Turvatekniikan keskus 1411/13/ Viite: Yleissopimus , 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006"

Transkriptio

1 Viite: Yleissopimus , 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2006 liitteenä olevan toimintasuunnitelman mukaisesti valtion talousarviossa tähän tarkoitukseen sisältyvien määrärahojen puitteissa. Ympäristöministeriön puolesta Kehittämisjohtaja Helena Säteri Hallitusneuvos Sven-Eric Roman Turvatekniikan keskuksen puolesta: Ylijohtaja Seppo Ahvenainen Johtaja Reijo Mattinen Tiedoksi: Kauppa- ja teollisuusministeriö

2 Rakennustuotteiden markkinavalvonnan toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Tehtävät Valvotaan yleissopimuksen mukaisesti, että markkinoille saatetut CE-merkityt rakennustuotteet vastaavat niitä koskevien yhdenmukaistettujen tuotestandardien ja eurooppalaisten teknisten hyväksyntöjen vaatimuksia. Huolehditaan valmistajiin, tavarantoimittajiin ja maahantuojiin kohdistuvasta markkinavalvontaa koskevasta tiedottamisesta yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. Ylläpidetään ja kehitetään yhteyksiä kunnallisiin rakennusvalvontaviranomaisiin, alueellisiin ympäristökeskuksiin sekä suomalaiseen eurooppalaisia teknisiä hyväksyntöjä myöntävään laitokseen. Toimitaan yhteistyössä muiden ETA-maiden rakennustuotteiden markkinavalvontaviranomaisten kanssa. Huolehditaan henkilöstön rakennusalan asiantuntemuksen ja ammatillisen pätevyyden jatkuvasta ylläpitämisestä. Valvonnan suoritus Seurataan yhdenmukaistettujen standardien valmistumista, eurooppalaisten teknisten hyväksyntien myöntämistä, sekä mitkä valmistajat ja maahantuojat vastaavasti tuovat CE-merkittyjä rakennustuotteita markkinoille. Markkinavalvonta suoritetaan pääosin reaktiivisena. Jos ilmenee perusteltu syy epäillä tuotteen vaatimustenmukaisuutta, ryhdytään toimenpiteisiin asian selvittämiseksi. Tarvittaessa hankitaan ko. tuote ja teetetään sille tarvittavat kokeet. Reaktiivista valvontaa täydennetään vuosittain valittaviin tuoteryhmiin kohdistuvilla aktiivisilla valvontahankkeilla. Rakennustuotteiden CE-merkinnästä ja markkinavalvonnasta tiedottamiseksi - ylläpidetään tarvittavaa aineistoa Tukesin internet-sivuilla - julkaistaan tiedotteita ja artikkeleita - pidetään esityksiä soveltuvissa alan tilaisuuksissa - annetaan tietoa asiakaspalveluna (puhelin / sähköposti / tapaamiset). Kuntien rakennustarkastajia informoidaan markkinavalvonnasta ja suoritetuista toimenpiteistä yhteistyössä alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Informoinnissa käytetään hyväksi alueellisia koulutustilaisuuksia sekä Rakennettu ympäristö - lehteä. Nopeaa ja kattavaa tiedottamista edellyttävissä tapauksissa kunnallisia rakennustarkastajia informoidaan suoraan kuntiin lähetettävillä kirjeillä.

3 Tavoitteet vuodelle 2006 Suoritetaan reaktiivisen valvonnan edellyttämät tarkastukset ja teetetään tarvittavat testaukset valvonnan piiriin kuuluvissa tuoteryhmissä. Valvonta-alueen kehitys on kuvattu liitteessä 1. Toteutetaan kaksi tuoteryhmäkohtaista valvontahanketta. Kohdetuoteryhmät valitaan ottaen huomioon markkinoilta saatavat impulssit, tuotteen käytöstä aiheutuvien riskien suuruus, CE-merkittyjen tuotteiden määrä markkinoilla ja tuotteiden alkuperä. Lisäksi suoritetaan aikaisempien valvontahankkeiden mahdollisesti edellyttämät jatkotoimenpiteet. Jatketaan 2005 alkanutta kuntien rakennustarkastajien informointia alueellisten ympäristökeskusten järjestämissä koulutustilaisuuksissa (2006 neljä ympäristökeskusta). Tiedostoja ja rekistereitä koskien tutkittavia tapauksia, sekä muista maista ilmoitettuja tapauksia, kehitetään käytännön valvontatyön tarpeiden mukaisesti. Osallistutaan seuraavien työryhmien toimintaan: - rakennusalan standardisoinnin tukiryhmä - rakennusalan standardisoinnin työvaliokunta - rakenteellisen palontorjunnan jaosto (RAPA) - betonialan standardisoinnin tukiryhmä - kansallinen ilmoitettujen laitosten tukiryhmä TUKES osallistuu kansallisten markkinavalvontaviranomaisten väliseen yhteistyöhön ja ylläpitää 2005 luotuja yhteyksiä lähialueen kollegaviranomaisiin. Jatketaan yhteistyötä teollisuuden toimialajärjestöjen kanssa käytännön valvontatyössä mm. rakennuskiviainesvalvonnassa. Resurssit Tukes käyttää rakennustuotteiden markkinavalvontaan 2 henkilötyövuotta. Tähän sisältyy uuden valvontahenkilön rekrytointi keväällä 2006 siten, että tämä voi aloittaa työnsä Markkinavalvonnan kustannusarvio vuodelle 2006 on esitetty liitteessä 2. Suunnittelu ja raportointi Tukes toimittaa helmikuun 2006 loppuun mennessä ympäristöministeriölle kertomuksen vuoden 2005 toiminnastaan, sekä selvityksen vuoden 2005 kustannusten muodostumisesta.

4 Tukes toimittaa ympäristöministeriölle maaliskuun 2006 loppuun mennessä seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaehdotuksen ja kustannusarvion. Lopullinen tarkennettu toimintasuunnitelma laaditaan lokakuun loppuun mennessä. Edellä mainitun lisäksi Tukes raportoi ympäristöministeriölle tarvittaessa toimintavuoden aikana, jos toiminnassa ilmenee merkittäviä poikkeamia toimintasuunnitelmaan tai kustannusarvioon nähden.

5 Liite 1. Valvonta-alueen kehittyminen 2006 CE-merkinnän mahdollistavien standardien voimaantulon eteneminen tuoteryhmittäin on esitetty oheisessa taulukossa ( tiedon mukaan). Taulukon termit: DOW: date of withdrawal (siirtymäaika umpeutunut) Dapp.: date of applicability (siirtymäaika alkanut, CE-merkintää voi käyttää) Standardien valmistuminen ja voimaantulo vuoden 2006 valvonnan kannalta: DOW saavutettu dapp. saavutettu yhteensä vuoden 2006 lopussa CE-merkinnän mahdollistavien Eurooppalaisten teknisten hyväksyntäohjeiden valmistuminen tuoteryhmittäin on esitetty oheisessa taulukossa. Eurooppalaiset tekniset hyväksynnät ja hyväksyntäohjeet, tilanne vuoden 2006 valvonnan kannalta: 2006 hyväksyntäohjeita valmiina hyväksyntiä myönnetty vuoden alussa arvio 20 arvio 450 (405 kpl ) vuoden lopussa arvio 25 arvio 700 Valvottavat tuoteryhmät teollisuudenaloittain vuoden 2006 lopussa (standardit): kumi, muovi, komposiitti 45 kiviaines, lasi etc. 92 metalli 94 kemian 23 puunjalostus 11 muu (laitteet, 'kits') 10 yhteensä 275

6 Liite 2. Kustannusarvio vuodelle 2006: euroa Yhteensä Valvonnan henkilökustannukset ,0 henkilötyövuotta Koulutus Investoinnit Valvonnan muuttuvat kustannukset testaus- ja selvittelykustannukset (mukaan lukien standardit) - erillisviestintä - kotimainen + eurooppalainen yhteistyö - matkat Yleiskustannukset johto, tukipalvelut, viestintä, kiinteistö, tietoliikenne, IT.palvelut

Turvatekniikan keskus 5364/13/2004

Turvatekniikan keskus 5364/13/2004 13.12.2004 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2005 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2005 liitteenä olevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Rakennustuotteiden -merkintä

Rakennustuotteiden -merkintä Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät

Lisätiedot

CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA. Timo Pulkki

CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA. Timo Pulkki CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Timo Pulkki Mihin CE-merkintä käytännössä perustuu? CE-merkinnän käytön edellytyksenä on eurooppalainen harmonisoitu tuotestandardi tai CPD (1.7.2013 asti): eurooppalainen

Lisätiedot

Turvatekniikan keskus 16.12.2003. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2004

Turvatekniikan keskus 16.12.2003. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2004 16.12.2003 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2004 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2004 liitteenä olevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Tehdasvalmisteiset tulisijat,

Tehdasvalmisteiset tulisijat, Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät 26.-27.11. Tehdasvalmisteiset tulisijat, savuhormit ja pelastustoimen laitteiden CE CE rakennustuotedirektiivin t ktii i mukaan 2008 CE-merkinnän perusteet CE-merkinnän

Lisätiedot

Teräspaalujen CE-merkintä. Tkt Vesa Järvinen

Teräspaalujen CE-merkintä. Tkt Vesa Järvinen Teräspaalujen CE-merkintä Tkt Vesa Järvinen Esityksen sisältö Mikä on CE-merkki? Rakennustuotteen CE-merkintäjärjestelmät CE-merkin sisältö Teräsputkipaalujen CE-merkinnät CE-merkintä Ruukin paalutuotteilla

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ

RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ Rakennustuotteiden CE-merkintä sisällys 1 Käsitteet ja lyhenteet 3 2 Rakennustuotedirektiivi 3 3 Harmonisoitu tuotestandardi 4 3.1 Harmonisoidut standardit 4 3.2 EN-standardipaketti

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Tilanne Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 edellyttää CEmerkintää Markkinoilla on vielä paljon erilaisia

Lisätiedot

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille Valtaosa rakennustuotteista tarvitsee CE-merkinnän vuoteen 2013 mennessä. Ilman CE-merkintää ei rakennustuote voi määräajan jälkeen olla markkinoilla, ei Suomessa

Lisätiedot

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 Timo Pulkki Rakennustuoteteollisuus RTT EU:n sisämarkkinoiden toimintatapa Kansalliset viranomaiset: Päättävät kansallisesti rakentamiseen käytettäviltä

Lisätiedot

CE-merkintä 9.5.2011

CE-merkintä 9.5.2011 CE-merkintä 1 9.5.2011 Esityksen sisältö Mikä on CE-merkintä? Mihin CE-merkintä perustuu? Vaatimuksenmukaisuuden osoittaminen Valmistajan ja Ilmoitetun laitoksen tehtävät CE-merkintä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Conformité Européenne.

Conformité Européenne. Conformité Européenne. 11.3.2014 CE-merkintä, harmonisoitu tuotestandardi CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää Euroopan unionin direktiivien

Lisätiedot

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,

Lisätiedot

Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Näkökulma Esityksen näkökulma lähes puhtaasti viranomaisnäkökulma, viranomaisvaatimukset

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013 Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille

Lisätiedot

CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä?

CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä? CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä? 3.10.2013 Timo Pulkki Muurauslaastin CE-merkintä 13 NB CPR/2345 Yritys ABC, Katu 1, FI-00110, Helsinki CE symboli Merkinnän kiinnittämisvuoden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014 Rakennustuotteiden markkinavalvonta Tukes Perustettu vuonna 1995 Toimipaikat: Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Lahti, Oulu ja Kuopio Henkilöstön

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) 13.6.2013 Dnro 3038/090/2013

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) 13.6.2013 Dnro 3038/090/2013 LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) EU:n rakennustuoteasetus (305/2011) tuli osittain voimaan 24.4.2011 ja se tulee kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013. EU-asetus on voimassa sellaisenaan kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Lisätiedot

Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet

Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet D2 uusimistarveseminaari 12.6.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos Rakentamismääräysten uudistaminen Vuoden 2013 alussa voimaan tulleen MRL muutoksen

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

N:o 767/71/2005

N:o 767/71/2005 1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS 2.6.2005 N:o 767/71/2005 1 Sopimuksen kohde Liikenne- ja viestintäministeriö, jäljempänä ministeriö, ja Turvatekniikan keskus, jäljempänä

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö o p a s. Rakennustuotteiden CE-merkintä rakennustuotedirektiivin mukaisesti

Y m p ä r i s t ö o p a s. Rakennustuotteiden CE-merkintä rakennustuotedirektiivin mukaisesti Y m p ä r i s t ö o p a s 95 Rakennustuotteiden CE-merkintä rakennustuotedirektiivin mukaisesti Uusi käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen UUSITTU PAINOS............ HELSINKI.. 2004.............

Lisätiedot

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010 hen Help Desk Antti Koponen Rakennusteollisuus RT Rakennussektorin standardisointi Keskeiset standardisointialueet: - rakennustuotteiden CE-merkintään johtavat yhdenmukaistetut

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Vaatimusten mukaisuus (EU ja/tai kansallinen) on osoitettava jollain tavalla Onko tuotteella hen (=harmonisoitu

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 14/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rakennuslakia muutettavaksi niin, että siinä otetaan huomioon rakennusalan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Marika Keskinen 21.11.2013. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja tekniset asiakirjat

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Marika Keskinen 21.11.2013. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja tekniset asiakirjat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Marika Keskinen 21.11.2013 EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja tekniset asiakirjat EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus valmistajan vastuu LAATIMALLA EU-VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUKSEN

Lisätiedot

EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät

EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät Ruukin Teräspaalupäivä 2013 EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät Unto Kalamies Inspecta Sertifiointi Oy 1 Sisältö CE-merkinnän merkitys ja tavoitteet

Lisätiedot

CE-merkintä tuli pakolliseksi valtaosalle rakennustuotteita, kun Euroopan unionin rakennustuoteasetus tuli kokonaisuudessaan voimaan

CE-merkintä tuli pakolliseksi valtaosalle rakennustuotteita, kun Euroopan unionin rakennustuoteasetus tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013 Usein kysytyt kysymykset: CE-merkintä Kohderyhmä: valmistaja 1. Mikä on CE-merkintä? Kiinnittämällä rakennustuotteeseen CE-merkinnän valmistaja vakuuttaa, että rakennustuotteen ominaisuudet ovat

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT. Tomi Toratti

RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT. Tomi Toratti RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT Tomi Toratti Laki Asetus Määräykset, ohjeet Maankäyttö- ja rakennuslaki Maankäyttö- ja rakennusasetus Suomen rakentamismäärayskokoelma, määräykset ja ohjeet:

Lisätiedot

Kiviainekset ja niiden CE-merkintä

Kiviainekset ja niiden CE-merkintä 1 Kiviainekset ja niiden CE-merkintä Pirjo Kuula-Väisänen TTY/Maa- ja pohjarakenteet PANK/Asfalttinormikoulutus 31.3.2011 2 Sisältö Rakennustuoteasetus ja harmonisoidut standardit Kiviaineksen CE-merkintä

Lisätiedot

HE laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 20/2016 vp)

HE laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 20/2016 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 29.3.2016 HE laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 20/2016 vp) Tapani Koivumäki TEM HE (20/2016 vp) laiksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta

Lisätiedot

CE-MERKINTÄ. CE-merkintäkampanjan seminaari 11.5.2011 Sari Rapinoja TEM

CE-MERKINTÄ. CE-merkintäkampanjan seminaari 11.5.2011 Sari Rapinoja TEM CE-MERKINTÄ CE-merkintäkampanjan seminaari 11.5.2011 Sari Rapinoja TEM Mikä on CE-merkintä? Perustuu EU-lainsäädäntöön Merkintä osoittaa, että tuote on valmistajan mukaan EU:n lainsäädännön mukainen. Valmistaja

Lisätiedot

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ. Rakennustuoteasetuspäivä

Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ. Rakennustuoteasetuspäivä Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ Rakennustuoteasetuspäivä 21.8.2013 Teemu Saari Sisältö 1. Yleinen osuus rakennustuoteasetuksesta ja CE-merkinnästä TAUSTAA CE-MERKINNÄLLE

Lisätiedot

Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä. FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy

Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä. FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy Esityksen sisältö Rakennustuotteita koskeva vaatimukset Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Eurokoodi 2012 seminaari Antti Koponen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin OJ:ssa 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011

Lisätiedot

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteista n. 80 % kuuluu CEmerkinnän soveltamisalaan Muutoksia

Lisätiedot

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Sisältö Rakennustuotteiden kelpoisuus Rakennustuotteiden CE-merkintä Tietolähde:

Lisätiedot

Tehdasvalmisteiset tulisijat - asetusvalmistelun tilanne ja standardit. Karoliina Meurman 11.11.2010 Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät

Tehdasvalmisteiset tulisijat - asetusvalmistelun tilanne ja standardit. Karoliina Meurman 11.11.2010 Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Tehdasvalmisteiset tulisijat - asetusvalmistelun tilanne ja standardit Karoliina Meurman 11.11.2010 Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Tukesin markkinavalvonta - tehdasvalmisteiset tulisijat -

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT Katariina Kevarinmäki, Paroc Tekniset Eristeet 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Palokatkojen tuotekelpoisuuden osoittamistavat (tuotehyväksyntämenettelyt) Valmistajan

Lisätiedot

Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää

Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää Taustaa Metalliteollisuuden standardisointiyhdistys aloitti toimintansa 1.1.2007 Edeltäjät ovat tehneet metalliteollisuuden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paula Porkola LVI- tuotteiden markkinavalvonta FINVAC-seminaari 6.11.2018 Yleistä tuotteiden markkinavalvonnasta Markkinavalvonta on: - viranomaisten tekemää tuotteiden

Lisätiedot

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä CE-merkintä ja EU-säännökset LVI-suunnittelussa 27.1.2016 Euroopan Unionin tiedostuskeskus

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Finvac seminaari 25.1.2017 Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset

Lisätiedot

PANK Neuvottelupäivä PANK-hyväksynnän kehittäminen

PANK Neuvottelupäivä PANK-hyväksynnän kehittäminen 1 PANK Neuvottelupäivä 2010-11-11 PANK-hyväksynnän kehittäminen PANK-hyväksyntä lyhyesti PANK-hyväksyntä on päällystealan testausorganisaatioiden hyväksyntämenettely, jossa varmennetaan organisaation toimintajärjestelmä

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen Teppo Lehtinen 27.1.2016 Rakennustuoteasetus CE CE-merkinnän vertailu kansallisiin vaatimuksiin

Lisätiedot

CPR missä nyt mennään? NSS Asiantuntijaseminaari Helsinki T.Suomela / Prysmian Finland (päivitys )

CPR missä nyt mennään? NSS Asiantuntijaseminaari Helsinki T.Suomela / Prysmian Finland (päivitys ) CPR missä nyt mennään? NSS Asiantuntijaseminaari 12.11.2015 Helsinki T.Suomela / Prysmian Finland (päivitys 16.11.2015) 1 CPR ja kaapelit EU:n rakennustuoteasetuksen (CPR = Construction Product Regulation)

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet 1 Markkinavalvonta Mitä? Markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten

Lisätiedot

Rakennustuotteiden CE-merkintä

Rakennustuotteiden CE-merkintä Rakennustuotteiden CE-merkintä Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio hyväksyivät viime vuonna rakennustuoteasetuksen (305/2011/EC), joka astuu voimaan kaikissa EU:n jäsenmaissa viimeistään 1.7.2013ilman

Lisätiedot

EU:n uusi tuotetietokanta ja sen velvoitteet valmistajille ja maahantuojille - miten tietokanta palvelee suomalaista teollisuutta?

EU:n uusi tuotetietokanta ja sen velvoitteet valmistajille ja maahantuojille - miten tietokanta palvelee suomalaista teollisuutta? EU:n uusi tuotetietokanta ja sen velvoitteet valmistajille ja maahantuojille - miten tietokanta palvelee suomalaista teollisuutta? Maria Holmi Energiavirasto SISÄLTÖ 1 2 3 4 energiamerkintä -asetus EPREL

Lisätiedot

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille 1.7.2013

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä

Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä Timo Pulkki, diplomi-insinööri erityisasiantuntija, Rakennustuoteteollisuus RTT ry timo.pulkki@rakennusteollisuus.fi Mikä on rakennustuotteiden

Lisätiedot

RT 20-11125 LVI 00-10535 KH X0-00531 Infra 061-710120 Ratu RT 20-11125 RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT

RT 20-11125 LVI 00-10535 KH X0-00531 Infra 061-710120 Ratu RT 20-11125 RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT Tässä ohjeessa esitetään tietoja rakennustuotteiden ja infrarakentamisen tuotteiden 1.7.2013 jälkeisistä tuotehyväksyntämenettelyistä. Tämä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 19.11.2013. Rakennustuotteiden markkinavalvonta 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 19.11.2013. Rakennustuotteiden markkinavalvonta 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 19.11.2013 Rakennustuotteiden markkinavalvonta 2013 Mitä markkinavalvonta on? Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) tekee TUOTTEIDEN markkinavalvontaa,

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain muutos (958/2012) 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuoteasetus t t Puista Bisnestä 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 1 Rakennustuoteasetus hyväksytty EU:n parlamentti hyväksyi CPR:n 18.1.2011 täysistunnon toisessa käsittelyssä Vuorossa

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Määritelmiä Talouden toimijalla tarkoitetaan valmistajaa, valtuutettua

Lisätiedot

RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017 Tiina Ala-Outinen & Pertti Jokinen VTT Expert Services Oy

RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017 Tiina Ala-Outinen & Pertti Jokinen VTT Expert Services Oy Vaihtoehtoinen reitti CEmerkintään ETA-menettely RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017 Tiina Ala-Outinen & Pertti Jokinen VTT Expert Services Oy Esityksen sisältö Tietoa ETA-menettelystä Miten EAD

Lisätiedot

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy Pirkka Mellanen Lahtelainen, vuonna 1998 toimintansa aloittanut, teräsrakenteisiin erikoistunut metallialan yritys. Henkilökuntaa n. 40hlö Asiakkaita pääasiassa rakennusliikkeet. Sertifionti SFS-EN 1090-2

Lisätiedot

EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika

EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika Pirje Lankinen 1 EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus (Art. 15) vakuutuksessa on ilmoitettava, että liitteessä II olevien sovellettavien olennaisten

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Betoniteollisuuden ajankohtaispäivä Heureka 1.10.2019 Sisältö Suoritustasoilmoitus Betonielementit Kiviainekset Valmisbetoni Vinkkejä ja linkkejä

Lisätiedot

CE-merkintä. Puutuotealan seminaari Kouvola 15.5.2008. Petteri Torniainen Petteri.torniainen@inspecta.fi

CE-merkintä. Puutuotealan seminaari Kouvola 15.5.2008. Petteri Torniainen Petteri.torniainen@inspecta.fi CE-merkintä Puutuotealan seminaari Kouvola 15.5.2008 Petteri Torniainen Petteri.torniainen@inspecta.fi INSPECTA SERTIFIOINTI Johtamisjärjestelmien sertifiointi Tuotesertifiointi Henkilösertifiointi Tuotesertifiointi

Lisätiedot

TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ

TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ Tiemerkintäpäivät 7-8.2.2012 Gustavelund/Tuusula Antero Arola 14.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä CE-merkintätyöstä 2. Tiemerkintästandardit 3. Keskeisimpiä näkemyksiä standardisoinnista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Ikkunat Tyyppihyväksyntäohjeet 2008 Ympäristöministeriön asetus ikkunoiden tyyppihyväksynnästä Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2008 Ympäristöministeriön päätöksen

Lisätiedot

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017, 14.12.2017 Ylitarkastaja Mikko Koskela, Ympäristöministeriö Lähtökohta rakennustuotteita koskevalle sääntelylle

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Tyyppihyväksyntä ja CE-merkintä EU:n rakennustuotedirektiivi -> rakennustuoteasetukseksi 7/2013 Sellaisenaan

Lisätiedot

HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta

HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta (HE 30/2016 vp) Eduskunta, Talousvaliokunta 8.04.2016 Veli Viitala TEM HE (30/2016 vp) laiksi mittauslaitelain muuttamisesta Pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011 Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Painelaitteita koskevien säädösten vaikutus sammutuslaitteistoihin 21.10.2011 Hannu Nuolivirta

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Ilmansuodattimet Tyyppihyväksyntäohjeet 2008 Ympäristöministeriön asetus ilmansuodattimien tyyppihyväksynnästä Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Menettelytapaohje käytettäessä. rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa

Menettelytapaohje käytettäessä. rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa Menettelytapaohje käytettäessä maahantuotuja CE-merkittyjä kantavia rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa 1 CE-merkintä perustuu direktiiviin ja asetukseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu v.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko STYL ry 40 v. Kalastajatorppa, 28.11.2013 klo 19 puhuttaessa muutokset mahdollisia Hyvät Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto ry:n jäsenet Arvoisat juhlavieraat

Lisätiedot

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK Committee / Commission IMCO Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK FI FI Tarkistusluonnos 7000 === IMCO/7000 === Alamomentti 02 01

Lisätiedot

Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä?

Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä? Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä? Paloseminaari 19 - Paloturvallisuus ja standardisointi Tiina Ala-Outinen VTT Expert Services Oy Sisältö Tyyppihyväksynnästä CE-merkintään CE-merkinnän

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Uusi sähköturvallisuuslaki

Uusi sähköturvallisuuslaki Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja. koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan. valvonnan vuosisuunnitelma

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja. koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan. valvonnan vuosisuunnitelma Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma 2017-2018 Hyvinvointipalvelut 1(4) Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäiväiltapäivätoiminnan

Lisätiedot

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET 2017 1 Hälytystenvastaanottokeskuksien vaatimukset Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 MENETTELY... 2 3 MÄÄRITELMIÄ... 3 4 YLEISET VAATIMUKSET... 3 5 ARVIOINTIKRITEERIT...

Lisätiedot

HE 18/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden

HE 18/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden HE 18/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden hyväksynnästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki liikenneväylien

Lisätiedot

Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Esityksen sisältö CE-merkinnän perusperiaatteet ja dokumentit Suoritustasoilmoitus ja AVCP-luokka

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. helmikuuta 2014 (OR. en) 6971/14 ADD 1 MI 215 ENT 65 COMPET 139 DELACT 42.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. helmikuuta 2014 (OR. en) 6971/14 ADD 1 MI 215 ENT 65 COMPET 139 DELACT 42. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2014 (OR. en) 6971/14 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. helmikuuta 2014 Vastaanottaja: MI 215 ENT 65 COMPET 139 DELACT 42 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014

Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014 Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014 Koulutuksen sisältö 1. CE merkintä yleistä 2. Yrityksen toimenpiteet CE merkinnän käyttöönotossa 3. Standardin ja FPC manuaalin sisältö 12.8.2013 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Jussi Tuominen Laatupäällikkö 24.1.2013 NCC Roads Oy 1 Sisältö 1. Tausta ja asfalttimassan CE-merkintään liittyvät vaatimukset 2. Tuottajan

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella

Lisätiedot

CE merkintä vesihuoltotuotteissa

CE merkintä vesihuoltotuotteissa CE merkintä vesihuoltotuotteissa Vesihuolto 2014 3-4. 6. 2014 EU:n rakennustuoteasetus Rakennustuoteasetus tuli voimaan 1.7.2013 CE merkintä ja suoritustasoilmoitus on pakollinen, jos Tuote kuuluu harmonisoidun

Lisätiedot

NWE 2014, Tampere EN sertifiointi

NWE 2014, Tampere EN sertifiointi NWE 2014, Tampere 5.11.2014 EN 1090-1 sertifiointi Direktiivi (directive) (CPD 89/106/ETY) Vahvistetaan tavoitteet yhdelle, usealle tai kaikille jäsenvaltioille Ohjeistus kansalliselle lainsäätäjälle Jäsenvaltiot

Lisätiedot

AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI

AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI 2009 1 (6) AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA

Lisätiedot

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta

Lisätiedot