Yleispalvelukirjeiden jakelun toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleispalvelukirjeiden jakelun toteutuminen"

Transkriptio

1 Päätös 1 (9) Dnro: /912/2014 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL POSTI Posti Oy:n selvitys ja yleispalvelukirjeen viisipäiväisestä jakelusta Yleispalvelukirjeiden jakelun toteutuminen Yritys, jota päätös koskee Tiivistelmä Posti Oy Viestintäviraston päätös Posti Oy on rikkonut postilakiin perustuvaa velvoitettaan jakaa yleispalveluun kuuluvat postilähetykset vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Viestintävirasto velvoittaa Posti Oy:n jatkamaan jakelun toteutumisen tehostettua seurantaa sekä ryhtymään tarvittaessa uusiin toimenpiteisiin jakeluhäiriöiden poistamiseksi. Postin tulee jatkaa säännöllistä raportointia Viestintävirastolle jakelun toteutumisesta. Viestintävirasto katsoo, että Posti Oy on rikkonut postilain 17 :ssä asetettua velvoitetta jakaa yleispalveluun kuuluvat postilähetykset vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Yleispalveluun kuuluvia kirjeitä on jäänyt jakamatta sinä päivänä, kun ne ovat olleet jaettavana. Viestintävirasto pitää toistaiseksi voimassa antamallaan päätöksellä Posti Oy:lle asetut velvoitteet 1. seurata tehostetusti yleispalvelulähetysten jakelun toteutumista sekä valtakunnallisesti että postinumeroalueittain 2. ryhtyä uusiin toimenpiteisiin, mikäli seuranta osoittaa, että yleispalvelulähetysten jakelussa esiintyy toteutetuista toimenpiteistä huolimatta edelleen häiriöitä. Posti Oy:n tulee jatkaa säännöllistä raportointia yleispalvelukirjeen jakeluhäiriöistä kahden kuukauden jaksoissa. Viestintävirasto Kommunikationsverket Finnish Communications Regulatory Authority Itämerenkatu 3 A PL Helsinki Puhelin Östersjögatan 3A PB 313, FI Helsingfors, Finland Telefon Itämerenkatu 3A P.O. Box 313, FI Helsinki, Finland Telephone

2 2 (9) Asian vireilletulo ja tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Postin säännöllinen raportti Posti Oy:n toteuttamistaan toimenpiteistä ja noudattamistaan menettelyistä antama selvitys huomioon ottaen Viestintävirasto katsoo, ettei tällä hetkellä ole syytä velvoittaa Posti Oy:tä ryhtymään muihin erityisiin toimenpiteisiin. Viestintävirasto katsoi antamassaan päätöksessä, että Posti Oy (tuolloin Itella Posti Oy, jäljempänä myös Posti) oli rikkonut postilaissa asetettua velvoitetta jakaa yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Asian taustalla olivat Postin toteuttamat muutokset postinjakelun järjestelyissä. Viestintävirasto velvoitti päätöksellään Postin jatkamaan esittämiään toimenpiteitä, seuraamaan tehostetusti jakelun toteutumista sekä ryhtymään tarvittaessa uusiin toimenpiteisiin siihen saakka, kunnes jakelu toteutuu postilain edellyttämällä tavalla. Viestintävirasto on antamansa päätöksen jälkeen seurannut tehostetusti viisipäiväisen jakelun toteutumista Postin säännöllisesti antamien raporttien perusteella. Säännöllisen raportoinnin ohella Viestintävirasto on pyytänyt erikseen Postilta lisäselvitystä sen toteuttamista toimenpiteistä , ja Viestintävirasto on seurannut tehostetusti viisipäiväisen jakelun toteutumista. Seuranta on perustunut Postin säännöllisesti antamiin raportteihin. Posti on alkaen raportoinut niiden yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten määrän, joita ei ole jaettu sinä päivänä, kun ne ovat tulleet jaettavaksi ja joiden osalta viisipäiväinen jakelu ei siten ole toteutunut. Posti on antanut elo- ja syyskuun osalta raporttinsa Postin antaman selvityksen mukaan häiriöiden taustalla ovat jakelussa toteutetut muutokset, minkä lisäksi jakelua ovat hidastaneet myös konerikot, sähkökatkot ja järjestetty työntekijäjärjestöjen mielenilmaus. Viisipäiväinen jakelu jäi toteutumatta noin joka sadannen yleispalvelukirjeen kohdalla. Postin selvityksen mukaan jakelussa toteuttavat muutokset ja uusien työtapojen ja -menetelmien käyttöönotto postityössä ovat välttämättömiä. Henkilöstömäärän lisääminen ei ole mahdollista jatkuvasti vähenevän postimäärän ja toiminnan kannattavuusedellytysten vuoksi. Käytettävissä olevia keinoja ovat mm jakelureittien optimointi ja uuden lajitteluteknologian hyödyntäminen, jolloin jakelutyölle jää enemmän aikaa. Selvityksen mukaan postinjakelun tilannetta seurataan koko Suomen osalta ja paikkakuntakohtaisesti päivittäin, ja korjaavat

3 3 (9) toimenpiteet tehdään välittömästi. Postin tavoitteena on, etteivät mahdolliset häiriöt kohdistu samoille alueille tai postinsaajille useampia kertoja ja että jakelun mahdollinen viive on enintään vuorokauden mittainen. Viestintäviraston lisäselvityspyyntö Postin raportin perusteella Viestintävirasto saattoi todeta, että yleispalvelukirjeiden viisipäiväinen jakelu ei toteutunut elosyyskuussa keskimäärin yli kirjeen kohdalla kunakin arkipäivänä (muun syyn kuin ylivoimaisen esteen johdosta). Viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle jääneiden yleispalvelukirjeiden osuus kaikista jakelussa olleista yleispalvelukirjeistä oli ollut syyskuussa yli kymmenkertainen suhteessa kuluvan vuoden huhtikuun ja toukokuun tilanteeseen. Viestintävirasto piti näiden häiriöiden johdosta tarpeellisena selvittää, mitä uusia toimenpiteitä Posti toteuttaisi ja miten se oli varautunut jakelussa toteutetuista muutoksista mahdollisesti aiheutuvien häiriöiden minimointiin. Viestintäviraston lainvoimainen päätös velvoittaa Postia ryhtymään uusiin toimenpiteisiin, mikäli jakelun seuranta osoittaa, että yleispalvelulähetysten jakelussa esiintyy toteutetuista toimenpiteistä huolimatta edelleen häiriöitä. Viestintävirasto pyysi Posti Oy:ltä seuraavia selvityksiä siitä, miten se on huolehtinut ja huolehtisi jatkossa postilain 17 :n mukaisesta velvollisuudestaan jakaa yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa: Millaisin toimenpitein Posti oli varautunut muutosten toteuttamiseen niin, että jakeluhäiriöt jäisivät mahdollisimman vähäisiksi ja niin, etteivät häiriöt toistu? Miksi jakeluhäiriöiltä ei varautumisesta huolimatta vältytty ottaen huomioon, että Postin olisi tullut aiemmin toteutetuista jakelureittimuutoksista saatujen kokemusten johdosta osata varautua tilanteeseen? Mitä uusia toimenpiteitä Posti aikoo ottaa käyttöön tulevaisuudessa mahdollisesti toteuttavien jakelun muutosten osalta, jotta jakeluhäiriöiltä vältytään jatkossa? Miten Posti on huolehtinut siitä, että toistuviin häiriöihin puututaan normaalitilanteessa viipymättä? Mitä uusia toimenpiteitä Posti on aloittanut tai toteuttanut jakeluhäiriöiden välttämiseksi? Viestintävirasto pyysi Postilta selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten viisipäiväisen jakelun varmistamiseksi erityisesti tietyillä postinumeroalueilla, joilla lähetyksiä oli jäänyt jakamatta poikkeuksellisen suuria määriä tai erityisen toistuvasti. Miksi tietyillä postinumeroalueilla oli edelleen ollut merkittävästi jakeluhäiriöitä Postin selvityksessään ilmoit-

4 4 (9) Postin lisäselvitys tamista toimenpiteistä huolimatta? Mihin lisätoimenpiteisiin Posti ryhtyy? Postin mukaan jakelun häiriöiden taustalla on laajempi digitalisaatiosta johtuva murros, joka edellyttää Postilta toimintatapojen muuttamista. Toimintatapojen sopeuttaminen muuttuvaan ympäristöön on jatkuva prosessi. Postialan murros ja työn luonteen muuttuminen vähentyvien volyymien takia aiheuttaa jatkuvaa muutostarvetta työvuorojen, työn rakenteen, toimitilojen, työvälineiden ja palveluaikojen suhteen. Muutos vaikuttaa aina tullessaan hetkellisesti työpaikan toiminnallisuuteen ja työn sujuvuuteen. Toimenpiteiden, joilla Posti pyrkii takaamaan laadukkaan palvelun asiakkaille myös muuttuvassa ympäristössä, jalkautus käytäntöön vie aikaa. Postin näkemyksen mukaan käynnistetyt toimenpiteet ovat oikeasuuntaisia ja niiden toimeenpanoa jatketaan. Oikeasuuntaisesta kehityksestä huolimatta palvelussa voi esiintyä ajoittaisia häiriöitä. Toimintatapojen jatkuva muuttaminen saattaa nostaa esiin uusia haasteita ja lisäksi on otettava huomioon inhimillinen tekijä. Posti oli varautunut jakeluhäiriöiden minimointiin muutosten toteuttamiseen arvioimalla ennakolta toimipaikat, joissa häiriön riski oli suuri. Muutoksen suuruus mukautettiin toimipaikan häiriöriskiin. Häiriöiltä ei vältytty, koska tarvittavien muutosten laajuus on niin suuri, että muutosten toteuttaminen täysin ilman häiriöitä ei ole realistisesti saavutettavissa. Syyskuussa toteutetut muutokset olivat uusia ja toivat esiin myös uusia haasteita, joihin ei ollut osattu ennakolta varautua. Muutoksilla saattaa olla heijastusvaikutuksia, joita ei pystytä ennalta havaitsemaan eikä niihin siten voida ennalta varautua. Posti kertoo, että jakeluhäiriöihin reagoitiin nopeasti, ja ne saatiin kääntymään laskuun. Häiriöiden määrään loppukuusta vaikutti kuitenkin työntekijäliittojen mielenilmaus, jonka vaikutus ulottui sekä edeltäville päiville että seuraavalle viikolle. Lähettäjien varautuminen mielenilmaukseen lisäsi volyymiä edeltäville päiville ja työnseisauksen aiheuttaman ruuhkan purku jatkui seuraavan viikon. Mielenilmauksella näyttäisi myös olleen vaikutusta henkilöstön työtehoon. Muutosten taustalla on prosessin tehostamistarve, joka vaikuttaa myös käytettävissä oleviin keinoihin häiriöiden minimoimiseksi. Samoin työehtosopimus on rajoittanut käytettävissä olevien keinojen valikoimaa. Muutoksia on välttämätöntä tehdä jatkuvasti eikä kyse ole yksittäisistä satunnaisista tapahtumista. Toiminnan prosessien vakiintuminen ei ole näköpiirissä, mutta Posti aikoo kehittää toimintaansa ja valmiuksiaan niin, että se pystyy huolehtimaan laadukkaasta palvelusta haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta.

5 5 (9) Päätöksen perustelut Asiaa koskeva lainsäädäntö Posti on huolehtinut toistuviin häiriöihin puuttumisesta normaalitilanteessa niin, että jakelun häiriöitä seurataan säännöllisesti ja havainnot häiriöiden toistuvuuksista käsitellään viikoittain. Alueiden jakelupäälliköiltä pyydetään selvitys häiriöiden syistä ja ehdotus tilanteen korjaamiseksi. Seurannassa tarkastellaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin tulosta ja kehitystä. Posti on ottanut käyttöön uuden toimintatavan, jolla parannetaan tiedossa olevien lähetysmäärien huomioon ottamista työvuorosuunnittelussa. Joustava työvuorosuunnittelu, alihankinnan käyttö tai laajennetut työskentelyalueet ovat olleet työehtosopimuksen rajoittamia keinoja kohdentaa resursseja oikein. Neuvotelluilla työehtosopimuksen muutoksilla on suuri merkitys Postin kyvylle taata laadukas palvelu murrosaikana. Jatkossa Postilla on uuden työehtosopimuksen mukaisesti mahdollisuus hyödyntää alihankintaa nykyistä enemmän. Tehokkaan prosessin toteutumiseen kaikissa toimipaikoissa on kiinnitetty erityistä huomiota. Postin selvityksessä kuvataan toimenpiteet, joita se on toteuttanut Viestintäviraston selvityspyynnössä mainituilla postinumeroalueilla. Näitä toimenpiteitä olivat muun muassa työvuorojen, jakelureittien ja työprosessien muuttaminen, postilaatikkojen ryhmittely jakelualueella, työvuorojen suunnittelun parantaminen ruuhkahuippuihin varautumiseksi, töiden tasaaminen toimipaikkojen välillä sekä sijaisten tai työvuorojen määrän lisääminen. Posti on lisäksi antanut säännöllisen raportin marras-joulukuun ajalta Postilain 17 :n mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Velvollisuudesta voidaan poiketa tilapäisesti vain, jos postin keräily tai jakaminen estyy syystä, joka johtuu postin saajasta, lain säännöksestä, liikenteen keskeytyksestä tai muusta vastaavasta ylivoimaisesta esteestä ja jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon. Yleispalveluun kuuluvat postilain 15 :n 1 momentin mukaan enintään kahden kilon painoiset kirjelähetykset, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Viestintäviraston tehtävänä on postilain 67 :n 2 momentin mukaan valvoa postilain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Postilain 75 :n 1 momentin mukaan Viestintävirasto voi velvoittaa yrityksen korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä, jos

6 6 (9) postiyritys tai muu sellainen yhteisö, jota koskevaa sääntelyä postilaki sisältää, rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Postilain 75 :n 2 momentin mukaan Viestintävirasto voi asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon taikka uhan, että toiminta keskeytetään joko osaksi tai kokonaan tai että tekemättä jätetty toimenpide teetetään asianomaisen kustannuksella siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Asian arviointi Jakeluhäiriöiden toteaminen Postilain 17 :n mukaan viisipäiväisestä jakelusta voidaan poiketa tilapäisesti vain, jos postin keräily tai jakaminen estyy syystä, joka johtuu postin saajasta, lain säännöksestä, liikenteen keskeytyksestä tai muusta vastaavasta ylivoimaisesta esteestä ja jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon. Postin selvityksen mukaan viisipäiväinen jakelu jäi elosyyskuussa toteutumatta noin joka sadannen yleispalvelukirjeen osalta. Näistä tilanteista vain hyvin vähäinen osa oli Postin omankaan arvion mukaan sellaisia ylivoimaisia esteitä, jotka oikeuttavat poikkeamaan viisipäiväisestä jakelusta postilain 17 :n nojalla. Useilla postinumeroalueilla on tarkastelujakson kuluessa esiintynyt toistuvasti merkittäviä määriä viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle jääneitä yleispalveluun kuuluvia kirjelähetyksiä. Viestintävirasto toteaa, että yleispalvelukirjeiden viisipäiväisen jakelun toteutumisessa on ollut vakavia häiriöitä elo-syyskuun aikana, vaikkakin häiriöt ovat tästä huolimatta kokonaisuutena koskeneet vain hyvin pientä osuutta tarkastelujaksolla jaettavana olleista yleispalvelukirjeiden kokonaismäärästä. Vaikka jakeluhäiriöitä aiheuttaneet tehostamistoimenpiteet olisivatkin olleet välttämättömiä postimarkkinoilla tapahtuneiden muutosten vuoksi, tällaiset muutokset markkinoilla tai niiden johdosta toteutettavat tehostamistoimenpiteet eivät itsessään muodosta sellaista postilaissa tarkoitettua ylivoimaista estettä, jota postin jakelussa ei voida ottaa huomioon ja joka oikeuttaisi yrityksen poikkeamaan yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten viisipäiväisestä jakelusta. Viestintävirasto katsoo, ettei Postin antamassa selvityksessä ole tullut esiin Viestintäviraston kokonaisarvioon vaikuttavia, postilain 17 :ssä tarkoitettuja perusteita poiketa viisipäiväisestä jakelusta. Tähän kokonaisarvion lopputulokseen ei ole vaikutusta Postin raportoimalla, varsin vähäisellä ylivoimaisten esteiden vuoksi jakamatta jääneiden kirjeiden määrillä, eikä jäljempänä tarkemmin mainittavan työntekijäjärjestöjen mielenilmauksen vaikutuksilla, sillä jakeluhäiriöitä on ollut koko syyskuun ajan aiempaa selvästi enemmän.

7 7 (9) Toimenpiteistä päättäminen Vaikka postilain 17 on kirjoitettu ehdottomaan muotoon, on Viestintäviraston näkemyksen mukaan säännöstä tulkittava hallinnon suhteellisuusperiaate huomioon ottaen niin, ettei mikä tahansa yksittäinen poikkeama viisipäiväisen jakelun velvoitteen toteutumisesta kuitenkaan edellytä Viestintäviraston määräämiä korjaavia toimenpiteitä. Tämä kuitenkin edellyttää, että mahdolliset poikkeamat ja niiden syyt korjataan viipymättä ja että Posti on riittävällä tavalla huolehtinut yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten jakelun järjestämisestä viisipäiväisen jakelun turvaavalla tavalla ja varautunut sellaisiin ennakoitavissa oleviin poikkeuksellisiin tilanteisiin, joita ei kuitenkaan pidetä ylivoimaisina esteinä. Kirjelähetysten jääminen toistuvasti samoilla alueilla viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle seurantajakson aikana antaa Viestintäviraston näkemyksen mukaan aihetta selvittää, onko yleispalvelun saatavuudesta riittävästi huolehdittu, kuten Viestintävirasto on selvityspyynnöllään tehnytkin. Mahdollisista korjaavista toimenpiteistä päätettäessä otetaan huomioon sen syyn luonne, joka on aiheuttanut häiriötä postinjakelussa. Mikäli häiriöt ovat aiheutuneet esimerkiksi postiyrityksen postitoiminnan kehittämisen kannalta tarpeellisista toimenpiteistä, eikä häiriöiltä asianmukaisesta varautumisesta huolimatta täysin vältytty, arvioidaan tilannetta eri tavoin, kuin jos häiriöt ovat jatkuvia ja liittyvät suhteellisen vakiintuneeseen toimintaan. Elo-syyskuussa lisääntyneet häiriöt ovat liittyneet sellaisiin postin jakelussa toteutettuihin muutoksiin, joita Posti on pitänyt välttämättöminä postitoiminnan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin kuten laskeviin kirjevolyymeihin vastaamisessa. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden johdosta Viestintäviraston olisi pidettävä Postin toteuttamia muutostoimenpiteitä ilmeisen tarpeettomina tai tarkoitukseensa soveltumattomina. Posti on selvityksessään myös kertonut varautuneensa muutoksista mahdollisesti seuraaviin jakeluhäiriöihin kartoittamalla häiriöalttiimmat toimipaikat ja suhteuttamalla muutosten laajuus häiriöriskiin. Osa muutoksen vaikutuksista oli myös sellaisia, joihin ei osattu ennakolta varautua on lisäksi ollut ylivoimaisena esteenä pidettävä työntekijäjärjestöjen mielenilmaus, jonka seurannaisvaikutuksena niin ikään ylivoimaisesta esteestä johtuvia jakeluhäiriöitä voidaan olettaa olleen myös muina päivinä, vaikka niitä ei Postin raportissa sellaisiksi olekaan erikseen merkitty. Saadun selvityksen perusteella ei ole mahdollista, eikä asian lopputuloksen kannalta välttämätöntäkään, määrittää ylivoimaisina esteinä pidettävien jakeluhäiriöiden tarkempaa määrää. Viestintävirasto pitää riittävänä Postin antamaa selvitystä siitä, miten se huolehtii jakeluhäiriöiden ja niiden toistuvuuden seurannasta sekä jakeluhäiriöihin puuttumisesta jatkossa. Posti on ilmoittanut toimipaikkakohtaisesti useita erilaisia uusia toimenpiteitä, joilla se pyrkii huolehtimaan viisipäiväisen jakelun to-

8 8 (9) teutumisesta Viestintäviraston lisäselvityspyynnössään erityisesti mainitsemilla postinumeroalueilla. Viestintäviraston arvion mukaan ilmoitetut toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia ja vaikuttavia. Näin ollen Viestintävirasto katsoo, ettei tällä hetkellä ole tarvetta velvoittaa Postia toteuttamaan muita uusia erityisiä korjaavia toimenpiteitä. Viestintävirasto katsoo kuitenkin tarpeelliseksi pitää edelleen voimassa aiemmalla päätöksellään asetetut velvoitteet, joiden mukaan Postin on seurattava tehostetusti jakelun toteutumista ja puututtava tarvittaessa uusin toimenpitein seurannassa ilmeneviin jakeluhäiriöihin. Tehostetun seurannan jatkaminen Viestintävirastossa Vaikka jakeluhäiriöitä on Postin antaman viimeisimmän raportin mukaan ollut loka-marraskuussa olennaisesti vähemmän kuin syyskuussa, häiriöitä on kuitenkin ollut edelleen merkittävästi ja enemmän kuin syyskuuta edeltävässä tilanteessa. Tämän johdosta tehostettua säännöllistä raportointia Viestintävirastolle on edelleen tarvetta jatkaa, jotta tilanteen kehitystä on mahdollista asianmukaisesti seurata. Viestintävirasto arvioi raportoinnin perusteella jatkuvasti uudelleen tarvetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin sekä sitä, voidaanko tehostetusta seurannasta luopua ja jatkaa jakeluhäiriöiden seurantaa osana säännöllistä vuosivalvontaa. Sovelletut lainkohdat Postilaki (415/2011) 15 1 mom., 17, 67 2 mom., 72 1 mom. ja 75 1 mom. Päätöksen voimaantulo Muutoksenhaku Päätös on voimassa tiedoksisaannista lukien. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Lain 6 :n mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

9 9 (9) Lisätiedot Lisätietoja päätöksestä antavat päällikkö Merja Saari, p ja lakimies Marko Priiki, p Sähköpostiosoitteet ovat muotoa Merja Saari Päällikkö Marko Priiki Lakimies Liitteet Valitusosoitus

Päätös uhkasakon asettamisesta yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöiden korjaamiseksi

Päätös uhkasakon asettamisesta yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöiden korjaamiseksi Päätös 1 (8) Dnro: 7.11.2016 663/912/2014 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Viestintäviraston päätökset 10.6.2014 ja 28.1.2016 yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta Päätös uhkasakon

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta

Viestintäviraston päätös yleispalvelukirjeiden jakelun toteutumisesta Päätös 1 (5) Dnro: 10.6.2014 663/912/2014 Itella Posti Oy Itella Oyj / lakiasiat PL 1 00011 ITELLA Viestintäviraston selvityspyyntö 13.5.2014, Itella Posti Oy:n selvitys 28.5.2014 Viestintäviraston päätös

Lisätiedot

Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana

Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana Päätös 1 (5) Dnro: 1.3.2018 1568/923/2017 Elisa Oyj Luvan pyytäminen matkaviestinverkon puhelinliittymien puhelinmarkkinointiin puhelun aikana Yritys, jota päätös koskee Elisa Oyj Toimenpidepyynnön tekijä

Lisätiedot

Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013

Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013 Päätös 1 (8) Dnro: 23.4.2014 1/912/2014 Itella Posti Oy Itella Oyj/lakiasiat PL 1 00011 Itella Postin yleispalvelun laatustandardin noudattaminen vuonna 2013 Tiivistelmä Viestintävirasto toteaa Itella

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1646/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI KIRJELÄHETYSTEN POSTIPALVELUN TARJONTAAN

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI KIRJELÄHETYSTEN POSTIPALVELUN TARJONTAAN Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1644/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta

Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta Päätös 1 (9) Dnro: 28.6.2016 788/911/2016 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta Yritys, jota päätös koskee Tiivistelmä Päätös Posti Oy (jäljempänä

Lisätiedot

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011

Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA. Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 1 (7) Määräys POSTILAATIKKOJEN SIJOITTELUSTA Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 29 päivänä huhtikuuta 2011 annetun postilain (415/2011) 48 :n nojalla 1 luku Yleiset

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 917/932/2014 Fox International Channels Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa Fox International

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1645/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely Menettelymuistio 1 (7) Dnro: 7.3.2019 Traficom/2/11.01.0 9/2019 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely 2 (7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Sovellettavat säännökset... 3 2.1 Postilaki...

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen tarjontaan 1. Teleyritykset, joita päätös koskee 2. Viestintäviraston päätös

Lisätiedot

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Päätös 1 (7) Dnro: 28.10.2014 1459/932/2013 Yleisradio Oy PL 94 00024 YLEISRADIO Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Asia VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Asian

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 5.7.2004 374/532/2004 ACN Communications Finland Oy PL 117 02100 ESPOO VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA ASIANOSAINEN ACN

Lisätiedot

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Päätös 1 (5) Dnro: 14.5.2013 274/512/2013 Mundio Mobile (Finland) Ltd 54 Marsh Wall London E14 9TP United Kingdom Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Asian tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Viestintävirasto

Lisätiedot

Laki. postilain muuttamisesta

Laki. postilain muuttamisesta Laki postilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan postilain (415/2011) 15 :n 1 momentin 1 kohta, 17 19, 26 :n 1 momentti, 27 :n 1 ja 3 momentti, 37 :n 3 momentti, 38 :n 3, 4 ja 6 momentti,

Lisätiedot

UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa?

UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa? UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa? Jakelun ajankohtaispäivä 25.11.2010 Viestintäneuvos Elina Normo, Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Postilain käsittelyvaihe hallituksen esityksen

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (5) Dnro: 27.6.2018 885/952/2018 Fonecta Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki 020202 Palvelut Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki Hakemuksenne 18.6.2018 (Krista Koskinen) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista

Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista Päätös 1 (5) Dnro: 19.6.2014 218/932/2013 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 SANOMA Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista Asian tausta VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Viestintävirastolta tiedusteltiin,

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön Päätös 1 (5) Dnro: 23.8.2017 1153/952/2017 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Hakemuksenne 7.8.2017 (Lasse Ilkka) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Lisätiedot

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä kuulo- ja puhevammaisille (512/512 kbit/s) tarjontaan 1. Teleyritys, jota päätös koskee 2. Viestintäviraston

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019. 1(10) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäväksi rajatylittävistä

Lisätiedot

Postilain uudistaminen. Liikenne- ja viestintävaliokunta

Postilain uudistaminen. Liikenne- ja viestintävaliokunta Postilain uudistaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 15.3.2017 1 Postimarkkinoiden tilanne nyt Postimarkkinat käyvät läpi hyvin rajua monivuotista rakennemuutosta, kun digitalisaatio vähentää voimakkaasti

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Postilain uudistaminen. Perustuslakivaliokunta

Postilain uudistaminen. Perustuslakivaliokunta Postilain uudistaminen Perustuslakivaliokunta 23.2.2017 1 Postimarkkinoiden tilanne nyt Postimarkkinat käyvät läpi hyvin rajua monivuotista rakennemuutosta, kun digitalisaatio vähentää voimakkaasti kirjeiden

Lisätiedot

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n Päätös 1(5) PL 100 00048 FORTUM Asia Asianosainen :n sähkölaskussa annettavat tiedot PL 100 00048 FORTUM Toimenpidepyynnön tekijä Vireilletulo 8.1.2018 Selostus asiasta Energiavirastoon saapui 8.1.2018

Lisätiedot

HE 6/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.

HE 6/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäviksi rajatylittäviä pakettipalveluita

Lisätiedot

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Päätös 1 (7) Dnro: 9.9.2016 95/932/2016 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Yritys, jota päätös koskee

Lisätiedot

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI)

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Analyysi 1 (7) Tämä analyysi korvaa Dnro: 28.10.2011 päivätyn analyysin. 14.1.2016 1081/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa Analyysi 1 (5) Dnro: 25.1.2018 1378/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Oulu Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton

Lisätiedot

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely

Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely Menettelymuistio 1 (9) Dnro: 31.8.2017 240/919/2017 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely DOHA-#4525634-v13-Viisipäiväiseen_jakeluun_kuuluvien_alueiden_määrittely.docx 2 (9) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004)

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) 1 (5) LIITE 2 SOVELLETTAVAT LAINKOHDAT Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) 38 (1.12.2006/1061) Maksuvelvollisuuden perusteet Ilmoituksenvaraista tai toimiluvanvaraista toimintaa harjoittava

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla:

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.

Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa. Päätös 1 (10) Dnro: 7.10.2015 150/932/2015 MTV Oy 00033 MTV Teemavalvonta kevät 2015 Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt xx päivänä xxkuuta 2007 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa

Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa Päätös 1 (10) Dnro: 13.5.2019 Traficom/59/11.01.02/ 2019 Posti Oy lakiasiat@posti.com Päätös kirjelähetysten noutamisen maksullisuudesta Poste restante -palvelussa Yritys, jota päätös koskee Päätös Asian

Lisätiedot

Postin näkemyksiä postilain muutokseen HE 272/2016 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta

Postin näkemyksiä postilain muutokseen HE 272/2016 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Postin näkemyksiä postilain muutokseen HE 272/2016 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Sääntelyn keventämisellä turvataan yleispalvelu Esitys postilain muuttamisesta on oikeansuuntainen ja tärkeä

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia

Lisätiedot

Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille

Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille Postinjakelu yhteysalusreitin saariin Yhteysalusjakelun on oltava tasapuolinen toimijoille 1 Posti Oy Yhteysalusten toimintamuutos kohtuuton yleispalvelun tuottamisen kannalta KHO on linjannut tuoreessa

Lisätiedot

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 1 (5) Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 828/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos koskee 2. Tiivistelmä AinaCom Oy, Alajärven Puhelinosuuskunta,

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (8) Dnro: 11.7.2014 157/932/2014 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 Sanoma Mainosaikatutkimus 9/2013 Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Asian taustaa Viestintävirasto

Lisätiedot

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Toimintamalli päivitetty 5.2.2014 - Muokattu 24.2. Rintanen 1 [Company] 31.12.2014 Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Posti on jaettava jokaisena työpäivänä, ellei

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus

Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus Päätös 1 (9) Dnro: 1.7.2015 158/929/2015 [Teleyritys] Viestintäviraston lausuntopyyntö 4.6.2015 dnro 158/929/2015 Asiakaspalvelun laatua koskevan tiedon julkaisuvelvollisuus 1 Tiivistelmä 2 Teleyritys,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 193. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 193. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 24.11.2016 Sivu 1 / 1 4841/2016 10.03.01 193 Postilaatikon sijoittamista koskevan määräyksen antaminen, Tammikuja 9 (Kiinteistö 49-438- 1-154) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Puisto,

Lisätiedot

POSTILAKI. Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus Viestintäneuvos Elina Normo

POSTILAKI. Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus Viestintäneuvos Elina Normo POSTILAKI Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus 16.3.2010 Viestintäneuvos Elina Normo Postityöryhmän tehtävä työryhmän tehtävänä tehdä ehdotus postipalvelulain

Lisätiedot

UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely

UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely 21.10.2010 1 Soveltamisala ja voimaantulo kokonaan uusi laki postipalvelulain tilalle soveltamisala ennallaan; osoitteellisten kirjelähetysten

Lisätiedot

YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN

YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN Viestintäviraston perustelumuistio 1643 /9210/2011 29.12.2011 YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN SISÄLLYSLUETTELO 1. NIMEÄMISMENETTELYN VIREILLETULO JA KÄSITTELY VIESTINTÄVIRASTOSSA...

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ 4.7.2018 EOAK/2959/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja APULAISOIKEUSASIAMIES SAKSLIN ESITTÄÄ POSTILAIN TÄSMENTÄMISTÄ 1

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 4.1.2008 3/934/2008 Elisa Oyj PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 1. TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE 2. RELEVANTIT MARKKINAT Elisa Oyj Viestintämarkkinalain

Lisätiedot

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016 1 (4) Työsuojelupäällikkö Anne Roine Helsingin Eläinsuojeluyhdistys - Helsingfors Djurskydssförening HESY Ry Yhdyskunnantie 11 00680 HELSINKI Viite Kuuleminen dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014, 4.3.2014

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 30.1.2008 252/934/2008 DNA Palvelut Oy PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 1. TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE 2. RELEVANTIT MARKKINAT DNA Palvelut Oy

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (7) 304 Liian aikainen jätteiden kuormaaminen Pursimiehenkadulla HEL 2012-013541 T 11 01 06 02 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireille tulo Asian käsittely

Lisätiedot

Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Energimarknadsverket

Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Energimarknadsverket Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (6) Asia Asianosainen Laskutuksen virheellisyys, vahvistusilmoituksen toimittamatta jättäminen ja ennakkolaskutus 220 Energia Oy Bulevardi 7 00120 Helsinki Toimenpidepyynnön

Lisätiedot

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5)

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) @ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) 14.11.2018 Dnro: 1260/940/2018 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pilkanmaan hankealue Hämeenkyrö Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pirkanmaan

Lisätiedot

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 1 (6) Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 52 ja 129

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta

Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 918/932/2014 SBS Discovery TV Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa SBS Discovery TV Oy Säännökset

Lisätiedot

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (5) Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 33 Alueidenkäytön toimistopäällikön päätös kadulla tehtävistä töistä perittävästä maksusta 81086824, Backström Mathias, tehtyyn muistutukseen HEL 2016-009143 T 10 01

Lisätiedot

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (6) Dnro: 10.6.2019 Traficom/585/11.05.02/2019 TTY-säätiö PL 527 33101 TAMPERE Tampereen korkeakoulusäätiö sr Tampereen yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Hakemuksenne 5.6.2019 (Riitta Rautio-Visuri)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla

Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla Päätös 1 (6) Dnro: 31.5.2013 828/9411/2012 Päätös huomattavasta markkinavoimasta kiinteästä puhelinverkosta nousevan puheliikenteen tukkumarkkinalla 1. Teleyritykset, joita päätös koskee 2. Tiivistelmä

Lisätiedot

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 1 (8) Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 79 :n nojalla:

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä Päätös Dnro KAIELY/513/07.01/2010 23.9.2016 Julkinen ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä ASIANOSAINEN ASIAN KÄSITTELY Metsähallitus Metsätalous Oy Kainuun ELY-keskukseen

Lisätiedot

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012 Kertomus 1 (9) Dnro: 20.12.2012 668/9322/2012 Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2012 Tiivistelmä Postilain (415/2011)

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu

Lisätiedot

DNA Oy. Päätös 1 (5) Dnro: /921/ Teleyritys, jota päätös koskee. DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA

DNA Oy. Päätös 1 (5) Dnro: /921/ Teleyritys, jota päätös koskee. DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA Päätös 1 (5) Dnro: 12.6.2013 867/921/2013 DNA Oy Viestintäviraston päätös DNA Oy:n nimeämisestä yleispalveluyritykseksi kuulo- ja puhevammaisille henkilöille tarkoitetun symmetrisen internetyhteyden (512/512

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

Vastinepyyntö. Dnro 694/452/17. Lauri. Liitteet

Vastinepyyntö. Dnro 694/452/17. Lauri. Liitteet @ TI ETOS U OJAVALTU UTETU N TO I M ISTO Dnro 694/452/17 25.4.2011 Vastinepyyntö Olette kirjeellänne22.2.2017 pyytänyt tietosuojavaltuutettua anfamaan määräyksen Hedman Partners Oy:n rekisterissä olevien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 7 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Kiertotie Oy:lle HEL 2013-016454 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 127/03.00.00/2012 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Kati Saastamoinen, puh. (09) 816 23422

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta

Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta Päätös 1 (11) Anonymisoitu Dnro: 8.5.2015 11/912/2015 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Viestintäviraston päätös maksikirjepalvelun lopettamisen postilain mukaisuudesta Postiyritys, jota

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 210. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 210. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 4841/2016 10.03.01 Rakennuslautakunta 193 24.11.2016 210 Postilaatikon sijoittamista koskevan määräyksen antaminen, Tammikuja 9 (kiinteistö 49-438- 1-154) Valmistelijat

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Lakimies Riitta Husso, Valvira 11.3.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15 ) 1. Työntekijä

Lisätiedot

Luvan hakeminen ja luvan saamisen edellytykset

Luvan hakeminen ja luvan saamisen edellytykset Luvan hakeminen ja luvan saamisen edellytykset Lakimies Arttu Malava Valvira.fi @ValviraAlkoholi Esitys on laadittu Tukkuinfo 2018 tilaisuutta varten. Valviran asiaan liittyvät kannanotot esitetään virallisissa

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n vastine 10.8. Päätös OKM/190/531/2017 6.10.2017 Air Navigation Services Finland Oy PL 157 01531 VANTAA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/190/531/2017, ja Air Navigation Services Finland Oy:n

Lisätiedot

Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus kytkennän välitykseen

Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus kytkennän välitykseen Päätös 1 (7) Dnro: 20.6.2017 233/952/2017 Telia Finland Oyj Teollisuuskatu 15 00510 HELSINKI Hakemuksenne 13.2.2017 ja sen täydennys 7.6.2017 ja 20.6.2017 (Tapio Haapanen) Telia Finland Oyj:n poikkeuslupahakemus

Lisätiedot

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2014

Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2014 Kertomus 1 (6) Dnro: 19.12.2014 556/912/2014 Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2014 1 Yhteenveto Viestintäviraston tekemästä

Lisätiedot