Asiakaspalvelijat kertovat kehuvia ja ihastelevia palautteita Kumpulan remontista
|
|
- Ada Ahola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asiakaspalvelijat kertovat kehuvia ja ihastelevia palautteita Kumpulan remontista Posted on by Lea Kujala Pitkällisen suunnittelun, kokoelmatyön ja remontin jäljiltä Kumpulaan avattiin uusi oppimisympäristökirjasto viime joulukuun ensimmäisenä päivänä. Kumpulan kokeneella asiakaspalelun ydinryhmällä on ollut paras näköalapaikka havainnoida, miten asiakkaat ovat uuden kirjastotilan ottaneet vastaan. Toisaalta myös työympäristö on uusi. Kyselimme ensi käden kommentteja ammattilaisilta neljä kuukautta remontin valmistumisen jälkeen. Millaisia kokemuksia sinulla on ollut toimiessasi asiakaspalvelussa uudessa kirjastotilassa? Miltei pelkästään positiivisia. Uudistuneet tilat mahdollistavat monipuolisemman asiakaspalvelun. Asiakaspalvelu on tehokkaampaa ja helpommin lähestyttävissä käytetyimpien kokoelmien ja työskentelyalueiden lähellä. Mutu-tuntumalla asiakasmäärät ovat hieman kasvaneet. Harmi ettei meillä ole tästä dataa avajaisista saakka. Eniten kysytty asia on ehdottomasti opiskelijatulostimen sijainti (edelleen!). Olisi hienoa jos se saataisiin kirjaston tiloihin. Tulostus, kopiointi ja skannaus ovat ylipäätään käytetyimpiä palveluita. Asiakkaat ovat lähes poikkeuksetta yhtä mukavia kuin ennenkin! Heiltä saatava suora palaute ja kiitokset lämmittävät aina mieltä.
2 Infon sijoittuminen alakerran ison luku- ja oleskelualueen reunaan on onnistunut. Verrattuna entiseen kontakti sisääntulijoihin on paljon parempi ja mutkattomampi; suora näköyhteys sisäänkäyntiin ja matalampi, kevyempi tiskirakenne helpottavat yhteyttä asiakkaisiin. Fiilis on ollut, että asiakkaiden kynnys kysyä neuvoa on laskenut. Itse kokee olevansa lähempänä koko kampusta ja ihmisiä. Mahdollisuus seisoa tiskin takana on erittäin tervetullut. Aluksi kroppa vaati pieniä istumisrupeamia, mutta ajanoloon seisominen on alkanut tuntua yhä paremmalta. Toisaalta ergonomian kannalta huonoksi on osoittautunut palautusten hoito, jossa selkää rasittaa hankalassa asennossa tapahtuva painavan palautuslaatikon tyhjennys. Näköyhteyden puuttuminen tiskiltä laatikkoon on myös huono asia. Mikä on ollut onnistuneinta muutoksissa? Uusien tilojen toimivuus: huomattavia parannuksia ovat esim. infotiskin näkyvyys heti asiakkaan tullessa sisään, lisääntyneet lukupaikat ja työasemat, parantunut ilmastointi sekä yleisilmeen valoisuus ja avaruus. Onnistuneinta on vaihtoehtoisten työskentelyalueiden laajuus ja saavutettu tasapaino kokoelmien ja työskentelyalueiden välillä. Sisäänkäynnin luonteva ja toimivaksi osoittautunut sijainti. Kahvilan ja kulkureittien varrella oleva sisäänkäynti on varmasti lisännyt ihmisten ex tempore piipahtamista kirjastossa ja muistuttaa kampuslaisille kirjaston olemassaolosta aivan toisin kuin entinen pitkien ja jyrkkien portaiden ja mutkien takana piilossa ollut ovi. Myös monipuoliset oleskelu- ja työskentelyalueet ovat onnistuneita.
3 Alakerta tuntuu paljon valoisammalta, mikä ei olekaan ihme tiivishyllyjen poiston jälkeen. Paraatipaikkamme munatuoleineen vetää automaattisesti katseet puoleensa jo kirjastoa ulkopuolelta lähestyttäessä. Henkilökuntakin on helpommin lähestyttävissä avoimemmissa tiloissa verrattuna entiseen käytävämäiseen tilaan. Valo-ohjaustaulun ja kuulutuslaitteiden saaminen kirjastoon on huippujuttu, etenkin nyt kun ne on (kai) saatu toimimaan niin kuin pitääkin. Myös työasemien lisäys oli paikallaan, etenkin kun atkluokkia on vähennetty ainakin Physicum-rakennuksessa. Miten asiakkaat ovat suhtautuneet uudistuneeseen kirjastoon? Hyvin positiivisesti. Tiskillä ovat monet asiakkaat kiitelleet muutosta. Monet asiakkaat kokevat tulleensa kuulluiksi suunnittelussa ja saavansa omiin tarpeisiinsa paremmin soveltuvaa palvelua. Palautteessa on myös uusia kehitysideoita, joita ei ilmennyt kyselyvaiheessa. Varsinkin työskentely seisten on osoittautunut suosituksi. Uteliaina ja ilahtuneen tuntuisina. Heti alussa, pimeän ja pölyisen remontin jälkeen, suuren valoisan alakerran aukeaminen uusine huonekaluineen ja väreineen aiheutti silminnähtävää hämmästystä ja yllättyneitä äännähdyksiäkin. Erityyppiset lukupaikat ovat löytäneet käyttäjänsä, etenkin jo kuuluisat munatuolit ovat ensimmäisinä täynnä. Pikkuhiljaa ryhmätyötilojen varaus on vilkastunut. Pääosin kommentit ovat olleet kehuvia ja ihastelevia. Kirjastossa harvakseltaan käyvät asiakkaat etenkin ovat olleet yllättyneitä muutoksesta. Munatuolit ja niitä ympäröivä tila ovat keränneet eniten kehuja. Joitakin asioita puuttuu vielä, kuten liitu- tai tussitaulut ryhmätyöhuoneista. Lehtien
4 sijainteja on kysytty paljon, mutta nyt hyllyjenpäätyopasteet taitavat olla kunnossa ja helpottavat osaltaan yläkerrassa navigointia. Mikä on ollut yllättävintä asiakkaiden toiminnassa tai palautteessa? Kuinka suuri osa päivystysajasta kuluu tulostamista koskeviin kysymyksiin vastaamisessa; ajoittain se tuntuu lähes kohtuuttomalta rasitteelta. Asiakkaiden kritiikki tulostusuudistuksesta on aiheellinen ja miten selität parhain päin kirjastosta riippumattoman tilanteen. Mitään suoranaisesti yllätyksellistä ei ole tullut vastaan. Palautteen perusteella ehkä se, että ryhmätyötilojen äänieristykset ovat aika heikot, vaikka toiseen pyrittiin. Tilat tuntuvat kuitenkin olevan yhä enemmän käytössä. Mielestäni asiakkaamme käyttävät tiloja aika lailla siten kuin on ajateltukin ehkä ne on selkeästi suunniteltu? Toisinaan yläkerran sohvaryhmissä keskustellaan äänekkäästi, mikä saattaa häiritä siellä lukijoita. Mitä muuta tulee mieleen muutosten vaikutuksista? Lehtikokoelman uusi järjestys, kaikki tieteenalat aakkostettu yhteen, vaikuttaa aidosti helpottavan lehtien käyttöä. Alakerran ryhmätyötilojen ja työasemien löytyminen on ollut alkuun hiukan haasteellista. Myös lainausautomaattien sijaintia kysytään usein. Ne ovat yllättävästi katveessa. Palautusautomaatti ei ehkä ole paras mahdollinen ergonomiselta ratkaisultaan. Uudistus näkyy kirjaston aktiivisempana käyttönä ja kommentointina. Aktiivinen kommentointi osoittaa, että asiakkaat ovat halukkaita kehittämään kirjaston palveluita ja uudistaminen koetaan staattisen prosessin sijaan jatkuvaksi.
5 Kiteytyksenä voisi siis todeta, että sekä asiakkaat että heidän palvelijansa ovat tyytyväisiä uudistuksen ja monilta osin onnistuimme jopa yli odotusten. Pientä korjattavaa ja säädettävää toki jäi, minkä seurauksena täydennyshankintoja ja korjauksia tehdään varmasti vielä koko kuluvan vuoden ajan. Mutta niinhän sen pitääkin olla elävän kirjastotilan pitää voida reagoida sekä käyttäjien palautteeseen että kirjastoammattilaisten tekemiin havaintoihin. Kirjoittaja: Antti Virrankoski Asiakaspalvelupäällikkö Kuvat: Linda Tammisto
Asiakaspalvelu remonttiin
Asiakaspalvelu remonttiin Metso lentoon asiakaspalveluhanke pääkirjaston lainauspalveluissa Tampereen kaupunginkirjasto Metso lainauspalvelut Anu Virtanen 1 Hankkeen lähtökohdat ja perustiedot Kulttuuri-
Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin
Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan
GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012
GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 Näkymä lukion mediateekin sisäänkäynnistä GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA, VAIHTOEHTO B Lukion mediateekille rakennetaan uudisrakennusosa E-
Tourism Service Development Luotsi Projekti
Tourism Service Development Luotsi Projekti Järvenpää-talon teatteri Julia Lindholm, Tina Tran, Elisa Vanajas, Tu Linh Do www.laurea.fi Sisältö Projektin esittely ja tavoitteet Tutkimustulokset 1. Markkinointi
Tilat Syyniin. Milla Rusanen
Tilat Syyniin Milla Rusanen Tilat syyniin! Itä-Suomen kirjastoilla pitkä perinne ylimaakunnallisiin arviointihankkeisiin - Kokoelma, asiakaspalvelu, osaaminen ja laatutyö yleisellä tasolla Laatutyötä arvioitaessa
Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin
Raportti Helmikuu 2012 Vastauksia huomisen kysymyksiin Turvallisuus joukkoliikenteessä 2011 -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena matkustajat ja henkilökunta kokevat turvallisuustilanteen
Kasvukausi tiivistelmä MÄNTSÄLÄN KIRJASTO Kesäkuu 2019 YMPÄRISTÖ
KÄYTTÄJÄT Kirjaston toivottuja käyttäjiä ovat kaikki Mäntsälän asukkaat. Erityisesti nuorten toimintamahdollisuuksiin kirjastossa halutaan kiinnittää huomiota. Myös liikkumisesteisten käyttäjien ja rattaiden
Unelmien kirjasto -kysely 2019
Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn
Miten muutettiin kaikki?
Miten muutettiin kaikki? Kirjastopalvelua tunteella ja tärkeydellä Rovaniemi 25.4.2017 Hilkka Heikkinen Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtaja Taustaa Kirjasto valmistui 1990 Entisistä kirjastotiloista
Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Taustaa Ominaisuuksia ja hyötyjä Kokemuksia ja tilastoja
VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC
Markus Lappalainen KT11/P721KNrB VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Oppimistehtävä Kulttuurituotannon ko. Toukokuu 2011 SISÄLTÖ 1 FIMIC... 1 2 VISUAALISET NÄKYMÄT... 1 3 AKTIIVISUUS
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ
Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote
Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia
Vierailulla Urho Kekkosen museossa
Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2006
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2006 Ammattikorkeakoulujen toinen yhteinen kirjaston asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin 14.3.-13.4.2006 lähes samansisältöisenä kuin vuonna 2004. Vastausten
Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014
Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat
Helsingin kaupunginkirjasto logistiikkaprosessi: 2 Kierto 4.9.2015.
Helsingin kaupunginkirjasto logistiikkaprosessi: 2 Kierto 1 Hankinta 1.01 2 Kierto 2.01 3 Poisto Selitteet Toimenpide, prosessi tai yksittäinen työkokonaisuus. Toimenpide, prosessi tai yksittäinen työkokonaisuus.
Ravinteiden kierto muuttuu välttämättömäksi ONGELMA TJA RATKAISUT SISÄKUIVAKÄYMÄLÄSSÄ KVVY 30.10.2012. Kuivakäymälän merkitys jätevesiin
ONGELMA TJA RATKAISUT SISÄKUIVAKÄYMÄLÄSSÄ KVVY 30.10.2012 Raini Kiukas DT keskus Kuivakäymälä Kopli Oy Ravinteiden kierto muuttuu välttämättömäksi Tiedossa on fosforin määrän rajallisuus, arvio nykykäytöllä
Kymmenvuotias Kumpulan kampuskirjasto juhli
Kymmenvuotias Kumpulan kampuskirjasto juhli 27.5.2011 Posted on 21.6.2011 by Lea M Kujala Juhlavieraita saapui Kumpulan kampuksen Physicumiin Vaasaa ja Joensuuta myöten. Kampuskirjaston juhlaseminaari
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.
Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008
Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot
Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi
Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen Linda Holma Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden
Palveluksessasi 24/7.
Palveluksessasi 24/7 www.savonia.fi/kirjasto Tekijä: Anne Mikkanen Microkadun kampuskirjasto Opistotien omatoimikirjasto Savonia-ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelut Iisalmessa Iisalmen kampuskirjasto
KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY
KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan
Asiakaskyselyn tuloksia
Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat
Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä
Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia
AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia Jari Tyrväinen, tietopalvelupäällikkö, AMKIT-konsortion laaturyhmä puheenjohtaja Ammattikorkeakoulujen kirjastopäivät 16.-17.8.2006
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys
Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011
Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia Tampere 3..20 Ennakkotehtävä ) Montako taloa kunnassa on ja monessako näissä on tehty itsearviointi? 2) Montako taloa
Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne
Lobbaaminen kirjastotyössä / 11.9.2019 Ville Vaarne Voiko viestinnällä muuttaa ihmisen ajattelua? Eipä oikein, mutta jo olemassa olevia käsityksiä voi vahvistaa. Lopputulos: Kirjastojen puolesta puhuminen
ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008
Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.
AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON
LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta
NEro-hankkeen arviointi
NEro-hankkeen arviointi Marja Kiijärvi-Pihkala MKP Aikamatka www.mkp-aikamatka.fi marja@mkp-aikamatka.fi NEro-hankkeen arviointi Tilli Toukka -vertaisryhmämallin arviointi Vastauksia kysymyksiin 1. Minkälainen
Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.
Kartta a toivotaan tässä tunneliin. Autotonta sisäänkäyntiä asemalta Nuuksioon päin voisi kehittää. a toivotaan lähemmäksi moottoritietä. Nyt joudutaan purkamaan paljon asuinrakennuksia sekä rakentamaan
Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT
Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT Toteutus Tiedonkeruu 15.12.2017 9.1.2017 Vastaajia 405 (2015: 196) Uutiskirjerekisteri + tilaajarekisteri Suosittelu Kotitalo-lehden jokaisessa numerossa on paljon
FIDAn merkitys ( oma kokemus)
Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry:n jäsenkyselyn 2011 tulokset 4.11.11/ MH FIDA ry:n jäsenkysely toteutettiin viikolla 43. sähköpostitse ja FIDAn www-sivuilla. Saimme määräaikaan mennessä 189 vastausta.
Positiivisuudella työhyvinvointia
Positiivisuudella työhyvinvointia Tarja Kupias, Loistotähti Oy Onnistumisvalmentaja, hypnoosi- ja rentoutusohjaaja, naurujoogaohjaaja musiikintekijä, äänittäjä, spiikkeri, äänitetuottaja Tutustu minuun
Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta!
Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Viisi totuutta sosiaalisesta mediasta 1. Facebook on uusi Internet. 2. Yritys ei ole enää kuningas. 3. Suosittelu on sosiaalisen median tärkein liiketoimintatavoite.
Kia Koponen. Muotoilun ko / Sisustusarkkitehtuuri KQ12S1SA Metropolia AMK. Malmin pyöräkeskus Projekti 1: Kiintokaluste VIISTE 22/05/2014
Kia Koponen Muotoilun ko / Sisustusarkkitehtuuri KQ12S1SA Metropolia AMK Malmin pyöräkeskus Projekti 1: Kiintokaluste VIISTE 22/05/2014 Malmin monet kasvot Malmi ennen 1950 Malmi 1980-89 Uusi ja tuleva
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA
KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA Seminaari Mikkeli 17.4.2013 Katariina Kämppi, LIKES Vesa Karjalainen, Myrskylä Jari Noponen, Seinäjoki Lähtökohtia onnistuneelle Liikkuva koulu toiminnalle
Uuden toiminnallisuudet
Uuden toiminnallisuudet 31.10.2017 1 Uudet toiminnallisuudet 31.10.2017 Dia 3 Uusittu etusivu Dia 4 Jakelutilauksen aloittaminen uudella tavalla Dia 5 Jakelutilauksen tekeminen kopioimalla tiedot aiemmasta
Tilat toimimaan - hanke
Tilat toimimaan - hanke Uudenlaiset kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyömallit 1.8.2015-31.12.2016 /Joensuun seutukirjasto & nuorisopalvelut 3.10.2016 YLEISTÄ HANKKEESTA Resurssit: puolikas kirjastotyöntekijä
Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008
Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Ammattikorkeakoulukirjastot I TAUSTATIEDOT 1.3 Asema kpl % Osuus % 1 amk-opiskelija 8965 77.2 2 amk-opettaja 1312 11.3 3 muu henkilökunn.
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.
Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote
Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12
Matkailuneuvonnan rahoituksen haasteet
Matkailuneuvonnan rahoituksen haasteet Tuulikki Becker, Visit Helsinki 10.9.2015 1 I-lupakriteerit Kaikilta i-toimistoilta edellytetään i-kilpi osoittaa selkeästi palvelupisteen sijainnin. Keskeinen sijainti
HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA!
Engaging people for success HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Webinaari, 30.11.2016, Juha Ala-Lipasti, Katja Louhema-Santasärkkä CORPORATE SPIRIT MUUTOKSEN TUKENA Tiimien ja organisaation kehittäminen
Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa
1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA Meilahden neuvottelukunnan kokous 16.3.2017 Kirsi Luukkanen Helsingin yliopiston kirjasto KIRJASTO OPPIMISYMPÄRISTÖ YHTEISTYÖSKENTELYTILA TILAA INNOVAATIOILLE
MIKÄ ON RIITTÄVÄÄ HAITTOJA VÄHENTÄVÄSSÄ TYÖSSÄ? Kati Savolainen Hede Kumpulainen Osis II-hanke
MIKÄ ON RIITTÄVÄÄ HAITTOJA VÄHENTÄVÄSSÄ TYÖSSÄ? Kati Savolainen Hede Kumpulainen Osis II-hanke OSIS II-HANKE Kolmivuotinen jatkohanke, rahoitus vuosille 2015-2017 STEA rahoittaa Monitoimija-hanke: hankekumppaneina
Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja
2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%
Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari
Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen
Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt
Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n
Taustatiedot - Kaikki -
Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet
ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox
ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset
Kaufmann Agency: ErgoFinger koekäyttötutkimus. ErgoMedi Oy
Kaufmann Agency: ErgoFinger koekäyttötutkimus ErgoMedi Oy ErgoFinger koekäyttötutkimus ErgoMedi Oy Tulokset 31.1.2014 Kaufmann Agency on suomalainen kansainvälisesti toimiva terveysviestinnän asiantuntijayritys,
Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013
Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa
Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys
Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus
Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto
2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista Viides valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2013. KTAMKn vastauksia kertyi 282 kappaletta.
Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone
Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia
VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko
SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun
STKS:n Kirjastosihteerien työryhmä Tanskassa
STKS:n Kirjastosihteerien työryhmä Tanskassa Posted on 10.6.2010 by helehilt Suomen tieteellisen kirjastoseuran Kirjastosihteerien työryhmälle myönnettiin keväällä matkaapuraha opintovierailulle Tanskan
Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015
Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely
Loppuraportti. Virtuaali-Frami, CAVE-ohjelmisto. Harri Mähönen projektiassistentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Versio
1 Loppuraportti Virtuaali-Frami, CAVE-ohjelmisto Harri Mähönen projektiassistentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu Versio 1.0 15.1.2006 2 Sisällys Tiivistelmä... 3 1 Johdanto... 4 1.1 Dokumentin tarkoitus...
Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?
ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa
HSPACE / Vuosaaren peruskoulu
HSPACE / Vuosaaren peruskoulu Ryhmä 4 18.3.2011 Konsepti Monitoimitila ja käytävät, yhdistäminen Kirjaston nykyinen funktio - Äidinkielen opettajien hoidossa - Auki noin 15 min päivässä - Vanhoja kirjoja
Keski-Suomen seututerveyskeskus. Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa
Keski-Suomen seututerveyskeskus Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa TURO-hanke = Turvallisuusosaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen vanhus- ja vammaistyössä
Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa. Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen
Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen YRITYSTIETOJA Parlok Oy, autoteollisuudelle muoviosia valmistava tehdas 25 henkilöä tuotannossa
Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille
Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin
VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN
EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN TILOJEN MUOKKAUS Olemassa olevista väliseinistä puretaan suurin osa. Myös kaikki alakatot
Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa. Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014
Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014 Lukujen tulkinnasta Yritysmaailmassa noudatetaan yleisesti vastaavaa 1-5 arviointiasteikkoa
Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä
Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä Tulet hämmästymäät kaikista upeista asioista joita PC SpeedCAT pystyy tekemään: Optimoi tietokoneesi nopeuden tehden siitä Optimoi internetnopeutesi tehden
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään
Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma
Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus
Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki
Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla
Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen
Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen http://www.utu.fi/kirjasto TURUN YLIOPISTON KIRJASTO Turun yliopiston kirjastossa monta kirjastoyksikköä: aineistot, lainauskäytännöt ja aukioloajat vaihtelevat
Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä
Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan
OMATOIMIKIRJASTO- PALAPELI NÄKÖKULMA OMATOIMIKIRJASTON HANKINTAAN SAMI VARJO
OMATOIMIKIRJASTO- PALAPELI NÄKÖKULMA OMATOIMIKIRJASTON HANKINTAAN SAMI VARJO 9.5.2016 SAMI.VARJO@VAASA.FI TARVE? MIKSI OMATOIMIKIRJASTOJA PERUSTETAAN? ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELU VAI LAKKAUTUKSEN LYKKÄÄMINEN?
Kirjaston asiakaskysely
2009 Kirjaston asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyyn vastanneet Porin kaupunginkirjaston vuoden 2009 asiakaskysely toteutettiin kirjaston eri toimipisteisiin
RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET
1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.
MAILAN VALINTA JUNIORI PELAAJALLE YHTEISTYÖSSÄ BAUER
MAILAN VALINTA JUNIORI PELAAJALLE YHTEISTYÖSSÄ BAUER MITÄ HUOMIODA MAILAA VALITTAESSA FLEX Mailan varren jäykkyys LIE Lapakulma KICK POINT Varren taipumakohta SIZE Mailan koko ja pituus FLEX MAILAN VARREN
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tuija Korhonen 1 KAIKKIEN KIRJASTO SUOMEN SUURIN YLIOPISTOKIRJASTO. PALVELEMME YLI 40 000 OPISKELIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KANSAINVÄLISTÄ TIEDEYHTEISÖÄ NELJÄLLÄ KAMPUKSELLA JA VERKOSSA.
Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma
Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 13.00 Osallistujat: Hannu Lakka, Mäntyharjun kunta Kyllikki Komulainen,
Tall Tallennusaika Aihe Otsikko Kehitysehdotuksen kuvaus asia on: PÄÄTÖS :41 muut_ehdotukset Auroraan. 2.
2 7.11.12 13:59 muut_ehdotukset Eräpäivämuistutusten lähteminen päivittäin Tall Tallennusaika Aihe Otsikko Kehitysehdotuksen kuvaus asia on: PÄÄTÖS.id 1 7.11.12 13:41 muut_ehdotukset Auroraan Lainauspalvelutyöryhmän
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten
Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula
Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) :
Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) : 1) Opetuksen resurssit 2) Nellin laajuus ja tekniset kompastuskivet 3) AMK:ien tutkimuskulttuuri 1) Opetuksen resurssit aikaa pahimmillaan noin 2h / ryhmä,
Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry
Ohjeita liikunnanohjaajille Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeet 1. Suunnittele tunnit hyvin 2. Toteutus: Suunnitelman mukaan, mutta joustavasti 3. Selitä mitä tehdään ja miksi 4. Liikutaan
3 TAPAA KATSELLA OHJAUSPANEELIA - 1
WINDOWSIN ASETUKSET WINDOWSIN ASETUKSET Asetuksilla pyritään siihen, että käyttö olisi turvallisempaa, helpompaa ja mukavampaa Windowsin asetukset löytyvät Ohjauspaneelista Osa asetuksista on lisäohjelmakohtaisia