Nenän tukkoisuutta, eritystä, kutinaa tai. Pitkittynyt nuha. Näin tutkin. Esitiedot ovat tärkeitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nenän tukkoisuutta, eritystä, kutinaa tai. Pitkittynyt nuha. Näin tutkin. Esitiedot ovat tärkeitä"

Transkriptio

1 Näin tutkin Anne Pitkäranta ja Maija Hytönen Nenän ja sivuonteloiden tulehdukselliset oireet esiintyvät usein yhdessä. Rinosinuiittia pidetäänkin parempana terminä kuin riniittiä tai sinuiittia. Alle kaksi viikkoa kestävät oireet ovat tavallisimmin virusten aiheuttamia, eikä laajoihin tutkimuksiin ole aihetta, ellei vät oireet ole rajut. Pitkittyneellä rinosinuiitilla tarkoitetaan tilaa, joka on kestänyt yli 12 viikkoa. Perustutkimuksina avohoidossa ovat esitietojen selvittäminen, nenän ja nenänielun tähystys ja tarvittaessa allergiatestit ja sivuonteloröntgenkuva. Pohjoismaissa poskiontelopunktiolla on totunnaisesti ollut merkittävä asema, mutta muualla maailmassa sitä tehdään nykyisin vain vähän. Jos diagnoosi jää avoimeksi, oireet pahentuvat tai hoito epäonnistuu, potilas on syytä lähettää korva, nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille mm. nenäonteloiden tähystystä, nenän toimintamittauksia, sivuonteloiden tietokonekuvausta, tarkempia allergiatestejä tai kudosnäytteen ottoa varten. Nenän tukkoisuutta, eritystä, kutinaa tai aivastelua esiintyy satunnaisesti silloinkin, kun nenä on terve. Kyseessä on nuha, jos edellä mainituista oireista vähintään kahta esiintyy vähintään tunnin ajan lähes päivittäin. Nuhaan voi myös liittyä kasvojen kipua tai paineentunnetta, hajuaistin häiriöitä ja nielun limaisuutta (postnasal drip) (International Rhinitis Management Working Group 1994). Koska tulehduksen aiheuttaman nuhan yhteydessä esiintyy usein sivuonteloiden oireita ja löydöksiä, rinosinuiitti on tällöin parempi nimitys kuin nuha (Fokkens ym. 2005). Rinosinuiitti voidaan jakaa keston perusteella akuuttiin, alle 12 viikon kestoiseen, ja pitkittyneeseen, yli 12 viikon kestoiseen muotoon. Virusten aiheuttama rinosinuiitti kestää yleensä alle 14 päivää (Fokkens ym. 2005). Esitiedot ovat tärkeitä Duodecim 2006;122: Selvitä, milloin oireita esiintyy. Jatkuva tukkoisuus viittaa pysyvään anatomiseen rakennepoikkeavuuteen, tavallisimmin nenän väliseinän vinouteen. Vaihteleva tukkoisuus sopii nenän fysiologiseen vaihteluun tai poikkeavaan limakalvotoimintaan, esimerkiksi yliherkkyysnuhaan. Jaksoittainen IgE välitteinen allerginen nuha alkaa yleensä nuoruusiällä, ja oireilu vähenee iän mukana. Oireita ovat nenän kutina, aivastelu, vetistys ja tukkoisuus. Silmät punoittavat ja vetistävät. Yleisimmät aiheuttajat ovat lehtipuut, heinät ja pujo. Potilailla esiintyy usein myös muita atooppisen allergian ilmenemismuotoja (ihottuma, astma). Diagnoosi on usein mahdollinen jo esitietojen perusteella. Jatkuvassa allergisessa nuhassa limakalvoturvotus on keskeisin oire. Se voi olla mm. kissan, koiran, jyrsijöiden ja muiden kotieläinten, pölypunkkien tai työaltisteiden aiheuttama. Lehmä ja jauhot ovat keskeisiä työperäisen nuhan allergeenilähteitä. Rakennuksen kosteusvaurion seurauksena voi esiintyä mikrobikasvua, joka saattaa aiheuttaa allergisen nuhan tai erittämillään yhdisteillä pilata huoneilmaa ja ärsyttää limakalvoja. 827

2 Idiopaattisessa nuhassa (rhinitis vasomotoria) nenä reagoi tavallista voimakkaammin epäspesifisiin ärsykkeisiin (pölyt, hajut, alkoholi, tupakansavu, lämpötilan vaihtelut, psyykkinen stressi) ilman, että voidaan todeta objektiivisia allergialöydöksiä. Nenäoireet ovat tällöin tavallisesti ympärivuotisia ja hankalimpana ongelmana on yleensä vetinen nuha. Jos nenän tukkoisuus ja vuoto ovat lisääntyneet vähitellen, voi syynä olla nenäpolypoosi tai krooninen infektio. Nenän toispuolisen tukkoisuuden saattaa aiheuttaa hammasperäinen poskiontelotulehdus tai harvemmin nenän tai sivuonteloiden kasvain tai lapsilla vierasesine. Potilaan käyttämät lääkkeet, muut sairaudet, aikaisemmat hoidot ja nenän alueen leikkaukset on hyvä selvittää. Yhtenä pitkittyneen nuhan mahdollisena syynä kannattaa muistaa lääkitys (paikallinen vasokonstriktori tai pseudoefedriini antihistamiiniin yhdistettynä). Ammatti, asuinja työolosuhdetietojen sekä tupakointitapojen kartoitus auttaa nuhan syyn selvittämisessä. Älä unohda nenän ja nenänielun tähystystä Ennen nenän limakalvon supistamista tutkitaan limakalvon turpeus, väri, erite ja mahdolliset karstat nenässä. Kun limakalvot supistetaan pyyhkimällä ne kevyesti adrenaliiniin kostutetulla pienellä vanupuikolla tai vasokonstriktorisuihkeella, saadaan nenäkäytäviin parempi näkyvyys (kuva 1). Nenän väliseinän rakenne ja kuorikoiden koko ja muoto tarkistetaan. Supistuksen jälkeen seulalokeroista lähtevät polyypit tai muut poikkeavat rakenteet näkyvät paremmin. Alhaalla nenäkäytävän pohjassa olevat luu tai rustoharjanteet ovat useimmiten merkityksettömiä hengitysilman virtauksen kannalta. Ne voivat kuitenkin joskus aiheuttaa nenän karstoittumista ja siten lisätä tukkoisuutta. Takarinoskopia on hyvä tutkimus pitkittyneen nuhan syyn selvittelyssä. Siinä nähdään nenänielu, nenän takaosa ja nenänieluaukot. Mahdolliset nenänielun tukkivat kasvaimet, karstaisuus, nenästä valuva lima ja takaosan polyypit saadaan niin ikään näkyviin. Myös tarkemman tähystyksen mahdollistavat nasoskoopit ovat yleistymässä vastaanotoilla. Kuva 1. Oikea nenäkäytävä ennen supistamista ja lidokaiiniadrenaliinisupistuksen jälkeen, jolloin turpean alakuorikon takaa on helposti nähtävissä keskikuorikko. Kuvantamis ja kaikututkimukset Nenän ja sivuonteloiden röntgenkuvaus on ollut pitkään perustutkimus akuuttien ja kroonisten sivuontelotulehdusten diagnostiikassa. Nykytietämyksen mukaan NSO kuvan spesifisyys ja sensitiivisyys ovat kuitenkin kohtalaisen huonot, eikä tavallista NSO röntgenkuvaa enää suositellakaan rinosinuiittipotilaan ensisijaiseksi tutkimukseksi (Fokkens ym. 2005) (kuva 2). NSO kuva on kuitenkin edelleen käyttökelpoinen tutkimus silloin, kun potilaan nenä tai sivuontelo oireet ovat epätyypilliset. Kaikukuvauksen käyttö aikuisten äkillisen poskiontelotulehduksen diagnostiikassa on lisääntynyt, mutta löydösten luotettava tulkinta vaatii koulutusta ja kokemusta (Varonen ym. 2003). Jos ontelo on ilmapitoinen ja limakalvoltaan normaali, ultraääni pysähtyy ontelon etuseinään ja heijastuu siitä eikä muita kaikuja saada. Eritteisessä ontelossa ultraääni etenee onte 828 A. Pitkäranta ja M. Hytönen

3 AVOHOITO alle 7 vrk 5 14 vrk 2 12 viikkoa Rajut oireet Kliininen tila sopii flunssaan Kliininen tutkimus Epäily märkäisestä tulehduksesta Kliininen tutkimus Allergiatutkimukset (NSO-röntgen) Oireenmukainen hoito Ei Kyllä Positiivinen löydös Ei parane Poskiontelon ultraäänitutkimus Asianmukainen hoito - Toispuolinen sivuontelotulehdus - Särky tai turvotus otsassa, silmässä tai silmäluomessa - Verinen vuoto nenästä - Voimakas päänsärky - Neurologiset oireet - Komplikaatioepäilyt Uusiutuu > 3 kertaa 6 kk:n aikana Antibioottihoito yli 12 viikkoa Kliininen tutkimus Endoskopia Punktio ERIKOISSAIRAANHOITO Rinomanometria Akustinen rinometria Allergiatesti Nenän solujen tutkimus Tietokonekuvaus Magneettikuvaus Altistustestit Kuva 2. Kaavio nuhapotilaan tutkimisesta. lon takaseinään, josta heijastuva kaiku (ns. takaseinäkaiku) on merkki nesteestä poskiontelossa. Syynä on yleensä tulehduksen aiheuttama nestekertymä, mutta takaseinäkaiku voi tulla myös poskiontelon kystasta. Tavallisimmin takaseinäkaiku tulee aikuisella noin 4 cm:n syvyydestä. Kroonisessa poskiontelotulehduksessa ei kaikututkimuksesta ole hyötyä (Vento ym. 1999). Sivuonteloiden tietokonekuvaus tehdään (erikoissairaanhoidossa) pitkittyneessä nuhassa, jonka syy on epäselvä, tai kun oireet ovat rajuja ja eteneviä. Sivuonteloiden magneettikuvausta tarvitaan lähinnä sivuonteloiden kasvaimia epäiltäessä. Milloin on aihetta allergiatutkimuksiin? Jos pitkittyvän nuhan syyksi epäillään esitietojen perusteella allergiaa, varmistus herkistymisestä saadaan ihopistokokeella. Tämä koe voidaan tehdä kaikenikäisille. Vaihtoehtoisina tutkimuksina pienille lapsille ja dermografismin haitatessa tulkintaa ovat spesifiset allergeenivasta ainemääritykset, ns. RAST seulonta tai RAST tutkimukset. Ihopistokokeet ovat luotettavia, mutta niiden kliinistä merkitystä arvioitaessa tulee muistaa myös väärien positiivisten ja negatiivisten tulosten mahdollisuus (Juntunen Backman ym. 1995). Huomattava on, että ihopistokokeessa tutkitaan allergeenin aiheuttamaa ihoreaktiota, joka saattaa poiketa nenän allergeenivasteesta. Allergisessa ympärivuotisessa nuhassa ihopistokokeen tai RAST tutkimuksen positiivinen tulos yhdessä positiivisten esitietojen kanssa on diagnostinen. Lievät reaktiot voivat viitata herkistymiseen allergeenille, mutta niiden kliininen merkitys on epävarmempi. Seerumin suuri kokonais IgE pitoisuus viittaa yleensä atopiataipumukseen, mutta pieni pitoisuus ei sulje pois allergiaa, vaan potilaalla saattaa olla tällöin 829

4 voimakaskin allergia yksittäiselle allergeenille. Altistuminen kosteusvauriohomeille voidaan osoittaa spesifisillä IgG määrityksillä, mutta positiivinen tulos osoittaa vain joskus tapahtuneen altistumisen ei allergiaa eikä IgG pitoisuus myöskään korreloi oireisiin. Nenän irtosolututkimus, jossa tutkitaan limakalvon solut sekä mahdolliset solumuutokset ja tulehdukselliset solut, osoittaa hyvin limakalvon tilan (Meltzer ym. 1993). Erite eosinofilia viittaa yliherkkyystyyppiseen tulehdukseen ja neutrofiilit ja lymfosyytit infektioon. Terveen limakalvon pääsolu on värekarvallinen lieriöepiteelisolu, mutta kroonisessa infektiossa lieriöepiteeli voi muuttua levyepiteeliksi. Pitääkö poskiontelot punktoida? Suomessa poskiontelopunktion asema poskiontelotulehduksen diagnostiikassa on ollut vahva, ja punktio on edelleenkin Käypä hoito suosituksen mukaan asianmukainen sekä diagnostisena että hoidollisena toimenpiteenä poskiontelotulehdusta epäiltäessä (Äkillisen poskiontelotulehduksen hoito. Käypä hoito suositus 1999, Blomgren ym. 2005). Uudessa eurooppalaisessa rinosinuiitin tutkimus ja hoitosuosituksessa ei poskionteloiden huuhtelua pidetä tarpeellisena ainakaan avohoidossa (European position paper on rhinosinusitis and nasal polyps executive summary 2005). Työperäinen nuha Työperäistä nuhaa epäiltäessä potilas voidaan lähettää erikoislääkärille diagnoosin varmistavaa spesifistä nenäaltistustestiä varten. Nautakarjasta peräisin olevat allergeenit ovat Suomessa yleisimpiä työperäisen nuhan aiheuttajia. Leipomotyöntekijän herkistyminen vehnän tai rukiin allergeeneille voi aiheuttaa työperäisen allergisen nuhan tai astman. Työperäisiä allergeenilähteitä voivat olla myös esimerkiksi puupöly, tarha ja laboratorioeläimet, punkit, kampaajien käyttämät kemikaalit, lateksi ja monet kemikaalit. Teollisuushalleissa ilman epäpuhtaudet saattavat ärsyttää herkkien yksilöiden limakalvoja epäspesifisesti tai pahentaa muusta syystä johtuvaa kroonista nuhaa. Milloin potilas on syytä lähettää jatkotutkimuksiin? Suurella osalla nuhapotilaista on virusten aiheuttama ylähengitystieinfektio, joka vain noin 0,5 2 %:lla muuttuu bakteerin aiheuttamaksi sivuontelotulehdukseksi. Näiden potilaiden osalta tulee välttää ylidiagnostiikkaa NSO kuvien perusteella ja ylihoitoa antibiooteilla. Epäiltäessä rinosinuiitin komplikaatioita (silmäkuopan selluliitti, luukalvon alainen tai silmäkuopan sisäinen märkäpesäke tai kallonsisäiset komplikaatiot) potilas on lähetettävä korvalääkärille. Samoin menetellään, kun bakteerin aiheuttama sivuontelotulehdus on uusinut useita kertoja. Jos nuha pitkittyy yli 12 viikon eikä hoidosta ole ollut hyötyä, on potilas myös syytä lähettää erikoissairaanhoitoon. Erikoissairaanhoidon tutkimukset Erikoislääkärin perustutkimuksiin kuuluu nenän tähystys jäykällä tai taipuisalla endoskoopilla. Rinomanometria mittaa nenän virtausvastusta ja nenän kautta hengitetyn ilman painetta. Akustisella rinometrilla saadaan kuva nenän tilavuudesta ja ahtaasta kohdasta (Pirilä ja Tikanto y d i n a s i a t Alle viikon kestänyt nuha on tavallisimmin virusten aiheuttama. Sivuonteloröntgenkuvien tarpeetonta ottoa äkillistä rinosinuiittia sairastavilta tulisi välttää. Elleivät oireet ole kovin rajut, potilas tulisi lähettää erikoissairaanhoitoon vasta, kun nuha on kestänyt yli 12 viiikkoa. Siihen asti avohoidossa tehtävät kliiniset tutkimukset ja hoito yleensä riittävät. 830 A. Pitkäranta ja M. Hytönen

5 2001). Se soveltuu myös hyvin nenän limakalvomuutosten mittaamiseen nenäaltistuskokeessa. Nenän ulos ja sisäänhengityksen huippuvirtausta (nenä PEF ja PIF) voidaan käyttää samalla tavalla kuin astman diagnostiikassa käytetään keuhkojen PEF mittausta. Näiden tutkimusten käyttö kliinisessä työssä on kuitenkin vähäistä. Nenän huippuvirtausmittauksia on lähinnä käytetty lääketutkimuksissa ja työperäisen nuhan diagnostiikassa (Åhman 1992). Nenäaltistuskoe voidaan tehdä allergista nuhaa tutkittaessa. Tyypillinen käyttöaihe on työperäisen nuhan tutkiminen (Toskala Hannikainen ja Vanhanen 2005). Nenäaltiskoetta voidaan käyttää myös, kun halutaan varmistus allergeenista siedätyshoitoa harkittaessa. Nenän ja sivuonteloiden värekarvatoimintaa voidaan tutkia yksinkertaisimmin ns. sakariinitestin avulla. Siinä nenäonteloon asetetaan sakariinitabletti. Hyvin toimivat värekarvat kuljettavat sakariinia nenänieluun normaalisti noin minuutin kuluessa. Värekarvatoimintaa voidaan tutkia myös elektronimikroskopian, soluviljelyn ja värekarvojen liikkeen kuvaamisen avulla. Lopuksi Nuha on yleinen syy lääkärin vastaanotolle hakeutumiseen. Suurin osa nuhapotilaista kärsii hengitystieinfektioon liittyvästä lyhytkestoisesta oireesta, jonka ylihoitoa antibiooteilla tulisi välttää samoin kuin tarpeetonta NSO röntgenkuvausta. Kun nenä tai sivuontelo oireet ovat voimakkaita, nopeasti eteneviä, yli 12 viikkoa kestäviä, toispuolisia tai muuten epätyypillisiä, on potilas syytä lähettää erikoislääkärin tutkimuksiin. Kirjallisuutta Blomgren K, Alho O-P, Ertama L, ym. Acute sinusitis: Finnish clinical practice quidelines. Scand J Infect Dis 2005;37: European position paper on rhinosinusitits and nasal polyps (EPOS). Rhinology 2005;18:1 18. Suppl. Saatavissa: Fokkens W, Lund V, Bachert C, ym. EAACI position paper on rhinosinusitis and nasal polyps executive summary. Allergy 2005;60: International rhinitis management working group. International consensus report on the diagnosis and management of rhinitis. Allergy 1994;49 Suppl 19:S5 34. Juntunen Backman K, Kalimo K, Kuusisto P, Reunala T. Ihopistokokeet allergian perusdiagnostiikassa. Suomen Allergologi ja Immunologiyhdistyksen suositus. Suom Lääkäril 1995;8:8738. Meltzer EO, Orgel HA, Jalowayski AA. Cytology. Kirjassa: Mygind N, nacleiro RM, toim. Allergic and non allergic rhinitis. Copenhagen: Munksgaard, 1993, s Pirilä T, Tikanto J. Unilateral and bilateral effects of nasal septum surgery demonstrated with acoustic rhinometry, rhinomanometry, and subjective assessment. Am J Rhinol 2001;15: Toskala Hannikainen E, Vanhanen M. Työperäinen nuha. Suom Lääkäril 2005;10: Varonen H, Savolainen S, Kunnamo I, Heikkinen R, Revonta M. Acute rhinosinusitis in primary care: a comparison of symptoms, signs, ultrasound, and radiography. Rhinolology 2003;41: Vento SI, Ertama LO, Hytönen ML, Malmberg CH. A mode ultrasound in the diagnosis of chronic polypous sinuitis. Acta Otolaryngol 1999;119: Åhman M. Nasal peak flow rate records in work related nasal blockage. Acta Otolaryngol 1992;112: Äkillisen poskiontelotulehduksen hoito. Käypä hoito suositus. Suomen Otolaryngologiyhdistys ry ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Duodecim 1999;115: Anne Pitkäranta, dosentti, osastonylilääkäri anne.pitkaranta@hus.fi Maija Hytönen, dosentti, erikoislääkäri HYKS:n korvaklinikka PL 220, HUS 831

Nenällä on monta tehtävää: se kostuttaa,

Nenällä on monta tehtävää: se kostuttaa, Näin hoidan Maija Hytönen Hyvin toimiva nenähengitys on oleellista hyvinvoinnille. Syitä tukkoisuuteen ovat nenän ja sivuonteloiden akuutit ja krooniset tulehdukset, jatkuva tai jaksoittainen allerginen

Lisätiedot

VARUSMIEHEN YLÄHENGITYSTIEINFEKTION DIAGNOSOINTI JA HOITO SEKÄ POTI- LASASIAKIRJAMERKINTÖJEN PUUTTEELLISUUS

VARUSMIEHEN YLÄHENGITYSTIEINFEKTION DIAGNOSOINTI JA HOITO SEKÄ POTI- LASASIAKIRJAMERKINTÖJEN PUUTTEELLISUUS 20.5.2013 Dnro 2616/4/11 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Iisa Suhonen VARUSMIEHEN YLÄHENGITYSTIEINFEKTION DIAGNOSOINTI JA HOITO SEKÄ POTI- LASASIAKIRJAMERKINTÖJEN

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Sivuontelotulehdus

Käypä hoito -suositus. Sivuontelotulehdus Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Korva-, nenä- ja kurkkutaudit - Pään ja kaulan kirurgia ry:n asettama työryhmä Päivitetty 10.6.2013 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Mitä sisäilmaoireet ovat?

Mitä sisäilmaoireet ovat? Oireita sisäilmasta? kliininen näkökulma koti Soile Jungewelter, LL, HLL korvatautien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Työterveyslaitos RAKLI 04.10.2017 työpaikka luonto auto kiitokset ylilääkäri Kirsi

Lisätiedot

Allerginen nuha on lapsuusiän yleisimpiä

Allerginen nuha on lapsuusiän yleisimpiä Lasten allergologia Juhani Rinne ja Erkka Valovirta Allerginen nuha on erittäin yleinen vaiva jo lapsuusiällä. Nenäoireiden, tukkoisuuden, aivastelun, kutinan, vuodon ja silmäoireiden ohella siihen liittyy

Lisätiedot

ALLERGIAKYSELYLOMAKE

ALLERGIAKYSELYLOMAKE ALLERGIAKYSELYLOMAKE PHSotey 2013 KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) _/ 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu,

Lisätiedot

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA:

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA: 1 ALLERGIAKYSELYLOMAKE VSSHP KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) / 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä

Lisätiedot

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa Allergiavaroitus! aivastelua silmät vuotaa Nenä tukossa tip tip Allergia on hyvin yleinen mutta silti vakava sairaus. Monet aliarvioivat sairautensa ja luulevat kärsivänsä usein vilustumisesta. Nuha, nenän

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa:

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Ryhmittely 1) Ymmärrettävä, hallittava ja osattava käyttää tai soveltaa 2) Tiedettävä, tunnistettava 3) Erityisosaamista

Lisätiedot

Aikuisen äkillisen sivuontelotulehduksen diagnostiikka ja hoito

Aikuisen äkillisen sivuontelotulehduksen diagnostiikka ja hoito KATSAUS TIETEESSÄ MAIJA HYTÖNEN dosentti, osastonylilääkäri HYKS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka JARI SUVILEHTO LKT, erikoislääkäri, yksityislääkäri Helsinki MIKKO SEPPÄNEN LT, erikoislääkäri

Lisätiedot

Nenän rakenteen ja toiminnan tutkiminen

Nenän rakenteen ja toiminnan tutkiminen TIETEESSÄ LOTTA HAAVISTO LL, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri TYKS, Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka lotta.haavisto@tyks.fi Nenän rakenteen ja toiminnan tutkiminen Nenän toiminnan tutkimisessa

Lisätiedot

Lasten korvatulehdukset

Lasten korvatulehdukset Lasten korvatulehdukset Tuomo Puhakka Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Lääket.tri, dosentti TYKS Korvaklinikka Ei sidonnaisuuksia Luennon sisältö Syntymekanismi Riskitekijät Diagnostiikka

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 10 maaliskuuta 2016 Mometasoni Versio 1.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Nuha Allerginen nuha on ylähengitysteiden

Lisätiedot

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen ulosvirtaus Kuvaa suurten hengitysteiden väljyyttä Puhalluksiin vaikuttavat:

Lisätiedot

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön

Lisätiedot

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto

Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto Allergiatutkimukset kenelle, milloin, miksi? Tiina Ilves MKS Ihotautien vastaanotto 17.5.2018 Yleistä allergiasta Yliherkkyys = normaalista poikkeava reaktio ulkoiselle ärsykkeelle tai aineelle, jonka

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet

Lisätiedot

Äkillisen poskiontelotulehduksen hoitosuositus

Äkillisen poskiontelotulehduksen hoitosuositus Mikstra Äkillisen poskiontelotulehduksen hoitosuositus Tavoitteet ja kohderyhmät Hoitosuositus koskee alle kuukauden kestänyttä bakteerien aiheuttamaa poskiontelotulehdusta, ja se on tarkoitettu kaikenikäisille

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri 24.3.2017 -- Tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut. -- Liian alhainen tai korkea lämpötila (21-22C). Veto. -- Kuiva ilma (lämmityskaudella 25-45%). -- Ilman

Lisätiedot

Aikuiset sairastavat 2 5 nuhakuumetta vuodessa, lapset. Aikuispotilaan krooninen poskiontelotulehdus: missä syy, mikä hoito?

Aikuiset sairastavat 2 5 nuhakuumetta vuodessa, lapset. Aikuispotilaan krooninen poskiontelotulehdus: missä syy, mikä hoito? Katsausartikkeli Jura Numminen, Sanna Toppila-Salmi Aikuispotilaan krooninen poskiontelotulehdus: missä syy, mikä hoito? Tärkein tieto K Uusi kliininen poskiontelotulehduksen määritelmä perustuu potilaan

Lisätiedot

Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala

Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala 5.4. 2017 Työryhmä Askolan tk Loviisan tk Porvoon tk Sipoon tk Porvoon lääkärikeskus Porvoon apteekki Porvoon sairaala < 12-vuotiaan lapsen

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni

VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni EBV-infektio VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ I SUURENTUNEET IMUSOLMUKKEET KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ II KATTEISET NIELURISAT NIELUN VERENPURKAUMAT KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ III

Lisätiedot

Kosteus- homevauriopotilas. Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan

Kosteus- homevauriopotilas. Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan Kosteus- homevauriopotilas Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 27.1.2016 Perustuu

Lisätiedot

Ammattinuhasta. Liisa Airaksinen, knk-erikoislääkäri, LT Työterveyslaitos

Ammattinuhasta. Liisa Airaksinen, knk-erikoislääkäri, LT Työterveyslaitos Ammattinuhasta Liisa Airaksinen, knk-erikoislääkäri, LT Työterveyslaitos Occupational Rhinitis: EAACI classification 2009 EAACI Task Force of Occupational Rhinitis, Moscato et al., Allergy 2008 Ammattinuhasta

Lisätiedot

Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa

Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa 1.Käynti - lääkärin vastaanotto Astman selvittely - diagnostiikka Oireileva potilas. Ajanvaraus(hoitaja)- Hoidon tarpeen arvio Varataan aika

Lisätiedot

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9.

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9. 1 Uloshengityksen sekuntikapasiteetti FEV1 Nopea vitaalikapasiteetti FVC FEV % = FEV1 /FVC Vitaalikapasiteetti VC Uloshengityksen huippuvirtaus PEF Keuhkojen kokonaistilavuus TLC Residuaalivolyymi RV RV

Lisätiedot

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän

Lisätiedot

Terve lapsi sairastaa normaalisti kolmesta

Terve lapsi sairastaa normaalisti kolmesta Tapausselostus Lasten sivuontelotulehduksiin liittyvät vakavat komplikaatiot Anne Pitkäranta, Timo Atula ja Maija Hytönen Lapsen sivuontelotulehdus on tavallinen, usein flunssaan liittyvä tauti, joka paranee

Lisätiedot

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työikäisen väestön yleistyvä sairaus Astman esiintyvyyden on todettu 12-kertaistuneen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

PÄIVYSTÄVÄ SAIRAANHOITAJA TORNION TERVEYSKESKUKSESSA. 161009 Merja Ollila Marianne Kunnari

PÄIVYSTÄVÄ SAIRAANHOITAJA TORNION TERVEYSKESKUKSESSA. 161009 Merja Ollila Marianne Kunnari PÄIVYSTÄVÄ SAIRAANHOITAJA TORNION TERVEYSKESKUKSESSA 161009 Merja Ollila Marianne Kunnari VIIME VUOSINA OLEMME SUUNNITELLEET JA KEHITTÄNEET TYÖNKUVAAMME JA PYRKINEET KOHDENTAMAAN HENKILÖSTÖÄ KÄYTÄNNÖSSÄ

Lisätiedot

Allerginen nuha. allergia.fi

Allerginen nuha. allergia.fi Allerginen nuha allergia.fi Sisältö Allerginen nuha Allerginen nuha 3 Mihin tarvitsemme nenää? 5 Kausiluonteinen allerginen nuha 5 Ympärivuotinen allerginen nuha 6 Eläinallergia 7 Ruoka 8 Työperäiset allergeenit

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Työperäinen nuha. Allerginen ammattinuha

Työperäinen nuha. Allerginen ammattinuha Liisa Airaksinen ja Elina Toskala NÄIN TUTKIN Kroonisen tai toistuvan nuhan taustalla voi olla työperäinen syy. Työympäristön pölyt, käryt, savut, huurut ja hajut voivat aiheuttaa nenän ärsytystä tai nuhaa.

Lisätiedot

Mitä astma on? Astma on lasten yleisin pitkäaikaissairaus. Sitä sairastaa noin viisi prosenttia suomalaislapsista. Astma voi alkaa missä iässä tahansa ja oireet voivat olla kausiluonteisia tai ympärivuotisia.

Lisätiedot

Allergia monilla, kesä kaikilla

Allergia monilla, kesä kaikilla Anna Pelkonen TEEMA: KESÄNUMERO 20 Allergia monilla, kesä kaikilla Lumisen talven jälkeen tulee valoisa ja lämmin kesä. Kaikille kesä ei kuitenkaan ole pelkkää riemua. Aivastuttaa, vesi valuu nenästä tai

Lisätiedot

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET Hannele Oikarinen työterveyslääkäri, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri 20.3.2017 Todettujen sisäilmaongelmien terveyshaitat Pölyisyys Allergiaoireet,

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka

Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka Allerginen lapsi neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka Allergioiden

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA Putus T, Rauhaniemi J, Luosujärvi R, Vallius M, Vaali K Turun yliopisto; HUS reumasairauksien klinikka; Sisäilmatalo

Lisätiedot

Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta

Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta Mitä kannat töistä kotiin suojaudu allergeeneilta Missä mennään FinLASin syysseminaari 3.12.2012 Koe-eläinkeskus, Oulun yliopisto Hanna-Marja.Voipio@oulu.fi Tässä esityksessä Puremat ja raapimat Koe-eläinallergiat

Lisätiedot

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Allerginen nuha SISÄLTÖ

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Allerginen nuha SISÄLTÖ Allerginen nuha 1 SISÄLTÖ Mihin tarvitsemme nenää?... 4 Allergisen nuhan aiheuttajat... 4 Kausiluonteinen allerginen nuha... 5 Ympärivuotinen allerginen nuha... 7 Lemmikkieläimet... 7 Työperäiset allergeenit...

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia): VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus. Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus. Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus Näyttöön perustuva lääketiede Näyttöön perustuva lääketiede (engl. evidence-based

Lisätiedot

OTSAONTELOTULEHDUKSEN HOITOTULOKSET KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIEN KLINIKASSA VUOSINA 2005 2010

OTSAONTELOTULEHDUKSEN HOITOTULOKSET KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIEN KLINIKASSA VUOSINA 2005 2010 OTSAONTELOTULEHDUKSEN HOITOTULOKSET KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIEN KLINIKASSA VUOSINA 2005 2010 Tiina Hurri Opinnäytetutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen

Lisätiedot

Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU

Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU Mitä spirometrialla mitataan? O 2 Keuhkosairaudet vaikuttavat yleisimmin keuhkojen

Lisätiedot

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota

Lisätiedot

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011

Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Jukka Vadén Ylilääkäri, keuhkosairaudet KHKS 6.10.2011 Varhaisdiagnostiikkaa? 56-vuotias mies Tupakointi 40 askivuotta, 16 -vuotiaasta 54-vuotiaaksi Rakennustyö, vesieristäjä viimeiset 5 työvuottaan, fyysisesti

Lisätiedot

PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA. Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite

PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA. Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite PEF- JA PIF-MITTARIT ASTMAN DIAGNOSTIIKASSA JA HOIDOSSA Sairaanhoitaja Minna Suhonen, Soite PEF PEF = uloshengityksen huippuvirtaus (peak expiratory flow) saavutetaan ulospuhalluksen alkuvaiheessa -> mittaukseen

Lisätiedot

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta

Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Irmeli Lindström 12.5.2017 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Työkyvyttömyys käsitteenä Perustuu sairausvakuutus-, työeläke-, kansaneläke- sekä ammattitauti-

Lisätiedot

Miten selviytyä terveenä työelämässä

Miten selviytyä terveenä työelämässä Miten selviytyä terveenä työelämässä ammatilliset riskit hius- ja kauneudenhoitoalalla tutkimusten valossa 29.10.2014 Timo Leino, LT, dos. Ylilääkäri Työterveyslaitos 29.10.2014 Nuori kampaaja uransa alussa

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön.

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI SOLUPRICK SQ hyönteismyrkyt, liuos ihopistotestiin - 801 Mehiläisen myrkky (Apis mellifera) - 802 Ampiaisen myrkky (Vespula spp.) 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti

Lisätiedot

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIOPNEUMONIA LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIO = vetää henkeen/keuhkoon Aspiraatin sisältö voi olla peräisin suun / nielun alueelta, ylä-gi kanavasta tai esim. vierasesine tai verta. Terveillä

Lisätiedot

TYPPIOKSIDIANALYYSI. Pt-NO-ex. Katriina Jokela bio6sn 2009

TYPPIOKSIDIANALYYSI. Pt-NO-ex. Katriina Jokela bio6sn 2009 TYPPIOKSIDIANALYYSI Pt-NO-ex Katriina Jokela bio6sn 2009 Typpioksidianalyysi Typpioksidianalyysi on viimeaikoina yleistynyt tutkimus jota käytetään astman diagnostiikassa. Astma aiheuttama eosinofiilinen

Lisätiedot

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle?

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Juha Jantunen Allergia- ja astmaliitto, Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti Allergian ja astman kustannukset Suorat kustannukset Epäsuorat tuottavuuskustannukset

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Allergia ja astma Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Aikuisväestön sekä lasten ja nuorten astma- ja allergiatutkimukset Pohjois- Karjalassa ja Pitkärannassa 5.9.2012

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011

LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011 LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011 Elina Valjakka Syventävien opintojen opinnäyte Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Lokakuu 2014 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSMETODI... 2 2.1

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla

Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla Juhani Tavasti Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, ensihoidon erityispätevyys Akuuttilääketieteen erikoistuva lääkäri Ensihoidon osastonylilääkäri,

Lisätiedot

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Liikkujan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET

SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET Kirsi Timonen, ylilääkäri, Kliininen fysiologia ja isotooppitutkimukset, Sairaalafysiologian yksikkö, ksshp TYÖRYHMÄ, MOODI 2015 Anssi Sovijärvi (pj) Annette

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa

Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on

Astma. Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus. Astma on Astma Eeva-Maija Nieminen Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT Kliininen opettaja HY HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Astma on Hengitysteiden tulehduksellinen sairaus, johon liittyy vaihteleva, ainakin osittain

Lisätiedot

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Urheilijan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta ROSACEA. Noin 2 10 prosenttia aikuisväestöstä sairastaa rosaceaa (ruusufinni). Se on krooninen ihosairaus, joka aiheuttaa punoitusta, pieniä näppylöitä ja tulehduksellista

Lisätiedot

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda ALLERGIAT JA ASTMA Tekijät: Reetta, Panu, Matilda 5.9.2016 Allergian oireet Oireet jaetaan niiden esiintymisalueiden ja aiheuttavien vaivojen mukaan. Oireita voi ilmetä useita yhtäaikaisesti, esim. siitepölyallergikolla

Lisätiedot

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 Yhteenvetoraportti N=393 Kysely avattiin 25.11.2016 ja vastausaika päättyi 19.12.2016. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä ja oppilaat vastasivat

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2009 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 29.4.2009 Faksi (09) 604 714 1(1) KOSTEUSVAURIOASTMAN TOTEAMINEN AMMATTITAUDIKSI Tapaturmavakuutus-

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Miten selviytyä terveenä työelämässä

Miten selviytyä terveenä työelämässä Miten selviytyä terveenä työelämässä ammatilliset riskit hius- ja kauneudenhoitoalalla tutkimusten valossa 29.10.2014 1 Timo Leino, LT, dos. Ylilääkäri Työterveyslaitos 29.10.2014 Nuori kampaaja uransa

Lisätiedot

Thorax NSO SISÄLTÖ. röntgenkuvauksen indikaatiot ja. Thorax-röntgenkuvauksen indikaatiot

Thorax NSO SISÄLTÖ. röntgenkuvauksen indikaatiot ja. Thorax-röntgenkuvauksen indikaatiot THX1 kuvantulkinta 2013 SISÄLTÖ Thorax NSO thorax-kuvauksen indikaatiot ja tekniikka (makuu- ja pystythorax) thorax-kuvan systemaattinen analysointi thorax-lausunnon komponentit nenän sivuonteloiden röntgenkuvauksen

Lisätiedot