassa mallissa paina kytkin A keskiasentoon. Kuva 47 Sisävalo takana Sytytä ja sammuta takasisävalo kuva 47 painamalla lasikannen syvennyksestä. Takasisävalo toimii samoin kuin etusisävaloakin sivu 49. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

51 50 Valot ja näkeminen Suosittelemme, että annat Škoda-huollon hoitaa lampunvaihdon. Tavaratilan valo* Valaisin on tavaratilan yläreunassa vasemmalla (Combi - oikealla). Valo syttyy automaattisesti, kun tavaratilan kansi avataan. Jos luukku jää auki yli 30 minuutiksi, tavaratilan valo sammuu. Ympäristöohje Kytke lasien lämmitys pois päältä heti, kun ne ovat sulat. Pienentynyt sähkönkulutus vähentää polttoaineen kulutusta sivu 126, Säästä sähköä. Häikäisysuojat Näkeminen Takalasin lämmitys Kuva 49 Häikäisysuoja: Kääntäminen sivulle Voit irroittaa häikäisysuojan pidikkeestään ja kääntää sen sivulle. Sisäpeilin* kohdalla olevan häikäisysuojan voi kääntää vain alas. kuva 49. Valaisimella varustettu häikäisysuoja* Kun käännät häikäisysuojan alas, ehostuspeilin valo syttyy. Kuva 48 Takalasinlämmityksen katkaisin Kytke takalasin lämmitys toimintaan ja pois toiminnasta painamalla katkaisinta kuva 48- samalla valokatkaisimen merkkivalo joko syttyy tai sammuu. Takalasinlämmitys toimii vain sytytysvirran ollessa kytkettynä. Autoissa, joissa on sähkötoimiset lasinnostimet, takalasin lämmityksen ollessa kytkettynä on samalla kytkettynä myös ulkopeilien lämmitys.

52 Valot ja näkeminen 51 Tuulilasinpyyhkimien ja -pesimen katkaisin Lasinpyyhin Lasinpyyhkimien katkaisimella hallitset lasinpyyhkimiä ja pyyhinpesin-automatiikkaa. Lasinpyyhkimien katkaisimella kuva 50 on seuraavat asennot: Kertapyyhkäisy Jos haluat pyyhkäistä tuulilasia vain lyhyesti, paina katkaisinta jousitettuun asentoon A4. Taukoajastuspyyhintä Laita vipu ylöspäin asentoon A1. Säädä katkaisimella A haluttu tauko pyyhkimien pyyhkäisyjen välille. Hidas pyyhkiminen Laita vipu ylöspäin asentoon A2. Nopea pyyhkiminen Laita vipu ylöspäin asentoon A3. Kuva 50 Lasinpyyhkimien katkaisin Tuulilasin pyyhintä-/pesuautomatiikka Vedä katkaisinta ohjauspyörään päin portaaseen A5, jolloin lasinpyyhkimet ja pesin toimivat heti. Vapauta valokatkaisin. Pesin pysähtyy ja pyyhkimet pyyhkivät vielä 1 3 pyyhkäisyä (pesujakson pituuden mukaan). Sadeanturi* Laita vipu asentoon A1. Katkaisimella A voit valita anturin herkkyyden yksilöllisesti. Kun sytytysvirta on katkaistu, aktivoi anturi uudelleen viemällä katkaisin asentoon A0 ja sitten takaisin asentoon A1. Takalasin pyyhkiminen* Paina kytkin ohjauspyörästä poispäin asentoon A6, niin lasinpyyhin pyyhkii 6 sekunnin välein. Takalasin pyyhin/pesin-automatiikka* Paina katkaisinta ohjauspyörästä poispäin asentoon A7, lasinpyyhin ja lasinpesin toimivat. Niin kauan kuin pidät kytkintä tässä asennossa, pyyhkimet ja pesulaite toimivat - jousikuormitteinen asento. Kun vapautat vivun, lasinpesin pysähtyy. Pyyhin pyyhkäisee vielä 1 3 kertaa (pesujakson pituuden mukaan). Kytkimen vapautuksen jälkeen se jää portaaseen A6. Pyyhkimien pysäyttäminen Aseta katkaisin takaisin perusasentoon A0. Lasinpyyhkimet ja lasinpesin toimivat vain virran ollessa kytkettynä. Sadeanturi* säätää automaattisesti yksittäisten pyyhkäisyjen välisiä taukoja sateen voimakkuuden mukaan. Tuulilasinpesimen suuttimia lämmitetään, kun virta on kytkettynä*. Pesunesteen lisääminen sivu 152. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

53 52 Valot ja näkeminen Virheettömät lasinpyyhkimet ovat hyvää näkyvyyttä ja turvallista ajamista varten ehdottoman välttämättömiä sivu 52, Tuulilasinpyyhkimien vaihtaminen. Älä käytä lasinpesintä kylmällä ilmalla, ennen kuin tuulilasin on lämmennyt. Muutoin lasinpesuneste voi jäätyä tuulilasille ja huonontaa näkyvyyttä eteenpäin. Sadeanturi toimii vain apuna. Kuljettajan velvollisuus on säätää lasinpyyhkimien toimintaa näkyvyysolosuhteiden mukaan. Varoitus! Tarkasta pakkasella ennen lasinpyyhkimien ensimmäistä käyttöä, etteivät lasinpyyhkimien sulat ole jäätyneet kiinni! Jos lasinpyyhkimet kytketään, kun lasinpyyhkimien sulat ovat jäätyneet kiinni, voivat sekä pyyhkimien sulat että lasinpyyhkimien moottori vaurioitua! Tuulilasinpyyhkimien vaihtaminen Paina lukitusjousta nuolen suuntaan A ja paina samanaikaisesti pyyhkimen sulkaa tuulilasia kohti AB - varo naarmuttamasta lasia. kuva 51. Pyyhkimen sulan kiinnittäminen Napsauta lukitusjousi kuuluvasti paikalleen lasinpyyhkimen varteen. Tarkista, että pyyhkimen sulka on kunnolla kiinni. Moitteettomat pyyhkimen sulat ovat välttämättömät hyvää näkyvyyttä varten. Pyyhkimen sulat eivät saa olla pölyn, hyönteisten jäänteiden tai vahan likaamia. Jos pyyhkimien sulat jurisevat tai jättävät rasvaisen jäljen, syynä voi olla automaattisen autonpesun jättämät vahajäänteet tuulilasilla. Siksi jokaisen automaattipesun jälkeen, jossa on käytetty vahaa, pitää pyyhkimien sulista poistaa vaha. Jos lasinpyyhkimiä käsitellään varomattomasti, vaarana on tuulilasin vahingoittuminen. Liikennekalvoilmiön välttämiseksi pyyhkimien sulat pitää puhdistaa säännöllisesti lasinpesunesteellä. Kun likaantuminen on voimakasta esim. hyönteisten jäänteiden takia, puhdista pyyhkimien sulat sienellä tai liinalla. Turvallisuussyistä pyyhkimen sulat on vaihdettava uusiin kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Pyyhkimen sulkia saat Škoda-liikkeistä. Takalasin pyyhkimen sulan vaihtaminen (Octavia)* Kuva 51 Tuulilasinpyyhin Pyyhkimen sulan irrottaminen Nosta pyyhkimen varsi irti lasista. Käännä pyyhkimen sulka kohtisuoraan vartta vasten. Kuva 52 Takalasin pyyhkimen sulka

54 Valot ja näkeminen 53 Pyyhkimen sulan irrottaminen Käännä pyyhkimen varsi ylös sivu 52, kuva 52. Pidä toisella kädellä kiinni varren yläpäästä. Ota toisella kädellä kiinni keskeltä sulkaa ja irrota sulka vetämällä nuolen suuntaan AB. Pyyhkimen sulan kiinnittäminen Paina pyyhkimen sulka kiinni lasinpyyhkimen varteen - katso nuolta A. Tarkista, että pyyhkimen sulka on kunnolla kiinni. Tätä koskevat samat huomautukset kuin sivu 52, Tuulilasinpyyhkimien vaihtaminen. Taustapeli Käsin käännettävä sisäpeili Ulkopeili on säädettävä ennen ajoon lähtöä siten, että näkyvyys taaksepäin on varmistettu. Perusasetukset Paina peilin alareunassa oleva vipua eteenpäin. Peilin kääntäminen häikäisemättömäksi Vedä peilin alareunassa olevaa vipua taaksepäin. Ulkopeilit Ulkopeilien lämmitys toimii vain virran ollessa kytkettynä. Sähköisesti säädettävä ulkopeili* Säädä peili sytytysvirta kytkettynä oven sisäkahvassa olevasta säätönupista kuva 53. Asento Ulkopeilin lämmitys (vain autot, joissa on sähkötoimiset lasinnostimet). Asento L Vasemman ja oikean peilin lämmitys yhtäaikaa (vain autot, joissa on sähkötoimiset lasinnostimet). Vasemman peilin lämmitys (vain autot, joissa ei ole sähkötoimisia lasinnostimia). Asento R Oikean peilin lämmitys. Kuva 53 Oven sisäpuoli: Suuntausnuppi Kuperat (ulospäin kaarevat) ja laajakulmaiset (muuttuva kaarevuus) peilit suurentavat näkökenttää. Ne saavat kuitenkin esineet näyttämään pienemmiltä. Siksi nämä peilit soveltuvat vain rajoitetusti takana tulevien autojen etäisyyden arviointiin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

55 54 Valot ja näkeminen Jatkuu Käytä mahdollisuuksien mukaan sisäpeiliä etäisyyden arvioimiseksi takana tulevaan autoon. Älä koske ulkopeilien lasipintoihin, kun ulkopeilien lämmitys on kytkettynä. Jos sähkötoiminen peilien säätö ei toimi, voit säätää molempia ulkopeilejä painamalla kädellä peilipintaa sen reunalta. Jos peilien sähkötoimisessa säädössä on häiriö, käänny Škoda-huollon puoleen.

56 Istuminen ja lastaaminen 55 Istuminen ja lastaaminen Etuistuimet Etuistuimien säätäminen Perusasiat Etuistuimia voi säätää monipuolisesti, jolloin ne vastaavat kuljettajan ja etumatkustajan kehon vaatimuksia. Istuimien oikea säätö on erityisen tärkeää: jotta hallintalaitteisiin ylettyy nopeasti ja turvallisesti; jotta autossa voi istua rentona ja väsymättä; jotta turvavöiden ja turvatyynyjärjestelmän suojavaikutus on paras mahdollinen. Älä ota autoon useampia henkilöitä kuin autossa on istuinpaikkoja. Jokaisen matkustajan täytyy kiinnittää istuinpaikkaan kuuluva turvavyö oikein. Lapsien täytyy käyttää heille sopivia turvaistuimia tai vastaavia turvajärjestelmiä sivu 110, Lasten turvallinen kuljettaminen. Etuistuimien ja kaikkien päätukien täytyy aina olla kehojen koon mukaan säädettyinä. Turvavöiden täytyy aina olla oikein kiinnitettyinä, jotta sinä ja matkustajat saatte parhaan mahdollisen suojan. Pidä jalat ajon aikana aina jalkatilassa - älä laita jalkoja kojelaudalle, ulos ikkunasta tai istuimelle. Tämä koskee erityisesti etumatkustajaa. Jarrutustilanteessa tai onnettomuudessa vaarana on lisääntynyt vammautumisriski. Turvatyynyn lauetessa väärästä istuma-asennosta voi aiheutua kuolemaan johtavia vammoja! On tärkeää, että kuljettaja ja etumatkustaja pysyvät vähintään 25 cm päässä ohjauspyörästä tai kojelaudasta. Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata - hengenvaara! Sen lisäksi etuistuimien ja pääntukien pitää olla aina henkilöiden koon mukaan oikein säädettyinä. Pidä huolta, ettei jalkatilassa ole mitään tavaroita, koska ajo- tai jarrutustilanteessa esineet voivat joutua poljinvivustoon. Tällöin kytkimen, jarrujen ja kaasupolkimen käyttö olisi mahdotonta. Kuva 54 Istuimen säätöosat Istuimen säätäminen pituussuunnassa Vedä vipua A1 kuva 54 ylöspäin ja siirrä samalla istuin haluttuun asentoon. Vapauta vipu A1 ja siirrä istuinta, kunnes se lukkiutuu kuuluvasti. Istuinkorkeuden säätäminen* Kun istuinta halutaan nostaa, vedä vipua A2 ylöspäin tai pumppaa sitä. Kun istuinta halutaan laskea, paina vipua A2 alaspäin tai pumppaa sitä. Selkänojan kallistuksen säätäminen Kevennä selkänojaa (älä nojaa taaksepäin) ja kierrä säätöpyörää A3 kuva 54. Ristiseläntuen säätäminen* Kierrä säätöpyörää A4, kunnes saat parhaan mahdollisen kaarevuuden selkänojaan ristiselän kohdalle. Säädä kuljettajan istuin siten, että polkimet voi painaa pohjaan asti jalat hieman koukussa. Säädä kuljettajan istuimen selkänoja siten, että ohjauspyörän ylimpään kohtaan ylettyy kädet hieman koukussa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

57 56 Istuminen ja lastaaminen Kuljettajan istuinta saa säätää vain auton ollessa paikallaan - onnettomuusvaara! Ole varovainen istuinta säätäessäsi! Huolimaton säätäminen voi aiheuttaa likistysvammoja. Ajon aikana selkänojat eivät saa olla kallistettu liikaa taakse. Turvavöiden ja turvatyynyjärjestelmän suojaava vaikutus vaarantuu - loukkaantumisvaara! Etuistuimien säätäminen sähkötoimisesti* Istuimien säätäminen Kuljettajan istuinta saa säätää vain auton ollessa paikallaan - onnettomuusvaara! Ole varovainen istuinta säätäessäsi! Huolimaton ja varomaton säätäminen voi aiheuttaa likistysvammoja. Koska istuimia voi säätää virran ollessa katkaistuna (myös virta-avain poissa virtalukosta), ei lapsia saa koskaan jättää autoon ilman valvontaa. Ajon aikana selkänojat eivät saa olla kallistettu liikaa taakse. Turvavöiden ja turvatyynyjärjestelmän suojaava vaikutus vaarantuu - loukkaantumisvaara! Jos säädön aikana liike pysähtyy, paina saman säädön katkaisinta uudelleen vastaavaan suuntaan ja anna säädön liikkua yli koko säätöalueen. Säätöjen tallentaminen Kuva 55 Sivukuva: Istuimen säätimien käyttäminen Istuimen säätäminen Ota huomioon oikean istuma-asennon edellytykset sivu 55. Paina katkaisinta A tai AB kuva 55 istuimen säätämiseksi haluttuun suuntaan. Ristiseläntuen säätäminen Säädä ristiselän tuki mekaanisesti kääntämällä nuppia AC. Kytkimellä A säädetään istuinta ylös- ja alaspäin sekä eteen- ja taaksepäin. Kytkimellä AB kallistetaan istuimen selkänojaa eteen- ja taaksepäin. Kuva 56 Kuljettajan istuin: Muistinäppäin ja näppäin MEM OFF Istuimen ja ulkopeilien säätöjen tallentaminen muistiin eteenpäinajoa varten Kytke virta. Säädä istuin sivu 56. Säädä molemmat ulkopeilit sivu 53.

58 Istuminen ja lastaaminen 57 Paina yhtä muistinäppäimistä AD ja pidä näppäintä painettuna noin 3 s, kunnes merkkiääni vahvistaa tallennuksen muistiin. Tämän näppäimen asetus on tallennettu. Ulkopeilien säätöjen tallentaminen peruutusta varten* Kytke virta. Laita ulkopeilien kytkin asentoon sivu 53. Kytke peruutusvaihde. Säädä oikea ulkopeili haluttuun asentoon sivu 53. Paina yhtä muistinäppäimistä AD ja pidä näppäintä painettuna noin 3 s, kunnes merkkiääni vahvistaa tallennuksen muistiin. Valitsemasi näppäimen asetus on tallennettu. Voit ottaa muistitoiminnon pois käytöstä milloin tahansa näppäimellä AE. Istuinta ja ulkopeilejä voi säätää myös manuaalisesti. Muistinäppäimet Istuimen muistin avulla on mahdollista tallentaa yksilöllisiä kuljettajan istuimen ja ulkopeilien asentoja. Jokaisella kolmesta muistinäppäimestä AD sivu 56, kuva 56 voidaan tallentaa yksi yksiköllinen asento eli kaikkiaan kolme. Painamalla vastaavaa muistinäppäintä AD istuin ja ulkopeilit säätyvät automaattisesti tähän näppäimeen tallennettuun asentoon sivu 57. Muistinäppäimien varaus on suositeltavaa aloittaa etummaisesta näppäimestä ja antaa seuraaville kuljettajille sen takana olevat näppäimet. Jokainen uusi muistiin tallennus kumoaa saman näppäimen aikaisemman tallennuksen. Aina kun istuimen ja ulkopeilien asennot tallennetaan uudelleen muistiin eteenpäinajoa varten, täytyy myös tallentaa uudelleen yksilöllinen oikean ulkopeilin säätö peruuttamista varten. Muistinäppäimien kohdistaminen radiokauko-ohjaimeen* Sen jälkeen, kun istuimen ja peilien säädöt on tallennettu muistiin, on 10 s aikaa kohdistaa vastaava muistinäppäin kauko-ohjaimeen. Ota virta-avain pois virtalukosta. Paina kauko-ohjaimen lukituksen avausnäppäintä sivu 38 ja pidä sitä painettuna 1 s, kunnes merkkiääni vahvistaa kohdistamisen. Säätö on tallennettu valittuun muistinäppäimeen. Jotta muistiin tallennettu säätö voidaan saada toimimaan myös kauko-ohjaimen avulla, kauko-ohjain täytyy kohdistaa muistinäppäimeen. Tarvittaessa voit hankkia ammattiliikkeestä lisäavaimen ja kohdistaa sen johonkin toiseen muistinäppäimeen. Jos kauko-ohjain on jo aikaisemmin kohdistettu johonkin muuhun muistinäppäimeen, uusi kohdistus kumoaa aikaisemman. Jos kauko-ohjain kohdistetaan muistinäppäimeen, johon on jo kohdistettu toinen kauko-ohjain, niin myös tässä uusi kohdistus kumoaa vanhan kohdistuksen. Kauko-ohjaimen kohdistus yhteen muistinäppäimeen säilyy kuitenkin istuimen ja ulkopeilin uuden kohdistuksen jälkeen. Istuimen ja peilien säätöjen ottaminen käyttöön eteenpäinajoa varten Voit hakea tallennetut asetukset sekä tallennuspainikkeella AD että radiokauko-ohjauksella*. Turvallisuussyistä istuimen ja peilien säädöt voi hakea vain, kun sytytysvirta on katkaistuna. Asetusten hakuun on kaksi mahdollisuutta: Käyttöönotto muistinäppäimien avulla Lyhyt painallus:napauta kuljettajan oven ollessa avattuna haluamaasi muistinäppäintä AD sivu 56, kuva 56. Istuin ja ulkopeilit siirtyvät nyt automaattisesti tallennettuihin asentoihin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

59 58 Istuminen ja lastaaminen Pitkä painallus: Paina haluamaasi muistinäppäintä AD kuljettajan oven ollessa avattuna tai suljettuna, kunnes istuin ja ulkopeili ovat siirtyneet muistiin tallennettuun asentoon. Pääntuet Käyttöönotto radiokauko-ohjaimella* Jos kuljettajan ovi on suljettuna ja virta katkaistuna, paina lyhyesti radiokaukoohjaimen lukituksen avausnuppia sivu 38 ja avaa sitten kuljettajan ovi. Istuin ja ulkopeilit siirtyvät nyt automaattisesti tallennettuihin asentoihin. Ulkopeilin säädön käyttöön ottaminen peruutusta varten* Käännä ennen peruutusvaihteen kytkemistä ulkopeilin säätönuppi asentoon sivu 53. Kuva 57 Pääntuki: Säätäminen Säädön pysäytys - OFF Paina kuljettajan istuimen mitä tahansa näppäintä. Säätäminen keskeytyy, jos painat uudelleen muistinäppäintä istuimen ja ulkopeilien automaattisen säädön aikana. Säätäminen jatkuu loppuun saakka, kun painat samaa näppäintä vielä kerran. Jos painat toista jäljellä olevista näppäimistä, haetaan tähän näppäimeen tallennetut asetukset. Muistijärjestelmän katkaisimen AE käyttö Muistijärjestelmä ei ole toiminnassa, kun olet painanut katkaisinta AE sivu 56, kuva 56. Voit nyt säätää istuimen ja ulkopeilit vain käsin. Ota muistijärjestelmä uudelleen käyttöön painamalla taas katkaisinta AE. Jos keskeytät säätöjen haun, säätöä ei suoriteta loppuun saakka. Suositamme, että kytket muistijärjestelmän pois toiminnasta katkaisimesta AE myös silloin, kun autolla ajaa tilapäisesti henkilö, jonka istuin- ja ulkopeiliasetuksia ei ole tarkoitus tallentaa. Kuva 58 Pääntuen irrottaminen Paras suojavaikutus saadaan, kun pääntuen yläreuna on samalla korkeudella kuin oman päälakesi yläpinta. Pääntuen korkeuden säätäminen Tartu pääntukeen sivulta molemmilla käsillä ja siirrä pääntukea ylös- tai alaspäin nuolen suuntaan A kuva 57. Kaltevuuden säätäminen Voit säätää pääntukea sen sovittamiseksi pään kohdalle kallistamalla sitä nuolen suuntaan AB kuva 57. Pääntuen säädöllä parannetaan ajomukavuutta.

60 Istuminen ja lastaaminen 59 Pääntuen irroittaminen ja asentaminen Vedä pääntuki ulos selkänojasta vasteeseen saakka. Paina lukituspaininta nuolen suuntaan sivu 58, kuva 58 ja vedä pääntuki irti. Asenna pääntuki takaisin työntämällä sitä istuimen selkänojaan, kunnes lukitus naksahtaa kuuluvasti. Oikein säädetyt pääntuet yhdessä turvavöiden kanssa auttavat suojaamaan matkustajia tehokkaasti. Oikein säädetyt pääntuet yhdessä turvavöiden kanssa auttavat suojaamaan matkustajia tehokkaasti sivu 94. Pääntukien täytyy olla oikein säädettyinä, jotta niistä on onnettomuudessa tehokas suoja matkustajille. Älä aja pääntuet irrotettuina - loukkaantumisvaara! Takaistuin Takaistuimien taittaminen Kuva 60 Vapauta selkänojan lukitus Voit suurentaa tavaratilan kääntämällä takaistuimen istuinosan eteen. Säädä sitä ennen etuistuimet siten, että istuinosat ja selkänojat eivät kosketa toisiaan, muuten ne saattavat vahingoittua. Istuinten kääntäminen eteen Siirrä etuistuimet ensin niin eteen, että eteen käännetty takaselkänoja ei vahingoita niitä. Nosta istuintaso nuolen suuntaan A1 ylös ja käännä se eteen nuolen suuntaan A2 kuva 59. Vedä selkänojan lukitusnupista kuva 60 Käännä selkänoja eteen. Irrota pääntuet selkänojista. Käännä selkänojat kokonaan eteen. Takaistuimen pääntuet voidaan työntää vastaaviin aukkoihin eteentaitettuun istuintyynyyn. Jos etuistuimet on säädetty liian kauas taakse, pitää takaistuimen pääntuet irrottaa ennen takaselkänojan kääntämistä. Säilytä pääntuet siten, että ne eivät vahingoitu eivätkä likaannu. Noudata ohjetta sivu 61, Tavaratila. Kuva 59 Istuimen kääntäminen eteen Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

61 60 Istuminen ja lastaaminen Istuimen kääntäminen takaisin Istuintyynyn irrottaminen Kuva 61 Lukitse selkänoja Kuva 62 Istuintyynyjen irrottaminen Istuimen kääntäminen takaisin Laita pääntuet paikoilleen selkänojan ollessa osittain ylös nostettuna. Laita takaistuimen reunapaikan turvavyö A kuva 61 sivuverhoilun reunan taakse. Käännä lopuksi selkänojaa taakse, kunnes se lukittuu paikalleen - tarkista lukittuminen vetämällä selkänojaa eteenpäin. Istuimen kääntäminen takaisin Kun takaistuimen selkänoja on käännetty takaisin ylös, on turvavyölukkojen ja lantiovyön oltava alkuperäisillä paikoillaan - käyttövalmiina. Selkänojien pitää lukkiutua kunnolla, jottei äkillisessä jarrutuksessa mikään esine pääse sinkoutumaan tavaratilasta matkustamoon - loukkaantumisvaara. Varmistu, että selkänojat ovat kunnolla lukkiutuneina. Vain silloin voi keskimmäisen istuinpaikan 3-pisteturvavyö täyttää tehtävänsä luotettavasti. Ennen kuin lukitset takaistuimen selkänojan, laita reunapaikkojen turvavyöt sivuverhoilujen reunojen taakse. Älä päästä turvavyötä takertumaan selkänojan ja sivuverhoilun väliin, ettei turvavyö vahingoitu. Voit suurentaa tavaratilaa irrottamalla takaistuimen istuinosan. Irroittaminen Käännä selkänoja eteen. Paina jousisankaa nuolen suuntaan kuva 62 ja ota takaistuimen istuinosa pidikkeestään. Asentaminen Paina jousisankaa nuolen suuntaan ja kiinnitä silmukka pidikkeeseen. Käännä takaistuimen istuinosa takaisin alkuperäiseen asentoon.

62 Istuminen ja lastaaminen 61 Etuistuimien lämmitys* Istuinlämmitys tulee kytkeä vain moottorin ollessa käynnissä. Siten akun varaus pysyy korkeana. Jos akun varaustila laskee, istuinlämmitys katkaistaan automaattisesti, jotta sähköenergiaa riittää moottorinohjaukselle. Polkimet Etuistuimia ja selkänojia voi lämmittää, kun sytytysvirta on kytkettynä. Etuistuimet Kiertosäätimillä kuva 63 voit kytkeä ja säätää kuljettajan ja etumatkustajan istuinlämmitystä. Toiminnan katkaisemiseksi kierretään kiertosäädin perusasentoon 0. Kuva 63 Kojelauta: Etuistuimien lämmityksen kiertosäädin Älä käytä istuinlämmitystä, jos sinä tai matkustaja saa sen käytöstä vähänkin kipu- ja / tai kuumotustuntemuksia, esimerkiksi jonkin lääkityksen, halvauksen tai kroonisen sairauden (esim. diabetes) vuoksi. Se saattaa johtaa vaikeasti parannettaviin selän ja alaraajojen palovammoihin. Jos siitä huolimatta haluat käyttää istuinlämmitystä, suositamme, että pitkiä matkoja ajaessasi pidät säännöllisesti taukoja, jotta selkä ja jalat saavat levätä. Käänny lääkärin puoleen, jotta ilmenneiden oireiden perusteella voidaan määritellä tilanteen vakavuus. Varoitus! Älä ole istuimella polvillasi, jotta istuimen lämmityselementit eivät vaurioidu. Vältä pistekuormitusta. Älä kastele istuimia puhdistusta varten sivu 135. Älä käytä muita kuin alkuperäisiä mattoja Škodan alkuperäislisätarvikkeiden valikoimasta, jotta polkimien käyttö olisi turvallista. Polkimien käyttöä ei saa estää! Jarrujärjestelmän häiriö voi aiheuttaa poljinliikkeen pidentymisen. Polkimien kohdalla ei saa olla ylimääräistä mattoa. Polkimet pitää pystyä painamaan pohjaan saakka ja niiden pitää palautua esteettä alkuasentoon - onnettomuusvaara! Lattialle ei saa laittaa tavaroita, jotka voisivat liukua polkimien alle. Tällöin kytkimen, jarrujen ja kaasupolkimen käyttö olisi mahdotonta - onnettomuusvaara! Tavaratila Kuormaaminen tavaratilaan Auton hyvien ajo-ominaisuuksien varmistamiseksi ota huomioon seuraavaa: Jaa kuorma mahdollisimman tasaisesti. Laita painavat esineet mahdollisimmat kauas eteen. Kiinnitä matkatavarat kiinnityssilmukoihin tai tavaraverkolla* sivu 62. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

63 62 Istuminen ja lastaaminen Törmäyksessä pienet ja kevyet esineet saavat niin suuren liike-energian, että ne voivat aiheuttaa vakavia vammoja. Liike-energian suuruuteen vaikuttaa auton törmäysnopeus ja esineiden paino. Törmäysnopeus on tässä vaikuttavampi tekijä. Kiinnityssilmukat Esimerkki: Kiinnittämätön 4,5 kg painoinen esine saa keulakolarissa 50 km/h nopeudella energian, joka vastaa sen painoa 20-kertaisena. Tämä merkitsee, että siitä syntyy noin 90 kg massa. Voit kuvitella millaisia vammoja syntyy, kun tämä auton sisätiloissa lentävä ammus osuu matkustajaan. Kuormaa tavarat tavaratilaan ja sido ne kiinnityssilmukoihin. Matkustamossa olevat irralliset esineet voivat sinkoutua eteenpäin äkillisen ohjaus- tai jarrutusliikkeen tai törmäyksen johdosta ja aiheuttaa vammoja matkustajille tai liikenteen muille osapuolille. Vaara on vielä suurempi, kun ympäriinsä lentävät esineet osuvat laukeavaan turvatyynyyn. Tässä tapauksessa takaisinpäin lentävät esineet voivat vahingoittaa matkustajia - hengenvaara. Huomaa, että painavia tavaroita kuljetettaessa ajo-ominaisuudet muuttuvat painopisteen muuttumisen takia. Sen tähden sovita ajonopeutesi ja ajotapasi sen mukaan. Kuormaa tavarat siten, että äkillisessä ajo- tai jarrutustilanteessa mitään tavaraa ei pääse sinkoutumaan eteenpäin - loukkaantumisvaara! Älä aja takaluukku auki tai raollaan, sillä pakokaasua voi päästä matkustamoon myrkytysvaara! Älä ylitä auton sallittuja akselikuormia eikä auton sallittua kokonaispainoa - onnettomuusvaara! Älä kuljeta matkustajia tavaratilassa! Varoitus! Pidä huolta, etteivät takalasin lämmitysvastuslangat vahingoitu tavaroiden hankauksesta. Säädä rengaspaineet auton kuormituksen mukaan sivu 154, kuva 153. Kuva 64 Tavaratila: Kiinnityssilmukat (Octavia) Kuva 65 Tavaratila: Kiinnityssilmukat (Combi) Kiinnityssilmukat ovat tavaratilan pohjalla tai voit käyttää pidikkeitä, jotka asennat korin reikiin (Octavia) kuva 64 tai voit käyttää kiinnitysverkkoa (Combi) kuva 65. Näihin silmukoihin voit kiinnittää myös lattiaverkon* pieniä esineitä varten. Tavaraverkko* käyttöohjeineen on säiliössä tavaratilan lattialuukun alla varapyörän takana. Kuljetettavat tavarat täytyy kiinnittää siten, etteivät ne pääse liikkumaan ajon aikana eivätkä jarrutuksissa.

64 Istuminen ja lastaaminen 63 Jatkuu Jos matkatavarat tai esineet kiinnitetään kiinnityssilmukoihin sopimattomin tai vahingoittunein sidontaliinoin, seurauksena voi aiheutua vammoja äkillisissä jarrutuksissa tai onnettomuudessa.. Jotta voidaan estää tavaroiden sinkoutuminen eteenpäin, pitää aina käyttää sopivia sidontahihnoja, jotka on kiinnitetty luotettavasti kiinnityssilmukoihin. Tavaraverkot - verkon kiinnitys Octaviaan* Tavaraverkko käyttöohjeineen on säiliössä tavaratilan lattialuukun alla varapyörän takana. Verkon lujuus sallii enintään 1,5 kg esineiden sijoittamisen taskuun. Painavampien esineiden pysyminen paikallaan ei ole varmaa - verkon vahingoittumisen ja vammojen vaara! Varoitus! Älä kiinnitä verkkoon teräväreunaisia esineitä - verkon vahingoittumisen vaara. Tavaraverkot - verkon kiinnitys Combiin* Kuva 66 Tavaraverkko: Kaksoispoikittaistasku Kuva 68 Tavaraverkko: Kaksoispitkittäistasku Kuva 67 Tavaraverkko: kaksoistasku poikittain, tavaraverkko Kiinnitysesimerkkejä tavaraverkosta kaksoispoikittaistaskuna kuva 66 ja lattiaverkkona kuva 67. Kuva 69 Tavaraverkko: Lattiaverkko Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

65 64 Istuminen ja lastaaminen Kiinnitysesimerkkejä tavaraverkosta kaksoispitkittäistaskuna kuva 68 ja lattiaverkkona kuva 69. Tavaraverkko käyttöohjeineen on säiliössä tavaratilan lattialuukun alla varapyörän takana. Tavaratilan peite (Octavia) Pääntukien takana olevaa tavaratilan peitettä voi käyttää keveiden ja pehmeiden tavaroiden säilyttämiseen. Verkon lujuus sallii enintään 1,5 kg esineiden sijoittamisen taskuun. Painavampien esineiden pysyminen paikallaan ei ole varmaa - verkon vahingoittumisen ja vammojen vaara! Varoitus! Älä kiinnitä verkkoon teräväreunaisia esineitä - verkon vahingoittumisen vaara. Tavaratilan lattian kiinnittäminen Kuva 70 Tavaratila: Tavaratilan lattian kiinnittäminen (Combi) Tavaratilan peitteen kahvassa on muovihaka. Kun käsittelet varapyörää, voit kiinnittää ylös nostetun tavaratilan lattian tavaratilan reunassa olevaan hakaan kuva 70. Kuva 71 Tavaratilan peitteen irrottaminen Kun kuljetat suurikokoisia tavaroita, voit tarvittaessa irrottaa tavaratilan peitteen. Irroita kiinnityshihnat A1 kuva 71. Aseta tavaratilan peite vaakasuoraan. Vedä peite pidikkeestä A2 vaakasuoraan taaksepäin ulos. Peitettä takaisin asennettaessa työnnä ensin tavaratilan peite pidikkeeseen A2 ja ripusta sitten pidikenauhat A1 tavaratilan kanteen. Irrotettu tavaratilan peite voidaan säilyttää takaistuimen selkänojan takana. Tavaratilan peitteen päälle ei saa laittaa mitään tavaroita, jotka voivat äkillisessä jarrutuksessa tai auton mennessä katolleen vaarantaa matkustajia. Varoitus! Pidä huolta, etteivät takalasin lämmitykset vastuslangat pääse vahingoittumaan hattuhyllyllä olevista tavaroista.

66 Istuminen ja lastaaminen 65 Kun takaluukku avataan, tavaratilan peite nousee samalla ylös. Kelattava tavaratilan peite (Combi) Varoitus! Huolehdi, että tavaratilassa olevat tavarat eivät vahingoita takalasin lämmityksen vastuslankoja eivätkä tavaratilan peitettä. Säädettävä tavaratilan välipohja* (Combi) Irroittaminen Vedä rullattavaa tavaratilan peitettä nuolen suuntaan kuva 72. Kiinnitä tavaratilan peite tavaratilan sivuilla oleviin loviin. Kuva 72 Tavaratila: kelattavan tavaratilan peitteen irrottaminen Kuva 73 Säädettävä tavaratilan lattia Kelaaminen takaisin Kun irrotat peitteen koloista, peite kelautuu rullalle. Irroittaminen Voit irroittaa tavaratilan rullattavan peitteen tilaa vievien tavaroiden kuljettamiseksi painamalla poikkitankoa nuolen A1 suuntaan. Nosta peite pois nuolen A2 suuntaan kuva 72. Tavaratilan peitteen päälle ei saa laittaa tavaroita. Kuva 74 Tavaratila: Kannatinkiskojen irrottaminen Säädettävä tavaratilan lattia helpottaa isokokoisten esineiden käsittelyä. Kun käännät takaistuimen selkänojat eteen, saat tasapohjaisen kuormaustilan. Tavaratilan säädettävän lattian suurin sallittu kuorma on 75 kg. Säädettävän tavaratilan välipohjan irrottaminen Avaa lattian lukitus kääntämällä lukituspulttia A n. 90 vasemmalle kuva 73. Käännä nuolen suuntaan, taita välipohja kokoon ja nosta se pois. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

67 66 Istuminen ja lastaaminen Kannatinkiskojen kiinnityksen avaaminen Avaa kannatinkiskojen AB lukitus kääntämällä kiinnityssilmukkaa AC oikealle n. 90. Irroita kannatinkiskot. Verkkoväliseinä (Combi)* Verkkoväliseinän käyttö takaistuinten takana Kannatinkiskojen asentaminen Asenna kannatinkiskot AB paikoilleen. Kiinnitä ne korissa oleviin kiinteisiin silmukoihin kiinnityssilmukoilla AC vasemmalle 90 kääntämällä. Säädettävän välipohjan laittaminen takaisin Aseta kokoontaitettu lattia kannatinkiskoille. Taita lattia auki. Lukitse lattia kääntämällä lukituspulttia A n. 90 oikealle. Varmista, että kannatinkiskot ja säädettävä lattia ovat kunnolla kiinni, muuten autossa olevat henkilöt ovat vaarassa. Tavaratilan jakaminen säädettävän välipohjan* avulla Kuva 75 Tavaratilan jakaminen Voit jakaa tavaratilan säädettävän välipohjan avulla. Nosta välipohjan osaa kahvasta ja lukitse se työntämällä uriin kuva 75. Kuva 76 Verkkoväliseinän irrottaminen Voit asentaa verkkoväliseinän joko takaistuimen tai etuistuinten taakse. Irrota rullattava tavaratilan peite ennen verkkoväliseinän asentamista sivu 65. Irroittaminen Vedä verkkoväliseinä kotelosta AB n. 45 kulmassa tavaratilan kannen suuntaan silmukan A kohdalla. Laita poikittaistanko pidikkeeseen AC ensin toiselle puolelle. Paina poikittaistankoa eteenpäin. Kiinnitä poikittaistanko samalla tavalla toisella puolella pidikkeeseen AC. Kelaaminen takaisin Työnnä poikittaistankoa taakse ensin toiselta ja sitten toiselta puolelta. Irrota poikittaistanko kiinnikkeistä AC. Kelaa verkkoväliseinä n. 45 kulmassa tavaratilan kanteen koteloon AB, niin että se ei pääse itsestään kelautumaan kiinni.

68 Istuminen ja lastaaminen 67 Varmistu, että poikittaistanko on työnnettynä pidikkeisiin AC etummaiseen asentoon! Tavaratilan verkkoväliseinän käyttö takaistuimien takana Kuva 77 Verkkoväliseinän irrottaminen Kiinnitä poikittaistanko samalla tavalla toisella puolella pidikkeeseen AC. Kelaaminen takaisin Vedä poikittaistankoa taakse ensin toiselta ja sitten toiselta puolelta. Ota tanko pois pidikkeistä AC kuva 78. Pidä kiinni poikittaistangosta siten, että verkkoväliseinä pääsee kelautumaan koteloon AB hitaasti ja vahingoittumatta. Taita takaistuin takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Kun takaistuimen selkänoja on ylös käännettynä, turvavyölukkojen ja lantiovyön tulee olla alkuperäisillä paikoillaan - käyttövalmiina. Selkänojien pitää lukkiutua kunnolla, jottei äkillisessä jarrutuksessa mikään esine pääse sinkoutumaan tavaratilasta matkustamoon - loukkaantumisvaara. Varmistu, että poikittaistanko on työnnettynä pidikkeisiin AC etummaiseen asentoon! Verkkoväliseinän kotelon irrotus ja asennus Kuva 78 Verkkoväliseinän rullaaminen auki Irroittaminen Taita takaistuin eteen sivu 59. Vedä verkkoväliseinää kielekkeestä A ulos kotelosta AB kuva 77. Laita poikittaistanko pidikkeeseen AC ensin toiselle puolelle. Paina poikittaistankoa eteenpäin. Irroittaminen Taita takaistuin eteen sivu 59. Kuva 79 Takaistuin: Verkkoväliseinän kotelo Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

69 68 Istuminen ja lastaaminen Avaa oikea takaovi. Työnnä verkkoväliseinän kotelo AB nuolen suuntaan A1 vasteeseen saakka. Irrota se nuolen A2 suuntaan takaistuimen selkänojan pidikkeistä. Asentaminen Sovita verkkoväliseinän kotelon aukot takaistuimen selkänojassa oleviin pidikkeisiin. Työnnä verkkoväliseinän kotelo nuolen A1 suuntaan vasteeseen saakka. Taita takaistuin takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Ympäristöohje Lisääntyneen ilmanvastuksen johdosta polttonesteenkulutus kasvaa. Ota sen takia kattoteline pois käytön jälkeen. Jos Combi-malli ei ole alun perin varustettu kattokiskoilla, ne voidaan asennuttaa jälkeenpäin autoliikkeessä. Kiinnityspisteet (Octavia) Kattoteline* Esittely Kun matkatavaroita tai muuta lastia pitää kuljettaa katolla, ota huomioon seuraavaa: Tätä automallia varten on kehitetty erityinen kattotelinejärjestelmä, minkä vuoksi siinä pitäisi käyttää ainoastaan Škoda Auton hyväksymää kattotelinettä. Perusteline on runkona täydelliselle Škoda-kattotelinejärjestelmälle. Tavaroiden, polkupyörien, lainelautojen, suksien ja veneiden kuljettamiseen tarvitaan turvallisuussyistä niihin sopivat lisäkiinnikkeet. Kattotelinejärjestelmän perusmallia ja lisälaitteita myydään autoliikkeissä. Varoitus! Jos käytät muita kattotelinejärjestelmiä tai et asenna taakkatelinettä ohjeiden mukaisesti, ei näistä syistä aiheutuneita vahinkoja autolle korvata takuun perusteella. Noudata sen takia ehdottomasti kattotelinejärjestelmän mukana toimitettavaa asennusohjetta. Kun auto on varustettu sähkötoimisella kattoluukulla, täytyy varoa, ettei avattu kattoluukku osu kuljetettaviin tavaroihin. Varo, ettet takaluukkua avatessasi kolhaise luukkua katolle lastattuun kuormaan. Kuva 80 Perustelineen kiinnityspisteet Asentaminen Irrota muoviset kannet kuva 80 asettamalla koloon ohut tasateräinen ruuvimeisseli. Väännä kansi irti ja varo samalla katon maalipintaa. Perustelineen jalat kohdistetaan aukkoihin. Noudata irrotuksessa ja asennuksessa kattotelineen mukana toimitetun asennusohjeen neuvoja. Jos tarvitset lisäohjeita, käänny Škoda-liikkeen puoleen. Kuvaus ei koske Combi-mallia.

70 Istuminen ja lastaaminen 69 Kattokuorma Aseta kuorma kattotelineelle tasaisesti. Sallittu kattokuorma (mukaan luettuna taakkatelinejärjestelmä) on 75 kg eikä auton suurinta sallittua kokonaispainoa saa ylittää. Kun käytetään kattotelinejärjestelmää, jonka kantavuus on pienempi, ei sallittua kattokuormaa voida hyödyntää täysin. Tällöin kattotelineelle saadaan kuormata vain sen käyttöohjeissa ilmoitettu suurin kuorma. Kattotelineellä kuljetettava lasti pitää kiinnittää kunnolla - onnettomuusvaara! Sallittua kattokuormaa, sallittuja akselipainoja ja autosi sallittua kokonaispainoa ei saa missään tapauksessa ylittää - onnettomuusvaara! Ota huomioon, että auton ajo-ominaisuudet muuttuvat korkeamman painopisteen ja suurentuneen ilmanvastuksen johdosta, kun kattotelineellä kuljetetaan painavia tai suurikokoisia tavaroita - onnettomuusvaara! Sovita siksi ehdottomasti ajotapa ja ajonopeus olosuhteiden mukaan. Älä laita kuumia juomia mukitelineeseen. Auton liikkuessa juoma voi läikkyä - palovammojen vaara! Älä käytä rikkoutuvia juoma-astioita (esim. lasia, posliinia). Niistä voi saada vammoja onnettomuudessa. Varoitus! Älä laita mukitelineeseen avonaisia mukeja ajon aikana. Jarrutuksessa juoma voi läikkyä ja liata autoa. Lipukkeenpidin Mukiteline keskikonsolissa edessä Kuva 82 Tuulilasi: Lipukkeenpidin Lipukkeenpidin sopii esim. pysäköintilipukkeen kiinnittämiseen maksullisilla pysäköintipaikoilla. Kuva 81 Keskikonsoli edessä: Mukiteline Ennen ajoon lähtöä on lipuke aina otettava pois, ettei se häiritse kuljettajan näkökenttää. Kun painat nuolen suuntaan, mukiteline tulee ulos ja avautuu kuva 81. Mukiteline on tarkoitettu juomatölkeille ja muille vastaaville pakkauksille (0,33 l tai 0,5 l). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

71 70 Istuminen ja lastaaminen Tuhkakuppi* Tuhkakuppi edessä Älä laita palavia tavaroita tuhkakuppiin - tulipalovaara! Tuhkakuppi takana Kuva 83 Keskikonsoli: Tuhkakuppi edessä Kuva 85 Matala keskikonsoli: Tuhkakuppi takana Tuhkakupin irroitus Käännä kansi auki taakse ja irrota tuhkakuppi nuolen suuntaan. Tuhkakupin asennus Paina tuhkakuppi kohtisuoraan alas. Käännä kansi kiinni. Tuhkakupin avaaminen Paina tuhkakupin kannen alaosaa nuolen kohdalta kuva 83. Kuva 84 Tuhkakupin irrottaminen ja asentaminen Tuhkakupin kannen sisäpuolella on mukiteline. Älä laita palavia tavaroita tuhkakuppiin - tulipalovaara! Tuhkakupin irrottaminen Irrota tuhkakuppi nuolen A suuntaan. Tuhkakupin asentaminen Laita tuhkakuppi paikalleen ja paina sitä kevyesti nuolen AB suuntaan.

72 Istuminen ja lastaaminen 71 Savukkeensytytin*, pistorasiat Savukkeensytytin Savukkeensytyttimen pistorasiaa voidaan hyödyntää myös muiden sähkölaitteiden käyttämiseen. Jatkuu Savukkeensytytin ja pistorasia toimivat myös virran ollessa katkaistuna ja avain poissa virtalukosta. Sen vuoksi lapsia ei saa koskaan jättää autoon ilman valvontaa. Varoitus! Käytä vahinkojen välttämiseksi vain pistorasiaan sopivaa pistoketta. Kun sähkölaitteita käytetään moottorin ollessa sammutettuna, niin akku tyhjenee - vaara akun tyhjentymisestä kokonaan! Lisäohjeita sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Kuva 86 Keskikonsoli: Savukkeensytytin Pistorasia tavaratilassa (Combi) Savukkeensytyttimen käyttäminen Paina savukkeensytyttimen sytytinpää sisään kuva 86. Odota kunnes sytytinpää ponnahtaa esiin. Ota savukkeensytytin heti ulos ja käytä sitä. Työnnä savukkeensytytin takaisin pistorasiaan. Pistorasian käyttö Ota savukkeensytytin pois. Kuva 87 Tavaratila: Pistorasia Työnnä sähkölaitteen pistoke savukkeensytyttimen pistorasiaan. 12 V pistorasiasta voit ottaa virtaa myös muihin sähkölaitteisiin, joiden teho on enintään 120 W. Ole varovainen savukkeensytyttimen käytössä! Savukkeensytyttimen huolimaton ja varomaton käyttö voi aiheuttaa palovammoja. Pistorasia on tavaratilassa vasemmalla. Avaa pistorasian kansi kuva 87. Työnnä sähkölaitteen pistoke pistorasiaan. Se on standardin DIN - ISO 4165 mukainen. Siihen saa liittää hyväksytyn sähkölaitteen, jonka tehonotto on enintään 120 W. Kuitenkin moottorin ollessa sammutettuna akku tyhjentyy tällöin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

73 72 Istuminen ja lastaaminen Tätä koskevat samat huomautukset kuin sivu 71. Lisäohjeita sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Käsinelokero etumatkustajan puolella Tavaralokerot Yleistä Autossasi on seuraavat tavaralokerot: Käsinelokero etumatkustajan puolella sivu 72 Tavaralokero ohjauspyörän alla sivu 9 Tavaralokero kojelaudan keskellä sivu 9 Lokero silmälaseille* sivu 72 Tavaralokero etuovissa sivu 9 Etuistuimien kyynärnoja varustettuna tavaralokerolla* sivu 73 Tavaralokerolla varustettu takaistuimen kyynärnoja* sivu 73 Vaatekoukut* sivu 74 Älä laita mitään kojelaudan päälle. Ajon aikana nämä tavarat voivat liukua edestakaisin tai pudota alas ja ohjata huomiosi pois auton ohjaamisesta - onnettomuusvaara! Säilytä oviverhoilussa olevissa tavaralokeroissa vain pienempiä tavaroita, jotka eivät työnny ulos lokerosta, jotta ne eivät häiritse sivuturvatyynyjen vaikutusaluetta. Pidä huolta, ettei keskikonsolista tai muista säilytystiloista pääse ajon aikana mitään esineitä kuljettajan jalkatilaan. Tällöin kytkimen, jarrujen ja kaasupolkimen käyttö olisi mahdotonta - onnettomuusvaara! Tavaralokero etumatkustajan puolella Vedä luukun kahvasta nuolen suuntaan kuva 88 ja käännä se alas. Käännä luukkua ylöspäin, kunnes se lukkiutuu kuuluvasti. Voit avata ja lukita tavaralokeron auton avaimella (jos tavaralokero on lukittava*). Turvallisuussyistä tavaralokeron täytyy olla ajon aikana aina suljettuna. Lokero silmälaseille* Kuva 88 Kojelauta: Käsinelokero etumatkustajan puolella Kuva 89 Keskikonsoli: Lokero silmälaseille

74 Istuminen ja lastaaminen 73 Silmälasilokeron avaaminen ja sulkeminen Paina lokeron kantta nuolen kohdalta, lokero avautuu tai sulkeutuu sivu 72, kuva 89. Irroittaminen Avaa lokero pystysuoraan asentoon saakka. Irrota lokero saranasta vetämällä. Asentaminen Asenna osat takaisin päinvastaisessa järjestyksessä. Lokeron saa avata vain tavaroiden ottamiseksi ulos tai niiden laittamiseksi sisään. Muutoin lokero on pidettävä suljettuna. Älä laita lokeroon erittäin suuria silmälaseja. Tavaralokeron avaaminen Paina nuppia AB kuva 90. Avaa kyynärnojan kansi nuolen suuntaan. Tavaralokeron sulkeminen Taita kyynärnojan kansi alas. Korkeuden säätäminen Paina nuppia A nuolen suuntaan. Kun olet taittanut kyynärnojan alas, vapauta painike. Alas taitettu kyynärnoja saattaa rajoittaa kuljettajan käden toiminta-aluetta. Kaupunkiajossa kyynärnojan pitäisi olla pois käännettynä. Tavaralokerolla varustettu takaistuimen kyynärnoja* Etuistuinten lokerollinen kyynärnoja* Kuva 91 Takaistuin: Kyynärnoja Kuva 90 Kyynärnoja: Tavaralokero Voit säätää kyynärnojaa korkeussuunnassa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

75 74 Istuminen ja lastaaminen Jatkuu Ripusta koukkuihin vain kevyitä vaatteita ja pidä huolta, ettei niiden taskuissa ole painavia tai teräväreunaisia esineitä. Kuva 92 Takaistuin: Kyynärnojan kääntäminen eteen Voit kääntää kyynärnojan eteen hihnan avulla nuolen suuntaan sivu 73, kuva 91. Kyynärnojassa on tavaralokero. Paina näppäintä nuolen suuntaan A1 ja avaa tavaralokero nuolen suuntaan A2. Vaatekoukut* Kuva 93 Takaovi: Vaatekoukut Takaovien yläpuolella on vaatekoukut kuva 93. Pidä huolta, etteivät koukkuihin ripustetut vaatteet rajoita näkyvyyttä taaksepäin.

76 Lämmitys ja ilmastointilaite 75 Lämmitys ja ilmastointilaite Ilmasuuttimet Lämmitys Käyttö Ilma tulee auton sisätiloihin lämmitysjärjestelmän kautta, joka lämmittää ilmaa tarpeen mukaan. Kuva 94 Tuuletussuuttimet Tuuletussuuttimien avaaminen Kierrä pystyssä olevaa säätöpyörää (ei päätyasentoon asti). Tuuletussuuttimien sulkeminen Käännä pystyasennossa olevaa pyörää pääteasentoonsa. Ilmavirran suunnan muuttaminen Ilmavirran korkeuden muuttamiseksi käännä suuttimen ritilää pystysuorassa olevalla säätöpyörällä ylös tai alas. Ilmavirran muuttamiseksi sivusuunnassa kierrä vaakasuorassa olevaa suuttimen säätöpyörää oikealle tai vasemmalle. Ilman pääsyä yksittäisiin ilmasuuttimiin säädetään säätimellä AC kuva 95. Ilmasuuttimet3 ja 4 kuva 94 voidaan avata ja sulkea erikseen. Avatuista ilmasuuttimista virtaa kiertosäätimen A kuva 95 asennon ja ulkoisten ilmasto-olosuhteiden mukaan lämmitettyä tai lämmittämätöntä ilmaa. Kuva 95 Lämmitys: käyttönäppäimet Lämpötilan säätäminen Kierrä kiertosäädintä A kuva 95 myötäpäivään lämpötilan nostamiseksi. Kierrä kiertosäädintä A vastapäivään lämpötilan laskemiseksi. Puhaltimen säätäminen Kierrä puhaltimen katkaisinta AB johonkin asentoon välillä 1-4 puhaltimen kytkemiseksi. Kierrä puhaltimen katkaisin AB asentoon 0, puhaltimen kytkemiseksi pois toiminnasta. Sulje halutessasi raitisilman tulo katkaisimella AD - sisäkierto. Ilman jakautumisen säätö Ilman jakautumisen säätimellä AC säädetään ilmavirran suuntaa sivu 75. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

77 76 Lämmitys ja ilmastointilaite Jotta lämmitys ja tuuletus voivat toimia moitteettomasti, tuulilasin edessä olevan ilmanoton pitää olla puhtaana jäästä, lumesta ja lehdistä. Lämmityksen teho riippuu jäähdytysnesteen lämpötilasta. Siksi täysi lämmitysteho saadaan vasta käyntilämpimästä moottorista. Ikkunoiden huuruuntumisen välttämiseksi puhaltimen pitää olla aina toiminnassa. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja Jatkuu aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Huurteen poistamiseksi tuulilasista ja sivuikkunoista käytetään koko lämmitysteho. Jalkatilaan ei johdeta lainkaan lämmintä ilmaa. Tämä voi rajoittaa lämpömukavuutta. Käytetty ilma poistuu takana tavaratilassa olevien tuuletusaukkojen kautta. Näppäintä AD ei voi painaa, jos kiertosäädin AC on asennossa tai sen lähellä. Lämpötilan säätäminen Lämmityksen säätökomponenttien suositeltavat asennot: Asetukset Huurteen poistaminen tuulilasista ja sivuikkunoista tuulilasin ja sivuikkunoiden huurteenpoisto nopein lämmitys Kiertosäätimen asento Näppäin A AB AC AD ääriasentoon oikealle 3 lämmitysalue 2 tai 3 ääriasentoon oikealle 3 miellyttävä lämmitys haluttu lämpötila 2 tai 3 tai raitisilmakäyttö - tuuletus ääriasentoon vasemmalle haluttu asento kytketty pois toiminnasta kytketty pois toiminnasta kytketty pois toiminnasta kytketty pois toiminnasta kytketty pois toiminnasta Tuuletussuuttimet 3 Tuuletussuuttimet 4 Sulkeminen avaa ja ohjaa sivuikkunaan Sulkeminen avaa ja ohjaa sivuikkunaan Avaaminen Avaaminen Sulkeminen Avaaminen Avaaminen Avaaminen

78 Lämmitys ja ilmastointilaite 77 Sisäilman kierto Sisäkiertotoiminnassa ilma imetään matkustamosta ja johdetaan takaisin sisätiloihin. Sisäkierron avulla voidaan merkittävästi estää saastuneen ulkoilman pääsy auton sisätiloihin esim. ajettaessa tunnelin läpi tai liikenneruuhkassa. Sisäkierron kytkeminen toimintaan Paina näppäintä - merkkivalo näppäimessä sivu 75, kuva 95 syttyy. Sisäkierron kytkeminen pois toiminnasta Paina uudelleen näppäintä - merkkivalo näppäimessä sammuu. Näppäintä ei voi painaa, jos kiertosäädin AC on asennossa tai sen lähellä. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Ilmastointilaite* Esittely Ilmastointilaite on yhdistetty jäähdytys- ja lämmityslaite. Sen avulla voidaan säätää ihanteellinen ilman lämpötila kaikkina vuodenaikoina. Ilmastointilaitteen esittely Ilmastointilaitteen virheetön toiminta on tärkeää turvallisuuden ja ajomukavuuden takia. Ilmastointilaite toimii vain silloin, kun näppäin AC sivu 78, kuva 96 AD on painettuna ja seuraavat edellytykset täyttyvät: Moottori on käynnissä, ulkolämpötila on yli +5 C ja puhallin kytkettynä (asento 1-4). Kun jäähdytys on kytkettynä, sekä lämpötila että ilman kosteus matkustamossa alenevat. Siten voidaan korkeissa ulkolämpötiloissa parantaa auton matkustajien lämpömukavuutta. Kylmänä vuodenaikana estetään ikkunoiden huuruuntuminen. Lämmityksen teho riippuu jäähdytysnesteen lämpötilasta. Siksi täysi lämmitysteho saadaan vasta käyntilämpimästä moottorista. Jäähdytysvaikutuksen tehostamiseksi voidaan valita lyhytaikaisesti sisäkierto. Kun jäähdytys on kytkettynä, saattaa tietyissä olosuhteissa suuttimista tulla ilmaa, jonka lämpötila on noin 5 C. Kun tällaista ilmaa virtaa pitkäaikaisesti ja epätasaisesti jakautuneena (erityisesti jalkojen alueelle) ja lämpötilaerojen suurissa vaihteluissa esim. autosta ulos noustessa, saattavat herkät henkilöt vilustua. Jotta lämmitys ja jäähdytys voivat toimia moitteettomasti, tuulilasin edessä olevan ilmanoton pitää olla puhdas jäästä, lumesta ja lehdistä. Jäähdytyksen kytkemisen jälkeen kondenssivettä voi tippua ilmastointilaitteen höyrystimestä ja siitä voi jäädä vesilätäkkö auton alle Tämä on normaalia, eikä se merkitse vuotoa! Liikenneturvallisuuden takia on tärkeää, että kaikki ikkunapinnat ovat puhtaita jäästä, lumesta ja huurteesta. Tutustu sen takia lämmityksen ja tuuletuksen oikean käyttämiseen ikkunoiden kuivaamiseksi ja jään poistamiseksi sekä jäähdytyksen käyttämiseksi. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Suosittelemme, että sisäkiertoa käytettäessä autossa ei tupakoida, sillä sisätiloista imetty savu pinttyy ilmastointilaitteen höyrystimeen. Tämä aiheuttaa ilmastointilaitetta käytettäessä jatkuvan hajuongelman, jonka poistaminen on suuritöistä ja kallista (höyrystin on vaihdettava). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

79 78 Lämmitys ja ilmastointilaite Käyttö Kierrä puhaltimen katkaisin AB asentoon 0, puhaltimen kytkemiseksi pois toiminnasta. Sulje halutessasi raitisilman tulo katkaisimesta AE - sisäkierto sivu 79. Ilman jakautumisen säätö Ilman jakautumisen säätimellä AC säädetään ilmavirran suuntaa sivu 75. Lämpötilan säätäminen Kierrä kiertosäädintä A kuva 96 myötäpäivään lämpötilan nostamiseksi. Kierrä kiertosäädintä A vastapäivään lämpötilan laskemiseksi. Puhaltimen säätäminen Kuva 96 Ilmastointilaite: käyttönäppäimet Kierrä puhaltimen katkaisinta AB johonkin asentoon välillä 1-4 puhaltimen kytkemiseksi. Ilmastoinnin kytkeminen ja katkaiseminen Paina katkaisinta AC AD kuva 96. Näppäimessä syttyy merkkivalo. Paina uudelleen näppäintä AC, jäähdytys katkaistaan. Merkkivalo näppäimessä sammuu. Huurteen poistamiseksi tuulilasista ja sivuikkunoista käytetään koko lämmitysteho. Jalkatilaan ei johdeta lainkaan lämmintä ilmaa. Tämä voi rajoittaa lämpömukavuutta. Käytetty ilma poistuu takana tavaratilassa olevien tuuletusaukkojen kautta. Jos ilmastoinnin jäähdytys on pitkään käyttämättömänä, saattaa höyrystimeen syntyä kerrostumia, jotka aiheuttavat hajua. Hajujen torjumiseksi kytke jäähdytys - myös kylmänä vuodenaikana - toimintaan vähintään kerran kuukaudessa noin 5 minuutiksi, puhallin suurimmalla nopeudella. Avaa samalla ikkuna vähäksi aikaa. Huomaa sisäkiertoa koskevat ohjeet sivu 79. Ilmastointilaitteen säätäminen Ilmastoinnin suositellut säädöt eri käyttötilanteisiin:

80 Lämmitys ja ilmastointilaite 79 Kiertosäätimen asento Näppäin Asetukset Tuuletussuuttimet 3 Tuuletussuuttimet 4 A AB AC AD AE Huurteen poistaminen tuulilasista ja sivuikkunoista oikealle ääriasentoon kytketty pois toiminnastnaan avaa ja ohjaa sivuikku- 3 älä kytke toimintaan Sulkeminen tuulilasin ja sivuikkunoiden kytketty toimintaanaan avaa ja ohjaa sivuikku- haluttu lämpötila 2 tai 3 huurteenpoisto älä kytke toimintaan Sulkeminen ääriasentoon kytketty pois toiminnastmintaan lyhyt kytkentä toi- nopein lämmitys 3 oikealle Avaaminen Avaaminen kytketty pois toiminnasta miellyttävä lämmitys haluttu lämpötila 2 tai 3 tai älä kytke toimintaan Sulkeminen Avaaminen nopein jäähdytys paras mahdollinen jäähdytys raitisilmakäyttö - tuuletus ääriasentoon vähän aikaa 4, vasemmalle sitten 2 tai 3 haluttu lämpötila 1, 2 tai 3 ääriasentoon vasemmalle haluttu asento kytketty toimintaan kytketty toimintaan kytketty pois toiminnasta lyhyt kytkentä toimintaan Avaaminen Avaaminen älä kytke toimintaan Avaaminen Avaaminen älä kytke toimintaan Avaaminen Avaaminen Sisäilman kierto Sisäkiertotoiminnassa ilma imetään matkustamosta ja johdetaan takaisin sisätiloihin. Sisäkierron avulla voidaan merkittävästi estää saastuneen ulkoilman pääsy auton sisätiloihin esim. ajettaessa tunnelin läpi tai liikenneruuhkassa. Sisäkierron kytkeminen toimintaan Paina näppäintä sivu 78, kuva 96 merkkivalo näppäimessä syttyy. Sisäkierron kytkeminen pois toiminnasta Paina uudelleen näppäintä - merkkivalo näppäimessä sammuu. Näppäintä ei voi painaa, jos kiertosäädin AC on asennossa tai sen lähellä. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Ilmastointilaitteen taloudellinen käyttäminen Jäähdytystoiminnassa ilmastointilaitteen kompressori tarvitsee moottorin tehoa, joten se lisää polttonesteenkulutusta. Jos pysäköidyn auton sisätilat ovat kuumentuneet voimakkaasti auringonpaisteen takia, on suositeltavaa avata ikkunat ja ovet lyhyeksi aikaa, jotta kuuma ilma voi poistua. Jäähdytystä ei pidä pitää kytkettynä, jos ajetaan ikkunat avattuina. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

81 80 Lämmitys ja ilmastointilaite Kun haluttu sisälämpötila voidaan saavuttaa ilman jäähdytystä, on syytä valita raitisilmanotto. Ympäristöohje Kun säästät polttoainetta, vähennät pakokaasupäästöjä. Climatronic* (automaattisäätöinen ilmastointilaite) Esittely Climatronic on automaattisesti toimiva lämmitys-, tuuletus- ja jäähdytyslaite, joka varmistaa parhaan mahdollisen lämpömukavuuden matkustajille. Climatronic pitää säädetyn lämpötilan tasaisena täysin automaattisesti. Tätä varten muuttuvat itsestään sisään virtaavan ilman lämpötila, puhaltimen nopeus ja ilman jakautuminen. Laite ottaa myös huomioon voimakkaan auringonpaisteen, joten jälkisäätö käsin on tarpeetonta. Automaattinen toiminta sivu 81 takaa parhaan mahdollisen viihtyisyyden kaikkina vuodenaikoina. Climatronicin esittely Jäähdytys toimii vain silloin, kun seuraavat edellytykset ovat voimassa: Moottori on käynnissä, Ulkolämpötila on yli +5 C, ECON katkaisinta ei ole painettu. Kun jäähdytys on kytkettynä, sekä lämpötila että ilman kosteus matkustamossa alenevat. Siten voidaan korkeissa ulkolämpötiloissa parantaa auton matkustajien lämpömukavuutta. Kylmänä vuodenaikana estetään ikkunoiden huuruuntuminen. Lämmityksen teho riippuu jäähdytysnesteen lämpötilasta. Siksi täysi lämmitysteho saadaan vasta käyntilämpimästä moottorista. Jäähdytysvaikutuksen tehostamiseksi voidaan valita lyhytaikaisesti sisäkierto. Jotta lämmitys ja jäähdytys voivat toimia moitteettomasti, tuulilasin edessä olevan ilmanoton pitää olla puhdas jäästä, lumesta ja lehdistä. Jäähdytyksen varmistamiseksi moottorin täydellä kuormituksella ilmastointilaitteen kompressori kytkeytyy pois toiminnasta, kun jäähdytysnesteen lämpötila on korkea. Jäähdytyksen kytkemisen jälkeen kondenssivettä voi tippua ilmastointilaitteen höyrystimestä ja siitä voi jäädä vesilätäkkö auton alle Tämä on normaalia, eikä se merkitse vuotoa! Jos ennen sytytysvirran katkaisemista muutat säätöä jollain tavoin, joka poikkeaa automaattikäytöstä, toiminnon muutos tallentuu. Vain sisäkiertotoiminto keskeytetään 20 min kuluttua sytytysvirran katkaisemisesta. Suositeltava säätö kaikkina vuodenaikoina: Aseta lämpötilaksi 22 C (72 F). Paina näppäintä AUTO sivu 81, kuva 97. Säädä ilmasuuttimet 3 ja 4 siten, että ilmavirta on suunnattu hieman ylöspäin sivu 75, kuva 94. Lämpötilan näytön valitseminen Celsius- tai Fahrenheit-asteina Paina ja pidä painettuna näppäimiä 17 ECON ja 9 AUTO sivu 81, kuva 97. Näyttöön ilmestyy arvo halutussa mittayksikössä. Liikenneturvallisuuden takia on tärkeää, että kaikki ikkunapinnat ovat puhtaita jäästä, lumesta ja huurteesta. Tutustu sen takia lämmityksen ja tuuletuksen oikean käyttämiseen ikkunoiden kuivaamiseksi ja jään poistamiseksi sekä jäähdytyksen käyttämiseksi. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Jos ilmastoinnin jäähdytys on pitkään käyttämättömänä, saattaa höyrystimeen syntyä kerrostumia, jotka aiheuttavat hajua. Hajujen torjumiseksi kytke jäähdytys - myös kylmänä vuodenaikana - toimintaan vähintään kerran kuukaudessa noin 5 minuutiksi, puhallin suurimmalla nopeudella. Avaa samalla ikkuna vähäksi aikaa.

82 Lämmitys ja ilmastointilaite 81 Suosittelemme, että sisäkiertoa käytettäessä autossa ei tupakoida, sillä sisätiloista imetty savu pinttyy ilmastointilaitteen höyrystimeen. Tämä aiheuttaa ilmastointilaitetta käytettäessä jatkuvan hajuongelman, jonka poistaminen on suuritöistä ja kallista (höyrystin on vaihdettava). Käytetty ilma poistuu takana tavaratilassa olevien tuuletusaukkojen kautta. Jäähdytyksen taloudellinen käyttö sivu 79. Näkymä hallintalaitteista Säätimillä voidaan valita eri lämpötilat matkustamon oikealle ja vasemmalle puolelle. A7 Valitun sisälämpötilan näyttö, tässä: +22 C A8 AUTO (automaattinen käyttö), ECON (kompressori on pois toiminnasta) tai OFF (Climatronic on pois toiminnasta) Näppäimet A9 Automaattikäyttö AUTO A10 Sisäkierto A11 Alempi puhaltimen nopeus ja ilmastointilaitteen sulkeminen tilaan OFF A12 Korkeampi puhaltimen nopeus ja ilmastointilaitteen kytkeminen toimintaan A13 Ilmavirran suuntaus kasvoille A14 Ilmavirran suuntaus jalkatilaan A15 Lämpötilan laskeminen A16 Lämpötilan nostaminen A17 ECON (kompressori on pois toiminnasta, ei jäähdytystä) A18 Sisälämpötila-anturi A18a (autossa, jossa vasemmanpuoleinen ohjaus) ja A18b (autossa oikeanpuoleinen ohjaus). Älä peitä anturia, muuten Climatronic-järjestelmän toiminta häiriytyy. Kuva 97 Climatronic: käyttönäppäimet Näppäimet A1 Huurteen poistaminen tuulilasista Näyttö A2 Puhaltimen nopeuden näyttö A3 Ulkolämpötila. Jos automaattinen ilmastointi kytketään pois toiminnasta näppäimellä 11, tässä näytetään OFF, muita tietoja ei näytetä A4 Huurteenpoisto tuulilasista A5 Sisäkierto A6 Ilmavirran suuntaus Automaattikäyttö Automaattikäyttöä käytetään lämpötilan pitämiseksi tasaisena ja kosteuden poistamiseksi auton ikkunoiden sisäpinnoilta. Automaattitoiminnan säätäminen Suuntaa ilmasuuttimet +18 C (64 F) ja +29 C (84 F). Säädä ilmasuuttimet 3 ja 4 sivu 75, kuva 94 siten, että ilmavirta suuntautuu loivasti ylöspäin. Paina näppäintä AUTO - merkkivalo näppäimessä syttyy. Automaattitoiminta kytkeytyy pois, jos ilman jakautuman näppäintä painetaan tai jos lisätään tai vähennetään puhaltimen nopeutta. Lämpötila säätyy siitä huolimatta. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

83 82 Lämmitys ja ilmastointilaite ECON-toiminta ECON-toiminnassa jäähdytystoiminta on pois päältä, mutta lämmitys ja tuuletus säätyvät automaattisesti. ECON-toiminnan kytkeminen päälle Paina näppäintä ECON - merkkivalo näppäimessä syttyy. Suuntaa ilmasuuttimet +18 C (64 F) ja +29 C (84 F). Sisäkierto ECON-käyttötilassa Paina ensin näppäintä - merkkivalo näppäimessä syttyy. Paina sitten näppäintä ECON - merkkivalo näppäimessä syttyy. ECON-toiminta on käytössä ainoastaan lämpötilansäätöalueella +18 C (64 F) C (84 F). Painamalla näppäintä, tai kytketään ECON-toiminta pois käytöstä. Huomaa, että ECON-toiminnassa sisälämpötila ei voi olla ulkolämpötilaa matalampi. Ilmaa ei siis jäähdytetä eikä siitä poisteta kosteutta. Jos valitset lämpötilan, joka on alle +18 C (64 F), tulee näyttöön LO. Jos valitset lämpötilan, joka on yli +29 C (84 F), tulee näyttöön HI. Asennossa LO tuloilmaa ei lämmitetä eikä jäähdytetä. Asennossa HI laite toimii jatkuvasti täydellä lämmitysteholla. Huomaa sisäkiertoa koskevat ohjeet sivu 82. Tuulilasin huurteenpoisto Tuulilasin huurteenpoisto - toiminnan kytkeminen Paina näppäintä sivu 81, kuva 97. Tuulilasin huurteenpoisto - toiminnan lopettaminen Paina uudelleen näppäintä tai näppäintä AUTO. Lämpötilan säätö tapahtuu automaattisesti. Ilmasuuttimista 1 ja 2 virtaa enemmän ilmaa. Sisäilman kierto Sisäkiertotoiminnassa ilma imetään matkustamosta ja johdetaan takaisin sisätiloihin. Sisäkierrolla estetään saastuneen ulkoilman pääsy auton sisätiloihin, kun ajetaan esimerkiksi tunnelissa tai ruuhkassa. Sisäkierron kytkeminen toimintaan Paina näppäintä - merkkivalo näppäimessä syttyy. Sisäkierron kytkeminen pois toiminnasta Paina uudelleen näppäintä tai näppäintä AUTO - merkkivalo näppäimessä sammuu. Älä jätä sisäkiertoa kytketyksi pitemmäksi aikaa, sillä sisätilassa kiertävä ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, vähentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huuruuntumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Kytke sisäkierto pois toiminnasta, heti kun ikkunat huuruuntuvat. Jos tuulilasi huuruuntuu, paina näppäintä A1 sivu 81, kuva 97. Sen jälkeen, kun tuulilasi on huuruton, paina näppäintä AUTO. Lämpötilan säätäminen Voit säätää sisäilman lämpötilaa näppäimillä A15 ja A16. Voit valita sisälämpötilan +18 C (64 F) ja +29 C (84 F) väliltä. Tällä alueella sisälämpötila säätyy automaattisesti. Jos valitset lämpötilan, joka on alle +18 C (64 F), tulee näyttöön LO. Jos valitset lämpötilan, joka on alle +29 C (84 F), tulee näyttöön HI. Kummassakin äärisäädössä toimii Climatronic täydellä jäähdytys- tai lämmitysteholla. Näissä toiminnoissa ei tapahdu mitään lämpötilan säätämistä.

84 Lämmitys ja ilmastointilaite 83 Kun tällaista ilmaa virtaa pitkäaikaisesti ja epätasaisesti jakautuneena (erityisesti jalkojen alueelle) ja lämpötilaerojen suurissa vaihteluissa esim. autosta ulos noustessa, saattavat herkät henkilöt vilustua. Puhaltimen säätäminen Käytettävissä on kuusi puhallusnopeutta. Tarkasta varoke ja tarvittaessa vaihde se sivu 171. Jos vika ei johdu palaneesta varokkeesta, kytke Climatronic pois toiminnasta ja tarkistuta laite korjaamolla. Jos jäähdytysteho heikkenee, kytke Climatronic pois toiminnasta ja tarkistuta laite korjaamolla. Climatronic säätää puhallusnopeutta automaattisesti sisälämpötilan mukaan. Voit kuitenkin säätää käsin puhaltimen nopeuden haluamallasi tavalla. Vähennä tai lisää nopeutta painamalla näppäintä A11 tai A12 sivu 81, kuva 97. Kun kytket puhaltimen pois käytöstä, myös Climatronicin toiminta pysähtyy. Näytössä on teksti OFF. Kohdassa A2 oleva valaistujen palkkien määrä näyttää puhallustehon. Kertaalleen käytetty ilma voi väsyttää kuljettajaa ja matkustajia, heikentää tarkkaavaisuutta ja aiheuttaa ikkunoiden huurtumista. Tämä lisää onnettomuusriskiä. Älä kytke Climatronicia pois toiminnasta kauemmaksi aikaa, kuin on välttämätöntä. Kytke Climatronic heti toimintaan, jos ikkunat huurtuvat. Käyttöhäiriöt Järjestelmässä on virhe, jos sytystysvirran kytkemisen jälkeen kaikki automaattisen ilmastointilaitteen merkkivalot vilkkuvat näytössä n. 15 sekuntia - selvitä häiriö korjaamolla. Jos jäähdytys ei toimi, syynä voi olla: ulkolämpötila on alle +5 C, Automaattisen ilmastointilaitteen kompressori on tilapäisesti pois toiminnasta, koska jäähdytysaineen lämpötila on liian korkea, varoke on palanut. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

85 84 Liikkeellelähtö ja ajaminen Liikkeellelähtö ja ajaminen Ohjauspyörän asennon säätäminen Kuva 98 Säädettävä ohjauspyörä: Vipu ohjauspylvään alapuolella Ohjauspyörää ei saa säätää ajon aikana! Kuljettajan ja ohjauspyörän välin pitää olla vähintään 25 cm kuva 99. Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata - hengenvaara! Turvallisuussyistä vivun täytyy olla aina tiukasti ylös painettuna, ettei ohjauspyörä muuta asentoaan tahattomasti ajon aikana - onnettomuusvaara! Jos säädät ohjauspyörää enemmän kasvojen suuntaan, vähentyy kuljettajan turvatyynyn suojausvaikutus onnettomuustilanteessa. Tarkista, että ohjauspyörä on suuntautuneena rintaa kohti. Pidä ajon aikana molemmin käsin kiinni ohjauspyörän sivuilta ulkokehältä klo 9 ja klo 3 kohdalta. Älä pidä ohjauspyörästä kiinni klo 12 kohdalta äläkä millään muulla tavalla (esim. ohjauspyörän keskiöstä tai ohjauspyörän sisäkehältä). Tällaisissa tapauksissa kuljettajan turvatyynyn laukeaminen voi aiheuttaa vammoja käsivarsiin, käsiin ja päähän. Virtalukko Kuva 99 Turvallinen etäisyys ohjauspyörästä Ohjauspyörän asentoa voi säätää korkeus- ja pituussuunnassa. Säädä kuljettajan istuimen asento sivu 55. Käännä ohjauspylvään alapuolella oleva vipu alas kuva 98,. Säädä ohjauspyörä haluamaasi asentoon korkeus- ja syvyyssuunnassa. Paina vipu lukitukseen ylöspäin ohjauspylvästä vasten. Kuva 100 Virtalukon asennot Bensiinimoottorit A1 - Virta katkaistuna, moottori sammutettuna, ohjaus voi lukkiutua

86 Liikkeellelähtö ja ajaminen 85 A2 - Virta kytkettynä A3 - Moottorin käynnistäminen Dieselmoottorit A1 - Polttoaineen syötön katkaisu, virta katkaistuna, moottori sammutettuna, ohjaus voi lukkiutua A2 - Moottorin hehkutus, virta kytkettynä Hehkutuksen aikana ei pidä kytkeä mitään suuria virtamääriä kuluttavia sähkölaitteita. Muutoin auton akku kuormittuu tarpeettomasti. A3 - Moottorin käynnistäminen Kaikkia malleja koskee seuraava: Asento A1 Ohjauslukon kytkemiseksi, kun virta-avain on otettu pois virtalukosta, käännä ohjauspyörää, kunnes ohjauksen salpa lukkiutuu kuuluvasti. Ohjauslukko tulisi kytkeä aina, kun poistut autosta. Näin vaikeutat autosi mahdollista varastamista. Asento A2 Jos et saa avainta käännetyksi tähän asentoon tai jos se on hyvin vaikeaa, liikuta ohjauspyörää hieman edestakaisin, jolloin ohjauslukon salvan kuormitus kevenee. Asento A3 Tässä asennossa moottori käynnistetään. Tässä asennossa moottori käynnistetään. Samanaikaisesti sammuvat hetkeksi muut huomattavasti virtaa kuluttavat laitteet kuten ajovalot. Kun avain vapautetaan, se palautuu takaisin virtalukon asentoon A2. Ennen jokaista uutta käynnistämistä täytyy virta-avain kääntää ensin asentoon A1. Kaksoiskäynnistyksen estosalpa virtalukossa estää, ettei käynnistysmoottoria voi kytkeä käynnissä olevaan moottoriin, jolloin se vaurioituisi. Auton liikkuessa moottori sammutettuna virta-avaimen täytyy aina olla asennossa A2 (virta kytkettynä). Tämä asento ilmaistaan merkkivalojen palamisella. Jos näin ei tehdä, ohjaus voi lukkiutua odottamatta - onnettomuusvaara! Jatkuu Vedä avain pois virtalukosta vasta, kun auto on pysähtynyt. Ohjauslukko voi lukittua heti - onnettomuusvaara! Kun poistut autosta, vaikka vain tilapäisesti, ota joka tapauksessa avain pois virtalukosta. Tämä on erityisen tärkeää, jos autoon jää lapsia. Muutoin lapset voivat käynnistää moottorin tai kytkeä sähkötoimisia varusteita (esimerkiksi sähkötoimisia ikkunannostimia) toimintaan - onnettomuus- ja loukkaantumisvaara! Moottorin käynnistäminen Yleistä Moottorin voi käynnistää vain alkuperäisellä virta-avaimella.. Ennen käynnistämistä siirrä vaihdetanko vapaa-asentoon ja tiukkaa käsijarru. Pidä kytkinpoljin käynnistymisen ajan pohjaan painettuna - tällöin käynnistysmoottori pyörittää vain moottoria. Heti kun moottori käynnistyy, avain pitää vapauttaa - muutoin käynnistysmoottori voi vahingoittua. Kylmän moottorin käynnistymisen jälkeen saattaa kuulua hetken voimakasta käyntiääntä, koska öljynpaineen täytyy päästä ensin hydraulisiin venttiilinnostimiin. Tämä on normaalia ja siksi vaaratonta. Jos moottori ei käynnisty... Käynnistysapuna voidaan käyttää toisen auton akkua sivu 167. Käsivaihteinen auto voidaan hinata käyntiin. Hinausmatka ei saa olla yli 50 m sivu 169. Moottoria ei saa koskaan käyttää tuulettumattomassa tai suljetussa tilassa. Moottorin pakokaasut sisältävät mm. hajutonta ja väritöntä hiilimonoksidia, Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

87 86 Liikkeellelähtö ja ajaminen Jatkuu myrkyllistä kaasua - hengenvaara! Hiilimonoksidi voi aiheuttaa tajuttomuuden ja kuoleman. Älä koskaan jätä autoa moottori käynnissä ilman valvontaa. Varoitus! Käynnistysmoottoria saa käyttää vain silloin (virtalukon asento A3 ), kun moottori ei pyöri. Jos käynnistysmoottori kytketään heti moottorin sammutuksen jälkeen, käynnistysmoottori tai moottori voi vahingoittua. Vältä korkeita käyntinopeuksia, täyskaasukiihdytystä ja voimakasta moottorin kuormittamista niin kauan, kuin moottori ei ole vielä käyntilämpöinen moottorivaurion vaara! Katalysaattorilla varustettua autoa saa hinata käyntiin korkeintaan 50 m. Ympäristöohje Älä käytä moottoria lämpimäksi paikallaan. Lähde heti liikkeelle. Moottori lämpenee nopeammin ja päästöt jäävät vähäisemmiksi. Bensiinimoottorit Moottoreissa on suihkutusjärjestelmä, joka antaa automaattisesti oikean polttoaineilmaseoksen kaikissa lämpötiloissa. Älä paina kaasupoljinta ennen käynnistämistä äläkä käynnistämisen aikana. Jos moottori ei käynnisty 10 s kuluessa käynnistyksen aloittamisesta, lopeta käynnistäminen ja yritä uudelleen noin puolen minuutin kuluttua. Jos moottori ei siitä huolimatta käynnisty, sähkötoimisen polttoainepumpun varoke voi olla viallinen. Tarkista varoke ja vaihde se tarvittaessa uuteen sivu 171. Pyydä lähimmältä valtuutetulta korjaamolta apua. Hyvin kuuman moottorin kohdalla voi olla tarpeellista painaa hieman kaasua moottorin käynnistymisen jälkeen. Dieselmoottorit Hehkutusjärjestelmä Dieselmoottorit on varustettu hehkutusjärjestelmällä. Hehkutusaikaa ohjataan automaattisesti jäähdytysnesteen lämpötilan ja ulkolämpötilan mukaan. Kun virta kytketään, palaa hehkutuksen merkkivalo. Hehkutuksen aikana ei pidä kytkeä mitään suuria virtamääriä kuluttavia sähkölaitteita. Muutoin auton akku kuormittuu tarpeettomasti. Moottori pitää käynnistää välittömästi sen jälkeen, kun hehkutuksen merkkivalo on sammunut. Kun moottori on käyntilämmin tai kun ulkoilman lämpötila on yli +5 C, hehkutuksen merkkivalo palaa noin yhden sekunnin. Tämä tarkoittaa, että voit käynnistää moottorin heti. Jos moottori ei käynnisty 10 s kuluessa käynnistyksen aloittamisesta, lopeta käynnistäminen ja yritä uudelleen noin puolen minuutin kuluttua. Jos moottori ei käynnisty siitä huolimatta, dieselmoottorin hehkutusjärjestelmä voi olla viallinen. Tarkista varoke ja vaihde se tarvittaessa uuteen sivu 171. Pyydä lähimmältä valtuutetulta korjaamolta apua. Moottorin käynnistäminen kun polttoainesäiliö on ajettu tyhjäksi Jos polttoainesäiliö on ajettu tyhjäksi, käynnistäminen saattaa kestää dieselin tankkaamisen jälkeen tavallista kauemmin - jopa minuutin ajan. Tämä johtuu siitä että polttoainejärjestelmän täytyy ensin täyttyä käynnistyksen aikana. Moottorin sammuttaminen Moottori sammutetaan kääntämällä virta-avain asentoon A1 sivu 84, kuva 100. Älä sammuta moottoria, ennen kuin auto on pysähtynyt - onnettomuusvaara! Jarrutehostin toimii vain moottorin käydessä. Kun moottori on sammutettu, tarvitaan enemmän voimaa jarrujen käyttämiseksi. Koska autoa ei voi

88 Liikkeellelähtö ja ajaminen 87 Jatkuu pysäyttää tavanomaisella tavalla, seurauksena voi olla onnettomuus ja vakavia vammoja. Varoitus! Kun moottoria on kuormitettu pitkään voimakkaasti, ei moottoria saa sammuttaa heti ajon päättymisen jälkeen, vaan sen on annettava käydä tyhjäkäyntiä vielä noin 2 min. Näin estetään sammutetun moottorin liiallinen kuumentuminen vedenkierron pysähdyttyä. Moottorin sammuttamisen jälkeen virran ollessa katkaistuna jäähdyttimen tuuletin voi toimia vielä 10 min. Mutta jäähdyttimen tuuletin voi myös kytkeytyä jonkin ajan kuluttua, jos jäähdytysnesteen lämpötila nousee säteilylämmön takia tai jos voimakas auringonpaiste lämmittää kuuman moottorin moottoritilaa. Siksi moottoritilassa työskenneltäessä täytyy olla erityisen varovainen sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Kun peruutusvaihde ja virta ovat kytkettyinä, peruutusvalot palavat. Älä kytke ajon aikana peruutusvaihdetta - onnettomuusvaara! Älä pidä kättä vaihdetangolla ajon aikana. Käden paino välittyy vaihteiston vaihdevaijereihin. Tämä voi aiheuttaa vaihdevaijereiden ennenaikaista kulumista. Kun vaihdat, paina kytkinpoljin aina täysin pohjaan. Siten vältät tarpeettoman kulumisen ja vahingoittumisen. Seisontajarru Vaihtaminen Kuva 102 Keskikonsoli: Käsijarru Käsijarrun tiukkaaminen Vedä käsijarrun kahva täysin ylös. Kuva vaihteisen käsivalintaisen vaihteiston vaihdekaavio Kytke peruutusvaihde vain auton ollessa paikallaan. Paina kytkinpoljin pohjaan. Pidä se pohjaan painettuna. Jotta hammaspyörien kytkeytymisestä ei aiheudu melua, odota hetki, ennen kuin kytket peruutusvaihteen. Käsijarrun vapauttaminen Vedä käsijarrukahvaa hieman ylöspäin ja paina samalla salpanuppia kuva 102 sisään. Paina kahva alas asti nuppi sisään painettuna. Kun käsijarru on tiukattuna ja virta kytkettynä, käsijarrun merkkivalo palaa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

89 88 Liikkeellelähtö ja ajaminen Jos lähdet vahingossa liikkeelle käsijarru tiukattuna, kuuluu merkkiääni ja informaationäyttöön* ilmestyy huomautus: HANDBRAKE ON (SEISONTAJARRU TIUKATTUNA) Käsijarrun varoitus aktivoituu, kun ajat yli 3 s yli 6 km/h nopeudella. Muista vapauttaa käsijarru kokonaan. Vain osittain vapautettu käsijarru voi aiheuttaa takajarrujen ylikuumentumisen ja vaikuttaa siten haitallisesti jarrujärjestelmän toimintaan - onnettomuusvaara! Sitäpaitsi se johtaa takapyörien jarrupäällysteiden ennenaikaiseen kulumiseen. Älä jätä lapsia autoon ilman valvontaa. Muutoin lapset voivat esim. vapauttaa käsijarrun ja siirtää vaihteen vapaalle. Auto voisi tällöin lähteä liikkeelle - onnettomuusvaara! Varoitus! Aina, kun pysäytät auton, tiukkaa ensin käsijarru ja siirrä sitten 1. vaihteelle. Peruutustutka takana* Peruutustutka varoittaa auton takana olevista esteistä. Anturien toiminta-alue Etäisyyden varoitus alkaa, kun etäisyys esteeseen on noin 160 cm (alue A kuva 103). Etäisyyden lyhentyessä lyhenee äänipulssien aikaväli. Noin 30 cm (alue AB ) etäisyydeltä alkaen ääni kuuluu jatkuvana - vaara-alue. Tällöin peruuttamista ei pidä jatkaa! Aktivointi Peruutustutka aktivoituu automaattisesti, kun peruutusvaihde kytketään. Tämä vahvistetaan lyhyellä merkkiäänellä. Aktivoinnin poistaminen Peruutustutka kytkeytyy pois toiminnasta, kun vaihdetaan pois peruutusvaihteelta. Peruutustutka ei voi korvata kuljettajan tarkkaavaisuutta, ja vastuu pysäköimisestä ja vastaavista ajotilanteista on aina kuljettajalla. Varmista siksi ennen peruuttamista, ettei auton takana ole mitään pienempiä esteitä, esim. kiviä, ohuita pylväitä, perävaunun aisaa, ym. Tällainen este saattaa olla tunnistusalueen ulkopuolella. Perävaunukäytössä peruutustutka ei toimi (koskee autoja, joissa on tehtaalla asennettu vetokoukku*). Jos virran ollessa kytkettynä ja peruutusvaihde kytkettynä kuuluu noin 3 sekuntia pitkä merkkiääni, eikä auton takana ole mitään estettä, järjestelmässä on vika. Korjauta vika huollossa. Anturit on pidettävä puhtaina (jäästä yms.), jotta pysäköintitutka voi toimia. Kuva 103 Peruutustutka: Takapuskurin anturien tunnistusalue Merkkiäänellä varoittava peruutustutka varoittaa ultraäänianturien avulla auton takapuskurin takana olevista esteistä. Anturit sijaitsevat takapuskurissa. Vakionopeudensäädin (GRA)* Johdanto Vakionopeudensäädin pitää asetetun nopeuden (yli 30 km/h tai yli 20 mph) vakiona kaasupolkimeen koskematta. Tämä tapahtuu moottorin tehon ja moottorijarrutuksen

90 Liikkeellelähtö ja ajaminen 89 sallimissa rajoissa. Vakionopeudensäädin antaa mahdollisuuden lepuuttaa kaasujalkaa erityisesti pitkillä matkoilla. Turvallisuussyistä vakionopeudensäädintä ei saa käyttää vilkkaassa liikenteessä eikä vaikeissa ajo-oloissa (esim. liukkaalla, löysäpintaisella tiellä, irtosoralla) - onnettomuusvaara! Vakionopeudensäätimen tahattoman käytön estämiseksi kytke järjestelmä aina käytön jälkeen pois toiminnasta. Käsivaihteistolla varustettu auto: Vaihda vapaalle vakionopeudensäätimen ollessa kytkettynä painamalla kytkinpoljin aina pohjaan asti! Muutoin moottori voi rynnätä vahingossa korkeille käyntinopeuksille. Jyrkkiä alamäkiä ajettaessa vakionopeudensäädin ei voi pysty pitämään nopeutta vakiona. Auton oma paino aiheuttaa nopeuden kiihtymisen. Vaihda sen takia ajoissa pienemmälle vaihteelle tai hidasta auton vauhtia jarrupoljinta painamalla. Nopeuden tallentaminen Kuva 104 Käyttövipu: Vakionopeudensäätimen keinu- ja liukukatkaisimesta Vakionopeudensäädintä käytetään vasemman monitoimikatkaisimen vivun liukukatkaisimen A ja keinuvipu AB avulla. Kytke vakionopeudensäädin toimintaan työntämällä katkaisin A kuva 104 asentoon ON. Kun haluamasi nopeus on saavutettu, paina keinuvipu AB asentoon SET. Kun vapautat keinuvivun AB asennosta SET, muistiin tallennettu nopeus (yli 30 km/h tai 20 mph) säilyy tasaisena kaasupoljinta käyttämättä. Voit lisätä nopeutta painamalla kaasupoljinta. Kun vapautat polkimen, nopeus laskee aikaisemmin tallennettuun arvoon. Tämä ei koske tilannetta, jossa asetettua nopeutta on ylitetty yli 10 km/h verran yli 5 min. Silloin tallennettu nopeus tyhjentyy muistista. Nopeus täytyy tallentaa uudelleen. Nopeutta voidaan vähentää tavallisella tavalla. Kun jarru- tai kytkinpoljinta painetaan, järjestelmä kytkeytyy pois toiminnasta tilapäisesti sivu 90. Palauta tallennettu nopeus vain, kun se ei ole liikennetilanteeseen liian suuri. Tallennetun nopeuden muuttaminen Voit muuttaa tallennettua nopeutta koskematta kaasupolkimeen. Nopeuden lisääminen Voit lisätä muistiin tallennettua nopeutta kaasupolkimeen koskematta painamalla keinukatkaisin AB kuva 104 asentoon RES. Kun pidät katkaisimen AB asennossa RES, nopeus lisääntyy jatkuvasti. Kun haluttu nopeus on saavutettu, keinukatkaisin pitää vapauttaa. Tällöin valittu nopeus tallentuu muistiin. Nopeuden vähentäminen Vähennä tallennettua nopeutta painamalla keinukytkin AB asentoon SET. Kun keinukatkaisinta pidetään painettuna asentoon SET, nopeus vähentyy jatkuvasti Kun haluttu nopeus on saavutettu, keinukatkaisin pitää vapauttaa. Tällöin valittu nopeus tallentuu muistiin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

91 90 Liikkeellelähtö ja ajaminen Jos keinukatkaisin vapautetaan alle 30 km/h nopeudessa, nopeus ei tallennu muistiin, vaan muisti pyyhkiytyy tyhjäksi. Nopeus voidaan tallentaa muistiin, kun nopeus on yli 30 km/h ja keinukatkaisinta AB painetaan uudestaan asentoon SET. Vakionopeudensäätimen kytkeminen tilapäisesti pois toiminnasta Voit milloin tahansa kytkeä vakionopeuden säätimen pois toiminnasta painamalla jarru- tai kytkinpoljinta. Voit kytkeä vakionopeudensäätimen pois toiminnasta myös työntämällä katkaisimen A oikealle - asentoon OFF. Tallennettu nopeus säilyy muistissa. Voit ottaa taas käyttöön tallennetun nopeuden vapauttamalla jarru- tai kytkinpolkimen ja painamalla katkaisin AB sivu 89, kuva 104 hetkeksi asentoon RES. Palauta tallennettu nopeus vain, kun se ei ole liikennetilanteeseen liian suuri. Vakionopeudensäätimen kytkeminen pysyvästi pois toiminnasta Työnnä liukukatkaisin A sivu 89, kuva 104 oikealle asentoon ON.

92 Kommunikointi 91 Kommunikointi Puhelinliitäntä, kädet vapaana -järjestelmä * Yleiset valmistelut puhelinta varten Kytke virta. Odota noin 20 s, katkaise virta ja vedä virta-avain pois virtalukosta. Laita puhelin sovittimeen A (valmistajan ohjeen mukaan) ja kytke virta-avaimella virta. Sovittimella varustetun puhelimen irrottaminen Paina nuppia AC ja ota puhelin esiin. Tehdasasennuksena toimitetaan pidike vain yhtä puhelinta varten. Puhelimen sovittimen voit ostaa Škoda-alkuperäistarvikkeiden valikoimista. Teline on kiinnitetty keskikonsoliin. Puhelimen asentaminen Laita puhelin sovittimeen A (valmistajan ohjeiden mukaisesti). Kuva 105 Yleiset valmistelut puhelinta varten Sovittimella varustetun puhelimen asentaminen telineeseen Laita sovittimella varustettu puhelin telineeseen AB ensin nuolen suuntaan A1, kunnes sovitin osuu vastimeen. Paina sitten sovitinta kevyesti nuolen suuntaan A2, kunnes se lukkiutuu. Alkuasetus Ota virta-avain pois virtalukosta. Laita ilman sovitinta oleva puhelin telineeseen AB. Työnnä sovitinkaapeli puhelimen pistorasiaan. Pistorasia on puhelintelineen luona alapuolella. Alkuasetus on tehtävä: kun sovitin on kytketty ensimmäisen kerran; kun akun kytkentä on ollut irrotettuna; kun sovitinkaapeli on vedetty irti puhelimen pistorasiasta. Näin saat tavallisen autopuhelimen edut täysin hyödynnetyiksi ( kädet vapaina eli hands free -toiminto autoon sijoitetun mikrofonin kautta, ihanteellinen yhteysmahdollisuus ulkoantennin avulla, jne.). Sitä paitsi puhelimen akkua ladataan jatkuvasti. Kysy lisätietoja ammattiliikkeestä. Huomaa seuraavaa sivu 91. Matkapuhelimet ja LA-puhelinjärjestelmät Matkapuhelimen ja radiolaitteiden asennus tulisi teettää vain ammattiliikkeessä. Škoda Auto sallii matkapuhelimen ja radion käytön, kun autossa on asianmukaisesti asennettu ulkoantenni ja suurin lähetysteho on enintään 10 W. Jos aiot asentaa matkapuhelimen ja radion, jonka lähetysteho on suurempi kuin 10 W, kysy ehdottomasti lisäohjeita ammattiliikkeestä. Ammattiliikkeessä tunnetaanmatkapuhelimen tai radion jälkiasennukselle asetettavat vaatimukset. Matkapuhelimen ja radiopuhelimen käyttö voi aiheuttaa toimintahäiriöitä auton elektroniikkaan. Siihen voi olla seuraavia syitä: ei ole ulkoantennia, Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

93 92 Kommunikointi väärin asennettu ulkoantenni, lähetysteho yli 10 W. Siksi auton sisällä ei saa käyttää matkapuhelinta tai radiopuhelinta ilman ulkoantennia tai väärin asennetun ulkoantennin yhteydessä. Lisäksi tulee tietää, että vain ulkopuolinen antenni antaa laitteille parhaan mahdollisen kantavuuden. Kun auton sisätiloissa käytetään matkapuhelinta tai radiopuhelinta ilman ulkoantennia tai väärin asennetun ulkoantennin yhteydessä, saattavat voimistuneet sähkömagneettiset kentät aiheuttaa terveyshaittoja. Keskity ensisijaisesti ajamiseen. Radiota, matkapuhelinta tai niiden pidikkeitä ei saa asentaa turvatyynyn peitelevyn päälle eikä turvatyynyn välittömälle vaikutusalueelle. Onnettomuustilanteessa ihmiset voivat loukkaantua. Ota huomioon matkapuhelimen ja radion käyttöohjeet.

94 Passiivinen turvallisuus 93 Käyttö Passiivinen turvallisuus Perusasiat Aja turvallisemmin Passiivisen turvallisuuden rakenteet vähentävät vammautumisriskiä onnettomuustilanteissa. Tässä luvussa esitetään tärkeitä tietoja, vihjeitä ja neuvoja autosi passiivisesta turvallisuudesta. Tähän lukuun on koottu kaikki, mitä pitää tietää turvavöistä, turvatyynyistä, lastenistuimista ja lasten turvallisuudesta. Noudata siksi erityisesti tämän kappaleen ohjeita ja varoituksia itsesi ja matkustajiesi vuoksi. Tämä kappale sisältää tärkeitä tietoja autossa käyttäytymisestä kuljettajalle ja matkustajille. Kuljettajaa ja matkustajia koskevia lisätietoja turvallisuudesta on tämän käyttöohjekirjan seuraavassa kappaleessa. Kaikkien auton asiapaperien pitäisi olla aina autossa. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun auto lainataan tai myydään. Turvavarusteet Turvavarusteet ovat osa sisustan suojausta ja ne voivat vähentää loukkaantumisia onnettomuustilanteissa. Omaa ja matkustajiesi turvallisuutta ei saa vaarantaa. Onnettomuustapauksessa turvavarusteet voivat vähentää loukkaantumisen riskiä. Seuraava luettelo sisältää osan autosi turvallisuusvarusteista: Kolmen pisteen turvavyöt kaikilla istuinpaikoilla*, voimanrajoittimet etuistuimella*, turvavyön kiristimet etuistuimilla*, turvavyön korkeudensäätö etuistuimilla, etuturvatyynyt*, sivuturvatyynyt*, ISOFIX -järjestelmän mukaiset kiinnityspisteet lastenistuimille, pääntukien korkeudensäätö, säädettävä ohjauspylväs. Mainitut turvavarusteet toimivat yhdessä suojatakseen sinua ja matkustajia mahdollisimman hyvin onnettomuustilanteessa. Turvavarusteet eivät auta sinua tai matkustajiasi, jos sinä tai matkustajasi istuvat väärässä istuma-asennossa tai eivät säädä tai käytä näitä turvavarusteita oikein. Siksi tässä tietoa varusteiden tärkeydestä, miten ne sinua suojaavat, mitä käytössä pitää ottaa huomioon ja miten sinä ja matkustajasi voitte saada niistä suurimman hyödyn. Tämä opastus sisältää tärkeitä varoitusohjeita, jotka sinun ja matkustajiesi täytyy ottaa huomioon vammautumisvaaran vähentämiseksi. Turvallisuus koskee vähän jokaista! Aina ennen ajoa Kuljettajalla on aina vastuu matkustajistaan ja auton käyttöturvallisuudesta. Oman turvallisuutesi ja matkustajiesi turvallisuuden vuoksi ota aina ennen ajoa huomioon seuraavat kohdat: Varmistu, että valaistus ja suuntavalot toimivat moitteettomasti. Tarkasta rengaspaineet. Varmistu, että kaikista ikkunoista on hyvä näkyvyys ulos. Kiinnitä mukana kuljetettavat matkatavarat tukevasti sivu 61, Kuormaaminen tavaratilaan. Varmistu, ettei mikään voi estää polkimien toimintaa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

95 94 Passiivinen turvallisuus Säädä peilit, istuin ja pääntuki kehosi koon mukaan. Kehota matkustajiasi säätämään pääntuet heidän kehojensa koon mukaan. Suojaa lapsi sopivalla lastenistuimella ja oikein kiinnitetyllä turvavyöllä sivu 110, Lasten turvallinen kuljettaminen. Ota huomioon oikean istuma-asennon edellytykset sivu 94, Oikea istumaasento. Kehota myös matkustajiasi asettumaan oikeaan istuma-asentoon. Kiinnitä turvavyö oikein. Kehota myös matkustajiasi kiinnittämään turvavyön oikein sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Mikä vaikuttaa ajoturvallisuuteen? Ajoturvallisuus määräytyy suuresti ajotavasta ja kaikkien matkustajien henkilökohtaisesta käyttäytymisestä. Kuljettajana olet vastuussa itsestäsi ja matkustajistasi. Jos ajoturvallisuutesi häiriintyy, vaarannat itsesi ja myös muut liikenteessä mukana olevat. Ota sen takia huomioon seuraavat ohjeet. Älä anna minkään asian, esim. matkustajasi tai puhelinsoiton, häiritä keskittymistäsi liikenteeseen. Älä koskaan aja autolla, jos ajokelpoisuutesi ei ole kunnossa esim. lääkkeiden, alkoholin tai huumeiden takia. Noudata liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia. Sovita ajonopeus aina tien kuntoon sekä liikenne- ja sääolosuhteisiin. Pidä pitemmillä matkoilla säännöllisesti taukoja - viimeistään joka toinen tunti. Oikea istuma-asento Kuljettajan oikea istuma-asento Kuljettajan oikea istuma-asento on tärkeä turvallista ja jännittämätöntä ajamista varten. Kuva 106 Kuljettajan oikea etäisyys ohjauspyörään Kuva 107 Kuljettajan pääntuen oikea säätö Oman turvallisuutesi vuoksi ja loukkaantumisvaaran pienentämiseksi onnettomuustapauksessa suosittelemme seuraavanlaista säätöä: Säädä ohjauspyörä siten, että ohjauspyörän ja rintalastan väli on vähintään 25 cm kuva 106. Säädä kuljettajan istuin pituussuunnassa siten, että voit painaa polkimet pohjaan jalka hieman taipuneena.

96 Passiivinen turvallisuus 95 Säädä selkänoja siten, että yletyt ohjauspyörän ylimpään kohtaan käsivarret aivan vähän koukistettuina. Säädä pääntuki siten, että pääntuen yläreuna on mahdollisuuksien mukaan samalla tasolla päälakesi ylimmän kohdan kanssa sivu 94, kuva 107. Kiinnitä turvavyö oikein sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Kuljettajan istuimen käsisäätö sivu 55, Etuistuimien säätäminen. Kuljettajan istuimen sähkösäätö sivu 56, Etuistuimien säätäminen sähkötoimisesti*. Etuistuimien ja kaikkien päätukien täytyy aina olla kehojen koon mukaan säädettyinä. Turvavöiden täytyy aina olla oikein kiinnitettyinä, jotta sinä ja matkustajat saatte parhaan mahdollisen suojan. Kuljettajan ja ohjauspyörän välin pitää olla vähintään 25 cm sivu 94, kuva 106. Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata - hengenvaara! Pidä ajon aikana molemmin käsin kiinni ohjauspyörän sivuilta ulkokehältä klo 9 ja klo 3 kohdalta. Älä pidä ohjauspyörästä kiinni klo 12 kohdalta äläkä millään muulla tavalla (esim. ohjauspyörän keskiöstä tai ohjauspyörän sisäkehältä). Tällaisissa tapauksissa kuljettajan turvatyynyn laukeaminen voi aiheuttaa vammoja käsivarsiin, käsiin ja päähän. Ajon aikana selkänojat eivät saa olla kallistettu liikaa taakse. Turvavöiden ja turvatyynyjärjestelmän suojaava vaikutus vaarantuu - loukkaantumisvaara! Pidä huolta, ettei jalkatilassa ole mitään tavaroita, koska ajo- tai jarrutustilanteessa esineet voivat joutua poljinvivustoon. Tällöin kytkimen, jarrujen ja kaasupolkimen käyttö olisi mahdotonta. Etumatkustajan oikea istuma-asento Etumatkustajan tulee istua vähintään 25 cm etäisyydellä kojelaudasta, jotta turvavyö sekä turvatyyny lauetessaan voivat antaa parhaan mahdollisen suojan. Etumatkustajan turvallisuuden vuoksi ja loukkaantumisvaaran pienentämiseksi onnettomuustapauksessa suosittelemme seuraavaa säätöä: Siirrä etumatkustajan istuin mahdollisimman taakse. Säädä pääntuki siten, että pääntuen yläreuna on mahdollisuuksien mukaan samalla tasolla päälakesi ylimmän kohdan kanssa sivu 94, kuva 107. Kiinnitä turvavyö oikein sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Poikkeustapauksissa voidaan etumatkustajan turvavyö kytkeä pois toiminnasta sivu 108, Turvatyynyn poiskytkeminen. Etumatkustajan istuimen käsisäätö sivu 55, Etuistuimien säätäminen. Etumatkustajan istuimen sähkösäätö sivu 56, Etuistuimien säätäminen sähkötoimisesti*. Etuistuimien ja kaikkien päätukien täytyy aina olla kehojen koon mukaan säädettyinä. Turvavöiden täytyy aina olla oikein kiinnitettyinä, jotta sinä ja matkustajat saatte parhaan mahdollisen suojan. Etumatkustajan ja kojelaudan välin pitää olla vähintään 25 cm Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata - hengenvaara! Pidä jalat ajon aikana aina jalkatilassa - älä laita jalkoja kojelaudalle, ulos ikkunasta tai istuimelle. Jarrutustilanteessa tai onnettomuudessa vaarana on lisääntynyt vammautumisriski. Turvatyynyn lauetessa väärästä istuma-asennosta voi aiheutua kuolemaan johtavia vammoja! Ajon aikana selkänojat eivät saa olla kallistettu liikaa taakse. Turvavöiden ja turvatyynyjärjestelmän suojaava vaikutus vaarantuu - loukkaantumisvaara! Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

97 96 Passiivinen turvallisuus Matkustajien oikeat istuma-asennot takaistuimella Takaistuimella matkustavien täytyy istua pystyssä, pitää jalat jalkatilassa ja turvavyö oikein kiinnitettynä. Loukkaantumisvaaran vähentämiseksi äkillisissä jarrutuksissa tai onnettomuudessa täytyy takaistuimella matkustavan ottaa huomioon seuraavaa: Säädä pääntuki siten, että pääntuen yläreuna on mahdollisuuksien mukaan samalla tasolla päälakesi ylimmän kohdan kanssa sivu 94, kuva 107. Kiinnitä turvavyö oikein sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Käytä sopivaa lastenistuinjärjestelmää, jos lapsia on mukana autossa sivu 110, Lasten turvallinen kuljettaminen. Päätukien täytyy aina olla kehojen koon mukaan säädettyinä, ja samoin turvavöiden täytyy aina olla oikein kiinnitettyinä varmistamaan sinulle ja matkustajillesi paras mahdollinen suoja. Pidä jalat ajon aikana aina jalkatilassa - älä koskaan laita jalkoja kojelaudalle, ulos ikkunasta tai istuintasolle. Jarrutustilanteessa tai onnettomuudessa vaarana on lisääntynyt vammautumisriski. Turvatyynyn lauetessa väärästä istuma-asennosta voi aiheutua kuolemaan johtavia vammoja! Jos matkustaja ei istu takaistuimella suorassa, lisääntyy loukkaantumisriski turvavyön väärän reitin takia. Esimerkkejä väärästä istuma-asennosta Väärä istuma-asento voi aiheuttaa matkustajille vakavia loukkaantumisia tai johtaa kuolemaan. Ajon aikana ei saa: seistä autossa, seistä istuimella, olla polvillaan istuimella, kallistaa selkänojaa aivan taakse, nojata kojelautaan, maata takaistuimella, istua vain istuintyynyn etureunassa, istua sivuun kääntyneenä, nojata ulos ikkunasta, pitää jalkoja ulkona ikkunasta, pitää jalkoja kojelaudalla, pitää jalkoja istuinpehmusteella, matkustaa jalkatilassa, matkustaa turvavyötä kiinnittämättä, olla tavaratilassa. Väärästä istuma-asennosta aiheutuu matkustajille hengenvaarallisia vammoja, kun turvatyyny laukeaa ja osuu matkustajaan. Asetu ennen matkan alkua oikeaan istuma-asentoon äläkä muuta istumaasentoa matkan aikana. Kehota myös matkustajia istumaan oikein ja olemaan muuttamatta asentoa matkan aikana. Turvavyöt voivat antaa ihanteellisen suojavaikutuksen vain, jos vyön reitti on oikea. Väärät istuma-asennot vähentävät huomattavasti turvavyön suojavaikutusta ja lisäävät loukkaantumisriskiä turvavyön väärän reitin takia. Kuljettajalla on vastuu itsestään ja matkustajista ja erityisesti mukana kuljetettavista lapsista. Älä anna matkustajien istua väärässä asennossa ajon aikana. Seuraavassa on luettelo vaarallisista istuma-asennoista. Luettelo ei ole täydellinen, silti sen pitäisi olla kiinnostava aihe.

98 Turvavyöt 97 Turvavyöt Miksi turvavyöt? Kiinnitä turvavyö ennen jokaista ajomatkaa, myös kaupunkiliikenteessä! Tämä koskee myös takaistuimella matkustavia - loukkaantumisvaara! Myös raskaana olevien naisten täytyy aina käyttää turvavyötä. Vain siten saadaan paras suoja syntymättömälle lapselle sivu 99, Kolmipisteturvavöiden kiinnittäminen. Turvavyön suojavaikutukseen vaikuttaa suuresti vyön oikea asento. Seuraavilla sivuilla kerrotaan, miten turvavyöt kiinnitetään oikein. Muista ottaa huomioon turvavyön käytössä poikkeavat lain vaatimukset. Kuva 108 Turvavyötä käyttävä kuljettaja Keulakolarin fysikaalinen periaate On todistettu, että turvavyöt antavat hyvän suojan onnettomuuksissa kuva 108. Siksi useimmissa maissa laki edellyttää turvavyön käyttöä. Oikein kiinnitetyt turvavyöt pitävät auton matkustajat oikeassa istuma-asennossa kuva 108. Vyöt rajoittavat huomattavasti liike-energiaa. Lisäksi ne estävät hallitsemattomia heilahduksia, jotka voivat aiheuttaa matkustajille vakavia vammoja. Autossa matkustavat, joiden turvavyö on kiinnitetty oikein, hyötyvät merkittävästi siitä, että liike-energia jakautuu tasaisesti turvavyöhön. Liike-energiaa vaimennetaan lisäksi autosi keulan turvarakenteilla ja muilla turvaominaisuuksilla, kuten esim. turvatyynyjärjestelmällä. Täten törmäyksessä syntyvää energiaa vähennetään ja vammautumisriskiä pienennetään. Onnettomuustilastot osoittavat, että oikein kiinnitetyt turvavyöt vähentävät vammautumisriskiä ja mahdollisuus selvitä vakavasta onnettomuudesta paranee sivu 97. Lapsia kuljetettaessa on otettava huomioon erityisiä turvallisuusnäkökohtia sivu 110, Tärkeitä tietoja lapsia kuljettaville!. Kuva 109 Kuljettaja, joka ei käytä turvavyötä, sinkoutuu eteenpäin Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

99 98 Turvavyöt Myös takaistuimella matkustavan on tärkeää kiinnittää turvavyö, ettei hän sinkoudu onnettomuudessa hallitsemattomasti autossa. Takaistuimen matkustaja, joka ei ole kiinnittänyt turvavyötä, vaarantaa itsensä lisäksi myös edessä istuvat henkilöt kuva 110. Tärkeitä turvallisuusohjeita turvavöiden käyttöön Turvavyön oikea kiinnitys vähentää huomattavasti loukkaantumisvaaraa! Kuva 110 Takaistuimella matkustava henkilö, joka ei käytä turvavyötä, sinkoutuu eteenpäin Keulakolarin fysikaalinen periaate on yksinkertaisesti selitettävissä: Heti kun auto on liikkeellä, autoon sekä auton matkustajiin vaikuttaa liike-energia eli ns. kineettinen energia. Kineettisen energian suuruus riippuu aivan olennaisesti ajonopeudesta sekä auton ja matkustajien painosta. Nopeuden kasvaessa ja painon lisääntyessä täytyy onnettomuustilanteessa purkaa enemmän energiaa. Auton nopeus on kuitenkin merkitsevin tekijä. Kun esimerkiksi nopeus nostetaan nopeudesta 25 km/h nopeuteen 50 km/h eli kaksinkertaiseksi, liike-energia nelinkertaistuu. Yleinen uskomus, että kevyessä törmäyksessä ihminen voi vaimentaa käsillään kehonsa liikkeen, on väärä. Jo pienellä nopeudella tapahtuvassa törmäyksessä vaikuttaa kehoon niin suuri voima, ettei sitä voi enää itse vaimentaa. Vaikka ajetaan vain nopeusalueella km/h, niin onnettomuudessa kehoon vaikuttava voima voi helposti ylittää N (Newton). Tämä vastaa tonnin (1 000 kg) painovoimaa. Keulakolarissa auton matkustajat, jotka eivät ole kiinnittäneet turvavyötä, sinkoutuvat eteenpäin ja iskeytyvät hallitsemattomasti auton sisustaa kuten esim. ohjauspyörää, kojelautaa ja tuulilasia vasten sivu 97, kuva 109. Matkustajat, jotka eivät käytä turvavyötä, saattavat sinkoutua joissain tapauksissa jopa ulos autosta. Tämän seurauksena voi olla hengenvaarallisia vammoja. Turvavyö ei saa olla juuttuneena eikä kiertyneenä, eikä se saa hangata teräviä reunoja vasten. Turvavyön parhaan mahdollisen suojausvaikutuksen varmistamiseksi on vyön kulkureitillä suuri merkitys sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Kaksi ihmistä ei koskaan saa käyttää samaa turvavyötä (ei edes lapset). Turvavyö antaa parhaan mahdollisen suojan vain, kun istuma-asento on oikea sivu 94, Oikea istuma-asento. Turvavyö ei saa koskaan olla teräviä tai rikkoutuvia esineitä vasten (esim. silmälasit, kuulakärkikynä, avainkimppu, jne.), koska siitä voi aiheutua vammoja. Paksut ja löysät vaatteet (esim. pitkä takki puvun päällä) rajoittavat oikeaa istuma-asentoa ja siten turvavyön toimintaa. Puristimien ja muiden välineiden käyttäminen turvavyön säätämiseksi on kielletty (myös turvavyön lyhentäminen pienikokoista henkilöä varten). Lukon kielen saa kiinnittää vain sen istuinpaikan turvavyöhön kuuluvaan lukkokappaleeseen. Turvavyön virheellinen kiinnitys rajoittaa sen turvavaikutusta ja lisää loukkaantumisriskiä. Etuistuimen selkänoja ei saa olla liikaa kallistettu taakse. Turvavyö eivät silloin voi toimia oikein. Turvavyö täytyy pitää puhtaana. Likaantunut turvavyö voi rajoittaa turvavyörullan toimintaa sivu 136, Turvavyöt.

100 Turvavyöt 99 Jatkuu Lukonkielen vastakappaleeseen ei saa laittaa paperia tai vastaavaa ainetta, koska muutoin lukkokieli ei voi lukkiutua. Tarkista säännöllisesti autosi turvavöiden kunto. Jos toteat turvavyön hihnan, liitoksien, automaattisen kelauslaitteen tai lukko-osien vahingoittuneen, kyseinen turvavyö täytyy vaihtaa uuteen Škoda-huollossa. Turvavöitä ei saa irrottaa eikä millään tavoin muuttaa. Älä myöskään yritä korjata niitä itse. Älä myöskään yritä korjata niitä itse. Onnettomuudessa käytössä olleet ja siten venyneet turvavyöt täytyy vaihtaa uusiin - parhaiten Škoda-huollossa. Samalla pitää tarkastaa turvavöiden kiinnitykset. Joissakin maissa voidaan käyttää turvavöitä, joiden toiminta poikkeaa seuraavilla sivuilla kuvatuista turvavöistä. Miten turvavyöt kiinnitetään oikein? Kolmipisteturvavöiden kiinnittäminen Kiinnitä ensin turvavyö, käynnistä auto vasta sitten! Kuva 112 Turvavyön oikea asento raskaana olevalle naiselle Säädä etuistuin ja pääntuki oikeaan asentoon, ennen kuin kiinnität turvavyön sivu 55. Vedä vyötä hitaasti lukonkielestä rinnan ja lantion yli. Työnnä lukonkieli istuimeen kuuluvaan turvavyönlukkoon, niin että se lukkiutuu kuuluvasti. Vedä vyötä kokeeksi, jotta voit varmistaa, että vyö on lukkiutunut. Kolmen pisteen turvavyö on varustettu automaattirullalla. Tämä automatiikka sallii hitaalla vedolla liikkumisvapauden. Äkillinen liike saa automatiikan kuitenkin lukkiutumaan. Se lukkiutuu myös jarrutuksessa, kiihdytyksessä, mäessä ja kaarteessa. Myös raskaana olevan naisen täytyy aina kiinnittää turvavyö. Kuva 111 Olka- ja lantiovyön oikea asento Olkavyöosa ei koskaan saa kulkea kaulan kohdalta, vaan sen pitää kulkea suurin piirtein olkapään puolenvälin kohdalta ja olla hyvin kehon yläosaa vasten. Lantiovyöosa pitää laittaa lantion kohdalle, se ei saa kulkea vatsan yli, ja sen täytyy olla aina tiukattuna kuva 111. Suorista tarvittaessa turvavyöhihna. Raskaana olevan naisen täytyy asettaa lantiovyö mahdollisimman alas lantiolle, ettei vatsanpohjaan kohdistu kiristysvoimaa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

101 100 Turvavyöt Jatkuu Vedä tarvittaessa vyötä lantiota vasten. Väärin kiinnitetty turvavyö voi aiheuttaa jopa pienissä törmäyksissä loukkaantumisen. Liian löysällä oleva turvavyö voi aiheuttaa vammoja, kun törmäyksessä kehosi jatkaa liike-energian johdosta liikettään eteenpäin, kunnes vyö pysäyttää sen äkillisesti. Työnnä lukonkieli vain kyseiseen istuimeen kuuluvaan lukkokappaleeseen. Jos tätä ei oteta huomioon, turvavaikutus heikkenee ja loukkaantumisriski kasvaa. Säädä turvavyön korkeus siten, että olkavyö kulkee likimain olkapään keskikohdan yli - ei missään tapauksessa kaulan kohdalta. Turvavyön kulkureitin asettamiseksi voidaan etuistuimilla käyttää myös istuimen korkeudensäätöä. Turvavyön avaaminen Turvavöiden korkeussäätö Kuva 114 Lukonkielen irrottaminen turvavyön lukkokappaleesta Kuva 113 Etuistuin: Turvavyön korkeudensäätö Turvavyön korkeudensäädön avulla voit sovittaa kolmipisteturvavyön kulkemaan kehon mukaan olkapään alueella. Säädä korkeus painamalla vyön yläsilmukasta ja työntämällä sitä haluamaasi suuntaan joko ylös tai alas. Vyön tulee kulke olkapään yli suurin piirtein keskeltä sivu 99, kuva 111. Tarkasta säädön jälkeen vetämällä napakasti vyöstä, että yläkiinnike on lukkiutunut turvallisesti. Paina turvavyönlukon punaista paininta kuva 114. Lukonkieli ponnahtaa jousivoimalla ulos. Ohjaa vyötä kädellä takaisin, jotta automaattirulla voi kelata vyön loppuun asti kevyesti. Muovinuppi turvavyönauhassa pitää lukonkielen tartuntavalmiilla kohdalla. Kolmen pisteen turvavyö, Interlock-järjestelmä* Joissakin autoissa käytetään lantiovyön sijaan kolmen pisteen Interlock-järjestelmän mukaista turvavyötä. Jos takaistuinten selkänojat eivät ole lukittuina, turvavyön aukikelausmekanismi lukkiutuu eikä vyötä voi kelata auki.

102 Turvavyöt 101 Takana keskellä oleva kolmen pisteen turvavyö ja lukitus lastenistuinta varten* Lastenistuinta varten voi takana keskellä käyttää kolmen pisteen turvavyötä ja lukitusta nk. lapsilukitusta. Lapsilukon kytkeminen Kiinnitä lastenistuin kolmen pisteen rullaturvavyön (itsekelautuvan) avulla lastenistuimen valmistajan ohjeiden mukaan. Kelaa olkavyö kokonaan auki. Takaisinkelaus antaa lopuksi kuuluvan kliksahduksen. Anna vyön kelautua vapaasti kiinni lastenistuimen kiinnittämisen jälkeen. Nyt vyötä ei voi enää kelata auki. Tarkista lukituksen toiminta vetämällä vyöstä. Lapsilukituksen kytkeminen pois toiminnasta Poista lukitus painamalla turvavyön lukon painiketta. Tämän jälkeen vyö alkaa kelautua kiinni. Kun vyö on kelautunut kokonaan sisään, voit vetää sitä jälleen auki. Lantiovyö* Takaistuimen keskipaikalla on kahden pisteen lantiovyö. Kahden pisteen lantiovyön lukko-osaa käytetään samoin kuin kolmen pisteen turvavyössä. Turvallisuussyistä pitää käyttämättömän lantiovyön olla kiinnitettynä lukko-osaan. Lantiovyön pidentäminen Pidä lukkokieltä suorassa kulmassa turvavyöhön nähden ja vedä vyötä tarvittava määrä läpi kuva 116. Lantiovyön lyhentäminen Vedä vyön vapaasta päästä. Vedä ylimääräinen osa vyötä muoviohjaimen läpi. Kuva 116 Lantiovyön pidentäminen Voit helpottaa vyön pituudensäätöä painamalla yhtäaikaa turvavyön lukon kieltä ja kantta pituussuuntaan. Lantiovyön täytyy olla aina tiukasti lantiota vasten. Tiukkaa vyötä tarpeen mukaan. Kuva 115 Lantiovyön kiinnittäminen Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

103 102 Turvavyöt Turvavyönkiristimet Turvatyynyjärjestelmän lisäksi etuistuimien kolmen pisteen turvavöiden automaattirulliin yhdistetyt turvavyönkiristimet lisäävät turvavöitä käyttävien kuljettajan ja matkustajan turvallisuutta. Kun törmäysvoima keulakolarissa ylittää tietyn rajan, kolmen pisteen turvavyöt kiristyvät automaattisesti. Turvavyönkiristimet voivat laueta, vaikka turvavyöt eivät ole kiinnitettyinä. Turvavyönkiristimet laukeavat voimakkaissa keulakolarissa. Laukaisua varten sytytetään räjähdyspanoa automaattirullassa. Mekaaninen järjestelmä vetää vyöhihnaa automaattirullaan, jolloin vyö kiristyy. Kevyissä keulatörmäyksissä, kylki- ja peräkolareissa, katolleen ajossa sekä onnettomuuksissa, joissa ei tapahdu suuria törmäysvoimia, turvavyönkiristimet eivät laukea. Kaikki järjestelmää koskevat työt sekä järjestelmän osien irrotuksen ja asennuksen muiden korjaustöiden takia saa tehdä vain Škoda-huolto. Järjestelmän suojaustoiminta riittää vain yhteen onnettomuuteen. Sen jälkeen kun turvavyönkiristin on lauennut, täytyy koko järjestelmä vaihtaa uuteen. Kun auto myydään, täytyy tämä käyttöohjekirja luovuttaa auton ostajalle. Kun turvavyönkiristin laukeaa, vapautuu savua. Tämä ei merkitse tulipaloa. Kun auto tai järjestelmän osia romutetaan, täytyy ehdottomasti ottaa huomioon niitä koskevat turvallisuusmääräykset. Škoda-huollossa tunnetaan nämä määräykset ja sieltä saat tarvittavaa perusteellista tietoa. Auton ja sen osien romutuksessa on tärkeää ottaa huomioon kansallisen lait.

104 Turvatyynyjärjestelmä 103 Turvatyynyjärjestelmä Turvatyynyjärjestelmän esittely Yleisiä ohjeita turvatyynyjärjestelmästä Etuturvatyynyjärjestelmä täydentää kolmen pisteen rullaturvavöitä antamalla lisäsuojaa pään ja rinnan alueelle voimakkaassa keulakolarissa. Voimakkaassa kylkikolarissa sivuturvatyynyt* vähentävät törmäyspuolella istuvien matkustajien loukkaantumisvaaraa. Turvatyynyjärjestelmä on toimintavalmiina vasta kun virta on kytkettynä. Turvatyynyjärjestelmän toimintavalmiutta valvotaan elektronisesti. Kun virta kytketään, turvatyynyjärjestelmän merkkivalo syttyy muutamaksi sekunniksi. Turvatyynyjärjestelmän osat (auton varustuksen mukaan): elektroninen ohjausyksikkö, etuturvatyyny kuljettajalle ja etumatkustajalle*, sivuturvatyynyt*, turvatyynyjen merkkivalo mittaristossa, etumatkustajan turvatyynyn katkaisin* etumatkustajan puolella kojelaudan lokerossa, sivu 108 merkkivalo etumatkustajan turvatyynyn poiskytkennästä*. sivu 108 Turvatyynyjärjestelmässä on häiriö, kun: virtaa kytkettäessä turvatyynyjen merkkivalo ei syty, virran katkaisemisen jälkeen turvatyynyjen merkkivalo ei sammu neljän sekunnin kuluessa, virran kytkemisen jälkeen turvatyynyjen merkkivalo sammuu ja syttyy uudelleen, turvatyynyjen merkkivalo syttyy tai vilkkuu ajon aikana. Jotta matkustajat saavat parhaan mahdollisen suojan turvatyynyjen lauetessa, etuistuimien tulee olla oikein säädettyinä matkustajan koon mukaan sivu 94, Oikea istuma-asento. Jos et ajaessasi käytä turvavyötä tai nojaudut liian pitkälle eteenpäin tai istut virheellisessä asennossa, loukkaantumisriski on onnettomuuden sattuessa tavallistakin suurempi. Häiriön ilmaantuessa anna huollon tarkastaa turvatyynyjärjestelmä. Muuten on vaara, että turvatyynyt eivät laukea onnettomuudessa. Turvatyynyjärjestelmän osiin ei saa tehdä minkäänlaisia muutoksia. Turvatyynyjärjestelmän osien käsitteleminen on kiellettyä, koska seurauksena voi olla turvatyynyn laukeaminen. Turvatyynyjärjestelmän suojavaikutus riittää vain yhteen onnettomuuteen. Turvatyynyjärjestelmä on vaihdettava, jos turvatyyny on lauennut. Koko käyttöikänsä aikana turvatyynyjärjestelmä ei vaadi mitään huoltoa. Kun auto myydään, anna kaikki auton paperit auton ostajalle. Huomaa, että myös todistus mahdollisesta etuturvatyynyn poiskytkennästä on mukana! Kun auto tai turvatyynyjärjestelmän yksittäisiä osia romutetaan, on ehdottomasti noudatettava asianomaisia turvallisuusmääräyksiä. Alan ammattilaiset tuntevat nämä määräykset. Kansalliset määräykset on huomioitava, kun auto tai turvatyynyjärjestelmän osia romutetaan. Milloin turvatyynyt laukeavat? Turvatyynyjärjestelmä on toteutettu siten, että kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt* laukeavat voimakkaassa keulakolarissa. Voimakkaassa kylkikolarissa laukeaa törmäyspuolen sivuturvatyyny*. Joissakin onnettomuustilanteissa saattavat laueta sekä etu- että sivuturvatyynyt. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

105 104 Turvatyynyjärjestelmä Lievissä keula- ja kylkikolareissa, peräänajoissa ja auton kääntyessä katolleen turvatyynyt eivät laukea. Laukaisutekijät Onnettomuustilanteet ovat erilaisia, siksi turvatyynyjen laukeamisen edellytyksiä ei voi yleisesti määrittää. Vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi auton törmäyskohteen ominaisuus (kova, pehmeä), törmäyskulma, auton nopeus, jne. Ratkaiseva turvatyynyjen laukeamisen aiheuttaja on törmäyksessä syntyvä hidastuvuus. Ohjausyksikkö analysoi törmäystapahtumaa ja laukaisee vastaavan turvajärjestelmän. Mikäli törmäyksessä syntyvä ja mitattu auton hidastuvuus jää ohjausyksikköön ennalta syötettyä arvoa pienemmäksi, turvatyynyt eivät laukea, vaikka auto saattaa törmäyksen seurauksena vaurioitua pahastikin. Etuturvatyynyt Etuturvatyynyjen esittely Turvatyynyjärjestelmä ei korvaa turvavöitä! Turvatyynyt eivät laukea: kun virta on katkaistuna; kevyessä keulakolarissa; kevyessä kylkikolarissa; peräkolarissa; kun auto kääntyy katolleen. Turvatyynyn täyttyessä vapautuu harmaanvalkoista vaaratonta kaasua. Se on normaalia, eikä merkitse tulipaloa autossa. Etumatkustajan turvatyynyn laukeamisen jälkeen kojelauta on vaihdettava. Kun turvatyyny laukeaa onnettomuudessa: sisävalot syttyvät (jos sisävalaistuksen katkaisin on ovikoskettimen toiminnan mukaisessa asennossa); hätävilkut syttyvät; kaikkien ovien lukitus aukeaa. Kuva 117 Kuljettajan turvatyyny ohjauspyörässä Kuva 118 Etumatkustajan turvatyyny kojelaudassa Kuljettajan etuturvatyyny on asennettu ohjauspyörään kuva 117. Etumatkustajan etuturvatyyny* on sijoitettu kojelautaan käsinelokeron yläpuolelle kuva 118. Sijaintikohteet on merkitty tunnuksella AIRBAG. Etuturvatyynyjärjestelmä antaa kolmen pisteen rullaturvavöiden täydentämiseksi suojaa pään ja rinnan alueelle kuljettajalle ja etumatkustajalle voimakkaissa keulakolareissa Etuturvatyynyjärjestelmän tärkeitä turvallisuusohjeita sivulla 105.

106 Turvatyynyjärjestelmä 105 Turvatyyny ei ole korvaa turvavyötä vaan on osa auton passiivisen turvallisuuden kokonaisuutta. Huomaa, että turvatyynyt antavat parhaan suojavaikutuksen vain yhdessä oikein kiinnitettyjen turvavöiden kanssa. Normaalin suojavaikutuksen lisäksi turvavöiden tehtävä on pitää kuljettaja ja etumatkustaja keulakolarin tapahtuessa paikoillaan siten, että etuturvatyynyt voivat antaa parhaan mahdollisen suojan. Sen takia turvavöiden pitää olla aina kiinnitettyinä, ei ainoastaan lain vaatimuksesta, vaan myös turvallisuussyistä sivu 97, Miksi turvavyöt?. Etumatkustajan turvatyynyn laukeamisen jälkeen kojelauta on vaihdettava. Etuturvatyynyjen toiminta Pään ja yläruumiin loukkaantumisriskiä vähennetään täysin täyttyneillä turvatyynyillä. etumatkustajan törmäys laajentuneeseen turvatyynyyn vaimentaa heidän liikettä eteenpäin. Näin vähenee pään ja ylävartalon loukkaantumisriski. Turvatyynyn pussi sallii kaasujen virrata ulospäin (siihen törmäävän henkilön kuormituksen mukaan), jotta pää ja yläruumis saavat tyynystä suojan. Törmäyksen jälkeen tyynypussi tyhjenee niin paljon, että näkyvyys eteenpäin on taas varmistettu. Turvatyynyn täyttyessä vapautuu harmaanvalkoista vaaratonta kaasua. Se on normaalia, eikä merkitse tulipaloa autossa. Turvatyyny laukeaa suurella voimalla, joka voi aiheuttaa vammoja henkilölle, jonka istuimen säätö ja istuma-asento ei ole oikea Etuturvatyynyjärjestelmän tärkeitä turvallisuusohjeita. Etuturvatyynyjärjestelmän tärkeitä turvallisuusohjeita Turvatyynyjärjestelmän oikea käyttö vähentää huomattavasti loukkaantumisvaaraa! Kuva 119 Kaasulla täyttyneet turvatyynyt Turvatyynyjärjestelmä on toteutettu siten, että kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt* laukeavat voimakkaissa keulakolareissa. Joissakin onnettomuustilanteissa saattavat laueta sekä etu- että sivuturvatyynyt. Kun turvatyynyt laukeavat, ne täyttyvät kaasulla ja laajentuvat kuljettajan ja etumatkustajan edessä kuva 119. Turvatyynyn täyttyminen tapahtuu sekunnin murto-osassa ja suurella nopeudella, jotta tyynyt voivat suojata onnettomuudessa. Kuljettajan ja Kuva 120 Turvallinen etäisyys ohjauspyörästä Älä laita lasta koskaan istumaan auton etuistuimelle. Jos turvatyyny laukeaa onnettomuudessa, voi lapsi loukkaantua vakavasti tai menettää henkensä! On tärkeää, että kuljettaja pysyy vähintään 25 cm etäisyydellä ohjauspyörästä ja etumatkustaja vastaavalla etäisyydellä kojelaudasta kuva 120. Jos tästä minimietäisyydestä ei pidetä huolta, ei turvatyynyjärjestelmä voi suojata Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

107 106 Turvatyynyjärjestelmä Jatkuu - hengenvaara! Sen lisäksi etuistuimien ja pääntukien pitää olla aina henkilöiden koon mukaan oikein säädettyinä. Jos käytät etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan, estä etumatkustajan turvatyynyn tai sivuturvatyynyn toiminta katkaisimesta (monissa maissa tämä koskee myös lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan) sivu 108, Turvatyynyn poiskytkeminen. Jos näin ei tehdä, lapsi voi loukkaantua vakavasti tai kuolla, kun etumatkustajan turvatyyny laukeaa. Joissakin maissa kansalliset lait vaativat myös etumatkustajan sivuturvatyynyn kytkemisen pois toiminnasta. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Etuistuimilla istuvien henkilöiden ja turvatyynyjen vaikutusalueen välissä ei saa olla muita henkilöitä, eläimiä eikä tavaroita. Ohjauspyörään ja kojelautaan etumatkustajan puolelle turvatyynyn kohdalle ei saa kiinnittää tarroja tms., näiden kohtien päälle ei saa laittaa mitään tavaroita eikä niitä saa muuttaa millään tavalla. Näitä kohtia saa puhdistaa vain kuivalla tai veteen kostutetulla liinalla. Turvatyynymodulien peitekansien päälle tai niiden välittömään läheisyyteen ei saa asentaa mitään varusteita, esim. juomatölkinpidintä, puhelintelinettä tms. Turvatyynyjärjestelmän osiin ei saa tehdä minkäänlaisia muutoksia. Vain ammattiliike saa huoltaa airbag-järjestelmän ja purkaa sekä koota siihen liittyviä laiteosia muiden auton laitteiden (esim. ohjauspyörän) korjaustöiden yhteydessä. Älä koskaan tee muutoksia etupuskuriin tai koriin. Älä laita tavaroita kojelaudalle etumatkustajan turvatyynyn kohdalle. Sivuturvatyynyt* Sivuturvatyynyjen esittely Sivuturvatyyny parantaa matkustajan suojaa kylkikolarissa. Kuva 121 Sivuturvatyynyn asennuspaikka kuljettajan istuimessa Sivuturvatyynyt on asennettu etuistuimen selkänojiin. Sivuturvatyynyt täydentävät kolmen pisteen turvavöitä suojaamalla kehon yläosaa (rintaa, vatsaa ja lantiota) voimakkaissa kylkikolareissa Sivuturvatyynyjä koskevia turvallisuusohjeita sivulla 107. Turvavyön tarkoitus on tavanomaisen suojaamisen lisäksi pitää kuljettaja tai etumatkustaja sivutörmäyksessä sellaisessa asennossa, että sivuturvatyyny voi antaa parhaan mahdollisen suojan. Sen takia turvavöiden pitää olla aina kiinnitettyinä, ei ainoastaan lain vaatimuksesta, vaan myös turvallisuussyistä sivu 97, Miksi turvavyöt?.

108 Turvatyynyjärjestelmä 107 Sivuturvatyynyjen toiminta Ylävartalon loukkaantumisriskiä vähennetään täyttyvien sivuturvatyynyjen avulla. Kuva 122 Kaasulla täyttyneet sivuturvatyynyt Voimakkaissa kylkikolareissa laukeaa törmäyksen puolen etuistuimen sivuturvatyyny kuva 122. Joissakin onnettomuustilanteissa saattavat laueta sekä etu- että sivuturvatyynyt. Turvatyyny täyttyy lauetessaan kaasulla. Turvatyynyn täyttyminen tapahtuu sekunnin murto-osassa ja suurella nopeudella, jotta tyynyt voivat suojata onnettomuudessa. Turvatyynyn täyttyessä vapautuu harmaanvalkoista vaaratonta kaasua. Se on normaalia, eikä merkitse tulipaloa autossa. Matkustajan törmääminen täyttyneeseen tyynyyn vaimentaa henkilön kuormitusta. Näin vähennetään koko ylävartalon (rintakehän, vatsan ja lantion) loukkaantumisriskiä törmäyksen puoleista ovea päin. Sivuturvatyynyjä koskevia turvallisuusohjeita Turvatyynyjärjestelmän oikea käyttö vähentää huomattavasti loukkaantumisvaaraa! Jos käytät etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan, estä etumatkustajan turvatyynyn tai sivuturvatyynyn toiminta Jatkuu katkaisimesta (monissa maissa tämä koskee myös lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan) sivu 108, Turvatyynyn poiskytkeminen. Jos näin ei tehdä, lapsi voi loukkaantua vakavasti tai kuolla, kun etumatkustajan turvatyyny laukeaa. Joissakin maissa kansalliset lait vaativat myös etumatkustajan sivuturvatyynyn kytkemisen pois toiminnasta. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Pää ei saa olla sivuturvatyynyn vaikutusalueella. Muutoin voi onnettomuudessa olla seurauksena vakava loukkaantuminen. Tämä koskee erityisesti lapsia, jotka eivät istu lastenistuimessa sivu 112, Lasten turvallisuus ja Sivuturvatyyny*. Jos lapsi istuu ajon aikana väärässä asennossa, häneen kohdistuu onnettomuudessa suurempi loukkaantumisriski. Tästä voi olla seurauksena vakava loukkaantuminen sivu 110, Tärkeitä tietoja lapsia kuljettaville!. Henkilöiden ja turvatyynyjen vaikutusalueen välissä ei saa olla ihmisiä, eläimiä eikä mitään tavaroita. Oviin ei saa kiinnittää mitään tarvikkeita kuten esim. juomatölkinpitimiä. Laita auton vaatekoukkuun vain kevyitä vaatteita. Älä jätä vaatekappaleiden taskuihin mitään painavia ja teräväreunaisia esineitä. Älä kohdista istuimien selkänojiin suurta voimaa, iskuja tai työntöjä, ettei järjestelmä pääse vahingoittumaan. Sivuturvatyynyt eivät ehkä enää toimi sen jälkeen! Kuljettajan ja etumatkustajan istuimelle ei saa asentaa minkäänlaista istuinsuojaa eikä -päällistä ilman Škoda Auton nimenomaista lupaa. Kun turvatyyny laukeaa selkänojasta, saattaa istuinsuojan tai -päällisen käyttö rajoittaa huomattavasti sivuturvatyynyn suojaavaa vaikutusta. Jos istuinten turvatyynymoduuleissa on vaurioita, korjauta ne valtuutetussa huollossa. Etuistuimien turvatyynyissä ei saa olla vaurioita, repeytymisiä eikä syviä naarmuja. Älä avaa turvatyynymoduulia väkisin. Kaikki sivuturvatyynyjen asennustyöt, kuten järjestelmän osien irrotus ja asennustyöt muiden korjaustöiden (kuten esim. istuinten irrotus) tieltä tulee jättää ammattimiehen tehtäväksi. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

109 108 Turvatyynyjärjestelmä Turvatyynyn poiskytkeminen Turvatyynyjen kytkeminen pois toiminnasta Anna kytkeä poiskytketyt turvatyynyt takaisin toimintaan mahdollisimman pian uudelleen, jotta ne voivat taas täyttää suojaustoimintansa. Auton etu- ja sivuturvatyynyt* voi kytkeä pois toiminnasta testerillä (toiminta estetty). Anna turvatyynyjen poiskytkentä huollon tehtäväksi. Etumatkustajan etu- ja sivuturvatyyny voidaan kytkeä pois toiminnasta katkaisimella, jos autossa sellainen on sivu 108. Turvatyynyjen poiskytkentä tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa. Esim.: kun poikkeustapauksissa täytyy asentaa etumatkustajan istuimelle lastenistuin, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa poikkeavien lain vaatimusten takia kasvot ajosuuntaan) sivu 110, Tärkeitä turvallisuusohjeita lastenistuimien käyttöä varten ; kun kuljettajan istuimen oikeasta säätöasennosta huolimatta ohjauspyörän keskiön ja kuljettajan rintakehän väli jää pienemmäksi kuin 25 cm; kun kuljettajan vammautuneisuuden vuoksi erikoisvarusteet ohjauspyörän alueella ovat välttämättömiä; kun pitää asentaa poikkeavat istuimet (esim. ortopediset istuimet ilman sivuturvatyynyjä). Turvatyynyjärjestelmän valvonta Turvatyynyjärjestelmän toimintavalmiutta valvotaan elektronisesti myös silloin, kun yksi turvatyyny on pois kytkettynä. Kun turvatyyny on testerillä kytketty pois toiminnasta: Virran kytkemisen jälkeen mittariston turvatyynyjen merkkivalo palaa noin 3 s ja vilkkuu sen jälkeen noin 12 s. Kun turvatyyny kytketään pois toiminnasta tavaralokerossa olevalla turvatyynyn katkaisimella*: Virran kytkemisen jälkeen mittaristossa oleva turvatyynyjärjestelmän merkkivalo palaa noin 4 s; Turvatyynyn kytkeminen pois toiminnasta osoitetaan merkkivalolla auton edessä olevan sisävalon vieressä sivu 108. Ammattiliike tietää, milloin ja mitkä autosi turvatyynyt on kytkettävä pois toiminnasta kansallisen moottoriajoneuvoasetuksen mukaisesti. Etumatkustajan turvatyynyn (-tyynyjen) katkaisin* Kuva 123 Käsinelokero: Etumatkustajan turvatyynyn (- tyynyjen) katkaisin Kuva 124 Etumatkustajan turvatyynyn katkaisin Etumatkustajan etu- sekä sivuturvatyyny (jos autossa on sivuturvatyynyt) voidaan kytkeä pois toiminnasta katkaisimella.

110 Turvatyynyjärjestelmä 109 Turvatyynyjen poiskytkentä Katkaise virta. Käännä avaimella turvatyynyn katkaisimen ura asentoon OFF sivu 108, kuva pystysuora asento. Tarkista, että virran ollessa kytkettynä auton etusisävalon vieressä oleva turvatyynyn merkkivalo palaa sivu 108, kuva 124. Jatkuu Tarkistuta järjestelmä huollossa heti. Turvatyynyjen takaisinkytkentä Katkaise virta. Käännä avaimella turvatyynyn katkaisimen ura asentoon ON sivu 108, kuva vaakasuora asento. Tarkista, että virran ollessa kytkettynä auton etusisävalon vieressä oleva turvatyynyn merkkivalo ei pala sivu 108, kuva 124. Turvatyynyn saa kytkeä pois toiminnasta vain poikkeustapauksissa sivu 108. Merkkivalo (turvatyynyn poiskytkentä) Merkkivalo on auton etusisävalon vieressä sivu 108, kuva 124. Jos etumatkustajan turvatyyny tai sivuturvatyyny* on kytketty pois toiminnasta, merkkivalo syttyy 4 s kuluttua virran kytkemisestä. Jos merkkivalo vilkkuu, turvatyynyjen poiskytkentäjärjestelmässä on vika. Tarkistuta turvatyynyjärjestelmä huollossa välittömästi. Kuljettaja on vastuussa, onko turvatyyny kytkettynä vai katkaistuna. Kytke turvatyyny pois toiminnasta ainoastaan sytytysvirran ollessa katkaistuna! Muuten saatat vahingoittaa turvatyynyjärjestelmän toimintaa. Kun varoitusvalo (turvatyyny poiskytkettynä) vilkkuu: On vaara, että etumatkustajan turvatyyny ei laukea onnettomuudessa. Älä käytä silloin etuistuimella lastenistuinta. Etuistuimella oleva kuormitus aiheuttaa vaaran, että turvatyyny laukeaa tahattomasti ja mahdollisesti vahingoittaa etumatkustajaa. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

111 110 Lasten turvallinen kuljettaminen Lasten turvallinen kuljettaminen Tärkeitä tietoja lapsia kuljettaville! Johdanto Onnettomuustilastot ovat osoittaneet, että lapset ovat yleensä paremmin turvassa taka- kuin etuistuimella. Alle 12-vuotiaat lapset kuuluvat normaalisti takaistuimelle (ota huomioon mahdollisesti poikkeavat kansalliset lain määräykset). Iän, koon ja painon mukaan lapsi pitää kiinnittää siellä lasten turvaistuimeen tai turvavyöhön. Turvallisuussyistä lastenistuin pitää asentaa etumatkustajan istuimen taakse. Onnettomuustilanteessa vaikuttavat fysiikan voimat koskevat luonnollisesti myös lapsia sivu 97, Keulakolarin fysikaalinen periaate. Päinvastoin kuin aikuisilla, lasten lihakset ja luuston rakenne eivät ole vielä täysin kehittyneet. Siksi lasten loukkaantumisriski on suurempi. Tämän loukkaantumisriskin pienentämiseksi lapsia saa kuljettaa vain erityisissä lastenistuimissa! Käytä vain lastenistuimia, jotka ovat virallisesti hyväksyttyjä, lapsille sopivia ja vastaavat standardia ECE-R 44, jossa lastenistuimet jaetaan 5 ryhmään sivu 112, Lastenistuimien jakaminen ryhmiin. Standardin ECE-R 44 mukaan tarkastetuissa lasten turvaistuinjärjestelmissä on irtoamaton hyväksymismerkintä (ympyrässä iso E, sen alla hyväksyntänumero) Suositamme käyttämään alkuperäisten Škoda-lisävarustevalikoiman lastenistuimia. Nämä on kehitetty ja tarkastettu Škoda-autoissa käytettäviksi. Ne ovat standardin ECE- R 44 mukaisia. Huomaa lastenistuimen asennuksessa ja käytössä lain vaatimukset ja valmistajan ohjeet Tärkeitä turvallisuusohjeita lastenistuimien käyttöä varten. Poikkeavat kansalliset lain vaatimukset ovat määrääviä tämän käyttöohjekirjan ja tämän luvun antamiin ohjeisiin nähden. Tärkeitä turvallisuusohjeita lastenistuimien käyttöä varten Lastenistuimien oikea käyttö vähentää huomattavasti loukkaantumisvaaraa! Auton kaikkien matkustajien - erityisesti lasten - tulee olla ajon aikana oikein turvavyöhön kiinnitettyinä. Alle 1,50 m pituiset tai alle 12-vuotiaat eivät saa käyttää normaalia turvavyötä ilman lastenistuinta, koska muutoin seurauksena voi tulla vammoja vatsan ja kaulan alueelle. Noudata kansallisia määräyksiä. Missään tapauksessa lapsia ei saa pitää sylissä - ei edes vauvoja! Voit kuljettaa lapsen turvallisesti sopivassa lastenistuimessa. Lapsen kuljettaminen on turvallista sopivassa lastenistuimessa sivu 112, Lastenistuin! Älä anna lapsen olla lastenistuimessa ilman valvontaa. Älä ota lasta mukaan autoon kiinnittämättä häntä asianmukaisesti. Tietyissä äärimmäisissä ilmasto-olosuhteissa lämpötila auton sisällä voi olla hengenvaarallinen. Lasten ei pidä koskaan ajon aikana seistä autossa tai olla polvillaan istuimella. Lapset eivät saa seistä autossa ajon aikana eivätkä olla istuimella polvillaan. Jos onnettomuus tapahtuu, lapsi sinkoutuu auton sisällä ja voi täten itse loukkaantua hengenvaarallisesti ja aiheuttaa muille matkustajille vastaavan vaaran. Jos lapsi on ajon aikana väärässä istuma-asennossa, häneen kohdistuu onnettomuudessa lisääntynyt loukkaantumisriski. Tämä koskee erityisesti

112 Lasten turvallinen kuljettaminen 111 Jatkuu lasta, jota kuljetetaan etumatkustajan istuimella, kun turvatyyny onnettomuudessa laukeaa. Tästä voi olla seurauksena hengenvaarallisia ja jopa kuolemaan johtavia vammoja. Turvavyön parhaan mahdollisen suojausvaikutuksen varmistamiseksi on vyön kulkureitillä suuri merkitys sivu 99, Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?. Noudata ehdottomasti lastenistuimen valmistajan ohjeita turvavyön asentamiseksi oikeaa reittiä pitkin. Väärin kiinnitetty turvavyö voi aiheuttaa jopa pienissä törmäyksissä loukkaantumisen. Tarkasta, että turvavyön kulkureitti on oikea. Huolehdi, etteivät teräväreunaiset esineet vahingoitaa turvavyötä. Jos käytät etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa myös käytettäessä lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan), etumatkustajan etu- ja myös sivuturvatyyny on ehdottomasti kytkettävä pois toiminnasta* sivu 108. Jos näin ei tehdä, lapsi voi loukkaantua vakavasti tai kuolla, kun etumatkustajan turvatyyny laukeaa. Joissakin maissa on lakisääteisiä määräyksiä myös sivuturvatyynyjen poiskytkennästä. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Lastenistuimen käyttäminen etumatkustajan istuimella Lastenistuimia pitäisi aina käyttää vain takaistuimella. Kuva 125 Tarra keskimmäisessä sivupylväässä matkustajan puolella Suosittelemme turvallisuussyistä, että lasten turvaistuinjärjestelmä asennetaan jos mahdollista takaistuimelle. Jos etumatkustajan istuimella kuitenkin käytetään lastenistuinta, autossa olevan turvatyynyjärjestelmän kohdalla täytyy vastaavasti ottaa seuraava varoitusohje huomioon. Huomio - erityinen vaara! Tällainen lastenistuin on etumatkustajan turvatyynyn vaikutusalueella. Tämä lastenistuin on etumatkustajan etuturvatyynyn vaikutusalueella. Turvatyyny voi lauetessaan aiheuttaa lapselle vakavia ja jopa hengenvaarallisia vammoja. Tästä asiasta muistuttaa myös tarra, joka on keskimmäisessä sivupylväässä matkustajan puolella kuva 125. Tarra on näkyvissä, kun etumatkustajan ovi avataan. Joissakin maissa tarra on myös etumatkustajan häikäisysuojassa. Jos haluat kaikesta huolimatta käyttää etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa myös käytettäessä lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan), etumatkustajan etu- ja myös sivuturvatyyny* on ehdottomasti kytkettävä pois toiminnasta sivu 108, Turvatyynyn poiskytkeminen. Jos näin ei tehdä, lapsi voi loukkaantua vakavasti tai kuolla, kun etumatkustajan turvatyyny laukeaa. Joissakin maissa on lakisääteisiä määräyksiä myös sivuturvatyynyjen poiskytkennästä. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Kun matkustajan etuturvatyyny kytketään pois toiminnasta merkkihuollossa järjestelmäntesterillä matkustajan sivuturvatyyny* pysyy toimintavalmiudessa. Joissakin maissa kansalliset määräykset vaativat etuturvatyynyjen lisäksi myös sivuturvatyynyjen kytkemisen pois toiminnasta. Noudata lastenistuinten käyttöä koskevia poikkeavia kansallisia vaatimuksia. Kun etumatkustajan istuimella käytetään lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan, etumatkustajan istuin täytyy siirtää takimmaiseen asentoonsa. Jos etumatkustajan istuimessa on korkeudensäätö, istuin täytyy säätää korkeimpaan asentoon. Joissakin maissa kansalliset lain määräykset vaativat, että myös etumatkustajan sivuturvatyyny kytketään pois toiminnasta. Anna tarpeen mukaan kytkeä turvatyyny (turvatyynyt) pois toiminnasta sivu 108. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

113 112 Lasten turvallinen kuljettaminen Jatkuu Heti kun lastenistuinta ei enää käytetä etumatkustajan istuimella, etumatkustajan turvatyynyt pitää kytkeä jälleen toimintaan. Lasten turvallisuus ja Sivuturvatyyny* Lapsi ei saa koskaan olla sivuturvatyynyn vaikutusalueella. Kuva 126 Lapsi, jota ei ole kiinnitetty oikein oikeaan istumaasentoon, on vaarassa sivuturvatyynyn lauetessa Tällöin turvatyyny kehittää niin suuren voiman, että tyynypussi voi aiheuttaa väärässä asennossa istuvalle tai sivuturvatyynyn vaikutusalueella olevien tavaroiden kautta loukkaantumisen auton matkustajille. Tämä koskee erityisesti lapsia, ellei heitä kuljeteta lain vaatimusten mukaisesti. Lapsi on kiinnitetty istuimeen hänen ikäänsä vastaavan lastenistuimen avulla. Lapsen ja sivu- sekä yläturvatyynyjen vaikutusalueiden välillä on riittävästi tilaa. Turvatyyny antaa parhaan mahdollisen suojan. Jos käytät etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa myös käytettäessä lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan), etumatkustajan etu- ja myös sivuturvatyyny on ehdottomasti kytkettävä pois toiminnasta* sivu 108. Jos näin ei tehdä, lapsi voi loukkaantua vakavasti tai kuolla, kun etumatkustajan turvatyyny laukeaa. Joissakin maissa on lakisääteisiä määräyksiä myös sivuturvatyynyjen poiskytkennästä. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Vakavien loukkaantumisten välttämiseksi lapsen täytyy autossa olla aina kiinnitettynä ikänsä, painonsa ja kokonsa mukaiseen kiinnitysjärjestelmään. Lapsen pää ei saa koskaan olla sivuturvatyynyn vaikutusalueella - loukkaantumisvaara! Älä laita mitään esineitä sivuturvatyynyjen vaikutusalueille - loukkaantumisvaara! Kuva 127 Lastenistuimeen oikein kiinnitetty lapsi Sivuturvatyynyt tarjoavat kylkikolareissa auton matkustajille parannetun suojauksen. Jotta tämä suojaus voidaan toteuttaa, täytyy sivuturvatyynyn täyttymisen tapahtua sekunnin murto-osissa sivu 107, Sivuturvatyynyjen toiminta. Lastenistuin Lastenistuimien jakaminen ryhmiin Saa käyttää vain sellaisia lastenistuimia, jotka ovat virallisesti hyväksyttyjä ja jotka ovat lapselle sopivia. Lastenistuimia koskee standardi ECE44-R. ECE-R = Economic Commission of Europe - Regulation.

114 Lasten turvallinen kuljettaminen 113 Standardin ECE-R 44 mukaan tarkastetuissa lasten turvaistuinjärjestelmissä on irtoamaton hyväksymismerkintä (ympyrässä iso E, sen alla hyväksyntänumero). Lastenistuimet on jaettu viiteen ryhmään: Ryhmän 0 / 0+ lastenistuimet Ryhmä Paino kg sivu kg asti sivu kg sivu kg sivu kg sivu 115 Yli 150 cm pitkät lapset voivat käyttää auton omia turvavöitä ilman istuintyynyä. Lastenistuimien käyttö Yhteenveto lastenistuinten käyttökelpoisuudesta auton eri istuimilla direktiivin EU 77/541ja standardin ECE 44 mukaan: AU A+ Lastenistuin ryhmä ja 3 Etumatkustajan istuin Takaistuimen reunapaikka Takaistuimen keskipaikka AU A+ AU A+ AU AU A+ AU A+ AU AU A+ AU A+ AU AU AU AU Yleisluokitus - istuin soveltuu kaikille hyväksytyille lastenistuintyypeille. Istuin voidaan varustaa kiinnityssilmukoilla ISOFIX-järjestelmän* mukaisesti. Kuva 128 Ryhmän 0 / 0+ lastenistuimet Alle 9 kuukauden ikäisille ja alle 10 kilon painoisille vauvoille sekä alle 18 kuukauden ikäisille ja alle 13 kilon painoisille lapsille sopivat parhaiten lastenistuimet, jotka voidaan säätää makuuasentoon kuva 128. Koska nämä lastenistuimet asennetaan siten, että lapsi istuu selkä ajosuuntaan, niitä ei saa käyttää etumatkustajan istuimella sivu 111, Lastenistuimen käyttäminen etumatkustajan istuimella. Jos haluat poikkeustapauksissa käyttää etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa myös, kun käytetään lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan), etumatkustajan etuturvatyyny pitää ehdottomasti kytkeä pois toiminnasta, merkkihuollossa tai etumatkustajan etuturvatyynyn katkaisimella* sivu 108. Joissakin maissa kansalliset määräykset vaativat etuturvatyynyjen lisäksi myös sivuturvatyynyjen kytkemisen pois toiminnasta. Noudata lastenistuinten käyttöä koskevia poikkeavia kansallisia vaatimuksia. Joissakin maissa kansalliset lain määräykset vaativat, että myös etumatkustajan sivuturvatyyny kytketään pois toiminnasta. Heti kun etumatkustajan istuimella olevaa lastenistuinta ei enää käytetä, etumatkustajan turvatyyny pitää kytkeä takaisin toimintaan. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

115 114 Lasten turvallinen kuljettaminen Ryhmän 1 lastenistuimet Jatkuu Heti kun etumatkustajan istuimella olevaa lastenistuinta ei enää käytetä, etumatkustajan turvatyyny pitää kytkeä takaisin toimintaan. Ryhmän 2 lastenistuimet Kuva 129 Turvapöydällä varustettu ryhmän 1 lastenistuin asennettuna takaistuimelle siten, että siinä istutaan kasvot ajosuuntaan Ryhmän 1 lastenistuimet sopivat vauvoille ja pikkulapsille noin 4-vuotiaisiin asti ja painoltaan 9-18 kg. Tämän ryhmän alarajan kokoisille lapsille soveltuvat parhaiten lastenistuimet, joissa lapsi istuu selkä ajosuuntaan. Ryhmän 0+ ylärajan kokoisille lapsille soveltuvat parhaiten lastenistuimet, joissa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan kuva 129. Lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan, ei saa käyttää etumatkustajan istuimella sivu 111, Lastenistuimen käyttäminen etumatkustajan istuimella. Jos haluat poikkeustapauksissa käyttää etumatkustajan istuimella lastenistuinta, jossa lapsi istuu selkä ajosuuntaan (monissa maissa myös, kun käytetään lastenistuinta, jossa lapsi istuu kasvot ajosuuntaan), etumatkustajan etuturvatyyny pitää ehdottomasti kytkeä pois toiminnasta, merkkihuollossa tai etumatkustajan turvatyynyn katkaisimella* sivu 108. Joissakin maissa kansalliset määräykset vaativat etuturvatyynyjen lisäksi myös sivuturvatyynyjen kytkemisen pois toiminnasta. Noudata lastenistuinten käyttöä koskevia poikkeavia kansallisia vaatimuksia. Joissakin maissa kansalliset lain määräykset vaativat, että myös etumatkustajan sivuturvatyyny kytketään pois toiminnasta. Kuva 130 Takaistuimelle ajosuuntaan asennettu lastenistuin ryhmälle 2 Lapsille noin 7 vuoden ikään asti painoluokassa kg sopivat parhaiten lastenistuimet, joita käytetään kolmen pisteen rullaturvavöiden yhteydessä kuva 130. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Tarpeen mukaan turvatyyny on kytkettävä pois toiminnasta, merkkihuollossa tai etumatkustajan turvatyynyn katkaisimella* sivu 108. Turvavyön olkavyöosan täytyy kulkea suurin piirtein olkapään keskikohdan yli ja olla tiukasti kehon yläosaa vasten. Missään tapauksessa se ei saa kulkea kaulan kohdalta. Turvavyön lantiovyöosan täytyy kulkea lantion yli ja olla hyvin tiukattuna, eikä se saa kulkea vatsan yli. Vedä tarvittaessa turvavyöhihna lantion yli. Noudata lastenistuinten käyttöä koskevia poikkeavia kansallisia vaatimuksia.

116 Lasten turvallinen kuljettaminen 115 Ryhmän 3 lastenistuimet Lastenistuimen kiinnitys ISOFIX -järjestelmällä Kuva 131 Takaistuimelle ajosuuntaan asennettu lastenistuin ryhmälle 3 Kuva 132 Kiinnityssilmukat (ISOFIX-järjestelmä) Yli 7-vuotiaille lapsille, jotka painavat kg ja joiden pituus on alle 150 cm, soveltuu parhaiten lastenistuin (tyyny), joka kiinnitetään kolmipisteturvavyöllä kuva 131. Yli 150 cm pitkät lapset voivat käyttää auton omia turvavöitä ilman istuintyynyä. Kun lasta kuljetetaan etumatkustajan istuimella, ota huomioon kansalliset lain määräykset, jotka koskevat lastenistuinten käyttöä. Tarpeen mukaan turvatyyny on kytkettävä pois toiminnasta, merkkihuollossa tai etumatkustajan turvatyynyn katkaisimella* sivu 108. Turvavyön olkavyöosan täytyy kulkea suurin piirtein olkapään keskikohdan yli ja olla tiukasti kehon yläosaa vasten. Missään tapauksessa se ei saa kulkea kaulan kohdalta. Turvavyön lantiovyöosan täytyy kulkea lantion yli ja olla hyvin tiukattuna, eikä se saa kulkea vatsan yli. Vedä tarvittaessa turvavyöhihna lantion yli. Noudata lastenistuinten käyttöä koskevia poikkeavia kansallisia vaatimuksia. Kuva 133 ISOFIX-lastenistuin työnnetään autossa oleviin kiinnikkeisiin Takaistuimen reunimmaisten paikkojen selkänojan ja istuinosan välissä on kaksi kiinnityssilmukkaa ISOFIX-järjestelmän mukaisen lastenistuimen kiinnittämistä varten ISOFIX-lastenistuimet voidaan asentaa nopeasti, mukavasti ja turvallisesti. Kiinnitys tapahtuu mukana toimitettavien ohjeiden mukaisesti. Kiinnitettäessä lastenistuimen on ehdottomasti lukkiuduttava kuuluvasti. Lastenistuimen kiinnittäminen Laita tartuntapäät kiinnityssilmukoihin selkänojan ja istuinosan väliin kuva 132. Työnnä lastenistuimen tartuntapäät kiinnityssilmukoihin, kunnes ne lukkiutuvat kuuluvasti kuva 133. Kokeile vetämällä lastenistuinta molemmista sivuista. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

117 116 Lasten turvallinen kuljettaminen ISOFIX -lastenistuimet voidaan asentaa nopeasti, mukavasti ja turvallisesti. Noudata lastenistuimen asennuksessa ja irrotuksessa ehdottomasti lastenistuimen valmistajan ohjeita. ISOFIX -järjestelmän mukaista lastenistuinta voi käyttää vain, jos autossa on ISOFIX - järjestelmän kiinnityssilmukat ja lastenistuin on hyväksytty autotyyppiin standardin ECE-R 44 mukaisesti. ISOFIX -järjestelmän mukaisia lastenistuimia on saatavana merkkiliikkeistä, joissa istuin voidaan myös asentaa. Lastenistuimen mukana seuraa tarkka asennusohje. Kiinnityssilmukat on kehitetty vain ISOFIX -lastenistuimia varten. Älä kiinnitä näihin kiinnityssilmukoihin koskaan muita lastenistuimia, turvavöitä tai tavaroita - hengenvaara! Ennen kuin käytät jotain muuta autoa varten hankkimaasi ISOFIX -lastenistuinta, varmista Škoda-liikkeestä, onko kyseinen istuin sopiva autoosi. ISOFIX -lastenistuimen voi kiinnittää tavallisella kolmen pisteen rullaturvavyöllä. Noudata lastenistuimen asennuksessa ja irrotuksessa ehdottomasti lastenistuimen valmistajan ohjeita. ISOFIX -lastenistuimia on lapsille, joiden painoluokka on 9-18 kg. Tämä vastaa ikää 9 kuukaudesta 4 vuoteen.

118 Älykästä tekniikkaa 117 Ajovihjeitä Älykästä tekniikkaa Elektroninen ajonvakautusohjelma (ESP)* Yleistä Kuva 134 ESP-katkaisin Yleistä ESP-järjestelmän avulla auton hallinta paranee ajamisen ääritilanteissa, esimerkiksi ajettaessa kaarteeseen kovaa vauhtia. Riippumattomuus tienpinnan olosuhteista vähentää luiston vaaraa, siten auton ajovakavuus paranee. Järjestelmä on käytössä kaikissa nopeuksissa. Elektroniseen ajonvakautusohjelmaan on yhdistetty seuraavat järjestelmät: sähköinen tasauspyörästön lukitus (EDS), vetoluistonrajoitus (ASR), lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS), hätäjarrutustehostin. Toimintatapa ESP-järjestelmä kytkeytyy automaattisesti toimintaan, kun moottori käynnistetään ja tekee itsetestauksen. ESP-järjestelmän ohjausyksikkö käsittelee yksittäisten järjestelmien lähettämät tiedot. Lisäksi se käsittelee mittaustietoja, joita herkät anturit tuottavat: pyörähdysnopeus auton pystyakselin ympäri, auton sivuttaiskiihtyvyys, jarrutuspaine ja ohjauksen kääntökulma. Ohjauspyörän kääntökulman ja ajonopeuden mukaan määräytyy kuljettajan haluama ajosuunta, johon jatkuvasti verrataan auton todellista käyttäytymistä. Kun tapahtuu poikkeama, kuten esim. auton alkavassa luistossa, ESP-järjestelmä jarruttaa vastaavaa pyörää automaattisesti. Pyörään vaikuttavan jarrutusvoiman ansiosta auton kulku vakautuu. Kun auto yliohjautuu (auton peräpää pyrkii luistamaan irti), jarrutetaan pääasiassa ulkokaarteen puoleista etupyörää, ja kun auto aliohjautuu (auto pyrkii puskemaan ulos kaarteesta), jarrutetaan sisäkaarteen puoleista takapyörää. Tähän jarrutukseen liittyy voimakas ääni. ESP-järjestelmä toimii yhdessä ABS-järjestelmän kanssa sivu 120, Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)*. Jos ABS-järjestelmään tulee häiriö, putoaa ESP-järjestelmä pois toiminnasta. Jos ESP-järjestelmään tulee häiriö, mittaristossa palaa ESP-merkkivalo sivu 30. Poiskytkeminen ESP-järjestelmän voi kytkeä pois toiminnasta kuva 134 ja taas toimintaan katkaisinta painamalla. Merkkivalo palaa, jos ESP on kytketty pois toiminnasta sivu 30. Normaalisti ESP-järjestelmän pitää aina olla kytkettynä. Vain tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa, kun luisto on toivottavaa, voi olla mielekästä kytkeä järjestelmä pois toiminnasta. Esimerkiksi: ajettaessa lumiketjuja käyttäen kun ajetaan umpihangessa tai irtosorapintaisella tiellä kun heijataan irti kiinni juuttunutta autoa. Lopuksi ESP-järjestelmä pitää kytkeä takaisin toimintaan. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

119 118 Älykästä tekniikkaa Fysiikan lakien mukaisia rajoituksia ei edes ESP-järjestelmä voi kumota. Myös ESP-järjestelmällä varustetulla autolla pitää ajotapa sovittaa aina tien kunnon ja liikennetilanteen mukaan. Tämä koskee erityisesti liukasta ja märkää keliä. Parantunut turvallisuus ei saa aiheuttaa korotettua turvallisuusriskiä - onnettomuusvaara! ESP-järjestelmän moitteettoman toiminnan varmistamiseksi kaikissa neljässä pyörässä täytyy olla samanlaiset renkaat. Renkaiden erilaiset vierintäkehät voivat aiheuttaa odottamattoman moottorin tehon rajoituksen. Muutokset autossa (esim. moottorissa, jarruissa, alustassa tai kokomuutokset renkaissa ja vanteissa) voivat vaikuttaa ESP-järjestelmän toimintaan sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Elektroninen tasauspyörästön lukko (EDS)* Elektroninen tasauspyörästön lukitus estää yksittäisen vetävän pyörän sutimisen. ABS*-järjestelmällä varustetuissa autoissa voi olla elektroninen tasauspyörästön lukitus (EDS). Jarrujen ylikuumentuminen Jotta jarrutetun pyörän jarrulevy ei kuumene liikaa, EDS kytkeytyy poikkeuksellisen kovassa käytössä automaattisesti pois toiminnasta. Auto säilyy ajokelpoisena ja sen ominaisuudet ovat samat kuin autolla ilman EDS-järjestelmää. Niin pian kuin jarrut ovat jäähtyneet, EDS kytkeytyy taas toimintaan. Kun kiihdytetään tasaisen liukkaalla tienpinnalla, esimerkiksi jäällä ja lumessa, pitää kaasupoljinta käyttää varoen. Vetävät pyörät voivat EDS:stä huolimatta luistaa ja vaikuttaa ajovakavuuteen - onnettomuusvaara! Sovita ajotapasi myös EDS:llä varustetulla autolla ajaessasi tien kunnon ja liikenneolosuhteiden mukaan. Parantunut turvallisuus ei saa aiheuttaa korotettua turvallisuusriskiä - onnettomuusvaara! Jos ABS-järjestelmän merkkivalo palaa, saattaa vika olla myös EDS-järjestelmässä. Käänny mahdollisimman pian merkkikorjaamon puoleen. Muutokset autossa (esim. moottorissa, jarruissa, alustassa tai kokomuutokset renkaissa ja vanteissa) voivat vaikuttaa EDS:n toimintaan sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Yleistä EDS-järjestelmän ansiosta liikkeellelähtö, kiihdytykset ja hyvin jyrkkien mäkien nousu on helpompaa tai ylipäänsä mahdollista. Toimintatapa EDS toimii automaattisesti eli ilman kuljettajan toimenpiteitä. Se valvoo ABS:n anturien avulla vetävien pyörien pyörintänopeuksia. Jos liukkaalla tienpinnalla vain toinen pyörä luistaa, vetävien pyörien välille syntyy pyörintänopeuksien ero. EDS jarruttaa luistavaa pyörää ja tasauspyörästö välittää suuremman vetovoiman toiseen pyörään. Tämän järjestelmän toimintaan liittyy kuuluva äänekkyys.

120 Älykästä tekniikkaa 119 Vetoluistonrajoitus(ASR) Luistonesto estää vetäviä pyöriä luistamasta kiihdytyksessä. Esimerkiksi: ajettaessa lumiketjuja käyttäen kun ajetaan umpihangessa tai irtosorapintaisella tiellä kun heijataan irti kiinni juuttunutta autoa. Lopuksi ASR-järjestelmä pitää kytkeä taas toimintaan. Kuva 135 ASR-järjestelmän katkaisin Yleistä ASR-järjestelmän ansiosta on helpompaa tai on ylipäänsä mahdollista lähteä liikkeelle, kiihdyttää ja nousta hyvin jyrkkää mäkeä. Toimintatapa ASR-järjestelmä kytkeytyy automaattisesti, kun moottori käynnistetään, ja tekee itsetestauksen. Järjestelmä valvoo vetävien pyörien pyörintänopeutta ABS-anturien avulla. Jos pyörät luistavat, sovitetaan automaattisesti moottorin käyntinopeus antamaan tien pinnan olosuhteisiin sopiva vetovoima. Järjestelmä on käytössä kaikissa nopeuksissa. ASR-järjestelmä toimii yhdessä ABS-järjestelmän kanssa sivu 120, Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)*. Jos ABS-järjestelmään tulee häiriö, putoaa myös ASR-järjestelmä pois toiminnasta. Jos ASR-järjestelmään tulee häiriö, mittaristossa palaa ASR-merkkivalo sivu 30. Poiskytkeminen ASR-järjestelmän voi kytkeä pois toiminnasta kuva 135 ja taas toimintaan katkaisinta painamalla. Merkkivalo palaa, jos ASR on kytketty pois toiminnasta sivu 30. Normaalisti ASR-järjestelmän pitää aina olla kytkettynä. Vain tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa, kun luisto on toivottavaa, voi olla mielekästä kytkeä järjestelmä pois toiminnasta. Ajotapa täytyy aina sovittaa tien kunnon ja liikennetilanteen mukaan. Parantunut turvallisuus ei saa aiheuttaa korotettua turvallisuusriskiä - onnettomuusvaara! ASR-järjestelmän häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi kaikissa neljässä pyörässä täytyy olla samanlaiset renkaat. Renkaiden erilaiset vierintäkehät voivat aiheuttaa odottamattoman moottorin tehon rajoituksen. Muutokset autossa (esim. moottorissa, jarruissa, alustassa tai kokomuutokset renkaissa ja vanteissa) voivat vaikuttaa ASR-järjestelmän toimintaan sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Jarruttaminen Mikä vaikuttaa haitallisesti jarrutukseen? Kuluneisuus Jarrupäällysteiden kuluminen riippuu suuresti käyttöolosuhteista ja ajotavasta. Jos ajat usein kaupunki- tai lyhytmatka-ajoa tai ajat hyvin urheilullisesti, jarrupäällysteiden paksuus pitää tarkastuttaa Škoda-huollossa myös tarkastushuoltojen välillä. Kosteus ja tiesuola Tietyissä tilanteissa, esimerkiksi kun on ajettu vesilätäkön läpi, rankassa sadekuurossa tai auton pesun jälkeen, saattaa jarrujen toiminta viivästyä, koska jarrulevyjen ja jarrupäällysteiden pinnalla on vettä tai talvella jäätä. Kuivaa jarrut mahdollisimman pian useita kertoja jarruttamalla. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

121 120 Älykästä tekniikkaa Myös ajettaessa tiellä, jonne on levitetty suolaa, täysi jarrutusteho voi tulla viivästyneenä, jos jarruja ei ole käytetty pitkään aikaan. Kuluta jarruttamalla suolakerros pois jarrulevyistä ja jarrupäällysteistä. Korroosio Jarrulevyjen korroosio ja jarrupäällysteiden likaantuminen voimistuvat, kun auto on käyttämättömänä pitkiä aikoja tai sitä käytetään vähän. Jos jarruja on käytetty vähän ja levyissä on ruostetta, suositellaan jarrujen puhdistusta toistuvilla voimakkailla jarrutuksilla suuresta nopeudesta. Vika jarrujärjestelmässä Jos huomaat, että jarrutusmatka on äkillisesti pidentynyt ja jarrupoljin painuu syvemmälle, toinen piiri kaksipiirijarruista on mahdollisesti poissa toiminnasta. Aja auto viipymättä lähimpään Škoda-huoltoon vian korjauttamiseksi. Käytä sinne ajaessasi alennettua nopeutta ja varaudu suurempaan jarrupolkimen painamisvoiman tarpeeseen. Matala jarrunestetaso Jos jarrunestetaso on liian matala, voi jarrujärjestelmään tulla häiriöitä. Jarrunestetasoa valvotaan elektronisesti sivu 31, Jarrujärjestelmä. Käytä jarruttamista jarrujen kuivaamiseksi ja jarrulevyjen puhdistamiseksi vain silloin, kun muu liikenne sen sallii. Muuta liikennettä ei saa vaarantaa. Kun jälkeenpäin asennetaan eteen ilmanohjain, kokopyöräkapselit tms., täytyy varmistaa, että ilman tulo etupyörien jarruille ei esty, muutoin jarrujärjestelmä voi kuumentua liikaa Huomaa, että uudet jarrupäällysteet eivät anna täyttä jarrutustehoa ensimmäisten 200 km ajon aikana. Jarrupäällysteiden täytyy ensin hioutua, ennen kuin niillä saadaan paras mahdollinen kitka. Hieman heikompaa jarrutusvoimaa voit kuitenkin tasata suuremmalla poljinvoimalla. Tämä ohje koskee myös myöhemmin vaihdettuja uusia jarrupäällysteitä. Varoitus! Älä laahauta jarruja pitämällä jarrupoljinta kevyesti painettuna, jos tarkoituksena ei ole jarruttaa. Jarrut saattavat ylikuumentua, jarrutusmatkan pidentyä ja jarrujärjestelmä kuluu enemmän. Ennen kuin lähdet ajamaan pitkää jyrkkää alamäkeä, vähennä nopeutta ja vaihda seuraavaksi pienemmälle vaihteelle. Siten hyödynnät moottorijarrutusta ja kevennät jarrujen kuormitusta. Jos joudut myös jarruttamaan, jarruta jaksoittain, ei yhtämittaisesti. Jarrutehostin Jarrutehostin vahvistaa painetta, joka jarrupolkimella saadaan aikaan. Tarvittava lisäpaine syntyy vain moottorin ollessa käynnissä. Älä sammuta moottoria, ennen kuin auto on pysähtynyt. Jarrutehostin toimii vain moottorin käydessä. Kun moottori on sammutettu, tarvitaan enemmän voimaa jarrujen käyttämiseksi. Koska autoa ei voi pysäyttää tavanomaisella tavalla, seurauksena voi olla onnettomuus ja vakavia vammoja. Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)* ABS estää pyörien lukkiutumisen jarrutuksessa. Yleistä ABS vaikuttaa merkittävästi aktiivisen turvallisuuden parantamiseen. Koska pyörät eivät lukkiudu, ABS mahdollistaa täyden jarrutustehon ja parhaan mahdollisen ohjattavuuden liukkaalla tienpinnalla päinvastoin kuin ilman tätä järjestelmää. Ei pidä kuitenkaan olettaa, että jarrutusmatka lyhenisi ABS ansiosta kaikissa olosuhteissa. Jarrutusmatka voi hieman pidentyä esim. irtosoralla tai vastasataneessa lumessa, kun joka tapauksessa ajetaan varoen ja hitaasti.

122 Älykästä tekniikkaa 121 Toimintatapa Kun jollain pyörällä on auton ajonopeuteen nähden liian pieni kehänopeus ja pyörä pyrkii lukkiutumaan, niin tämän pyörän jarrupainetta vähennetään. Tämä säätötoimenpide saa aikaan jarrupolkimeen sykkivän liikkeen ja siihen yhdistyvän äänen. Näin auton kuljettaja saa tiedon, että pyörät pyrkivät lukkiutumaan (ABS:n säätöalue). Jotta ABS voi säätää tällä alueella parhaalla mahdollisella tavalla, täytyy jarrupoljinta pitää painettuna. Älä jarruta pumppaamalla! Fysiikan lakien mukaisia rajoituksia ei ABS voi kumota. Tämä pitää muistaa erityisesti tienpinnan ollessa liukas tai märkä. Kun ABS toimii säätelyalueella, pitää ajotapa sovittaa heti tien kunnon ja liikenneolosuhteiden mukaan. ABSjärjestelmän mahdollistama parantunut turvallisuus ei saa aiheuttaa korotettua turvallisuusriskiä - onnettomuusvaara! Jos ABS-järjestelmässä on häiriö, vain normaali jarrujärjestelmä on toimintakelpoinen. Mene mahdollisimman pian korjaamolle. sovita ajotapasi siten, että otat huomioon ABS-vian, koska et voi tietää, kuinka paljon häiriö vaikuttaa jarrutustehoon. Hätäjarrutustehostus toimii, kun jarrupoljinta painetaan nopeasti. Tällöin jarrujärjestelmään syntyy paljon suurempi paine kuin tavallisessa jarrutuksessa. Näin saadaan suhteellisen vähäisellä jarrupolkimen painamisella mahdollisimman lyhyessä ajassa riittävä paine jarrujärjestelmään parasta mahdollista jarrutusta varten. Lyhimmän jarrutusmatkan varmistamiseksi jarrupoljinta täytyy pitää painettuna edelleen. Hätäjarrutustehostus auttaa hätätilanteissa kehittämällä paineen nopeasti jarrujärjestelmään jarrutusmatkan lyhentämiseksi. Siinä käytetään täysin hyödyksi ABS-järjestelmä. Kun jarrupoljin vapautetaan, hätäjarrutustehostustoiminta päättyy automaattisesti ja jarrut toimivat normaalilla tavalla. Fysiikan lakien mukaisia rajoituksia ei edes hätäjarrutustehostus voi kumota. Sovita auton nopeus tien kunnon ja liikenneolosuhteiden mukaan. Parantunut turvallisuus, jonka hätäjarrutusjärjestelmä antaa, ei saa johtaa turvallisuusriskin lisäämiseen. Jos ABS-järjestelmään tulee häiriö, ilmaistaan tämä merkkivalolla sivu 30. Muutokset autossa (esim. moottorissa, jarruissa, alustassa tai kokomuutokset renkaissa ja vanteissa) voivat vaikuttaa ABS:n toimintaan sivu 159, Lisävarusteet, muutokset ja varaosat. Hätäjarrutustehostin* Hätäjarrutustehostin lisää äkillisessä ja voimakkaassa jarrutuksessa (esimerkiksi vaaran uhatessa) jarrutusvoimaa ja mahdollistaa jarrujärjestelmään nopeasti ABS:n säätelyyn tarvittavan paineen. Useimmat kuljettajat jarruttavat vaaratilanteissa tosin oikealla hetkellä, mutta eivät paina jarrupoljinta riittävän voimakkaasti. Siksi ei saavuteta parasta mahdollista hidastuvuutta ja auton jarrutusmatkasta tulee tarpeettoman pitkä. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

123 122 Ajaminen ja ympäristö Ajaminen ja ympäristö Ensimmäiset kilometriä ja sen jälkeen Uusi moottori Ensimmäisten km aikana on ajettava totutusajoa km asti Älä aja nopeammin kuin 3/4 huippunopeudesta kullakin vaihteella eli 3/4 moottorin suurimmasta sallitusta käyntinopeudesta. Älä paina kaasupoljinta pohjaan. Vältä moottorin suuria käyntinopeuksia. Älä vedä perävaunua km Lisää vähitellen moottorin kuormitusta sallittuun nopeuteen jokaisella vaihteella eli moottorin suurimpaan sallittuun käyntinopeuteen. Ensimmäisten käyttötuntien aikana moottorin sisäinen kitka on suurempi kuin myöhemmin, kun kaikki osat ovat sopeutuneet toisiinsa. Ajotapa ensimmäisten km aikana vaikuttaa merkittävästi tämän totutusajon onnistumiseen. Edes totutusajovaiheen jälkeen ei pidä käyttää tarpeettoman suuria käyntinopeuksia. Suurin sallittu moottorin käyntinopeus on merkitty käyntinopeusmittarin asteikkoon punaisen alueen alkamisella. Käsivaihteistolla varustetussa autossa pitää vaihtaa seuraavalle suuremmalle vaihteelle viimeistään, kun käyntinopeus saavuttaa punaisen alueen. Moottorin ohjausyksikkö rajoittaa äärimmäisen suuret käyntinopeudet. Käsivaihteisia autoja koskee toisaalta myös ohje: Älä aja liian pienillä käyntinopeuksilla. Vaihda pienemmälle vaihteelle, jos moottori ei käy enää puhtaasti. Varoitus! Kaikki ajonopeus- ja käyntinopeusohjeet koskevat käyntilämmintä moottoria. Älä koskaan käytä kylmässä moottorissa suuria käyntinopeuksia - ei paikallaan eikä ajon aikana millään vaihteella. Ympäristöohje Älä käytä tarpeettoman suuria käyntinopeuksia - vaihtamalla ajoissa suuremmalle vaihteelle voit säästää polttonestettä, vähentää käytöstä aiheutuvaa melua ja vähentää haittoja ympäristölle. Uudet renkaat Uudet renkaat vaativat totutusajon, sillä niiden pitokyky ei ole aluksi paras mahdollinen. Huomaa tämä erityisesti ensimmäisten 500 km aikana. Aja erityisen varovasti. Uudet jarrupalat Huomaa, että uudet jarrupäällysteet eivät anna täyttä jarrutustehoa ensimmäisten 200 km ajon aikana. Jarrupäällysteiden täytyy ensin hioutua, ennen kuin niillä saadaan paras mahdollinen kitka. Hieman heikompaa jarrutusvoimaa voit kuitenkin tasata suuremmalla poljinvoimalla. Tämä ohje koskee myös myöhemmin vaihdettuja uusia jarrupäällysteitä. Totutusajon aikana pitää välttää jarrujen voimakasta kuormittamista. Näitä ovat esim. äkkijarrutukset, erityisesti suurista nopeuksista sekä vuoristossa ajaminen. Katalysaattori Pakokaasujen puhdistuslaitteen (katalysaattorin) moitteeton toiminta on ratkaisevan tärkeä ympäristöä huomioon ottavassa auton käytössä. Huomaa seuraavat ohjeet:

124 Ajaminen ja ympäristö 123 Tankkaa bensiinimoottorilla varustettuun autoon vain lyijytöntä bensiiniä sivu 138. Älä aja säiliötä tyhjäksi. Älä katkaise ajon aikana sytytysvirtaa. Älä lisää liikaa moottoriöljyä sivu 145, Moottoriöljyn lisääminen. Älä hinaa autoa käyntiin yli 50 m sivu 169, Käyntiin hinaaminen. Jos joudut ajamaan autollasi maassa, jossa ei ole saatavana lyijytöntä bensiiniä, joudut vaihtamaan katalysaattorin uuteen, kun myöhemmin ajat maassa, jossa katalysaattorin käyttö on pakollista. Katalysaattorin korkean lämpötilan takia et saa pysäyttää autoa siten, että auton alle jää herkästi syttyvää materiaalia, joka pääsee kosketukseen katalysaattoriin - tulipalovaara! Älä levitä alustasuojaa tai ruosteensuoja-ainetta pakoputkeen, katalysaattoriin eikä lämpösuojakilpiin. Nämä aineet voivat syttyä ajon aikana - tulipalovaara! Varoitus! Katalysaattorilla varustetun auton polttoainesäiliötä ei saa ajaa tyhjäksi. Polttoaineen loppuminen saattaa aiheuttaa sytytyshäiriöitä. Palamatonta polttoainetta voi joutua pakoputkistoon ja vahingoittaa katalysaattoria. Jo yksi tankillinen lyijyllistä bensiiniä aiheuttaa katalysaattorin vaurioitumisen. Jos moottori käy epätasaisesti tai se tuntuu voimattomalta, vähennä nopeutta ja mene lähimpään asiantuntevaan korjaamoon, missä ongelma voidaan korjata. Oireet voivat johtua sytytysjärjestelmän viasta. Palamatonta polttoainetta voi joutua pakoputkistoon ja vahingoittaa katalysaattoria. Ympäristöohje Jopa moitteettomasti toimiva pakokaasujen puhdistusjärjestelmä voi aiheuttaa moottorin tietyissä käyttöolosuhteissa rikinhajuisia pakokaasuja. Tämä johtuu polttoaineen rikkipitoisuudesta. Usein riittää, että tankkaa lyijytöntä korkeaoktaanista bensiiniä toisen yhtiön huoltoasemalta. Taloudellinen ja ympäristöystävällinen ajaminen Yleistä Oma ajotapa on merkittävä tekijä. Polttoaineenkulutus, ympäristön kuormitus sekä moottorin, jarrujen ja renkaiden kuluminen riippuvat merkittävästi kolmesta tekijästä: omasta ajotyylistä, kuormituksesta, teknisistä ominaisuuksista. Ennakoivalla ja taloudellisella ajotavalla voit vähentää polttoaineenkulutusta helposti %. Tässä on joitakin neuvoja, miten voit säästää ympäristöä ja samalla myös rahaa. Polttoaineenkulutukseen vaikuttavat monet asiat, joihin kuljettajalla ei voi vaikuttaa. Esimerkiksi kulutus kasvaa talvella tai vaativissa olosuhteissa, huonokuntoisilla teillä, perävaunua vedettäessä, jne. Auton tekniikka on suunniteltu matalaa kulutusta ja taloudellista ajoa silmälläpitäen. Erityinen arvo on kohdistettu mahdollisimman vähäiselle ympäristön kuormittamiselle. Jotta voit käyttää näitä ominaisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi ja säilyttää ne, huomaa seuraavat ohjeet. Kiihdytyksessä kannattaa pitää moottorin käyntinopeus sopivalla alueella auton suuren polttoaineenkulutuksen ja resonanssiäänien välttämiseksi. Ennakoiva ajaminen Kiihdytyksessä auto kuluttaa eniten bensiiniä. Vältä tarpeettomia kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Jos ajat ennakoivasti, tarvitaan vähemmän jarruttamista ja siten myös vähemmän kiihdytyksiä. Anna auton rullata, kun se on mahdollista, esimerkiksi kun näet, että seuraavat liikennevalot ovat punaiset. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

125 124 Ajaminen ja ympäristö Vaihteiden käyttäminen energian säästämiseksi Ajoissa suuremmalle vaihteelle vaihtaminen säästää polttoainetta. Vältä täyskaasuasentoa Hitaalla nopeudella säästyy polttoainetta. Kuva 136 Polttoaineen kulutus l/100 km ja ajonopeus km/h Kuva 137 Polttoaineen kulutus l/100 km ja ajonopeus km/h Käsivaihteisto Aja ykkösvaihteella vain noin yhden autonmitan verran. Suuremmalle vaihteelle voit vaihtaa aina, kun edellisellä vaihteella olet saavuttanut käyntinopeuden kierrosta minuutissa. Tehokas tapa polttoaineen säästämiseksi on vaihtaa ajoissa suuremmalle vaihteelle. Se joka käyttää pieniä vaihteita, kuluttaa tarpeettomasti polttoainetta. Kuvasta kuva 136 näkyy polttoaineen kulutuksen ja nopeuden suhde eri vaihteilla. Kulutus on 1. vaihteella suurin ja 5. vaihteella pienin. Käytä avuksi myös ajotietokoneen* informaatioita sivu 19. Harkittu kaasupolkimen painaminen ei ainoastaan vähennä tuntuvasti polttoaineen kulutusta, vaan se vaikuttaa edullisesti myös ympäristön kuormitukseen ja autosi kulumiseen. Jos mahdollista, älä aja autolla huippunopeutta. Polttoaineenkulutus, pakokaasupäästöt ja auton melu lisääntyvät voimakkaasti ajettaessa suurella nopeudella. Tässä kuva 137 on polttoaineen kulutuksen suhde ajonopeuteen. Kun käytät autosi mahdollisesta huippunopeudesta vain 3/4, polttoaineen kulutus vähenee puoleen. Vähennä tyhjäkäyntiä Myös tyhjäkäynti kuluttaa polttoainetta. Jonossa, rautatien tasoristeyksessä ja liikennevaloissa pitkän punaisen vaiheen aikana kannattaa sammuttaa moottori. Moottorin sammuttaminen jo sekunniksi säästää enemmän polttoainetta kuin moottorin uuteen käynnistämiseen tarvitaan. Moottorin käydessä tyhjäkäyntiä kestää kauan, ennen kuin moottori on käyntilämmin. Lämpimäksi käytön aikana ovat kuluminen ja pakokaasupäästöt erityisen suuria. Lähde siksi moottorin käynnistämisen jälkeen heti liikkeelle. Vältä kuitenkin suuria käyntinopeuksia.

126 Ajaminen ja ympäristö 125 Säännöllinen huolto Huonosti säädetty moottori kuluttaa tarpeettoman paljon polttoainetta. Säännöllinen ja asiantunteva huolto antaa jo etukäteen edellytykset polttoainetta säästävälle autoilulle. Autosi kunto ei vaikuta positiivisesti ainoastaan sen liikenneturvallisuuteen ja arvon säilymiseen, vaan myös polttoaineen kulutukseen. Huonosti säädetty moottori voi aiheuttaa jopa 10 % normaalia suuremman polttoaineen kulutuksen! Valtuutetulla korjaamolla huoltotyöt tehdään täsmällisesti huolto-ohjelman mukaan. Tarkasta öljytaso tankkauksen jälkeen. Öljynkulutus riippuu suuresti moottorin kuormituksesta ja käyntinopeuksista. Ajotavan mukaan öljynkulutus voi olla jopa 0,5 l/1 000 km. On normaalia, että uuden moottorin öljynkulutus saavuttaa pienimmän arvonsa vasta tietyn käyttöajan jälkeen. Siksi voit arvioida uuden auton öljynkulutusta oikein vasta noin km ajon jälkeen. Ympäristöohje Käyttämällä synteettisiä pienkitkaöljyjä voit edelleen vähentää kulutusta. Jotta vuodot voidaan havaita ajoissa, tarkasta auton alla oleva alue säännöllisesti. Jos löydät auton alta öljy- tai muita nesteläikkiä, niin tarkistuta autosi valtuutetulla korjaamolla. Aja vähemmän lyhyttä ajoa Lyhyet ajomatkat kuluttavat suhteellisen paljon polttoainetta. Vältä ajamasta kylmällä moottorilla alle 4 km matkoja. Kuva 138 Polttoaineen kulutus l/100 km erilaisissa lämpötiloissa Moottorin ja katalysaattorin täytyy ensin saavuttaa oikea toimintalämpötila, ennen kuin ne voivat vähentää tehokkaasti polttoaineen kulutusta ja pakokaasupäästöjä. Kylmä moottori kuluttaa heti käynnistyksen jälkeen polttoainetta noin l/100 km. Noin kilometrin ajon jälkeen vähentyy kulutus noin arvoon 10 l/100 km. Vasta noin 4-10 kilometrin jälkeen moottori on käyttölämmin (ulkolämpötilan ja moottorin mukaan), jolloin kulutus on normaali. Vältä siksi mahdollisuuksien mukaan lyhyitä ajomatkoja. Ratkaisevaa tässä yhteydessä on ympäristön lämpötila. Kuva kuva 138 osoittaa polttoaineen kulutuksen eron samalla matkalla lämpötilan ollessa +20 C tai -10 C. Autosi polttoaineenkulutus on talvella suurempi kuin kesällä. Pidä huolta rengaspaineista Oikeat rengaspaineet säästävät polttoainetta. Pidä aina huolta oikeista rengaspaineista. Liian pienet rengaspaineet lisäävät vierintävastusta. Tämän seurauksena polttoaineenkulutus suurenee ja sitäpaitsi renkaiden kuluminen lisääntyy ja ajo-ominaisuudet huonontuvat. Tarkasta rengaspaineet aina kylmistä renkaista. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

127 126 Ajaminen ja ympäristö Älä aja talvirenkailla ympäri vuoden, sillä ne kuluttavat jopa 10 % enemmän polttoainetta. Lisäksi ne ovat meluisampia. Vältä turhaa kuormaa. Kuorman kuljettaminen kuluttaa polttoainetta. Jokainen kilo lisää painoa kasvattaa polttoaineen kulutusta. Kannattaa vilkaista tavaratilaan tarpeettoman kuorman välttämiseksi. Juuri kaupunkiliikenteessä, kun autoa täytyy kiihdyttää usein, auton paino vaikuttaa polttoaineenkulutukseen huomattavasti. Nyrkkisääntö on, että polttoaineen kulutus lisääntyy noin 1 l/100 km jokaista 100 kg lisäpainoa kohti. Usein jätetään mukavuussyistä kattoteline paikalleen, vaikka sitä ei enää tarvita. Ilman kuormaa olevan kattotelineen aiheuttaman lisääntyneen ilmanvastuksen takia kuluttaa autosi km/h nopeudella noin 10 % enemmän kuin normaalisti. Säästä sähköä Sähkövirran tuottaminen kuluttaa polttoainetta. Kytke sähköiset virrankuluttajat pois toiminnasta, kun niitä ei enää tarvita. Moottorin käydessä generaattori kehittää tarvittavan sähkövirran. Mitä enemmän generaattoria kuormitetaan kytkemällä sähkötoimisia laitteita, sitä enemmän tarvitaan polttonestettä generaattorin käyttämiseen. Polttoaineen kulutuksen kirjallinen seuranta Jos haluat seurata autosi polttoaineen kulutusta, se kannattaa tehdä ajopäiväkirjan avulla. Se ei ole suuritöinen, mutta on sitä hyödyllisempi. Voit nähdä muutoksen (positiivisen tai negatiivisen) ajoissa ja tarvittaessa tehdä jotain sitä varten. Kun toteat liian suuren polttoaineenkulutuksen, mieti miten, missä ja millaisissa olosuhteissa olet ajanut autolla kyseisen tankillisen. Ympäristöystävällisyys Uuden Škodasi rakenne, materiaalivalinnat ja valmistus ovat ympäristöystävällisyyden tärkeimmät tekijät. Mm. seuraaviin kohtiin on kiinnitetty erityistä huomiota: Rakenteelliset ratkaisut purkua helpottavat liitokset; yksinkertaiset purkumenetelmät moduulirakenteen ansiosta; valmistusmateriaalien puhtautta on parannettu; kaikkien muoviosien tunnistus VDA-suosituksen 260 mukaisesti; polttoaineenkulutuksen ja CO 2 -päästöjen vähennys; polttoainevuotojen minimoiminen onnettomuudessa; Melun vähentäminen. Materiaalivalinnat kierrätettävien materiaalien suosiminen; ilmastointilaitteessa käytetään freonitonta kylmäainetta; ei kadmiumia; ei asbestia; Muovista on vähennetty haihtuvia aineita. Tuotanto liuotteeton kotelonsuojausaine; liuotteettomat suoja-aineet auton kuljetuksessa tehtaalta asiakkaalle; liuotteettomien liimojen käyttö; valmistuksessa on luovuttu freonin käytöstä; elohopeaa ei käytetä lainkaan; pääosin käytetään vesiliukoisia maaleja.

128 Ajaminen ja ympäristö 127 Ajaminen ulkomailla Yleistä Ulkomailla polttoaineen saatavuus voi olla toisenlainen. On mahdollista, että joissakin maissa on vain rajoitetusti tai ei lainkaan Škoda-huoltopisteitä. Tässä tapauksessa tiettyjen varaosien hankkiminen on hieman monimutkaisempaa ja autokorjaamoiden henkilökunta voi tehdä korjaustöitä vain rajoitetusti. Autonvalmistaja Škoda Auto Tšekin tasavallassa ja jokainen Škoda-maahantuoja antaa mielellään lisätietoja teknisistä valmisteluista autoosi tarvittavista huoltotöistä ja korjausmahdollisuuksista. Auton vaurioiden välttäminen Huonopintaisilla teillä ja kaduilla sekä jalkakäytävän reunakivien ylityksissä, jyrkissä rampeissa jne. täytyy pitää huolta, etteivät alustan matalalla olevat osat kuten esimerkiksi ilmanohjain ja pakoputkisto pääse osumaan mihinkään ja vaurioitumaan siitä. Tämä koskee erityisesti autoja, joissa on alustan madallussarja (urheilualusta) ja auton ollessa täyteen kuormattuna. Lyijytön bensiini Bensiinimoottorisen autoon saa tankata vain lyijytöntä bensiiniä sivu 122. Lyijyttömän bensiinin huoltoasemaverkostoista saa tietoja esim. autoalan järjestöistä. Ajovalot Ajovalojen lähivalo on epäsymmetrinen. Se valaisee oman ajoradan oikeaa reunaa kauemmaksi. Kun ajat ulkomailla vastakkaisella puolella tietä, häikäiset vastaantulevaa liikennettä. Vastaantulevan liikenteen häikäisyn välttämiseksi on peitettävä tarralla tietty alue ajovalaisimessa. Ajovalaisimien kuvion peittämiseen tarkoitettuja teippejä saa varaosana autoliikkeistä. Ksenon-valaisimien (koskee autoja, jotka on valmistettu sekä oikean- että vasemmanpuoleista liikennettä varten) muutos tehdään huollossa peittämällä moduulista osa häikäisysuojalla. Lisätietoja ajovalokuvion peittämisestä teipillä ja ajovalojen säädön muutoksista saat autoliikkeestä. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

129 128 Perävaunun vetäminen Perävaunun vetäminen Perävaunun vetäminen Tekniset edellytykset Vetokoukun täytyy täyttää tiettyjä edellytyksiä. Autosi on tarkoitettu pääasiassa ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Kun se varustetaan sopivilla teknisillä varusteilla, sitä voidaan kuitenkin käyttää myös perävaunun vetämiseen. Jos autosi on jo toimitettu varustettuna tehtaalla asennetulla vetokoukulla, kaikki tekniset lainmukaiset vaadittavat asiat on jo otettu huomioon. Auton ja perävaunun sähköjärjestelmien yhdistämiseksi autosi on varustettu 13- napaisella pistorasialla. Jos vedettävässä perävaunussa on 7-napainen pistoke, voit käyttää vastaavaa sovitinta, 5) joka on saatavana alkuperäisenä Škoda-lisävarusteena. Vetokoukun jälkiasennuksessa tulee noudattaa valmistajan ohjeita. Autoliike tietää jälkiasennettavalle vetokoukulle asetetut vaatimukset. Siellä tunnetaan myös mahdolliset jäähdytysjärjestelmää koskevat muutokset. Suositamme, että annat autoliikkeen asentaa alkuperäisen Škoda-lisävarustevalikoiman vetokoukun. Siellä tunnetaan kaikki tarvittavat yksityiskohdat tätä asennusta varten. Ammattitaidoton asennus aiheuttaa onnettomuusvaaran! Käyttöohjeita Perävaunun vetämisessä pitää ottaa huomioon monenlaista. Perävaunun kuorma Perävaunun sallittua kuormitusta ei saa missään tapauksessa ylittää. Jos et kuormaa perävaunuun suurinta sallittua kuormaa, voit ajaa jyrkempiä nousuja. Ilmoitetut perävaunun kuormat koskevat vain käyttöä alle metrin korkeudella merenpinnasta. Korkeuden lisääntyessä moottorin teho vähenee ohentuneen ilman takia, ja koska nousukyky vähenee, pienenee myös suurin sallittu perävaunukuorma, sen vuoksi jokaista alkavaa 1000 metrin lisäkorkeutta kohti täytyy yhdistelmän sallittua painoa pienentää noin 10 %. Yhdistelmän painolla tarkoitetaan (kuormatun ) auton ja (kuormatun) perävaunun yhteispainoa. Tämä pitää ottaa huomioon ennen ajoa vuoristoseuduilla. Vetokoukun tyyppikilvessä olevat perävaunupainon ja aisapainon arvot ovat ainoastaan vetokoukun koestusarvoja. Ajoneuvokohtaiset arvot, jotka ovat usein näitä arvoja pienemmät, näet autosi asiakirjoista. Kuormituksen jakautuminen Jaa kuormitus perävaunussa siten, että raskaat tavarat ovat mahdollisimman lähellä akselia. Kiinnitä tavarat, etteivät ne pääse liukumaan. Rengaspaineet Korjaa auton rengaspaineet täyttä kuormitusta varten, sivu 154. Säädä perävaunun rengaspaineet valmistajan suosituksen mukaisiksi. Ulkopeili Jos et näe perävaunun takana olevaa liikennettä auton vakiovarusteisilla peileillä, täytyy hankkia lisäpeilit. Molemmat ulkopeilit pitää kiinnittää kokoon taitettaviin varsiin. Säädä peilit siten, että näet niistä riittävän näkökentän taaksepäin. Ajovalot Kun perävaunu on kytkettynä autoon, tarkasta myös ajovalaisimien suuntaus. Muuta tarvittaessa säätöä valojensuuntauslaitteen avulla sivu 47. Irrotettava kuulapää Autoissa, joissa on tehtaalla asennettu vetokoukku, kuulapää on irrotettava. Se löytyy auton tavaratilasta varapyöräsyvennyksestä varustettuna erillisellä asennusohjeella. Lisätietoja vetokoukusta sivu ) Joissakin maissa sovitin toimitetaan vetokoukkuvarusteen mukana.

130 Perävaunun vetäminen 129 Jos vedät autollasi perävaunua säännöllisesti, suosittelemme, että viet autosi tarkastettavaksi myös normaalien huoltojen välillä. Kun kytket perävaunun tai otat sen irti, vetoauton seisontajarrun täytyy olla tiukattuna. Ajovihjeitä Perävaunun vetäminen vaatii erityistä varovaisuutta. Mikäli mahdollista, älä vedä kuormitettua perävaunua tyhjällä autolla. Älä käytä hyväksesi lain mukaista huippunopeutta. Tämä koskee erityisesti alamäkiä. Jarruta ajoissa. Tarkkaile moottorin lämpömittaria, kun ulkolämpötila on korkea. Painon jakautuminen Kun auto on tyhjä ja perävaunu on kuormattu, niin painonjakautuminen on hyvin epäedullinen. Jos tällaisella yhdistelmällä täytyy kuitenkin ajaa, pitää ajaa erityisen hitaasti. Ajonopeus Turvallisuussyistä ei 80 km/h nopeutta pidä ylittää. Tämä koskee myös maita, joissa tätä suuremmat nopeudet ovat sallittuja. Nopeuden kasvaessa ajoneuvoyhdistelmän ajovakavuus huononee, siksi epäedullisissa tie-, sää- ja tuuliolosuhteissa ja varsinkaan alamäissä ei pidä käyttää lain mukaan sallittua huippunopeutta. Vähennä nopeutta heti, kun perävaunun liikkeissä tuntuu vähänkin heilahtelua. Älä yritä oikaista yhdistelmää kiihdyttämällä nopeutta. Jarruta ajoissa! Kun perävaunun varusteena työntöjarru jarruta ensin pehmeästi ja vasta sitten voimakkaasti. Näin vältät lukkiutuvista perävaunun pyöristä johtuvat iskut jarrutuksessa. Vaihda ennen alamäkeä ajoissa pienemmälle, jotta voit käyttää moottorijarrutusta hyväksi. Moottorin ylikuumentuminen Kun joudut ajamaan hyvin lämpimässä säässä pitkää nousua pienellä vaihteella moottorin käydessä suurilla käyntinopeuksilla, jäähdytysnesteen lämpömittarin osoitinta pitää tarkkailla erityisesti sivu 16. Jos lämpömittarin osoitin vaeltaa enemmän oikealle, punaiselle alueelle, vähennä heti nopeutta. Jos mittaristossa vilkkuu merkkivalo, pysäytä auto ja sammuta moottori. Odota muutama minuutti ja kokeile jäähdytysnesteen lämpötila jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliöstä sivu 147, Jäähdytysnestetason tarkastaminen. Huomaa seuraavaa sivu 28, Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso. Moottorin ylikuumenemista voi torjua säätämällä lämmityslaite täydelle teholle. Jäähdyttimen tuulettimen jäähdytystehoa ei ole mahdollista lisätä vaihtamalla pienemmälle vaihteelle ja nostamalla moottorin käyntinopeutta. Sen vuoksi myös perävaunua vedettäessä on turhaa vaihtaa pienemmälle vaihteelle, mikäli moottori jaksaa vetää mäen ylös ajonopeuden laskematta mainittavasti. Irrotettava vetokoukku* Kuva 139 Irrotettava kuulapää Irrotettava vetokoukun kuulapää on tavaratilassa varapyöräsyvennyksessä työkalukotelossa. et vetokoukun kuulapään asentamiseksi ja irrottamiseksi ovat kuulapään mukana. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

131 130 Perävaunun vetäminen Tarkista ennen jokaista ajoa kuulapään lukituksen asianmukaisuus. Tarkistus tehdään kääntämällä lukittua varmistusvipua alaspäin. Kun varmistusvipua voi kääntää vain pieneen kulmaan (noin 5 ), niin lukitus on kunnossa. Käännä tarkistuksen jälkeen varmistusvipu takaisin vastimeen. Vetokoukkua ei saa käyttää, jos sitä ei voi lukita tai jos varmistusvipua voi kääntää kevyesti lukitusasennossa. Älä käytä mitään apuvälinettä tai työkalua kuulapään asennukseen ja irrotukseen. Muutoin on vaarana lukitusmekanismin vaurioituminen, niin että vetokoukun turvallisuus ei olisi enää varmistettu - onnettomuusvaara! Älä tee mitään muutoksia tai korjauksia kuulapäähän tai vetokoukun muihin rakenneosiin. Kaikissa kuulapään asennukseen liittyvissä ongelmissa ota yhteyttä valtuutettuun korjaamoon. Älä koskaan avaa kuulapään lukitusta, kun perävaunu on siihen kytkettynä. Kun ajat ilman perävaunua, pitää kuulapää ottaa irti. Tarkasta, onko peitekansi sulkenut asianmukaisesti kuulapään liitospesän. Kun peset auton painepesurilla, täytyy ensin ottaa kuulapää irti. Varmistu, että peitekansi on sulkenut asianmukaisesti kuulapään liitospesän. Asennuksessa ja irrotuksessa on suositeltavaa käyttää käsineitä.

132 Auton hoito ja auton puhdistaminen 131 Käyttövihjeitä Auton hoito ja auton puhdistaminen Yleistä Hoitaminen varmistaa auton arvon säilymisen. Säännöllinen asianmukainen hoito auttaa säilyttämään autosi arvon. Se voi myös olla yksi takuuvaatimusten hyväksymisten edellytyksistä, jos korissa on maalivikoja tai ruostevaurioita. Suositamme käyttämään Škoda-alkuperäistarvikevalikoiman hoitoaineita. Muista noudattaa pakkauksissa olevia käyttöohjeita. Väärin käytettyinä hoitoaineet voivat olla terveydelle vahingollisia. Säilytä hoitoaineet aina turvassa erityisesti lasten ulottumattomissa - myrkytysvaara! Ympäristöohje Kun ostat auton hoitoaineita, suosi ympäristöystävällisiä tuotteita. Pakkaukset, joissa on hoitoaineiden jäänteitä, eivät kuulu kotitalousjätteiden joukkoon. Auton hoitaminen ulkona Auton peseminen Säännöllinen peseminen suojaa autoa. Paras suoja autolle vahingollisia ympäristön vaikutuksia vastaan on usein toistuva peseminen ja vahaaminen. Auton pesuväli riippuu esimerkiksi: käytön säännöllisyydestä, pysäköintipaikasta (autotalli, puiden alla, jne.), vuodenajasta, sääolosuhteista, ympäristön vaikutuksista. Mitä kauemmin hyönteisten jäänteet, lintujen jätökset, puiden mahla, tie- ja teollisuuspöly, terva, nokihiukkaset, maantiesuola ja muut maalipinnalle joutuneet sitä syövyttävät aineet saavat olla paikallaan, sitä haitallisempi on niiden vahingoittava vaikutus. Korkea lämpötila esimerkiksi voimakkaan auringonpaisteen johdosta vahvistaa syövyttävää vaikutusta. Joissain olosuhteissa voi viikoittainen pesu olla tarpeen. Mutta myös peseminen yhdistettynä vahaukseen kerran kuussa voi olla täysin riittävä. Teiden suolauskauden päättymisen jälkeen myös auton alusta pitää ehdottomasti pestä perusteellisesti. Muista auton pesun jälkeen talvella: Kosteus ja jää jarrujärjestelmässä voi heikentää jarrujen toimintaa - onnettomuusvaara! Pesuautomaatit Auton maalipinta kestää auton normaalin pesun pesuautomaatissa. Tosin maalipinnan tosiasiallinen kuormitus riippuu pesukoneen rakenteesta, veden suodatuksesta ja pesu- ja hoitoaineista. Jos maalipinta on pesun jäljiltä himmeä tai jos siinä näkyy naarmuja, näytä nämä pesuautomaatin käyttäjälle. Käytä tarvittaessa toista pesuautomaattia. Ennen automaattipesua ei tarvitse ottaa huomioon tavallisia varotoimenpiteitä (ikkunoiden sulkeminen, tehdasasennetun antennin hellittäminen ja taittaminen alas, yms.) lukuunottamatta mitään muuta. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

133 132 Auton hoito ja auton puhdistaminen Jos autossasi on erityisiä lisävarusteita - esimerkiksi ilmanohjaimia, kattoteline, LAantenni - on parasta kysyä etukäteen pesuautomaatin käyttäjältä, mitä pitää niille tehdä. Kun automaattipesussa on käytetty vahausta, pyyhkimien sulkien pyyhintäpinnoista pitää poistaa vaha. Varoitus! Älä ruuvaa alas laskettua kattoantennia kiinni ennen pesua automaattipesukoneessa - vahingoittumisvaara! Peseminen käsin Käsin pestessä pehmennetään lika ensin runsaalla vedellä ja sitten se huuhdellaan mahdollisimman hyvin pois. Sitten auto puhdistetaan pehmeällä pesusienellä, pesukäsineellä tai pesuharjalla kevyesti painaen. Työskentele ylhäältä alaspäin aloittaen katosta. Puhdista auton maalipinnat vain pienellä paineella. Käytä vain itsepintaisen lian puhdistukseen autoshampoota. Huuhtele sieni tai pesukäsine vähän väliä perusteellisesti. Pese pyörät, helmat ja vastaavat kohdat viimeisiksi. Käytä tässä toista sientä. Huuhtele auto pesun jälkeen perusteellisesti ja kuivaa se lopuksi säämiskällä. Auton virran täytyy olla katkaistuna pesun aikana - onnettomuusvaara! Suojaa kätesi ja käsivartesi teräväreunaisilta metalliosilta, kun puhdistat alustaa, pyöräpesiä tai koristekapseleita - vammojen vaara. Varoitus! Älä pese autoa kirkkaassa auringonpaisteessa - maalin vahingoittumisen vaara. Jos peset auton talvella vesiletkulla, älä suuntaa vesisuihkua suoraan lukkoihin tai ovien ja luukkujen saumoihin - jäätymisvaara. Älä käytä maalipintoihin hyönteistenpuhdistussientä, karkeaa keittiösientä eikä vastaavaa - maalipinnan vaurioitumisen vaara. Ympäristöohje Pese autosi vain siihen tarkoitetulla pesupaikalla. Siellä estetään mahdollisesti öljyn likaamaa pesuvettä pääsemästä viemäriin. Tietyillä alueilla auton peseminen on jopa kielletty muualla kuin tuollaisilla pesupaikoilla. Painepesurilla peseminen Kun peset autoa painepesurilla, noudata ehdottomasti painepesurin valmistajan ohjeita. Tämä koskee erityisesti painetta ja ruiskutusmatkaa. Pidä riittävä etäisyys pehmeisiin materiaaleihin kuten kumiletkuihin tai vaimennusmateriaaleihin. Älä missään tapauksessa käytä ruiskunkohdistussuutinta eikä ns. saastankaavinta! Varsinkaan renkaita ei saa puhdistaa pyörösuuttimella. Jopa suhteellisen pitkällä ruiskutusetäisyydellä ja hyvin lyhyellä ruiskutusajalla renkaisiin voi tulla näkyviä mutta myös näkymättömiä vaurioita - onnettomuusvaara! Varoitus! Pesuveden lämpötila saa olla enintään 60 C, auto voi muuten vahingoittua. Vahaus Hyvä vahaus suojaa auton maalausta pitkäksi aikaa vahingollisilta ilmaston vaikutuksilta ja kevyiltä mekaanisilta kuormituksilta. Auto on käsiteltävä hyvälaatuisella kovavahalla viimeistään silloin, kun vesi ei jää enää pisaroiksi puhtaalle maalipinnalle. Uusi kerros korkealaatuista kovavahaa voidaan levittää kuivauksen jälkeen puhtaalle maalipinnalle. Myös silloin, kun käytetään säännöllisesti pesuvahausta, suosittelemme auton maalauksen suojausta kovavahalla vähintään kaksi kertaa vuodessa.

134 Auton hoito ja auton puhdistaminen 133 Varoitus! Älä levitä vahaa ikkunoihin. Kiillotus Vain jos autosi maalipinta on muuttunut aivan himmeäksi, eikä siihen saada kiiltoa enää vahaamallakaan, on kiillottaminen tarpeellista. Jos käytössä oleva kiillotusaine ei sisällä mitään suojavahaa, täytyy maalipinta vahata kiillotuksen lopuksi sivu 132, Vahaus. Suositamme käyttämään Škoda-alkuperäistarvikevalikoiman hoitoaineita. Varoitus! Mattapintaisia osia ja muoviosia ei pidä käsitellä kiillotusaineella eikä suojavahalla. Älä kiillota auton maalipintaa pölyisissä olosuhteissa, muutoin maali voi naarmuuntua. Kromiosat Puhdista kromiosat ensin kostealla liinalla ja kiillota ne sitten pehmeällä kuivalla liinalla. Jos se ei riitä, käytä alkuperäisenä Škoda-tarvikkeena saatavaa krominhoitoainetta. Varoitus! Älä kiillota kromiosia pölyisissä olosuhteissa, muutoin ne voivat naarmuuntua. Maalivauriot Pienet maalivauriot kuten naarmut tai kiveniskemät pitää paikata maalilla (Škodan maalipuikolla) heti, ennen kuin ruostuminen alkaa. Voit tietenkin teettää nämä työt myös autoliikkeessä. V oit ostaa autoliikkeistä autosi väriin sopivan maalauspuikon tai spraypullon. Autosi alkuperäisen maalin numeron löydät auton tunnistetiedoista sivu 181. Jos vaurioituneeseen kohtaan on kuitenkin syntynyt ruostetta, se täytyy poistaa kunnolla. Levitä siihen paikkaan korroosionsuojapohjustetta ja sitten maalia päälle. Voit tietenkin teettää nämä työt myös autoliikkeessä. Muoviosat Ulkopuoliset muoviosat puhdistuvat normaalissa pesussa. Jos tämä ei riitä, muoviosat saa käsitellä myös erityisellä muovinpuhdistusaineella, joka ei sisällä liuottimia. Maalinhoitoaineet eivät sovi muoviosille. Varoitus! Liuottimia sisältävät puhdistusaineet vaikuttavat materiaaliin ja voivat vahingoittaa sitä. Ikkunalasit Käytä lumen ja jään poistamiseen laseista ja peileistä vain muovikaavinta. Lasin pinnan vaurioiden välttämiseksi jäänkaavinta pitää työntää vain yhteen suuntaan eikä edestakaisin. Kumin, öljyn, vahan ja silikonin jäänteet voit puhdistaa ikkunanpesusaineella tai silikoninpoistoaineella. Ikkunat täytyy puhdistaa myös sisäpuolelta säännöllisesti. Ikkunoiden kuivaamiseksi auton pesun jälkeen ei pidä käyttää samaa säämiskää, jota on käytetty korin kiillotukseen. Säämiskässä olevat vahan jäänteet voivat liata ikkunat ja huonontaa näkyvyyttä. Takalasin sisäpinnalle ei saa kiinnittää mitään tarroja, etteivät takalasinlämmityksen vastuslangat vaurioidu. Suositamme käyttämään Škoda-alkuperäistarvikevalikoiman hoitoaineita. Varoitus! Älä poista lunta ja jäätä ikkunoista lämpimällä tai kuumalla vedellä - vaara lasin säröytymisestä! Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

135 134 Auton hoito ja auton puhdistaminen Ajovalaisimien lasit Älä käytä ajovalaisimien pintojen puhdistukseen voimakasta puhdistusainetta äläkä liuotinpesuainetta - vaarana muovipinnan vaurioituminen. Käytä saippuaa ja puhdasta lämmintä vettä. Varoitus! Älä koskaan pyyhi ajovalaisimia kuivana äläkä puhdista niiden muovipintoja terävällä esineellä. Seurauksena saattaa olla suojalakan vahingoittuminen ja ajovalaisimien lasien säröilemisen esim. kemiallisten aineiden vaikutuksesta. Tiivisteet Käytä silloin tällöin kuminsuoja-ainetta (esim. silikonia), jotta ovet, luukut, kattoluukut ja ikkunalistat pysyvät kunnossa ja liukuvat paremmin. Näin voit myös estää tiivisteiden ennenaikaisen kulumisen ja estää tiivistevuodot. Myös ovet avautuvat helpommin. Hyvin hoidetut kumitiivisteet eivät myöskään jäädy talvella. Lukkosylinteri Jään sulattamiseen suositamme suihkeena myytävää voitelevaa ja ruosteelta suojaavaa lukkoöljyä alkuperäisestä Škoda-tarvikevalikoimasta. Huolehdi, että auton pesussa lukkosylintereihin pääsee mahdollisimman vähän vettä. Pyörät Teräslevyvanteet Säännöllisessä auton pesussa täytyy myös vanteet ja koristekapselit pestä perusteellisesti. Näin estetään jarrupölyn, lian ja maantiesuolan pinttyminen. Lujasti pinttyneen jarrupölyn voi pestä teollisuuspuhdistusaineella. Lujasti pinttyneen jarrupölyn voi pestä teollisuuspuhdistusaineella. Kevytmetallivanteet Kevytmetallivanteet on huollettava säännöllisesti, jotta niiden ulkonäky säilyy hyvänä. Poista tiesuola ja jarrupöly säännöllisesti, muuten kevytmetalli saattaa vahingoittua. Käsittele kevytmetallivanteet perusteellisen pesun jälkeen suoja-aineella, joka ei sisällä mitään syövyttäviä aineita. Kolmen kuukauden välein vanteet täytyy käsitellä kovavahalla. Vanteiden käsittelyssä ei saa käyttää hankaavia materiaaleja. Vanteiden lakkakerroksen mahdollinen vahingoittuminen täytyy korjata välittömästi. Suositamme käyttämään Škoda-alkuperäistarvikevalikoiman hoitoaineita. Kun puhdistat pyöriä, huomaa että kosteus, jää ja maantiesuola voivat heikentää jarrujen tehokkuutta - onnettomuusvaara! Pyörien voimakas likaantuminen voi aiheuttaa epätasapainoa. Seurauksena voi olla värinää, joka välittyy ohjauspyörään ja joka voi joissakin olosuhteissa aiheuttaa ohjauslaitteiden ennenaikaista kulumista. Sen takia tämä lika pitää poistaa. Alustan suojaus Auton alapuoli on kestosuojattu kemiallisia ja mekaanisia rasituksia vastaan. Koska kuitenkaan auton käytössä suojakerroksen heikentymistä ei voi välttää, suosittelemme, että annat tarkastaa ja tarvittaessa korjautat autosi alustan ja alapuolen suojakerroksen kaksi kertaa vuodessa parhaiten ennen ja jälkeen kylmän vuodenajan. Autoliikkeessä on sopivat suojausaineet, tarvittavat laitteet ja työn suorittamiseen tarvittava taito. Siksi kannattaa alustan ruosteenestoon liittyvät työt antaa ammattiliikkeen tehtäväksi. Älä käsittele pakoputkea, katalysaattoria, hiukkassuodatinta äläkä lämpösuojapeltiä alustan lisäsuojaksi tarkoitetulla aineella tai korroosionsuoja-aineella. Jos moottori on saavuttanut käyttölämpötilansa, nämä aineet saattavat syttyä palovaara!

136 Auton hoito ja auton puhdistaminen 135 Kotelorakenteiden suojaus Auton kaikki korroosiolle alttiit kotelorakenteet on tuotannossa kestosuojattu suojavahalla. Tätä vahausta ei tarvitse tarkastaa eikä käsitellä jälkeenpäin. Jos korkeissa lämpötiloissa kotelopalkeista valuu hieman vahaa ulos, sen voi poistaa muovilastalla ja puhdistaa jäljet pesubensiinillä. Kun pesubensiiniä käytetään vahan poistamiseen, pitää ottaa huomioon turvallisuus- ja ympäristönsuojausohjeet - tulipalovaara! Moottoritila Erityisesti talvella, kun ajetaan usein teillä, joille on levitetty suolaa, hyvä korroosiosuojaus on erittäin tärkeää. Moottoritila olisi puhdistettava ja suojattava sen tähden hyvin sekä ennen talviajokautta että talvikelien jälkeen, jotta tiesuola ei pääse vahingoittamaan moottoria. Korjaamoilla on valikoima tehtaan suosittelemia puhdistus- ja suojausaineita sekä laitteet aineiden käyttämistä varten. Ennen kuin ryhdytään puhdistamaan moottoritilaa, pitää ottaa huomioon ohjeet luvusta sivu 142. Anna moottorin jäähtyä ennen moottoritilan puhdistamista. Varoitus! Moottorin saa pestä vain virran ollessa katkaistuna. Ennen moottoritilan pesua on suositeltavaa peittää generaattori. Ympäristöohje Koska moottorinpesussa huuhtoutuu bensiiniä, rasvaa ja öljynjäänteitä, likainen vesi täytyy puhdistaa öljynerottimessa. Siksi moottorinpesun saa tehdä vain korjaamossa tai huoltoasemalla (joka on varustettu vaadittavin laittein). Auton sisäpuolen hoitaminen Muoviosat, tekonahka ja kangas Muoviosat ja tekonahan voit puhdistaa kostealla liinalla. Jos se ei riitä, saat käyttää näihin osiin vain erityistä liuottimetonta muovin puhdistus- ja hoitoainetta. Pehmusteet ja kangasverhoilut ovissa, tavaratilan peitteessä, katossa jne. saa käsitellä erityisellä puhdistusaineella tai kuivavaahdolla pehmeää sientä tai harjaa käyttäen. Suosittelemme, että käytetään hoitoaineita alkueräisestä Škoda-tarvikevalikoimasta. Varoitus! Liuottimia sisältävät puhdistusaineet vaikuttavat materiaaliin ja voivat vahingoittaa sitä. Istuinlämmityksellä varustettujen istuimien verhoilu Älä kastele näitä verhoiluja niitä puhdistaessasi, koska muutoin seurauksena voi olla istuinlämmitysjärjestelmän vahingoittuminen. Puhdista suojukset sopivalla aineella esim. kuivavaahdolla tms. Aito nahka Aito nahka vaatii erityistä huomiota ja hoitoa. Nahkaa pitää hoitaa käytön mukaan aika ajoin jäljempänä seuraavien ohjeiden mukaan. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

137 136 Auton hoito ja auton puhdistaminen Normaali puhdistaminen Puhdista nahan likaantunut pinta hieman kostealla puuvilla- tai villaliinalla. Pahoin likaantunut nahka Puhdista pahoin likaantuneet paikat liinalla, joka on kostutettu saippualiuokseen (2 ruokalusikallista neutraalia saippuaa 1 litraan vettä). Pidä huolta, ettei nahka pääse kostumaan missään kohdassa läpi asti ja ettei vettä pääse valumaan ompeleisiin. Kuivaa nahka pehmeällä kuivalla liinalla. Tahrojen poistaminen Poista tuoreet vesipohjaiset tahrat (esim. kahvi, tee, mehu, veri, jne.) imukykyisellä liinalla tai keittiöpaperilla tai käytä jo kuivuneeseen tahraan hoitopakkauksen puhdistusainetta. Poista tuoreet rasvapohjaiset tahrat (esim. voi, majoneesi, suklaa, jne.) imukykyisellä liinalla tai keittiöpaperilla tai käytä hoitopakkauksen puhdistusainetta, jos tahra ei ole vielä imeytynyt nahan pintaan. Käytä kuivuneeseen rasvatahraan rasvanirrotussuihketta. Poista erityiset tahrat (esim. kuulakärkikynä, huopakynä, kynsilakka, erotusväri, kenkävoide, jne.) nahalle sopivalla erityisellä tahranpoistoaineella. Nahan hoitaminen Käsittele nahka puolivuosittain esimerkiksi autoliikkeistä saatavalla nahanhoitoaineella. Levitä hoitoainetta äärimmäisen säästeliäästi. Kuivaa nahka pehmeällä liinalla. Käänny autoliikkeesi puoleen nahkaverhoilun puhdistamista ja hoitoa koskevissa kysymyksissä. Varoitus! Missään tapauksessa nahkaa ei saa käsitellä liuottimilla (esim. bensiinillä tai tärpätillä), lattiavahalla, kenkävoiteella tai vastaavalla. Vältä auton jättämistä pitkiksi ajoiksi kirkkaaseen auringonpaisteeseen nahan haalistumisen välttämiseksi. Jos jätät auton seisomaan pitkiksi ajoiksi ulos, suojaa nahka suoralta auringonpaisteelta peittämällä. Teräväreunaiset esineet vaatteissa kuten vetoketjut, niitit ja teräväreunaiset vyöt voivat jättää nahan pintaan pysyviä naarmuja tai hankausjälkiä. Käytä säännöllisesti ja jokaisen puhdistuksen jälkeen hoitovoidetta, joka imeytyy nahkaan ja antaa valosuojan. Voide ruokkii nahkaa, saa sen hengittäväksi ja joustavaksi ja tuo kosteuden takaisin. Samanaikaisesti se toimii pinnan suojana. Puhdista nahka 2-3 kuukauden välein. Poista tuore lika tapauksen mukaan. Poista tuoreet tahrat kuten kuulakärkikynä-, muste-, huulipuna- ja kenkävoidetahrat jne. mahdollisimman pian. Hoida myös nahan väriä. Elävöitä poikkeavia kohtia tarpeen mukaan erityisellä värillisellä nahan voiteella. Nahka on luonnonmateriaali, jolla on erityisominaisuuksia. Auton käyttöaikana saattaa istuinpäällisten nahkaosiin saattaa tulla vähäisiä ulkonäön muutoksia (esim. taitteita tai ryppyjä, istuinten käyttöasteen mukaisesti). Turvavyöt Pidä turvavyöt puhtaina! Pese likaantuneet turvavyöt miedolla saippualiuoksella. Tarkista säännöllisesti autosi turvavöiden kunto. Jos turvavyö on pahoin likaantunut, se voi haitata turvavyörullan toimintaa. Turvavöitä ei saa irrottaa puhdistusta varten. Älä puhdista turvavöitä kemiallisesti, koska kemialliset puhdistusaineet voivat vaurioittaa kudosta. Turvavyöt eivät saa joutua kosketukseen myöskään muiden syövyttävien nesteiden kanssa (hapot jne.).

138 Auton hoito ja auton puhdistaminen 137 Jatkuu Anna huoltokorjaamon vaihtaa turvavyöt, joiden kudoksessa, liitoksissa, automaattirullassa tai lukon osissa on vaurioita. Rullavyön tulee olla täysin kuivunut, ennen kuin se kelataan takaisin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

139 138 Polttoaine Polttoaine Bensiini Bensiinilaadut Autoosi sopii vain standardin EN 228 mukainen lyijytön bensiini. Eri bensiinilaadut eroavat toisistaan oktaaniluvun (ROZ) suhteen. Polttoainesäiliön luukun sisäpuolella on merkintä moottorin tarvitseman bensiinin ROZ-luvusta sivu 139, kuva 141. Suositeltava polttoaine - lyijytön bensiini 95/91 ROZ Käytä 95-oktaanista lyijytöntä bensiiniä. Voit käyttää myös 91-oktaanista lyijytöntä bensiiniä. Tämä kuitenkin hieman alentaa moottorin tehoa. Jos joudut hätätapauksessa tankkaamaan edellä mainittua matalaoktaanisempaa bensiiniä, aja vain kohtuullisilla kierroksilla ja käytä moottorin tehosta vain vähän. Moottori saattaa vahingoittua, jos ajat korkeilla kierroksilla moottoria raskaasti kuormittaen! Tankkaa mahdollisimman pian oikean oktaaniluvun mukaista bensiiniä. Edellä mainittu polttoaine - lyijytön bensiini, oktaaniluku vähintään 95 ROZ. Käytä 95-oktaanista lyijytöntä bensiiniä. Jos 95-oktaanista bensiiniä ei ole saatavana, voit hätätapauksessa tankata 91-oktaanista bensiiniä. Saat jatkaa ajamista vain kohtuullisilla kierroksilla. Kuormita moottoria mahdollisimman vähän. Moottori saattaa vahingoittua, jos ajat korkeilla kierroksilla moottoria raskaasti kuormittaen! Tankkaa mahdollisimman pian oikean oktaaniluvun mukaista bensiiniä. Alle 91-oktaanista bensiiniä ei saa käyttää edes hätätapauksessa. Moottori saattaa vahingoittua! Lisävihjeitä tankkaukseen sivu 139. Lyijytön bensiini ja korkea oktaaniluku Voit käyttää rajoituksetta lyijytöntä bensiiniä, jonka oktaaniluku on määrättyä korkeampi. Jos auton polttoaineeksi on edellä mainittu lyijytön bensiini 95/91 ROZ, ei yli 95- oktaanisen bensiinin käyttö nosta merkittävästi moottorin tehoa eikä alenna polttoaineen kulutusta. Jos auton polttoaineeksi on edellä mainittu lyijytön bensiini väh. 95 ROZ, voi yli 95- oktaanisen bensiinin käyttö nostaa moottorin tehoa ja alentaa polttoaineen kulutusta. Varoitus! Kaikissa bensiinimoottorisissa Škoda-malleissa on katalysaattori. Autoissa saa käyttää vain lyijytöntä bensiiniä. Jo yksi tankillinen lyijyllistä bensiiniä vaurioittaa katalysaattorin! Käytä vain standardin EN 228 mukaista lyijytöntä bensiiniä. Moottori saattaa vaurioitua, jos käytät edellä mainittua matalaoktaanisempaa bensiiniä! Autosi moottorin käyntiin, tehoon ja käyttöikään vaikuttaa merkittävästi bensiinin laatu. Älä sekoita polttoaineeseen lisäaineita. Diesel Dieselpolttoaine Autossa saa käyttää vain standardin EN 590 (Saksassa myös DIN 51628, Itävallassa myös ÖNORM C 1590) mukaista dieselpolttoainetta. Polttoaineen lisäaineet Polttoaineen lisäaineita, juoksevuuden parantajia (bensiiniä ja vastaavia aineita), ei saa sekoittaa dieselpolttoaineeseen. Vihjeitä tankkaukseen sivu 139.

140 Polttoaine 139 Varoitus! Käytä siksi vain standardin EN 590 (Saksassa myös DIN 51628, Itävallassa myös ÖNORM C 1590) mukaista dieselpolttoainetta. Jo yksi tankillinen dieseliä, joka ei vastaa standardia, saattaa vaurioittaa moottorin osia, voitelujärjestelmää sekä polttoaine- ja pakokaasujärjestelmää! Älä missään tapauksessa käynnistä moottoria äläkä edes kytke sytytysvirtaa, jos olet vahingossa tankannut muuta polttoainetta kuin em. standardin mukaista dieseliä (esim. bensiiniä)! Moottori voi vaurioitua pahoin! Ota yhteys huoltoon moottorin polttoainejärjestelmän puhdistamista varten. Veden kertyminen polttoainesuodattimeen voi aiheuttaa käyntihäiriöitä. Älä tankkaa tähän autoon biopolttoainetta (RME). Autoa ei ole varusteltu biopolttoaineen käyttöön sopivaksi. Biopolttoaineen (RME) käyttö saattaa vahingoittaa moottoria ja polttoainejärjestelmää. Tankkaaminen Kuva 140 Polttonestesäiliön kannen avaaminen kuljettajan istuimelta Talvikäyttö Dieselpolttoaineen talvilaatu Huoltoasemilla myytävä diesel on talvella eri laatua kuin kesäaikana. Kesälaatua olevan dieselin käyttäminen voi aiheuttaa käyntihäiriöitä alle 0 C lämpötilassa, koska parafiinin eroittuminen tekee dieselistä huonosti virtaavaa. Siksi normin EN 590 mukaan jokaiselle vuodenajalle on suositeltu dieselpolttoainetta, jota vastaavana vuodenaikana on myytävänä. Talvidiesel on vielä -20 C lämpötilassa täysin käyttökelpoista. Maissa, joiden ilmasto-olosuhteet ovat erilaiset, myydään useimmiten dieselpolttoainetta, jonka käyttäytyminen lämpötilan mukaan on erilainen. Ammattiliikkeet ja kunkin maan huoltoasemat antavat tietoa saatavana olevista dieselpolttoaineista. Polttoainesuodattimen esilämmitys Tämä auto on varustettu polttoainesuodattimen esilämmityksellä. Tämän ansiosta dieselin käyttökelpoisuus on varmistettu noin -25 C ympäristön lämpötilaan asti. Varoitus! Dieseliin ei saa sekoittaa juoksevuuden parantamiseksi lisäaineita eikä bensiiniä. Polttoainesäiliön täyttöaukko on takana auton oikealla sivulla. Kuva 141 Polttoainesäiliön kansi avattuna ja tulppa irti kierrettynä Polttoainesäiliön täyttöaukon avaaminen Käännä polttoainesäiliön luukku auki käsin. Jos auton varustukseen ei kuulu luukun avausmahdollisuutta kuljettajan istuimelta, avaa polttoainesäiliön korkki virta-avaimella kääntämällä avainta vasemmalle. Kierrä korkki vastapäivään irti ja laita se yläpuolelta polttoainesäiliön kanteen kuva 141. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

141 140 Polttoaine Polttoainesäiliön kannen sulkeminen Kierrä kantta myötäpäivään, kunnes se naksahtaa kuuluvasti. Jos auton varustukseen ei kuulu luukun avausmahdollisuutta kuljettajan istuimelta, lukitse polttoainesäiliön korkki virta-avaimella kääntämällä avainta oikealle. Ota avain pois. Sulje polttoainesäiliön kansi niin, että se lukkiutuu. Polttoainesäiliön luukun avaaminen kuljettajan istuimelta* Avaa luukku katkaisinta painamalla sivu 139, kuva 140. Kierrä korkki vastapäivään irti ja laita se yläpuolelta polttoainesäiliön kanteen sivu 139, kuva 141. Katalysaattorilla varustetun auton polttoainesäiliötä ei saa ajaa tyhjäksi. Epäsäännöllinen polttoaineensyöttö voi aiheuttaa sytytyshäiriöitä ja palamatonta polttoainetta voi päästä pakoputkistoon, jolloin katalysaattori ylikuumenee ja vahingoittuu. Varo kolhaisemasta täyttöaukon venttiiliä, kun työnnät polttoaineen täyttöpistoolin sisään täyttöaukkoon. Muuten täytät epähuomiossa polttoaineen paisuntatilan. Polttoainetta voi silloin vuotaa yli tai polttoainesäiliön osat saattavat rikkoutua. Niin pian kuin asiallisesti toimiva automaattinen täyttöpistooli katkaisee syötön ensimmäisen kerran, on polttoainesäiliö täynnä. Älä jatka enää säiliön täyttämistä - muuten täytät paisuntatilan. Polttoainesäiliön kannen sulkeminen Kierrä kantta myötäpäivään, kunnes se naksahtaa kuuluvasti. Sulje polttoainesäiliön kansi niin, että se lukkiutuu. Polttoainesäiliön kannen sisäpuolella on tarra, jossa ovat autoosi sopivat polttoainelaadut, rengaskoot ja rengaspaineet. Katso lisävihjeitä polttoaineista sivu 138, Polttoaine. Polttonainesäiliön tilavuus on noin 55 l. Älä kuljeta autossa varapolttoainetta tieliikennelain sallimaa määrää enempää. Turvallisuussyistä suosittelemme, että et kuljeta autossa varapolttoainesäiliötä. Onnettomuudessa säiliö voi vahingoittua ja polttoaine vuotaa ulos. Varoitus! Ennen tankkaamista lisälämmitys (esilämmitys- ja tuuletuslaite)* pitää sammuttaa. Poista ylivuotanut polttoaine välittömästi auton maalipinnalta - maalin vaurioitumisen vaara!

142 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 141 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Moottoritila Konepellin avaaminen ja sulkeminen Konepellin lukituksen avaus Kuva 143 Etusäleikkö: Salpa Kuva 142 Konepellin avauskahva Konepellin lukituksen avaaminen Vedä kuljettajan puolella kojelaudan alla olevasta avausvivusta kuva 142. Konepelti ponnahtaa jousivoimalla auki lukituksestaan. Varmistu ennen konepellin avaamista, että lasinpyyhkimet eivät ole irti tuulilasista, muuten maalipinta vahingoittuu. Konepellin avaaminen Avaa konepellin lukitus kuva 142. Nosta konepeltiä hieman ylös etusäleikön alareunasta. Paina salpaa nuolen suuntaan kuva 143 ja nosta konepelti ylös. Kuva 144 Konepellin varmistus tukitangon avulla Ota tukitanko pidikkeestään ja aseta sen pää sitä varten konepellissä olevaan aukkoon kuva 144. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

143 142 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Konepellin sulkeminen Kohota konepeltiä hieman ja ota tukitanko irti. Paina tukitanko kiinni pidikkeeseensä. Anna konepellin pudota noin 30 cm korkeudelta lukitukseen - älä paina konepeltiä! Älä avaa konepeltiä, jos näet, että moottoritilasta tulee ulos höyryä tai jäähdytysnestettä - palovamman vaara! Odota niin kauan, ettei höyryä tai jäähdytysnestettä enää vuoda. Turvallisuussyistä konepellin täytyy olla aina suljettuna ajon aikana. Sen takia konepellin sulkemisen jälkeen pitää aina tarkistaa, onko lukitus todella kytkeytynyt oikein. Jos toteat ajon aikana, että konepellin lukitus ei ole kiinni, pysähdy heti ja sulje konepelti - onnettomuusvaara! Työskentely moottoritilassa Kaikissa töissä moottoritilassa pitää olla erityisen varovainen! Kun moottoritilassa työskennellään esimerkiksi tarkastuksia ja kuluvien nesteiden täyttöä varten, voi syntyä loukkaantumisia, palovammoja, onnettomuuksia ja tulipalovahinkoja. Siksi täytyy ehdottomasti ottaa huomioon seuraavat varoitusvihjeet ja yleiset turvallisuussäännöt. Siksi täytyy ehdottomasti ottaa huomioon seuraavat varoitusvihjeet ja yleiset turvallisuussäännöt. Auton moottoritila on vaarallinen alue. Auton moottoritila on vaarallinen alue. Älä avaa konepeltiä, jos näet, että moottoritilasta tulee ulos höyryä tai jäähdytysnestettä - palovamman vaara! Odota niin kauan, ettei höyryä tai jäähdytysnestettä enää vuoda. Sammuta moottori ja ota virta-avain pois virtalukosta. Tiukkaa käsijarru hyvin. Jatkuu Siirrä käsivalintaisen vaihteiston vaihde vapaa-asentoon. Anna moottorin jäähtyä. Pidä lapset poissa auton luota. Älä läikytä täytettäviä nesteitä kuuman moottorin päälle. Nämä nesteet (esim. pakkasnestettä sisältävä jäähdytysneste) voivat syttyä palamaan! Varo, ettet tee oikosulkuja sähköjärjestelmään - varsinkaan akkuun. Älä koske tuulettimeen, mikäli moottori on lämmin. Tuuletin saattaa yllättäen käynnistyä! Älä avaa jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliön kantta, kun moottori on lämmin. Jäähdytysjärjestelmässä on painetta! Peitä jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliön kansi suurella liinalla kasvojen, käsien ja käsivarsien suojaksi kuumaa höyryä tai kuumaa jäähdytysnestettä vastaan, kun avaat kannen. Älä jätä mitään tavaroita, kuten esim. puhdistusliinoja tai työkaluja, moottoritilaan. Jos työskentelet auton alla, estä auton liikkuminen. Nosta auto pukeille; auton tunkki* ei riitä - loukkaantumisvaara! Jos joudut tekemään tarkastuksia moottorin käydessä, varo erityisesti liikkuvia osia (esim. kiilahihnaa, generaattoria, tuuletinta) ja sytytysjärjestelmän suurjännitelaitteita. Ota lisäksi huomioon seuraavaa: Älä koske sytytysjärjestelmän johtimiin. Vältä ehdottomasti, etteivät korut, irralliset vaatekappaleet eikä pitkät hiukset pääse moottorin pyöriviin osiin - hengenvaara! Sen takia ota etukäteen korut pois, sido tukka ylös ja käytä tiukasti kehon myötäisiä vaatteita. Ota lisäksi huomioon seuraavat varoitusvihjeet, kun joudut käsittelemään polttonestejärjestelmää tai sähköjärjestelmää: Irrota aina akunkaapelien kytkentä auton järjestelmästä. Älä tupakoi. Älä työskentele avotulen läheisyydessä. Pidä aina toimintakuntoista sammutinta valmiina.

144 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 143 Varoitus! Kun lisäät nesteitä, pidä huolta, etteivät ne pääse sekaantumaan. Muutoin seurauksena on vakavia toimintahäiriöitä ja vaurioita autossa! Moottoritilan näkymä Tärkeimmät tarkastuskohteet Moottoritilan järjestelyt ovat kaikissa bensiini- ja dieselmalleissa pääpiirtein samanlaisia. Moottoriöljy Moottoriöljyluokat Tuotannossa moottoriin täytetään korkealaatuista öljyä, jota voit käyttää ympärivuotisesti - poikkeuksellisia ilmastoalueita lukuun ottamatta. Öljyä lisättäessä voit myös sekoittaa erilaatuisia öljyjä. Tämä ei kuitenkaan koske autoja, joilla on joustava huoltoväliohjelma (QG1). Luonnollisesti moottoriöljyjä kehitetään edelleen. Siksi tämän käyttöohjekirjan tiedot vastaavat kirjan julkaisuajankohtaa. Škoda Auto tiedottaa Škoda-huoltopisteille ajankohtaiset muutokset. Suositamme jättämään öljynvaihdon Škoda-huollon tehtäväksi. Tässä jäljempänä ilmoitettujen luokkien (VW-normien) pitää olla merkittyinä astiaan yksittäin tai yhdessä muiden luokitusten kanssa. Moottoriöljyluokat autoille, joissa on joustava huoltoväliohjelma (QG1) Bensiinimoottorit Luokitus Tilavuus a) Kuva 145 Bensiinimoottori 1,6 l/75 kw Bensiinimoottori 1,6 l/75 kw kuva 145 A1 A2 A3 A4 Jäähdytysnesteen paisuntasäiliö Ohjaustehostimen hydraulinesteen säiliö Lasinpesunesteen säiliö Moottoriöljyn mittatikku A5 Moottoriöljyn täyttöaukon kansi A6 A7 Jarrunestesäiliö Akku (suojuksen alla) ,4 l/55 kw - EU4 VW , VW ,2 1,6 l/75 kw - EU4/EU2 DDK VW , VW ,5 1,8 l/110 kw - EU4/EU3D VW ,5 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkasta öljytaso täytön yhteydessä, älä laita liikaa öljyä. Öljytason tulee olla merkkien välissä sivu 144, kuva 146. Dieselmoottorit Luokitus Tilavuus a) 1,9 l/74 kw TDI PD - EU4 VW , VW ,3 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

145 144 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Moottoriöljyluokat autoille, joissa on kiinteä huoltoväliohjelma (QG2) Bensiinimoottorit Luokitus Tilavuus a) Moottoriöljyn tarkastus Öljyn mittatikku näyttää moottoriöljytason. 1,4 l/55 kw - EU4 VW , VW ,2 1,6 l/75 kw - EU4/EU2 DDK VW , VW ,5 1,8 l/110 kw - EU4/EU3D VW ,5 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkasta öljytaso täytön yhteydessä, älä laita liikaa öljyä. Öljytason tulee olla merkkien välissä kuva 146. Jos yllä mainittuja öljyjä ei ole saatavana, voi yhden kerran lisätä öljyä ACEA A2 tai ACEA A3. Dieselmoottorit Luokitus Tilavuus a) 1,9 l/74 kw TDI PD - EU4 VW ,3 Jos yllä mainittuja öljyjä ei ole saatavana, voi yhden kerran lisätä öljyä ACEA B3 tai ACEA B4. Varoitus! Autoissa, joilla on joustava huoltoväliohjelma (QG1), saa käyttää ainoastaan yllä mainittuja öljyjä. Moottoriöljyn ominaisuuksien säilyttämiseksi suosittelemme, että lisäämiseen käytetään vain saman luokituksen mukaista öljyä. Poikkeustapauksessa saa käyttää lisäykseen yhden kerran enintään 0,5 l luokituksen VW mukaista moottoriöljyä (vain bensiinimoottorit) tai luokituksen VW mukaista moottoriöljyä (vain dieselmoottorit). Muita moottoriöljyjä ei saa käyttää - moottorivaurion vaara! Suositamme, että ennen pitkää matkaa varaat autoosi sopivaa luokituksen mukaista moottoriöljyä. Näin matkalla on aina oikeaa moottoriöljyä lisäämistä varten. Suositamme, että käytät öljyä Škoda-valikoimasta. Katso lisätietoja huoltovihosta. Kuva 146 Öljyn mittatikku Öljytason tarkastaminen Auton tulee olla pysäköitynä tasaiselle paikalle. Sammuta moottori. Avaa konepelti Työskentely moottoritilassa sivulla 142. Odota muutama minuutti. Vedä mittatikku ylös A1. Pyyhi mittatikku puhtaalla kankaalla. Työnnä se takaisin vasteeseen saakka. Vedä mittatikku heti uudelleen ylös ja katso öljytaso. Öljytaso on alueella Aa Älä lisää öljyä. Öljytaso on alueella Ab Voit lisätä öljyä. On mahdollista, että tämän jälkeen öljytaso on alueella Aa. Öljytaso on alueella Ac Öljyä täytyy lisätä sivu 145. Öljy riittää, jos öljytaso on sen jälkeen alueella Ab.

146 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 145 On normaalia, että moottori kuluttaa öljyä. Ajotavan ja käyttöolosuhteiden mukaan öljynkulutus voi olla jopa 0,5 l/1 000 km. Ensimmäisten kilometrin aikana kulutus voi olla myös tätä suurempi. Siksi öljytaso pitää tarkastaa säännöllisin välein, parhaiten jokaisen tankkauksen tain pitemmän ajomatkan jälkeen. Moottorin vaativassa käytössä kuten esimerkiksi pitkillä moottoritiematkoilla kesällä, perävaunua vedettäessä tai vuoristosolia ylitettäessä on suositeltavaa, että pidät öljytason alueella Aa - ei kuitenkaan sen yläpuolella. Mittariston merkkivalo hälyttää liian matalasta öljytasosta sivu 29. Tarkasta öljytaso tässä tapauksessa mahdollisimman pian. Lisää tarvittava määrä öljyä. Varoitus! Öljytaso ei saa missään tapauksessa olla alueen Aa yläpuolella. Vaarana on katalysaattorin vaurioituminen. Jos olosuhteiden takia moottoriöljyn lisääminen ei ole mahdollista, älä jatka ajamista. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua. Muuten voi seurauksena olla moottorivaurio. Moottoriöljyn lisääminen Tarkista öljytaso sivu 144. Kierrä auki moottoriöljyn täyttöaukon kansi A2 sivu 144, kuva 146. Lisää sopivaa öljyä 0,5 l kerrallaan sivu 143. Tarkista öljytaso sivu 144. Kierrä moottoriöljyn täyttöaukon kansi huolellisesti takaisin. Työnnä mittatikku paikalleen vasteeseen saakka. Kun lisäät öljyä, älä päästä sitä kuuman moottorin päälle - tulipalovaara! Lue varoitusohje ja ota se huomioon aina ennen työskentelyä moottoritilassa sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Ympäristöohje Öljytaso ei saa missään tapauksessa olla alueen A sivu 144 yläpuolella. Muutoin öljyä imeytyy kampikammion tuuletusjärjestelmän kautta moottoriin ja pakoputkiston kautta ulkoilmaan. Öljy voi palaa katalysaattorissa ja vahingoittaa sitä. Moottorin öljynvaihto Moottoriöljyn vaihto on tehtävä huoltovihossa mainituin välein tai huollonilmaisimen mukaan sivu 18. Tee moottoriöljyn vaihto itse vasta sitten, kun sinulla on tarvittava asiantuntemus! Lue varoitusohje ja ota se huomioon aina ennen työskentelyä moottoritilassa sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Anna moottorin jäähtyä - palovammojen vaara kuumasta öljystä. Käytä suojalaseja - syöpymisvaara öljyroiskeista. Öljy on myrkyllistä! Säilytä vanha öljy lasten ja asiattomien ulottumattomissa, kunnes toimitat sen asianmukaiseen ongelmajätteiden keräykseen. Varoitus! Moottoriöljyyn ei saa lisätä mitään lisäaineita - moottorivaurion vaara! Vaurioita, joita sellaiset aineet aiheuttavat, ei korvata takuun perusteella. Ympäristöohje Missään tapauksessa öljyä ei saa kaataa viemärijärjestelmään eikä maahan. Jäteöljyn käsittelyn, vaadittavien erikoistyökalujen ja tarvittavan tietämyksen takia on suositeltavaa antaa öljyn ja öljynsuodattimen vaihto huoltoliikkeen tehtäväksi. Jos öljyä pääsee iholle, pese se heti pois. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

147 146 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Ohjaustehostin Jäähdytysjärjestelmä Jäähdytysneste Jäähdytysneste huolehtii moottorin jäähdytyksestä. Jäähdytysjärjestelmä ei tarvitse normaaleissa käyttöolosuhteissa juuri mitään huoltoa. Jäähdytysneste on vettä, jossa on noin 40 % pakkasnestettä. Tämän seoksen pakkaskestävyys on noin -25 C, ja sen lisäksi se suojaa jäähdytysjärjestelmää ja lämmityslaitetta korroosiolta. Sitä paitsi se estää kalkin muodostumista ja nostaa jäähdytysnesteen kiehumispisteen huomattavasti korkeammaksi kuin pelkän veden kiehumispiste. Kuva 147 Hydrauliöljyn mittatikku Ohjaustehostimen hydrauliöljyn säiliö on moottoritilassa edessä oikealla sivu 143, kuva 145. Hydrauliöljyn tarkistus Ohjaustehostimen hydrauliikkajärjestelmän öljy on luettelointitunnuksen G mukaista. Tarkista hydrauliöljyn taso, kun moottori on kylmä eikä ole käynnissä. Hydrauliöljytason tulee olla merkintöjen MIN ja MAX välillä kuva 147. Jos öljytaso laskee MIN -merkkiin saakka, ohjaustehostin on tarkistettava korjaamolla. Pelkkä hydrauliöljyn lisääminen ei riitä. Ohjaustehostin ei toimi, kun moottori ei ole käynnissä (hinattaessa) tai kun kiilahihna on repeytynyt. Auto on edelleen täysin ohjattavissa. Ohjaamiseen tarvitaan kuitenkin enemmän voimaa. Tästä syystä ei saa vähentää pakkasnesteen osuutta jäähdytysnesteessä lisäämällä seokseen vettä edes kesäaikana tai lämpimän ilmaston maissa. Jäähdytysnesteessä täytyy olla pakkasnestettä vähintään 40 %. Jos ilmasto-olosuhteiden takia tarvitaan enemmän suojaa pakkaselta, pakkasnesteen osuutta voidaan lisätä, mutta vain 60 % saakka (pakkaskestävyys noin -40 C). Tämän jälkeen pakkaskestävyys heikkenee jälleen. Kylmän ilmaston maihin (esim. Ruotsi, Norja, Suomi) toimitettaviin autoihin laitetaan jo tehtaalla jäähdytysneste, jonka pakkaskestävyys on noin -35 C. Näitä maita varten pakkasnesteen osuuden pitää olla vähintään 50 %. Jäähdytysneste Jäähdytysjärjestelmä on täytetty tehtaalla jäähdytysnesteellä (violetti), joka vastaa luokitusta TL-VW 774 G. Jäähdytysnesteen lisäyksessä suosittelemme käyttämään samaa jäähdytysnestettä - G13 (violetti). Käänny jäähdytysnestettä tai toisenmerkkisen jäähdytysnesteen lisäystä koskevissa kysymyksissä huoltoliikkeen puoleen. Saat oikeaa jäähdytysnestettä huoltoliikkeestä. Varoitus! Muut jäähdytysnesteet voivat heikentää merkittävästi varsinkin korroosiosuojausta. Korroosion aiheuttamat häiriöt voivat aiheuttaa jäähdytysnesteen vuotoja ja vakavia moottorivaurioita.

148 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 147 Jäähdytysnestetason tarkastaminen Lue varoitusohje ja ota se huomioon aina ennen työskentelyä moottoritilassa sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Varoitus! Jollet saa ylikuumenemisen syytä selvitetyksi ja korjatuksi itse, ota mahdollisimman pian yhteys Škoda-huoltoon, sillä muutoin voi seurauksena olla vakavia vaurioita moottorille. Kuva 148 Moottoritila: Jäähdytysnesteen paisuntasäiliö Jäähdytysnesteen paisuntasäiliö on moottoritilassa oikealla. Sammuta moottori. Avaa konepelti Työskentely moottoritilassa sivulla 142. Tarkasta jäähdytysnestetaso paisuntasäiliössä kuva 148. Kylmän moottorin jäähdytysnestetason tulee olla AMIN ja AMAX-merkkien välissä. Lämpimän moottorin nestetaso voi olla hieman viivoitetun alueen yläpuolella. Paisuntasäiliön liian matalan jäähdytysnestetason ilmaisee mittariston merkkivalo sivu 28. Silti suosittelemme, että tarkastat jäähdytysnestetason aika ajoin paisuntasäiliöstä. Jäähdytysnesteen häviäminen Jäähdytysnesteen häviäminen johtuu ensisijassa vuodoista. Älä tyydy ainoastaan jäähdytysnesteen lisäämiseen. Anna Škoda-huollon tarkastaa jäähdytysjärjestelmä viipymättä. Tiiviistä jäähdytysjärjestelmästä nestettä voi hävitä vain siten, että jäähdytysneste kiehuu ylikuumentumisen takia ja neste poistuu jäähdytysnesteen paisuntasäiliön kannen ylipaineventtiilin kautta. Jäähdytysnesteen lisääminen Sammuta moottori. Anna moottorin jäähtyä. Laita riepu tms. jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliön kannen päälle kuva 148 ja kierrä kansi vastapäivään varovasti auki. Lisää jäähdytysnestettä. Kierrä kantta, kunnes se lukkiutuu kuuluvasti. Lisättävän jäähdytysnesteen täytyy vastata tiettyjä luokituksia sivu 146, Jäähdytysneste. Jos hätätilanteessa jäähdytysnestettä G13 ei ole saatavana, älä lisää mitään muuta jäähdytysnestettä. Käytä tässä tapauksessa pelkkää vettä ja anna Škoda-huollon korjata veden ja jäähdytysnesteen seossuhde oikeaksi mahdollisimman pian. Lisää jäähdytysjärjestelmään vain uutta jäähdytysnestettä. Älä täytä nestettä viivoitettua aluetta ylemmäksi. Ylimääräinen jäähdytysneste pursuaa ulos järjestelmästä paisuntasäiliön ylipaineventtiilin kautta, kun neste on lämmennyt. Jos jäähdytysnestettä puuttuu paljon, lisää jäähdytysnestettä vasta, kun moottori on jäähtynyt. Muutoin on vaarana moottorivaurio. Jäähdytysjärjestelmässä on painetta! Älä avaa paisuntasäiliön kantta, kun moottori on kuuma - palovammojen vaara! Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

149 148 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Jatkuu Pakkasneste ja siten myös jäähdytysnesteseos ovat terveydelle vahingollisia. Vältä kosketusta pakkasnesteeseen. Myös jäähdytysnesteestä haihtuvat höyryt ovat terveydelle vahingollisia. Säilytä tämän takia pakkasneste aina alkuperäisessä pakkauksessaan turvallisessa paikassa erityisesti lasten ulottumattomissa - myrkytysvaara! Jos jäähdytysnestettä ruiskahtaa silmiisi, huuhtele silmiä heti runsaalla vedellä ja ota välittömästi yhteys lääkäriin. Myös siinä tapauksessa, että olet vahingossa juonut pakkasnestettä, ota heti yhteys lääkäriin. Kun moottoritilassa työskennellään, täytyy varautua siihen, että jäähdyttimen tuuletin voi kytkeytyä äkillisesti - loukkaantumisvaara! Jarruneste Jarrunestetason tarkastaminen Varoitus! Jos olosuhteiden takia ei ole mahdollista lisätä jäähdytysnestettä, älä jatka matkaa. Sammuta moottori ja ota yhteys Škoda-huoltoon. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua. Muuten voi seurauksena olla moottorivaurio. Ympäristöohje Jos jäähdytysnestettä joudutaan laskemaan pois, sitä ei pidä käyttää uudelleen. Neste pitää kerätä talteen ja viedä ongelmajätteiden käsittelyyn ympäristönsuojelun määräysten mukaan. Jäähdyttimen tuuletin Jäähdyttimen tuuletin voi kytkeytyä äkillisesti. Jäähdyttimen tuuletinta pyörittää sähkömoottori, jota ohjataan jäähdytysnesteen lämpötilan mukaan. Moottorin sammutuksen jälkeen jäähdyttimen tuuletin voi toimia - myös virran ollessa katkaistuna - vielä 10 minuutin ajan. Se voi myös kytkeytyä jonkin ajan kuluttua äkillisesti uudelleen, jos jäähdytysnesteen lämpötila on noussut lämmön siirtymisen takia tai lämmintä moottoritilaa lämmittää lisäksi voimakas auringonpaiste. Kuva 149 Moottoritila: Jarrunestesäiliö Jarrunestesäiliö sijaitsee moottoritilassa vasemmalla. Oikeanpuoleisella ohjauksella varustetuissa autoissa säiliö on vastakkaisella puolella moottoritilaa. Sammuta moottori. Avaa konepelti Työskentely moottoritilassa sivulla 142. Tarkasta säiliön jarrunestetaso kuva 149. Tason täytyy olla merkintöjen MIN ja MAX välillä. Jarrunestetason vähäinen aleneminen syntyy jarrupäällysteiden kulumisesta ja jarrujen automaattisesta säätymisestä, joten se on normaalia. Jos kuitenkin jarrunestetaso alenee lyhyessä ajassa selvästi tai alenee MIN- merkinnän alapuolelle, niin jarrujärjestelmässä voi olla vuoto. Liian alhainen jarrunestetaso ilmaistaan mittariston merkkivalolla sivu 31. Pysähdy heti. Älä jatka ajamista! Pyydä ammattiapua.

150 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 149 Lue varoitusohje ja ota se huomioon aina ennen työskentelyä moottoritilassa sivu 142, Työskentely moottoritilassa. Jos nestetaso on MIN -merkin alapuolella, älä aja pitemmälle - onnettomuusvaara! Pyydä ammattiapua. Akku Akkuun kohdistuvat toimenpiteet Jarrunesteen vaihtaminen Jarruneste imee kosteutta itseensä. Siksi se ottaa ajan kuluessa kosteutta ympäröivästä ilmasta. Jarrunesteen liian suuri vesipitoisuus voi aiheuttaa jarrujärjestelmän syöpymistä. Sitä paitsi vesipitoisuus alentaa jarrunesteen kiehumispistettä. Jarrunesteenä saa käyttää vain Škoda Auton hyväksymää uutta alkuperäistä jarrunestettä. Jarrunesteen tulee vastata jotakin seuraavista standardeista tai luokituksista: VW FMVSS 116 DOT4 DIN ISO 4925 CLASS 4 Suositamme, että annat jarrunesteen uusimisen Škoda-huoltopisteen tehtäväksi tarkastushuollon puitteissa. Vanhaa jarrunestettä käytettäessä saattaa jarrujen vaativassa käytössä esiintyä kaasukuplien muodostumista jarrujärjestelmässä. Tämä heikentää jarrujen toimintaa ja erityisesti ajoturvallisuutta. Varoitus! Jarruneste vahingoittaa auton maalipintaa. Ympäristöohje Vanhan jarrunesteen hävittämisen, tarvittavien erikoistyökalujen -tietouden vuoksi suositamme, että annat Škoda-huoltopisteen suorittaa jarrunesteen vaihdon. Kuva 150 Moottoritila: Akku Akku on moottoritilassa muovisen peitekotelon alla*. Paina akun peitekannen sivuilla olevia lukitsimia kuva 150 ja nosta kansi pois, katso nuoli A. Asenna akun kansi takaisin päinvastaisessa järjestyksessä. Akun irrotusta ja asennusta ei suositella itse tehtäväksi, koska tietyissä olosuhteissa akku voi vaurioitua. Käänny Škoda-huollon puoleen. Akkua ja sähköjärjestelmää koskevissa toimenpiteissä voi syntyä loukkaantumisia ja palovammoja sekä onnettomuus- ja tulipalovaara. Siksi täytyy ehdottomasti ottaa huomioon seuraavat varoitusvihjeet ja yleiset turvallisuussäännöt. Akkuhappo on voimakkaasti syövyttävää, joten akkua on käsiteltävä äärimmäisen huolellisesti. Kun käsittelet akkua, käytä suojakäsineitä sekä silmien ja ihon suojausta. Syövyttävät höyryt ilmassa ärsyttävät hengitystiehyitä ja aiheuttavat sidekalvo- ja hengityselintulehduksia. Akkuhappo syövyttää hammaskiillettä, ja iholle joutuessaan se aiheuttaa syviä haavoja, joiden paraneminen kestää kauan. Toistuva kosketus laimennettuun akkuhap- Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

151 150 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Jatkuu poon aiheuttaa ihosairauksia (tulehduksia, haavaumia, ihon halkeilua). Veteen sekoitettaessa hapot laimentuvat kehittäen samalla huomattavasti lämpöä. Älä käännä akkua nurin, koska silloin akkuhappoa voi päästä akun ilmanvaihtoaukkojen kautta ulos. Suojaa silmäsi suojalaseilla tai suojavisiirillä! Sokeutumisvaara! Jos akkuhappoa joutuu silmään, huuhtele kyseistä silmää useiden minuuttien ajan pelkällä vedellä. Ota sen jälkeen viipymättä yhteys lääkäriin. Neutraloi iholle ja vaatteisiin tulleet happoroiskeet mahdollisimman pian ja huuhtele niitä sen jälkeen vedellä. Jos happoa joutuu nieluun, täytyy mennä heti lääkärille. Älä päästä lapsia akun lähelle. Kun akkua ladataan, vapautuu vetyä ja syntyy herkästi syttyvää räjähdyskaasua. Jos kaapelikenkiä irrotetaan tai kytketään sytytysvirran ollessa kytkettynä, voi kipinöinti aiheuttaa räjähdyksen. Jos akun navat yhdistyvät toisiinsa (esim. metalliesineillä, sähköjohtimilla), syntyy oikosulku. Mahdolliset oikosulun seuraukset: akunnapojen sulaminen, räjähdys tai tulipalo, happoroiskeita. Avotuli, tupakointi ja työt, joissa syntyy kipinöitä, ovat kiellettyjä akun lähellä. Vältä johtimien ja sähkölaitteiden käsittelyä kipinöintivaaran vuoksi. Voimakas kipinöinti voi aiheuttaa vammoja. Ennen mitään töitä sähköjärjestelmässä sammuta moottori, katkaise virta myös kaikista virrankuluttajista ja irrota akun miinuskaapelin (-) kytkentä akusta. Kun hehkulamppuja halutaan vaihtaa uusiin, riittää, että kyseiset valot sammutetaan. Älä lataa jäätynyttä tai sulatettua akkua - räjähdys- ja syöpymisvaara! Vaihda jäätynyt akku. Älä käytä vahingoittunutta akkua - räjähdysvaara! Vaihda vahingoittunut akku heti. Varoitus! Akun saa kytkeä vain virran ollessa katkaistuna, koska muutoin auton sähköjärjestelmä (elektroniset komponentit) voi vaurioitua. Kun irrotat akunkaapelit sähköjärjestelmästä, irrota ensin miinusnavan (-) kytkentä. Irrota vasta sen jälkeen pluskaapelin (+) kytkentä. Kun kytket akunkaapelit takaisin, kytke ensin plusnapa (+) ja vasta sen jälkeen miinusnapa (-). Kaapeleita ei saa missään tapauksessa kytkeä ristiin - tulipalovaara. Varo päästämästä akkuhappoa korin pinnoille, koska se voi aiheuttaa maalivaurioita. Akun suojaamiseksi UV-säteilyltä akkua ei pidä jättää suoraan päivänvaloon. Ympäristöohje Hylätty akku on ongelmajäte - käänny Škoda-huollon puoleen sen hävittämiseksi. Huomaa ohjeet, kun kytket akkukaapeleita sivu 152, Akkukaapelien kytkennän irrottaminen ja kytkeminen. Akku, jossa kaksivärinen tunniste Kuva 151 Akku: Ilmoitus Akun yläpinnassa on elektrolyyttitason ilmaisin, jota sanotaan maagiseksi silmäksi kuva 151. Ilmaisin muuttaa väriään akun elektrolyyttitason mukaan. Ilmakuplat voivat vaikuttaa maagisen silmän väriin. Siksi naputa ennen tarkastusta maagista silmää varovasti. Musta - elektrolyyttitaso on oikea.

152 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 151 Väritön tai kirkkaan keltainen - liian matala elektrolyyttitaso, akku on vaihdettava. Yli 5 vuotta vanha akku pitää vaihtaa uuteen. Suositamme antamaan akun tarkastuksen ja vaihdon ammattiliikkeen tehtäväksi. Varoitus! Kun auto on käyttämättömänä kauemmin kuin 3-4 viikkoa, akku purkautuu, koska eräät virrankuluttajat kuluttavat virtaa myös lepotilassa (esim. ohjausyksiköt). Akun tyhjentyminen voidaan estää irrottamalla akun miinuskaapelin kytkentä tai lataamalla akkua jatkuvasti hyvin pienellä latausvirralla. Noudata akun käsittelystä annettuja ohjeita Akkuun kohdistuvat toimenpiteet sivulla 149. Tehdasasenteiset kaksivärisellä tunnisteella varustetut akut on merkitty aina tunnisteella, joka alkaa 5K0. Tarkka tunniste voi olla esim. 5K D. Kaksivärisellä tunnisteella varustettu Škoda-alkuperäisvaraosavalikoimaan kuuluva varaosa-akku on merkitty Dx, jossa x vaihtelee. Tarkka tunniste voi olla esim DB. tason tarkastus Akku on normaaleissa käyttöolosuhteissa lähes huoltovapaa. Korkeissa ulkolämpötiloissa tai pitkillä päivittäisillä ajomatkoilla suosittelemme elektrolyyttitason tarkistuttamista valtuutetulla korjaamolla. Aina kun akkua on ladattu sivu 151 on elektrolyyttitaso tarkastutettava. Akun elektrolyyttitaso tarkastetaan tarkastushuollon puitteissa. Talvikäyttö Kylmä vuodenaika on akulle erityisen vaativa. Sitä paitsi akun käynnistysvirta heikkenee alhaisissa lämpötiloissa. Tyhjentynyt akku voi jäätyä jo vähän alle 0 C lämpötilassa. Siksi suositamme, että annat huollon tarkistaa ja tarvittaessa myös ladata akun ennen talvikautta. Älä lataa jäätynyttä tai sulatettua akkua - räjähdys- ja syöpymisvaara. Vaihda jäätynyt akku. Akun lataaminen Ladattu akku on edellytyksenä moitteettomalle käynnistymiselle. Lue varoitusvihjeet Akkuun kohdistuvat toimenpiteet sivulla 149 ja. Katkaise virta ja kytke pois toiminnasta kaikki sähköä kuluttavat laitteet. Pikalatausta käytettäessä tee lisäksi: Irrota molempien akunkaapelien kytkentä (ensin miinus sitten plus ). Kytke akkulaturin hauenleuat akun napoihin (punainen = plus, musta = miinus ). Kytke vasta nyt akkulaturin verkkovirtajohdin pistorasiaan ja kytke laite lataamaan. Kun lataus lopetetaan: Sammuta akkulaturi ja vedä verkkovirtajohdin irti pistorasiasta. Irrota akkulaturin hauenleuat akusta. Kytke tarvittaessa akunkaapelit takaisin akkuun (ensin plus sitten miinus ). Kun ladataan pienellä virralla (esim. pienakkulaturilla), ei akunkaapelien kytkentää tarvitse tavallisesti irrottaa. Ota kaikissa tapauksissa huomioon akkulaturin valmistajan ohjeet. Akun lataamiseksi aivan täyteen latausvirraksi pitää säätää 1/10 akun kapasiteetistä (tai vähemmän). Ennen kuin ladataan suurella virranvoimakkuudella ns. pikalaturilla, täytyy kuitenkin irrottaa molempien akunkaapelien kytkentä. Akun pikalataaminen on vaarallista Akkuun kohdistuvat toimenpiteet sivulla 149. Siihen tarvitaan sopiva akkulaturi ja vastaava asiantuntemus. Suosittelemme siksi, että akun pikalataus suoritetaan vain valtuutetulla korjaamolla. Tyhjentynyt akku voi jäätyä jo hieman alle 0 C lämpötilassa. Suosittelemme, että jäätynyttä akkua ei käytetä enää, koska akkukotelo on voinut revetä akkunesteen jäätyessä, jolloin akkunestettä pääsee vuotamaan ulos. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

153 152 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen Akun kennotulppia ei pidä avata latauksen ajaksi. Lasinpesulaite Älä lataa jäätynyttä tai sulatettua akkua - räjähdys- ja syöpymisvaara. Vaihda jäätynyt akku. Akkukaapelien kytkennän irrottaminen ja kytkeminen Sen jälkeen kun akkukaapelien kytkentä on irrotettu ja kytketty takaisin, ovat lähinnä seuraavat toiminnat pois toiminnasta tai ne toimivat huonosti: Toiminta Käyttöönotto Sähkötoimiset lasinnostimet (toimintahäiriöt) sivu 42 Radion koodinumeron syöttäminen Katso radion ohjekirjasta Tuntiasetus sivu 19 Monitoiminäytön* tiedot ovat tyhjentyneet sivu 19 Suosittelemme, että auto annetaan valtuutetun korjaamon tarkastettavaksi, jos kaikkien sähkölaitteiden toimintakyky on hävinnyt. Akun vaihtaminen Kun akku vaihdetaan, uuden akun nimellisjännitteen (12 V), kapasiteetin, käynnistysvirran ja mittojen täytyy olla samat kuin entisen. Valtuutettu korjaamo tuntee tarvittavat akkumallin. Koska akku on ongelmajätettä, suositamme, että annat vain valtuutetun korjaamon vaihtaa akun. Ympäristöohje Akuissa on myrkyllisiä aineita kuten rikkihappoa ja lyijyä. Siksi ne pitää hävittää asianmukaisesti, eikä niitä saa missään tapauksessa laittaa kotitalousjätteiden joukkoon! Kuva 152 Moottoritila: Lasinpesulaitteen säiliö Pesunestesäiliössä on pesunestettä tuulilasia, takalasia ja ajovalaisimien pesimiä varten. Säiliö on moottoritilassa edessä oikealla kuva 152. Säiliön tilavuus on noin 3 litraa, ajovalaisimien pesimillä varustetuissa autoissa noin 5,5 litraa. Pelkkä vesi ei riitä puhdistamaan tuulilasia ja ajovalaisimia tehokkaasti. Siksi suosittelemme, että käytät puhdasta vettä ja lasinpesuainetta alkuperäisestä Škoda-varustevalikoimasta (talvella pakkasenkestävää), jotta tiukasti kiinnittyvä lika irtoaa. Ota pesuaineen käytössä huomioon pakkauksen ohjeet. Myös vaikka autossa on lämmitettävät tuulilasinpesimen suuttimet*, pesuveteen täytyy talvella aina sekoittaa pakkasenkestävää pesuainetta. Jos pakkasenkestävää pesuainetta ei ole saatavana, voidaan pesunesteessä käyttää spriitä. Spriin osuus saa olla enintään 15 %. Ota myös huomioon, että tämän seoksen pakkasenkestävyys on vain -5 C. Lue varoitusohje ja ota se huomioon aina ennen työskentelyä moottoritilassa sivu 142, Työskentely moottoritilassa.

154 Tarkistaminen ja nesteiden lisääminen 153 Varoitus! Missään tapauksessa lasinpesunesteeseen ei saa lisätä pakkasnestettä tai muita lisäaineita. Jos autosi on varustettu ajovalonpesimin, pesunesteenä saa käyttää vain sellaista pesuainetta, mikä ei vahingoita ajovalaisimien polykarbonaattipintaa. Käänny Škodahuollon puoleen, josta saat tietää, mitä pesuainetta voit käyttää. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

155 154 Pyörät ja renkaat Pyörät ja renkaat Pyörät Yleisiä ohjeita Uusien renkaiden pitokyky ei ole aluksi vielä paras mahdollinen, ja siksi noin 500 km pitää ajaa totutusajoa kohtuullisella nopeudella ja vastaavalla varovaisella ajotavalla. Tämä auttaa pidentämään renkaiden käyttöikää. Tämä auttaa pidentämään renkaiden käyttöikää. Rakenneominaisuuksista ja kuviomuodosta johtuen uusien renkaiden urasyvyys voi olla erilainen (renkaan mallin ja valmistajan mukaan). Aja jalkakäytävän reunakivien yms. esteiden yli hitaasti ja mahdollisimman kohtisuoraan, muuten renkaat ja vanteet saattavat vahingoittua. Tarkista aika ajoin renkaiden kunto (pistojäljet, leikkautumat, repeytymät ja pullistumat). Poista renkaan kuvioinnista vieraat esineet. Renkaiden ja vanteiden vauriot ovat usein näkymättömiä. Epätavallisesti värinät tai auton puoltaminen vinoon voivat merkitä rengasvauriota. Kun epäilet pyörän vahingoittuneen, vähennä nopeutta ja pysäytä auto! Tarkista rengas vaurioiden varalta (pullistumat, repeytymät, jne.). Jos ulkoisia vaurioita ei ole näkyvissä, aja hitaasti ja varovasti lähimmälle korjaamolle, jossa ongelma voidaan selvittää. Älä päästä renkaita kosketukseen öljyyn, rasvaan eikä polttonesteeseen. Jos rengasventtiilin hattu katoaa, hanki välittömästi tilalle uusi. Kun pyörät on tarkoitus irrottaa, merkitse ne etukäteen, jotta niitä takaisin asennettaessa voidaan säilyttää entinen pyörintäsuunta. Irrotetut pyörät ja renkaat pitää aina varastoida viileässä, kuivassa ja mahdollisimman pimeässä paikassa. Säilytä vanteettomat renkaat pystyasennossa. Uusien renkaiden pitokyky ei ole paras mahdollinen ensimmäisen 500 km aikana, joten aja vastaavasti varovaisemmin - onnettomuusvaara! Älä aja vahingoittuneilla renkailla - onnettomuusvaara! Ota huomioon renkaita koskevat poikkeavat kansalliset lain määräykset. Renkaiden kestoikä Renkaiden käyttöikään vaikuttavat erityisesti seuraavat asiat: Kuva 153 Polttoainesäiliön kansi ja taulukko, jossa rengaskoot ja renkaiden täyttöpaineet Rengaspaineet Liian pieni tai liian suuri rengaspaine lyhentää renkaan käyttöikää huomattavasti ja vaikuttaa epäedullisesti auton ajokäyttäytymiseen. Erityisesti suurilla nopeuksilla rengaspaineiden merkitys on tärkeä. Tarkista sen takia paineet vähintään kerran kuukaudessa ja lisäksi ennen pitempiä matkoja. Muista tarkastaa samalla myös varapyörä*. Kesärenkaiden rengaspaineet on ilmoitettu polttonestesäiliön luukun sisäpuolella kuva 153. Arvot talvirenkaille ovat 20 kpa (0,2 bar) suuremmat kuin kesärenkaille sivu 157. Vararenkaan rengaspaineen pitää olla autoon tarkoitetun korkeimman paineen mukainen. Tarkasta rengaspaineet aina kylmistä renkaista. Älä vähennä rengaspaineita, kun renkaat ovat lämpimät. Kun auton kuormitus muuttuu merkittävästi, muuta rengaspaineita vastaavasti.

156 Pyörät ja renkaat 155 Ajotapa Nopea kaarreajo, voimakkaat kiihdytykset ja äkilliset jarrutukset (renkaiden vinkuminen) lisäävät renkaiden kulumista. Kulumisenilmaisin Pyörien tasapainottaminen Uuden auton renkaat on tasapainotettu. Käytön aikana voivat erilaiset asiat saada aikaan epätasapainoa, jonka voi havaita ohjauksen rauhattomuutena. Koska epätasapaino lisää ohjauksen, pyöräntuennan ja renkaiden kulumista, pyörät pitää tasapainottaa uudelleen. Sitä paitsi pyörä täytyy tasapainottaa aina uuden renkaan asennuksen tai renkaan korjauksen yhteydessä. Pyörien suuntausvirhe Virheellinen etupyörien tai takapyörien suuntaus ei ainoastaan lisää renkaiden kulumista, jopa usein toispuoleisesti, vaan se vaikuttaa myös ajoturvallisuuteen. Jos renkaiden kuluminen on poikkeuksellista, ota yhteys Škoda-huoltoon. Jos rengaspaine on liian pieni, rengas joutuu tekemään enemmän "muokkausliikettä". Tämän takia rengas lämpenee suuremmilla nopeuksilla voimakkaasti. Seurauksena voi olla jopa kulutuspinnan irtoaminen ja renkaan repeytyminen. Vaihda vahingoittuneiden vanteiden ja renkaiden tilalle välittömästi uudet. Ympäristöohje Liian pienet rengaspaineet lisäävät polttonesteenkulutusta. Kuva 154 Kulumisenilmaisimilla varustettu renkaan kulutuspinta Alkuperäisten renkaiden uran pohjalla poikittain pyörintäsuuntaan nähden on 1,6 mm korkea kulumisenilmaisin. Nämä kulumisenilmaisimet ovat valmistajan mukaan 6-8 kertaa tasaisin välein renkaan kehällä kuva 154. Renkaan sivulla olevat merkinnät TWI, kolmiosymboli tai joku muu symboli ilmaisee kulumisenilmaisimen sijainnin. Kun urasyvyys on 1,6 mm - mitattuna kuviouran pohjaan kulumisenilmaisimen vierestä - niin renkaan kuluneisuus on saavuttanut lain mukaan pienimmän sallitun urasyvyyden (joissakin maissa voi olla tästä poikkeavia vaatimuksia). Viimeistään silloin kun renkaat ovat kuluneet kulumisenilmaisimiin asti, ne pitää välittömästi vaihtaa. Ota huomioon lain vaatima pienin urasyvyys. Kuluneet renkaat vaarantavat suuremmilla nopeuksilla märällä tienpinnalla tarvittavan pitokyvyn. Vaarana on vesiliirto (hallitsematon auton liike - luisto märällä tienpinnalla). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

157 156 Pyörät ja renkaat Pyörien vaihtaminen Kun eturenkaat ovat selvästi enemmän kuluneet, suosittelemme, että etu- ja takarenkaat vaihdetaan keskenään kaavion kuva 155 mukaan. Näin kaikille renkaille saadaan lähes sama käyttöikä. Renkaiden kulutuspinnan tietyissä kulumisilmiöissä voi olla edullista vaihtaa pyöriä ristiin (vain renkaat, joille ei ole pyörintäsuuntavaatimusta). Saat lisätietoja ammattiliikkeestä. Kaikkien pyörien tasaisen kulumisen ja parhaan mahdollisen käyttöiän saavuttamiseksi suosittelemme, että pyörien paikkoja vaihdetaan km välein. Uudet renkaat ja vanteet Kuva 155 Renkaiden paikkojen vaihtaminen Renkaat ja vanteet ovat tärkeitä rakennekomponentteja. Siksi on käytettävä Škoda Auton hyväksymiä renkaita ja vanteita. Ne on juuri tiettyyn automalliin sovitettu ja vaikuttavat siten merkittävästi hyvään ajettavuuteen ja turvallisiin ajo-ominaisuuksiin. Käytä kaikissa neljässä pyörässä vain vyörenkaita, joiden rakenne ja koko (vierintäkehä) ovat keskenään samanlaisia, ja lisäksi myös samalla akselilla olevien renkaiden kulutuspintojen kuvioiden pitää olla keskenään samanlaiset. Autoliikkeillä on uusimmat tiedot autoosi hyväksytyistä renkaista. Suositamme, että annat kaikki rengastyöt ammattiliikkeen tehtäväksi. Alan ammattilaisilla on tarvittavat erikoistyökalut ja varaosat, asiantuntemusta sekä velvollisuus hävittää vanhat renkaat. Monet rengasliikkeet voivat lisäksi tarjota runsaan valikoiman renkaita ja vanteita. Autosi asiakirjoista ilmenee sallitut rengas- ja vanneyhdistelmät. Joissakin maissa hyväksyntä riippuu paikallisesta laista. Renkaan tietojen tunteminen helpottaa oikeaa valintaa. Renkaan sivulla on esim. seuraavat merkinnät: 195 / 65 R T Se tarkoittaa: Renkaita koskevat seuraavat nopeusrajoitukset: Renkaan sivuun on myös merkitty valmistuspäivä mahdollisesti vain pyöränsisäpuolelle): DOT Renkaan leveys mm 65 Renkaan korkeuden / leveyden suhde % R Renkaan rakenteen tunnuskirjain - Radial = vyörengas 15 Vanteen halkaisija tuumaa 91 Kantavuustunnus T Nopeusluokan tunnus R S T H V W Nopeusluokan tunnus Sallittu huippunopeus 170 km/h 180 km/h 190 km/h 210 km/h 240 km/h 270 km/h merkitsee esimerkiksi, että rengas on valmistettu viikolla 50 vuonna 2008.

158 Pyörät ja renkaat 157 Jos vararenkaan* malli poikkeaa käytössä olevista renkaista (esim. talvirengas tai kapeampi), niin varapyörää saa käyttää vain hätätilanteessa lyhytaikaisesti ja varovaisemmin* ajaen. Tällainen pyörä on vaihdettava mahdollisimman pian normaaliin autossa käytössä olevaan pyörään takaisin. Käytä ainoastaan sellaisia renkaita ja vanteita, jotka Škoda Auto on hyväksynyt käytettäväksi tässä autotyypissä. Muutoin liikenneturvallisuus voi vaarantua - onnettomuusvaara! Sitäpaitsi auton voimassaoleva hyväksyminen yleiseen tieliikenteeseen voi menettää kelvollisuutensa. Renkaiden sallittua huippunopeutta ei saa missään tapauksessa ylittää - vaara rengasvaurion aiheuttamasta onnettomuudesta ja auton hallinnan menetyksestä. Käytä vain hätätilanteessa ja vastaavalla varovaisella ajotavalla renkaita, jotka ovat yli 6 vuotta vanhoja. Koskaan ei pidä käyttää renkaita, joiden aikaisemmasta käytöstä ei ole mitään tietoa. Renkaat ikääntyvät, vaikka niitä ei käytetä lainkaan tai vain vähän. Varapyöränä saa käyttää käytettyä rengasta samoin vain hätätapauksissa ja vastaavalla erityisen varovaisella ajotavalla. Ajoturvallisuuden vuoksi renkaita ei pitäisi vaihtaa uusiin yksitellen vaan vähintään akseleittain. Paremmalla urasyvyydellä varustetut renkaat pitää aina sijoittaa etupyöriin. Ympäristöohje Vanhat renkaat pitää hävittää asianmukaisesti. Teknisistä syistä yleensä ei ole mahdollista käyttää muiden autojen vanteita. Tämä koskee joissain tapauksissa jopa saman autotyypin vanteita. Pyöränpultit Vanteet ja pyöränpultit on sovitettu rakenteellisesti toisiinsa. Aina kun käytetään toisia vanteita - esim. kevytmetallivanteita tai talvipyöriä - täytyy käyttää pyöränpultteja, joiden pituus ja kiinnityskartion muoto ovat sopivia kyseisiin vanteisiin. Näistä riippuu pyörien kiinnipysyminen ja jarrujärjestelmän toiminta. Jos asennat (tai asennutat) jälkeenpäin koristekapselit, varmista, että jarrujen jäähdytykseen jää riittävän hyvä ilmanvirtaus. Ammattiliikkeessä tiedetään, mitkä tekniset mahdollisuudet on vaihtaa tai varustella austosi renkaat, vanteet ja koristekapselit. Pyöränpulttien virheellinen käsittely voi aiheuttaa pyörän irtoamisen ajon aikana - onnettomuusvaara! Pyöränpulttien täytyy olla puhtaita ja kevyesti kierrettäviä. Niitä ei kuitenkaan saa koskaan käsitellä rasvalla eikä öljyllä. Jos pyöränpultit tiukataan liian pienellä tiukkausmomentilla, pyörät voivat irrota ajon aikana - onnettomuusvaara! Liian suuri tiukkausvoima voi vaurioittaa pultteja ja kierteitä ja aiheuttaa vanteiden vastinpintoihin pysyviä muodonmuutoksia. Varoitus! Pyöränpulttien ohjetiukkuus on teräslevy- ja alumiinivanteille 120 Nm. Talvirenkaat Talvisissa tieolosuhteissa auton ajo-ominaisuudet ovat talvirenkailla selvästi paremmat. Kesärenkaat ovat liukkaat jäällä, lumessa ja lämpötilan ollessa alle 7 C rakenteensa vuoksi (leveys, kumisekoitteen materiaali, renkaan kuvion muoto). Tämä koskee erityisesti autoja, jotka on varustettu levein renkain tai suurille nopeuksille tarkoitetuin renkain (kirjaintunnus H tai V renkaan sivulla). Mahdollisimman hyvien ajo-ominaisuuksien saavuttamiseksi talvirenkaat täytyy olla kaikissa neljässä pyörässä. Talvirenkaina saat käyttää vain sellaisia renkaita, jotka ovat sallittuja autoosi. Sallitut talvirengaskoot on ilmoitettu autosi asiapapereissa. Näissä hyväksymisissä voi olla maakohtaisia eroja. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

159 158 Pyörät ja renkaat Pidä huolta, että rengaspaine on 20 kpa (0,2 bar) suurempi kuin kesärenkaissa sivu 154, kuva 153. Talvirenkaat menettävät merkittävästi talviominaisuuksiaan sen jälkeen, kun ne ovat kuluneet niin paljon, että niiden urasyvyys on alle 4 mm. Myös ikääntyminen aiheuttaa talvikelpoisuuden häviämisen - myös silloin kun urasyvyys on vielä selvästi yli 4 mm. Nopeusrajoitukset koskevat talvirenkaita kuten kesärenkaita sivu 156,. Talvirenkaina voidaan käyttää alemman nopeusluokituksen renkaita, edellyttäen että näillä renkailla ei ylitetä sitten sallittua huippunopeutta, vaikka auton mahdollinen huippunopeus on suurempi. Jos rengasluokan mukainen suurin sallittu huippunopeus ylitetään, renkaat voivat vahingoittua. Kun käytät talvirenkaita, ota huomioon vihje sivu 154. Talvirenkaina voidaan käyttää myös ns. kitkarenkaita. Jos olet epätietoinen, käänny Škoda-huollon puoleen, jossa kerrotaan renkaiden sallittu maksiminopeus. Älä ylitä talvirenkaiden enimmäisnopeutta rengasvaurioiden vaara, ajoneuvon hallinnan menettämisen vaara. Ympäristöohje Asenna oikealla hetkellä jälleen kesärenkaat, sillä lumettomilla ja jäättömillä teillä sekä yli 7 C lämpötilassa ajo-ominaisuudet ovat kesärenkailla paremmat - jarrutusmatka on lyhyempi, rengasmelu on pienempi, renkaan kuluminen on vähäisempää ja polttonesteenkulutus on pienempi. Ota huomioon renkaita koskevat poikkeavat kansalliset lain määräykset. Talvisissa ääriolosuhteissa lumiketjut eivät ainoastaan paranna eteenpäinpääsyä vaan myös jarrutusta. Lumiketjujen käyttö on teknisistä syistä sallittu vain seuraavissa vanne/rengasyhdistelmissä. Vannekoko Sivupoikkeama (offset) Rengaskoko (ET) 6J x mm 175/80 6J x mm 195/65 5,5J x mm 205/55 Käytä vain pieninivelisiä lumiketjuja. Nivelien koko ei saa olla yli 15 mm mukaan luettuna ketjunlukko. Irrota kokopyöräkapselit ennen lumiketjujen käyttöä. Ota huomioon kansalliset lain määräykset suurimmasta sallitusta ajonopeudesta lumiketjuja käytettäessä. Huomaa lumiketjujen mukana seuraavat niiden valmistajan ilmoittamat asennusohjeet. Varoitus! Lumettomalla tiellä ajoa varten ketjut pitää poistaa. Ne heikentävät ajo-ominaisuuksia, vahingoittavat renkaita ja rikkoutuvat nopeasti. Suositamme käyttämään alkuperäisiä Škoda-lisävarusteena saatavia lumiketjuja. Lumiketjut Lumiketjut saa asentaa vain etupyöriin.

160 Lisävarusteet, muutokset ja varaosat 159 Lisävarusteet, muutokset ja varaosat Varusteet ja varaosat Škoda-autot on suunniteltu turvallisuustekniikan uusimman tietämyksen mukaisesti. Jotta auto myös pysyy turvallisena, tehdasasenteisia rakenteita ei saa ajattelemattomasti muuttaa. Huomaa seuraavat seikat, jos autoon asennetaan jälkeenpäin lisävarusteita, siihen tehdään teknisiä muutoksia tai myöhemmin vaihdetaan osia: Ennen lisävarusteiden hankintaa ja ennen teknisiä muutoksia tulee aina kysyä neuvoa autoliikkeestä. Tämä koskee erikoisesti lisävarusteiden ostoa ulkomailta. Voit ostaa autoliikkeistä hyväksyttyjä alkuperäisiä Škoda-varaosia ja -tarvikkeita. Nämä liikkeet myös asentavat hankkimasi osat ammattitaidolla. Kaikki alkuperäiset Škoda-lisävarusteiden luettelossa mainitut tarvikkeet, esim. kattoluukut, spoilerit, vanteet jne. on yhdenmukaistettu sopimaan kaikkiin autoihin. Radiot, antennit ja muut sähkötoimiset lisävarusteet tulisi asennuttaa vain valtuutetuissa liikkeissä. Jos autoosi tehdään teknisiä muutoksia, on otettava huomioon Škoda Auton ilmoittamat periaatteet. Näin varmistetaan, ettei autoon synny vahinkoja, että sen liikenne- ja käyttöturvallisuus säilyy ja että muutokset ovat sallittuja. Autoliikkeet tekevät näitä töitä ammattitaitoisesti tai poikkeustapauksissa ohjaavat erikoisliikkeen puoleen. Vauriot, jotka aiheutuvat muutoksista, joihin ei ole Škoda Auton hyväksymistä, ovat takuun ulkopuolella. Tekniset muutokset Elektronisten rakenneosien ja niiden ohjelmistojen muuttaminen voi aiheuttaa toimintahäiriöitä. Elektronisten rakenneosien yhteisen verkoston vuoksi nämä häiriöt voivat vaikuttaa myös järjestelmiin, joita ei ole suoraan muutettu. Tämä merkitsee, että auton käyttövarmuus voi vaarantua merkittävästi, seurauksena voi olla auton osien lisääntynyt kuluminen ja vieläpä auton käyttöoikeus saattaa vaarantua. Ymmärrät varmaan, ettei Škoda Auto voi korvata takuun puitteissa vaurioita, jotka johtuvat asiattomasta työstä. Siksi suositamme asennuttamaan kaikki Škodan alkuperäisosat ammattiliikkeessä. Asiattomasti tehdyt työt tai muutokset autossa voivat aiheuttaa toimintahäiriöitä - onnettomuusvaara! Autot ryhmä N1 Ryhmän N1 auto on ajoneuvo, joka on suunniteltu ja valmistettu kuljettaamaan korkeintaan 3,5 t kuormaa. Suositamme, että käytät Škodassasi vain alkuperäisiä Škoda-varusteita - varaosia. Alkuperäisillä Škoda-osilla varmistetaan luotettavuus, turvallisuus ja sopivuus. Emme voi jatkuvasta markkinatilanteen seurannasta huolimatta vastata muiden tuotteiden sopivuudesta autoosi (emme myöskään niissä tapauksissa, joissa tuotteella on viranomaisten lupa hyväksymistodistus). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

161 160 Lisävarusteet, muutokset ja varaosat

162 Ongelmatilanteet 161 Ongelmatilanteet Ongelmatilanteet Ensiapulaukku*, varoituskolmio* ja polttimosarja* Polttimosarjalle ja ensiapulaukulle on paikka varapyörän takana tavaratilan lattian alla olevan muovitäytteen syvennyksessä. Varoituskolmio on tavaratilassa. Huomaa ensiapulaukun sisällön viimeinen käyttöpäivä. Halutessasi voit hankkia autoosi ylimääräisen varoituskolmion tai ensiapulaukun Škoda-alkuperäisvaraosien valikoimasta. Sammutin* Jos sammutin ei ole kiinnitetty oikein, se voi äkillisen ohjausliikkeen tai onnettomuuden takia sinkoutua irti sisätiloissa ja aiheuttaa vammoja. Sammuttimen pitää olla kulloinkin voimassaolevan lain vaatimusten mukainen. Ota huomioon sammuttimen käytön voimassaoloaika. Kun sammutinta käytetään voimassaoloajan päättymisen jälkeen, oikea toiminta ei ole enää taattu. Sammutin kuuluu vakiovarustukseen vain joissakin maissa. Auton työkalut Kuva 156 Sammuttimen paikka Sammutin on kiinnitetty hihnalla pidikkeeseen kuljettajan istuimen alla. Lue huolellisesti sammuttimen vieressä oleva ohje. Sammutin pitää tarkastuttaa kerran vuodessa yrityksessä, joka on siihen oikeutettu (ota huomioon poikkeavat lain määräykset). Kuva 157 Tavaratila: Työkalujen säilytys Auton työkalusarja ja tunkki*, jossa ohjetarra, ovat tavaratilassa olevassa laatikossa varapyörän keskellä* kuva 157; samassa paikassa on myös tila vetokoukun* irrotettavalle kuulapäälle. Laatikko on kiinnitetty varapyörään* hihnalla. Työkalusarjaan kuuluvat seuraavat osat (varustuksen mukaan): vetosilmukka pyörän koristekapselin irrottamista varten, Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

163 162 Ongelmatilanteet ruuvitaltta, muovisinkilä pyöränmutterien koristeiden irrottamiseksi, pyöränpulttiavain*, hinausköysi, sovitin pyörän lukkopultteihin*. Kierrä tunkin* varsi aivan kiinni, ennen kuin laitat sen takaisin paikalleen. Auton mukana toimitettu tunkki* on tarkoitettu vain tälle automallille. Tunkkia ei saa käyttää missään tapauksessa painavampien autojen tai muiden taakkojen nostamiseen - loukkaantumisvaara! Varmistu, että auton työkalut ovat tukevasti kiinnitettyinä tavaratilassa. Pidä huolta, että laatikko on aina varmistettu hihnalla. Voit tehdä korjauksen heti auton luona. Lue ennen korjausta huolellisesti mukana oleva ohje. Korjausspray on varapyörän takana oikealla olevassa etumaisessa muovitäytteen syvennyksessä. Renkaankorjaussarja* Renkaankorjaussarja on tarkoitettu pienehköjen rengasvikojen korjaamiseen. Renkaankorjaussarjaan kuuluu kompressori, täyttöpullo, käyttöohje ja tarvikkeet. Korjaus renkaankorjaussarjan avulla ei missään tapauksessa korvaa perusteellista renkaan kunnostusta; se auttaa vain pääsemään lähimpään korjaamoon. Voit tehdä korjauksen heti auton luona. Lue ennen korjausta huolellisesti mukana oleva ohje. Korjausspray on varapyörän takana oikealla olevassa etumaisessa muovitäytteen syvennyksessä. Varapyörä* Renkaan paikkausspray* Kuva 158 Työkalut: Renkaan paikkausspray Kuva 159 Tavaratila: Varapyörä Paikkausspray on tarkoitettu korjaamaan pieniä rengasvaurioita, joiden koko on enintään 5 mm. Paikkausspray ei korvaa oikeaa renkaan korjausta; spray auttaa vain ajamaan autolla lähimpään korjaamoon. Varapyörä on tavaratilassa syvennyksessä pohjalevyn alla ja se on kiinnitetty erikoisruuvilla kuva 159.

164 Ongelmatilanteet 163 Ennen varapyörän irrotusta täytyy ottaa työkalulaatikko irti sivu 161, kuva 157. On tärkeää tarkastaa vararenkaan paine (jokaisen rengaspaineiden tarkastuksen yhteydessä - katso kilpeä polttoainesäiliön luukussa sivu 154), jotta varapyörä on aina käyttövalmis. Varapyörä Tilapäiskäyttöön tarkoitetun varapyörän tunnistaa vanteessa olevasta varoitustarrasta. Varapyörää käytettäessä on otettava huomioon seuraavat ohjeet: Älä peitä varoitustarraa, kun asennat varapyörän. Aja varapyörällä korkeintaan 80 km/h. Ole ajaessasi varovainen. Vältä täyskaasukiihdytyksiä, voimakkaita jarrutuksia ja kovia kaarrenopeuksia. Tämän vararenkaan rengaspaineen pitää olla sama kuin normaalirenkaiden täyspaine. Käytä tätä varapyörää vain lähimmälle korjaamolle asti. Varapyörää ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Pyöränvaihto Valmistelevat työt Ennen varsinaista pyöränvaihtoa täytyy tehdä seuraavat työt: Kun autoon tulee rengasrikko, aja se mahdollisimman kauas liikenteestä. Paikan pitää olla vaakasuora. Kaikkien matkustajien on noustava autosta. Pyöränvaihdon aikana matkustajien pitää olla poissa maantieltä (esim. kaiteen takana). Tiukkaa seisontajarru kunnolla. Siirrä 1. vaihteelle. Jos autoon on kytketty perävaunu, irrota se. Ota työkalut sivu 161 ja varapyörä* sivu 162 esiin tavaratilasta. Jos olet vilkkaan liikenteen alueella, kytke hätävilkut ja vie varoituskolmio suosituksen mukaisen matkan päähän autosta - ota tässä huomioon kansalliset lain vaatimukset. Näin suojaat itsesi lisäksi myös muita tienkäyttäjiä. Moottoria ei saa käynnistää, kun auto on nostettuna ylös - loukkaantumisvaara! Varoitus! Jos joudut vaihtamaan pyörän kaltevalla tiellä, kiilaa vastakkaisen puolen pyörä kivellä tai vastaavalla, ettei auto pääse liikkumaan. Huomaa kansalliset määräykset. Pyöränvaihto Tee pyöränvaihto mahdollisimman vaakasuoralla alueella. Irrota kokopyöräkapselit* sivu 164 tai koristekuvut sivu 165. Irrota keskiökoriste alumiinivanteesta sivu 165. Hellitä pyöränpultteja sivu 165. Nosta autoa, kunnes vaihdettava pyörä ei kosketa enää maahan sivu 166. Kierrä pyöränpultit irti ja laita ne puhtaalle alustalle (liinan, paperin tms. päälle). Ota pyörä pois. Asenna varapyörä*. Kierrä pyöränpultit kevyesti kiinni. Laske auto alas. Tiukkaa pyöränpultit vaiheittain* ja vastakkain (ristiin) pyöränpulttiavaimella sivu 165. Asenna kokopyöräkapseli/koristekapseli tai peitekuvut takaisin. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

165 164 Ongelmatilanteet Kaikkien pulttien täytyy olla puhtaita ja kevyesti kierrettäviä. Missään tapauksessa pyöränpultteja ei saa rasvata tai öljytä! Huomaa renkaan pyörintäsuunta, jos se on merkitty sivu 154. Kokopyöränkapseli* Viimeistely Pyöränvaihdon jälkeen täytyy vielä tehdä seuraavat työt. Laita paikalleen ja kiinnitä vaihdettu pyörä varapyöräsyvennykseen. Laita työkalut talteen niille tarkoitettuun paikkaan. Tarkista mahdollisimman pian auton alle asennetun varapyörän* rengaspaine. Tarkistuta mahdollisimman pian pyöränpulttien tiukkuus momenttiavaimella. Teräs- ja alumiinivanteet täytyy tiukata 120 Nm tiukkuuteen. Korjauta viallinen rengas mahdollisimman pian. Jos autossa on muut kuin tehtaan ensiasennusrenkaat, ota huomioon ohjeet sivu 156, Uudet renkaat ja vanteet. Jos toteat pyörän vaihtamisen yhteydessä, että pyöränpultit ovat ruostuneet ja vaikeasti kierrettävissä, on pyöränpultit vaihdettava ennen kuin niitä kiristetään momenttiavaimella. Aja varoen ja vain kohtuullisella nopeudella huoltoon, jossa kiristäminen momenttiavaimella voidaan tehdä. Kuva 160 Kapselien irrotus Irtivetäminen Kohdista vetosilmukka (auton työkaluista) kokopyöränkapselin vahvistettuun reunaan. Työnnä pyöränmutteriavain* silmukkaan, tue pyöränmutteriavainta renkaaseen ja vedä kapseli irti kuva 160. Asentaminen Paina kokopyöränkapseli ensin venttiiliä varten olevan leikkauksen kohdalta vanteeseen. Paina lopuksi kokopyöränkapseli vanteeseen siten, että se lukkiutuu kunnolla koko kehältä. Varoitus! Paina kokopyöränkapselia käsin, älä lyö sitä! Voimakkaat iskut, erityisesti kohtiin, joissa kokopyöränkapseli ei ole vielä mennyt vanteelle, voivat aiheuttaa vaurioita kokopyöränkapselin ohjaus- ja keskitysosiin. Kun asennat kapselin teräslevyvanteelle, joka on kiinnitetty varkautta vaikeuttavalla lukkopultilla*, varmista, että lukkopultti* on venttiilin lähellä olevassa reiässä sivu 166, Suoja pyörävarkauksia vastaan*.

166 Ongelmatilanteet 165 Pyöränpulttien koristekuvut* Irtivetäminen Kampea keskiökoriste varoen irti koukun avulla kuva 162. Pyöränpulttien löysääminen ja tiukkaaminen Löysää pyöränpultteja ennen auton nostamista. Kuva 161 Koristekupujen irrotus Irtivetäminen Työnnä muovisinkilä niin pitkälle koristekupuun, että sinkilän sisäolakkeet vastaavat koristekuvun reunaan, ja vedä koristekupu irti. Asentaminen Työnnä koristekupu vasteeseen saakka pyöränpulttien päälle. Koristekuvut ovat syvennyksessä tavaratilassa. Pyörän keskiökoristeet* Kuva 163 Pyörän vaihtaminen: Pyöränpulttien löysääminen Pyöränpulttien löysääminen Työnnä pulttiavain* vastimeen asti pyöränpulttiin 6). Tartu avaimen päähän* ja kierrä ruuvia noin yksi kierros vasemmalle kuva 163. Pyöränpulttien kiristäminen Työnnä pulttiavain* vastimeen asti pyöränpulttiin 6). Tartu avaimen päähän* ja kierrä ruuvia oikealle, kunnes se on kiinni. Avaa pyöränpultteja vähän (noin yksi kierros), kun auto ei vielä ole tunkin* varassa - onnettomuuden vaara! Kuva 162 Keskiökoristeen irrotus kevytmetallivanteista 6) Käytä pyöränlukkopulttien löysäämiseen ja kiristämiseen vastaavaa sovitinta sivu 166. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

167 166 Ongelmatilanteet Jos pultti* ei aukea, paina varovasti jalalla pulttiavainta. Ota tukea samalla autosta ja varmista, että pysyt pystyssä. Auton nostaminen Jotta pyörän voi ottaa irti, autoa täytyy nostaa tunkilla*. Auton ovien pitää olla aina kiinni, kun sitä nostetaan - loukkaantumisvaara! Estä sopivalla tavalla tunkin jalan luiskahtaminen - loukkaantumisvaara! Jos et laita tunkkia* nostamista varten oleviin kohtiin, auto voi vaurioitua. Tunkki saattaa luiskahtaa autoa vasten, jos sen tuenta ei ole riittävä - loukkaantumisvaara! Jos joudut työskentelemään tunkin varaan nostetun auton alla, auto täytyy laittaa kannatukseen sopivilla pukeilla - loukkaantumisvaara! Suoja pyörävarkauksia vastaan* Pyöränlukkopulttien hellittämiseksi tarvitaan erityinen sovitin. Kuva 164 Pyörän vaihtaminen: Tunkin kiinnityskohdat Aseta tunkki* auton alle. Helmassa on merkit (edessä ja takana) kuva 164. Aseta tunkki* merkin kohdalle, ks. nuolet kuva 164. Kierrä tunkin* kampea nostokohdan alla, kunnes tunkin leuka on välittömästi helman pystysuoran taitteen alapuolella. Kohdista tunkki* siten, että sen leuka osuu helmaan A ja sen liikkuva pohjalevy AB on maata vasten. Kierrä edelleen tunkin* kampea, kunnes pyörä nousee hieman maasta. Pehmeä liukas pinta tunkin alla voi aiheuttaa sen, että tunkki liukuu sivuttain ja auto putoaa pois tunkin päältä. Tunkki* pitää siksi sijoittaa kiinteälle pinnalle tai käyttää suurta jäykkää alustaa. Liukkaalla pinnalla, kuten esim. katukiveyksellä, kivilattialla jne., pitää käyttää liukumatonta alustaa (esim. kumimattoa). Kuva 165 Pyöränlukkopultti ja sovitin Vedä kokopyöränkapseli/koristekapseli irti vanteesta tai peitekupu irti pyöränlukkopultista. Työnnä sovittimen AB hammastettu puoli vastimeen asti pyöränlukkopultin sisäpuoliseen hammastukseen A siten, että vain ulkopuolen kuusikulmio jää näkyviin kuva 165. Työnnä pulttiavain vastimeen asti sovittimeen AB. Löysää pyöränpultti tai kiristä se tilanteen mukaan sivu 165. Kun olet vetänyt sovittimen pois, asenna kokopyöränkapseli/keskiökoriste ja laita peitekupu pyöränlukkopulttiin.

168 Ongelmatilanteet 167 Tarkistuta tiukkuus mahdollisimman pian momenttiavaimella. Teräs- ja alumiinivanteet täytyy tiukata 120 Nm tiukkuuteen. Autoissa, joissa on pyöränlukkopultit (yksi pyöränlukkopultti pyörää kohti), voidaan nämä pultit hellittää ja tiukata vain auton mukana toimitetun sovittimen avulla. Kannattaa kirjoittaa muistiin sovittimen otsapintaan tai pyöränlukkopultin otsapintaan lyöty koodinumero. Numeron perusteella voit hankkia tarvittaessa varaosasovittimen huoltoliikkeestä. Suosittelemme, että pidät sovitinta aina mukana autossa. Se on parasta säilyttää työkalujen kanssa. Varoitus! Jos pyöränlukkopultti tiukataan liian tiukalle, voi seurauksena olla pyöränlukkopultin ja sovittimen vahingoittuminen. Lukkopulttisarjan voit ostaa huoltoliikkeestä. Käynnistysapu Tyhjentynyt akku voi jäätyä jo vähän alle 0 C lämpötilassa. Jäätynyt akku täytyy ehdottomasti sulattaa, ennen kuin siihen kytketään apukäynnistyskaapelit, koska se voi muuten räjähtää! Huomaa moottoritilassa tehtäviä toimenpiteitä koskevat varoitukset sivu 142. Autot eivät saa olla kosketuksessa toisiinsa. Muutoin voi virta purkautua jo silloin, kun pluskaapeli yhdistetään. Tyhjentyneen akun täytyy olla asianmukaisesti yhdistettynä auton sähköjärjestelmään. Sammuta autopuhelin, jos sellainen on, ja katso ohjeet siinä tapauksessa puhelimen käyttöohjeista. Suosittelemme, että ostat apukäynnistyskaapelit alkuperäisenä Škoda-lisävarusteena Škoda-liikkeestä tai liikkeestä, joka myy merkkiakkuja. Moottorin käynnistäminen Valmistelu Jos moottori ei käynnisty, koska auton akku on tyhjentynyt, moottorin käynnistämiseen voidaan käyttää toisen auton akkua. Tätä varten tarvitaan apukäynnistyskaapelit. Molempien akkujen nimellisjännitteen täytyy olla 12 V. Apuvirtaa antavan akun kapasiteetti (Ah) ei saa olla tyhjentynyttä akkua huomattavasti pienempi. Apukäynnistyskaapelit Käytä vain riittävän paksuja apukäynnistyskaapeleita, joissa on eristetyt hauenleuat. Noudata kaapelien pakkauksen ohjeita. Pluskaapeli - Väritunnus on useimmiten punainen. Miinuskaapeli - Väritunnus on useimmiten musta. Kuva 166 Apukäynnistys toisen auton akun avulla: A - Tyhjentynyt auton akku, B - Virtaa antava akku Apukäynnistyskaapelit täytyy ehdottomasti kytkeä seuraavassa järjestyksessä: Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

169 168 Ongelmatilanteet Plusnavat yhdistetään Yhdistä pluskaapelin toinen pää A1 tyhjentyneen akun A plusnapaan sivu 167, kuva 166. Yhdistä pluskaapelin toinen pää A2 virtaa antavan akun AB plusnapaan. Miinusnapa yhdistetään sylinteriryhmään Yhdistä miinuskaapelin toinen pää A3 virtaa antavan akun AB miinusnapaan. Kiinnitä miinuskaapelin toinen pää A4 tukevaan, kiinteästi sylinteriryhmään kiinnitettyyn metalliosaan tai suoraan sylinteriryhmään. Moottorin käynnistäminen Käynnistä virtaa antavan auton moottori ja anna sen käydä tyhjäkäyntiä. Käynnistä nyt moottori siinä autossa, jossa on tyhjentynyt akku. Jos moottori ei käynnisty, lopeta käynnistysyritys 10 s jälkeen ja toista se noin puolen minuutin kuluttua. Irrota apukäynnistyskaapelit moottoreista tarkalleen päinvastaisessa järjestyksessä. Älä missään tapauksessa koske hauenleukojen eristämättömiin osiin. Sitäpaitsi akun plusnapaan kiinnitetty apukäynnistyskaapeli ei saa koskettaa mihinkään sähköä johtavaan auton osaan - oikosulkuvaara! Älä kytke apukäynnistyskaapelia tyhjentyneen akun miinusnapaan. Käynnistyksessä syntyvä kipinöinti voi sytyttää akusta purkautuvan räjähtävän vetykaasun. Aseta apukäynnistyskaapelit siten, etteivät ne pääse itsestään osumaan moottorin pyöriviin osiin. Älä kurkota akun päällä - syövytysvaara! Akun kennojen peitekansien pitää olla kiinnitettyinä paikoillaan. Pidä kipinälähteet (avotuli, palava savuke, jne.) kaukana akusta - räjähdysvaara! Hinaaminen ja hinattavana oleminen Yleistä Hinausköyden käytössä pitää ottaa huomioon seuraavaa: Vetävän auton kuljettaja Lähde kunnolla liikkeelle vasta, kun köysi on tiukalla. Käytä kytkintä erityisen pehmeästi liikkeelle lähdettäessä. Hinattavan auton kuljettaja Kytke virta ohjauslukon avaamiseksi ja jotta suuntavalot, äänitorvi, lasinpyyhkimet ja lasinpesin voidaan kytkeä toimimaan. Kytke vaihde. Muista, että jarrutehostin ja ohjaustehostin toimivat vain moottorin käydessä. Moottorin ollessa sammutettuna vaatii jarrujen käyttäminen huomattavasti enemmän poljinvoimaa ja ohjauspyörän kääntäminen on raskaampaa. Pidä huolta, että köysi pysyy koko ajan tiukalla. Hinausköysi tai hinauspuomi Hinaus puomin käyttäminen on mahdollisimman siistiä ja turvallista. Ainoastaan jos sopivaa hinauspuomia ei ole käytettävissä, käytä hinausköyttä. Hinausköyden pitää olla joustava, jotta se suojaa molempia autoja. Siksi pitää käyttää vain tekokuituköyttä tai vastaavasta joustavasta materiaalista valmistettua hihnaa. Kiinnitä hinausköysi vain sille tarkoitettuun hinaussilmukkaan sivu 169, Etupään hinaussilmukka. Ajotapa Hinaaminen vaatii tiettyä kokemusta. Molempien kuljettajien pitää tuntea hinaamisen erityispiirteet. Kokemattoman kuljettajan ei pidä hinata eikä olla hinattavana. Aina on pidettävä huolta, ettei synny liian suuria vetovoimia eikä iskunomaisia kuormituksia. Hinauksissa muualla kuin päällystetyillä teillä on aina vaara, että kiinnityskohdat ylikuormittuvat ja vahingoittuvat.

170 Ongelmatilanteet 169 Varoitus! Jos vaihteistovian takia autossa ei ole enää öljyä, autoa saa hinata vain vetävät pyörät erityiseen hinausautoon nostettuna tai kuljettaa perävaunussa. Takapään hinaussilmukka Huomaa auton hinaamisessa ja autolla hinatessasi maakohtaiset määräykset, erityisesti vaaditut merkinantovälineet. Hinausköysi ei saa olla kiertyneenä, ettei se voi kiertää etupään hinaussilmukkaa irti. Etupään hinaussilmukka Kuva 168 Takapään hinaussilmukka Takapään hinaussilmukka on oikealla takapuskurin alla kuva 168. Käyntiin hinaaminen Jos moottori ei käynnisty, suosittelemme että autoa ei yritetä hinata käyntiin. Moottoria voi yrittää käynnistää apukäynnistyskaapeleilla sivu 167 tai pyytää apua liikkuvasta korjauspalvelusta. Kuva 167 Etupuskuri: Hinaussilmukan suojaritilä Etupään hinaussilmukka on hitsattu oikealle puskurin taakse kuva 167. Hinausköyden tai -tangon saa kiinnittää vain tähän silmukkaan. Suojaritilä on kiinni muovihakasilla. Irroita suojaritilä seuraavasti: Ota kiinni ritilän yläosasta. Paina sitä nuolen suuntaan A1 ja irroita se nuolen suuntaan A2 kuva 167. Asenna ritilä takaisin siten, että ritilän hakaset tulevat ensin ohjaimiin. Paina ritilä sitten paikalleen. Suojaritilän pitää lukkiutua kunnolla. Jos kuitenkin auto täytyy yrittää hinata käyntiin: Kytke hinattavan auton 2. tai 3 vaihde auton ollessa paikallaan. Paina kytkinpoljin pohjaan ja pidä sitä painettuna. Kytke virta. Kun molemmat autot ovat liikkeellä, päästä kytkinpoljin nousemaan hitaasti ylös. Heti kun moottori on käynnistynyt, paina kytkinpoljin pohjaan ja vaihda vapaalle. Autoa käyntiin hinattaessa on suuri onnettomuusriski, esim. vetävää autoa päin ajaminen. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

171 170 Ongelmatilanteet Varoitus! Katalysaattorilla varustetun auton moottoria ei saa yrittää hinata käyntiin yli 50 m matkaa. Muutoin katalysaattoriin pääsee palamatonta bensiiniä, joka voi johtaa vaurioihin. Käsivaihteisen auton hinaaminen Huomaa lisäohjeet sivu 168. Autoa voidaan hinata hinauspuomin tai hinausköyden avulla tai etu- tai taka-akselisto nostettuna. Suurin sallittu hinausnopeus on 50 km/h.

172 Sulakkeet ja lamput 171 Sulakkeet ja lamput Sähköjärjestelmän sulakkeet Sulakkeiden vaihtaminen Vialliset sulakkeet on vaihdettava. Kuva 169 Sulakerasian kansi: kojelaudan vasemmalla sivulla Yksittäiset virtapiirit on suojattu sulakkeilla. Sulakkeet sijaitsevat sulakerasian kannen alla kojelaudan vasemmalla sivulla ja kannen alla moottoritilassa. Katkaise virta ja kytke kyseinen virrankuluttaja pois toiminnasta. Irrota kojelaudan sivulla olevan sulakerasian kansi ruuvitaltan avulla kuva 169, tai irrota moottoritilan sulakerasian kansi sivu 172. Varmistu, mikä sulake kuuluu kyseiselle virrankuluttajalle sivu 173, Sulakkeet kojelaudassa, sivu 172, Moottoritilan sulakerasia - malli 1, tai sivu 173, Moottoritilan sulakerasia - malli 2. Ota muovinen sulaketyökalu irti pidikkeestään sulakerasian kannessa, paina työkalu kyseiseen sulakkeeseen ja vedä sulake irti. Vialliset sulakkeet tunnistaa sulaneesta metalliliuskasta. Korvaa viallinen sulake uudella sulakkeella, jonka virta-arvo on sama. Paina sulakerasian kansi takaisin kiinni. Suositamme, että pidät autossa aina varalla rasian sulakkeita. Saat sulakkeita Škodatarvikevalikoimasta ja autotarvikeliikkeistä 7). Sulakkeiden väritunnukset Väri Virranvoimakkuus enintään ampeeria vaaleanruskea 5 ruskea 7,5 punainen 10 sininen 15 keltainen 20 valkoinen 25 vihreä 30 Varoitus! Älä yritä korjata sulakkeita tai asentaa palaneen tilalle vahvempaa - tulipalovaara! Lisäksi näistä voi aiheutua vaurioita sähköjärjestelmän muihin osiin. Jos vaihdettu sulake palaa lyhyen ajan kuluttua uudelleen, sähköjärjestelmä täytyy tutkituttaa mahdollisimman pian Škoda-huollossa. 7) Joissakin maissa varasulakerasia kuuluu auton vakiovarustukseen. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

173 172 Sulakkeet ja lamput Moottoritilan sulakerasian kansi Moottoritilan sulakerasiaa on kahta eri mallia. Sulakerasian kannen muodosta ja sulakkeiden järjestyksestä saat selville, kumpi malli autossasi on. Moottoritilan sulakerasia - malli 1 Kuva 171 Kaaviokuva moottoritilan sulakerasiasta - malli 1 Eräissä autoissa on akku irroitettava ennen sulakerasian kannen irrottamista sivu 149. Kannen avaaminen Paina sulakekotelon kannen pidikkeitä yhteen nuolen suuntaan A kuva 170. Käännä kansi nuolen suuntaan AB pois. Kannen sulkeminen Sulje sulakerasian kansi päinvastaisessa järjestyksessä. Kuva 170 Sulakkeet moottoritilassa Jotkut mainituista sähköä tarvitsevista laitteista kuuluvat vakiovarusteena vain tiettyihin malliversioihin tai ovat lisävarusteena saatavana vain tiettyihin malleihin. Nume Virrankuluttaja Ampeeria ro 1 ABS-järjestelmän pumppu 30 2 ABS-järjestelmän venttiilit 30 3 Jäähdyttimen tuuletin, 1. porras 30 4 Jäähdytysnesteen lämmityksen hehkutulpat, toisioilmapumpun 50 rele 5 Moottorinohjausyksikkö 50 6 Jäähdyttimen tuuletin, 2. porras 40 7 Sisätilan pääsulake Lataus 110 / 150 a) a) Moottorin tyypin ja varustuksen mukaan

174 Sulakkeet ja lamput 173 Moottoritilan sulakerasia - malli 2 Sulakkeet kojelaudassa Kuva 172 Kaaviokuva moottoritilan sulakerasiasta - malli 2 Kuva 173 Kaaviokuva sulakkeenpitimistä kojetaulussa Jotkut mainituista sähköä tarvitsevista laitteista kuuluvat vakiovarusteena vain tiettyihin malliversioihin tai ovat lisävarusteena saatavana vain tiettyihin malleihin. Nume Virrankuluttaja Ampeeria ro 1 ABS-järjestelmän pumppu 30 2 ABS-järjestelmän venttiilit 30 3 Jäähdyttimen tuuletin, 1. porras 30 4 Jäähdytysnesteen lämmityksen hehkutulpat, toisioilmapumpun 50 rele 5 Moottorinohjausyksikkö 50 6 Jäähdyttimen tuuletin, 2. porras 40 7 Sisätilan pääsulake Lataus 110 / 150 a) a) Moottorin tyypin ja varustuksen mukaan Jotkut mainituista sähköä tarvitsevista laitteista kuuluvat vakiovarusteena vain tiettyihin malliversioihin tai ovat lisävarusteena saatavana vain tiettyihin malleihin. Nume ro Virrankuluttaja Ampeeria 1 Ulkopeilien lämmitys, savukkeensytyttimen rele, sähkösäätöinen istuin ja lasinpesimen lämmitys 10 2 Ksenonvalot 10 3 Tavaralokeron valo 5 4 Rekisterikilven valo 5 5 Istuinlämmitys, Climatronic, kiertoilmaläppä, ulkopeilien lämmitys, vakionopeuden säädin 7,5 6 Keskuslukitus 5 7 Peruutusvalo, pysäköintiavustimen anturit 10 8 Puhelin 5 9 ABS, ESP 5 10 Virtalukko, S-kosketin a) Mittaristo 5 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

175 174 Sulakkeet ja lamput Nume ro Virrankuluttaja Ampeeria 12 Itsetestauksen virransyöttö 7,5 13 Jarruvalot Sisävalo, keskuslukitus, sisävalo (ei keskuslukitusta) Mittaristo, ohjauspyörän kulma-anturi, taustapeili 5 16 Ilmastointilaite Lämmitettävät pesimen suuttimet päiväajovalot 18 Oikea kaukovalo Vasen kaukovalo Oikea lähivalo, valojen suuntaus Lähivalo, vasen Oikea seisontavalo 5 23 Vasen seisontavalo 5 24 Tuulilasinpyyhkimet, pesulaitteen pumpun moottori Puhallin, ilmastointilaite, Climatronic Takalasinlämmitys Takalasin pyyhin Polttoainepumppu Ohjausyksikkö: Bensiinimoottori, ohjausyksikkö Dieselmoottori 30 Sähkötoiminen kattoluukku Ei käytössä 32 Bensiinimoottori - sumuttimet dieselmoottori - ruiskutuspumppu, ohjausyksikkö 33 Ajovalaisimien pesimet Nume ro Virrankuluttaja 34 Bensiinimoottori: ohjausyksikkö Dieselmoottori: ohjausyksikkö Sähkösäätöisiä istuimia varten on automaattiset sulakkeet jotka kytkeytyvät automaattisesti takaisin muutaman sekunnin kuluttua, kun ylikuormitus on poistunut. Lamput Lamppujen vaihtaminen Ennen lampun vaihtamista täytyy aina ensin katkaista virta kyseisestä valaisimesta. Viallisen lampun tilalle saa asentaa vain samanlaisen lampun. Merkintä on lampun kannassa tai lasikuvussa Perävaunun pistorasia, tavaratilan pistorasia Sumuvalot Bensiinimoottori: ohjausyksikkö Dieselmoottori: ohjausyksikkö 38 Tavaratilan valo, keskuslukitus, sisävalaistus Hälytysvilkkujärjestelmä Äänitorvi Savukkeensytytin Radio, puhelin Bensiinimoottori: ohjausyksikkö Dieselmoottori: ohjausyksikkö Ampeeria 44 Istuinlämmitys 15 a) Virrankuluttajille kuten esim. radiolle, jota voidaan käyttää virran katkaisun jälkeen niin kauan, kun virta-avainta ei ole vedetty pois virtalukosta

176 Sulakkeet ja lamput 175 Joitakin lamppuja ei voi itse vaihtaa uusiin, vaan siihen tarvitaan ammattiasentajaa. Näiden lamppujen vaihtamiseksi pitää irrottaa auton muita osia. Tämä koskee erityisesti lamppuja, joihin pääsee käsiksi vain moottoritilan kautta. Siksi suositamme, että annat autoliikkeen tai hätätilanteessa muun ammattikorjaamon tehdä lampunvaihdon. Huomaa, että moottoritila on vaarallinen alue sivu 142. Suositamme, että pidät autossa aina varalla rasian lamppuja. Saat lamppuja Škodaalkuperäisten lisätarvikkeiden valikoimasta tai autotarvikeliikkeistä 8). Lamppujen säilytyspaikka on laatikossa varapyörän* keskellä. Ksenon-valoilla varustetut autot Ksenonvaloilla varustettujen autojen lamppujen vaihto (lähi-, kauko- ja seisontavalot) on annettava huollon tehtäväksi. Lamput - yleiskatsaus Ajovalaisin Halogeeniajovalaisin Ksenonajovalaisin Ajovalot H4 D2S Kaukovalot H4 H1 Seisontavalot W5W Suuntavalot PY21W Sumuvalot H3 Takavaloumpio Lamppu (Octavia) Lamppu (Combi) Peruutusvalo P21W P21W Suuntavalot PY21W PY21W Jarruvalot P21W P21/5W Seisontavalot P21/4W P21/5W Sumuvalot P21/4W P21W Muut valot Lamppu (Octavia) Lamppu (Combi) Sivusuuntavalot WY5W WY5W Rekisterikilven valo W5W W5W 3. Lisäjarruvalo W2, 3W Ledi Sisävalaistus C10W C10W Lukuvalo W5W W5W Tavaratilan valaisin C5W C10W Käsinelokeron valo - etumatkustajan C3W C3W puoli Sisäpeilin valo W2, 3W W2, 3W H4 ja H1 -lampuissa on paineen alaista kaasua, joka voi aiheuttaa lampun räjähtämisen lampunvaihdon yhteydessä - loukkaantumisvaara! Suositamme käyttämään lampunvaihdossa käsineitä ja suojalaseja. Kaasupurkauslamppujen* (ksenon-lamppujen) suurjänniteosaa täytyy käsitellä asiantuntemuksella - hengenvaara! Varoitus! Lampun lasikupuun ei saa koskea paljain sormin (jo pienikin lika lyhentää lampun käyttöikää). Käytä aina puhdasta liinaa, paperipyyhettä tms. Tässä käyttöohjekirjassa on esitetty vain lampun vaihtamiset, jotka voidaan tehdä vaikeuksitta. Anna muiden lamppujen vaihto huollon tehtäväksi. 8) Joissakin maissa varalamppurasia kuuluu auton vakiovarustukseen. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

177 176 Sulakkeet ja lamput Ajovalaisin ja peitelevy Seisontavalo edessä Irroita ajovalaisimen takaosasta peitelevy ennen lähi- ja kaukovalojen tai seisontavalojen lampun vaihtoa. Peitelevyn irrotus Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa konepelti. Paina lukituskaari irti peitelevystä ja käännä se nuolen suuntaan kuva 174. Irroita ajovalaisimen peitekansi vetämällä sitä auton keskilinjan suuntaan. Asenna osat takaisin päinvastaisessa järjestyksessä. Kuva 174 Peitelevyn irrotus Kuva 175 Seisontavalon lampun vaihtaminen Seisontavalon lampun vaihtaminen Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa konepelti. Irroita ajovalaisimen peitekansi. Vedä seisontavalon lampunpesä lamppuineen irti ajovalaisimesta kuva 175. Irrota viallinen lamppu pidikkeestä. Asenna tilalle uusi. Laita uudella lampulla varustettu lampunpesä ajovalaisimeen. Asenna ajovalaisimen peitekansi.

178 Sulakkeet ja lamput 177 Kauko- ja lähiajovalot Sumuvalot* Kauko- ja lähiajovalojen polttimon vaihto Kuva 176 Kauko- ja lähiajovalojen polttimoiden vaihto Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa konepelti. Irroita ajovalaisimen peitekansi. Pidä kiinni jousisangasta AB ja irroita pistoke A. Avaa jousisanka AB painamalla sitä polttimon suuntaan ja käännä se nuolen suuntaan. Ota lamppu A1 pois. Asenna uusi lamppu siten, että lampun kannan kohdistusnokat osuvat heijastimessa oleviin loviin. Käännä jousisanka lampunpitimen päälle ja paina sitä, kunnes se lukkiutuu paikalleen. Laita pidike paikalleen. Asenna ajovalaisimen peitekansi. Anna ammattiliikkeen tarkistaa ajovalaisimien suuntaus lampun vaihdon jälkeen. Kuva 177 Sumuvalojen polttimon vaihto Sumuvalojen polttimon vaihto Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa konepelti. Käännä valaisimen muovista suojakantta auton keskilinjaa kohti. Irroita suojakansi. Avaa johdinliitos AB. Irroita jousisanka A polttimon kotelon urasta. Käännä se sivuun. Ota halogeenilamppu johtimineen pois. Laita uusi lamppu siten, että heijastimen kohdistusnokat osuvat vastaaviin loviin lampun kannassa. Käännä jousisanka lampun kannan päälle. Purista jousisankaa kokoon ja paina se lukitukseen. Laita pidike paikalleen. Asenna muovinen suojakansi paikalleen. Anna ammattiliikkeen tarkistaa ajovalaisimien suuntaus lampun vaihdon jälkeen. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

179 178 Sulakkeet ja lamput Suuntavalo edessä Takavaloyksikkö (Octavia) Etusuuntavalon lampun vaihtaminen Kuva 178 Etusuuntavalon irrotus Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa konepelti. Irroita ruuvi A1. Työnnä polttimo nuolen suuntaan kuva 178. Käännä polttimo ja pidike vasemmalle ja vedä ne pois. Paina viallista lamppua pidikkeeseen päin, kierrä vastapäivään ja irroita se pidikkeestä. Paina uusi lamppu pidikkeeseen ja kierrä se pohjaan saakka myötäpäivään. Asenna polttimo ja pidike suuntavalokoteloon ja käännä sitä oikealle rajoittimeen saakka. Työnnä suuntavalokotelo takaisin siten, että ohjainkärjet lukittuvat ajovalaisimen kotelon kaariin. Kiinnitä ruuvi A1. Kuva 179 Tavaratila: Lampun pidike Lampun vaihtaminen lampunpitimeen Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa tavaratilan kansi. Laita pohjalevy takaisin. Paina ohjainkärkiä nuolen suuntaan kuva 179. Irroita lampunpidin. Paina viallista lamppua pidikkeeseen päin, kierrä vastapäivään ja irroita se pidikkeestä. Laita uusi lamppu pidikkeeseen. Kierrä sitä oikealle vasteeseen saakka. Laita lampunpidike takaisin paikalleen siten, että joustavat kielekkeet lukkiutuvat. Työnnä peitekansi paikalleen.

180 Sulakkeet ja lamput 179 Takavaloyksikkö (Combi) Rekisterikilven valo Lampun vaihtaminen lampunpitimeen Kuva 180 Tavaratila: Lampun pidike Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa tavaratilan kansi. Avaa tavaratilan tavaralokero. Paina joustavia ohjainkärkiä nuolen suuntaan kuva 180. Irroita lampunpidin. Paina viallista lamppua pidikkeeseen päin, kierrä vastapäivään ja irroita se pidikkeestä. Laita uusi lamppu pidikkeeseen. Kierrä sitä oikealle vasteeseen saakka. Laita lampunpidike takaisin paikalleen siten, että muovikieleke lukkiutuu. Kuva 181 Rekisterikilven valo: Lampun vaihtaminen Rekisterikilven valon lamppujen vaihtaminen Katkaise virta. Sammuta kaikki valot. Avaa tavaratilan luukku. Ruuvaa lampun lasi auki. Irrota viallinen lamppu pidikkeestä. Asenna uusi tilalle. Laita valaisimen kupu takaisin. Paina se vastimeen asti - varmista, että tiiviste on oikein. Ruuvaa valaisimen lasi kevyesti kiinni. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

181 180 Sulakkeet ja lamput

182 Tekniset tiedot 181 Tekniset tiedot Tekniset tiedot Yleisiä ohjeita Auton tunnistetiedot Auton virallisten asiakirjojen tiedot ovat etusijalla käsikirjan tietoihin nähden. Kaikkia moottorivaihtoehtoja koskevat tiedot saat auton mukana toimitettavista ohjeista tai autoliikkeestä. Käytetyt lyhennykset Lyhennys kw 1/min Nm CO 2 g/km M5 PD Suorituskyky Suoritusarvot on mitattu ilman tehoa kuluttavia laitteita, kuten esim. ilmastointi. Massat Merkitys Kilowatti, moottorin tehon mittayksikkö Moottorin käyntinopeus kierrosta minuutissa Newtonmetri, moottorin vääntömomentin mittayksikkö Pakokaasujen hiilodioksidimäärä grammaa ajokilometriä kohti 5-vaihteinen käsivalintainen vaihteisto Pumppusuuttimilla varustettu moottori Auton erityisvarustelu saattaa vähentää hyötykuormaa. Omamassaan lasketaan mukaan 90-prosenttisesti täytetty polttoainesäiliö ja 75 kg painava kuljettaja. Kuva 182 Auton tunnistetietotarra Auton tunnistetietotarra Auton tunnistetietotarra kuva 182 on tavaratilan pohjassa ja huoltovihossa. Auton tunnistustietotarrassa on seuraavat tiedot: A1 Auton tunnistenumero (VIN) A2 Auton tyyppi A3 Vaihteiston tunnuskirjain, värin numero, sisustusvarustuksen numero, moottorin teho, moottorin tunnuskirjain A4 Auton kuvaus osittain Auton tunnistenumero (VIN) Auton tunnistenumero - VIN (alustannumero) on meistetty moottoritilaan oikeanpuoleiseen iskunvaimennintorniin. Tämä numero on myös kilvessä tuulilasin vasemman alanurkan alla (yhdessä VIN-viivakoodin kanssa). Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

183 182 Tekniset tiedot Moottorin numero Moottorin numero on meistetty sylinteriryhmään. Tyyppikilpi (tuotekilpi) Tyyppikilpi on moottoritilassa vasemmanpuoleisessa iskunvaimennintornissa. Luokituskilpi Luokituskilpi on lukkopellissä. Tiettyihin maihin valmistetuissa autoissa ei ole luokituskilpeä. Polttoainesäiliön luukun tarra Polttonestesäiliön luukun sisäpuolella on tarra. Siinä on seuraavat tiedot: suositeltava polttoaine; rengaskoko; rengaspaineet. Polttoaineen kulutus ECE-määräysten ja EUdirektiivien mukaisesti Auton polttoaineenkulutus saattaa poiketa ilmoitetusta arvosta auton varustuksen, ajotavan, liikenneolosuhteiden, sääolosuhteiden ja auton kunnon mukaan. Kaupunkiajo Kulutuksen mittaus kaupunkiajossa alkaa, kun kylmä moottori käynnistetään. Sen jälkeen simuloidaan normaalia kaupunkiajoa. Maantieajo Maantieajon kulutusta mitattaessa simuloidaan tavanomaista ajoa, autoa kiihdytetään ja jarrutetaan useita kertoja. Ajonopeus vaihtelee välillä km/h. Yhdistetty kulutus Yhdistetty kulutus lasketaan siten, että kaupunkiajoa on 37% ja maantieajoa on 63%.

184 Tekniset tiedot 183 Mitat Mitat (mm) OCTAVIA COMBI Pituus Leveys Leveys sis. ulkopeilit Korkeus 1431/1455 a) 1457/1481 a) Akseliväli Raideleveys edessä / takana 1513/ /1494 Maavara a) Arvo koskee vaikean maaston pakettia. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

185 184 Tekniset tiedot 1,4 l/55 kw - EU4 Moottori Teho kw 1/min 55/5000 Suurin vääntömomentti Nm 1/min 126/3800 Sylinterien lukumäärä 4 Sylinteritilavuus cm Suorituskyky OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Huippunopeus km/h Kiihtyvyys km/h s 15,3 15,5 Polttoaineen kulutus (l/100 km) ja CO 2 -päästö (g/km) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Kaupunkikulutus 9,1 9,1 Maantiekulutus 5,4 5,4 Yhdistetty kulutus 6,8 6,8 CO 2 -päästöt - yhdistetty

186 Tekniset tiedot 185 Tilavuudet (l) Polttoainesäiliön tilavuus / josta varasäiliö 55/7 Tuulilasin pesimen säiliö / mukana ajovalojen pesin 3/5,5 Moottoriöljy a) 3,2 Jäähdytysjärjestelmän tilavuus 5,5 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkista öljyn taso katso käyttöohje. Massat (kg) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä Sallittu akselimassa etuakselilla Sallittu akselimassa taka-akselilla Sallittu perävaunun paino, jarrullinen perävaunu 850 a) /850 b) 850 a) /850 b) Suurin sallittu perävaununpaino jarruttomalla perävaunulla a) b) enintään 12 % nousuun joissain maissa enintään 8 % nousuun Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

187 186 Tekniset tiedot 1,6 l/75 kw - EU4/EU2 DDK Moottori Teho kw 1/min 75/5600 Suurin vääntömomentti Nm 1/min 148/3800 Sylinterien lukumäärä 4 Sylinteritilavuus cm Suorituskyky OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Huippunopeus km/h Kiihtyvyys km/h s 11,8 11,9 Polttoaineen kulutus (l/100 km) ja CO 2 -päästö (g/km) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Kaupunkikulutus 9,9 9,9 Maantiekulutus 5,5 5,5 Yhdistetty kulutus 7,1 7,1 CO 2 -päästöt - yhdistetty

188 Tekniset tiedot 187 Tilavuudet (l) Polttoainesäiliön tilavuus / josta varasäiliö 55/7 Tuulilasin pesimen säiliö / mukana ajovalojen pesin 3/5,5 Moottoriöljy a) 4,5 Jäähdytysjärjestelmän tilavuus 7,0 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkista öljyn taso katso käyttöohje. Massat (kg) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä Sallittu akselimassa etuakselilla Sallittu akselimassa taka-akselilla Sallittu perävaunun paino, jarrullinen perävaunu 1200 a) /1400 b) 1200 a) /1400 b) Suurin sallittu perävaununpaino jarruttomalla perävaunulla a) b) enintään 12 % nousuun joissain maissa enintään 8 % nousuun 1,8 l/110 kw - EU4/EU3D Moottori Teho kw 1/min 110/5700 Suurin vääntömomentti Nm 1/min 210/ Sylinterien lukumäärä 4 Sylinteritilavuus cm Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

189 188 Tekniset tiedot Suorituskyky OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Huippunopeus km/h Kiihtyvyys km/h s 8,4 8,5 Polttoaineen kulutus (l/100 km) ja CO 2 -päästö (g/km) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 EU4 EU3D EU4 EU3D Kaupunkikulutus 10,7 10,9 10,7 10,9 Maantiekulutus 6,2 6,2 6,2 6,3 Yhdistetty kulutus 7,9 7,9 7,9 8,0 CO 2 -päästöt - yhdistetty

190 Tekniset tiedot 189 Tilavuudet (l) Polttoainesäiliön tilavuus / josta varasäiliö 55/7 Tuulilasin pesimen säiliö / mukana ajovalojen pesin 3/5,5 Moottoriöljy a) 4,5 Jäähdytysjärjestelmän tilavuus 6,8 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkista öljyn taso katso käyttöohje. Massat (kg) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä Sallittu akselimassa etuakselilla Sallittu akselimassa taka-akselilla Sallittu perävaunun paino, jarrullinen perävaunu 1300 a) /1500 b) 1300 a) /1500 b) Suurin sallittu perävaununpaino jarruttomalla perävaunulla a) b) enintään 12 % nousuun joissain maissa enintään 8 % nousuun Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

191 190 Tekniset tiedot 1,9 l/74 kw TDI PD - EU4 Moottori Teho kw 1/min 74/4000 Suurin vääntömomentti Nm 1/min 240/1800 Sylinterien lukumäärä 4 Sylinteritilavuus cm Suorituskyky OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Huippunopeus km/h Kiihtyvyys km/h s 11,8 11,9 Polttoaineen kulutus (l/100 km) ja CO 2 -päästö (g/km) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Kaupunkikulutus 6,5 6,5 Maantiekulutus 4,3 4,3 Yhdistetty kulutus 5,1 5,1 CO 2 -päästöt - yhdistetty

192 Tekniset tiedot 191 Tilavuudet (l) Polttoainesäiliön tilavuus / josta varasäiliö 55/7 Tuulilasin pesimen säiliö / mukana ajovalojen pesin 3/5,5 Moottoriöljy a) 4,3 Jäähdytysjärjestelmän tilavuus 6,8 a) Öljyn täyttömäärä öljynsuodattimen vaihto mukaanlukien. Tarkista öljyn taso katso käyttöohje. Massat (kg) OCTAVIA - M5 COMBI - M5 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä Sallittu akselimassa etuakselilla Sallittu akselimassa taka-akselilla Sallittu perävaunun paino, jarrullinen perävaunu 1300 a) /1500 b) 1300 a) /1500 b) Suurin sallittu perävaununpaino jarruttomalla perävaunulla a) b) enintään 12 % nousuun joissain maissa enintään 8 % nousuun Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

193 192 Tekniset tiedot Octavia - ryhmän N1 autot Moottori 1,4 l/55 kw - EU4 1,6 l/75 kw - EU4 1,8 l/110 kw - EU4 1,9 l/74 kw TDI PD - EU4 Kiihtyvyys km/h (s) 15,5 11,9 8,5 11,9 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä Octavia Combi - ryhmän N1 autot Moottori 1,4 l/55 kw - EU4 1,6 l/75 kw - EU4 1,8 l/110 kw - EU4 1,9 l/74 kw TDI PD - EU4 Kiihtyvyys km/h (s) 15,5 11,9 8,5 11,9 Sallittu kokonaismassa Omamassa ajokunnossa Hyötykuorma Hyötykuorma perävaunun ollessa kytkettynä

194 Aakkosellinen hakemisto 193 Aakkosellinen hakemisto A ABS Merkkivalo Aina ennen ajoa Ajaminen ulkomailla Ajettu matka Ajonesto Merkkivalo Ajonestolaite Ajonvakautusjärjestelmä Ajotietokone Ajovalaisimet Sumuvalot Ajovalojen suuntaus / teippaus Akku , 149 Elektrolyyttitason tarkastus Lataus Talvikäyttö Akun vaihtaminen Akun lataaminen Merkkivalo Alustan suojaus Apukäynnistys ASR Merkkivalo Auto-Check-tarkastus Auton hoito Auton kunto Auton peseminen Auton sisätilojen valaistust akana Auton tietokone Auton työkalut Auton vaurioiden välttäminen Avain B Bensiini Bensiinimoottori Moottorin käynnistäminen C Climatronic Ikkunoiden huurteenpoisto Lämpötilan säätäminen Sisäilman kierto Climatronic (automaattisäätöinen ilmastointilaite) 80 D Diesel Dieselmoottorit Moottorin käynnistäminen Digitaalikello E EDS Ehostuspeili Elektroninen ajonesto Elektroninen ajonestolaite Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESP) Merkkivalo Elektroninen ajovakavuuden hallintajärjestelmä 117 Elektroninen käynnistyksenestojärjestelmä Merkkivalo Elektroninen tasauspyörästön lukko Ensiapulaukku Ensimmäinen km ESP Merkkivalo Etuturvatyyny G Generaattori Merkkivalo H Hehkutusjärjestelmä Merkkivalo Hinaaminen Hinattavana oleminen Huollonilmaisin Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

195 194 Aakkosellinen hakemisto Huoltovälin näyttö Häikäisysuoja Häikäisysuojat Hälytin Hälytysvilkkujärjestelmä Hälytysvilkut Merkkivalo Hätäjarrutustehostin Hätävilkut Merkkivalo I Ikkuna Ikkunoiden puhdistus jäästä Ilmastointilaite Sisäilman kierto in kiinnityskohta Informaationäyttö Irrotettava vetokoukku ISOFIX ISOFIX-järjestelmä Istuimen säätäminen sähkötoiminen Istuimet Istuimien säätö Istuinlämmitys J Jarru Käsijarru Jarruneste Jarrupäällyste Merkkivalo Jarrupäällysteen paksuus Merkkivalo Jarrut Merkkivalo Jarrutehostin Jarruttaminen Jäähdyttimen tuuletin Jäähdytysneste Merkkivalo Jäähdytysnesteen lisääminen Jäähdytysnesteen lämpömittari Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso Merkkivalo Jäähdytysnesteen määrä Merkkivalo Jäähdytysnestetaso Merkkivalo Jään poistaminen ikkunoista K Katalysaattori Kattoantenni Kattoluukku Kattoteline Kauko-ohjaus Synkronointitoimenpide Kaukovalomerkki Kaukovalot , 48 Merkkivalo Kello Kellonajan asettaminen Keskuslukituksen näppäin Keskuslukitus Lukituksen avaus Lukitus Kiillotus Kiinnityssilmukat Kokopyöränkapseli Konepelti , 141 Kromiosat Ksenonvalot Kuljettajan istuimen automaattisäätö Kuljettajan ovessa olevat painikkeet Sähkötoimiset lasinnostimet Kuormaaminen Kyynärnoja edessä Kyynärnoja takana Käsijarru Käsin vaihtaminen Käsivaihteisto Käynnistysapu Käyntinopeusmittari , 17 L Lamppujen vaihtaminen Lamput Merkkivalo Lapset ja turvallisuus Lapsilukko LA-puhelinjärjestelmä

196 Aakkosellinen hakemisto 195 Lasien puhdistus jäästä Lasikatto Lasinnostin Lasinpesimen suuttimet Lasinpesimen säiliö Lasinpesulaite Merkkivalo Lasinpyyhin Lasinpyyhkimet Lasinpyyhkimien vaihtaminen Lasinpyyhkimien vaihtaminen Lasten kuljettaminen Lasten turvallisuus Sivuturvatyyny Lastenistuin etumatkustajan istuimella ISOFIX-järjestelmä Jakaminen ryhmiin Lastenistuimien käyttö Turvallisuusohjeita Lipukkeenpidin Lisävarusteet Lokerot Lukitseminen Kauko-ohjaus Keskuslukitus Lukitseminen ja lukituksen avaaminen sisältä Lukituksen avaaminen Kauko-ohjaus Lukituksen avaus Lukitus Keskuslukitus Lukkiutumaton jarrujärjestelmä Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS) Merkkivalo Lumiketjut Lähivalot Merkkivalot Lämmitettävät lasinpesimen suuttimet Lämmitys Huurteen poistaminen ikkunoista Ilmasuuttimet Sisäilman kierto Lämpötila Ulkoilma M Maali Maalivauriot Matkamittari Matkapuhelin Merkkivalot Mittaristo Mittarivalaistus Monitoiminäyttö Moottori Käynnistäminen Sammuttaminen Moottorin käynnistys kun polttoainesäiliö on ajettu tyhjäksi Moottorin käynnistäminen Bensiinimoottorit Dieselmoottorit Moottorin sammuttaminen Moottorinohjauselektroniikka Merkkivalo Moottoritila Turvallisuusohjeita Moottoritilan näkymä Moottoriöljy Merkkivalo Moottoriöljyn lisääminen Moottoriöljyn tarkastus Moottoriöljynvaihto Pyöränvaihto Öljy Moottoriöljytason tarkastus Mukavuuskäyttö Mukiteline edessä Murtohälytin N Nahan hoito Nopeusmittari Näkymä Ohjaamo Näyttö Näytöt O Ohjaamo Näkymä Ohjauspyörän säätäminen Oikea istuma-asento Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

197 196 Aakkosellinen hakemisto Ovi Lapsilukko Ovi auki Merkkivalo P Pakokaasujen valvonta Merkkivalo Pakokaasut Merkkivalo Passiivinen turvallisuus Peruutustutka takana Perävaunu Käyttöohjeita Perävaunun vetäminen Peseminen painepesurilla Peseminen käsin Pesu- ja pyyhinautomatiikka Pesuautomaatit Pesuneste lasinpesulaitteen säiliössä Merkkivalo Pesunestesäiliö Merkkivalo Pikkutavaralokerot Polkimet Polttoaine Bensiini Dieselpolttoaine Polttoainemittari Polttoaineenkulutus Energian säästäminen Polttoainemittari Polttoainesäiliö Merkkivalo Puhdistaminen Puhelin Pysäköiminen Pysäköinti Pyörien vaihtaminen Pyörä Vaihto Varapyörä Pyöränkapseli Pyöränpultit Pyöränvaihto Pyörät Pääntuki R Renkaat Talvirenkaat S Savukkeensytytin Seisontavalot , 48 Selitykset Sisäpeili Sisävalaistus edessä takana Sisävalo Tavaratila Sisävalot Sivuturvatyyny Sulakkeet Sulakkeiden vaihtaminen Sumutakavalo Merkkivalo Sumuvalo Merkkivalo Sumuvalot Suuntavalot Merkkivalo Suuntavilkut Sähköenergian säästäminen Sähköinen lasinnostin ja keskuslukitus Sähköiset lasinnostimet Näppäin etumatkustajan ovessa ja takaovissa 41 Sähkösäätöiset taustapeilit Sähkötoiminen kattoluukku/kattoikkuna Sähkötoiminen lasinnostin Toimintahäiriöt Sähkötoimiset lasinnostimet Kuljettajan ovessa olevat painikkeet T Takalasi Lämmitys Takalasin huurteenpoisto Takasumuvalo Tallennus ajotietokoneeseen

198 Aakkosellinen hakemisto 197 Taloudellinen ajaminen Talvikäyttö Akku Biodiesel Jään poistaminen laseista Talvirenkaat Tankkaaminen Taukoajastuspyyhintä Taustapeilit Sisäpeili Ulkopeilit Tavaralokero Valo Tavaralokerot Tavaratila , 61 Kiinnityssilmukat Tavaratilan kansi Tavaratilan luukku valo Tavaraverkko Combi Octavia Tietokone Totutusajo Travaratilan kansi Tuhkakuppi Tunkki TunkkiTunk Turvallisuus Turvallisuusohjeita Moottoritila Turvatyyny Laukeaminen Merkkivalo Poiskytkeminen Sivuturvatyyny Turvatyynyjärjestelmä Merkkivalo Turvatyynyn poiskytkeminen Turvatyyyny Etuturvatyyny Turvavyön avaaminen Turvavyön merkkivalo Turvavyönkiristimet Turvavyöt , 101 kiinnittäminen Korkeussäätö Merkkivalo Puhdistaminen Turvallisuusohje Turvavyönkiristimet Turvavöiden korkeussäätö Turvayöt Tuulilasin ja sivuikkunoiden huurteenpoisto Lämmitys Tuulilasin lämmitys Työkalusarja U Ulkolämpötila Ulkomaat Ulkopeilen lämmitys Ulkopeilit Urasyvyys V, W Vaatekoukut Vahaus vaihtaminen Vaihteisto mekaaninen Vakionopeudensäädin Valaisin Lamppujen vaihtaminen Valo Merkkivalot Valojen sytyttäminen ja sammuttaminen Valojen korkeussuuntauksen säätö Valojen sytyttäminen ja sammuttaminen Valot Korkeussuuntauksen säätö suuntaus/teippaus Vanteet Varapyörä Vararengas Varkaudenestopultit Varmuuslukitus Varoituskolmio Varoitussymbolit Vetokoukku Vetoluistonesto (ASR) Merkkivalo Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

199 198 Aakkosellinen hakemisto Vetoluistonrajoitus Vilkku Virta Virtalukko Vyö Merkkivalo Y Yksittäisen oven avaus Ympäristö Ympäristöystävällisyys , 126 Ä Äänitorvi Ö Öljy Merkkivalo Öljyn mittatikku

200 Muistiinpanoja 199 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Tekniset tiedot

201 Škoda Auto kehittää jatkuvasti kaikkia malleja. Siksi muutokset auton koriin, varustukseen ja tekniikkaan ovat mahdollisia. Auton varustetasoa, ulkonäköä, tehoa, mittoja, painoa, polttoaineen kulutusta, standardeja ja toimintoja koskevat tiedot ovat julkaisuhetkellä ajan tasalla. Jotkut varusteet tulevat markkinoille mahdollisesti vasta myöhemmin (tästä saat tiedot paikallisesta Škoda-liikkeestä) tai niitä tarjotaan vain tietyillä markkina-alueilla. Tämän käsikirjan tiedot, kuvitus ja tekstit eivät ole sen vuoksi sitovia. Jälkipainos, kopiointi, kääntäminen ja muu osittainenkin hyödyntäminen on kielletty ilman Škoda Auton kirjallista lupaa. Škoda Auto pidättää itselleen kaikki tekijäoikeuslain mukaiset oikeudet. Oikeudet tämän julkaisun muutoksiin pidätetään. Julkaisija: ŠKODA AUTO a.s. ŠKODA AUTO a.s. 2010

202 ŠkodaHuolto ŠkodaAlkuperäiset varaosat ŠkodaAlkuperäiset lisävarusteet SIMPLY CLEVER

Käyttöoppaasi. SKODA OCTAVIA TOUR http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579716

Käyttöoppaasi. SKODA OCTAVIA TOUR http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579716 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - sydämelliset kiitokset luottamuksesta Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET

SIMPLY CLEVER. ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET

SIMPLY CLEVER. ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaRoomster KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA FABIA http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579628

Käyttöoppaasi. SKODA FABIA http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579628 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SKODA FABIA. Löydät kysymyksiisi vastaukset SKODA FABIA käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

ŠKODA Octavia Tour KÄYTTÖOHJEET

ŠKODA Octavia Tour KÄYTTÖOHJEET ŠKODA Octavia Tour KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä. Suosittelemme,

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET

SIMPLY CLEVER. ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - sydämelliset kiitokset luottamuksesta Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaOctavia Tour KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA ROOMSTER http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579771

Käyttöoppaasi. SKODA ROOMSTER http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579771 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SKODA ROOMSTER. Löydät kysymyksiisi vastaukset SKODA ROOMSTER käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

ŠKODA Fabia KÄYTTÖOHJEET

ŠKODA Fabia KÄYTTÖOHJEET ŠKODA Fabia KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - sydämelliset kiitokset luottamuksesta Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA YETI http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579833

Käyttöoppaasi. SKODA YETI http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579833 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SKODA YETI. Löydät kysymyksiisi vastaukset SKODA YETI käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaFabia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Roomster KÄYTTÖOHJEKIRJA

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Roomster KÄYTTÖOHJEKIRJA SIMPLY CLEVER ŠKODA Roomster KÄYTTÖOHJEKIRJA Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Citigo KÄYTTÖOHJEKIRJA

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Citigo KÄYTTÖOHJEKIRJA SIMPLY CLEVER ŠKODA Citigo KÄYTTÖOHJEKIRJA Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET

SIMPLY CLEVER. ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaSuperb KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEKIRJA

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEKIRJA SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEKIRJA Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA YETI http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579843

Käyttöoppaasi. SKODA YETI http://fi.yourpdfguides.com/dref/3579843 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SKODA YETI. Löydät kysymyksiisi vastaukset SKODA YETI käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaOctavia KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER

ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER ŠkodaYeti KÄYTTÖOHJEET SIMPLY CLEVER Johdanto Olet valinnut Škodan - kiitos luottamuksesta! Uudessa Škodassasi on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä.

Lisätiedot

ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEET

ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEET ŠKODA Octavia KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - sydämelliset kiitokset luottamuksesta Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA OCTAVIA

Käyttöoppaasi. SKODA OCTAVIA Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SKODA OCTAVIA. Löydät kysymyksiisi vastaukset SKODA OCTAVIA käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Superb KÄYTTÖOHJEKIRJA

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Superb KÄYTTÖOHJEKIRJA SIMPLY CLEVER ŠKODA Superb KÄYTTÖOHJEKIRJA Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEET

ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEET ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEET Johdanto Olet valinnut Škodan - sydämelliset kiitokset luottamuksesta Uusi Škodasi on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti hyötyä jokapäiväisessä

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEKIRJA

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEKIRJA SIMPLY CLEVER ŠKODA Yeti KÄYTTÖOHJEKIRJA Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti

Lisätiedot

Käänny auton käyttöohjekirjan puoleen ongelmatilanteissa tai saadaksesi lisätietoja erilaisista ominaisuuksista.

Käänny auton käyttöohjekirjan puoleen ongelmatilanteissa tai saadaksesi lisätietoja erilaisista ominaisuuksista. F I A T 5 0 0 P I K A O P A S Käänny auton käyttöohjekirjan puoleen ongelmatilanteissa tai saadaksesi lisätietoja erilaisista ominaisuuksista. KOJELAUTA 1 Ohjauspyörän vasen vipu: ulkovalojen hallinta

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SKODA SUPERB

Käyttöoppaasi. SKODA SUPERB Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu)

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu) F I A T C R O M A P I K A O P A S KOJELAUTA 1 Ohjauspyörän vasen vipu: ulkovalot - 2 Mittaristo - 3 Ohjauspyörän oikea vipu: tuuli- ja takalasin pyyhkijät sekä ajotietokoneen näppäimet - 4 Connect Nav+

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämä käyttöohjekirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa.

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämä käyttöohjekirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa.

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämä käyttöohjekirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa.

Lisätiedot

COP Quick start KA FINLANDIA :30 Pagina 1. FordKa. Feel the difference

COP Quick start KA FINLANDIA :30 Pagina 1. FordKa. Feel the difference OP Quick start K FINLNI 7-07-2008 8:30 Pagina FordKa Pikaopas Owner s handbook Feel the difference K0468_Service_Portfolio_090508. 09.05.2008 5:52:47 Uhr 604.39.309 PP K FIN 22-07-2008 :37 Pagina S MNU

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämä käyttöohjekirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa.

Lisätiedot

Säädettävät parametrit Signaalit ja näkyvyysjärjestelmät

Säädettävät parametrit Signaalit ja näkyvyysjärjestelmät Johdanto Johdanto Säädettävien parametrien luettelon rajaamiseksi tässä kuvataan vain sellaiset parametrit, joista on todennäköisesti hyötyä päällirakentajille. Jos haluat lisätietoja tietyn ajoneuvomallin

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA FIAT PUNTO

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA FIAT PUNTO VAKIOVARUSTEET SUOMESSA FIAT PUNTO S SX SX käyntinopeusmittari öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari ulkolämpömittari sisälämpömittari kaksoistrippimittari taloudellisuusmittari avoimen

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA OPEL VECTRA 1988-92

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA OPEL VECTRA 1988-92 VAKIOVARUSTEET SUOMESSA OPEL VECTRA 1988-92 www.ajovalo.net GL GLS CD käyntinopeusmittari bens. 2.0 bens. 2.0 bens. öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari ulkolämpömittari sisälämpömittari

Lisätiedot

Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote

Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote Ajoneuvon alkuperäinen kaukosäädinavain Asetusopas - Finnish Arvoisa asiakas Tässä oppaassa on tietoja ja ohjeita siitä, miten eräitä toimintoja otetaan

Lisätiedot

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Hälytysjärjestelmän kauko-ohjain Asetusopas - Finnish Arvoisa asiakas Tässä oppaassa on tietoja ja ohjeita siitä, miten eräitä toimintoja otetaan käyttöön

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Roomster Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Roomster Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Roomster Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn

Lisätiedot

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA Seuraavat tiedot on luettava Range Roverin omistajan käsikirjan (LRL 33 02 61 131) yhteydessä. Näissä ohjeissa viitataan lisätietoihin, jotka eivät olleet saatavana Range Roverin

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Citigo Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Citigo Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Citigo Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn

Lisätiedot

Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI PowerDiesel Purkaamo Auto-osix 103 kw DSG-aut. Ruponkuja 2 PIHTIPUDAS Puhelin:

Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI PowerDiesel Purkaamo Auto-osix 103 kw DSG-aut. Ruponkuja 2 PIHTIPUDAS Puhelin: Puhelin: 040 4849 255 Sivu 1 (5) Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI PowerDiesel 103 kw DSG-aut. vm.2005 Tunnistenro: 20814 Lisätieto: Merkki ja malli: Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI

Lisätiedot

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET lokakuu 2011 CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT Moottori Sylinteriluku/venttilien lkm Iskutilavuus cm 3 Syl halkaisija/iskun pituus mm Suurin teho kw / rpm Suurin teho

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA FORD ESCORT 1990-1994

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA FORD ESCORT 1990-1994 VAKIOVARUTEET UOMEA FORD ECORT 1990-1994 Ghia XR3i käyntinopeusmittari öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari ulkolämpömittari sisälämpömittari kaksoistrippimittari taloudellisuusmittari

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Handsfree, bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , ,

Installation instructions, accessories. Handsfree, bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31337686 Versio 1.2 Osa nro 31337677, 31310791, 31357750 Handsfree, bluetooth Volvo Car Corporation Handsfree, bluetooth- 31337686 - V1.2 Sivu 1 / 74 Materiaali

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

VOLVO XC90 quick guide

VOLVO XC90 quick guide VOLVO XC90 quick guide TERVETULOA UUTEEN VOLVOONNE! Uuteen autoonne tutustuminen on jännittävä kokemus. Tutustukaa tähän Pikaoppaaseen voidaksenne nauttia uudesta Volvostanne vieläkin enemmän. Yksityiskohtaiset

Lisätiedot

ABT PUNNITSEVA HAARUKKAVAUNU ECONOMY

ABT PUNNITSEVA HAARUKKAVAUNU ECONOMY ABT PUNNITSEVA HAARUKKAVAUNU ECONOMY Lue käyttöohje ennen vaunun käyttöönottoa! Sisällys 1. Johdanto 2. Erittely 3. Varoitukset ja turvaohjeet 4. Haarukkavaunun käyttäminen 4.1 Käyttö 4.2 Näytön toiminnot

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Fabia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Fabia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Fabia Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn kyttöohjekirjan

Lisätiedot

Finnish. Osien nimet. Tarkistuslaiteyksikkö. Sähkökaapelin tarkistuslaite. Vaihtokytkimen tarkistuslaite SM-EC79 HAKEMISTO

Finnish. Osien nimet. Tarkistuslaiteyksikkö. Sähkökaapelin tarkistuslaite. Vaihtokytkimen tarkistuslaite SM-EC79 HAKEMISTO SM-EC79 HAKEMISTO Tarkistuslaitteen käyttö Ongelman sijainnin määritys tarkistuslaitteella 136 Ongelma etuvaihtajassa tai takavaihtajassa 137 Ongelma SM-EW79A + ST-7970:n toiminnassa 139 SM-EW79A tarkistus

Lisätiedot

Kaasupurkausvalojen säätö - muiden maiden mallit

Kaasupurkausvalojen säätö - muiden maiden mallit Sivu 1/7 Kaasupurkausvalojen säätö - muiden maiden mallit Tarkastus- ja säätöedellytykset Rengaspaineet ohjeenmukaiset Ajovalojen lasit puhtaat ja kuivat. Ajovalojen lasit eivät saa olla vioittuneet. Ajovalojen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6 PL 163 87101 Kajaani puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. TEKNISIÄ TIETOJA 2. ELTRIP-R6:n ASENNUS 2.1. Mittarin asennus 2.2. Anturi-

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Kyttöohjekirja Tmn kyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tm kyttöohjekirja on laadittu siten, ett tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntminen olisi helppoa. Otsikko-,

Lisätiedot

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen Käyttö- ja huolto-ohje T80 advanced FIN Yleistä Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen tueksi.. Tässä käyttöohjeessa haluamme vielä luoda

Lisätiedot

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Laitteeseen tutustuminen: Yläkuva laitteesta 1. LCD panelin sammutus kytkin 2. Laajakuva 3. Pysäytys 4. Edellinen 5. Seuraava 6. Toista 7. Valikko painike Nuolinäppäimet:

Lisätiedot

838E Hands Free Varashälytin

838E Hands Free Varashälytin 838E Hands Free Varashälytin Huom! - Järjestelmän saa asentaa vain ammattilainen. - Älä anna laitteen tai vastaanottimen kastua. - Lue käyttöohje kokonaan ennen laitteen asennusta. - Tämän laitteen tarkoitus

Lisätiedot

Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje

Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje Valo- ja äänimerkit koodinäppäimistöllä, kun älylukkoa käytetään ulkopuolelta Lukittaessa näppäimistön

Lisätiedot

Käyttö- ja huolto-ohje Telestart T91 Yleistä

Käyttö- ja huolto-ohje Telestart T91 Yleistä Telestart T91 Käyttö- ja huolto-ohje Telestart T91 FI Yleistä Hyvä Webasto-asiakkaamme! Olemme iloisia, että valintanne on kohdistunut tähän Webasto-tuotteeseen. Oletamme, että laitteen asentanut palvelupiste

Lisätiedot

ŠkodaOctavia LISÄYS KÄYTTÖOHJEKIRJAAN

ŠkodaOctavia LISÄYS KÄYTTÖOHJEKIRJAAN SIMPLY CLEVER ŠkodaOctavia LISÄYS KÄYTTÖOHJEKIRJAAN Teknisiä muutoksia 11/2009 Johdanto 1 Johdanto Tämä lisäys täydentää n omistajan käsikirjaa, versio 05.09 (jatkossa: Käsikirja). Lisäyksen tiedot kumoavat

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Octavia Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Octavia Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn

Lisätiedot

ABT NOSTURIVAA AN KÄYTTÖOHJE 3000, 5000, 10000 ja 15000kg

ABT NOSTURIVAA AN KÄYTTÖOHJE 3000, 5000, 10000 ja 15000kg ABT NOSTURIVAA AN KÄYTTÖOHJE 3000, 5000, 10000 ja 15000kg 1. Turvallisuusohjeet Lue tämä käyttöohje ennen käyttöä! 1.1 Vaakaa ei saa ylikuormittaa. 1.2 Älä roikota painavaa takkaa pitkää aikaa vaa assa,

Lisätiedot

Ohjelmoitava magneettivastuksellinen kuntopyörä. LCD-Näyttö BC-81295

Ohjelmoitava magneettivastuksellinen kuntopyörä. LCD-Näyttö BC-81295 Ohjelmoitava magneettivastuksellinen kuntopyörä LCD-Näyttö BC-81295 Yhteenveto Tämä on tarkoitettu ainoastaan ohjelmoitavaan magneettivastukselliseen kuntopyörään. Järjestelmään kuuluu kolme (3) osaa:

Lisätiedot

VOLVO V50 quick guide

VOLVO V50 quick guide VOLVO V50 quick guide TERVETULOA UUTEEN VOLVOONNE! Uuteen autoonne tutustuminen on jännittävä kokemus. Tutustukaa tähän Pikaoppaaseen voidaksenne nauttia uudesta Volvostanne vieläkin enemmän. Yksityiskohtaiset

Lisätiedot

PIKAOPAS HÄIRIÖTILANTEITA VARTEN

PIKAOPAS HÄIRIÖTILANTEITA VARTEN 1 Rostek-Tekniikka Oy 7.9.2007 GENIE-HENKILÖNOSTIMET PIKAOPAS HÄIRIÖTILANTEITA VARTEN Tämän pikaoppaan tarkoitus on auttaa nostimen käyttäjää tai vuokraamon henkilöstöä selvittämään nostimen käyttöhäiriötilanne

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA www.ajovalo.net käyntinopeusmittari öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari jännitemittari ulkolämpömittari TDI sisälämpömittari kaksoistrippimittari

Lisätiedot

testo 410-1 Käyttöohje

testo 410-1 Käyttöohje testo 410-1 Käyttöohje FIN 2 Short manual testo 410-1 Pikaohje testo 410-1 1 Suojakansi: käyttöasento 2 Siipipyörä 3 Lämpötilasensori 4 Näyttö 5 Toimintonäppäimet 6 Paristokotelo (laitteen takana) Perusasetukset

Lisätiedot

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA KULJETTAJAN KÄSIKIRJA www.fogmaker.com Art. No. 8012-010 Edition 2.1 1 Yleinen kuvaus Tämä linja-auto on varustettu täysautomaattisella moottoritilan ja mahdollisen erillisen lisälämmitintilan sammutusjärjestelmällä.

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Yeti Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Yeti Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Yeti Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn kyttöohjekirjan

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Rapid Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Rapid Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Rapid Kyttöohjekirja Tmn kyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tm kyttöohjekirja on laadittu siten, ett tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntminen olisi helppoa. Otsikko-,

Lisätiedot

Käyttöopas smart roadster ja smart roadster-coupé

Käyttöopas smart roadster ja smart roadster-coupé Käyttöopas smart roadster ja smart roadster-coupé >>Ilostuttava. Olet tehnyt valintasi onnea uuden smart roadsterin tai smart roadster-coupén johdosta. Haluat varmasti lopultakin päästä ajamaan uudella

Lisätiedot

Käyttö-ja huolto-ohje Ajastin 1533 3-aikaa FIN

Käyttö-ja huolto-ohje Ajastin 1533 3-aikaa FIN Ajastin 1533 FIN 1 Kellonaika tai jäljellä oleva lämmitysaika 2 Tuuletuksen merkki 3 Ajan siirto eteen (kellonajan näyttö) 4 Ohjelmointi 5 Muistipaikan tunnus 6 Manuaalikäynnistys 7 Kellonajan asetuksen/kyselyn

Lisätiedot

Asennus. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: Irralliset osat. Ohjeet, oppaat ja muut osat.

Asennus. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: Irralliset osat. Ohjeet, oppaat ja muut osat. Asennus Irralliset osat Form No. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: 30454 Tarkista alla olevasta taulukosta, että kaikki osat on toimitettu. Kuvaus Määrä Käyttökohde

Lisätiedot

SMARTD KÄYTTÖPANEELI

SMARTD KÄYTTÖPANEELI PANEELI KÄYTTÖPANEELI MALLISARJOISSA ROYAL JA IMPERIAL Tilarivi näyttää seuraavat tiedot A. Lämpötila sisällä B. 230V on liitetty C. Kellonaika ja päivämäärä D. Tunturikytkentä aktivoitu E. Vesipumppu

Lisätiedot

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Superb Käyttöohjekirja

SIMPLY CLEVER. ŠKODA Superb Käyttöohjekirja SIMPLY CLEVER ŠKODA Superb Kyttöohjekirja Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydmelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita. Suosittelemme tmn

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206 VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206 www.ajovalo.net käyntinopeusmittari x öljynpainemittari öljynlämpömittari x x x öljymäärän mittari x x x jännitemittari ulkolämpömittari x x x sisälämpömittari kaksoistrippimittari

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Perävaunun käyttöohje

Perävaunun käyttöohje Perävaunun käyttöohje Ennen ajoa tarkistakaa: vetolaitteen ja sen kiinnitysosien kunto perävaunun ja auton kiinnityksen varmuus, perävaunun turvavaijerin tulee olla kiinnitetty autoon valojen kunto pyörien

Lisätiedot

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA AUTO Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster

Lisätiedot

Käyttöohjeet. Radio-ohjattava vene RC FT008

Käyttöohjeet. Radio-ohjattava vene RC FT008 Radio-ohjattava vene RC FT008 Käyttöohjeet Pyydämme lukemaan käyttöohjeet huolella. Lähde ottamaan ulapasta mittaa tämän heti käyttövalmiin, huippuhauskan radioohjattavan veneen kanssa! RC FT008 on täydellinen

Lisätiedot

KTX-3 -lämmityselementti

KTX-3 -lämmityselementti sivu 1/5 KTX-3 -lämmityselementti Tekniset tiedot: Liitäntä: AC 230V, 50Hz Teho: 300 W Lämpötila: 30 60 C Suojausluokka: luokka 1 (suojamaadoitettu) IP -luokka: S-malli IP x4 (kiinteällä liitännällä) U-malli

Lisätiedot

VOLVO C70 quick Guide

VOLVO C70 quick Guide VOLVO C70 quick Guide TERvETUlOA UUTEEN volvoonne! Uuteen autoonne tutustuminen on jännittävä kokemus. Käykää tämä Quick Guide läpi, niin pidätte uudesta Volvostanne vieläkin enemmän. Yksityiskohtaiset

Lisätiedot

LANGATON RENGASPAINEEN JA LÄMPÖTILAN VALVONTAJÄRJESTELMÄ

LANGATON RENGASPAINEEN JA LÄMPÖTILAN VALVONTAJÄRJESTELMÄ LANGATON RENGASPAINEEN JA LÄMPÖTILAN VALVONTAJÄRJESTELMÄ TPMS Käyttöohjekirja Malli n:o: CL-M2+SO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TPMS:n PÄÄTOIMINNOT... 1 2. TUOTTEEN OMINAISUUDET...1 3. JÄRJESTELMÄN KOMPONENTIT...1-2

Lisätiedot

Quick Guide WEB EDITION TERVETULOA UUTEEN VOLVOONNE! VOLVO S80

Quick Guide WEB EDITION TERVETULOA UUTEEN VOLVOONNE! VOLVO S80 VOLVO S80 Quick Guide WEB EDITION TERVETULOA UUTEEN VOLVOONNE! Uuteen autoon tutustuminen on jännittävä kokemus. Käykää tämä pikaopas läpi, jotta opitte nopeasti ja helposti joitakin tavallisimmista toiminnoista.

Lisätiedot

1-Suuntainen Moottoripyörähälytin. Käyttö- ja asennusohje

1-Suuntainen Moottoripyörähälytin. Käyttö- ja asennusohje 1-Suuntainen Moottoripyörähälytin Käyttö- ja asennusohje Sisällysluettelo Käyttöohje 2. Huomattavaa 2. Tekniset tiedot 3. Tärkeimmät ominaisuudet 3. Pikaohje 4. Toiminnot Asennusohje 7. Asennusopas 9.

Lisätiedot

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus

Lisätiedot

Käyttöohje CRL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan.

Käyttöohje CRL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. Käyttöohje Kelloradio CRL-340 www.denver-electronics.com Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. 1. Toiminto 1.1 LED-aikanäyttö 12 tuntia tai 24 tuntia 1.2 Valkoinen

Lisätiedot

testo 460 Käyttöohje

testo 460 Käyttöohje testo 460 Käyttöohje FIN 2 Pikaohje testo 460 Pikaohje testo 460 1 Suojakansi: käyttöasento 2 Sensori 3 Näyttö 4 Toimintonäppäimet 5 Paristokotelo (laitteen takana) Perusasetukset Laite sammutettuna >

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA CITROËN XSARA

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA CITROËN XSARA VAKIOVARUSTEET SUOMESSA CITROËN XSARA käyntinopeusmittari öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari 11/01-11/01-11/01- ulkolämpömittari sisälämpömittari kaksoistrippimittari taloudellisuusmittari

Lisätiedot

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS!

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS! Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Mekaaniset ja hydrauliset nostolaitteet voivat kaatua tai laskeutua vahingossa virheellisen

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. EvoBike LCD-näyttö

KÄYTTÖOPAS. EvoBike LCD-näyttö KÄYTTÖOPAS EvoBike LCD-näyttö Tekniset tiedot Näyttötyyppi: LCD IPS Koko: 2,2 IP-luokitus: IP65 Käyttölämpötila: -20 C ja +70 C välillä Säilytyslämpötila: -30 C ja +80 C välillä Sertifioitu CE- ja ROHS-

Lisätiedot

Dieselhiukkassuodatin

Dieselhiukkassuodatin Dieselhiukkassuodatin 12.07 - Käyttöohjeet s 51142537 DFG 316-320 08.10 DFG 316s-320s DFG 425-435 DFG 425s-435s Johdanto Trukkien turvallinen käsittely vaatii tietoja, jotka löytyvät tästä käyttöohjeesta.

Lisätiedot

PIKAOPAS E6000/8000-sarja

PIKAOPAS E6000/8000-sarja PIKAOPAS E6000/8000-sarja SISÄLLYSLUETTELO Akun lataaminen... 4 Akun asennus... 9 Akun irroittamien... 10 Pyörätietokoneen kiinnittäminen ja irrottaminen... 12 Virran kytkeminen päälle/pois... 13 Polkupyörällä

Lisätiedot

Näkyvyys- ja valaistustoimintojen kaukoaktivointi

Näkyvyys- ja valaistustoimintojen kaukoaktivointi Toiminta Toiminta Seuraavat näkyvyys- ja valaistustoiminnot voidaan kaukoaktivoida: Lisätietoja valaistuksesta on annettu asiakirjoissa Ajovalojen passivointi ja Vaihteleva kaukovalovilkku. Varoitusvilkut

Lisätiedot

T80_a_BA.book Seite 1 Donnerstag, 22. April :01 16 Telestart T80

T80_a_BA.book Seite 1 Donnerstag, 22. April :01 16 Telestart T80 Telestart T80 D Deutsch 1 Dansk 61 DK GB English 11 Svenska 71 S F Français 21 Norsk 81 N I Italiano 31 Suomi 91 FIN ES Español 41 Polski 101 PL NL Nederlands 51 Русский 111 RU Käyttö- ja huolto-ohje

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, CT884 K1 automallissa 1997 Opel Omega B (25_,26_,27_) 2,5 l V6, moottorikoodi X25XE ContiTech ohjeistaa, miten välttää

Lisätiedot

KAUKO-OHJAIN. On vaarallista kytkeä varmuuslukitus, jos auton sisällä on joku, koska ovien avaaminen sisältä päin on mahdotonta ilman kauko-ohjainta.

KAUKO-OHJAIN. On vaarallista kytkeä varmuuslukitus, jos auton sisällä on joku, koska ovien avaaminen sisältä päin on mahdotonta ilman kauko-ohjainta. KAUKO-OHJAIN B Huom.: Muut radiotaajuudella toimivat laitteet (autopuhelimet, kodin murtohälytin...) saattavat hetkellisesti häiritä kauko-ohjaimen toimintaa. Jos häiriö on pysyvä, alusta kauko-ohjain

Lisätiedot