Viestintäviraston päätös yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viestintäviraston päätös yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta"

Transkriptio

1 Päätös 1 (5) Dnro: /912/2014 Itella Posti Oy Itella Oyj / lakiasiat PL ITELLA Viestintäviraston selvityspyyntö , Itella Posti Oy:n selvitys Viestintäviraston päätös yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta Tiivistelmä Itella Posti Oy on rikkonut postilaissa asetettua velvoitetta jakaa yleispalveluun kuuluvat postilähetykset vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Viestintävirasto velvoittaa Itella Posti Oy:n jatkamaan selvityksessään esitettyjä toimenpiteitä, seuraamaan tehostetusti jakelun toteutumista sekä ryhtymään tarvittaessa uusiin toimenpiteisiin jakeluhäiriöiden poistamiseksi siihen saakka, kunnes yleispalvelulähetysten jakelu toteutuu postilain edellyttämällä tavalla. Viestintävirasto edellyttää Itella Posti Oy:ltä uutta selvitystä jakelun toteutumisesta viimeistään Asian tausta ja asiaa koskeva lainsäädäntö Itella Posti Oy (jäljempänä Itella) on toteuttanut muutoksia jakelussa alkaen. Viestintävirastoon on tullut lukuisia yhteydenottoja jakamatta jääneistä posteista erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä Turun alueella. Itella on myös itse tiedottanut jakelussa ilmenneistä ongelmista. Postilain 17 :n mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Velvollisuudesta voidaan poiketa tilapäisesti vain, jos postin keräily tai jakaminen estyy syystä, joka johtuu postin saajasta, lain säännöksestä, liikenteen keskeytyksestä tai muusta vastaavasta ylivoimaisesta esteestä ja jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon. Yleispalveluun kuuluvat postilain 15 :n 1 momentin mukaan enintään kahden kilon painoiset kirjelähetykset, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Viestintävirasto Kommunikationsverket Finnish Communications Regulatory Authority Itämerenkatu 3 A PL Helsinki Puhelin Östersjögatan 3A PB 313, FI Helsingfors, Finland Telefon Itämerenkatu 3A P.O. Box 313, FI Helsinki, Finland Telephone

2 2 (5) Asian selvittäminen Viestintäviraston tehtävänä on postilain 67 :n 2 momentin mukaan valvoa postilain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Postilain 75 :n 1 momentin mukaan Viestintävirasto voi velvoittaa yrityksen korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä, jos postiyritys tai muu sellainen yhteisö, jota koskevaa sääntelyä postilaki sisältää, rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Säännöksen 2 momentin mukaan Viestintävirasto voi asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon taikka uhan, että toiminta keskeytetään joko osaksi tai kokonaan tai että tekemättä jätetty toimenpide teetetään asianomaisen kustannuksella siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Viestintäviraston selvityspyyntö yleispalvelukirjeiden jakelusta Viestintävirasto pyysi päivätyssä selvityspyynnössä Itellan selvitystä siitä, miten postilain edellyttämä yleispalvelukirjeiden viisipäiväinen jakelu on toteutunut, sekä mitkä ovat syyt mahdollisten jakelussa esiintyneiden ongelmien taustalla. Selvityksestä tuli ilmetä erityisesti: 1) alueet, joilla postia on jäänyt jakamatta 2) jakelun ulkopuolelle jääneiden talouksien lukumäärät sekä valtakunnallisesti että kohdassa 1 mainituilla alueilla 3) mahdolliset toimenpiteet, joihin Itella Posti Oy on ryhtynyt ongelmien ratkaisemiseksi sekä arvion näiden toimenpiteiden vaikutuksista 4) miten Itella Posti Oy seuraa jakelun toteutumista sekä arvio, missä aikataulussa jakelussa mahdollisesti ilmenneet ongelmat saadaan korjattua. Itella Posti Oy:n selvitys Itella toimitti selvityksensä Selvityksen mukaan Itella otti käyttöönsä uudet jakelureitit Selvityksen mukaan uusien reittien opettelu aiheutti ajoittaisia ja paikallisia viiveitä. Muutoksen yhteyteen ajoittuneet vajaat työviikot sekä kuun vaihteesta johtunut osoitteettomien lähetysten ennakoitua suurempi määrä vaikeuttivat selvityksen mukaan tilannetta. Osoitteettomat lähetykset eivät kuulu yleispalveluun mutta käyttävät samaa jakeluverkkoa. Selvityksen mukaan postia on jäänyt jakamatta eri alueilla, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä Turun alueella. Valtakunnallisesti postia on jäänyt jakamatta päivää kohden n. 0,4 2,3 prosenttia talouksista. Näille talouksille posti on pääsääntöisesti jaettu seuraavana päivänä. Itella seuraa jakelun toteutumista postinumeroittain.

3 3 (5) Viestintäviraston päätös Itella on selvityksen mukaan palkannut määräaikaisia työntekijöitä helpottamaan tilannetta niihin jakelutoimipisteisiin, joilla on ollut erityisiä ongelmia uusien jakelureittien osata. Reittejä on hienosäädetty ja henkilöstöä on kohdennettu ruuhkaisimpiin paikkoihin päivittäisten raporttien perusteella. Itella selvittää näiden jakelutoimipisteiden työprosessit ja niihin liittyvät mahdolliset ongelmat ja tekee prosesseihin tarpeelliset muutokset. Reittimuutosten taustalla ovat selvityksen mukaan vähenevien postimäärien vuoksi tehdyt henkilöstövähennykset jakelussa. Työntekijöiden työssä jaksamisen tueksi on tarjolla työterveyshuollon palveluita ja mm. keskustelu- ja infotilaisuuksia. Osoitteettomia lähetyksiä koskevia tuote-ehtoja muutetaan lukien. Nykyistä pienemmistä määristä edellytetään ennakkoilmoituksia, jotta osoitteettomien lähetysten määrät eivät jatkossa aiheuttaisi ennakoimattomia tilanteita. Itella seuraa jakelun toteutumista tehostetusti ja puuttuu poikkeamiin välittömästi. Selvityksen mukaan Itella toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta jakeluvelvoite toteutuu. Selvityksen mukaan alueelliset ongelmat jakelussa saadaan selvitettyä pian, joskin kesälomakausi saattaa viivästyttää normaalitilanteen vakiintumista jakelussa. Viestintävirasto katsoo, että Itella Posti Oy on rikkonut postilain 17 :ssä asetettua velvoitetta jakaa yleispalveluun kuuluvat postilähetykset vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Viestintävirasto velvoittaa Itella Posti Oy:n: 1. jatkamaan selvityksessä esittämiään toimenpiteitä siihen saakka, kunnes yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten jakelu vähintään viitenä arkipäivänä viikossa toteutuu postilain edellyttämällä tavalla 2. seuraamaan tehostetusti yleispalvelulähetysten jakelun toteutumista sekä valtakunnallisesti että postinumeroalueittain 3. ryhtymään uusiin toimenpiteisiin, mikäli seuranta osoittaa, että yleispalvelulähetysten jakelussa esiintyy toteutetuista toimenpiteistä huolimatta edelleen häiriöitä 4. toimittamaan Viestintävirastolle uuden selvityksen yleispalvelulähetysten jakelun toteutumisesta viimeistään Selvityksestä tulee ilmetä tiedot jakelun toteutumisesta sekä postinumeroalueittain että koko valtakunnan tasolla, tiedot toteutetuista toimenpiteistä sekä, mikäli jakelussa edelleen esiintyy häiriöitä, selvitys uusista toimenpiteistä ja arvion niiden vaikutuksista.

4 4 (5) Päätöksen perustelut Sovelletut lainkohdat Muutoksenhaku Viestintävirasto arvioi uudelleen tarvetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin uuden selvityksen perusteella. Itellan toimittaman selvityksen mukaan postia on jäänyt jakamatta erityisesti pääkaupunkiseudun ja Turun alueen talouksille. Valtakunnallisesti postia on jäänyt päivittäin jakamatta n. 0,4 2,3 prosenttia talouksista. Vaikka yleispalvelulähetysten jakelu on valtakunnallisesti arvioiden toteutunut pääosin lain edellyttämällä tavalla, on jakeluhäiriöiden piirissä olleiden talouksien lukumäärää sekä häiriöiden kestoa pidettävä Viestintäviraston arvion mukaan merkittävänä. Jakelussa esiintyneiden ongelmien taustalla ovat Itellan selvityksen mukaan toteutetut jakelureittien muutokset. Muutosten taustalla ovat henkilöstövähennykset, joita on toteutettu vähenevien kirjemäärien vuoksi. Viestintävirasto katsoo, että vaikka tehostamistoimenpiteet olisivatkin välttämättömiä postimarkkinoilla tapahtuneiden muutosten vuoksi, yhtiön toteuttamat tehostamistoimenpiteet eivät kuitenkaan muodosta postilaissa tarkoitettua ylivoimaista estettä, jotka oikeuttaisivat poikkeamaan yleispalvelulähetysten viisipäiväisestä jakelusta. Myöskään toteutettujen muutosten yhteyteen ajoittuneet lyhyet työviikot eivät muodosta sellaista ylivoimaista estettä, jota postiyritys ei olisi voinut ottaa huomioon. Viestintävirasto katsoo, ettei Itellan antamassa selvityksessä ole tullut esiin postilain 17 :ssä mainittuja hyväksyttäviä perusteita poiketa viisipäiväisestä jakelusta. Itella on käynnistänyt useita toimenpiteitä poistaakseen yleispalvelulähetysten jakelussa esiintyneet häiriöt. Lisäksi Itella on selvityksessään sitoutunut toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet saattaakseen yleispalvelulähetysten jakelun vastaamaan postilaissa asetettuja velvoitteita. Tästä syystä Viestintävirasto ei katso tarkoituksenmukaiseksi tässä vaiheessa ryhtyä asiassa muihin toimenpiteisiin. Viestintävirasto voi arvioida uudelleen tarvetta uhkasakon asettamiselle päätöksessä edellytetyn uuden selvityksen perusteella. Postilaki (415/2011) 15 1 mom., 17, 67 2 mom. ja 75 1 mom. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Viestintäviraston päätös on voimassa tiedoksisaannista alkaen. Viestintäviraston päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

5 5 (5) Lisätiedot Lisätietoja päätöksestä antavat apulaisjohtaja Petri Makkonen p , päällikkö Merja Saari p ja lakimies Marko Priiki p Johtaja Johanna Juusela Päällikkö Merja Saari Liitteet Muutoksenhakuohje

Päätös uhkasakon asettamisesta yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöiden korjaamiseksi

Päätös uhkasakon asettamisesta yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöiden korjaamiseksi Päätös 1 (8) Dnro: 7.11.2016 663/912/2014 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Viestintäviraston päätökset 10.6.2014 ja 28.1.2016 yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta Päätös uhkasakon

Lisätiedot

Yleispalvelukirjeiden jakelun toteutuminen

Yleispalvelukirjeiden jakelun toteutuminen Päätös 1 (9) Dnro: 28.1.2016 663/912/2014 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Posti Oy:n selvitys 15.10.2015 ja 4.12.2015 yleispalvelukirjeen viisipäiväisestä jakelusta Yleispalvelukirjeiden

Lisätiedot

Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013

Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013 Päätös 1 (8) Dnro: 23.4.2014 1/912/2014 Itella Posti Oy Itella Oyj/lakiasiat PL 1 00011 Itella Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013 Tiivistelmä Viestintävirasto toteaa Itella

Lisätiedot

Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana

Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana Päätös 1 (5) Dnro: 1.3.2018 1568/923/2017 Elisa Oyj Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana Yritys, jota päätös koskee Elisa Oyj Toimenpidepyynnön tekijä

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI KIRJELÄHETYSTEN POSTIPALVELUN TARJONTAAN

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI KIRJELÄHETYSTEN POSTIPALVELUN TARJONTAAN Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1644/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Päätös 1 (7) Dnro: 28.10.2014 1459/932/2013 Yleisradio Oy PL 94 00024 YLEISRADIO Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Asia VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Asian

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1646/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 917/932/2014 Fox International Channels Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa Fox International

Lisätiedot

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Päätös 1 (5) Dnro: 14.5.2013 274/512/2013 Mundio Mobile (Finland) Ltd 54 Marsh Wall London E14 9TP United Kingdom Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Asian tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Viestintävirasto

Lisätiedot

Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta

Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta Päätös 1 (9) Dnro: 28.6.2016 788/911/2016 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta Yritys, jota päätös koskee Tiivistelmä Päätös Posti Oy (jäljempänä

Lisätiedot

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 1 (7) Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 29 päivänä huhtikuuta 2011 annetun postilain (415/2011) 48 :n nojalla 1 luku Yleiset

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista

Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista Päätös 1 (5) Dnro: 19.6.2014 218/932/2013 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 SANOMA Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista Asian tausta VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Viestintävirastolta tiedusteltiin,

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen tarjontaan 1. Teleyritykset, joita päätös koskee 2. Viestintäviraston päätös

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1645/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön Päätös 1 (5) Dnro: 23.8.2017 1153/952/2017 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Hakemuksenne 7.8.2017 (Lasse Ilkka) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (5) Dnro: 27.6.2018 885/952/2018 Fonecta Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki 020202 Palvelut Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki Hakemuksenne 18.6.2018 (Krista Koskinen) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019. 1(10) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäväksi rajatylittävistä

Lisätiedot

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä kuulo- ja puhevammaisille (512/512 kbit/s) tarjontaan 1. Teleyritys, jota päätös koskee 2. Viestintäviraston

Lisätiedot

HE 6/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.

HE 6/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäviksi rajatylittäviä pakettipalveluita

Lisätiedot

UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa?

UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa? UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa? Jakelun ajankohtaispäivä 25.11.2010 Viestintäneuvos Elina Normo, Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Postilain käsittelyvaihe hallituksen esityksen

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 5.7.2004 374/532/2004 ACN Communications Finland Oy PL 117 02100 ESPOO VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA ASIANOSAINEN ACN

Lisätiedot

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016 1 (4) Työsuojelupäällikkö Anne Roine Helsingin Eläinsuojeluyhdistys - Helsingfors Djurskydssförening HESY Ry Yhdyskunnantie 11 00680 HELSINKI Viite Kuuleminen dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014, 4.3.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (8) Dnro: 11.7.2014 157/932/2014 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 Sanoma Mainosaikatutkimus 9/2013 Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Asian taustaa Viestintävirasto

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.

Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa. Päätös 1 (10) Dnro: 7.10.2015 150/932/2015 MTV Oy 00033 MTV Teemavalvonta kevät 2015 Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.

Lisätiedot

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Päätös 1 (7) Dnro: 9.9.2016 95/932/2016 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Yritys, jota päätös koskee

Lisätiedot

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n Päätös 1(5) PL 100 00048 FORTUM Asia Asianosainen :n sähkölaskussa annettavat tiedot PL 100 00048 FORTUM Toimenpidepyynnön tekijä Vireilletulo 8.1.2018 Selostus asiasta Energiavirastoon saapui 8.1.2018

Lisätiedot

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely Menettelymuistio 1 (7) Dnro: 7.3.2019 Traficom/2/11.01.0 9/2019 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely 2 (7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Sovellettavat säännökset... 3 2.1 Postilaki...

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Laki. postilain muuttamisesta

Laki. postilain muuttamisesta Laki postilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan postilain (415/2011) 15 :n 1 momentin 1 kohta, 17 19, 26 :n 1 momentti, 27 :n 1 ja 3 momentti, 37 :n 3 momentti, 38 :n 3, 4 ja 6 momentti,

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 30.1.2008 252/934/2008 DNA Palvelut Oy PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 1. TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE 2. RELEVANTIT MARKKINAT DNA Palvelut Oy

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt xx päivänä xxkuuta 2007 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004)

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) 1 (5) LIITE 2 SOVELLETTAVAT LAINKOHDAT Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) 38 (1.12.2006/1061) Maksuvelvollisuuden perusteet Ilmoituksenvaraista tai toimiluvanvaraista toimintaa harjoittava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (7) 304 Liian aikainen jätteiden kuormaaminen Pursimiehenkadulla HEL 2012-013541 T 11 01 06 02 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireille tulo Asian käsittely

Lisätiedot

POSTILAKI. Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus Viestintäneuvos Elina Normo

POSTILAKI. Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus Viestintäneuvos Elina Normo POSTILAKI Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus 16.3.2010 Viestintäneuvos Elina Normo Postityöryhmän tehtävä työryhmän tehtävänä tehdä ehdotus postipalvelulain

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 4.1.2008 3/934/2008 Elisa Oyj PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 1. TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE 2. RELEVANTIT MARKKINAT Elisa Oyj Viestintämarkkinalain

Lisätiedot

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 1 (5) Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN

YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN Viestintäviraston perustelumuistio 1643 /9210/2011 29.12.2011 YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN SISÄLLYSLUETTELO 1. NIMEÄMISMENETTELYN VIREILLETULO JA KÄSITTELY VIESTINTÄVIRASTOSSA...

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa Analyysi 1 (5) Dnro: 25.1.2018 1378/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Oulu Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton

Lisätiedot

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 1 (6) Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 52 ja 129

Lisätiedot

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012 Kertomus 1 (9) Dnro: 20.12.2012 668/9322/2012 Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012 Tiivistelmä Postilain (415/2011)

Lisätiedot

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI)

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Analyysi 1 (7) Tämä analyysi korvaa Dnro: 28.10.2011 päivätyn analyysin. 14.1.2016 1081/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 828/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos koskee 2. Tiivistelmä AinaCom Oy, Alajärven Puhelinosuuskunta,

Lisätiedot

Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus

Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus Päätös 1 (9) Dnro: 1.7.2015 158/929/2015 [Teleyritys] Viestintäviraston lausuntopyyntö 4.6.2015 dnro 158/929/2015 Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus 1 Tiivistelmä 2 Teleyritys,

Lisätiedot

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä Päätös Dnro KAIELY/513/07.01/2010 23.9.2016 Julkinen ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä ASIANOSAINEN ASIAN KÄSITTELY Metsähallitus Metsätalous Oy Kainuun ELY-keskukseen

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus kytkennän välitykseen

Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus kytkennän välitykseen Päätös 1 (7) Dnro: 20.6.2017 233/952/2017 Telia Finland Oyj Teollisuuskatu 15 00510 HELSINKI Hakemuksenne 13.2.2017 ja sen täydennys 7.6.2017 ja 20.6.2017 (Tapio Haapanen) Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta

Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta Päätös 1 (11) Anonymisoitu Dnro: 8.5.2015 11/912/2015 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta Postiyritys, jota

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 127/03.00.00/2012 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Kati Saastamoinen, puh. (09) 816 23422

Lisätiedot

Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Energimarknadsverket

Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Energimarknadsverket Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Asia Asianosainen Laskutuksen virheellisyys, vahvistusilmoituksen toimittamatta jättäminen ja ennakkolaskutus 220 Energia Oy Bulevardi 7 00120 Helsinki Toimenpidepyynnön

Lisätiedot

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille

Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille 1 Posti Oy Yhteysalusten toimintamuutos kohtuuton yleispalvelun tuottamisen kannalta KHO on linjannut tuoreessa

Lisätiedot

Määräys. Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla: 1 Soveltamisala

Määräys. Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla: 1 Soveltamisala 1 (5) Määräys METALLIJOHTIMISTEN TILAAJAYHTEYKSIEN JA NIIHIN KYTKETTYJEN VIESTINTÄVERKKOLAITTEIDEN TEKNISISTÄ OMINAISUUKSISTA Annettu Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2010 Viestintävirasto on määrännyt

Lisätiedot

UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely

UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely 21.10.2010 1 Soveltamisala ja voimaantulo kokonaan uusi laki postipalvelulain tilalle soveltamisala ennallaan; osoitteellisten kirjelähetysten

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (6) Dnro: 10.6.2019 Traficom/585/11.05.02/2019 TTY-säätiö PL 527 33101 TAMPERE Tampereen korkeakoulusäätiö sr Tampereen yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Hakemuksenne 5.6.2019 (Riitta Rautio-Visuri)

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (5) Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

2 (10) Itellan kuuleminen

2 (10) Itellan kuuleminen Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 2.5.2012 1384/9211/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS POSTIN TOIMIPISTEEN ASIOINTIMATKAN KOHTUULLISUUDESTA

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain

Lisätiedot

DNA Oy. Päätös 1 (5) Dnro: /921/ Teleyritys, jota päätös koskee. DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA

DNA Oy. Päätös 1 (5) Dnro: /921/ Teleyritys, jota päätös koskee. DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA Päätös 1 (5) Dnro: 12.6.2013 867/921/2013 DNA Oy Viestintäviraston päätös DNA Oy:n nimeämisestä yleispalveluyritykseksi kuulo- ja puhevammaisille henkilöille tarkoitetun symmetrisen internetyhteyden (512/512

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 7 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Kiertotie Oy:lle HEL 2013-016454 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla

Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla Päätös 1 (6) Dnro: 31.5.2013 828/9411/2012 Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla 1. Teleyritykset, joita päätös koskee 2. Tiivistelmä

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa

Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa Päätös 1 (10) Dnro: 13.5.2019 Traficom/59/11.01.02/ 2019 Posti Oy lakiasiat@posti.com Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa Yritys, jota päätös koskee Päätös Asian

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) 3 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Reafin Oy:lle HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätösehdotus Toimija Elintarvikehuoneistot

Lisätiedot

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 1 (8) Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 79 :n nojalla:

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 918/932/2014 SBS Discovery TV Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa SBS Discovery TV Oy Säännökset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) 3 Asunto Oy Kotkankatu 1 kuuleminen määräyksestä poistaa asuntoon Tivolitie 4 B 17 terveyshaitta HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Taloyhtiö Taustaa

Lisätiedot

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely Menettelymuistio 1 (9) Dnro: 31.8.2017 240/919/2017 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely DOHA-#4525634-v13-Viisipäiväiseen_jakeluun_kuuluvien_alueiden_määrittely.docx 2 (9) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3831/11.01.05/2015 77 Jätelain mukaisen puhdistamismääräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen / Espoo, Mynttilä Valmistelijat / lisätiedot: Lea Salonpää, puh.

Lisätiedot

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Toimintamalli päivitetty 5.2.2014 - Muokattu 24.2. Rintanen 1 [Company] 31.12.2014 Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Posti on jaettava jokaisena työpäivänä, ellei

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5)

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) @ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) 14.11.2018 Dnro: 1260/940/2018 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pilkanmaan hankealue Hämeenkyrö Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pirkanmaan

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ 4.7.2018 EOAK/2959/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO LAPINLAHTI (18) HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO LAPINLAHTI (18) HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA Analyysi 673/9520/2010 1 (6) 12.2.2016 Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 17.6.2010 päivätyn markkina-analyysin MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO LAPINLAHTI (18) HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA 1. Hankealueen

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 999/420/2012 JULKINEN 13.11.2012 ASIA Valkeakosken Energia Oy:n jakeluverkkoasiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevaan tietoon ASIANOSAINEN Valkeakosken Energia

Lisätiedot

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen IF Ë fl 1 (s) Oma Säästöpankki Oyj Hakemuksen 19.10.2018 markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen ksi Oma Säästöpankki Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

YLEISPALVELUN TARJONTAAN VELVOLLISTEN POSTIYRITYS- TEN NIMEÄMISESSÄ NOUDATETTAVA MENETTELY

YLEISPALVELUN TARJONTAAN VELVOLLISTEN POSTIYRITYS- TEN NIMEÄMISESSÄ NOUDATETTAVA MENETTELY Viestintäviraston muistio 778/9210/2011 29.12.2011 YLEISPALVELUN TARJONTAAN VELVOLLISTEN POSTIYRITYS- TEN NIMEÄMISESSÄ NOUDATETTAVA MENETTELY SISÄLLYSLUETTELO 1. NIMEÄMISMENETTELYN VIREILLETULO JA KÄSITTELY

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

/r*1àár Merja Elo markkinavalvoja. üffi

/r*1àár Merja Elo markkinavalvoja. üffi ü 1 (5) Viafin Service Oyj Hakemuksen päivämäärå 27.9.2018 Hakemuksen kohde rimarkkinalain 4 luvun I n mukaisen esitteen mtnen Viafin Service Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa

Lisätiedot

Viestintäviraston kertomus teleyritysten kustannuslaskentajärjestelmien

Viestintäviraston kertomus teleyritysten kustannuslaskentajärjestelmien 1 (5) 20.12.2018 Dnro: 1397/962/2018 Viestintäviraston kertomus teleyritysten kustannuslaskentajärjestelmien noudattamisesta vuonna 2018 Hinnoittelua ja hinnoittelun valvontaa koskevat säännökset Viestintäviraston

Lisätiedot

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus

Päätös Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus Päätös OKM/165/531/2017 16.2.2018 Toyota Auto Finland Oy Korpivaarantie 1 01450 VANTAA Viite Ajoneuvoalan tutkintotoimikunnan myöntämä tutkinnon järjestämissopimus 25.9.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot