Tutkimuksen kautta tavoitteisiin
|
|
- Urho Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2/2001 Tutkimuksen kautta tavoitteisiin TUKES-katsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali-, painelaite- ja sähköturvallisuus, pelastustoimen laitteet CE-merkityt rakennustuotteet sekä mittaamisvälineet ja jalometallituotteet. TUKES-katsauksen lomakkeella voit tilata TUKESin esitteitä ja julkaisuja. TUKES-katsaus ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Tutustu myös TUKESin internetpalveluun, TUKESissa on päämääränä yhteiskunta, jossa toimialojemme tekninen turvallisuus ja luotettavuus on varmistettu ennakolta, tekniikan turvallisuuteen voi todella luottaa ja onnettomuuksia ei tapahdu. Tämä vaativa päämäärä edellyttävää meiltä jatkuvaa toiminnan kehittämistä, joka perustuu tutkittuun, riittävän syvälliseen tietoon. Tutkitun tiedon avulla voimme parhaiten määritellä tavoitteemme ja vastata kysymyksiin mitä, miksi ja myös milloin. Kehittämisen käynnistävänä voimana on aito uteliaisuus, kriittisyys ja positiivinen epäily, joka ei anna mahdollisuutta perusteettomaan itsetyytyväisyyteen. Ne ovat myös moottoreita, jotka saavat aikaan uuden tiedon synnyttämisen. TUKES on määritellyt tutkimus- ja kehitystoimintansa keskeiset strategiset tavoitteet. Niissä korostuvat kehityksen seuraaminen, uuden tiedon tuottaminen, perustan luominen lainsäädännön kehittämiselle sekä omasta toiminnasta saatavan tiedon jalostaminen toimintojen kehittämiseksi. Osana yhteiskunnan turvallisuusjärjestelmää TUKES on turvallisuutta valvova viranomainen, ei tutkimuslaitos. Mutta teettämällä tutkimuksia, osallistumalla hankkeisiin ja tutkimalla itse olemme saaneet uutta arvokasta tietoa, jota olemme voineet käyttää toimintamme suuntaamisessa ja uusien tavoitteiden asettamisessa. Nyt ja tulevaisuudessa on tärkeää saada aikaan yhteisiä tutkimushankkeita turvallisuustyön eri osapuolten välillä ja määritellä myös yhteisiä tavoitteita tutkittuun tietoon perustuen. Ylijohtaja Seppo Tuominen Julkaisija: Turvatekniikan keskus PL 123, Helsinki Puhelin (09) Faksi (09) Internet: Sähköposti: Päätoimittaja: Willy Toiviainen Toimitussihteeri: Tarja Vänskä Taitto: MacAD Oy Paino: Libris Oy Helsinki 2001 ISSN
2 Onnettomuudet ja vaaratilanteet vuonna 2000 TUKESin toimialalla vuonna 2000 sattuneista onnettomuuksista ja vaaratilanteista tuli TUKESin tietoon 247. Vaaratilanteiksi on rekisteröity tapaukset, joissa kukaan ei ole loukkaantunut ja tapauksesta aiheutuneet kustannukset ovat hyvin vähäiset, mutta mahdollisuudet vakavaankin onnettomuuteen olisivat olleet olemassa. Kuvassa 1 on esitetty onnettomuuksien ja vaaratilanteiden onnettomuuspaikkojen jakautuminen. Teollisuus 37% (92) Koti ympäristöineen, muut ulkoalueet 46% (112) Julkiset tilat 10% (25) Muu 7% (18) Liikenneympäristö 1% Muu 2% Rakennustyömaa 1% Kaivos/ louhintatyömaa 1% Varastoalueet, jakeluasemat 2% Kuva 1. TUKESin tietoon tulleet vuonna 2000 toimialalla tapahtuneet onnettomuudet ja vaaratilanteet onnettomuuspaikoittain. Vuosina TUKESin toimialalla tapahtuneiden onnettomuuksien ja vaaratilanteiden lukumäärät on esitetty taulu- kossa 1. Lukumäärät perustuvat päivitetyn VARO-rekisterin tietoihin. TUKESin rekisteröimistä onnettomuuksista tai vaaratilanteista 92 tapahtui teollisuudessa. Koti ympäristöineen ja muut ulkoalueet -ryhmässä niitä oli 112. Tätä määrää nostavat ilotulitteiden aiheuttamat onnettomuudet, joita kirjattiin 63. Julkisissa tiloissa onnettomuus- ja vaaratilanteita oli 25, muualla 18. Kaivosonnettomuuksia tapahtui 2. Taulukko 1. TUKESin tietoon tulleet toimialalla tapahtuneet onnettomuudet ja vaaratilanteet vuosina Kemikaaleihin liittyvät painelaitetapaukset on huomioitu joko kemikaali- (v kpl) tai nestekaasuonnettomuuksien (1) lukumäärissä. Vuoden 2000 onnettomuuksissa kuoli 11 henkilöä ja 138 henkilöä loukkaantui. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä oli poikkeuksellisen suuri verrattuna edellisiin vuosiin. Yhtä monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta tapahtui viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Sähkötapaturmissa menehtyi 5 henkilöä, kemikaalien teollisessa käsittelyssä 3, nestekaasun kotikäytössä 1, hissitapaturmassa 1 sekä räjähdeonnettomuudessa 1 henkilö (taulukko 2). Taulukko 2. Vuonna 2000 onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden lukumäärä sekä kyseisen onnettomuusryhmän tapausten kokonaismäärä. Onnettomuusryhmä Onnettomuuksia 4 Kuolleet Loukkaantuneet Sähkötapaturmat Kemikaalionnettomuudet Nestekaasuonnettomuudet Hissitapaturmat ja -vauriot Onnettomuusryhmä Lukumäärä Sähkölaitteet ja -laitteistot Nestekaasu Vaaralliset kemikaalit Hissit Kuljetettavat kaasusäiliöt Painelaitteet Aerosolit Räjähteet Ilotulitteiden käyttö, omatekoiset pommit ja räjähteet Maakaasu Vaarallisten aineiden kuljetus Kaivokset Muut 3 4 Yhteensä Mukana myös liikenneonnettomuuksia. 2 Luvuissa ei ole mukana ilotulitteiden aiheuttamia paloja. 3 Ilotulitteiden aiheuttamista vahingoista tehtiin poliisille 267 ilmoitusta, joista 96 tapauksessa aiheutui henkilövahinkoja. Räjähdeonnettomuudet Ilotulitteiden käyttö Painelaiteonnettomuudet 15 4 Muut * ) 9 Yhteensä * ) Kuljetettavat kaasusäiliöt, aerosolit, maakaasu, vaarallisten aineiden kuljetus, kaivokset 4 Onnettomuuslukumäärissä on huomioitu myös vaaratilanteet Merja Rusanen, puh. (09) merja.rusanen@tukes.fi
3 Laitosvalvonta Automaattiset sammutuslaitteistot osa rakennusten turvallisuusjärjestelmää Automaattisia sammutuslaitteistoja koskevat säännökset ovat olleet voimassa reilun vuoden. Tänä aikana asennusliikkeet ovat osoittaneet pätevyytensä ja ne ovat saaneet säännösten tarkoittaman rekisteröinnin. Tarkastuslaitostenkin osalta tilanne on hyvä, sillä tällä hetkellä neljä tarkastuslaitosta tekee automaattisten sammutuslaitteistojen käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksia. Sekä asennusliikkeet että hyväksytyt tarkastuslaitokset löytyvät TUKESin www-sivuilta. Automaattisten sammutuslaitteistojen osalta rakennuksen omistajan ja haltijan tehtävät on selkeästi sanottu säännöksissä. Rakennuksen omistajan ja haltijan velvollisuus on huolehtia siitä, että asennustodistus liitteineen säilytetään laitteiston käyttöiän ajan. Lisäksi omistajan ja haltijan velvollisuus on huolehtia laitteiston käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksista sekä säilyttää tarkastustodistukset. Laitteiston toimintakunnon toteamiseksi automaattisen sammutuslaitteiston säännöllistä huoltoa ja kunnossapitoa varten on oltava kunnossapito-ohjelma. Laitteistolle tehdyistä huolto- ja kunnossapitotöistä tulee pitää kunnossapitopäiväkirjaa. Automaattiselle sammutuslaitteistolle on myös nimettävä laitteiston hoitaja ja tarvittavat varahenkilöt. Laitteiston hoitajien nimet ja yhteystiedot on merkittävä laitteiston kunnossapitopäiväkirjaan sekä ilmoitettava tiedot hätäkeskukseen ja kunnan pelastusviranomaisille. Tiedot on pidettävä ajantasalla ja muutoksista on ilmoitettava. Kunnossapito-ohjelma, kunnossapitopäiväkirja ja laitteiston hoitajien nimeäminen ovat asioita, joita ei välttämättä ole hoidettu säännösten edellyttämällä tavalla. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että niin tarkastuslaitokset määräaikaistarkastusten yhteydessä kuin pelastusviranomaiset palotarkastusten yhteydessä kiinnittävät huomioita näihin seikkoihin. Ensimmäinen määräaikaistarkastus käytössä oleville sprinklerilaitteistoille on tehtävä viimeistään mennessä ja asuinrakennuksiin asennetuille sammutuslaitteille ja kaasusammutuslaitteistoille mennessä. Urho Säkkinen, puh. (09)
4 Palonehkäisy pintakäsittelylaitoksissa Viime vuosina sattuneet tulipalot pintakäsittelylaitoksissa ovat osoittautuneet monessa tapauksessa tapahtumaketjultaan samanlaisiksi. Yhteisenä tekijänä on ollut muovinen pintakäsittelyallas ja sähköisesti toimiva lämmitin, ns. uppokuumennin. Muoviallas on syystä tai toisesta tyhjentynyt tai jätetty tyhjäksi ja samanaikaisesti lämmitin on ollut päällä tai mennyt ajastimella päälle. Paljaaksi jäänyt uppokuumennin on ylikuumentunut, jonka seurauksena muoviallas on syttynyt tuleen. Tulipalojen ehkäisemiseksi TUKES on laatinut tiedotteen Palonehkäisy pintakäsittelylaitoksissa. Tiedotteen tavoitteena on tuoda esiin asioita, joihin pintakäsittelylaitoksen johdon tulee kiinnittää huomiota turvallisuustyössään tulipalojen ehkäisemiseksi. Tiedote on jaettu kemiallista ja elektronista pintakäsittelyä harjoittaville laitoksille sekä paikallisille kemikaalivalvontaviranomaisille, pelastuslaitoksille ja työsuojeluviranomaisille. Tiedote löytyy myös TUKESin www-sivuilta. Anneli Vahter, puh. (09) Sähkötarkastusten piiriin tänä vuonna noin 3000 toimialakiinteistöä Lakisääteinen sähköasennusten määräaikaistarkastus tulee tänä vuonna tehtäväksi arviolta 3000 sellaisessa toimitilarakennuksessa, joiden käyttöönotosta on kulunut 15 vuotta. Suurin osa näistä on tavanomaisia toimitilarakennuksia, esimerkiksi liikehuoneistoja ja teollisuustiloja. Kuten muutkin rakennusten järjestelmät, myös sähköasennukset tarvitsevat säännöllisiä toimenpiteitä kunnossapitämiseksi. Sähkötarkastuksissa varmistutaan siitä, että rakennuksen sähkölaitteistojen käyttö on kaikille turvallista ja ehkäistään sähköpaloriskejä sekä vähennetään mahdollisuuksia piilevistä laitteistovioista johtuviin sähkökatkoksiin. Määräaikaistarkastus vaaditaan julkisissa rakennuksissa sekä liike-, teollisuus- ja maatalousrakennuksissa, joissa pääsulakkeet ovat yli 35A. Tavanomaisten toimitilarakennusten tarkastusväli on 15 vuotta; vaativammissa kohteissa 10 tai 5 Pintakäsittelylaitoksilla sattuneet tulipalot ja muut onnettomuudet ovat merkki siitä, että turvallisuuteen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.
5 vuotta. Asuinrakennuksissa määräaikaistarkastus on vapaaehtoinen. Ajoissa tilattu ja tehty määräaikaistarkastus selventää vastuukysymyksiä ja parantaa laitteiston haltijan asemaa, mikäli laitteisto jostain syystä aiheuttaisi onnettomuuden tai vaaratilanteen, esimerkiksi tulipalon. Tarkastukset ovat osa ennakoivia kunnossapitotoimenpiteitä. Tarkastuksen tilaaminen kuuluu laitteiston haltijan, esimerkiksi kiinteistön omistajan velvollisuuksiin. Tarkastuksia tekevät valtuutetut tarkastajat ja tarkastuslaitokset sekä riittävän pätevyyden omaavat sähköurakoitsijat. Sähkötarkastuksiin liittyvissä kysymyksissä saa neuvoja valtuutetuilta tarkastajilta ja tarkastuslaitoksilta, jakeluverkkoyhtiöiltä, sähköurakoitsijoilta sekä Turvatekniikan keskuksesta. Tarkastajien ja tarkastuslaitosten yhteystiedot löytyvät mm. TUKESin www-sivulta, Harri Westerlund, puh. (09) Painelaitesäädösten siirtymäkaudet päättymässä Painelaitteiden rakennesuunnitelmien tarkastustodistusten eli ns. RS-todistusten, DA-todistusten ja RS-päätösten - voimassaolo päättyy , kun painelaitesäädösten siirtymäkausi loppuu. Vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettujen paineellisten astioiden ja säiliöiden rakennesuunnitelmien tarkastustodistusten ja tyyppihyväksyntöjen voimassaolo pysyy sen sijaan voimassa vielä jälkeenkin. Painelaitesäädösten siirtymäkauden päättyminen merkitsee mm. että kyseisten tarkastustodistusten voimassaolo päättyy viimeistään , vaikka niissä olisi mahdollisesti annettu pidempi voimassaoloaika (esim ). Jos on odotettavissa, että painelaite valmistuu vasta jälkeen, on se valmistettava painelaitesäädösten mukaisesti. Myös sarjavalmistuksessa on ajoissa siirryttävä painelaitesäädösten menettelyihin ennen siirtymäkauden päättymistä. Painelaitteiden suunnittelua, valmistusta ja vaatimustenmukaisuudenarviointia koskevat säädökset perustuvat painelaitedirektiiviin (97/23/EY), jonka tekniset säädökset on Suomessa annettu KTM:n päätöksessä painelaitteista (938/ 1999). Painelaitepäätöksen mukaisesti painelaitteen valmistajan on selvitettävä paineesta aiheutuvat vaarat sekä suunniteltava ja valmistettava laite vaarat huomioon ottaen. Painelaitteen sekä sen suunnittelun ja valmistuksen on täytettävä päätöksen olennaiset turvallisuusvaatimukset. Valmistaja varmistaa näiden vaatimusten täyttymisen noudattamalla vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyä, jonka valmistaja valitsee valmistettavan painelaitteen luokan mukaisesti. Painelaitteita koskevat vaatimukset ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt poikkeavat niin paljon vanhoista paineastiasäädöksistä, että painelaitesäädösten menettelyihin siirtymiseen on varattava aikaa myös ilmoitetuilta laitoksilta tarvittavien palvelujen vuoksi. TUKES-julkaisuissa 4/2001 ja 5/2001 on painelaitelaitedirektiivi suomen- ja englanninkielisenä sekä tähän mennessä hyväksytyt painelaitedirektiivin soveltamisohjeet. Markus Kauppinen, (09) markus.kauppinen@tukes.fi Kaivospatojen turvallisuus tutkittu Suomen ympäristökeskus aloitti vuonna 1999 projektin, jossa selvitettiin jäte- ja kaivospatojen turvallisuutta Suomessa. Projektin tarkoituksena oli selvittää, miten lakeja ja asetuksia noudatetaan, onko valvonta hoidettu säädösten mukaisesti sekä millainen on patojen kunto ja turvallisuustaso. Kuntoa selvitettiin mm. maastokäyntien ja asiakirjojen perusteella ja omistajille tehdyillä kyselyillä. Patojen turvallisuutta arvioitiin sekä rakenteellisten ominaisuuksien että niiden toiminnasta ja mahdollisesta sortumasta aiheutuvien ympäristövaikutusten osalta. Kaivospatoja on Suomessa parikymmentä. Selvityksen perusteella todettiin, että niiden turvallisuustaso on hyvä, valvonta toimii ja säädöksiä noudatetaan. Tulevaisuudessa häiriötilanteita voidaan välttää, jos patojen suunnittelussa ja rakentamisessa noudatetaan padoille asetettuja geoteknisiä ja muita määräyksiä, ja patojen käytön, kunnossapidon sekä tarkkailun suhteen toimitaan patoturvallisuusohjeiden mukaisesti. Suomessa ei ole sattunut pahoja patoonnettomuuksia, mutta muualla maailmassa on kaivospatojen sortuminen aiheuttanut vakavia seurauksia. Esimerkiksi Espanjassa muutama vuosi sitten sattunut suuronnettomuus aiheutti miljardiluokan ympäristövahingot. Suomen patoturvallisuutta valvova ministeriö on maa- ja metsätalousministeriö. Käytännön valvontaa hoitavat ympäristökeskukset, mutta kaivospatojen valvonnasta vastaa TUKES. Selvityksestä on valmistunut Suomen ympäristökeskuksen julkaisu nro 462 Patoturvallisuuden toteutuminen Suomen jäte- ja kaivospadoilla. Pekka Heiskanen, (09) pekka.heiskanen@tukes.fi 5
6 Tuotevalvonta 6 Sähköliesien pintalämpötiloja tutkittu TUKES on selvittänyt sähköliesien turvallisuutta mittauttamalla niiden ulkopintojen lämpötiloja käyttötilanteessa. Tutkimuksen toteutti Työtehoseura. Testatut liedet täyttivät yleisesti ottaen hyvin standardien vaatimukset, mutta silti kuluttajat ottavat usein yhteyttä TUKESiin ja Kuluttajavirastoon ihmetellen hankkimansa uuden sähkölieden valitsimien, uuninluukun, -ikkunan ja -kahvan korkeaa lämpötilaa. Myös siitä valitetaan, että lieden vieressä olevan kaapiston seinä on tummunut kuumuudesta. Tutkimuksessa oli mukana 15 alimman hintaluokan sähköliettä. Mittaukset suoritettiin infrapunamittarilla ja termoelementeillä. EN-standardeissa määriteltyjen lämpötilarajojen ylityksiä esiintyi ainoastaan 3 liesimallin uuninluukun muovisessa turvasalvassa. Yhdenkään lieden sivut eivät lämmenneet läheskään sallittuun rajaan asti. Lieden kansilevylle ei ole asetettu lämpenemisylärajaa, sen sijaan sivuille ja etupuolelle on. Esimerkiksi, kun uunin lämpötila on 200 C ja huonelämpötila 25 C, standardit sallivat uuninluukun ikkunan lämpötilan olevan enintään 105 C. Tutkimuksessa löytyi 2 liettä, joiden luukun ikkunan lämpötila oli lähellä tuota ylärajaa. Uunia käytetään toisi- naan jopa 250 asteisena, jolloin ulkolämpötilat saattavat olla hyvin korkeita huolimatta siitä, että liesi täyttää standardien vaatimukset. Pintalämpötiloja voidaan rakenteellisin keinoin helposti alentaa ilman suuria lisäkustannuksia. Siksi on järkevää tiukentaa standardeja niin paljon, että uusien liesien etupuolen palovammavaara poistuu kokonaan. TUKES osallistuu standardien kehittämistyöhön. Nämä tutkimustulokset esitellään standardointityöryhmissä sekä ETA-maiden markkinavalvontaviranomaisille. Tutkimus osoitti, että markkinoilla on myös edullisia liesimalleja, joiden pintalämpötilat jäävät kaikissa uunin lämpötiloissa niin alhaisiksi, että etupuolelta ei voi saada palovammaa. Kuluttajien on kuitenkin vaikea löytää näitä malleja, koska tarjolla olevien liesien teknisestä erittelystä harvoin löytyy tarkkaa tietoa pintalämpötiloista. Kari Lehto, puh. (09) kari.lehto@tukes.fi Pelastustoimen laitteiden myyntimäärät (kpl) Pelastustoimen määräysten ja ohjeiden kumoutuminen ja uusimisaikataulu Sisäasiainministeriö on aikaisemmin ( ) antanut määräyksen sisäasiainministeriön määräysten ja ohjeiden voimassaolosta pelastustoimilain voimaan tullessa (Dnro SM / Tu/3, sarja A:61) lukien kumoutuivat palo- ja pelastustoimesta annetun lain ja väestönsuojelulain nojalla annetut sisäasiainministeriön määräykset ja ohjeet. Osa näistä korvautuu uusilla sisäasiainministeriön asetuksilla tai ohjeilla, osa uusitaan myöhemmin. Aikaisemmin ministeriön määräyksinä annetut normit annetaan voimaan tulleen perustuslakiuudistuksen jälkeen ministeriön asetuksina. Kumoutuneita määräyksiä ja ohjeita voidaan hyödyntää opastavana tietona siihen asti kunnes ne korvataan uusilla säädöksillä, ohjeilla tai oppailla. Osa ohjeista korvautuu muiden tahojen laatimilla oppailla, joita ei tulla julkaisemaan ministeriön julkaisusarjassa. Sisäasiainministeriön pelastusosasto on lisäksi kumonnut lämminilmakehittimien ja viljankuivaamoiden paloturvallisuudesta annetun määräyksen nro 4/94 (pelastusosaston sarja A:47) ja annetun määräyksen muutoksen nro 2/99. Uusittu sisäasiainministeriön asetus, jolla mahdollistetaan uuden turvallisen tekniikan käyttö ja tuotekehitys näissä laitteissa (mm. korkeammat kuivauslämpötilat ja kuivausilman tuottovaihtoehdot) tullaan antamaan lähiaikoina. Risto Raitio, puh. (09) risto.raitio@tukes.fi Tuote käsisammuttimet palovaroittimet
7 Väitöstutkimuksesta uutta tietoa sähköpalojen ehkäisyyn Diplomi-insinööri Veli-Pekka Nurmen turvallisuustekniikan alaan kuuluva väitöskirja Sähköpalojen riskienhallinta tarkastettiin Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) tuotantotalouden osastolla perjantaina Vaikka melkoinen osa rakennuspaloista saa alkunsa sähkölaitteista tai laitteistoista, ei paloon johtavista sähkövioista juurikaan ole löytynyt perusteellista tutkimustietoa. Sähköpalojen todellisista syistä ja syttymismekanismeista on ollut käytettävissä varsin vähän tietoja. Nurmen tutkimuksessa on kerätyn aineiston pohjalta tunnistettu sähköiset palonaiheuttajat eri tyyppisissä rakennuksissa, arvioitu näihin liittyvää riskiä palojen esiintymistaajuuden ja tyypillisten vahinkokustannusten avulla sekä esitelty tunnistettujen riskien pienentämistoimia. Suomessa sattuu vuosittain noin 2000 sähköpaloa. Suurin osa sähköpaloista ja merkittävä osa niistä aiheutuvista vahinkokustannuksista sattuu kotiympäristössä. Suhteellinen sähköpalon syttymistaajuus oli suurin hoitoalan rakennuksissa. Niissä myös palon aiheuttaneet laitteet ja palon syyt olivat varsin erilaisia verrattuna muihin julkisiin kiinteistöihin ja liikeelämän rakennuksiin. Hoitoalan rakennuksissa yleisin paloja aiheuttanut laiteryhmä oli liedet ja uunit. Tämä osaltaan vaikutti siihen, että hoitoalan rakennuksissa virheellinen toiminta oli palon syynä varsin korostunut. Tyypilliset sähköpalosta aiheutuvat vahinkokustannukset olivat suurimmat maatalous- ja teollisuusrakennuksissa. Suurpaloalttius oli selvästi suurin maatalousrakennuksissa. Vuorokaudenajalla ja kunnan asukastiheydellä oli merkittävä vaikutus sähköpaloriskiin. Aamuyön ja varhaisaamun tunteina (kello ) sekä harvaan asutuissa (< 20 as./km 2 ) kunnissa sattui muita vähemmän sähköpaloja, mutta niissä sattui suhteellisesti selvästi eniten suurpaloja ja niiden tyypilliset vahinkokustannukset olivat suurimmat. Työn tulosten perusteella erilaisten rakennustyyppien omistajat ja haltijat, olivatpa he sitten yrityksiä tai yksityishenkilöitä, voivat saada eväitä arvioida omia sähköön liittyviä paloriskitekijöitään ja siten hallita nykyistä paremmin riskejään. Tutkimus on osa Turvatekniikan keskuksessa (TUKES) toteutettavaa sähkön paloturvallisuuden tutkimusohjelmaa. Ohjelma on käynnistetty vuonna Veli-Pekka Nurmi, (09) veli-pekka.nurmi@tukes.fi Komissiolta esitys EU:n mittauslaitedirektiiviksi EY:n komissio antoi esityksensä mittauslaitedirektiiviksi (MID). Ehdotus koskee mittauslaitteita, joille useissa jäsenmaissa asetetaan lakisääteisiä vaatimuksia. Tällaisia mittauslaitteita käytetään tyypillisesti kaupankäynnissä ja viranomaistoiminnassa; esimerkkejä ovat polttoainemittarit, vesimittari, taksimittarit ja pakokaasuanalysaattorit. Direktiivi on ns. uuden lähestymistavan mukainen direktiivi, joka kattaa tuotteiden markkinoille saattamisen ja siihen liittyvän ensivakauksen. Jäsenvaltioiden harkintaan on jätetty, mille laiteryhmille ne päättävät asettaa vaatimuksia. Direktiivin käsittely alkoi Ruotsin EUpuheenjohtajuuskaudella alkuvuodesta 2001 ja se eteni hyvin koko puolivuotiskauden; tosin ei niin ripeästi, kuin oli suunniteltu. Belgian puheenjohtajuuskaudella käsittelyssä on myös edetty hyvin. Tavoitteena on saada koko direktiivi kertaalleen käydyksi läpi vuoden 2001 loppuun mennessä. Direktiivin artikloista ja yleisistä olennaisista vaatimuksista on jo saavutettu varsin kattava yhteisymmärrys. Direktiivin lukuisien teknisten liitteiden käsittely on kuitenkin edelleen kesken. Toinen ja samalla lopullinen käsittely on tarkoitus saada valmiiksi Espanjan puheenjohtajuuskaudella vuoden 2002 alkupuoliskolla. Nykyisellä aikataululla takaraja direktiivin implementoinnille voisi olla Ehdotuksessa on lisäksi 10 vuoden siirtymäkausi, jonka aikana markkinoille voisi saattaa myös mittauslaitteita, jotka täyttävät ennen direktiivin voimaantuloa voimassa olleet vaatimukset. Suomessa päävastuu direktiivin valmistelusta on kauppa- ja teollisuusministeriöllä, joka osallistuu direktiiviehdotuksen viralliseen käsittelyyn ministerineuvoston työryhmässä. TUKES taasen valmistelee WELMECin työryhmissä jäsenmaiden yhteisiä muutosehdotuksia ja ohjelmistoja koskevien vaatimusten tulkintoja. Ohjelmistojen vaatimusten määrittelemiseksi on myös käynnistymässä EU:n KASVU-ohjelmasta osittain 7
8 rahoitettava laaja hanke, jonka koordinoija on Saksan PTB. Tuomo Valkeapää, (09) Kuljetettaville painelaitteille uusi direktiivi Direktiivi kuljetettavista painelaitteista 1999/36/EY tuli voimaan Direktiivi parantaa vaarallisten aineiden sisämaan maantie- ja rautatiekuljetuksiin hyväksyttyjen kuljetettavien painelaitteiden turvallisuutta ja varmistaa näiden laitteiden vapaan liikkuvuuden yhteisössä, ml. niiden markkinoille saattamisen sekä toistuvaa käyttöönottoa ja käyttöä koskevat näkökohdat. Direktiivin tarkoittamat kuljetettavat painelaitteet ovat kaasujen kuljettamiseen tarkoitettuja astioita ja säiliöitä, esim. kaasupulloja. Muut vaarallisten aineiden kuljetussäiliöt, joita käytetään paineen avulla, eivät kuulu tämän direktiivin eivätkä myöskään painelaitedirektiivin soveltamisalaan. Niihin sovelletaan ainoastaan vaarallisten aineiden kuljetusmääräyksiä. Kuljetettavien painelaitteiden direktiivi on VAK-säädösten ainoa direktiivi, jossa näkökulmana on kuljetusastia tai -pakkaus tuotteena. Yhdessä ETA-maassa vaatimustenmukaiseksi osoitettu kuljetettava painelaite voidaan nyt ottaa käyttöön kaikissa muissa jäsenmaissa yhden hyväksymiskäsittelyn perusteella. Vaatimustenmukaisuuden uudelleenarviointimenettelyä käytetään sen osoittamiseen, että olemassaolevat - ennen direktiivin voimaantuloa markkinoille saatetut - kuljetettavat painelaitteet ovat asetuksen mukaisia. Arviointi tehdään painelaitetta koskevien asiakirjojen perusteella, tarvittaessa lisätarkastuksin täydennettynä. Uudelleenarviointi ei ole edellytys vanhan kaasupullon käytölle, vaan niitä voidaan käyttää alunperin hyväksyttyyn tarkoitukseensa esim. kotimaan liikenteessä. Kuljetettavan painelaitteen vaatimustenmukaisuus osoitetaan laitteeseen tehdyllä pii-merkillä. Suomessa käytettäviltä kuljetettavilta painelaitteilta edellytetään kelpoisuus kylmiin olosuhteisiin, mikä puolestaan osoitetaan merkinnällä - 40 o C". Lisäksi vaatimustenmukaisuuden arvioinnin, uudelleenarvioinnin tai määräaikaistarkastuksen suorittanut tarkastuslaitos kiinnittää kuljetettavaan painelaitteeseen tunnusnumeronsa. Harri Roudasmaa, (09) , harri.roudasmaa@tukes.fi VAK-tarkastustoimintaan muutoksia Kuljetettavien painelaitteiden direktiivin tultua voimaan myös vaarallisten aineiden kuljetuspakkausten ja -säiliöiden tarkastustoimintaan tehtiin direktiivin edellyttämät muutokset. Merkittävin muutos on kuljetettavien painelaitteiden tarkastusten siirtyminen kahdelle uudelle, nimenomaan direktiivin tarpeita palvelevalle tarkastuslaitostyypille. Samalla TUKES luopuu kaikista säiliöiden ja pakkausten tyyppihyväksymistä ja nämä tehtävät siirtyvät erityyppisille tarkastuslaitoksille. Valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden kuljetukseen käytettävien pakkausten ja säiliöiden vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta (302/2001) tuli voimaan Uudessa asetuksessa säädetään vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettujen pakkausten ja säiliöiden vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta sekä tähän osoittamiseen liittyviä tehtäviä suorittavista tarkastuslaitoksista ja niiden tehtävistä. Vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitetun pakkauksen ja säiliön vaati- 8 Direktiivi ei sisällä itsessään kuljetettavia painelaitteita koskevia teknisiä määräyksiä, vaan se viittaa näiltä osin ADR- ja RID-määräyksiin sekä olemassaoleviin kaasupullodirektiiveihin. ADR/RID-määräykset eivät ole kaikilta osin valmiita kuljetettavien painelaitteiden käsittelyyn, sillä tarvittava eurooppalainen standardisointi on vielä keskeneräistä. Standardisointityön viivästymisen vuoksi direktiivin soveltaminen aloitettiin vaiheittain. Alkuvaiheessa sitä sovelletaan vain astioihin ja vasta kesällä 2003 sen vaikutus ulotetaan säiliöihin. Direktiivin toimeenpano Suomessa tapahtuu liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella kuljetettavista painelaitteista (393/2001). Asetusta sovelletaan: uusien kuljetettavien painelaitteiden vaatimustenmukaisuuden arviointiin; vaatimustenmukaisuuden uudelleenarviointiin, joka koskee olemassaolevia kuljetettavia painelaitteita; sekä määräaikaistarkastuksiin
9 mustenmukaisuus osoitetaan pakkauksen ja säiliön testauksella ja rakennetyypin hyväksymisellä. Kuljetettavien painelaitteiden vaatimustenmukaisuus osoitetaan puolestaan vaatimustenmukaisuuden arvioinnilla tai vaatimustenmukaisuuden uudelleenarvioinnilla. Käytössä olevan pakkauksen ja säiliön jatkuva vaatimustenmukaisuus osoitetaan määräaikaistarkastuksin. Asetusta (302/ 2001) sovelletaan Suomessa annettaviin hyväksymisiin. Oikeudesta käyttää Suomessa ulkomailla hyväksyttyä pakkausta ja säiliöitä säädetään uusituissa valtioneuvoston asetuksissa, jotka koskevat vaarallisten aineiden kuljetusta eri kuljetusmuodoissa. Eri kuljetusluokkien säiliöiden ja pakkausten tarkastaminen jakaantuu seuraavien tarkastuslaitosten tehtäviksi: Kuljetusluokka 2 - ilmoitettu laitos - hyväksytty laitos Kuljetusluokat 3-6, VAK-tarkastuslaitos - VAK-määräaikaistarkastuslaitos Kuljetusluokka 7 - STUKin tunnustama tarkastuslaitos Ilmoitettu laitos ja VAK-tarkastuslaitos ovat asianosaisista osapuolista riippumattomia ja ne tarjoavat tarkastuslaitospalvelujaan ulkopuolisille. Hyväksytty laitos ja VAK-määräaikaistarkastuslaitos ovat osia muuta toimintaa harjoittavassa yrityksessä ja tuottavat tarkastuksia pääasiassa omalle organisaatiolleen. Tarkastuslaitokset voivat erikoistua haluamiinsa tehtäviin. Tarkastuslaitoksen tunnustaminen, eli nimeäminen suorittamaan tiettyä tarkastustehtävää riippuu tarkastuskohteesta. Kuljettavien painelaitteiden tarkastamiseen tarkoitetut ilmoitetut laitokset ja hyväksytyt laitokset tunnustaa liikenne- ja viestintäministeriö. VAK-tarkastuslaitokset tunnustaa TUKES ja radioaktiivisten aineiden kuljetukseen liittyvät tarkastuslaitokset Säteilyturvakeskus (STUK). Harri Roudasmaa, (09) harri.roudasmaa@tukes.fi Eri tarkastuslaitokset voivat tehdä seuraavia tarkastuksia erityyppisille pakkauksille ja säiliöille: Kuljetettavien painelaitteiden tarkastukset Ilmoitettu laitos suorittaa: - kuljetettavien painelaitteiden vaatimustenmukaisuuden arvioinnit sekä tähän toimintaan liittyvät laatujärjestelmän arvioinnit ja hyväksymiset sekä niihin liittyvän valvonnan - kuljetettavien painelaitteiden uudelleenarvioinnit - kuljettaviin painelaitteisiin kuuluvien sarjavalmistettujen astioiden ja niihin liittyvien venttiilien ja muiden lisälaitteiden tyypin vaatimustenmukaisuuden uudelleenarvioinnit - kuljetettavien painelaitteiden määräaikaistarkastuksia - kuljetettavien painelaitteiden määräaikaistarkastukseen liittyvät laatujärjestelmän arvioinnit ja hyväksynnät sekä niihin liittyvän valvonnan. Rakennustuotteiden CE-merkintä laajenee Ensimmäinen rakennustuotedirektiivin mukainen harmonisoitu tuotestandardi tuli voimaan tavallisille sementeille (SFS-EN 197). Kuluvan vuoden aikana tulee voimaan vielä 18 uuttaa harmonisoitua tuotestandardia, mm. geotekstiileille ja kiinteiden palonsammutusjärjestelmien komponenteille. Rakennustuotteen CE-merkinnän mahdollistavia standardeja on vuoden 2001 loppuun mennessä käytössä yhteensä 19. Jatkossa uusia standardeja tulee voimaan yhä enemmän ja mennessä voimassa olevien harmonisoitujen tuotestandardien määrä nousee jo 45:een. Kokonaisuudessaan harmonisoituja standardeja rakennustuotteille arvioidaan valmistuvan lähivuosien kuluessa n SFS julkaisee harmonisoidut tuotestandardit ennen niiden täytäntöönpanoa. TUKES toimii ympäristöministeriön valtuuttamana CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvojana. Valvonta kohdistuu Suomessa markkinoille saatettuihin tuotteisiin riippumatta siitä, onko ne valmistettu Suomessa, jossain toisessa Euroopan talousalueen maassa tai talousalueen ulkopuolella. Markkinavalvontaviranomaisella on maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuen oikeus saada halutessaan rakennustuote, tuotteeseen ja sen valmistukseen liittyvät asiakirjat sekä tuotteen arvioimiseksi tarpeellinen muu aineisto nähtäväksi sekä tehdä markkinavalvontaan liittyviä tarkastuksia ja tutkimuksia. Timo Pulkki, puh. (09) , timo.pulkki@tukes.fi Hyväksytty laitos suorittaa: - kuljetettaviin painelaitteisiin kuuluvien astioiden ja niihin liittyvien venttiilien ja muiden lisälaitteiden määräaikaistarkastuksia - kuljetettaviin painelaitteisiin kuuluvien sarjavalmistettujen astioiden ja niihin liittyvien venttiilien ja muiden lisälaitteiden vaatimustenmukaisuuden uudelleenarviointeja, jos ilmoitettu laitos on suorittanut laitteen tyypin vaatimustenmukaisuuden uudelleenarvioinnin. Muiden kuin kuljetettavien painelaitteiden tarkastukset VAK-tarkastuslaitos suorittaa: - pakkauksen hyväksymisiä - säiliön hyväksymisiä - pakkauksen ja säiliön määräaikaistarkastuksia - ADR-sopimuksen liitteissä, RID-määräysten liitteessä, IMDG-säännöstössä ja ICAO-TI:ssä tarkoitetut pakkauksen ja säiliön hyväksymiset VAK-määräaikaistarkastusten laitos voi suorittaa pakkausten määräaikaistarkastuksia sekä muita pakkauksille säännöksissä tai määräyksissä edellytettyjä tarkastuksia. 9
10 Jalometallituotteiden markkinavalvonnassa panostetaan neuvontaan Jalometallituotteita koskeva uusi laki ja asetus astuivat voimaan vuoden 2001 alusta. Niiden myötä kullalle, hopealle ja platinalle tuli uusia sallittuja pitoisuuksia, mm. 375-kulta (ns. kevytkulta). Suomen markkinoille saatettaessa tai myytäessä jalometallituotteissa on oltava vähintään kaksi leimaa: rekisteröity nimileima sekä kolminumeroinen pitoisuusleima. Tuotteiden tarkastus ja tarkastusleimauttaminen on muuttunut vapaaehtoiseksi, samoin kuin vuosileiman ja paikkakuntaleiman merkitseminen. Suomessa on noin 700 jalometallituotealan vähittäisliikettä. TUKESin markkinavalvonnan tavoitteeksi vuodelle 2001 oli asetettu noin 400 valvontakäyntiä, joten tällä vuosittaisella määrällä suurin piirtein kaikki alan liikkeet saavat tarkastajan vieraakseen kahden vuoden kuluessa. Käynneillä alan liikkeissä, valmistajien tuotantolaitoksilla tai työpajoissa sekä messuilla tutkitaan pistokoemenetelmällä korujen, ruokailuvälineiden ja muiden jalometallituotteiden leimat. Näytteitä ostetaan ja osa niistä lähetetään analysoitavaksi jalometallipitoisuuden tai muiden metallien määrien tutkimiseksi. Pääpaino markkinavalvonnan tarkastuskäynneillä on kuitenkin tiedon jakamisessa. Kuluvan vuoden aikana on tehty lähes 200 valvontakäyntiä, joissa huomautettavaa on kertynyt jo paljon. Tuotteiden pakollisissa leimoissa on ollut puutteita tai leimoja ei ole ollut lainkaan. Sen sijaan alipitoisia tuotteita ei juuri ole havaittu. Jalometallituotesäädökset eivät puutu tuotteiden mahdollisesti sisältämään nikkeliin lainkaan. Koska valkokultatuotteet voivat sisältää nikkeliä ja niitä myydään merkittäviä määriä, TUKES on tiedottanut tuotteiden mahdollisista nikkelipitoisuuksista sekä hankkinut valkokultaisia tuotteita analysoitavaksi. Palladiumvalkokullaksi väitettyjen tuotteiden on todettu sisältävän nikkeliä palladiumin sijaan. Markkinavalvonnassa on tutkittu myös hopeisten ruokailuvälineiden kädensijojen täyttämistä. Jalometalliasetuksen säännökset tuotteiden kädensijan ja terän välisestä kiinnittämistavasta verrattuna markkinoilla vallitsevaan tilanteeseen poikkeavat toisistaan. Kauppa- ja teollisuusministeriössä valmistellaan asetuksen muutosta, joka sallisi perustelluista syistä tiettyjen jalometallituotteiden täyttämisen, edellyttäen, että kuluttaja saa tuotteiden mukana kirjallisen tuoteselosteen. Paula Ruotsalainen, puh. (09) , Jalometallituotteille uusi esite Jalometallituotteita koskevat vaatimukset muuttuivat vuoden 2001 alusta uudella lailla (1029/2000) ja valtioneuvoston asetuksella (1148/2000). Merkittävimmät uudistukset koskivat leimauskäytäntöä ja leimattavia jalometallipitoisuuksia. TUKES on laatinut uuden esitteen Jalometallituotteet, jossa on tulkittu uuden lain ja asetuksen pykäliä. Uuteen esitteeseen on yhdistetty kolme aikaisempaa julkaisuamme: Jalometallituotteet (1998), CCM-leimat jalometallituotteissa (1997) sekä Vaa at jalometallialan liikkeissä (1977). Esite on painettu myös ruotsiksi ja englanniksi. Henkilöuutisia Uusia TUKESlaisia: Blomberg Teuvo, turvallisuusinsinööri, painelaitteiden markkinavalvonta Hatakka Sakari, turvallisuusinsinööri, sähkölaitteistojen, hissien sekä sähkö- ja hissiurakointitoiminnan valvonta Mattila Mariana, osastosihteeri, tuotevalvontayksikkö Malmberg Rita, toimistosihteeri, tuotevalvontayksikkö ( ) Nimell Anne, toimistovirkailija, puhelinvaihde ( ) Törmänen Mikko, turvallisuusinsinööri, pelastustoimen laitteiden markkinavalvonta 10
11 TUKES-julkaisuja Vuoden 2001 julkaisut: 1/01 Sähkölaitteiden palo-ominaisuudet ja sähkölaitepalojen sammuttaminen 2/01 Sähkölaitteiden palonestoaineet 3/01 Sähköpalojen riskienhallinta 4/01 Painelaitedirektiivin soveltamisohjeet 5/01 Painelaitedirektiivi 6/01 Turvatekniikan keskuksen tietoon tulleet onnettomuus- ja vaaratilanteet vuonna 2000 Aiemmat TUKES-julkaisut, ks Internet: Esitteitä Yleiset Turvatekniikan keskus Säkerhetsteknikcentralen Safety Technology Authority Markkinavalvonta Suomessa Market Control in Finland Kemikaaliturvallisuus Kuluttaja & Kemikaalit Konsumenten & Kemikalierna Jakeluasemien muuttuvat velvoitteet Turvallisuuden mittaaminen teollisuudessa Palavan nesteen turvallinen käsittely Kemikaalien täyttö- ja tyhjennyspaikkojen turvallisuus Vaaralliset kemikaalit teollisuudessa Vaaralliset kemikaalit kirjapainossa Uudet nestekaasumääräykset Käytä nestekaasua oikein! Använd flytgas rätt! Kaasulaitteistot ajoneuvoissa Gasanordningar i fordon Muista maakaasulinja! Ohjeita maakaasulinjalla työskenteleville Painelaiteturvallisuus Painelaitteiden määräaikaistarkastukset Paineastiasta painelaitteeksi - säädökset muuttuvat Från tryckkärl till tryckbärande anordning Turvallinen aerosoli Trygga aerosoler Mittaamisvälineet ja jalometallituotteet Mittaamisvälineet Mätningsredskap Legal Metrology in Finland Jalometallituotteet Ädelmetallprodukter Articles of precious metals Sähköturvallisuus Näin vältät sähköpalon Så undviker du elbränder Sähkölaitteiden palo-ominaisuudet ja sähkölaitepalojen sammuttaminen Elapparaters brandegenskaper och släckning av bränder i elapparater Sähköturvallisuussäädökset - taskutieto Sähköturvallisuuden oma-arviointi Sähköisissä merkeissä. Opas vähittäismyyjille ja maahantuojille Ylös, alas, hissillä turvallisesti Sähköasennusten määräaikaistarkastukset Virtaa ja jännitettä pelastusalalle (maksullinen, 54,-) Kodin Sähköturvallisuusopas (tilaus numerosta , 20,-/puhelu +pvm) Lasten omat sähkösäännöt (tilaus numerosta , 20,-/puhelu +pvm) Barnens egna elregler Kodin Sähköturvallisuusvinkit Elsäkerhetstips för hemmet Turvallisuusviesti Säkerhetsbladet Sähköä ilmassa Energiamerkintä (x3) Energimärkning (x3) Pelastustoimen laitteet Palovaroitin Brandvarnare Julkaisut ja esitteet ovat maksuttomia, ellei toisin mainita. TUKES-ohjeet, säädökset, tiedotteet ja muuta hyödyllistä löydät TUKESin internet-sivuilta Käy tutustumassa! Haluatko tilata aineistoa tai antaa palautetta? Faksaa tämä sivu meille TUKESiin numeroon (09) Tilaan merkitsemäni julkaisut ja esitteet Haluan mukaan lehden jakelulistalle Osoitteen-/nimenmuutos Palautetta/kysymyksiä TUKESille Nimi Toimipaikka Osoite Puh/fax 11
12 2 PMM Sopimus 00180/604 TUKES PALVELUKSESSASI Ylijohtaja Seppo Tuominen Sihteeri Agneta von Wetter-Rosenthal Johtaja Juha Karjalainen (tuki- ja kehityspalvelut) Tiedotus ja tietopalvelut Viestintäpäällikkö Willy Toiviainen Tiedottaja Paula Kuusio Tiedottaja Tarja Vänskä Informaatikko Riitta Viikari Tutkimus ja kehitys Laatupäällikkö Hanna Kuivalainen ( ) Yli-insinööri Erik Jernström Vaurio- ja onnettomuusseuranta Turvallisuusinsinööri Merja Rusanen Laitosvalvonta faksi Johtaja Heikki Salonen Osastosihteeri Taria Loginov Sähkölaitteistot Yli-insinööri Harri Westerlund Sähköurakointi Ylitarkastaja Asko Saarela Hissit Ylitarkastaja Heikki Viitala Paloilmoitinlaitteistot Tekn. asiantuntija Hannu Nuolivirta Öljy- ja kaasuasennusliikkeet Ylitarkastaja Raimo Reinivuo Vaaralliset kemikaalit Yli-insinööri Päivi Rantakoski Painelaitteiden käyttö Yli-insinööri Markus Kauppinen Maakaasukohteet, tarkastuslaitokset, autom. sammutuslaitteistot Ylitarkastaja Urho Säkkinen Räjähdetehtaat ja -varastot Ylitarkastaja Tor Erik Ekberg Kaivokset Ylitarkastaja Pekka Heiskanen TUKES TURVATEKNIIKAN KESKUS PL 123, Lönnrotinkatu 37, HELSINKI Puhelin (09) Faksi (09) Internet: Sähköposti: Tuotevalvonta faksi Johtaja Veli-Pekka Nurmi Osastosihteeri Mariana Mattila Sähkötuotteet Yli-insinööri Reijo Mattinen Mittaamisvälineet Yli-insinööri Tuomo Valkeapää Jalometallituotteet Ylitarkastaja Paula Ruotsalainen Vaarallisten aineiden kuljetuspakkaukset ja säiliöt Yli-insinööri Harri Roudasmaa Kaasulaitteet Turvallisuusinsinööri Seppo Huttunen Räjähteet, ilotulitteet Turvallisuusinsinööri Mikko Ojala Painelaitteet Ylitarkastaja Pertti Haakana Aerosolit Turvallisuusinsinööri Matti Turppo Käsisammuttimet, pelastustoimen laitteet Ylitarkastaja Risto Raitio
Rakennustuotteiden -merkintä
Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011 Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Painelaitteita koskevien säädösten vaikutus sammutuslaitteistoihin 21.10.2011 Hannu Nuolivirta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
Perinteet velvoittavat 2/2002. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista
2/2002 TUKES-katsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali-,
Toimialan onnettomuudet 2009
Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.
EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely
VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Hannu Kononen, Turvallisuusinsinööri, Tukes 15.5.2008 STAHA ATEX työryhmän 6.
VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Turvallisuusinsinööri, Tukes työryhmän 6. kokoontuminen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta
Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina
Jatkuvasti parantaen 1/2001. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista
/200 TUKESkatsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali,
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008
1/5 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 16.5.2008 N:o 612/71/2008 Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja
Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla
Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.
Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2001 N:o 802 806. Sisäasiainministeriön asetus. N:o 802
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2001 N:o 802 806 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Sisäasiainministeriön asetus ilmanvaihtokanavien ja -laitteistojen puhdistamisesta... 2401 803
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN
Toimialan onnettomuudet 2014
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla
Tehdasvalmisteiset tulisijat,
Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät 26.-27.11. Tehdasvalmisteiset tulisijat, savuhormit ja pelastustoimen laitteiden CE CE rakennustuotedirektiivin t ktii i mukaan 2008 CE-merkinnän perusteet CE-merkinnän
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,
Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta
Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa
ATEX-direktiivit. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi
ATEX-direktiivit Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi ATEX direktiivit ATEX-laitedirektiivi (Euroopan yhteisön direktiivi 94/9/EY) Direktiivin tarkoituksena on yhtenäistää EU:n jäsenvaltioiden räjähdysvaarallisten
CE MERKINTÄ KONEDIREKTIIVIN 2006/42/EY PERUSTEELLA
TIETOPAKETTI PÄHKINÄNKUORESSA: CE MERKINTÄ N PERUSTEELLA HUOMIO! Vanha konedirektiivi 98/37/EY on kumottu, mutta se on edelleen voimassa siirtymäaikana. Käyttöönoton siirtymäaika -> 29.12.2009 saakka.
Julkaistu Helsingissä 5 päivänä syyskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä syyskuuta 2011 1008/2011 Valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettujen pakkausten, säiliöiden ja irtotavarakonttien vaatimustenmukaisuuden
Verkottuneen toiminnan kokonaisuus hallintaan
2/2004 Verkottuneen toiminnan kokonaisuus hallintaan Yritysten ja yhteisöjen verkottuminen ei ole muoti-ilmiö, vaan luonnollinen kehitysvaihe tietoyhteiskunnassa. Elämme aikaa, jolloin vanhat vuorovaikutuksen
PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES)
PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) TAUSTASELVITYKSET SÄHKÖLAITTEIDEN PALO-OMINAISUUDET Sähköpalojen henkilöja omaisuusvahingot 3/1997 * Palonsyyntutkinnan kehittäminen ja
Tukesin laajenevat tehtävät ja
Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän
Ajankohtaista säädösrintamalta
Ajankohtaista säädösrintamalta Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät, 19.-20.11.2013 Helsinki Valmisteilla asetukset paloilmoittimista ja automaattisista sammutuslaitteistoista Lausunnolle
Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM
Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen
Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,
EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS
EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Toimialan onnettomuudet 2012
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu. Keskustelutilaisuudet ja 28.9.
Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu Keskustelutilaisuudet 13.9. ja 28.9. Keskustelutilaisuuden ohjelma 1) Yleistä asetusten valmistelusta 2) Laitteiden vaatimukset 3) Laitteiston toteutus
Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan
Karoliina Meurman 9.11.2011 Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Käsisammuttimia koskeva lainsäädäntö Laki pelastustoimen laitteista (10/2007) Sisäasiainministeriön asetus käsisammuttimista
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018
-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy
-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy MAAILMAN JOHTAVA TARKASTUS-, VERIFIOINTI-, TESTAUS- JA SERTIFIOINTIYRITYS Yli 64.000 työntekijää
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi
TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne
Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta
HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta (HE 30/2016 vp) Eduskunta, Talousvaliokunta 8.04.2016 Veli Viitala TEM HE (30/2016 vp) laiksi mittauslaitelain muuttamisesta Pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin
Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta
Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Tukes valvontaviranomaisena Tukes:n valvontatoimet perustuvat laitelakiin 10/2007 Paloilmoittimien ja
OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS
OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja
Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä
Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies 3.2.2016 Trafin VAK päivä VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Tukes lyhyesti Ydintehtävät: valvonta ja toimeenpano, viestintä ja kehittäminen Perustettu
Toimialan onnettomuudet 2010
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta
Määräys 1/2011 1/(8) Dnro xxxx/03.00/2010 28.12.2010. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset
Määräys 1/2011 1/(8) Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi Valtuutussäännökset Kohderyhmät Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 7 ja 13. Terveydenhuollon
N:o 767/71/2005
1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS 2.6.2005 N:o 767/71/2005 1 Sopimuksen kohde Liikenne- ja viestintäministeriö, jäljempänä ministeriö, ja Turvatekniikan keskus, jäljempänä
Painelaitteiden seuranta
Ohje 11/2015 13.11.2015 0 (5) Tukes-ohje 11/2015 Painelaitteiden seuranta Painelaitteiden seuranta Ohje 11/2015 13.11.2015 1 (5) Sisältöalue Painelaitteen määräaikaistarkastuksen korvaaminen painelaitteiden
Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas
Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas 23.5.2018 Sähkölaitteiston käytönjohtajuus Milloin tarvitaan käytönjohtajaa? Sähköturvallisuuslaki,
EU-yhteistyö edistää teknistä turvallisuutta Virossa
1/2004 Virosta tulee Euroopan unionin jäsen 1.5.2004. TUKESin kollegaviranomainen Virossa on Tehnilise Järelevalve Inspektsioon, jonka pääjohtajana toimii Urmas Leitmäe. EU-yhteistyö edistää teknistä turvallisuutta
Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006
20.12.2005 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2006 liitteenä olevan toimintasuunnitelman
AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI
AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI 2009 1 (6) AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA
Conformité Européenne.
Conformité Européenne. 11.3.2014 CE-merkintä, harmonisoitu tuotestandardi CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää Euroopan unionin direktiivien
Toimialan onnettomuudet 2011
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna
VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
VAK-velvollisuudet Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä 2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. www.trafi.fi/vak Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vaarallisten aineiden kuljetus VAK Kuljetuksella
Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.
1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät ole mukana näissä lukumäärissä Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet
RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS
RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden
Keskustelutilaisuus pelastustoimen laitteista annetun lain uudistamisesta. Kirsi Rajaniemi / Jaana Rajakko Helsinki
Keskustelutilaisuus pelastustoimen laitteista annetun lain uudistamisesta Kirsi Rajaniemi / Jaana Rajakko 10.4.2019 Helsinki Keskustelutilaisuuden ohjelma 1) Lakihankkeen uudistamisen tavoitteet ja alustavat
Määräys 1/2011 1 (9) Dnro 2026/03.00/2011 18.3.2011. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset
Määräys 1/2011 1 (9) Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 7 ja 13. Terveydenhuollon
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007
TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285
www.tukes.fi- tietolähteesi
H U H T I K U U 2 0 0 3 www.tukes.fi- tietolähteesi Julkisen sektorin verkkopalvelut ovat meillä Suomessa varsin kehittyneitä ja kattavia. Kaikilla hallinnon sektoreilla tehdään suunnitelmallista työtä
CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille
CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille Valtaosa rakennustuotteista tarvitsee CE-merkinnän vuoteen 2013 mennessä. Ilman CE-merkintää ei rakennustuote voi määräajan jälkeen olla markkinoilla, ei Suomessa
Uusi sähköturvallisuuslaki
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1091 1101 SISÄLLYS N:o Sivu 1091 Asetus paineastia-asetuksen muuttamisesta... 3975 1092 Asetus maakaasuasetuksen muuttamisesta...
Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.
1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet
Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi
Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet
Turvallisuutta yli rajojen
2/2006 Turvallisuutta yli rajojen Miten tällainen toimintaympäristön muutos, heijastuu teollisten turvallisuus- ja luotettavuusasioiden hallintaan? Viranomaistoiminnan näkökulmasta katsoen toimintakenttä
Pelastustoimen laitteet. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki,
Pelastustoimen laitteet Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Palovaroitinasetus Kotimainen lausuntokierros kesällä 2008 EU -ilmoitus uusitaan (min 3 kk) Pelastuslain (468/2003) mukaan hankittavat
HE laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 20/2016 vp)
Eduskunta Talousvaliokunta 29.3.2016 HE laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 20/2016 vp) Tapani Koivumäki TEM HE (20/2016 vp) laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta
AUTOMAATTISTEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN SUUNNITTELUTOIMISTO
AUTOMAATTISTEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN SUUNNITTELUTOIMISTO 2017 1 Automaattisten sammutuslaitteistojen suunnittelutoimisto Sisällysluettelo 1 Tarkoitus... 2 2 Menettely... 2 3 Vaatimukset... 2 3.1 Suunnitteluohjeet...
AT-Tuote Oy Sipoon tuotantolaitoksella sattunut onnettomuus. Onnettomuustutkintaraportti dnro 4044/ /2018
AT-Tuote Oy Sipoon tuotantolaitoksella 2.3.2018 sattunut onnettomuus Onnettomuustutkintaraportti dnro 4044/00.05.12/2018 Tapahtumien kulku Onnettomuuspäivänä tuotantolaitoksella tapahtui aerosolien täyttämistä
Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Markus Kauppinen 28.9.2016 Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista 27. 28.9.2016 Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro SISÄLTÖ:
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika Pirje Lankinen 1 EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus (Art. 15) vakuutuksessa on ilmoitettava, että liitteessä II olevien sovellettavien olennaisten
Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit?
Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit? Miina Grönlund, Trafi 22.3.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma klo 12.00 12.45 klo 12.45 13.15 klo 13.15 14.00 klo 14.00 14.30 klo 14.30 15.00
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2011 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014 Rakennustuotteiden markkinavalvonta Tukes Perustettu vuonna 1995 Toimipaikat: Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Lahti, Oulu ja Kuopio Henkilöstön
Pelastustoimen laitteiden tuotevalvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 27.9.2016 Karoliina Meurman Pelastustoimen laitteiden tuotevalvonta Ajankohtaisia asioita 1 Palovaroittimet Uusi versio standardista EN 14604 tulossa Ei merkittäviä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2010 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden
Sähköpalojen torjunta
Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Määritelmä... 1 4. Vaatimukset sähköpalojen torjumiseksi... 1 4.1 Sähkötöiden tekeminen... 1 4.2 Sähkölaitteiden tarkastukset...
TUKES OPAS TARKASTUSTOIMINTA TURVATEKNIIKAN KESKUS TURVATEKNIIKAN KESKUS. Tarkastustoiminta
TUKES OPAS TARKASTUSTOIMINTA Tarkastustoiminta Tarkastustoiminta 1. Tarkastustoiminta ja viranomaisvalvonta 2. Tarkastuslaitokset teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden varmistajina 3. Painelaitteiden
Finncont Oy, Virrat henkilöstöä n. 130 liikevaihto n. 20 milj. Perustettu v. 1974. Räätälöityjä ratkaisuja 40 vuotta
Teollisuuden polttonesteet -seminaari 9.-10.9.2015, Tampere Työmaiden ja maatilojen siirrettävät (ja varasto-) säiliöt käyttökelpoiset vaihtoehdot eri kohteisiin Timo Linjamaa, myyntipäällikkö, vakiotuotteet
CE-merkintä 9.5.2011
CE-merkintä 1 9.5.2011 Esityksen sisältö Mikä on CE-merkintä? Mihin CE-merkintä perustuu? Vaatimuksenmukaisuuden osoittaminen Valmistajan ja Ilmoitetun laitoksen tehtävät CE-merkintä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa
Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta
Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Finvac seminaari 25.1.2017 Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset
Trafin VAK-päivä Mari Suominen
Trafin VAK-päivä 2015 9.1.2015 Mari Suominen Sisältö Vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva lainsäädäntö (VAK-laki, asetuksia) Suomen ja Venäjän väliset VAKrautatiemääräykset VAK-neuvottelukunta Muutoksia
Huom. Kansainvälisten ADR/RID-määräysten mukaan toimivaltaisen viranomaisen on poistettava tämä kansilehti ennen raportin lähettämistä eteenpäin.
1 (5) ONNETTOMUUSILMOITUS / VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUS Vaarallisten aineiden kuljetuksessa vaaraa aiheuttaneesta tapahtumasta liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen vaarallisten aineiden kuljetuksesta
Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista. Petri Mero, johtava asiantuntija
Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista Petri Mero, johtava asiantuntija Paloturvallisuus Palo-, murto- ja vuotovahinkokorvaukset 250 Milj. 200 150 100 Palo 164 miljoonaa euroa
Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen
Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne
Turvatekniikan keskus 5364/13/2004
13.12.2004 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2005 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2005 liitteenä olevan toimintasuunnitelman
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ MUISTIO luonnos Hallitussihteeri Tiina Ranne Neuvotteleva virkamies Mari Suominen
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ MUISTIO luonnos Hallitussihteeri Tiina Ranne Neuvotteleva virkamies Mari Suominen 28.5.2013 VALTIONEUVOSTON ASETUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSESTA TIELLÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Sähkö ja hissit. PL 66 (Opastinsilta 12 B) HELSINKI PUHELIN
Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 7 Sähkö ja hissit PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013
Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille
A-moduulissa säädettyjen vaatimusten lisäksi sovelletaan alla olevia säännöksiä. Valmista-
Liite 1 VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTIMENETTELYT A-moduuli (valmistuksen sisäinen tarkastus) 1. Tässä moduulissa esitetään menettely, jolla valmistaja tai tämän yhteisöön kuuluvien valtioidenalueelle
2
1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,